JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/05/26/kuvaveljekset.htm
Tämä sivu ei ole muuttunut.


Sanomanetti  26.05.2005
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
sanomanetti.fi   kuva

 

Uusin lehti

Arkistohaku

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Kaupunkikuva

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com


Päivän kuvat.


Ilmoita ilmaiseksi!

Lahjoita ruokaa!
 
 
 

"Ensimmäinen hellepäivä. Veljekset."


24.05.2005.
Sanomanetti torstaina 26.05.2005. "Ensimmäinen hellepäivä. Veljekset." Kuva Pertti Manninen. Laukaa. Satama.



Ensimmäinen hellepäivä. Lepohetki.


Ensimmäinen hellepäivä. Ramasee.


Ensimmäinen hellepäivä. Rannalla.

Ensimmäinen hellepäivä. Veljekset.


Ensimmäinen hellepäivä. Olutta.


Sanomanetti torstaina 26.05.2005.
Ilmeisesti päätoimittaja Erkki Laatikainen: "Ilta-Sanomat tarvitsee uhrin toisensa jälkeen. Ensimmäiseksi kohteeksi sopi viime eduskuntavaalien voittaja Anneli Jäätteenmäki, jonka pääministeriyden upottamisesta rakentui lehdelle kunniakysymys. ... Seuraavaksi upotettavaksi on kaiketi valittu Tanja Karpela, viime eduskuntavaalien yksi eniten suosiota kerännyt poliitikko, entinen Miss Suomi. Jos ja kun Ilta-Sanomat jatkaa tykitystään viikosta viikkoon, on sangen mahdollista ministerin vaihtuminen, sillä täytyy olla äärimmäisen luja yksilö, jonka henkinen kantti kestää alinomaista julkista jahtia." Keskisuomalainen pääkirjoitus tiistaina 24.05.2005.
Kuva: "Karhua kaatamassa".

 etusivulle!

 

Ensimmäinen hellepäivä. Vanha mies on halunnut käydä satamarannassa aurinkoa ja tuulta aistimassa. Paluumatkalla. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa.  


Tiistaina 
 24.05.2005 . 
  

 TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/360. Sivut: 26.05.2005,   (nettiin 30.05.2005, linkit 30.05.2005).    

Sanomanetti  - 2005/05/26 -  Kuva -  "Veljekset". Kuva Pertti Manninen. - Laukaa. Satama - 26.05.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


sivun alkuun!



uusimpaan!


Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.