JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/ilkeakepponen.htm


Sanomanetti 01.07.2004


edellinen numero sanomanetti.fi -  tänään torstaina 01.07.2004. - etusivulle!   seuraava numero
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
 

1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 

Ilkeä "kepponen" mummun pyörälle

88-vuotias isoäitini liikkuu ketterästi ja näppärästi potkupyörällä, joka mahdollista hänelle itsenäisen asioiden hoitamisen ja päivittäiset kuntolenkit.

Ilman polkupyörää Mummun elinpiiri kaventuisi huomattavasti eikä omatoimisuus olisi mahdollista. Saattaisipa olla jopa niin, ettei Mummu pystyisi edes asumaan yksin ilman potkupyöräänsä.

Perjantaina 18.6 aamupäivällä isoäitini asioi Keljonkeskuksen City-marketissa. Potkupyöränsä hän jätti parkkiin kaupan ulkopuolelle.

Suoritettuaan ostoksensa Mummi palasi kasseineen pyöränsä luokse ja totesi, että joku ystävällinen ihminen oli päästänyt ilmat pois Mummun menopelin toisesta eturenkaasta. Ilmat oli kirjaimellisesti päästetty irti renkaasta, sillä venttiili tulppineen oli revitty irti.

Sinä, joka tällaisen sankarillisen kepposen teit, ajattelitko yhtään, mitä tuollainen pyörä painaa, kun vanha ihminen joutuu raahaamaan sen kotiin yhdessä ostostensa kanssa) Ajattelitko yhtään, miten väsyttävää on raahata painavaa pyörää ja kauppakasseja 3 kilometriä? Ajattelitko yhtään tuota vanhaa rouvaa, jonka liikkumisen elinehto on potkupyörä, joka ehkä sinun mielestäsi näyttää hassunkuriselta vehkeeltä? Ajattelitko yhtään, että ehkä sinäkin jonain päivänä tarvitset tuollaista välinettä liikkumiseen, kun omat jalat eivät enää kanna?

Mieti seuraavan kerran, mitä olet tekemässä, kun kosket vanhuksen potkupyörään - tai kenen tahansa pyörään! Sinusta tämä temppu oli epäilemättä tosi hauska ja sait makeat naurut, mutta Mummua ei naurattanut - eikä naurata minuakaan!

Häpeä, kun kiusaat vanhusta!

LILLI NYKÄNEN, Tuusula

Keskisuomalainen torstaina 24.06.2004. Mielipiteet.

Keskisuomalainen torstaina 24.06.2004. Mielipiteet.

01.07.2004


Kaunis Sabrina. 

Miljonääriperheen autonkuljettajan tyttären ja perheen poikien romanttinen  tarina. Billy Wilder ohjasi tämän ensimmäisen (?) version Sabrina vuonna 1954.  
Tv2 sunnuntaina 04.07.2004 keskipäivällä klo 12.05. 
Kuvassa Humbrey Bogart ja Audrey Hepburn.
 

 


Ikikertut syksyllä.  Laukaa 02.10.1999, silloin kun kaikki näytti vielä hyvältä. Kuva Pertti Manninen.

Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. 
HYMY - AIN'

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'. 

Smile. Suomennos Pertti Manninen. 17.05.2001.

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  
  

  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Torstaina 03.06.2004. Pääkirjoitus. 
Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.


Torstaina 17.06.2004. 
Pääkirjoitus. Europarlamenttivaalit 2004.
Anneli Jäätteenmäki sai yli kymmenen prosenttia äänistä!  

Torstaina 24.06.2004. 
Pääkirjoitus.
Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.

 
  Etusivu Torstaina 1. heinäkuuta 2004. Numero 258. Torstai on toivoa täynnä  
 

Tänään
01.07.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
Palvelut
 
   
   
   

 
Info
 
   
   
   
   

 

 

p
 

Torstaina 17.06.2004. Irak.  Öljyputkia räjähtelee.  Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä (irakbodycount.net) tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

Torstaina 24.06.2004. Irak.  Terroristejä pommitetaan ja siinä sivussa siviileitäkin.  Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä (irakbodycount.net) tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

Torstaina 01.07.2004. Irak.  Tänään luetaan erityistuomioistuimessa syytteet Saddam Husseinille. Eilen keskiviikkona Saddam Hussein luovutettiin Irakin "omalle" hallinnolle. Tämän viikon maanantaina miehittäjä luovutti hallinnon Irakin "omalle" hallinnolle. Maahan jää noin 150 000 koalition sotilasta järjestystä ylläpitämään. Asiainhoitaja Paul Bremer luikki helikopteriin, jota vartiomassa oli yhtä monta rynnäkkökiväärimiestä kuin kameraakin. Helsingin Sanomat julkaisi tietoja siviiliuhrien lukumäärästä miehityksen aikana. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä (irakbodycount.net) tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

 
IRAQI HIGHCOURT OF JUSTICE
WE GOT 'IM - YOU KILL 'IM 
Cartoon: Steve Bell
Guardian Unlimited Thursday July 01 2004
'I have a few questions for you...' Iraqi authorities take legal control of Saddam Hussein in a secret hearing.
Q&A: the trial of Saddam Hussein 
Special report: Iraq 
Cartoon: Steve Bell
 
Tupakkasanomat Torstaina 01.07.2004. Ville Valo - elävä tupakkamainos, ainakin vielä! Sattumalta näin konserttitaltioinnin, jossa tämä idoli höyrysi tupakkansa kanssa kuin korsteeni. Aluksi luulin, että se oli joku pila, mutta taisi olla elävä mainos, siis ainakin vielä! 
Lue myös mm! Mika Häkkinen - elävä tupakkamainos 
Marlboro-mies lopettaa!
 
Viihdesanomat Torstaina 01.07.2004. Muut lehdet: Ilta-Sanomat tänään etusivulla ja sisäsivulla: Jasmin Mäntylä rakastui 30 vuotta vanhempaan mieheen. Iltalehti tänään etusivulla ja sisäsivulla: Jasminilla uusi rakas. Ikäero lähes 40 vuotta. Kommentti: Toivottavasti on sama Jasmin ja sama mies! Kumpikaan lehti ei valehtele, toinen vain pisti paremmaksi. Päätä itse! Lue lisää huomenna, ehkä, valitse media!
 
Luontosanomat Torstaina 01.07.2004. Tunnelma sunnuntaina 27.06.2004 klo 07.25.
Pilvistä. Tasaisen harmaata, hiukan vaaleampaa siellä täällä. Ei sada. Lämpöä 15. Tuulee hiukan.
Vihreys on edelleen valtavaa. Nyt niityllä on tarkkaan katsoen jotain uutta sinistä ja muutama voikukan ihan kohta haihtuva valkoinen hauras pallo.
Mitään liikettä ei näy, eikä ääntelyäkään. Aika pysähtynyt tunnelma. Samassa kuitenkin joku ruskea lintu lentää ruohikkoa viistäen ohitseni.
Laitan kahvin porisemaan. Pertti Manninen.
 
Oikeussanomat Torstaina 01.07.2004.
 
Keppossanomat Torstaina 01.07.2004. Viime viikkoisen pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen. Keskisuomalainen tänään. Mielipidekirjoitus: "Sinusta tämä temppu oli epäilemättä tosi hauska ja sait makeat naurut, mutta Mummua ei naurattanut - eikä naurata minuakaan! Häpeä, kun kiusaat vanhusta!" . Ilkeä "kepponen" mummun pyörälle.
 
Lippossanomat Torstaina 01.07.2004. Oikeastaan teatterisanomat, lajina farssi. Minkälaisina pölöinä lehdistö pitää kansalaisia, kun uskottelee, että komisario-nimityksessä olisi jotain kilvoiteltavaa. Sen jälkeen kun surullisen hahmon ritari Erkki Liikanen nimitettiin Suomen pankin pääjohtajaksi, on aivan turhaa kenenkään astua klovnin rooliin ja puhua vakuuttavalla kaksirintaäänellä, siis Sinikka Mönkäreen, että olen ollut yhdeksän vuotta ministerinä ja hoitanut sitä sun tätä. Kas kun ei maininnut Partek-kauppaa.  Pääministeri Matti Vanhanen päättää ja sillä hyvä! Lue lisää joskus! 
 
Pääkirjoitus Torstaina 01.07.2004. Pääkirjoitus muodostuu tällä viikolla erilaisista sanomista, joita voi lukea kukin halunsa mukaan haluamassaan järjestyksessä. Niihin voi joskus ilmestyä jatkoakin! Pertti Manninen.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 17.06.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.



 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
  Lukijan postia.
 
Näinä aikoina.


01.07.2004

24.06.2004

17.06.2004

10.06.2004

03.06.2004

27.05.2004

20.05.2004

13.05.2004

06.05.2004

29.04.2004

22.04.2004

15.04.2004

08.04.2004

01.04.2004

25.03.2004. Salainen asiakirja.
 
18.03.2004.

11.03.2004.

04.03.2004.

26.02.2004.

19.02.2004.

12.02.2004.

05.02.2004.

29.01.2004.

22.01.2004.

15.01.2004.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.

 
Vanhin 29.07.1999
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/258. Sivut valmisti Pertti Manninen 01.07.2004 (05.07.2004 17:19 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
Osa tekstistä poistettu Vaasan hovioikeuden kunnianloukkaustuomion tuomion 23.4.2007 johdosta. Poisto 27.10.2007.

2004/07/01  - sanomanetti.fi  -  Ilkeä "kepponen" mummun pyörälle - Keskisuomalainen torstaina 24.06.2004. Mielipiteet. - 01.07..2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
Sivun alkuun!
 

 

 
24.06.2004


Frankie & Johnny.

Romanttinen rakkaustarina aikuisille rakastavaisille. Ohjannut Garry Marshall 1991.  Nelonen  sunnuntaina 27.06.2004 klo 21.00. 
Kuvassa Al Pacino ja Michelle Pfeiffer.
Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla. Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Pertti Manninen. 
Lue lisää! 

Ikikertut syksyllä.  Laukaa 02.10.1999, silloin kun kaikki näytti vielä hyvältä. Kuva Pertti Manninen.

Lue myös! Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä tai väärän selityksen ja merkinnän tekemisestä asiakirjoissa. sanomanetti.fi 04.09.2003.
HYMY - AIN'

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'. 

Smile. Suomennos Pertti Manninen. 17.05.2001.

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  
  

  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Torstaina 03.06.2004. Pääkirjoitus. Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.
 
17.06.2004

Tuhansien silmien edessä.
Billy Wilderin raadollisista raadollisin elokuva reportterista joka raastaa uhristaan kaiken rakentaessaan ja pitkittäessään jymyjuttuaan. Puolivuosisataa myöhemminkin  ajankohtainen. Kuvassa Kirk Douglas. Ace in the Hole, USA 1951.  Yle TV2 sunnuntaina keskipäivällä 20.06.2004
klo 11.40! 
Uhkaava taivaanranta. 
Petri Rissanen haluaa selvitettäväksi ex-pääministeri Paavo Lipposen toimet Irak-diplomaattien karkottamisessa ja Washington- lupauksissa USA:n presidentti George W. Bushille. Immiment Horizon. 

Experience the Reality. Kuva Pertti Manninen.
Europarlamenttivaalit 2004. Anneli Jäätteenmäki sai yli kymmenen prosenttia äänistä! Pääkirjoitus.
Tällaista otsikkoa en ole nähnyt ... Toinen mielenkiintoinen seikka lienee myös jäänyt kertomatta ... Ilta-Sanomat jaksaa vielä hiukan pyristellä ... Vielä ennen Irak-vuodon vapauttavaa tuomiota SanomaWSOY:ssä ... Paavo Lipponen ei ole ainakaan vielä joutunut selvittämään ... Demokraattisessa valtiossa selvitys näistä asioista kuuluisi tehdä ... Ilta-Sanomien päätoimittaja Antti-Pekka Pietilälle sopii luettavaksi ... Mitkään kampanjat eivät pystyneet murtamaan ... Pääkirjoitus.
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  
  

  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Torstaina 03.06.2004. Pääkirjoitus. Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.



Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.