ETUSIVU
VANHIN
EDELLINEN
TÄMÄ
SEURAAVA
UUSIN
KAIKKI
HAKEMISTO

sanomanetti.fi
torstaina 30. elokuuta 2001/109

 

Helsingin sanomat tiistaina 7. elokuuta 2001. 3. pääkirjoitus.
Köyhä opiskelija ei yllätä

 


Maitoa. Kuva: pertti manninen

ilmoi-
tukset

urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

ilmoi-
tukset

 

 

"Helsingin yliopiston ylioppilaskunta tutki opiskelijoiden toimeentuloa ja sai tulokseksi, että Helsingin yliopiston opiskelijoiden tulot vaihtelevat melkoisesti: kyselyyn vastanneista kolmannes eli köyhyysrajan alapuolella, mutta toisaalta joka viides asui omassa asunnossaan.

Opiskelijoiden tulot eivät yltäneet lähellekään koko väestön keskituloa. Tutkimustulosta tuskin voi pitää ällistyttävänä.

Paljon yllättävämpää olisi ollut, jos Helsingin yliopiston opiskelijat olisivat osoittautuneet huippuansioihin yltäväksi ryhmäksi. Opiskelijoiden keskituloksi tutkimuksessa saatiin 4 390 markkaa. Tulot tulivat pääasiallisesti opintotuesta ja työnteosta.

Valtion takaamaa opintolainaa opiskelijat karttelivat: lainaan turvautui joka kolmas opiskelija. Toimeentulotukeakin oli nostettu, vaikka puolet vastanneista ilmoitti, ettei edes tiennyt opiskelijan mahdollisuuksista nostaa toimeentulotukea.

Vastaajat valittivat opintotuen vähäisyyttä: se estää täysipainoisen keskittymisen tutkintoon."

"Yhteiskunta panee opintotukeen miljardeja. Sitä on tuskin mahdollista nostaa niin korkeaksi, että jokaiselle opiskelijalle riittäisi rahaa kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin: korkeatasoiseen asumiseen Helsingissä, hyvään syömiseen, vapaa-ajan harrastuksiin, matkusteluun ja kännykkälaskuihin.

Opiskelija joutuu pakostakin tinkimään menoistaan, turvautumaan vanhempiinsa tai käymään töissä, mutta yhteiskunta tarjoaa hänelle ilmaisen yliopistokoulutuksen, joka mahdollistaa hyvän aseman työmarkkinoilla näinä pätkätöiden aikoinakin."

"Kiitokseksi yhä useammat opintolainan ottajat jättävät lainansa hoitamatta."

Helsingin sanomat tiistaina 7. elokuuta 2001.
3. pääkirjoitus.

Helsingin sanomat tiistaina 7. elokuuta 2001. Pääkirjoitukset: 1. Etusijalle pantava työn verotuksen alentaminen. 2. Dopingjahdin kiusallinen huti. 3. Köyhä opiskelija ei yllätä.


sanomanetti.fi 30.08.01. pm.


Viinaa. Kuva: Pertti Manninen.

Kännissä kirjoitettua


Viinaa. Kuva: Pertti Manninen.

TOIMITUS päätoimittaja vauhdissa! Kuva: Mika Hänninen
yhteydenotto: suoraan lomakkeella tai nettisanomat@hotmail.com
Sivut valmisti Pertti Manninen 30.08.99 ja 06.09.01. Omaksi sivuksi 01.04.02. copyright sanomanetti.fi 2001/109.
2001/08/30 - sanomanetti.fi - köyhä opiskelija ei yllätä - helsingin sanomat - pääkirjoitus - avoin - joka torstai - kännissä kirjoitettua - nettisanomat

sivun alkuun!