sanomanetti.fi 2000/27
torstaina 3. helmikuuta 2000/27

torstaina 3.2.2000

Jäikö Aho sittenkin liikaa?
Vain äänestysvilkkaus voi kääntää tilanteen?


Halonen on saanut ennakkoäänistä galluppien mukaan 54 prosenttia! (Rohkea tulkinta!)

36 prosenttia on jo käyttänyt äänioikeutensa, joten Ahon kiri riippuu suosion kasvamisesta, mutta myös suurelta osin äänestysvilkkaudesta. Mitä pienempi vilkkaus, sen vaikeampi on saada kiinni etumatkaa.

Oletuksena on tietenkin, että äänestetään yhtä vilkkaasti maassa tasaisesti.

sanomanetti.fi torstaina 3. helmikuuta 2000 pm.
UUDET GALLUPIT

V
iime viikolla:

Värisuorat SDP ja Keskisuomalainen Oy.


Uusia tappajan ystäviä.


"Sippulanniemen golf-kaava hyväksyttiin mutinoin Jyväskylässä".

Halosella jo lähes puolet äänioikeutetuista!

Ahon kannatus vakiintunut liian alas?

Lystikäs kirjeenkantaja
Sunnuntaina, 6.2.2000 TV 2 klo 13.00.

Jacques Tati pukkaa pikkukylän postinjakelun uusille urille. Tatin pitkien elokuvien sarjan päättää koomikon esikoiselokuva vuodelta 1949.

lue lisää!


Kirjoita!

Viikon kysymys.


Lahjoita ruokaa.

 



Tarja, minne Jouko unohtui?


Niinkauan kuin voi vielä sinutella, kysyn Seppo Hovin seurassa kertomasi musiikin opettajan perään.

Jalmari Kahri kyllä opetti Kallion kansakoulussa, mutta hän vain laulatti.

Kallion Yhteiskoulussa musiikkia opetti Kallion kirkon urkuri Jouko Kunnas, joka myös opetti.

Pertti Manninen


Lue myös!

Finlandia 100 vuotta 4.11.1999




Kannattajat kiihkeinä: tappo-
uhkauksia.

Koomuksen kannattajat sättivät toisiaan ja jotain tappouhkauksiakin on asetettu, jos porvari äänestää Halosta tai ilmoittautuu hänen kannattajakseen.

Onneksi meillä on kunnon vanha sovinisti Jörn Donner, joka ilmoittautuu julkisesti Ahon kannattajaksi ja kertoo myös, että Ahoa saa äänestää.

Pertti Manninen

Linkit: (20.1.2000)

Riittääkö Halosen kaula?

Kestääkö Ahon pinna?

Gallupit
oikein, tulkinnat väärin?

Laatugallupit kansalaiskeskustelua


(Otteita dosentti Seppo Laaksosen kirjoituksesta).


Pääkirjoitus. Helsingin Sanomat ja nolla.


Sosialisointia Jyväskylässä:


Epäpyhä allianssi


(SDP, vas, krist ja vihreät sekä GOLF-puolue)

ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä!

Keskisuomalainen hiljaa

kuin kusi sukassa!

Raid tappaa.

Suuri presidentti-numero (14.01.00)

Mielipidetiedustelut - humbug vai gallup
(06.01.00)

Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. Häikäilemätön kaava valmisteilla.

(21.9.99)

Sippulanniemi aidataan golffareille.

(20.07.99)


Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen vuonna 1999 ja 2000 Laukaassa ja Jyväskylässä.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 joka torstai


John Lennon: Imagine

Tule mukaan tekemään uusi parempi suomennos!

Vaalipäivä sunnuntaina 6.2.2000

Halonen?

Aho?


Sivut valmisti Pertti Manninen
February 4, 2000
copyright sanomanetti.fi 2000/27
 

sivun alkuun!

otsikko ja navigointi 04.01.2001, logon siirto 27.04.2002.
     


20030212

  Sisällysluettelo 2000/01 tammikuu - 2001/02 helmikuu.
     


20030212

  Sisällysluettelo 1999/12 joulukuu.
Sisällysluettelo 1999/11 marraskuu.

Sisällysluettelo 1999/10 lokakuu.

Sisällysluettelo 1999/09 syyskuu.

Sisällysluettelo 1999/07 heinäkuu - 1999/08 elokuu.