JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/04/01/etusivu.htm



Sanomanetti  01.04.2005



Sanomanetti perjantaina 1. huhtikuuta 2005. Etusivu. Numero 328. 



"Suurvalta kumoaa suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max Jakobsoniin. Se veti tukensa hänen urahaaveiltaan ratkaisten kilvan Kurt Waldheimin eduksi. Suomalaisia sumutettiin siekailematta."


"Italia ja Englanti arvostelivat suomalaisten kampanjataktiikkaa. Se oli niiden mielestä joko suunniteltu väärin tai yli-innokas, mikä oli hämärtänyt suomalaisten arviot oletettujen tukijoiden käyttäytymisestä."

Lähde: Kauppalehti. Presso. Olli Ainola. Washington petti Max Jakobsonin. Lauantaina 19.03.2005. Lue lisää! Tulossa!
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. 


 

"Kampanjassa oli laskettu sen varaan, että jos Yhdysvallat ja muut turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ovat Jakobsonin takana, Neuvostoliitto ei lopulta rohkenisi käyttää veto-oikeuttaan."
 


"Kohteliaita sanoja käyttämällä suomalaisiin pumpattiin piristeitä, että nämä jaksaisivat roikkua menossa mukana. Seuraavana päivänä Kissinger nimittäin kirjoitti avustajalleen: - Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin."

Kuvat: Kauppalehti. Presso. Simpsonit. Liisa Ihmemaassa.
Kommentti: Helsingin Sanomille tämä oli liikaa! Lue lisää! Tulossa!
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971.
Seuraava.
Edellinen. 





 

Sanomanetti 1999 alkaen

 
 
   




Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva
   

Sanomanetti aprillipäivänä, perjantaina 1. huhtikuuta 2005  etusivu  nro 328 



Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Tulossa!

Sanomanetti perjantaina 01.04.2005. 
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971.  Lue lisää! Tulossa!
Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen!  Lue lisää! Tulossa!
Tämä ei ole aprillia: Sanomanetti 2005 maaliskuu: 22 000 kävijää ja 577 000 hakua (sivut ja kuvat yhteensä)!
Vuosi sitten: SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen,Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa.
Torstaina 01.04.2004. Lue lisää!


Ilmoita ilmaiseksi:  Linkki uusimpiin!

Maaliskuussa 2005:


Etsijä.

Sanomanetti torstaina 31.03.2005. 
Etsijä. Kuva. Viimeiset ostokset tehneenä tulen kaupan pihaan ja kuulen "kaakatuksen". Katselen ympärilleni ja pohjoisesta järven rantaa seuraten se tulee ja kaartaa ohitseni toisen järven suuntaan. Nappaan pienen kamerani, zoomaan, kohotan, pysähdyn ja painan kolme kertaa. Olin liian hätäinen: vain tämä ensimmäinen onnistui minua tyydyttävästi tässä illan hämärässä. Yksinhän se oli, joten kuvalle tuli nimeksi "Etsijä".
Tänään oli tarkoitus kertoa kurjuudesta, mutta ilma on kaunis ja jotenkinhan itseään pitää suojella ja lähteä ulos ja unohtaa. Tämän välähdyksen keväästä halusin kuitenkin tuoda esiin.  
"Huomenna on tilipäivä!" Isonna kuva!



Asuntoja! Kyllä.
Jussi Pajunen.
Sanomanetti keskiviikkona 30.03.2005. 
Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Silloin kokous venyi yli puolenyön ja tulos oli loppuun asti epävarma. Silloinkin oli ennakkosopimus. Sopimuksen mukaan Pekka Korpinen piti valittaman, mutta sopimus oli hölmö, koska sopijilta puuttui yksi ääni ja niin Eva-Riitta Siitonen tuli valituksi. Tässä 1980-luvun (luulen niin) arkistokuvassa Jussi Pajunen on ehdokkaana vielä liberaalien listoilla ja vaatii   Asuntoja! Kyllä. Vaatimus on aina ajankohtainen. Heti valintansa jälkeen uutisstudioon kiidätettynä hän MTV3:n Kymmenen uutisissa  vieritti Helsingin kymmenen vuoden asuntorakentamiskurjuuden syyksi Vuosaaren sataman rakentamisen viivästymisen. Lue lisää!


Liisa, Ihmemaassa.

Sanomanetti tiistaina 29.03.2005.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii" "Helsinki. Tämä tunneli tässä Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija. Rakennetaanko se niin, että SanomaWSOY saa maksimaalisen hyödyn ovelasta optiostaan  - päätetäänkö kylmästi tämän hetkellisen huuman takia jättää tulevaisuuden varaus tekemättä? Kauppalehti.Presso toi asian sentään edes kunnolla esille  lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Hiukan selvennystä: Outo ovela optio tarkoittaa sitä, että SanomaWSOY esiintyy julkaisuissaan ikään kuin lisärakennus olisi läpihuutojuttu. Virkamiehet niin valtion kuin kaupungin puolelta ovat olleet koko ajan myötävaikuttamassa Sanomatalo 2:n rakentamismahdollisuuksiin. Rakennusoikeutta löytyy kummasti lisää kaupungin tarpeisiin ja tuleva (?) kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ollut jo vuosia Sanomatalo 2:n innokas kannattaja. Hänellä tai hänen omistamallaan yhtiöllä on maita Malmin lentokentän kupeessa ja lentokentän siirtäminen tuo hänelle jättipotin. Helsingin Sanomat kannatti kylmän viileästi kentän siirtämistä. Asioitahan ei tietenkään ole koplattu yhteen, mutta kivasti molempien hankkeiden lopputulos hyödyttää pyrkimyksiä rikastumiseen."  Lue lisää!



"... kannattajat ottivat yhteen ..."

Sanomanetti maanantaina 28.03.2005.
Läpinäkyvää journalismia. 
"Kettusen eroraha perusteeton!" Kuvaan on tullut tärkeää tietoa ja mahdollista spekulointia siitä menettääkö Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuuluisan erorahansa. Ainakin Kettusen lakimies oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen on sitä mieltä, että erorahan palauttaminen ei tule kysymykseen: "Kettunen on vilpittömästi solminut sopimuksen luottaen siihen, että kaupunginhallituksella on valta sopia näin. Sopimus on sopimus ja sen mukaan Kettunen on myös irtisanoutunut." ja jatkaa kaupunginhallituksen jäsenten joutumisesta maksumiehiksi: "Minusta se on mahdoton ajatus. Kun luottamusmiehet toimivat vilpittömästi, niin kyse ei ole sellaisesta huolimattomuudesta, josta voisi kukaan olla vastuussa. Vahinko jäisi kaupungin vahingoksi".  Lähde: Keskisuomalainen. "Kettusen eroraha perusteeton". Pitkänäperjantaina 25.03.2005. Lue lisää!


"... koko laajuus jää ikuisesti pimentoon". "... vaihto tuhosi paljon todistusaineistoa". "... johto sai ... vihiä ennen todisteiden häviämistä".


"Ikuisesti pimentoon". Kuva: Pertti Manninen torstaina 17.03.2005.

Jyväskylä. 17.03.2005.
Vasta pari-kolme ehkä neljäkin vuotta sitten tässä unelmakuvassa näkyvä funkkishuoltoaseman kaareva osa ja sen katos moukaroitiin yhdessä päivässä maantasalle.

Ainakin oltiin jo tällä vuosituhannella.

Kaupunginjohtajan nimi oli Pekka Kettunen ja kaikki klassiset temput käytettiin.

Jotkut jaksoivat hiukan metelöidä, mutta heidän taitonsa ei ollut kovin kehittynyt ja niin rakennus saatiin nurin jopa rakennuslain vastaisesti eräiden arvioiden mukaan.

Paikallehan on suunniteltu uutta uljasta konserttitaloa jopa arkkitehtikilpailuin ja kilpailun jälkeen tontista nirhottiin noin neljäsosa silloin voimansa tunnossa olleelle Soneralle.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan nimi oli Erkki Ikonen.

Konserttitalo on jäänyt rakentamatta.

Uppoavan laivan jättänyt "potkut saanut" kaupunginjohtaja huolehti vain omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.

Tiedotusmonopoli: sanomalehti Keskisuomalainen ja ilmaisjakelulehti Suur-Jyväskylän lehti olivat oudon voimattomia asiassa.

Syytä eivät ole kertoneet, mutta ovathan ne arvattavissa.

Tästä piti tulla sydänverinen kertomus vanhan puolustamiseksi, mutta asiajutultahan tämä näyttää omastakin mielestäni.

Ehkä joskus myöhemmin!

Asiaan vaikutti varmasti sivun pohja, jossa oli valmiiksi ylläolevat Soneran teleurkintajutun ikuiseen pimentoonjäänti-
huolet.

En asu itse Jyväskylässä, en Helsingissä.

Silti katson suomalaisena oikeudekseni kantaa huolta myös kaupunkikuvan säilymisestä.

Vaikutus-
mahdollisuuteni on tietenkin suuri: antaa kipinää ja tietoa ja viedä viestiä eteenpäin, edes hiukan.

Jatkuu 3. palstalla!

Sanomanetti 2005 maaliskuu

torstaina 03.03.2005 etusivulle
Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. "Arkistojen aarteita". EU:nperustuslaki tulossa!   Kuva.
Sanomanetti maaliskuussa 1999- 2004.

tiistaina 08.03.2005 etusivulle 
Äiti, 89 vuotta lauantaina 05.03.2005.
"Hetkiä Helsingissä." Kuvia perjantaina 04.03.2005 ja lauantaina 05.03.2005.
Suomalainen pyramidi yön valoissa. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. 
 Kuvasarja.
Kansalainen yrittää pysäyttää taksia viedäkseen saksalaiset halvat oluet kotiinsa. Helsinki, Pasila, Lidl perjantaina 04.03.2005.  Kuvasarja.

Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa lauantaina 05.03.2005.  Kuvasarja.
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos! Lauantaina 05.03.2005. Kuva ja painajainen.  Kuvasarja.
Äiti, 89 vuotta lauantaina 05.03.2005. 
Kuvasarja.
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. Helsinki, Pasila lauantaina 05.03.2005. 
Kuvasarja.

"Hetkiä paikasta riippumatta." Tapio Rautavaaran syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta.  Kuvasarja.
Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle.  Sarja.
Sanomanetti maaliskuussa 1999-2004.
Lahjoita ruokaa!

torstaina 10.03.2005 etusivulle
Häikäisevä hetki historiaan, Hämeen linna.  Iso kuva.
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta." 
Koululaisen kirjoitus.
"Hävisikö Jokerit tahallaan?"

"Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju ...
"Rautakirja on asiakaslähtöinen kauppa- ja palveluyritys, ...
"Vahva eurooppalainen viestintäyhtiö  SanomaWSOY ...

Aatos Erkko. Pörssitiedote. Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä [1.3.2005 11:50]
Liputusilmoitus - Aatos Erkko vähentää omistustaan SanomaWSOY:ssä.

Kuva-arvoitus. Etsi lehdistä Tutkivan journalismin yhdistyksen antama vuoden 2004 Lumilapiopalkinto-uutinen.

Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle. 
Sarja.
Sanomanetti maaliskuussa 1999-2004.
"Minne hävisivät Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista. 
Luku kokonaan.
Lahjoita ruokaa!

sunnuntaina 13.03.2005 etusivulle
Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.  Iso kuva.
Elämää Villissä Lännessä tai siis Etelässä täällä Suomessa. Kuvateksti.

tiistaina 15.03.2005 etusivulle
"Minulla ei rahasteta!"  Kuva!
Pääkirjoitus. "Minä rahastan viimeiseen saakka!"

Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman. Kuvia.
Puu aamulla. 
Kuva.
Helsingin Sanomat. Kirjaston hyllyssä  punaisena! 
Kuvasarja.
Erkki Aurejärvi. Lasse Lehtinen.  Lehdissä.
Kaksi kuvaa Peurunkarallista.  Kuva.
Köyhän miehen "Rolex".  Kuva.
Jälkiä lumessa.  Kuva.
Puu illalla.  Kuva.

Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle. 
Sarja.
Sanomanetti maaliskuussa 1999-2004.
Lahjoita ruokaa!

torstaina 17.03.2005 etusivulle
"Soneran teleurkinnan koko laajuus jää ikuisesti pimentoon". "Sähköpostijärjestelmän vaihto tuhosi paljon todistusaineistoa". "Yhtiön johto sai urkinnasta vihiä ennen todisteiden häviämistä".  Kuva.

"Tässä joitakin muita erikoisia todisteiden häviämisiä kovan paikan edessä, muistista poimien: 1. Rapap Oy.   2. KOP.   3. SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat."  Linkit.

Viime kerralla: "Minulla ei rahasteta!". Tällä kerralla: "... pyytää anteeksi rakkaaltaan." Lue myös: " - Jätkä lähti kuin hauki kaislikosta."  Kuva.

"Ikuisesti pimentoon".  Kuva. "Yllä oleva kuva yksinään on tämänkertainen pääkirjoitus, mutta sovinnaiseen tapaan voin siihen liittää myös tekstin." Pääkirjoitus ja unelmoitu kuva puretusta funkkishuoltoasemasta.  Kuva.
"Kilpisenkadun ja Vapaudenkadun kulmassa ollut Bertel Strömmerin suunnittelema huoltoasema oli vuonna 1938 upouusi".
Joitakin sirpaleita aikaisemmasta ja hiukan uuttakin.
"Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle..." 
Vertailukuvat!
Pekka Kettunen ja potkut.  Linkki.

Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman.
Jälkiä lumessa! 
Kuva.
Lumi kutsuu!  Kuvasarja.
Kevättä rinnassa!  Kuvasarja.
Cassa avataan!  Kuvasarja.
Puu illalla. 
Kuva.

Lahjoita ruokaa!

lauantaina 19.03.2005 etusivulle
Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on provokaatio muuta maailmaa vastaan!  Linkit. Kuva.
"Irak". Sanomanetti vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä!

tiistaina 22.03.200 5 etusivulle 
"Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m".  Kuva.

"Yhdysvallat julkisti kolme viikkoa sitten virallisen versionsa vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaalista. Suurvalta kumoaa suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max Jakobsoniin.”  Linkki.

"Kenteris har gjort en Lasse Virén, ställer bara upp på de stora mästerskapen, tävlar sällan eller aldrig däremellan.”
Advokaten: Våra mästare är rena. 
Linkki.

torstaina 24.03.2005 etusivulle
Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini.  13 linkkiä! Kuva.
"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo.  Linkki.

Huolensa kullakin. Puhelua. Kiirastorstain aattona, keskiviikkona  23.03.2005. 

maanantaina 28.03.2005
Läpinäkyvää journalismia.
"Kettusen eroraha perusteeton!"  Kuva.

tiistaina 29.02.2005
Max Jakobson ja Sanomatalo eli lyhyt selostus siitä miten Kauppalehti.Presso löytyi.
Kevättä ilmassa! Kuva.

Sanomatalo. Linkkejä. Sanomanetti 1999 - 2005! Tässä 29.03.2005 saakka! 25 linkkiä!
Katkelmia kirjoituksista: Jääkö keskustatunneli tekemättä? Joko 10 tai 30 metriä maan alle. Tontit jaetaan tänä vuonna. Sanomatta paras? Kauppalehti. Presso lauantaina 19.03.2005.
"Helsinki. Tämä tunneli
tässä Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija."  
Kuva. 

keskiviikkona 30.03.2005
Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen.
"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali."  Kuva 1980- luvulta!

torstaina 31.03.2005
"Yksinhän se oli, joten kuvalle tuli nimeksi Etsijä."  Kuva.

Jatkoa 1. palstalta.

Tähän lopuksi Jussi Kylätaskua:

"Maailmanlopun manaaminen on yhtä politikoimista kuin sen kiistäminen. Ihminen käyttää joka tapauksessa maailmansa loppuun, hiukka ennemmin tai myöhemmin, kannattaako siitä kiihtyä?

Se on meissä sisäänrakennettu lajiominaisuus.

Jos ei Isä Jumala tätä menoa siunaisi niin antakoon tähtien sataa taivaasta!

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen nyrkki pystyssä huutanut tuomiota päällemme, ainoana vastauksena sisältä kumpuava rauha: jokin ihmisessä ryöstäytyi, kasvoi yli ääriensä, mitä sinä siitä?"

Katkelma on julkaistu nettisanomissa pari kuukautta sitten torstaina 13.01.2005 Jussi Kylätaskun poismenon johdosta.

Katkelma on kirjasta "Killeri tulee".

Ylläoleva kuva yksinään on tämänkertainen pääkirjoitus, mutta sovinnaiseen tapaan voin siihen liittää myös tekstin.

Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 17.03.2005.


Sanomanetti tänään torstaina 17.03.2005.
Joitakin sirpaleita aikaisemmasta ja hiukan uuttakin.

Kuva: 

Kuva on otettu vanhan lontoolaisen kaksikerrosbussin yläkerran ikkunasta Matka-Töysän järjestämällä kiertoajelulla Jyväskylän keskustassa nuoren seuralaisen kanssa.

Kamera oli pieni halpamyymälän kamera, johon sormet eivät olleet vielä tottuneet.

Kahvila Reimari ja Kehystysliike ovat jo muuttaneet pois ja talo odottaa rapistumistaan ja purkamistaan.

Kauempana näkyvässä betonipäädyssä lukee punaisella "Anttila" ja katoksen alla näkyvä ruskea on maata, jota ollaan juuri kaivamassa Soneran toimitalon kellarimontun rakentamiseksi.

Arkkitehtuurikilpailun voittanutta konserttisalia suunnitellaan lyhennettäväksi Soneran uudishankkeen verran!

Akustiikalle piu paut!

Ainakin virkamiesjohto vakuutti päättäjille, että vanhoja piirustuksia muutetaan vain lyhentämällä salia.

Ja selitys meni kuin häkä päättäjille ja sanomalehti Keskisuomalaiselle!

Ihanko oikeasti? Kuva: Pertti Manninen 2000-luvun alussa Jyväskylässä. Tässä kuvan ensi julkaisu.

Toisesta suunnasta on seuraava kuvapari. Kuvat ja teksti julkaistu nettisanomissa muutamaan otteeseen. Tässä 03.08.2004 julkaistun sivun osa:



Sanomanetti maaliskuu 2005        
torstaina
24.03.2005


 
tiistaina
22.03.2005




"Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m".
lauantaina 19.03.2005



Paul Wolfowitz
 
torstaina
17.03.2005



Sonera pimentoon!
tiistaina
15.03.2005




"Minulla ei rahasteta!"
 
Juudaksen suudelma elokuvasta "Matteuksen evankeliumi". Pier Paolo Pasolini 1964. sunnuntaina 
13.03.2005
 



Sanomatalo. 1-vaihe. Tämä ei riitä!
torstaina
10.03.2005




"Elokuvalipulla kohtuuton hinta." Lue!
tiistaina
08.03.2005




89 vuotta.
torstaina
03.03.2005




Kansalaiset etsivät reittejään ...


... senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla.
EU:n perustuslaki tulossa!

Sanomanetti

- sanomisen ja

julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999. Ainakin joka torstai.
2005  
tammikuu
06.01. 13.01. 20.01. 27.01.
helmikuu 03.02.     10.02.     15.02. 17.02.   22.02.  24.02.  27.02. 
maaliskuu 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. 19.02. 22.03.
  24.03. 29.03. 30.03.  31.03.
huhtikuu 01.04.    
     
 
2004 2004.
Ensimmäinen kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004. 
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2003

2003.
Tammikuu-kesäkuu.
2003.
Heinäkuu- joulukuu.
2002- 1999 Arkisto.   2002 Arkisto.   2001 Arkisto.   2000

Arkisto.   1999

Vanhin 29.07.1999
 
     

 

 

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/328. Sivut valmisti Pertti Manninen 01.04.2005,  ensimmäinen versio 01.04.2005. (linkit  01.04.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
Sanomanetti - 2005/04/01  -  Washington petti Max Jakobsonin.
- Aprillia vuodelta 1971. - Kauppalehti.Presso. Olli Ainola.  Lauantaina 19.03.2005. Max Jakobson - Simpsonit - Homer _ Liisa ihmemaassa - Helsingin Sanomille tämä oli liikaa! - Helsingin Sanomat - Pertti Manninen - Sanomanetti huhtikuussa. - etusivu - 01.04.2005 - kävijät - haut - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - sanomanetti.fi.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 

 


Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.