JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/03/29/pressosanoma.html



Sanomanetti  29.03.2005


Sanomanetti tiistaina 29. maaliskuuta 2005. Numero 325.



"Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii".

Liisa, Ihmemaassa.

... löytyi siis muutakin: Laaja selostus SanomaWSOY:n optiohankkeesta ja sen sen toteuttamisesta. Luettuani selostuksen kirjoitin siitä ja vanhasta muistista lehden kuvaa katsellessani ja omaa kuvaa rakentaessani näin:


"Helsinki. Tämä tunneli tässä Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija. Rakennetaanko se niin, että  SanomaWSOY saa maksimaalisen hyödyn ovelasta optiostaan  - päätetäänkö kylmästi tämän hetkellisen huuman takia jättää tulevaisuuden varaus tekemättä? Presso toi asian sentään edes kunnolla esille  lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Kuva: Kauppalehti. Presson aukeaman tarkoituksella pimentänyt ja otsikot lisännyt, myös tarkoituksella  Sanomanetti. Pertti Manninen.
Kuva.

Hiukan selvennystä: Outo ovela optio tarkoittaa sitä, että SanomaWSOY esiintyy julkaisuissaan ikään kuin lisärakennus olisi läpihuutojuttu. Virkamiehet niin valtion kuin kaupungin puolelta ovat olleet koko ajan myötävaikuttamassa Sanomatalo 2:n rakentamismahdollisuuksiin. Rakennusoikeutta löytyy kummasti lisää kaupungin tarpeisiin ja tuleva (?) kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ollut jo vuosia Sanomatalo 2:n innokas kannattaja. Hänellä tai hänen omistamallaan yhtiöllä on maita Malmin lentokentän kupeessa ja lentokentän siirtäminen tuo hänelle jättipotin. Helsingin Sanomat kannatti kylmän viileästi kentän siirtämistä. Asioitahan ei tietenkään ole koplattu yhteen, mutta kivasti molempien hankkeiden lopputulos hyödyttää pyrkimyksiä rikastumiseen. Netti on siitä ihmeellinen, että sieltä löytyy jos jotakin. Jonkun on vain laitettava palikat järjestykseen.

P.S. Tässä Presson jutussa varovaisin sanakääntein paheksuttiin Helsingin Sanomien kirjoittelua ja varsinkin sitä, että se on kokonaan unohtanut kertoa omista SanomaWSOY:n taloudellisista intresseistään tässä asiassa. Presson kirjoituksesta käy myös ilmi, että tämä optio ei olekaan mikään itsestään selvyys niinkuin on uskoteltu. Eräs kaupungin virkamies kertoo tästä. Lue enemmän Presson juttua täältä!" 
Kirjoitettu hätäisesti Presson jutut osittain netistä luettuani torstaina 24.03.2005. Pertti Manninen. PS. Jutun kunnolla luettuani perun puheet varovaisista sanakäänteistä. Ja kuva on sitten omalla sivullaan: Kuva. 

Seuraava 


Edellinen  


Tämän 
numeron
etusivulle 
 



Sanomanetti tiistaina 29. maaliskuuta 2005. Numero 325.
"Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii". Liisa. 

Kauppalehti. Presso lauantaina 19.03.2005.
Katkelmia kirjoituksista:
Jääkö keskustatunneli tekemättä?
Joko 10 tai 30 metriä maan alle.
Tontit jaetaan tänä vuonna.
Sanomatta paras?




Jääkö keskustatunneli tekemättä?
"Megahanketta Helsingin keskustatunnelia on suunniteltu vuosikymmeniä. Nyt huhut hankkeen hautaamisesta ovat voimistuneet. Puolueet kiistelevät siitä, mitä tunnelille pitäisi tehdä vai pitäisikö sitä ylipäätään tehdä. Kustannusarviot heittävät sadoilla miljoonilla euroilla.

Keskustatunnelin rakentamiskustannusten arvioidaan tällä hetkellä olevan noin 250 miljoonaa euroa. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen arvioi kustannusten jopa tuplaantuvan nykyisestä arviosta.
- Megahankkeen kustannukset lienevät realistisesti arvioiden 500 miljoonaa euroa. Tällaisia rahoja Helsingillä ei ole vuosikymmeniin, ja sitten kun niitä on, suunnitelmat ovat ehtineet varmasti muuttua, ja näin rahat varautumiseen ovat menneet hukkaan, hän sanoo.

Lausunnosta on luettavissa, että koko keskustatunnelihanke on vaakalaudalla. Presso kysyi suurten puolueiden vaikuttajilta selkeän kysymyksen: rakennetaanko keskustatunnelista syvävaihtoehto, pintavaihtoehto vai rakennetaanko tunnelia ollenkaan?
- Toisaalta ajattelen, että voi toteutua, toisaalta myöskin epäilen. Vähän ambivalentti tunne minulla on, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd) vastasi.
- Haluan uskoa ja uskon, että keskustatunneli rakennetaan, ja tällä hetkellä käytössä olevien selvitysten valossa se menee pinnassa, kommentoi kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok).
- En usko, että tunneli tulee toteutumaan missään muodossa, ellei meillä ole erittäin houkutteleva ja toimiva joukkoliikennejärjestelmä ja muita keinoja rajoittaa yksityisautoilua, kaupunginhallituksen jäsen Tuomas Rantanen (vihr) puolestaan sanoi.
Ei, juu, ehkä. Usko keskustatunneliin alkaa olla hyvin heikko.

Tähän asti keskustatunnelia on siis suunniteltu pintavaihtoehdon kautta. Nyt ollaan Pekka Korpisen ja kaupunginhallituksen pyynnöstä selvityttämässä syvävaihtoehtoa.
- Asiaa on tutkittu liian vähän. Syvätunneli on halvempi ja helpompi rakentaa kuin pintatunneli, joka rakentuessaan häiritsee keskustaan tulevaa junaliikennettä ehkä vuosikausia. Lisäksi siihen on pakko varautua etukäteen, mikä sekin tulee kalliiksi, perustelee Korpinen selvityspyyntöään.
Tähän asti Helsingin keskustatunnelia on perusteltu sillä, että se vähentäisi keskustan liikennevirtoja ja vapauttaisi Kaivokadun joukkoliikenteelle. Pitkänä suunnitteluaikana on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista.
Aleksanterinkadulle on tulossa huoltotunneli, josta on liittymiä maanalaisiin pysäköintitiloihin, Kampin keskus valmistuu, länsimetrosta puhutaan yhä painavammin sanankääntein.
- Aikanaan keskustatunnelia perusteltiin kävelykeskustan tulemisella, yritystoiminnan vetovoimaisuuden lisäämisellä keskustassa sekä liikennemäärien kasvulla. Osa perusteista on muuttunut. Tässä on ihan selvästi uuden selvittelytyön paikka, Anttila sanoo.
Syksyyn mennessä selvitetään siis tarkemmin syvätunnelivaihtoehtoa. Sen osalta tarkastellaan myös sitä, tarvitaanko tunnelista lainkaan ulostuloa Töölönlahdella. Ellei, rakentaminen helpottuu ja halpenee, mutta yhteydet keskustan pysäköintitunneleihin heikkenevät.
Jos ulostulo unohdettaisiin, Töölönlahden uusiin taloihin voisi hyvin rakentaa kellaritilaa - kunhan kellaritilan rakentamisen kielto poistettaisiin asemakaavasta.
...
... Varauksien tekeminen on toinen juttu, Anttila sanoo.
...
Ajattelen, että kun keskustatunnelin asemakaava on tehty, asia on hoidettu varmaan hyvin, hyvin pitkäksi ajaksi, Anttila sanoo.
... Sen rakentamiseen varautuminen kalliilla investoinneilla Töölönlahdella ei tunnu mielekkäältä, Rantanen sanoo.
... olennaista on, että saataisiin kaavoitusprosessit eteenpäin ... Tatu Rauhamäki toteaa."

Kauppalehti. Presso lauantaina 19.03.2005.
Elisa Tikkanen
Osmo Päivinen, grafiikka





Joko 10 tai 30 metriä maan alle
"Töölönlahdella keskustatunnelilla on kaksi vaihtoehtoa: pinta- ja syvävaihtoehto. Keskustatunneli kulkisi maan alla Länsiväylältä Sörnäisten rantaan. Nyt kaupunginhallituksen pitäisi päättää tilanvaraussuunnitelmasta eli maanalaisesta asemakaavasta. Sen tiimoilta punnitaan kahta eri tunnelivaihtoehtoa, joita kutsutaan pinta- ja syvävaihtoehdoksi. Pinta- ja syvävaihtoehto eroaisivat toisistaan merkittävimmin Töölönlahdella.

Lähes kolme vuotta sitten kaupunkisuunnittelulautakunta suositteli pintatunnelivaihtoehtoa. Muut lautakunnat kannattivat joko pintavaihtoehtoa tai kokonaan keskustatunnelista luopumista. Syvätunnelivaihtoehdon uudelleenselvittäminen on noussut esiin vasta nyt. Kaupunginhallitus päätti jatkaa sen selvittelyä viime viikon kokouksessaan. Pintatunnelivaihtoehdossa tunneli kulkisi Töölönlahdella noin kymmenen metriä merenpinnan alapuolella. Se laskisi maan alle Länsiväylältä.

 ...

Suurempi ongelma pintavaihtoehdossa on kuitenkin Töölönlahden alue ja sinne tulevien uusien kortteleiden numero 2014 ja 2015 rakentaminen. Jos tunneli toteutettaisiin pintavaihtoehdon mukaan, kaikkiin uusien kortteleiden taloihin ei voisi rakentaa kellaritilaa. Tämä on iso ongelma niille - kuten SanomaWSOY:lle - jotka uumoilevat rakentamista alueelle. Jos tunneli kulkisi pinnassa, kellaritiloja ei voisi lainkaan rakentaa sille tontille, jota Sanomat tiettävästi havittelee.

Jatkuu viereisellä palstalla >>>

   

Kellaritilaongelma on ollut ilmeisen vahvasti vaikuttamassa siihen, että syvätunnelivaihtoehto on noussut uudelleen esiin. Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen ja kaupunginhallitus pyytävät kaupunkisuunnittelulautakuntaa nyt selvittämään tarkemmin nimenomaan syvävaihtoehtoa. Sitä on tähän saakka pidetty huonompana vaihtoehtona. Syvävaihtoehto eroaisi pintavaihtoehdosta merkittävimmin juuri Töölönlahden kohdalla. Syvätunneli sukeltaisi Töölönlahden kalliossa peräti 20 metriä pintatunnelia syvemmälle, noin 30 metriin saakka. Syvätunneliin tulisi siten jyrkkä mäki, joka 800 metrin matkalla Mechelininkadulta Töölönlahdelle laskeutuisi 30 metrin maksimisyvyyteen.

Pintatunnelivaihtoehdossa olisi liittymät kaikkiin keskustan pysäköintilaitoksiin. Syvätunnelivaihtoehdossa idästä tuleville autoille ei voitaisi rakentaa liittymää Forumin pysäköintilaitokseen. Myös liittymästä Forumin pysäköintilaitokseen tulisi hankala ja jyrkkä.
...

Syvävaihtoehdon suurimpana ongelmana pidetään tunnelin ja maanpinnan välistä yhteyttä Töölönlahdella. Jotta autoilija pääsisi Töölönlahdenkadulta tai Elielin parkkihallista keskustatunneliin, hän joutuisi kiertämään Töölönlahdella puolen kilometrin lenkin, joka olisi samalla alaspäin viettävä spiraali. Lenkin avulla pitäisi laskeutua tunneliin, noin 25 metriä alaspäin. Ratkaisua ei voida pitää kovin käytännöllisenä.

Spiraalin rakentaminen olisi kallista, ja se tarkoittaisi, että Töölönlahden puistoalueella olisi työn ajan suuri avomonttu. Jos spiraali rakennettaisiin, uusien korttelien kellaritilan määrää voitaisiin lisätä vain neljänneksellä. Maanalaisen rakennusoikeuden lisäys koskisi juuri niitä tontteja, joiden nyt on uumoiltu valtion ja kaupungin välisessä jaossa menevän kaupungille. Toinen näistä kortteleista on enemmän tai vähemmän julkisesti menossa Sanomille.

Nyt Pekka Korpinen on pyytänyt myös selvitystä siitä, onko yhteys maanpinnalle ollenkaan tarpeellinen Töölönlahdenkadulla. Tähän saakka tunnelin kannattajat ovat pitäneet tätä yhteyttä välttämättömänä keskustatunnelin rakentamisperusteena. Vain siten keskustan liikennevirtoja voitaisiin pienentää ja Kaivokatu voitaisiin varata joukkoliikenteelle. Maanalainen asemakaava on tärkeä, jotta tunnelin tilanvaraus säilyisi ja maanpäällisten kortteleiden suunnittelussa päästäisiin nykyistä pidemmälle. Kysymys on lähinnä siitä, että tunnelin rakentamiseen tulevaisuudessa pitäisi varautua. Jos tunnelia ajatuksena ei haluta hylätä lopullisesti, on ennen Töölönlahden maanpäällistä rakentamista rakennettava maan alle tiettyjä tunnelin osia. Siksi nyt pitäisi päättää, mitä maan alle joskus tehdään, jos tehdään: syvä- vai pintavaihtoehto, vai vielä jokin muu.
...

Keskustatunneli on kuulunut kantakaupungin suunnitelmiin eritasoisena yli 25 vuoden ajan. Viimeksi pinta- ja syvävaihtoehtoja vertailtiin vuonna 1994. Viisi vuotta myöhemmin kaupunginhallitus hyväksyi keskustatunnelin pintavaihtoehdon liikennesuunnitelman.

Kaupunginhallitus antoi nyt syvävaihtoehdon tarkempien selvitysten tekemiseen reilut puoli vuotta aikaa, syyskuun loppuun. Selvityksen jälkeen asia menee kaupunkisuunnittelulautakuntaan ja sitten kaupunginhallitukseen."

Kauppalehti. Presso lauantaina 19.03.2005.


Tontit jaetaan tänä vuonna
"Töölönlahden kuvio on mennyt uusiksi monesta syystä. Aleksin alittava huoltotunneli ja Kampin valmistuminen muuttavat keskustan liikennevirtoja.

Tätäkin tärkeämpi muutos tapahtui helmikuussa, kun huomattiin, että kaupungille jää Töölönlahdelle rakennusoikeutta kaksi korttelia aiemmin ennakoidun yhden sijasta.
Kaupungilla ja SanomaWSOY:llä on jo pariin kertaan jatkettu etuosto-oikeussopimus Töölönlahdella. Tarkasti ottaen kysymys ei ole tontista Töölönlahdella, vaan kauppakirjassa puhutaan tontista, tonteista tai rakennusoikeudesta Kamppi-Töölönlahti-alueelta "siten, että se muodostaa noin 20 000 kerrosneliön suuruisen rakennuskokonaisuuden". Kaupunki on tarjonnut Sanomille mahdollisuutta hankkia toimistotilaa Ruoholahdesta ja Pasilasta, mutta ne eivät ole kelvanneet.

- Ei siis ole määritelty, että tilan pitää olla Töölönlahdella tai edes yhdessä paikassa tai että se on edes tontti tai rakennusoikeus, toteaa kiinteistölakimies Jaakko Stauffer kiinteistöviraston tonttiosastolta.
- Sen voin sanoa, että Töölönlahdesta on puhuttu, Stauffer kertoo.

Töölönlahden kortteleista kaksi pohjoisinta on näillä näkymin menossa valtiolle. Kaupungille olisi tulossa pohjoisesta katsottuna kolmas kortteli sekä se, joka sijaitsee välittömästi Sanomataloa vastapäätä Töölönlahdenkadun länsipuolella. Eli se, joka on nykyiseen Sanomataloon verrattuna toisella puolella uutta Eero Erkon katua. Töölönlahdenkadun itäpuolella, radan varressa on vielä yksi kortteli, joka olisi menossa valtiolle.

Maanvaihtosopimuksesta neuvotellaan paraikaa kaupungin ja Senaattikiinteistöjen kesken. Valtion puolelta asia edellyttää eduskunnan hyväksyntää, kaupungissa asiasta päättää valtuusto.
- Alkuperäinen aikataulu oli sellainen, että kuvittelimme, että järjestely voisi olla eduskunnassa ennen kesälomaa tai ainakin tämän vuoden aikana, Stauffer sanoo.
SanomaWSOY:n rakentamisesta alueelle ei vielä tiedetä.
- Kun tiedetään valtion ja kaupungin välinen lopullinen tonttien jako, tarjoamme Sanomille jotakin. Siihen olemme Sanomien kauppakirjassa aikanaan sitoutuneet, emme mihinkään muuhun."

Kauppalehti. Presso lauantaina 19.03.2005.


Sanomatta paras?
Kommentti
Elisa Tikkanen

Ihan ensimmäiseksi: olen ollut Sanomatalossa töissä. Se oli mukava työpaikka. Moni ystävä työskentelee Sanomissa yhä. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista Sanomia vastaan. Mutta.

En ymmärrä Helsingin Sanomien tapaa uutisoida Töölönlahden kaavoitusta. Kyseessä on Suomen pääkaupungin keskeisin rakentamaton alue keskellä keskustaa. Sen suunnittelusta on riidelty pidempään kuin allekirjoittanut on elänyt. Voi olla, että luen ja muistan huonosti, mutta ennen tämän jutun tekemistä minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä Sanomat Töölönlahdella suunnittelee.

Olen kuitenkin lukenut Hesarista useita juttuja koskien Töölönlahtea. Esillä ovat olleet näyttävästi niin Kiasma, VR:n makasiinit kuin Musiikkitalokin. Toimistotalojen rakentumiseen alueelle ei ole kiinnitetty lainkaan vastaavankaltaista huomiota, ja pitää ihmetellä, miksei. Toimistokorttelit kun ovat erittäin merkittävä osa Töölönlahden rakentumista. Minua ja muitakin huolestuttaa, millaisia ne toimistotalot ovat, ja kuka ne tekee.

Tänä vuonna käydään keskeisiä neuvotteluja liittyen tonttien jakautumiseen alueella ja Sanomien etuosto-oikeuteen. Toivottavasti ne uutisoidaan valtakunnan päälehdessä samalla vimmalla, jolla seurattiin esimerkiksi Makasiinien käänteitä. Toivottavasti lukijalle tehdään tiettäväksi, mitä intressejä lehden omistavalla yhtiöllä on sillä alueella, josta se kirjoittaa. Ei varmaankaan ole tarkoituksena tehdä piilottelun politiikkaa, jossa alueelle rakentuisi lisää taloja vaivihkaa.

Voidaan toki lähteä siitä, että kerrotaan asioista vasta sitten, kun jotain on jo päätetty. Tai sitten voidaan lähteä siitä, että on tärkeää tuoda esille, mitä kulissien takana tapahtuu. Sanomatta paras on paha politiikka, ainakin mitä läpinäkyvään journalismiin tulee.

Kommentti. Sanomatta paras.  Elisa Tikkanen. Kauppalehti. Presso. lauantaina 19.03.2005.

 






 

Sanomanetti 1999 alkaen

 
 
   




Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva
   

21.10.1999.

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?

Helsinki.

Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.

Lyhyesti kävi näin: Vielä kymmenkunta vuotta sitten "mielipidevaikuttaja" Helsingin Sanomat oli sitä mieltä, että ratkaisu olisi hyvä.

Mutta sitten astui kuvaan apulais-
kaupunginjohtaja Pekka Korpinen, joka ryhtyi puuhaamaan kyseistä tonttia WTO:lle. (WTO on lyhennys World Trade Organization-nimestä.)
Hän tarjosi WTO:lle tontin ostomahdollisuutta toimitalon rakentamiseksi tälle isolle organisaatiolle.

Kun tämä tuli Sanoma Oy:n tietoon, niin WTO sivuutettiiin ja Sanoma Oy osti tontin ja rakensi sille jättiläislasitalon, joka ei Nykytaiteen museon "takana" ole Helsingin pohjoiseen suuntautuvan avaran näkymän katkaisija.

Näin unohtui Helsingissä linja-autoterminaalin siirto rautatieaseman viereen.

sanomanetti.fi 1999/12 torstaina
lokakuun 21. päivänä 1999. Sivut valmisti Pertti Manninen 21.10.99.

http://www.
sanomanetti.fi/
1999/10/21/
n9912liikenne.htm
 

Sanomatalo. Linkkejä. Sanomanetti 1999 - 2005! Tässä 29.03.2005 saakka!

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa? Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.
http://www.sanomanetti.fi/1999/10/21/n9912liikenne.htm 

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta? Vastaus kysymykseen? http://www.sanomanetti.fi/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm#vastaus

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä! Muut lehdet: Helsingin Sanomat: 3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU A2. "Kampin kaavamuutos paikallaan.
http://www.sanomanetti.fi/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä! Muut lehdet: Helsingin Sanomat: Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3. "Helsingin valtuusto jatkoi Sanoma-WSOY:n tonttivarausta. http://www.sanomanetti.fi/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm 

"Sanoma-WSOY:lle ehdotettiin tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta. Seuraavasta Sanomatalosta toivottiin pienempikokoista. Nämä väliotsikot eivät mahtuneet lehden paperiversioon, olivat netissä! http://www.sanomanetti.fi/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm 

Helsingin sanomat pakkoraossa. Kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!
http://www.sanomanetti.fi/2000/03/23/etusivu.htm 

Kansallismaisema vuonna 2010? Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo. Raha ratkaisee!
http://www.sanomanetti.fi/2002/03/14/kansallismaisema.htm  

Vallan väärinkäyttöä. Kaksi esimerkkiä, kuinka Helsingin Sanomat käyttää valtaansa väärin. Esimerkki 1. & Esimerkki 2. & Loppukommentti. Esimerkki 1. Oma lehmä ojassa eli jääviys kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoittamisesta.
http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

Helsinki. Töölönlahden asemakaava. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoption mahdollistamana. http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

"Esteet poistuivat Helsingin Töölönlahden rakentamiselta". Helsingin Sanomat. Kaupunki. Olli Pohjanpalo. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

Helsingin Sanomat. Tiistaina 30. maaliskuuta 2004. Kommentti. Olli Pohjanpalo. Esteet poistuivat, hidasteet jäivät. http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm 

Loppukommentti. http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/helsinginsanomatkaava.htm

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! http://www.sanomanetti.fi/2005/02/03/etusivu.htm#helsinginsanomat 

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 15.04.2004.
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/03/optiokuva20040415.htm#outotilanne15042004


Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 03.02.2005.
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/03/optiokuva20050203.htm#outotilanne03022005

Muut lehdet. Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005. "Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta. Maapoliittisen sopimuksen tarkistus toi Helsingille uutta rakennusalaa. Valtiolla ei ole vielä suunnitelmia omille kortteleilleen. http://www.sanomanetti.fi/2005/02/03/etusivu.htm

Muut lehdet. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Tiistaina 1. helmikuuta 2005. "Helsinki saa käyttöönsä kaksi korttelia Töölönlahdelta. Kaupunki ja valtio pääsemässä sopuun korttelien jaosta. http://www.sanomanetti.fi/2005/02/03/etusivu.htm 

Loppukommentti. Näinkö helppoa se on? http://www.sanomanetti.fi/2005/02/03/etusivu.htm   

Helsingin Sanomat maanantaina 14.02.2005. Kaupunki. "Hotellin lisärakennus uhkaa peittää Synagogan näkyvistä. Radisson SAS-hotellin lisäsiipeä yritetään sovittaa ahtaaseen paikkaan Helsingin Kampissa." http://www.sanomanetti.fi/2005/02/17/etusivu.htm 

"Miten löysin tarkan selostuksen tämän kuvassa olevan Sanomatalon rakentamisen syntyhistoriasta sille paikalle, jossa se nyt on, ja sellaisena kuin se nyt on."
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/etusivu.htm 

Martti Valkonen: Journalismin salat I: Sananvapaus kauppatavarana. Luku 1: Kansanvalta ei toimi, jos kansa ei tiedä. http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/valkonensananvapaus.htm 

Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa lauantaina 05.03.2005. Kuva: Pertti Manninen. "Hetkiä Helsingissä". Pääkirjoitus. Helsinki. Kamppi slummiutuu vastenmieliseksi möhkäleeksi.
http://www.sanomanetti.fi/2005/03/08/kuvalauantaiaamu.htm

Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon. "Tämä kuva on otettu ensimmäisen vaiheen valmistumisen hetkellä."
http://www.sanomanetti.fi/2005/03/13/etusivu.htm   

Sarja jatkuu: Helsinki. Eduskuntatalon ja Sanomatalon edusta: Suomalainen kansallismaisema.
http://www.sanomanetti.fi/2005/03/29/etusivu.htm 

Kauppalehti. Presso lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Joitakin havaintoja nelisivuisesta artikkelista: Jääkö keskustatunneli tekemättä?
http://www.sanomanetti.fi/2005/03/29/pressosanoma.html

Kansallismaisema vuonna 2010?

Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo.

14.03.02
Pertti Manninen, sanomanetti.fi

Raha ratkaisee!

Rakentamisessa on kysymys niin suurista taloudellisista arvoista, että niihin osallistuminen houkuttelee.

Löytyipä lopulta sukupolvi, joka haluaa pistää lihoiksi Helsingin, maan pääkaupungin, kansallismaiseman.

Avara näkymä katkaistaan erilaisilla torneilla ja hyvä on!

Helsingin Sanomat - jäävi?

Helsingin Sanomat on yleisesti puoltanut uutta kaavaa.

Joitakin yksityisiä painaviakin vastustuksia on julkaistu.

Toisaalta toimitus on julkaissut myös pöyristyttäviä, tarkoitushakuisia lentokoneesta nähtyjä perspektiivikuvia, joissa suunniteltu rakentaminen näyttää hyvin vaatimattomalta.

Helsingin Sanomia julkaisee pörssiyhtiö SanomaWSOY.

Pörssiyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen ja niinpä lehti on määrätietoisesti unohtanut, että yhtiöllä on optio yhteen uudesta tornista.

Jääviys on itse huomattava. Helsingin Sanomat ei ole huomannut.

Päinvastoin yhtiöltä palkkaa saavat himaset ja iltasanomaiset ovat repineet vaatteensa, kun ympäristöministeri Satu Hassi on määrännyt ministeriötään tutkimaan kaavan syntyvaiheita.

SanomaWSOY:n palvelijat ilmoittavat syvän huolestumisensa siitä, että jos kaavaa ei toteuteta, niin valtiolle aiheutuu tästä suuria kuluja.

And so what?

Kyllä Suomessa ja Helsingissäkin maata ja ilmaa riittää ilman että kansallismaisema tuhotaan.

Pertti Manninen, sanomanetti.fi 14.03.2002.



Sanomanetti tiistaina 29. maaliskuuta 2005  etusivu  nro 325 



Tänään
29.03.2005
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 



05


"Katso miten piiri pyörii
hummerit kun siinä hyörii"

Kuva elokuvan lopusta kun Liisa on rohkaissut mielensä ja laulaa laulunsa.
Liisaa esittää Tina Majorino.

Alice in Wonderland - Liisa ihmemaassa. Kaksiosainen tv-elokuva esitettiin pääsiäisenä MTV3:ssa.

Kirjan kirjoitti Lewis Carroll vuonna  1865.

Alice's Adventures in Wonderland
and Through the Looking Glass
http://www.sabian.org/
alice.htm
 

Alice in Wonderland
An Interactive Adventure
http://www.
ruthannzaroff.com/
wonderland/
 

Sanomanetti tiistaina 29.03.2005.
Max Jakobson ja Sanomatalo eli lyhyt selostus siitä miten Kauppalehti.Presso löytyi.
Max Jakobson oli pelinappula ja myytti YK:n pääsihteeriydestä oli bluffia. Näin kertoi Keskisuomalainen sunnuntaina 20.03.2005 kahdella palstalla aika isolla otsikolla. Etsin tätä uutista myös Helsingin Sanomista. Siellä se oli piilotettu yhdelle palstalle sivun alalaitaan ilmoitusten viereen. Tuskinpa se sieltä kovinkaan monen silmään sattui. No, nyt oli siis Presso löydetty. Ei muuta kuin Kauppalehden nettisivulle. Sieltä Pressoon ja etsitty juttukin löytyi, mutta löytyi siis muutakin: Laaja selostus SanomaWSOY:n optiohankkeesta ja sen sen toteuttamisesta. Luettuani selostuksen kirjoitin siitä ja vanhasta muistista lehden kuvaa katsellessani ja omaa kuvaa rakentaessani näin:

Helsinki. Tämä tunneli tässä Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija. Rakennetaanko se niin, että  SanomaWSOY saa maksimaalisen hyödyn ovelasta optiostaan  - vai päätetäänkö kylmästi tämän hetkellisen huuman takia jättää tulevaisuuden varaus tekemättä? Presso toi asian sentään edes kunnolla esille  lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Kuva: Kauppalehti. Presson aukeaman tarkoituksella pimentänyt ja otsikot lisännyt, myös tarkoituksella  Sanomanetti. Pertti Manninen. Kuva.

Hiukan selvennystä: Outo ovela optio tarkoittaa sitä, että SanomaWSOY esiintyy julkaisuissaan ikään kuin lisärakennus olisi läpihuutojuttu. Virkamiehet niin valtion kuin kaupungin puolelta ovat olleet koko ajan myötävaikuttamassa Sanomatalo 2:n rakentamismahdollisuuksiin. Rakennusoikeutta löytyy kummasti lisää kaupungin tarpeisiin ja tuleva (?) kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ollut jo vuosia Sanomatalo 2:n innokas kannattaja. Hänellä tai hänen omistamallaan yhtiöllä on maita Malmin lentokentän kupeessa ja lentokentän siirtäminen tuo hänelle jättipotin. Helsingin Sanomat kannatti kylmän viileästi kentän siirtämistä. Asioitahan ei tietenkään ole koplattu yhteen, mutta kivasti molempien hankkeiden lopputulos hyödyttää pyrkimyksiä rikastumiseen. Netti on siitä ihmeellinen, että sieltä löytyy jos jotakin. Jonkun on vain laitettava palikat järjestykseen.

P.S. Tässä Presson jutussa varovaisin sanakääntein paheksuttiin Helsingin Sanomien kirjoittelua ja varsinkin sitä, että se on kokonaan unohtanut kertoa omista SanomaWSOY:n taloudellisista intresseistään tässä asiassa. Presson kirjoituksesta käy myös ilmi, että tämä optio ei olekaan mikään itsestään selvyys niinkuin on uskoteltu. Eräs kaupungin virkamies kertoo tästä. Lue enemmän Presson juttua täältä! 
Kauppalehti. Presso lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Jääkö keskustatunneli tekemättä?



Sanomanetti tiistaina 29.03.2005.

Kevättä ilmassa!
Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

 


Tuuli käy
heidän ylitseen.

Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

 

 

Lahjoita ruokaa!
"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
pm 29.03.2005
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk




 
Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!


"... kannattajat ottivat yhteen ..."

Sanomanetti maanantaina 28.03.2005. Läpinäkyvää journalismia.
"Kettusen eroraha perusteeton!"
Kuvaan on tullut tärkeää tietoa ja mahdollista spekulointia siitä menettääkö Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuuluisan erorahansa. Ainakin Kettusen lakimies oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen on sitä mieltä, että erorahan palauttaminen ei tule kysymykseen: "Kettunen on vilpittömästi solminut sopimuksen luottaen siihen, että kaupunginhallituksella on valta sopia näin. Sopimus on sopimus ja sen mukaan Kettunen on myös irtisanoutunut." ja jatkaa kaupunginhallituksen jäsenten joutumisesta maksumiehiksi: "Minusta se on mahdoton ajatus. Kun luottamusmiehet toimivat vilpittömästi, niin kyse ei ole sellaisesta huolimattomuudesta, josta voisi kukaan olla vastuussa. Vahinko jäisi kaupungin vahingoksi".
Lähde: Keskisuomalainen. "Kettusen eroraha perusteeton". Pitkänäperjantaina 25.03.2005.
Lue lisää!


Sanomanetti maaliskuu 2005        
torstaina
24.03.2005


 
tiistaina
22.03.2005




"Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m".
lauantaina 19.03.2005



Paul Wolfowitz
 
torstaina
17.03.2005




Sonera pimentoon!
tiistaina
15.03.2005




"Minulla ei rahasteta!"
 
Juudaksen suudelma elokuvasta "Matteuksen evankeliumi". Pier Paolo Pasolini 1964. sunnuntaina 
13.03.2005
 



Sanomatalo. 1-vaihe. Tämä ei riitä!
torstaina
10.03.2005




"Elokuvalipulla kohtuuton hinta." Lue!
tiistaina
08.03.2005




89 vuotta.
torstaina
03.03.2005




Kansalaiset etsivät reittejään ...


... senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla.
EU:n perustuslaki tulossa!


"... koko laajuus jää ikuisesti pimentoon". "... vaihto tuhosi paljon todistusaineistoa". "... johto sai ... vihiä ennen todisteiden häviämistä".








"Ikuisesti pimentoon".
Kuva: Pertti Manninen torstaina 17.03.2005.

Jyväskylä. 17.03.2005.
Vasta pari-kolme ehkä neljäkin vuotta sitten tässä unelmakuvassa näkyvä funkkishuoltoaseman kaareva osa ja sen katos moukaroitiin yhdessä päivässä maantasalle.

Ainakin oltiin jo tällä vuosituhannella.

Kaupunginjohtajan nimi oli Pekka Kettunen ja kaikki klassiset temput käytettiin.

Jotkut jaksoivat hiukan metelöidä, mutta heidän taitonsa ei ollut kovin kehittynyt ja niin rakennus saatiin nurin jopa rakennuslain vastaisesti eräiden arvioiden mukaan.

Paikallehan on suunniteltu uutta uljasta konserttitaloa jopa arkkitehtikilpailuin ja kilpailun jälkeen tontista nirhottiin noin neljäsosa silloin voimansa tunnossa olleelle Soneralle.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan nimi oli Erkki Ikonen.

Konserttitalo on jäänyt rakentamatta.

Uppoavan laivan jättänyt "potkut saanut" kaupunginjohtaja huolehti vain omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.

Tiedotusmonopoli: sanomalehti Keskisuomalainen ja ilmaisjakelulehti Suur-Jyväskylän lehti olivat oudon voimattomia asiassa.

Syytä eivät ole kertoneet, mutta ovathan ne arvattavissa.

Tästä piti tulla sydänverinen kertomus vanhan puolustamiseksi, mutta asiajutultahan tämä näyttää omastakin mielestäni.

Ehkä joskus myöhemmin!

Asiaan vaikutti varmasti sivun pohja, jossa oli valmiiksi ylläolevat Soneran teleurkintajutun ikuiseen pimentoonjäänti-
huolet.

En asu itse Jyväskylässä, en Helsingissä.

Silti katson suomalaisena oikeudekseni kantaa huolta myös kaupunkikuvan säilymisestä.

Vaikutus-
mahdollisuuteni on tietenkin suuri: antaa kipinää ja tietoa ja viedä viestiä eteenpäin, edes hiukan.

Jatkuu 3. palstalla!

Sanomanetti 2005 maaliskuu

torstaina 03.03.2005

Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. "Arkistojen aarteita". EU:nperustuslaki tulossa!   Kuva.
Sanomanetti maaliskuussa 1999- 2004.

tiistaina 08.03.2005

Äiti, 89 vuotta lauantaina 05.03.2005.
"Hetkiä Helsingissä." Kuvia perjantaina 04.03.2005 ja lauantaina 05.03.2005.
Suomalainen pyramidi yön valoissa. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. 
 Kuvasarja.
Kansalainen yrittää pysäyttää taksia viedäkseen saksalaiset halvat oluet kotiinsa. Helsinki, Pasila, Lidl perjantaina 04.03.2005.  Kuvasarja.

Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa lauantaina 05.03.2005.  Kuvasarja.
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos! Lauantaina 05.03.2005. Kuva ja painajainen.  Kuvasarja.
Äiti, 89 vuotta lauantaina 05.03.2005. 
Kuvasarja.
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. Helsinki, Pasila lauantaina 05.03.2005. 
Kuvasarja.

"Hetkiä paikasta riippumatta." Tapio Rautavaaran syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta.  Kuvasarja.
Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle.  Sarja.
Sanomanetti maaliskuussa 1999-2004.
Lahjoita ruokaa!

torstaina 10.03.2005

Häikäisevä hetki historiaan, Hämeen linna.  Iso kuva.
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta." 
Koululaisen kirjoitus.
"Hävisikö Jokerit tahallaan?"

"Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju ...
"Rautakirja on asiakaslähtöinen kauppa- ja palveluyritys, ...
"Vahva eurooppalainen viestintäyhtiö  SanomaWSOY ...

Aatos Erkko. Pörssitiedote. Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä [1.3.2005 11:50]
Liputusilmoitus - Aatos Erkko vähentää omistustaan SanomaWSOY:ssä.

Kuva-arvoitus. Etsi lehdistä Tutkivan journalismin yhdistyksen antama vuoden 2004 Lumilapiopalkinto-uutinen.

Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle. 
Sarja.
Sanomanetti maaliskuussa 1999-2004.
"Minne hävisivät Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista. 
Luku kokonaan.
Lahjoita ruokaa!

sunnuntaina 13.03.2005

Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.  Iso kuva.
Elämää Villissä Lännessä tai siis Etelässä täällä Suomessa. Kuvateksti.

tiistaina 15.03.2005

"Minulla ei rahasteta!"  Kuva!
Pääkirjoitus. "Minä rahastan viimeiseen saakka!"

Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman. Kuvia.
Puu aamulla. 
Kuva.
Helsingin Sanomat. Kirjaston hyllyssä  punaisena! 
Kuvasarja.
Erkki Aurejärvi. Lasse Lehtinen.  Lehdissä.
Kaksi kuvaa Peurunkarallista.  Kuva.
Köyhän miehen "Rolex".  Kuva.
Jälkiä lumessa.  Kuva.
Puu illalla.  Kuva.

Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle. 
Sarja.
Sanomanetti maaliskuussa 1999-2004.
Lahjoita ruokaa!

torstaina 17.03.2005
"Soneran teleurkinnan koko laajuus jää ikuisesti pimentoon". "Sähköpostijärjestelmän vaihto tuhosi paljon todistusaineistoa". "Yhtiön johto sai urkinnasta vihiä ennen todisteiden häviämistä".  Kuva.

"Tässä joitakin muita erikoisia todisteiden häviämisiä kovan paikan edessä, muistista poimien: 1. Rapap Oy.   2. KOP.   3. SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat."  Linkit.

Viime kerralla: "Minulla ei rahasteta!". Tällä kerralla: "... pyytää anteeksi rakkaaltaan." Lue myös: " - Jätkä lähti kuin hauki kaislikosta."  Kuva.

"Ikuisesti pimentoon".  Kuva. "Yllä oleva kuva yksinään on tämänkertainen pääkirjoitus, mutta sovinnaiseen tapaan voin siihen liittää myös tekstin." Pääkirjoitus ja unelmoitu kuva puretusta funkkishuoltoasemasta.  Kuva.
"Kilpisenkadun ja Vapaudenkadun kulmassa ollut Bertel Strömmerin suunnittelema huoltoasema oli vuonna 1938 upouusi".
Joitakin sirpaleita aikaisemmasta ja hiukan uuttakin.
"Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle..." 
Vertailukuvat!
Pekka Kettunen ja potkut.  Linkki.

Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman.
Jälkiä lumessa! 
Kuva.
Lumi kutsuu!  Kuvasarja.
Kevättä rinnassa!  Kuvasarja.
Cassa avataan!  Kuvasarja.
Puu illalla. 
Kuva.

Lahjoita ruokaa!

lauantaina 19.03.2005

Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on provokaatio muuta maailmaa vastaan!  Linkit. Kuva.
"Irak". Sanomanetti vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä!

tiistaina 22.03.2005

"Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m".  Kuva.

"Yhdysvallat julkisti kolme viikkoa sitten virallisen versionsa vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaalista. Suurvalta kumoaa suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max Jakobsoniin.”  Linkki.

"Kenteris har gjort en Lasse Virén, ställer bara upp på de stora mästerskapen, tävlar sällan eller aldrig däremellan.”
Advokaten: Våra mästare är rena. 
Linkki.

torstaina 24.03.2005

Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini.  13 linkkiä! Kuva.
"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo.  Linkki.

Huolensa kullakin. Puhelua. Kiirastorstain aattona, keskiviikkona  23.03.2005.

Jatkoa 1. palstalta.

Tähän lopuksi Jussi Kylätaskua:

"Maailmanlopun manaaminen on yhtä politikoimista kuin sen kiistäminen. Ihminen käyttää joka tapauksessa maailmansa loppuun, hiukka ennemmin tai myöhemmin, kannattaako siitä kiihtyä?

Se on meissä sisäänrakennettu lajiominaisuus.

Jos ei Isä Jumala tätä menoa siunaisi niin antakoon tähtien sataa taivaasta!

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen nyrkki pystyssä huutanut tuomiota päällemme, ainoana vastauksena sisältä kumpuava rauha: jokin ihmisessä ryöstäytyi, kasvoi yli ääriensä, mitä sinä siitä?"

Katkelma on julkaistu nettisanomissa pari kuukautta sitten torstaina 13.01.2005 Jussi Kylätaskun poismenon johdosta.

Katkelma on kirjasta "Killeri tulee".

Ylläoleva kuva yksinään on tämänkertainen pääkirjoitus, mutta sovinnaiseen tapaan voin siihen liittää myös tekstin.

Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 17.03.2005.


Sanomanetti tänään torstaina 17.03.2005.
Joitakin sirpaleita aikaisemmasta ja hiukan uuttakin.

Kuva: 

Kuva on otettu vanhan lontoolaisen kaksikerrosbussin yläkerran ikkunasta Matka-Töysän järjestämällä kiertoajelulla Jyväskylän keskustassa nuoren seuralaisen kanssa.

Kamera oli pieni halpamyymälän kamera, johon sormet eivät olleet vielä tottuneet.

Kahvila Reimari ja Kehystysliike ovat jo muuttaneet pois ja talo odottaa rapistumistaan ja purkamistaan.

Kauempana näkyvässä betonipäädyssä lukee punaisella "Anttila" ja katoksen alla näkyvä ruskea on maata, jota ollaan juuri kaivamassa Soneran toimitalon kellarimontun rakentamiseksi.

Arkkitehtuurikilpailun voittanutta konserttisalia suunnitellaan lyhennettäväksi Soneran uudishankkeen verran!

Akustiikalle piu paut!

Ainakin virkamiesjohto vakuutti päättäjille, että vanhoja piirustuksia muutetaan vain lyhentämällä salia.

Ja selitys meni kuin häkä päättäjille ja sanomalehti Keskisuomalaiselle!

Ihanko oikeasti? Kuva: Pertti Manninen 2000-luvun alussa Jyväskylässä. Tässä kuvan ensi julkaisu.

Toisesta suunnasta on seuraava kuvapari. Kuvat ja teksti julkaistu nettisanomissa muutamaan otteeseen. Tässä 03.08.2004 julkaistun sivun osa:



Sanomanetti

- sanomisen ja

julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.    
2005 06.01.    13.01.    20.01.  27.01.   03.02.    10.02.  15.02.    17.02.    22.02.   24.02. 27.02. 
     
2004 2004. Ensimmäinen kvartaali. 2004. Toinen kvartaali. 2004.  Kolmas kvartaali. 2004.Neljäs kvartaali.  
2003

2003.
Tammikuu-kesäkuu.
2003.
Heinäkuu-joulukuu.
 
2002- 1999 Arkisto.   2002 Arkisto.   2001 Arkisto.   2000

Arkisto.   1999

Vanhin   29.07.1999
   
       

 

   

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/325. Sivut valmisti Pertti Manninen 29.03.2005,  ensimmäinen versio 29.03.2005. (linkit  29.03.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
Sanomanetti - 2005/03/29  - Sarja jatkuu: Helsinki. Eduskuntatalon ja Sanomatalon edusta: Suomalainen kansallismaisema. - Kauppalehti. Presso lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Jääkö keskustatunneli tekemättä?  Syvätunnelin liikennejärjestelyt Töölönlahdenkadun alla. - Max Jakobson ja Sanomatalo - Alice in Wonderland - Liisa ihmemaassa.  - "Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii" - Kevättä ilmassa! - Sanomanetti maaliskuussa. - etusivu - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - sanomanetti.fi.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 


Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.