<edellinen seuraava>


etusivu
etusivu2osa


Sanomanetti keskiviikko 2006-11-01
 

Geokätkentä: sekoitus urheilua ja teknologiaa . Heidi Heikkilä.  "Geokätkentä on saanut alkunsa Yhdysvalloista. 2000-luvulla digitaaliteknologian myötä lasten aarteenetsintäleikit ovat muuttuneet maailmanlaajuisiksi aarteenmetsästyspeleiksi. Tunnetuin niistä on aikuisten ja lasten yhteinen viihde - geokätkentä.  Geokätkentä (englanniksi geocaching) on GPS-satelliittipaikantimen avulla kätköjen piilottamista ja etsintää erilaisissa maastoissa." Lue!


Sanomanetti torstai 2006-10-26

 

Kuvasarja "Aamusta iltaan eräänä lokakuun harmaana, hetken aurinkoisenakin päivänä". Puu aamulla  (09:12), Talitintti ja pihlajanmarjat (10:42), Pieni koululainen ja lätäkkö (12:17), Varis katselee autoja (13:41), Punaiset lehdet harvenevat (16:56), Siimes tahtoo Naton, varovasti (17:35), Sininen taivas (18:07) ja Meteorologi Takala ennustaa myrskyä (18:30). Laukaa 2006-10-26 Pertti Manninen. Isommat kuvat ja kertomus tulossa!


Sanomanetti tiistai 2006-10-24
 

Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen.  Kuva.

YK:n päivänä. 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005.


Sanomanetti maanantai 2006-10-23
   Isonna kuva!

Kuva. Hetken toivo. Budapest 23 lokakuuta 1956 iltapäivällä kuorma-auton lavalla ennen illan panssareita. Yksityiskohta vanhasta lehtikuvasta. Pertti Manninen.


Sanomanetti lauantai 2006-10-21


Kuva "Naakat lentelevät levottomasti eräänä lokakuun aamuna". Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
Pääkirjoitus. Salaisuuksia. "Sota ja sotatilanne on niin poikkeuksellinen maan historiassa, että siinä tapahtuu kaikenlaista, mikä haluttaisiin painaa Unholaan. Nyt Lappeenrannan Huhtiniemestä löytynyt joukkohauta voi ehkä vahvistaa sen huhun,  ...".  Lue!
"Vielä eräs tarina jäi myös mieleen. Ministeri Eljas Erkko lähti 'sukellusveneellä Ruotsiin karkuun pelättyään Neuvostoliiton miehittävän Suomen'. ..." Lue!

Sanomanetti maanantai 2006-10-16
 

"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
Pääkirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen, oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne?  "Onko pääministeri Matti Vanhanen niin pirun taitava poliitikko, että saa kiinnitettyä median huomion kaikkeen epäolennaiseen, eikä hallituksen harjoittamaan politiikkaan, joka on ..." Lue!



Sanomanetti perjantai 2006-10-13


Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapetaan Venäjällä. Joka 40. irakilainen on kuollut vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen sodan jaloissa. Elämme veristä aikaa.
Linkkejä: Leader: In praise of Politkovskaya   Obituary: Anna Politkovskaya - '655,000 Iraqis killed since 2003'  One in 40 'killed since invasion' - Nämä lehdestä Guardian Unlimited, jonka arkistot ovat avoinna, toivottavasti vielä vuosien päästä.
Pääkirjoitus. Sanomanetti perjantai 2006-10-13. Pertti Manninen.

Sanomanetti maanantai 2006-10-09



Maanantai-illan ajankohtaisohjelmista: "... teknologin har till 100 % skapats i Demokratiska folkrepubliken Korea." FST5 klo 20. Lue!   
Opiskelijoiden mielenosoitus opintorahan korottamiseksi Mannerheimintiellä Kiasman ja Sanomatalon edessä Eduskuntatalo määränpäänään. FST5 klo 20. Lue!    
"Tunnettu pankkiiri Andrei Koslov oli murhattu vain kuukausia sitten ..." FST5 obs. klo 20.20. Lue!   
"Donne in carriera Top 25 in Europa ..." Rai Uno, tg1 klo 21. Lue!  
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Paariavaltiosta varteenotettavien valtioiden joukkoon. Ydinaseiden purkaminen on aloitettava nyt kaikkialla, eikä vain hoettava Pohjois-Korean pahuutta. Israelista kukaan ei puhu mitään. Suomenkin hallituksen tekopyhyyteen on havahduttava. Lue!

Sanomanetti keskiviikko 2006-10-04.
 


Iltalehti  maanantai  2006-10-02.  Edustajatoverit piikittelevät. "Saarela luonnehtii kirjassaan Heinäluomaa ..."    
ltalehti. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Olli Saarela puolustaa Tanjaa: Heinäluoma on akkamainen jätkä".    
Ilta-Sanomat. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Tanja Saarelan mies käy Heinäluoman kimppuun".    

Keskiviikko 2006-10-04. "Tulen hulluksi.  Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?" Croucho Marx

Pääkirjoitus. Suomi 2006.  "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  SanomaWSOY:n Jokerien uusin palkkalainen kuvassa. Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela.  Lue! 
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen.  Lue!
Bisquit: Masennushan siitä seuraa. Toki siitäkin voi saada aineistoa kuusipäiväisiin lehtiin. Eikä edes mitään vanhan jauhamista tyyliin "puhun niin totta kuin osaan", vaan tuoretta näkökulmaa "olen niin masentunut kuin jaksan." Bisquit. Seppo Ahti. Mediasuksikkuutta. Ilta-Sanomat tiistaina 2006-10-03.

Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista. Lue!     
Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  Lue!

Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela.  "Taas kerran hän teki sen. Pystyi mollaamaan entistä kihlattuaan Sauli Niinistöä ... "  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen. "Sivarien palvelusaika on 13 kuukautta, kalenterivuoden ja opiskeluvuoden pituus on 12 kuukautta .." Lue!
Pääkirjoitus.Suomi 2006. Elämme outoja aikoja. "... Solidaarisuudesta ei kannata puhua."  Lue!

Miljoonalla eurollako SanomaWSOY tukki IS:n ex-päätoimittajan Antti -Pekka Pietilän suun? Tietääkö Pietilä Irak-asiakirjojen lehtiinvuotajan ja ollaanko juttua uudelleen avaamassa?  Lue!    
Markkinointi&Mainonta -lehden päätoimittaja Seppo Määttänen "ei anna tuumaakaan periksi siitä, etteikö Pietilän eron taustalla olisi keskustapoliitikkoja." Suomenmaa haastattelee.  Lue!

"Huikea mahdollisuus luovuudelle"  Lue!

Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta." Lue!

Wahlroos -  Pajunen -  Jääviys -  Maaryöstö -  Saddam -  Fortum   -  Geokätkentä - HuhtiniemiOpintotuki - Pietilä - Sävelradio - Makasiinit - SanomaWSOYMielenosoitus kuva

Syyskuun 11. - Rauhanturvajoukot -   Koistinen kuva - 7 vuotta sitten  Kalpean kuun tarinoita. Kuva.


 

  Etusivu -  Uusia ja vanhoja juttuja -  Antti Herliniä koskeva Helsingin Sanomien
tietovuoto ei selvinnyt. Pääkirjoitus
 
 


altavista
Etsi nettisanomista: Sanomanetti + 'hakusana'.



World weekly

Tuesday December 19 2006   Blair's last push in Middle East   PM proposes bypassing Hamas with aid to Abbas.      Ahmadinejad loses first poll test   President Mahmoud Ahmadinejad's supporters fail to win key councils.      Bitter harvest   Migrants working on Europe's fruit harvests live like refugees. Felicity Lawrence reports from Italy      'Americans' helped Iraqi ex-minister escape jail   The US launched an investigation after a former Iraqi minister 'escaped' from jail in Baghdad with the help of Americans.     
UN urges condolence fund for Afghans   The UN urged Nato to prevent innocent deaths after the shooting of seven Afghan civilians by British soldiers this month.     Spain recalls a war fought on newsprint    Exhibition of international writers who battled against fascism in bloody civil war.      Joe Barbera, creator of cartoon classics, dies at 95   · Partnership with Hanna lasted more than 60 years    · Tom and Jerry won duo seven Academy Awards
Wednesday December 20 2006   US likely to bolster troops in Iraq   George Bush confirms increase in troops is under consideration, despite opposition of top generals.      Holocaust denier to be released   David Irving should serve rest of sentence on probation, says Austrian court.      24 hours in pictures   December 20: The best images from around the world.      Fighters withdraw from Gaza
New Hamas-Fatah ceasefire tentatively holds.       Chester expects virgin birth   A Komodo dragon has produced her own Christmas miracle.
Thursday December 21 2006   'Father of the Turkmen' dies   Death of Saparmurat Niyazov, hardline president of Turkmenistan, brings to end one of world's most eccentric personality cults.       Bush calls for bigger US army   Fears that up to 30,000 more troops may be sent to Iraq to quell the sectarian violence.      Man 'hibernated' to survive fall   Injured hiker survived 24 days in mountains without food or water.      US warns North Korea not to divert nuclear talks   The US has urged North Korea to focus more on dismantling its nuclear weapons rather than on the financial sanctions imposed upon it.      Raúl Castro will not imitate 'irreplaceable' Fidel   Fidel Castro's brother has signalled he will take a different approach to leadership if he takes over permanently from the ailing Cuban dictator.      Iraq 'deadliest place for journalists'   Iraq was the deadliest country in the world for journalists in 2006, with 32 killed.  





Monday December 11 2006
   Glee and grief as Pinochet dies   Man who 'brought Spanish inquisition to Chile' dies aged 91.      Children of Hamas critic killed   Three children of senior Palestinian intelligence officer shot by gunmen.       Talabani hits out at Baker report   Report 'wrong medicine for wrong diagnosis', says Iraqi president.      Afghanistan's opium poppies will be sprayed   · Calls for herbicide use follow record harvest   · Fears sensitive move will boost support for Taliban
Tuesday December 12 2006   Baghdad blasts kill 57   At least 57 people killed and 151 injured when two bombs exploded in a central Baghdad square where Shias gather each day in search of work as labourers.   Russia seizes $20bn gas project   Shell loses controlling stake in world's biggest LPG project.       Annan calls for action in Darfur   UN secretary general urges immediate action over atrocities.      Torture is at the heart of the US 'war on terror'   Comment is free: America has embraced the very evils it claims to confront, writes George Monbiot.      Welcome to Obama-mania   News blog: There is a definite buzz around a Barack Obama run for the White House, writes Simon Jeffery.      Chilean government rejects state funeral for Pinochet   · Body to be cremated amid fears of attacks on tomb   · Capital quiet after 'victory parade' turns into a riot
Wednesday December 13 2006   Bushmen win Kalahari land battle   Bushmen forced out of Kalahari desert by Botswana's government win legal victory as high court ruled they were illegally removed from homeland and should be allowed to return      Gunmen kill Hamas judge   Palestinian PM cuts short trip abroad as factional crisis deepens.      'This is not a game'   General Michel Aoun says Lebanon could face civil disobedience in support of opposition demands.      Camel sacrifice gives bosses the hump   Turkish Airlines management takes dim view of workers sacrificing a camel at Istanbul airport.
Thursday December 14 2006   Circumcision could halve HIV risk   · Trial outcome could mean huge cut in infection rates   · Aids campaign group says results are a milestone      Saudis warn US not to leave Iraq   If US leaves Iraq we will arm Sunni militias, Saudi king warns Cheney.    The town that Gazprom built   Darker days ahead in Russia's Novy Urengoi as gas giant ends employees' cradle-to-grave care.      British military inquiry rejects Kenya rape claims   An inquiry into allegations that British soldiers raped more than 2,000 Kenyan women has found insufficient evidence for a criminal prosecution, it emerged today.
Friday December 15 2006   Fatah blamed for attack on PM   Hamas accuses forces allied to Fatah of an assassination attempt on the Palestinian prime minister Ismail Haniyeh.      Somali militants call for holy war   Fears that country is descending into new cycle of violence.      Iran polls test Ahmadinejad   First test of Iranian president's popularity since taking office.      State of a nation   Snapshot of the US revealed in annual survey: 65 days in front of the TV and five months of media.  
Saturday December 16 2006   Palestinians battle on the streets   Clashes between Hamas and Fatah leave 30 injured as rival is accused of trying to assassinate PM Haniyeh.      Florida executions put on hold   Temporary reprieve for 374 prisoners on death row after botched injection.      Memphis mourns Lizzie Bolden   116-year-old woman leaves 220 great-great-great-grandchildren.      Bush likely to reject call for Iraq withdrawal   Talks ruled out as more troops set to be sent in.      Football final brings Iraq's warring factions onside   Millions of football-mad Iraqis watch their team as it battle for gold in the Asian Games.







Sunday December 03 2006 
  Rumsfeld: US failing in Iraq   A leaked memo shows that the former Defence Secretary thinks a major change in strategy is needed, focusing on a staged pull-out of troops.   Old women become 'martyrs'      A 70-year-old blew herself up in a Hamas attack. She may be just the first of many elderly recruits.    The House of Death   David Rose reports on the Mexico killings that led to a Washington cover-up going right to the top.   Revealed: Litvinenko's Russian 'blackmail plot'   · Poison victim 'had intelligence files'   · FBI probe KGB agent over new claims  

Monday December 04 2006
   Chávez wins by a landslide   Hugo Chávez wins third six-year term as president of Venezuela, after trouncing his rival, Manuel Rosales.      US ambassador to UN resigns   John Bolton the latest hawk to go after Democrats take Congress.       The land with riches underfoot    Xan Rice visits the gem rush at Madagascar's sapphire mines.      Annan: Iraq was safer under Saddam   Kofi Annan says Iraq is now more dangerous than under Saddam, and the violence worse than civil war.

Tuesday December 05 2006 
  Military seizes power in Fiji   Fiji's military commander takes control after bloodless ousting of prime minister - the South Pacific nation's fourth coup in 20 years.      Pakistan could drop Kashmir claim   Musharraf calls on India to agree to self-government plan.      Central bark   New York dispatch: New Yorkers are even crazier about dogs than the British, writes Ed Pilkington.      30 killed in Baghdad attacks   Gunmen shoot 15 Shia government workers dead and two car bombs in another area kill same number.     Guardian/ Worldlatest
Wednesday December 06 2006   Gates: 'We're not winning war'   Rumsfeld successor stuns Congress with sharp change of tone over Iraq and warning that attack on Iran 'could be devastating for US'.       Iran to hold Holocaust conference   Gathering will consider whether deaths took place.       Nasa wants manned moon base   Extraterrestrial living site to be built within 20 years as first step to launching missions to Mars.      Moscow frustrates Yard's poison death inquiry   · British police denied right to question witnesses   · Merkel and Chirac put pressure on Kremlin   Guardian/ Worldlatest
Thursday December 07 2006   Bush: 'Victory' still matters   Leaders face the media over Iraq Study Group findings.   Turkey 'to open port to Cyprus'   Ankara tries to resolve EU dispute.   Top EU official photographed nude   Commission vice-president shown on beach with female chief of staff wearing only a baseball cap.    Litvinenko buried as investigations widen   The poisoned Russian former spy Alexander Litvinenko was buried today in London.    Guardian/ Worldlatest
Friday December 08 2006   Bush-Blair split on Iraq proposals   President rejects study group's idea of talks with Iran and Syria.      UN makes plea for Palestinian aid   Half of population short of food.       An 80-hour week for 5p an hour   Bangladesh factories break pledges from big UK retailers      EU row looms over Turkish plan to break deadlock   Greek Cypriots dismiss limited opening of ports as Athens calls for tougher sanctions on membership.     Guardian/ Worldlatest   Guardian Unlimited
Saturday December 09 2006   Troops investigated over shooting   Military authorities investigate allegations that UK soldiers shot indiscriminately on Afghan bystanders following bombing.       Rumsfeld: we'll succeed in Iraq   Defence secretary rejects study group's proposals in his final message.      Sri Lanka's new enemy: salt   Practical Action is backing seed trials to help farmers hit hard by climate change.      Commonwealth suspends Fiji after coup   The Commonwealth has suspended Fiji's membership in protest at this week's military coup - the third time in 20 years.    Palestinian PM vows never to recognise Israel   Tony Blair plans final peace push but few believe he will succeed.    Guardian/ Worldlatest    
Sunday December 10 2006 
  Fears of war in Horn of Africa   Fierce fighting between Islamist militias and government forces in Somalia threatens to ignite region      Outback cracks under the Big Dry   Five years of drought leave Australian towns on the verge of economic ruin.   What next for the war in Iraq?   George Bush is likely to disappoint his critics by pouring in more troops.      Backlash over return of looted art   Jewish families are winning back paintings seized by Nazis but German museums are questioning their motives.    
Guardian/ Worldlatest   Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 

Picture galleries  24 hours in pictures   Hunger kills one child every 5 secs   More picture galleries   Cartoon: Steve Bell on the Nato summit. C'mon guys!   More cartoons by Steve Bell   Guardian Unlimited 
 

  Etusivu -  Uusia ja vanhoja juttuja -  Suosittu Sävelradio vaikeni-kuva -  
 Antti Herliniä koskeva Helsingin Sanomien tietovuoto ei selvinnyt. Pääkirjoitus
-  
Kartellisyyte. Ahtisaari ilmiantajana. Pääkirjoitus


 
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com   
Copyright sanomanetti.fi 2006/575. Sivut: .2006-12-21, nettiin 2006-12-21, linkit 2006-12-21. 
Sanomanetti 2006-12-21 - Etusivu. 575. Kuva. "Viimeinen sävel". Sävelradio lopetti toimintansa ainakin nykyisellä taajuudellaan eilen keskiviikkona 2006-12-20. Viimeinen kuva MTV3:n Seitsemän uutisista tästä aiheesta klo 19.13. Välähdys alkoi tekstein "Suosittu Sävelradio vaikeni". Pertti Manninen. -  Lopettamisen historiaa ja liikenneministeri Susannna Huovisen sekavia ensiperusteluja. Uutinen KHO:n päätöksestä. - Lista jouluaattona kiinni pitävistä likkeeistä: PAM:in lista! Kauppojen aukiolo jouluaattona. - Antti Herliniä koskeva Helsingin Sanomien tietovuoto ei selvinnyt. Pääkirjoitus  -  Kuva. Hämärä laskeutuu.  - Kuva. "MAGAZINE PAPER PRODUCER INDICTED. Kartellisyyte. Stora Enso. USA.n viranomaisten nostama  kartellisyyte. - Pääkirjoitus .Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana.  -  torstai 21.12.2006 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti


the hunger site



Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 - 2005








Kuva. "Viimeinen puhe". Sävelradio lopetti toimintansa ainakin nykyisellä taajuudellaan eilen keskiviikkona 2006-12-20. Viimeinen kuva MTV3:n Seitsemän uutiisista tästä aiheesta klo 19.13. Välähdys alkoi tekstein "Suosittu Sävelradio vaikeni". Pertti Manninen. Kuva. Lopettamisen historiaa ja liikenneministeri Susannna Huovisen sekavia ensiperusteluja. Lue" Uutinen KHO:N päätöksestä. 


Sivun alkuun!

etusivu
etusivu2osa



Banneri " Haku - Sanomanetti 10v - Arsedel - Midnight Sun Restaurant" poistettu yläbannerin alapuolelta keskiviikkona 2011-09-07 koko vuodelta 2006. Katso 2006-01-01-sivulta. Arkisto: www.12.fi. Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen...
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.