JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.

 

Syyskuu
2005
September

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.


etusivulle!

sanomanetti.fi kuvia ja pääkirjoitus  keskiviikkona 7. syyskuuta 2005
 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Maisema

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

 

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

 


Isonna! Kuva:Pertti Manninen.

 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com


Lahjoita ruokaa!   


Ilmoita ilmaiseksi!

 

Uusi Jukebox ja sen ensimmäiset käyttäjät.  

  
  
  
 

Kuvat 07.09.2005 klo 13:n molemmin puolin. Cafe Laukaa.
Uusi Jukebox tuotiin sisään. Vinyylikone on juuri viety pois. Asennus on käynnissä, mutta innokkaimmat soittajat vetävät välistä ja asentajat antavat tyttöjen valita mielimusiikkiaan. Luen Iltalehteä kahvia siemaillen. Aatos Erkkokin on päässyt pääkirjoitussivun meilin kohteeksi suositeltuaan Tarja Halosen uudelleenvalintaa ja joku kirjoittaa nuorisotyöttömyydestä mielipidepalstalla. Erkko vaati lehtiä kirjoittamaan arjen huolista eilen tai toissapäivänä Helsingin Sanomissaan. Saman päivän lehdessä oli lukijan kirjoitus, jossa ihmeteltiin lukion kirjojen jatkuvaa vaihtumista. Kalliksi käy kukkarolle. Siinä ohjetta SanomaWSOY:n omistajalle arjen murheista ja elokuvalippukin on liian kallis nuorten ja köyhien kukkarolle. Taas ohjetta SanomaWSOy:lle, joka omistaa Rautakirjan, joka omistaa Finnkinon. Tämän kirjoitin vasta illalla, päivällä keskityin auringonpaisteessa muihin asioihin.
"Hetki elämästä eräänä kauniina päivänä".
Pääkirjoitus keskiviikkona 7.syyskuuta 2005 Pertti Manninen.

Lue myös! Elokuvalipulla kohtuuton hinta. 2005/03/10/elokuvalippu.htm 




Kuva 07.09.2005 klo 13.15. "Kuusikätisesti".   Kuva: Pertti Manninen. Uusi Jukebox ja sen ensimmäiset käyttäjät. kuuntelevat laitetta käsinkosketellen. Kuvasarjasta "Hetki elämästä eräänä kauniina päivänä". Cafe Laukaa.

 
Tämän numeron etusivulle

sanomanetti.fi - juttuja


          
 
   
Hallitus armeliaana: Köyhyyspaketti kolmasosa rikkaiden varallisuusveron poistosta!  Maanantaina 29. elokuuta 2005.
Ministeri Kari Rajamäki Helsingin Sanomien suojeluksessa. Lehti piilotti uutisen oikeusasiamiehen Rajamäelle antamasta huomautuksesta yhdelle palstalle lyhyesti-juttujen sekaan. Maanantaina 29. elokuuta 2005.
Sonera ja Sauli Niinistö. Valikoiva muisti, erikoinen laskuoppi ja kuulopuheet. Katkelma radiohaastattelusta.   Maanantaina 29. elokuuta 2005.
Paniikki Bagdadissa - yli 600 kuollutta.
  Keskiviikkona 31. elokuuta 2005.
Toimitusjohtaja 1.1.2006 alk. Anne Brunila Metsäteollisuus ry. Radiohaastattelu nimityspäivänä.Yle radiouutiset tiistaina 06.09.2005 päivällä. Tiistaina 6. syyskuuta 2005.

 

sanomanetti.fi - kuvia


        

Kuva. "Messias". "Meille EU:n perustuslaillisen sopimuksen hylkääminen merkitsee, että olemme jääneet paitsioon. Nato on ainoa vaihtoehto." Max Jakobson.   Torstaina 1. syyskuuta 2005.
1928. Kuva. "The Strong Man".  Harry Langdon. Genre: Komedia. ."VI Kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit, Forssa 2.9.2005 - 4.9.2005.  Perjantaina 2. syyskuuta 2005.
"Sakari Rimmisen harvinainen elokuva Pilvilinna (1970), jossa ollaan koululaisanarkian alkulähteillä suomalaisittain ... provosoiva elokuva kannabiksen käryttämisineen ... 
Lauantaina 3. syyskuuta 2005.
 Kuva. "Bodom 1960 eli revitty ihminen 2005". Yksityiskohta MTV3:n uutistoimittajan vierestä torstaina 01.09.2005 klo 19.12 televisiokuvan tuomin raidoin ja ikkunasta tulleiden heijastusten pehmentämänä. 
Sunnuntaina 4. syyskuuta 2005.

    
 

Kuva 04.09.2005. "CYCLONE: LES SECOURS S'ORGANISENT". Syklonin pelastustoimet organisoitu. TV5 INFOS- kuvaa sunnuntaina 4. syyskuuta 2005. klo 13.05.
Maanantaina 5. syyskuuta 2005.  Toimitusjohtaja 1.1.2006 alk. Anne Brunila Metsäteollisuus ry. Radiohaastattelu nimityspäivänä.Yle radiouutiset tiistaina 06.09.2005 päivällä. Tiistaina 6. syyskuuta 2005.


 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Maisema

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

 

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

 

Aikaisemmin:

        Oikeusjuttu
-painajainen

9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.  12.07.2005.
9 suomalaisen lehden pääkirjoitukset Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.
12.07.2005 14 JUILLET 2005. Kuvat: Pertti Manninen. 14.07.2005.  It is an insult to the dead to deny the link with Iraq. -  Alla har de rätt till vår sorg. 14.07.2005.
Oikeusjuttu - Painajainen. Täydelliset tekstit alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä.  Linkit dokumentteihin. Sanomanetti 17.05.2001 alkaen.
19.07.2005

 

        

Kuvasarja avaruussukkulan laukaisemisesta tiistaina 26. heinäkuuta 2005 klo 17:39- 17:44. Kuvat: Pertti Manninen. 26.07.2005
Tunti elämästä. Kuvat: Pertti Manninen. 04.08.2005.
Hiroshima ja Helsinki 06.08.2005. Kuva: Pertti Manninen.
11.08.2005.
Suomalainen todellisuus. Kuvat: Pertti Manninen.
15.08.2005.
Sararock 2005. Kulkijan kuvia. Pertti Manninen.
21.08.2005.




Lauantaina 20.08.2005. Omaa vauhtia: "ORI -130". Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. Sarjasta Sararock 2005.

Tämän numeron etusivulle

 


uusimpaan!


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 

 TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/382. Sivut: 07.09. 2005,   (nettiin 07.9.2005, linkit 07.09.2005).     

Sanomanetti - 2005/09/07 -  Kuvasarja.  Uusi Jukebox ja sen ensimmäiset käyttäjät. kuuntelevat laitetta käsinkosketellen. Kuvasarjasta "Hetki elämästä eräänä kauniina päivänä". Kuva: Pertti Manninen. Cafe Laukaa. -  Aatos Erkko - Tarja Halonen - keskiviikkona  07.09.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


 
 
 
 
 
 
Syyskuu2005September

Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.