Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
etusivu
torstaina 26.02.2004.
eilen
huomenna

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
seur
edell

 

Adolf
Ehnrooth 1905- 2004.

Mannerheim-ristin ritari jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth kuoli 99-vuotiaana tänään torstaina 26. helmikuuta 2004 Karinakodissa Turussa.

"Suomi on hyvä maa ja puolustamisen arvoinen."

 


Marsalkka Mannerheim ratsastamassa Helsinkiin Nykytaiteen museon, Kiasman edessä. Adolf Ehnrooth hävisi tämän taistelun: taidemuseo rakennettiin Marsalkan kylkeen huolimatta kenraalin johtamasta nimienkeruuadressista, jossa haluttiin museota jonnekin muualle. Kiasma katkaisee pahasti näkymän Suomeen, Helsingistä pohjoiseen. Kiasman oikealla puolella rakennetaan parhaillaan Sanomatalon ylimääräistä ylintä merinäköalakerrosta, joka sai kyseenalaisen luvan varsinaisen rakenusluvan hyväksymisen jälkeen rakennuslain suomia porsaanreikiä hyväksikäyttäen päättäjien ja kaupunkilaisten haukkoessa henkeään nähdessään lopputuloksen. Kuvannut Pertti Manninen 10.05.1999 kello 22:00. Lue myös! Kansallismaisema vuonna 2010? sanomanetti.fi torstaina 14.03.2002.

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.


1999 alkaen
 
Torstaina 26. helmikuuta 2004.
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva


Torstaina 26. helmikuuta 2004. Numero 239.
   
 

Tänään
26.02.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

p
     
  Torstaina 26.02.2004. Irak. Kansainvälisen Punaisen Ristin edustajat ovat päässeet tapaamaan vangittua Saddam Husseinia. Oikeudenkäynnistä ennustetaan vuosien mittaista. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
     
Irak-vuoto. Koalition virallinen määritelmä.
 

Torstaina 26.02.2004. Lukijalta. Tässä muuten Usan virallinen Irak-koalitio määritelmä 21.3.2003:
http://www.whitehouse.gov/news/releases/2003/03/20030321-4.html
Tulossa. Lukijan laaja selvitys pääministeri Paavo Lipposen toimista ja valtuuksista luvata USA.n presidentti George W. Bushille apua koalition rakentamisessa.

     
 

Guardian Unlimited Friday February 27 2004
Blix's phone 'also bugged' 10am: The telephones of two former UN chief weapons inspectors were tapped, it is claimed.
Did we bug Kofi Annan?
Whitehall united in doubt on war
Leader: Bugging for Britain?
Comment: Peter Kilfoyle
Audio: Richard Norton Taylor
Special report: politics and Iraq

     
"Nurmijärven kulaukset"   Torstaina 26.02.2004. Bisquit. "Tosin kaiken jahkailun, haikailun, hurskastelun ja vitkastelun keskellä jotkut asiat sujuvat Venäjälläkin sutjakkaasti. Kuten taas on saatu nähdä, pääministerin vaihto käy Venäjällä tarpeen vaatiessa edelleen joutuin. Toki melko sukkelaan se kävi taannoin Suomessakin." Bisquit. Nurmijärven kulaukset. Ilta-Sanomat torstaina 26.2.2004.
     
 

Adolf Ehnrooth 1905- 2004. Mannerheim-ristin ritari jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth kuoli 99-vuotiaana tänään torstaina 26. helmikuuta 2004 Karinakodissa Turussa.
"Suomi on hyvä maa ja puolustamisen arvoinen."

     
     
Torstaina 26.02.2004. Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle. Purkupäätös lienee ollut laiton, koska uusia hyväksyttyjä rakennuslupia ei ole. Keskisuomalainen-lehdellä olisi resursseja selvittää tämäkin mahdollinen laittomuus, jollaisiin kaupunginjohtaja Pekka Kettunen lienee syyllistynyt. Vai onko niin, että Jyväskylän imago ei kestä sotkujen selvittämistä. Kaupunginjohtajan kuuluisan erorahapäätöksen yksimielisyyskin olisi poliisitutkimusten paikka, koska tiettävästi eräs kaupunginhallituksen jäsen pakotettiin lähtemään pois päättämästä, jotta kokoukseen saatiin erorahan hyväksyvä jäsen. Menoa ihmetellen. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Kuvat kesältä 1999 ja talvelta 2003.
     
Näyttelyt.    
     
  Denise Bellon
Valokuvataiteen helmi - elokuussa 1939 Suomessa. Jugendsalissa Helsingissä 13.2.-28.3.2004. ma-pe 9-17 ja su 11-17. Pohjoisesplanadi 19. Vapaa pääsy. Auditoriossa noin puolen tunnin mittainen nonstop Denise Bellonin elämästä.
     


COLORÍN COLORADO – olipa kerran meidän kylässä
Intiaanilasten maalauksia Meksikosta 27.2. – 7.4.2004

Colorín Colorado -näyttely koostuu suurikokoisista töistä, jotka lapset Meksikon eri intiaaniyhteisöistä ovat maalanneet elämästään. Näyttely on kiertänyt maailmaa, ja nyt osa siitä on nähtävissä Helinä Rautavaaran museossa. Näyttelyyn liittyy myös 15 minuutin mittainen video maalaustyöpajoista.
Helinä Rautavaaran museo, Ahertajantie 5, WeeGee-talo, Espoo.
AVOINNA: ti, to, pe, 11 – 17, ke 11 – 19, la, su 11 – 16. Pääsymaksu 5/3,50 eur.
Lisätietoja (09) 4129 439 ja www.helinarautavaaramuseum.org
     
Lahjoita ruokaa!    
     
 

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
Tampereen vapaa-ajattelijat ry LEHDISTÖTIEDOTE
EROAKIRKOSTA.FI -SIVUSTO ON OLLUT MENESTYS

Eroakirkosta.fi -sivusto on ollut toiminnassa kymmenen viikkoa ja sen kautta on tänä aikana eronnut Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta yli 1400 henkilöä. Vuoden 2003 lopun aikana eronneita oli noin 1000 ja tammikuussa yli 400. Tammikuun luvut ovat hyvin lupaavat, koska kyseinen kuukausi edustaa vain reilua kolmea prosenttia koko vuoden eroamisista. Voidaankin ennustaa, että eroakirkosta.fi -sivuston kautta tulee vuoden 2004 aikana eroamaan yli 12 000 kirkon jäsentä.

Kun eroakirkosta.fi -sivusto avattiin marraskuun 21. päivä viime vuonna, sai se osakseen laajan huomion. Sivustoa ei varsinaisesti markkinoitu, vaan sen avaamisesta tiedotettiin muutamaan internetin keskusteluryhmään. Tieto sivustosta levisi toisten internetin käyttäjien välityksellä yllättävän nopeasti useisiin kymmeniin keskusteluryhmiin. Ensimmäisen kahden viikon aikana kävijöitä oli keskimäärin 500 päivässä. Kaiken kaikkiaan sivustolla on varovaisen arvion mukaan käynyt noin 20 000 henkilöä. Huomionarvoista on, että noin seitsemän prosenttia sivustolla kävijöistä erosi kirkosta.

Eroakirkosta.fi -sivuston suosio osoittaa, että tälle palvelulle on todellinen tilaus. Sivustoa tullaan tulevaisuudessa kehittämään ja sen tunnettuisuutta pyritään kasvattamaan valikoiduilla markkinointiviestinnällisillä toimenpiteillä.

Eroakirkosta.fi -sivustolla voi täyttää valmiin erokaavakkeen, joka tarvitsee vain postittaa. Palvelun tarjoaja Tampereen vapaa-ajattelijat ry maksaa tarvittavan postimaksun, joten käyttäjälle palvelu on täysin maksuton. Lisäksi sivusto sisältää perustiedot lasten asemasta kirkosta erottaessa ja kirkollisverolaskurin.

Tampereen vapaa-ajattelijat ry:n pääset parhaiten tutustumaan yhdistyksen
internetsivuilla osoitteessa tampere.vapaa-ajattelijat.fi

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.



Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.

Helsinki. Tarvitsen väliaikaisen asuinsijan

Myydään Familon Duo joustinsänky

Vuokralle tarjotaan varastotilaa Moottoripyöräilijät, kelkkailijat, tarjolla lämmintä ja valvottua varastointitilaa jossa voit myös kunnostaa kulkuneuvoasi.

Vuokralle tarjotaan Roomasta

Myydään 4/4-viulu (Höfner 1992)

Halutaan vuokrata omakotitalo Helsingin seudulta


Myydään Suzuki Grand Vitara 2.0 L vm. -03

Maksupääte Manson

Myydään HONDA CIVIC VTEC 1,6 125 hv


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 



Torstaina 19. helmikuuta 2004. Numero 238.
   
 

Tänään
19.02.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

p
     

Photo: appears to show Kerry and Fonda sharing a stage at peace rally
  The Guardian Wednesday February 18, 2004
Suzanne Goldenberg in Washington
A new dirty tricks campaign to embarrass the Democratic frontrunner, John Kerry, backfired ignominiously yesterday when it emerged that a widely circulated photograph of a protest against the Vietnam war was a crude forgery.
The photograph, falsely credited to Associated Press, combined two separate images to make it appear as if Mr Kerry shared a stage at an anti-war rally in the early 1970s with the actress, Jane Fonda.
Take one part Kerry, one part Fonda ...
... and try to whip up a political row
     
Mutta tämä on totta!
Heinäkuun 4. päivänä!
  Torstaina 19.02.2004. "Olin heinäkuun 4. päivänä marssimassa ja osoittamassa rauhanpatsaalla mieltä Yhdysvaltojen Vietnamin politiikkaa vastaan." Paavo Lipponen. Suomen Sosialidemokraatti 7. heinäkuuta 1968. Nro 180, sivu 4. Kerran vielä!
Lue myös! Pääministeri Paavo Lipponen Washingtonissa joulukuussa 2003. Vuoden nuolaisu.
     
  Torstaina 19.02.2004. Irak. Tänään YK:n pääsihteeri Kofi Annan ilmoitti, ettei Irakissa voi järjestää vaaleja ennen kesäkuun loppua. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
     
Irak-vuoto. Sekoilu jatkuu.
 

Torstaina 19.02.2004. Irak-vuoto-oikeudenkäyntiin todistajaksi haastettu ulkoministerin virkamies antaa lausuntoja Hymy-lehden julkaisemista asiakirjoista: "Ulkoministeriön tietohallintojohtaja Martti Favorin vahvistaa, että Hymy-lehden julkaisemat tiedot silloisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) viime talvena Yhdysvalloissa käymistä keskusteluista perustuvat aitoihin asiakirjoihin." Kaleva.Plus.Kotimaa perjantaina 13.02.2004.
Kerran vielä!
Lue myös! Syytteen julkistaminen ja katkelma syytekirjelmästä sekä kommentteja. sanomanetti.fi torstaina 25.12.2003. Poliisin tutki näitä lehtiä. sanomanetti.fi torstaina 17.07.2003.

     

 
 

Torstaina 19.02.2004. Pääkirjoitus. Roskapostin lisäksi nettiin on pesiytynyt roskahaku. Google-haun tuloksena käyttäjä saa maksullisia viitteitä! Kokeile "ulkoministeriö vahvisti". Pertti Manninen. Kerran vielä!

HS Verkkoliite - Aiemmat lehdet
... Ulkoministeriö vahvisti Hymyn tiedot oikeiksi. Laittomasta lääketehtailusta koitui pitkä vankeustuomio HELENAN MATKASSA Pilviä Pöytävuorella POLITIIKAN ...
www.helsinginsanomat.fi/uutiset/arkisto/ 1037365731112/1076151928520 - 45k - 16 helmikuu 2004 - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja

HS Verkkoliite - Aiemmat lehdet
... haiseva raato" nyt paljastuu. Ulkoministeriö vahvisti Hymyn tiedot oikeiksi. KOTIMAA. Huoltoasemien vapaamatkustajat ärsyttävät ...
www.helsinginsanomat.fi/uutiset/ arkisto/lehti/1076151928520 - 41k - 16 helmikuu 2004 - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja
[ Lisää tuloksia kohteesta www.helsinginsanomat.fi ]

     

"Kännissä kirjoitettua". Kuva Pertti Manninen.
  Torstaina 19.02.2004. Laki ja järjestys. "Ei ylinopeuksilla kaahaamisessa ole mitään puolustettavaa, se on selvä. Mutta ihmettelen, ellei kenenkään oikeustajua koettele rangaistus, jolla ei ole mitään ylärajaa. Eihän edes niin sanottu elinkautinen vankeusrangaistus ole ääretön kuin erityisissä poikkeustapauksissa. Ja tässä tapauksessa on sentään kyse vain liikennerikkeestä." Vesa-Pekka Koljonen. Kolumni. Kateussakkosysteemi. Ilta-Sanomat perjantaina 13. helmikuuta 2004.Kerran vielä!
Lue myös! Rikesakkouudistuksen kummallisuuksia 1: Uudistus helpottaa rikkaita ja rokottaa köyhiä. sanomanetti.fi torstaina 07.10.1999. Rikesakkouudistuksen kummallisuuksia 2: 70 prosentin ylinopeus yhtä arvokas kuin 30 prosentinkin. sanomanetti.fi torstaina 07.10.1999.
     
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.



Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.

Helsinki. Tarvitsen väliaikaisen asuinsijan

Myydään Familon Duo joustinsänky

Vuokralle tarjotaan varastotilaa Moottoripyöräilijät, kelkkailijat, tarjolla lämmintä ja valvottua varastointitilaa jossa voit myös kunnostaa kulkuneuvoasi.

Vuokralle tarjotaan Roomasta

Myydään 4/4-viulu (Höfner 1992)

Halutaan vuokrata omakotitalo Helsingin seudulta


Myydään Suzuki Grand Vitara 2.0 L vm. -03

Maksupääte Manson

Myydään HONDA CIVIC VTEC 1,6 125 hv


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 



Torstaina 12. helmikuuta 2004. Numero 237.
   
 

Tänään
12.02.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 
p
     
  Tänään torstaina 12.02.2004 ajeltiin perinteisiä penkkariajeluita ja huomenna alkaa etelän koululaisten talviloma ja muualla Suomessa viikkoa tai kahta myöhemmin. Kuvan tytöt ovat sopimassa viikonlopun ohjelmasta lumisen keskisuomalaisen kylän raitilla.
     
  12.02.2004. Irak. Presidentti George W. Bush selittää kovasti, ettei hän ole sotilaskarkuri, vaikkei uskaltanutkaan mennä Vietnamiin sotimaan. Päihittääkö Vietnamin sodan veteraani John Kerry karkurin jää nähtäväksi syksyn vaaleihin, jos Kerry nimitetään demokraattien presidenttiehdikkaaksi. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu. Kommentti. "Sota ei yhtä miestä kaipaa." Pertti Manninen, sanomanetti.fi.
     
EXTRA!
EX-PÄÄ-
MINISTERI JATKAA KAUNAA.

 

12.02.2004. Menneen talven valhe. Apu 13.02.2004 (Myynnissä päivää aikaisemmin.) Kolumni. Paavo Lipponen. "Lumen alta paljastuu vääjäämättä valheen haiseva raato. - On mielenkiintoista, että mediassa on kiinnitetty varsin vähän huomiota Hymyssä julkaistuihin teksteihin. Erikoisinta, mutta mediailmastolle tyypillistä, on Jäätteenmäkeä jahtaavan iltapäivälehden vaikeneminen. Johtuneeko siitä, että asian sisältö ei vastaa salaliittoteoriaa Lipposen ja tasavallan presidentin erimielisyydestä Irak-politiikassa. Joka tapauksessa ihmisen jahtaaminen näyttää näinä aikoina tekevän toimittajista juhlittuja sankareita." Menneen talven valhe. Apu 13.02.2004 (Myynnissä päivää aikaisemmin.) Kolumni. Paavo Lipponen. Uudelleen!
Pääkirjoitus ja kommentti. "Sota ei yhtä miestä kaipaa." Pertti Manninen, sanomanetti.fi.
Lue myös! Poliisi tutki näitä lehtiä.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

  Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.


Torstaina 5. helmikuuta 2004. Numero 236.
   
 

Tänään
05.02.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 
p
     
  Tänään torstaina 05.02.2004 tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta kansallisrunoilijaksi mainitun J.L. Runebergin syntymästä.
Katso kuva ja lue katkelma!
     
  05.02.2004. Irak. Presidentti George W. Bush uskoo yhä siihen, että joitain joukkotuhoaseita voisi vielä löytyä Irakista. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
     
EXTRA!
HYMY JULKAISEE SALAISEN IRAK-MUISTION!

  05.02.2004. Pääkirjoitus. Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n Hymy julkaisee helmikuun numerossaan "Salaisen Irak-muistion". Sen mukaan Lipponen kauppasi USA:lle aseita! Iltapäivälehtien vuotokin saatetaan tutkia jollain konstilla. Jäätteenmäki- jäkätys vei Lipposenkin mennessään suolle, josta ei nousua paljon voi odottaa. Jäättenmäki on edelleen epähenkilö ja SanomaWSOY:n media tekee kaikkensa, ettei Jäätteenmäki voisi asettua Euroopan parlamentin vaaliin. Pääministeri Vanhanenkin näytti taitonsa: Luopui muina miehinä EU:n elintarvikevirastosta. Näin Lipposen vaalien aluspäivänä esittämä väite viraston saamiseksi Suomeen tuli lopullisesti nolatuksi! Pertti Manninen, sanomanetti.fi. Uudelleen!
Lue myös!
Poliisi tutki näitä lehtiä.
     
Eiih!
www.jyu.fi/jylkkari.
  05.02.2004. Lainan työllistävä vaikutus. "Opintolaina sinänsä työllistää vain opintotuki- ja pankkivirkailijoita. Siinä mielessä on perin kannatettavaa, että pidetään yllä mahdollisimman monimutkaisia lainajärjestelmiä ja kehitetään varmuuden vuoksi vielä muutama lisää. Toinen opintolainan työllistävistä vaikutuksista on, että se on useiden mielestä vastenmielinen tapa rahoittaa opintoja. Siksipä hakeudutaankin Prisman kassalle." TUOMAS VISKARI, JYYN SOSIAALISIHTEERI. Jyväskylän Ylioppilaslehti 2/2004. 04.02.2004. Uudelleen!
Lue myös! Ei lainaa vaan tukea ministeri Karpela.
  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

  Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.


Torstaina 22. tammikuuta 2004. Numero 234.
   
 

Tänään
22.01.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 
p
     
  22.01.2004. Snövit och sanningens vansinne. Kolmessa ruotsalaisessa lehdessä.
Lumikki ja totuuden hulluus.
Helsingin Sanomissa vain uutisia, ei kantaa. Keskisuomalaisessa myös kantaa pääkirjoitusta myöten.
     
  22.01.2004. Irak. Presidentti George W. Bush ei taivu: Irakilla oli joukkotuhoasesuunnitelmia. Asetarkastaja David Kay puisteli päätään puheen aikana. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
     
Vuosi 2003.
 

Vuoden 2003 kannet.

Vuoden 2003 sisällöt.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

  Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.


  Lukijan postia.

       

12.02.2004.

12.02.2004.

05.02.2004.

22.01.2004.

22.01.2004.

15.01.2004.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.


 

  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.


  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist.


 

Pohjat: Vuoden nuolaisu! - Poliisi tutki Ahtisaari, USA:n juoksupoika. - NATO Vauhti-viikko.
Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/239. Sivut valmisti Pertti Manninen 26.02.2004. (February 28, 2004 12:16). Vanhempi talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen.
sanomanetti.fi - 2004/02/26 torstaina - etusivu -
Adolf Ehnrooth 1905- 2004. Mannerheim-ristin ritari jalkaväenkenraali Adolf Ehnrooth kuoli 99-vuotiaana tänään torstaina 26. helmikuuta 2004 Karinakodissa Turussa. - Irak. Kansainvälisen Punaisen Ristin edustajat ovat päässeet tapaamaan vangittua Saddam Husseinia. Oikeudenkäynnistä ennustetaan vuosien mittaista. - Lukijalta. Tässä muuten Usan virallinen Irak-koalitio määritelmä 21.3.2003: http://www.whitehouse.gov/news/releases/2003/03/20030321-4.html- Guardian Unlimited Friday February 27 2004 Blix's phone 'also bugged' 10am: The telephones of two former UN chief weapons inspectors were tapped, it is claimed. Did we bug Kofi Annan? - Bisquit. Nurmijärven kulaukset. Ilta-Sanomat torstaina 26.2.2004. - Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema - Pekka Kettunen - Denise Bellon Valokuvataiteen helmi - elokuussa 1939 Suomessa. Jugendsalissa - COLORÍN COLORADO – olipa kerran meidän kylässä - Intiaanilasten maalauksia Meksikosta 27.2. – 7.4.2004 - Helinä Rautavaaran museo, - Tampereen vapaa-ajattelijat ry LEHDISTÖTIEDOTE EROAKIRKOSTA.FI -SIVUSTO ON OLLUT MENESTYS - Marsalkka Mannerheim ratsastamassa Helsinkiin Nykytaiteen museon, Kiasman edessä. Adolf Ehnrooth hävisi tämän taistelun: taidemuseo rakennettiin Marsalkan kylkeen huolimatta kenraalin johtamasta nimienkeruuadressista, jossa haluttiin museota jonnekin muualle. Kiasma katkaisee pahasti näkymän Suomeen, Helsingistä pohjoiseen. Kiasman oikealla puolella rakennetaan parhaillaan Sanomatalon ylimääräistä ylintä merinäköalakerrosta, joka sai kyseenalaisen luvan varsinaisen rakenusluvan hyväksymisen jälkeen rakennuslain suomia porsaanreikiä hyväksikäyttäen päättäjien ja kaupunkilaisten haukkoessa henkeään nähdessään lopputuloksen. Kuvannut Pertti Manninen 10.05.1999 kello 22:00. - Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site" - 19.02.2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 




Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.