Kansanedustaja Kimmo Sasi (Kok.): Muistamme varsin hyvin vielä joitakin aikoja sitten edustaja Tennilä halusi, että Suomi liittyisi Neuvostoliittoon tai ainakin nyt Varsovan liittoon, mutta nämä ajat ovat nyt ohitse. - Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (Vas.): Minun isä on seisonut viidettä vuotta etulinjassa Suomen itsenäisyyden puolesta ja pidän loukkaavana teidän kantaanne. - Välihuutaja: Aivan, törkeätä. Eduskunnan kyselytunnilla Nato-kysymyksen keskustelussa torstaina 04.03.2004 n. klo 16:35.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
USA ja Suomi Irak-asiassa

torstaina 04.03.2004.
eilen
huomenna

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
seur
edell

 

Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturva-
lakia?

"Oliko Lipposen rauhanturvalain vastaiset lupaukset presidentin hyväksymiä, kuten perustuslaki edellyttää, jolloin siis presidenttikin olisi syyllistynyt rauhanturvalain rikkomiseen, vai toimiko Lipponen myös perustuslain vastaisesti ilman presidentti Halosen hyväksyntää?"

Petri Rissanen

Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme? Kuva Helsinki 57-sarjasta "Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957". Kuvannut Pertti Manninen.

 


Kuvannut Pertti Manninen.
Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme? sanomanetti.fi torstaina 02.09.1999. Yhden totuuden julistajat ovat takoneet päähämme, että pommittaminen ja tappaminen olivat ainoat keinot lopettaa tappaminen. Niinpä maailman poliisi USA:n johdolla ryhdyttiin tositoimiin: laittamaan Serbiaa ja Kosovoa järjestykseen väkivaltaisesti.
Tuho oli hirvittävä ja niinkuin aina siviiliväestö kärsii eniten niin itse sodassa kuin sen jälkeenkin.
Suomi oli innokkaimpien joukossa hyväksymään sotatoimet Iso-Britannian pääministeri Tony Blairin toimiessa eurooppalaisena ylipäällikkönä. Pieni maakaan ei enää luottanut YK:n mahdollisuuksiin vaan Euro-hurmassaan tunsi olevansa oikeassa leirissä oikeiden haukkojen joukossa.
Mukana olossa ovat vastuussa Suomen ulkopolitiikasta vastaavat presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Paavo Lipponen ja ulkoministeri Tarja Halonen sekä koko maan hallitus ja hallituksessa edustetut puolueet.
Ratkaisiko operaatio ongelman? Halusimmeko me rauhaa rakastavat ihmiset tällaista ratkaisua? Olemmeko jo vähemmistössä vai ovatko johtajamme sokaisseet meidät uskomaan yhtä ainoaa totuutta? (Sanomanetti ma 31.8.99 pm) Lue myös: Nato ei tee virhearvioita! lue! Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyistä lue! Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? lue!



1999 alkaen
 
Torstaina 26. helmikuuta 2004.
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Petri Rissanen on lähettänyt toimitukselle selonteon päämisteri Paavo Lipposen epäillystä rauhanturvalain rikkomisesta.
Lihavoinnit toimituksen. Pertti Manninen, sanomanetti.fi.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 Katson pääministeri Lipposen ja mahdollisesti myös presidentti Halosen

syyllistyneen rauhanturvalain

rikkomiseen.  ... onko asia todella näin. Joudun

perusteluissani osin käyttämään

englanninkielisiä lainauksia, jotta käännösvirheitä ei omalta osaltani

pääsisi syntymään.



 Pääministeri Lipponen vieraili joulukuun alussa USAssa presidentti Bushin

luona, jolloin hän keskusteli

myös varapresidentti Dick Cheneyn ja Colin Powellin kanssa. Tuolloin

käydyissä keskusteluissa



Helsingin Sanomat 10.12.2002 :



"Lipponen kertoi varapresidentille Suomen olevan valmis osallistumaan

humanitaarisiin ja YK:n johtamiin

avustus- ja rauhanturvaoperaatioihin, jos sota kuitenkin alkaa."



 Helsingin Sanomien englannin kielinen nettiversio HS Foreign - Tuesday

10.12.2002 toteaa:



Prime Minister Lipponen discusses Russia with President Bush in Washington



 Russia was the main topic in discussions when US President George W. Bush

met with Finnish Prime Minister

Paavo Lipponen in the White House on Monday.



 In their talks lasting about three quarters of an hour, the two leaders

also discussed the hottest issue on the world

political stage: the crisis in Iraq.  The importance of the meeting from

Finland's point of view was underscored by the

fact that Secretary of State Colin Powell was also present.



 Huomatkaa, tapaaminen oli erittäin tärkeä Suomen kansainvälisten

suhteiden takia, joten pääministerin pitäisi olla

hyvin tarkka lausunnoissaan.



 Iraq also came up at the meeting with President Bush. Lipponen said after

the meeting that Bush had expressed

considerable skepticism about Iraqi claims that it had no more banned

weapons.



 Bush and Lipponen agreed that the UN arms inspections should be brought

to a conclusion. If war ultimately breaks

out, Finland is willing to help deal with the aftermath - by supplying

humanitarian aid and taking part in a possible

peacekeeping operation. Bush said that he appreciated Lipponen's offer,

and Finland's contribution in the fight against

terrorism.



 Lipponen siis toteaa, että Suomi on halukas auttamaan sodan

jälkiselvittelyissä sekä toimittamalla humanitaarista apua

että ottamalla osaa mahdollseen rauhanturvaoperaatioon. Mikä tärkeintä,

niin Bush sanoo arvostavansa Lipposen

tarjousta! Lipponen siis tarjoaa USAlle rauhanturvalain alaisia

toimenpiteitä, vaikka ko. laki ei moista toimintaa salli.



  Lain mukaan Suomi voi osallistua sellaiseen Yhdistyneiden Kansakuntien

(YK) tai Euroopan

 turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) päätökseen perustuvaan

rauhanturvaamis-

 toimintaan, joka tähtää kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden

ylläpitämiseen tai

 humanitaarisen avustustoiminnan ja siviiliväestön suojaamiseen.



  Päätöksen Suomen osallistumisesta rauhanturvaamistoimintaan ja

osallistumisen

 lopettamisesta tekee kussakin tapauksessa erikseen tasavallan presidentti

 valtioneuvoston esityksestä. Ennen rauhanturvajoukon asettamista koskevan

esityksen

 tekemistä valtioneuvoston on kuultava eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa.

Valtioneuvoston

 on lisäksi kuultava eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, mikäli suomalaiselle

 rauhanturvajoukolle määrättyjä tehtäviä suunnitellaan olennaisesti

muutettaviksi.



  Jos rauhanturvajoukon voimankäyttöä koskevat toimivaltuudet tulisivat

olemaan

 tavanomaista itsepuolustusoikeutta laajemmat, valtioneuvoston on ennen

esityksen

 tekemistä kuultava eduskuntaa. Samoin on meneteltävä, jos rauhanturvajoukon

 voimankäyttöä koskevia toimivaltuuksia suunnitellaan

rauhanturvaamisoperaation kuluessa

 edellä tarkoitetuin tavoin laajennettaviksi.



 Lipponen siis antoi rauhanturvalain alaisuuteen kuuluvan lupauksen

Bushille, vaikka USA ei

toiminut ETYJ:n, YK:n tai sen alaisen järjestön valtuuttamana. Sen sijaan

USA toimi unilateraalisesti

vastoin kaikkia Suomen YK:n toimivaltaa korostavia periaatteita. Lipposen

lupaus rikkoo räikeästi

rauhanturvalain edellyttämää parlamentaarista menettelytapaa. Kaikilla

rauhanturvatehtävillä täytyy

ehdottomasti olla edellä mainittujen järjestöjen valtuutus, ennen kuin

asiaa voidaan Suomessa edes ryhtyä

tutkimaan. Lipposella ei tällaista valtuutusta ollut, joten hänen

toimintansa on rangaistava teko.



  Nyt vielä herää kysymys, että mikä on presidentti Halosen rooli asiassa?

Antero Jyränki tulkitsee

 perustuslakia seuraavasti: Kun on kysymys Suomen taholta esitettävän

merkittävän ulkopoliittisen

 aloitteen tekemisestä tai kannanotosta jonkun muun valtion vastaavaan

laajakantoiseen

 aloitteeseen, koko valtioneuvoston myötävaikutus on tarpeen itse

asiaratkaisun

 tekemisessä. Se voidaan toteuttaa siten, että presidentti ja ministeristö

neuvottelevat

 asiasta vapaamuotoisesti (esimerkiksi ns. valtioneuvoston iltakoulussa).

Vaihtoehtoinen

 yhteistyöelin on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta



 Ilman presidentin nimenomaista valtuutta valtioneuvosto ei voi kuitenkaan

ratkaista

 sellaisia ulkopolitiikan asioita, joista presidentti tekee määrämuotoisen

päätöksen

 valtioneuvostossa, esimerkiksi siis kansainvälisen velvoitteen hyväksymistä.



 USA tiedusteli Suomelta 21.11.2002, että onko Suomi halukas liittymään

normaalien olosuhteiden

palauttamiseen Irakiin mahdollisen aseellisen konfliktin jälkeen?



HS Foreign - Friday 22.11.2002

The United States asked the Finnish Government on Thursday if it would be

willing to join

in efforts to restore normal conditions to Iraq after a possible armed

conflict there.



 USA siis käytännössä esitti Suomelle laajakantoisen ulkopoliittisen

aloitteen, johon Lipponen antoi

Suomen vastauksen Bushin vierailullaan joulukuun alussa. USAn tekemä

aloite siis vaatii edellä

mainitun proseduurin, jonka hyväksymisestä lopullisen päätöksen tekee

presidentti. Oliko Lipposen

rauhanturvalain vastaiset lupaukset presidentin hyväksymiä, kuten

perustuslaki edellyttää, jolloin siis

presidenttikin olisi syyllistynyt rauhanturvalain rikkomiseen, vai toimiko

Lipponen myös perustuslain vastaisesti

ilman presidentti Halosen hyväksyntää?



... onko pääministeri Lipponen, 

presidentti Halonen, tai muu valtioneuvoston

jäsen tai elin todella syyllistynyt jonkin lain rikkomiseen edellä

mainittuihin tapahtumiin viitaten. Jos on, niin syyllisiä

odottakoon rikoksesta seuraava rangaistus, mikä tässä tapauksessa

ilmeisesti tarkoittaa valtakunnanoikeutta, koska

kyseessä olevat mahdolliset rikokset olisivat äärimmäisen

vakavia.Todisteet lain rikkomisesta ovat mielestäni harvinaisen

vahvat.Odotan nopeaa ja perusteellista selvitystä asian suhteen, sillä se

saa ansaitsemansa huomion.

                                                                                                        

Petri Rissanen
 
Petri Rissanen on lähettänyt toimitukselle selonteon päämisteri Paavo Lipposen epäillystä rauhanturvalain rikkomisesta.
Lihavoinnit toimituksen. Pertti Manninen, sanomanetti.fi.
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.


1999 alkaen
 
Torstaina 4. maaliskuuta 2004.
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva


Torstaina 4. maaliskuuta 2004. Numero 240.
   
 

Tänään
04.03.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

p
     
 

Torstaina 04.03.02.2004. Irak. Hirveitä räjähdyksiä eri puolilla Irakia Ashura-juhlan päivänä. Ainakin 271 kuollutta. Miehittäjä ei pysty takaamaan turvallisuutta. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.

     
Guardian Unlimited   Tuesday March 02 2004 50 killed in Iraq explosions More than 50 people killed and many more wounded in apparently choreographed blasts at Shia Muslim shrines in Kerbala and Baghdad during religious festival. Map: where the attacks occurred
Council agrees interim constitution
Was the war legal? Lawyers speak
Special report: Iraq
     
Uutta historian kirjoitusta?
 

Torstaina 04.03.2004. "Pääministeri Matti Vanhasen suosio ylittää niukasti edellisen pääministeri Paavo Lipposen suosion." Ylen uutiset TV1:ssä lauantaina 22.11.2003 klo 10.05.

     
Uutta luottamusta!   Torstaina 04.03.2004. "Meillä oli ryhmän luottamuksellinen kokous, jossa sanoin Itälälle, että hän joutaa menemään." Kimmo Sasi perjantaina 13.02.2004 Nelosen uutisissa klo 20:05. Viikon Sasi.
     
 

Torstaina 04.03.2004. "Kyse oli viime kädessä Suomen politiikasta sodan ja rauhan suhteen." Leif Salmén. Iltalehti tiistaina 02.03.2004. Poliittista oikeutta.

     
MTV3 sensuroi TV-lähetyksen!   Torstaina 04.03.2004. Oikeusjuttu. "Omalta osaltani salassapidon kannalta kysymys on kahdesta lauseesta, jotka kirjasin tähän nettipäiväkirjaani." Anneli Jäätteenmäki Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona 03.03.2004. MTV3:n sensuroima osa Jäätteenmäen puolustuspuheenvuorosta.
     
extra
  Torstaina 04.03.2004. Postin laiton varhaisjakelukokeilu jatkuu toukokuun loppuun! Tahallista lainrikkomista kokeilun nimellä!
Lue myös!
Postin kokeilu rikkoo postipalvelulakia! Miksi liikenneministeri Leena Luhtanen ei valvo?
     
  Torstaina 04.03.2004. "Median syytä ei ole mikään. Media tekee bisnestä ja niin teen minäkin." Matti Nykänen. Iltalehti keskiviikkona 03.03.2004.
Kuva sarjasta "Kulkijan kuvia". Pertti Manninen. 02.13.2003.
     
"Mustaa huumoria"
  Torstaina 04.03.2004. Bisquit. "Rahat taskussa röyhkeimmät näistä suomenlinjalaisina isänmaanystävinä esiintyneistä huijareista kehuskelevat sitten liputtavansa koko laivaston ulos maasta.
Isänmaallisuuden asteikolla ulos liputtaminen vertautuu lähinnä lipulle ulostamiseen." Bisquit. Mustaa huumoria. Ilta-Sanomat tiistaina 02.03.2004.
     
"Työn sankarit"
  Torstaina 04.03.2004. "Pikku-Kalle -palkinnon voisinkin myöntää maamme johtavalle kepinkiertäjälle, Kalle Palanderille... Unohdin nimittäin tätä kirjoittaessani tekeväni haastavaa työtä, merkittävää työtä ja verenmakuista työtä. Nyt menen kahville. Matti Tulla. Työn sankarit. Jyväskylän Ylioppilaslehti keskiviikkona 18.02.2004.
     
  Torstaina 04.03.2004. Päivänäytös. Hurja, kiihkeä ja ihana komedia. Meidän vastaeronneiden kesken. His Girl Friday. USA 1940. Howard Hawks ohjasi ja pääosissa näyttelivätt Gary Grant ja Rosalind Russell (kuvassa) sekä Ralph Bellamy ja Gene Lockhart. Päivänäytös perjantaina 05.03.2004 klo 11:35. Työssäkäyvät, ajastakaa ja nauhat pyörimään. Suosittelen! P.M.
     
Etusivun yläkuvan aiheet
     
  Torstaina 04.03.2004. Nato: Helsingin Sanomat. Nato- ja EU- sotilasliittoartikkelit. Tuomas Tonteri-linkki.
"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Ny bild av upptakten till Natos bombkrig mot Serbien. Dagens Nyheter 08.02.2004. Bo Pellnäs.
     
  Torstaina 04.03.2004. Lipponen ja Bush: Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturvalakia? Petri Rissanen.
USA:n kampanja "Uhkaava taivaanranta". Suomi mukana irakilaisdiplomaattien karkotuksessa. Petri Rissanen.
     
  Torstaina 04.03.2004. Oikeusjuttu: MTV3 sensuroi osan Anneli Jäätteenmäen puheenvuorosta! Lue sensuroitu osa! Pertti Manninen.
Poliittista oikeutta. Leif Salmén.
     
 

Torstaina 04.03.2004. sanomanetti.fi: Yli 20 000 käyntiä sivuilla joka kuukausi! Pertti Manninen.

     
Linkit.    
     
Irak-
vuoto-asiakirjat
 

Torstaina 04.03.2004. Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat. Uusia!

     
Näyttelyt.    
     
 

Torstaina 04.03.2004.
Natoa ilmassa.
Natoa ilmassa enemmän.
Natoa ilmassa yhä enemmän.
Lisää natoa!
Syleily.

     
  Denise Bellon
Valokuvataiteen helmi - elokuussa 1939 Suomessa. Jugendsalissa Helsingissä 13.2.-28.3.2004. ma-pe 9-17 ja su 11-17. Pohjoisesplanadi 19. Vapaa pääsy. Auditoriossa noin puolen tunnin mittainen nonstop Denise Bellonin elämästä.
     


COLORÍN COLORADO – olipa kerran meidän kylässä
Intiaanilasten maalauksia Meksikosta 27.2. – 7.4.2004

Colorín Colorado -näyttely koostuu suurikokoisista töistä, jotka lapset Meksikon eri intiaaniyhteisöistä ovat maalanneet elämästään. Näyttely on kiertänyt maailmaa, ja nyt osa siitä on nähtävissä Helinä Rautavaaran museossa. Näyttelyyn liittyy myös 15 minuutin mittainen video maalaustyöpajoista.
Helinä Rautavaaran museo, Ahertajantie 5, WeeGee-talo, Espoo.
AVOINNA: ti, to, pe, 11 – 17, ke 11 – 19, la, su 11 – 16. Pääsymaksu 5/3,50 eur.
Lisätietoja (09) 4129 439 ja www.helinarautavaaramuseum.org
     
Lahjoita ruokaa!    
     
 

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
Silmänlumetta:
Vuosi 2008 on aivan liian kaukana jo nyt 10 vuotta kurimuksessa vailla ihmisarvoa eläneille. Pertti Manninen. Tulossa.
 
Velallinen kävelemässä pankin oven ohi. Pertti Manninen.
     
Mielipide-
tiedustelut:
Puolueiden kannatuslukujen vääristely politiikan teon välineenä. Pertti Manninen. Tulossa.
 
Informaatiota kansalaiselle. Pertti Manninen.
     
Odotellessa.   "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." sanomanetti.fi 26.06.2003.
  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.



Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 



  Lukijan postia.

 

11.03.2004.

04.03.2004.

26.02.2004.

19.02.2004.

12.02.2004.

05.02.2004.

22.01.2004.

22.01.2004.

15.01.2004.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.


 

  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.


  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist.


 

Pohjat: Vuoden nuolaisu! - Poliisi tutki Ahtisaari, USA:n juoksupoika. - NATO Vauhti-viikko.
Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/240. Sivut valmisti Pertti Manninen 04.03.2004. (March 4, 2004 14:07, March 5, 2004 9:16). Vanhempi talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen.
2004/03/04 torstaina - sanomanetti.fi -
USA ja Suomi Irak-asiassa - -
Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturvalakia? -Petri Rissanen - Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme? - 04.03.2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.


Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.




Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.