JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/04/08/paavinhautajaiset.html



Sanomanetti  08.04.2005

Sanomanetti perjantaina 8. huhtikuuta 2005. Numero 335. 


08.04.2005.

"Arkku".Välähdys TV5:n lähetyksestä Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista, jossa seremonioiden ohessa kerrottiin pienin kuvin paavin matkoista eri puolilla maailmaa. Tässä lapsi syleilee paavia. Kuvan hetki on perjantaina 8. huhtikuuta 2005 klo 13:13 (Suomen aikaa). Katso myös panoraamakuva Pyhän Pietarin aukiolla.  "270" astetta".
Seuraava.

Edellinen. 

Tämän numeron etusivulle.





 

Sanomanetti 1999 alkaen

 
 
   

 


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva

Sanomanetti  8. huhtikuuta 2005  etusivu  nro 335 


Sanomanetti perjantaina 08.04.2005. 

"270 astetta". Välähdys TV5:n lähetyksestä Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista.  Panoraamakuva Pyhän Pietarin aukiolla.  Kuvan hetki on perjantaina 8. huhtikuuta 2005 klo 12:46  ja 12:50 .  TV-kuvasta rakentanut Pertti Manninen. "270" astetta".

Katso myös kuva: "Arkku". 


Ilmoita ilmaiseksi:  Linkki uusimpiin!

Huhtikuussa 2005


Sanomanetti torstaina 07.04.2005. 

"Ääni kuului, sieltä ne tulivat  puiden latvojen takaa ja jatkoivat matkaansa, nyt yhdessä. Kuva: Pertti Manninen.  Osa kuvasta  keskiviikkona 06.04.2005 klo 19:54. 
"Yhdessä". 
Katso myös  kuva tiistaina 29.03.2005 klo 19.59 miltei samasta paikasta. "Yksin"


Huhtikuussa 2005


       Sanomanetti keskiviikkona 6. huhtikuuta 2005.   Kuva ja tunnelma:  Taivasta tavoittelemassa.

Huhtikuussa 2005


"Ikuisesti pimentoon". Kuva: Pertti Manninen

Sanomanetti tiistaina 05.04.2005.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kolumnissaan sitä mieltä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on saivarrellut pitäessään perusteettomana ex-kaupungin johtajan erorahaa. Saivarteleva hallinto-oikeus.

Lue myös! "Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm 
Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton." 
2005/03/28/etusivu.htm


"Saivarteleva hallinto-oikeus".


Huhtikuussa 2005

Sanomanetti maanantaina 04.04.2005.

Talven pakkaset kestäneet naakatkin nauttivat nyt auringon lämmöstä. Kuva: Pertti Manninen maanantaina 28.03.2005. klo 17:18. Kevättä ilmassa.
Katso toinenkin kuva:   "Katselen ympärilleni ja pohjoisesta järven rantaa seuraten se tulee ja kaartaa ohitseni." Etsijä.




I have a dream.

Sanomanetti maanantaina 04.04.2005.

"Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun kansalaisaktivisti Martin Luther King murhattiin".Tämä tuli korviini radiosta Ylen kanavalta hiukan ennen puoltapäivää. Sivu meni uusiksi. Keväinen kuva linnuista sai tietenkin jäädä, mutta linkki "I have a dream"-puheeseen on tähän nyt syytä lisätä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 04.04.2005.

I have a dream. 2003/08/28/ihaveadream.htm 
Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. 2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm (Huom! Kuva on Applen mainos, ei IBM:n!)  Martin Luther King http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King


Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.


 


Huhtikuussa 2005:

Sanomanetti sunnuntaina 03.04.2005. 
Suru. Muutama tunti on kulunut Paavi Johannes Paavali II:n kuolemasta lauantai-iltana 03.03.2004. Kuva TV5:n suorasta lähetyksestä klo 00:22  sunnuntaina (Suomen aikaa). "TV5 Edition speciale. Direct, Rome." Suru 00:22
TV5 Édition spéciale 00:15
Roomassa 00:23   -  Kasvot 00:19  -  Kertojat 00:14  -  Väkijoukko 00:23
Lyonissa, Lontoossa, Pariisissa  00:29
Krakovassa
00:38


Huhtikuussa 2005:

Sanomanetti lauantaina 02.04.2005. 
Hans Cristian Andersenin syntymästä on tänään kulunut tasan 200 vuotta.
Hans Christian Andersen (2. huhtikuuta 1805 – 4. elokuuta 1875) oli tanskalainen kirjailija ja runoilija. Hänet tunnetaan erityisesti saduista, jotka ovat nousseet osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä.
Wikipedia-tietosanakirjaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Christian_Andersen
Kuva: 
Vanhasta mustavalkoisesta kuvasta unelmoinut Pertti Manninen. Isonna kuva!


Huhtikuussa 2005:


Sanomanetti perjantaina 01.04.2005. 
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Lue lisää! Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen!  Lue lisää!
Tämä ei ole aprillia: Sanomanetti 2005 maaliskuu: 22 000 kävijää ja 577 000 hakua (sivut ja kuvat yhteensä)!
Vuosi sitten: SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa.  Torstaina 01.04.2004. Lue lisää!


Maaliskuussa 2005:

Sanomanetti torstaina 31.03.2005. 
Etsijä. Kuva. Viimeiset ostokset tehneenä t ulen kaupan pihaan ja kuulen "kaakatuksen". Katselen ympärilleni ja pohjoisesta järven rantaa seuraten se tulee ja kaartaa ohitseni toisen järven suuntaan. Nappaan pienen kamerani, zoomaan, kohotan, pysähdyn ja painan kolme kertaa. Olin liian hätäinen: vain tämä ensimmäinen onnistui minua tyydyttävästi tässä illan hämärässä. Yksinhän se oli, joten kuvalle tuli nimeksi "Etsijä".
Tänään oli tarkoitus kertoa kurjuudesta, mutta ilma on kaunis ja jotenkinhan itseään pitää suojella ja lähteä ulos ja unohtaa. Tämän välähdyksen keväästä halusin kuitenkin tuoda esiin.  
"Huomenna on tilipäivä!"  Etsijä.  Isonna kuva!


Maaliskuussa 2005:

Sanomanetti keskiviikkona 30.03.2005. 
Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Silloin kokous venyi yli puolenyön ja tulos oli loppuun asti epävarma. Silloinkin oli ennakkosopimus. Sopimuksen mukaan Pekka Korpinen piti valittaman, mutta sopimus oli hölmö, koska sopijilta puuttui yksi ääni ja niin Eva-Riitta Siitonen tuli valituksi. Tässä 1980-luvun (luulen niin) arkistokuvassa Jussi Pajunen on ehdokkaana vielä liberaalien listoilla ja vaatii   Asuntoja! Kyllä. Vaatimus on aina ajankohtainen. Heti valintansa jälkeen uutisstudioon kiidätettynä hän MTV3:n Kymmenen uutisissa  vieritti Helsingin kymmenen vuoden asuntorakentamiskurjuuden syyksi Vuosaaren sataman rakentamisen viivästymisen. Asuntoja! Kyllä. Jussi Pajunen.  Lue lisää!

Maaliskuussa 2005:

Sanomanetti tiistaina 29.03.2005.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii" "Helsinki. Tämä tunneli tässä Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija. Rakennetaanko se niin, että SanomaWSOY saa maksimaalisen hyödyn ovelasta optiostaan  - päätetäänkö kylmästi tämän hetkellisen huuman takia jättää tulevaisuuden varaus tekemättä? Kauppalehti.Presso toi asian sentään edes kunnolla esille  lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Hiukan selvennystä: Outo ovela optio tarkoittaa sitä, että SanomaWSOY esiintyy julkaisuissaan ikään kuin lisärakennus olisi läpihuutojuttu. Virkamiehet niin valtion kuin kaupungin puolelta ovat olleet koko ajan myötävaikuttamassa Sanomatalo 2:n rakentamismahdollisuuksiin. Rakennusoikeutta löytyy kummasti lisää kaupungin tarpeisiin ja tuleva (?) kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ollut jo vuosia Sanomatalo 2:n innokas kannattaja. Hänellä tai hänen omistamallaan yhtiöllä on maita Malmin lentokentän kupeessa ja lentokentän siirtäminen tuo hänelle jättipotin. Helsingin Sanomat kannatti kylmän viileästi kentän siirtämistä. Asioitahan ei tietenkään ole koplattu yhteen, mutta kivasti molempien hankkeiden lopputulos hyödyttää pyrkimyksiä rikastumiseen." Liisa, Ihmemaassa.  Lue lisää!


Maaliskuussa 2005:

Sanomanetti maanantaina 28.03.2005.
Läpinäkyvää journalismia. 
"Kettusen eroraha perusteeton!" Kuvaan on tullut tärkeää tietoa ja mahdollista spekulointia siitä menettääkö Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuuluisan erorahansa. Ainakin Kettusen lakimies oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen on sitä mieltä, että erorahan palauttaminen ei tule kysymykseen: "Kettunen on vilpittömästi solminut sopimuksen luottaen siihen, että kaupunginhallituksella on valta sopia näin. Sopimus on sopimus ja sen mukaan Kettunen on myös irtisanoutunut." ja jatkaa kaupunginhallituksen jäsenten joutumisesta maksumiehiksi: "Minusta se on mahdoton ajatus. Kun luottamusmiehet toimivat vilpittömästi, niin kyse ei ole sellaisesta huolimattomuudesta, josta voisi kukaan olla vastuussa. Vahinko jäisi kaupungin vahingoksi".  Lähde: Keskisuomalainen. "Kettusen eroraha perusteeton". Pitkänäperjantaina 25.03.2005.  "... kannattajat ottivat yhteen ..."  Lue lisää!


Sisällysluettelot 2005:

Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.

Otsikoissa mainittu mm:  Kuvia ja kuvasarjoja:  Senaatintori.  Hetkiä Helsingissä.  Hämeen linna.  Sanomatalo.  Laukaa.  Ikuisesti pimentoon.  Paul Wolfofitz.  Suomalainen ruletti.  Il Vangelo secondo Matteo.  Jussi Pajunen.  Etsijä. Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:  Laura Manninen.  Tapio Rautavaara.  Aatos Erkko.  Vesa.  Erkki Aurejärvi.  Lasse Lehtinen.   Bertel Strömmer.   Pekka Kettunen.  Paul Wolfowitz.  Janne Ahonen.  Max Jakobson.  Kenteris. Lasse Virén.  Matteus.  Kaarina Lappalainen.  Jussi Pajunen.  Erkki Ikonen.  Jussi Kylätasku. Muita: Valtioneuvosto.  EU.  Helsinki. Pasila.  Lidl.  Kamppi.  Hakaniemi.  Elanto.  Sokos.  Jokerit.  Finnkino Oy. Rautakirja.  SanomaWSOY. Tutkivan journalismin yhdistys.  Sonera.  Sanomatalo.  Helsingin Sanomat. Rapap Oy.   KOP.  Ilta-Sanomat.  Kilpisen katu.   Vapaudenkatu.  Jyväskylä.  Cassa.  Maailmanpankki.  Bush.  Irak. Yhdysvallat.  YK.  Washington.  Eduskuntatalo.  Sanomatalo.  Kauppalehti. Presso.  Helsingin Liberaalit.  Jutuissa on paljon lisää kaikkea! Etsi haulla!
  Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.

Huhtikuu.


Helmikuu. 
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.

Sanomanetti
2005

 

             
tammikuu 06.01. 13.01. 20.01. 27.01.
helmikuu 03.02.     10.02.     15.02. 17.02.   22.02.  24.02.  27.02. 
maaliskuu 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. 19.02. 22.03. 24.03. 29.03. 30.03.  31.03.  
huhtikuu 01.04. 02.04. 03.04. 04.04 05.04. 06.04. 07.04. 08.04.
     
2004 2004.
Ensimm. kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004. 
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2003

2003.
Tammikuu
kesäkuu.
2003.
Heinäkuu
joulukuu.
2002-
1999
Arkisto.   2002 Arkisto.  
2001
Arkisto.   2000

Arkisto.   1999

Vanhin 29.07.99
 
     

 

 

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/335. Sivut valmisti Pertti Manninen 08.04.2005,  ensimmäinen versio 08.04.2005. (linkit  08.04.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti  Manninen. 
Sanomanetti - 2005/04/08  -  "Arkku".   - Paavi Johannes Paavali II:n hautajaiset - Välähdys TV5:n lähetyksestä - Kuva: Pertti Manninen.  -  08.04.2005 -  huhtikuu 2005 - avoin -  joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - sanomanetti.fi.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 



Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.