<edellinen seuraava>



2006-12-10
2006 joulu 10.
Uusia ja vanhoja juttuja yhteen putkeen.

Lapsen oikeuksien julistus
 
Opeta lapsi uimaan   -   3 vrk:n sääennuste   -   Nettikalenteri   -   World weekly

altavista.com
msn.fi
google.fi
fi/WebSearch
Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 

Sanomanetti sunnuntai 2006-12-10.


Kuva. Helsinki kasvaa rajusti pohjoiseen pitkin Mannerheimintietä. Ruskeasuon bussivarikkoa on purettu ja tonttimaa odottaa täyttäjiään. Porakone rei'ittää kalliota Pasilan orren rakentamiseksi.  Pyramiditalo on Pikku-Huopalahden portinvartija. Helsinki sunnuntaina 2006-11-26 aamulla. Pertti Manninen. Kuva. 

Sunnuntai 2006-12-10.
Helsinki on kirjailija Westön sielunmaisemaa.
"Vaikka juuri Finlandialla palkittu kirjailija Kjell Westö luonnehtii itseään ensimmäisen polven helsinkiläiseksi, hänen suhteensa kaupunkiin on intohimoinen. Westön kirjoissa Helsinki ei esiinny vain kadunnimistä kyhättynä kulissina, pikemminkin aina läsnä olevana päähenkilönä. Se on yhtä aikaa kaunis ja brutaali, kotikutoinen ja monikulttuurinen. Se ei rajaudu tiettyyn aikaan, vaan siihen limittyvät omat muistot, sukupolvien kokemukset ja historian kerrokset.
Helsinki on kirjailija Westön sielunmaisemaa."  Juha Salonen. Helsingin Sanomat. Sunnuntai 2006-12-10. Lue!

Perjantai  2006-12-08.
Irak. Pääkirjoituksia. Aftonbladet. Kriget i Irak är förlorat. Lue!  
HBL Hufvudstadsbladet. Ett krig som ingen vinner.  Lue! 
Helsingin Sanomat. Bakerin ryhmä esitti jyrkkää käännettä Bushin politiikkaan. Lue! 
Turun Sanomat. Yhdysvallat ei selviydy yksin Irakia riivaavasta kaaoksesta. . Lue! 
The Guardian. Avoiding great expectations. Lue!  
Extra. Turun Sanomat. Suomi näyttää miten unionia johdetaan. Paavo Lipponen. Lue! 
Pääkirjoitus & Nettisanomien Irak-kirjoitukset 1999- 2006. Lue!


Sanomanetti tiistai 2006-12-05.



Kuva. "Suomen lippu hämärän sinessä kuukausi sitten 2006-11-06 jolloin oli jo lunta maassa toisin kuin tänään" Pertti Manninen. Kuva.

Itsenäisyyspäivän aattona 2006:  Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen.  Lue!

Itsenäisyyspäivän aattona 2002: Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti. Lue!

Eduskunta sai aloitteen Sipoonkorven kansallispuistosta.
Lue!

Eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain.
Lue!

SDP jatkaa suurimpana puolueena. Lue!

Miljoonalla eurollako SanomaWSOY tukki IS:n ex-päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän suun? Tietääkö Pietilä Irak-asiakirjojen lehtiinvuotajan ja ollaanko juttua uudelleen avaamassa?  Lue!

Suomelta tukea Turkin EU-neuvottelun jäädyttämiselle. Lue!

Sanomanetti sunnuntai 2006-12-03.

Kuva. "Paapuuri ja styyrpuuri illan hämärtyessä". Kuva lauantaina 2006-12-02 lasten laivassa tukevasti maalla. Pertti Manninen. Kuva.

Suuri maaryöstö. Osa 7.
Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?  Lue! Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. Lue!
Extra!
HBL Hufvudstadsbladet. Ledare (Pääkirjoitus). Sibbomodellen inte omöjlig. Johanna Westman. Lauantai 2006-12-02. Lue!

 Suuri maaryöstö. Osa 6. Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen:  "Olemme luulleet, että elämme demokraattisessa maassa, demokraattisessa Suomessa, mutta ei näin oikein ole, juridiikka ei toimi ja meistä tämä on ihan meidän lakiemme vastainen."   Lue!  
Suuri maaryöstö. Osa 5.  Lue!  



Sanomanetti perjantai 2006-12-01.


Kuva. "Vanhanen vaatii ratkaisua lihakiistaan". Suomenmaa. Tiistai 2006-11-21. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ratkaisua ei ole vielä saavutettu. Pertti Manninen. Kuva.


Sanomanetti torstai 2006-11-30.


Kuva. "Hämärä laskeutuu talvisena iltana täysikuun aikaan".  Keskiviikko 2006-11-01. Laukaa. S-market ja Lidl. Pertti Manninen. Kuva.

Kauppojen aukiolo jouluaattona. Lista kiinni olevista (PAM).
Tilanne torstaina 2006-11-30. Lue!  

Suuri maaryöstö. Osa 6.
Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen:  "Olemme luulleet, että elämme demokraattisessa maassa, demokraattisessa Suomessa, mutta ei näin oikein ole, juridiikka ei toimi ja meistä tämä on ihan meidän lakiemme vastainen."  Nelonen. Kahdeksan uutiset 2006-11-30. Lue!
Suuri maaryöstö. Osa 5
. Lue!



Sanomanetti keskiviikko 2006-11-29.



Kuva. "Kiven lämpöä". Suomalainen punainen ja harmaa graniitti lämmittää kulkijoita heinäkuun päivänä. Helsinki lauantaina 2006-07-01. Pertti Manninen. Kuva.

  Perustuslaki ei ratkaise EU:n demokratiavajetta. Thomas Wallgren.  Lue!
  
Kansanäänestys uudesta perustuslaista? Suuri vaalikeskustelu 2004. Puheenjohtajien perustelut.  Lue!
Stubb & Constitution. Pertti Manninen.  Lue!  
Missä Suomi sijaitsee? Herran kukkarossa. Keijo Korhonen.  Lue!  
Lipponen ja Vanhanen - oligarkia oligarkian sisällä. Arja Alho (haastattelu).  Lue!  
Kenen valta? Leif Salmén.  Lue!  
EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.  Lue!  
Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen.  Lue!  
Pääministerin vastaus ei tyydytä. Antti Pesonen.  Lue!   

EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia.
Terhi Kiiskinen.  Lue!
Selkeä Eu-linja. Olli Kivinen. Lue!  
Työllisyys määräytyy kysynnän, ei tarjonnan perusteella. Unto Luukko. Lue!  
Kilpailukyky, idiootti. Leif Salmén. Lue!  
Uusi Ihminen. Leif Salmén. Lue!  
Optimistinen Arvio. Leif Salmén. Lue!  
Haasteiden päivä Helsingissä. Pertti Manninen.  Lue!  

Kymmeniä perustuslakikirjoituksia. 2001-2005. Lue!



Sanomanetti maanantai 2006-11-27.


Kuva. Hartwall-areena valmistautuu paikalliskamppailuun.  Helsinki perjantai 2006-11-17. Pertti Manninen. Kuva.

Olipa kerran ministeri, joka käänsi urheilulle selkänsä.
Harry Harkimo. Lue!
Tupakkamannekiinista kaljamannekiiniksi. Pääkirjoitus. Lue!



Sanomanetti sunnuntai 2006-11-26.



Kuva. "Saanko olla tässä, meitä löytämässä." Matkalta palattua Jyväskylän aseman teräspöydälle unohtunut lehti Keskisuomalainen: "Juice on poissa. Juankoski hiljentyi taiteilijan muistolle. Juhani Juice Leskinen" Kuva: Pertti Manninen sunnuntaina 2006-11-26 klo 21.51. Kuva.



Sanomanetti torstai 2006-11-23.



Kuva. "Saarnaaja kädet ristissä. Selvitysmies Pekka Myllyniemi asukaskokouksessa Sipoossa maanantaina 2006-11-20 kuunnellessaan seurakuntalaisten ääntä". Suuri maaryöstö. Sipoo. Kuva Pertti Manninen MTV3:n kuvasta. Kuva.


Suuri maaryöstö. Osa 5.
Sipoon kunnan mielipidekysely. Taloustutkimus.
Helsingin Sanomat: Sipoon valtaenemmistö hylkää rajojen muutokset & Lähes koko Sipoo vastustaa alueluovutuksia Helsingille.
HBL Hufvudstadsbladet:
Sibboborna har ändrat sig (ledare) & Sibbo nobbar Helsingfors & Gränsen är nådd (Debatt. Sibbo). Raja on saavutettu (Debatti-kirjoituksen käännös).
Helsingin Uutiset:
5000 uutta asuntoa vuodessa (Kolumni).  Lue!


Extra!
 Matti Vanhanen: Sipoo ensiaskel tonttipulan ratkaisemisessa. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Lyhyesti. 2006-11-24. Lue!
Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel
. Rakennuslehti. 2006-11-23. Lue!

Suuri maaryöstö. Osat 1-4.
http://www.sanomanetti.fi/2006/07/12/etusivu.htm
http://www.sanomanetti.fi/2006/08/01/etusivu.html#maaryosto
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#suurimaaryosto
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/18/etusivu.html#suurimaaryostoosa3
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/19/etusivu.html#listahelsingin
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/23/etusivu.html#sipoosibbo
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/09/etusivu.html#jaaviys
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/11/etusivu.html#kaupunginjohtaja
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/23/etusivu.html


Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
 HBL Debatt. Nato. 2006-11-21. Lue! Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Läs!

EU ja Nato vovat olla ilman. HBL Debatt. Kärnvapen. Mikael Böök. 2006-11-23. Lue!  - EU och Nato kan vara utan.  Läs!



Sanomanetti tiistai 2006-11-21.



Kuva. "Naakat lentävät pimeässä illassa asettuakseen kohta yösijoilleen". Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-11-16. Laukaa. Kirkonmäki. Kuva.

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
"Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita." Stig Gustafsson.Curt Riberdahl. HBL Debatt. Nato. 2006-11-21. Lue! 

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. 
En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen. Läs!


Sanomanetti sunnuntai 2006-11-19.


Kuva. "Sangre de toro". Pertti Manninen. Torstai 2006-11-16. Helsinki. Amigo. Amigo - Ystävä. Ravintolassa torstai-iltana 2006-11-12.  

Amigo - voiko hienompaa nimeä ravintolalla olla. Nykyisin aika harvoin Helsingissä ravintolassa käyvä joutui hiukan sattumankin kautta tähän Tehtaankadulla sijaitsevaan espanjalaisravintolaan. Ravintola oli seitsemän kieppeissä aivan täynnä, mutta heti tultuamme laitettiin valmiiksi sopuisa kahden hengen pöytä,  tosin tupakkapuolelta. Se ei kuitenkaan haitannut, koska toinen tulijoista itsekin poltti ja muutenkin ilmanvaihto tuntui toimivan. Tupakoimattomien puolella oli iso seurue valloittaen sen kokonaan. Tuntui jo joltakin pikkujoulutunnelmalta ... Ravintola-arvio. Lue.



Sanomanetti tiistai 2006-11-14.


Kuva: "Arkipäivää". Pertti Manninen. Kirjasto. Laukaa. Perjantai 2006-11-10.  Kuva.

Arkipäivää? Opiskelijan vihaajasta opiskelijan puolustajaksi. Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomat joidenkin pääkirjoitustensa ja uutistensa valossa vuoden 1999  elokuusta vuoden 2006 marraskuuhun. Helsingin Sanomien kirjoittelun muutoksen takana ovat olleet varmaankin taloudelliset arvot, tilauskanta on laskenut, opiskelijat, heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat tärkeä tilaajakunta. Vähättelevä, suorastaan halveksuva kirjoittelu tästä yritteliäästä joukosta, joka haluaa rakentaa omaa tulevaisuuttaan usein käsittämättömän niukan toimeentulon varassa, ei enää sovi tähän päivään Tähän arjen elämän huolien esille tuomiseen kiinnitti huomiota myös lehden pääomistaja  Aatos Erkko vuosi sitten.  Pääkirjoitus. Lue!

Isänpäivä-extra! Sanomanetti sunnuntai 2006-11-12. Kaupunginjohtaja Pajusen jääviys. Helsingin Sanomat unohtaa kertoa pääkirjoituksessaan KHO:n päätöksestä olennaisen seikan: Kauppakeskuksen laajentamista ja  sitä koskevaa kaavamuutosta oli juuri perusteltu Malmin lentokentälle sijoittuvalla väestönlisäyksellä. Helsingin Sanomat koplaa nyt myös yhteen Malmin lentokenttäkaavan ja Helsingin aluevaatimukset (ryöstöaikeet) antamalla tälle toiminnalle nimen "Helsingin ja Sipoon rajansiirtohanke".  Lue!


Sanomanetti lauantai 2006-11-11.


Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta. Kuva.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla. Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuvateksti. Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. Lue!


Khiam-raportti



Sanomanetti torstai 2006-11-08


Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08. Kuva.

Kaksi kertaa kolme. Pienet koulutytöt syventymässä uusiin matikan kirjoihinsa kertolaskuja kuuluttaen kulkiessaan kotiinsa koulun jälkeen onneksi tien reunalla ja Koivurannan bussinkin kääntyessä isommalle tielle lähtiessään pikkuiselta linja-autoasemalta kohti kaupunkia. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08. Laajenna!

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen arvostelukyky petti, kun hän ei huomannut olevansa jäävi päättämään Malmin lentokentän asuntokaavasta.
Pääkirjoitus, jossa kerrotaan muistakin huomaamattomuuksista:
Jääviys on itse huomattava. Mietteitä juridisesta ja eettisestä jääviydestä yksilön ja yhtiön tai konsernin kannalta. Esimerkkeinä Suvi Lindén, Jussi Pajunen, SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen. Lue!


Sanomanetti tiistai 2006-11-07


Kuva: Pertti Manninen, Laukaa.Tiistai 2006-11-07 klo 13.26. Kuva. Viimeiset pihlajanmarjat  pyristelevät vielä hetken lintuparven kohta pyrähtäessä paikalle harmaana ja suojaisena  marraskuun päivänä lumien sulaessa kovaa kyytiä. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa.Tiistai 2006-11-07 klo 13.26. Isonna kuva!  

Suuri maartyöstö. Sipoo. Osa 4.
Muutama kymmen artikkelia aikajärjestyksessä, joka paljastaa mielenkiintoisia yhteyksiä. Lue!

 

Sanomanetti maanantai 2006-11-06
 


Kuvat: Pertti Manninen.
Saddamin kuolemantuomio ja Yle. Kuka määräsi muuttamaan kommenttien järjestystä? Vasemmassa kuvassa Tv2:n uutislähetys sunnuntaina 2006-11-05 klo 18.03. Myöhemmin illalla klo 21.50 alkaneessa TV2:n uutislähetyksessä kommenttien järjestys oli vaihtunut. Vasemmalla aito kuva ja oikealla siitä muokattu kuva, joka olisi otettu, jos kamera olisi ollut valmiina. Ylessähän molemmat uutislähetykset ovat tallella! Pääkirjoitus. Vaikea kuva 2. Lue!



Vaikea kuva & Oikeuden voitto eli rehellisiin kansa. Lue!


 Sanomanetti sunnuntai 2006-11-05


Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder. Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus. Aftonbladet Ekonomi & E24.seLäs! -Lue!    

Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ...
Lue!



Sanomanetti keskiviikko 2006-11-01
 

Geokätkentä: sekoitus urheilua ja teknologiaa . Heidi Heikkilä.  "Geokätkentä on saanut alkunsa Yhdysvalloista. 2000-luvulla digitaaliteknologian myötä lasten aarteenetsintäleikit ovat muuttuneet maailmanlaajuisiksi aarteenmetsästyspeleiksi. Tunnetuin niistä on aikuisten ja lasten yhteinen viihde - geokätkentä.  Geokätkentä (englanniksi geocaching) on GPS-satelliittipaikantimen avulla kätköjen piilottamista ja etsintää erilaisissa maastoissa." Lue!


Sanomanetti torstai 2006-10-26
 

Kuvasarja "Aamusta iltaan eräänä lokakuun harmaana, hetken aurinkoisenakin päivänä". Puu aamulla  (09:12), Talitintti ja pihlajanmarjat (10:42), Pieni koululainen ja lätäkkö (12:17), Varis katselee autoja (13:41), Punaiset lehdet harvenevat (16:56), Siimes tahtoo Naton, varovasti (17:35), Sininen taivas (18:07) ja Meteorologi Takala ennustaa myrskyä (18:30). Laukaa 2006-10-26 Pertti Manninen. Isommat kuvat ja kertomus tulossa!


Sanomanetti tiistai 2006-10-24
 

Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen.  Kuva.

YK:n päivänä. 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005.


Sanomanetti maanantai 2006-10-23
   Isonna kuva!

Kuva. Hetken toivo. Budapest 23 lokakuuta 1956 iltapäivällä kuorma-auton lavalla ennen illan panssareita. Yksityiskohta vanhasta lehtikuvasta. Pertti Manninen.


Sanomanetti lauantai 2006-10-21


Kuva "Naakat lentelevät levottomasti eräänä lokakuun aamuna". Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
Pääkirjoitus. Salaisuuksia. "Sota ja sotatilanne on niin poikkeuksellinen maan historiassa, että siinä tapahtuu kaikenlaista, mikä haluttaisiin painaa Unholaan. Nyt Lappeenrannan Huhtiniemestä löytynyt joukkohauta voi ehkä vahvistaa sen huhun,  ...".  Lue!
"Vielä eräs tarina jäi myös mieleen. Ministeri Eljas Erkko lähti 'sukellusveneellä Ruotsiin karkuun pelättyään Neuvostoliiton miehittävän Suomen'. ..." Lue!

Sanomanetti maanantai 2006-10-16
 

"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
Pääkirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen, oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne?  "Onko pääministeri Matti Vanhanen niin pirun taitava poliitikko, että saa kiinnitettyä median huomion kaikkeen epäolennaiseen, eikä hallituksen harjoittamaan politiikkaan, joka on ..." Lue!



Sanomanetti perjantai 2006-10-13


Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapetaan Venäjällä. Joka 40. irakilainen on kuollut vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen sodan jaloissa. Elämme veristä aikaa.
Linkkejä: Leader: In praise of Politkovskaya   Obituary: Anna Politkovskaya - '655,000 Iraqis killed since 2003'  One in 40 'killed since invasion' - Nämä lehdestä Guardian Unlimited, jonka arkistot ovat avoinna, toivottavasti vielä vuosien päästä.
Pääkirjoitus. Sanomanetti perjantai 2006-10-13. Pertti Manninen.

Sanomanetti maanantai 2006-10-09



Maanantai-illan ajankohtaisohjelmista: "... teknologin har till 100 % skapats i Demokratiska folkrepubliken Korea." FST5 klo 20. Lue!   
Opiskelijoiden mielenosoitus opintorahan korottamiseksi Mannerheimintiellä Kiasman ja Sanomatalon edessä Eduskuntatalo määränpäänään. FST5 klo 20. Lue!    
"Tunnettu pankkiiri Andrei Koslov oli murhattu vain kuukausia sitten ..." FST5 obs. klo 20.20. Lue!   
"Donne in carriera Top 25 in Europa ..." Rai Uno, tg1 klo 21. Lue!  
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Paariavaltiosta varteenotettavien valtioiden joukkoon. Ydinaseiden purkaminen on aloitettava nyt kaikkialla, eikä vain hoettava Pohjois-Korean pahuutta. Israelista kukaan ei puhu mitään. Suomenkin hallituksen tekopyhyyteen on havahduttava. Lue!


Sanomanetti keskiviikko 2006-10-04.
 


Iltalehti  maanantai  2006-10-02.  Edustajatoverit piikittelevät. "Saarela luonnehtii kirjassaan Heinäluomaa ..."    
ltalehti. L
ööppi keskiviikko 2006-10-04. "
Olli Saarela puolustaa Tanjaa: Heinäluoma on akkamainen jätkä".    
Ilta-Sanomat. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Tanja Saarelan
mies käy Heinäluoman kimppuun".    
Keskiviikko 2006-10-04. "Tulen hulluksi.
  Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?" Croucho Marx

Pääkirjoitus. Suomi 2006.  "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  SanomaWSOY:n Jokerien uusin palkkalainen kuvassa. Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela.  Lue! 
Pääkirjoitus. Suomi 2006.Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen.  Lue!
Bisquit: Masennushan siitä seuraa. Toki siitäkin voi saada aineistoa kuusipäiväisiin lehtiin. Eikä edes mitään vanhan jauhamista tyyliin "puhun niin totta kuin osaan", vaan tuoretta näkökulmaa "olen niin masentunut kuin jaksan." Bisquit. Seppo Ahti. Mediasuksikkuutta. Ilta-Sanomat tiistaina 2006-10-03.

Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista.
Lue!     
Koululainen: 
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  Lue!

Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela.  "Taas kerran hän teki sen. Pystyi mollaamaan entistä kihlattuaan Sauli Niinistöä ... "  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen.
"Sivarien palvelusaika on 13 kuukautta, kalenterivuoden ja opiskeluvuoden pituus on 12 kuukautta .." Lue!
Pääkirjoitus.Suomi 2006.
Elämme outoja aikoja. "... Solidaarisuudesta ei kannata puhua."  Lue!

Miljoonalla eurollako SanomaWSOY tukki IS:n ex-päätoimittajan Antti -Pekka Pietilän suun? Tietääkö Pietilä Irak-asiakirjojen lehtiinvuotajan ja ollaanko juttua uudelleen avaamassa?  Lue!    
Markkinointi&Mainonta -lehden päätoimittaja Seppo Määttänen "ei anna tuumaakaan periksi siitä, etteikö Pietilän eron taustalla olisi keskustapoliitikkoja." Suomenmaa haastattelee.  Lue!

"Huikea mahdollisuus luovuudelle"  Lue!

Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta." Lue!

Syyskuun 11. - Rauhanturvajoukot -   Koistinen kuva - 7 vuotta sitten  Kalpean kuun tarinoita. Kuva.

Etsi nettisanomista: 
Sanomanetti + 'hakusana'.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow


Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!
 


Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

  

Sanomanetti tiistai 2006-12-05.
Pääkirjoitus.

Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Petri Rissanen on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Paavo Lipposen hallituksen toimista sen karkoittaessa irakilaisdiplomaatteja ja heidän perheenjäseniään (selvitettävänä) Suomesta hiukan ennen USA:n ja liittolaisten hyökkäystä Irakiin. Petri Rissanen on selvittänyt tarkoin yksityiskohdin tätä asiaa perustellessaan kanteluaan.

Sanomanetti julkaisee seuraavassa kantelun perustelun, ts. tapahtumien kulun. Asia ei ole ollut paljoakaan julkisuudessa ja se on mitä ilmeisimmin haluttu unohtaa. Toivottavasti silloinen pääministeri Paavo Lipponen sitten muistelmissaan kertoo, mitä tuli tehdyksi. Toivottavasti hän myös on tahtonut ottaa selville, kuinka nämä irakilaisdiplomaatit ja heidän perheenjäsenensä (selvitettävänä) selvisivät Irakissa karkotuspäätöksen jälkeen sodan melskeissä.

Asia on jälleen toista kautta mielenkiintoisella tavalla ajankohtainen.Nyt marras-joulukuussa 2006 kiisteellään oikeusministeri Leena Luhtasen toimista hänen allekirjoitettuaan omin päin (tuomatta asiaa eduskuntaan) luovutussopimuksen Euroopan Unionin puolesta USA:n kanssa.

Itsenäisyyspäivän aattona 2006 Pertti Manninen. Sanomanetti 2006-12-05.



Tässä Petri Rissasen selostus.


Pääministeri Lipposen hallitus päätti  karkottaa Yhdysvaltain pyynnöstä  kolme (3) Irakin Suomen
suurlähetystön edustajaa 16.3.2003 eli eduskuntavaalipäivänä.

Näin tehdessään Suomen hallitus on sekaantunut Yhdysvaltain aloittamaan hyökkäyssotaan, jonka presidentti Halonen on tuominnut. Lisäksi ko. hallitus on syyllistynyt muunnellun totuuden kertomiseen ja totuuden peittelemiseen, jonka yhtenä seurauksena laillisesti valittu pääministeri Jäätteenmäki joutui jättämään tehtävänsä.

TAUSTAA :

1.2.2003 SYDNEY MORNING HERALD uutisoi: 'USA vääristelee raporttiani, sanoo Hans Blix.'

Blix toteaa, ettei hän ole nähnyt vakuuttavaa todistusaineistoa siitä, että Irak lähettäisi asetiedemiehiä muihin maihin estääkseen näiden haastettelemisen. Blixillä ei myöskään ole mitään syytä epäillä, kuten Bush väitti, että irakilaisia agentteja esiintyisi tiedemiehinä.

 6.3.2003 ABCNEWS uutisoi, että Yhdysvallat on käynnistänyt operaation nimeltä Imminent Horizon (Uhkaava Taivaanranta). Sen tarkoitukseksi kerrottiin maailmalla olevien irakilaistiedusteluagenttien häiritseminen, vaikka todellisuudessa sen tarkoituksena oli mm. kiristää diplomaattihenkilöstöä loikkaamaan Yhdysvaltoihin, kuten myöhemmin kävi ilmi.

Yhdysvallat pyysi apua yli 60 maan hallituksilta, eli jokaiselta maalta, jossa Irakilla oli jonkinlainen   edustus. Yhdysvallat väitti, että tiedusteluagentit käyttivät diplomaattiasemaa peitetarinanaan, ja täten heidät tuli karkottaa asemamaistaan, kuten Yhdysvallat karkotti YK:ssa toimineet kaksi (2) irakilaista.

 7.3.2003 Intian THE HINDU uutisoi, että Irakin YK:n lähettiläs Mohammad al Douri kertoi karkotettujen olleen turvallisuushenkilöstöä, ja heidät karkotettiin, koska he eivät suostuneet loikkaamaan. Al Dourin mukaan kaikki irakilaiset diplomaatit ovat joutuneet vastaavanlaisen painostuksen kohteeksi.

 8.3.2003 uutisoitiin, että Suomen ulkopoliittinen valiokunta presidentin johdolla tiukensi Irak-linjaansa toteamalla, että kaikkien maiden ( Suomi mukaanluettuna ) täytyy toimia YK:n puitteissa.

 9.3.2003 THE AGE uutisoi, että Canberra karkottaa irakilais'agentin'. Karkotus seurasi Yhdysvaltain pyyntöä karkottaa irakilaisia, jotka käyttivät diplomaattista asemaansa suojana.

Lehden mukaan Saksan hallitus on vahvistanut, että Yhdysvallat on pyytänyt sitä karkottamaan irakilaisdiplomaatteja, ja USA on toimittanut Saksalle listan nimistä, jotka se haluaa karkotettavan !

 10.3.2003 THE NEW YORK TIMES  uutisoi, että Bushin hallitus on pyytänyt yli 60 maata etsimään ja karkottamaan irakilaisdiplomaatteja, jotka Yhdysvaltain mukaan todellisuudessa ovat tiedusteluagentteja, jotka ovat uhka Yhdysvaltain ulkomailla olevalle henkilöstölle.

Erään Yhdysvaltain virkailijan mukaan 'oli huono ajankohta lennellä maailmalla irakilainen passi taskussaan'.

Virkailijat kertoivat karkotuspyynnölle myös toisen motiivin: 'irakilaisagentit saattaisivat loikata, joten nyt oli mahtava tilaisuus yrittää sitä, ja katsoa mitä he tiesivät'.

Lehti mainitsi, että oli epäselvää, mitä todisteita Yhdysvallat oli antanut siitä, että diplomaatit olisivatkin agentteja, tai olivatko maat pyytäneet sellaisia.

Irakin Australian suurlähetystön johtaja Saad al-Samarai kertoi, että 'on aivan uusi asia, että suurvalta pyytää muita maita karkottamaan diplomaatteja, ja nämä tekevät niin'.

 10.3.2003 HELSINGIN SANOMAT (Foreign) uutisoi, että Irak-kiistely jatkuu keskustan ja demarien välillä.
Lipponen toteaa, että ' Tilanne on hyvin vakava. Me tuemme YK:a ja YK:n pääsihteeriä.

 10.3.2003 HELSINGIN SANOMAT (Foreign) uutisoi, että USA on huolestunut Suomessa olevista irakilaisdiplomaateista. Yrjö Länsipuro väittää, ettei Suomi ole saanut suoraa karkotuspyyntöä.

 12.3.2003 AL-JAZEERAH NEWS uutisoi, että Belgia kieltäytyy karkottamasta irakilaisdiplomaatteja. Yhdysvaltain karkotuspyyntö perustui väitteeseen, että irakilaiset eivät toimineet diplomaattisen asemansa sallimalla tavalla.

 14.3.2003 HELSINGIN SANOMAT uutisoi, että Norja suivaantui USA:n painostuksesta. USA:n suurlähettiläs John Doyle Ong uhkaili Norjaa toteamalla, että: 'kun elinikäinen ystävä yhtäkkiä kieltäytyy tekemästä palvelusta, ystävyys muuttuu. Turvallisuutemme on nyt uhattuna ja tarvitsemme apua ystäviltä ja liittolaisilta.'

( USA:n painostus tarkoittaa selkeästi pyyntöä karkottaa irakilaisdiplomaatteja. )

 14.3.2003 HELSINGIN SANOMAT uutisoi, että Ruotsi karkottaa Irakin diplomaatteja. Suomi puolestaan selvittää irakilaisdiplomaattien toimintaa. Ruotsin ulkoministeriön lehdistöpäällikkö Ingrid Iremark ei kommentoinut, olivatko karkotetut diplomaatit samoja, joita USA on vaatinut karkotettavaksi !

Myös Suomi sai Yhdysvaltain selvityspyynnön Irakin diplomaateista.

Pääministeri Lipponen väitti ulkomaisille toimittajille, että 'Suomen viranomaiset selvittävät Helsingissä olevien Irakin diplomaattien toimintaa.' Lipposen mukaan suojelupoliisi arvioi, onko Suomessa olevien diplomaattien toiminta sopusoinnussa heidän diplomaatin roolinsa kanssa.”

 15.3.2003 PRAVDA uutisoi, että USA pyytää karkottamaan irakilaisdiplomaatteja, Venäjä kieltäytyy. Venäjän ministeriön lehdistötiedottaja toteaa, että vastaavat pyynnöt on esitetty kaikille maille, jossa Irakilla on edustus.

 15.3.2003 ILTASANOMAT uutisoi, että suojelupoliisi ei tutki irakilaisia diplomaatteja. Suojelupoliisi ei ole saanut tehtäväkseen tutkia irakilaisten Helsinkiin akkredoitujen diplomaattien taustoja Ruotsissa paljastuneen vakoiluskandaalin takia.

'Yhdysvaltain pyyntö tutkia diplomaatteja on tietojemme mukaan pysähtynyt ulkoministeriöön',  suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala kertoi.

Helsingin Sanomissa Lipponen sanoi, että 'suojelupoliisi arvioi, onko Suomessa olevien diplomaattien toiminta sopusoinnussa heidän diplomaatin roolinsa kanssa'.

Nevala ei kuitenkaan vahvista tällaista toimeksiantoa olevan vireillä !

 16.3.2003 THE AGE uutisoi, että Venäjä kieltäytyy karkottamasta irakilaisia 'vakoojia'. Myös Saksa on vahvistanut, että USA antoi sille nimilistan diplomaateista, jotka USA halusi karkotettavan.

Saksan Lontoon lähetystön edustaja totesi, että vaikka irakilaisdiplomaatit todellisuudessa olisivatkin tiedusteluagentteja, niin ei ole mitään tarvetta karkottaa heitä, niin kauan kuin he noudattavat Saksan lakia.

 17.3.2003 HELSINGIN SANOMAT (foreign) uutisoi, että Suomi karkottaa kolme (3) irakilaisdiplomaattia. Ulkoministeriö ilmoitti, että 'viime kuukausien perusteella Suomen viranomaiset ovat tulleet siihen tulokseen, että karkotettavien irakilaisten toiminta ei ole ollut sopusoinnussa heidän diplomaattisen asemansa kanssa'.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei halunnut kommentoida asiaa, (vaikka on juridisessa vastuussa ministeriönsä toimista !).

 17.3.2003 ETELÄ-SUOMEN SANOMAT uutisoi, että Irakin mukaan Suomi painostettiin karkottamaan diplomaatit.

Irakin suurlähetystö vahvisti maanantaina Suomen karkottaneen kolme irakilaisdiplomaattia. Irakin asiainhoitaja Ghazi Y. Khudhair kertoi toimittajille, että:

'Minut kutsuttiin eilen klo. viisi ulkoministeriön protokollapäällikön puheille ja ilmoitettiin, että Suomi karkottaa kolme diplomaattiamme. On selvää, että Suomi karkotti diplomaatit Yhdysvaltain  painostuksesta.'

Asianhoitaja muistutti, että kaksi viikkoa sitten Yhdysvallat antoi yli 60 maalle ympäri maailmaa kehotuksen karkottaa irakilaisia diplomaatteja. Khudhairin mukaan Suomi oli yksi kehotuksen saaneista maista.

Irakin lähetystön mukaan maasta karkotetaan konsuliasioista vastaava lähetystösihteeri Khalid I.Mohammed Shallah sekä lähetystöneuvokset Muhammad A. Muaiad ja Muhammad J. Kased.

18.3.2003 ETELÄ-SUOMEN SANOMAT uutisoi, että Suomi karkotti kolme irakilaisdiplomaattia. Ulkoministeriö ei tarkenna karkotusten syitä.

 Suomi karkotti maanantaina kolme irakilaista diplomaattia. Suomalaisviranomaisten mukaan diplomaattien toiminta ei ole ollut sopusoinnussa heidän diplomaattiasemansa kanssa.

Myöskään ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ei halunnut maanantaina kommentoida asiaa mitenkään. Yhtä vaitonainen oli suojelupoliisi, jonka mukaan tiedottaminen oli keskitetty kokonaan ulkoministeriölle.

 (Ulkoministeri ei kommentoi ministeriönsä tekemää karkotusta, vaikka suojelupoliisi toteaa tiedottamisen olleen keskitetyn ulkoministeriöön!)

Valtiosihteeri Antti Satulin mukaan mikään muu maa (kuin USA) ei pyytänyt Suomea karkottamaan irakilaisdiplomaatteja.

 19.3.2003 AMERICAN FORCES INFORMATION SERVICE uutisoi, että Richard Boucherin mukaan yli 30 maata on liittynyt Irakin vastaiseen 'halukkaiden koalitioon', ja yli 15 maata on yksityisesti todennut tukevansa USA:n toimia , mutta sisäpoliittisista syistä eivät voi tukea julkisesti.

( Suomessa oli vaalit 16.3.2003 ! )

Colin Powellin mukaan maiden johtajat tekevät kaiken tehtävissä olevan tukeakseen koalitiota sotilaallisesti, diplomaattisesti sekä taloudellisesti.

( Lipposen hallitus karkotti irakilaiset 16.3.2003 ! )

Boucherin mukaan koalitiota tukevat maat, kuten Japani, auttavat myös sodan jälkeisessä jälleenrakennustyössä.

 19.3.2003 JSONLINE siteeraa Washington Postin uutista kertomalla, että USA on saanut  informaatiota Irakin aseohjelmista. Tiedemiehille sanottu, että he joko loikkaavat tai heidät karkotetaan.

Uutinen paljastaa, että täysin avoimesti uutisoitu operaatio Uhkaava Taivaanranta sisälsi erittäin salaisen lisäyksen, jonka tarkoituksena oli esittää Irakin diplomaateille hyvin vakava vaihtoehto - he voisivat joko loikata tai sitten heidät karkotettaisiin Irakiin 'nauttimaan hyvin lyhyestä olosta Bagdadissa'.

Virkailija, jolla oli pääsy irakilaisten diplomaattien kanssa käytyihin arkistoituihin keskusteluihin, sanoi irakilaisille kerrotun, että USA lajittelee ystävät vihollisista Saddamin kukistumisen jälkeen, ja silloin yhteistyöstä kieltäytyneet jäävät perheinensä Irakin uuden hallituksen armoille.

( USA kiristi irakilaisdiplomaatteja mm. heidän perheidensä avulla ! )

 20.3.2003 CNN uutisoi, että USA pyytää kaikkia maita karkottamaan kaikki irakilaiset diplomaatit, ja väliaikaisesti jäädyttämään Irakin varat.

 20.3.2003 Valkoisen talon lehdistösihteeri Ari Fleischer kertoi koalition jäsenten antaman avun olevan mm. suoraa taisteluun osallistumista, logistista apua, tiedustelu- ja poliittista tukea, kemialliseen ja biologiseen sodankäyntiin varustautuneita yksiköitä, maiden ylilento-oikeuksia sekä humanitaarista ja muuta apua.

 20.3.2003 US STATE DEPARTMENT DAILY PRESS BRIEFING by Richard Boucher

Boucher toteaa, että ' ...voi olla erittäin tärkeää saada (koalition jäseniltä) apua pieninä joukko-osastoina, jotka ovat erikoistuneet esim. ABC-aseiden torjuntaan, eli jopa pienikin apu on tarpeellista.'

Boucherilta tiedustellaan pyynnöstä katkaista diplomaattisuhteet Irakin kanssa. Hän vastaa näin: 'USA on tehnyt virallisen pyynnön (Irakin suurlähetystöjen sulkemisesta) niille maille, joissa Irakilla on edustus.'

Boucherilta tiedustellaan, että mihin Boucher odottaa karkotettujen diplomaattien menevän? Ei kai Boucher odota heidän palaavan Bagdadiin näissä olosuhteissa?

Boucher vastaa, että USA:n mielestä kyseisten henkilöiden on poistuttava asemamaistaan. Boucher vielä vahvistaa, että USA teki karkotuspyynnön jokaiseen maahan, jossa Irakilla oli edustusta.

20.3.2003 WASHINGTON POST uutisoi, että USA:n hallitus on saanut viime päivinä potentiaalisesti arvokasta tietoa Irakin biologisista ja kemiallisista aseista Irakista poissa olevilta tiedemiehiltä sekä tiedusteluagenteilta. Tiedot oli saatu uhkailemalla, että yhteistyöstä kieltäytyminen saattaisi aiheuttaa epämiellyttäviä jälkiseuraamuksia Bagdadin kaatumisen jälkeen.

Operaatio Uhkaavan Taivaanrannan tarkoituksena oli painostaa irakilaisia antamaan informaatiota sekä aseohjelmista että Irakin operatiivisista suunnitelmista. Niiden maiden joukossa, jotka auttoivat operaatiossa, olivat USA:n virkailijan mukaan mm. Romania, Unkari, Australia ja Ruotsi.

20.3.2003 YLE TV1 UUTISET 20:30 Petri Sarvamaan välityksellä uutisoi asiasta, mutta jostain syystä Suomea koskettava uutinen ei näkynyt kunnolla, eikä sitä uusittu lupauksista huolimatta. Tässä kuitenkin puhtaaksi kirjoitettu uutisointi aiheesta. Sarvamaa tarvittaessa vahvistakoon sen paikkaansa pitävyyden.

'Päivän Washington Post todellakin paljastaa, että se mikä aiemmin luultiin olevan vain normaali diplomaattinen pyyntö eri maille katsoa, että mitä irakilaiset diplomaatit tekevät näissä maissa, on paljastunut puolustusministeriön Pentagonin salaiseksi operaatioksi, jonka nimi on Uhkaava Taivaanranta.

Myös Suomessa ulkoministeriö sanoi, että näitä irakilaisia diplomaatteja, joita siis kolme päivää sitten kerrottiin, että Suomessa karkotetaan kolme kappaletta, että heitä olisi seurattu jo usean kuukauden ajan ja haluttiin antaa ikäänkuin sellainen kuva, että tällä ei olisi oikeastaan mitään tekemistä tämän Yhdysvaltain esittämän toiveen ja pyynnön kanssa.

Mutta kun itse selvitin tuota asiaa Yhdysvaltain ulkoministeriöstä, kävi ilmi, ja sain epäsuoran vahvistuksen sille, että takana on todella puolustusministeriön salainen operaatio, jonka tarkoituksena oli saada tietoa mahdollisilta ase-eksperteiltä Irakin kemiallisista ja biologisista aseohjelmista. Sitä, oliko myös Suomelta pyydetty nimenomaan tällaista apua, sitä ei haluttu kommentoida sen enmpää lainkaan. Jos tämä pitää paikkaansa, että Ruotsi on osallistunut tähän diplomaattiseen kiristykseen, ja heille on sanottu, että kerrotte tietonne tai teidät karkotetaan - niin minun arvioni on se, että on hyvin vaikeaa uskoa, että Ruotsilta olisi pyydetty jotain sellaista, mitä Suomelta ei olisi pyydetty.

 TV-uutiset on tänään saanut tietoonsa myös sen, että Yhdysvallat aikoo vielä tämän päivän kuluessa pyytää kaikkia maailman maita, joissa on Irakin lähetystö, sulkemaan tuon lähetystön. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Suomenkin ulkopoliittinen johto joutuu jo huomenna miettimään ja vastaamaan siihen, tunnustaako Suomi Saddam Husseinin hallinnon.'

 21.3.2003 HELSINGIN SANOMAT uutisoi, että karkotetut diplomaatit asespesialisteja. Yhdysvaltain viranomaiset uskovat, että useista eri maista karkotetut irakilaiset diplomaatit olivat tosiasiassa joukkotuhoaseiden asiantuntijoita, jotka Irakin diktaattori Saddam Hussein oli lähettänyt ulkomaille asetarkastusprosessia karkuun diplomaattistatuksen suojassa.

Kaikkiaan 60 maata on viime viikkoina karkottanut irakilaisia diplomaatteja. Aloite karkotuksiin on monessa tapauksessa tullut Washingtonista.

(HS:n väite ei pidä paikkaansa, sillä yli 60 maata, eli jokainen maa jossa oli Irakin edustus, sai karkotuspyynnöt, mutta läheskään kaikki eivät karkottaneet diplomaatteja!)

The Washington Post -sanomalehden mukaan Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset ovat saaneet näiltä "diplomaateilta" tietoja Irakin väitetyistä joukkotuhoaseista ja operatiivisista suunnitelmista.

(HS väittää diplomaatteja "diplomaateiksi", vaikka näin ei ollut alkuperäisessä Washington Postin    uutisoinnissa - päinvastoin!)

Lehden mukaan Yhdysvaltain viranomaiset ovat tehneet tässä asiassa tiivistä ja tuloksellista yhteistyötä mm. Ruotsin, Romanian, Unkarin ja Australian viranomaisten kanssa.

Myös Suomi karkotti kolme irakilaisdiplomaattia. Miksi diplomaatit päätettiin karkottaa juuri nyt?

"Heidän toimintaansa on seurattu pitkään ja tultu siihen tulokseen, ettei toiminta ollut sopusoinnussa heidän diplomaattiasemansa kanssa ulkoministeriön osastopäällikkö Markus Lyra sanoi.

 21.3.2003 IRAQ CRISIS BULLETIN uutisoi Yhdysvaltain kaikille maailman hallituksille esitetystä pyynnöstä sulkea Irakin suurlähetystöt ja karkottaa irakilaiset diplomaatit.

 21.3.2003 BBC NEWS uutisoi, että USA haluaa irakilaisdiplomaatit karkotettaviksi, ja suurlähetystöt varoineen suljettaviksi. Yhdysvaltain mukaan 56 maassa on Irakin suurlähetystö, ja kuudessa maassa on pienempi edustusto. (Karkotuspyyntö on esitetty kaikille näille maille, eli pyyntö on globaali.)

 22.3.2003 INTERNATIONAL HERALD TRIBUNE uutisoi, että USA:n globaali pyyntö Irakin suurlähetystöjen sulkemiseksi aiheuttaa vastustusta.

Pyyntö sulkemisesta ja varojen jäädyttämisestä torjuttiin joissakin maissa, jotka muuten tukivat USA:n sotaa Irakissa.

Erkki Tuomioja sanoi: 'Suurlähetystön sulkeminen ei tule kysymykseenkään. Emme reagoi tällaiseen. Irak on Suomen tunnustama valtio. Sen hallitus voi luonnollisesti vaihtua, mutta se on YK:n jäsen.'

TRIBUNE kirjoittaa, että muutamat maat ovat aikaisemmin karkottaneet irakilaisdiplomaatteja myöntämättä, että he ovat taipuneet USA:n painostukseen.

 22.3.2003 YLE 24 : Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Yhdysvalloilla oli jo alun perin tarkoitus  aloittaa sota Irakia vastaan.

Tuomioja sanoi Ylen Lauantaiseurassa, että Irakin aseriisunta vietiin turvallisuusneuvostoon vain, koska USA halusi sodalle YK:n hyväksynnän.

Tuomioja toisti myös, ettei Suomi ole saanut Yhdysvalloilta pyyntöä sulkea Irakin Suomen suurlähetystöä, Irak on YK:n jäsenvaltio, eikä Suomella ole näillä tiedoilla mitään syytä lähteä sulkemaan sen lähetystöä.

Tuomiojan mukaan kolmen irakilaisdiplomaatin karkotukseen ei myöskään liity Yhdysvaltain pyyntöä, vaan karkotuspyyntö tehtiin puhtaasti kotimaisten turvallisuusviranomaisten seurannan ja raportoinnin perusteella.

( Tuomioja puhuu muunneltua totuutta, sillä faktat puhuvat hänen väitteitään vastaan. Suomi SAI pyynnön suurlähetystön sulkemisesta ja Suomi sai pyynnön diplomaattien karkotuksesta. Hän jopa sanoo INTERNATIONAL HERALD TRIBUNE:lle, että 'suurlähetystön sulkeminen ei tule kysymykseenkään. Emme reagoi tällaiseen.'

Irakilaisdiplomaattien karkotuksista Suojelupoliisin johtaja Seppo Nevala totesi, että 'Yhdysvaltain    pyyntö tutkia diplomaatteja on tietojemme mukaan pysähtynyt ulkoministeriöön', eikä heidän toimintaansa tutkivaa toimeksiantoa ole vireillä. )

YHTEENVETO:

USA on väittänyt ilman mitään todisteita irakilaisdiplomaatteja 'agenteiksi' sekä 'asetiedemiehiksi',    vaikka YK:n tarkastaja Hans Blix totesi, ettei hän ole nähnyt vakuuttavaa todistusaineistoa siitä, että
Irak lähettäisi asetiedemiehiä muihin maihin estääkseen näiden haastettelemisen. Blixillä ei  myöskään ole mitään syytä epäillä,  kuten Bush väitti, että irakilaisia agentteja esiintyisi  tiedemiehinä. Diplomaatit ovat siis olleet aivan normaaleja diplomaatteja!

Tämä on ollut selkeästi sodan pohjustusta, jotta Irak saataisiin diplomaattisesti eristettyä.        Karkotuksista on johdonmukaisesti käytetty termiä ' toiminta ei ole ollut sopusoinnussa heidän diplomaattiasemansa kanssa',  jolloin kiusallista asiaa ei ole tarvinnut julkisuudessa perustella sen tarkemmin. Termi on siis valheellinen, kuten suojelupoliisikin vahvistaa.

Pääministeri Lipponen on puhunut muunneltua totuutta väittäessään suojelupoliisin tutkivan irakilaisdiplomaattien toimia. Näin ei ollut.

Ulkoministeri Tuomioja on puhunut muunneltua totuutta väittäessään, ettei Suomi ole saanut pyyntöä karkottaa diplomaatteja ja sulkea suurlähetystöä. Sama koskee Tuomiojan väitettä diplomaattien seurannasta.

Saksan hallitus vahvisti, että Yhdysvallat pyysi sitä karkottamaan irakilaisdiplomaatteja, ja USA toimitti Saksalle listan nimistä, jotka se halusi karkotettavan!

Suomalainen media on sekaantunut asiaan jättämällä uutisoimatta asioita ja kirjoittamalla jopa suoranaisia perättömyyksiä. Tämä on auttanut ko. hallitusta toimimaan edellä mainitulla tavalla, jolloin demokratia ja sananvapaus on Suomessa joutunut vaakalaudalle.

Ei voi olla hyväksyttävissä, että media peittelee hallituksen toimia, ja hyökkää oppositiota vastaan!   Oikeuskanslerin on nyt toimittava, kuten oikeusvaltioissa normaalisti toimitaan. Ts. asia on selvitettävä avoimesti ja heti ennen vaaleja.

Suomi on siis karkottanut kolme irakilaisdiplomaattia USA:n pyynnöstä, vaikka Suomi presidentin      johdolla oli vaatinut kaikkien maiden toimimista YK:n puitteissa.

Perustuslain mukaan presidentti päättää Suomen ulkopoliittisesta toimintalinjasta, aloitteista ja Suomen edustajien toimintaohjeista kaikissa periaatteellisesti tai muuten merkittävissä kysymyksissä;
valtioiden tunnustamisesta; diplomaattisuhteiden solmimisesta tai katkaisemisesta; diplomaattisista edustustoista; kansainvälisiin järjestöihin liittymisestä tai niistä eroamisesta; valtuuskunnista kansainvälisiin neuvotteluihin; sekä kansainvälisten velvoitteiden allekirjoittamisesta, ratifioinnista ja voimaansaattamisesta. sekä ottaa vastaan Suomeen nimitettyjen (akkreditoitujen) toisten valtioiden
diplomaattisten edustajien valtuuskirjeet.

Onko irakilaisdiplomaattien karkotuksilla presidentin valtuutus?

Kuka on vastuussa karkotuksista? Presidentti Halonen, pääministeri Lipponen vai ulkoministeri Tuomioja, joka lain mukaan on vastuussa ministeriönsä toimista?

Jos karkotetuille diplomaateille on sodan johdosta tapahtunut jotain, niin karkotuksista vastaavan henkilön on jouduttava juridiseen edesvastuuseen. Jos taas karkotetuilla irakilaisdiplomaateilla oli
perheet, niin laittomasta karkotuksesta vastuussa oleva on syyllistynyt myös törkeään kiristykseen. Asia on selvitettävä, ja tarkistan asian kansainvälisten järjestöjen kautta.

Rikoslain 14 luvussa on säännöksiä rikoksista ystävyydessä olevaa valtiota vastaan. Kansainvälinen oikeus, muun muassa vuonna 1978 annetulla lailla (880/78) voimaan saatettu kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä vastaan, mukaan lukien diplomaattiset edustajat, kohdistuvien rikosten ehkäisemistä ja rankaisemista koskeva yleissopimus (SopS 62/78), edellyttää vieraiden valtioiden edustajiin kohdistuvien rikosten tehokasta ehkäisemistä ja rankaisemista. Tekojen rankaisemisen perustana on se, että tällaiset rikokset vierasta valtiota vastaan tehtyinä vaarantavat niitä suhteita, joita Suomella on loukattuun valtioon, ja siten kohdistuvat myös Suomeen. Näin ollen ne ainakin välillisesti vaarantavat Suomen kansainvälistä asemaa.

Diplomaattien ja heidän mahdollisten perheenjäsentensä kohtalo on selvitettävä.

Yleisradio Oy lain 7§ edellyttää toimimaan toimivaa kansanvaltaa tukevasti sekä totuuden mukaisesti että tasapuolisesti. Yle ei ole toiminut tehtäviensä mukaisesti.

Petri Rissanen

Linkki:
Imminent Horizon

Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Lue myös!

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat. Uusia!

Jutun alkuun!

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow



Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.

Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!

 

Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

 

Sanomanetti tiistai 2006-12-05.


http://www.sanomanetti.fi/2002/12/05/etusivu.htm

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 
Etusivu 05.12.2002 
Tänään: Suomalainen sosialisointi  Kansisivulle. Ufo Itämeren yllä.
Kuva sarjasta Yksinäisen kulkijan uni. Pertti Manninen. 
Uusi tuhat, vanhat kujeet. Kuva: Pertti Manninen.

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee.   Raportti Itsenäisyyspäivän aattona 2002. 
  
"Asukkaille toki annetaan lupa jatkaa asumista omalla maallaan omissa kodeissaan, tosin tietyin rajoituksin." Asukkaan uskomus vielä 19.1.2000.

Koottuani aikaisemmin kirjoittamani jutut yhteen pötköön, totesin voimattomuuteni. Minun pitäisi hankkia satasivuiset asiakirjat käsiini. Tämä jää myöhemmäksi. Nettisanomien ensimmäisestä numerosta lähtien olen kirjoittanut aavistaen Jyväskylän mafian konnankoukut. Lukija itse voi arvioida keitä tähän joukkoon kuuluu. Tässä tapauksessa kaupungin ylin johto ajaa yksityisen golf-seuran ratahanketta kyseenalaisin keinoin.
   
"Päätös on osoitus kaupungin kaavoitustoimen ja kaavoituspolitiikan korkeasta tasosta, johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta." Kaupunginjohtaja Pekka Kettusen uho 15.11.2002.
   
Sanomalehti Keskisuomalainen osallistuu operaatioon kertomatta siitä olennaista: maanomistajien ryöstöä, pahimmassa tapauksessa korvauksetta! Välillä kirjoitin hiukan leikkisään sävyyn, koska luulin ilman muuta, että Suomessa oikeuslaitos toimii ja noudattaa perustuslain turvaamaa omaisuudensuojaa. Näin ei siis käynyt ja maanomistajilla on enää jäljellä turvautuminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen apuun. Näin siis Jyväskylässä.  

"Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi." Keskisuomalaisen toteamus 15.11.2002.  

Lopuksi haluan muistuttaa, että sanomanetti.fi on kertonut myös toisesta tapauksesta: Keski-Suomen Puhelin Oy:n (KSP.n) kaappauksesta, jossa niinikään Jyväskylän kaupunki ja Keskisuomalainen olivat osallisina. (sanomanetti.fi 24.02.2000). http://www.sanomanetti.fi/2000/02/24/etusivukspkaappaus.htm

Pertti Manninen  
     
"Asukkaille toki annetaan lupa jatkaa asumista omalla maallaan omissa kodeissaan, tosin tietyin rajoituksin." Asukkaan uskomus vielä 19.1.2000.  
     
"Päätös on osoitus kaupungin kaavoitustoimen ja kaavoituspolitiikan korkeasta tasosta, johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta." Kaupunginjohtaja Pekka Kettusen uho 15.11.2002.   
     
"Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi." Keskisuomalaisen toteamus 15.11.2002.  


1999
 torstaina heinäkuun 29. päivänä 1999
 
Sippulanniemi aidataan golffareille

Lähes kaupungin keskellä olevaa golf-kenttää aiotaan laajentaa 18-rataiseksi. Tähän liittyvä kaavoitus etenee hyvää vauhtia kaupungin johdon mitä parhaimmassa suojeluksessa. Huvittavaa on se,että tuhansien ympäristön asukkaiden vaatimukset heille varattavan lähivirkistysalueen varaamiseksi kaikuvat kuuroille korville ja demari-kokoomusakselin poliittiset päättäjät nielevät tämän. Alue aidataan ja käyttö rajoitetaan vain golffareille.

Onneksi alueen asukasyhdistys ja asukkaat ovat huomanneet tämän ja heillä on vielä mahdollisuus edes valittaa asiasta kaavan käsittelyn aikana. Kaikenlaisella vähättelyllä kuitenkin pyritään alueen aitaamiseen ja lopuksi poliittiset päättäjät tulevat siunaamaan asian. Jyväskylän imago sivuuttaa tässäkin tapauksessa asukkaat.
(Sanomanetti 23.7.99 pm)
  

1999
maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999
 
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle.

Jyväskylässä on menossa ainutlaatuinen kaavoitusprosessi, jossa yksityisten rannat kaavoitetaan golf-seuralle nimellistä vuosivuokraa vastaan. Yhteiskunnalla on tiettyjä oikeuksia kaavoituksen yhteydessä ottaa pakolla maa-alueita yleiseen käyttöön, jos muuten sopimukseen ei päästä, turvatakseen asukkaiden pääsyn rantaan ja uimaan ja niin edelleen. Tällöin suuren enemmistön tarpeet sivuuttavat yksityisen maanomistuksen.

Näitä lakeja käyttäen Jyväskylän kaupunki ja kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ovat kuitenkin ryöstämässä rannat asukkaiden nenänedestä jonkin epämääräisen eliitti(?)yhdistyksen käyttöön kymmeniksi vuosiksi. Menettely on härskiydessään vertaansa vailla ja tuntuu kummalliselta, että prosessi saa jatkua aina vain eivätkä poliittiset päättäjät pysty viheltämään peliä poikki.

Kun kumarrat Joillekin, niin samalla pyllistät toisille.
  
Keskisuomalainen omistajiensa vanki?
Asukkaiden puolustaminen vaikeaa. http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998keskisuomalainen.htm
 

2000
torstaina 20. tammikuuta 2000/25 
Playtime
 
Sosialisointia Jyväskylässä

Epäpyhä allianssi SDP, vas, krist ja vihreät sekä GOLF-puolue  ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä! Kaupunginvaltuustossa 24. tammikuuta 2000!

Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!

Omistajan hätähuuto katkelma kirjoituksesta
"Vapaita rantoja ei virkistysalueelle jää!" 

Vihdoinkin sosialisointia! 
Tästä olen aina unelmoinut!
Tiedän mitä teen! 
Kaikki eivät vielä ymmärrä!
Golf on kivaa! 
Hyvä, että Vesterinen omistaa Keskisuomalaista! 
Tarkoitus pyhittää keinot!
Vuosivuokraksi 100 markkaa, kohtuullista!
Me omistamme lehden!
Onhan laillistettu ryöstö sallittua!
Kommarit ja demarit herrojen kanssa marjassa!
Nythän alue säilyy vihreänä!
Kristillistä koska saavat jäädä asumaan!

Linkit:
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. Häikäilemätön kaava valmisteilla. (21.9.99)
Sippulanniemi aidataan golffareille. (20.07.99)

  
2000
torstaina 20. tammikuuta 2000/25  Sivun alkuun
 
Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!

Keskisuomalainen ei ole ottanut kantaa koko asiaan, vaikka resursseja varmaankin olisi. Lehden omistajat määräävät mitä kirjoitetaan ja tässä tapauksessa golfia pelaajia omistajia ja heidän ystäviään on liikaa. Joitakin alueen asukkaiden ja maanomistajien hätähuutoja on julkaistu silmänlumeeksi!

Se mistä vaietaan, on valinta!

sanomanetti.fi 20. tammikuuta 2000 pm.

  
2000
torstaina 20. tammikuuta 2000/25 
 
Sosialisointia Jyväskylässä:
 Epäpyhä allianssi
(SDP, vas, krist ja vihreät sekä GOLF-puolue) ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä!


"Yksityisellä maalla sijaitsevat vakinaiset ja loma-asunnot on merkitty osayleiskaavassa symbolein virkistysalueelle."

"Golfin ja yleisen ulkoilukäytön välillä vallitsee tietty ristiriita. Ulkoilureitit eivät kyllin hyvin erotu golf-kentällä olevista poluista, joilla ulkoilijoihin voi kohdistua riskejä."

"Mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy kaavaa kuluvan vuoden (1999) puolella, ei sitä uuden lain mukaan enää lähetetä ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Tällöin kaavasta tulee kaupunginvaltuuston päätöksellä oikeusvaikutteinen osayleiskaava."

"Jyväs-Golf r.y. on tyytyväinen osayleiskaavaluonnokseen. Yhdistys haluaisi kuitenkin pienentää Majaniemen kärkeen esitettyä suojelualuetta, jotta väylien rakentaminen olisi mahdollista. - Kaavoitustoimisto: Majaniemeen merkittyä suojelualuetta on pienennetty siten, että sen lävitse on mahdollista rakentaa golf-väyliä."

"Erkki Urtti ei vastusta kohtuullista virkistysaluevarausta omistamallaan tilalla Rno. 2:237, mutta asettaa kyseenalaiseksi varauksen laajuuden sekä golf-kentän laajennuksen. - Kaavoitustoimisto: Huomautus ei anna aihetta toimenpiteisiin."

Katkelmia pöytäkirjoista.

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13 joulukuuta 1999 tuoda kaavan valtuuston käsiteltäväksi seuraavan äänestyksen jälkeen:

Koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä ja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin: Ken kannattaa kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestää ''jaa'' ja jos ''ei'' voitaa, on kaupunginhallitus hyväksynyt jäsen Fredriksonin muutosehdotuksen. Äänestys hyväksyttiin suoritettavaksi kättennostoin.

Kättennostoin suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 ''jaa'' -ääntä (jäsenet Ojala, Ahola, Väliniemi, Hakkarainen, Arvaja ja Tuija Mäkinen sekä varajäsenet Leppänen ja Matti Mäkinen) ja 4 ''ei'' -ääntä (puheenjohtaja Ikonen sekä jäsenet Antila, Fredrikson ja Selin).  

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja Ikonen sekä jäsenet Antila, Fredrikson ja Selin ilmoittivat eriävän mielipiteen päätöksen johdosta. Pirkko Selin ilmoitti lisäksi seuraavan eriävän mielipiteen päätöksen johdosta. Pyydän lisäksi lisäselvitystä jokamiehenoikeuksista kaavaan liittyvällä ranta- alueella, kallioalueen virkistyskäyttötavoista ja Majanoron suojelualueen rajausperusteista.

Lue myös!
Sippulanniemi aidataan golffareille torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. Häikäilemätön kaava valmisteilla.
maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999

NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936
Nykyaika nyt! Tule tekemään yhteisen tajun kokemusta!
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/25/n9917chaplininnykyaika.htm

Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen vuonna 1999 ja 2000 Laukaassa ja Jyväskylässä.
   

2000
torstaina 20. tammikuuta 2000/25 
 
Omistajan hätähuuto. Katkelma kirjoituksesta


"Kaavoittajan alkemiaa Sippulanniemessä"

"Keskiajan alkemistit uskoivat, että kullan valmistaminen on mahdollista. Jyväskylän kaavoitustoimistossa uskotaan vastaavasti, että yksityisen omistamat maat muuttuvat piirustuspöydällä yleiseksi virkistysalueeksi. Temppu tehdään kaavoittamalla maat virkistysalueeksi välittämättä siitä kuka ne omistaa. Jos kaava-alueella sattuu olemaan asumuksia, niin merkitään ne vain symboleilla suoraan virkistysalueen keskelle.

Asukkaille toki annetaan lupa jatkaa asumista omalla maallaan omissa kodeissaan, tosin tietyin rajoituksin. Sitten vaan kaava hyväksytettäväksi ja saman tien virkistysalue onkin sitten valmis. Karttakeskukselle toimitetaan tiedot kaavasta. Sitten laaditaan erilaisia ulkoilu- ja retkeilykarttoja, joihin virkistysalueet on merkitty. Näin ovat yksityiset maat muuttuneet yleiseksi virkistysalueeksi.

Vai ovatkohan sittenkään? Jotakin taisi päästä unohtumaan.Tosiasiassa kaava on aina vasta suunnitelma, joka antaa vasta mahdollisuuden toteuttaa suunniteltuja maankäyttötapoja. Toteutus vaatii aina eri päätöksen. Pelkkä kaava ei muutu itsestään asuinalueeksi eikä myöskään virkistysalueeksi. Ensin pitää hankkia maat omistukseen, tai mahdollisesti tehdä maankäyttösopimus. Toisen maalle ei saa rakentaa eikä perustaa yleistä virkistysaluetta, ei siinäkään tapauksessa, ettei mitään sen kummempaa rakentamista tarvita.

Yksityinen maa on virkistysalueeksi kaavoitettunakin edelleen sitä samaa yksityistä metsää, peltoa tai joutomaata, joilla sovelletaan edellenkin ulkoilulakia. Yksityinen rakennuspaikka nauttii kotipiirin suojasta yhtä vahvasti kuin ennenkin.

Keljonlahden rakennetut yksityiset rannat on pääsääntöisesti kaavoitettu VL-merkinnällä (lähivirkistysalue). Kuitenkaan asukkaiden ja maanomistajien kanssa ei ole neuvoteltu.  Tämä kielii siitä, ettei yksityisiä alueita edes aiota hankkia todelliseen virkistyskäyttöön, vaan asia jää pelkän suunnitelman asteelle, ilman yritystäkään kaavan todelliseksi toteuttamiseksi.

Maankäytöstä sopiminen etukäteen yksityisten maanomistajien kanssa olisi erityisen tarpeellista varsinkin silloin kun on kysymyksessä on virkistysalue. Kaupungilla näet ei ole lunastusoikeutta maan hankkimiseksi virkistystarkoituksiin. Alueet jäävät tällöin mitä todennäköisimmin yksityiseen omistukseen eikä kaava voi toteutua suunnitellussa tarkoituksessaan eli todellisena virkistysalueena.

Kaupunginvaltuusto käsittelee Sippulanniemen virkistysalueen osayleiskaavaa kokouksessaan 24.1.  Tällöin joko hyväksytään tai hylätään se, että Keljonlahden asutut rannat olisivat muka kaupunkilaisten virkistysrantoja ja vielä vapaat rakentamattomat rannat varataan golfkentän laajennukselle.

Sippulanniemen asukkaat kyllä pärjäävät nykyisenkin kaavaehdotuksen kanssa, heidän alueensa eivät muutu yleiseksi virkistysalueeksi ja elämä jatkuu entisellään, mutta miten käykään tavallisen kaupunkilaisen: vapaita rantoja ei virkistysalueelle jää!

Tästä syystä on tärkeää äänestää sen puolesta, että kaavaehdotus palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Vain tämä päätös luo mahdollisuudet selvittää, miten Sippulanniemestä voitaisiin luoda todellinen, kaikkien kaupunkilaisten virkistysalue."

NIILO KYLMÄLAHTI Sippulanniemen kanta-asukas."

Julkaistu Keskisuomalaisessa keskiviikkona 19.1.2000 Puheenvuorot-palstalla.

Playtime
   
2000
torstaina 27. tammikuuta 2000/26

Viime viikolla: Sosialisointia Jyväskylässä: Epäpyhä allianssi (SDP, vas, krist ja vihreät sekä GOLF-puolue) ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä!
Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!
 
Näin siinä sitten kävi, vai kävikö?

"Sippulanniemen golf-kaava hyväksyttiin mutinoin Jyväskylässä".
Keskisuomalainen tiistaina 25. tammikuuta 2000. 

Parade (1974)  Jacques Tatin viimeinen elokuva maalaissirkuksen esityksestä. Herra Hulot ei ole enää mukana. sunnuntaina 30.1 TV2:ssa.
Horse Feathers (Hevosen sulat 1932) Marx-veljesten hillitöntä komiikkaa.
sunnuntaina 30.1 TV1:ssä.
The Band Wagon Iskelmäkaruselli (1953) Vincente Minnellin mestarimusikaali)
maanantaina 31.1 TV2:ssa klo 14.10.
 
Värisuorat SDP ja Keskisuomalainen Oy.

Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. Häikäilemätön kaava valmisteilla. (21.9.99)
Sippulanniemi aidataan golffareille. (20.07.99)
 
 
2002
30. toukokuuta 2002. 
 
Golf-sokeutta Suomen maassa
Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi

Oulussa ministeri Suvi Linden kaatui viheriölle. Jyväskylässä on pistetty vieläkin paremmaksi: kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ja kumppanit kaavoittavat golf-kenttää yksityisten maille maanomistajien vastustuksesta välittämättä.

Kaikki Suomen golf-kentät ovat yksityisiä pienen harrastajajoukon omistamia. Joillain kentillä omistusosuus, joka takaa pelaamisen maksaa jopa satoja tuhansia markkoja. Huomattavasti halvempiakin on.

Osa kentistä toimii täysin omistajien rahoituksella, osa on vuokrannut kentän kunnilta kymmeniksi vuosiksi erittäin edullisella vuosivuokralla. Oulussa kentän laajennukseen pyydettiin kaupungilta alhaista maanvuokraa, koska kenttä oli tarkoitus rakentaa vain osakkaiden rahoituksella ilman yhteiskunnan tukea. Ministeri Suvi Linden kuitenkin esitteli omistamalleen kentälle miljoonan markan avustusta valtiolta. Tästä nousi niin kova kohu, että hän joutui eroamaan ministerin paikaltaan.

Jyväskylässä on toisenlaista menoa, vielä hurjempaa.

Sippulanniemen golf-kentän laajennukseen ei haluta enää kaupungin omistamaa maa-aluetta, vaan kaupunki kaupunginjohtaja Pekka Kettusen johdolla kaavoittaa yksityisten maita yksityisen golf-kerhon tarpeisiin. Tämä häikäilemättömyys jatkuu ja jatkuu maanomistajien vastustuksesta huolimatta. Hallinto-oikeus ei tosin tätä hyväksynyt, mutta kaupungilla oli otsaa valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tästä asiasta.

Oman lukunsa on sanomalehti Keskisuomalainen, joka ei pysty ottamaan edes neutraalia asennetta tällaiseen nykyaikaiseen maanryöstöön. Lehti kirjoittaa puolueellisesti päättäjiä painostaen. Todellinen limbo-otsikointi oli, kun lehti väitti, että jos kaava hylätään, niin rannat rakennetaan kerrostaloiksi!

Tähän loppuun ote Keskisuomalaisessa julkaistusta maanomistajan yleisönosastokirjoituksesta:
"Temppu tehdään kaavoittamalla maat virkistysalueeksi välittämättä siitä kuka ne omistaa. Jos kaava-alueella sattuu olemaan asumuksia, niin merkitään ne vain symboleilla suoraan virkistysalueen keskelle."  "Asukkaille toki annetaan lupa jatkaa asumista omalla maallaan omissa kodeissaan, tosin tietyin rajoituksin."
...
"Keljonlahden rakennetut yksityiset rannat on pääsääntöisesti kaavoitettu VL-merkinnällä (lähivirkistysalue). Kuitenkaan asukkaiden ja maanomistajien kanssa ei ole neuvoteltu."

"Maankäytöstä sopiminen etukäteen yksityisten maanomistajien kanssa olisi erityisen tarpeellista varsinkin silloin kun on kysymyksessä on virkistysalue. Kaupungilla näet ei ole lunastusoikeutta maan hankkimiseksi virkistystarkoituksiin."
….
"Kaupunginvaltuusto käsittelee Sippulanniemen virkistysalueen osayleiskaavaa kokouksessaan 24.1.2000."  "Tällöin joko hyväksytään tai hylätään se, että Keljonlahden asutut rannat olisivat muka kaupunkilaisten virkistysrantoja ja vielä vapaat rakentamattomat rannat varataan golfkentän laajennukselle."

"Miten käykään tavallisen kaupunkilaisen: vapaita rantoja ei virkistysalueelle jää!"

30.05.2002 Pertti Manninen, sanomanetti.fi.

Lue myös!

Keskisuomalainen tiistaina 25. tammikuuta 2000.

Linkit
Omistajan hätähuuto. Katkelma kirjoituksesta "
Sosialisointia Jyväskylässä: Epäpyhä allianssi ryöstää asukkaiden talot ja rannat
Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!
Sosialisointi-etusivu
Näin siinä sitten kävi, vai kävikö?
Ensimmäiset jutut:
Sippulanniemi aidataan golffareille.
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle.

Lue myös:
Demokratia karttaa Suomen Liikunta ja Urheilua. Ministeri Suvi Linden ei valvo.
Kettunen vittuilijasta eetikoksi. Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen

Tänään 30.05.02 
Huutokauppaa hädällä
Golf-sokeutta Suomen maassa
Suomen perustuslaki pilkattavana
Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa
Ilta-sanomat tuomittiin Eeva-lehden siteeramisesta
Mikael Fränti kertoo lauantaiväkivallasta.
Sairaalassa Helsingissä 2
Jääviys on itse huomattava
Aki Kaurismäki
Työtä!
  
2002
28.11.2002 
Huomenna Itsenäisyyspäivän aattona: Kaavaryöstö etenee

Jyväskylän kaupunki sai ajamansa Sippulanniemen golf-kaavan hyväksytyksi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Erilaisilla kaavatempuilla tullaan ryöstämään asukkaiden maat jopa korvauksetta!

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen
http://www.sanomanetti.fi/2002/03/14/kettunen.htm

ansaitsee aikaisemman oman luonnehdintansa "vittumainen"
http://www.sanomanetti.fi/2002/09/12/kettunensensuroitu.htm

lisäksi luonnehdinnat "häikäilemätön" ja "raukkamainen". Hän käyttää vahvemman oikeutta lakimiesarmeijoineen ja kaavaspesialisteineen pientä yksityistä maanomistajaa vastaan ja hyväksyttää toimensa pihalla olevilla luottamusmiehillä.

Oma lukunsa on kokonanaan sanomalehti Keskisuomalainen, joka ei selosta asiaa kunnolla ja vaikenee oudosti kertomatta, mistä todellisuudessa on kysymys. 
 
2002
05.12.2002 
Uusi vuosituhat. Vanhat kujeet.Kuva: Pertti Manninen.

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee.
Uutisointia sisäsivuilla. Otsikoissa Golf-kaavakin on muuttunut virkistysalueeksi. Keskisuomalainen. 
   
Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi KHO.n päätöksen sisäsivuillaan ja antoi puuhamiesten kehua itseään estottomasti.

Maanomistajien asema kuitattiin lauseella: "Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi." Keskisuomalainen 15.11.2002.

Keskisuomalainen 15.11.2002.
Sippulanniemi pysyy virkistysalueena. Korkein hallinto-oikeus kumosi kaikki osayleiskaavasta jätetyt valitukset. Kaupungille ratkaisu oli mieluinen.

Sippulanniemen virkistysalueen kaavakiista on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joka on kumonnut kaikki osayleiskaavasta tehdyt valitukset. KHO:n päätöksellä kaava-alue jää virkistyskäyttöön, eikä sinne voi rakentaa enää asuintaloja. Kaava-alue ulottuu Sippulanniemen länsipuolelta Kuokkalan kehätien päähän.

Kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen pitää ratkaisua kaikin puolin merkittävänä kaupungille.
- Lasken Sippulanniemen neljän tärkeän virkistysalueen joukkoon Laajavuoren, Kolmisoppisen ja Aittovuoren lisäksi, hän sanoo.
Virkistysalueella on 9-reikäinen golfrata, ja kaavasta on joissain yhteyksissä puhuttu myös "golfkaavana".
- Kaava antaa kyllä mahdollisuuden radan laajentamiseen, mutta se vaatii kokonaan oman päätöksentekoprosessinsa, muistuttaa Halinen.

- Sippulanniemi on kaupungin virkistysalueena hyvin saavutettavissa ja tärkeä yhteys Päijänteeseen. Päätös on osoitus kaupungin kaavoitustoimen ja kaavoituspolitiikan korkeasta tasosta, johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta, toteaa kaupunginjohtaja Pekka Kettunen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan tammikuussa 2000. Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi.
Rakennusoikeuden lisääminen ei siis ollut alueella asuvien valittajien päämääränä, mutta ilmassa on ollut poliittisia haluja myös asuntorakentamisen suhteen. Niitä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisu marraskuussa 2000 vain rohkaisi, kun kaupunginvaltuuston kaavapäätös kumottiin. Kaupunki valitti päätöksestä KHO:een. Pohdinnat alueen tulevaisuudesta voidaan nyt aloittaa uudestaan alkuperäisestä virkistyskäytön näkökulmasta.

Keskisuomalainen 15.11.2002. Jyväskylä. Eeva Salminen.

http://www.sanomanetti.fi/2002/12/05/etusivu.htm

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Lisää linkkejä! Liite.
  

Liite.

2002.

Maanomistajan kantelun luonnos KHO:n päätöksestä oikeuskanslerille.

 ...
Asia:  Kantelu  KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN päätöksestä 12.11.2002, taltionumero 2945, diaarinumerot 97 ja 173/1/01.

Toimenpiteet ja menettelyt joita kantelu koskee:

1.
KHO esittää päätöksensä perusteeksi seuraavaa:  "Kun otetaan huomioon se, että yksityisten rakennusten säilyttäminen, korjaaminen ja tuhoutunutta vastaavan rakennuksen rakentaminen on kaavassa kohdemerkinnöin sallittu ja että olemassa olevat rakennukset pihapiireineen on osoitettu asumis- tai loma-asumiskäyttöön, jolloin maanomistajiin ei kohdistu alueen menettämisen uhkaa,…"  

Kantelen oikeuskanslerille siitä, että KHO perustelee alueen menettämisen uhkaa riidanalaisen kaavan kaavamääräyksillä, eikä sen perusteella mitä laissa kunnan ja valtion lunastusoikeudesta säädetään. 

KHO:n käyttämä perustelu ei suojaa maanomistajia omaisuutensa menettämisen uhalta tulevaisuudessa, vaan kaupunki voi hakea maankäyttö- ja rakennuslain 99§:n 3 momentin nojalla lupaa kiinteistöjen lunastamiseen myös rakennusten osalta, jotka on kohdemerkinnöin merkitty yleiselle virkistysalueelle.

Myöskään Jyväskylän kaupunginvaltuuston kaavapäätöksessä Sippulanniemen virkistysalueen osayleiskaavassa  ei ole sellaisia kaupunkia sitovia kaavamääräyksiä, jotka antaisivat maanomistajalle suojaa lunastusuhkaa vastaan.

2.
Edelleen KHO esittää päätöksensä perusteeksi seuraavaa: Kun otetaan huomioon se, että yksityisten rakennusten säilyttäminen, korjaaminen ja tuhoutunutta vastaavan rakennuksen rakentaminen on kaavassa kohdemerkinnöin sallittu ja että olemassa olevat rakennukset pihapiireineen on osoitettu asumis- tai loma-asumiskäyttöön, jolloin maanomistajiin ei kohdistu alueen menettämisen uhkaa

sekä maankäyttö- ja rakennuslain 43§:n 1 momentissa tarkoitetun ehdollisen rakentamisrajoituksen vaikutus, yleiskaavasta ei aiheudu muutoksenhakijoina oleville maanomistajille maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n 4 momentissa tarkoitettua kohtuutonta haittaa."  

Tässä KHO ei ota huomioon sitä, että Sippulanniemen virkistysalueen yleiskaavassa määritellään kohdemerkinnöin kaikki  ne rakennukset, joka voidaan säilyttää, mistä eksklusiivisesti seuraa se, ettei uusia rakennuksia voi rakentaa ilman että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista.  Tällöin voidaan perustellusti väittää, että toteutuu maankäyttö- ja rakennuslain 43§:n 2 momentin mukainen rakentamisrajoitus.  Tällöin ei sovelleta, mitä 1 momentissa säädetään (ehdollinen rakentamisrajoitus).

Kantelen Oikeuskanslerille siitä, että KHO perustelee päätöksensä vain maankäyttö- ja rakennuslain 43 §:n 1 momentissa tarkoitetulla ehdollisen rakentamisrajoituksen vaikutuksella maanomistajien oikeuksiin, eikä ota huomioon 43 §:n 2 momentin rakentamisrajoituksen vaikutusta.

3.
Maankäyttö- ja rakennuslain 101§:ssä sanotaan, että jos maa asemakaavassa tai 43 §:n 2 momentissa tarkoitetun määräyksen nojalla yleiskaavassa on osoitettu käytettäväksi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiseen rakennustoimintaan eikä maanomistaja sen vuoksi voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen aluettaan, kunta tai, jos alue on kaavassa tarkoitettu tai osoitettu valtion tarpeisiin, tämä on velvollinen lunastamaan alueen tai suorittamaan haitasta korvauksen.  

Kun maankäyttö ja rakennuslain 1 momentin nojalla vaaditaan lunastettavaksi vain osa omistajalle kuuluvasta, yleiskaavaan tai asemakaavaan otetusta yhtenäisestä alueesta kunnalla tai valtiolla on oikeus lunastaa koko alue.  On selvää, että maanomistajan asema heikkenee ratkaisevasti jos maanomistaja vaatisi lunastamaan vain osan alueestaan, kun siitä seuraa koko alueen lunastamisen uhka.

Sippulanniemen virkistysalueen osayleiskaavassa yksityiset tilat on kokonaan rakennuksineen merkitty yleisen virkistysaluemerkinnän alle, jolloin koko alueen lunastaminen kaupungille merkitsisi myös mahdollisten asuin- ja loma-asuntojen menettämisen kaupungille.

Edelleen lunastus- tai korvausvelvollisuus voi koskea maa- ja metsätaloutta varten osoitettua aluetta vain, jos kaavassa on asetettu sen käyttöä koskevia erityisiä rajoituksia. 

Kaupunki voi väittää, ettei virkistysalueelle ole asetettu käyttöä koskevia erityisiä rajoituksia, vaan alueen käyttö virkistysalueena tapahtuu vain niin sanottujen jokamiehen oikeuksien puitteissa,  jolloin alueen käyttö virkistysalueena ei oikeuta maanomistajaa korvaukseen.   

Kantelen Oikeuskanslerille siitä, ettei KHO arvioidessaan maanomistajille kaavoituksesta aiheutuvaa haittan kohtuullisuutta, ottanut huomioon sitä, että maan kaavoittaminen yleiseksi virkistysalueeksi voi tapahtua siten, että maanomistaja voi jäädä kokonaan ilman korvausta.  

4.
Kantelen Oikeuskanslerille siitä, ettei KHO  arvioidessaan maanomistajille kaavoituksesta aiheutuvaa haitan kohtuullisuutta, ottanut huomioon sitä vaikutusta mikä maan kaavoittaminen yleiseksi virkistysalueeksi ja omaisuuden joutuminen lisääntyneen lunastusuhan alaiseksi aiheuttaa kiinteistölle sen arvon alentumisena.

5.
Kantelen Oikeuskanslerille siitä, ettei KHO ottanut huomioon Jyväskylän kaupungin ylivertaista asemaa oikeuden edessä maanomistajia vastaan, kun kaupungilla on käytössään omat lakimiehet ja lain tunteva virkakunta joiden kulut maksavat veronmaksajat, ratkaistessaan maanomistajien vaatimusta ja valitusta oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.   

Lisäksi tämän asian ratkaisu tehtiin uuden maankäyttö- ja rakennuslain perusteella, jonka soveltamisesta maallikolla ei voi olla sellaisia tietoja ja voimavaroja joka tekisivät hänet tasavertaiseksi vastapuoleksi oikeuden edessä. 

Edelleen tämä riita-asia pohjautuu kaava-asiaan, jossa toimijana on ollut Jyväskylän kaupunki ja yksityiset maanomistajat pyrkivät puolustamaan kaavoituksen kaventamia oikeuksiaan nauttia omaisuudestaan.

Toimenpiteet jotka toivon Oikeuskanslerin tekevän:

1.
Esitän, että KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN päätökset n:o 2945, diaarinumerot 97 ja 173/1/01  Oikeusvaikutteisen yleiskaavan hyväksymistä ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevien valituksista, kumotaan sillä perusteella, ettei päätöksen perustelussa nojauduta  lakiin, vaan tulkintaan riidanalaisen kaavapäätöksen määräyksistä.

2.
Esitän, että KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN päätökset n:o 2945, diaarinumerot 97 ja 173/1/01  Oikeusvaikutteisen yleiskaavan hyväksymistä ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevien valituksista, kumotaan Suomen hallitusmuodon omaisuudensuojasäännöksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojasäännöksen vastaisena.

3.
Esitän, että Jyväskylän kaupunkia viipymättä kielletään toimeenpanemasta mitään toimenpidettä, jonka tarkoituksena Sippulanniemen virkistysalueen osayleiskaavan toteutus, niin kauan kunnes Oikeuskansleri ratkaisee tämän kantelun.

4.
Esitän Oikeuskanslerin viraston tutkivan, onko maankäyttö- ja rakennuslain 101 §:ssä  oleva kunnalla tai valtiolla oleva oikeus lunastaa koko alue silloin kun maanomistaja vaatii lunastettavaksi vain osan yleiskaavaan tai asemakaavaan otetusta yhtenäisestä alueesta, ristiriidassa Suomen hallitusmuodon omaisuudensuojasäännöksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojasäännöksen kanssa.
...

Maanomistajan kantelun luonnos KHO:n päätöksestä oikieuskanslerille.

Jatkuu ...

Jutun alkuun!


 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow



Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.

Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!
 
Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 
 
 Sanomanetti sunnuntai 2006-12-03.

Kuva. "Paapuuri ja styyrpuuri illan hämärtyessä". Kuva lauantaina 2006-12-02 lasten laivassa tukevasti maalla. Pertti Manninen. Kuva.


Sanomanetti. Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-12-03.

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?

Sipoonkorpi, mikä se on.? En ole siellä käynyt, mutta lehtien kirjoituksista päätellen se on iso luonnontilassa oleva koskematon alue. Ja tällainen on jäänyt maan pääkaupungin kupeeseen. Sipoolaiset ansaitsevat kiitoksen siitä.

Keskustan pohjalainen kansanedustaja Mari Kiviniemi asettuu nyt kevään maaliskuun 2007 vaaleissa ehdokkaaksi Helsinkiin. Samoin tiedetään myös pääministeri Matti Vanhasen harkitsevan vaalipiirinsä muuttoa Uudeltamaalta Helsinkiin. Tällaisetko itsekkäät tavoitteet pakottavat esiintymään maaryöstön puolestapuhujina?

Kansanedustaja Mari Kiviniemi on jossakin kirjoituksessaan käyttänyt sanontaa, että maailmassa (tällä maapallolla) ei ole yhtään pääkaupunkia, joka ei olisi kasvanut joka suuntaan. Helsingin tapauksessa siis myös itään. Kannattaisi kuitenkin hänen ja maan hallituksen ja helsinkiläistenkin ajatella näinkin:

Olisiko ylvästä olla maailman ainoa pääkaupunki, jonka kupeessa on täysin koskematon luonnontilassa oleva korpialue? Siis ainoa maailmassa. Olisiko tällaisella seikalla mitään arvoa? Sipoolaiset ovat tämän meille suomalaisille mahdollistaneet. Onko oikein, että nyt joidenkin epämääräisten ja perusteiltaan kestämättömien perustelujen varjolla ollaan Sipoonkorpeen ja sen läheisyyteenkin koskemassa?

Onko pääministeri Vanhanen tyhmä vai häikäilemätön vai jopa molempia?

Pääministeri Matti Vanhasella olisi ollut mahdollisuus selvittää Helsingin aluevaatimusten laillisuus etukäteen. Näissä selvityksissä olisi mitä ilmeisemmin selvinnyt, että kuntajakolain kriteetit eivät mitenkään täyty näissä Helsingin aluevaatimuksissa.

Lain mukaan molempien kuntien pitää hyötyä rajamuutoksista. Kovin vaikeaa on nähdä, että Sipoo jotenkin hyötyisi siitä, että siltä katoaisi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kuuden miljoonan euron vuosittaiset, siis vuosittaiset, verotulot. Esimerkiksi.

Jos pääministeri on jättänyt tällaiset laillisuusseikat selvittämättä, hän on tyhmä. Jos hän on ne sen sijaan selvittänyt ja siitä huolimatta kertonut suullisesti ja kirjallisesti monessa yhteydessä myönteisen kantansa Helsingin vaatimalle rajansiirrolle, hän on häikäilemätön.

Miten hän voisi olla molempia yhtaikaa? Jotenkin näin: Hän jatkaa tukensa antamista Helsingin hankkeelle, joka kepulikonstein onkin muuttunut sisäministeriön ja kuntaministeri Hannes Mannisen hankkeeksi. Nyt pääministeri onkin joutunut yllättäen (?) hallinnollisella vastuulla toimivaksi. Hän ei olekaan enää pelkästään poliittinen toimija tässä asiassa.

Oikeuskansleri Paavo Nikula on tiettävästi moneen kertaan varoittanut ministereitä lausuntojen antamisesta. Kyllähän lausuntoja toki voi antaa, mutta lausunnon antajan on sitten huomattava, että hän tulee helposti jääviksi päättämään asiasta.

Näin näyttää käyneen jo nyt pääministeri Matti Vanhaselle, valtiovarainministeri Eero Heinäluomalle ja tietenkin tälle soppamestari-kuntaministeri Hannes Manniselle.

Aikaisemmin asiaa kommentoidessani olen käyttänyt ilmaisua (muistinvaraisesti) "Hallitus olisi paljon rehellisempi, jos se säätäisi lain, että Helsinki saa Sipoolta maata". Tällä ilmaisulla tietenkin tarkoitin, ettei mikään hallitus, mielestäni, uskaltaisi sellaista säädätyttää eduskunnalla. Ehkä tulevaisuudessa voikin, kuka senkään tietää?

Helsingin Sanomat on jo ottanut heti kantaa tulevaan oikeusprosessiin

Sipoo on ilmoittanut, ettei se aio tyytyä siihen, että siltä viedään maata yhtään neliösenttiä. Se on ilmoittanut, että kun tällainen päätös tulee, niin siitä seuraa ehkä vuosiakin kestävä oikeusprosessi, lopullisen päätöksenhän asiasta tekee KHO.

Sipoo on jo valittanut selvitysmies Pekka Myllyniemen jääviydestä. Hän on tiettävästi ennen selvitykseen ryhtymistä lausunut jotain asiasta. Lisäksi hän näyttää ulkopuolisestakin olevan epäpätevä, koska hän ei ole juristi ja asiahan näyttää olevan nimenomaan juridinen: täyttääkö liitosehdotus nykyisen voimassa olevan lain vaatimukset. Aika näyttää.

Helsingin Sanomat on Myllyniemen selvityksen jälkeisenä päivänä perjantaina 2006-12-01 kirjoittanut pääkirjoituksensa Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu ensimmäisessä kappaleessa: "Myllyniemi rajasi alueen sen kokoiseksi, että osaliitokselle on kestävät asialliset ja oikeudelliset perusteet."

Niinpä. Trial by newspaper-menettelyä pahimmillaan. Lehdellä on tietenkin oikeus uskoa ja uskotella näin, mutta onko "osaliitoksella" oikeudelliset perusteet, se jää nähtäväksi. Ja siitä ei päätä Helsingin Sanomat eikä päätoimittaja Janne Virkkunen, joka on jotenkin häärännyt asian taustalla.

Saman päivän 2006-12-01 pääuutissivulla koko aukeaman levyisessä jutussaan lehti jatkoi tätä ennakointiaan mahdollisesta oikeudenpäätöksestä. Vai antoiko lehti ohjeitaan KHO:n jäsenille?  Miltei koko pääuutissivun levyisessä otsikossa luki: "Helsinki saamassa Sipoosta aiottua pienemmän siivun". Siis saamassa.

Miten maakunnissa suhtaudutaan näihin Helsingin herrojen puuhasteluihin?

Keskisuomalainen -lehti, jota aika säännöllisesti seuraan, ei ole kirjoittanut asiasta. Tämä tietenkin sillä varauksella, että kirjoittelu on jäänyt jonkun matkan johdosta huomaamatta. Yritin tarkistaa asiaa netistä, mutta en kyllä löytänyt yhtään pääkirjoitusta tai päätoimittaja Erkki Laatikaisen päätoimittajan kolumnia, jossa asiaa olisi käsitelty. Perjantaina 2006-12-01, siis selvitysmies Pekka Myllyniemen julkaiseman selvityksen seuraavana päivänä, selvityksestä Keskisuomalainen ei kirjoittanut riviäkään.

Asia rupesi sen verran kiinnostamaan, että kävin kirjastossa lukemassa kaikki sinne tulevat, perjantaina ilmestyvät päivälehdet. Saldo oli seuraava: Selvityksestä kirjoittivat: Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset Viikkolehti, Maaseudun tulevaisuus, Suomenmaa, Tiedonantaja (ennakoiden), Uutispäivä Demari, Aamulehti ja Savon Sanomat.

Asiasta ei kirjoittanut: Keskisuomalainen. Sipoo mainittiin lehdessä Vihreä lanka, jonka painoaikataulu ja toimitustapa lienevät sellaiset, että kaikki torstain asiat eivät ehdi perjantain lehteen. Tiedonantaja mainitsikin Sipoo-jutussaan, että Myllyniemen selvitys ei ehdi lehden tähän numeroon. Kirjastoon tulee lisäksi lehdet KD Kristillisdemokraattinen viikkolehti ja Kotimaa, joiden ilmestymispäivä on torstai. Kirjaston nimi on Laukaan pääkirjasto.

HBL Hufvudstadsbladet, joka ei tule keskisuomalaisen maaseudun kunnan kirjastoon, kirjoitti asiasta runsaasti tuoden esille Sipoon vastustavan näkökannan ja sen oikeudelliset perustelut.

Savon Sanomat yllätti. Pääkirjoituksessa tuotiin esille ihan yksinkertainen peruskäsite: nollasummapeli, jota olen kaivannut tähän keskusteluun kovastikin ja ihmetellyt sitä, pelaako keskusta niin kaksinaamaisesti, että se Helsingissä esiintyy jonkinlaisena vapahtajana ja jättää kertomatta tästä touhusta maaseudulla perinteisillä kannatusalueillaan. Eihän laittomuuksista luulisi mitään hyvää seuraavan. Maaliskuussahan se nähdään mikäli "maapeli" on vielä silloin käynnissä, toivottavasti roihuen!

Savon Sanomien vastaava päätoimittaja on  Tapani Lepola. Pääkirjoitus perjantaina 2006-12-01 Sipoolle kävi kuin Suomelle talvisodassa päättyy näin:

"Suomella on hyvä olla vahva pääkaupunki, ja kukaan ei voi kiistää, etteikö Helsinkiin olisi keskittynytkin viime vuosikymmenien aikana yhä enemmän poliittista, hallinnollista, taloudellista ja myös henkistä valtaa.

Suomi on kuitenkin valtiona ja kansakuntana enemmän kuin sen pääkaupunki, ja perustuslaissa pienemmille on turvattu samat oikeudet kuin suuremmillekin. Kansakunta ja valtio ovat periaatteessa nollasummapeliä: mikä on toiselle lisää, on toiselta pois. Jos politiikkaa tehdään aina vain vahvempien ehdoilla, kysymys ei ole enää politiikasta - yhteisten asioiden hoidosta  - vaan puhtaasta pakkovallasta."

Näin siis Savon Sanomat perjantaina 2006-12-01 kirjoittaessaan Helsingin ja Sipoon "henkien taistosta", joka näyttäytyy Savosta katsoen "vanhatestamentillisena Davidin ja Goljatin kamppailun toisintona".

Tämä oli pääkirjoitus tänään sunnuntaina 2006-12-03.

Sanomanetti. Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-12-03.

Lue myös!

Eduskunta sai aloitteen Sipoonkorven kansallispuistosta. Lue!


Liite.

Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. 

Aamulehti

Selvitysmies puolitti Sipoon ja Helsingin maakiistan.
Kuva: Selvitys valmistui. Selvitysmies Pekka Myllyniemi (oik.) luovutti ehdotuksensa torstaina alue- ja kuntaministeri Hannes Manniselle. Sipoo on asettanut Myllyniemen puolueettomuuden kyseenalaiseksi.
Aamulehti. Kotimaa. STT Helsinki. Perjantai 2006-12-01.


Helsingin Sanomat

Helsinki saamassa Sipoosta aiottua pienemmän siivun.
Kartta: Selvitysmies Pekka Myllyniemen esitys rajansiirrosta Lounais-Sipoossa.
Kuva: Pekka Myllyniemi.
Helsingin Sanomat. Jarmo Huhtanen. Kari Kiuru. Perjantai 2006-12-01. (Pääuutissivulla).

Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu.
Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Perjantai 2006-12-01. Lehden päätoimittaja on Janne Virkkunen.

Selvitysmies Pekka Myllyniemi esittää rajansiirtoa Lounais-Sipoossa.
Kartta: Selvitysmies Pekka Myllyniemen esitys rajansiirrosta Lounais-Sipoossa.
Kuva: Kuntaministeri Hannes Manninen (vas.) sai torstaina käsiinsä selvitysmies Pekka Myllyniemen ehdotuksen Helsingin uudesta itärajasta.
Helsingin Sanomat. Kaupunki. Jarmo Huhtanen. Perjantai 2006-12-01.

Sipoolaiset teilasivat alueliitosesityksen.
Kuva: Kunnanjohtaja Markku Luoma, valtuuston varapuheenjohtaja Kauko Virtanen ja puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen tyrmäsivät esityksen.
Helsingin Sanomat. Kaupunki. Kari Kiuru. Perjantai 2006-12-01.


HBL Hufvudstadsbladet

Sibbopolitiker ratar kompromissförslag
HBL Hufvudstadsbladet. Perjantai 2006-12-01.

Ingen tror på Sibbos planer.
Kuva: Bestämd. - jag har beaktat sibbobornas åsikt i min utredning, försäkrar Pekka Myllyniemi. Sibbos egna utredningar och även forskningscentralen VTT:s siffror viftar han dock bort.
Kartta.
HBL Hufvudstadsbladet. Inrikes. Tommy Pohjola. Perjantai 2006-12-01.
Fotnot: Pekka Myllyniemis utredning finns att läsa på adressen www.intermin.fi.

Helsingfors får rusta sig för lång kamp.
Kuva: Tummen ner. Helsingfors förslag är ingen kompromiss, utan ett hårt slag mot utvecklingen i Sibbo, säger kommunfullmäktiges ordförande Kristina Lyytikäinen, som inte accepterar förslaget.
Kuva: Stridlysten. Sibbos kommundirektör Markku Luoma säger att slaget om Sibbo inte är slut på länge än.
HBL Hufvudstadsbladet. Inrikes. Ralf Sundberg. Perjantai 2006-12-01.

Äntligen! säger Pajunen.
HBL Hufvudstadsbladet. Inrikes. Camilla Bergren. Perjantai 2006-12-01.

Kiljunen håppas på samarbete.
HBL Hufvudstadsbladet. Inrikes. Perjantai 2006-12-01.


Iltalehti

Kylätappelu jatkuu susirajalla.
Kuva: Selvitysmies Pekka Myllyniemi täytti Hannes Mannisen toimeksiannon. Koska sopu on kaukana, saadaan pakkoliitoksesta mehevä riita aivan maalisvaalien alle. Kuva. (Vaakunat).
Iltalehti. Pääkirjoitus. Perjantai 2006-12-01. Lehden vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä.

Tämän palan Helsinki saa Sipoolta. Ehdotus.
Kartta. Tätä ehdotetaan.
Kuva: Ei käy. Sipoolaiset osoittivat näyttävästi mieltään Helsingin vaatimuksia vastaan keskiviikkona Senaatintorilla Helsingissä.
Iltalehti. Uutiset. Jorma J. Mattila. Perjantai 2006-12-01.

Minut pakkoliitettiin.
Iltalehti. Uutiset. Näkökulma. Jyrki Vesikansa. Perjantai 2006-12-01.


Ilta-Sanomat

Helsingille vähän pienempi siivu.
Kuva: Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen otti eilen vastaan selvitysmies Pekka Myllyniemen ehdotuksen Sipoon lounaisosan liittämisestä Helsinkiin.
Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Perjantai 2006-12-01. Lehden päätoimittaja on Hannu Savola.


Kansan uutiset Viikkolehti.

Myllyniemi esittää Sipoosta alueita Helsingille.
Kansan uutiset Viikkolehti. (STT). Perjantai 2006-12-01.


Keskisuomalainen

Keskisuomalainen.. Perjantai 2006-12-01.
(Lehdessä ei ollut mitään selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä tai mistään muustakaan Sipoon alueisiin kohdistuvista asioista).


Maaseudun tulevaisuus

Sipoo-selvittäjä: Helsinki saa laajeta.
Maaseudun tulevaisuus. Uutiset. Eija Poutanen. Perjantai 2006-12-01.

Sipoo.
Maaseudun tulevaisuus. Uutiset. Päivän punkti. Lauri Kontro. Perjantai 2006-12-01. Lehden päätoimittaja on Lauri Kontro.



Savon Sanomat

Sipoolle kävi kuin Suomelle talvisodassa.
Savon Sanomat. Pääkirjoitus. Perjantai 2006-12-01. Lehden vastaava päätoimittaja on Tapani Lepola.


Suomenmaa

Epäilyt selvitysmiehen puoluettomuudesta loukkaavia.
Kuva: Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoma (vas.) ja valtuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen Sipoon kunnan tiedotustilaisuudessa torstaina.
Suomenmaa. Ajankohtaista. Perjantai 2006-12-01.


Tiedonantaja

Sipposta ennakkotapaus?
Kuva: Sipoolaiset barrikaadeilla.
Tiedonantaja. Perjantai 2006-12-01.

Tuleeko Sipoon pakkoliitoksesta  malli kuntauudistukselle?
Kuva: "Sipoosta ennakkotapaus. loppuu jo kuntien vapaus", lauloivat sipoolaiset mielenosoittajat.
Tiedonantaja. Perjantai 2006-12-01.


Uutispäivä Demari.

Helsinki sai näpeilleen Sipoo-riidassa.
Kuva: Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (vas.) kiitteli Pekka Myllyniemen esitystä perusteelliseksi ja hyvin laadituksi.
Uutispäivä Demari. Marja Luumi. Perjantai 2006-12-01. (Etusivulla).

Sipoo kiistassa kompromissi.
Kuva: Pekka Myllyniemen esitys sai heti tuoreeltaan ristiriitaisen vastaanoton.
Kartta: Alueliitosehdotukset.
Uutispäivä Demari. Uutiset. Marja Luumi. Perjantai 2006-12-01.

"Rohkeampi ote olisi saanut olla".
Uutispäivä Demari. Uutiset. (ML). Perjantai 2006-12-01.

Selvitysmies piirsi rajat Helsingin pyrkyä kohtuullisemmiksi.
Kuva: Helsinki tarvitsee maata idän suunnalta. Selvitysmies Pekka Myllyniemen linjaus uusille rajoille on kohtuullinen ratkaisu.
Uutispäivä Demari. Pääkirjoitus. Perjantai 2006-12-01. Lehden pääkirjoitustoimittaja on Matti Linnanahde.


Vihreä lanka.

"Sama homma kuin Sipoo-päätöksessä". (Upotus).
Vihreä lanka. Uutiset. Opetusvirasto kähmyili kouluselvityksen. Pauli Välimäki. Perjantai 2006-12-01. 

Liite. Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. 

Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?  Lue!


Extra! HBL Hufvudstadsbladet. Ledare (Pääkirjoitus). Sibbomodellen inte omöjlig. Johanna Westman. Lauantai 2006-12-02. Lue!


Jutun alkuun!

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow



Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.

Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!


Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 

  

Sanomanetti torstai 2006-11-30.


Kuva. "Hämärä laskeutuu talvisena iltana täysikuun aikaan".  Keskiviikko 2006-11-01. Laukaa. S-market ja Lidl. Pertti Manninen. Kuva.


Suuri maaryöstö. Osa 6.  

Selvitysmies Pekka Myllyniemi esittää "kompromissia":
Helsinki saakin ryöstää 50 km2:n sijasta vain 30 km2!


Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen:  

"Olemme luulleet, että elämme demokraattisessa maassa, demokraattisessa Suomessa, mutta ei näin oikein ole, juridiikka ei toimi ja meistä tämä on ihan meidän lakiemme vastainen."  Nelonen. Kahdeksan uutiset 2006-11-30. 



STT  torstaina 2006-11-30.
Manninen: Epäilyt selvitysmiehen puolueettomuudesta loukkaavia

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) pitää Sipoon kuntajohdon epäilyjä selvitysmies Pekka Myllyniemen puolueettomuudesta törkeinä. Sipoo jätti keskiviikkona korkeimpaan hallinto-oikeuteen Myllyniemen valinnasta valituksen, jonka mukaan hän ei ole lain edellyttämällä tavalla puolueeton ja objektiivinen tehtävässään.

"Minusta tämä on loukkaavaa Sipoon kuntajohdon osalta. Selvitysmies on tehnyt tämän päätöksen virkavastuunsa mukaisesti", Manninen sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa. 

Mannisen mukaan kuntajakoselvittäjän raportti oli hyvin perusteltu ja laadittu etenkin, kun se valmistui tiukassa aikataulussa.  Hallituksen tavoitteena on tehdä asiassa päätös vielä tämän vaalikauden aikana. Myllyniemen selvitys lähtee ensin käsiteltäväksi lääninhallitukseen, joka hankkii siihen tarvittavat lausunnot maanmittaustoimistolta ja maistraatilta. Tämän jälkeen esitys on kuulutettavana kunnissa.   Kuntien tulee antaa näkemyksensä asiassa helmikuun alkupuolella, minkä jälkeen sisäministeriö valmistelee asian valtioneuvostolle.
STT  torstaina 2006-11-30.



STT  torstaina 2006-11-30.
Sipoo antoi murskatuomion Myllyniemen esitykselle

Sipoo tyrmää täysin selvitysmies Pekka Myllyniemen esityksen kuntarajojen muuttamisesta. Sipoon johdon mukaan alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) sai sellaisen raportin kuin oli tilannut.

"Koko selvitysmiesepisodin ainoa tehtävä on ollut luoda kaunis kuorrutus Helsingin kaupungin ja eräiden johtavien ministerien kelvottomista aineksista yhdessä leipomalle kakulle", sivaltaa Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen (r).

Sipoon mielestä tilanteessa olisi rajojen siirron sijaan pitänyt tutkia esimerkiksi sitä, kuinka valtion omistuksessa olevat rakentamattomat maa-alueet saataisiin nopeasti asuntotuotannon käyttöön.  Sipoon johdon mielestä koko hanke on merkki Helsingin päättäjien kyvyttömyydestä ratkoa sisäisiä poliittisia näkemyserojaan.
STT  torstaina 2006-11-30


YLE Uutiset  torstaina 2006-11-30.
Myllyniemi kutistaisi Helsingin Sipoo-osuutta
 
Sipoon kunnan, Vantaan kaupungin ja Helsingin kaupungin osakuntaliitosta selvittänyt kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemi esittää, että Helsinkiin liitetään osa Lounais-Sipoosta.   Ministeriö asetti asianomaisia kuntia kuultuaan kuntajakoselvittäjäksi valtiotieteiden maisteri Myllyniemen.

Myllyniemi esittää, että Helsinkiin liitetään Sipoosta Itäsalmi, Karhusaari ja Landbo. Lisäksi Vantaan kaupungista Helsinkiin liitetään ns. Västerkullan kiila. Tämä on vähemmän kuin Helsinki havitteli. Liitettävällä alueella asuu liki 2 000 ihmistä. Osan itäinen rajaus kulkee Puronniityntien ja Immersbyntien välissä kiinteistöjen rajoja mukaillen, pohjoisessa rajaus kulkee Degermossan ja Ängskullan pohjoispuolelta, sisäministeriö tiedottaa.

Helsingin seudun ja pääkaupunkiseudun kehittämisellä on merkitystä paitsi alueelle itselleen, myös koko maan kilpailukyvylle ja kehittämiselle, Myllyniemi katsoo. Helsingin yhdyskuntarakenteen kehittämistä itään voidaan perustella kuntien toimintakyvyllä ja toiminnan taloudellisuudella sekä alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksien parantamisella. Myllyniemi tutki Helsingin kaupunginvaltuuston esityksen lisäksi liitosvaihtoehdot, jotka täyttävät kuntajakolain edellytykset.

Kunnan osaliitos voidaan kuntajakolain nojalla tehdä, jos valtuusto ei vastusta muutosta, tai jos muutos ei vaikuta kunnan asukaslukuun yli 5 prosenttia tai maapinta-alaan yli 10 prosenttia. Myllyniemen mukaan vaihtoehdoista ne, joissa siirrettävä raja-alue jäisi raja-arvojen alle, eivät tule kysymykseen, koska liitettävä alue ei ole riittävä yhdyskuntarakenteen eheyttämisen kannalta. Se kun edellyttää vähintään 20 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan sijoittumista alueelle.
YLE Uutiset  torstaina 2006-11-30.



YLE Uutiset  torstaina 2006-11-30.
Vanhanen : Tämä hallitus tekee Sipoo-ratkaisut

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen vastaanotti Myllyniemen selvityksen. Ministeriön valmistelu etenee kuntajakolain mukaisesti.  
Esitys lähtee lääninhallituksen käsiteltäväksi. Lääninhallitus hankkii lausunnot maanmittaustoimistolta ja maistraatilta. Sitten esitys on kuulutettavana kunnissa, ja kuntien pitää antaa näkemyksensä asiassa helmikuun alussa. Sisäministeriö antaa lopulta valmistellun asian valtioneuvostolle.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan tämä hallitus tekee Sipoon jakoa koskevat ratkaisut. Vanhasen mukaan aikataulusta saattaa tulla tiukka, mutta silti päätökset tehdään vielä ennen maalisvaaleja. Vanhanen pitää selvitysmiehen raporttia perusteellisena, mutta varoo ennakoimasta hallituksen ratkaisua.  Oikeuskansleri Paavo Nikula on kehottanut ministereitä pidättäytymään mielipiteiden esittämisestä, ettei päätöksentekoon synny jääviystilanteita.
YLE Uutiset  torstaina 2006-11-30.



YLE Uutiset  torstaina 2006-11-30.
Helsinki tyytyväinen selvitykseen

- Siihen pitää olla tyytyväinen. Se osoittaa selkeästi ja kiistatta ne perusteet, mitä ollaan puoli vuotta toistettu oikeutetuiksi ja järkeviksi, YLE Uutisten haastattelema Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja kommentoi raporttia.
- En minä tätä pettymyksenä sinänsä pitäisi. Tämä mahdollistaa itämetron laajentamisen ja merkittävän asunnontuotannon. Jokainen hehtaari, joka Helsinkiin liitettäisiin on voitto pääkaupunkiseudun ja Helsingin kilpailukyvylle ja elinvoimaisuudelle, Vapaavuori jatkoi.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen muistutti, että Sipoon työvoimasta käy pääkaupungissa töissä.
- Me olemme yhtä rakennetta, minkä takia ei sitten kaupunkirakennekin. Lähtökohta on siinä, että jos haluamme kilpailukykyisen pääkaupungin, niin me kaikki olemme sitä yhdessä rakentamassa, Pajunen totesi YLE Uutisille.



YLE Uutiset  torstaina 2006-11-30.
Selvitysmiehen raportti ei yllättänyt Sipoota

Sipoon kunnanvaltuuston johto ei yllättynyt selvitysmies Pekka Myllyniemen kompromissiehdotuksesta Sipoon ja Helsingin välisen rajakiistan ratkaisemiseksi.  Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtajan Kristina Lyytikäisen (r.) mukaan Sipoossa aavisteltiin raportin suositusten olleen tiedossa jo ennen työn alkamista, koska selvitysmiehellä oli aikaa työhönsä vain marraskuun loppuun asti. Myllyniemi määrättiin selvitysmieheksi syyskuun lopulla. Sipoolaisten käsityksen mukaan kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) sai sellaisen raportin "kuin oli tilannut".

Sipoon kuntapäättäjien tiedotteessa kritisoidaan sitä, että raportissa on ohitettu esimerkiksi sen vaihtoehdon tutkiminen, että valtion omistuksessa olevat rakentamattomat maa-alueet saataisiin nopeasti asuntotuotannon käyttöön.  Sipoolaiset vaativat, että valtiovalta laittaa omat rivinsä kuntoon ja tuo valtion maat rakentamiseen sekä pakottaa Helsingin toimimaan omien rajojensa sisällä.

Sipoon kuntapäättäjät sanovat taistelevansa oikeusteitse kaikkia rajansiirtoesityksiä ja -päätöksiä vastaan. Sipoo jätti eilen korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen selvitysmiehen nimittämisestä.
YLE Uutiset  
Julkaistu 30.11.2006.




Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu. Perjantai 2006-12-01. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.

Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu

Kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemen riisuttu ehdotus Lounais-Sipoon liittämisestä Helsinkiin on kelvollinen kompromissi. Ehdotus on ensimmäinen vakavasti otettava vaihtoehto Helsingin esitykselle. Myllyniemi rajasi alueen sen kokoiseksi, että osaliitokselle on kestävät asialliset ja oikeudelliset perusteet.

Helsinki haluaa Lounais-Sipoosta 50 neliökilometrin suuruisen maa-alueen sekä osan Sipoon edustan saarista. Tavoitteena on asuttaa alueelle noin 50 000 ihmistä. Myllyniemi rajaa alueen noin 30 neliökilometrin suuruiseksi, jolloin asukasluvuksi tulisi arviolta 20 000. Saaret Myllyniemi jättää Karhusaarta lukuun ottamatta Sipoolle.

Sipoon kunta on vuosikymmeniä halunnut eristäytyä pääkaupunkiseudusta. Samaan aikaan kun Helsingin metropolialue on laajentunut länteen ja pohjoiseen, Sipoo on ollut idässä kehityksen muurina. Helsingin räväkkäehdotus sai Sipoon vihdoin heräämään. Kunnan vastaehdotus on kuitenkin täysin epärealistinen. Sipoo uskoo, että se itse pystyy 25 vuodessa rakentamaan asunnot 40 000 uudelle asukkaalle. Kunta on laatinut yleiskaavaehdotuksen, jonka mukaan sen asukasluku kasvaisi keskimäärin 6,5 prosenttia vuodessa. Se on mahdoton tavoite, vaikka konsulttipari Hjallis Harkimo ja Bo Ekström kuinka kuntalaisille toista vakuuttaa.

Konsulttien tiistaina julkistama esitys on pelkkä teoreettinen malli, jolla kunnan investoinnit ja palvelut hoidettaisiin bisnesmallin mukaisesti. Esimerkkinä konsultit käyttävät Espoon Suurpeltoa, joka rahoitetaan maanomistajilta kerättävillä maankäyttömaksuilla ja verotuloilla. Malli saattaa toimia 232 000 asukkaan Espoossa, joka maankäyttömaksuilla rakentaa noin 9 000 asukkaan kaupunginosan. Sen sijaan asukasluvultaan kolminkertaiseksi kasvavan Sipoon satojen miljoonien eurojen arvoisten investointien rahoittaminen maankäyttömaksuilla, yksityisrahoituksella ja verotuloilla on käytännössä hyvin vaikeaa. Sipoosta tulisi lähes täysin yksityisesti omistettu kunta, mikä ei kunnallispoliittisesti ole järkevää eikä mahdollista.

Myllyniemi on rakentanut ehdotuksensa taitavasti kuntajakolain ehtojen ja alueen maantieteellisen sijainnin varaan. Kuntajakolaki edellyttää, että Myllyniemen ehdotuksen kokoiseen alueliitokseen on erityisen painavat syyt. Tärkein ja kiistattomin syy on Helsingin ja pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tasapainoinen kehitys. Siihen osaliitosta tarvitaan.

Myllyniemen ehdotus on asukasmäärältään pienin mahdollinen. 20 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan kaupunginosa luo perustan tehokkaalle joukkoliikenteelle ja on aidosti pääkaupunkiseudun kehitykselle merkityksellinen. Se ei kuitenkaan vie Sipoolta elinkelpoisuutta ja toimintakykyä, vaan kunta voi rakentaa yleiskaavaehdotuksensa mukaisesti Nikkilästä, Talmasta ja Söderkullasta omat suuralueensa. Myllyniemen Helsingin ehdotuksesta pienennetty alue on niin lähellä Helsinkiä, että on luonnollista liittää se hallinnolliseksi osaksi pääkaupunkia. Sen sijaan Sipoon saarten siirtäminen Helsingille ei ole perusteltua.

Myllyniemen ehdotus ei odotetusti Sipoolle kelpaa. Sen sijaan, että Sipoo lähtisi kehittämään yhdessä Helsingin kanssa elinvoimaista itäistä pääkaupunkiseutua, kunta jatkaa vastustustaan. Se on pääkaupunkiseudun yhteistyöhengen ja koko seutukunnan tulevaisuuden kannalta todella sääli.

Kuva: Selvitysmies Pekka Myllyniemi (oik.) luovutti ehdotuksensa kuntaministeri Hannes Manniselle.

Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu. Perjantai 2006-12-01. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen ja sitä julkaisee Helsingin Sanomat Oy lehdessä olevien tietojen mukaan. Omistaja on SanomaWSOY konsernin Sanoma Oy netissä olevien tietojen mukaan.

Lue!

Keskiviikko 2006-01-25. Päätoimittaja Janne Virkkunen: Pääkaupunkiseudusta riippuu tulevaisuus!
Katse eteenpäin! -seminaari. Marina Congress Center 25.1.2006
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4

Torstai  2006-06-22. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Helsingin alueliitosesitys on tyly mutta perusteltu. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/09/etusivu.html#helsinginalueliitosesitys

Keskiviikko 2006-06.28. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoon omat kasvuhalut heräsivät kovin myöhään. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4

Torstai 2006-06-29.
Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Poliittinen pakkosopu latisti kuntauudistusta.  Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.

Torstai 2006-08-31. Helsingin Sanomat. Merkintöjä. 18 miljoonan kerrosneliön arvoitus. Keijo Himanen. Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4

Maanantai 2006-09-18. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Kuntauudistukseen vauhtia lepsusta puitelaista huolimatta. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.

Torstai 2006-09-21. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoo-kiistaan nopeasti selvitysmies. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4


Perjantai 2006-12-01. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoon pitäisi kyetä näkemään kokonaisetu. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/01/etusivu.html#suurimaaryosto6





Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Helsingille vähän pienempi siivu. Perjantai 2006-12-01. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Hannu Savola.

Helsingille vähän pienempi siivu

Selvitysmies Pekka Myllyniemi ehdotti eilen odotetusti maa-alueen liittämistä Lounais-Sipoosta Helsinkiin, mutta yhtä odotetusti hän pienensi aluetta Helsingin haluamasta. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa tavoitella Sipoolta noin 50 neliökilometrin aluetta, mutta Myllyniemi päätyi noin 30 neliökilometrin alueeseen. Helsingin tavoittelema uusi kunnanraja siirtyi Myllyniemen paperissa lännemmäs, ja saaristoalueet Karhusaarta lukuun ottamatta jäivät Sipoolle.

Ehdotuksen vastaanottaneella alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisella (kesk) ei eilen ollut huomauttamista Myllyniemen työhön. Mannisen mukaan valtioneuvosto pyrkii ratkaisemaan liitosasian vielä tällä vaalikaudella. Se tietää kiirettä.

Alueliitoksen sipoolaiset vastustajat ovat epäilleet Myllyniemen riippumattomuutta, mutta Manninen piti tällaisia väitteitä loukkaavina. Myllyniemi itse korosti toimineensa virkavastuulla. Puhe Myllyniemen selvityksen puolueettomuudesta menee Sipoossa saman tien toisesta korvasta ulos. "Koko selvitysmiesepisodin ainoa tehtävä on ollut luoda kaunis kuorrutus Helsingin kaupungin ja eräiden johtavien ministerien kelvottomista aineksista yhdessä leipomalle kakulle", Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen (r) sanoi eilen. Lyytikäisen lausunto koettelee korrektiuden rajoja, mutta kuvaa syntynyttä ristiriitatilannetta hyvin. Helsinki kannattanee tulevassa lausunnossaan pienentynyttäkin kunnanosaliitosta, mutta Sipoo vastustaa sitäkin jyrkästi.

Kunnanosaliitos voidaan lain mukaan tehdä valtioneuvoston päätöksellä, vaikka kunta vastustaisi sitä. Jos osaliitos vie yli kymmenen prosenttia kunnan maa-alasta tai yli viisi prosenttia väestöstä, tarvitaan kuitenkin erityisen painavat perustelut. Sipoon tapauksessa viiden prosentin väestöosuusraja ylittyy, mutta selvitysmies katsoo pääkaupunkiseudun kehittämismahdollisuuksiin liittyvän yleisen edun vaativan liitosta. Asiasta on syytä olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Vajaan 19 000 asukkaan Sipoo ei voi kovin pätevästi tulkita miljoonan ihmisen asuttaman Helsingin seudun etua, ja pääkaupunkiseudun etu on aina myös yleiskansallinen etu. Noin 30 neliökilometrin siirtyminen Helsinkiin ei muuttaisi pinta-alaltaan Espoota suurempaa Sipoota elinkelvottomaksi. Jäljelle jäävällä huomattavan suurella alueella Sipoo pystyisi toteuttamaan sitä asukasluvun nopeaan kohottamiseen tähtäävää kaavoitusta, jonka se on keksinyt Helsingin laajenemishalua vastustaakseen.

Kun Helsinkiin liitettiin laajoja ympäröiviä alueita vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa, Helsingin maalaiskunta - nykyinen Vantaa - menetti keskuksensa Malmin ja lähes puolet asukkaistaan. Siitä huolimatta Vantaa on nyt Suomen neljänneksi suurin kaupunki. Myös Sipoo olisi voinut halutessaan lähteä kasvupolitiikkaan jo 1960-luvulla, mutta se ei halunnut. Julkilausuttuna syynä oli halu säilyttää kunta väljänä ja luonnonläheisenä. Todellinen syy oli kielipoliittinen: pelko ruotsinkielisten jäämisestä vähemmistöksi.

Upotus: Yleinen etu painaa alueliitosriidassa enemmän kuin Sipoon ajama paikallinen etu. 

Kuva: Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen otti eilen vastaan selvitysmies Pekka Myllyniemen ehdotuksen Sipoon lounaisosan liittämisestä Helsinkiin.

Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Helsingille vähän pienempi siivu. Perjantai 2006-12-01. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Hannu Savola ja sitä julkaisee Ilta-Sanomat Oy lehdessä olevien tietojen mukaan. Omistaja on SanomaWSOY konsernin Sanoma Oy netissä olevien tietojen mukaan.

Lue!

Keskiviikko 2006-06-21. Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Helsinki katsoo nyt itään. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#suurimaaryosto

Maanantai 2006-07-17. Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Sipoo kitisee, mutta juna kulkee. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#sipookitisee

Lauantai 2006-09-16. llta-Sanomat. Pääkirjoitus. Kovaa peliä Sipoossa. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Antti-Pekka Pietilä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#kovaa

Perjantai 2006-12-01. Ilta-Sanomat. Pääkirjoitus. Helsingille vähän pienempi siivu. Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Hannu Savola.
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/01/etusivu.html#suurimaaryosto6




Iltalehti. Pääkirjoitus. Kylätappelu jatkuu susirajalla. Perjantai 2006-12-01. Iltalehden vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä. 

Kylätappelu jatkuu susirajalla

Selvitysmies Pekka Myllyniemi lähes puolitti sen alueen, jota Helsinki vaatii Sipoolta, mutta sopua se ei tuonut.

Helsingin kaupunginvaltuusto esitti kesäkuussa, että valtioneuvosto liittäisi pakolla 50 neliökilometrin alueen Lounais-Sipoota Helsinkiin.
Uhriksi joutunut Sipoo ryhtyi välittömästi raivokkaaseen vastahyökkäykseen. Se valmisteli nopeasti yleiskaavan, jonka mukaan nykyisin vain runsaan 18 000 asukkaan Sipoon väkiluku kasvaisi vuoteen 2025 mennessä 40 000 asukkaalla. Samanaikaisesti Sipoo aloitti Helsinkiä ja sitä tukemaan sitoutunutta Vanhasen hallitusta vastaan valitustehtailun, joka jatkuu täydellä teholla.

Se, että ministeri Mannisen esittämä selvitysmies Pekka Myllyniemi lähes puolitti Helsingin vaatiman alueen koon alle 30 neliökilometriksi ja rajasi lähes kaikki saaret Helsingiltä ulottumattomiin, ei Sipoota tyydytä. Kunnan johto ei ole valmis minkäänlaiseen kompromissiin. Selvitysmiehen mukaan "kyse ei ensisijaisesti ole Helsingin lisämaan tarpeesta vaan välttämättömyydestä pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen itään suuntautuvasta eheyttämisestä". Perusteluna käytetään myös maan etua.

Se mitä Sipoo, Helsinki ja Myllyniemi samalle alueelle kaavailevat, osoittaa että nyt eivät riitele asiat vaan kunnanisät: Myllyniemi lähtee siitä, että tälle riitamaalle sijoitetaan 20 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa. Osapuilleen saman tekisi Helsinki eikä se ole ristiriidassa Sipoon yleiskaavan kanssa. Ratkaisun perusta voisi löytyä tästä: Ei ole järkevää, että Sipoo rakentaa Helsinkiä eikä liioin se, että Helsinki haja-asuttaa Sipoon metsiä.

Nykyinen Helsinki on lukuisten alueliitosten summa. Ne kaikki ovat onnistuneet erittäin hyvin. Viimeisin esimerkki on Vuosaari vuodelta 1966, joka nyt lähes valmiina odottaa suursatamineen ja metroineen uutta kaupunginosaa vierelleen. Myllyniemen esitys antaisi hyvän pohjan neuvotella vielä kerran siitä, mihin Sipoon susiraja vedetään, sillä peltoja ja joutomaata Helsingillä riittää yli oman tarpeen jo nyt. On syytä huomioida sekin, että Helsingillä on käyttöä myös Västerkullan kiilalla, jonka Vantaa sille hyväntahtoisesti lahjoittaa.

Kuva: Selvitysmies Pekka Myllyniemi täytti Hannes Mannisen toimeksiannon. Koska sopu on kaukana, saadaan pakkoliitoksesta mehevä riita aivan maalivaalien alle.

Sivussa: IL SANOO Ei ole järkevää, että Sipoo rakentaa Helsinkiä, eikä liioin se, että Helsinki haja-asuttaa Sipoon metsiä.

Kuva: (Helsingin vaakuna), (Sipoon vaakuna).
 
Iltalehti. Pääkirjoitus. Kylätappelu jatkuu susirajalla. Perjantai 2006-12-01. Iltalehden vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä ja sitä julkaisee Kustannusosakeyhtiö Iltalehti.

Lue!

Maanantai 2006-06-26. Iltalehti. Pääkirjoitus. Ainoa metropoli kaipaa elintilaa. Iltalehti.  Iltalehden vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä.




HBL Hufvudstadsbladet. Ledare (Pääkirjoitus). Sibbomodellen inte omöjlig. Johanna Westman. Lauantai 2006-12-02.

Sibbomodellen inte omöjlig.

Upplägget är sådant att huvudstadsregionen som helhet förlorar om statsrådet ger Helsingfors rätt.

Utredningsman Pekka Myllyniemi missbrukar huvudstadsregionens namn. Hans förslag till ny västgräns för Sibbo är ingen kompromiss: det tjänar Helsingfors stads intressen.

Särskilt illa betjänt av en kommungräns som går rakt genom Sibbo storskog är naturskyddet. Så har Myllyniemi ritat den, för att så mycket som möjligt av Helsingfors mark i Sibbo skall hamna på västra sidan.

Utredningen säger ingenting om Sibbo storskog. Det är begripligt, med tanke på den korta tid som stod till buds. Acceptabelt är det inte.

Skall storskogen inte skövlas måste större delen av den tänkta byggrätten placeras på privatägd mark, oberoende av om det hela sker i Helsingfors stads eller Sibbo kommuns regi.

Sibbo har bäddat självt. Det var först under tvång som kommunens ledning ändrade kurs och beslutade om anslutning till Nylands förbund. Om det steget hade tagits tidigare skulle dagens dilemma knappast ha uppstått.

I dagens läge är det bäst att de övriga kommunerna i Östnyland följer Sibbos exempel. Landskapet Nyland och Helsingforsregionen skulle må väl av sammanhållen planering.

I regionalt perspektiv är den inkorporering som Myllyniemi föreslår i alla fall av marginell betydelse. Viktigare är att också andra delar av Sibbo integreras i metropolstrukturen.

Det måste vara tillåtet att ändra sig. Egentligen borde det uppmuntras.

En internationell idétävling om markanvändningen i Helsingforsregionens 14 kommuner startar om två veckor. Alla 14, bland dem Sibbo, arbetar på en gemensam plan för markanvändning, boende och trafiksystem. Den skall vara färdig inom nästa år.

Dessa innovativa projekt kräver god samarbetsanda. Ändå vill somliga ha en gränsjustering i förtid, innan man vet vad de nya greppen kan leda till.

Också utredningsmannens kommentar till skuggutredningen Harkimo-Ekström vittnar om förstelning i gamla former.

En finansieringsmodell som bygger på markanvändningsavtal har inte hört till de kommunalpolitiska rutinerna. Det betyder inte att den nödvändigtvis är omöjlig.

Avtalssystemet ingår i markanvändnings- och bygglagen. Grunden är det kommunala planläggningsmonopolet och den utvecklingskostnadsersättning som kommunen kan ta ut hos markägaren, upp till 60 procent av den värdestegring som planläggningen ger.

Nya kommunalekonomiska lösningar borde vara välkomna. Sibbo har ingen kommunägd markreserv att falla tillbaka på i den händelse att markägarna trilskas. Men i värsta fall har kommunen möjlighet till tvångsinlösen. Morot och piska.

Förutsatt att kommunens politiker är överens är det inget som säger att Sibbomodellen inte kan lyckas. Sibbopolitikerna är åtminstone hittills överens, också om en Hanne Aho (sdp) utnyttjar varje tillfälle att förhåna den tidigare sfp-dominerade östnyländska inriktningen.

Ledande Helsingforspolitiker tror sig ha vind i seglen och gehör för tvångsannekteringen hos regeringen. Det börjar i alla fall för allt fler bli uppenbart att projektet står i konflikt med den frivillighet som har varit officiell ledstjärna för kommun- och servicestrukturreformen Paras.

I synnerhet på socialdemokratiskt håll vädras dubier om det politiskt kloka i en påtvingad gränsjustering, när Paras mest påstås handla om samarbete över kommungränserna.

Huvudstadsregionens städer har dessutom svurit på att frivilligt samarbete är bättre än metropolförvaltning i två plan. Det är visserligen knappast sant, men så länge teorin gäller bör den tillämpas konsekvent.

Både Sibbo och Helsingfors kan sägas fästa alldeles för stor betydelse vid en gräns. Ja, den urbana bebyggelsen bör få växa österut. Nu är upplägget i alla fall sådant att huvudstadsregionen som helhet förlorar om statsrådet i februari ger Helsingfors rätt. I så fall kan Sibbo tyvärr antas bråka och fördröja byggstarten i all oändlighet.

Bäst är det om kontrahenterna kan förhandla sig till en uppgörelse i godo. I en sådan förhandlingssituation är Sibbo inte helt utan tyngd: man kan sälja sitt samtycke mot ekonomiska värden.

Ser man regionalt på saken finns det mycket som talar för Sibbos egen tidsplan. Om det finns en elektrifierad järnväg som kan utnyttjas för passagerartrafik - varför då inte bygga i Tallmo och Nickby först?

Metro är utmärkt bra, men om något verkar orealistiskt så är det att västmetron, ringbanan och östmetron skulle kunna finansieras samtidigt. Men det är vad som krävs, om Helsingforsprojektet går igenom.

Så dum får en regering inte vara.

Johanna Westman

HBL Hufvudstadsbladet. Ledare (Pääkirjoitus). Sibbomodellen inte omöjlig. Johanna Westman. Lauantai 2006-12-02. Piirros.


Lue myös!

Suuri maaryöstö. Osa 5.  Sipoon kunnan mielipidekysely. Taloustutkimus.
Helsingin Sanomat:
Sipoon valtaenemmistö hylkää rajojen muutokset & Lähes koko Sipoo vastustaa alueluovutuksia Helsingille.
HBL Hufvudstadsbladet:
Sibboborna har ändrat sig (ledare) & Sibbo nobbar Helsingfors & Gränsen är nådd (Debatt. Sibbo).
Raja on saavutettu (Debatti-kirjoituksen käännös).
Helsingin Uutiset:
5000 uutta asuntoa vuodessa (Kolumni).  Lue!

Extra!  Matti Vanhanen: Sipoo ensiaskel tonttipulan ratkaisemisessa. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Lyhyesti. 2006-11-24. Lue!
Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel
. Rakennuslehti. 2006-11-23. Lue!


Suuri maaryöstö. Osat 1-4.

http://www.sanomanetti.fi/2006/07/12/etusivu.htm
http://www.sanomanetti.fi/2006/08/01/etusivu.html#maaryosto
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/16/etusivu.html#suurimaaryosto
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/18/etusivu.html#suurimaaryostoosa3
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/19/etusivu.html#listahelsingin
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/23/etusivu.html#sipoosibbo
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/09/etusivu.html#jaaviys
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/11/etusivu.html#kaupunginjohtaja
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/23/etusivu.html

Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista.
Lue!   

Jutun alkuun!

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow



Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.

Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!


Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 


http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/
YLE tutki suurimmat maataloustuet
Julkaistu 11.12.2006
  Yleisradio on tutkinut Suomen suurimpien maataloustukien saajat. Eniten tukea saa Vapon tytäryhtiö Suo Oy. Tukitietojen hankkiminen on yhä vaikeaa, sillä monet kunnat kieltäytyvät tietojen antamisesta huolimatta korkeimman hallinto-oikeuden ja maatalousministeriön päätöksistä.
 Sata suurinta maataloustukien saajaa vuonna 2004
 
EU:n taisteluosastoon pyrkii 420 suomalaista
Julkaistu 11.12.2006
  EU:n nopean toiminnan joukkojen pohjoismaiseen taisteluosastoon pyrkii 420 suomalaista. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Viron yhteiseen osastoon valitaan kaikkiaan 221 suomalaista rauhanturvaajaa. Pääsykokeet ovat helmikuun alussa, ja pääjoukon koulutus käynnistyy kesäkuussa.
 
Kolme neljästä käyttää Internetiä
Julkaistu 11.12.2006
  Internetiä käytti tämän vuoden keväällä noin kolme miljoonaa suomalaista, eli noin 75 prosenttia väestöstä, kertoo Tilastokeskus. Tietokonetta käyttää 80 prosenttia, eli lähes kaikki tietokoneen käyttäjät surffaavat myös Internetissä.
 
  Melutasoja ryhdytään kartoittamaan   
  Pimeä työ lisääntyy pienillä rakennustyömailla   
  Intian-lennoilta laittomia lääkkeitä?   
  Nettideittailu yhä yleisempää   
  Koskelo karsisi käräjäoikeudet noin 30:een   
  Rajamäki: Sopimuspalokuntien toiminta turvattava   
  Moni laiminlyö kohdunkaulansyövän seulonnat   
 





S
uomalaisrauhanturvaaja pahoinpideltiin Bosniassa
Julkaistu 04.12.2006
  Suomalainen rauhanturvaaja on loukkaantunut vakavasti jouduttuaan esimiehensä pahoinpitelemäksi Bosnia-Hertsegovinassa, kertoo YLEn TV-uutiset. TV-uutisten tietojen mukaan esimies löi alaistaan kasvoihin sillä seurauksella, että tämä sai vakavia murtumavammoja. Pahoinpitely sattui Tuzlan tukikohdassa viime torstaina.
Niinistö ehdolle eduskuntavaaleihin 
Julkaistu 04.12.2006
  Sauli Niinistö on asettumassa Kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Euroopan investointipankin varapääjohtajana toimiva Niinistö aikoo pyytää eroa virastaan helmikuun vaihteessa, jolloin hän aloittaa päätoimisen kampanjoinnin vaaleja varten.
Keskusta kiistää IS:n uhkailusyytökset
  Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä on toistanut joutuneensa keskustapoliitikkojen erityisavustajien painostamaksi. Pietilän mukaan avustajat olivat ilmoittaneet pitävänsä huolen siitä, että Pietilä joutuu luopumaan tehtävästään. Pääministeri Vanhasen erityisavustaja Timo Laaninen kiistää Pietilän väitteet.
   Vaarallisille rikollisille suunnitellaan erityisosastoja   
   Kiintiöpakolaisten määrä jäämässä tavoitteesta   
  Työryhmä vaatii lisää liikennekampanjointia   
   Moni kannattaa yrityskohtaista työehdoista sopimista   
   Suomalaiset kierrättävät ahkerasti   
   EU:lle yhteisiä rajajoukkoja   
   Kannettavien musiikkilaitteiden suosio kasvaa 
 
 
Keskusta kiistää IS:n uhkailusyytökset
Julkaistu 04.12.2006, klo 11.36 (päivitetty 04.12.2006, klo 13.57)
Kuva: YLE24, Lähde: Ilta-Sanomat

Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä on toistanut joutuneensa keskustapoliitikkojen erityisavustajien painostamaksi toimiessaan päätoimittajana. Pietilä kertoi Helsingin käräjäoikeudessa toista asiaa koskeneessa oikeudenkäynnissä, että pääministeri Matti Vanhasen ja kulttuuriministeri Tanja Saarelan (ent. Karpela) erityisavustajat olivat ottaneet Ilta-Sanomiin yhteyttä. Pietilän mukaan avustajat olivat ilmoittaneet pitävänsä huolen siitä, että Pietilä joutuu luopumaan tehtävästään.

Asia nousi esiin Helsingin käräjäoikeudessa toisen asian oikeuskäsittelyn yhteydessä. Tapahtumat liittyvät vuosiin 2003 ja 2005, kun Ilta-Sanomat käsitteli niin sanottua Irak-vuotoa ja Saarelaan liittyviä asioita. Pääministeri Matti Vanhasen erityisavustaja Timo Laaninen kiistää ehdottomasti Antti-Pekka Pietilän esittämät syytökset. Laaninen sanoo, ettei ole ollut yhteydessä Ilta-Sanomiin tai kehenkään konsernin edustajaan esittäen päätoimittajan eroon liittyviä vaatimuksia.



Eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain
Julkaistu 05.12.2006, klo 14.31 (päivitetty 05.12.2006, klo 18.27)
Kuva: YLE24, lähteet: CE, Touko Yrttimaa/YLE

Eduskunta on hyväksynyt Euroopan unionin perustuslakisopimuksen äänin 125-39. Neljä edustajaa äänesti tyhjää. Hallitusrintama rakoili iltapäivän äänestyksessä, sillä neljä keskustalaista ja kaksi sosialidemokraattia äänesti perustuslain hyväksymistä vastaan. Myös neljä kokoomuslaista kansanedustajaa vastusti sopimuksen ratifiointia.

Suomi on 16. sopimuksen vahvistanut maa. Aiemmin Ranska ja Hollanti ovat hylänneet sopimuksen. Euroopan parlamentin puhemies Josep Borrell Fontelles otti iloisena vastaan tiedon perustuslain ratifioinnista. Hän kertoi onnitelleensa tiedon saatuaan eduskunnan puhemiestä Paavo Lipposta, joka osallistuu parhaillaan Euroopan tulevaisuutta käsittelevään EU-parlamentin kokoukseen Brysselissä. Vuodenvaihteessa unioniin liittyvät Romania ja Bulgaria ovat hyväksyneet perustuslain osana jäsenyysneuvottelujaan. Niiden jäsenyyden jälkeen lain on ratifioinut 18 unionin 27:stä jäsenmaasta.
AFP, YLE Uutiset

 
Suomelta tukea Turkin EU-neuvottelun jäädyttämiselle
Julkaistu 05.12.2006, klo 14.34 (päivitetty 05.12.2006, klo 15.23)
Kuva: YLE
 
Pääministeri Matti Vanhanen sanoo Suomen tukevan EU:n komission esitystä Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaisesta jäädyttämisestä. Vanhanen puhui EU:n  parlamentaarikoille Brysselissä. EU:n ulkoministerit käsittelevät asiaa Suomen johdolla ensi maanantaina. Komissio esittää Turkin neuvottelujen keskeyttämistä joiltakin osin vastatoimena sille, että Turkki ei ole suostunut avaamaan satamiaan ja lentokenttiään kyproslaisille.

EU-maat ovat erimielisiä siitä, onko komission esitys sopiva. Kypros pitää sitä liian lepsuna, Britannia taas liian ankarana. Vanhasen mielestä esitys on hyvä pohja päätöksenteolle. Suomi haluaa, että Turkkiin kohdistettavista toimista päätetään ensi maanantain ulkoministerikokouksessa. Vanhasen mukaan hän ei aio tuoda asiaa EU:n huippukokoukseen, joka pidetään ensi viikon loppupuolella.

Kreikka ja EU:n seuraava puheenjohtajamaa Saksa kannattavat puolentoista vuoden määräajan asettamista Turkille satamien avaamiseksi. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan varoitti EU:ta työntämästä Turkkia kokonaan pois jäsenyysneuvotteluista. Turkki lupasi viime vuonna avata satamansa ja lentokenttänsä kaikille EU-maille, joihin kuuluu myös Kypros.

Asia oli Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisen ehto. Turkki ei kuitenkaan ole suostunut avaamaan satamiaan ja kenttiään Kyprokselle. Turkki vaatii, että Kyproksen turkkilaisen pohjoisosan taloussaarto on ensin poistettava. Kypros on uhannut estää Turkin jäsenyysneuvottelut kokonaan, jos Turkki ei taivu.
AP, DPA, Reuters
 

SDP jatkaa suurimpana puolueena
Julkaistu 05.12.2006, klo 06.02 (päivitetty 05.12.2006, klo 10.47)
Kuva: YLE
 
Taloustutkimuksen Radiouutisille tekemän mielipidetutkimuksen mukaan SDP:tä kannattaisi nyt lähes neljännes tutkimukseen osallistuneista. SDP:n kannatus on nyt 24,8 prosenttia. Toiseksi suurimman puolueen Keskustan kannatus on puolestaan laskenut hieman, samoin Kokoomuksen. Keskustaa kannatus on nyt 23,3 prosenttia ja Kokoomuksen 19,8 prosenttia.

Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat tutkimuksen mukaan lähes tasoissa. Vihreiden kannatus on 9,8 ja Vasemmistoliiton 9,6 prosenttia. Pienimmistä puolueista Kristillisdemokraatit (5,7 %), RKP (4,0 %) ja Perussuomalaiset (3,0 %) ovat lisänneet kannatustaan. Tutkimuksessa haastateltiin marraskuun aikana lähes kahtatuhatta henkilöä. Sen virhemarginaali on 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
YLE Uutiset
 

Eduskunta sai aloitteen Sipoonkorven kansallispuistosta
Julkaistu 05.12.2006, klo 10.13 (päivitetty 05.12.2006, klo 13.16)
Kuva: YLE Sipoonkorven kansallispuiston kartta
 
25 kansanedustajaa eri puolueista on allekirjoittanut lakialoitteen Sipoonkorpeen perustettavasta kansallispuistosta. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala.  Lakialoitteen mukaan kansallispuisto perustettaisiin Sipoon ja Vantaan kuntien alueille. Lopullisessa koossaan alue olisi laajuudeltaan 2 700 hehtaaria, josta 1 400 hehtaaria on valtion omistuksessa. Loput kuuluvat tällä hetkellä Helsingin ja Vantaan kaupungeille.

Hautala ehdottaa, että laki saatettaisiin voimaan valtion omistamien alueiden osalta heti. Helsingin ja Vantaan omistamat maat liitettäisiin puistoon joko tekemällä kuntien ja valtion kesken niistä sopimus tai hankkimalla ne valtion omistukseen. Myöhemmin kansallispuistoon voitaisiin vapaaehtoisin sopimuksin liittää myös muiden tahojen omistamia maita.

Kansallispuiston tarkoituksena olisi säilyttää pääkaupunkiseudun tärkein laaja metsäinen luonto- ja viheralue, siihen kuuluvat valtakunnallisesti arvokas metsämanner, iäkkäät metsät, kansallisesti arvokas lintualue, luonnontilaiset purot ja niillä esiintyvät eliölajit. Puistolla on myös tärkeä merkitys pääkaupunkiseudun asukkaille retkeily-, tutkimus- ja opetuskohteena.

Hautala painottaa, että hankkeen aloittamista ei pidä viivytellä. Sipoo-alueliitosta tutkineen selvitysmiehen Pekka Myllyniemen raportissa reilu kolmannes Helsingille luvatusta maa-alueesta sijaitsee Sipoonkorpeen kaavaillussa kansallispuistossa. Tämän vuoksi lakialoitteen mahdollisimman pikainen käsittely on erityisen tärkeää, Hautala sanoo.
YLE24

Linnassa juhlittu Suomen itsenäisyyttä
Julkaistu 06.12.2006, klo 00.03 (päivitetty 06.12.2006, klo 22.33)
Kuva: Touko Yrttimaa / YLE
Itsenäisyyspäivän vietto on huipentunut presidentin juhlavastaanottoon Presidentinlinnassa. Suomen 89-vuotista itsenäisyyttä on juhlistettu tänään eri puolilla maata perinteisin menoin. Linnan juhlia vastustettiin illalla Helsingin Kauppatorilla järjestetyssä mielenosoituksessa.
YLEn Linnan juhlat -sivusto
 
Valtiosihteeri Torstila huolestunut sensaatiohenkisestä historiantutkimuksesta
Julkaistu 06.12.2006, klo 17.23 (päivitetty 06.12.2006, klo 21.00)
Kuva: YLE
Ulkoministeriön valtiosihteerin Pertti Torstilan mielestä raja sensaatiojournalismin ja sensaatiohenkisen historiantutkimuksen välillä on huolestuttavan ohut. Torstila kommentoi Ruotsissa käytävää keskustelua sodanaikaisesta Suomen ja natsi-Saksan yhteistyöstä.
Katso TV-uutisten juttu aiheesta (klo 20.30)

Halonen huolissaan Venäjän tilanteesta
Julkaistu 06.12.2006, klo 05.31 (päivitetty 06.12.2006, klo 18.59)
Kuva: YLE
Presidentti Tarja Halonen on huolissaan Venäjän viimeaikaisista poliittisista murhista ja oikeusvaltiokehityksestä. Halonen sanoo Hämeen Sanomien haastattelussa, että jos Venäjän hallinto ei tiedä murhista mitään, niin tilanne on huolestuttava - ja jos tietää, vielä huolestuttavampi.

Presidentiltä ylennyksiä ja kunniamerkkejä itsenäisyyspäivänä   
Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhayrityksiä   
Suomen suurin nuuskarinki paljastui   
Tietokonevirusten hyökkäykset vähentyneet   
Eduskunta sai aloitteen Sipoonkorven kansallispuistosta   
Suomalaiset kierrättävät ahkerasti 


Tietokonevirusten hyökkäykset vähentyneet
Julkaistu 05.12.2006, klo 17.06
Kuva: YLE24. Lähde Albumi Ky
Tietokonevirusten, -matojen ja muiden haittaohjelmien laajat hyökkäykset ovat vähentyneet tänä vuonna selvästi. Sen sijaan ns. kohdennetut hyökkäykset ovat yleistyneet, kertoo tietoturvayhtiö F-Secure.
Kohdennetuissa hyökkäyksissä hyökkääjä voi ottaa kohteekseen yksittäisen yrityksen, käyttää piilottamiseen esimerkiksi rootkit-ohjelmaa ja varastaa rahallisesti arvokkaita tietoja.
Useissa näistä tapauksista on käytetty väärennettyjä sähköpostiviestejä, joiden liitteenä on ollut haittaohjelmia sisältäviä asiakirjoja.
F-Securen vuosikatsauksen mukaan myös tunnettujen virusten määrä on jatkanut nopeaa kasvuaan, ja roskapostin määrä on kasvanut ennätyslukemiin.
Tänä vuonna ovat yleistyneet myös huijaukset, joissa on käytetty esimerkiksi huolellisesti laadittuja sähköpostiviestejä ja netin huijaussivustoja.
YLE Uutiset 


Halonen huolissaan Venäjän tilanteesta
Julkaistu 06.12.2006, klo 05.31 (päivitetty 06.12.2006, klo 18.59)
Kuva: YLE
Kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi Helsingissä 8.10. 
Presidentti Tarja Halonen on huolissaan Venäjän viimeaikaisista poliittisista murhista ja oikeusvaltiokehityksestä.
Halonen sanoo Hämeen Sanomien haastattelussa, että jos Venäjän hallinto ei tiedä murhista mitään, niin tilanne on huolestuttava - ja jos tietää, vielä huolestuttavampi.
- Meidän on kuitenkin syytä olla kohtuullisia vaatimuksissamme. Tapahtumia ei pidä nähdä liian mustavalkoisina, Halonen opastaa.
Presidentti muistuttaa, että Neuvostoliiton hajoamisesta on suhteellisen vähän aikaa, eikä Venäjällä ole aiempaa kokemusta länsimaisesta oikeusvaltiomallista ja hyvästä hallintotavasta.
STT
 

Valtiosihteeri Torstila huolestunut sensaatiohenkisestä historiantutkimuksesta
Julkaistu 06.12.2006, klo 17.23 (päivitetty 06.12.2006, klo 21.00)
Kuva: YLE
Katso TV-uutisten juttu aiheesta (klo 20.30)
Ulkoministeriön valtiosihteerin Pertti Torstilan mielestä raja sensaatiojournalismin ja sensaatiohenkisen historiantutkimuksen välillä on huolestuttavan ohut.
Torstila kommentoi Ruotsissa käytävää keskustelua sodanaikaisesta Suomen ja natsi-Saksan yhteistyöstä.
Kirjailija Erik Arnstad on nimittänyt Suomen linjaa rikolliseksi hyökkäyssodaksi Neuvostoliittoa vastaan. Arnstadin mukaan Suomi vaaransi näin myös Ruotsin turvallisuuden.
Torstilan mielestä asia on täysin päinvastoin: Suomen taistelu oli hänen mielestään taistelua myös Ruotsin vapauden puolesta. Kun puna-armeija ei edennyt Tornionjoelle ja pystyttänyt sinne rautaesirippua, Ruotsi sai rauhassa kehittää omaa yhteiskuntaansa etäämmällä Neuvostoliiton uhasta.
Torstilan mielestä ruotsalaista keskustelua vaivaa historiattomuus, ja se tuntuu olevan päivän tunnussana hänen mukaansa myös muualla.
Torstila toivoo Ruotsin ja Suomen historiasta asiallista debattia, joka on tarpeen, koska maat ovat niin tärkeitä toisilleen etenkin turvallisuuspolitiikan alalla.
Venäjä-suhteista Torstila sanoo toivovansa, että Suomi pystyisi viemään Venäjän rakentavaan ja aitoon eurooppalaiseen integraatioon, josta kumpikin osapuoli hyötyisi. Venäjän EU-jäsenyys ei kuitenkaan ole mahdollista.
Venäjän epävakaudesta Torstila totesi, etä Venäjän kehitys oikeusvaltion ja demokratian tiellä on vielä nuorta kommunismin kaatumisen jälkeen - eli länsimaiden on annettava Venäjälle aikaa, Torstila sanoo.
Valtiosihteeri Torstilalle myönnettiin itsenäisyyspäivänä 1. luokan Vapaudenristi rintatähtineen - se on korkein tänä vuonna presidentin myöntämistä kunniamerkeistä.
YLE Uutiset
Linnan juhlat kiinnostivat katsojia
Julkaistu 07.12.2006, klo 17.52 (päivitetty 07.12.2006, klo 19.11)
Kuva: YLE
  Keskiviikkoisia itsenäisyyspäivän juhlia Presidentinlinnassa katsoi YLEn TV1:n lähetyksen kautta enimmillään 2 293 000 ihmistä. Lisäksi ruotsinkielistä lähetystä katsoi enimmillään 432 000 ihmistä. Enimmillään juhlat keräsivät vastaanotinten ääreen lähes puolet yli 10-vuotiaista suomalaisista.
 
Kokoomus: Kolmikanta kaipaa kehittämistä
Julkaistu 07.12.2006, klo 15.19 (päivitetty 07.12.2006, klo 19.09)
Kuva: Touko Yrttimaa / YLE
  Kokoomuksen mukaan työelämään liittyvät asiat pitää valmistella kolmikantaisesti myös tulevalla
vaalikaudella. Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mielestä kolmikanta kaipaa kuitenkin sisällön ja rakenteiden kehittämistä.
LUE LISÄÄ

Kuntien harkinnanvaraiset tuet laskussa
Julkaistu 07.12.2006, klo 15.29
Kuva: YLE
  Kuntien harkinnanvaraisen valtionavun määrä laskee tänä vuonna. Valtioneuvosto on päättänyt maksaa harkinnanvaraista tukea 70 kunnalle. Avustusta maksetaan yhteensä vajaa 29 miljoonaa euroa, kun viime vuonna sitä sai 105 kuntaa yhteensä 40 miljoonan euron edestä.
 
Lelutestissä löytyi vakavia puutteita
Julkaistu 07.12.2006, klo 10.40 (päivitetty 07.12.2006, klo 11.19)

Kuva: YLE24
  Kaupan olevista leluista on löytynyt vakavia turvallisuuteen liittyviä puutteita. Kuluttajaviraston perinteisessä turvallisuustestissä
tutkittiin 50 leikkikalua. Niistä vain 27 täytti turvallisuusvaatimukset. Kymmenessä oli vakavia puutteita.
 
  VR alkaa tiedottaa aikatauluongelmista   
  Kambodzha syyttää Suomea rikollisten suojelusta   
  Työntekijöiden irtisanomisuhka vähentynyt   
  UM kiristää järjestötukien jakoperusteita   
  Spermapankit joutuvat tyhjentämään varastonsa uuden lain myötä   
  HS: Viisi rokotetta jonossa rokotusohjelmaan   
  Sakkovankeuksia määrätty viime vuotta enemmän   
  Markku Mattila Suomen Akatemian pääjohtajaksi   
  Linnassa juhlittiin Suomen itsenäisyyttä   
  Presidentiltä ylennyksiä ja kunniamerkkejä itsenäisyyspäivänä   
  Eduskunta sai aloitteen Sipoonkorven kansallispuistosta 
 
Inkeriläisten palauttaminen tutkitaan
Julkaistu 09.12.2006
 
  Inkeriläisten palauttaminen Neuvostoliittoon tutkitaan. YLE Uutisten mukaan Suomen ihmisluovutuksia tutkiva projekti on saanut tutkimukselle rahoituksen vuosien odotuksen jälkeen. Suomi luovutti sodan jälkeen yli 50 000 inkeriläistä Neuvostoliittoon.
 
Lipponen varoitti Nato-allergiasta
Julkaistu 09.12.2006

  Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen varoitti Yleisradion TV1:n Lauantaiseurassa Nato-allergiasta. Lipposen mukaan Suomen on arvioitava, riittävätkö voimavarat ylläpitämään uskottavaa itsenäistä puolustusta. Hän myös oudoksui syntymässä olevaa tilannetta, jossa Suomi ja Ruotsi ovat ajautumassa eri linjoille Naton nopean toiminnan joukoista.
 
Äidin tupakointi vaurioittaa lapsen hengitysteitä pysyvästi 
Julkaistu 09.12.2006,
  Äidin tupakoinnin vaikutuksista lapsen terveyteen on saatu uutta tutkimustietoa. Kuopion yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan äidin tupakointi raskausaikana tai lapsen ollessa pieni näyttää aiheuttavan pysyviä vaurioita lapsen hengitysteihin.
 
  Postit auki joulun alla myös viikonloppuisin   
  SAK: Palkankorotuksista tulossa kova vääntö   
  Vihreät huolissaan pakolaispolitiikasta   
  Opettajankoulutuksen valintoja uudistetaan   
  Taiteen ja viestinnän ammattitutkinto takaa heikoimmin töitä   
  TS: Osa kunnista kiskoo rahaa tukitiedoista   
  Halonen ja Reinfeldt puntaroivat Naton tarjouksia   
  Linnan juhlat kiinnostivat katsojia   
YLE24

Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 


Perjantai 2006-12-01.
KHO sinetöi Sävelradion kohtalon  
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Sävelradion valituksen hallituksen päätöksestä olla jatkamatta kanavan toimilupaa. Sävelradion toiminta päättyy vuoden lopussa. 
Sävelradion mukaan toimilupapäätöksessä ja sen perusteluissa on useita lainvastaisuuksia ja puutteita, minkä takia se pyysi KHO:ta kumoamaan päätöksen. Sävelradio perusteli valitusta mm. sillä, ettei toimilupapäätös edistä sananvapautta ja turvaa monipuolista ohjelmistotarjontaa.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan valitus kuitenkin perustui väärinkäsitykseen, jonka mukaan Sävelradiolla olisi etusija saada toimilupa myös jatkossa. Ministeriö korostaa, että valtioneuvosto kohteli hakijoita tasapuolisesti, kun se myönsi toukokuussa 10 valtakunnallista radiotoimilupaa ensi vuoden alussa alkavalle uudelle toimilupakaudelle.
MTV3:n omistaman Sävelradion taajuudella aloittaa ensi vuoden alussa toimintansa toinen SanomaWSOY:n omistaman SWelcomin kanavista. SWelcom sai luvat naisille suunnattulle Lady FM:lle ja miehille suunnatulle Rock FM:lle.


Lue myös!
Sävelradio
Valtioneuvoston kanslia
10.11.2006 11.15

Khiamin partiotukikohdan tuhoutuminen. Arvio Israelin ja Yhdistyneiden kansakuntien selvitysten sisällöstä

ISBN 952-5631-12-5, ISSN 0782-6028

Julkaisu  (29 sivua, 3 130 kt)

Summary in English 

Tiivistelmä

Israelin asevoimat tuhosi 25.7.2006 noin kello 19.30 paikallista aikaa Khiamin kylän läheisyydessä Libanonissa sijainneen YK:n partiotukikohdan. Iskussa kuoli neljä UNTSO-operaatiossa palvellutta sotilastarkkailijaa. Menehtyneiden joukossa oli suomalainen kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen. Muut tarkkailijat olivat Itävallasta, Kanadasta ja Kiinasta. Tarkkailijat olivat tapahtumahetkellä pukeutuneina henkilökohtaisiin suojavarusteisiin ja suojautuneina tukikohdassa sijainneeseen bunkkeriin, johon osui Israelin pudottama 500 kilon GPS-ohjautuva täsmäpommi. Osuman vaikutuksesta bunkkeri romahti. Sisällä olleet tarkkailijat menehtyivät välittömästi räjähdyksen aiheuttamiin vammoihin.

Asiantuntijatyöryhmän käytössä ovat olleet sekä Israelin selvitys että YK:n raportti. Näiden pohjalta laadittiin molemmille tahoille kirjallisia lisäkysymyksiä, joihin ei saatu vastausta. Israel myöntää, että sotilastarkkailijoiden menehtyminen oli seurausta IDF:n tekemistä virheistä. Israelin hallitus on esittänyt asiaa koskevat pahoittelut ja anteeksipyynnön sekä on todennut ryhtyvänsä toimenpiteisiin, jotta vastaavilta virheiltä voitaisiin tulevaisuudessa välttyä. Israelin ja YK:n raportit ovat loogisia, mutta eivät kattavia. Raporttien perusteella ei ole mahdollista muodostaa täydellistä kuvaa Khiamin partiotukikohdan tuhoutumisen kaikista yksityis-kohdista.

Israel on todennut tapahtuneen johtuneen toiminnallisesta virheestä. Israelin selvityksen mukaan paikalla toimineella israelilaisella divisioonatason maalituskeskuksella oli tietokoneongelma, minkä johdosta keskus joutui siirtämään tiedot maalitusjärjestelmään manuaalisesti. Manuaalisen tietojen syöttämisen yhteydessä tapahtuneen virheen johdosta Khiamin partiotukikohdan tietoja ei syötetty järjestelmään YK:n aseman tietoina. Virheen johdosta Khiamin partiotukikohdan sijaintipaikka valittiin niiden maalien joukkoon, joita vastaan IDF suuntasi maahyökkäystä edeltäneen tulivalmistelun.

Käytettävissä olevan aineiston nojalla asiantuntijatyöryhmällä ei ole perusteita kyseenalaistaa Israelin selvitystä siitä, että Khiamin partiotukikohta tuhoutui virheen seurauksena. Työryhmällä ei myöskään ole näyttöä siitä, että YK:ta vastaan olisi hyökätty tarkoituksellisesti, mutta toisaalta Israelin antamaan selvitykseen sisältyy sotilastekniseltä kannalta katsottuna kysymyksiä herättäviä piirteitä.

Valtioneuvoston kanslia
10.11.2006 11.15 

http://www.vnk.fi/julkaisut/listaus/julkaisu/fi.jsp?oid=173593

 
Sanomanetti torstai 2006-09-28.

 2006-09-27 keskiviikko klo 15.03.

Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 

World weekly. Guardian Unlimited  Word latest
Monday December 11 2006   Glee and grief as Pinochet dies   Man who 'brought Spanish inquisition to Chile' dies aged 91.      Children of Hamas critic killed   Three children of senior Palestinian intelligence officer shot by gunmen.       Talabani hits out at Baker report   Report 'wrong medicine for wrong diagnosis', says Iraqi president.      Afghanistan's opium poppies will be sprayed   · Calls for herbicide use follow record harvest   · Fears sensitive move will boost support for Taliban

Monday December 11 2006 

 Glee and grief as Pinochet dies
Man who 'brought Spanish inquisition to Chile' dies aged 91.
Jonathan Franklin: A healing death
Retirement became legal epic
Timeline: Augusto Pinochet
Comment: Isabel Hilton
Obituary: Augusto Pinochet
Special report: Augusto Pinochet
 Children of Hamas critic killed
Three children of senior Palestinian intelligence officer shot by gunmen.
Special report: Israel & Middle East
 Talabani hits out at Baker report
Report 'wrong medicine for wrong diagnosis', says Iraqi president.
Leader: Accounting House
Special report: Iraq

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 Afghanistan's opium poppies will be sprayed
· Calls for herbicide use follow record harvest
· Fears sensitive move will boost support for Taliban
Taliban rules 'jihad equipment not for personal use'
Special report: Afghanistan
Sunday December 03 2006   Rumsfeld: US failing in Iraq   A leaked memo shows that the former Defence Secretary thinks a major change in strategy is needed, focusing on a staged pull-out of troops.   Old women become 'martyrs'      A 70-year-old blew herself up in a Hamas attack. She may be just the first of many elderly recruits.    The House of Death   David Rose reports on the Mexico killings that led to a Washington cover-up going right to the top.   Revealed: Litvinenko's Russian 'blackmail plot'   · Poison victim 'had intelligence files'   · FBI probe KGB agent over new claims    Guardian/ Worldlatest  Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

Sunday December 03 2006 

 Rumsfeld: US failing in Iraq
A leaked memo shows that the former Defence Secretary thinks a major change in strategy is needed, focusing on a staged pull-out of troops.
Special report: Iraq
 Old women become 'martyrs'
A 70-year-old blew herself up in a Hamas attack. She may be just the first of many elderly recruits.
Special report: Israel & Middle East
 The House of Death
David Rose reports on the Mexico killings that led to a Washington cover-up going right to the top.
Special report: United States

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 Revealed: Litvinenko's Russian 'blackmail plot'
· Poison victim 'had intelligence files'
· FBI probe KGB agent over new claims
'I can blackmail them. We can make money'
Julia Svetlichnaja: My meetings with Litvinenko
Timeline: the lethal trail
Monday December 04 2006   Chávez wins by a landslide   Hugo Chávez wins third six-year term as president of Venezuela, after trouncing his rival, Manuel Rosales.      US ambassador to UN resigns   John Bolton the latest hawk to go after Democrats take Congress.       The land with riches underfoot    Xan Rice visits the gem rush at Madagascar's sapphire mines.      Annan: Iraq was safer under Saddam   Kofi Annan says Iraq is now more dangerous than under Saddam, and the violence worse than civil war.    Guardian/ Worldlatest  Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

Monday December 04 2006 

 Chávez wins by a landslide
Hugo Chávez wins third six-year term as president of Venezuela, after trouncing his rival, Manuel Rosales.
Special report: Venezuela
 US ambassador to UN resigns
John Bolton the latest hawk to go after Democrats take Congress.
Special report: United States
 The land with riches underfoot
Xan Rice visits the gem rush at Madagascar's sapphire mines.
In pictures: Jewels in the ground
World news guide: Madagascar

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 
Annan: Iraq was safer under Saddam
Kofi Annan says Iraq is now more dangerous than under Saddam, and the violence worse than civil war.
News blog: Nothing civil about this war
Special report: Iraq
Tuesday December 05 2006   Military seizes power in Fiji   Fiji's military commander takes control after bloodless ousting of prime minister - the South Pacific nation's fourth coup in 20 years.      Pakistan could drop Kashmir claim   Musharraf calls on India to agree to self-government plan.      Central bark   New York dispatch: New Yorkers are even crazier about dogs than the British, writes Ed Pilkington.      30 killed in Baghdad attacks   Gunmen shoot 15 Shia government workers dead and two car bombs in another area kill same number.     Guardian/ Worldlatest  Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

Tuesday December 05 2006 

 
Military seizes power in Fiji
Fiji's military commander takes control after bloodless ousting of prime minister - the South Pacific nation's fourth coup in 20 years.
News blog: Mark Tran
Fiji's history of coups
Special report: Fiji 
 Pakistan could drop Kashmir claim
Musharraf calls on India to agree to self-government plan.
Special report: Kashmir
 Central bark
New York dispatch: New Yorkers are even crazier about dogs than the British, writes Ed Pilkington.
Special report: United States

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog
 
More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 30 killed in Baghdad attacks
Gunmen shoot 15 Shia government workers dead and two car bombs in another area kill same number.
Special report: Iraq
Wednesday December 06 2006   Gates: 'We're not winning war'   Rumsfeld successor stuns Congress with sharp change of tone over Iraq and warning that attack on Iran 'could be devastating for US'.       Iran to hold Holocaust conference   Gathering will consider whether deaths took place.       Nasa wants manned moon base   Extraterrestrial living site to be built within 20 years as first step to launching missions to Mars.      Moscow frustrates Yard's poison death inquiry   · British police denied right to question witnesses   · Merkel and Chirac put pressure on Kremlin   Guardian/ Worldlatest  Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

Wednesday December 06 2006 

 Gates: 'We're not winning war'
Rumsfeld successor stuns Congress with sharp change of tone over Iraq and warning that attack on Iran 'could be devastating for US'.
Comment is free: Tim Pritchard
Horrors of closet civil war
Special report: Iraq
 Iran to hold Holocaust conference
Gathering will consider whether deaths took place.
Special report: Iran
 Nasa wants manned moon base
Extraterrestrial living site to be built within 20 years as first step to launching missions to Mars.
Special report: space exploration

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 Moscow frustrates Yard's poison death inquiry
· British police denied right to question witnesses
· Merkel and Chirac put pressure on Kremlin
World briefing: The rise and rise of Putin power
Luke Harding: My polonium hell
Special report: Russia
Thursday December 07 2006   Bush: 'Victory' still matters   Leaders face the media over Iraq Study Group findings.   Turkey 'to open port to Cyprus'   Ankara tries to resolve EU dispute.   Top EU official photographed nude   Commission vice-president shown on beach with female chief of staff wearing only a baseball cap.    Litvinenko buried as investigations widen   The poisoned Russian former spy Alexander Litvinenko was buried today in London.    Guardian/ Worldlatest   Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

  Thursday December 07 2006 

 Bush: 'Victory' still matters
Leaders face the media over Iraq Study Group findings.
Olmert rules out taks with Syria
Bush warned of disaster in Iraq
Spiralling Iraq refugee crisis
Bloggers react
Comment is free: Jonathan Steele
World briefing: Simon Tisdall
Special report: Iraq
 Turkey 'to open port to Cyprus'
Ankara tries to resolve EU dispute.
Special report: Turkey

Special report: Cyprus
 Top EU official photographed nude
Commission vice-president shown on beach with female chief of staff wearing only a baseball cap.
Special report: European Union
Special report: Germany

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 Litvinenko buried as investigations widen
The poisoned Russian former spy Alexander Litvinenko was buried today in London.
Special report: Russia
Friday December 08 2006   Bush-Blair split on Iraq proposals   President rejects study group's idea of talks with Iran and Syria.      UN makes plea for Palestinian aid   Half of population short of food.       An 80-hour week for 5p an hour   Bangladesh factories break pledges from big UK retailers      EU row looms over Turkish plan to break deadlock   Greek Cypriots dismiss limited opening of ports as Athens calls for tougher sanctions on membership.     Guardian/ Worldlatest   Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

 Friday December 08 2006 

 
Bush-Blair split on Iraq proposals
President rejects study group's idea of talks with Iran and Syria.
Baker report dismissed in Iraq
Comment: Martin Jacques
Leader: Avoiding expectations
Sketch: Simon Hoggart
Special report: Iraq
 UN makes plea for Palestinian aid
Half of population short of food.
Blair to visit Israel for peace talks
Special report: Israel & Middle East
 An 80-hour week for 5p an hour
Bangladesh factories break pledges from big UK retailers.
Special report: retail

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 EU row looms over Turkish plan to break deadlock
Greek Cypriots dismiss limited opening of ports as Athens calls for tougher sanctions on membership.
Special report: Turkey
Saturday December 09 2006   Troops investigated over shooting   Military authorities investigate allegations that UK soldiers shot indiscriminately on Afghan bystanders following bombing.       Rumsfeld: we'll succeed in Iraq   Defence secretary rejects study group's proposals in his final message.      Sri Lanka's new enemy: salt   Practical Action is backing seed trials to help farmers hit hard by climate change.      Commonwealth suspends Fiji after coup   The Commonwealth has suspended Fiji's membership in protest at this week's military coup - the third time in 20 years.    Palestinian PM vows never to recognise Israel   Tony Blair plans final peace push but few believe he will succeed.    Guardian/ Worldlatest   Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 



Saturday December 09 2006 

 Troops investigated over shooting
Military authorities investigate allegations that UK soldiers shot indiscriminately on Afghan bystanders following bombing.
Special report: the military
 Rumsfeld: we'll succeed in Iraq
Defence secretary rejects study group's proposals in his final message.
Special report: Iraq
 Sri Lanka's new enemy: salt
Practical Action is backing seed trials to help farmers hit hard by climate change.
Guardian Christmas appeal 2006

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
 
Commonwealth suspends Fiji after coup
The Commonwealth has suspended Fiji's membership in protest at this week's military coup - the third time in 20 years.
Special report: Fiji

Palestinian PM vows never to recognise Israel
Tony Blair plans final peace push but few believe he will succeed.
Special report: Israel & the Middle East
Sunday December 10 2006   Fears of war in Horn of Africa   Fierce fighting between Islamist militias and government forces in Somalia threatens to ignite region      Outback cracks under the Big Dry   Five years of drought leave Australian towns on the verge of economic ruin.   What next for the war in Iraq?   George Bush is likely to disappoint his critics by pouring in more troops.      Backlash over return of looted art   Jewish families are winning back paintings seized by Nazis but German museums are questioning their motives.    Guardian/ Worldlatest   Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

Sunday December 10 2006 

 Fears of war in Horn of Africa
Fierce fighting between Islamist militias and government forces in Somalia threatens to ignite region.
News guide: Somalia
 Outback cracks under the Big Dry
Five years of drought leave Australian towns on the verge of economic ruin.
Special report: Australia
 What next for the war in Iraq?
George Bush is likely to disappoint his critics by pouring in more troops.
Special report: Iraq

UK latest | Audio | World dispatch | Columnists | Business | News blog

More news and features
--------------------------------------------------------------------------------
Backlash over return of looted art
Jewish families are winning back paintings seized by Nazis but German museums are questioning their motives.
Special report: Germany
Guardian Unlimited  In  pictures.
The week in pictures
Jewels in the ground
December 4: Xan Rice visits Madagascar's sapphire mines.

24 hours in pictures
December 5: From Srinagar to Santiago, the best images from around the world.
24 hours in pictures
December 7: A selection of the best images from around the world.


December 6 | December 5 | December 4 | December 1 | November 30 | November 29
December 4 | December 1 | November 30 | November 29 | November 28 | November 27
International
Italy's annual shakedown
November 20: Christian Sinibaldi witnesses the olive harvest in Calabria.

World Food Day 2006 | Coup in Thailand | Terror in Mumbai | Katrina - one year on | Israeli incursions | Troops enter Gaza | Soweto 30 years on | Horse racing in TIbet | Kibera, Kenya's largest slum | Mount Merapi eruption | Children of Kyrgyzstan
Science and nature
In search of China's lost dolphins
November 24: International experts search the Yangtze for baiji, a revered species feared to be extinct.

Earth seen from space | Sand sculptors recreate Rome | Chelsea flower show | Xiang Xiang the panda | The butterfly effect | Efforts to contain bird flu | South Asia earthquake | Snowfall in Europe | Hurricane Wilma
Guardian Unlimited  In  pictures.

Sivun alkuun!




Kaksi kertaa kolme. Pienet koulutytöt syventymässä uusiin matikan kirjoihinsa kertolaskuja kuuluttaen kulkiessaan kotiinsa koulun jälkeen onneksi tien reunalla ja Koivurannan bussinkin kääntyessä isommalle tielle lähtiessään pikkuiselta linja-autoasemalta kohti kaupunkia. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08.


Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.



Liite. Muut lehdet. Rakennuslehti.

Rakennuslehti. Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel. Torstai 2006-11-23.

Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel 23.11.2006

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan hallitus seisoo Helsingin takana Sipoon kysymyksessä. Uudet rajat ovat kuitenkin vielä auki ja Helsingin on sitouduttava nopeaan rakentamisaikatauluun.

”Pääkaupunkisedun tonttien sietämätön hintataso johtuu pelkästään siitä, että alueen 15 kunnassa ei ole kannettu huolta tonttitarjonnasta. Kysynnän ja tarjonnan välinen epäsuhde on tolkuton”, pääministeri Matti Vanhanen sanoo vallan kammarissa, pääministerin tilavassa virkahuoneessa valtioneuvoston linnassa. Ikkunasta näkyy marraskuuksi yllättävän aurinkoinen Senaatintori.

Suomen EU-puheenjohtajuus pitää Vanhasen kiireisenä, mutta silti häneltä liikenee aikaa asunto- ja maapolitiikan pohtimiseen. ”Asuntopolitiikka on tavallaan politiikan leipälajini, vaikka en olekaan ehtinyt siihen viime aikoina kovin paljon keskittyä.”

Asumisen ja maankäytön kysymykset olivat aikoinaan keskeinen kimmoke siihen, miksi Vanhanen lähti kunnallispolitiikkaan. Pohjois-Espoossa pantattiin
vuosikymmeniä omakotitalojen rakennuslupia ja tontteja, joten nuoret joutuivat hänen mukaansa muuttamaan kotiseudultaan pois. ”Kyllä se harmitti”, hän muistelee rakentamiskieltoa.

Vanhanen naurahtaa, että koko pääkaupunkiseudulla on nyt tonttipulan myötä samankaltainen tilanne kuin aikoinaan Espoossa. Raju tonttien ylikysyntätilanne heijastuu rakentamisen koko ketjuun aina vanhojen asuntojen korkeaan hintatasoon saakka. Tonttien tarjonnassa on selkeä pullonkaula, mutta silti kaavoittajat vetoavat varastossa oleviin miljooniin kerrosneliöihin.

”Kaavojen kerrosneliöistä ei ole mitään hyötyä, jos ne eivät vastaa ihmisten kysyntää”, Vanhanen sanoo.

Kunnat pelkäävät ryntäystä

Vanhasen mukaan Helsingin seudun kunnat rajoittavat tonttitarjontaa, koska ne pelkäävät maapolitiikan avaamisen johtavan hallitsemattomaan muuttovirtaan.

”Jokainen kunta katsoo vain omaa napaansa. Jos kaikki alueen kunnat lisäisivät tasatahtiin tonttitarjontaansa, mihinkään kuntaan ei kohdistuisi muuttoryntäystä. Tonttien hinnat laskisivat ilman muuta ja vanhojenkin asuntojen hinnat tasaantuisivat tai laskisivat”, Vanhanen pohtii.

Hänen maapoliittisen ajattelunsa ydin onkin, että uskottava näkymä riittävästä tonttitarjonnasta tervehdyttäisi asuntomarkkinoita ja pudottaisi hintoja. Kaavoitusmonopolia hallitsevien kuntien tärkein tehtävä olisi tarjota riittävästi tontteja. ”Tontin etsijällä ei saa olla sellaista tunnetta, että tavara loppuu kesken.”

Vanhanen kertoo käyttäneensä pääministerin asemaa kasvualueiden päättäjien herättelyyn, jotta nämä lisäisivät tonttitarjontaansa. Jo hallituskauden alkuvaiheessa hän peräänkuulutti tuhansien tonttien lisätarjontaa Helsingin seudulle, mutta mitään oleellista muutosta ei ole tapahtunut.

”Nykytilanteesta hyötyvät pankit, sillä kalliiden hintojen takia ne saavat pitkillä asuntolainoilla 30 vuoden asiakassuhteita. Myös koko rakennusalalle tämä on hyvin myönteistä aikaa”, Vanhanen pohtii.

Sipoo on ensiaskel


Vanhanen on päässyt tonttikysymyksessä hallituskauden viime metreillä puheista tositoimiin. Tonttipula on keskeinen syy siihen, miksi hän tukee Helsingin pyrkimyksiä käyttää Sipoossa sijaitsevia alueita asuntorakentamiseen.

”Sipoossa pitää saada aikaan tuhansien tonttien tarjontanäkymä. Myös muut Helsingin seudun kunnat on saatava lisäämään tonttitarjontaansa.”

Vanhanen sai tietää Helsingin aikeista vain hieman ennen kuin asia meni kaupungin päättävien elinten käsittelyyn. ”Minulle kerrottiin Sipoon ideasta ja sanoin, että olen valmis tukemaan periaatetta.”

Parasta aikaan kuntaministeri Hannes Mannisen asettama kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemi pohtii Helsingin ja Sipoon välistä kiistaa. Helsinki on hakenut valtioneuvostolta rajasiirtoa.

”Tämä on niin tärkeä asia, että sitä viedään eteenpäin. Rkp ei ole voinut tätä hyväksyä, mutta keskustan ja sosiaalidemokraattien kesken asiasta on hallituksessa poliittinen sopu”, Vanhanen kertoo.

Hän kuitenkin sanoo, että Helsingin esittämät rajat eivät välttämättä toteudu.

”Periaatetasolla Helsingillä on vahva tuki takanaan, mutta yksityiskohdat eivät ole välttämättä ne, mitä kaupunki on esittänyt. Asia pitää tehdä niin, että se on reilu myös Sipoon kannalta. Selvitysmiehen työ on nyt ratkaisevan tärkeä.”

Vanhanen tarkentaa, että Helsingin pitää keskittyä yhdyskuntarakenteen kannalta käyttöön otettaviin alueisiin eivätkä kaikki vaaditut alueet siihen sovellu. Myös Sipoon kehitysnäkymät on otettava huomioon.

Hallitus käsittelee Helsingin rajansiirtohakemusta joko–tai-asiana eli se joko hyväksytään tai hylätään. Ennakkoehtona Vanhanen sanoo painokkaasti, että Helsingin on sitouduttava Sipoossa nopeaan rakentamisaikatauluun, ja alueella on ruvettava tapahtumaan heti.

”Minusta sinne pitäisi suunnitella puutarhakaupunkityyppisiä satelliitteja olemassa olevan infrastruktuurin varrelle. Helsingillä on voimavaroja rakennuttaa kunnianhimoisia yhdyskuntia.”

Pitkä laina-aika nostanut hintoja

Vanhanen lisäisi tonttitarjontaa myös muualla pääkaupunkisedulla nimenomaan taajamien yhteyteen.

”Helsingin seudulla on valtavasti 10 000–20 000 asukaan taajamia, joissa on kaikki palvelut olemassa. Alueita on helppo laajentaa ympyrän muodossa kortteli korttelilta, jolloin välimatkat palveluihin eivät kasva pitkiksi.

”Peräänkuulutan poliittista tahtoa, että Helsingin seudun ja muiden kasvukeskusten kunnat lisäisivät tonttitarjontaansa.”

Vanhanen korostaa, että omakotitonttien lisääminen ei ole poissa muusta asuntotuotannosta. Suomalainen järjestelmä osaa rakentaa tehokkaasti isoille alueille asunto-osakeyhtiöitä, mutta omakotipuolella on selvä pullonkaula.

”Tämän niukkuuden hintavaikutuksia kansalaiset maksavat nyt pitkinä asuntolainoina. Ihmisten pitäisi antaa itse valita, miten he haluavat asua.”

Hän pitää selvänä, että pitkät asuntolainat ovat olleet osaltaan nostamassa asuntojen hintoja. ”Niiden myötä asunnoista on oltu valmiita maksamaan kaupantekohetkellä enemmän kuin olisi ollut kohtuullista.”

Vanhanen ei ole suoranaisesti huolestunut siitä, että kansalaiset ovat ottaneet ylisuuria asuntolainoja.

”Toivottavasti kotitalouksien joustomekanismit ovat riittäviä eikä liian moni ole venyttänyt laina-aikoja jo valmiiksi liian pitkiksi, jotta laina-ajan jatkaminen mahdollistaa joustoja”, Vanhanen sanoo, ja siirtyy asuntoasioista muihin pääministerin tehtäviin. Oven takana odottaa valtiovarainministeri Eero Heinäluoma.

Rakennuslehti. Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel. Torstai 2006-11-23.

http://www.rakennuslehti.fi/haku/haettu.asp?tulosid=9016&paiva=23.11.2006

Jutuna alkuun!

Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. 

http://www.sanomanetti.fi/2006/12/10/etusivu.html
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/10/lehti.html
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/10/westo.html
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/10/westokuva.html



TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com   
Copyright sanomanetti.fi 2006/572. Sivut: .2006-12-10, nettiin 2006-12-10, linkit 2006-12-10. 
Sanomanetti 2006-12-10 - Uusia ja vanhoja. - Finlandialla palkittu kirjailija Kjell Westö luonnehtii itseään ensimmäisen polven helsinkiläiseksi,...  Juha Salonen. Helsingin Sanomat. Sunnuntai 2006-12-10. -  Kuva. Helsinki kasvaa rajusti pohjoiseen pitkin Mannerheimintietä. -    Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen. - Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti. Itsenäisyyspäivän aattona 2002. -  Leena Luhtanen - Paavo Lipponen - Tarja Halonen - Anneli Jäätteenmäki - Hans Blix - George W Bush -   Imminent Horizon (Uhkaava Taivaanranta). - Mohammad al Douri - Saad al-Samarai - Yrjö Länsipuro - John Doyle Ong - Ingrid Iremark - Seppo Nevala - Erkki Tuomioja - Ghazi Y. Khudhair - Khalid I.Mohammed Shallah  - Muhammad A. Muaiad ja Muhammad J. Kased. - Antti Satuli - Richard Boucher - Colin Powell - Saddam - Ari Fleischer - Petri Sarvamaa - Saddam Hussein - Markus Lyra - Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. - Pekka Kettunen - Keskisuomalainen - Keski-Suomen Puhelin Oy (KSP) - Sippulanniemi aidataan golffareille - Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. - Sosialisointia Jyväskylässä - Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa! - Epäpyhä allianssi (SDP, vas, krist ja vihreät sekä GOLF-puolue) ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä! - Erkki Urtti - Fredrikson - Ojala, Ahola, Väliniemi, Hakkarainen, Arvaja ja Tuija Mäkinen - Leppänen ja Matti Mäkinen - Ikonen -Antila, Fredrikson ja Selin - "Kaavoittajan alkemiaa Sippulanniemessä" - Jyväskylän kaavoitustoimisto - Karttakeskus - Keljonlahti - Niilo Kylmälahti - Näin siinä sitten kävi, vai kävikö? - Golf-sokeutta Suomen maassa - Suvi Linden -  Oulu - Jyväskylän kaupunki - sunnuntai  10.12.2006 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti


the hunger site


Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

  

Liite.
Sanomanetti tiistai 2006-12-05. 

http://www.sanomanetti.fi/2002/12/05/lisalinkit.htm


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.  
Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Lisää linkkejä!
Uusi vuosituhat. Vanhat kujeet. Kuva: Pertti Manninen

2000 torstaina 20. tammikuuta
Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!
Lue myös! 

"Paviljonki on, pysyy ja nousee." (Laatikainen)

VARJOJA Jyväskylän areenassa
Keski-Suomen Valo: Salainen sopimus vain viuhahti
 Jyväskylän kaupunginhallituksen kokouksessa!
"Hyväntahtoisuus" voimissaan? Jyväskylän kaupungin päättäjien tekemän salaisen sopimuksen sisällöstä osa paljastui.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Matti Ojala vakuuttaa:
"Salainen sopimus ei vaaranna Jyväskylän Energian itsenäisyyttä."
Jyväskylä-Paviljonki: "Riskit sosialisoitu - voitot yksityistetty!"

Jyväskylä:
Vuorineuvos Muhonen sotkemassa Keski-Suomen Valon myyntiä tarjouskilpailun jälkeen!
Paviljongin johtaja sai potkut
Kaupunginjohtaja Kettunen - uupumaton ideanikkari
Yliopiston rehtori Sallinen Harjua nirhomassa
Mäki-Matin perhepuisto ja demokratia
Kenen Keskisuomalainen? 

Käsitteet sekaisin: Rikesakko - Sakko - Maksimisakko. Keskisuomalainen hapuilee.
"Nuoret eivät halua joutilaisuutta" Keskisuomalainen puolustaa nuoria!
"Hyvinvointivaltion ihanteet - romuako?" Jyväskylän kaupunginjohtaja keksii hyviä otsikoita.
Sotkeeko Vattenfall Keski-Suomen sähkökuviot?
Pipatti - piina jatkuu
Jyväskylän mlk:n kunnanjohaja syytteessä virkavelvollisuuden rikkomisesta

Pesiksen sopupelisekoilu sai uudet ulottuvuudet: Paras valehtelija pärjäsi parhaiten!
Energiapeli: Jyväskylän Energia myynnissä. Kettunen: "Tällä kertaa en epäonnistu."
Professori Pehkonen ei jätä pitkäaikaistyöttömiä rauhaan: Työttömien syyllistäminen jatkuu.
Kaupungin kuvaa etsimässä. Kirjoituksia Jyväskylästä

Farssi 2. Laajavuoren rallirata. Jyväskylän tekninen lautakunta pyytää lääninoikeutta hylkäämään aiemmin tekemänsä päätöksensä!
Ralliturma oli tapaturma! Kukaan ei ole laiminlyönyt mitään, vaikka ambulanssia ei päästetty tapahtumapaikalle.
Aletontti Samppa Lajuselle.
Karhunpalvelus nuorelle miehelle?

Demokratia karttaa Suomen Liikunta ja Urheilua. Puheenjohtaja Kyösti Vesterinen vauhdissa, Ministeri Suvi Linden ei valvo.
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. Häikäilemätön kaava valmisteilla.
Keskisuomalainen omistajiensa vanki? Asukkaiden puolustaminen vaikeaa..
Sanomanetti 99/8b
 maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999

Jyväskylän kaupunkikuva köyhtymässä. Ennennäkemätön uuden rakentaminen ei säästä vanhaa!
Tuleeko rikollinen teko hyväksyttäväksi , jos se tuottaa hyötyä työnantajalle?
Keskisuomalaiset lehdet arveluttavalla tiellä.  
Sanomanetti 99/7b
 maanantaina syyskuun 20. päivänä 1999

Kuka määrää kurssin?
"Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?" Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen vauhdissa! 
Pääseekö kunnanjohtaja Pipatti pälkähästä?
Lehti tuomarina - tapaus Keskisuomalainen
Pynnönen: "Ihmisten riitely halvaannutti kunnan"
Ralliturmaa vähätellään 
torstaina syyskuun 9. päivänä vuonna 1999

Laatikainen: "Hän silppuuntui löyhkäävään broileripolitrukkiuteen" 
torstaina syyskuun 2. päivänä vuonna 1999

torstaina elokuun 26. päivänä vuonna 1999
Kaupunkibisnes ralli- ja hotellibisneksen pönkittäjänä
Rallirata - tekohengitystä hetkeksi
Vastaako Simo Lampinen leukaluusta?
Kankkunen otti lait omiin käsiinsä
Pekka: "Kuskeja palvotaan jumalina"

Vauhkonen: "Laajavuoren rallirataa harkittava viileästi" 
torstaina elokuun 19. päivänä vuonna 1999

Hurskastelua 2: Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa.
Hurskastelua 3: Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen: "Laajavuoren rallirata on tarpeellinen, mutta ymmärrän myös asukkaiden huolen ympäristöstään. En halua mielipidejohtajan roolia.
torstaina elokuun 5. päivänä vuonna 1999

Stiller: "Yksityistetään koko kaupunki"
Kettunen ralliradan takapiruna
Sippulanniemi aidataan golffareille
Arsenalin outoa kiinteistöjalostusta entisessä Suomen pankin talossa
Kettunen: "Lisäpanostusta avainkehittämiseen" & "Muuttuva johtajuus"
Donner: "Valta on aina oikeassa, koska sillä on valta käsissään."
Viikon Kettunen
torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999


Golf-sokeutta Suomen maassa
Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002.
sanomanetti.fi

Omistajan hätähuuto. Katkelma kirjoituksesta "Kaavoittajan alkemiaa Sippulanniemessä"
Sosialisointia Jyväskylässä: Epäpyhä allianssi (SDP, vas, krist ja vihreät sekä GOLF-puolue) ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä! Katkelmia pöytäkirjoista.
Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!
Sosialisointi-etusivu
Näin siinä sitten kävi, vai kävikö? "Sippulanniemen golf-kaava hyväksyttiin mutinoin Jyväskylässä". Keskisuomalainen tiistaina 25. tammikuuta 2000.

Ensimmäiset jutut

Sippulanniemi aidataan golffareille. Torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle. Häikäilemätön kaava valmisteilla. Maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999

Lue myös:
Demokratia karttaa Suomen Liikunta ja Urheilua. Puheenjohtaja Kyösti Vesterinen vauhdissa. Ministeri Suvi Linden ei valvo.
Kettunen vittuilijasta eetikoksi. Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kertoo 50- vuotispäivänsä aattona muuttuneensa eetikoksi.

Jääviys on itse huomattava

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. "Koottuani aikaisemmin kirjoittamani jutut yhteen pötköön, totesin voimattomuuteni." Kaavaryöstö etenee.

Sippulanniemi aidataan golffareille.
Jyväskylän kaupunki ryöstää rannat golf-yhdistykselle.

Playtime.
Keskisuomalainen hiljaa kuin kusi sukassa!

Epäpyhä allianssi ryöstää asukkaiden talot ja rannat Sippulanniemessä!
Omistajan hätähuuto.

"Sippulanniemen golf-kaava hyväksyttiin mutinoin Jyväskylässä".

Golf-sokeutta Suomen maassa.
Huomenna Itsenäisyyspäivän aattona: Kaavaryöstö etenee.
Uutisointia sisäsivuilla. Otsikoissa Golf-kaavakin on muuttunut virkistysalueeksi. Keskisuomalainen.
Lue myös!

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee.
Maanomistajien asema kuitattiin lauseella: "Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi."
Uutisointia sisäsivuilla. Otsikoissa Golf-kaavakin on muuttunut virkistysalueeksi. Keskisuomalainen.

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Linkkejä lisää!

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

http://www.sanomanetti.fi/2002/12/05/lisalinkit.htm


Jutun alkuun!

 

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!



Man with a Cut-Out Shadow



Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.

Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!



the hunger site

Guardian/ Worldlatest



Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 - 2005



Etusivu -  Juttuja -  Westö -  Helsinki-kuva        Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.


Sivun alkuun!
Banneri " Haku - Sanomanetti 10v - Arsedel - Midnight Sun Restaurant" poistettu yläbannerin alapuolelta keskiviikkona 2011-09-07 koko vuodelta 2006. Katso 2006-01-01-sivulta. Arkisto: www.12.fi. Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen...
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.