"Täytyy valita millä puolella on. Joko on ihanteiden, oikeudenmukaisuuden, isänmaan, moraalin, maailmanmarkkinoiden, hyvinvoinnin, elinkeinoelämän - ja napalmin puolella - tai niiden karkeiden kansojen puolella joita kiinnostavat enemmän puuvillanhinnat ja maa ja oikeus kuin yläluokan oikeudenmukaiset ihanteet." Jan Myrdal 24.07.1966.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

192
193
194
 
 
 

Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.
Pertti Manninen, sanomanetti.fi 10.04.2003.


USA:n hyökkäystä Irakiin ja Turkin MM-rallia odotellessaan AKK:n eli autourheiluliiton pääsihteeri Mähönen (?) sanoi teeveessä sanatarkasti, että "Turkin ralli järjestetään, vaikka sota olisi päällä." Ilmeisesti hän tarkoitti sitä, että sota olisi Irakin päällä.

USA:n hyökkäyksen Irakiin alettua ja ollessa jo käynnissä sekä Jääkiekon MM-kisojen alkua odotellessaan puheenjohtaja Kalervo Kummola kertoi tunnelmiaan teeveessä sanatarkasti: "Sota on sotaa ja sarssi on sarssia. Jotakin yksittäistä voi sattua, olemme luottavaisella mielellä." (TV1, talousuutiset tiistaina 08.04.2003).

Elämme barbaarista aikaa, viattomia, naisia ja lapsia tapetaan ja silvotaan tuolla, aikuiset miehet järjestävät autokilpailuja ja pallopelejä täällä. Eivätkä juomat mene väärään kurkkuun.

Pertti Manninen, nettiosanomat.com, 10.04.2003.

 


Ei voittoa? Kimi Räikkösen ykköstila ratkeaa vasta kabineteissa.

Juomat väärään kurkkuun?

Fisichella saattaa olla Brasilian GP:n ykkönen
Autourheilu, STT. Reuters, Lontoo

Kansainvälinen autourheiluliitto FIA tiedotti keskiviikkona, rttä Italian Giancario Fisichella saattoi sittenkin voittaa viime sunnuntaina käydyn formula ykkösen MM-osakilpailun Brasiliassa.
...
"Sääntöjen mukaan mennään, jos tilanne on tällainen", Räikkönen pohti.
...
Kaleva torstaina 10.04.2003.


 


"Turkin ralli järjestetään, vaikka sota olisi päällä." Mähönen. "Sota on sotaa ja sarssi on sarssia." Kummola.


1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

192
193
194
 

Torstaina
10.04.2003.


 

 
   
 
  Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet.
Suomentanut Auli Tarkka vuonna 1971 suomeksi ilmestyneeseen kirjaan Sanankäyttöä, johon Johan von Bonsdorff ja Auli Tarkka valitsivat artikkelit. Oikeuden voitto eli rehellisin kansa.
  Reuters 10.04.2003. Kaleva.
Valtauksen merkki.
Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas peitti Saddam Husseinin kasvot tähtilipulla Bagdadissa. Hetken kuluttua lippu vaihtui Irakin lipuksi. Seppo Ylönen, Kaleva.
 

Etusivulle torstaina 10.04.2003.
Irakin sota Median riippuvuus Sailaksen raportti Miss yliopisto Uusi erektiolääke

Viime aikojen valikoimaan!

  Sisällysluettelo 2003/01 Tammikuu.
Sisällysluettelo 2002/12 Joulukuu.
Sisällysluettelo 2002/11 Marraskuu.
     
    2002. Kannet ja linkit etusivuille.


TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2002/193. Sivut valmisti Pertti Manninen 10.04.2003, (May 1, 2003 10:35). Talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 2003/04/10 - sanomanetti.fi - Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu - pertti manninen - kimi räikkönen - formula1 - jääkiekko - -mähönen - kalervo kummola -.joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21.PM.