Valitse!
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Koti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Pääkirjoitus Sota ja rauha Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

p "Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen."

 
  Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen.

Pääkirjoitus. "Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen."

Seuraavana vuonna SDP ja Paavo Lipponen lupasivat puolittaa työttömyyden vaalikauden, neljän vuoden aikana. Kun tässä ei onnistuttu, vaikka tilastojakin rukattiin, niin lupaus oli muuttunutkin pyrkimykseksi. Kun sitten Esko Ahokin nujerrettiin työreformi-intoilussaan, SDP ja Paavo Lipponen saivat jatkaa hallituksessa. Nyt keväällä 2002 pääministeri Paavo Lipponen peräänkuuluttaa asioiden tärkeysjärjestystä. Häveliäästi hän on unohtanut työttömyyden puolittamiset ja vähentämisetkinko?

Näissä ympyröissä pyöritään ja vanhoja ei muisteta vuoden 2003 vaaleissa, Näin ainakin lujasti uskotaan ja toivotaan! Pianhanhan se nähdään!

PS. Uusia sivuja tulee odotettua hitaammin, peruskorjaus etenee kuitenkin koko ajan.

25. huhtikuuta 2002 Pertti Manninen


Katso myös: "Työtä".
Viime kerralla: "Suuri lehtiuudistus"
 

"Vuosi ja kaksi vuotta sitten." sanomanetti.fi 27.04.2000 ja sanomanetti.fi 26.04.2001.

"Pocahontas". "Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen.

Tulossa

Muistoja
Kuvia pinnan alta ja päältäkin.

Muistoja
Fredssträff -84

Muistoja
Johan von Bonsdorff

Eduskunta

Kaksoset

 

Etsi arkistosta!

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!
12
Torstaina 25. huhtikuuta 2002.
     
Etusivulle!    
     
"Pocahontas".
"Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen.
"
     

"Kaksi vuotta sitten." sanomanetti.fi 27.04.2000
"1.5.1994 Jyväskylässä kuvannut Pertti Manninen."

     
"Vuosi sitten." sanomanetti.fi 26.04.2001.
"Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen."
     

"Nyt." "Työtä kaikille". Pääkirjoitus.
"Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen."

     
Aihe: Työtä! 14.03.02.
  pm 12345678901234567890123456789
   

Kirjoita mielipiteesi
Ilmoita ilmaiseksi
Sää - Weather




 


TOIMITUS päätoimittaja
Kuva: Mika Hänninen
Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. copyright sanomanetti.fi 2002/143-144.
Sivut valmisti Pertti Manninen 14.03.2002, logo 21.03.02, linkki 22.03.02, valikko 25.03.02, linkit 26.03.02,28.03.02, logo 11.04.02, 29.04.02, aiheluettelo 26.05.02, yläkuvat 28.05.02.
2002/04/25 - sanomanetti.fi - työtä kaikille - pääkirjoitus - pertti manninen - kuvat - pocahontas - avoin - joka torstai - kuva - pertti manninen - nettisanomat - 1.5.1994 jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan - silloin kun pääministeri ei ollut paavo lipponen - jyväskylä