HIRVET LUMESSA UUDESSA MAISEMASSA KUVAT
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE!

MAALISKUU 2016 - Lauantai 2016-03-05 - N:o 1863
Edellinen - Seuraava - ETUSIVULLE! - 135924 - mobi

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys

MAALISKUU 2016. HIRVET LUMESSA UUDESSA MAISEMASSA.

HIRVET LUMESSA UUDESSA MAISEMASSA - Äidin 100-vuotispäivänä 05.03.

Ei ehtinyt äitini nähdä tätä maisemaa kuin sielunsa silmillä. Muutama vuosi kuolemansa jälkeen synkkä metsä hakattiin kokonaan pois ja niin maisema avartui ja ilta-aurinkokin paistaa kesällä myöhään yöhön. Kaivon rengas on jäänyt muistuttamaan menneestä, isästäkin, ja varastokin on rakennettu myöhemmin. Poika ja Rasmus-kissa ihailevat harvemmin ohi loikottavia hirviä, peurojahan kulkee päivittäin puhumattakaan pienemmistä. (Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä.) Kuva

Kuvat: Pertti Manninen helmikuun sunnuntaina 21.02.2016 klo 11:09. ISONNA!


Maaliskuu. Lapsuus

Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään. 
Lapsi, jota arvostellaan, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, jota petetään, oppii pettämään. 
Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan. 
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. 
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omastaan muille, oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.

Ronald Russell

(28) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -


MAALISKUU 2016. BEN ZYSKOWICZ, eduskuntaryhmän puheenkohtaja (kok) 1999: "Valtiontalouden tervehdyttäminen ja valtion velkaantumisen vähentäminen ovat pitkäjänteistä politiikkaa, josta hyötyvät eniten juuri tulevaisuuden veronmaksajat." (Helsingin Sanomat maanantaina 09.08.1999).
SANNI GRAHN-LAASONEN, opetus- ja kulttuuriministeri (kok) 2016: "Ajattelen kuitenkin, että nuorten sukupolvien kannalta aivan ratkaisevaa on, onnistummeko kääntämään Suomen suunnan ja pysäyttämään velaksi elämisen nuorten piikkiin." (Keskisuomalainen keskiviikkona 02.03.2016).



"Valtio ei saa velkaantua, mutta opiskelija kyllä". Aamulehti keskiviikkona 02.03.2016.
Kuva: Pertti Manninen Jyväskylän ammattikorkeakoulun Dynamon lehtiaulassa 02.03.2016 klo 13:59.

- Minusta on outoa, että toitotetaan Suomen valtion velanoton turmiollisuutta, mutta on ihan ok, että opiskelijat joutuvat ottamaam lisää velkaa, sosiaalityön opiskelija Vesa Hänninen keittää."
Aamulehti. Jutta Högmander keskiviikkona 02.03.2016."

Asiaan liittyviä kuvia Aamulehdestä, Kauppalehdestä, Keskisuomalaisesta ja Metrosta. Katso!


OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. KIRJOITUKSIA ARKISTOSTA 1999. SAMAT HOKEMAT VUODESTA TOISEEN! - JATKUU!

1999 elokuu


kuva: pertti manninen

(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

Selkänahka vaarassa!



Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!


kuva: pertti manninen

(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

Lisää Leikkauksia tulossa?

"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista


Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
 
alkuun   alkuun


"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."

...Kirjoittajat ovat kommenteissaan kuitenkin unohtaneet uudistuksen hyvät puolet. Ylivoimaisesti suurimmalla osalla eli opintotuen asumislisää nauttivilla 95 000 opiskelijalla tuki nousee keskimäärin 39 markalla kuukaudessa...

Lähtökohtana ei suinkaan ole ollut säästöjen kohdistaminen tiettyihin väestöryhmiin. Toisaalta valtiontalouden säästöt merkitsevät yleensä aina joidenkin kohdalla saavutettuihin etuuksiin puuttumista.

Valtiontalouden tervehdyttäminen ja valtion velkaantumisen vähentäminen ovat pitkäjänteistä politiikkaa, josta hyötyvät eniten juuri tulevaisuuden veronmaksajat.
alkuun

Ben Zyskowicz Helsingin
Sanomissa
maanantaina 09.08.99
"Uusi asumistuki lisää voittajia"

 

 

takaisin


"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

... Loppukeväästä alkoi kuulua huhuja, että esitys toteuttaisiin eräänlaisena kauhuvaihtoehtona: yhteisöasujilta sekä opiskelevilta avo- ja aviopareilta vietäisiin kesäajan tuet sekä alennettaisiin heidän korvausprosenttiaan, mutta yhdenkään opiskelijan edut eivät paranisi. Monesta hallitusneuvotteluja käyneestä suusta kuitenkin vakuutettiin, ettei tällaista voi tehdä.

Budjettiriihessä hieman lievennettiin valtiovarainministeriön kaavailuja, millä säästetään 130 miljoonaa. Yksittäisten opiskelijan ja opiskelijaperheiden kohdalla leikkaus koettelee toimeentuloa todella rankasti, eikä ainakaan ole omiaan "vahvistamaan turvallisuutta ja hyvinvointia".

Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
alkuun

Vertti Kiukas
Ilta-Sanomissa
maanantaina
09.08.99
"Hallitus petti ohjelmansa"

 

 

 

takaisin


"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista."

...Yksinäisen korkeakouluopiskelijan opintotuki ja asumislisä voivat nousta nykyisin 21 546 markkaan yhdeksässä kuukaudessa ja 28 728 markkaan vuodessa. Summat eivät ole pieniä.

Kalenterivuoden maksimituki ei poikkea paljon siitä, mitä keskituloinen maksaa veroina vuodessa palkastaan. Mitä sitä sanotaankaan? Ilmaista lounasta ei ole.

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja
keskiviikkona 04.08.99
"Opiskelijoiden tukien leikkaukset"

takaisin

Maksimissaan (johon vain harvat opiskelijat yltävät) alle 2400 markkaa kuukaudessa elämiseen: asumiseen, ruokaan ja kaikkeen muuhun! Kannattaa kyllä olla kateellinen kohta siellä uudessa norsunluu- eiku lasitornissa! takaisin

nettisanomat.com 12.08.99. pm


http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. KIRJOITUKSIA ARKISTOSTA 1999. SAMAT HOKEMAT VUODESTA TOISEEN! - JATKUU!

1999 syyskuu

extra!
Köyhät tapelkoot keskenään!
Lipponen ja Niinistö haluavat lievittää opiskelijoiden asumistukileikkauksia muiden tukea saavien kustannuksella.

Zyskowicz peräytyy? Linden peräytyy?
Pitivätkö opiskelijat puoliaan riittävän näkyvästi?


Etusivun kysymys:

Riittävätkö rahasi huvituksiin?


kyllä
ei
Mielestäni...


Köyhät tapelkoot keskenään!

Lipponen ja Niinistö haluavat lievittää opiskelijoiden asumistukileikkauksia muiden tukea saavien kustannuksella

Sen verran närää on opiskelijaperheiden budjetissa ehdotettu asumistukien leikkaus herättänyt, että ministerienkin täytyy asiasta jotakin sanoa.

Pääministeri Paavo Lipponen Ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö jatkavat omaa valitsemaansa yhteiskuntapoliittista linjaansa: Tapelkoot köyhät ja kurjat keskenään! Nyt he esittävät opiskelijoiden tukien leikkaamisen vähentämistä repimällä siihen varoja yleisestä asumistuesta.

Asumiseen tarkoitetut tuet ovat siksi olemassa, että jokainen voisi asua edes jonkinlaisessa lämpimässä majassa kovimmilla pakkasilla.

 

 

Zyskowisz peräytyy? Linden peräytyy?

Pitivätkö opiskelijat puoliaan riittävän näkyvästi?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowisz on ilmoittanut, että eduskunta voi muuttaa ehdotettua opiskelijoiden asumistuen leikkauksia.

Opintotuesta vastaava kulttuuriministeri Suvi Linden kehottata eduskuntaa korottamaan opiskelijoiden asumislisää siitä, mitä päätettiin hallituksen budjettiriihessä.

Opiskelijoiden oikeuksiensa puolustaminen näyttää ainakin liikauttaneen päättäjiä. Kannattaa kuitenkin seurata näytelmä loppuun saakka ja muistaa, että esitetty leikkaussummma on 130 miljoonaa. Jos leikataankin vain puolet 65 miljoonaa, niin silti onnistuttiin leikkaamaan 65 miljoonaa!

Opiskelija ei ole tässä näytelmässä katsoja vaan pikemminkin näytelmän päähenkilö, jonka on vaadittava käsikirjoituksen muuttamista.

Peräti onnellinen loppu?

 

  http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997koyhatasuvat.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997zyskow.htm



1999 syyskuu


"Kun toimeentulo koostuu murusista, pienikin leikkaus tuntuu jokapäiväisessä elämässä."

Selväjärkinen selostus opintotuesta 1.
Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Saana Siekkinen kertoo.

Jyväskylän kaupunki kiristämässä opiskelija-asumista?
Opiskelija-asuntosäätiön maanvuokriin tulossa raju korotus?

Farssi 1. Opiskelijoiden asumistukileikkaus:

Ministeri Suvi Linden on sekä puolesta että vastaan!

Tämän numeron tekstit ja kuvat: Pertti Manninen
(ellei toisin mainittu)


 


Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Saana Siekkinen: Opintotukea muillekin kuin korkeakoululaisille.

Selväjärkinen selostus opintotuesta 1.

"Kun toimeentulo koostuu murusista, pienikin leikkaus tuntuu jokapäiväisessä elämässä."


Helsingin Sanomat on onnistunut omissa kirjoituksissaan vääristämään ja hämärtämään kaikki opiskelijoita ja heidän toimeentuloaan koskevat asiat asenteellisilla kirjoituksillaan, joissa syyllistetään nuoret eteenpäin pyrkivät ihmiset. Onneksi lehti julkaisee sentään mielipidesivullaan selväjärkisiä ja myös selkokielisiä selostuksia.

Ammattiin opiskelevan Saana Siekkisen kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa tiistaina 28. syyskuuta 1999:

"Opiskelijoiden opintotuki puhuttaa edelleen: Valtion ensi vuoden Budjettiin sisältyvä esitys opiskelijoiden asumisen tukemisen leikkaamisesta on herättänyt kiivasta keskustelua. Viimeksi valtionvarainministeriön kansliapäällikkö Raimo Sailas esitti opintojen lainapainotteisuuden lisäämistä opiskeluaikojen lyhentämiseksi."

"Julkinen keskustelu opiskelijoiden toimeentulosta näyttää ikävä kyllä keskittyvän lähinnä hyvin toimeentulevien korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanteisiin."

"Tämän vuoden maaliskuussa yliopistossa opiskelevia opintotuen saajia oli 63 500 ja ammattikorkeakouluissa opiskelevia 41 000. Samaan aikaan ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia opintotuen saajia oli peräti 105 000 eli saman verran kuin korkeakouluissa opintotuen saajia yhteensä. Tämä opintotuen saajien toinen puolisko unohtuu useimmiten, kun opiskelijoiden toimeentulosta keskustellaan."

"Toisen asteen koulutuksessa vanhempien luona asuva alle 20-vuotias opiskelija voi saada opintorahaa 130 mk/kk ja alle 18-vuotias itsenäisesti asuva 500 mk/kk. Isompiin rahoihin pääsee käsiksi täytettyään 18 vuotta ja vanhempien luota pois muuttamalla. Tällöin opintoraha on maksimissaan 1 270 mk/kk."

"Olennaista kuitenkin on, että toisen asteen koulutuksessa kaikilla alle 20-vuotiailla otetaan huomioon vanhempien tulot opintotukea myönnettäessä asuipa vanhempien luona tai itsenäisesti.
Tällaisia opiskelijoita on ammatillisissa oppilaitoksissa noin 40 000."

"Opiskelijan opintoraha alkaa pienentyä, kun vanhempien bruttotulot ylittävät kuukaudessa
6 750 markkaa eli vuodessa yhteensä 162 000 mk. Eikä opintotukeen ole lainkaan oikeutettu, kun vanhempien tulot ovat yli 10 100 markkaa kuukaudessa, vuodessa 242 000 mk. Opiskelijoiden vanhempien huollettavien määräkään ei lievennä opintotuen tuloharkintaa."

"Ammattiin opiskelevien keskimääräinen opintoraha oli maaliskuussa 989 markkaa ja alle 20-vuotiailla tätäkin alhaisempi.
Tosiasia on, ettei opintotuki riitä opiskelijoiden toimeentuloa turvaamaan. Ammattiin Opiskelevat- Sakki ry:n Suomen Gallupilla 1997 teettämässä tutkimuksessa ammattiin opiskelevat arvioivat tärkeimmäksi opintojen rahoituslähteeksi vanhempien kukkaron!"

"Toivottavasti tulevaisuudessa julkisessa keskustelussa huomioidaan, että puolet opintotukea saavista opiskelee toisella asteella, eivätkä he välttämättä saa suurinta mahdollista opintorahaa. Samalla olisi syytä huomioida, että opiskeluaika ammatillisessa koulutuksessa on kolme vuotta, eikä se lyhene vaikka opiskelijan toimeentuloa kiristettäisiinkin. Muistettava olisi myös, että ammattiin opiskelevien toimeentulo on korkeakouluopiskelijoita niukempi.

Kun toimeentulo koostuu murusista, pienikin leikkaus tuntuu jokapäiväisessä elämässä.
Kaikilla opiskelijoilla ei myöskään ole edessään korkeapalkkaista työtä, jonka kiilto silmissään he huolettomasti nostaisivat opintolainaa."

Ammattiin opiskelevan Saana Siekkisen kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa tiistaina 28. syyskuuta 1999.

(Nettisanomat 29.09.99 )

Anna olla!

Kirjeitä lukijoilta:


Nettimaailman todelliset kasvot - irkkailijat

Oikeutta eläimille -
EVR järjetöntä toimintaa!


Etusivun kysymys:

Riittävätkö rahasi vuokraan?


kyllä
ei
Mielestäni...




Viime viikon kysymys:
Riittävätkö rahasi ruokaan?

kyllä: 70 %

ei: 30 %

  


Jyväskylän kaupunki kiristämässä opiskelija-asumista?

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettusesta lähtöisin oleva idea nostaa Keski-Suomen Opiskelija- asuntosäätiön omistamien talojen maanvuokraa rajusti herättää hämmennystä.

Eikö valtiovallan kuristamistoimet riitä? Tarvitaanko jo kunnatkin apuun opiskelijoiden kurjistamisessa.

Mistä tässä on oikein kysymys? Onko köyhempien perheiden lasten opiskelu erityisen vaarallista?

(Nettisanomat 29.09.99 11:52 pm)

Tämän numeron tekstit ja kuvat: Pertti Manninen
(ellei toisin mainittu)


Farssi 1.

Opiskelijoiden asumistukileikkaus.

Kaikki ovat vastaan ja silti leikkaus etenee! Kaikki kansanedustat kaikista puolueista, jotka käyttivät asiasta puheenvuoron eduskunnassa tuomitsevat asumistuen leikkauksen. Siitä huolimatta asia etenee luonnonlainkaltaisesti ja lopputulos saattaa olla hallituksen talousarvion mukainen, jonka kaikki hallituspuolueet ovat hyväksyneet.

Farssiksi asia muuttui, kun kokoomuslainen opetusministeri Suvi Linden ainoana puolusti hallituksen yksimielistä esitystä, mutta kuitenkin kertoi vastustavansa leikkauksia!

Yksityishenkilönäkö?


Tämän numeron tekstit ja kuvat: Pertti Manninen
(ellei toisin mainittu)
Etusivun kysymys:

Riittävätkö rahasi vuokraan?


kyllä
ei
Mielestäni...


  
http://www.nettisanomat.com/1999/09/30/n999selvajark.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/09/30/n999jyvasopiskas.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/09/30/n999farssi1opisk.htm
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. KIRJOITUKSIA ARKISTOSTA 1999. SAMAT HOKEMAT VUODESTA TOISEEN! - JATKUU!

MAALISKUU 2016. BEN ZYSKOWICZ, eduskuntaryhmän puheenkohtaja (kok) 1999: "Valtiontalouden tervehdyttäminen ja valtion velkaantumisen vähentäminen ovat pitkäjänteistä politiikkaa, josta hyötyvät eniten juuri tulevaisuuden veronmaksajat." (Helsingin Sanomat maanantaina 09.08.1999).
SANNI GRAHN-LAASONEN, opetus- ja kulttuuriministeri (kok) 2016: "Ajattelen kuitenkin, että nuorten sukupolvien kannalta aivan ratkaisevaa on, onnistummeko kääntämään Suomen suunnan ja pysäyttämään velaksi elämisen nuorten piikkiin." (Keskisuomalainen keskiviikkona 02.03.2016).





"Valtio ei saa velkaantua, mutta opiskelija kyllä". Aamulehti keskiviikkona 02.03.2016.
Kuva: Pertti Manninen Jyväskylän ammattikorkeakoulun Dynamon lehtiaulassa 02.03.2016 klo 13:59.

- Minusta on outoa, että toitotetaan Suomen valtion velanoton turmiollisuutta, mutta on ihan ok, että opiskelijat joutuvat ottamaam lisää velkaa, sosiaalityön opiskelija Vesa Hänninen keittää."
Aamulehti. Jutta Högmander keskiviikkona 02.03.2016."



Asiaan liittyviä kuvia Aamulehdestä, Kauppalehdestä, Keskisuomalaisesta ja Metrosta.
Kuvat: Pertti Manninen Jyväskylän ammattikorkeakoulun Dynamon lehtiaulassa 02.03.2016 ja kotona matkan jälkeen seuraavana päivänä.


 
Arkisto 1999. Milloin tehdään viimeinen painokone? Lue! - Ryhmäkanne, Lue! Saamelaisten ... Lue! Niinistö Kuvat!

Torstai 2016-02-18 - N:o 1861 - ISOT KUVAT - mobi
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 109448

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys

HELMIKUU 2016. PENKKARIAJELUT 3 AUTOLLA KIRKKONUMMEN MASALASSA KUNINKAANTIELLÄ TINANKUJA OHITTAEN.





HELMIKUU 2016. PENKKARIAJELUT 3 AUTOLLA KIRKKONUMMEN MASALASSA KUNINKAANTIELLÄ TINANKUJA OHITTAEN.
Kuvat: Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. Masala keskiviikkona 18.02.2016. ISONNA!



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Valkohäntäpeura lumessa lauantaina 23.01.2016.






Kuvat lauantaina 2016-01-23 klo 10:36 Kirkkonummen Lapinkylässä. Pertti Manninen.
Kuviin talletettu päivämäärä on yhdellä päivällä vanha. PM

 

Never ending story – kunnianloukkauskirjoitus vuodelta 2004 yhä oikeuskäsittelyssä.

Nettisanomat julkaisi vuonna 2004 kirjoituksen, joka vuosia myöhemmin rupesi loukkaamaan asianajajan kunniaa.

Keski-Suomen käräjäoikeus tutki tammikuussa 2012 asian ja tuomitsi Nettisanomien päätoimittajan kunnianloukkausrikoksesta rangaistukseen ja korvauksiin. Sen jälkeen Vaasan hovioikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen.

Korkein oikeus pysytti itse tuomion voimassa, mutta palautti asian käsittelyn kirjoitusten poistamisen osalta takaisin hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden poistamismääräys koski kaikkea mahdollista tekstiä, jossa asianajajan nimi tai toimiston nimi on mainittu, riippumatta siitä missä yhteydessä nimi on esiintynyt.

Hovioikeus sitten joulukuussa 2015 antoi tuomion,jonka mukaan nyt kunniaa loukkaavat ilmaisut pitää poistaa, taas ilman sitä selvitystä missä yhteydessä asiaa on käsitelty kirjoituksissa tai oikeudenkäyntipöytäkirjoissa tai muissa viranomaisten lähettämissä papereissa.

Poistamismääräys on Nettisanomien mielestä edelleen liian laaja, loukkaavuutta ei ole todettu kuin oikeudessa esitetyissä teksteissä.

Lisäksi hovioikeus määräsi poistettaviksi hakutulokset. Vaatimus on aivan absurdi, eihän loukkaavuutta voi todeta vasta kuin lukemalla itse tekstiä, johon hakukone viittaa.

Lisäksi Nettisanomien päätoimittaja pyytää korkeinta oikeutta selvittämään onko hovioikeudessa ollut tarpeellista tutkia netin sisältöä 30 tuntia tapauksessa, jossa arvioitiin vielä vailla lainvoimaa olevia poistoja, joita pankin edustajan asianajaja suoritti antaumuksella.

Mikäli korkein oikeus ottaa jutun käsiteltäväkseen päätös tullee ehkä vuonna 2017, joten kirjoitusta koskeva oikeudenkäynti päättyy 13 vuotta jutun julkaisemisen jälkeen.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2016-01-18 10:08.

Painovirheet korjattu ja asiasanat lisätty torstaina 2016-91-21 19:11.

http://www.maanantai.fi/ 2009/05/01/
DSCI0022D20081112lapsetkadulla900sh.jpg

Tags: , , , , , , , , , , , , ,
, , , , ,
, ,

http://viikkosanomat.fi/2016/01/18/never-ending-story-kunnianloukkauskirjoituskirjoitus-vuodelta-2004-yha-oikeuskasittelyssa/

KUNNIANLOUKKAUS.
Hovioikeudessa 01.12.2015 Lue!
Hovioikeuden tuomio 19.11.2015 Lue!
Valituslupapyyntö korkeimmalle oikeudelle Lue!
 


ARKISTO 2005 VAINOTTUJEN PÄIVÄ 27.01
ARKISTO 2008 VAINOTTUJEN PÄIVÄ 30.12

Keskiviikko 2016-01-27 - N:o 1855
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

 

Etsi Nettisanomista!




(16) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 
Helmikuu. Muutos

Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut.
Anthony De Mello

Kungfutse on sanonut: Jos minun pitäisi kolmesta sadasta laulusta valita yksi säe, joka kattaa kaikki opetukseni, valitsisin sen, jossa sanotaan: Puhdista ajatuksesi kaikesta pahasta."
Keskustelut 2:2

Tänään tiedän, että voin valita. Tänään minulla on kaikki tarvitsemani halu, kaikki energia ja ohjaus jatkaa valitsemallani ilon, rauhan ja rakkauden tiellä.
Ruth Fishel

Rakastan sitä henkilöä, joksi olen muuttunut.
Diane Crosby





ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 


"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

Sanomanetti 2016/03/05 - KUVASIVU. HIRVET LUMESSA UUDESSA MAISEMASSA. - OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. SAMAT HOKEMAT VUODESTA TOISEEN! ARKISTO 1999 JA NYT 2016 - PENKKARIAJELUT 3 AUTOLLA KIRKKONUMMEN MASALASSA KUNINKAANTIELLÄ TINANKUJA OHITTAEN. -Never ending story - kunnianloukkauskirjoitus vuodelta 2004 yhä oikeuskäsittelyssä. - Valkohäntäpeura lumessa - Muutos. Kokoelmasta Rakasta. - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - kuvasivusivu - lauantai 05.03.2016 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

HIRVET, LUMESSA, UUDESSA, MAISEMASSA, Äiti, 100 vuotta, Arkisto, 1999, OPISKELIJAT, KURITTAMINEN, opintotuki, SAMA, HOKEMA, VUODESTA TOISEEN,

N:o 1863 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2016-03-05 ja 2016-03-10 ja 2016-03-11, nettiin 2016-03-11 16:50, linkkejä 2016-03-11.

 

Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivuina 27.01.2016 - 05.03.2016 nettiin lauantaina 2016-03-12.
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivuina 17.03.2016 - 24.09.2016 nettiin perjantaina 2016-09-30.