Puheenjohtaja Martti Korhonen Suolahdessa 01.05.08: "Meillä on jo tasavero!"
Midnight Sun Restaurant Patong Kata    phuket.fi      arsedel.fi

 Sanomanetti - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Ilmoita ilmaiseksi! - Arkisto   

 N:o 791. Torstai 2008-05-01
edellinen  seuraava  UUSIN


"Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva: Pertti Manninen. Kuvan ja kuvaan liittyvän aiheen historiaa mm. Nettisanomien vappunumeroissa:

Torstai 2008-05-01
Vappu - Suomalaisen työn päivä. Helatorstai - Kristuksen taivaaseenastumispäivä

Sattumalta säilynyttä.

"Tähtien sota ei ole leikkiä, sota ei koskaan ole leikkiä, se on hullutus, Asevarustelu kiihtyy koko ajan kaikkialla maailmassa. Suunnattomia summia käytetään tuhon tutkimiseen, maailman parhaat aivot on valjastettu tappamiselle.


Jos yksi kymmenesosa tästä hullutuksesta käytettäisiin ihmisten auttamiseen, poistuisi nälkä ja sen aiheuttama kuolema maapalloltamme. Näin lähellä olemme inhimillistä ja humaania maailmaa. Näin ei tehdä, hullutus jatkuu, tulevaisuus on entistä herkemmin PAM!"
---
"Tässä salissa halutaan unohtaa meitä lähelläkin oleva hätä, esimerkiksi numeroiden valossa Kirkkonummen työttömyys on vähäistä. Näin on. Siis meillä menee hienosti. Vaan ei kuitenkaan ihan kaikilla. Heillä, jotka ovat työttömiä, heillä ja heidän perheillään menee oikeastaan aika heikosti.

Voimmehan unohtaa tämän, heitähän on niin vähän. Näinkö ajattelet? Sangen itsekästä. Hyväksytkö tämän? Hädän, joka näissä perheissä on, lasten kärsimykset, vanhempien surun, mitä tästä pojasta oikein tulee. Mitä työtön itse ajattelee? Henkinen stressi syrjäänjäämisestä on kauheaa.

Jos hyväksyt tietynsuuruisen työttömyysasteen, mikset sitten alistu siihen, että työttömyys pantaisiin kiertämään kaikkien kesken tasapuolisesti. Se olisi solidaarista. Sen jälkeen voisit ymmärtää hädän syvyyttä."
---
Talousarviopuheenvuorosta 14.12.1985. Otsikot: Hullutus, Rauhalliset naapurit, Työrauha ja työn arvostus, Mitä rakennettava? Asuntoja, Palvelutalo, Uimahalli, Kunnantalo, Kaavapetokset, Tiedotusterrori ja tonttikeinottelu. Lue 8 sivua!

 

2000/04/27 - 2000/05/04 - 2001/04/26 - 2001/05/03 - 2002/04/25 - 2003/05/01 - 2004/04/29 - 2005/04/30 - 2005/05/01 - 2005/05/04 - 2006/04/30 - 2006/05/01 - 2006/05/06 - 2007/04/24 - Isonna!

Helatorstaina
2001/05/24 - 2003/05/29 - 2005/05/05 -2007/05/17

Sattumalta säilynyttä.

Monissa muutoissa ei kaikki ylimääräinen ole joutunut roskiin, vaan osa pahvilaatikoista on usein löytänyt jonkin suojan myöhemmälle penkomiselle. Tällä kertaa erään navetan nurkista löytyi 80-luvun laatikoita. Paljon lehtiä ja brosyyreita. Myös joitakin senaikaisen työpaikan muistioita ja manuaaleja. Maailmankatsomuksellista ja poliittista toimintaa 80-luvulla edustivat valtuustopuheenvuoro 14.12.1985 ja kaksi valitusta (!) Uudenmaan lääninoikeudelle, 08.04.2005 ja 11.12.1985.
Hirmuisen lämpimänä, 20 astetta varjossa, vapun 2008 aattona juhlimiseen valmistautuen Pertti Manninen.
Jälkisanat 22 vuotta myöhemmin. Löydettyäni tämän tekstin hiukan ihmettelin sitä, kuinka laajasti käsittelin Kirkkonummen silloista kaavaskandaalia ... Lue 8 sivua!


Tappiolan vainioilta. Bisquit Seppo Ahti Ilta-Sanomat tänään tiistaina 2008-04-29.

Kymmenen vanhaa tukkijätkää
meni töihin savotalle.
Takaisin palasi yhdeksän,
jäi yksi konkelon alle.

... ... ... ... Viisi vanhaa tukkijätkää
sahat, kirveet, parkkiraudat.
On yksi liikaa vieläkin,
sanoo kymppi, muu ei auta.
... ... ... ... Nolla vanhaa tukkijätkää
eikä enää huolen häivää.
Viettää Enson ansiosta
Suomalaisen Työn hän päivää.

Äänekoski 2000 - Bochum 2008. Arkisto: Nokian vaiettu lähtö:
Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski. 2000-08-10.
NOKIA
Pitkäaikainen työnantajamme Äänekoskella
30.6.2000
Poistunut paikkakunnaltamme.

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000. Kuva! - Jutut!

1999/08/05 Hurskastelua 1. Ministeri Maija Perho ja Helsingin Sanomat työttömien nuorten kimpussa.

1999/08/05
Hurskastelua 2. Professori Jaakko Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa

2004/08/10 "Tarvitsemme lisää työssäkäyviä - emme lisää köyhiä." Raimo Sailaksen ehdotukset pulmallisia köyhille.

2005/05/17 Väärää tietoa työttömyydestä. Anne Brunila.
Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. Anne Brunila Show I & II & III.

2008/04/18
Margaret Thatcherin oppipoikia niin kotimaassaan kuin kuuliaisessa oppipoikamaassaan. Ajankohtaiset tapaukset Gordon Brown, Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen. Sosiaalisuudesta puhutaan kauniisti luottaen hyvinvoivan enemmistön tukeen ja palkitsemiseen. Häpeä ei ole tuttu sana näissä piireissä. Sanomanetti.

guardian.co.uk, Monday April 28 2008 Vive la différence Paris is so uniformly elegant that sometimes you just cry out for a building that breaks the mould. Here are four examples of contemporary architecture that catch the eye 



Maanantai 2006-04-28    


Eilen sunnuntaina 2006-04-27. "Järvi jäässä". Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


"Unelmoiden". YleTeema. Poikamiesboksi. MacLaine & Lemmon. Ohj. Wilder 1960.


"Maassa makaavan mukilointi". Jimtv:n tappeluohjelmaa yöllä. Isonna!

Tänään maanantaina 2006-04-28. "Järvi sula". Isonna!

"Punainen sateenvarjo sateen tihkussa". Isonna!

Israeli attack kills 4 children & their mother. BBC Worl News. Monday April 28 2008.

guardian.co.uk, Monday April 28 2008 Mother and her four children killed during Israeli raid A Palestinian mother and her four children were killed today as they ate breakfast at home during an Israeli military attack in the Gaza Strip.


Lauantai 2008-04-26



"Puinen kissa kaupan ovella kiinnittämässä huomiota vaihtoehtoisiin tuotteisiin". Kuva: Pertti Manninen eilen perjantaina 2008-04-25 iltapäivällä. Jyväskylä. Kauppakatu. Laajenna!

Suuri vaalilakiuudistus Nettisanomissa tällä viikolla:

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Torstai 2008-04-24


Oikaisu! Perjantai 2008-04-25

Jälkisana perjantaina 2008-04-25.
Perjantai 2008-04-25

Lauantai 2008-04-26 Muut lehdet. Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Ville Hänninen. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26.

Äänikynnys uhkaa demokratiaa.

Odotettu ehdotus eduskuntavaalien paikkajaon uudistamiseksi on nyt nk. puoluesihteerikomiteassa muuttunutkin pöyristyttäväksi hyökkäykseksi kansanvaltaa vastaan.

Esitetyn äänikynnyksen – valtakunnallisesti 3,5 prosenttia, vaalipiirikohtaisesti 12 prosenttia – ja vaaliliittojen kieltämisen ilmeinen tarkoitus on estää uusien poliittisten voimien synty ja keskittää siten kaikki valta tämänhetkisille eduskuntapuolueille aina hamaan ikuisuuteen.

Vaaliuudistuksen alkuperäinen tarkoitus oli laskea niin sanottua piilevää äänikynnystä, mutta nyt tarjottu malli päinvastoin nostaa läpipääsyn rajaa yhdessätoista vaalipiirissä viidestätoista. Esimerkiksi uudella maalla kansanedustajapaikkaan on tähän asti riittänyt noin kolme prosenttia vaalipiirin äänistä ja Helsingissäkin vajaat viisi prosenttia.

Nämä alhaisen äänikynnyksen vaalipiirit ovat olleet pienille ja erityisesti uusille puolueille välttämätön henkireikä, joka nyt suljetaan.

Puolueiden ulkopuoliset ehdokaslistat asetetaan täysin mahdottomaan asemaan. Näin demokratia heikkenee ja vaihtoehtojen vähetessä äänestysaktiivisuus ja yleinen kiinnostus politiikkaan tulevat taatusti laskemaan entisestään.

Äänikynnystä ei voi mitenkään perustella demokratian kannalta. Se on tahallinen keino heikentää vaalien suhteellisuutta ja oikeudenmukaisuutta, ja se tekee eri ehdokkaille annetuista äänistä eriarvoisia.

Se, että jopa yli 100 000 ihmisenäänet mitätöidään vain sillä perusteella, että he ovat äänestäneet ”väärää” puoluetta. on diktatuuria eikä demokratiaa.

Vilpittömästi toteutettuna uudistus olisi voinut poistaa vaalijärjestelmän rasitteina pitkään olleita epäoikeudenmukaisuuksia. Nyt puolueiden röyhkeys uhkaa kuitenkin suistaa meidät synkälle tielle. Toivottavasti eduskunta vielä torjuu tämän katastrofin.

Ville Hänninen
valt. yo Helsinki


Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26.


Ilmoitukset


 

2000-04-20  "Viikkoa tammikuisen kasvuennusteen nostamisen jälkeen JOT:n perustaja ja suurin omistaja Veikko Lesonen myi valtaosan omistamistaan JOT-osakkeista. Hän ansaitsi osakekaupoilla noin 820 miljoonaa markkaa. Tulosvaroituksen jälkeen yhtiön osakkeen arvo on romahtanut lähes puoleen."

2001-04-26
Eurooppalainen Paavo Lipponen. "Mutta nyt pitää katsoa eteenpäin. Hallituksella pitää olla toimintakykyä - riippuen siitä, miten suhdannetilanne kehittyy - tarvittaessa tukea kasvua ja työllisyyttä." Mielistelemätön Marjaana Koskinen. "Toimeentulotukea saa nytkin noin 490 000 ihmistä. Näistä osa käy töissä. mutta he eivät pärjää palkallaan. Järkevää olisi tarjota työtä, josta saa elämiseen tarvittavan toimeentulon."

2002-04-25
 "Kuvannut Pertti Manninen 1.5.1994 Jyväskylän vappumielenosoituksen aikaan, silloin kun pääministerinä ei ollut Lipponen."

2003-04-24 Miksi, Raimo? Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (JAMKO) yhdistivät voimansa ja tivasivat vastausta otsikon kysymykseen järjestämällä keskustelutilaisuuden, jossa Raimo Sailaksen työllisyysryhmän jäsen, professori Jaakko Pehkonen, esitteli raporttia ja vastasi opiskelijoiden kysymyksiin.



2004-04-22
Salakuuntelua hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrön epäillyssä rikoksessa. - Bodom-miehen piinaviikot.

2005-04-26 Kuva. "Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945."

2006-04-24 Kuva. "Maanantaina 24.04.2006 klo 9.15."

2007-04-24 Pääkirjoitus. Tiesitkö, että kaikkein köyhimpien perheiden koululaisten kesälomatienestit napataan heiltä pois! Kaikkein köyhimmät perheet, ne jotka ovat oikeutettuja kunnan maksamaan toimeentulotukeen, joutuvat nykyisten käytäntöjen, varmaankin lakien ja asetusten, mukaan tilanteeseen, jossa koululaisten kesälomatienestit eivät tulekaan koululaisten hyväksi, vaan tienesti napataan pois perheen saamasta toimeentulotuesta. Tällainen sydämetön ja sadistinen meno senkun jatkuu, eikä epäkohdan korjaamiseksi tehdä yhtään mitään Suomessa, joka väittää olevansa oikeusvaltio. Hyväksyisitkö sinä tällaisen menettelyn, jos se osuisi kohdallesi? Tämä on yksi esimerkki siitä, että kaikkein köyhimmät eivät saakaan luvattua helpotusta elämäänsä, vaikka pääministeri Matti Vanhanen tai sosiaaliministeri Liisa Hyssälä näin väittäisivätkin. ...



guardian.co.uk, Friday April 25 2008

UN censures US and Israel over Syria nuclear row
...
The Syrian government yesterday denied it had been building a nuclear reactor with North Korean help. Syria's ambassador to Britain, Sami al-Khiyami, described the video as ridiculous: "Unfortunately the scenario of taking and retaking pictures looks like what happened before the Iraq war, when the US administration was trying to convince the world that Iraq had nuclear weapons."

In the run-up to the invasion of Iraq, the Bush administration showed photographs and other material to the UN security council that it claimed amounted to evidence of Saddam Hussein's pursuit of weapons of mass destruction, but the claims were subsequently proven to be false.

Joseph Cirincione, an expert on nuclear proliferation and head of the Washington-based Ploughshares Fund, said: "We should learn first from the past and be very cautious about any intelligence from the US about other country's weapons."

UN censures US and Israel over Syria nuclear row


2003-02-13 Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita. USA uskoo Irakin kokeilevan pernaruton levittämistä hävittäjäkoneista. Ulkoministeri sanoi Saddamin tekevän yhteistyötä al-Qaidan kanssa. 06.02.2003 torstaina. Helsingin Sanomat.
USA lade fram sina bevis. Utrikesminister Colin Powell anklagade Irak för att gömma massförstörelsevapen. 06.02.2003 torsdag. Dagens Nyheter.
Powell taivutteli maailmaa hyväksymään Irakin sodan. Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin keskiviikkoinen puhe YK:n turvallisuusneuvostossa oli viimeisiä yrityksiä saada vastaanhangoittelevat neuvoston jäsenet Irakin vastaisen sodan taakse. 06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen.

2003-08-21 Ahtisaari ei kaipaa todisteita. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

2006-12-05 Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi.
Petri Rissanen on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Paavo Lipposen hallituksen toimista sen karkoittaessa irakilaisdiplomaatteja ja heidän perheenjäseniään (selvitettävänä) Suomesta hiukan ennen USA:n ja liittolaisten hyökkäystä Irakiin. Petri Rissanen on selvittänyt tarkoin yksityiskohdin tätä asiaa perustellessaan kanteluaan.


The Observer, Sunday April 27 2008 Secret world of a gymnast: starvation, sex and fear The shocking new memoirs of a top US athlete reveal the dark side of the struggle to win gold
The Guardian, Saturday April 26 2008 Country for sale Almost half of Cambodia has been sold to foreign speculators in the past 18 months - and hundreds of thousands who fled the Khmer Rouge are homeless once more.

guardian.co.uk, Friday April 25 2008 Beijing to meet Dalai Lama's representative

The Guardian, Thursday April 24 2008 Summit to combat fuel poverty a 'disaster', campaigners say


Ilmoitukset



Sivun alkuun!


   


Hej! Politisk Hemsida ingår i Ringlänken Svensk Politik och har genomgått en totalförnyelse och återfinns i dess nya version på www.nyapolitiken.biz Vi heter numera Nya Politiken.biz Länka gärna till oss! Välkommen in och läs eller delta i diskussions Forum!







Sanomanetti. N:o 750. Keskiviikko 2008-03-05 
Muut lehdet.

Helsingin seudulla ei ole erityisasemaa kuntajaossa. Aulis Pöyhönen. Helsingin Sanomat. Mielipide. Maanantaina 2008-03-01.

Helsingin seudulla ei ole erityisasemaa kuntajaossa.

”Helsingin kaupungin tarve ja halu saada lisämaata asuntojen rakentamiseen lienee kiistaton, mutta tapa, jolla hallitus sen ratkaisi oli väärä.”


Lue myös!

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?

"Aikaisemmin asiaa kommentoidessani olen käyttänyt ilmaisua (muistinvaraisesti) "Hallitus olisi paljon rehellisempi, jos se säätäisi lain, että Helsinki saa Sipoolta maata".

Tällä ilmaisulla tietenkin tarkoitin, ettei mikään hallitus, mielestäni, uskaltaisi sellaista säädätyttää eduskunnalla.

Ehkä tulevaisuudessa voikin, kuka senkään tietää?"
Pertti Manninen

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?


Lue myös!

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen: "Pitää haluta olla oikeudenmukainen".

Pääkirjoitus. Mietteitä oikeudenmukaisuudesta.

Ralf Wadenström. Ote blogista.

KHO:n päätös

Päätös kokonaisuudessaan ja sisällysluettelo


Sipoosta pakkolohkaisupäätöksen kummisedät ja kummitädit.

Suunnittelu: Jussi Pajunen, kaupunginjohtaja, Helsinki. Jan Vapaavuori, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Helsinki, asuntoministeri, Suomi. Janne Virkkunen, päätoimittaja, Helsingin Sanomat.

Likainen työ: Mari Kiviniemi, hallinto- ja kuntaministeri, Suomi. Hannes Manninen, hallinto- ja kuntaministeri, Suomi. Matti Vanhanen, pääministeri, Suomi.

Siunaus: Korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO:2008:1.

"Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Ahti Rihto, Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala ja Heikki Harjula. Asian esittelijät kansliapäällikkö Riitta Mutikainen ja vanhempi hallintosihteeri Anneli Tulikallio."
Sanomanetti torstaina 2008-01-17.

Sipoosta pakkolohkaisupäätöksen kummisedät ja kummitädit

Linkkejä.


Trial by newspaper.

"Susanin avoin kirje oikeudessa jääkylmänä esiintyneelle Vanhaselle" "Vain Seiskassa!" - "Lapseni tarvitsevat minua, Matti!

Outoa esitutkintaa. Jyrki Virolainen. 2003-09-04


"Helsingin Sanomat
on jo ottanut heti kantaa tulevaan oikeusprosessiin" Sipoo-pakkoliitos. 2008-01-05



Iltapäivälehtien valinta tänään: "Huoripukki ja murhamies".

Iltalehti: "Suhdetta puidaan ulkomailla VANHASTA PILKATAAN"
Ilta-Sanomat: "Halonen ei armahtanut HEINOJEN MURHAAJAA" Lehtien etusivut: Iltalehti: "Tappio oikeudessa olisi kohtalokas MAINE MENEE Ilta-Sanomat: "Halonen ei armahtanut HEINOJEN MURHAAJAA" -
Iltapäivälehtien valinta tänään: "Huoripukki ja murhamies".


Pääministeri (Finnish PM)


 Pääministeri (Statsministern, Finnish PM) Matti Vanhanen

Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern. "Statsministern svältfödd på sex". Aftonbladet

Kiss-and-tell published in run-up to election Affair began at Ikea and ended with text message
Finnish PM
improves his prospects with deft handling of a hot potato Guardian Unlimited

Susan Kurosen kirjasta tutkintapyyntö. Iltalehti

Extra! Iltalehti ja Ilta-Sanomat lokakuu ja marraskuu. Satunnaisia löytöjä huussin perältä! Sanomanetti

Pitkä-Matti haastoi ex-morsiamensa käräjille: Nyt minulle riittää! Nyt saat kunnon selkäsaunan! Sanomanetti

Pääministeri (Finnish PM)


Kuva: "Kutistunut unelma eli rakkauden kuolema."

Pitkä-Matin oikeudenkäynti alkoi eilen Ystävänpäivän jälkeen.
Syyttäjä vaatii kustantajalle ehdollista vankeusrangaistusta ja kirjoittajalle sakkorangaistusta. Pääministeri Matti Vanhanen ei vastannut Susan Ruususen tervehdykseen vaan kiroili mielessään sotkua.

Kuva: "Kutistunut unelma eli rakkauden kuolema."



 Pitkä-Matti haastoi ex-morsiamensa käräjille: Nyt minulle riittää! Nyt saat kunnon selkäsaunan!

Pääministerin oikeusjuttu.

"Hyvää huomenta nukkunut hyvin aurinko paistaa tervehtii Euroopan presidentti" - Vanhanen.

"I'll be president of Europe if you give me the power" - Blair.

“Kustantaja Kari Ojala on pettynyt."

Matti Vanhanen (Nettipäiväkirja): "Syyttäjä teki yksityisyyttäni koskevassa asiassa päätöksen nostaa syyte."

Pitkä-Matti haastoi ex-morsiamensa käräjille: Nyt minulle riittää! Nyt saat kunnon selkäsaunan!

Linkkejä.


Kuva: "Pullopalautus - Tällaista on Jennin elämä - Ex-kaupunginjohtaja Kettunen kärähti ratista."

Näin Jyväskylässä: Ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen sai pitää
erorahansa vaikka ne olivat laittomat! - Tunarit ja munarit eivät raskineet pyytää niitä takaisin!

2005.
Läpinäkyvää journalismia.

2004.
Pekka Kettunen ja potkut.

Kalliit kaupunginjohtajat.


Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa?


Pekka Kettusen viimeinen palvelus?


2003.
Pääkirjoitus.

2002.
Kaupunginjohtaja 50- vuotispäivänsä aattona. Kettunen vittuilijasta eetikoksi 14.03.2002. 

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. 05.12.2002.

2001.
2000.
Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen: "KSP:ssä olen mukana valvomassa kaupungin etua." 24.02.2000. 

...palkittiin kunniatohtorin arvolla Jyväskylän yliopiston promootiossa. Kummallista kunniaa. 03.08.2000. 

Onko Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen hyssyttelyn uhri? 16.11.2000. 

1999.
Viikon kettunen. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". 28.07.1999. 

"Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?" Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen vauhdissa. 09.09.1999.

Jyväskylän Energia myynnissä. "Tällä kertaa en epäonnistu." 07.10.1999. 

Kuva: "Pullopalautus - Tällaista on Jennin elämä - Ex-kaupunginjohtaja Kettunen kärähti ratista
."



Ajankohtaista arkistosta! 

Ahtisaari politikoi 1: Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!

Ahtisaari politikoi 2: Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin!


Hannes Kulvikin uraputki: Käräjäsalista Linnan juhliin. (Taloussasanomat)

OIKAISU: Bergerac oikaisee: Hannes Kulvik operoi Jerseyn saarilla, ei Cayman-saarilla.

Ajankohtaista arkistosta!


 



 Sanomanetti N:o 731. Sunnuntai 2008-01-27
"Punainen muisto". "Kuvanveistäjä Taisto Martiskaisen suunnittelema muistomerkki ”Crescendo” 1970.



Sanomanetti   Sunnuntai 2008-01-13. Kuvia 2008.


Lintu pysäkillä. Ma 2008-01-07.


Tyttö vauhdilla. Ma 2008-01-07.


Marski jalustalla. Ma 2008-01-07.


Räntäsade päivällä. Pe 2008-01-11.


Kuvat 2008
Otsikot 2008


  N:o 707. Tiistai 2008-01-01

edellinen  seuraava UUSIN - Onnellista vuotta 2008! - Rochefortin tytöt - Crack! Snap! Futz! -

BONNE ANNEE 2008

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin loputtua, klo 00.05 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2008-01-01 klo 01.05.

Onnellista vuotta 2008!



Trial by newspaper (Ruusunen)

Suomalainen tähtihetki

Keskustelu.

Nimim. Rahat vai moraali. Ilta-Sanomat. Mielipide: 
Laman uhrit ja tekijät

Pääkirjoitus: Suomalainen polttouhri & Liite

Iltapäivälehtien valinta tänään: "Huoripukki ja murhamies"

"Kutistunut unelma eli rakkauden kuolema." Kuva

Pitkä-Matin oikeudenkäynti alkoi eilen Ystävänpäivän jälkeen. Lue taustaa!

Ystävän päivänä, penkkariajelupäivänä. "Abi -sinä olet tähti!" - "Hengaillaan" - "Onko aamuja?" - "On, nolla"

Mitäs tämä on? - Mutta peikko kulta, miten sait nelosen käytöksestä?

Ex-kaupunginjohtaja Kettunen kärähti ratista. - Sai pitää erorahansa vaikka ne olivat laittomat! Juttuja!

Selvitys vuoden 1988 väestöennusteen toteutumisesta seitsemällä alueella

Päätoimittaja Erkki Laatikainen: Keski-Suomi pärjää väestön kasvamisessa

Päätoimittaja Janne Virkkunen: Valta pohjaa luotettavuuteen

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö. Viikkosanomat 29.8.1958, päätoimittaja Aatos Erkko

Pakinoitsija Bisquit: Nyreä tuuli

Pääministeri (Statsministern, Finnish PM) Matti Vanhanen

BONNE ANNEE 2008
. Kuva

Helsingin Sanomat ja valta, 1999 heinäkuu-elokuu nykykommentein

Chartres - Katedraali - Muisto 

"Helsinki saa osan Espoota"
 


"Tässä on uusi Itä-Helsinki"


Sipoosta pakkolohkaisupäätöksen kummisedät ja kummitädit
 

Kuva. Sipoo-Sibbo eli Vanhanen vs. Liljeström
 

Sananvapaus kauppatavarana
 

12 lehteä!
 

Jussi Pajunen: "Pitää haluta olla oikeudenmukainen"
   

Pääkirjoitus. Mietteitä oikeudenmukaisuudesta
  

Kirjoituksia Sipoosta
 

Päätoimittaja Janne Virkkusen esitelmä Katse eteenpäin seminaarissa


Pääministeri (Statsministern, Finnish PM) Matti Vanhanen
  

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!
 

BONNE ANNEE 2008
 

Asianajajan laskutus, kunnianloukkaus ja (3poistettu 09.12.2015)


Sanomanetti. Torstai 2008-05-01 - N:o 791 - Sattumalta säilynyttä.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com - Sivut 2008-05-01, nettiin 2008-05-01, linkkejä 2008-05-01.

2008/05/01 - Sanomanetti - Sattumalta säilynyttä. Talousarviopuheenvuoro vuodelta 1985 - Pertti Manninen - "Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva - Tappiolan vainioilta. Bisquit Seppo Ahti - Suomalaisen Työn päivä - Vappu - Kuvia - Järvi jäässä - Unelmoiden - Maassa makaavan mukilointi - Järvi sula - Punainen sateenvarjo sateen tihkussa - Israeli attack kills 4 children & their mother - Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Ville Hänninen. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26. - Oikaisu! Torstain 2008-04-24 pääkirjoituksessa oli virhe - jälkisanat - Pertti Mannien - Kesksuomalainen, Kari Valtonen - Vaalilaki - Lauri Tarasti - Matti Vanhanen - Tuija brax - perustuslaki - Kuva - Tuija Brax - Silmänkääntö- ja temppuministeri oikeusministerin valekaavussa pilkkaa perustuslakia!  Sanomanetti torstai 01.05.2008 - kuva - kuvat - pertti manninen - Luettelo. - Sanomanetti - 12.fi - Lakisanomat  

Sivun alkuun!
Liite

Sanomanetti 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi sanomanetti.fi tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.


Restaurointi 1. Vuodet 2008 ja 2009. Linkit tarkistettu toimiviksi, puuttuvat kuvat palautettu, "Sanomanetti-Arsedel-Midnight Sun Restaurant"- banneri poistettu. Työn kesto: 2011-09-15 alkaen ja 2011-09-18 päättyen.Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21.

2012-05-07: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.