Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
media
hupia

torstaina 08.01.2004.
eilen
huomenna
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

 

 

sanomanetti.fi 08.01.2004. Muut lehdet.

Ilta-Sanomat torstaina 8. tammikuuta 2004.

Marx jää,

RAUTIO LÄHTEE.


"Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Raution ero repi auki sukupolvien kuilun vasemmistoliitossa. Rautio syyttää Suvi-Anne Siimestä muun muassa aatteettomuudesta.

Roskakorit ovat kukkuroillaan ja työpöytä täynnä muuttokuormaa odottavia kirjoja, kun vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio, 54, siivoaa työpöytäänsä.

Pöydällä seisoo termospullo täynnä yeetä kuten aina Raution 16 vuotta kestäneen työrupeaman aikana. Karl Marxin rintakuva tarkkailee vakavana kaapin päältä kuten Raution aloittaessa.

Termari lähtee Raution mukaan, mutta Parta-Kalle jää odottamaan seuraavaa päätoimittajaa.

- Marx oli täällä ennen minua ja myös jälkeheni jää, Rautio hymhtää.

Muualla ei Marxia Raution mielestä nykyisen vasemmistoliiton liepeillä näykään.
..."

Ilta-Sanomat. Pekka Ervasti torstaina 8. tammikuuta 2004.


"Kalle jää, Yrjö lähtee. Päätoimittaja Yrjö Rautio siivosi Karl Marxin pystin valvovan katseen alla työhuonettaa eilen Kansan Uutisissa." Kuva: Timo Hämäläinen.

   

sanomanetti.fi 08.01.2004.



Groucho Marx jää, kun Yrjö Rautio lähtee.

"En koskaan saanut itsestäni selvää, kumpi Marx, Croucho vai Harpo, oli oppi-isäni."
Yrjö Rautio.

Sen vuoksi toimittajamme ratkaisi asian. Liikuttelemalla hiiren osoitinta kuvaan ja siitä pois, Harpokin ilmestyy kuvaan.

"Tämä on nerokas ratkaisu. Nyt voin valita mielialani mukaan suosikkini." Yrjö Rautio.

sanomanetti.fi. Pertti Manninen. 08.01.2004.

PS. Ylläolevat lainaukset ovat kuviteltuja ja huviteltuja. Sama.

PS2. Croucho ja Harpo Marx on poimittu kuvaan elokuvan Ilta oopperassa väliajalla. Terveiset oululaisille ystäville, Pentti Kejonen ja muut, jotka veitte helsinkiläiset vieraanne katsomaan tätä elokuvaa joskus 80-luvulla! Yhä sama.

PS3. Kuvan katselu krapula-aamuna tutisevin käsin on interaktiivia parhaimmillaan! Mikäpä pahan tappaisi.

(A Night at the opera, 1936).

       
         
 

Muut lehdet. Torstaina 8. tammikuuta 2004.
Suomi voitti läskisodan. - Politisk graffiti nytt vapen i Gaza. - "Han ska inte bry sig". - Irak-syytteen julkistaminen arveluttavaa. - Nykäsen mäki surkeassa kunnossa. - Iran. Lahjoita katastrofirahastoon. - EU-perustuslaki valmis vasta vuoden kuluttua. - Sahataan taas. - Marx jää, Rautio lähtee. - Jägarnas lek med sitt byte. - Päivi tuli uskoon.

     
         


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. muut lehdet torstaina uudenvuoden päivänä 08.01.2004.

1999 alkaen
 

Torstaina 8. tammikuuta 2004.  
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Sivuja näinä aikoina.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.


04.12.2003.


04.12.2003.


27.11.2003.


20.11.2003.


13.11.2003.


06.11.2003.

30.10.2003.

23.10.2003.

16.10.2003.

09.10.2003.

02.10.2003.

25.09.2003.

25.09.2003.

18.09.2003.

11.09.2003.


04.09.2003.


10.07.2003.

Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni!
HS-Gallup 15.06.2003.
26.06.2003.


 

Sisällysluettelo 2003:

 

2003 joulukuu
2004 tammikuu
2004 helmikuu


 

  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist.


 

Pohjat: Vuoden nuolaisu! - Poliisi tutki Ahtisaari, USA:n juoksupoika. - NATO Vauhti-viikko.
Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/232. Sivut valmisti Pertti Manninen 08.01.2004. (January 14, 2004 15:46). Vanhempi talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen.
2004/01/08 torstaina - sanomanetti.fi -
Marx jää, RAUTIO LÄHTEE. - Ilta-Sanomat torstaina 8. tammikuuta 2004. -Groucho Marx jää, kun Yrjö Rautio lähtee. - Muut lehdet. - 08.01.2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.





Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.