Sanomanetti - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.Ilmoita ilmaiseksi! - Arkisto

 N:o 711. Lauantai   2008-01-05

edellinen  seuraava  UUSINKahden kerroksen väkeä  - Lex Sipoo-Sibbo  - Laukaassa tapahtuu -
Kahden kerroksen väkeä

Junani pysähtyy Tampereen asemalle neljäksitoista minuutiksi. Ilta hämärtää. Katselen laiturille vaununi toisen kerroksen ikkunasta. Yht'äkkiä silmiini osuu valtava lintuparvi lentelemässä liukuvana kuviona kattojen yläpuolella häipyen sitten oikealle pimeyteen. Alempana Pendolino, jolla pääsisi Helsinkiin puolta tuntia nopeammin, jos oikein kiire olisi ja olisi muutenkin viitsinyt vaihtaa junaa tässä perjantain ruuhkassa toiselle laiturille tunnelin kautta kiiruhtaen. Tarjoilukärryssä oli jarruvika ja tarjoilu pelasi vaunun käytävässä. Kuva sarjasta Matkalla (tulossa).

Kulkijan kuva perjantaina 2008-01-04 klo 15.59. Tampere. Rautatieasema. Keskiraide. Vasemmalla Hotelli Scandic, keskellä tavaratalo Stockmann ja oikealla asuintalo. Kuva: Pertti Manninen.
Kuva toimittajasta 
 

Rochefortin tytöt
 
 
BONNE ANNEE 2008 
 

Vuoden kulttuuriteko 2007
Onnellista vuotta 2008!

2007 2008 Isonna!
Kansalaiset ...

Crack! Snap! Futz!


Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi

Mauno Koiviston aukiolta Urho Kekkosen kadulle The GazettE ...

Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel. Rakennuslehti 2006-11-23.

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Sanomanetti. Pääkirjoitus 2006-12-03.
 

  Midnight Sun Restaurant Patong Kata phuket.fi 


 arsedel.fi 


Opeta lapsi uimaan!

Sananvapaus kauppatavarana


"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"
 

The Guardian, Saturday January 5 2008

Not fit for purpose: £2bn cost of government's IT blunders
Catalogue of abandoned projects over seven years
£1.6bn wasted by work and pensions ministry

guardian.co.uk/technology

guardian.co.uk/worldlatest
guardian.co.uk
 

Arsenalin tietohallinto: Puhallettiinko sittenkin vain rahat?
"177 miljoonassa on 100 prosenttia liikaa 5 prosentin tarkkuudella."
Sanomanetti torstaina 1999-11-11



  N:o 710. Lauantai   2008-01-05

Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel. Rakennuslehti 2006-11-23.

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Sanomanetti. Pääkirjoitus 2006-12-03.


Lex Sibbo


"[Kaarlo] Tuori säger angående Helsingfors nya biträdande stadsdirektör Hannu Penttiläs Sibbo-uttalande att "det är egendomligt att HFD:s beslut kommenteras innan det är klart." Tuori säger vidare att Penttiläs uttalande om ett stiftande av en speciallag, "Lex Sibbo" ifall HFD ogiltigförklarar regeringens Sibbo-beslut kan ses som ett försök att påverka HFD. Enligt Tuori kan HFD:s motiveringar avgöra huruvida en speciallag är möjlig. Tuori säger att om HFD betonar grundlagens bestämmelser om kommunal självstyrelse, så är det inte självklart att speciallagen kan stiftas i vanlig ordning."
http://360.yahoo.com/wadenstrom
Lex Sibbo. Den 3 januari 2008


"Helsingin Sanomat on jo ottanut heti kantaa tulevaan oikeusprosessiin" (
Sanomanetti 2006-12-03)

"Aikaisemmin asiaa kommentoidessani olen käyttänyt ilmaisua (muistinvaraisesti) "Hallitus olisi paljon rehellisempi, jos se säätäisi lain, että Helsinki saa Sipoolta maata". Tällä ilmaisulla tietenkin tarkoitin, ettei mikään hallitus, mielestäni, uskaltaisi sellaista säädätyttää eduskunnalla. Ehkä tulevaisuudessa voikin, kuka senkään tietää?

Sipoo on ilmoittanut, ettei se aio tyytyä siihen, että siltä viedään maata yhtään neliösenttiä. Se on ilmoittanut, että kun tällainen päätös tulee, niin siitä seuraa ehkä vuosiakin kestävä oikeusprosessi, lopullisen päätöksenhän asiasta tekee KHO.

Sipoo on jo valittanut selvitysmies Pekka Myllyniemen jääviydestä. Hän on tiettävästi ennen selvitykseen ryhtymistä lausunut jotain asiasta. Lisäksi hän näyttää ulkopuolisestakin olevan epäpätevä, koska hän ei ole juristi ja asiahan näyttää olevan nimenomaan juridinen: täyttääkö liitosehdotus nykyisen voimassa olevan lain vaatimukset. Aika näyttää.

Helsingin Sanomat on Myllyniemen selvityksen jälkeisenä päivänä perjantaina 2006-12-01 kirjoittanut pääkirjoituksensa Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu ensimmäisessä kappaleessa: "Myllyniemi rajasi alueen sen kokoiseksi, että osaliitokselle on kestävät asialliset ja oikeudelliset perusteet."

Niinpä. Trial by newspaper -menettelyä pahimmillaan. Lehdellä on tietenkin oikeus uskoa ja uskotella näin, mutta onko "osaliitoksella" oikeudelliset perusteet, se jää nähtäväksi. Ja siitä ei päätä Helsingin Sanomat eikä päätoimittaja Janne Virkkunen, joka on jotenkin häärännyt asian taustalla.

Saman päivän 2006-12-01 pääuutissivulla koko aukeaman levyisessä jutussaan lehti jatkoi tätä ennakointiaan mahdollisesta oikeudenpäätöksestä. Vai antoiko lehti ohjeitaan KHO:n jäsenille? Miltei koko pääuutissivun levyisessä otsikossa luki: "Helsinki saamassa Sipoosta aiottua pienemmän siivun". Siis saamassa."

Katkelma kirjoituksesta: Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Sanomanetti. Pääkirjoitus sunnuntaina 2006-12-03.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu kokonaisuudessaan Nettisanomissa sunnuntaina 2006-12-10.


Lue myös!

Helsingin Sanomat. Seitsemän kirjoitusta Sipoosta. 
Päätoimittaja Janne Virkkusen esitelmä Katse eteenpäin seminaarissa.

Keskiviikko 2006-01-25. Päätoimittaja Janne Virkkunen: Pääkaupunkiseudusta riippuu tulevaisuus! Katse eteenpäin! -seminaari. Marina Congress Center 25.1.2006
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4 (Listan 6. artkkeli)

Torstai  2006-06-22. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Helsingin alueliitosesitys on tyly mutta perusteltu. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/09/etusivu.html#helsinginalueliitosesitys 

Keskiviikko 2006-06.28. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoon omat kasvuhalut heräsivät kovin myöhään. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4 (Listan14. artikkeli)

Torstai 2006-06-29. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Poliittinen pakkosopu latisti kuntauudistusta.  Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen. (otsikko)

Torstai 2006-08-31. Helsingin Sanomat. Merkintöjä. 18 miljoonan kerrosneliön arvoitus. Keijo Himanen. Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4 (Listan 38. artikkeli)

Maanantai 2006-09-18. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Kuntauudistukseen vauhtia lepsusta puitelaista huolimatta. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen. (Otsikko)

Torstai 2006-09-21. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoo-kiistaan nopeasti selvitysmies. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4 (Listan 57. artikkeli)

Perjantai 2006-12-01. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/01/etusivu.html#suurimaaryosto6



Lue myös!

Ilta-Sanomat. Neljä pääkirjoitusta Sipoosta.

Keskiviikko 2006-06-21. Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Helsinki katsoo nyt itään. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#suurimaaryosto

Maanantai 2006-07-17. Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoo kitisee, mutta juna kulkee. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#sipookitisee

Lauantai 2006-09-16. llta-Sanomat. Pääkirjoitus. Kovaa peliä Sipoossa. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#kovaa

Perjantai 2006-12-01. Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Helsingille vähän pienempi siivu. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Hannu Savola.
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/01/etusivu.html#suurimaaryosto6

 

Lue myös!

Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. Sanomanetti sunnuntaina 2006-12-10 


Lue myös!

Suuri maaryöstö. Osat 1-4.

http://www.sanomanetti.fi/2006/07/12/etusivu.htm
http://www.sanomanetti.fi/2006/08/01/etusivu.html#maaryosto
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#suurimaaryosto
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/18/etusivu.html#suurimaaryostoosa3
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/19/etusivu.html#listahelsingin
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/23/etusivu.html#sipoosibbo
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/09/etusivu.html#jaaviys
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/11/etusivu.html#kaupunginjohtaja
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/23/etusivu.html

Suuri maaryöstö. Sipoo.
Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!

Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista. Lue! 


 
 

 N:o 709. Perjantai 2008-01-04

edellinen  seuraava UUSIN - Laukaassa tapahtuu - Kuva toimittajasta - Lex Sipoo - Rochefortin tytöt
Laukaassa tapahtuu.

Sirkus 1.-7.1.2008 Peurunka Uuden sirkuksen ryhmä Circo Aereo Esitykset ja sirkuskoulu joka päivä Katso lisää www.peurunka.fi
Avantouinnin SM Peurunka 2008 25.-27.1.2008 Ilmoittautuminen kilpailuun 15.1 mennessä. Tervetuloa! www.peurunka.fi
TERVEYSMESSUT SYDÄNLAUKAAN KOULULLA 27.1.2008 klo 11.00-14.00
SM Peurunkaralli 15.-16.2008 Ralli SM Rally Trophy LMM LAUKAA
Laturetki Metsoreitillä 2. PeurunkaHiihto 1.3.2008

Kulkijan kuva tiistaina 2008-01-01 klo 14.20. Laukaa. Keskusta. Suolahdentie. Kuva: Pertti Manninen.
Onnellista vuotta 2008!

2007 2008 Isonna!

 N:o 708. Torstai  2008-01-03

edellinen  seuraava UUSIN - Harvinainen kuva toimittajasta - Lex Sipoo-Sibbo - Rochefortin tytöt
Harvinainen kuva toimittajasta.

Toimittaja tulee yllätetyksi työnsä ääressä. Kuva: Toimituksessa eilen keskiviikkona 2008-01-02 iltapäivällä. Kuva: Erika Manninen.

Aikaisempia kuvia, sivuille esiintymisjärjestyksessä.



Päätoimittaja vauhdissa! Kuva: Mika Hänninen Omakuvaskatta 1999-11-11.
"Hänkin lukee Keskisuomalaista". Robottikameran kuva. Särkännieminaama 2000-08-03.
Omakuva. Toimitus. Päätoimittaja. Kuva: Pertti Manninen. Omakuvatumma 2003-01-23.
Kuvia pinnan alta ja päältäkin. Kuva: Erika Manninen. Sukellus. 2002-03-21. S
"Naama käden päässä." Kuva: Pertti Manninen. Nilakkaomakuva. 2003-06-19.
Vastaava päätoimittaja. Kuva: Pertti Manninen. Tonttu 2004-04-22.
Vastaava päätoimittaja. Kuva: Pertti Manninen. Omakuva. 2005-03-15.
Koistinen. Kuva: Erika Manninen. Katselija. 2006-03-05.

Toimittaja tulee yllätetyksi työnsä ääressä. Kuva: Erika Manninen. Toimittaja. 2008-01-03.



 N:o 707. Keskiviikko 2008-01-02

edellinen  seuraava UUSIN - Talonrakennus - BONNE ANNEE 2008 - Rochefortin tytöt - Kansalaiset ...
Talonrakennus.

Heti arkena vielä yksinäisen kerrostalon rakentaminen jatkuu aamun hämärässä. Laukaa. Keskusta. Vuojärvi. Kuva tänään keskiviikkona 2008-01-02 klo 10.24. Pertti Manninen.
Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel. Rakennuslehti 2006-11-23.
Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Sanomanetti. Pääkirjoitus 2006-12-03.
Tasavallan presidentti Tarja Halosen uudenvuodenpuhe 1.1.2008
Kansalaiset ...



  N:o 706. Tiistai 2008-01-01

edellinen  seuraava UUSIN - Onnellista vuotta 2008! - Rochefortin tytöt - Crack! Snap! Futz! -

BONNE ANNEE 2008

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin loputtua, klo 00.05 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2008-01-01 klo 01.05.

Onnellista vuotta 2008!


  Midnight Sun Restaurant Patong Kata phuket.fi 


 arsedel.fi 


Markku Peltola 1956 -2007

Näyttelijä Markku Peltola kuoli kotonaan pitkäaikaisen sairauden murtamana vuoden viimeisenä päivänä maanantaina 31.12.2007.
Kuvassa Peltola yhdessä Kati Outisen kanssa Aki Kaurismäen Cannessa 2002 Grand Prix-palkitussa elokuvassa Mies vailla menneisyyttä. (L'homme sans passe).

Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvasarja.




Onnellista vuotta 2008!

2007 2008. TV5 EUROPE. Kuva eilen tiistaina 2008-01-01 klo 20.06. Pertti Manninen.

 

 

Viime aikojen kuvia ja juttuja!

Mauno Koiviston aukiolta Urho Kekkosen kadulle The GazettE- konserttiin jonottaviin.  

Kuvia hämärtyvässä tiistai-illassa Helsingin Kampissa lokakuun lopulla 2007. 

Etusivu

LexSipooSibbo

Helsingin Sanomat ja Sipoo

Guardian Search all sites Human Rights

Sök Aftonbladet mänskliga rättigheter

Lapsen oikeuksien julistus

Sanomanetti. Lauantai 2008-01-05. N:o 711.  Kahden kerroksen väkeä. Kuva. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys. Sanomanetti@hotmail.com Sivut 2008-01-05, nettiin 2008-01-05, linkkejä 2008-01-05.

Linkit vuoden 2007 sivujen perusaineistoon.


2008/01/05 - Sanomanetti -Kahden kerroksen väkeä. Kuva. - Lex Sipoo-Sibbo. - Laukaassa tapahtuu - Kuva toimittajasta - Tampere. Rautatieasema. Keskiraide. Vasemmalla Hotelli Scandic, keskellä tavaratalo Stockmann ja oikealla asuintalo. - Helsingin Sanomat - Kaarlo Tuori, Hannu Penttilä, Pekka Myllyniemi, Janne Viekkunen, Matti Vanhanen - Kuva. Talonrakennus - Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pääkirjoituslinkki. - Toimittaja tulee yllätetyksi työnsä ääressä. Kuva: Toimituksessa eilen keskiviikkona 2008-01-02 iltapäivällä. Kuva: Erika Manninen. - Talonrakennus. - Le plus grand cabaret - kuva - BONNE ANNEE 2008 - TV5 MONDE EUROPE - Markku Peltola 1956 -2007 - Mies vailla menneisyyttä. L'homme sans passe. - Tietojenkäsittelymuseoyhdistys - kokoelmat turvaan - Jyväskylä -   Kuvat Pertti Manninen Sanomanetti lauantai 05.01.2008 - kuva - kuvat - pertti manninen -
Sanomanetti - 12.fi - Lakisanomat 



Liite.

Asianajan laskutus, kunnianloukkaus ja (3poistettu 09.12.2015).

Lakisanomat.
Kiinniotto. Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila.

Kunnianloukkaus

 

Sivun alkuun!

Restaurointi 1. Vuodet 2008 ja 2009. Linkit tarkistettu toimiviksi, puuttuvat kuvat palautettu, "Sanomanetti-Arsedel-Midnight Sun Restaurant"- banneri poistettu. Työn kesto: 2011-09-15 alkaen ja 2011-09-18 päättyen.Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21.

2012-05-07: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.