Viikon kuva. Mestari.

Viikon kuva.

Kuvasi Pertti Manninen keväällä 1998 ja Jyväkäs-lehti julkaisi sen kesällä 1998.

   

"I have a Dream".

Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. Astuessani ulos Hannoverin rautatieasemalta keväällä 1998 Martin Luther King oli vastassa IBM:n "Think different"-mainoksessa. Vaistomaisesti kohotin kamerani ja tallensin hetken.

Julkaisin kuvan lähes aukeaman suuruisena mustavalkokuvana Jyväkäs-lehdessä, jonka päätoimittajana olin hetken, Annoin kuvalle nimen "Mestari" kunnioittaakseni arvostamaani ihmisoikeustaistelijaa. Vieressä pilkahtaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun kurssimainos.

Hannoverissa olin Cebit-messuilla ystävällisten ihmisten seurassa ja matkalta jäi hyvä maku suuhun. Kevät oli siellä jo pitkällä ja joinakin päivinä tarkeni istua ulkoterassilla. Tuulahdus Euroopasta, jossa en ollut moneen vuoteen käynyt, vaan jäänyt vangiksi tänne Pohjolan perukoille.

Täällä oli tietenkin erilaista lämpöä. jota sain kyllä osakseni, tosin myös jäätävää pakkasta. Vuotta myöhemmin olin kypsä aloittamaan viikoittaisen nettilehden, joka sai nimekseen sanomanetti.fi.

"Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta". Runoilija Risto Rasan sanoin lopetan.
Pertti Manninen 14.03.2002.

 
   
PS. Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian.  
   
 


sanomanetti.fi
Torstaina 14. maaliskuuta 2002
Numero 137. Joka torstai.

16.09.99.
"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen
joka päivä.
TOIMITUS päätoimittaja Kuva: Mika Hänninen yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. Sivut valmisti Pertti Manninen 14.03.2002, logo 21.03.02. copyright sanomanetti.fi 2002/137.
2002/03/14 - sanomanetti.fi - viikon kuva - I HAVE A DREAM - mestari - pertti manninen - martin luther king - hannover - avoin - joka torstai - kuva - pertti manninen - nettisanomat