JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen   http://www.12.fi/2005/08/21/etusivu.htm
Tämä sivu ei ole muuttunut.


Sanomanetti  21.08.2005



Sunnuntai 21.08.2005

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan! 

      


Sararock 2005
Sararock 2005

20.08.2005 klo 17:32. Eräänä kauniina aurinkoisena lauantaipäivänä lähdin katsastamaan alkuillan hetkenä paikkakunnan nuorison suurtapahtumaa. Nimeksi annoin tälle retkelle "Sararock ulkopuolelta". Viereiseen Satamakahvilaan pääsin ilmaiseksi, hörppäsin oluen, kuuntelin bändejä, tapasin pari tuttua nuorta, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Pertti Manninen. Laukaa. Katso kaikki kuvat!

 


 

Etusivu 21.08.2005

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan!          edellinen    seuraava   

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.



 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

  Sisällysluettelo  
 

2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu 
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu

 

 

Yhteys

 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

Vaikea kuva

 
 

 



 


 

 


 

 

 
  Etusivu sunnuntaina 21. elokuuta 2005. 
      
 

Sunnuntaina 21.08.2005.
Sararock 2005.
20.08.2005 klo 17:32. Eräänä kauniina aurinkoisena päivänä lähdin katsastamaan alkuillan hetkenä paikkakunnan nuorison suurtapahtumaa. Nimeksi annoin tälle retkelle "Sararock ulkopuolelta". Viereiseen Satamakahvilaan pääsin ilmaiseksi, hörppäsin oluen, kuuntelin bändejä, tapasin pari tuttua nuorta, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Pertti Manninen. Laukaa. Katso kaikki kuvat!

 



Aikaisemmin:
Torstaina 04.08.2005.
Muut lehdet. Kirjoituksia terrorismista.

16:04 Aftonbladet. Bomben i Bologna.

16:30 Ilkka. Sinikka Rajamäki: Ylilatautunut terrorijahti. 

16:32 Ilkka. Sinikka Rajamäki. Ylilatautunut terrorijahti.

     

 

Sunnuntaina 21.08.2005.
Sonera ja Sauli Niinistö. Valikoiva muisti, erikoinen laskuoppi ja kuulopuheet. Katkelma radiohaastattelusta.
Tulossa!

     

Sunnuntaina 21.08.2005.
Ministeri Kari Rajamäki Helsingin Sanomien suojeluksessa. Lehti piilotti uutisen oikeusasiamiehen Rajamäelle antamasta huomautuksesta. Vertailu kymmeneen muuhun lehteen. Tulossa!

  

Jonathan Steele: "Terrorism is a technique, not an enemy state that can be defeated".
The Guardian. Saturday November 22, 2003
A war that can never be won

 
 









 

 

 

 

 

 
 

"Sararock ulkopuolelta."

 

 

 

"Kulkijan kuvia." Pertti Manninen.

 
 

 Etusivu maanantaina 15. elokuuta 2005."Suomalainen todellisuus". Kuvat: Pertti Manninen.



Maanantaina 15.08.2005 klo 11:33 Uskollinen odottaja.


11:54 Ex-presidentti Martti Ahtisaari.


12:03  Ex-pankinjohtaja Seppo Lindblom.


12:03 Ex- valtiovarainministeri Iiro Viinanen.


12:05 Miljoonien takausvelat.


12:06 Rikastu heti.


12:07 Jallun kabinetti: MM-miljoonatappiot.


12:09 Kuubalainen serenadi: Osleidys Menéndez.


12:10 Suomalainen serenadi: Tommi Evilä.


12:12 Suomalainen elämänmuutos: Jussi Parviainen. 


12:13 Filmikärpänen: Harold Lloyd.


12:14 Eurolla enemmän.


12:15 Huostaanottoja yli maan keskiarvon.


12:19 Kohta jo viikko koulua täällä!

Suomalainen todellisuus  eräänä aurinkoisena päivänä. Laukaassa kävellyt, lehtiä lukenut, Iltalehti ja Keskisuomalainen, ja kahvikupposen siemaillut Pertti Manninen.

 
 

 Etusivu torstaina 11. elokuuta 2005. "Torstai on toivoa täynnä".

 
Hiroshima ja Helsinki 06.08.2005.
 

06.08.2005. Hiroshiman 60-vuotismuistopäivä lauantaina 6. elokuuta 2005. Helsinki hetkeä ennen (20:52) lyhtyjen sytyttämistä. Lyhdyt BBC:n uutislähetyksestä (07.08.2005 klo 02.11 Suomen aikaa). Nagasakin 60-vuotismuistopäivä kolme päivää myöhemmin 09.08.2005. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen matkalta palattuaan. Töölönlahti, Hotelli ja Ooppera. Katso myös alkuperäinen kuva!

 

BBC World. Hiroshima. 60th anniversary.

       
Hiroshima 06.08.2005.  Ceremony - Boy - Children - Lights.

 

Veri.



Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945). Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset.





11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

 

Professori Arata Osadan, joka itsekin oli Hiroshiman pommituksen uhri, kokoama dokumentti kertoo sodan kauhuista lasten silmin. Se on todellinen, uhrien omakohtainen kuvaus ydinpommin pudottamisen seurauksista. Lasten yksinkertaiset, kaunistelemattomat kertomukset vakuuttavat meidät ponnistelemaan kaikin keinoin rauhan hyväksi. (Kirjan esittely takakannessa). Japaninkielinen kirja ilmestyi lokakuussa 1951 nimellä Hiroshiman lapset: hiroshimalaisten poikien ja tyttöjen vetoomus. Kirja ilmestyi engalanninkielisenä Children of Hiroshima vuonna 1980 ja suomenkielisenä Hiroshiman lapset vuonna 1984 suomentajanaan Eila Salomaa ja julkaisijanaan Lasten Keskus. Myötäelänyt Pertti Manninen 2003.
sanomanetti.fi torstaina 27.03.2003.

Katso myös! Minä en halua kuolla! 58 kertaa

Hiroshiman ja Nagasakin muistopäivät 6.8. ja 9.8.  Sanomanetti 31.07.2003.


Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

 
  


Sidan 1

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli   Sanomanetti 24.10.2002.

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas.

Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.

---

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli   Sanomanetti 24.10.2002.


 

 Etusivu torstaina 4. elokuuta 2005. Tunti elämästä. Kuvat: Pertti Manninen.



Keskiviikkona 03.08.2005 klo 15:35


15:35 Metsässä.


15:35 Metsässä.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:36 Mustikat houkuttavat.


15:41 Metsätie kutsuu jatkamaan.


15:42 Poimija vilahtaa.


15:42 Toisen poimijan pyörä.


15:43 Punainen poimija.


15:44 Puut vilistävät.


15:44 Punainen poimija taas.


15:44 Poimija metsän kätköissä.


15:49 Västäräkki hyppelee.


16.00 Ungdoms-arbetslöshet.


16:02 "möjligt att demonisera..."


16:03 Historiaa rannalla.


16:04 Maa hyväilee lapsiaan.


16:04 Aftonbladet. Bomben i Bologna.


16:05 Tytöt kiitävät uikkareissaan.


16:05 Poika ja hiekkalinna.


16:06 Poika ja hiekkalinna.


16:08 Päitä vedessä.


16:08 Päitä vedessä.


15:08 FBI slår till - mot fildelare.


16.10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Pyöriä nurmikolla.


16:10 Lintu nurmikolla.


16:11 Valkoinen perhonen liitää.


16:17 Västäräkki kaivon kannella.


16:17 Västäräkki ruohikolla.


16:27 Ylilatautunut terrorijahti.


16:29 Terrorismin torjunta vaatii ...


16:30 Sinikka Rajamäki: Yli...


16:32 Ylilatautunut terrorijahti.


16:33 Tuomiojan käsiinsä saama ...


16:43 MM83. Tiina Lillak, voittaja.


16:49 Karjalainen. Nokia saa nyt ...


16:50 Pohjalainen. Nokia saa nyt ...


16:53 Ilkka. Nokia saa nyt Kallasvuon

 

Tunti elämästä. Peräkkäisiä kuvia ja kertomuksia eräänä kauniina päivänä: keskiviikkona 3. elokuuta 2005. Lehdet olivat edellispäivän lehtiä. Aftonbladet hankittu Ärrältä ja suomalaiset luettu Peurungan lehtisalissa Laukaassa. Järvi oli Peurunka ja ilma oli lämmin, varsinkin silloin kun aurinko paistoi, vesi oli virkistävää, ehkä 18-asteista. Mustikat maistuivat suoraan suuhun. Helikopterit eivät vielä pörränneet: Neste-rallia lähden karkuun Helsinkiin! Kuvat ja kertomukset Pertti Manninen.

 

 Etusivu tiistaina 19. heinäkuuta 2005. Kuvat: Pertti Manninen

 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

 

Oikeusjuttu - Painajainen. 19.07.2005.
Linkit dokumentteihin. Sanomanetti 17.05.2001 alkaen. Täydelliset tekstit alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä.

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005. 
  


 TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/374. Sivut: 21.08. 2005,   (nettiin 21.08.2005, linkit 22.08.2005).   
  

Sanomanetti - 2005/08/21 - Sararock 2005 - Kuvia. - 20.08.2005 klo 17:32. Eräänä kauniina aurinkoisena päivänä lähdin katsastamaan alkuillan hetkenä paikkakunnan nuorison suurtapahtumaa. Nimeksi annoin tälle retkelle "Sararock ulkopuolelta". Viereiseen Satamakahvilaan pääsin ilmaiseksi, hörppäsin oluen, kuuntelin bändejä, tapasin pari tuttua nuorta, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani. Pertti Manninen. Laukaa.. - Etusivu sunnuntaina  21.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


sivun alkuun!



uusimpaan!


Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.