Edellinen Seuraava - sanomanetti. Työn päivä. Vappu. Sunnuntai 2011-05-01 - N:o 1279 - Arkisto 2000- 2010: Vappuna. Linkit
Etusivulle!

Arkisto 2000. Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Arkisto 2000. Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.
http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/etusivu.htm
NOKIA
Pitkäaikainen työnantajamme Äänekoskella
30.6.2000
Poistunut paikkakunnaltamme

Hyvänä työnantajana tunnettu, ennen kaikkea suurena sellaisena. Kuulutti kovasti Arvojensa perään, joista yksilön kunnioittaminen oli yksi. Arvoista tuo mainittu on nyt meidän silmistämme kenties arvottomin – sillä arvottomiksi tunnemme itsemme Nokian ilmoittaessa poistumisestaan.

Poistuessaan - kylmän viileästi, Nokia ei muistanut meitä, työntekijöitään, mutta me muistamme Nokiaa tämän viimeisen työpäivän iltana – ja tapaa kuinka se lähti paikkakunnalta.

Emme olleet ensimmäisiä, mutta kutakuinkin viimeisiä Äänekosken Nokialaisia, jotka Nokia luovutti jatkajilleen.

Nokialle niin tärkeistä arvoista Yksilön kunnioittaminen kaikkine avoimuuksineen jäi loppukädessä ovenripaan?

Kiitos kuluneista vuosista, antamistasi eduista ja työstä.

Suuntaamme katseemme huomiseen, ja mitä se tuo tullessaan.

- Joukko Nokian tuotannon työntekijöitä


Nokian entiset työntekijät muistivat viimeisenä työpäivänään pitkäaikaista työnantajaansa risuseppeleellä ja ristillä.
Työntekijöiden virallinen viimeinen tervehdys kuvastaa hyvin yllättävän uutisen tuottamia tunnelmia.


Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.
http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/etusivu.htm

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2006/05/01/etusivu.htm

News World news Libya
Muammar Gaddafi son killed by Nato air strike – Libyan government
Saif al-Arab and three of Muammar Gaddafi's grandsons killed, according to reports – but the Libyan leader was unharmed
Tim Hill and agencies guardian.co.uk, Sunday 1 May 2011 00.05 BST

A Nato air strike in Tripoli has killed the youngest son of Libyan leader Muammar Gaddafi, a Libyan government spokesman has said.
Saif al-Arab Gaddafi, 29, was killed along with three of Muammar Gaddafi's grandsons, according to reports.The Libyan leader was in the building at the time of the strike, but was unharmed. Several of Gaddafi's friends and relatives were wounded.

Libyan government spokesman Moussa Ibrahim said: "This was a direct operation to assassinate the leader of this country." "The attack resulted in the martyrdom of brother Saif al-Arab Gaddafi and three of the leader's grandchildren," he said. "The leader with his wife was there in the house with other friends and relatives. The leader himself is in good health – he wasn't harmed. [Muammar Gaddafi's] wife is also in good health."

Nato forces are permitted, under United Nations resolution 1973, passed in March, to use 'all necessary measures' to protect civilians from pro-Gaddafi forces. Ibrahim added: "We think now it is clear to everyone that what is happening in Libya has nothing to do with the protection of civilians. "This is not permitted by international law. Nato does not care to test our promises, the west does not care to test our statements. Their only care is to rob us of our freedom."

The one-storey house in a residential neighbourhood in Tripoli reportedly suffered heavy damage. Nato gave no immediate reaction. There was no independent confirmation of the incident.

http://www.guardian.co.uk/world/2011/may/01/libya-muammar-gaddafi-son-nato

A Libyan government picture shows a missile which officials said was from a coalition air strike on the home of Saif al-Arab Gaddafi.

Editor's note: picture was taken on a guided government tour. Photograph: Louafi Larbi/Reuters

sanomanetti. Työn päivä. Vappu. Sunnuntai 2011-05-01 - N:o 1279 - Arkisto 2000- 2010: Vappuna. Linkit





Patong
Ravintolat

Flying Finn
Vene-Kalastus
Vuokrattava Talo-Huvila Thalangissa
Midnight Sun Restaurant Facebookissa!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999


Lauantai 2011-04-30 - Vapunaatto - N:o 1278
Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys
101 ilmoitusta Ilmoita ilmaiseksi!
Arkisto 2000- 2010: Vappuna. Linkit

Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue!
Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. Lue!
Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue!

Persusta pesuun. Lue!

News Technology Apple
Apple's Chinese workers treated 'inhumanely, like machines'
Investigation finds evidence of draconian rules and excessive overtime to meet western demand for iPhones and iPads
Gethin Chamberlain guardian.co.uk, Saturday 30 April 2011 21.30 BST

An investigation into the conditions of Chinese workers has revealed the shocking human cost of producing the must-have Apple iPhones and iPads that are now ubiquitous in the west. The research, carried out by two NGOs, has revealed disturbing allegations of excessive working hours and draconian workplace rules at two major plants in southern China. It has also uncovered an "anti-suicide" pledge that workers at the two plants have been urged to sign, after a series of employee deaths last year. The investigation gives a detailed picture of life for the 500,000 workers at the Shenzhen and Chengdu factories owned by Foxconn, which produces millions of Apple products each year. The report accuses Foxconn of treating workers "inhumanely, like machines".

http://www.guardian.co.uk/technology/2011/apr/30/apple-chinese-workers-treated-inhumanely


Apple iPads on sale in London: in China, half a million workers paid about 65p an hour can exceed the 60-hour week limit to cope with demand. Photograph: John Stillwell/PA

2000

Työtä kaikille! 1.5.1994 Jyväskylässä. Kuva.
http://www.sanomanetti.fi/2000/04/27/etusivu.htm
2001
TYÖTÄ KAIKILLE. Suomalaisen työn päivä 1.5.
Esko Aho oli pääministerinä, kun kuvasin hiukan Jyväskylän vappua 1994. Silloin vielä vaadittiin työtä kaikille ja pääministeriksi tuli vuoden kuluttua SDP:n Paavo Lipponen, joka vaalikampanjassaan lupasi puolittaa työttömyyden neljässä vuodessa. Kun luvut eivät ottaneet alentuakseen tarpeeksi nopeasti ruvettiinkiin hokemaan, että kampanjalause olikin vain tavoite ja siinä rytäkässä jouduttiin uhraamaan myös työministeri Liisa Jaakonsaari. Aikaisemmin oli toisessa rytäkässä uhrattu 2. valtionvarainministeri Arja Alho. Lisäksi tilastoja ruvettiin rukkaamaan työttömyyslukujen alentamiseksi. Työministeriön lukuja ei häveliäisyyssyistä kerrota enää ollenkaan julkisuudessa, vain Tilastokeskuksen "uudistetut" luvut. TYÖTÄ KAIKILLE-vaatimus on edelleen ajankohtainen. Näemmekö tällaisia banderolleja Suomalaisen työn päivänä 1.5.2001?
http://www.sanomanetti.fi/2001/04/26/etusivu.htm#paakirjoitus
2002
Pääkirjoitus. "Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen." Seuraavana vuonna SDP ja Paavo Lipponen lupasivat puolittaa työttömyyden vaalikauden, neljän vuoden aikana. Kun tässä ei onnistuttu, vaikka tilastojakin rukattiin, niin lupaus oli muuttunutkin pyrkimykseksi. Kun sitten Esko Ahokin nujerrettiin työreformi-intoilussaan, SDP ja Paavo Lipponen saivat jatkaa hallituksessa. Nyt keväällä 2002 pääministeri Paavo Lipponen peräänkuuluttaa asioiden tärkeysjärjestystä. Häveliäästi hän on unohtanut työttömyyden puolittamiset ja vähentämisetkinko? Näissä ympyröissä pyöritään ja vanhoja ei muisteta vuoden 2003 vaaleissa, Näin ainakin lujasti uskotaan ja toivotaan! Pianhanhan se nähdään! PS. Uusia sivuja tulee odotettua hitaammin, peruskorjaus etenee kuitenkin koko ajan. 25. huhtikuuta 2002 Pertti Manninen
http://www.sanomanetti.fi/2002/04/25/pocahontas.htm

2003
Ex-pääministeri Paavo Lipponen voi puhua tänään kahdeksan vuoden jälkeen vappupuheessaan kaikesta muusta kuin työttömyyden puolittamisesta. Mm. Pääkirjoitus. Eurooppalainen Paavo Lipponen. 26.04.2001. Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. 06.09.2001. Sonera. Ministerit olivat siellä sun täällä UMTS-kauppoja päätettäessä. Ainutlaatuinen kuvareportaasi. 10.10.2002. Vuoden nuolaisu. 02.01.2003. Helsingin Sanomat ei kertonut Lipposen Bush-nuolaisusta Washingtonissa ainakaan kaikissa painoksissaan. Netistä löytyi: 16.01.2003. Lipponen huono häviäjä. 03.04.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/05/01/lipponen.htm
2004
Torstaina 29.04.2004. Juhlaa ennen, sen keskellä ja jälkeenkin on syytä muistaa: "Meillä on nyt maa, jossa hallitus on edistänyt ja erittäin lämpimästi kannustanut alkoholin nauttimista." Professori Jeja-Pekka Roos. "Meillä on vastuuton alkoholipolitiikka, käyttö lisääntyy. On odotettavissa lisää lasten huostaanottoja." Sosiaalityöntekijä, nainen, jonka nimi vilahti tajunnasta. Tv1:n A-studio keskiviikkona. 21.04.2004.
http://www.sanomanetti.fi/2004/04/29/etusivu.htm
2005
Työttömien ja irtisanottujen shakkilauta. Hallitukset vaihtuvat, mikään ei muutu. Tavoitteet riittävät! Hävetkää te hyvinvoivat, röyhkeydellänne ei ole mitään rajoja! Sunnuntaina, Työn päivänä 01.05.2005 Pertti Manninen. Pääkirjoitus. PS. Kuvista linkit aikaisempaan historiaan!
http://www.sanomanetti.fi/2005/05/01/etusivu.htm
2006

"Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2006/05/01/etusivu.htm

2007
Pääkirjoitus. Tiesitkö, että kaikkein köyhimpien perheiden koululaisten kesälomatienestit napataan heiltä pois!
Kaikkein köyhimmät perheet, ne jotka ovat oikeutettuja kunnan maksamaan toimeentulotukeen, joutuvat nykyisten käytäntöjen, varmaankin lakien ja asetusten, mukaan tilanteeseen, jossa koululaisten kesälomatienestit eivät tulekaan koululaisten hyväksi, vaan tienesti napataan pois perheen saamasta toimeentulotuesta. Tällainen sydämetön ja sadistinen meno senkun jatkuu, eikä epäkohdan korjaamiseksi tehdä yhtään mitään Suomessa, joka väittää olevansa oikeusvaltio. Hyväksyisitkö sinä tällaisen menettelyn, jos se osuisi kohdallesi? Tämä on yksi esimerkki siitä, että kaikkein köyhimmät eivät saakaan luvattua helpotusta elämäänsä, vaikka pääministeri Matti Vanhanen tai sosiaaliministeri Liisa Hyssälä näin väittäisivätkin. Helsingin Sanomat kirjoitti viime viikolla vastaavanlaisesta etuisuuksien ulottamattomuudesta 2. pääkirjoituksessaan näin: "Kymmenen tai kahdenkymmenen euron korotukset lapsilisiin. niiden yksinhuoltajakorotuksiin ja kansaneläkkeisiin osuvat kyllä oikeille kansalaisryhmille, mutta leikkautuvat kokonaan pois niiltä, jotka elävät toimeentulotuen varassa. Kymppi lisää lapsilisään leikkaa kympin toimeentulotuesta pois. Tulotason todelliseen nostoon olisi tarvittu päätös, että ainakin osa lapsilisistä määritellään ensisijaiseksi etuudeksi, jota ei lasketa tuloksi toimeentulotukea määritellessä." (Hallitus unohti köyhimmät). Tämäntapaisia epäoikeudenmukaisuuksia on varmaan muitakin. Ainakin esimerkiksi se, että eläkeläisten verotuksen keventäminen palkansaajien verotusta vastaavaksi, ei hyödytä yhtään ulosotossa olevaa ihmistä vaan esim. jotakin eläkeläiseltä velkaa perivää instanssia. Pöyristyttävää on kuitenkin se, että nämä epäkohdat ovat kyllä tiedossa, mutta niitä ei haluta korjata eikä antaa mitään korjausmääräyksiäkään. Aika köyhää ajattelua niiltä, jotka jotakin voisivat tehdä asiantilan muuttamiseksi. Tiesitkö, että? sanomanetti. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Tiistai 2007-04-24.
http://www.sanomanetti.fi/2007/04/24/etusivu.html#tiesitko
2008
Tappiolan vainioilta. Bisquit Seppo Ahti Ilta-Sanomat tänään tiistaina 2008-04-29.
Kymmenen vanhaa tukkijätkää
meni töihin savotalle.
Takaisin palasi yhdeksän,
jäi yksi konkelon alle.
... ... ... ...
Viisi vanhaa tukkijätkää
sahat, kirveet, parkkiraudat.
On yksi liikaa vieläkin,
sanoo kymppi, muu ei auta
. ... ... ... ...
Nolla vanhaa tukkijätkää
eikä enää huolen häivää.
Viettää Enson ansiosta
Suomalaisen Työn hän päivää.
http://www.sanomanetti.fi/2008/05/01/etusivu.htm
2009
Suomalainen karnevaali alkaa. Vapun aattona auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä. Keski-Suomi. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Torstaina 2009-04-30 klo 16:15. Kuvat Pertti Manninen Cumuluksen terassilta granaattiomenasiideriä nauttien, tarjoilijan suositeltua tätä uututta. Oli hyvää, kuitenkin aika makeaa, joten seuraavaksi juomaksi tuli aito englantilainen. Katso!
http://www.sanomanetti.fi/2009/04/30/etusivu.html
2010
"KAMIA PERIKOPN" eli Kreikan kriisi paljastaa emun puutteet. HBL.
MALPLACÉ. Huvudpersonen pä Denise Grünsteins bild återvänder till platsen där något skett för länge sedan.
"Päähenkilö palaa paikalle jossa jotakin tapahtui kauan sitten". HBL.
Työtä! Nuorille oikeus tulevaisuuteen. Tämän vuoksi opiskelin? Työttömyys tappaa! Päivi Salkojärvi. Tuija Öystilä. Satu Kortelainen.
Tiedonantaja.
Luokkaristiriitojen paluu politiikan keskiöön. Nokia, rahoitatko mun gradun? Kuva opiskelijoiden mielenosoituksesta, jossa vastustettiin uutta yliopistolakia. Tiedonantaja.
Kreikan-tauti uhkaa levitä Etelä-Euroopassa. Kauppalehti.
Nokialla on kiire USA:ssa. Kauppalehti.
http://www.sanomanetti.fi/2010/04/30/etusivu.htm
2011
"Järvi oli jo sulana rannasta ja joutsenet lentelivät eestaas lopulta toisensa löytäen." Kuva.
http://www.sanomanetti.fi/2011/04/30/etusivu.htm




"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.


Lue myös!
Björn Wahlroos-story.
Nettisanomien kirjoituksia 1999-
  http://www.sanomanetti.fi/2009/08/26/etusivu.htm#sanomanetti20090818
Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".

sanomanetti torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.

Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.


Koko ohjelman nauhoitus luettavana tekstinä liitteessä!








Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen


 

Sanomanetti 2011/05/01 - Arkisto 2000. Nokia. Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski. - Kuva. "Työtä". 01.05.1994. - sunnuntai 01.05.2011 - Tapaus Äänekoski 2000. Nokia- sivu - sanomanetti - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista -
N:o 1279
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com - Sivu 2011-05-01, nettiin 2011-05-01 klo 18:00, linkkejä 2011-05-01. Erillissivuna 2011-05-06.

 

Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 


http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin.

Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan. 
 

Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin
tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  

+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (tammikuun 2011 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi    www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info

Sivun alkuun!

 

Sanomanetti-sivustoon 2011-05-11 klo 08:42 Sanomanetti-sivustoon 2011-07-12 klo 12:26 msr 2011-08-02

2012-05-07: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.