Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Lauantai 2011-10-29 -  N:o 1271 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

JJK-ratkaisu. Kuva
Koululaiset katsomossa.  Kuvat
Harjun valot 1. kerran. Kuva
Suomenkin varauduttava. Kuva
Üks elamata jaanyd elu. Lue!
 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun  17. & 20. & 27.

Tämän numeron etusivulle!

Vankeutta vaaditaan.

Keski-Suomen käräjäoikeudessa aletaan käsitellä kunnianloukkausasiaa, jossa kihlakunnansyyttäjä vaatii Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manniselle ehdollista vankeusrangaistusta tai ainakin tuntuvaa sakkorangaistusta lehdessä julkaistujen kirjoitusten johdosta.

Esitutkinnassa syyttämispyynnön ovat esittäneet asianajaja xxxxx xxxxxxx ja myyntipäällikkö xxxxx rx.

Esitutkinta oli hiukan kummallinen. Aluksi selvitettiin sitä oliko edellisen kunnianloukkaustuomion tekstit poistettu tuomion edellyttämällä tavalla. Mistään uudesta kunnianloukkauksesta ei ollut puhettakaan ja sitten toisessa kuulustelussa vuotta myöhemmin kerrottiin, että kysymyksessä onkin uusi kunnianloukkausasia.

Vasta tässä toisessa kuulustelussa ilmeni, että kuulustelussa oli myös aivan uusi asia: myyntipäällikkö Karan väitetty kunnianloukkaus.

Esitutkinnassa näytettiin kaksi kirjoitusta, myöhemmin kolmas, joiden väitettiin loukkaavan asianomistajien kunniaa. Haastehakemuksessa sivujen osoitteita ei ole mainittu, joten parasta ne on tässä vaiheessa jättää kertomatta.

Yksi asianajaja xxxxxxa koskeva kirjoitus on julkaistu jo ennen ensimmäistä oikeudenkäyntiä, joten se on Suomen lainsäädännön mukaan, amatöörin näkemyksen mukaan, jo kertaalleen käsitelty, joten sitä ei voida enää käsitellä. Tätä hovioikeus ei aikanaan määrännyt poistettavaksi ja tuntuu ihmeelliseltä, että se on nyt vuosia, vuosia myöhemmin ruvennut loukkaamaan asianajaja xxxxsxx kunniaa.

Syksyllä päätoimittaja Manninen oli kypsä sopimaan asian. Oikeusavustajan lähettämän sovintotiedustelun asianajaja xxxxxxx tyrmäsi tässä vaiheessa. Hän halusi oikeuskäsittelyn. Sinänsä tämä ei ollut ihme. 

Nettisanomat julkaisee haastekirjelmän kokonaisuudessaan. Klikkaa!

Nettisanomat. Pertti  Manninen. Lauantai 2011-10-29 klo 19:23.


 

"Tiilenpäät". Kuvassa vilahtaa vanhan hienosti muuratun muuntoaseman seinä bussin ikkunasta kuvattuna.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Rajakatu. Lauantai 2011-11-29 klo 16:21. Kuva: Pertti Manninen.

 

Haaste.









Keski-Suomem käräjäoikeus. 18.10.2011. Asiano: R11/2681
Tiedoksiantotodistus.
Haaste rikosasiassa 
Haastehakemus

 


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Patong
Ravintola

Flying Finn
Vene-Kalastus
Vuokrattava Talo-Huvila Thalangissa
Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Torstai 2011-10-27 -  N:o 1270 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Harjun valot 1. kerran. Kuva
Suomenkin varauduttava. Kuva
Üks elamata jaanyd elu. Lue! Gaddafi is dead ...  Guardian
We'll meet again... Kuvat  

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun  17. & 20. & 27.

Ratkaisu.
JJK - IFK Mariehamn -peli on päättymässä maalittomaan tasapeliin. Vaihtomiehenä kentälle tullut Mikko Hyyrynen saa kuitenkin myös vaihtomiehenä tulleelta Tommi Karilta 85. minuutilla nappisyötön ja pamauttaa  pallon maaliin ja mitalimahdollisuudet jäävät omiin käsiin  viimeisessä ottelussa  Interiä vastaan.

Kuvassa taputellaan Hyyrysen paljasta päätä ja riemuitaan osumasta. Päätä pitempi Bahatunde Wusu muutti  vielä numeroita pelin loppuhetkillä todellisella tahtomaalilla. Kuva. Pertti Manninen.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Harjun kenttä keskiviikkona 2011-10-26 klo 16:15.



Koululaiset saivat vaparit.

Jännitys tihenee. Muutama minuutti ottelun alkuun.

Katsomot täyttyvät.

Itäisen maalin takana olijatkin olivat sitten jännällä paikalla.

Täällä päässä maalit tehtiin.

Kuvat. Pertti Manninen.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Harjun kenttä keskiviikkona 2011-10-26 klo 14:36.


Nettisanomat. Arkisto. "Lokakuun 27." 1999- 2011. (Katsaus lisätty 2011-10-28).

1999

  

Kuvat sarjasta
Moto Guzzi ja tyttö Jyväskylän kesässä 1999

Sonera ja Radiolinja: "Lasten ja nuorten puhelinlaskut eivät ole meidän päänsärkymme".

Puhelinoperaattorit ovat ottaneet kyynisen asenteen alaikäisten suuriin puhelinlaskuihin. Koko juttu on perheen sisäinen asia. Neuvokaa ja sopikaa puhelinkäyttäytymisestä.

Kuinka monta murhetta perheissä täytyy vielä kokea ennen kuin operaattorit tajuavat oman vastuunsa? Soneran Easy-sopimus on oikeansuuntainen, mutta törkeä, koska puhelumaksut ovat älyttömän suuret.

Vähin äänin on unohdettu alkuaikojen NMT-verkossa toimivan Ringo-puhelimen mahdollisuus, jossa normaalihintaisten puhelujen markkamäärä voitiin etukäteen rajoittaa 100 tai 200 markkaan kuukaudessa.

Tätä mahdollisuutta vieläkin käytetään, mutta uusia NMT-liittymiä ei enää avata ja NMT:kin toimii enää vain vuoden 2000 loppuun. Surkuhupaiselta kuulostaa, että atk- järjestelmä ei enää toimikaan GSM-verkossa, joten tätä mahdollisuutta ei voi ottaa GSM-verkkoon. Vaikka se lähes sellaisenaan on otettu käyttöön Easy-liittymässä, jossa puheluaika maksetaan etukäteen ja silti rahastetaan ilkeästi.

Kuluttajajärjestöjen olisi ryhdyttävä painostamaan Soneraa ja Radiolinjaa, jotta Ringo-tyyppinen yksinkertainen järjestely tulisi mahdolliseksi.

Kai tässä markkinataloudessa ja voitontavoittelussa täytyy olla jokin raja perheiden suojaamiseksi ikäviltä lähes perikatoon vieviltä puhelinlaskuilta.

Otsikon lainaus on näiden bisnesmiesten asenteen ilmaus:
"Lasten ja nuorten puhelinlaskut eivät ole meidän päänsärkymme."

sanomanetti.fi keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm

http://www.sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913puhelin.htm

2000

"Murtuma erittäin pirstaleinen."
http://www.sanomanetti.fi/2000/09/07/etusivub.htm

2001

Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara, Iltalehti lauantaina 6.10.2001.

"...
Terrorismia "ymmärtävien" kannanotot ovat juuri sitä, mihin Osama bin Laden iskullaan pyrki.

Ainakin minua on yllättänyt näiden idealistien, sanoisinko haihattelujen lukumäärä.

En voi ymmärtää, miten joku voi ymmärtää miljardivaroin toimivan järjestäytyneen terroristijoukon lentokoneiskua, jossa kuolee yli 6000 viatonta ihmistä yli 60 maasta.

Iltalehti 08.10.01.

John Lennon: Imagine

Kuvittele

Kuvittele meidät
ilman kahleita
jokainen yksilönä
vapaana valheista
Mieti kerrankin
mikä on tärkeää

jokainen yksilönä
vapaana valheista
kuvittele meidät kaikki
tasa-arvoisina.

On vaikea ymmärtää myös sitä naiiviuden tasoa, joka panee henkilön ajattelemaan, ettei väkivaltaan saa koskaan vastata väkivallalla, vaan pitää tarttua todellisiin syihin, kansainväliseen kapitalismiin ja Yhdysvaltojen asemaan ainoana supervaltiona.

Iltalehti 08.10.01.

Kuvittele maailma
ilman rajoja
ei syytä tappoon
tai raakuuteen
kuvittele meidät kaikki
yhteisessä rauhassa.

Luulet, se on mahdotonta
jaksan silti uskoa
että joku päivä
pelastamme maailman.

Tuo tie on pitkä. Se saattaa olla niin pitkä, että Osama bin Laden taas hermostuu.


George Bush oli täysin oikeassa pyytäessään ihmisiä valitsemaan puolensa terrorismin vastaisessa taistelussa. Välimuotoa ei ole.

..."

Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara, Iltalehti lauantaina 6.10.2001.

Iltalehti 08.10.01.

Kuvittele maailmamme
tyynenä hymyillen
ilman nälkäisyyttä
pelkoa huomisen
kuvittele meidät kaikki
jakamassa olevan.

Väität, se on mahdotonta
jaksan silti uskoa
että joku päivä
pelastamme maailman!

 

Suomentanut Pauliina Myllyntaus maaliskuussa 2001.

sanomanetti.fi 22.03.01.


http://www.sanomanetti.fi/2001/10/11/vaarallista.htm

2002

  

YK:n päivänä 24.10.2002. Muistoja siitä kuinka vaadimme maailmaan rauhaa polkupyörämarssilla Västeråsiin vuonna 1984. Pitkään tekeillä ollut sivu saa arvoisensa julkaisupäivän nyt, pommeja odotellessa. Vain rypistynyt 8-sivuinen ohjelmalehti on löytynyt, valokuvat ovat tuhoutuneet elämän kourissa tai sitten ne vielä joskus pulpahtavat jostakin esiin. Tervehdys mukanaolijoille. Nimeltä mainiten Markku ja Mika Paavilainen.
Samma pä svenska senare! Pertti Manninen.

http://www.sanomanetti.fi/2002/10/24/etusivu.htm

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas.
Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.

Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.
De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.

>>>

2002 jatkuu

Fredsträff 1984 Västerås 12-15 juli
... Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.

Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.

Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.

Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

http://www.sanomanetti.fi/2002/10/24/forstasidan.htm

2003



23.10.2003. Pääkirjoitus. Saako YK mahdollisuuden?

YK:n päivän aattonakin on taisteltava rauhan puolesta. Hirvittävä tappaminen jatkuu Irakissa. USA on mahdottoman paikan edessä ja sotaintoilijat huutavat YK:ta apuun.
Kauhukuvat toteutuvat, joihin suomalaisetkin sotaintoilijat eivät uskoneet. Helsingin Sanomat oli aluksi USA:n joukkojen mukana katselemassa tätä "seikkailua". Risto E.J. Penttilä syytti Ranskaa, Saksaa ja Venäjää siitä kun ne eivät hyväksyneet YK:ssa hyökkäyksen sallivaa päätöslauselmaa.
YK:lle on annettava mahdollisuus. Se tulee todellisen rauhan haluavilta kansoilta, heidän hallituksiltaan. Ei sellaisilta johtajilta kuin pääministeri Paavo Lipponen, joka jotenkin halusi, että Suomikin voisi osallistua tähän operaatioon koaliition mukana.
Onneksi kansalaisten järki voitti Suomessa ja Lipponen joutui puhemiehen sivuraiteelle painimaan tila-autojensa ja samppanjalaskujensa kanssa.
Vakavasti. YK:n tulee ryhdistäytyä ja pistää sotaintoilijat sivuun. YK:lle on annettava mahdollisuus.
Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 23.10.2003.

http://www.sanomanetti.fi/2003/10/23/paakirjoitus.htm

2004



Unelmien sielunmessu.
Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Christopher McDonald.  Requiem for a Dream. Ohjaus: Darren Aronofsky, USA 2000. Subtv torstaina 4.11. klo 21.00.
http://www.sanomanetti.fi/2004/10/28/etusivu.htm

Torstaina 28.10.2004. "Hauskaakin täällä Helsingissä on ollut. Olin juuri oopperan ensi-illassa kuuntelemassa suomalaisen naisen säveltämää musiikkia. Kaikki oli tosi hienoa, paitsi sillä rouvalla, joka kesken kestävään rakkauteen uskovan sopraanon laulaessa päästi ilmoille kuuluvan pierun. Muistin, että aatelinen nainen päästää aatelisen pierun. Nurkat natisevat ja joskus ihmisetkin." Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on saanut Suur-Jyväskylän lehdessä kolumnipalstan. Kirjeitä kaupungista.
Lue myös! Pekka Kettunen ja potkut. 03.08.2004

http://www.sanomanetti.fi/2004/10/28/etusivu.htm

Torstaina 28.10.2004. Kenen rahoilla Kummola lahjoi Jutilan, jos lahjoi? "Kummolan uskotaan palkanneen Jutilan korvaukseksi siitä, ettei tämä lähtenyt eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi viemään hämäläisen kiekkoväen ääniä Kummolalta. Tosin Kummola putosi Arkadianmäen väen jouykosta yhden vaalikauden jälkeen." Keskisuomalainen torstaina 28.10.2004. 
http://www.sanomanetti.fi/2004/10/28/etusivu.htm 

2005



Kuva 24.10.2005 lokakuun maanantaina klo 13:55.  "Lippu liehuu harmaana lokakuun päivänä, YK:n päivänä 2005." Pertti Manninen. Sarjasta "Liputuspäivä", tulossa! 
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/24/etusivu.htm

2006

  
  
  
 

Kuvasarja "Aamusta iltaan eräänä lokakuun harmaana, hetken aurinkoisenakin päivänä".
Puu aamulla  (09:12), Talitintti ja pihlajanmarjat (10:42), Pieni koululainen ja lätäkkö (12:17), Varis katselee autoja (13:41), Punaiset lehdet harvenevat (16:56), Siimes tahtoo Naton, varovasti (17:35), Sininen taivas (18:07) ja Meteorologi Takala ennustaa myrskyä (18:30). Laukaa 2006-10-26 Pertti Manninen. Isommat kuvat ja kertomus tulossa!
Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  
Lue!

http://www.sanomanetti.fi/2006/10/26/etusivu.html

2007



Perjantaipullo illansuussa. Helsinki. Mannerheimintie. Koskenkorva on valunut parempiin suihin, Vain tyhjä pullo nököttää sähkökaapin päällä tummenevassa illassa. Kuva Pertti Manninen perjantaina 2007-10-26 kuuden kieppeillä. Jatkuu.
The good, the bad and the ugly
Victoria Moore
tasted the top-selling French brands recently and it was, with some exceptions, a desultory experience.
The good, the bad and the ugly

http://www.sanomanetti.fi/2007/10/28/etusivu.htm

2008

Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus. Tiistai 2008-10-28.
http://www.sanomanetti.fi/2008/10/28/etusivu.html#timo

2009 - Klikkaa kuvaa!



"2000. funkkisbensa-asema puretaan"
Klikkaa kuvaa!
"Pekka Kettunen, mies joka tiesi liikaa"


 
 
 

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa"
Klikkaa kuvaa!
"ELONEN - se on makuasia".

 

  

"Katainen varoittaa suruviestien riskin ..."
Klikkaa kuvaa!
"Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut"

 



"Laatikainen: Vaalien rahoitus on terveellä..."
Klikkaa kuvaa!
"Oikeuskansleri pesi puhtaaksi Pekkarisen"





Klikkaa kuvaa!
"Humpuukia! - Hunpuukia! - Humpuukia!" 

http://www.sanomanetti.fi/2009/10/27/etusivu.htm

2010



"Puolen päivän aikaan pilvet hiukan rakoilevat aika harmaana lokakuun päivänä. Ensilumi on satanut." Nilakka. Keitele. Pohjois-Savo. Lauantai 2010-10-23 klo 11:43. Panoraamakuva: Pertti Manninen. 

http://www.sanomanetti.fi/2010/10/23/etusivu.htm

2011

 

 

Ratkaisu. JJK - IFK Mariehamn -peli. Vaihtomiehenä kentälle tullut Mikko Hyyrynen saa myös vaihtomiehenä tulleelta Tommi Karilta 85. minuutilla nappisyötön ja pamauttaa  pallon maaliin. Kuvassa taputellaan Hyyrysen paljasta päätä ja riemuitaan osumasta. Päätä pitempi Bahatunde Wusu muutti  vielä numeroita pelin loppuhetkillä tahtomaalilla.

Koululaiset saivat vaparit.

http://www.sanomanetti.fi/2011/10/27/etusivu.htm


"Valot."

Jyväskylän Harjun perinteinen urheilukenttä sytyttää valopylväänsä ensimmäisen kerran valojen suuntausta varten maanantaina 2011-10-24.

Sattumalta ohikulkenut matkalainen ei malttanut olla menemättä tätä ihmettä katsomaan illalla klo 20.00.

Mobikuva. Pertti Manninen.

2011-10-17
"
Asunnottomien yö tuli lopulta esiin kun nuoret tarjoilivat hernerokkaa hiukan viileässä illassa.
"

Viikkosanomat.
Blogi. Pertti Manninen.

http://viikkosanomat.fi/2011/10/18/
asunnottomien-yo-tuli-lopulta-esiin-kun-nuoret-tarjoilivat-hernerokkaa-hiukan-viileassa-illassa/

"Soppatytöt"

Katriina, Leena, Noora ja Salla

SDP:n nuorista ja Vasemmistonuorista

Asunnottomien yön alkuillassa maanantaina
2011-10-17 klo 19:54.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Keskustan kompassi.
Mobikuva:
Pertti Manninen.


 

Top Fourteen - Kävijätilastot syyskuu 2011.
sanomanetti.fi 34 362 - viikkosanomat.fi 24 622 - sanomanetti.fi 8 167 - sanomatori.fi 2 243 - vuosisanomat.fi 2 019 - 12.fi 1 902 - sanomapark.fi 1 521 - hs24.fi 1 246 (elokuu) - n24.fi 924 - let.fi 880 - jyppi.fi 642 - shit.fi 592 - fy.fi 567 - venus.fi 503 -
Eri kävijät. -
Linkit
Top Fourteen yhteensä 80 190.

"Näyttelyssä."
Taiteilija Koivumäen teoksia Laukaan kirjastossa.
Kuva Pertti Manninen torstaina 2011-09-15.

Sunnuntai 2011-08-07

"Ventti ja Kymppi"

JyPK vs Karhu (Kauhajoki) lauantaina 2011-08-06 klo 15 Hippos, Jyväskylä.
Naisten Ykkösen B-lohkon päätösottelu.

JJK vs HJK lauantaina 2011-08-06 klo 18.30 Harjun stadion.
Veikkausliiga.

Ventti 21 M. Syrjälä.
Kymppi 10 J. Litmanen.


Kuvat: Erika Manninen klo 15:42 ja 20:29.


Lopputulokset:
JyPK vs Karhu: 4-1. JyPK voitti lohkonsa ja jatkaa jatkosarjaan jonka voittaja nousee Liigaan.

JJK vs HJK: 0-2. HJK vankisti johtoaan Veikkausliigassa ja JJK jatkaa kolmantena. (PM)


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

Suomi voittaa aina - Kimi - Idylli - Russia - Arvokuljetus - Sarvikuljetus - Nordkappiin - Tärkeä puhelu - Kimifani - Lippu - Tuulimylly - Liehu - 112 Ural - Puttosen Esso on nyt St1. (Poikaa nostettu ylöspäin). - Show must go on, Larsen & Eriksen, Norge - Laukaassa tapahtuu - Ralliradio - Rallilehti.
Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. Matkalla Vuolakkeen uimarannalle (kuvat 1-9) ja takaisin (kuvat 10-18). Torstai 2011-07-29 klo 16:37- 18:46. Kuvat: Pertti Manninen. Klikkaa!

"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm






12.fi 2021.fi aamusanomat.fi asiat.fi cine.fi digisanoma.fi eduskuntatalo.fi elokuvasto.fi 
end.fi erika.fi fax.fi fiftyfifty.fi fin24.fi findig.fi finlines.fi finpap.fi finpax.fi
finpix.fi finrex.fi fotola.fi fy.fi gagarin.fi gigastore.fi helkinginsanomat.com helsinginsanomanetti.fi
helsinkisanomat.fi heti.mobi hs2.fi hs24.fi hs24.mobi hs27.com hsdigi.fi hsn.fi hstalous.fi
hstv.fi hsurheilu.fi iltaset.fi infoinfo.fi infola.fi istalous.fi
juice.fi jyppi.fi kansalaistori.fi kasvosto.fi katsaus.fi kauppasanomat.fi kes.fi
keskiviikko.fi kinola.fi kroisos.fi kronikka.fi kuvala.fi kuvanen.fi
kuvasanomat.fi kuvasarja.fi
Sanomatori.fi -
Kaiken keskellä aina läsnä!


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!
kuvasivut.fi kuvaviikko.fi
kuvavuosi.fi lakisanomat.fi laukaansanomat.fi leaks.fi leh.fi
lennon.fi let.fi linkisto.fi listasto.fi lukemisto.fi
maanantai.fi mailma.fi mediasanomat.fi mobix.fi n0.fi
n24.fi netnews.fi nettifoto.fi  nettila.fi
nettilehti.com nettimobi.com nettimobi.fi nettinen.com 
nettinen.fi sanomanetti.fi nettisanomat.fi nyky.fi
nykyaika.com oikeusministeri.fi pahkasika.fi paikasto.fi
per.fi  ps24.fi raw.fi san.fi sanala.fi   sananen.fi
sanat.fi sanomaa.com sanomadigi.fi sanomahouse.fi sanomakirja.fi sanomakonserni.fi
sanomakuvat.fi sanomamags.fi sanomamobi.fi sanomanet.fi sanomanetti.fi sanomapark.fi
sanomatori.fi sanomatv.fi sanomisto.fi sanonet.fi shit.fi summer.fi suomenaani.fi
suomensanomat.fi suomiaani.fi   suomisanomat.fi sokrates.fi  tabbis.fi tietosanomat.fi
tiistai.fi torvalds.fi totuudentorvi.fi uaalto.fi une.fi uutisto.fi vahtija.fi
valokuvasto.fi vanhasuomi.fi week.fi venus.fi viikko.fi viikkonen.fi viikkosanomat.fi blogi
viikkosanomat.fi lehti wincapita.fi vuosi.fi vuosisanomat.fi  
Lauantai
2011-05-28
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Haku. Nettisanomat 2003 alkaen

Vuodet 1999- 2002 täällä!



Nettisanomat - Kaiken keskellä aina läsnä -
Maailman luetuin suomalainen Nettisanomat -
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta
1999 -
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -

Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Ilmoita ilmaiseksi! -
Hae Nettisanomista!
-
Linkki jokaisen numeron etusivulle!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!

 

Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 


http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin.

Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan. 
 

Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin
tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  

+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (tammikuun 2011 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi    www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info

 

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.


Lue myös!
Björn Wahlroos-story.

Nettisanomien kirjoituksia 1999-  

http://www.sanomanetti.fi/2009/08/26/
etusivu.htm#nettisanomat20090818

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!


"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen

 

 

Sanomanetti 2011/10/29 -  Haaste. Haastehakemus.  Vankeutta vaaditaan. Päätoimittaja Pertti Manninen. Kunnianloukkaus. asianajaja xxxxx xxxxxxx. Myyntipäällikkä xxxxx xxxa. Keski-Suomen käräjäoikeus. Kunnianloukkausrikos - Kuva. Ratkaisu. JJK - IFK Mariehamn -peli - Kuvat. koululaiset saivat vaparit. - Kuva. Valot. Jyväskyä. Harjun kenttä. Ensimmäisen kerran. - Kuva: Asunnottomien yö tuli lopulta esiin kun nuoret tarjoilivat hernerokkaa hiukan viileässä illassa. -  Kuva. Kirkas syyspäivä on vaihtunut illan hämäryyteen kuun ja tähtien valaisemaa yötä kohti.  Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. - Kuvapari. "Ventti ja Kymppi" - Ventti 21 M. Syrjälä. Kymppi 10 J. Litmanen. Kuvat: Erika Manninen. - Kuva. Suomi voittaa aina - Neste Oil Rally Finland - Suomen MM-ralli - Jyväskylän MM-ralli. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - lauantai  29.10.2011 - HAASTESIVU - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista ---  Vankeus, sakko, kunnianloukkaus, Pertti Manninen, päätoimittaja, asianajaja, asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx, Myyntipäällikkö xxxxx xxxa, Nordea Pankki, haaste, haastehakemus, syytös, syyttäjä, JJK, IFK Mariehamn, koululaiset, vaparit, ottelu, yleisö, Jyväskylä, Harjun kenttä, valot, valopylväs,
N:o 1271
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2011-10-29 ja 2011-10-29, nettiin 2011-10-29 klo 21:25, linkkejä 2011-10-29.


Sivun alkuun!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Keskiviikko 2011-10-19 - N:o 1266 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Asunnottomien yö Lue!Soppatytöt. Kuva  Valoa. Kuva  Valoa kansalle. Katainen   Kuvat  Tieto tulvii. Wahlroos   Lue!  Asunnottomien 2005 Lue!

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun 6. & 12. & 17.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Maanantai 2011-10-17-  P2 - N:o 1265 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Valoa. Kuva  Valoa kansalle. Katainen   Kuvat  Tieto tulvii. Wahlroos   Lue!  "... killing each other" Guardian Rytmi. Kuva   2005: Asunnottomien yö. Lue!

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun 6. & 12. & 17.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Maanantai 2011-10-17- N:o 1264 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Valoa kansalle. Katainen Kuvat  Tieto tulvii. Wahlroos Lue!
"... killing each other" Guardian Rytmi. Kuva  Kissa ihmettelee. Kuva Vakuushuijaus. Lue!

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun 6. & 12.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Lauantai 2011-10-15- N:o 1263 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Tieto tulvii ... Wahlroos Lue!
Rytmi Kuva 
Kissa ihmettelee ... Kuva
Vakuushuijaus ... Lue!
Sankarin vastaanotto.
Lue!
Arkisto: "Lokakuun 12"  Lue!.

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun 6. & 12.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Torstai 2011-10-13- N:o 1262 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Kissa ihmettelee ... Kuva
Vakuushuijaus ... Lue!
Sankarin vastaanotto.
Lue!
Väentupa ry 25 vuotta.  Lue!
Arkisto: "Lokakuun 12" 
Lue!.

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun 6. & 12.


 

 Maanantai 2011-10-17

Arkistosta 1999- 2010:
Syyskuun
2. & 11. & 13. & 29
Lokakuun 6. & 12.


Maanantai 2011-10-17

"... killing each other"
 
Guardian

Valoa & Kirkas syyspäivä on vaihtunut illan hämäryyteen kuun ja tähtien valaisemaa yötä kohti. Kuvat
"Valoa kansalle!" Kuvat 1, 2 ja 3.
Kuvat!
Tieto tulvii ... Wahlroos Lue!
Rytmi Kuva 
Kissa ihmettelee ...
Kuva
Vakuushuijaus ... Lue!
Sankarin vastaanotto Lue!
Väentupa ry 25 vuotta. Lue!
IS kysely: Niinistön kannatus on noussut. Jotain mätää kyselyssä. Lue! -
"OM kehottaa asiakkaitaan nousemaan uurnaan ilman lippua" Lue!
Prosenttilaskua: Naisen palkinto 20 prosenttia miehen palkinnosta... Lue!Kaavoitus ja arvonnousu. Lue! 
Ex-kaupunginjohtajalle  eroraha ja muotokuva. Lue!
Sitä saa mitä tilaa Lue!
Lepohetki Kuva
Syksyn laulu Kuva
Vakuuttavat vakuudet Lue!


Sivun alkuun!


Tämän numeron etusivulle!




Nettisanomat.com- sivuston rinnakkaissivustona alkuperäiset julkaisupäivät säilyttäen nettiin tiistaina 2011-11-29 klo 13:26.

2012-05-07: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.