Etusivulle
Edellinen Jokaiselle etusivulle: Linkit Seuraava
2023
N:o 2827 - ETUSIVULLE - 10 VUOTTA SITTEN
Joulukuu 10.12 Sunnuntai Nettisanomat.com vuodesta 1999
10 vuotta sitten Talvivaaran mannekiinit: presidentti Sauli Niinistö ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki. 10.12.2013. Lue!

Edellinen - Seuraava - Tiistai 2013-12-10 - N:o 1693 - Joka etusivulle! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys


Rosvoja Tampereella itsenäisyyspäivänä 2013 Lue! - Kansanedustaja Jyrki Kataisen rikosepäily Ilta-Sanomat 2001 Lue! - Rosvoja Tampereella 2 Lue! - Itsenäisyys ja vapaus Lue! Vesipallo Kuvat ja video

Viikkosanomat. Rosvoja Tampereella itsenäisyys-
päivänä 2013.
Osa 2.

joulukuu 8, 2013

Juhlan isäntänä toiminut Sauli Niinistö on tietenkin kunnostautunut aikoinaan monenlaisessa rosvouksessa ja valtion omaisuuden hävittämisessä, mutta uusimpana kannattaa mainita Talvivaaran mannekiinina toimiminen. Kansalaiset luottivat sokeasti tähän talousneroon ja sijoittivat hänen esimekkiä noudattaen Talvivaaraan.

Koskaan emme saa tietää, myikö Niinistö ajoissa ja jäi voitolle tai emme sitäkään hyötyikö hän jotenkin muuten tästä mannekiinihommasta.

Oliko hän rosvo vain uhri. Tappio hänelle ei tunnu miltään verrattuna piensijoittajiin, sen ainakin tiedämme tai voimme arvata.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 2013-12-08 klo 17:56.

Painovirheet korjattu ja kuvat ja niihin liittyvät tekstit ja asiasanat lisätty sunnuntaina 2013-12-08 klo 23:16.

Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. (2012).

Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu. (2012).

Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.

Lokakuu 2013. Talvivaaran mannekiinit. 

”Outovaaran Nikkeli. – Se on afääreitten afääri, usko pois.”


Ilta-Sanomat. Suomi. Maanantai 2012-11-12.

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö omistaa siivun Talvivaaran kaivosyhtiöstä.

Presidentiksi tultuaan Niinistö on ottanut myös julkisuudessa kantaa Talvivaaran tilanteeseen.
Huhtikuussa Niinistö totesi Kalevalle, ettei pohjoisen kaivoshankkeiden valvontaa ole tarpeen lisätä, ja että alan lainsäädäntö on ajantasalla. Hän kertoi tuolloin näkevänsä kaivosteollisuuden ”uutena Nokiana”.

Näin ei voi jatkua. Toimintavarmuus täytyy nostaa aivan eri sfääreihin.”
Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.


”Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu”. Ilta-Sanomat. Suomi. Maanantai 2012-11-12.

”Ex-ympäristöministeri kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk) perheineen on pahasti pakkasella Talvivaara-sijoituksissaan.
..
- Minä toivon, että kaikki suomalaiset, jotka sijoittavat eri kohteisiin huomiovat myös siinä olevan riskin. On hyvä asia, että meillä on joku yhtiö kotimaisessakin omistuksessa.
- Ensisijaisen tärkeää on, että ympäristöpuoli saadaan siellä kunnolliselle tolalle. Sydämeltäni kainuulaisena toivon, että tuhatkunta kainuulaista saa leivän kestävälle tavalla jatkossakin Talvivaarasta, Lehtömäki sanoi.”
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.

Julkaistu Nettisanomissa 2012
http://www.nettisanomat.com/
2012/11/29/etusivu.htm

Tags: 


,

,

http://viikkosanomat.fi/
2013/12/08/rosvoja-tampereella-itsenaisyyspaivana-2013-osa-2/

 

Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa

TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö omistaa siivun Talvivaaran kaivosyhtiöstä.

Osakerekisterin mukaan Niinistö omisti viime torstaina 1 200 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osaketta. Tiedoista ei selviä, koska osakkeet on hankittu.

IS kertoi Niinistön Talvivaara-omistuksista jo syyskuussa 2010.

Tuolloin vielä eduskunnan puhemiehenä toiminut Niinistö omisti 700 osaketta. Kahdessa vuodessa osakepotti on siis lähes kaksinkertaistunut.

Yhtiön omistuksen lisääminen ei ole ollut presidentille kovin tuottoisaa. Talvivaaran viime perjantain osakekurssilla Niinistön omistuksen arvo oli 1 560 euroa.

Syyskuun lopussa 2010 yhtiön osaketta vaihdettiin 5,65 euron hintaan, jolloin pienemmän osakesalkun arvo oli lähes 4.000 euroa.

Presidentiksi tultuaan Niinistö on ottanut myös julkisuudessa kantaa Talvivaaran tilanteeseen.

Huhtikuussa Niinistö totesi Kalevalle, ettei pohjoisen kaivoshankkeiden valvontaa ole tarpeen lisätä, ja että alan lainsäädäntö on ajan tasalla. Hän kertoi tuolloin näkevänsä kaivosteollisuuden "uutena Nokiana".

Viime perjantaina Saksan-vierailunsa yhteydessä Münchenissä Niinistö totesi, että Talvivaaran tapahtumista on otettava tarkkaan opiksi.

Hän muistutti, että Suomessa on ollut suuria odotuksia kaivosalan suhteen.

- Näin tämä ei voi jatkua. Toimintavarmuus täytyy nostaa aivan eri sfääreihin.

JOHANNES KOTKAVIRTA


Omistaa 1200 osaketta.


Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.


2023-10-12

 

Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu

EX-YMPÄRISTÖMINISTERI, kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk) perheineen on pahasti pakkasella Talvivaara-sijoituksissaan.

Lehtomäen puoliso Jyri Sahlsten osti talvella 2010 neljään otteeseen Talvivaaran osakkeita. Osakkeet maksoivat 4,10-4,40 euroa, ja Sahlsten sai 51 320 kappaleen osakepottinsa noin 230 000 eurolla.

Nyt osakkeen arvo on kutistunut kolmasosaan. Perjantaina kaupankäynti päättyi hintaan 1,30 euroa osakkeelta. Tappiota sijoitushetkestä on tullut kaksi kolmasosaa.

Ostohetken 230.000 euron sijoituksesta on tänään jäljellä 66 716 euroa. Jos Lehtomäen puoliso myisi osakkeet nyt, tappiota olisi tullut kahdessa ja puolessa vuodessa reilut 163 284 euroa, noin entisen mummonmiljoonan, melko tyypillisen kerrostalokolmion verran.

- Minä toivon, että kaikki suomalaiset, jotka sijoittavat eri kohteisiin, huomioivat myös siinä olevan riskin. On hyvä asia, että meillä on joku yhtiö kotimaisessakin omistuksessa.

- Ensisijaisen tärkeää on, että ympäristöpuoli saadaan siellä kunnolliselle tolalle. Sydämeltäni kainuulaisena toivon, että tuhatkunta kainuulaista saa leivän kestävällä tavalla jatkossakin Talvivaarasta, Lehtomäki sanoi.

Talvivaaran osakekurssi oli korkeimmillaan tammikuussa 2011, jolloin Lehtomäen perheen Talvivaara-sijoituksen arvo oli 380 000 euroa.

MIKA LEHTO


Perheellä 51 320 osaketta.
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.

2023-10-12

 

Torstai 7.12.2023.


Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Joulukuun 6 tienoilla. Sarja.


1999

Ahtisaari politikoi 1: Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!
Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidenttiehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena.
Hakalehdollakin on kannattajansa, jotka ovat laillisia Suomen kansalaisia. Vaikka Hakalehdon mielipiteet EU:sta ja muistakin asioista olisivat kuinka vastenmielisiä tahansa presidentti Martti Ahtisaarelle, niin hyvä tapa olisi edellyttänyt niiden sietämistä ja kutsua niiden edustaja juhliin.
...
Nettisanomat.com 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen http://www.nettisanomat.com/
1999/12/09/n9919ahtisaari.htm


2000

20 vuotta sitten, 8. joulukuuta 1980, hyvästi


UNEKSI

Uneksi! Ei taivasta, helppoa, eikö niin?
Ei helvettiä, yllämm' vain avaruus. Uneksi! Ihmiskunta hyväks' päivän tään.

Ei helvettiä, yllämm' vain avaruus. Uneksi! Ihmiskunta hyväks' päivän tään.

Uneksi! Ei valtioita, ei liene vaikeaa.
Ei enää tappamista, ei uskontoakaan.
Uneksi! Ihmiskunta elää rauhassaan.

Sanot: Olen uneksija, vaan en suinkaan ainoa. Mukaan toivon sinutkin, maailma yhteen sulaa.

Uneksi! Ei alistusta, pystytkö tähänkin?
Ei puutetta ja nälkää, veljeys kunniaan. Uneksi! Ihmiskunta jakaa yhdess' maan.

Sanot: Olen uneksija, vaan en suinkaan ainoa. Mukaan toivon sinutkin, maailma yhdess' elää.

Suomentanut Pertti Manninen tammikuussa 2000.

Imagine 1971, Lennonin viidennellä soololevyllä. http://www.nettisanomat.com/
2000/12/07/etusivu.htm


2001

Words & Music by George Harrison

Something
Something in the way she moves
attracs me like no other lover.
Something in the way she woos me,
I don't wanna leave her now,
you know I believe and how.
Somewhere in her smile she knows
that I don't need no other lover.
Something in her style that shows me,
I don't wanna leave her now,
you know I believe and how.
You are asking me will my love grow.
I don't know, I dont know.
You stick around now it may show.
I don't know, I don't know.
Something in the way she knows.
And all I have to do is think of her.
Something in the things she shows me,
I don't want to leave her now,
you know I believe and how.

Tuuli käy heidän ylitseen. Pertti Manninen http://www.nettisanomat.com/
2001/12/20/etusivu.htm


2002

Uusi tuhat, vanhat kujeet. Kuva: Pertti Manninen

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti Itsenäisyyspäivän aattona 2002.
"Asukkaille toki annetaan lupa jatkaa asumista omalla maallaan omissa kodeissaan, tosin tietyin rajoituksin." Asukkaan uskomus vielä 19.1.2000.
Koottuani aikaisemmin kirjoittamani jutut yhteen pötköön, totesin voimattomuuteni. Minun pitäisi hankkia satasivuiset asiakirjat käsiini. Tämä jää myöhemmäksi. Nettisanomien ensimmäisestä numerosta lähtien olen kirjoittanut aavistaen Jyväskylän mafian konnankoukut. Lukija itse voi arvioida keitä tähän joukkoon kuuluu. Tässä tapauksessa kaupungin ylin johto ajaa yksityisen golf-seuran ratahanketta kyseenalaisin keinoin.
"Päätös on osoitus kaupungin kaavoitustoimen ja kaavoituspolitiikan korkeasta tasosta, johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta." Kaupunginjohtaja Pekka Kettusen uho 15.11.2002.
Sanomalehti Keskisuomalainen osallistuu operaatioon kertomatta siitä olennaista: maanomistajien ryöstöä, pahimmassa tapauksessa korvauksetta!
...
Pertti Manninen

"Valittajat eivät vastustaneet virkistyskäyttöä vaan sitä, että jo olemassa olevia asuinpaikkoja ei merkitty tonteiksi." Keskisuomalaisen toteamus 15.11.2002.

http://www.nettisanomat.com/2002/12/05/etusivu.htm


2003

04.12.2003. Expressen. Måndag 1 december 2003. Utrikes. Mats Larsson.
Miljontals dör när världen tittar bort.
Inga nyheter är goda nyheter, heter det. Det gäller då inte här. I världens glömda kriser.
"Irak har blivit 2003 års svarta häl. En konflikt så väldig och stor att den suger ner snart sagt alla utrikesnyheter, och lämnar mycket över till den övriga världen.
...
FN försöker nu påminna om de där andra kriserna. Om människorna som lever i länderna som det inte rapporteras om dagligen i tv och tidningar.
FN hoppas under 2004 få in 22,5 miljarder kronor i bistånd till 21 konflikter och katastrofer. Summan kan ju jämgöras med Irak där USA ensamt lovat bistå landet med 140 miljarder.
...
Årets totala FN-appell motsvarar cirka 30 kronor per person i givarländerna. Två koppar kaffe.
Målet lär inte nås denna gång heller."
Grafik. Världens glömda kriser. http://www.nettisanomat.com/2003/12/04/miljontalsdor.htm


2004

Torstaina 25.11.2004.
Leif Salmén. Iltalehti keskiviikkona 24.11.2004. Uusi Ihminen.
"Meidän kansalaisten pitäisi ymmärtää, kehittämällä kriisitietoisuuttamme, että meiltä vaaditaan "muutosvalmiutta". Näin sanoo hallituksen globalisaatioraportti. Meiltä kaikilta - siis myös niiltä, jotka ovat sairaita, vanhoja, autottomia, työttömiä, heikkoja ja köyhiä. No ennen kaikkea niiltä, tietysti! Samaan aikaan pääomalle on saatava entistä parempi tuotto, suurituloisten verotusta on alennettava ja palkansaajien on joustettava. Ihan hautaanko asti, vai riittääkö että kierii maassa kuin koira?
Pääministeri Vanhanen vahvisti arvovallallaan, että valtio tukee tätä joustopakkoa, että korkeamman päämäärän, kilpailukyvyn nimessä meidän on sopeuduttava. Se on "voittopuolisesti myönteinen" asia. Saattaa olla, jos asiaa tarkastelee Nurmijärven omakotitalon ikkunasta, mutta täällä Alppilassa kerrostalon ikkuna tarjoaa hiukan erilaiset näkymät. Helsingin köyhimpiin kuuluvalla alueella, kivenheiton päässä vallan asumuksista, jokapäiväisiä ongelmia ovat työttömyys, sairastelu, köyhyys ja syrjäytyminen.
Luulevatko Vanhanen, Sailas, Brunila, Fagernäs, Ehrnrooth ja muut että nämä ongelmat ratkaistaan "muutosvalmiudella", sillä, että palkansaajat joustavat entistä enemmän? Sillä, että suurituloisten palkkaveroa alennetaan? Sillä, että pelotellaan ihmiset sopeutumaan?
...
Palkkatyö on aina jossain määrin pakkotyötä. Nyt se on jo muuttumassa rangaistukseksi siitä, että palkanmaksu vakavasti häiritsee kilpailukykymme vahvistamista. Siksi työnantajat haluavatkin palkankorotukset valtion maksettaviksi, veronalennusten muodossa.
Tämä on hullujen touhua. Jo riittää!"
Leif Salmén. Iltalehti keskiviikkona 24.11.2004. Uusi Ihminen.
http://www.nettisanomat.com/
2004/11/30/etusivu.htm


2005

Heikki Hursti jatkaa isänsä jalanjäljillä.
Kuvat 06.12.2005 joulukuun tiistaina klo 18.22.
"Vähäväki". Kuvasarja Pertti Manninen Ylen tv-nytt-kuvasta.
Heikki Hursti jatkaa isänsä työtä ja tarjoili vapaaehtoisvoimin lämmintä ruokaa ja voileipiä tuhannelle vähäosaiselle Hakaniemen torilla Helsingissä.
Kuvia oli kaikissa illan uutislähetyksissä, vain ruotsinkielisessä lähetyksessä Veikko Hurstin poikaa Heikki Hurstia haasteteltiin sen verran, että hän ehti kertomaan toiminnan vaikeutumisesta:
"... koen, että minun pitää jatkaa isäni työtä. Isän kuoleman jälkeen työtilojemme vuokria korotettiin rajusti. Nehän olisi voitu pitää ennallaan, jotta voisimme paremmin jatkaa työtämme. Niin vaan kävi." - "och jag upplever att jag måste göra det. Vad gäller arbetsutrymmena nu då pappa dog chockhöjdes alla våra hyror. Man kunde ha hållit dem lika för att föra arbetet framåt., men det bara gick så."
Sarjasta "Toinen Suomi", tulossa!

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta.
Lähes koko jutun ääninauhan purku tekstiksi.

http://www.nettisanomat.com/
2005/12/07/etusivu.htm#toinenkuva


2006

Nettisanomat tiistai 2006-12-05. Pääkirjoitus.
Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi.
Petri Rissanen on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Paavo Lipposen hallituksen toimista sen karkoittaessa irakilaisdiplomaatteja ja heidän perheenjäseniään (selvitettävänä) Suomesta hiukan ennen USA:n ja liittolaisten hyökkäystä Irakiin. Petri Rissanen on selvittänyt tarkoin yksityiskohdin tätä asiaa perustellessaan kanteluaan.
Nettisanomat julkaisee seuraavassa kantelun perustelun, ts. tapahtumien kulun. Asia ei ole ollut paljoakaan julkisuudessa ja se on mitä ilmeisimmin haluttu unohtaa. Toivottavasti silloinen pääministeri Paavo Lipponen sitten muistelmissaan kertoo, mitä tuli tehdyksi. Toivottavasti hän myös on tahtonut ottaa selville, kuinka nämä irakilaisdiplomaatit ja heidän perheenjäsenensä (selvitettävänä) selvisivät Irakissa karkotuspäätöksen jälkeen sodan melskeissä.
Asia on jälleen toista kautta mielenkiintoisella tavalla ajankohtainen. Nyt marras-joulukuussa 2006 kiisteellään oikeusministeri Leena Luhtasen toimista hänen allekirjoitettuaan omin päin (tuomatta asiaa eduskuntaan) luovutussopimuksen Euroopan Unionin puolesta USA:n kanssa. Itsenäisyyspäivän aattona 2006 Pertti Manninen. Nettisanomat 2006-12-05. http://www.nettisanomat.com/
2006/12/05/irakkarkotus.html


2007

Kaksoset XL-aterialla Kampin Scanburgerissa pitkän linjurimatkan jälkeen.
Helsinki Kamppi viime perjantaina 2007-11-30 klo 18.15. Kuvannut Pertti Manninen tutisevassa vasemmassa kädessä kameraa pidellen. www.scanburgerkamppi.fi. http://www.nettisanomat.com/
2007/12/03/etusivu.htm


2008

Itsenäisyyspäivän aattona, ensimmäisinä hetkinä yöllä
USA:n Ulkoministeri Condoleezza Rice puhuu terrorismin vastaisesta sodasta. BBC World.
USA:n autoteollisuuden johtajat pyytävät rahaa Washingtonista.
Thaimaan kruununprinssi Maha Vajibalongkorn.
Libanonin Keskuspankin johtaja Riad Salemeh.
GM-chefen i natt: SÄLJ SAAB FORT. Lena Mellin: 130 000 svenska jobb i fara. Aftonbladet.
Nopea takinkääntö vaalilupauksissa. Mielipide. Jyväskylän kaupunkilehti.
Uutistarjontaan väsähtänyt kissanpentu Rasmus isäntänsä sylissä.
France: plan de relance de 26 milliards. TV5 Monde.
Venäjän pääminiisteri Vladimir Putin kansalaisten kyselytunnilla. BBC World.
One City. Anacostia, Washington DC. Philippa Thomas.
One City. Koulutyttö kirjastossa. WORLD.
CHAVEZ.
Itsenäisyyspäivän aattona, ensimmäisinä hetkinä yöllä. Kuvat Pertti Manninen perjantaina 2008-12-05 klo 00:12- 01:26. http://www.nettisanomat.com/
2008/12/05/etusivu.html


2009

Sotaan, lähdemme sotaan!

Vastakohtia Vapaudenkadulla torstaina 03.12.2009: Lapsikronikka - Lähdemme sotaan, kaikilla Jumalan lapsilla on aseita - Kirkkotalo - Kauppatalo.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Kaupunginkirjasto. Vapaudenkatu. Lasten oikeuksien vuosipäivän kirjanäyttely. Elokuvakerho Toveruuden Neljä naurettavaa naapuria eli Duck Soup (1933). Marx-veljekset. Minnan sali. Valaistu kaupunginkirkko. Sokos-tavaratalon parkkitalo.
Kuvat Pertti Manninen torstaina 2009-12-03 klo 17:52-19:21. Kulkijan kuvia. http://www.nettisanomat.com/
2009/12/07/etusivu.htm


2010

Nettisanomat Perjantai 2010-12-10
Päivän puheenaiheet Ilta-Sanomat
Kari Tapio kuoli yllättäen.
Iltalehti
Rakastettu Kari Tapio on poissa Tänään
Kuva keskiviikkona 2010-12-08 klo 12:01.

"Kari Tapio on poissa".
Kuva keskiviikkona 2010-12-08 klo 12:01. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Laukaantie. R-kioski. - Pertti Manninen.
Muistelu: Kari Tapion näin kerran Kirkkonummella keskustassa sijainneessa Shell- huoltoasemalla, jossa hän auttoi seteliautomaattiin tottumatonta papperoista tankkaamisessa. Minulle on myös kerrottu, että hän antoi vanhan talvitakkinsa nuorelle miehelle, joka oli liian kevyesti pukeutunut liikkuakseen talvipakkasessa. Muuten hän tuli tutuiksi koskettavillakin lauluillaan. Lämmin osanottoni omaisille.
Pertti Manninen. http://www.nettisanomat.com/
2010/12/10/etusivu.htm


2011

"Matkalle".
Keski-Suomi. Jyväskylä. Matkakeskus. Tiistai, Itsenäisyyspäivä 2011-12-06 klo 16.48. Kuva: Pertti Manninen.

Nettisanomat. Arkisto. "Joulukuun 6." 1999- 2011. http://www.nettisanomat.com/
2011/12/06/etusivu.htm


2012

Itsenäisyyden puolustamisen historian hävittäminen. Pasilan it-patterilavojen tuhoaminen.
Tämä rakennelma taitaa olla jo uudempaa tekoa johonkin muuhun käyttöön. Tästä Helsingin keskustaan päin oleva rakennelma on jo purettu ja kaiteet hävitetty.
Matkalla myräkkään perjantaina 30.11.2012. Osa 2. Kuvia
Juna kulkee - Lumi pöllyää - Hartwall Areena - Hartwall Areenan parkki - Ehkä ilmatorjuntalavetti - Pasilan asemalla, lähes 2 tuntia myöhässä.
Kuvat. Pertti Manninen perjantaina 2012-11-30. Isonna! Jatkuu! http://www.nettisanomat.com/
2012/12/06/etusivu.htm


2013

Harry"s
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto
Perjantaina 6.12.2013 klo 19:00
Tanssiaiset orkesterin kera juhlien "jatkot"
Pukukoodi Smart Casual

Joulukuu 2013. Suomalaisia kuvia 5.12. Harry's Itsenäisyyspäivän vastaanotto: "Pukukoodi Smart Casual".
Pojat luistelevat jäisellä kadulla - Fortum-voimaa Ilta-Sanomat tänään: Euro kurittaa Suomea. Koiran talutus - Lapsi leikkii lumella. Tyhjennetty Suomi-viinapullo - Lukittu Helkaman Veloman.
Torstaina 2013-12-05, Itsenäisyyspäivän aattona klo 12:03 - 15:47. Keski-Suomi. Jyväskylä. Keskusta - Vaajakoski - Keskusta. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Samppanjaa Yllätys sarjan viimeisessä näytöksessä: Samppanjatarjoilu.
"Kolme laulua Leninistä" päätti Petteri Kalliomäen kokoaman LENIN VISIONS -sarjan: leniniläiset elokuvaviikot Jyväskylässä 18.11.-1.12,2013.
...
Näin itsenäisyyspäivänä on tietenkin syytä muistaa, kuka sen itsenäisyyden Suomelle "antoi" 1917.
"Vuoden viimeisillä hetkillä valtuuskunta pitkän odotuksen jälkeen sai vihdoin kansliapäälliköltä tunnustuskirjeen. Kirjeessä kansankomissaarien neuvosto ehdottaa toimeenpanevalle keskuskomitealle Suomen valtion itsenäisyyden tunnustamista. Kiitollinen suomalainen valtuuskunta halusi tavata Leninin ja lausua tälle kiitoksensa. Kansankomissaarien neuvosto kiisteli, kuka tapaisi suomalaisten valtuuskunnan: oikeuskomissaari Trotski sanoi valtuuksiinsa kuuluvan vain heidän pidättämisensä. Lopulta Lenin suostui tapaamaan valtuuskunnan ja otti suomalaisten kiitokset vastaan."
Itsenäisyyden tunnustaminen http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/art6.htm Itsenäisyyspäivän 6.12.2013 iltana 20:38 Pertti Manninen http://www.nettisanomat.com/
2013/12/06/etusivu.html


2014

...

PS. Viimeinen kuva tarkoittaa tämän pokkari Ricoh PX:n simahtamista suolaisessa merivedessä, vaikka kamera myyntihetkellä olikin "waterproof". Kahdeksan kuvaa vedessä onnistui, joista ihan vihonviimeinen on tämä samaan kelloaikaan osuva venekuva. Isonna!
Matkalta palattua Suomessa, vesisateessa ja rännässä keskiviikkona 17.12-2014. Pertti Manninen. http://www.nettisanomat.com/
2014/12/17/etusivu.html#keskiviikko20141217kuvakaksi


2015

Presidentti Niinistö: ”Suomi vapauttaa ranskalaisia siitä käytöstä”. Unifil -sotilainen lisääminen.
joulukuu 12, 2015
Useassa uutislähetyksessä perjantaina 2015-12-11 presidentti Sauli Niinistö kertoi Suomen vastauksesta Ranskan avunpyyntöön terrorismin vastaisessa sodassa. Muun muassa hän kertoi siis Suomen lähettävän lisää Unifil-joukkoja Libanoniin, jotta ”näin ranskalaisia vapautuu siitä käytöstä”. Haastattelun tämän osan lähettivät ainakin MTV:n seitsemän uutiset ja Yle Fem ja ylen radio iltapäivällä. Poikkeuksena oli Ylen pääuutislähetys klo 20.30. Siinä tämän osuuden kuittasi toimittaja kuin ohimennen ja tekstityksestä se jäi kokonaan pois.
On tietenkin hyvä tuoda raadollisesti esille mitä tämä auttaminen tarkoittaa. Vapauttaa resursseja muuhun käyttöön, siis suoraan terroristien pommittamiseen ja tappamiseen ja valitettavasti siinä ohessa myös siviilienkin. Täsmäiskuilla kun on kuitenkin alle 100 ptosentin osumatarkkuus. Maajoukkojahan ei uskalleta lähettää. Siinä kuolisi omiakin.
Toisessa haatattelun osassa presidentti Niinistö oli sitä mieltä, että tämä pakolaisirta TULI KAIKILLE yllätyksenä. Esimerkiksi Libyasta on lyhyt matka Eurooppaan. Libyan pommitksin suhtatui silloinen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb hurraahuudoin.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2015-12-12 09:41 Sinatran soidessa radiossa hänen 100-vuotis syntymäpäivänään. http://www.nettisanomat.com/2015/12/12/etusivu.html


2016

JOULUKUU 2016. PÄÄKIRJOITUS.
PÄÄMINISTERI JUHA SIPILÄ EI OIKEASTI HALUA KARISTAA JÄÄVIYSEPÄILYJÄ HARTEILTAAN.

Niin kauan kuin pääministeri Juha Sipilä haluaa salata omistuksensa VAKUUTUSKUORIIN, niin ei ole mahdollisuutta selvittää onko hän jäävi osallistuessaan päätöksiin valtion rahojen myöntämisessä erilaisille yrityksille. Tämä Terrafame-case oli joko vahinko tai sitten koepallo tuleville suunnitelmille ja toiminnoille.
Ohessa Kansan Uutisten kirjoitus "Pääministerillä läheiset yhteydet Talvivaaran urakoitsijaan" (KU Johan Alén 24.11.2016 10.30), josta jääviyskohu sai alkunsa ja jonka kohun Sipilä käänsi tarkoituksellisesti pois tästä ydinkysymyksestä kauhealla metelillä. Meteli näyttää uppoavan ainakin kannattajiin.
Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Itsenäisyyspäivän jälkeen joulukuun seitsemäntenä 2016. http://www.nettisanomat.com/
2016/12/07/etusivu.html


2017

KAMPANJAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA.
MTV:n Kymmenen uutiset sunnuntaina 03.12.2017. Huhtasaari aloittaa Helsingissä, Niinistö juhlii 100-vuotisjuhlassa Oulussa ja Väyrynen kertoo Helsingissä.
22:00 - Haastattelutunti. Pääministeri Sipiä kritisoi Meri-Lapin yksityistämispäätöksiä. - Trump. Sanasota presidentti Donald Trumpin Venäjä-kytköksistä jatkuu Yhdysvalloissa. - Dengue. Filippiineillä mittava dengue-rokotuskandaali, rokotusohjelma keskeytetty.
22:01 Laura Huhtasaari, presidenttiehdoka PS - Kaskela. MTV:n rakastettu uutisankkuri Leena Kaskela on menehtynyt 77-vuotiaana. - Uutisankkuri. Kollegat muistelevat ystävällistä ja auttavaista Kaskelaa lämmöllä. - Kuortane. Kolme ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa Etelä-Pohjanmaalla. - Kotka. Kaksi nuorta loukkaantui kahden auton risteyskolarissa.
22:02 - Adventti. Hoosianna hymni aloitti evankelisluterilaisen kirkon uuden kirkkovuoden. - Suomi. Itsenäisyyspäivästä näyttäisi tulevan talvinen koko maassa.
Toimittajat: Kirsi Alm-Siirala ja Antti Tuuri sekä Vesa Kallionpää.
Kuvat: Pertti Manninen. http://www.nettisanomat.com/
2017/12/07/etusivu.html


2018

Suomessa 2018: Presidentti palkitsi linnakundin korkeimmalla kunniamerkillä.
Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa 6.12.2018 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit.
...
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki Aarnio-Wihuri, Antti Ilmari, hallituksen puheenjohtaja, Kaarina http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/ ritarikunnat/annetut-kunniamerkit/ 392-6-12-2018-annetut-kunniamerkit
Pääkirjoitus.
...
Hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri on saanut vankilatuomion törkeästä veropetoksesta 1990-luvulla, josta tietoja on vaikea löytää. Google-haulla löytyi kyllä tietoa asiasta, kun osasi etsiä myös "veropetoksella". Löytyi vain Helsingin Sanomien nykyistä Aarniota, Jari Aarniota tutkivan toimittaja Susanna Reinbothin artikkeli maksumuurin takaa "Antti Aarnio-Wihurin veropetostuomio lieveni ehdolliseksi", josta katkelma:
"Aarnio-Wihuri oli vuosina 1981-85 pimittänyt lähes puoli miljoonaa markkaa veroja. Hänen johtamansa kuljetusliike P. Lumiaho Oy oli jättänyt merkitsemättä kirjanpitoonsa tuloja ruotsalaiselta yhtiöltä, jonka kanssa se oli sopinut bensiinimoottoreiden kokeilusta.
Yhtiö oli muodollisesti Aarnio-Wihurin alaikäisten lasten omistama, mutta oikeuden mukaan sitä johti tosiasiallisesti Antti Aarnio-Wihuri itse.
Helsingin raastuvanoikeus oli tuominnut Aarnio-Wihurin ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Raastuvanoikeuden mukaan veropetoksella saatu suuri hyöty, rikollisen menettelyn pitkä kestoaika sekä sen suunnitelmallisuus edellyttivät vankeuden tuomitsemista ehdottomana.
Raastuvanoikeus myös katsoi, että yleinen lainkuuliaisuus vaatii Aarnio-Wihurin tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikkei häntä ole aiemmin rangaistu. Aarnio-Wihuri sai raastuvanoikeudessa 1 vuoden 4 kuukauden tuomion.
Hovioikeus puolestaan katsoi, ettei teko ollut erityisen suunnitelmallinen. Myöskään yleinen lainkuuliaisuus ei vaadi ehdotonta vankeusrangaistusta, joten ehdollinen tuomio oheissakkoineen katsottiin riittäväksi seuraamukseksi.
Asiasta jouduttiin hovioikeudessa äänestämään. Yksi jäsenistä kannatti ehdotonta tuomiota." Helsingin Sanomat. Susanna Reinboth. Julkaistu: 24.5.1991. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003068303.html (Maksumuurin takana).

Siitä ei sitten löydy mitään, että tuomio muuttui ehdottomaksi ja siis perusteluna törkeä veropetos ja että Aarniosta tuli näin oikea linnakundi.
Selityksenä voi olla: "Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla." Lisätietoja (Aiheeseen "antti aarnio vankeustuomio" liittyvät haut).
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurmestari, on pitänyt hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuria varmaankin muilla elämän alueilla niin ansioituneena ja hyvämaineisena ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan keskitason yläpuolella olevana henkilönä, että on myöntänyt kaikkein korkeimman ansiomerkin, joka Suomessa myönnettin itsenäisyyspäivänä 2018.
Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen torstaina 06.12.2018 klo 15:10. http://www.nettisanomat.com/
2018/12/06/etusivu.html


2019

Perjantai 06.12.2019. Joulukuu. Suomi on iso maa!
"Valkoiset vilahtaa kun peurat kulkevat metsänreunassa, tarkkaan on katsottava!"
"Vihreää on!"
"Teemalla kohta alkaa sibeliuksen lemminkäinen, josta osana tuonelan joutsen"
"(Peukku)"
Kuva Etelärannikon Kirkkonummen kunnan pohjoisosassa Vesterkullan kartanolla Kauhalassa Veräjätiellä torstaina 06.12.2019 14:37. Pertti Manninen.
WhatsApp.viestit: 14:58, 15;20, 16:15 ja 16:36. Itsenäisyys päivänä 06.12.2019. http://www.nettisanomat.com/2019/12/06/etusivu.html


2020

2020. Joulukuu. Sotalaivat kalastuksen tukena. ”Kallista kalastusta” sanoi ministeri jo edellisen konfliktin sattuessa.
Viikkosanomat-blogi Joulukuu 13, 2020
Nyt joulukuussa 2020 Brexitin tullessa voimaan 1.1.2021 ollaan samassa jamassa. Ainakin lähellä. Iltalehden asiaa koskevan jutun alku tähän lopuksi.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Sunnuntai 13.12.2020 04:48.
Iltalehti Sunnuntai 13.12.2020 UUTISET
UutisetUlkomaat
Tältä näyttää sopimukseton brexit: sotalaivat suojaamaan Britannian kalastusvesiä
Eilen klo 20:26
...
http://www.nettisanomat.com/
2020/12/14/etusivu.html


2021

Ja Sotamaa leikkasi
Rikhard Sotamaa leikkasi jatkosodan lopussa kymmenen vuorokautta yötä päivää ja teki työssään lähes ihmeitä
Pasi Jaakkonen
Osa sairaalalotista ei kestänyt katsoa. Teki pahaa. Mies oli haavoittunut vaikeasti, kuten tapaukset kirjattiin sairaskertomuksiin ja sotapäiväkirjoihin. Mitä vaikeasti ihan käytännössä tarkoitti, makasi nyt heidän edessään paareilla. Kranaatinheittimen sirpale oli repinyt vatsan ja sen sisältö oli valahtanut ulos. Suolet olivat osin repeytyneet ja viistivät maata.
Oli varhainen aamu 19. elokuuta 1944 lääkintämajuri Rikhard Sotamaan johtamassa 25. Kenttäsairaalassa Antrean Lottolassa, ei edes päivistä pahin.
Tuuli ajoi sumua pois. Juuri tuo tähystyssuojaa antanut sumu oli ollut ratkaiseva tekijä siihen, että edellisenä yönä Jalkaväkirykmentti 5:n 9. komppania oli määrätty hyökkäämään pahaiseen Kytösaareen Tali-Ihantalan lohkon koillispuolella Kavantsaaressa.
Koko yö taisteltiin. Tappiota tuli. Yksi kaatui, parikymmentä haavoittui. Kello 6.20 iskuryhmälle annettiin lupa vetäytyä ja tuoda haavoittuneet mukanaan. Vihollinen ampui vetäytymispaikalle rajun kranaattihyökkäyksen. Miehiä haavoittui ...
Heitä vietiin jo joukkosidontapaikalta kenttäsairaalaan. Yksi vaikeimmin haavoittuneista oli vatsaansa sirpaleen saanut 38 -vuotias Matti Kauppinen.
Kauppinen nostettiin leikkauspöydölle. Kenttäsairaalass oli kolme lääkäriä. He kokoontuivat pöydän ympärille.
"Muistan aina, kun paareilla kannettiin vanhaa miestä, jonka suolet roikkuivat metrin verran paarien ulkopuolella ja suolesta lähti lapamatovyyhti", Sotamaa kertoi Lääkäri. ja vapaa-aika -lehden haastattelussa.
Toiset kenttäsairaalan lääkäreistä olivat epätöivoisia.
...
http://www.nettisanomat.com/
2021/12/06/etusivu.html#sunnuntai20210606sotamaa20170308teksti


2022

Illan hämärtyessä peura on löytänyt lintujen ruokintapaikan ja käyttää hyväkseen tarjoilua. Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 6.12.2022 14:58. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal.

Pääkirjoitus. Viimeinen itsenäisyyspäivä ilman ydinaseita?
Natoon liittyminen tarkoittaa sen ydinasedoktriinin hyväksymistä. Tästä ovat olleet hiljaa niin päättäjät kuin mediakin.
Kolmenlaista lähestymistapaa on harjoitettu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ollut hiljaa kuin ... Ulkoministeri Pekka Haavisto on vähätellyt. Eilen sitten hän sai sanotuksi ydinaseista: "Emme ole niitä pyytämässä eikä niitä kukaan ole meille tarjoamassa." (IL 5.12.2022). Pääministeri Sanna Marin on ollut rehellisin. Hän on sanonut niiden luovan turvaa: "Inom Nato finns ett kärnvapenparaply vilket ger den sortens säkerhet." (Svenska yle 13.4.2022).
Viimeinen itsenäisyyspäivä ilman ydinaseita?
Pääkirjoitus Pertti Manninen tiistaina 6.12.2022 19:03 Espanjan ja Marokon pelatessa pudotuspeliään ikkunaruudun heijastuksesta katsellen. Kuvitettuna! http://www.nettisanomat.com/
2022/12/06/etusivu.html


2023

Keskiviikko 6.12.2023.
Joulukuun 6. Kirkasta ja katvetta. Suomi. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala. Vesterkulla. Keskiviikkona 6.12.2023 12:04. Kuva Pertti Manninen.
Rintamalle lähtöä odottaen. - Lähettipojan kuolema. - Sota on loppunut, rauha alkanut. Tuntematon sotilas. Edvin Laine 1955. Yle Teema keskiviikkona 6.12.2023. Kuvat Pertti Manninen.
- Niil saa raappi syämisekki valmiiks. Kaikki saateri sitä o.
- Minä en jaksa... muista...
- (Sibelius: "Finlandia".)
Lähettipoikaa näytteli 13-vuotias luokkatoverini Kallion yhteiskoulusta Helsingissä, sukunimeltään Inkinen. Pertti Manninen.
Siemeniä ja pähkinöitä linnuille ja hiukan isommallekin, pienimmät eivät tällä kertaa kuviin oikein tarttuneet. Kottarainen, sarvipäinen peura, närhi ja fasaani, uros. Suomi. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal keskiviikkona 6.12.2023. Kuvat Pertti Manninen. Joulukuun 6. http://www.nettisanomat.com/
2023/12/06/etusivu.html


Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Joulukuun 6 tienoilla. Sarja

 

Kirkasta ja katvetta. Joulukuun 6. Kirkasta ja katvetta - Tuntematon sotilas - Lintujen ruokintapaikalla. Kuvat

Mustat hevoset

Presidentinvaalit. Mutustelu 55 päivää ennen vaalipäivää. Lue!

Päivän kookkain: Fasaani.

TIME. Päivän tunnustus: Kuolleet lehdet paras. Lue!

Torstai 7.12.2023.

Sotaan, lähdemme sotaan!


Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Joulukuun 6 tienoilla. Sarja.

Ihmisiä vuosia elämää.
Vuodet 1999-2023. Joulukuun 6 tienoilla. Sarja

Torstai 7.12.2023.

Arkisto. Kaikki Niinistöstä, täällä. Presidenttipeli 1999. Kansallis-omaisuuden hävittäminen 1999-


Toimitus: Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher: nettisanomat @hotmail.com
Jokaiselle etusivulle - Sivustot - Dilemma
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Haku: "nettisanomat & sana"

Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista  12.fi

www.12.fi - www.12tori.fi - www.apumiehet.fi - www.biden.fi - www.eduskuntatalo.fi - www.elama.fi - www.ennustamo.fi - www.erika.fi - www.faktaamo.fi - www.fotomo.fi - www.fy.fi - www.gagarin.fi - www.helkinginsanomat.com - www.helsinginsanoma.fi - www.helsinki-areena.fi - www.helsinki-lehti.fi - www.helsinkilehti.fi - www.helsinkisanomat.info - www.hs24.mobi - www.hs27.com - www.iltaset.fi - www.infoinfo.fi - www.infomo.fi - www.iske.fi - www.kansalaisneuvosto.fi - www.kansalaistori.fi - www.keskiviikko.fi - www.kirkuva.fi - www.knummi.fi - www.kuvala.fi - www.kuvasanomat.fi - www.kuvaviikko.fi - www.maanantai.fi - www.muistamo.fi - www.mummi.fi - www.n1.fi - www.nettilehti.com - www.nettimobi.com - www.nettinen.fi - www.nettisanomat.com - www.nettisanomat.fi - www.pappa.fi - www.per.fi - /www.raw.fi - www.sanaamo.fi - www.sanala.fi - www.sanat.fi - www.sanomaatti.fi - www.sanomadigi.fi - www.sanomahouse.fi - www.sanomakonserni.fi - www.sanomamags.com - www.sanomamarkkinat.fi - www.sanomamobi.fi - www.sanomanet.fi - www.sanomanetti.fi - www.sanomapark.fi - www.sanomasampo.fi - www.sanomatori.com - www.sanomatori.fi - www.sanomaviikko.fi - www.sanomo.fi - www.sanonet.fi - www.sanoraama.fi - www.shit.fi - www.siivo.fi - www.suomisanomat.fi - www.tiistai.fi - www.venus.fi - www.viikko.fi - www.viikkosanomat.fi - www.vuosi.fi - www.vuosisanomat.fi - /www.week.fi - www.wincapita.fi - 04.05.2023

Arkisto. Kaikki Niinistöstä, täällä. Presidenttipeli 1999. Kansallis-omaisuuden hävittäminen 1999-


Keskiviikko 6.12.2023.
Joulukuun 6.

12:04. Kirkasta ja katvetta. Suomi. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala. Vesterkulla. Keskiviikkona 6.12.2023 12:04. Kuva Pertti Manninen.


12:18 - 13:05 - 14:46. Rintamalle lähtöä odottaen. - Lähettipojan kuolema. - Sota on loppunut, rauha alkanut. Tuntematon sotilas. Edvin Laine 1955. Yle Teema keskiviikkona 6.12.2023. Kuvat Pertti Manninen.

- Niil saa raappi syämisekki valmiiks. Kaikki saateri sitä o.
- Minä en jaksa... muista...
- (Sibelius: "Finlandia".)

Lähettipoikaa näytteli 13-vuotias luokkatoverini Kallion yhteiskoulusta Helsingissä, sukunimeltään Inkinen. Pertti Manninen.


11:10 - 12:41 - 12:43 - 13:15. Siemeniä ja pähkinöitä linnuille ja hiukan isommallekin, pienimmät eivät tällä kertaa kuviin oikein tarttuneet. Kottarainen, sarvipäinen peura, närhi ja fasaani, uros.
Suomi. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal keskiviikkona 6.12.2023. Kuvat Pertti Manninen. Joulukuun 6.


Arkisto. 11.2.2012. Yle saamelaisten kansallispäivänä.

Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä.

11.2.2012


Maanantai 4.12.2023.
Presidentinvaalit.
Mutustelu 55 päivää ennen vaalipäivää 28.1.2024.


20 Pekka Haavisto

26.1.2012.


20 Alexander Stubb

24.6.2014.


15 Jussi Halla-aho

30.1.2017.


10 Mika Aaltola

20.5.2022.


10 Li Andersson

10.5.2022.


10 Olli Rehn

14.11.2020.


5 Sari Essayah

22.1.2012.


5 Harry Harkimo

31.7.2013.


5 Jutta Urpilainen

8.12.2017.


0 Mustat hevoset

29.7.2014.


Mutustelu 55 päivää ennen vaalipäivää 28.1.2024.


Mutustelun virrhemarginaali on 5, ainakin!

Mutustelusta vastaa Pertti Manninen maanantaina 4.12.2023 17:40.


Sunnuntai 3.12.2023.
Päivän kookkain, lintu.

Fasaani. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 3.11.2023 10:16. Kuva Pertti Manninen.


Päivän tunnustus.

Kuolleet lehdet saanut tunnustusta

113 MTV 113 Su 03.12. 22:06:01 MTV UUTISET Sunnuntai
Kuolleet lehdet saanut tunnustusta
Yhdysvaltalainen Time-lehti on listannut Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi elokuvaksi.
Kuolleet lehdet on valittu edustamaan Suomea parhaan ei-englanninkielisen elokuvan kategoriassa. Kategorian Oscar-ehdokkaat valitaan tammikuussa shortlistilta, joka julkistetaan 21. joulukuuta.
Kuolleet lehdet on ehdolla myös parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi. European Film Awards (EFA) -gaala järjestetään Berliinissä 9. joulukuuta.

Seuraa tositarkoituksella s. 895
KOTIMAA ULKOMAA URHEILU OHJELMAT


Päivän tunnustus.
Kaurismäen elokuvalle iso tunnustus

YLE TEKSTI-TV 03.12.22:06:54 KOTIMAA YLE SUNNUNΤΑΙ Kaurismäen elokuvalle iso tunnustus
Yhdysvaltalainen Time-lehti on valinnut Aki Kaurismäen ohjaaman Kuolleet Lehdet -elokuvan vuoden parhaimmaksi elokuvaksi.
Lehti kuvailee Aki Kaurismäen olevan humanistisen komedian mestari.
Elokuvassa pääosia näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen.
Artikkelissa Time listaa kymmenen parasta elokuvaa kuluvalta vuodelta.
+ 110 200

Kuvat Pertti Manninen.


Torstai 30.11.2023.
SALESTAKIN SALEN OVELLA.

HALPUUTIMME HINTOJA. ÄNNU BILLIGARE. HYVÄ JOULUMIELI. Tervetuloa. Välkommen.

Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. SALE. Torstai 30.11.2023 12:21. Kuva Pertti Manninen.


ILTA-SANOMAT
MIKÄ VOI OLLA SEURAAVA PUTININ LIIKE?
Asiantuntijan skenaario:
MIINAVAHINKO ITÄMERELLÄ
Varoitus Puolasta Suomelle:

KYMMENIÄ TUHANSIA TULOSSA?

UUDET HOIDOT TEHOAVAT NIVELREUMAAN
ILTA-SANOMAT


ILTALEHTI
Kaikki tulevista LINNAN JUHLISTA
LUVASSA TUNTEIKKAAT JÄÄHYVÄISET
Kutsuvieraat, hurja budjetti, erityistarjoilut...
Näin valitset oikean lääkkeen
VÄÄRISTÄ VATSALÄÄKKEISTÄ VAKAVIA ONGELMIA
Nanna ja Jere Karalahti
OUTO AVIOEROSOTKU
TÄNÄÄN



SALESTAKIN SALEN OVELLA.


Keskiviikko 29.11.2023.
Sulassa sovussa. 12:34


Peuraperhe on tullut lintujen ruokintapaikalle. Syövät siemeniä hiukan aikaa ja jatkavat matkaansa. Matkalainen käyttää myöhemmin hyväkseen peuranpolkua oikaistessaan metsän läpi hämärtyvässä illassa.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Keskiviikko 29.11.2023. Kuvat Pertti Manninen.


15:43


Perjantai 24.11.2023.


Nämä talvitakit Viedään käsistä MUOTI. Kuva


170 Black Friday Deals You Can Shop Now WIRED


20 vuotta sitten 2.10.2003.

Moe työvoimatoimistossa. Lue!


Arkisto. Keskisuomalaisen pääkirjoitus 18.10.1999: "Nuoret eivät halua joutilaisuutta". Lue!


Kotimaa. Muut lehdet. Keskisuomalainen perjantaina 24.11.2023.

Väitöstutkimuksen tekijä Sami Ylistö on toiminut itsekin sosiaalityöntekijänä. Marko Kauko

https://www.ksml.fi/paikalliset/6372892

Toimeentulotukea saavien nuorten kyttääminen johtaa huonompaan työllistymiseen, ilmenee Jyväskylässä tehdystä tutkimuksesta Lue!


Lauantai 25.11.2023.

Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Marraskuun 25 tienoilla. Sarja

1999- 2023 Sarja


Torstai 30.11.2023.
Kaikki Niinistöstä, täällä. Linkit 1999 ja 2000.

Presidenttipeli. Valtiovarainministeri.


28.7.1999. Presidenttipeli.


5.8.1999. Valtiovarain-ministeri.


Torstai 30.11.2023.
Kaikki Niinistöstä, täällä. Linkit 1999 ja 2000.

Presidenttipeli. Valtiovarainministeri.

Presidenttipeli.
28.7.1999.

Lipposen ja Niinistön salainen sopimus Ahtisaaren syrjäyttäminen on suunniteltu niin, että Niinistöstä tehdään presidentti ja Lipponen jatkaa pääministerinä. Haloselle on varattu sätkynuken rooli. Aho ja jopa Rehn haukkovat henkeään tässä Suuressa Näytelmässä. Ainoa yllätys, joka voi sotkea tätä suunnitelmaa on Ahtisaaren asettuminen sittenkin ehdokkaaksi. (Nettisanomat 23.7.99 pm)

http://www.nettisanomat.com/1999/07/28/netti2007.htm#lipposen

2.9.1999.

Lipposen ja Niinistön salainen pullautussopimus: ensin Ahtisaari, sitten Uosukainen! I Presidenttipelin häikäilemätön juonittelu on saavuttanut erään välitavoitteensa: Ahtisaari ja Uosukainen on pudotettu kisasta! Pääministeri Paavo Lipposen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön salaisen sopimuksen toteutumistapa on häikäilemättömyydessään vertaansa vailla: Ensin presidentti Martti Ahtisaari pullautettiin pois pelistä Lipposen ja kumppaneiden laskelmoidulla juonittelulla ja SDP:n marionettiehdokkaaksi asetettiin ulkoministeri Tarja Halonen. Nyt ministeri Niinistö ja apulaiset, Kuopiosta kutsuttu ministeri Kari Häkämies ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kestojuonittelija Ben Zyskowisc, pistivät eduskunnan puhemies Riitta Uosukaisen polvilleen armoa anelemaan olemassaoloaan. Kyllä Kymppikerroksen hurmoksessa oli hauskaa sinä iltana! (Nettisanomat ma 31.8.99 pm)

http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#lippose

Niin, toimitukseen tulleen sopimuksen mukaan Niinistöstä tehdään presidentti ja Lipponen jatkaa pääministerinä eläkeikään saakka. Lue myös Nettisanomat 29.7.99, jossa sopimus paljastetaan ensimmäisen kerran!

http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#lippose

"Hän silppuuntui löyhkäävään broileripolitrukkiuteen" "Kokoomuksen miehet eivät hyväksyneet eduskunnan puhemies Riitta Uosukaisen suosiota, vaan häntä alettiin nyhtää vähättelyillä alas. Kokoomusjuurinen Iltalehti on esiintynyt nälkäisenä eikä erkkolainen Ilta-Sanomat ole ilkeyden apostoleineen jäänyt jälkeen." ... "Riitta Uosukaisen kieltäytymisen ehdokkuudesta ymmärtää, sillä jos kokoomus olisi johdonmukaisesti tukenut Uosukaista, hän olisi vankka vaihtoehto tasavallan presidentiksi: Nyt hän silppuuntui löyhkäävään broileripolitrukkiuteen." ... "Niinpä voi epäillä, että Niinistö on pohjimmiltaan halunnut puhemiehen tylyn sivuunpolkemisen: Apupojat ovat ampuneet tukea innokkaina." Muut lehdet. Päätoimittaja Erkki Laatikainen Keskisuomalaisessa la 28.8.99

http://www.nettisanomat.com/1999/09/02/netti0109.htm#laatikaine

9.9.1999.

Viikon nettikysymys: Oliko puhemies Riitta Uosukaisen kieltäytyminen kokoomuksen presidentti-ehdokkuudesta aito? kyllä, oli aito ei, ei ollut Mielestäni... Meilaa postisi osoitteeseen nettisanomat@hotmail.com. Lomake ei nyt käytössä!

http://www.nettisanomat.com/1999/09/09/netti0709.htm

16.9.1999.

extra! Demari ja Helsingin Sanomat peittelevät Niinistön ja Lipposen salaisen sopimuksen! maanantaina 20.9.1999 Demari-lehti veti kokooomuksen presidenttiehdokkaaksi jopa Iiro Viinasen peitelläkseen Niinistön ja Lipposen salaista sopimusta Presidentin ja pääministerin paikkojen sopimisesta: Samoin Helsingin Sanomien toimittaja Anneli Sundberg kertoo Niinistön presidenttiehdokkuudesta ikään kuin ei tietäisi mitään tästä sopimuksesta sunnuntaina 19.9.1999! Lipposen ja Niinistön salainen pullautussopimus: ensin Ahtisaari, sitten Uosukainen! Nettisanomat 99/5 torstaina syyskuun 2. päivänä vuonna 1999 Kirjoita mielipiteesi!

http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997extra.htm

23.9.1999.

Presidenttisotku: Astuiko Niinistö miinaan? Jos kokoomuksen puheenjohtaja ja Suomen hallituksen valtiovarainministeri käyttäytyy vahingossa ja laskelmoimatta presidenttiehdokkuutensa kanssa niinkuin käyttäytyi, on hyvä että tämä luonteenpiirre tuli nyt esiin. Jos kokoomuksen puheenjohtaja ja Suomen hallituksen valtiovarainministeri käyttäytyy tahallaan ja laskelmoidusti presidenttiehdokkuutensa kanssa niinkuin käyttäytyi, on hyvä että tämä luonteenpiirre tuli nyt esiin. Vain tulevaisuus ja lopputulos, ei pelkästään presidentinvaalien, vaan myös Suomen sisäpolitiikan ja ulkopolitiikan suunta voi antaa viitteitä siitä kumpi Niinistö oli kysymyksessä. Menikö hän kiemurtelemaan Musta laatikko-ohjelmaan peittääkseen jotakin? Ainakin tiedotusvälineet ja gurut esimerkoksi Helsingin sanomien politiikan toimittaja Anneli Sundberg ja ihmismielen mestariselittäjä Esa Saarinen, ovat uskoneet Niinistön kootut selitykset.
Valttikortti hihassa? Valttikortti on Suomen suunta valtaapitäjien mielenmukaisesti ja tavoitteisiin pyrkimisessä voi kaikki keinot olla sallittuja. Puhuuko media nyt koko ajan asianvierestä ja hytkertelevätkö herrat kabineteissaan.
Rehnin pahin vastustaja on yllätys yllätys: Rehn. Aina kun Elisabeth Rehn avaa suunsa, saa jännityksellä odottaa mitä sammakoita sieltä tulee. Eikä hän petä. Nytkin television vaaliavaushaastattelussaan hän kertoi saaneensa niin Paavin kuin jonkun muslimien hengellisen johtajankin siunauksen.

http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998presidentti.htm

17.2.2000.

Niinistön valttikortti paljastui: Halonen! Niinistön näytteleminen onnistui uskottavasti? Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö sai panna parastaan, jotta kaikki näyttäisi vain sekoilulta eikä Esko Ahon presidenttitien torpedoimiselta. Lopputulos oli ainakin halutun kaltainen! Vaikka koville se otti! Storyvillessä tavataan! nettisanomat.com torstaina 17. helmikuuta 2000 pm.

http://www.nettisanomat.com/2000/02/17/niinisto.htm


Valtiovarainministeri.
5.8.1999.

Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Jaakko Pehkonen toteaa kirjoituksessaan lauantaina heinäkuun 31 päivänä 1999 Keskisuomalaisen Vierailija-palstalla, että nykyinen työttömyys on pääosin rakenteellista ja pitkäaikaistyöttömät muodostavat rakenteellisen työttömyyden ytimen. Kuitenkin hän ehdottaa ratkaisuksi tylyä mallia: Jos työtön ei löydä työpaikkaa hän menettää ansioturvansa. Hänen mielestään työttömän velvollisuus on etsiä työpaikka, vaikkei niitä olisikaan! (Nettisanomat 5.8.99 pm) lue lisää tästä hurskastelusta

Kommentti Jaakko Pehkosen hurskasteluun Rakenteellisen työttömyyden ytimen, pitkäaikaistyöttömienkö, olisi siis ratkaistava valtakunnan työttömyysongelma? Jos he eivät onnistuisi siinä (kukin omalla kohdallaan), niin entä sitten. Ehkä he eivät olisi enää työttömiäkään, heidät olisi pullautettu pois tilastoja sotkemasta! Tällaisten mielipiteiden esittäjällä näyttää olevan hyvin varmistettu tulevaisuus Lipposen ja Niinistön hallituksen neuvonantajana. Nyt sitten syyllistetään pitkäaikaistyöttömät! Hurskastelua! Pankinomistajientukeako tässäkin maksetaan? (Nettisanomat 5.8.99 pm)

http://www.nettisanomat.com/1999/08/05/netti0408.htm#hur2eka

http://www.nettisanomat.com/
1999/08/05/netti0408.htm#kommentjaakkopehk

12.8.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla. Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin. Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi. Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan. Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan! Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui. Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä. Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin! Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos. Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta. Voi aikoja, voi tapoja! (Nettisanomat 12.08.99 pm)

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2

16.9.1999.

Köyhät tapelkoot keskenään! Lipponen ja Niinistö haluavat lievittää opiskelijoiden asumistukileikkauksia muiden tukea saavien kustannuksella Sen verran närää on opiskelijaperheiden budjetissa ehdotettu asumistukien leikkaus herättänyt, että ministerienkin täytyy asiasta jotakin sanoa. Pääministeri Paavo Lipponen Ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö jatkavat omaa valitsemaansa yhteiskuntapoliittista linjaansa: Tapelkoot köyhät ja kurjat keskenään! Nyt he esittävät opiskelijoiden tukien leikkaamisen vähentämistä repimällä siihen varoja yleisestä asumistuesta. Asumiseen tarkoitetut tuet ovat siksi olemassa, että jokainen voisi asua edes jonkinlaisessa lämpimässä majassa kovimmilla pakkasilla. Köyhät tapelkoot keskenään! Lipponen ja Niinistö haluavat lievittää opiskelijoiden asumistukileikkauksia muiden tukea saavien kustannuksella.

Zyskowisz peräytyy? Linden peräytyy? Pitivätkö opiskelijat puoliaan riittävän näkyvästi? Lue myös Nettisanomat 99/2: Zyskowicz: "Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja." Kiukas: "Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta" Helsingin sanomat: "Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista."

http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997koyhatasuvat.htm

7.10.1999.

Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi? (nettisanomat.com 5.10.99 pm)

http://www.nettisanomat.com/1999/10/07/n9910mihinpekka.htm

28.10.1999.

Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö hiljentää Niinistö ei viihdy enää ministerinä. Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä. Tämän nähtyään ei voi muuta toivoa kuin Niinistö pääsisi uusien haasteiden äärelle. Politiikassa hänellä ei ole tulevaisuutta: Hänkin on vain ihminen ja jos hän haluaa olla rehellinen itselleen paikanvaihto on syytä tehdä pian. Eri alojen raakkeja Suomessa on tarpeeksi ja säälittäväksi tilanne käy, jos sen itse huomaa viimeiseksi. Tsemppiä, olet vielä nuori mies! nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm

http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913polit.htm

4.11.1999.

Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja. Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm

http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm

9.2.2000.

http://www.nettisanomat.com/2000/03/09/etusivu.htm

Nihkeä Niinistö Tästä kaikki alkoi!
Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.19999 Kansallisvarallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?

http://www.nettisanomat.com/2000/03/09/etusivu.htm

Heikko Heinonen Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta! Vaikka Lipponen ja Niinistö kuinka jyräisivät, niin aina minä selvityksen keksin. Ne kai kokeilee kuinka paljon minua passaa mankeloida, ensin lasten esikoulussa ja nyt postin teurastamisessa. Uskokaa vain, kyllä minua irtisanottavat käy sääliksi. Mutta kun tämä ajan henki on nyt tällainen ja täytyyhän minunkin ajatella tulevaisuuttani!

http://www.nettisanomat.com/2000/03/09/etusivu.htm

17.8.2000.

http://www.nettisanomat.com/2000/08/17/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/17/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/08/17/etusivu.htm

Niinistö - Pehkosen esitys perseestä. Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Jaakko Pehkonen toteaa kirjoituksessaan lauantaina heinäkuun 31 päivänä 1999 Keskisuomalaisen Vierailija-palstalla, että nykyinen työttömyys on pääosin rakenteellista ja pitkäaikaistyöttömät muodostavat rakenteellisen työttömyyden ytimen. Kuitenkin hän ehdottaa ratkaisuksi tylyä mallia: Jos työtön ei löydä työpaikkaa hän menettää ansioturvansa. Hänen mielestään työttömän velvollisuus on etsiä työpaikka, vaikkei niitä olisikaan! (Nettisanomat 5.8.99 pm)

Niinistön työllistämisesityksille tukea omilta. Keskisuomalainen 08.08.2000 Niinistö lievensi kantaansa työttömyysturvan porrastukseen. Helsingin Sanomat 08.08.2000 Niinistön tukiseteli-idean takana radikaali malli. Keskisuomalainen 09.08.2000

Niinistö-Pehkosen esitys perseestä nettisanomat.com aiemmin: Niinistö - Pehkosen esitys perseestä. "Jos työtön ei löydä työpaikkaa, hän menettää ansioturvansa." Jaakko Pehkonen

http://www.nettisanomat.com/2000/08/17/etusivu.htm

hae lisää ylhäälläolevasta nettisanomien omasta hakukoneesta hakusanoilla pehkonen , niinistö, työllisyys, työttömyys jne!

http://www.nettisanomat.com/2000/08/17/etusivu.htm

Kaikki Niinistöstä, täällä. Linkit 1999 ja 2000.
Presidenttipeli. Valtiovarainministeri.

Erillissivulla ilman tekstejä.


Perjantai 24.11.2023.


20 vuotta sitten 2.10.2003. Sarjakuva.

Moe työvoimatoimistossa - By Matti Reijonen

- Onko tällä hetkellä enää IT-ala kasvussa?
- No tällä hetkellä silläkin menee vähän heikommin.

- Entäs se paljon puhuttu YT-ala? Siellä taitaa pyyhkiä nyt hyvin. Kasvunäkymät YT-alalla taitavat olla rajattomat. Siellä kaivataan varmaan rautaisia YT-alan ammalaisia?
- ... tuota... öö ...

http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/sarjakuvamoe.htm


Arkisto. 20 vuotta sitten torstaina 2.10.2003.

Perjantai 17.11.2023.


2001. Matkalla ... Lue!


Tiistai 14.11.2023.
Pommia odotellessa.

Puheentunnistusta tiistaina 14.11.2023 11:55-12:10.

"... kuitenkaan sitä kerrottu että samalla päivämäärällä kun Suomi liittyi Natoon Suomesta tuli ydinasevaltio ..."

Tänään on 14 päivä marraskuuta .... ja tota tässä oli tarkoitus puhua tästä Lauri Nurmen kirjasta Suomen salattu tieto Natoon ja siellä nyt luen sitä vähän sitä mitä siellä sanotaan oot sä ja Täällä sanotaan näitä ...

Lue!

Puheentunnistusta tiistaina 14.11.2023 11:55- 12:10. Kokonaan!



Tiistai 7.11.2023.


Maailma Hufvudstadsbladet
Tiistai 7 marraskuuta 2023

Ihailtavasta oikeuden-
mukaisuudesta
makaabereihin latteuksiin.


MIELIPIDE JURI VON BONSDORFF

Noin 10 000 palestiinalaista on menettänyt henkensä pommituksissa. Hamasin jahtaamisessa Israel ei joko osaa tai tahdo välttää siviilikuolonuhreja kirjoittaa HBL:n Juri von Bonsdorff.

Käännös:

Maailma
Hufvudstadsbladet
Tiistai 7 marraskuuta 2023

Tiistai 7.11.2023. Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/11/07/etusivu.html


 

Gaza 2023.

Sunnuntai 29.10.2023.
Yle keskiviikkona 25.10.2023. YK:n pääsihteeri Guterres:


He ovat nähneet siirtokuntien ja väkivallan vievän heidän maansa,


kuristavan talouden ja pakottavan heidät pakolaisiksi.


Palestiinalaisten toiveet poliittisesta ratkaisusta heidän ahdinkoonsa,


on kuihtunut pois. Palestiinalaisten epäkohdat eivät silti


oikeuta Hamasin kuvottavia iskuja. Nämä iskut eivät myöskään


oikeuta palestiinlaisten kollektiivista rankaisemista.


YK:n pääsihteeri Guterres puhui YK:ssa Isrelin ja Hamasin sodasta. Kuvat ja teksti Ylen lähetyksestä keskiviikkona 25.10.2023 17:02. Kuvat Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2023/10/29/etusivu.html

Sunnuntai 29.10.2023.


Lauantai 4.11.2023.


Gaza 2006. Libanon 2006.

 Tiistaina 25.07.2006.

Sota lapsia kohtaan - Ketkä ovat vankeja - oikeasti? Ja uhreja? - Rauhaa me etsimme.  Kriget mot barnen. John Pilger. Aftonbladet. Kultur. Måndag 19 juni 2006.  - Vilka är fångarna - egentligen? Och offren? Hanin Shakrah. Aftonbladet. Kultur. Torsdag 13 juli 2006. - Det är fred vi söker. Eviatar Manor. Aftonbladet. Debatt. Onsdag 19 juli 2006. Katkelmia kirjoituksista.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen: "Pitää haluta olla oikeudenmukainen."



Nettisanomat  tiistaina 25.07.2006. "Miss Universum,  Zuleyka Rivera Mendosa,  itkee ilosta tultuaan valituksi kauneimmaksi - ja toinen, Condoleezza Rice,  hymyilee autuaasti päättäessään lasten tappamisesta ja sodan jatkamisesta. CNN:n live-lähetyksen toimittajat Haifassa ja Beirutissa ovat sentään vakavampia tehdessään työtään ja selostaessaan meneillään olevia hirvittävyyksia. 

Kuvat SVT2:n ja CNN:n lähetyksistä eilen maanantaina 24.07.2006 klo 21.38 ja 22.00.  "Maailman kauhein". Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. CNN: "Middle East Crisis. Rice in Israel after unannounced trip to Beirut."

Hon är vackrast i världen. Puerto Rico tog hem Miss Universum. Är det här världens mest fantastiska. kvinna?  18-åriga Zuleyka Rivera Mendosa tog hem Miss Universum-titeln på söndagen.  Aftonbladet 2006-07-24.  Helvetet regnar över de oskyldiga. Desperation i Libanon MAGNUS WILLIAM-OLSSON om ett hopp som gått förlorat. Aftonbladet 2006-07-25.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/11/04/etusivu.html

Lauantai 4.11.2023.



Keskiviikko 15.11.2023.


1999. Matkalla ... Lue!

Torstai 16.11.2023.


2000. Matkalla ... Lue!

Perjantai 17.11.2023.


2001. Matkalla ...

2001. TAMMIKUU



 


 

2001. HELMIKUU

 


 

2001. MAALISKUU

 

2001. HUHTIKUU TULOSSA


2001. Matkalla ...

2001. TAMMIKUU - HELMIKUU - MAALISKUU

- HUHTIKUU - TOUKOKUU - KESÄKUU - HEINÄKUU - ELOKUU - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - JOULUKUU.



Keskiviikko 15.11.2023.


1999. Matkalla ... Lue!




Keskiviikko 15.11.2023.


1999. Matkalla ...

1999. ELOKUU.

1999. SYYSKUU.


1999. LOKAKUU.


1999. MARRASKUU.


1999. JOULUKUU.


1999. Matkalla ...

1999. ELOKUU - SYYSKUU - LOKAKUU - MARRASKUU - JOULUKUU.

2000. TAMMIKUU



 

Tiistai 14.11.2023.
Pommia odotellessa.

"... kuitenkaan sitä kerrottu että samalla päivämäärällä kun Suomi liittyi Natoon Suomesta tuli ydinasevaltio ..."


Puheentunnistusta tiistaina 14.11.2023 11:55-12:10. Pertti Manninen.
Lue!


20.10.2009.

We'll meet again Don't know where Don't know when But I know
we'll meet again Some sunny day












We'll meet again
Don't know where
Don't know when
But I know we'll meet again Some sunny day...
Vera Lynn.

Loppukuvia Stanley Kubrickin elokuvasta "Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia" (1963). Yle Teema sunnuntaina 2009-10-18. Käännös: Antero Helasvuo.

Isän syntymäpäivänä lokakuun 20. Hänen kanssaan kävin Chaplinien jälkeen katsomassa jopa "Viime vuonna Marienbadissa". Pertti Manninen.


 
Numero
1061
  tiistai 2009-10-20

Arkisto 2004.


Erkki Manninen
alkuperäinen kuvannimi



Tiistaina 21.09.2004.
Arvo Turtiainen ja isäni vuonna 2004.
Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa.
Torjuntavoitolla hekumoidaan! 
Jatkosodan vankilassa virunut unohdetaan!
(Helsingin Sanomat, päätoimittaja Janne Virkkunen, pääomistaja Aatos Erkko).
Isäni oli eturintamassa, selvisi ja tiesi mitä se oli, 
ei paljon kertonut.
Kuparisen muistomitalinkin hukkasin, kun sitä pikkupoikana kavereilleni esittelin.
Siinä oli jonkinlainen nahkalakkiin pukeutunut sotilas,
ainakin niin sen muistan, kypärä se ei ollut.
Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa.
Vuonna 2004:kin.

Pertti Manninen.
Arvo Turtiaisen syntymästä tuli torstaina 16.09.2004 kuluneeksi 100 vuotta. Isäni Erkki Mannisen syntymästä tulee keskiviikkona 20.10.2004 kuluneeksi 94 vuotta. Kuva:
3 rullaa, 32 kuvaa, 13-vuotiaan koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2009/10/20/etusivu.htm

Tiistai 14.11.2023.
Pommia odotellessa. Lue!




Keskiviikko 1.11.2023.


En minä atomipommia ole ennen nähnytkään.

Niinistö Ukrainassa.
"En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään."
Keskisuomalainen keskiviikkona 25.1.2023. Markku Ulander Lehtikuva.

http://www.nettisanomat.com/
2023/01/25/etusivu.html

Uuden kuvatekstin muokkasi Pertti Manninen keskiviikkona 1.11.2023 14:05.

http://www.nettisanomat.com/
2023/11/01/etusivu.html#ke20231101kuva

Keskiviikko 1.11.2023.


Keskiviikko 1.11.2023.


HS ja Yle: Suomi avaamassa useita sotilasalueita Yhdysvaltain käyttöön.

Puolustusyhteistyösopimus voi valmistua jo ensi viikolla.

is.fi maanantaina 30.10.2023 Kotimaa 17:25.



Uusi puolustussopimus.
Näistä syistä Suomen ja USA:n
uusi sopimus on periaatteellisesti niin merkittävä.

hs.fi tiistaina 31.10.2023.

Uusi puolustussopimus.
Pääministeri Orpo uudesta sopimuksesta: "Merkittävä osa Natoa".

hs.fi tiistaina 31.10.2023.

Keskiviikko 1.11.2023 14:05.

http://www.nettisanomat.com/
2023/11/01/etusivu.html#ke20231101kuvakaksi

Keskiviikko 1.11.2023.


Sunnuntai 12.11.2023.
Isänpäivänä 2005 2003 2023


Isänpäivänä 2005.


 

Sunnuntaina 13. marraskuuta 2005. Etusivu. Nro 428.


Isänpäivä-extra!

Kuva 05.10.2005 lokakuun keskiviikkona 
klo 15:20. "Tepasteleva lapsi pitää
kiinni isän kädestä vaikka oikeastaan
isä pitää kiinni lapsen kädestä."
Kuva Pertti Manninen. Laukaa. 
Osa kuvasta "Suomalainen huolenpito".

http://www.nettisanomat.com/
2005/11/13/etusivu.htm


Isänpäivänä 2003.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

etusivu torstaina 06.11.2003.

eilen
huomenna
Isänpäivä sunnuntaina 9. marraskuuta.
Kuvassa kaksi isää, jo luotamme poistuneet. Sota-veteraaneja kumpainenkin. Veljekset Terho ja Erkki Manninen.
Kuvannut Erkin poika Pertti jouluna 1957.
Katso myös: Erkki Manninen.

Tänään mm.
Pääkirjoitus. Milloin olen ex? Lainsuojaton Kari-Pekka Kyrö. - Muistot: Hiroshima. - I have a dream. - Link. iraqbodycount

http://www.nettisanomat.com/
2003/11/06/etusivu.htm


20 vuotta myöhemmin.
Joutsenet majoillaan hämärtyvässä illassa. Kirkkonummi. Kauhala. Sunnuntai 12.11.2023 15:53. Kuva Pertti Manninen.
Isänpäivänä 2023.

Pätkiä puheentunnistuksella tuotettua sunnuntaina 12.11.2023 06:42:

"... ja isänpäivä ja tähän ajattelin ensin että kun Suomi liittyi Natoon niin Suomesta tuli jo silloin ydinasevaltio
...
se doktriini joka nyt on käynyt kertomatta yleisesti on tietenkin sellainen että joka on jo aikoja sitten julkaistu mutta ei ole haluttu kertoa on sellainen että natolla on oikeus käyttää ydinaseita myös sellaista maata vastaan jolla ei ole itsenäinen aseita ja myös jopa silloin kun ei ole edes vielä mitään sotaa alkanutkaan
...

vaikka tämä puhe liittyykin sotaan niin tämä nyt on sitten isälleni jo vuosia sitten edesmenneelle on omistettu sillä tavalla että hän oli sotiemme veteraani ja taisteli tässä sodassa kin sen mikä valtio määräsi
...

No tämä oli aika sotaisa mutta kaikilla kunnioituksella ja ilolla voit toivotan tietenkin kaikille isille ovat Minkälaisia tahansa niin sanottuja hyviä tai huonoja niin voimia ja Onnea ja Pitäkää lapsistanne huolta kyllä voimilla jota teillä on ja vähän enemmänkin
...

Pertti Manninen

Pätkiä puheentunnistuksella tuotettua sunnuntaina 12.11.2023 06:42. Kokonaan!


http://www.nettisanomat.com/
2023/11/12/etusivu.html

Isänpäivänä 2023.





Vuonna 2000 marraskuussa:

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.
nettisanomat.com
torstaina 2. marraskuuta 2000, lisäykset päivittäin tarpeen mukaan.
tuuli tuo, tuuli vie

Lahjoita ruokaa!

Suomen rikkaat ja köyhät: viisi lipullista uutisia marraskuun alussa 2000.

Aamulehti 2.11.2000 Helsingin Sanomat 2.11.2000 ILKKA 3.11.2000
Iltalehti 3.11.2000 Ilta-Sanomat 3.11.2000 Kainuun Sanomat 2.11.2000
Kaleva 2.11.2000 Keski-
suomalainen 2.11.2000
Salon Seudun Sanomat 2.11.2000

Vuonna 2000 marraskuussa Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/11/08/etusivu.html


Joutsenet majoillaan hämärtyvässä illassa. Kirkkonummi. Kauhala. Sunnuntai 12.11.2023 15:53. Kuva Pertti Manninen.
Isänpäivänä 2023.

Puheentunnistuksella tuotettua sunnuntaina 12.11.2023 06:42:

Tämä puheentunnistuksella Tänään on 12.1 eiku 11 ja isänpäivä ja tähän ajattelin ensin että kun Suomi liittyi Natoon niin Suomesta tuli jo silloin ydinasevaltio

Tämä on kaikissa tähän mennessä unohdettu kertoa että Suomi on siis sitoutunut ydinase doktriiniin joka jonka natolla on ja toisin sanoen sen mukaan sitten eletään

Mitä varauksia tullut varaumuksia ei ole tehty No se on jo toisaalta arvoinen asia Onko tota tässä sitten tota ydinase laukaisulaitteita tai jotain muita toivottavasti ei tule koska voisi kuvitella että jos maailman tilanne menee huonoksi niin kaiketi sellainen maa jolla semmoisia laitteita ja mahdollisuuksia lähettää näitä ydinaseita on mielenkiintoisempi vastustajille kuin se jolla niitä ei kuitenkaan ole vaan joka on antanut luvan niiden käyttämiseen

se doktriini joka nyt on käynyt kertomatta yleisesti on tietenkin sellainen että joka on jo aikoja sitten julkaistu mutta ei ole haluttu kertoa on sellainen että natolla on oikeus käyttää ydinaseita myös sellaista maata vastaan jolla ei ole itsenäinen aseita ja myös jopa silloin kun ei ole edes vielä mitään sotaa alkanutkaan

tällaisia dokmiin olemme sitten sitoutuneet jonka mukaan on sitten elettävä toisin sanoen presidentin aikana Suomesta tuli eli siis Sauli Niinistön aikana Suomesta tuli ydinasevaltio jo nyt

No se mitä Nyt haluan kuitenkin isänpäivänä kertoa on se että tämä vaikka tämä puhe liittyykin sotaan niin tämä nyt on sitten isälleni jo vuosia sitten edesmenneelle on omistettu sillä tavalla että hän oli sotiemme veteraani ja taisteli tässä sodassa kin sen mikä valtio määräsi jopa niin että hän joutui vielä Lapin sotaan kun ikä oli se sen verran nuori että sinne missä sukupolvi vielä joutui eli kymmenen syntyneet vanhemmat pääsivät jo kotiinsa

No tämä oli aika sotaisa mutta kaikilla kunnioituksella ja ilolla voit toivotan tietenkin kaikille isille ovat Minkälaisia tahansa niin sanottuja hyviä tai huonoja niin voimia ja Onnea ja Pitäkää lapsistanne huolta kyllä voimilla jota teillä on ja vähän enemmänkin

mä kirjoitus nyt tämä ei ole kirjoitusta vaan tämä on nyt puhe joka on tällä puheentunnistusohjelmalla otettu kun pääsee helpommalla kun Tässä hiukan huilausasennossakin pystyy kirjoittelemaan näitä juttuja tai ainakin sanelemaan

ja tässä Sitten kerron että nyt oli siis 18.1 11 Voi hyvänen aika ja tota ja sitten tota kello on nyt tän mukaan 6.46 ja ja tähän lopetan ja ehkä nyt tähän nimenikin sitten vielä sanon niin tuleepahan aikakirjoihin

Pertti Manninen täältä björkdalin perukoilta kovin sateisena päivänä joka tunti Tänään sataa hiukan niin että ennustuksen mukaan 9 mm tulee tänne

Tämä björdaali on Kirkkonummen Lapinkylän lähellä ja täällä sitten elellään kissa tuolla raapii nurkissa ja valaistuksia on kytkimiä hankittu ajastuksia että saa saa vähän eri puolilla eri aikuisia valoja jotta joka jopa itselle että sitten kissalle tota tiedoksi että milloin tässä nyt pitäisi ylös nousta ja ruokaa saada

loppu loppu sain sanottua loppuun

Puheentunnistuksella tuotettua sunnuntaina 12.11.2023 06:42,

Pertti Manninen

Marraskuun sateen tihuussa hämärtyvässä illassa. Espoo. Kauklahti. Kehä3-tie. Sunnuntai 12.11.2023 15:44. Kuva Pertti Manninen.
Isänpäivänä 2023.



22.4.2022.  

Perjantai 22. huhtikuuta 2022.
Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin:


First Use-doktriinin mukaan ydinaseita voidaan käyttää sellaisia maita vastaan, jotka eivät ole hyökänneet liittolaismaahan tai, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Suomalaismedia on tästä hiljaa kuin kusi sukassa vuonna 2022 niinkuin aikaisempina vuosinakin.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 22.4.2022 07:46.

Omakuva:
Vahingonlaukaus puhelinta näpräillessä torstaina 21.4.2022 12:00 Kirkkonummen Veikkolassa harvinaisen lämpöisenä huhtikuun päivänä, +15. Pertti Manninen.


Katkelma arkistokirjoituksesta jo vuodelta 2006.
HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).


Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
"HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä."
Lue kokonaan täällä


Vuonna 2009 silloinen hs24.fi-sivusto julkaisi kaksitoista kysymystä ja vastausta. Tässä niistä neljä!

http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm

Nato
Kysymys: Miksi hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa 2009 ei mainittu sanallakaan, ainakaan näkyvästi, sitä, että Suomesta tulee ydinasevaltio, jos Suomi liittyy Natoon.
Vastaus:
Korkealla tasolla on määrätty, että tästä ei puhuta kansalaisille. Hallitus on myös välittänyt mitä ilmeisimmin Natoa kannattaville tiedotusvälineille ohjeen siitä, että ydinaseista ei puhuta.
Linkki:
http://www.nettisanomat.com/
2009/01/24/etusivu.html

http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm

Nato
Kysymys: Miksi Helsingin Sanomat ei puuttunut ydinaseiden unohtamiseen selostaessaan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2009?
Vastaus:
Eräissä asioissa Helsingin Sanomat haluaa huiputtaa lukijoitaan ja koska ydinaseista puhuminen vaikuttaisi kielteisesti Nato-kannatukseen ydinaseet ja niistä puhuminen halutaan unohtaa.
Linkki:
http://www.nettisanomat.com/
2009/01/24/etusivu.html

http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm

Nato
Kysymys: Miksi Naton kannatusta koskevissa gallupeissa ei koskaan muotoilla kysymystä esim. seuraavalla tavalla: ”Kannatatteko Suomen liittymistä Natoon, joka merkitsee Suomen liittymistä ydinaseiden käyttäjien joukkoon, vieläpä sen first use-opin mukaisesti, että ydinaseita voitaisiin käyttää sellaisiakin maita vastaan joilla ei ole omia ydinaseita ja jotka eivät ole edes vielä tunkeutuneet mihinkään Nato-maahan?”
Vastaus:
Naton kannatusluvut jäisivät niin pieniksi, ettei tuloksia Natoon pyrkivät tiedotusvälineet niitä mielellään julkistaisi. Sen takia on parempi johdatella esim. kustannussäästöillä tai muilla sellaisilla.
Linkki:
http://www.nettisanomat.com/
2009/01/24/etusivu.html

http://www.hs24.mobi/nato/natoo2.htm

Nato
Kysymys: Miksi noin kymmenen lehden artikkeleissa ja pääkirjoituksissa vain yhdessä mainittiin siitä, että Natoon liittyminen toisi Suomeen ydinaseet mukanaan. kun ne selostivat hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2009?
Vastaus:
Voi olla, että osa lehdistä ei tiedä koko mahdollisuudesta. Todennäköisempää kuitenkin on, että siitä ei haluta kertoa lukijoille jonkunlaisen epävirallisen yhteissopimuksen johdosta.
Linkki:
http://www.nettisanomat.com/
2009/01/29/etusivu.html#
lehdistokaan

Kaikki kaksitoista kysymystä ja vastausta täällä:
http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm
http://www.hs24.mobi/
nato/natoo2.htm



Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

22.4.2022  

 



27.10.2009. "Nämä herrat molemmat vakuuttavat, että Venäjän sijoitukset ovat turvallisia ja joskus tuottavia. Pahin kauhuskenaario on tietenkin se, että suuruudeltaan Saksan UMTS-seikkailujen suuruiset sijoitukset menettävät arvonsa tai niihin joudutaan jatkuvasti pumppaamaan uutta rahaa ja tulevat sähköäkäyttävien kansalaisten maksettaviksi." Lue!



Fanikatsojat juhlivat 25.10.2009 Kaikki




Perjantai 3.11.2023.


STOP FUNDING GENOCIDE

hs.fi perjantaina 3.11.2023

STOP FUNDING GENOCIDE - END ALL U.S. AID TO ISRAEL - RESISTANCE AGAINST OCCUPATION IS A HUMAN RIGHT!

Yhdysvallat | Opiskelijaryhmä vieritti syyn Hamasin hyökkäyksestä yksinomaan Israelille, mikä sai monet amerikkalaiset raivostumaan.

Ihmiset osoittivat mieltään palestiinalaisten puolesta ja Yhdysvaltain entisiä ulkoministereitä Hillary Clintonia ja Henry Kissingeriä vastaan Rice-yliopiston ulkopuolella Texasin Houstonissa viime viikon torstaina. Clinton ja Kissinger osallistuivat yliopiston gaalatilaisuuteen.

KUVA: REGINALD MATHALONE / NURPHOTO
Pekka Mykkänen
HS 2.11. 15:16


HS LASTEN UUTISET
hs.fi perjantaina 3.11.2023


LOPETTAKAA KANSANMURHAN RAHOITTAMINEN - LOPPU KAIKELLE YHDYSVALTAIN AVULLE ISRAELILLE - VASTARINTA MIEHITYSTÄ VASTAAN ON IHMISOIKEUS!

Perjantaina 3.11.2023 07:39. Kuva Pertti Manninen. Tekstin selvyysvarauksin.


Torstai 2.11.2023.


Hyvinvoinnin muuri?

Kirkkonummen hyvinvointikeskus. Kyrkslätt välfärdscentral. Koronarokotuksen jono 6 viikkoa. Uusimaa. Kirkkonummi. 2.11.2023 10:49. Kuva Pertti Manninen.

Ikkunaton kirjasto!

Ikkunaton kirjasto! Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tori. Torstai 2.11.2023 12:45. Kuva Pertti Manninen.

Arkistokirjoitus:
2021. TAMMIKUU.
Kirkkonummen kirjasto-fiasko hieno lintuperspektiivistä! Oodi-arkkkitehtien mahalasku. Lue!



YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 -

Fanikatsojat juhlivat 25.10.2009 Kaikki


YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 -

Fanikatsojat juhlivat 25.10.2009 Kaikki


YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 -

Fanikatsojat juhlivat 25.10.2009 Kaikki

 



Kuolema

Niin kauan kuin minä olen, minun kuolemaani ei ole.
Kun minun kuolemani on, minua ei enää ole.
siis minä ja kuolema emme koskaan kohtaa.
Epikuros, 341 eaa.-270 eaa.

Kuolema ei minua kosketa, paitsi kerran.
Erno Paasilinna


Elämä ja kuolema ovat yhtä, niin kuin joki ja meri ovat yhtä.
Kahlil Gibran

Kuolema on elämän aallonharja niin kuin syntymäkin. Kuolema ja syntymä ovat yhtä.
Abba Hillel Silver

Voi sinua kuolema parka, elävänä et minua koskaan saa.
Mirkka Rekola

Elämä on suurenmoinen yllätys. En ymmärrä, miksi kuolema ei voisi olla sitäkin suurenmoisempi.
Vladimir Nabokov

Elämän voi nähdä unena ja kuoleman heräämisenä.
Arthur Schopenhauer

Hyvin kulutettu päivä tuo hyvän unen ja hyvin käytetty elämä tuo tuo hyvän kuoleman.
Leonardo da Vinci

Kuolema ottaa kaiken. Se on laki, ei rangaistus.
Seneca

Jos ihmisistä vain jotkut kuolisivat ja toiset eivät, olisi katkeraa kuolla.
Jean de Bruyére

Hän liittyi enemmistöön.
Petronius

Tuhka tekee kaikista samanlaisia.
Seneca

Kuolemattomia ovat vain kuolleet.
Torsti Lehtinen

Elämän tarkoitus on, että se loppuu.
Franz Kafka

(78) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Marraskuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 


 

Tiistai 31.10.2023.
Israelin ja Hamasin sota.


Tiistai 24.10.2023. YK:n päivä Israel vaatii YK:n pääsihteerin eroa. Iltalehti. Lue!



Yle keskiviikkona 25.10.2023. YK:n pääsihteeri Guterres:


He ovat nähneet siirtokuntien ja väkivallan vievän heidän maansa, kuristavan talouden ja pakottavan heidät pakolaisiksi.
Palestiinalaisten toiveet poliittisesta ratkaisusta heidän ahdinkoonsa on kuihtunut pois. Palestiinalaisten epäkohdat eivät silti oikeuta Hamasin kuvottavia iskuja. Nämä iskut eivät myöskään oikeuta palestiinlaisten kollektiivista rankaisemista.


YK:n pääsihteeri Guterres puhui YK:ssa Isrelin ja Hamasin sodasta. Kuvat ja teksti Ylen lähetyksestä keskiviikkona 25.10.2023 17:02. Kuvat
Kuvat Pertti Manninen.



HS torstaina 26.10.2023: YK:n ja Israelin suhteet katkeamispisteessä.


Israelin YK-lähettilään mukaan maa on jo evännyt viisumin YK:n humanitaaristen asioiden alipääsihteeriltä.
Pekka Mykkänen HS.
Kuva Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. K-Citymarket. Torstai 26.10.2023 11:46.



Perjantai 27.10.2023.

Yle teksti-tv perjantaina 27.10.2023 20:45: Israelin armeija teki iskuja Gazaan.


135 135 YLE TEKSTI-TV 27. 10. 20:45
ULKOMAAT YLE PERJANTAI

Israelin armeija teki iskuja Gazaan Lue!



Lauantai 28.10.2023.





Sunnuntai 29.10.2023.

Gazan sota.
Andersson arvostelee
hallituksen perusteluja.
Suomi ei äänestänyt tulitaukoa vaativan YK-lauselman puolesta.

Ulkoministeri Valtosen ja pääministeri Orpon mukaan YK:n päätöslauselmassa ei tuomittu terroristijärjestö Hamasia.



Andersson sanoo, että päätöslauselma tuomitsi selvästi palestiinalaisiin ja israelilaisiin kohdistuvat iskut.



Kuvat ja teksti Ylen lähetyksestä sunnuntaina 29.10.2023 20:38.

Kuvat Pertti Manninen.


YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009 - 2010 - 2011 - 2012 - 2013 - 2014 - 2015 - 2016 - 2017 - 2018 - 2019 - 2020 - 2021 - 2022 - 2023


Kuvia YK:n päivänä 2023. Kuvat
24 tuntia CNBC:n päivityksiä Israelin ja Hamasin sodasta. Lue!


Tiistai 24.10.2023.
Kuvia YK:n päivänä 2023.


08:33 Aurinko nousee muutaman hetken kuluttua. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala. Tiistai 24.10.2023 08:33. Kuva Pertti Manninen.

Kuvia YK:n päivänä 2023.

Aamusta illansuuhun 08:33 - 15:59. Uusimaa. Kirkkonummi. Tiistai 24.10.2023. Kuvat Pertti Manninen.
18 kuvaa!


Tiistai 24.10.2023.
19:51. Kaksi kuvaa Jopet-showsta vuodelta 2007.

- Mutta miksi näitä ydinaseita ei poisteta kokonaan?
- No on puhuttu niiden vaihtamisesta ritsoihin.

Kaksi kuvaa Jopet-showsta vuodelta 2007.
Kuvia YK:n päivänä 2023.

Jope Ruonansuu, Mika Räinä ja Jukka Toivonen. Yle TV2 tiistaina 24.10.2023 19:51.
Kuvat Pertti Manninen.


Tiistai 24.10.2023.
21:55. YK:n päivänä 2023. Israel vaatii YK:n pääsihteerin eroa. Iltalehti.

Guterresin mukaan lokakuun 7. päivän hyökkäys ei tullut tyhjästä, ja että palestiinalaiset ovat olleet 56 vuotta "tukahduttavan miehityksen" kohteena.

YK-järjestö saattaa joutua lopettamaan avustustoimintansa Gazassa- "Jos emme saa polttoainetta"

Iltalehti 24.10.2023 21:55.
Kuvat Pertti Manninen.



YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009 - 2010 - 2011 - 2012 - 2013 - 2014 - 2015 - 2016 - 2017 - 2018 - 2019 - 2020 - 2021 - 2022 - 2023



Sunnuntai 22.10.2023.
cnbc.com/2023/10/21/israel-hamas-war-updates
FRI, OCT 20 2023 2:04 PM EDT --- 21 HOURS AGO --- 18 HOURS AGO --- 9 HOURS AGO --- 40 MIN AGO

FRI, OCT 20 2023 2:04 PM EDT --- 21 HOURS AGO --- 18 HOURS AGO --- 9 HOURS AGO --- 40 MIN AGO

<<<


Sunnuntai 15.10.2023.
MTV:n Kymmenen Uutisista 15.10.2023 22:01- 22:03.
Gazassa ja Israelissa kuollut yhteensä jo 3750 ihmistä.

---





23 kuvaa

MTV:n Kymmenen Uutisista 15.10.2023 22:01- 22:03.

Kuvat: Pertti Manninen. Sunnuntai 15.10.2023.


Maanantai 23.10.2023.


Valtioneuvoston linnan sisäpihalla oleva 100-vuotias Painotalo halutaan purkaa ja rakentaa tilalle uutta.

Ylen uutiset torstaina 19.10.2023 20:46.
... ovat saaneet rakennussuojelun asiantuntijat varpailleen. Lue!

Kommentti. Lue!
Pekka ja Pätkä salapoliiseina. Kuva
Kimmo Kiljunen yhä vain vaatii muuttamaan taitettua indeksiä. Kuva


Torstai 19.10.2023.
Selviävät? Arvaa ketkä tai mitkä?



SELVIÄVÄT? - METSÄT, RAAKA- AINEET, TALOUS Perjantaina 20.10.2023 klo 18-19 Jämsä, Kahvila-ravintola Akuliina Lauantaina 21.10.2023 klo 10.30-11.30 Konnevesi, Ravintola Mierontie Ravintola Sun Toive klo 14-15 Toivakka, Kahvitarjoilu. TERVETULOA! renew

Vastaus täällä!



20 vuotta sitten 9.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Irak: Bush pyytää Yk:ta apuun - NATO. Vauhtia Suomessa. Kahdeksan kirjoitusta viikossa HS:ssä. Lukujärjestys



Tiistai 24.10.2023.
Kuvia YK:n päivänä 2023.


08:33 Aurinko nousee muutaman hetken kuluttua. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala. Tiistai 24.10.2023 08:33. Kuva Pertti Manninen.

08:37 Pian täystehoa tarvitaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Oitmäki. Tiistai 24.10.2023 08:37. Kuva Pertti Manninen.


09:01 Lippu liehuu. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Kirsikka. Tiistai 24.10.2023 09:01. Kuva Pertti Manninen.

09:06 Arvokasta ja irvokasta surua päivän lehdissä. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. City-Market. Tiistai 24.10.2023 09:06. Kuva Pertti Manninen.


10:59 Muodon kertomaa - Formgivna berättelser - Shaped Stories. Veistoksia ja maalauksia. Jouni Onnela. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Pääkirjasto Fyyri. Porkkala-sali. Tiistai 24.10.2023 10.59. Kuvat Pertti Manninen.


11:05 Myssykauppias asettelemassa värikkäitä tarjouksiaan odottaville päille. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tori. Tiistai 24.10.2023 11.05. Kuvat Pertti Manninen.


11:12 Kunnantalon liput liehuvat välikäytävän himmentäminä ja alapuolella koulutytöt etsivät rastejaan kaupunkisuunnistuksessa. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tiistai 24.10.2023 11.12. Kuva Pertti Manninen.

11:12 Asemakujalla vain vaahterat antavat väriään, vielä hetken. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tiistai 24.10.2023 11.12. Kuva Pertti Manninen.

11:27 Rustan kulmalla lippu hiukan liehuu auringon kirkastamana taivaan sinen kanssa kilpaillen. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tiistai 24.10.2023 11.27. Kuva Pertti Manninen.

12:17 Kirkkoharjun koulun liput liehuvat vielä muutaman vuoden tällä paikalla. Uutta ollaan jo kovaa kyytiä suunnittelemassa. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tiistai 24.10.2023 12.17. Kuva Pertti Manninen.


12:20 Myssykauppa sulautuu torin punakiveen ja hiukan tummempaan kuparimöhkäleeseen, joka on kokonaan haukannut sisuksiinsa vanhan Ola Hanssonin suunnitteleman kauniin sopusuhtaisen kirjastorakennuksen, jonka kahvilan ikkunarivistö avautui torille ja sen vilskeelle. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tiistai 24.10.2023 12.20. Kuva Pertti Manninen.

12:21 Monenlaiset monenkirjavat myssyt kiinnostavat ainakin hiukan, edes katseen verran, näitä poikia, jotka vielä kulkevat avopäin tai merkkilippiksissä. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Tori. Tiistai 24.10.2023 12.21. Kuva Pertti Manninen.


13:15 Arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema Kirkkonummen seurakuntakeskus vetelee viimeisiään. Jo vuosia sitten tyhjennetty rakennus odottaa purkamistaan nyt kun viimeisetkin valitukset asiasta on tyrmätty korkeimmaltakin taholta. Lippu liehuu nyt viimeisen kerran lokakuussa. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Pappilanmäki. Tiistai 24.10.2023 13.15. Kuva Pertti Manninen.

13:25 Tällä kertaa näistä uimahallin saloista liput jostakin syystä puuttuvat. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Gesterby. Tiistai 24.10.2023 13.25. Kuva Pertti Manninen.


15:59 Joutsenpari on vielä asuinsijoillaan Vesterkullan kartanon pellolla upea aikoinaan vuosikymmeniä sitten 100 sonnia vetänyt navettarakennus taustallaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala. Vesterkulla. Tiistai 24.10.2023 15:59. Kuvat Pertti Manninen.


Kuvia YK:n päivänä 2023.

Aamusta illansuuhun 08:33 - 15:59. Uusimaa. Kirkkonummi. Tiistai 24.10.2023. Kuvat Pertti Manninen.



YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009 - 2010 - 2011 - 2012 - 2013 - 2014 - 2015 - 2016 - 2017 - 2018 - 2019 - 2020 - 2021 - 2022 - 2023



Tiistai 17.10.2023.
Asunnottomien yö 17.10.
Arkistosta vuodelta 2005:
  Maanantaina 17. lokakuuta 2005. Etusivu. Nro 416.



24.08.2005 elokuun lauantaina klo 12:15. Kuva: "Ruskea perhonen keltaisessa kukassa harmaassa kivikossa kesän lämmössä."  Kuva:  Pertti Manninen. Helsinki, Ilmala, parinkymmenen metrin päässä asunnottomien majoista, jotka eivät kuitenkaan näy kulkuväylille. Sarjasta "Perhosia", tulossa!   Edellinen kuva!  Alempana: Toinen kuva.


Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

“Nainen:
… oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat

...

LUE!
...
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun
Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen
Kuuluttaja:
Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. …” (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Nettisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.

LUE!


 

 

Maanantaina 17. lokakuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.



24.08.2005 elokuun lauantaina klo 12:16. Kuva: "Ruusut kukkivat, marjat punertavat ja lehdet vihertävät, vaikka keltaistakin on jo hiukan tulossa. "  Kuva:  Pertti Manninen. Helsinki, Ilmala, parinkymmenen metrin päässä asunnottomien majoista, jotka eivät kuitenkaan näy kulkuväylille. Sarjasta "Ruusuja", tulossa!   Edellinen kuva!


Alkuperäinen sivu:

http://www.nettisanomat.com/2005/10/17/etusivu.htm


ORAVAN LAULU



Aleksis Kivi. Seitsemän veljestä 1870.

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.


Maanantai 16.10.2023.


Tuuli käy heidän ylitseen.

Martti Ahtisaari 1937- 2023



Google-haku maanantaina 6.10.2023 14:47.

Lue lisää!

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000009925817.html

https://yle.fi/a/74-20030335

Kuvat: Pertti Manninen. Maanantai 16.10.2023


Tiistai 10.10.2023.
Aleksis Kiven päivä 10.10

Kolme lippua liehuu Kirkkonummen uimahallilla kirjava koulu taustanaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Gesterbyntie. Tiistai 10.10.2023 13:36. Pertti Manninen.

Aleksis Kiven palkinto kirjailija Rosa Liksomille

Lue!

Kolme lippua liehuu Kirkkonummen uimahallilla . Uusimaa. Kirkkonummi. Gesterbyntie. Tiistai 10.10.2023 15:37. Pertti Manninen.



ORAVAN LAULU



Aleksis Kivi. Seitsemän veljestä 1870.

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.



Torstai 19.10.2023.
20 vuotta sitten.

16.10.2003. Pääkirjoitus. Ylen tv-uutiset valehteli ministerin puheenvuoron!
Ministeri Mauri Pekkarinen esitteli eduskunnalle "hallituksen esityksen suostumuksen antamisesta toimenpiteille, joiden seurauksena valtio voi luopua enemmistöomistuksesta Fortum Oyj -konsernin öljyliiketoiminnasta siten, että määräysvalta öljyliiketoimintaa harjoittavassa osakeyhtiössä säilyy valtiolla yhdessä valtioyhtiö Fortum Oyj:n kanssa. Hallituksen esitys HE 94/2003 vp."
Lue!

16.10.2003. Muut lehdet. Valtio ryssi itse Fortumin Oilin. Taloussanomat. Kolumni. Tapani Pitzen lauantaina 11. lokakuuta 2003.
"Mutta nytpä löytyikin uusi ongelma. Uskalletaanko valtion yhtiöitä myydä hyvään hintaan, sillä ostaja saattaisi olla venäläinen yhtiö. Venäläinen yhtiö suomalaisen öljyteollisuuden omistajana on niin pelottava ajatus, että hyvä kauppatavara halutaankin mieluummin itse pilata myyntikelvottomaksi kuin antaa se hyvällä hinnalla Venäläisille. Valtio päätti ryssiä Fortum Oilin itse."
Lue!

Viikon kuva. "Nykyaikaista taidepolitiikkaa". Pertti Manninen.
Kuva!
20 vuotta sitten 16.10.2003.


ORAVAN LAULU



Aleksis Kivi. Seitsemän veljestä 1870.

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.


2.10- 6.10. Sarjakuva Moe vuodelta 2003. Moe1 - Moe2 - Moe3 - Moe4 - Moe5.


Sunnuntaina 8.10.2023 täällä sivuilla etusivu - v20 - v24.

2008. Rauhanpalkinto 2008. Martti Ahtisaari. Nobelisti mielii yhä Natoon. Lue!

2008. Pääkirjoitus sunnuntaina 12.10.2008. Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!

2008. Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä. Lue!

2008. Albaaaniperheelle Ahtisaari on rauhantekijä. Lue!

2003. Ahtisaari ei kaipaa todisteita. Lue!

2003. Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Lue!

25.09.2003. Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin? Lue!

2004. Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Lue!

1999. Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme? Lue!

2.9.1999. Tuho oli hirvittävä ja niinkuin aina siviiliväestö kärsii eniten niin itse sodassa kuin sen jälkeenkin. Suomi oli innokkaimpien joukossa hyväksymään sotatoimet Iso-Britannian pääministeri Tony Blairin toimiessa eurooppalaisena ylipäällikkönä. Pieni maakaan ei enää luottanut YK:n mahdollisuuksiin vaan Euro-hurmassaan tunsi olevansa oikeassa leirissä oikeiden haukkojen joukossa. Mukana olossa ovat vastuussa Suomen ulkopolitiikasta vastaavat presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Paavo Lipponen ja

9.9.1999. Lordi Carringtonin arvio Naton pommituksista "Mielestäni Naton pommitukset todella olivat edellytyksenä Kosovan albaanien karkotukselle. Juuri pommitukset antoivat aiheen etniselle puhdistukselle. Me toimeenpiteillämme pahensimme suuresti tilannetta. On yleensäkin erehdys tehdä interventiota sisällissotaan. Koko asioiden hoito Balkanilla on ollut alusta lähtien epäonnistunutta. Euroopan unioni on tehnyt katastrofaalisen typeriä ratkaisuja entisen Jugoslavian suhteen."


Sunnuntai 8.10.2023.
Rauhanpalkinto 2023. Narges Mohammadi



Nobelin rauhanpalkinto iranilaiselle naisten oikeuksien puolustajalle. Palkittu Narges Mohammadi on parhaillaan vangittuna Iranissa.

Perjantaina 6.10.2023 kahdeksan lehden sivut


Rauhanpalkinto 2008.

Martti Ahtisaari Lue!

Rauhanpalkinto 2009.

Barack Obama Lue!


- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja


- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva



Perjantai 29.9.2023.
EXTRA.

Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.
Lue!

Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat."
Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm


Arkisto 1999. Opiskelijoiden kurmuutus. Lue!


Arkisto 1999. Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa. Lue!

Lähtöä odottaen. Kuva


Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki


Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva


Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki

Ajankohtaista narutusta? Kuvat




Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva


Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!


Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!


Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!



Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!



Nettisanomia heinä - elo - syys 1999.

20 vuotta sitten 9.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Irak: Bush pyytää Yk:ta apuun - NATO. Vauhtia Suomessa. Kahdeksan kirjoitusta viikossa HS:ssä. Lukujärjestys

Perjantai 6.10.2023.
20 vuotta sitten 25.9.2003. Moe haluatko miljonääriksi ohjelman juontajana.
By Matti Reijonen


Moe haluatko miljönääriksi ohjelman juontajana.
By Matti Reijonen


- Hei vaan kaikille myös sinne kotikatsomoihin. Koska Lasse Lehtinen ei päässyt tänne tänään työvoimatoimisto järkkäsi minut tilalle.
- Ja sitten ensimmäiseen kysymykseen. Herra Manninen haluatteko miljonääriksi? A) Kyllä B) Ei C) En tiedä vai D) Kanasalaatti.
- A) Kyllä.
- Oletteko nyt aivan varma? Teillä on vielä kaikki oljenkorret käyttämättä.
- Haluan vastata A) älkää nyt viittikö!
- Ei fifty-fiftyä?
- Ei!
- Kilaut...
- Ei!

http://www.nettisanomat.com/2003/09/18/sarjakuvamoe.htm


Arkisto. 20 vuotta sitten torstaina 18.9.2003.

Moe 20 vuotta sitten: 2.10.2023 - 3.10.2023 - 4.10.2023 - 5.10.2023 - 6.10.2023 -


Maanantai 2.10.2023.


20 vuotta sitten 2.10.2003.
Pääkirjoitus. Puhetta.

"Hyvät maanmiehet, tilanne on vakava. Täten haluan vakuuttaa teille, että puolueeni on valmis täyttämään velvollisuutensa valitsijoiden suhteen. Samoin niiden, jotka ovat parlamentaarisen työn ulkopuolella. Mitä se käsittelee? Synkkä sävy viime kuukausien raporteissa ei valitettavasti jätä sijaa epäilyille. Niiltä, jotka koko ajan kritisoivat pyrkimyksiämme, vaadin vaihtoehtoista ehdotusta..."

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 02.10.2003.

PS Keksitkö, kuka näin sanoi ja missä yhteydessä? Vastauksen paljastan myöhemmin. Arvatakin saa! nettisanomat@hotmail.com

Sama

http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/paakirjoitus.htm


Pääkirjoituksia.    

http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/paakirjoitus.htm


Arkisto. 20 vuotta sitten torstaina 2.10.2003.

Sunnuntai 1.10.2023.
Kurjet lentävät.

Kurjet lentävät. Vain äänikonsertti auttoi näkemään korkealla lentävät linnut metsäpolun siimeksessä.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 1.10.2023 17:14. Kuva Pertti Manninen.


Sunnuntai 8.10.2023.
Rauhanpalkinto 2008. Martti Ahtisaari.
Nobelisti mielii yhä Natoon

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen). Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Muut lehdet. Keskisuomalainen, ulkomaat perjantaina 29.11.2002. Washington, STT Bush nostaa Henry Kissingerin, 79, takaisin politiikan parrasvaloihin

Ahtisaari ei kaipaa todisteita. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. "Turkin EU-jäsenyyden edut painavampia kuin haasteet". Täysin kritiikitön ja epämääräistä toimikuntaa esittelemätön kirjoitus Helsingin Sanomissa maanantaina 06.09.2004.

Nobelisti mielii yhä Natoon.

Albaaaniperheelle Ahtisaari on rauhantekijä.

Nobelisti mielii yhä Natoon
Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.



http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/etusivu.html

Linkkejä ja kirjoituksia. 35 kpl

http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/etusivu.html#linkkeja


Sunnuntai 8.10.2023.
Rauhanpalkinto 2009. Barack Obama.

”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.”

Stubb: "Erinomainen ratkaisu" ...

Comment is free Cif America War and peace prizes The dismaying gift of the Nobel prize puts Barack Obama on the list of its winners who promised peace but prosecuted war

"Jag tycker inte att Obama har främjat freden på nåt märkbart sätt". Cindy Sheehan

Cindy Sheehan: Jag är helt forstummad ... Jag forsöker förstå vad man nu för tiden menar med "fred". Jag tycker inte att Obama har främjat freden på nåt märkbart sätt. Det finns så många runt om i världen som har ägnat sina liv åt detta. De har offrat så mycket för en fred som innebär att man inte dödar folk.

Olen ihan mykistynyt ... Yritän ymmärtää mitä nykyään sanalla "rauha" tarkoitetaan. Minun mielestäni Obama ei ole edistänyt rauhaa mitenkään huomattavalla tavalla. Maailmassa on niin monia ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä rauhantyölle. He ovat uhranneet hyvin paljon sille rauhalle, jonka tarkoituksena on lopettaa ihmisten tappaminen. (Käännös Pertti Manninen).

Nobel peace prize awarded to Barack Obama

Barack Obama's Nobel prize greeted with cynicism, surprise and optimism


Arkisto 2007

Arkisto 2006. HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).
Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Arkisto 2008
Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.
Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.

http://www.nettisanomat.com/
2009/10/10/etusivu.htm



Nettisanomia heinä - elo - syys 1999.

20 vuotta sitten 9.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Irak: Bush pyytää Yk:ta apuun - NATO. Vauhtia Suomessa. Kahdeksan kirjoitusta viikossa HS:ssä. Lukujärjestys


Sunnuntai 1.10.2023.
Kurjet lentävät.

Kurjet lentävät. Vain äänikonsertti auttoi näkemään korkealla lentävät linnut metsäpolun siimeksessä.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 1.10.2023 17:14. Kuva Pertti Manninen.


Arkisto 1999. Opiskelijoiden kurmuutus. Lue!
Arkisto 1999. Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa. Lue!
Lähtöä odottaen. Kuva
Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki
Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva
Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki
Ajankohtaista narutusta? Kuvat
Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva
Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!

Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 9.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Irak: Bush pyytää Yk:ta apuun - NATO. Vauhtia Suomessa. Kahdeksan kirjoitusta viikossa HS:ssä. Lukujärjestys


Lauantai 30.9.2023.


Arkisto. Lauantai 2006-11-11.
Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.
Nyt 2006
: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen. Juhani Niirasen kuva.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi"
. Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!

VIIME KERRALLA.

Perjantai 29.9.2023.
EXTRA.

Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.
Lue!

Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat."
Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm


Arkisto 1999. Opiskelijoiden kurmuutus. Lue!
Arkisto 1999. Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa. Lue!
Lähtöä odottaen. Kuva
Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki
Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva
Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki
Ajankohtaista narutusta? Kuvat
Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva
Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!


Perjantai 29.9.2023.
Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37





Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37

14.37 Pääuutiset ILTALEHTI Björn Wahlroosin havainto: Suomi on kuin vanhainkoti - vaadimme yhä enemmän ja lapset tietenkin saavat maksaa YLE
Björn Wahlroos: Tämä yhdistää kaikkia rikkaita perheitä Iltalehti 21 tuntia sitten
Wahlroos ajaa uudistuksia Suomeen Taloussanomat Ilta-Sanomat 21 tuntia sitten
TALOUSSANOMAT Wahlroos ajaa uudistuksia Suomeen - Taloussanomat Ilta-Sanomat 21 tuntia sitten
Mika Ihamuotilalle kävi nuorena satumainen onni - "Björn Wahlroos antoi vapautta ja vastuuta" Kauppalehti 3 tuntia sitten
Björn Wahlroos kertoo, mikä Suomen taloudessa on pielessä "Ei tämä laiva pelkästään leikkaamalla käänny." - HS ... Helsingin Sanomat 1 päivä sitten
14.39 SATEENTEKIJÄ Björn Wahlroos kritisoi MTK-laista osuustoimintaa kovin "toukohousut" ja "maajussit... kirjassaan - Maaseudun Tulevaisuus
Björn Wahlroos oli 1990- luvulla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja se teki hänestä superrikkaan - Yhtä asiaa hän ... Talouselämä
Björn Wahlroos ymmärtää yliopistoa valtaavia opiskelijoita, mutta "he ovat väärässä" - MTVuutiset.fi MTV Uutiset 18 tuntia sitten
14.40 ILTALEHTI Björn Wahlroos ymmärtää yliopistoa valtaavia opiskelijoita, mutta "he ovat väärässä" - MTVuutiset.fi MTV Uutiset
Björn Wahlroos yritti naittaa Aamulehden Turun Sanomille - "Nallen" muistelmien toinen osa vie syvän lama-ajan...Turun Sanomat 1 päivä sitten
ILTALEHTI Björn Wahlroos lamaennusteesta: "Ei voisi hirveän paljon vähempää kiinnostaa" Iltalehti 6 tuntia sitten

Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37


Perjantai 29.9.2023.
EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.


Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat." Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm


12.8.1999. "Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos."

Alho- Sundqvist II
: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
12.8.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2


18.11.1999. "Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!
Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista!"
Pankinomistajien tuki. 18.11.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit2.htm


20.5.2004. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.

Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia.

Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.

Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi.

Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."

Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit."

"... mutta annetaan syp:n silloisen pääjohtaja ahti hirvosen todistaa
ahti hirvonen
sehän ei liittynyt tähän pankkikriisiin millään tavalla vaan se oli sellainen pitemmän ajan suunnitelma sillon sillon tuota muutettiin silloisen yhdyspankin nimi liikepankki unitas oy:ksi

ja sitten perustettiin uusi liikepankki jolleka tää vanha nimi annettiin ja pankkitoiminta siirrettiin sille sille tuota uudelle yhdyspankille ja tästä tuli holding-yhtiö tälle tuota konsernille tästä liikepankki unitas oy:stä

ja sitten se seuraavana vuonna luopui liikepankkioikeuksistaan ja siitä tuli tavallinen yhtiö

ja näinollen sitten se ei tarvinnut enää hallintoneuvostoa vaan sille muodostettiin normaali ulkopuolinen hallitus

seppo konttinen
niin miksi pankkitoiminta otettiin pois unitas oy:ltä hyvä kysymys

mutta ahti hirvonen ilmotettiinko tästä pelastusoperaatiosta nimenmuutoksesta ja yhtiöjärjestyksen muutoksista tallettajille velkojille ja velallisille
..."

TALOUSARVIO YLE. Radio perjantaina 14.05.2004 NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN. 20.5.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm


11.11.2006.


Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Kuva: Juhani Niiranen. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.
11.11.2006.


http://www.nettisanomat.com/2006/11/11/etusivu.html

Lue myös!
Mistä ahneus alkoi?
18.8.2009


http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm

JATKUU?


EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.

 

Keskiviikkona 27.9.2023

torstaina elokuun 12. päivänä 1999


Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista
"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta

 

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

torstaina elokuun 12. päivänä 1999



Selkänahka vaarassa!
Lisää Leikkauksia tulossa?
kuva: pertti manninen
(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

12.8.1999


Arkistosta 1999. Opiskelijoiden kurmuutus.
Kurmuuttajat:

12.8.1999. Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lue!
12.8.1999. Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Lue!
16.9.1999. Paavo Lipponen, pääministeri Lue!
16.9.1999. Sauli Niinistö, valtiovarainministeri Lue!
16.9.1999. Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lue!
16.9.1999. Suvi Linden, kulttuuriministeri Lue!
30.9.1999. Pekka Kettunen, Jyväskylän kaupunginjohtaja Lue!
30.9.1999. Suvi Linden, opetusministeri Lue!

Puolustajat:
12.8.1999. Vertti Kiukas, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen Lue!
30.9.1999. Saana Siekkinen, Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Lue!


Tiistaina 26.9.2023.
Lähtöä odottaen.


Lähtöä odottaen? Joutsenet pellolla.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Maanantai 25.9.2024 15:33. Kuva Pertti Manninen.


Tiistaina 26.9.2023.


Kommentti: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Lue!

Kommentti
Jan Hurri

Ilta-Sanomat
Taloussanomat

Sunnuntai 24.9.2023.

Lue!

https://www.is.fi/
taloussanomat/art-2000009873861.html

"Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille ovat tökeröä politiikkaa, mutta ne eivät ole Orpon tai Purran keksintöä. Samaa kokeilivat jo 1980-luvun ”suuret talous-uudistajat" Reagan ja Thatcher – surkein seurauksin."


Sunnuntaina 24.9.2023.
Syksyn lehdet metsäojassa.


Lehdet ja risut odottavat talvea ja kevättä muhentaakseen uutta voimaa seuraavalle kesälle.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 24.9.2024 15:18. Kuva Pertti Manninen.


Näin paljon korkeakoulu-
opiskelijoiden talous on heikentynyt: Yliopistoja valtaavien opiskelijoiden huoli on aito. Uusi Suomi. Kommentti. Sonja Mänty.
Lue!

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-paljon-korkeakouluopiskelijoiden-talous-on-heikentynyt-yliopistoja-valtaavien-opiskelijoiden-huoli-on-aito/c1b7a9b9-024e-4a87-88ba-84ee02346dbf


torstaina elokuun12. päivänä 1999


Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista
"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta

 

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!

torstaina elokuun12. päivänä 1999

torstaina elokuun12. päivänä 1999
teemme kotisivut edullisesti! - hanki ilmoitustilaa edullisesti! nettisanomat@hotmail.com
nettisanomat.com
viikkolehti
joka torstai
sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999


Kuvagalleria

Jaska Jokunen

Puhkupillit


Vanhat kuvat


Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.



Uusia kuvia Puhkupilleistä!

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!


Suuri Sanan Selittäjä Zyskowicz

sai sittenkin sanansa solmuun, suuret selitykset suistivat suohon.

Siis: Saara, Santtu sopeutukoon suden suuhun.

Sittenkin: Suuri Selittäjä sulautukoon Saharaan sakaalien seuraksi!

"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista


Tietoa eri aloilta:

Tyylipohja
(kun HTML ei enää riitä)

"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta


kuva: pertti manninen

(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

Selkänahka vaarassa!

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista


kuva: pertti manninen

(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

Lisää Leikkauksia tulossa?

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
KIRJOITA MIELIPITEESI TOIMITUKSELLE:

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

torstaina elokuun12. päivänä 1999


Perjantaina 22.9.2023.
Ajankohtaista narutusta?


Porvaristo saa mitä persuilta tilaa!
Narutusta Mansessa 2023





... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat.
Narutusta Moskovassa 2022


 

20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen ... jatkuu - Uskaltaako Ahtisaari mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Sarja2

Edellinen Jokaiselle etusivulle: Linkit Seuraava
N:o 2784 - 26. vuosi 2023
Syyskuu 30.9
Lauantai
Nettisanomat.com vuodesta 1999

Lauantai 30.9.2023.


Arkisto. Lauantai 2006-11-11.
Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.
Nyt 2006
: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen. Juhani Niirasen kuva.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi"
. Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!

Lauantai 30.9.2023.
VIIME KERRALLA.


VIIME KERRALLA!
Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.
Lue!


Lauantai 30.9.2023.


Nettisanomat lauantai 2006-11-11.



Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo.

Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos
esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia.
Kuva: Juhani Niiranen. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Nettisanomat lauantai 2006-11-11.



Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla.
Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.

Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa
Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Kuka näin sanoi ja milloin?  Ehkä monikin, mutta Nettisanomiin, Viikon Kettuseen, se tarttui Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen kirjoituksesta Keskisuomalaisessa 1999-07-25. Kaupunginjohtaja sitten noudattikin tätä ohjetta. Vielä ns. kuuluisassa erorahassaankin hän höynäytti kaupungin päättäjiä maksattamaan itselleen siitä, että itse halusi erota! Taitaa olla asian käsittely vielä yhä kesken oikeuksissa.
http://www.nettisanomat.com/1999_00/netti2007.htm#viikonkettunen

Björn Wahlroos sai tiettävästi tämän elämänohjeen kuuluisalta aikaisempien vuosikymmenien sijoittajalta Henrik Kuninkaalta, joka on pitänyt kyllä hyvin matalaa profiilia rikkauksistaan. Legendan mukaan Kuningas olisi tuhahtanut Wahlroosille nämä kuuluisat sanat: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä."

Tässä nyt kuitenkin ensiksi Helsingin Sanomissa julkaistun jutun nimi: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti oli seuraava: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Hiukan lisää muistinvaraista omaisuustietoa ja omaisuuden mukanaan tuomaa tietoa. Björn Wahlroos omistaa Halikossa, Salon kupeessa kartanon, jota on aikoinaan isännöinyt Kustaa Mauri Armfelt. Maaomaisuuttaan Wahlroos lisäsi muutama vuosi sitten maanvaihtokaupalla. Nokian tehtaiden vierestä Salon kaupunki sai teollisuustontteja Wahlroosilta ja Wahlroos sai sata tai ehkä enemmänkin hehtaaria metsämaata. Ei kai Nokia sinne mitään enää ole lisää rakentanut. Kaupungin päättäjät tietenkin tekivät oikein, kun ottivat huomioon tämän rakentamismahdollisuuden maanvaihdossaan. Tämä nyt muistinvaraisesti.

Jossakin tv-ohjelmassa kerrottiin myös, että Björn Wahlroos saa suunnilleen eniten EU:n maataloustukea Brysselistä. Eihän siinä mitään nokankoputtamista ole. Tuki jaetaan EU:n hyväksymien sääntöjen mukaan ja asia on ihan klaari suuresta porusta huolimatta.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Niinhän siinä sitten kävi, että aikapula iski päälle ja vanhojen lehtien läpikäynti oli lopetettava, tällä kertaa. Kun katkelmat ja kokonaiset jutut ovat aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan, niin tosielämän tapahtumat ovat sikin sokin. Kertomuksesta tuli enemmänkin valtion omaisuuden hävittämiskertomus, joka ehkä hiukan kertoo taustoista. Paljon puuttuu asioita ja henkilöitä. Tämä kappale tuli tähän viimeisenä, joten ehkä edellinen kappale on syytä toistaa.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Suomen Yhdyspankin aikaan liittyy Wärtsilä-Meriteollisuuden konkurssiin liittyvä juttu Nettisanomissa torstaina 1999-08-12  Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla:

"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos. Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta."
http://www.nettisanomat.com/1999_02/netti1208.htm#alho2


Syksyllä 1999 pankkitukirahat valuivat Ruotsiin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.
Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia. Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella. SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle. Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen. Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkituki.htm


Yksi pankkipilkkojista, Matti Inha  kertoo jotakin. Nettisanomat torstaina 1999- 09-23:

"Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993!
Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:
"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen." "Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa."" "Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan." ""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät." ""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""
http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm


Valtion omaisuutta oltiin hävittämässä. Seuraavassa jutussa  Soneran jonkun osakeannin yhteydessä Nettisanomat kirjoitti torstaina 1999-10-07 jutussa Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi?

"Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi? (nettisanomat.com 5.10.99 pm) .
http://www.nettisanomat.fi/1999/10/07/n9910mihinpekka.htm


Vaikka poliittinen tahto valtion omaisuuden hävittämiseksi eli yksityistämiseksi oli olemassa, niin koville joutui välillä hävittämisen keskipiste valtiovarainministeri Sauli Niinistökin. Nettisanomat torstaina 1999-10-28:

"Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö hiljentää. Niinistö ei viihdy enää ministerinä.
Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä."
http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913polit.htm


Postipankin hävittämishistorian juuria tämäkin Seppo Lindblomin ja Mauno Koiviston toiminta. Nettisanomat torstaina 1999-11-28:

"Taloushistoriaa: Kun Lindblom ja Koivisto olivat norjalaisessa boksissa ja kuinka he pääsivät sieltä pois. Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä norjalaiselle boksille 26.10.1999:
"Norjalainen boksi" "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin, että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä. Tiedä sitten."  Ilta-Sanomien Diileri 26.10.1999. Mitä silloin oikein tapahtui? Pääjohtaja Lindblom ryhtyi edellämainittujen kauppalopojen toivomuksesta suunnitelmalliseen peittelyoperaatioon, jossa tappiot oli tarkoitus jakaa usealle vuodelle ja häivyttää se tietoisesti julkisuudelta. Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi ja Lindblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Lindblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm."
http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/n9913syyte.htm


Postipankin jyväskyläläinen johtaja muisteli syntymäpäivähaastattelussaan pankkimurrosta torstaina 1999-10-28 Nettisanomien Keskisuomalaisesta löytämästä jutusta mm. näin:

"Pankkimurros ollut myös kiehtovaa!" Leonian johtajana Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen 50-vuotishaastattelussaan pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, synttärien aattona.
"Ennen vanhaan saattoi pankkiin töihin pääsevä kiittää hyvää onneaan. Töitä uskottiin riittävän, sai olla sisätiloissa eikä palkkakaan ihan pelkkiin minimeihin jäänyt. Kun pankkialaa katselee reilun kymmenen viime vuoden ajalta, työnteon onnesta voi jo olla toista mieltä. - Pankki- ja rahoitusalan muutokset 1990-luvulla ovat olleet niin kovia, ettei vastaavaa ole ollut varmaan sataan aikaisempaan vuoteen yhteensä, vertaa jyväskyläläinen pankinjohtaja Elmer Toivanen. Kaikille murrokset ja myllerrykset eivät ole olleet pahasta. Toivasen mielestä oikeastaan vaikeampaa oli 1980-luvulla, kun pankkibisnes oli tiukan sääntelyn alla. - Silloin ei ehkä päässyt toimimaan niin kuin olisi halunnut.  Kun rahamarkkinat sitten 80-luvun puolivälissä vapautuivat ja pystyttiin kilpailemaan, alkoi tuntua, että tässähän saattaa olla monenlaisia kuvioita vielä edessä, Toivanen muistelee. - Niin hullulta kuin se tuntuukin, olen tykännyt, kun on vähän hankalampaa. Murros on ollut kiehtovaa, on ollut mukava elää siinä mukana ja päästää vaikuttamaan, Toivanen miettii. Toivasen mielestä ehdottomasti järisyttävimpiin kokemuksiin kuuluu säästöpankkien pilkkominen syksyllä 1993. Hänen vastuullaan oli silloisessa Postipankin Jyväskylän konttorissa kaikki heille säästöpankista tulleet yritysasiakkaat.  - Historiallisesti se on yksittäisenä tapahtumana aika kova juttu. Menee varmaan kaksi tai kolme sukupolvea, ennen kuin niitä asioita voidaan kiihkottomasti tutkia, Toivanen uskoo. - Yritysasiakaskannan tila oli esimerkiksi lähes käsittämätön. Meillä vastaanotetuista Säästöpankki Suomen yritysvastuista järjestämättömiä luottoja ja takauksia oli yli 90 prosenttia. Meillä itsellämme oli niitä pahimmillaan noin 20 prosenttia ja minusta sekin oli hurjan korkea määrä. Elmer Toivanen työskentelee tällä hetkellä Leonian Keski-Suomen yrityskonttorissa, missä hänen asiakkaitaan ovat julkisyhteisöt. Toivasen uraan on tällä vuosikymmenellä mahtunut myös kimurantteja käänteitä. Vuonna 1994 hän oli häviävänä osapuolena pankin ja asiakkaiden välisessä kiistassa, joka koski tontin omistussuhteita. Oikeusjutun jälkimainingit veivät miehen kahdeksi vuodeksi Helsinkiin pankin ns. keltaisen linjan projektin johtajaksi. Jyväskylään hän palasi vuonna 1996. - Jutusta ei jäänyt mitään pysyvää traumaa, mutta olihan se kiusallista silloin. Oikeuslaitosta en halua kritisoida, mutta kyllä siihen prosessiin erikoisiakin piirteitä mahtui, Toivanen muistelee. ... EIJA LEINONEN Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit.htm


Postipankin hävittämisestä vuoden 1999 lopulla kirjoitti Nettisanomat kaksikin juttua torstaina 1999-11-04. Näistä ensimmäinen oli nimeltään: Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa:

"Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa. Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Samana päivänä juttua torstaina 1990-11-04 oli otsikoitu: Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! ja koko juttu:

"Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." "Postin ja Leonian sopimuksen mukaan Posti ei saa ottaa konttoriinsa muiden pankkiryhmien tuotteita välittömästi vuodenvaihteen 2000-2001 jälkeen." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999). Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan!"
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Tällä kertaa sai myös Sdp-poliitikko ansaitsemaansa (?) kritiikkiä. Nettisanomat edelleen torstaina 1999-11-04 jutussa: Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija:

"Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija: "En ole ollut mukana neuvotteluissa." Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa. - Tämä on virkamiesten neuvottelema ratkaisu." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999)."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm#anterokekkonen


Tarina jatkuu seuraavalla viikolla ja sivun otsikoksi on asioina: Suomen posti - Leonia - alasajo - Olli-Pekka Heinonen - Antti Kalliomäki - postin työntekijä. Nettisanomat Posti-otsikolla torstaina 1999-11-11:

"Posti: Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." (irtisanomisneuvotteluja). TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915posti.htm

Niinpä.

Säkääkin elämässä tarvitaan. Toisen huono säkä voi olla toisen hyväksi. Nettisanomissa torstaina 1999-11-18 juttu Lain yläpuolella kertoo Sammon silloisen pääjohtaja Jouko K. Leskisen säkästä:

"Ostettuaan Orionin osakkeita vähän ennen ylimääräistä osingonjakoa Sammon pääjohtaja Jouko K. Leskinen ilmoittaa kuulleensa ylimääräisestä osingonjaosta vasta hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksessa, siis vasta senjälkeen kun hän oli hankkinut arvokkaat osakkeensa. Epäily mahdollisesta sisäpiiririkoksesta on Ratassa (Rahoitustarkastuksessa) selvitettävänä ja Rata on jättänyt asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Omituinen todistaja astui kuvaan: Sammon hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä ilmoittaa julkisuudessa, että Orionin hallintoneuvostossa istuvalla Leskisellä on ollut vain "huono säkä" ajoittaessaan oston niinkuin ajoitti! "Huono säkä"-ilmaus Diileriltä Ilta-Sanomaista tiistaina 16. marraskuuta 1999."
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916yleiset.htm#lain
 

Postipankin erotettu pääjohtaja Seppo Lindblom  muisti hiukan väärin Postipankin aikojaan. Nettisanomat torstaina 199-11-18:

"Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Sairaseläkkeelle itsensä keplotellut ja valtion erityisessä suojeluksessa ollut Postipankin entinen pääjohtaja muistaa väärin, kun hän väittää oman osuutensa olleen vaatimaton Postipankin seikkailuissa edellisen pankkikriisin aikaan. Kun Timo Harakka (Musta laatikko tiistaina 16. marraskuuta 1999) väitti Postipankin sekaantuneen niin sanottuihin Kouri-kauppoihin Lindblom totesi: "Toimitusjohtaja sai lähteä". Ei siis hän itse. Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin. Senaikainen mafia-presidentti esti suojattinsa häätämisen pääjohtajan paikalta. Huseerattiinhan siinä toisten rahoilla ja kai siinä vaiheessa oli jo päätetty, että seikkailut pistetään kansan maksettaviksi! Nettisanomat.com 18. marraskuuta 1999 pm"
http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit.htm


Marraskuun lopussa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin osallistui keskusteluun ja päästeli suustaan legendaarisen sammakon. Nettisanomat 1999-11-30:

"Pohjola - Leonia- Sampo: Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ei päästäisi poliitikkoja päättämään talouselämän asioista. Iiro Viinanen television haastattelemana 23.11.99 TV1:ssä klo 20.35: "Ruotsalaisilta uskomaton välistäveto. Uutisten toimittaja: "Oliko tämä kouluesimerkki siitä, että poliitikkoja ei pitäisi päästä päättämään talouselämän asioista?" Viinanen: "Ehdottomasti". Helsingin Sanomat jätti pois tämän jälkimmäisen kommentin julkaistessaan seuraavana päivänä em. haastattelun sisältöä!
http://www.nettisanomat.com/1999/11/25/n9917uutiset.htm



Vuonna 2000 maaliskuussa arvioitiin neljää poliitikkoa otsikoin: Ahne Ahtisaari - Heikko Heinonen
Liukas Lipponen - Nihkeä Niinistö . Tässä heistä kaksi, Nettisanomat 2000-03-09:


"Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta! Vaikka Lipponen ja Niinistö kuinka jyräisivät, niin aina minä selvityksen keksin. Ne kai kokeilee kuinka paljon minua passaa mankeloida, ensin lasten esikoulussa ja nyt postin teurastamisessa. Uskokaa vain, kyllä minua irtisanottavat käy sääliksi. Mutta kun tämä ajan henki on nyt tällainen ja täytyyhän minunkin ajatella tulevaisuuttani!"

Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi! Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.19999.
Kansallis-varallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?"
http://www.nettisanomat.fi/2000/03/09/etusivu.htm


Meno jatkui 2001. Nettisanomat taas muistutti asiasta etusivullaan ja linkillä HS:n kirjoitukseen torstaina 2001-04-05 otsikoiden Soneran portaat:

"Tästä se alkoi. Leonia järjesti. Soneran osakemyynti Soneras aktie-försäljning 26.9- 12.10.1999.
Toinen myynti. Ja tänne se päätyi. Käväisy välillä huipulla 13. kerroksessa. Soneran osake romahti jo alle anti-hinnan. Ostitko ja myitkö ajoissa?"
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/etusivu.htm


Katkelma HS:n kirjoituksesta. Nettisanomat torstaina 2001-04-05:

"Soneran osake romahti jo alle antihinnan. "Valtion teleyhtiön Soneran surullinen pörssitaaperrus ohitti jälleen yhden virstanpylvään maanantaina, kun rajussa laskussa ollut osake halventui antihintansa alapuolelle Helsingin pörssissä. Päätöskurssi oli 7,19 euroa eli 12,3 prosenttia maanantaista aloitusta alempana. Sonera tuli pörssiin 16-kertaisesti ylimerkittynä marraskuussa 1998 hintaan 7,57 euroa. Rapahalvaksi tuomittu hinnoittelu aiheutti suuren nurinan, jossa kyytiä saivat niin annin pääjärjestäjä Merrill Lynch kuin liikenneministeriökin." JYRI RAIVIO / Helsingin Sanomat tiistaina, katkelma kirjoituksen alusta 03.04.01.
http://www.nettisanomat.fi/2001/04/05/sonera.htm


Vuonna 2002 ihmeteltiin Soneran UMTS-seikkailuja ja ilmestyi ns. Sonera-kirja. Se on yhä Nettisanomien arkistossa luettavissa. Alunperinkään lehti ei uskaltanut julkaista Kaj-Erik Relanderin kavallusepäilyksiä koskevaa lukua eikä myöskään Venäjän mafiaa koskevaa lukua. Kirjassa on ihan hyvä analyysi ja selostus kuinka valtion hyvin hoidettu perustoiminto onnistuttiin yksityistämään ja omaisuus hävittämään. Nettisanomat torstaina 2002-06-27:

"Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm. Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.  Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä oli mahdollista?"
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera_1.htm


Vuonna 2003 Nettisanomat ihmetteli edelleen valtion omaisuuden hävittämistä kertomalla tällä kertaa Valtrasta Postipankkia ja Teleä unohtamatta. Nettisanomat torstaina 2003-09-11 jutussa Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu:

"Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä. Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan. Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö. Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet."
http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm


Suomen Yhdyspankin aikaisesta toiminnasta, Suomen taloushistorian kavalimmasta ja peitellyimmästä pelastusoperaatiota Nettisanomat kirjoitti torstaina 2004-05-20:

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. Lue lisää!
http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti lauantaina 2005-09-17 jutussa "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna.":

"Kuvatekstit:  "SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko - 1 408 661 euroa vähemmän veroja. - Erkkojen perillinen Rafaela Seppälä - 830 965 euroa vähemmän veroja. - Sammon suuromistaja Björn Wahlroos - 568 000 euroa vähemmän veroja. - Onnisen suuromistaja Anja Toivanen - 535 405 euroa vähemmän veroja. - Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo - 279 717 euroa vähemmän veroja."
Selitys: "Veron määrä laskettu vuoden 2003 omaisuustietojen ja 2005 veroperusteiden mukaan ja on vain suuntaa antava."
http://www.nettisanomat.com/2005/09/17/varallisuusvero.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Nettisanomat kirjoitti keskiviikkona 2005-09-28 jutussa Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa:

"Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa. Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet."
http://www.nettisanomat.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm

Tässä siis joitakin sirpaleita. Ympäristöä, sille, miten joku erityisesti vaurastui. Taisi käydä niin, että Björn Wahlroos onnistui ostamaan Sypiltä tai Unitakselta tai tähän liittyvältä jonkun pankin pikkuisen osan tehtyään tietenkin ensin hyvät palvelukset emoyhtiölle. Tämän osasen Björn Wahlroos onnistui myymään Postipankille tai Leonialle tai tähän liittyvälle saaden maksuksi kaksi prosenttia entisen valtion pankin, Postipankin tai sen seuraajan oaskkeista. Suunnilleen ehkä näin. Loppu onkin sitten legendaa jo eläessään!

Pääkirjoitus. Lauantai 2006-11-11. Nettisanomat. Pertti Manninen.

 


Tässä siis joitakin sirpaleita. Ympäristöä, sille, miten joku erityisesti vaurastui. Taisi käydä niin, että Björn Wahlroos onnistui ostamaan Sypiltä tai Unitakselta tai tähän liittyvältä jonkun pankin pikkuisen osan tehtyään tietenkin ensin hyvät palvelukset emoyhtiölle. Tämän osasen Björn Wahlroos onnistui myymään Postipankille tai Leonialle tai tähän liittyvälle saaden maksuksi kaksi prosenttia entisen valtion pankin, Postipankin tai sen seuraajan oaskkeista. Suunnilleen ehkä näin. Loppu onkin sitten legendaa jo eläessään!

Pääkirjoitus. Lauantai 2006-11-11. Nettisanomat. Pertti Manninen.


2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.


Alkuperäiselle sivulle:
http://www.nettisanomat.com/
2006/11/11/etusivu.html

Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Pääkirjoitukseen suoraan:
http://www.nettisanomat.com/
2006/11/11/etusivu.html#vaurastumisesta


Lauantai 30.9.2023.

 

VIIME KERRALLA.

Perjantai 29.9.2023.
EXTRA.

Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.
Lue!

Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat."
Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm


Arkisto 1999. Opiskelijoiden kurmuutus. Lue!
Arkisto 1999. Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa. Lue!
Lähtöä odottaen. Kuva
Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki
Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva
Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki
Ajankohtaista narutusta? Kuvat
Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva
Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!


Perjantai 29.9.2023.
Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37





Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37

14.37 Pääuutiset ILTALEHTI Björn Wahlroosin havainto: Suomi on kuin vanhainkoti - vaadimme yhä enemmän ja lapset tietenkin saavat maksaa YLE
Björn Wahlroos: Tämä yhdistää kaikkia rikkaita perheitä Iltalehti 21 tuntia sitten
Wahlroos ajaa uudistuksia Suomeen Taloussanomat Ilta-Sanomat 21 tuntia sitten
TALOUSSANOMAT Wahlroos ajaa uudistuksia Suomeen - Taloussanomat Ilta-Sanomat 21 tuntia sitten
Mika Ihamuotilalle kävi nuorena satumainen onni - "Björn Wahlroos antoi vapautta ja vastuuta" Kauppalehti 3 tuntia sitten
Björn Wahlroos kertoo, mikä Suomen taloudessa on pielessä "Ei tämä laiva pelkästään leikkaamalla käänny." - HS ... Helsingin Sanomat 1 päivä sitten
14.39 SATEENTEKIJÄ Björn Wahlroos kritisoi MTK-laista osuustoimintaa kovin "toukohousut" ja "maajussit... kirjassaan - Maaseudun Tulevaisuus
Björn Wahlroos oli 1990- luvulla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja se teki hänestä superrikkaan - Yhtä asiaa hän ... Talouselämä
Björn Wahlroos ymmärtää yliopistoa valtaavia opiskelijoita, mutta "he ovat väärässä" - MTVuutiset.fi MTV Uutiset 18 tuntia sitten
14.40 ILTALEHTI Björn Wahlroos ymmärtää yliopistoa valtaavia opiskelijoita, mutta "he ovat väärässä" - MTVuutiset.fi MTV Uutiset
Björn Wahlroos yritti naittaa Aamulehden Turun Sanomille - "Nallen" muistelmien toinen osa vie syvän lama-ajan...Turun Sanomat 1 päivä sitten
ILTALEHTI Björn Wahlroos lamaennusteesta: "Ei voisi hirveän paljon vähempää kiinnostaa" Iltalehti 6 tuntia sitten

Haku: Björn Wahlroos perjantaina 29.9.2023 14:37


Perjantai 29.9.2023.
EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.


Nalle Björn Wahlroos. 1992

"Miksi juuri nyt? Tähdet olivat suotuisat." Kuva. Björn Wahlroos-story. 18.8.2009.

Mistä ahneus alkoi?
http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm


12.8.1999. "Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos."

Alho- Sundqvist II
: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
12.8.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2


18.11.1999. "Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!
Tahallinen hämäys keskustelussa 2: Voutilainen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista!"
Pankinomistajien tuki. 18.11.1999.

http://www.nettisanomat.com/1999/11/18/n9916pankit2.htm


20.5.2004. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.

Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia.

Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.

Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi.

Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."

Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit."

"... mutta annetaan syp:n silloisen pääjohtaja ahti hirvosen todistaa
ahti hirvonen
sehän ei liittynyt tähän pankkikriisiin millään tavalla vaan se oli sellainen pitemmän ajan suunnitelma sillon sillon tuota muutettiin silloisen yhdyspankin nimi liikepankki unitas oy:ksi

ja sitten perustettiin uusi liikepankki jolleka tää vanha nimi annettiin ja pankkitoiminta siirrettiin sille sille tuota uudelle yhdyspankille ja tästä tuli holding-yhtiö tälle tuota konsernille tästä liikepankki unitas oy:stä

ja sitten se seuraavana vuonna luopui liikepankkioikeuksistaan ja siitä tuli tavallinen yhtiö

ja näinollen sitten se ei tarvinnut enää hallintoneuvostoa vaan sille muodostettiin normaali ulkopuolinen hallitus

seppo konttinen
niin miksi pankkitoiminta otettiin pois unitas oy:ltä hyvä kysymys

mutta ahti hirvonen ilmotettiinko tästä pelastusoperaatiosta nimenmuutoksesta ja yhtiöjärjestyksen muutoksista tallettajille velkojille ja velallisille
..."

TALOUSARVIO YLE. Radio perjantaina 14.05.2004 NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN. 20.5.2004.

http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm


11.11.2006.


Otsikko: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Kuva: Juhani Niiranen. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.
11.11.2006.


http://www.nettisanomat.com/2006/11/11/etusivu.html

Lue myös!
Mistä ahneus alkoi?
18.8.2009


http://www.nettisanomat.com/2009/08/18/etusivu.htm

JATKUU?


EXTRA. Veropakolainen Björn Wahlroos vuosien varrelta. Juoksupojasta pomoksi. Joitakin raapaisuja täältä.

 

Keskiviikkona 27.9.2023

torstaina elokuun 12. päivänä 1999


Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista
"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta

 

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

torstaina elokuun 12. päivänä 1999



Selkänahka vaarassa!
Lisää Leikkauksia tulossa?
kuva: pertti manninen
(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

12.8.1999


Arkistosta 1999. Opiskelijoiden kurmuutus.
Kurmuuttajat:

12.8.1999. Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lue!
12.8.1999. Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Lue!
16.9.1999. Paavo Lipponen, pääministeri Lue!
16.9.1999. Sauli Niinistö, valtiovarainministeri Lue!
16.9.1999. Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lue!
16.9.1999. Suvi Linden, kulttuuriministeri Lue!
30.9.1999. Pekka Kettunen, Jyväskylän kaupunginjohtaja Lue!
30.9.1999. Suvi Linden, opetusministeri Lue!

Puolustajat:
12.8.1999. Vertti Kiukas, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen Lue!
30.9.1999. Saana Siekkinen, Ammattiin Opiskelevat-Sakki ry:n edunvalvontasihteeri Lue!


Tiistaina 26.9.2023.
Lähtöä odottaen.


Lähtöä odottaen? Joutsenet pellolla.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Maanantai 25.9.2024 15:33. Kuva Pertti Manninen.


Tiistaina 26.9.2023.


Kommentti: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Lue!

Kommentti
Jan Hurri

Ilta-Sanomat
Taloussanomat

Sunnuntai 24.9.2023.

Lue!

https://www.is.fi/
taloussanomat/art-2000009873861.html

"Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille ovat tökeröä politiikkaa, mutta ne eivät ole Orpon tai Purran keksintöä. Samaa kokeilivat jo 1980-luvun ”suuret talous-uudistajat" Reagan ja Thatcher – surkein seurauksin."


Sunnuntaina 24.9.2023.
Syksyn lehdet metsäojassa.


Lehdet ja risut odottavat talvea ja kevättä muhentaakseen uutta voimaa seuraavalle kesälle.
Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Sunnuntai 24.9.2024 15:18. Kuva Pertti Manninen.


Näin paljon korkeakoulu-
opiskelijoiden talous on heikentynyt: Yliopistoja valtaavien opiskelijoiden huoli on aito. Uusi Suomi. Kommentti. Sonja Mänty.
Lue!

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-paljon-korkeakouluopiskelijoiden-talous-on-heikentynyt-yliopistoja-valtaavien-opiskelijoiden-huoli-on-aito/c1b7a9b9-024e-4a87-88ba-84ee02346dbf


torstaina elokuun12. päivänä 1999


Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista
"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta

 

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!

torstaina elokuun12. päivänä 1999

torstaina elokuun12. päivänä 1999
teemme kotisivut edullisesti! - hanki ilmoitustilaa edullisesti! nettisanomat@hotmail.com
nettisanomat.com
viikkolehti
joka torstai
sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999


Kuvagalleria

Jaska Jokunen

Puhkupillit


Vanhat kuvat


Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.



Uusia kuvia Puhkupilleistä!

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!


Suuri Sanan Selittäjä Zyskowicz

sai sittenkin sanansa solmuun, suuret selitykset suistivat suohon.

Siis: Saara, Santtu sopeutukoon suden suuhun.

Sittenkin: Suuri Selittäjä sulautukoon Saharaan sakaalien seuraksi!

"Kokoomuksen lähtökohtana on ollut tiukka budjettilinja."
Ben Zyskowicz, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja lue lisää leikkauksista


Tietoa eri aloilta:

Tyylipohja
(kun HTML ei enää riitä)

"Yksilöön näin voimakkaasti kohdistuville leikkauksille saa totisesti etsiä vertailukohtia sosiaaliturvamme historiasta."

"Jos leikkaus toteutetaan, menettää opiskelijaperhe pahimmillaan yli 7000 markaa vuodessa, keskimäärinkin pitkälti yli 4000 markkaa.
Vertti Kiukas,
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen lue lisää hallitusohjelmapetoksesta


kuva: pertti manninen

(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

Selkänahka vaarassa!

"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista." Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen). lue lisää leikkauksista


kuva: pertti manninen

(kuvan henkilöt ovat sattumalta mukana kuvassa)

Lisää Leikkauksia tulossa?

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin!
Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea!
KIRJOITA MIELIPITEESI TOIMITUKSELLE:

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm

torstaina elokuun12. päivänä 1999


Perjantaina 22.9.2023.
Ajankohtaista narutusta?


Porvaristo saa mitä persuilta tilaa!
Narutusta Mansessa 2023





... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat.
Narutusta Moskovassa 2022


Niinistön sanoja ja puheita ihmetellään. Kuva Luottamusta. Niinistö - Putin - Trump. Lue!
Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen ... jatkuu - Uskaltaako Ahtisaari mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Sarja2

Arkisto 1999. Opiskelijoiden kurmuutus. Lue!
Arkisto 1999. Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa. Lue!
Lähtöä odottaen. Kuva
Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki
Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva
Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki
Ajankohtaista narutusta? Kuvat
Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva
Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!

Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!



20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen ... jatkuu - Uskaltaako Ahtisaari mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Sarja2

Päivälleen 24 vuotta sitten: Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa vain aidan sisäpuolella? Lue!
Lähtöä odottaen. Kuva
Jan Hurri: Orpo ja Purra yrittävät tökeröä talous­temppua, jolla Reagan ja Thatcherkin saivat aikaan mittavaa vahinkoa. Linkki
Syksyn lehdet metsäojassa. Kuva
Sonja Mänty: Näin paljon korkeakoulu-opiskelijoiden talous on heikentynyt. Linkki
Ajankohtaista narutusta? Kuvat
Niinistön sanoja ja puheita
ihmetellään. Kuva
Luottamusta. Niinistö -
Putin - Trump. Lue!

Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Keskiviikkona 27.9.2023

Päivälleen 24 vuotta sitten maanantaina 27.9.1999.


1999/8b maanantaina syyskuun 27. päivänä 1999



Katujuopottelu kuriin Helsingissä! Viina virtaa vain aidan sisäpuolella?

Helsingin kaupunginhallitus oli sitä mieltä, että sillä oli oikeus päättää katujuopottelun täyskiellosta. Kaupunginsihteeri oli jopa niin voimansa tunnossa, että epäili oikeusoppineen ymmärrystä tuntea viinapullo.

Jäähallin ikuinen isännöitsijä ja kokoomuksen edustaja Bogomoloff nuorempi oli niinikään onnensa kukkuloilla kun pystyi säätämään nuorisoa ja kurittavan määräyksen vaikkei kansanedustaja olekaan.

Köyhät kyykkyyn-linja jatkuu. Jos sinulla ei ole varaa mennä ravintolan aidan sisäpuolelle tai jos Sinulla ei ole asuntoa, niin älä sitten ryyppääkään!

(Kuvannut Pertti Manninen kesällä 1999 Jyväskylässä.)

Ari Hirvonen: Järjestyksestä pitää säätää laissa.
Katujuopottelun täyskielto pulmallista.

Lue myös Nettisanomat 99/2:
Laitonta kurinpalautusta.



1999/7 torstaina syyskuun 16. päivänä 1999

Ari Hirvonen: Järjestyksestä pitää säätää laissa.


Katujuopottelun täyskielto pulmallista

Viime aikoina on keskusteltu kiivaasti Helsingin kaupungin järjestyssäännöstä.
...
Välillä vaikuttaa siltä, että niin asiaaa valmistelleet virkamiehet kuin pormestari ja kaupunginhallitus ovat autuaan tietämättömiä rikosoikeuden yleisistä periaatteista ja perustuslaista.

Rikosoikeuden keskeinen periaate on: ei rikosta ilman lakia.
Tämä pertiaate on kirjattu Suomen Hallitusmuodon 6a §:ään, jonka mukaan ketään ei voida syyttää tai tuomita rikoksesta "sellaisen teon perusteella, joka ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi". Säännös vastaa niin Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa sekä YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 15 artiklaa.


Perustuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaan jokin teko; kuten katujuopottelu tai prostituutio, saatetaan kriminalisoida vain ja ainoastaan lain tasoisilla säännöksillä. Laissa voidaan kyllä delegoida tarkasti rajoitettu valtuutus kriminalisointeihin.

Näin on tehty kuntalain 7 §:ssä, jossa valtuustolle on annettu oikeus "yleisen järjestyksen ja turvallisuuden edistämiseksi hyväksyä järjestyssääntöjä", joiden rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon. Tämä ei anna kunnalle rajattomia valtuuksia. Kunnanvaltuusto kun ei ole lakia säätävä eduskunta. Näin ollen järjestyssäännössä voidaan kriminalisoida teot, jotka loukkaavat "yleistä järjestystä ja turvallisuutta".

Koska kyse on kansalaisten vapauteen puuttuvista säännöksistä, niin rikosoikeudellisten periaatteiden mukaan Kuntalain 7 §:äää on tulkittava suppeasti. Toisin sanoen vain ja ainoastaan sellainen katujuopottelu, joka selvästi häiritsee yleistä järjestystä ja turvallisuuttta voidaan kieltää. Samoin on kyse prostituution suhteen.

Niin katujuopottelun kuin prostituution täyskielto järjestyssäännössä on sekä hallitusmuodon että edellämainittujen ihmisoikeussopimusten vastainen.
...

Ari Hirvonen Helsingin Sanomissa torstaina 9.9.1999.
Kirjoittaja on oikeustieteen lisensiaatti ja Helsingin yliopiston rikosoikeuden assistentti.


Ari Hirvonen: Järjestyksestä pitää säätää laissa.
Katujuopottelun täyskielto pulmallista.

Lue myös Nettisanomat 99/2:
Laitonta kurinpalautusta.




torstaina elokuun12. päivänä 1999
 


Laitonta kurinpalautusta!

Monet kunnat rustaavat järjestyssääntöihinsä juopottelun ja prostituution kieltäviä pykäliään.

Kuitenkin pitäisi pitää mielessä se, ettei millään järjestyssäännöillä voi mennä eduskunnan säätämän lain ohitse.

Näin ollen esimerkiksi suuvaahdossa touhuavat Helsingin kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitonen ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Sauri ovat arveluttavalla tiellä.

Heidän tulisi pikemminkin ilmaista huolensa asiantilasta ja pyytää eduskuntaa ja maan hallitusta säätämään asiaa koskevia lakeja.

Muuten ollaan menossa arveluttavaan mielivaltaan ja helposti järjestyssääntöihin vetoamalla ryhdytään kaikenlaisiin laittomiin kurinpalautuksiin.

Vanha klassinen esimerkki on Helsingistä. Mielipidelehden jakelua kadulla estettiin jopa poliisien avulla järjestyssääntöön nojaten. Oikeusvaltiossa kuitenkin perustuslain suoma mielipiteen ja sananvapaus oli vahvempi kuin kaupunginjärjestyssääntö. Tosin tähänkin tarvittiin aikoinaan oikeuskanslerin selvitys ja lausunto.

Veijarit kokeilevat aina kaikkia laittomuuksia!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)

 

http://www.nettisanomat.com/1999/09/23/n998katujuopottelu.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/09/16/n997katujuopottelu.htm

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#laitont


Sivut valmisti Pertti Manninen 23.09.99 (27.09.98) copyright Nettis Nettisanomat 99/8
Sivut valmisti Pertti Manninen16.09.99 (17.09.99) copyright Nettis Nettisanomat 99/7
Sivun valmisti Pertti Manninen13.08.99 copyright nettisanomat nro 2/99


Keskiviikkona 20.9.2023.
KALTSIN KALTSIT


Isonna!

 

Valokuvaaja Aulis Nyqvist järjesti kirjaimet riviin ja niin syntyi slangikirja "KALTSIN KALTSIT" (Bamlailuja Kaltsista) tunnelmiin liittyvin valokuvin.

Nyt teosta on saatavana Stadin slangi -toimistosta, Hämeentie 67. Toimisto on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 14-17. Myöhemmin teos löytyy mahdollisesti kirjakaupoista ja ainakin Kallion kirjastosta. AN

Nyt myös ROSEBUD Kaisaniemen myymälästä!

LUE LISÄÄ!


HS: Kirjailija Torsti Lehtinen kuollut


 

 

Tuuli käy heidän ylitseen.
RIP Torsti.
Pertti Manninen

Kirjailija, filosofi ja kääntäja Torsti Lehtinen on kuollut lauantaina Helsingissa. Lehtinen oli 81-vuotias. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat (HS).

Vuonna 1942 syntynyt Lehtinen julkaisi urallaan noin 40 teosta ja suomensi tanskasta, ruotsista ja englannista. Hän kirjoitti muun muassa romaaneja, runoja, aforismeja, esseitä, näytelmia ja kolumneja.

Filosofiassa Lehtinen erikoistui kristilliseen eksistentialismiin. Hän Suomensi useita tanskalaisfilosofi Sören Kierkegaardin teoksia.

Ylen tekstitv tiistaina 19.9.2023 16:20


Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!


Keskiviikkona 20.9.2023.
Niinistön sanoja ja puheita tulkitaan ja ihmetellään.

Isonna!

Ilta-Sanomat tiistai 19.9.2023
Venäjän media kuhisee
ERIKOISIA TULKINTOJA NIINISTÖN SANOISTA

Iltalehti tiistai 19.9.2023
Huippu asiantuntija
IHMETTELEE NIINISTÖN YDINASE- PUHEITA


Kuva Kirkkonummen CM:n lehtitelineestä tiistaina 19.9.2023 08:53. Pertti Manninen.


Maanantaina 18.9.2023.
Luottamusta.
Ulkomaat

Niinistö Putin HS 17.9. --- Trump Putin Iltalehti 17.9. --- Erdogan Ilta-Sanomat 16.9. --- Ardern Støre Marin Trudeau HS 17.9.2023. Kuvat


Luottamusta.
Kotimaa



Orpo Iltalehti 15.9. --- Orpo Nettisanomat 20.6. Kuvasarja. --- Orpo HS 15.9. --- Orpo HS 15.9.2023. Kuvat


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen, joukkotuhoaseiden etsintä ja hallinnon pystytys jatkuu. - Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Suomenlinnassa. Sarja2. - Sarja3.

Niinistön sanoja ja puheita ihmetellään. Kuva Luottamusta. Niinistö - Putin - Trump. Lue!
Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Arkisto 2003. Ahtisaari ja Irak. Lue!

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Sunnuntaina 17.9.2023.
Varrella viikon. Luontokuvia.

Kuvat


Tiistaina 12.9.2023.
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa. Katso!


Maanantaina 11.9.2023.
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!


Perjantaina 8.9.2023.
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia. Lue!


Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Kuvasarja


Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

Perjantaina 22.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 25.9.2003.

216
Torstaina 25. syyskuuta 2003. Numero 217.
218
 

 

25.09.2003. Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin?

Keskiviikkona 24.9.2003 tiedotusvälineet kertoivat että, YK:n pääsihteeri Kofi Annan on nimittänyt presidentti Martti Ahtisaaren YK:n turvallisuutta Irakissa koskevan tutkimusryhmän johtoon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa rohkea mies, kun sinne uskaltaa lähteä.

Ryhmän jäsen, suomalainen kenraali sanoi toimittajalle, että kyseessä on sotatoimialue ja sen mukaisesti siellä on elettävä. jotenkin näin hän sanoi.

Aamulla sanomalehdistä saimme lukea, että Ahtisaari menikin aluksi New Yorkiiin ja suhtautui varsin varovasti Bagdadissa käyntiin. Tänään torstai-iltana toimittaja Saarikoski haastatteli Ahtisaarta ja tämä kiemurteli pois Bagdadissa käynniltä. Voi olla, että hän lentokentällä uskaltaa käydä, aika näyttää.

Helsingin Sanomat suitsuttaa Ahtisaaren etevyyttä ja toimittaja Kari Huhta Näkökulma-kolumnissaan Ahtisaarella on USA.n luottamus päättää tekstinsä näin: "Ahtisaarella ei ole ollut tapana julkisesti epäillä Yhdysvaltain toimia etukäteen eikä arvostella tuloksia jälkikäteen.
Ahtisaaren ymmärtämys Irakin sodan perusteille on herättänyt vähän keskustelua Suomessa, mutta sillä on ollut merkittävä vaikutus hänen kansainvälisiin toimintaedellytyksiinsä. Yhdysvaltain hallituksella on paljon enemmän vaakalaudalla Irakissa kuin sillä oli kaikissa 90-luvulla käydyissä Balkanin sodissa yhteensä." (Helsingin Sanomat torstaina 25.09.2003)

Varsinainen limbo! Helsingin Sanomat on juuri itse käytännöllisesti katsoen vaiennut Ahtisaaren mielipiteistä. Ahtisaarellahan on oikeus tietenkin mielipiteisiinsä, mutta lehdellä olisi velvollisuus tuoda ne esille! Vain jollain Lyhyesti- palstalla huomaamattomasti tämä Ahtisaaren sammakko tuotiin esille. Nettisanomat.com julkaisi uutisen torstaina 21.08.2003 otsikolla Ahtisaari ei kaipaa todisteita. Keskusteluun osallistuen, arvioinnin lukijoille jättäen.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.09.2003.


Lue myös! Nettisanomat.com torstaina 21.08.2003.

  Ahtisaari ei kaipaa todisteita. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.



Kuva: Martti Ahtisaari

 

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

Presidentti Martti Ahtisaari kehotti torstaina Ylen radiouutisten haastattelussa demokraattisia maita sopimaan nopeasti, miten maailman diktatuureihin suhtaudutaan.

"Pitäisi keskustella siitä, suhtaudutaanko aina valtion suvereeniteettiin samoin, vaikka valtio olisi totaalisesti epäonnistunut suojelemaan kansalaisiaan, kuten Serbia teki Kosovossa", Ahtisaari sanoi.

Ahtisaaren mukaan valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisen keinot nousivat esiin ennen Irakin sotaa.

"Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse", hän sanoi. STT.

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.


 
Nettisanomat.com torstaina 21.08.2003.    



Kuvatekstit: Nato ei ole entisensä. Presidentti Martti Ahtisaari suosittaa Suomelle Nato-jäsenyyttä.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta toivoo Ahtisaaren puheen lieventävän Nato-vastaisuutta Suomessa.
Naton huippukokous kutsui viime viikolla Prahassa seitsemän maata liiton uusiksi jäseniksi.

 

Lue myös!
Nato-asiantuntija kiittelee Ahtisaaren linjausta.
Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Tiistaina 26.11.2002. Pekka Ervasti.

"Se oli tärkeä puhe. Fiksua tekstiä".
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta.


Pukki kaalimaan vartijana 2.
Nettisanomat.com 28.11.2002.

 

Nettisanomat.com torstaina 21.08.2003.  


Alkuperäinen sivu:
http://www.nettisanomat.com/
2003/09/18/paakirjoitus.htm


Luottamusta. Niinistö - Putin - Trump. Lue!
Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Keskiviikkona 20.9.2023.
KALTSIN KALTSIT

Valokuvaaja Aulis Nyqvist järjesti kirjaimet riviin ja niin syntyi slangikirja "KALTSIN KALTSIT" (Bamlailuja Kaltsista) tunnelmiin liittyvin valokuvin.

Nyt teosta on saatavana Stadin slangi -toimistosta, Hämeentie 67. Toimisto on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 14-17. Myöhemmin teos löytyy mahdollisesti kirjakaupoista ja ainakin Kallion kirjastosta. AN

Nyt myös ROSEBUD Kaisaniemen myymälästä!

LUE LISÄÄ!


Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!


Keskiviikkona 20.9.2023.
Niinistön sanoja ja puheita tulkitaan ja ihmetellään.

Ilta-Sanomat tiistai 19.9.2023
Venäjän media kuhisee
ERIKOISIA TULKINTOJA NIINISTÖN SANOISTA

Iltalehti tiistai 19.9.2023
Huippuasiantuntija
IHMETTELEE NIINISTÖN YDINASEPUHEITA


Kuva Kirkkonummen CM:n lehtitelineestä tiistaina 19.9.2023 08:53. Pertti Manninen.

Maanantaina 18.9.2023.
Luottamusta.
Ulkomaat

Niinistö Putin HS 17.9. --- Trump Putin Iltalehti 17.9. --- Erdogan Ilta-Sanomat 16.9. --- Ardern Støre Marin Trudeau HS 17.9.2023.

Kotimaa



Orpo Iltalehti 15.9. --- Orpo Nettisanomat 20.6. Kuvasarja. --- Orpo HS 15.9. --- Orpo HS 15.9.2023.
Luottamusta.


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!



KALTSIN KALTSIT

Aulis Nyqvist Himassabudjasmutsisysteritfaijaraflassastadillaskiditpenskat pitskullakunditfrenditfoogutrotsitbyysitskriinattiinkartsallaku Imallaskrakaduunikledju mmatböönatmekkeensex ortsariskrubuaskulattiinh tistaglabbitglesanasuulis dallattiinjorattiinfriidutgi tlintsillabailattiinskebap nurtsillaboltsiaudattiinfu nskiditbraijaspitskullabo itsutbrennasfilkkaflekkasjufenautjumbejukrapärtsilläotettiinm ollikkaasnarallabraijattiinpitskullakatsillatsiikattiinbongattiin KALTSIN KALTSIT hilluttiinstudattiinspiidattiinkartsallalatarijelppastsuppaamalla skrinnattiinsombattiinskimbattiinetc.bondellelandelletsörasinf illarillapakkaristongamekunditpusattiinkoijadösallakaltsiinra tikallatsörattiinsporallaskurullafiudellabilikallatsugellasukulai siinskolemaikkapesisjälkkäritsakallastuiduhaneenpimutpokad ikkaabylsiäsörkkatolikkästailikledjutslumpatafyrkkasprigibög atlätsäkotsapläägättsengatdikatasnäfästubumagabulimorkkish orkkiskondisprakasbunkkastudatastikkaakybafemmahintsustil imusittissafkaskruudatatsufekalsafrysisfönaridörtsiposeenbast usimmatadyykataflindaklitsuflaidisföratasbuglatadelatapollari skoudeslurgitkyttästydihanduflindaslumpataröökifikkastiditho katakokiskusitsepaflekkisbrändiseldataskutsivodabotskiskigla tabotnetsimmatatsungatastygeskittajelpatajobiduunarihandutla ppariskeklutsepajengiheppukaiffarisällikundiklopitdorkabroidi frenditpärtsärittsuppariklitsueltsuprenkkubunkkasnöfispultsari pummistarbuspurgunistiputkastebuklasaridallatavanhallebaila amaandallatabunkkasorisniidufudatahoksatalinjatkartsatskolet stikkaavodaadikkaastadiikartsatgimisdallaaeldiskloddihemmo BAMLAILUJA KALTSISTA



Aulis Nyqvistin kniiga Kaltsin kaltsit vie lukijat 1950-60-lukujen Stadiin, pitskuille, kartsoille ja bärtseille, jotka heräävät eloon upeissa fotoissa ja niihin liittyvissä kirjoitelmissa ja runopolvissa.

Kuvat ovat vuosilta 1959-2022.

Kriguajan muistoja invalidit pitskuilla sjungaamassa. Flaidattii nälkää vastaan, skruudattii ranskista, Kaltsin skoles makaroonivellii. Vossikat föras fiilisrundei. Kundit samlas papruu ja sai klagun. Braijattii natskuu ja brennattii filkkaa. Pompittii barbii ja skulattii seinää, skrubuu ja viivaa.

Tsörattii fillareil ja busattii räpättimii klubiaskin kannest. Lintsin bärtsillä skragattii stebareilla. Bulimpana saatii nyya, style nahkarotsi. Kelpas mennä bailuihin ja jortsumestoihin. Kliffa musa tsungas gimmankin kurveissa. Oltii niin skrodei karjui, öögat borsan varjossa.

Aulis Nyqvist, s. 1941 Helsingissä, on tunnettu ja arvostettu kotikaupunkinsa kuvaaja. Hän opiskeli valokuvausta alan Grand Old Man in M. A. Pitkäsen johdolla 1960-1964 sekä Ateneumissa 1961-1963.

Nyqvistin ensimmäinen näyttely oli vuonna 1965 Elannon kerhotiloissa. Vuonna 1985 järjestettiin Kluuvin Galleriassa hänen ja Reijo Porkan yhteisnäyttely "Kallio-dokumentti" ja vuonna 2000 hän oli mukana kutsunäyttelyssä "Stadin nuoriso" Tennispalatsissa. Kaikkiaan hän on osallistunut yli kolmeenkymmeneen näyttelyyn Suomessa ja ulkomailla.

Heikki Paunonen

Lue myös!



Maanantaina 11.9.2023.
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!


Perjantaina 8.9.2023.
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia. Lue!


Varrella viikon. Luontokuvia. Katso!
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Katso!
Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!


- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Maanantaina 18.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 18.9.2003.
  Kesän kuvia. Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa. Perjantaina 01.08: Suomenlinnassa. Sarja1. Kuvat Pertti Manninen.

Viime viikolla: Lautalla.
 


215
Torstaina 18. syyskuuta 2003. Numero 216.
217
 
     
  18.09.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
Iraq
  Guardian Unlimited, Thursday September 18 2003 Iraq: archive special
Iraq: interactive guides
Special report: Iraq

Guardian Unlimited, Thursday September 18 2003
     

Blix

  Guardian Unlimited, Thursday September 18 2003 Blix: Iraq dumped WMDs · Former weapons inspector believes Iraq kept up appearance that it had WMDs to deter a military attack · No evidence to link Saddam with September 11 attacks, Bush admits
     
18.09.2003. Pääkirjoitus. Kesä, aina yhtä ihana!
     
  18.09.2003. Sarjakuva. Matti Reijonen.
Haluatko miljönääriksi- ohjelman juontajana.
     
  18.09.2003. Kuvia. Pertti Manninen. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003. Suomenlinnassa. Sarja1.
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Sivu kokonaan:
http://www.nettisanomat.com/
2003/09/18/etusivu.htm


Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat. Katso!
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta. Lue!
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!


Sunnuntaina 17.9.2023.
Varrella viikon. Luontokuvia. Maanantaina 11.9.2023.
14:45 - 14:46 - 14:52.

Tiistaina 12.9.2023.


10:43 - 10:43 - 11:24.

Keskiviikkona 13.9.2023.
12:34 - 12:53 - 15:56.

Torstaina 14.9.2023.

Kurjet torstaina 14.9.2023 09:31. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. - Maanantain ja keskiviikon kuvat samassa paikassa. Tiistain kuvat kunnan keskustassa Kuninkaantiellä ja Kuusalassa. Pertti Manninen. Isonna!


Sunnuntaina 17.9.2023.
Varrella viikon. Luontokuvia.

Maanantaina 11.9.2023.
14:45 - 14:46 - 14:52.

Tiistaina 12.9.2023.



10:43 - 10:43 - 11:24.

Keskiviikkona 13.9.2023.
12:34 - 12:53 - 15:56.

Torstaina 14.9.2023.


Kurjet torstaina 14.9.2023 09:31. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. - Maanantain ja keskiviikon kuvat samassa paikassa. Tiistain kuvat kunnan keskustassa Kuninkaantiellä ja Kuusalassa. Pertti Manninen.


Tiistaina 12.9.2023.
Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.

Teuvo Suomisen vaikuttavat kuvat.
Viisi vuosikymmentä kantaaottavan luonnonvalokuvan historiaa.

Tiistaina 12.9.2023 09:59- 10:22. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Kirjasto. Porkkala-sali Porkalasalen. Kuvat: Pertti Manninen.


Maanantaina 11.9.2023.
Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
HS Mielipide. 9.9.2023. Lue!


Arkisto 2022.

Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta.


Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja. Illalla kaupungin varastoon jotenkin unohduksiin jääneet sovjetskoje-champanjat nautittin pois. Häveliäisyyden vuoksi kaupunginjohtaja oli tuottanut pulloihin uudet etiketit: ukrainskoje-champanja. Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut ja vaikuttunut tästä tarjoilusta.
Kuva ja teksti Pertti Manninen. Kuvasarja!
Katso myös toisenlainen patsaankäsittely vuonna 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja!


http://www.nettisanomat.com/
2011/03/26/siittimenpalautus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2022/05/27/etusivu.html



Sanna Marin paholaisen palkkalistoille.
Lue!

Sunnuntaina 10.9.2023.
Viime viime kerralla: Arkisto 2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005. Etusivu. Numero 340.


Tulossa?



19.03.2005.
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. "Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.


Tulossa?

"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin?

Se, joka rahoittaa tulevan presidentin valtaanpääsyn, vaikuttaa puolestaan siihen, millaista politiikkaa presidentin hallinto harjoittaa. Nykyisen presidentin yhteydet tiedettiin hyvin jo ennen viime kierrosta ja suunnitelmat olivat paperilla. Olisi pitänyt ymmärtää heti alkuun, mitä on tulossa. Nyt tiedetäänkin, että Irakin sota oli päätetty aloittaa jo heti Bushin kauden alussa.

Sodan seurauksista kärsitään nyt Irakissa ja maailmalla.
Vasta runsas vuosi sitten meille kuitenkin vakuutettiin, että Saddamin vangitseminen lopettaa vastarinnan. Rauhaan ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia niin kauan kuin amerikkalaiset miehittäjät ovat maassa. Eikö sitä nyt jo vihdoin ymmärretä? Eikö jo Afganistan ole opettanut tarpeeksi? Sodan alussa ei haluttu mainita Vietnamia. Eikö Vietnam ole jo läsnä?

Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."

Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

Alkuperäinen sivu:
http://www.nettisanomat.com/
2005/04/13/etusivu.htm


Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!


Lue myös!
Ilta-Sanomat lauantaina 9.9.2023.

Kommentti: Sanna Marin kiillottaa nyt Irakin sodan arkkitehdin julkisuuskuvaa – uudella työnantajalla arveluttava tausta

Tony Blair on räikeä valinta ihmisoikeuksien puolustajana profiloituneelle Sanna Marinille, toimittaja Elias Ruokanen kirjoittaa.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009841177.html

Ilta-Sanomat lauantaina 9.9.2023.



Maanantaina 11.9.2023.

HS Mielipide. 9.9.2023.

Henrik Meinander: Itseään kunnioittava kansakunta ei siivoa historiaansa katukuvasta.
Tuore esimerkki haitallisesta hätiköinnistä on Helsingin kaupunginvaltuuston päätös nimetä Lenininpuisto uudelleen.

"Patsaat kumoon, katujen ja puistojen nimistö uusiksi, julkinen kieli moraalipyykkiin – länsimaissa yhä kiivaammin sykkivä kulttuurisota on rantautumassa myös Suomeen. Kannanottojen jyrkentyessä useimmat näyttävät unohtavan, että symbolisia puhdistuskampanjoita on ollut historiassa useita, eivätkä ne välttämättä osoita suvaitsevuutta tai historiantajua.

Suomen muututtua vuonna 1809 venäläiseksi suuriruhtinaskunnaksi monet Ruotsin ajan symbolit, nimikkeet ja käsitteet poistettiin käytöstä. Helsingin keskustasta on turha etsiä kaupungin perustajan eli kuningas Kustaa Vaasan patsasta. Harva tietää hänen muistomerkistään, joka paljastettiin Vanhassakaupungissa Helsingin 400-vuotisjuhlan kunniaksi kesällä 1950.

Maamme itsenäistyttyä hävitettiin Venäjän ajan muistomerkkejä ja paikannimiä. Jopa Aleksanteri II:n patsasta Senaatintorilla vaadittiin poistettavaksi. Vasta kun tunnetut yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten Yrjö Hirn, korostivat sellaisen tempauksen olevan häpeäksi historiaansa kunnioittavalle kansakunnalle, siitä luovuttiin.

Karummin kävi Helsingin yliopiston juhlasalissa olleelle Aleksanteri I:n rintakuvalle. Äärikansallisten ylioppilaiden vaatimuksesta se poistettiin ja siirrettiin hallintotiloihin. Yliopiston saatua helmikuun 1944 pommituksissa täysosuman patsaan taival jatkui Kansallismuseon suljetulle sisäpihalle ja 1950-luvun lopulla yliopiston kirjaston eli nykyisen Kansalliskirjaston eteläiseen terassipuistoon.

Taidokkaasti entisöity rintakuva paljastettiin yliopiston päärakennuksen uudella katetulla Agora-sisäpihalla syyskuun alussa. Veistoksen paluu julkisuuteen on merkittävä taide- ja kulttuurihistoriallinen tapahtuma.

Toivottavasti rintakuvan kunnianpalautus näyttää esimerkkiä siinä, miten yhteiskunnassamme vaalitaan yhteistä muistoperinnettä. On lyhytnäköistä kuvitella, että osoittaisimme korkeampaa moraalia ja historiatietoisuutta kuin aiemmat sukupolvet poistamalla jonkin aikaisemman aikakauden jostain syystä juuri nyt ärsyttävän muistomerkin tai paikannimen.

Historiallisten kerrostumien pitää antaa näkyä.

Tuore esimerkki tällaisesta hätiköinnistä on Helsingin kaupunginvaltuuston päätös antaa Lenininpuistolle uusi nimi. Alppilassa sijaitseva puisto sai nimensä Neuvostoliiton perustajan V. I. Leninin syntymän satavuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1970. Tällä juhlistettiin samalla maittemme vakaita suhteita. Niiden takuumiehenä toiminut presidentti Urho Kekkonen oli 1950-luvun lopusta lähtien korostanut Leninin olleen juuri se neuvostojohtaja, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden uudenvuodenaattona 1917.

Kekkonen harjoitti tietenkin tällä retoriikalla kieroa historiapolitiikkaa. Leninhän pyrki tunnustuksellaan houkuttelemaan Suomen vasemmistoa aloittamaan vallankumouksen, jonka loppupäässä ei olisi itsenäisyys vaan maailmanlaajuinen kommunismi.

Leninin seuraava Suomea koskenut päätös oli itse asiassa paljon kauaskantoisempi. Maaliskuun 1918 alussa neuvostojohto joutui allekirjoittamaan Saksan kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen, jossa luvattiin vetää jäljellä olleet venäläiset sotajoukot pois Suomesta ja lopettaa kaikki agitaatio Suomen laillista hallitusta vastaan.

Puoluetoverit syyttivät oikeutetusti Leniniä Suomen vallankumouksen pettämisestä, sillä sopimus ratkaisi maassamme riehuneet taistelut valkoisten hyväksi. Porvarillisella puolella on ollut vaikea myöntää, että valkoisten voitto oli paljolti tämän sopimuksen sivutuote.

Poistamalla Leninin rintakuvia ja häneen viittaavaa nimistöä ja muistolaattoja pyyhkäistään huomaamatta näkyviltä nämä raadolliset ulottuvuudet maamme historiassa. Liberaalissa demokratiassa pitäisi olla malttia antaa kaikkien historiallisten kerrostumien näkyä ja kuulua julkisuudessa.

Jos Lenin-puhdistuksien motiivina taas on tuomita Vladimir Putinin laiton hyökkäyssota Ukrainassa, kyseessä on vielä suurempi huti. Putin inhoaa Leniniä yli kaiken. Putinin mielestähän Lenin syöksi Venäjän kaikkiin niihin ongelmiin, joissa se nyt piehtaroi."


Henrik Meinander on historian professori Helsingin yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.


https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009823337.html


Arkisto 2022.

Perjantai 27.5.2022. Lenin sai kyytiä Turusta.


Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) oli innokkain vuonna 1977 lahjaksi saadun Leninin patsaan poistaja. Illalla kaupungin varastoon jotenkin unohduksiin jääneet sovjetskoje-champanjat nautittin pois. Häveliäisyyden vuoksi kaupunginjohtaja oli tuottanut pulloihin uudet etiketit: ukrainskoje-champanja. Kokoomuksen ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo oli kovasti liikuttunut ja vaikuttunut tästä tarjoilusta.
Kuva ja teksti Pertti Manninen. Kuvasarja!
Katso myös toisenlainen patsaankäsittely vuonna 2011: Siittimen palautus Rakveressa. Kuvasarja!


http://www.nettisanomat.com/
2011/03/26/siittimenpalautus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2022/05/27/etusivu.html


Sunnuntaina 10.9.2023.
Viime kerralla: Sanna Marin paholaisen palkkalistoille. Lue!


DAGENS NYHETER. Torsdag 31 JULI 2003. Pressad Blair forsökte charma.
"Småflickor säljs på gatan i Bagdad."
Lue!


Dagens Nyheter måndag 25 augusti 2003. "Stop Women's Abduction & Killing".Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Lue!


Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Lue!


Perjantaina 8.9.2023.
Sanna Marin paholaisen palkkalistoille

Pääkirjoitus.

Good Bye, Sanna!

Entinen pää-
ministerimme Sanna Marin on pyytänyt eroa Suomen eduskunnasta perusteenaan, että hän siirtyy asiantuntijaksi Britannian entisen pääministerin Tony Blairin instituuttiin, TBI:hin.

Kamalampaa työpaikkaa ei kai sitten ollut tarjolla kun hän joutui tyytymään häikäilemät-
tömän valehtelijan, paholaisen Tony Blairin palkkalistoille.

Tässä sattumalta pari kirjoitusta ja otsikkoa kahden vuosikymmenen takaa, jolloin Blair silmät kirkkaana valehteli kansalaisilleen Irakin joukkotuho-
aseista.

Nyt, 20 vuotta myöhemmin, kerrotaan, että instituutille maksaa palkkioita myös Saudi-Arabia, tuo paloittelu-
murhaajamaa.

Tällaisin kannuksin paholaisten palveluksista ei Marinilla ole enää mitään asiaa takaisin Suomeen, sääli?

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 8.9.2023 20:01



"Mielestäni toimintakykyni oli aivan hyvä."

Kuva: Yle TV1 Uutiset perjantaina 19.08.2022 20:35. Pertti Manninen.
Kuvasarja.

http://www.nettisanomat.com/
2022/08/22/marin.html

2003.

DAGENS NYHETER. UTRIKES. Torsdag 31 JULI 2003.
Pressad Blair forsökte charma. Tony Blair tänker rida ut stormen kring honom och Irak-kriget. Fast den brittiske premiär-
ministern erkänner att han måste återvinna förtroendet hos allmänheten, bara inte just nu.

"Småflickor säljs på gatan i Bagdad." Flickor säljs på gatan, barn handlar med droger och bristen på lag och ordning gör folk livrädda för att lämna sina hem. DN har tagit del av ett brev där Iqbai i Bagdad beskriver det dagliga livet för sin syster i Kanada.

Lue!

"Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/08/28/
v20elokuu20030828.html#
ma20230828v20
irakraiskaukset20030828


Hän ottaa vastuun - mutta mistä? "Trovärdiga undersökningar visar att uppemot
10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske
30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem."
Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?

Lue!

http://www.nettisanomat.com/
2023/09/04/v20syys20030904.html#
ma20230904v20
hantaransvar20030904


20 vuotta sitten 18.9.2003. - Irakissa tappaminen, joukkotuhoaseiden etsintä ja hallinnon pystytys jatkuu. - Kesä, aina yhtä ihana! Pääkirjoitus. - Moe haluatko miljönääriksi-ohjelman juontajana Sarjakuva. - Kesän kuvia. Suomenlinnassa. Kuvat


20 vuotta sitten 11.9.2003 - Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973. Kuva - 11.09.2001. Kuolema Nykissä. Kuvitelma - Anna Lindh surmattiin tänään. Muistolle

20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

Kuvasarja

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.
Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa ... Kuvat

Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnistus-
ohjelmalla.
Lue!

Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.
Lue!

Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin. Lue!

PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?

Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.
Lue!

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Kuva

Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.
Kuva

- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".





Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua".

"Sten Suvio oli valmentanut Ruotsin nyrkkeilyjoukkuetta, - ja nyt annetaan nyrkkien puhua Messuhallissa. Nyrkkeily kuului ohjelmaan jo Hellaan kisoissa. Näissä otteluissa oli 295 nyrkkeilijää. USA:n Nate Brooks on voittanut tähän asti kaikki ottelunsa. Nyt on hänen vastustajanaan Saksan nuori toivo, Edgar Basel. Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua. Saksalainen jatkaa ja loppuajan yrittää epätoivon vimmalla tasoittaa. Hän tietää, että maahanlyönti on merkinnyt isoa miinusta. Brooks saa pistevoiton 3 - 0. kuten Risto Luukkosestakin. Onnellisena hän kiittelee yleisöä suosionosoituksista. Värilliset jenkit veivät puolet kisojen kultamitaleista."


"Kultaa ja kunniaa".
Helsingin Olympialaisista 1952 kertovan kisaelokuvan toisen osan nimi oli "Kultaa ja kunniaa", jonka Yle lähetti perjantaina 2012-07-20. Kuvia nyrkkeilyosuuden alusta kuvaruutuun lyhennetyin tekstein. Ääninauhalla selostaja käytti "neekeri"- ilmaisua useamminkin.
Mobikuvat: Pertti Manninen 13:00- 13:01.

http://www.nettisanomat.com/
2012/07/20/etusivu.htm


20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue!

Maanantaina 4.9.2023.
Narutusta Mansessa 2023


"Hallitusta vastustava juliste oli kiinnitetty roskiksen kylkeen."

Alas hallitus! Kohti sosialistista vallankumousta!
PORVARISTO SAA MITÄ PERSUILTA TILAA!
Lisää riistoa kotimaassa ja ulkomailla!
punainentoiminta @proton.me

Kansanedustaja Pauli Kiuru kieltäisi Tampereella levitetyn julisteen, koska hänen mielestään siinä sirppi ja vasara kiihottavat väkivaltaan. Lue lisää!

https://yle.fi/a/74-20048243


Narutusta Moskovassa 2022

"... että Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat."

Perjantai 26.8.2022. "Tämä on rautaesirippu." ... Suomen ja Ruotsin taustalla naruista vetelee Yhdysvallat. Kuvasarja
Yle TV1 Uutiset perjantaina 19.08.2022.

http://www.nettisanomat.com/
2022/08/26/etusivu.html



- Sanna Marin paholaisen palkkalistoille Lue!
- Helsinki 1952. Jenkkineekeri Kuvasarja
- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


20 vuotta sitten 28.8.2003 - Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään Lue! - I have a dream.King 1963 Lue!

Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.

Monenlaisia ihmisiä asemalla. Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa tällä laiturilla Kirkkonummen suuntaan ja raiteiden toisella puolella Helsingin suuntaan. Uusimaa. Espoon asema. Torstaina 31.8.2023 13:34. Pertti Manninen.


Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. Lue!

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769


Puheentunnistusohjelmalla:

"Tervetuloa keskustelemaan ja hallitus julkisti tänään

niin kuin se tunne rasismi tiedonantoon saa mut länsimaissa oikeusvaltiossa jossa ihmisoikeus ja yhdenvertaisuus kysymysten pitäisi olla selvä kaikille kansalaisille

mitä vastaa koko Matias Marttinen

No minusta se on kaikkea muuta paitsi kornia se korostaa sitä että miten Suomen kaltaisessa maassa demokratiassa neljä kaikkea sitä että miten rasismia ja syrjintää voidaan Suomesta lähetään

Lue kokonaan!


Maanantaina 14.8.2023.
Rasismia Vapunaattona 30.4.2011
Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue! Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. (Teuvo Hakkarainen, Eva Biaudet ja Matti Vanhanen) Lue! Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue! Persusta pesuun (Jussi Niinistö) Lue! Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa. Huhtikuu 20, 2011 Lue!




- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvat
- Antti Partekin osti ja möi Lue!
- Rallikuvia 2011 Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Maanantaina 4.9.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 4.9.2003.


213
Torstaina 4. syyskuuta 2003. Numero 214.
215
 
     
  Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Hän ottaa vastuun - mutta mistä?
"Trovärdiga undersökningar visar att uppemot 10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske 30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem." Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?
     

Onneksi kaikki eivät pimitä!
"Tasavallan presidentin ja johtavan hallituspuolueen puheenjohtajan turvallisuuspoliittiset sukset ovat pahasti ristissä. Tämä käy ilmi kahdesta kesällä ilmestyneestä lehtihaastattelusta." Iltalehti. Timo Hakkarainen. Keskiviikko 3.9.2003. Halosen ja Lipposen linjat pahasti ristissä.
     
  "Yllättävää on se, että toisen rikoksesta epäillyn asianajaja on ottanut tiedottamisen itselleen."
"Hyvään asianajotapaan kuuluu kuitenkin ns. trial by newspaper -kielto eli kielto ajaa asiaa lehtien palstoilla ja yleensä julkisuuden välityksellä." Aamulehti. Mielipide. Jyrki Virolainen, lainkäytön professori. Maanantai 1. syyskuuta 2003. Outoa esitutkintaa.
Kuvassa Charlie Chaplin elokuvassa Nykyaika.
     
  Historian havinaa. Toukokuu 2003.
"Hänen mielestään yksi syy Lipposen jatkohaluille oli pyrkimys muuttaa Suomen kansainvälistä linjaa.
- Suomesta piti saada Naton jäsen ja Yhdysvaltojen mahdollisimman läheinen ystävä. Lipponen näki itsensä näissä asioissa lähes korvaamattomaksi, Bergholm sanoo." Seura perjantaina 23.5.2993. Heikki Saari haastattelee Jorma Bergholmia. Jäähyväiset Lipposelle!
     
  Sarjakuva!
Heip,
Tarjoaisen sarjakuvia julkaistavaksi lehteenne,
ystävällisin terveisin: Matti Reijonen.
Moe Ranskassa.
     
Viikon Sasi
  "Sasi muistuttaa, että Vanhanen ja Koskinen ovat täysraittiita miehiä, eivätkä Kalliomäki ja ulkoministeri Tuomiojakaan viihdy ravintola Storyvillessä. Toista oli Lipposen ja Niinistön aikaan." Seura perjantaina 05.09.2003. Sasi varoittaa Vanhasesta: Uskonnollinen uusoikeisto iskee.
     
Asiakirjoja
  Asiakirjoja. 30.12.2002. Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite. Lausunto valitukseen nro 2/00. (Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö) Liitteen liite. Selitys Laura Mannisen ulosottovalitukseen. (Avustava ulosottomies Raino Rinne). Liite. Selitys Laura Mannisen ulosottoasiassa 00/733 (Pertti Manninen). 09.01.2003. Esitutkinnan päätökset (Tutkinnanjohtaja Tarmo Lamminaho). 15.01.2003. Syyteharkinta 30.12.2002 tekemässäni... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite: Korkeimman oikeuden päätös. (Oikeusneuvokset Lindholm ja Koskelo). 20.05.2003 Vastaus tutkinta- ja syyteharkintapyyntöön. (Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas). 17.06.2003 (Valtakunnan syyttäjälle) Syyteharkinta ... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). 25.08.2003. Pertti Mannisen kirjoitus. (Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske).
     
Kesän hyvä teko:   Opeta lapsi uimaan!
Ilmoitukset.
Lukijan postia.

Nettisanomat 20 vuotta sitten torstaina 4.9.2003.


- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Maanantaina 28.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.
Helsinki 2003. Hirmuiset helteet jatkuvat. Lämpöä on reilusti yli 30 astetta varjossa. Perjantaina 01.08: Lähtöjä, Mittavaatteet, Vallan vaiheilla, Kaupungin vilinää, Lautta jätti, Viking-sinfonia, Valoja ja varjoja, Uutta ja vanhaa, Valkoinen laiva. Kuvat Pertti Manninen.


Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?


"Stop Women's Abduction & Killing". Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään. Bagdad. Fler än 400 irakiska kvinnor har kidnappats och våldtagits under de senaste fyra månaderna i Irak. Det rapporterade människorättsorganisationen Women's Freedom i Irak på söndagen. Dagens Nyheter måndag 25 augusti 2003. Våldtäkt tillhör vardagen i Irak.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.



I have a dream. "Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän." I have a dream.
I have a dream On August 28 1963, Martin Luther King delivered his famous speech. Gary Younge explains why it is as important now as it was then.'I have a dream' - full text
Poem: Ben Okri
Special report: United States
Guardian Unlimited, Thursday August 21 2003


Kuka hän on? Äiti: "Hän ei koskaan osannut istua hiljaa. Mutta ei se ollut mitään ihmeellistä, sillä kaikki tyttäremme olivat sellaisia." Isä: " Vanhempanakaan hän ei koskaan istunut telkkarin tai tietokoneen ääressä vaan touhusi jotain koko ajan. Jos hän ei ollut harjoituksissa, hän oli menossa ja tapasi kavereitaan." Kuka hän on? Arvaa.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.


28.08.2003. Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut?


Huussin perältä. Elokuu 2002. IS esittelee Niinistön uuden naisystävän. "Valtiovarainministeri Sauli Niinistö, huomenna 54, on nähty lyhyen ajan sisällä jo toistamiseen julkisesti rovaniemeläisen kokoomusvaikuttajan, oikeustieteiden lisensiaatti Ulla Karvon, 41, kanssa." Ilta-Sanomat. Viihde. Perjantaina 23.08.2002. Niinistön uusi naisystävä on himolenkkeilijä Lapista.

Maanantaina 28.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 28.8.2003.

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/irakinsota.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/valdtakttillhor.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/ihaveadream.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/kukahanon.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/paakirjoitus.htm

http://www.nettisanomat.com/
2003/08/28/niinistonuusi.htm


Torstaina 24.8.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 21.8.2003. Katso!


20 vuotta sitten 28.8.2003 - Raiskaukset kuuluvat Irakin arkipäivään Lue! - I have a dream. On August 28 1963 Lue! - Onko mikään muuttunut? Lue! - Huussin perältä. IS esittelee Niinistön uuden naisystävän Lue!

Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo

20 vuotta sitten 21.8.2003 - Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Idi Amin Lue! - Irakin tilanteen hoito ei onnistu ilman YK:ta. Lue! - Hullut vaalit 2. Kalifornia. Lue! - Marlboro-mies lopettaa! Lue! - Gösta Sundqvistin muistolle. Teuvo. Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - HS: Lipposen ja Bush 2002 Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan sotkun selvittäjäksi. Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
20 vuotta sitten 14.8.2003.


210
Torstaina 14. elokuuta 2003. Numero 211.
212
 

  USA. Hullut vaalit. Pornonäyttelijä. 100-vuotias ja Arnold yrittävät päästä valtaan Kaliforniassa!
Det galna valet.
Aftonbladet måndag 11.08.2003.

Lue!

Maanantaina 14.8.2023.
20 vuotta sitten 21.8.2003.


211
Torstaina 21. elokuuta 2003. Numero 212.
213
 


  Hullut vaalit 2. Arska vieraili sopivasti Irakissa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta. "Vierailin Saddam Husseinin kesäpalatsissa, jossa järjestettiin itsenäisyyspäivän juhlat." Oho! keskiviikkona 06.08.2003. Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. Nettisanomat.com torstaina 10.04.2003.

Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - HS: Lipposen ja Bush 2002 Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan sotkun selvittäjäksi. Lue!
20 vuotta sitten 14.8.2003 - Kuvia Laukaassa Kuvat - Mitä HS kirjoitti Lipposen ja Bushin tapaamisesta 2002? Lue! - Irak. YK:ta vaaditaan selvittäjäksi. Lue! - Irakilaiset hyökkäsivät brittiläisiä joukkoja vastaan Lue! - Kuningas suojelee Saddamin tyttäriä. Lue!
20 vuotta sitten 7.8.2003 - Käden ojennus. Kuva - Saddamin poikien hautajaiset. Lue! - Saddamin jahti. Lue! - David Kelly Lue! - Haloselle rauhanpalkinto Lue!

Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo

Lauantaina 5.8.2023.
20 vuotta sitten 31.7.2003. Kun Antti Partekin osti ja möi.


208
Torstaina 31. heinäkuuta 2003. Numero 209.
210
 

 

Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Keskisuomalaisen uutinen 30.07.2003 ja peräkkäisten päivien pääkirjoitukset 26.06. ja 27.06.2003!

Extra! Koneen Antti Herlin totuusleikissä. Ilta-Sanomat 25.07.2003.

 

Lue!

20 vuotta sitten 31.7.2003 - Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo - Pääkirjoitus. 6.8.1945. Lue! - Herlinin Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. Lue!

20 vuotta sitten, torstaina 31.7.2003.


"Naama käden päässä." Kuva: Pertti Manninen maanantaina 03.06.2003. Nilakka.
 

Pääkirjoitus.

6.8.1945.

Keskiviikkona 6. elokuuta 2003 tulee kuluneeksi 58 vuotta ensimmäisen ihmisten tappamiseksi tarkoitetun pommin pudottamisesta Japanin Hiroshimaan.

Tämä vuosipäivä on usein jäänyt vähälle huomiolle, minultakin. Elämän riepotukset ovat vieneet kaiken huomion ja aina ei mediakaan ole pitänyt asiaa kovin tärkeänä.

Nyt tappamisen jatkuessa Irakissa, Liberiassa ja Israelissa sekä Palestiinassa ja muualla on jokaisen syytä miettiä, onko meidän tämä hyväksyttävä. Johtuuko tämä välinpitämättömyydestämme, onko meillä johtajat, jotka tosissaan yrittävät saada muutosta aikaiseksi. Meidän antamilla valtakirjoilla he operoivat.

Tärkeintä on muistaminen, ei silmien sulkeminen.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.


Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset. Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset. Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli.

 

http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/etusivu.htm

20 vuotta sitten 24.7.2003 - Pääkirjoitus Lue! - Irak Lue! - Poliisi tutkii Lue! - Arsenal Lue! - Hanna-Maria Lue!
20 vuotta sitten 17.7.2003. Pääkirjoitus Lue! - Bisquit. Isänmaan palturit Lue! - Poliisi tutkii näitä lehtiä Lue!
20 vuotta sitten 3.7.2003 (alku - loppu)
20 vuotta sitten 10.7.2003 ("Valehde...)
20 vuotta sitten 10.7.2003 (Keskust...)

Sunnuntaina 9.7.2023

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.


 

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003. Jyväskylä, Anne Laitinen.

Johan Galtung näkee poispääsyn loputtomasta terrorismin kierteestä.
Rauhantutkimuksen isä soisi George W. Bushin joutuvan oikeuden eteen.

Rauhantutkimuksen uranuurtaja Johan Galtung - joka rankkaa maailman suurimmaksi ongelmaksi Yhdysvaltain nykyjohdon - näkee keinoja päästä pois terrorismin ja sen vastaisen, Afganistanin ja Irakin sotiin johtaneen valtiojohtoisen terrorismin kierteestä.
...
- Yhdysvallat on nyt alistettu maan eteläosien tahdon alle. Voi jopa sanoa, että etelä on voittanut sisällissodan, jonka se hävisi vuonna 1865. Se synnyttää maassa nyt valtavia vastavoimia.
...
- Yhdysvaltain täytyy hyväksyä kansainvälinen oikeus, niin terroristeja kuin valtion harjoittamaa terrorismia koskeva. Heillä on kaikki syyt saattaa Osama bin Laden oikeuteen terrorismista, mutta samalla tavalla pitäisi myös Henry Kissingerin joutua valtion harjoittamasta terrorismista kansainväliseeen tuomioistuimeen.
...
- Yhdysvallat on tehnyt 69 sotilasoperaatiota vuodesta 1945 lähtien, Irak viimeisimpänä. Sen täytyy loppua. Yhdysvaltain on yksinkertaisesti myönnettävä ongelmansa ja jätettävä asia YK:n harkittavaksi, Galtung sanoo.
Konflikteissa on kuollut yli 12 miljoonaa ihmistä.
...
- Yhdysvaltain ja muun maailman välillä täytyy olla jonkinlainen sovitteluprosessi. Se tulee olemaan vaikeaa, tuskallista ja tulee kestämään kauan. Mutta tästä on olemassa loistava Etelä-Afrikan esimerkki.

- Pahimpien rikollisten on päädyttävä oikeuteen: Heitä on useita Yhdysvaltain edellisessä hallinnossa, ja voidaan väittää, että myös nykyinen presidentti pitäisi nähdä kansainvälisessä tuomioistuimessa.
...
- Perusteina ovat vaalipetos, taloudelliset väärinkäytökset (Bushin läheiset yrityssuhteet) sekä se, että hän on johtanut maailman sotaan valheiden avulla, joista joukkotuhoaseet ovat vain yksi esimerkki, Galtung listaa.

Johan Galtung vieraili Jyväskylässä maanantaina Unesco-konferenssin pääpuhujana. Kolmepäiväisessä tapahtumassa puidaan kulttuurienvälisen ymmärtämisen, ihmisoikeuksien ja rauhankulttuurin opetusta ja oppimista.

Yliopiston kaikkien aikojen kansainvälisimpään konferenssiin osallistui likii 600 ihmistä noin 80 maasta.


"Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta".
...
- Rauhaa ei ole ilman tasapuolisuutta. Jos haluat pääkaupunkisi Jerusalemiin, anna toinen puoli toiselle. Jos haluat palata kotideudulle, anna toistenkin palata., Galtung havainnollistaa esimerkkinä Lähi-idän tiekarttaa.

- Tiekartta ei tarkoita rauhaa. Se ei ole tie, joka johtaa rauhaan. Se ei ole kartta, koska se ei täytä tärkeitä asioita.

Galtungin mukaan monissa kriiseissä "neuvottelut" merkitsevät sodan jatkumista sanallisena, ja tulokset ovat latistuneita kompromisseja. Rauhandialogi sen sijaan on jatkuva prosessi, sillä vaikka väkivaltaa voi ehkäistä, konflikteja ei.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003. Jyväskylä, Anne Laitinen.

 
     
 
Tiistaina 17.06.2003.



Kuva: Rauhantutkimuksen isänä pidetty Johan Galtung totesi Jyväskylän vierailulla uskovansa, että amerikkalaiset vaihtavat maansa johdon.


Rauhantutkimuksen isä aloitti Suomesta.
Norjalainen professori Johan Galtung (s. 1930) johtaa Ranskaan 10 vuotta sitten perustamaansa Transcend-verkostoa, joka pyrkii konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun.
...
Hänen kiinnostuksensa rauhantutkimukseen syttyi stipendiaattiaikoina Suomessa 1950-
luvulla. Osloon hän on perustanut Rauhantutkimusinstituutin. Galtung on kitrjoittanut 95 kirjaa ja yli 1000 artikkelia.

Muut lehdet: Keskisuomalainen, Ulkomaat tiistaina 17.6.2003.

 

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.

Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/
2003/07/03/galtung.htm

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni!
HS-Gallup 15.06.2003.
Ilta-Sanomat käytti sumeilematta hyväkseen!
Ilta-Sanomat, pääkirjoitus 17.06.2003: SDP noussut suosituimmaksi.

Uusi HS-Gallup todistaa virhemarginaalin unohtamisen tahallisuuden!
HS-Gallup 30.06.2003.

Pääkirjoitukset 01.07.2003.
Ilta-Sanomat: Keskusta putosi kannatuskuoppaan.

Helsingin Sanomat: Keskusta maksaa kalliisti Jäättenmäen tähdenlennosta.

USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin
jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?

Eino Leino 125-vuotta.
"Päivä paistaa, lehti loistaa,
vaarat tanhun tahdin toistaa:
Kesä tullut on."

Sinipiikojen kesälaulu karkelokuvaelmasta Väinämöisen kosinta.

Johan Galtung näkee poispääsyn loputtomasta terrorismin kierteestä.
Rauhantutkimuksen isä soisi George W. Bushin joutuvan oikeuden eteen.
Tulossa.
Muut lehdet:
- Ruusupensaan alta löytyi ydinlaitteita.
- Presidenttiehdokas vihjaa Bushin valehdelleen.
- Asetarkastajien Hans Blix haikein mielin eläkkeelle.
- Amerikkalaiset uskovat Bushin kieroilleen sodassa.
- Brittisotilaiden ja paikallisten välit kiristyvät Irakissa.
- Irakgerillan utmanar USA.
- Dödsoffren i Irak.
- Kasvava turvattomuus uhkaa jälleenrakennusta Irakissa.
- SISSISOTA KIIHTYY IRAKISSA.
- USA vähättelee vastarintaa Irakissa.
- Irakin sodan uhrit.
- USA aloitti iskut vastarinnan nujertamiseksi.
Tulossa.

Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/03/etusivu.htm

20 vuotta sitten 3.7 (alku - loppu)

20 vuotta sitten 2.1 - 9.1 - 16.1 - 23.1 - 30.1 - 6.2 - 13.2 - 20.2 - 27.2 - 6.3 - 13.3 - 20.3 - 27.3 - 3.4 - 10.4 - 17.4 - 24.4 - 1.5 - 8.5 - 15.5 - 22.5 - 29.5 - 5.6 - 12.6 - 19.6 - 26.6

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003. Etusivu

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003.

Torstaina 26. kesäkuuta 2003. Numero 204.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu.
Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     

 

HS-GALLUP valehtelee! "Keskustan kannatus pudonnut eduskuntavaalien jälkeen" ja "Keskusta on pudonnut kauas Sdp:stä". Helsingin Sanomat sunnuntaina 15.06.2003. Gallup ei tätä kerro, vain väärä tulkinta! "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." HS-GALLUP valehtelee!
Lue myös! Nettisanomat.com 20.06.2002: Gallupit oikein. Tulkinnat väärin 3.

     
 

Viikon perse.
Lähi-Itä on syvällä.
Tämän miehen takamus kertoo, miksi Lähi-Itä on kaiken keskipisteenä näinä päivinä. Ei käy kateeksi. Katso 12.06.2003.
Tarkemmin!

     
HS-Gallup
 
  HELSINGIN SANOMAT. 1889 PÄIVÄLEHTI. Seppo Kievari, kustantaja, Janne Virkkunen, vastaava päätoimittaja, Reetta Meriläinen, päätoimittaja, uutiset, Heleena Savela, päätoimittaja, viikonlopputoimitus, Mika Pettersson, toimituspäällikkö, uutiset, Kimmo Pietinen, toimituspäällikkö, uutiset, Pekka Kukkonen, toimituspäällikkö, kehitys.

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan!

Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/06/26/etusivu.htm

20 vuotta sitten: "Pinnan alla"

Matkalla Suomessa. Yksi kuva joka kesäkuulta 2003-2023. Pertti Manninen. Kuvasarja

Maanantaina 22.5.2023.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 22.5.2003.

Torstaina 22. toukokuuta 2003. Numero 199.
     
  USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Viikon kuva. Auf die freundschaft. Holsten Pilsener. Asetelma: Pertti Manninen. Nettisanomat.com 20.06.2002.
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     

Viikon kuva.

Auf die freundschaft. Holsten Pilsener.

Hannoverissa maaliskuussa 1998 matkalaiset unelmoivat lämpimistä ja kylmistä vesistä.

Asetelma: Pertti Manninen.
Julkaistu ensimmäisen kerran 20.06.2002.

Torstaina 22. toukokuuta 2003. Numero 199.

Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/2003/05/22/etusivu.htm
(Korjaus kuvatekstiin: Holzen > Holsten 22.05.2023).

2003.

Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.
Lätkäfanin hurma ja humala. Kuvasarja.
Muut lehdet:
PERKELE!
Muut lehdet: PERKELE! Kotikisat. Suomella jalkeilla kaikkien aikojen maajoukkue. Ratkaisuotteluna Suomi-Ruotsi-klassikko. Suomi saa fantastisen alun: puolen tunnin pelin jälkeen Suomi johtaa 5-1. teemu Selänne nöyryyttää Tommy Saloa ja tekee hattutempun, Saku koivukin syttyy ilmiliekkeihin. Ja sitten tulee Ruotsi... Ilta-Sanomat Urheilu torstaina 8.5.2003.
"Tällaisen pelin jälkeen on vaikea uskoa Jumalaan." Kisavieras. Jari Tervo. Ilta-Sanomat Urheilu, Pasi Kostiainen.
Torstaina 8. toukokuuta 2003. Numero 197
http://www.nettisanomat.com/
2003/05/08/perkelemuut.htm

20 vuotta sitten!

2003 Huhtikuu. Torstai 24.04.2003.
Paths of Glory.

 
Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo
mediatutkija.
Väkivallan katsominen
syö tunteita.

Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003.
Katriina Tuomisto.
...

Television ja tietokonepelien väkivalta vaikuttaa pahiten niihin, jotka ovat suojaamattomia ja elävät pienissä ympyröissä viihteen keskellä. Pelien vuorovaikutteisuus tekevät niistä vielä televisioviihdettäkin vomakkaamman vaikuttajan.
Mustonen korostaa ystävien ja
harrastusten merkitystä lasten ja
nuorten suojana. Vuorovaikutus
muiden kanssa pitää kiinni reaalimaailmassa.
Suurin vastuu on kasvattajilla. Lapsia
pitää toisaalta suojata
väkivaltaviihteeltä, toisaalta heitä
pitää opettaa suhtautumaan kriittisesti mediaan.
...
Kuvateksti: Mediatutkijan mielestä
nuoret voivat saada kielteisiä vaikutteita todellisuuteen pohjautuvasta viihteestä. Mallia halutaan ottaa elokuvan
"sankareista".

"Viihteen tuottama tunnetulva
turruttaa suuriin tunteisiin ja sitä
kautta myötäelämisen kyky
vähenee."

Anu Mustonen, psykologian tohtori ja mediatutkija Jyväskylän yliopistosta.
Paths of Glory.
 
 
Häpeä,
Raimo!
Mielenosoitus-
jatko
Adressin vähättely  

   
Väkivalta ja tunteet Veteraani-
päivä
   

Torstaina 24.04.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/04/24/
vakivaltamustonen.htm

Keskiviikkona 12.4.2023. Arkistosivu:
Etusivu 20 vuotta sitten
torstaina 10.4.2003.


Reuters 10.04.2003. Kaleva.
Valtauksen merkki.
Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas peitti Saddam Husseinin kasvot tähtilipulla Bagdadissa. Hetken kuluttua lippu vaihtui Irakin lipuksi. Seppo Ylönen, Kaleva.

Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet.
Suomentanut Auli Tarkka vuonna 1971 suomeksi ilmestyneeseen kirjaan Sanankäyttöä, johon Johan von Bonsdorff ja Auli Tarkka valitsivat artikkelit. Oikeuden voitto eli rehellisin kansa.

KOKO SIVU!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus.
Kiirastorstaina 20. huhtikuuta
2000.

Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita.

"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo.
"Nämä kertomukset paljastavat, että Suomessa on ongelmia, jotka eivät ole kenenkään tiedossa. Monet eivät ole saaneet apua mistään!"

"Yhteiskunta ei halua puhua tästä. Halutaan unohtaa lama äkkiä, että päästään uuteen nousukauteen"

Haastatellut KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat Tiistaina 18.4.2000

"Niiden rinnalla Karpolla ei ole juurikaan asiaa."

Lue!

Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus.

14.3.2023. Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten. Arkisto 2003 tammikuu. Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen. Lue!

Jotakin maaliskuussa 2000 -2023. Sarja 2

Jotakin maaliskuussa 2000 -2022. Sarja 1

Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten.

2003
tammikuu



Arvaa kuka?

Torstaina 2.1.2003



Vuoden nuolaisu.

Paavo Lipponen.

Päästyään tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia joulukuussa 2002 Suomen pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti käynnillään, että Suomi tulee ilomielin mukaan paikkaamaan Irakin sodan tuhoja ja osallistumaan jälleenrakennukseen.

Tämä siis tilanteessa, jolloin sotaan ollaan vasta valmistautumassa.

Kaikkeen se vallassa oleminen ja vallan säilyttämisen halu johtaakin.

26.12.2002 Pertti Manninen, nettisanomat.com.

http://www.nettisanomat.com/2003/01/02/
vuodennuolaisu.htm

2003
tammikuu


Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista 10.12.2002.

Torstaina 16.1.2003

Helsingin Sanomat ei kertonut Lipposen Bush-nuolaisusta Washingtonissa ainakaan kaikissa painoksissaan. Netistä löytyi:

"Minä kerroin hänelle, kuinka paljon me Suomessa arvostamme hänen johtajuuttaan, kun kysymys on hyvin vaikeista haasteista maailmanlaajuisesti."

Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista. Helsingin Sanomat 10.12.2002.

"Lipponen esitti Cheneylle toivomuksen, että sota voitaisiin vielä välttää. molemmat keskustelukumppanit pitivät tärkeänä, että tilannetta arvioitaisiin ensin YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka on myös kannettava vastuunsa."

"Lipponen kertoi varapresidentille Suomen olevan valmis osallistumaan humanitaarisiin ja YK:n johtamiin avustus- ja rauhanturvaoperaatioihin, jos sota kuitenkin alkaa."

Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen.

Helsingin Sanomat 10. joulukuuta 2002. Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista.
Helsingin Sanomat 10. joulukuuta 2002. USA painostaa yhä EU:ta Turkin pikaisen jäsenyyden puolesta.
Keskisuomalainen 10.joulukuuta 2002. Suomen Nato-jäsenyys esille.

http://www.nettisanomat.com/2003/01/16/
nuolaisu.htm

Tiistaina 14.3.2023.

20 vuotta sitten. Torstaina
13.2.2003. Sarja

20 vuotta sitten. Torstaina
13.2.2003.

http://www.nettisanomat.com/2003/02/13/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2003/02/13/lehdet.htm

Maanantai 23.1.2023

Arkistosta 2003:

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
nettisanomat.com torstaina 31.07.2003.
Viikon kuva.
Käden ojennus.
  Pertti Manninen.
Isonna! http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm


- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Maanantaina 28.8.2023.
Hetki: Kurjet lentävät.

Hetki: Kurjet lentävät. Vaikka pyöräillessäni eteenpäin katsoinkin niin jokin häivähdys taivaalta silmiini tuli. Kurkipari lensi kohti etelää ja tahdoin hetken ikuistaa ennenkuin kokonaan häipyvät. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Lauantaina 27.8.2023 15:22. Pertti Manninen.


Torstaina 24.8.2023.
Putin vs Prigožin.

ILTA-SANOMAT
Torstai 24.8.2023
Hurjia väitteitä leviää
PRIGOZHININ KONE SYÖKSYI MAAHAN
Naisten 28 vuoden odotus vihdoin ohi
WILMA MURTO: PRONSSIA!
UKRAINALLA TÄNÄÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ
Orpo pommisuojaan


WILMA MURTO PÄÄTTI SUOMEN TUSKAN!
Iso rahapotti odottaa
Kaikki upeasta taistelusta PRONSSIJUHLAT ILTALEHTI
Torstai 24.8.2023
TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?
Lentokone syöksyi maahan
Mediat: Prigožin kyydissä
Tämä tapahtumista tiedetään
MATALA SYKE VOI KERTOA VAKAVASTA SAIRAUDESTA
Erityisesti ikääntyneet vaarassa
Näistä merkeistä heti lääkäriin
"Helvetissä on erityinen paikka..."
SANNA MARIN VAIKENI SYNKÄSTÄ VIESTISTÄÄN

Torstaina 24.8.2023 14:53. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. LIDL. Kuva Pertti Manninen.


ILTA-SANOMAT 24.8.2023
Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä
Tänäänkin maa taistelee itsenäisyydestään
EMMEHÄN UNOHDA?


TAPPOIKO PUTIN WAGNER-POMON?
Lentokone syöksyi maahan
Mediat: Prigožin kyydissä
Tämä tapahtumista tiedetään
"Helvetissä on erityinen paikka..."
SANNA MARIN VAIKENI SYNKÄSTÄ VIESTISTÄÄN
MATALA SYKE VOI KERTOA VAKAVASTA SAIRAUDESTA
Erityisesti ikääntyneet vaarassa
Näistä merkeistä heti lääkäriin
ILTALEHTI 24.8.2023


Tiistaina 15.8.2023.
Tanssi yli hautojen.

Tanssi yli hautojen. Ilta-Sanomat tiistaina 15.8.2023: Uutuuskirja: Aselepo ennen kuolemaa. Niinistön ja Kanervan koskettava kohtaaminen. Kuva: Uusimaa. Kirkkonummi. CM tiistaina 15.8.2023 08:59. Pertti Manninen.

Pääkirjoitus.
Tanssi yli hautojen.

Kun vain toinen osapuoli voi kertoa kädenojennuksesta ja aselevosta niin hehkutus on aika kornia. Kuoleman hetkellä arvokkaampaa olisi ollut tehdä tilit selviksi.

Aikalaiset voivat kertoa kuinka paljon Sauli Niinistö eri asemissaan kiusasi Ilkka Kanervaa, ja suorastaan vittuili julkisesti ja myös kulisseissa, joka on vielä raukkamaisempaa.

RIP, Ile.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen tiistaina 15.8.2023 18:36.


Arkisto 2018

2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa!

"Oho! - Että silleen". Kuva.

Ei arvannut Ilkka Kanerva, että edestään löytää jo kohta parikymmentä vuotta sitten lausumansa seuraukset. Kun Sauli Niinistö vihdoin kolmannella yrittämällään pääsi kansanedustajaksi Ilkka Kanerva luonnehti Niinistöä "yhden kauden kansanedustajaksi".

Tunnetusti pitkävihainen ja hienohelmainen tasavaltamme presidentti ei tällaista unohda. Taustalla hän on häärännyt niin Alexander Stubbin kuin nyt myös Ilkka Kanervan tien torppaamisessa. Uskollisia puudeleita on löytynyt toteuttamaan nämä tekoset.

Viime kesänä hän ei enää malttanut kokonaan olla poissa julkisuudesta, vaan paljasti lausunnoillaan Perussuomalaisten hajottamisen ja hajoamisen yhteydessä, että hänelläkin oli sormensa mukana pelissä. Siinäkin puudelit tekivät likaisen työn ja vaivoin Niinistö kiemurteli itsensä irti tapahtumista.

Seuraavat kuusi vuotta, ellei sitten enemmänkin, joudumme tällaisen presidentin kanssa elämään. Mikäänhän ei tällaista vallan huipullaolevaa pysäytä.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 05.02.2018 22:54 Runebergin päivänä ja päivänä, jolloin Paula Risikko valittiin Eduskunnan puhemieheksi.

Kuvassa Ilkka Kanerva kumartuu alistuneena Sauli Niinistön edessä. Epäselväksi jää kumpi aloitti vuoropuhelun
"Oho! - Että silleen."


12.06.2017. Lue myös!
Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

12.06.2017. Lue myös!
"Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä.
– Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi.
– Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin."
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto


Kuva kahdesta kuvasta Pertti Manninen. Niinistön kuva Ylen TV1:stä torstaina 01.02.2018 ja Kanervan kuva lauantaina 26.11.2011 julkaistusta kuvasta, jonka kuvateksti oli seuraava: "Lahjuksen vastaanottamisesta epäilty ja syytetty Ilkka Kanerva ensimmäisen käräjäoikeuden istunnon jälkeen maanantaina 2011-11-14. Kuvaa dramatisoinut Pertti Manninen."
http://www.nettisanomat.com/2011/11/26/etusivu.htm

Katkelma alkuperäisestä sivusta:
http://www.nettisanomat.com/2018/02/05/etusivu.html

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Maanantaina 14.8.2023.
Jätskiautolla.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdalintie. Pappa pikkuisen kanssa ostamassa ison paketin. Lauantaina 12.8.2023 puolen päivän aikaan 11:33. Kuva. Pertti Manninen.
Jätskiautolla.


Maanantaina 14.8.2023.
Rasismia Vapunaattona 30.4.2011

Teuvo Hakkaraisen vaaliesite. Lue! Neekeriukko ja hurriakka. Pääkirjoitus. (Teuvo Hakkarainen, Eva Biaudet ja Matti Vanhanen) Lue! Stubb merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ... Lue! Persusta pesuun (Jussi Niinistö) Lue!


Onneksi on perussuomalaiset Lue!


Pääkirjoitus lauantaina 2011-04-30 Neekeriukko ja hurriakka. Lue!



Torstai 2011-04-21 Stubb epäiltyjen merirosvojen vapauttamisesta: "Ei se sen kummempaa ole" Lue!


Ensimmäinen ja viimeinen kerta: PERSU – Asia: ala-arvoista turvallisuus- ja kielipolitiikkaa. Huhtikuu 20, 2011 Lue!


Rasismia Vapunaattona 30.4.2011


Sunnuntaina 13.8.2023.
Uusi sukupolvi hippasilla.

Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Oravien uusi sukupolvi hippasilla kaksihaaraisessa tammessa. Sunnuntaina 13.8.2023 aamulla 08:40. Kuva. Pertti Manninen.

Uusi sukupolvi hippasilla.


Torstaina 10.8.2023.
Koulut alkoivat. Matkakuvia.

Koulut alkoivat. 15 kuvaa!


Torstaina 3.8.2023.

Rallikuvia 2011


Perjantai 2011-07-29 - N:o 1241 -
Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen!

12 vuotta! Lue!

"Suomi voittaa aina".
Neste Oil Rally Finland - Suomen MM-ralli - Jyväskylän MM-ralli
. Siirtymätaipaleellekin riitti katselijoita, jotka vilkuttivat innokkaasti niin rallareille kuin myös pikataipaleille kiiruhtaville jännäreille. Kuvassa Mersun toista lippua työnnetään juuri ikkunasta hulmuamaan tässä keskisuomalaisessa kansanjuhlassa. Kuva: Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. - Pertti Manninen sattumalta paikalle osuunena uintiretkellä torstaina 2011-07-28 klo 16:37.







Suomi voittaa aina - Kimi - Idylli - Russia - Arvokuljetus - Sarvikuljetus - Nordkappiin - Tärkeä puhelu - Kimifani - Lippu - Tuulimylly - Liehu - 112 Ural - Puttosen Esso on nyt St1. (Poikaa nostettu ylöspäin). - Show must go on, Larsen & Eriksen, Norge - Laukaassa tapahtuu - Ralliradio - Rallilehti.
Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Keskusta. Matkalla Vuolakkeen uimarannalle (kuvat 1-9) ja takaisin (kuvat 10-18). Torstai 2011-07-29 klo 16:37- 18:46. Kuvat: Pertti Manninen.

Kuvasarja!


Torstaina 3.8.2023.

2011
Tänään 12 vuotta!

"Näköislehti"


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Narutusta Mansessa 2023
- Narutusta Moskovassa 2022
- 20 vuotta sitten Otsikot
- Monenlaisia ihmisiä Kuva
- Rasismia Vapunaattona 30.4.2011 Lue!
- Hetki: Kurjet lentävät Lue!
- Putin vs Prigožin Kuvat
- Tanssi yli hautojen Lue!
- Niinistö torppasi Kanervan Lue!
- Jätskiautolla Kuva
- Rasismia 30.4.2011: Teuvo Hakkarainen, Neekeriukko ja hurriakka, Eva Biaudet, Alexander Stubb, Jussi Niinistö Lue!
- Uusi sukupolvi hippasilla Kuva
- Koulut alkoivat Kuvasarja
- Mansikkakakku Kuva
- Koistinen Kuvasarja
- Liian paksua Lue!


- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Torstaina 31.8.2023.
Monenlaisia ihmisiä asemalla.

Monenlaisia ihmisiä asemalla. Sateen hiukan tauottua ihmiset odottavat junaansa tällä laiturilla Kirkkonummen suuntaan ja raiteiden toisella puolella Helsingin suuntaan. Uusimaa. Espoon asema. Torstaina 31.8.2023 13:34. Pertti Manninen.


Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla. Lue!

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769


Puheentunnistusohjelmalla:

"Tervetuloa keskustelemaan ja hallitus julkisti tänään

niin kuin se tunne rasismi tiedonantoon saa mut länsimaissa oikeusvaltiossa jossa ihmisoikeus ja yhdenvertaisuus kysymysten pitäisi olla selvä kaikille kansalaisille

mitä vastaa koko Matias Marttinen

No minusta se on kaikkea muuta paitsi kornia se korostaa sitä että miten Suomen kaltaisessa maassa demokratiassa neljä kaikkea sitä että miten rasismia ja syrjintää voidaan Suomesta lähetään

Onko historiallista vai ei osallistu hiekkamyrsky puheenjohtaja Niin tai sit vaan semmosta niin niin että et keskeistä on nimenomaan tää konteksti Mistä tämä tiedonanto tehtiin vähän eli se oli nimenomaan tämän ketään vellovan rasismi kriisin takia ja kiltti mutta syy miks meillä tämä tiedonantoon it on tietenkin se sisältää hyviä kirjoituksia mutta sun ristiriidassa sitten taas hallitusohjelman kanssa joka itseasiassa ei toimi niin kunnianhimoisesti ihmisoikeuksia edistäviä en kun pitäisi vielä pikemminkin päinvastoin sitä voi myös tulkita niin että seitsemäs heikentää maahanmuuttajien keskeisiä oikeuksia hyvin monin tavoin ja ne vasemmistossa ajatellaan tiedonanto halutaan ottaa tosissaan

tehdä metallit Irma mitä se pitäisi jalat

Politiikka on se joka on hyvin monella tapaa ongelmallinen pääviesti hallitusohjelmassa on ulkomaille että tänne ette ole tervetulleita oleskelulupaa säännöksiä kiristetään hyvin monin tavoin olevien maahanmuuttajien lisätään monin eri tavoin Eli kyl se viesti on hyvin Karu myös niille ihmisille jotka täällä Suomessa asuu tällä hetkellä eli sikäli Tää on kyllä mielestäni horny tämä tiedonanto koska nimenomaan hallitusohjelmaan peilaten niin hallitusohjelma ei ole rasisminvastainen tarkemmin missä niin se on kysymys ja nyt ehkä keskustelun jälkeen työtön

mielestäni hyvä esimerkki hyvin niin kuin puu Ronja sekoittamisesta näissä asioissa eikä siitä tiedä maahanmuuttopoliittiset toimenpiteitä määritellä ehtona sille Millä ehdolla joku tulla Suomeen siellä joku semmonen itsenäinen suvereeni oikeus määrittää ketä sinne saa tulla ja millä ehdoilla eihän se ole mitään asiaa ja se on eri asia lisää niitä luonnoksia ja hän oli vastuksellinen neuvottiin Kuinka kannattaa edetä Mitä siinä sinne voi kertoa oli siinä välissä raskaaksi tässäkin niinku hirveen monella eri tavalla

Mäkelän mökki mökki tilata myös olemaan tuota että mä tiedän tämä ei syntynyt hallituksen avustajat lähteä torjumaan rasismia kunnianhimoisesti Suomessa vaan se syntyy valtavan julkiseen paineen pakottamana se oli vähintäänkin hallitus pystyy tekemään kesän jäljiltä ja sen jäljiltä Että Meillä on tällainen hallituskokoonpano Mistä tiedän että on niinkun mutta kuitenkin varsin vähän niinku Jani Mäkelä tässä totesi niin pitkälti toista hallitusohjelmassa jo olevista asioista ja muutamia sitten sitten uusia asioita mut että että jäin kaipaamaan ja ajattelin niin kysymys Tässä on se uskottavuus Onko tällä hallituksella uskottavuutta Onko luottamusta siihen että tämän hallituksen ministerit todella ovat sitoutuneet rasismin kitkemiseen torjumiseen rasismin puuttumiseen ja siitä ei ole ole niinku näyttöjä niin minusta uskottavuutta ei ole myöskään hallitusohjelmaan olisin odottanut että hallitus olisi pelannut läpi myös oman ohjelmansa siltä osin että et kriittisesti arvioida Onko täällä sellaisia kirjauksia jotka vahvistavat rakenteellista rasismia Suomessa hallitus joka aikoo vielä Suomessa olevista lapsista palveluihin kuin maahanmuuttajien ulosheitto pykäliä perheenyhdistämiseen kiristymiseen joka tulee uhkaamaan lasten oikeutta perhe-elämään on kerätä varoja kysymyksiä jotka ovat rasistisesta ajattelutavasta

Mitä vastaat tähän alle 11 vuotta nyt kun siellä on tuo on julkistettu

No minusta sen vahvempaa viestiä Mä oon hallitus ei voi antaa kun sen että hallitus yhdessä neuvottelee täällä on jotain Muuten annetaan aivan aivan koko aika

En myöskään käsittelyn toimenpidettä jolla Nimenomaan rasismia ja syrjintää tässä maassa ja ne ulottuvat siis työelämään käydä läpi myös lainsäädännön tilanne ja oikeastaan 13c

että tulemme tukemaan ja odotan niin tietysti näkeväni Ivan resursoinnin myöskin niin niin se ei vastaa siihen ongelmaan joka syntyi kesällä joka syntyi siitä että ne on hallituksessa puolue koska sellaisia jäseniä joilla on pahoja yhteyksiä vai historiaa ajattelua rasistiseen toimintaa rasistisiin ajatusmallien ja minusta ei ole nähty uskottavaa myöskään irtautumista tämäntyyppisestä

Jani Mäkelä voi ehkä ehkä kertoo että et millä tavalla Perussuomalaiset puolueen eduskuntaryhmän toiminta on muuttunut Mitä kun tapahtuu seuraavaksi perussuomalainen toimijan rasistinen kannanotto Tai seuraava Perussuomalaisten kansanedustaja saa paikalla tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta Miten Perussuomalaiset silloin reagoi

tästä hallitusohjelmasta niin alkoi tulemaan muuta tiukennukset on pitkälti vesi Suomen maahanmuuttopolitiikka Pohjoismaiden suuntaan Ei siihen mihin muissa Pohjoismaissa aiemmin Ei se vieläkin vähän kanssa Eli tähän jo kysymystä mitään vikaa eikä se hallitusohjelma ollut missään vaiheessa tarkoitus käydä avaamassa kalenteri sellaisenaan se hallitusohjelma tarkentava toimenpidettä kissa kansanedustajan ihmisviha hallituskauden kanssa esimerkiksi se että henkilö oli joutunut ahdistelun uhriksi joukkoliikennevälineissä ja kirjoittanut tähän asti nettiin tästä tilanteesta niin niinku tehtiin tässä syyllinen siihen tilanteeseen ja tää on se päristely

mitä että mulla tällästä niinku kuvien kautta nuotin tämmönen niinku eteenpäin pystyttäisiin niinku tekemästä työtä niiden kanssa näitä kysymyksiä ja konkreettisia esityksiä pöytään jotta että siinä Jani Mäkelä sanoi että nämä kohdat joista tämä selonteko lähti liikkeelle josta tulee joukolla vääristelty että siitä selviää tuolta eri mieltä

No minusta kuten on todettu monta kertaa aikaisemminkin niin niin meillä on Suomesta lehdistönvapaus Mitä tekee niinku kuuluuki niin oma arvokasta työtään ja ja tekevät tekevät uutisia arvioivat vaan minusta todella tekevät tästä niinku työtään jotain niinku niin ja mulla lähtee lähtee arvostelemaan meidän toimittaja tyty1 toimintaa tässä vaan Minä haluan sen nyt tiesin että että tulee kesä julkisuuteen hallitus onnea nopeus timoska autossa pelattavat ne sitoutuneet hallituspuolue vähän pierun autoon joka näkyy yhdessä yhdessä neuvoteltu ensi viikolla sekä sitten alkaa jo puolen vuoden joten niitä hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutunut rasismista ja kaikenlaista ääriajattelua oppositiolle

kyllä niin kun kokoomukselle sanoisin että että se vakavin rasismi ongelma on tällä hetkellä Suomen maan hallituksessa ja ja nyt tän keskustelun perusteella näyttää siltä se ei ole eteenpäin kun tilanne on on tämä ja Jani Mäkelä sanoisin myös että kohdistuvan väkivallan ja häirinnän vastustaminen on mahdollista ilman rasistista retoriikkaa perussuomalaisen puolueen rasismille ilman uunia hyvinkin kesän 2017 jolloin kokoomukselle oli aivan selkeitä se että yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa ei voida tehdä Ja nyt kun puolueen johto kytkentä nyt rasistisia linjauksia

Mikä on Molemmat ollaan istuttu täysistunto salista viime kaudella ja kuunneltu niitä puheita Mikä se on nyt Pystytkö tekemään hallitus yhteistyötä Perussuomalaisten problematiikka lettu irtisanoudutaan kuvaamallasi tavalla ministerien toimistoon että asioista niin sitten tulee kansanedustaja sanomatta senkin alkaa

No hallitus leikkaa liikaa toisaalta että kaksi samaa asiaa niin ne oli ilmoittanut että jokin asia ministerien luottamusta vastaan Ennen kuin olette nähneet tiedonantoa kestää tehdä puoltakaan teatteria mustaa näistä teoista mitä he ovat tehneet

eikä vanhoja tekstejä vanhoja sanoja vaan ihan hiljattain tapahtuneita tekoja ei ole ehdottoman siihen että tämä 2018 mökin jatkaa sitä jo viime hallituksen ja hallitusten aloittamaa työtä siinä toiminnosta pitää hieman poikkeuksellinen että vaadittiin nämä huomenna neuvottelut ikään kuin sen toteamiseksi että se työ mitä Suomessa on ilman passia raskaalta neuvotteluja pystytty hyvässä yhteisymmärryksessä tekemään ja pitkään sen jatkosta on pitänyt neuvotella se minusta kertoo että se ei ollut itsestäänselvää mutta myös vastustanut näin että Suomessa ja ylipäänsä pitää olla tilaa ajattelemaan pitää olla tilaa oppia virheistään pitää olla tilaa kasvaa ja saada Anteeksi myös myös tekemiä virheitä jokainen tekee virheitä mutta siitä että onko meillä valtioneuvoston jäsenenä toimia henkilöt jotka eivät ole uskottavasti demokratiassa siinä olisi paljon kysymystä minusta luottamuksesta ja uskottavuudesta kysymyksestä Koska kyse Ei ole pelkästään siitä että joku henkilökohtaisten pihalta joka puolustaa ihmisoikeuksia meidän yhteisestä ohjelmasta ja kaikki meidän puolueet ovat täysimääräisen sitoutuneita ilmiötä ja tiranan itsessä

minusta on kyseenalaista Onko todella kaikki hallituksen puolueet näin sitoutuneita rasismin vastaiseen työhön Kumita Mitä Matias soitetaan Syrjän niin tuota näitä asioita myös joku toinen kerta avannossa ja tuota niinku monipuolisin mitä kirjoittaa kun haluat kuvata

Ei meitä kiinnostaa niin paljon ihmisiä kuin kokemat ongelmat kohta jossa lukee että hallitus todella tehokas toimintatapoja joilla kirjoitetaan syrjintään Vainion vihaan tai väkivaltaan yksilöitä ryhmää vastaan etnisen alkuperän kansalaisuuden uskonnon tai muun vastaavan tunnusmerkin perusteella mutta Miten torjutaan

Missä olet ulkopuolelle sitten valtavan määrän rasistisia tekoja ja vihapuhe on yksi todella iso ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa ja kertoo paljosta että vihapuhetta ei oo tässä ohjelmassa suostu jakamaan kunnolla ja esittämään silleen konkreettisia toimenpiteitä miten sitä edes ketään mutta kertovat myös kun oli tämä tiedotustilaisuus ihan selkeästi sanoi että Suomalaiset eivät tule tämän johdosta muuttamaan politiikkaansa muuttamaan millään tavalla se tulee jatkumaan samanlaisena

että tämä on hallituksen tiedonanto että Perussuomalaiset ovat Kokoomuksen vastustamiseen niin varmasti monin eri tavoin ne laittaa ne on on on siinä yksi keskeinen keinoa maalittamisen kriminalisointi mutta sen lisäksi tarvitaan paljon tutkimusta siitä että Missä kaikissa konteksteissa vihapuhetta tällä hetkellä esiintymä tiedetään ettei puoli vähemmistöt etniset vähemmistöt naiset politiikassa paljon vihapuhetta ja puheen avulla myös sitten oikeutetaan väkivaltaisia tekoja se on Office asennekasvatuksella Star on kyse siitä systemaattisesti pyritään torjumaan monin eri tavoin vihapuhetta jota esiintyy yhteiskunnassa

siitä siitä saatiin hallitus sitoutuu pitkien neuvotteluiden jälkeen nyt sitä työtä työtä jatkamaan se varmasti itselleen tärkeitä mutta kyllähän suomella edelleen on on tiettyjä puutteita kerroksen alueita missä nyt laita muutoksia tarvittaisiin vihapuheeseen puuttuminen maalittamisen kriminalisointi järjestäytyneen rasismin kieltäminen rikoksen muutamia mainitakseni Mutta kuten todettua Niin on hyvin paljon muutakin kuin vain lainsäädännön rikosrekisteriote valitaan Akin ja keikkatyö tarvitaan hyvin moninainen muutoksia tarvittaisiin

mutta siellä Saara hyrkkö salaatteja tarvittaisiin Mitä mieltä Matias Marttinen tarvittaisi vetää vihapuheen yleensä sen sen ehkäisemiseen

Niin on kyllä sellaisia muutoksia kuten tässä tiedonannossa on todettu otettu kantaa myös näihin tuota tähän toimenpiteeseen ei ole nimeä pestään tuota tällaista tällaista käytöstä ja oikeastaan se mitä halusin Sakari kanssa lisätä aikaisemmin niin mutta myös se että tämän tiedon jälkeen hän tulee kuitenkin laatimaan myös jotakin toimenpideohjelmien koska tää vaatii paljon myös jatkaa työtä ja täällä on myös niin ettei ollenkaan niin yksinkertainen kysymys mitään mitään helposti voitaisiin aina tässä keskustelussa

On tämäkin tämän tiedonannon jos nimenomaan on käyty hyvin laajasti keskustelut on kuukautiset yli sataa ihan tuntia ja sen pohjalta on laadittu nyt nämä toimenpiteet ja Lähdetään viemään viemään eteenpäin Siellä on myös seurata muutoksia joten ne pari kysymystä siitä että tässä on yhteiskunta työmarkkinajärjestöt kaikki mukaan tähän työhön

ja työtön työnhakija asia että tämä kommentti niin sitten tuollaisen Tori tämä niin se on suora tiedonannosta ei perustunut alussa Eli se on nyt niinku tutkittua faktaa että näin on asia Suomessa oli hieman huolestunut toiselta puolelta pöytä ja sen näkemistä kysyttiin että miten määrittelet enemmän myös tietoinen määritellä Mitä ilmiöitä silti vaikka tietty osaa määritellä näitä ilmiöitä kohdetta että valtiovalta puhuttua vain sellaisiin toimiin asioiden joita te ette saa mielellään lukisin että asemassa vakavammin se työ mitä me ollaan tekemässä että missä että sillä ei ole perusteltuja tarkkarajaisia täsmällisiä jotka sisältävät oikeusvarmuuden ihminen tietää lakia rikkovan

ortologi asia asia todella paljon mielestäni kovin yhteiskunnallista kehitystä entisenä lakivaliokunnan jäsenenä itseänikin sammutan hyvin hyvin sen että että tämäntyyppinen juridiikka ei oo mitenkään yksinkertaisuus huutaa vihapuheen kriminalisointi Tai maalittamisen kriminalisointi niin se ei ole helppo tehtävä juuri sen takia et ne on hyvin tarkkaan mietittävä että mihin ne tavarat asuttavat Miten saadaan tehtyä nimenomaan selkeä lainsäädäntö joka on oikeus varmaa ja jossa kuitenkin kääntynyt vaikka sananvapauden rajoittamisen hyvin korkea mutta siitä miksikään pyykkiteline seinään haluttaisiin tehdä miksi

Meillä on nyt myös asiantuntijoita jotka kokevat että on olemassa tiettyjä katvealueita jossa nämä asiat eivät tiedä ei päästä kiinni lainsäädännöllä syömään on sen että vihapuhe esimerkiksi on keinosi kaventaa tiettyjen ihmisten ihmisryhmien sananvapautta tässä yhteiskunnassa aiheuttaa heille uhkaa turvattomuutta kuin muilla ja sen tavoitteena on nimenomaan vaientaa Näitä ihmisiä kaventaa mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tai vaikkapa tuomareiden tai toimittajan tai tutkijoiden kohtaamasta vaihdettiin maalittamisen että sen tavoitteena on vaikuttaa heidän työhönsä nimenomaan kaventaa heidän mahdollisuuksiaan nenä ja ilmiöitä jos sitä tyttö Sen lainsäädännön selkiyttämiseksi tiukentamiseksi edesautetaan Niin silloin ei koskaan pääse myöskään maalivahti

Minusta olisi ollut tärkeää että näissä olisi lähdetty nimenomaan tekemään myös lainsäädännön tasolla Sen lisäksi että myös Tehdään kokoaikaista ennaltaehkäisemään ja Puuttuva työtä sillä saralla vaikka vihapuhetta ja malttamaton piirissä tai kiellettävä harjoittaa Bullets vaikuttamisen eri puolueesta on niin että saadaan reissut on sillä puolella yliajosta myös teidän kannattajilta tuotetaan Eli se on yhteiskunnalle ongelma joka myös parempaa demokratiaa seinä tieto siitä että olisimme sitten sen kuivumista kokonaisuudessaan on väärä liike niin sitten muutoksia mutta mahdollisimman pieneksi mitä täällä tapahtuu käytön jälkeen otetaan niin toimenpide mikä sovittu toteutukseen

Ja mitä se tarkoittaa se vihapuheen mikä on semmoinen Mitä sieltä pitää kitkeä pois huomenta se että esitetään myös teitä jotka ei kaikkien mielestä ole mukavia se on sananvapauden keskustelua toisten ihmisten ihmisten niinku tällaiseen korjaamiseen ja minusta se on asiassa meidän poliittisten päättäjien täytyy näyttää esimerkkiä on ehkä myös avata sitä että miksi vaikkapa itselleen halunnut puhua ja missä puhuu nimenomaan siis hallituksen ministereiden uskottavuudesta ja luottamuksesta

Nimenomaan se että että tiedonanto Eikä kun poisto Mitä vaikutuksia joten näillä rasismikohu Villa ja niiden päättelyllä on nyt jo ollut rasismia kokevien Suomessa olevien ihmisten elämään on täysin yhdentekevää Pahoittelut näin Jos tämä prosessi on ollut raskas multaa pihalle jossa raskasta neuvotella näistä vaikeista asioista Mitä raskas tämä kesä on ollut rasismia kohta meille suomalaisille Jotka olen pihalla kaduilla kenties jopa työelämässä kohtaavat ikärasismia jotain Käyn top Italian tahoilla on oikeutettu jota on normalisoitu että kysyy

Miksi minusta on omena miten meidän valtioneuvoston jäsenet toimivat valtioneuvoston jäsenten tehtävä on edustaa kaikkia suomalaisia palvella kaikkia suomalaisia ei vain omia äänestäjiä

Marttinen vastaa tähän suomalaisesta eteenpäin

niin tota toi on niin että että mehän teemme työtä tavallisia ihmisiä valtio ja tätä työtä sen takia laittaa jokainen Suomessa voisi kokea olonsa turvalliseksi ja yhdenvertaisiksi ja sen tämä päämäärä jotta näitä yhteiskunta voidaan muuttaa ja sano vielä sen mikä on tärkeää että tämä lähettää myös maailmalle erittäin selkään ja tarkan kuvan siitä miten Suomessa suhtaudumme ylipäänsä tähän tähän työhön ja pidä sitä mä selitän täältä nyt kuuntelee niin välillä miettii että toki Koskela on oikeus kuitenkin niin että niin siinä kohtaa jos ei ole parempi että se tehdään huolella toimenpiteet Jotta ne voidaan sitten vielä eduskuntaan yhteisen keskustelun pohjaksi ja sen jälkeen tota sitten myös niin että meillä on hyvin laajasti yhteinen mielipide siitä että miten miten tuotantotoiminta viedään eteenpäin Jonne hihnapyörä sitten lopussa tulee tapahtumaan

Mitä tulee tapahtumaan ettei tässä käy niin että asia ikään kuin lakaistaan sinne maton alle toimeenpanoa on tällainen laaja vaihdattaa kerran tota seurantakomitean hallitus teki asti niin että olet aina selittää että ne kaikki hyvältä toimenpiteet tulevat käytetään 330 17 että ainakin tuntuu ja puolustamme tuntuu siltä että teille Tärkeintä on viedä läpi nämä todella raju sosiaaliturva leikkaukset jotka myös muutenkin kohdistuu maahanmuuttajien erittäin laadukkaalla tavalla lisää rakenteellista rasismia se on teille se tärkein tavoite tämän talouspolitiikan leviäminen ja silloin meille kelpaa myös tämän Perussuomalaisten erittäin ongelmallinen maahanmuuttopolitiikkaa se Nimenomaan se teidän maahanmuuttopoliittinen osuus ohjelmallinen siellä et esimerkiksi vähennetään vastaanottorahaa joka elämiseen ja joutuvat turvautumaan ruokajonoon siitä hallitusohjelmasta maahanmuuttajille on että ette ole tervetulleita tänne myös työperäinen maahanmuutto liittyvät linjaukset työttömiä Suomen edistyksen ja kehityksen näkökulmasta siitä myös elinkeinoelämä on antanut lukuisia viestejä eli mikä Matias Air 2017 kesään ja kohteet se on nimenomaan tämä 4 puoluetta olivat ne jotka tämän olevan neuvottelivat

Ja kuten totesin aikaisemmin niin mitä tulee ihmisoikeuksiin ja länsimaisen demokratian oikeusvaltioperiaatteen niistä ei tingitä tingitä yhtään on minusta ihan silleen että se on se mikä ratkaisee hallitusohjelmaa vielä näistä toimenpiteistä sen että se on asiaa että hallitus toimeenpanee ohjelmaa Se perustuslain reunaehtojen puitteissa tässä toimitaan ja todistuksia valmistellaan ja lopulta sitten eduskunnassa perustuslakivaliokunta arvioi sitten eräästä toimenpiteiden toteuttamista joten Siinä suhteessa huoli pois että

Kyllä tästä vielä tähän loppuun että perussuomalaisten puheenjohtaja vastaavia selittää kertonut sen verran mutta siitäkin syystä että Suomi on kuitenkin sellainen maa ja sen asiat on hoidettu lähes parhaiten maailmassa Täällä on ehkä vähiten Syyria


Epätäydellinen maailma. Ylen A-talk torstaina 31.8.2023 21:05. Rasismikeskustelu puheentunnitusohjelmalla.

A-Talk: Mitä rasismitiedonanto muuttaa? 39 min · ajankohtaisohjelma · keskusteluohjelma Hallituksen odotettu rasisminvastainen tiedonanto valmistui. Mitä tiedonannosta jäi käteen, tyyntyikö hallituskriisi ja miten oppositio reagoi? A-Talkissa kohtaavat hallitus ja oppositio, studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Veronika Honkasalo (vas.). Juontajana Sakari Sirkkanen. #yleastudio https://areena.yle.fi/1-63944769

Sivun alkuun!


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

- Synkkä päivä? Kuva
- Länsiväylä ja rasismi Lue!
- Pääkirjoitus. Arkipäivän rasismia Lue!
-
Kesäistä Suomessa Kuvasarja
- Biden. Fyyri. Kurpitsa. Kuvat
- Kesällä maustetaan Kuvat
- Satoa odottaen Kuva
- Eino Leino 145 vuotta Kuvasarja
- Politiikkaa: presidentti - pääministerit Lue!
- Yölintu Kuva
- Harrikat kesässä Kuvat
- Tervetuloa Välkommen Kuvat
- Venäläiset tulevat? Kuvat
- Värisuora Kuva
- Voikukan haituvat Kuvat
- Ministerien valintalo 2014 Lue!
- Viimeiset askeleet ministereinä Kuva
- Uusi ulkoministeri Lue!
- Petteri Orpo ja Henrietta Kuvasarja
- Hallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat
- Putin Kuva - Wolfowitz 2005 Kuva


Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan.

Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi.
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa!

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!


UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT
Opiskelijat
1999 - 2000 ja 2001

UUDET SIVUT! - Since 1999 KOOTUT Patsaita 1999-2006 - 2007-2008 -

UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT Sauli Niinistö 1999 - 2000 - 2001 Äitienpäivä 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007


- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023


- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023


Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!


Vuosiviitosten varrelta. PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003. - Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008. - Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013. - Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018. - Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.


Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! Jenni Haukio etusivulla 2012 ja 2023 Kuvat - Ukraine 30 May Lue! Maali! 2001 Kuvat Cannesssa Kuvat Siittimen palautus 2011 Kuvasarja 20 vuotta sitten 22.5.2003 Lue! Viikon kuva 22.5.2003 Kuva Kevään ensimmäinen Kuva Ukraine war: Pope tells Zelensky Lue! Valkovuokot Kuva Helatorstai Kuva Hanami Kuva Hanami 2000 ja 2005 Lue! Äitienpäivä 2006 Kuva Äitienpäivä 2001 Pääkirjoitus Lue! Kevään ensimmäinen Kuvat Voiton päivä Supernova 2005 Kuva Leif Salmén. Voiton päivä? 2005 Lue! Kevään ensimmäiset Kuvat Niinistö pyöritteli mediaa Lue!


- Voitonpäivä. Arkisto 2005. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Kuva
- Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
- Pääkirjoitus. Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja Pohjoismaiden pääministereitä. Lue!
- Niinistö piti huolen siitä, että Marin joutui päivällispöydässä kauaksi muista pääministereistä. Kuva
Vuosiviitosia. 2003 - 2008 - 2013 - 2018 - 2023


Sunnuntaina 7.5.2023. Kevään ensimmäiset. Osa3. Kuvat
Sunnuntaina 7.5.2023. Pääkirjoitus. Presidentti Sauli Niinistö pyöritteli lautaskiistan varjolla mediaa ja mitä kamalinta myös Pohjoismaiden pääministereitä ja presidentti Zelenskyitä. Lue!
Sunnuntaina 7.5.2023. Vuosiviitosten varrelta.
- PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003.
- Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008.
- Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013.
- Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018.
- Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.

Torstaina 4.5.2023. Presidentti Sauli Niinistö piti huolen siitä, että pääministeri Sanna Marin joutui päivällispöydässä istumaan mahdollisimman kauaksi muista pohjoismaisista pääministereistä. Pääministerikokoukseen Marin ei mahtunut mukaan ollenkaan! Kuva


Sunnuntaina, vappuaattona 30.4.2023. Aina ajankohtainen TYÖTÄ-kuva jälleen kerran! Jyväskylän torilta 1994! Kuva
- Vaput 2000 ja 2001-sivulle! Lue!

Lauantaina 29.4.2023. Veteraanipäivänä sotaveteraani Aarno Hussille luovutettiin Suomen sotaveteraaniliiton ansioristi. Kuva
- Veteraanipäivänä liputettiin. Kirkkonummen uimahallin kolme lippua riippuivat liehumatta tuulettomassa säässä. Viereisen Hyvinvointikeskuksen yksi lippu oli löytänyt pienen tuulenvireen. Kuvat
- Arkistosta 20 vuotta sitten: Torstaina 24.04.2003. Paths of Glory. Laukaa-Konnevesi torstaina 24.04.2003. Lue!

Keskiviikkona 26.4.2023. SONERA JA FORTUM. ARKISTO 2001, 2002, 2006 ja (2009 tulossa)
- 10. lokakuuta 2002 Sonera. Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. Kuva
- 06.09.01-10.09.01. Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Lue!
- Sunnuntai 2006-11-05. Optioner i Fortum värda en halv miljard - Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder. Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus. Lue!
- Sunnuntai 2006-11-05. "Lihapatojen äärellä". Kuva. Pääkirjoitus Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia. Epäpäteviä virkamiehiä ja ministereitä hyvin palkatuissa suojatyöpaikoissaan. Suojelijana mm. tasavallan presidentti. Lue!


Sunnuntaina 23.4.2023. Uusi kevään ensimmäinen. Sisilisko. Kuva
- 20 vuotta sitten! Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo mediatutkija. Väkivallan katsominen syö tunteita. Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003. Katriina Tuomisto. Lue!
- 15 vuotta sitten! Torstai 2008-04-24 Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Lue!
- 10 vuotta sitten! Tiistai 2013-04-23. Violetti taitaja. Kuva
- 5 vuotta sitten! Maanantai 2018-04-30. TYÖN PÄIVÄN AATTO. "Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva
- Tänään. Sunnuntaina 23.4.2023. Uusi kevään ensimmäinen. Sisilisko. Kuva

Lauantaina 22.4.2023. Hallitustunnustelut. Petteri Orpo tapaa Li Anderssonin Pikku-Kakkosen kuvin ja Ylen uutisten tekstein. Kuvasarja
- Arkistosta 2014. Vappua ennakoiden samalla tavalla toteutettu kuvasarja.

Tiistaina 18.4.2023. Kevään ensimmäiset. Sitruunaperhonen. - Joutsenpari. - Vesille venosen mieli, miksei omistajankin! - Avovettä. - Krookukset. - Oravien kisailu. - Kärpänen. Kuvat

Keskiviikkona 12.4.2023. Arkistosivu: Etusivu 20 vuotta sitten torstaina 10.4.2003. Lue!


Sunnuntaina 9.4.2023. Arkistokirjoitus. Kiirastorstaina 20. huhtikuuta 2000. Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Lue!

Lauantaina 8.4.2023. Rauhankyyhky. Sepelkyyhky istahti hetkeksi langalle kertomaan kevään saapumisesta. Kuva
Lauantaina 8.4.2023. Epätäydellinen maailma. Ylen kello 6:n uuutislähetys puheentunnistuksella. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina. Sopuisaa eloa. Käpytikka, kottarainen ja sepelkyyhky napostelevat vielä tarjoilua. Kuva
Pitkäperjantai. 7.4.2023. Arkistosta 12.4.2001. Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo Pasolini, 1964. Unelmoituja kuvia elokuvasta Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvat
- Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistusohjelmalla. Lue!

Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina. Lehtitelineeltä kiirastorstaina 6.4.2023 12:15. Kuvat
Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina. Pääkirjoitus Pääministeri Sanna Marinin luopuminen SDP:n puheenjohtajuudesta tuli Ilta-Sanomien tietojen mukaan yllätyksenä jopa puoluetovereille. Lue!
- 2020. Helmikuu. Pääministeri Rinteen erotti salaliitto, jonka johdossa oli EK:n operoiva johtaja Jyri Häkämies. Lasse Laatunen paljastaa. Lue!

Tiistaina 4.4.2023. Ilta-Sanomat: Historiallinen päivä. Tänään sotilasliittoon. Näin Nato muuttaa Suomea. Haavisto vei dokumentit Brysseliin. Iltalehti: Vahvistus tuli. Suomi tänään Natoon! Venäjältä raju reaktio. Vahvistaa aseavoimiaan rajalla. Asiantuntija: Tätä se oikeasti tarkoittaa. Kuvat
- Pääkirjoitus. Sodassa ei ole voittajia. Rauhanneuvottelut aloitettava. Ydinaseet riisuttava. Nyt Suomessakin uskalletaan puhua Natosta oikealla nimellä: Sotilasliitto. Tiistaina 4.4.2023 20:02. Lue!
- Perjantai 22. huhtikuuta 2022. Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!
- Katkelma arkistokirjoituksesta jo vuodelta 2006. HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!
- Vuonna 2009 silloinen hs24.fi-sivusto julkaisi kaksitoista kysymystä ja vastausta. Tässä niistä neljä! http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm Lue!
- Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen". Kuva




Vuosiviitosten varrelta. PERKELE! Kotikisat. 8.5.2003. - Sirpaleinen pääkirjoitus. Mistä ahneus alkoi? 8.5.2008. - Puhemies kielsi pelaamisen salissa. 10.5.2013. - Eduskunnan dorkat virkamiehet järjestykseen. 15.5.2018. - Pääkirjoitus. Presidentti pyöritteli lautasiaan. 7.5.2023.


2008.

N:o 797. Torstai 2008-05-08 etusivu

"Lokki" 2008.


"Sirkka Hämäläinen". 1992.

"Pupu". 2008.


"Nalle Björn Wahlroos". 1992
Mistä ahneus alkoi?

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen nimitettiin aikoinaan Euroopan keskuspankin johtokunnan jäseneksi, peräti varajohtajaksi (?). Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, eikö ole väärin, että hän nauttii yhtäaikaa huippueläkettä Suomen pankista, joka on tavallaan Euroopan keskuspankin filiaali, ja huippupalkkaa Euroopan keskuspankista. TV-kuva tästä on olemassa: Sirkka Hämäläinen jo poistuu tilaisuudesta ja kävellessään ilmoittaa: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". Lainaus muistin varainen. Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2008-05-08.

Pankkikuvat Timo Erkki-Heinon ohjelmasta "Pankkiryöstö" vuodelta 1992, joka aloitti Ylen viiden ohjelman pankkien pelastamisoperaatiosarjan. Luontokuvat "Lokki" tänään torstaina 2008-05-08 klo 14.35 ja "Pupu" eilen keskiviikkona 2008-05-07 klo 13:02. Keski-Suomi. Laukaa. Vuojärvi. Pertti Manninen.

Sirkka Hämäläinen ollessaan vielä Suomen pankin pääjohtaja: "Ei se ole väärin, olen tehnyt niin paljon Suomen hyväksi". - "Koroille ei ole asetettu ylärajaa, taivas on kattona". (Ylen lähetyksiissä 1992).

Veronmaksajien pelastaman pankin johtaja Björn Wahlroos: "Tähdet olivat suotuisat".
(Käännös. Ylen ruotsinkielisessä lähetyksessä 1992).

Lue myös mm!

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. 2004-04-01.

Lue myös mm!



Legenda:
"Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas.

Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilöitä kymmenissä kirjoituksissa, nimiä Koivistosta lähtien!
Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen.
2006-11-11.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. 2004-05-20


Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.
"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." 1999-08-12

Laman uhrit ja tekijät - Suomalainen polttouhri - Liite: Kymmeniä pankkien pelastamis- ja asiakkaiden hukuttamiskirjoituksia (ainakin linkit!)
2008-02-19

Aho - anteeksiantamaton amatööri?
"Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Pääministeri oli silloin sellaisessa virkamiesten ja liikemiesten pyörityksessä, että hän amatööriydessään hyväksyi pankkien osakkeenomistajien pelastamisen ja kansalaisten hukuttamisen. Jos hänessä silloin olisi ollut todellista valtiomiesmäisyyttä hän olisi tullut heikompien puolelle, viimeisellä hetkellä kun se Suomessa olisi ylipäätään ollut enää mahdollista. Presidenttiehdokas Ahon menestyminen riippuu täysin siitä kuinka moni antaa hänelle anteeksi. Ahon pelastukseksi voivat tulla muut ehdokkaat!" 1999-10-14

Jukka Kilpi. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. 2005-04-16 mm!

Tämä oli sirpaleinen pääkirjoitus tänään torstaina 2008-05-08. Nettisanomat- Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2008/05/08/etusivu.htm

 

Pitkäperjantai.7.4.2023.
Arkistosta 12.4.2001.

Il Vangelo secondo Matteo, Pier Paolo Pasolini, 1964. Unelmoituja kuvia elokuvasta Evankeliumi Matteuksen mukaan. Kuvat

Pitkänäperjantaina 2021 loppuosaa Alfatv:n esittämästä elokuvasta LUMO:Matteuksen evankeliumi puheentunnistusohjelmalla. Sarjasta Epätäydellinen maailma. Lue!


Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina.
Arkisto 2020: Rinne teki tilaa Marinille pakon edessä. Lue! Näin Nato muuttaa Suomea. Lue! - Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Perjantaina 7.4.2023. Pitkäperjantaina.


Näin Nato muuttaa Suomea. Lue! - Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Torstaina 6.4.2023. Kiirastorstaina.


Tiistaina 4.4.2023. Historiallinen päivä.


Perjantaina 31.3.2023. Kuvia.


Sunnuntaina 19.3.2023.


Perjantaina 17.3.2023.


Lauantaina 4.3.2023. Ydinasevaltio Suomi. Lue!

Perjantaina 3.3.2023. Arkisto. Maanantai 16.4.2007 klo 14.30. Pääministerikin lukee Nettisanomia! Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen. Lue!

Keskiviikkona 1.3.2023. Jotakin maaliskuussa 2000- 2022. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023. Kuvat

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!


2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.


2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Lauantaina 4.3.2023.
Suomi ydinasevaltioksi selvin luvuin.
Tätähän Nato-päätös merkitsee, vaikka Naton ydinasedoktriiniin sitoutuminen ja sen määräämät velvoitteet jäivät tälläkin kertaa avaamatta ja kertomatta suomalaisille.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 4.3.2023 09:59.


Lue myös!
Perjantai 22. huhtikuuta 2022.

Tästä ei kerrota suomalaisille. Suomesta tulossa ydinasevaltio, joka sitoutuu NATO:n ydinasedoktriiniin. Lue!

Lue myös!
Helsingin poliisimestarilla laintuntemus hakusessa. Poliisi tutkii Erdoganin poltettua kuvaa kunnianloukkauksena.
Lue!


Lue myös!
Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.
Alkusivu: Nato2022tammi


Keskiviikkona 1.3.2023. Jotakin maaliskuussa 2000- 2022. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023. Kuvat

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

.

2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.


2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Jotakin maaliskuussa 2000- 2022.

Kalevalan päivänä 2013 ja 2023. Kuvat


2023 helmikuu.

Perjantai 3.2.2023. Pääministeri Marin otti johtajan roolin:"Suomi ja Ruotsi jatkavat käsi kädessä Natoon." Lue!

Perjantai 3.2.2023. Taipui ja osin taittuikin. Kuva

Tiistaina 7.2.2023. Iltalehti: Presidentti Sauli Niinistö on joutunut vaihtamaan nimensäkin ... Lue!

Perjantaina 10.2.2023. Hupsaus: Nadonlukua tammikuun lopulla 2023. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!

Lauantaina 11.2.2023. Vuosi sitten. Arkisto 27.2.2022. Lue!

Lauantaina 11.2.2023. 20 vuotta sitten. Torstaina 13.2.2003. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. "Puhun rauhasta ymmärtäen sen, että tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä rauhaan." Presidentti Sauli Niinistö. Lue!

Sunnuntaina 12.2.2023. Ukrainaan ei lähtenyt Suomesta vuosi sitten "pehmeää pakettia". Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Marin: Venäjä olisi pitänyt eristää jo aiemmin - Niinistö: Suomen reaktio näkyi teoista. Lue!

Sunnuntaina 19.2.2023. Arkisto 2005. Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Lue!

Tiistaina 21.2.2023. Tähän on tultu. Putin: Venäjä jäädyttää ydinasesopimuksen tai lopettaa noudattamisen. Lue!

Tiistaina 28.2.2023. Kalevalan päivän liputusta 2013 ja 2023.


2023 tammikuu.

- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus. Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1. Kuva
- Kuukauden kuvapari. Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Sunnuntaina 12.2.2023. Pienimmillekin.

Pienimmätkin saavat osansa, kun isommat ovat jo tulleet hetkeksi kylläisiksi. Kuva: Pertti Manninen. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 12.2.2023 11:37
Eilen Haapajärven kappelissa viimeiselle matkalle siunatun Kalle Pakarisen muistolle.


Arkisto 24.2.2022.


Arkisto 27.2.2022.


Lauantaina 11.2.2023.

 

20 vuotta sitten Lue! - 15 vuotta sitten Lue! - 10 vuotta sitten Lue! - 5 vuotta sitten Lue!


Perjantaina 10.2.2023.

 


Tiistaina 7.2.2023.

 


Perjantai 3.2.2023.

 




ARKEA JA JUHLAA. JA SOTAMAA LEIKKASI.
Laukaa - Konnevesi Torstai 2.3.2017 Pasi Jaakkonen

"Rikhard Sotamaa leikkasi jatkosodan lopussa kymmenen vuorokautta yötä päivää ja teki työssään lähes ihmeitä." Lue!


NATO. Tammikuu 2022 - Joulukuu 2022.

Vihdoinkin valmis! Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.

Nato2022tammi - Nato2022helmi - Nato2022maalis - Nato2022huhti - Nato2022touko - Nato2022kesä - Nato2022heinä - Nato2022elo - Nato2022syys - Nato2022loka - Nato2022marras - Nato2022joulu


2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö. Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö.
Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!

Lue myös!

2016

MARRASKUU 2016. Iltalehti 10.11.2016
Päivän meili.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ajankohtaan ..."
Iltalehti torstaina 10.11.2016.

Lue myös!
2016

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

http://viikkosanomat.fi/
2016/11/10/
niinisto-nato-ja-trump-suomen-presidentin-vaarinkasitys-usan-presidentin-vallasta/

Lue myös!
VUOSIKATSAUS 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.
http://www.nettisanomat.com/
2015/12/29/etusivu.html

 

Tiistai 31.1.2023.

 


NATO. Tammikuu 2022 - Joulukuu 2022.

Vihdoinkin valmis! Täällä julkaistut vuoden 2022 Nato- ja turvallisuuskirjoitukset kuvineen yhtenä pötkönä mitään lisäämättä tai poisjättämättä sisältäen mm. rouva Jenni Haukion hehkutukset (7 kpl, 15.5.2022) ja kansanedustaja Ano Turtiaisen toppuuttelun (1 kpl, 5.10.2022) sekä Naton ydinasedoktriinin (12.4.2022, 22.4.2022) unohtamisen päätöksenteossa.

Nato2022tammi - Nato2022helmi - Nato2022maalis - Nato2022huhti - Nato2022touko - Nato2022kesä - Nato2022heinä - Nato2022elo - Nato2022syys - Nato2022loka - Nato2022marras - Nato2022joulu

Maanantai 30.1.2023.

 


Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajanaan lumisella kivellä istuva pikkuinen orava!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 1.1.2023 09:56. Kuva: Pertti Manninen.


2023 tammikuu.
- "En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Sauli Niinistö.
Kuvat
- Viikon kuva 2003. Käden ojennus.
Kuva
- 20 vuotta sitten. HS:n etusivu 19.1.
Kuva
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


NÄKÖISSIVU 27.1.2021.

Tammikuun 27. päivänä 2021.
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." Tuukka Tervonen. Lue!


"Vietetään 27 ensimmäistä vainojen uhrien muistopäivää eli YK määrittelemänä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää

NÄKÖISSIVU 27.1.2021 http://www.nettisanomat.com//2021/01/27/etusivu.html

Keskiviikko 25.1.2023. Niinistö Ukrainassa.

Kuvien tekstit:
"En minä sodassa olevassa maassa ole ennen käynytkään." Keskisuomalainen keskiviikkona 25.1.2023. Markku Ulander Lehtikuva.
"Sauli Niinistö Borodjankassa Kiovan
Alue tuhoutui viime "
. Iltalehti Keskiviikkona 25.1.2023.



2023.
- Kuukauden kuvapari.
Leopard-Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia. Kuva
- Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi. Lue!
- Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Tapa jakaa rahaa on onneton”. Lue!


Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!


20 vuotta on kulunut. HS:n etusivua 19.1.2003.
- Nato-ratkaisulla ei ole kiirettä. Janne Virkkusen kolumni. A4

20 vuotta on kulunut. HS:n etusivua 19.1.2003.

- Saksan heikko talous koettelee Suomea. - Vienti on vähentynyt enemmän kuin lamavuosina.
- Jussi Pajunen ...
- Olli Rehn ehdottaa penkomaaan Stasi-lisoja.
- Irakin sodan vastustus kasvaa Yhdysvalloissa.
- Lennart Meri arvioi ...
- Dari Fon ohjaus tanssii ja nauraa. - Karnevaali alkoi Kansallisoopperassa.
SUNNUNTAI
- Talk show -isännän suu käy - mutta mitä hän sanoo?
- Nato-ratkaisulla ei ole kiirettä. Janne Virkkunen
- Miksi Tanja Karpela saa tehdä sitä mitä muut eivät? Anneli Sundbergin Ohhoh.
- Instrun pienosakkailla on vähän vaihtoehtoja. Juha-Pekka Raesteen Rahan liikkeet.
- www.helsinginsanomat.fi - Klassikkoautomaatti etsii mieleisesi kirjat.
Isonna!


Perjantai 20.1.2023. Sopuisasti.


Talitintit nokkivat talipalloa ja keltasirkut nokkivat alas pudonneita murusia, sopuisasti.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 20.1.2023 11:33. Kuva: Pertti Manninen.


Perjantai 20.1.2023. Kuukauden kuvapari. Leopard- Häkkänen. Orpon täsmennys: Muutamia.


Perjantai 20.1.2023.
Muut lehdet. Iltalehti torstaina 19.1.2023 20:02 ja 20:01.

”Hän tajuaa, mistä tässä on kyse” – Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ef3175f-2e0b-4f26-bd0f-fd47223306b2

Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Hallituksen tapa jakaa rahaa on onneton”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7bb5f6ad-9d4f-4c38-94c9-6247ae774fa6

Lue lisää!

 

20 vuotta on kulunut. Arkisto 23.1.2003:

Lee Celanon kuvan banderollit yhdistänyt Pertti Manninen.

NO WAR AGAINST IRAQ! Osallistu marssille! Pyöritä osoitinta kuvan päällä!

"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan." Sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa protestoivat lauantaina sotasuunnitelmistaa Irakia vastaan. DAGENS NYHETER sunnuntaina 19. tammikuuta 2003.
Kuinka Suomen päälehti HELSINGIN SANOMAT ja maakunnallinen valtalehti KESKISUOMALAINEN kirjoittivat mielenosoituksista pääuutissivuillaan ja ulkomaan sivuillaan? Oireellinen valinta?


Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.


Keskiviikko 18.1.2023. Vaalien jälkeen?
"NATOn päämajasta, herra pääministeri".

Kevään eduskuntavaalien jälkeen: Näinkö käy?
Arkistokuva: "NATOn päämajasta, herra pääministeri". Kuva: Yle. Tiistai 2008-05-27 klo 19:41. Pertti Manninen.


Torstai 19.1.2023. Kuukauden kuva. Leopard- Häkkänen


Perjantai 20.1.2023.
Muut lehdet. Iltalehti tostaina 19.1.2023 20:02 ja 20:01.


”Hän tajuaa, mistä tässä on kyse” – Wallace nostaa Sanna Marinin Putinin vastaisen taistelun symboliksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ef3175f-2e0b-4f26-bd0f-fd47223306b2

Soininvaara haukkuu sähkötuet: ”Hallituksen tapa jakaa rahaa on onneton”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7bb5f6ad-9d4f-4c38-94c9-6247ae774fa6



Lue myös!


2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!


2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Maanantai 9.1.2023. Alkuvuoden kuvia.

Lumisella kivellä istuva pikkuinen orava.
Talon lähellä vierailevat valkohäntäpeurat.
Kottarainen ja pienemmätkin sekä peura.
Värinsä säilyttänyt pupu.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 1.1.2023 - Sunnuntai 8.1.2023. Kuvat: Pertti Manninen.


Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.

Kymmenhypyt. 2003 - 2013 - 2023.

16.1.2003.
HS-GALLUP Selvä enemmistö suomalaisista haluaa Nato-kansanäänestyksen. Lue!

12.1.2013.
Ministerit telakoituvat asemiinsa työpaikkojen vähentämisessä Suomen telakkateollisuudessa ajamalla toimivan STX-telakan nurin. 4 kirjoitusta blogista. Lue!

9.1.2023.
Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto - suomalaiset Don Quijote ja Sancho Panza Taistelevat tuulimyllyjä vastaan? Lue!


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!


2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016


Näin Jyväskylässä: Lajunen palkittiin neljään kertaan samasta urheilusuorituksesta! Lue!
Arkisto 1999.
Aletontti Samppa Lajuselle - Karhunpalvelus? Lue!

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.

Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016

Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016



2022. Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa". Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!


2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016


Torstai 19.1.2023.
20 vuotta on kulunut. Arkisto 23.1.2003.

"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan."

http://www.nettisanomat.com/
2003/01/23/massiivisia.htm

(Kuvat isonnettu 19.1.2023)

 

2023. Niinistö ja Haavisto - Suomalaiset Don Quiote ja Sancho Panza taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Pääkirjoitus.


Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia
1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2009 - 2016


2016


KUMMALLISTA KUNNIAA. Autoverosekoilun takuumies Autoliiton kunniajäseneksi. Sauli Niinistö. LUE!
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE!

MAALISKUU 2016 - Perjantai 2016-03-18 - N:o 1865
Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 135924 - mobi

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys


2015 - 2016 - Linkki joka etusivulle!
2016. Raapaisu urheiluseura Kirkkonummen Urheilijat (KirkU) historiaan 1970 alkaen Lue!
Vanhin (2013): Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Lue!
Uusin (2016): Kauppojen uudet aukiolot pyhätestiin pääsiäisenä. & Arkisto vuodelta 2000: Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Lue!


2023

Maanantai 9.1.2023. Kaksi kuvaa.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja kylän naakat ohikulkijoineen!
Uusimaa. Kirkkonummi. Keskustan Kirsikka. Tiistaina 3.1.2023 10:02. Kuva: Pertti Manninen.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus valtatien liikennettä seuraten mm. Onnibussia, joka vei matkustajia Turkuun.
Uusimaa. Espoo. Lommila eli Ikea. Torstai, loppiaisaatto. 5.1.2023 10:48. Kuva: Pertti Manninen.


Maanantai 9.1.2023. Pääkirjoitus.

Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto - suomalaiset Don Quijote ja Sancho Panza
Taistelevat tuulimyllyjä vastaan?

Vielä 2016 presidentti Sauli Niinistö uhosi, että yksi mies, silloin presidentti Donald Trump, ei voi päättää siitä hyväksytäänkö Suomi Natoon, jos hakemuksen jättää.

Nyt vastassa on kaksi miestä Unkarin Viktor Orbán ja Turkin Recep Tayyip Erdoğan. Heidän päätösvallassaan on se, hyväksytäänkö Suomi, ja ohessa Ruotsikin jäseniksi.

NATO on demokraattinen järjestö ja jokaisella maalla on päätösvalta estää uusi jäsenyys. Mikä sitten on syynä siihen, että nämä kaksi maata eivät ole jäsenyyshakemuksia hyväksyneet.

Paljonhan tätä on spekuloitu, on vaalit tulossa jne. Vähemmän, jos ollenkaan, on arvioitu sitä, että NATOn maaraja Venäjää vastaan kasvaisi 1340 km ja ydinaseet tulisivat Pietarin porteille. Suomessa hoetaan, ettei ydinaseita tänne tulisi. Samalla kuitenkin unohdetaan, että joka tapauksessa Suomi sitoutuu NATOn ydinasedoktriiniin, jonka mukaan ydinaseita voidaan käyttää, ennenkuin vastapuoli olisi niitä käyttänyt tai jopa siihenkin, että ydinaseita voidaan käyttää sellaisiakin valtioita vastaan, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Samanlainen doktriini on tietenkin myös Venäjällä. Norjalla on rajoituksia. Suomi ei mitään rajoituksia ole vaatinut, vaan halutaan liittyä nahkoineen ja karvoineen mukaan.

Uuden vuoden puheessaan Presidentti Sauli Niinistö uskoi Suomen jäsenyyden tulevan hyväksytyksi tänä vuonna. Ulkoministeri Pekka Haavisto säesti puhumalla kahdesta aikaikkunasta. Molemmat avautuisivat tänä vuonna. Toinen nyt keväällä ja toinen kesällä.

Aika näyttää sitten jatkuuko suomalaisten Don Quijoten ja Sancho Panzan taistelu tuulimyllyjä vastaan pidempäänkin.

Pääkirjoitus. Maanantaina 9.1.2023 07:12.

Lopuksi juoniseloste Cervantesin romaanista:

Juoni

Köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surkean hahmon ritariksi”.

Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja hän herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää: hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha, ja hänen poskensa ovat välillä niin kuopalla, että ”niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan”. Hän luulee tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi ja talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi. Hän taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan ja kuvittelee, että naapurissa asuva maalaistyttö on Dulcinea Tobosolainen, kaunis neitsyt, jolle hän vannoo ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan.

Sancho Panzakin pitää isäntäänsä hulluna mutta osallistuu leikkiin, koska toivoo rikastuvansa. Hän ja Quijote päättävät, että koska Dulcinea ei ole kaunis eikä tuoksu hyvältä, hänet on varmasti noiduttu, ja sankarien tehtävänä on poistaa lumous. Parivaljakon elämänasenteiden vastakkaisuus valottaa tapahtumia kahdesta näkökulmasta, sillä Panza on realisti ja don Quijote idealisti.

Monien seikkailujen jälkeen yksi don Quijoten ystävistä, pakottaakseen tämän palaamaan kotiin retkiltään, naamioituu ritariksi, voittaa vastustajansa ja vaatii tätä luopumaan ritariseikkailuistaan vuodeksi. Don Quijote päättää ryhtyä maaseudulle paimeneksi mutta sairastuu. Kirjan toisen osan lopussa, jossa don Quijote makaa kuolinvuoteellaan, hän huomaa oman narrimaisuutensa ja tajuaa tekonsa hullutuksiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/
Don_Quijote

 

Lue myös!

2016

MARRASKUU 2016. Iltalehti 10.11.2016
Päivän meili.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

"Suomen presidentin ensimmäinen vierailu Naton päämajaan osui historialliseen ajankohtaan ..."
Iltalehti torstaina 10.11.2016.


Lue myös!
2016

MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.

Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

marraskuu 10, 2016
Presidentti Sauli Niinistö toivotti juuri valitulle Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille ”onnea ja viisautta”. Hyvin hän muisti edellisen presidentin Tarja Halosen aikoinaan samalle taholle lausuman toivomuksen: ”viisautta”.

Yhdysvaltain presidentin vallasta presidentti Sauli Niinistöllä on väärä käsitys. Iltalehden pääkirjoitussivulla olevan meilin mukaan: ”Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta totesitte, että niin jäsenyys kuin Natokaan ei ole riippuvainen yhdestä ihmisestä, vaikka tämä olisi Yhdysvaltain presidentti.”

Niinistö on väärässä: Tässä asiassa ei kävellä presidentti Donald Trumpin yli. Jos Trump haluaa, että Nato ei laajene esim. Suomen jäsenyydellä, niin ei sitten laajene. Ei kai Niinistö tarkoita sitä, että tarvittaessa laajentumista vastustava USA:n presidentti voidaan hiljentää ja eliminoida.

Ehkä siellä Naton käytävillä, jossa ko. lausunto annettiin tuli niin mahtava olo, että tosiasiatkin hämärtyivät.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2016-11-10 19:09.

Tags: , ,
, , ,
, , ,
, , , ,
,

http://viikkosanomat.fi/
2016/11/10/
niinisto-nato-ja-trump-suomen-presidentin-vaarinkasitys-usan-presidentin-vallasta/

Lue myös!
VUOSIKATSAUS 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.
http://www.nettisanomat.com/
2015/12/29/etusivu.html

 


Lue myös!

2022

Keskiviikko 10.8.2022.

Pääkirjoitus: Ukrainan verinen tie Natoon.

Venäjän julma ja verinen hyökkäys naapurimaahansa Ukrainaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on menossa jo 168. päivä. Media käyttää tästä sodasta nimitystä "Ukrainan sota". Pikemminkin pitäisi käyttää nimitystä "Venäjän sota".

Mitään rauhanneuvotteluja ei vielä käydä. Nato-maat ja Natoon pyrkivät maat (Suomi ja Ruotsi) lähettävät apuaan Ukrainaan, myös aseapua. Isot Nato-maat pääasiassa USA, lähettävät aseapua valtavassa määrin. Tällä tavalla sota pitkittyy ja pitkittyy ja muuttunee kohta ihan selvästi Venäjän ja Naton väliseksi konfliktiksi.

Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen.

Ukrainalla on verinen tie Natoon toisin kuin Suomella, ainakin toistaiseksi.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. 10.08.2022 11:10.


Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022: "Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen.

– Aseiden toimittaminen ei tuo ratkaisua. Se vain pitkittää ja kiihdyttää tätä sotaa, Corbyn totesi libanonilaisen Al Mayadeen televisiokanavan haastattelussa. The Guardianin mukaan Al Mayadeen on uutisoinut Venäjä-myönteisesti koko Ukrainan sodan ajan.

Corbyn on huolissaan siitä, että Ukrainan sota saattaa kestää vielä vuosia.

Hän kertoo olevansa pettynyt siihen, että juuri yksikään maailman johtaja ei puhu rauhan puolesta, vaan he käyttävät sotaisaa retoriikkaa.

Corbyn katsoo, että sota on tuhoisaa sekä ukrainalaisten että venäläisten kannalta. Siksi hän peräänkuuluttaa paljon nykyistä päättäväisempiä ponnisteluja rauhan palauttamiseksi.

Ex-puoluejohtajan mukaan Yhdistyneiden kansakuntien tulisi ottaa keskeisempi rooli tulitauon saavuttamiseksi ja sodan ratkaisemiseksi.

Jos YK ei kykene toimimaan, mukaan neuvotteluihin pitäisi Corbynin mielestä ottaa esimerkiksi Afrikan unioni tai Arabiliitto."

Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022. Yksi kappale lihavoituna.
https://www.suomenmaa.fi/
uutiset/tyovaenpuolueen-ex-johtaja-lopettakaa-ukrainan-aseistaminen/

 



2023

Sunnuntai 8.1.2023.


Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja välillä aivan talon lähellä vierailevat valkohäntäpeurat. Ikkunaristikot estävät lintujen törmäämisen ruutuihin kirkkaassa auringonpaisteessa ja muulloinkin.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntai 8.1.2023 10:57. Kuva: Pertti Manninen.


Lauantai 7.1.2023.


Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja värinsä säilyttänyt pupu, pitkästä aikaa. Lumessa loikkien jälkiä on näkynyt koko talven.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 7.1.2023 15:22. Kuva: Pertti Manninen.


Perjantai 6.1.2023. Loppiainen

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus valtatien liikennettä seuraten mm. Onnibussia, joka vei matkustajia Turkuun.
Uusimaa. Espoo. Lommila eli Ikea. Torstai, loppiaisaatto. 5.1.2023 10:48. Kuva: Pertti Manninen.


Tiistai 3.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja kylän naakat ohikulkijoineen!
Uusimaa. Kirkkonummi. Keskustan Kirsikka. Tiistaina 3.1.2023 10:02. Kuva: Pertti Manninen.


Maanantai 2.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajinaan kottarainen ja pienemmätkin sekä peura lintujen ruokintapaikalla!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Maanantaina 2.1.2023 13:08. Kuva: Pertti Manninen.


Sunnuntai, uusi vuosi 1.1.2023.

Onnellista vuotta 2023 toivottaa toimitus ja metsänväki edustajanaan lumisella kivellä istuva pikkuinen orava!
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 1.1.2023 09:56. Kuva: Pertti Manninen.


2022


Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä:
100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa".
Lue!

- Uudenvuoden 2023 aatto. 3 kuvaa. Kuvat
- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot.
Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva


Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Vesisateessa oksien alla on hyvä mutustella antimia: auringonkukan siemeniä kuorellisina ja kuorittuina, viljasekoitusta ja hiukan pähkinöitäkin. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 10:44. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Ensimmäiset raketit. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 18:28. Kuva: Pertti Manninen.

Lauantai 31.12.2022. Uuden vuoden aatto.

Rasmus aika hyvin pärjäsi paukkeessa hakeutuen kuitenkin välillä pahvilaatikkoonsa nukkumaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Lauantaina, aattona 31.12.2022 19:10. Kuva: Pertti Manninen.



Suomalainen sitkeys. Pyöräänsä taluttaen ja kävelysauva mukanaan mies selviää arjen kauppareissuista kipeän jalan sen pahemmin vaivaamatta. Kuva



Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä:
100 - 0! "Jäävät historiaan ministereinä , jotka eivät pystyneet asettamaan sähkön hinnalle mitään hintakattoa".
Lue!


- Eilinen hämmennys. Iltapäivän otsikot. Kuva - Paluu arkeen. Iltapäivän otsikot. Kuva
- Hiukan isompi peura.
Kuva
- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään.
Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva



EXTRA. 1999-2022. Vuoden viimeisiltä.

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

2021

2022

EXTRA. 1999-2022. Vuoden viimeisiltä.

 

Tiistai 27.12.2022.Hiukan isompi komeasarvinen peura on löytänyt lintujen ruokintapaikan ja aikamoisen rohmukkaasti pistelee poskeensa auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Tiistai 27.12.2022 14:56. Kuva: Pertti Manninen.


- Paavi toivoi vuoropuhelua Lähi-itään. Lue!
- Jouluna 2000 Betlehemissä. Arkisto. Lue!
- Oletko valmis? Pääkirjoitus 6.9.2001.
Lue!
- Ihmiskunnan vastuu. Diktaattorista.
Puhe
- Milloin ihminen vapautuu rattaista.
Arkisto
- Eettinen lahja ennen - ja nyt.
Piirros
- Torstain 23.12 otsikoita iltapäivällä.
Kuva
- Sähköyhtiöt vs. Marin-Lintilä: 100 - 0!
Lue!
- Joutsenen pelastus. Kuva
- Pukki pulassa. Kuva



Maanantai, Tapaninpäivä 26.12.2022.


Paavi toivoi Urbi et Orbi -tervehdyksessä vuoropuhelua Lähi-itään

Paavi Franciscus puhui joulupäivänä kahden valtion mallin puolesta.

Paavi Franciscuksen tervehdys 'Urbi et Orbi' (Kaupungille ja maailmalle) kuultiin 25. joulukuuta.
Kuva: Andreas Solaro / AFP

Lue!


Arkisto 6.9.2001.

 

 

Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä. Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen.

Lue!

 

http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/chaplinpuhediktaattori.htm


Arkistosta 16.12.1999:

Milloin ihminen vapautuu rattaiden syövereistä?

Charles Chaplin teki elokuvansa NYKYAIKA vuonna 1936, tai oikeammin se valmistui sinä vuonna. Siis 54 vuotta sitten.

Lue!

http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920vapautuukoihminen.htm




HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume, The Gold Rush, USA
1925.
Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2021/01/01/etusivu.html


Vuonna 2021 ja aikaisemminkin.
Sivu 2.


20 vuotta sitten marraskuussa 2001.
20 vuotta sitten joulukuussa 2001.
20 vuotta sitten tammikuussa
2002:

Astrid Lindgren
1907-2002

Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta.

Kesällä 1984 Tukholmassa lasten elokuvien festivaaleilla esitettiin katkelmia juuri valmistumassa olevasta Ronja Ryövärintytttärestä. Mieleeni jäivät erityisesti peikkokohtaukset.

Ohjaaja Tage Danielsson kertoi ja Astrid Lindgren hyväksyi näkemänsä antaen ohjaajalle ystävällisesti täyden tukensa.

Tilaisuuden päättyessä yleisö taputti seisaalleen nousten kirjailijattarelle.

Pertti Manninen


Lapsen oikeuksien julistus

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Lue kokonaan!


SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.

Ymmärrys

Eino Leino, Aurinkolaulu

Oi, antaos, Herra sa auringon, 
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon, 
ett' yhtehen saisi se mielet.
Ei tuomita voi, ken ymmärtää. 
Sävel selvittää, mikä salahan jää,
näin ihmiset toistansa lähemmän vie;
sen kautta vie Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää 
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää, 
niin ette niin kovia oisi.
Miks emme me yhdessä käydä vois? 
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa! 
Niin suuri on maa.

Eino Leino, Aurinkolaulu

(43) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.
 

Yhteys - Dilemma -

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!

SIVULUETTELO KÄYNTI-
JÄRJESTYKSESSÄ:

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi - mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 -
...
SIVULUETTELO KOKONAAN TÄÄLLÄ!!

Tapahtuma-aika: 2001

Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus)

Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE!

SIVUSTO-
LUETTELO!



1.1. Auld Lang Syne
. Kuvasarja.

2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE!
2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN.

"Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA


"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen

28.7.2011.


Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein.
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

 
2019  

Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa.

http://www.nettisanomat.com/
2019/06/30/etusivu.html#hyvan

 

2013

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

 

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.

3 kuvaa sivulla:
http://www.nettisanomat.com/
2014/08/08/kuvasivu.html


 
2004  

2004
"Ote vanhustenhuollon arkipäivästä kirvonnut."



01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!". Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan", tulossa ja sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina", tulossa.


Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä.
Elli Aaltonen. Anja Lehtonen.

http://www.nettisanomat.com/
2006/01/01/etusivu.htm#otekuva
 

2007

 

1957
ARKISTO 2007.

Kuva 50 vuotta aikaisemmin 1957.

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/
2007/01/09/aretvar1957.html

 

2001
 


SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth

 

SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle. Kasvoillesi onni suo.

Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  

Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan Lue! - 10 kuvaa: Moto Guzzi kyläkaupalla Kuvat Riikinkukko Kuvat Mummin ruusut KuvatHallitusohjelma märkä päiväuni Kuvat - Zlatan lopettaa Lue! - Mykähdyttä maali Kuvasarja - Pinnan alla Kuva - Matkalla. Kesäkuu 2003-2023 Kuvat - Ukraine 10 June. Putin Kuva - Paul Wolfowitz 2005 Kuva -


Sanomanetti - Sunnuntai 10.12.2023 - 10 vuotta sitten Talvivaaran mannekiinit: presidentti Sauli Niinistö ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki. 10.12.2013. Lue! --- Torstai 7.12.2023. Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Joulukuun 6 tienoilla. Sarja. --- Keskiviikko 6.12.2023, itsenäisyyspäivä. Kirkasta ja katvetta. Suomi. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala. Vesterkulla. Kuva Pertti Manninen. Rintamalle lähtöä odottaen. - Lähettipojan kuolema. - Sota on loppunut, rauha alkanut. Kuvat Pertti Manninen. - Siemeniä ja pähkinöitä linnuille Kuvat Pertti Manninen. Joulukuun 6. --- Maanantai 4.12.2023. Presidentinvaalit. Mutustelu 55 päivää ennen vaalipäivää 28.1.2024. --- Arkisto. Kaikki Niinistöstä, täällä. Presidenttipeli 1999. Kansallis-omaisuuden hävittäminen 1999- --- Sunnuntai 3.12.2023. Päivän kookkain, lintu. Kuva Pertti Manninen. Päivän tunnustus. Kuolleet lehdet saanut tunnustusta --- Torstai 30.11.2023. SALESTAKIN SALEN OVELLA. Kirkkonummi. Keskusta. SALE. - Torstai 30.11.2023. Kaikki Niinistöstä, täällä. Linkit 1999 ja 2000. Presidenttipeli. Valtiovarainministeri. 28.7.1999. --- Keskiviikko 29.11.2023. Sulassa sovussa. 12:34 15:43 Peuraperhe on tullut lintujen ruokintapaikalle. --- Lauantai 25.11.2023. Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Marraskuun 25 tienoilla. Sarja. --- Perjantai 17.11.2023. 2001. Matkalla ... 2001. --- . Torstai 16.11.2023. 2000. Matkalla ... 2000. TAMMIKUU 2000. HELMIKUU 2000. MAALISKUU 2000. --- Tiistai 14.11.2023. Pommia odotellessa. "- Sunnuntai 12.11.2023. Arkisto. Isänpäivänä 2005 2003 2023 --- Keskiviikko 8.11.2023. Arkisto 2000. Suomen rikkaat ja köyhät: --- Tiistai 7.11.2023. Maailma Hufvudstadsbladet ---- Lauantai 4.11.2023. Arkisto. Gaza 2006. Libanon 2006. Tiistaina 25.07.2006.. --- Torstai 2.11.2023. Kuva Pertti Manninen. --- Keskiviikko 1.11.2023. En minä atomipommia ole ennen nähnytkään. --- SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - v10 - kymmenen vuotta sitten - Sunnuntai 10.12.2023 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -
N:o 2827. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
2023-12-10, nettiin 2023-12-10 10:14, linkkejä 2023-12-10.


"Haukkaavan logon" teki Jaikon kurssilla 1999 Mika. Ensimmäisen kerran logo oli lehdessä tortaina 30.9.1999. Pari vuoden jälkeen se korvautui steriilillä kirjainlogolla. Nyt se on taas mukana!


2022-06-17. Tarvitsetko ...
2022-12-23. Kuusi syytä ...
2023-06-26. Aktiivinen.
2023-09-21. Yli 20 mg ...


 

 
12.fi http://www.12.fi 1999-
12tori.fi http://www.12tori.fi 2008-
apumiehet.fi http://www.apumiehet.fi 2015-
biden.fi http://www.biden.fi 2017-
eduskuntatalo.fi http://www.eduskuntatalo.fi 2009-
elama.fi http://www.elama.fi 2015-
ennustamo.fi http://www.ennustamo.fi 2017-
erika.fi http://www.erika.fi 2009-
faktaamo.fi http://www.faktaamo.fi 2017-
fotomo.fi http://www.fotomo.fi 2017-
fy.fi http://www.fy.fi 2009-
gagarin.fi http://www.gagarin.fi 2009-
helkinginsanomat.com http://www.helkinginsanomat.com 2009-
helsinginsanoma.fi http://www.helsinginsanoma.fi 2017-
helsinki-areena.fi http://www.helsinki-areena.fi 2013-
helsinki-lehti.fi http://www.helsinki-lehti.fi 2018-
helsinkilehti.fi http://www.helsinkilehti.fi 2018-
helsinkisanomat.info http://www.helsinkisanomat.info 1999-
hs24.mobi http://www.hs24.mobi 2012-
hs27.com http://www.hs27.com 2009-
iltaset.fi http://www.iltaset.fi 2014-
infoinfo.fi http://www.infoinfo.fi 2009-
infomo.fi http://www.infomo.fi 2017-
iske.fi http://www.iske.fi 1999-
kansalaisneuvosto.fi http://www.kansalaisneuvosto.fi tulossa
kansalaistori.fi http://www.kansalaistori.fi 2014-
keskiviikko.fi http://www.keskiviikko.fi 2009-
kirkuva.fi http://www.kirkuva.fi 2013-
knummi.fi http://www.knummi.fi varattu
kuvala.fi http://www.kuvala.fi 2012-
kuvasanomat.fi http://www.kuvasanomat.fi 2010-
kuvaviikko.fi http://www.kuvaviikko.fi 1999-
let.fi http://www.let.fi 2009-
maanantai.fi http://www.maanantai.fi 2009-
muistamo.fi http://www.muistamo.fi blogi
mummi.fi http://www.mummi.fi 2014-
n1.fi http://www.n1.fi 2012-
nettilehti.com http://www.nettilehti.com 2009-
nettimobi.com http://www.nettimobi.com 2009-
nettinen.fi http://www.nettinen.fi 2004-
nettisanomat.com http://www.nettisanomat.com 1999-
nettisanomat.fi http://www.nettisanomat.fi rinnakkais
pappa.fi http://www.pappa.fi 2013-
per.fi http://www.per.fi 2015-
raw.fi http://www.raw.fi 2012-
sanaamo.fi http://www.sanaamo.fi 2017-
sanala.fi http://www.sanala.fi 2012-
sanat.fi http://www.sanat.fi 2009-
sanomaatti.fi http://www.sanomaatti.fi 2015-
sanomadigi.fi http://www.sanomadigi.fi 2015-
sanomahouse.fi http://www.sanomahouse.fi 2015-
sanomakonserni.fi http://www.sanomakonserni.fi 2017-
sanomamags.com http://www.sanomamags.com rinnakkais
sanomamarkkinat.fi http://www.sanomamarkkinat.fi 2015-
sanomamobi.fi http://www.sanomamobi.fi 2011-
sanomanet.fi http://www.sanomanet.fi 2014-
sanomanetti.fi http://www.sanomanetti.fi 1999-
sanomapark.fi http://www.sanomapark.fi 2009-
sanomasampo.fi http://www.sanomasampo.fi 2014-
sanomatori.com http://www.sanomatori.com rinnakkais
sanomatori.fi http://www.sanomatori.fi 2009-
sanomaviikko.fi http://www.sanomaviikko.fi 2009-
sanomo.fi http://www.sanomo.fi 2014-
sanonet.fi http://www.sanonet.fi 2014-
sanoraama.fi http://www.sanoraama.fi 1999-
shit.fi http://www.shit.fi 2012-
siivo.fi http://www.siivo.fi 2017-
suomisanomat.fi http://www.suomisanomat.fi 2014-
tiistai.fi http://www.tiistai.fi 2009-
venus.fi http://www.venus.fi 2009-
viikko.fi http://www.viikko.fi 2009-
viikkosanomat.fi http://www.viikkosanomat.fi blogi
vuosi.fi http://www.vuosi.fi 1999-
vuosisanomat.fi http://www.vuosisanomat.fi 1999-
week.fi http://www.week.fi 2015-
wincapita.fi http://www.wincapita.fi 2009-

04.05.2023


 

Sivun alkuun!

natosivulle2022

 


Nettisanomia loka marras joulu 1999.

 

Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (03.12.2023- 31.12.2023) nettiin perjantaina 05.01.2024.