JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005
sanomanetti.fi   kuva

 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu


sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com



Lahjoita ruokaa!  


Ilmoita ilmaiseksi!

 

 

Huostaanottoja yli maan keskiarvon. Keskisuomalainen 15.08.2005.
Sanomanetti maanantaina 15.08.2005.


Kuva maanantaina 15.08.2005 klo 11:33. Pertti Manninen.
"Huostaanottoja Jyväskylässä reilusti yli maan keskiarvon."
Keskisuomalainen 15.08.2005.


Lue myös!

Kenen vastuu. "Huostaanottojen määrä on lisääntynyt 50 prosentilla 10 vuodessa." OBS-ohjelma tv1:ssä tiistaina 04.09.01.
http://www.sanomanetti.fi/2001/09/06/huostaanotto.htm

"Meillä on vastuuton alkoholipolitiikka, käyttö lisääntyy. On odotettavissa lisää lasten huostaanottoja."  Sosiaalityöntekijä, nainen, jonka nimi vilahti tajunnasta. Tv1:n A-studio keskiviikkona. 21.04.2004.
http://www.sanomanetti.fi/2004/05/13/etusivu.htm 


 etusivulle!


 


Maanantaina 15.08.2005 klo 11:33 Uskollinen odottaja.


11:54 Ex-presidentti Martti Ahtisaari.


12:03  Ex-pankinjohtaja Seppo Lindblom.


12:03 Ex- valtiovarainministeri Iiro Viinanen.


12:05 Miljoonien takausvelat.


12:06 Rikastu heti.


12:07 Jallun kabinetti: MM-miljoonatappiot.


12:09 Kuubalainen serenadi: Osleidys Menéndez.


12:10 Suomalainen serenadi: Tommi Evilä.


12:12 Suomalainen elämänmuutos: Jussi Parviainen. 


12:13 Filmikärpänen: Harold Lloyd.


12:14 Eurolla enemmän.


12:15 Huostaanottoja yli maan keskiarvon.


12:19 Kohta jo viikko koulua täällä!

Suomalainen todellisuus  eräänä aurinkoisena päivänä. Laukaassa kävellyt, lehtiä lukenut, Iltalehti ja Keskisuomalainen, ja kahvikupposen siemaillut Pertti Manninen.


 
 

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005. 
  


 TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/373. Sivut: 15.08. 2005,   (nettiin 15.08.2005, linkit 15.08.2005).    

Sanomanetti  - 2005/08/15 - Kuva - "Huostaanottoja Jyväskylässä reilusti yli maan keskiarvon." Keskisuomalainen 15.08.2005.. - Pertti Manninen -  maanantaina 15.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


sivun alkuun!



uusimpaan!



Ilmoita ilmaiseksi!

Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.