JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.

 

Lokakuu
2005
October

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

  Keskiviikkona 5. lokakuuta 2005. Etusivu. Nro 409.


05.10.2005 keskiviikkona klo 15:20. Kuva.  "Suomalainen huolenpito". Pertti Manninen. Sarjasta "Suomalaisia", tulossa!  Eilinen etusivun kuva!   Alempana: Toinen kuva.

 
 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Maisema

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

 

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

 

Etusivu keskiviikkona 5. lokakuuta 2005



05.10.2005. Isonna!

05.10.2005. Isonna!
Kuvat: Pertti Manninen.
Katso myös.  "Läpinäkyvää journalismia".

"Meteorologi kertoo, että näin lämmin kahden viikon lokakuulle ulottuva jakso on kerran viidessäkymmenessä vuodessa."

Siemaillessani iltapäiväkahviani ja lukiessani iltapäivälehteäni aurinkoisella Rosannen terassilla keskiviikkona 5. lokakuuta 2005 ohitseni kulkee miesjoukko reippaasti askeltaen. Arvelen, en kyllä tiedä, että läheisestä virkistys- ja kuntoutuskeskuksesta, Peurungasta, porukka on lähtenyt nauttimaan tästä  parikymppisestä lämpötilasta.

Hetken kuluttua he tulevatkin, pankkiautomaatilla käytyään, siemaisemaan oluet terassin varjoisampaan päähän. Kyllä joku näyttää limsaankin tyytyvän. Olin juuri kuvaamassa "läpinäkyvää journalismia", kun he pöytään istahtivat ja kuinka sattuikaan yhdessä kuvassa Iltalehden takana näkyy osa heistä.

Kahvila-ravintola sulkee ovensa hetkeä myöhemmin ja miehet suuntaavat kulkunsa omille teilleen niinkuin minäkin omalleni. Sitten myöhemmin illalla kuulen: "näin lämmin kahden viikon lokakuulle ulottuva jakso on kerran viidessäkymmenessä vuodessa". Kyllä sen melkein itsekin arvasin tai ainakin aistin.

Keskiviikkona 05.10.2005, pojan syntymäpäivänä, Pertti Manninen. PS. Olkoon tämä myös pääkirjoitus "Lämmin syksy" tälle kauniille päivälle ja onnittelu kaikille päivänsankareille. Isonna!

 

Keskiviikkona 5. lokakuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.


05.10.2005 keskiviikkona klo 15::55.  Kuva. "Läpinäkyvää journalismia". Ex-kauppa-ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre puolustautuu kertomalla, että Fortumin optiot päätettiin ennen hänen ministerikauttaan. Lehdistön tilasta (ja mahdollisesta varallisuusveron poistajan palkitsemisesta?) kertoo se, että Sinikka Mönkäre joutuu kertomaan tämän päättäjä-ministerin nimen: Antti Kalliomäki, myös joissakin piireissä "kuperkeikka"-maisteriksi mainittu. Suora lainaus Mönkäreeltä jutusta Fortum-fiaskon kasvot: "Olisi pitänyt lähteä kuulemisiin sieltä päästä, kun Fortum muodostettiin 1998. Antti Kalliomäki (sd) ja Erkki Tuomioja (sd) olivat yhtiön alkuvaiheen kauppa- ja teollisuusministerit". Iltalehti keskiviikkona 05.10.2005. Lukupaikka: Kahvila-Ravintola Rosanne. Laukaa. Kuva Pertti Manninen. Sarjasta "Läpinäkyvää journalismia", tulossa!  Eilinen toinen kuva!  Ylempänä: Otsikkokuva!


Tiistaina 4. lokakuuta 2005


Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan.
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! Pääkirjoitus tiistaina 04.10.2005.
Ylen radiouutiset on jälleen teettänyt Taloustutkimuksella(Taloustutkimus Oy:llä) puolueiden kannatusta selvittävän mielipidekyselyn. Tulosten selostaminen on ilmeisesti ammattitaidottomuuden ja välinpitämättömyyden johdosta  virheellinen koska virhemarginaaleja ei oteta selostuksessa huomioon. ... Pääkirjoitus.

 


"Uhkakuvista syytä jatkaa keskustelua. Kansallinen muistimme on osin tarkoitushakuinen, mutta vaaroihin on viisasta varautua ennakolta". Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 03.10.2005. Kuva Pertti Manninen. Tulossa!

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 
 

Vaikea kuva

 
 

 







 

 Nro 408.

 

tiistaina 04.10.2005.

     

Kuva.  "Varis katolla". Isonna!

Kuvat Pertti Manninen.

 

Kuva. "Skeittipojat kokoontuvat hyppimään kirjaston muurille värikkään ruskan syleilyssä aurinkoisena lämpimänä lokakuun päivänä". Isonna!

 
 

Kuva ja maalaus. "Mopotytöt". Seurustelua iltahämärässä ennen eri suuntiin lähtemistä". Isonna!

 

   
 

Kuva. "Mopotytot kokoontuvat illan hämärässä". Isonna!

 

   

 

Kuva. "Lintuparvi pyrähteli ees taas välillä oksillakin piipahtaen muuttomatkallaan syksyisen harmaassa säässä". Isonna!

     

 

Kuva. "Aurinko on laskenut hetki sitten. Hämärä kietoo syleilyynsä".  Isonna!

     

 

Kuva. "Syksyinen idylli. Isä ja poika lähdössä ajelulle". Isonna!

     

 

Kuva. "Syksyinen kylänraitti hiljenemässä syksyisessä illassa kauppojen juuri sulkeutuessa". Isonna!

     

 

Kuva. "Punainen kunnantalo eli syksy muuttaa hetkeksi maaseutupitäjän hallinnon väriä luonnonlain voimalla" Isonna!

     

 

Kuva. "Varjosta valoon". Vanhukset kävelyllä aurinkoisessa syyssäässä. Laukaa. Isonna!

     

 

Kuva. "Varikset ja naakat matoapajillaan eilen kynnetyllä pellolla."  Isonna!

     


Kuvat. Pertti Manninen.

 

Kuva. "Pysähdyttyään risteyksessä liehuvatukkainen mopotyttö jatkaa reippaasti matkaansa". Isonna!

     

Muut lehdet.
"Uhkakuvista syytä jatkaa keskustelua.
Kansallinen muistimme on osin tarkoitushakuinen, mutta vaaroihin on viisasta varautua ennakolta".
Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 03.10.2005.

Katso kuvia, joista toisessa pääkirjoitusta luetaan katse länteen suunnattuna ja toisessa katse itään suunnattuna. Kuvia otettaessa teksti ei vielä näkynyt, joten analyysi jää myöhemmäksi. Kuvat ja analyysi tulossa!

 

Muut lehdet.
"Pumppu tiltissä. ...
Painija Juha Ahokas ... sydän oli epärytmissä. Kaksi viikkoa aiemmin hänet oli viety painimatsin jälkeen sairaalaan. Sydän pantiin oikeaan tahtiin sähköhoidolla. En ole varsinaiseti sydänspesialisti, joten en tiedä tarkkaan, mitä sairaalassa Seinäjoella tapahtui. Mutta ei ihmistä turhan takia viedä sydänoireiden jälkeen sairaalaan. Sydänspesialisti sen sijaan on Seinäjoella Ahokasta hoitanut henkilö. Hän katsoi lehtitietojen mukaan ehdottomasti, että Ahokkaan ei olisi pitänyt painia Budapestin MM-kisoissa viikonloppuna. Uskotteko sydänlääkärin sanaan? ...
Ilta-Sanomat. Urheilu. Herlin. Niklas Herlin. Tiistaina 04.10.2005.

Aftonbladet Måndag 3 oktober 2005
Fortum chockhöjer elpriset - direktörerna belönas
Får bonus på 4,5 miljarder

Nu mullrar Elupproret allt högre i Stockholm - med krav på att finska Fortum sänker de skyhöga priserna. Men i Helsingfors belönas företagets direktörer med miljardbonus.
"Sedan år 2000 har priset på fjärrvärme stigit med ungefär 40 procent. Energipriset är i särklass den enskilt största orsaken till de hyreshöjningar som vi tvingats påföra våra hyresgäster", säger Göran Fredriksson, värmechef på kommunala Stockholmshem.

GULDREGN
Mikael Lilius, vd, får 22517880 kr i bonus för 2004 och 87595200 kr för 2005-06, totalt 110113080 kr.
Tapio Kuula, direktör får 13803174 kr för 2004 och 47428920 kr för 2005-06, totalt 61232094 kr.
Juha Laaksonen, ekonomidirektör, får 16738260 kr för 2004 och 44402820 kr för 2005-06, totalt 61141080 kr.
Mikael Frisk, personaldirektör, får 10279241 kr i bonus för 2004 och 41376720 kr för 2005-06, totalt 51655961 kr.
Carola Teir-Lehtinen, informationsdirektör, får 10738728 kr för 2004, 41376720 kr för 2005-06, totalt 52115448 kr.
Timo Karttinen, utvecklingsdirektör, får 6237000 kr för 2004 och 28914270 kr för 2005-06, totalt 35151270 kr.
Risto Rinne, vd för Neste Oil, får 6186180 kr för 2004 och 25406535 kr för 2005-06, totalt 31587715 kr.
Christian Lundberg, direktör, får 9951480 kr för 2004 och 21182700 kr för 2005-06, totalt 31134180 kr.
Aftonbladet Måndag 3 oktober 2005

 

Pääkirjoitus. Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!

 

Pääkirjoitus. Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?

 







 


 

 



Pääkirjoitus. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. "Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? Asia on ollut jo pitkään tiedossa, siitä on hiukan kerrottu, mutta nyt sitten rävähti. Jääkö budjetissa esitetty varallisuusveron poisto tämän metelin jalkoihin. Veron poisto on vielä häikäilemättömämpi operaatio.  Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005.

 

"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna."  Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten,  Helsingin Sanomat ei  halaistua sanaa! Maailman lyhin satu: Helsingin Sanomien selostus varallisuusveron poistamisesta.

 

Väärää tietoa verotuksesta 2. Jaana Kurjenojan "tutkimuksen" uusi kritiikki. Yle a-piste. Tutkimus ja sen julkistaminen: Helsingin Sanomat ja  tutkimus "Veropolitiikka ja verotuotot."  Tutkimus: Kevennykset vähentäneet verotuottoja laskettua vähemmän. Kritiikki: Tutkimusten uutisointiin kriittisyyttä. Vastaus: Verotutkimus tuskin yllätti asiaatuntevia.

 

Rauhanmielenosoitus lauantaina 24. syyskuuta 2005 Washingtonissa. Mitä lehdet kertoivat? Tarkasteltavina Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen. "Bring my son HOME NOW"  "Sota pelottaa amerikkalaisvanhempia. Keskisuomalainen 8 palstaa."Irakin sodan vastustajat osoittivat mieltään. Helsingin Sanomat 1 palsta. 

 

Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan.  Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua! Sanomanetti lauantaina 24. syyskuuta 2005. Pääkirjoitus. HS-Gallup: Selostukset ja pääkirjoitus. "Kokoomuksen kasvu jatkunut". Helsingin Sanomat perjantaina 23.09.2005.

 
 


Keskisuomalainen 27.08. - 02.09.2005.
 

Sunnuntaina 02.10.2005.


Pääkirjoitus.
Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?


Miksi SDP esti opintotuen korotuksen? Keskisuomalainen. Mielipide. Aila Paloniemi. Lauantaina 27.08.2005.
SDP ei torjunut opintotukea. Keskisuomalainen. Mielipide. Susanna Huovinen. Tiistaina 30.08.2005.
Karpela parantaisi yhä opintotukea. Budjettikiista: Ministerin mukaan demarit kielsivät tuen kohentamisen perusteluitta. Keskisuomalainen. Uutiset. Keskiviikkona 31.08.2005.
"Hallituksen esitys pysyy". Budjettikiista: Valtiosihteeri Rauhio pitää mahdottomana, että opintotukea olisi voitu parantaa ilman lisäkustannuksia. Keskisuomalainen. Uutiset. Torstaina 01.09.2005.
Kulttuuriministeri hävisi opintotuen korotuksessa. Keskisuomalainen. Artikkelit. Pääkirjoitus (2. pääkirjoitus). Perjantaina 02.09.2005. 

Pääkirjoitus. Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?

"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna."  Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten,  Helsingin Sanomat ei  halaistua sanaa!
Maailman lyhin satu: Helsingin Sanomien selostus varallisuusveron poistamisesta.

Pääkirjoitus. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. 

"
Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? Asia on ollut jo pitkään tiedossa, siitä on hiukan kerrottu, mutta nyt sitten rävähti. Jääkö budjetissa esitetty varallisuusveron poisto tämän metelin jalkoihin. Veron poisto on vielä häikäilemättömämpi operaatio. 
Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005.

Muut lehdet.
Keskisuomalainen. Mielipide.

Laskutaito ja optiot.

"Optioiden hinnoittelu on varsin monimutkaista ja puutteellisin matemaattisin menetelmin tai suorastaan virheelliseen malliin perustuva päätöksenteko voi johtaa yllättäviin tilanteisiin. Esimerkkejä on viimeisen kymmenen vuoden ajalta lukuisia.

Näin ilmeisesti kävi myös Nesteen osalta. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä tasoisia malleja esimerkiksi Nesteen optiohinnoittelussa on käytetty.

Mielestäni päättäjille tulisi mallin avulla selkeästi näyttää millaisiin etuisuuksiin ehdot voivat johtaa. Näin voitaisiin myös sopia leikkurin asettamisesta. Optiohinnoittelu on esimerkki alasta, jossa nimenomaan edistyksellistä matematiikkaa tulisi käyttää. Exel- taulukkolaskenta ei riitä. Jokainen säätöteoriaa ja herkkyysanalyysia opiskellut ja tutkinut tämän tietää.

Olen varma että laskelmat ovat olleet joidenkin tiedossa. Ne pitäisi olla myös päättäjillä ja ministereillä.Mielestäni päättäjät tarvitsisivat taustatuekseen matemaatikkoja."
Pekka Neittaannäki, professori, Jyväskylä. Keskisuomalainen. Mielipiteet. Lauantaina 01.10.2005.

 





 

 
 

Maailmalta

Guardian Unlimited  

Wednesday October 05 2005

Iran linked to British deaths
UK official charges Iran with supplying Iraq insurgents.
Iraq cedes to UN on referendum
Special report: Iraq

Fast-track for cancer drug
UK: New drug to treat early stage breast cancer will be 'fast-tracked' once licence granted.
SocietyGuardian.co.uk
More UK news

Merkel allies urge Schröder to quit
World: Christian Democrats call for German chancellor to resign as their price for entering into coalition.
Special report: Germany
More world news

Are house prices driving us to drink?
News blog: A link between house prices and alcohol has been established by a university professor, as Hilary Osborne explains.
More from News blog

Splendid isolation
Vienna dispatch: The Austrian chancellor, Wolfgang Schüssel, is unbowed despite finding himself politically isolated over Turkey joining the EU, writes Ian Traynor.
More exclusive reports from our foreign correspondents

Government issues industry climate change warning
Business: British industry cannot carry on with "business as usual" and must take action to curb greenhouse emissions, government officials said today.
More business news

New Orleans lays off 3,000
United States: Around 3,000 city workers to lose jobs in aftermath of Hurricane Katrina.
Insurers face largest ever bill
Special report: hurricanes

'Nine in 10 prisoners have mental disorder'
Society: Nine out of 10 male prisoners have a mental disorder, the last day of the Zahid Mubarek inquiry is told.
SocietyGuardian.co.uk

The next big thing
Travel: Carla Grossetti finds a giant lobster, a huge pineapple and a big apple in the Australian outback.
Guardian Unlimited Travel

Microsoft 'ends music download talks'
Technology: Microsoft breaks off licensing talks with music companies over download service, it is reported.
More from Technology Guardian

Leading by example
Education:
Sweden is proposing to start pupils at school according to ability, not age. Gwladys Fouché reports.
EducationGuardian.co.uk

Mainly for Women
From the archive, October 5 1956: On this day the Guardian commented on the trend for women to return to the workforce in part-time employment.
More from the Guardian archive

***
Friday September 30 2005 
Saturday October 01 2005 
Sunday October 02 2005

Monday October 03 2005 
Tuesday October 04 2005.

 



Aftonbladet 

Onsdag 5 oktober 2005

Bredbandskriget trappas upp
Dansk lågprisleverantör vill in på svenska marknaden.
Bredbandspriset.
103 döda i orkan i Centralamerika
Dödssiffran efter Stan stiger
Saab-jeepen 9-6X stoppas
Allt samarbete med Subaru avbryts
Flickor våldtagna efter chatt-träff
Norsk tvåbarnsfar gripen
Junilistan får stöd av 18 procent
. men nästan ingen vill rösta på fi
Var fjärde har druckit på jobbet
40 procent högre total konsumtion senaste tio åren
Trio prisas för grön kemi
Årets Nobelpris delas mellan en fransman och två amerikanare.  Yves Chauvin delar Nobelpriset i kemi med Robert H. Grubbs och Richard R. Schrock. De får priset för utveckling av metates-metoden inom organisk syntes.
Student åtalas för porrläsning
En av de studenter vid Dramatiska Institutet som läste en porrnovell för sexåriga barn åtalas nu för sexuellt ofredande.
Skjuten kanadagås knockade jägare
Sonen sköt - gåsen träffade fadern i huvudet
"Miljöbov" hjälte i USA 
Vattenfall-vd blev svensk hjälte - men risas av Världsnaturfonden
Naturmedel gör din bebis smart
Gravida kvinnor åt omega 3 - barnen blev intelligentare

Höst? Nej, det är sommar igen
Till helgen kommer solen - och värmen. 20 grader - och sol. Här finns solen - aktuell satellitbild.

De kapade hans dator 
Roger, 68: Jag fattar inte hur det här gick till. Spindeln i nätet bakom Nordeakuppen hade inte en aning om sin roll.
T-bensteken gör comeback
Blir åter tillåten efter fyra års EU-förbud
- Fel att sparka Kate Moss
Sharon Stone blir Diors ansikte - försvarar modellkollega
Blocket satsar på byten av bostäder
Byt bostad via Aftonbladet.
Nu tar tjejerna över borren
Byggvaruhusen bygger om för att passa kvinnor
Lus-Sverige har tagit över
Det blir en rekordepidemi av huvudlöss i skolorna i år igen.
Ingen hör våra skrik
Linda Johansson, 16 år: Psykiskt sjuka måste få hjälp NU
Psykisk ohälsa vanligaste skälet till kvinnors sjukskrivning
Psykisk ohälsa är vanligare hos kvinnor än hos män och den största enskilda orsaken till kvinnors ohälsa.
Klämde ihjäl sina två barn
Nu vill Lisa, 23, varna andra småbarnsföräldrar
Knäcktes - av tv-såpan
Hennes syster tog sitt liv - nu stämmer hon tv-bolaget
100 kronor - så lite skiljer
Borgerlig eller s-märkt ekonomi spelar ingen roll för barnfamiljen
Bankdirektören förskingrade 135 miljoner - på hästport

Graham Price tömde banken där han själv var chef på 135 miljoner kronor.

Kolumnister. Belinda Olsson
Vickan, vi vet, du ligger med Daniel
Höjdpunkten i varje avsnitt av "Hey Baberiba" på fyran är "Familjen", följetongen om kungahuset.

5 oktober 2005. Ledare.
Han skyddar kemijättarna
Goda nyheter från Bryssel: EU-parlamentets miljöutskott tar farliga kemikalier på allvar. Gårdagens omröstning om REACH-direktivet fick en helt annan karaktär än när andra utskott yttrat sig. ...

Ledarkrönika. Ingvar Persson
Aktieägarnas vinster hotar företagandet
"Företagsägarnas krav på storförtjänster kan vara på väg att bli ett långsiktigt hot mot produktionen. Direktörerna vågar inte satsa på företagens framtid."

Kultur.
Varför?
Sedan två brittiska agenter uppträtt förklädda utbröt tumult och en uppretad folkmassa angrep brittiska pansarfordon i Basra. Foto: AP
Erik Wijk om en incident i Basra.
"Det irakiska, shiadominerade Basra, där britterna leder ockupanterna, har varit relativt förskonat från våldet i det övriga Irak. Men den 19 september körde två män med arabiskt utseende runt i en Toyota Cressida intill en demonstration som fredligt protesterade mot gripandet av en hög ledare för den shiamuslimska Mahdi-milisen. Männen väckte misstankar och när en vägspärr försökte stoppa dem sköt de sig fria och dödade en irakisk polis. När de slutligen greps visade det sig vara förklädda brittiska agenter. Irakisk polis har visat foton av dem samt den utrustning man fann i bilen: mängder av handeldvapen, raketgevär, detonatorer och ryggsäckar med okänt innehåll." ...
"Händelsen kastar också nytt ljus över bilbomberna i Basra den 22 april 2004, då 74 människor dödades och 200 skadades, vilket officiellt tillskrevs den mytiske ledaren för "al-Qaida i Irak", den enbente jordaniern och sunnimuslimen Abu Musab al-Zarqawi. Efteråt demonstrerade shiamuslimer i Basra och påstod sig ha bevis för att britter var inblandade i attentaten. I dag måste vi ta dessa beskyllningar på allvar." ... Varför?

***
Fredag 30 september 2005 
Lördag 1 oktober 2005
Söndag 2 oktober 2005 
Måndag 3 oktober 2005 
Tisdag 4 oktober 2005





 
 
 

Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle.


 Kuva Pertti Manninen   Sarja. 


sanomanetti.fi

 

sanomanetti.fi - tilasto


Tilasto: Nettisanomilla on ollut heinäkuusta 1999 alkaen 850 000  (0,85 miljoonaa) kävijää, jotka ovat  tehneet 17 400 000 (17,4 miljoonaa) hakua (hits)! 19.09.2005

 
 

 

 

Nuolet osoittavat edellisen ja seuraavan numeron etusivulle!

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com   
Copyright sanomanetti.fi 2005/409. Sivut: 05.10.2005,   (nettiin 05.10.2005, linkit 05.10.2005). 

Sanomanetti - 2005/10/05 - Kuva "Suomalainen huolenpito". - Kuva. "Läpinäkyvää journalismia". - Kuvat Pertti Manninen. - Laukaa - Pääkirjoitus Lämmin syksy. - Sinikka Mönkäre - Antti Kalliomäki - Erkki Tuomioja -  Iltalehti - Fortum - optiot - Mikael Lilius - Tapio Kuula - Juha Laaksonen - Mikael Frisk - Carola Teir-Lehtinen - Timo Karttinen - Risto Rinne - Christian Lundberg - Peurunka - etusivu keskiviikkona 05.10.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti

 


 


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 
 
 
 

Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.