<edellinen seuraava>



   Sanomanetti lauantaina 04.02.2006.  Nro 482. 


04.02.2006 helmikuun lauantaina klo 19.28. "Koistinen". Kuva: Erika Manninen. Jyväskylä. Elokuvateatteri Fantasia. "Laitakaupungin laulujen" lopputekstien aikaan yleisön poistuessa täydestä salista.
"En minä tähän kuole". Viimeiset vuorosanat kertovat Aki Kaurismäen elokuvan uskon selviytymiseen, kaikkeen siihen, mikä meidät pitää hengissä vaikka kuinka joutuisimme ympäristömme potkimaksi ilman omaa syytämme. Koististenkin on saatava elää unelmineen paremmasta ja ehkä lopulta yksinäisyydestä selviten. Aki Kaurismäki trilogian "Työttömyys - asunnottomuus - yksinäisyys eli rakkaudettomuus" päätöskuva. Tämän jälkeen luen Jarmo Valkolan arvostelun Keskisuomalaisesta ja valitsen laajasta esseestä yhden elokuvallisen arvion: "Kaurismäen ohjauksessa on klassista hehkua ja havainnoitua olemista, sillä kuvauksen, leikkauksen ja näyttelijäohjauksen myötä luodut elementit toimivat toisiaan tukien, mikä heijastuu kokonaisuuden puhuttelevuudessa." Jarmo Valkola: Pohjattoman yksinäinen mies. Keskisuomalainen perjantaina 03.02.2006. (viisi tähteä=maksimi). Pertti Manninen.
   Sanomanetti lauantaina 04.02.2006.  Nro 482.   

Tämän etusivun alkuosaan!

   

   Nuolet osoittavat edellisen ja seuraavan numeron etusivulle  

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com   
Copyright sanomanetti.fi 2006/482. Sivut: 04.02.2006,   (nettiin 05.02.2006, linkit 05.02.2006). 

Sanomanetti - 2006/02/04 - Laitakaupungin laulu - Aki Kaurismäki - "Koistinen". Kuva: Erika Manninen. Jyväskylä. Elokuvateatteri Fantasia - Lyhyt arvio - Pertti Manninen - Pätkä arvostelusta - Jarmo Valkola - Kuva: Valtiopäivien avajaiset. - Linkki - Blair-Bush deal before Iraq war revealed in secret memo -Guardian Unlimited Friday February 3, 2006 - PM promised to be 'solidly behind' US invasion with or without UN backing -Richard Norton-Taylor   - Irakin sota - Irak -vuoto -asiakirjat - Paavo Lipponen - Tarja Halonen - George W. Bush - Tony Blair - etusivu lauantaina 04.02.2006 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti


04.02.2006 helmikuun lauantaina klo 19.28. "Koistinen". Kuva: Erika Manninen. Jyväskylä. Elokuvateatteri Fantasia. "Laitakaupungin laulujen" lopputekstien aikaan yleisön poistuessa täydestä salista.
"En minä tähän kuole". Viimeiset vuorosanat kertovat Aki Kaurismäen elokuvan uskon selviytymiseen, kaikkeen siihen, mikä meidät pitää hengissä vaikka kuinka joutuisimme ympäristömme potkimaksi ilman omaa syytämme. Koististenkin on saatava elää unelmineen paremmasta ja ehkä lopulta yksinäisyydestä selviten. Aki Kaurismäki trilogian "Työttömyys - asunnottomuus - yksinäisyys eli rakkaudettomuus" päätöskuva. Tämän jälkeen luen Jarmo Valkolan arvostelun Keskisuomalaisesta ja valitsen laajasta esseestä yhden elokuvallisen arvion: "Kaurismäen ohjauksessa on klassista hehkua ja havainnoitua olemista, sillä kuvauksen, leikkauksen ja näyttelijäohjauksen myötä luodut elementit toimivat toisiaan tukien, mikä heijastuu kokonaisuuden puhuttelevuudessa." Jarmo Valkola: Pohjattoman yksinäinen mies. Keskisuomalainen perjantaina 03.02.2006. (viisi tähteä=maksimi). Pertti Manninen. Kuva.

 


 


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 
 

 

 


"Presidentillinen välipala puiston kioskilla".

21.09.2005 keskiviikkona klo 13:58.
Kuva. "Presidentillinen välipala puiston kioskilla". Jyväskylä. Lounaispuisto. Pertti Manninen. Sarjasta "Ihmisiä askareissaan ". Tulossa! Julkaistu ensimmäisen kerran torstaina 22.09.2005.


Presidentinvaalit 2006. Tarja Halonen 51,8 % - Sauli Niinistö 48,2 % annetuista äänistä. Äänestysprosentti 77,2. 

Presidentinvaalit 2006. Suhteutetut gallupit.  % HS-Gallup  julki aamulla. 1)
To...19.01.2006
MTV3-Gallup julki illalla. 2)
To...19.01.2006
MTV3-Gallup julki illalla. 3)
Ke...25.01.2006.
HS-Gallup julki aamulla. 4)
Pe...27.01.2006 
Yle-Gallup julki illalla. 5)
Pe...27.01.2006 
Presidentinvaalit 2006.  Tulos suhteutettu äänioikeutettujen lukumäärään %

Tulos Sunnuntaina 29.01

Tarja Halonen

 43   39,5- 46,5

  37     33- 41

 35    31,5- 38,5

 39   35,5- 42,5

 47   43,5- 50,5

Tarja Halonen

40,0

Sauli Niinistö

 39   35,5- 42,5

  31     27- 35

 28    24,5- 31,5 

 37   33,5- 40,5

 38   34,5- 41,5

 

Sauli Niinistö

37,2

Ei sano!  18         18   32       32  37         37  24         24  15        15  

Ei äänestänyt

 22,8

Yhteensä % 100 100 100   100   100    Yhteensä %

100.0

Suhteutetut gallupit. Kannatus-% suhteutettu "ei sano kantaansa"-vastaajien määrään.  Tarkempi selostus alkuperäisessä taulukossa. 



Tasavallan
presidentti Tarja Halonen ja Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen sekä tarjoilija työssään  Valtiopäivien avajaisten jälkeisessä juhlahetkessä helmikuun perjantaina 03.02.2006 iltapäivällä. Ylen tv-kuvasta rajannut Pertti Manninen.


Banneri " Haku - Sanomanetti 10v - Arsedel - Midnight Sun Restaurant" poistettu yläbannerin alapuolelta keskiviikkona 2011-09-07 koko vuodelta 2006. Katso 2006-01-01-sivulta. Arkisto: www.12.fi. Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen...
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.