Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.
 
Lue pääkirjoitus ja raportti!
Kuva: Laukaa. Peurunka. Näkymä vastarannalla häämöittävään golfkenttään hotellin aulasta. Sunnuntai 2007-03-25 klo 15. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 

<edellinen   seuraava>
2007
HUH 05
Torstai

637.

Ilmoita ilmaiseksi!
KOREJA, LAUKKUJA JA KORISTE-ESINEITÄ Suoraan Maahantuojalta!  Säästä!


Rakennus- ja siivousalan palvelua
Arsedel Oy
Äidin rakkaus  -  Vesille venosen mieli  -  Hullut päivät  -  Kirjoituksia SDP:n vaalitappiosta  -  Meri-Kukka ja Matti Ikeassa!  -  Kuvia hallitusneuvotteluihin Matti Vanhaselle  -  Vihreät seksillä hallitukseen?  -  Selättäjä!
 
altavista
msn
google
fi/Web

Torstai 2007-04-05. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Työttömän ihmisen puolesta itsensä ryvettävää poliittista tai ammatillista työväenliikettä ei ole. TYÖTÄ! Heikki Rinne. Otava 1984.
Piinaviikolla. Karmeita tarinoita.


TYÖTÄ!

Il Vangelo secondo Matteo
guardian/worldlatest guardian/inpictures
aftonbladet.se
dn.se
yle/uutiset

"ELOKUVALIPULLA KOHTUUTON HINTA"
 

Midnight Sun Restaurant
Patong - Kata
phuket.fi
 
 
 
 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Kaupunkikuva

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

   

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomanetti@hotmail.com
Sanomanetti: Linkit joka numeron etusivulle:  1999,   2000,   2001,   2002,   2003,   2004,   2005,   2006,   2007
MARTTI VALKONEN: Journalismin salat I: SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA  (Sanomanetti tiistaina 2005-02-22) .


Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.


Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva.


Guardian Unlimited  Thursday April 05 2007
 

UK sailors arrive at home base
Fifteen sailors and marines back in UK after 13 days captive in Iran.
New Chechen president sworn in
Former rebel accused of human rights abuses inaugurated.
Immigrants save US cities from shrinking
Parts of the metropolitan US are relying on hundreds of thousands of foreign immigrants to maintain population levels.
24 hours
In pictures: The best images from around the world.
Urban beach lets city's poor enjoy taste of Acapulco
Mexico City to open four 'urban oases' around the city, modelled on the famous riverside beaches in Paris and Rome.
Javans fired up over reactor next to volcano
· Nuclear plant would be genocide, say campaigners
· International nuclear agency gives go ahead
Pope's book accuses rich nations of robbery
· Benedict hails Marx's analysis of modern man
· Publication planned for 80th birthday
Russia's rival to US satnav on the horizon
It has been the source of frustration, enlightenment and missed turnings for millions of drivers across the world.
Weekly



Sanomanetti Torstai  2007-04-05.
Raportti:
Golfkenttäalueen myynti virhe.
Golf Laukaan vetovoimatekijä.
Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa.
Nyt on oikea aika kritisoida.
Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto?
Laukaa myy golfmaata.
Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.
Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.
Liite. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta. Pöytäkirjan pykälä.
Liite. Kunnanhallitus. Pöytäkirjan pykälä.
Liite. Kauppakirjaluonnos. (Lisäys maanantaina 2007-04-10).


Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Pääkirjoitus.

Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.

Laukaan kunnanhallitus hyväksyi eduskuntavaalien jälkeen maanantaina 2007-04-02 maakaupan, jolla käytännössä ostaja Laukaan Peurunkagolf Oy saa ilmaiseksi nykyisin vuokraamansa 67 hehtaarin maa-alueen Peurunka-järvien (Iso ja Pieni) rannoilta. Kaupan valmistelun aikana esitettiin aluksi hinnaksi 250 000 euroa, mutta neuvottelujen aikana (?) keksittiin hilata kauppahintaa ylöspäin 330 000 euroon ja lisättiin kaupan ehtoihin lause:

"Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2."

Julkisuuteen on paljastettu tämän lauseen tarkoittavan sitä, että rakennusoikeutta ei rajoiteta mitenkään lukumääräisesti. Näin ollen mahdollistuu esim. kolmen (3) 100 m2:n suuruisen omakotitalon rakentaminen. Asiantuntijan mukaan Peurunka-järven rantaan rakentamisen mahdollistava kyseisen rakennusoikeuden suuruinen tontti maksaa nykyisen hintatason mukaan 100 000 euroa. Tässä esimerkissä, yhtiö saisi myymällä tontit 300 000 euroa, jolloin yhtiölle kunnalle maksettavaksi jäisi 30 000 euroa 67 hehtaarin peltomaa-järvenranta-alueesta. Laskelma muuttuu vielä hurjemmaksi, jos saatu rakennusoikeus jaettaisiinkin neljään osaan, 75 m2 kullekin. Saman asiantuntijan mukaan tällaistenkin tonttien hinta Peurungan rannalta liikkuisi ainakin hintaluokassa 75 000 - 85 000 euroa, jopa nämäkin 100 000 eurossa. Hintahaarukan hintojen mukaan rakennusoikeuden arvo olisi 300 000 - 340 000 euroa. Tämän ylemmän hinnan toteutuessa osakeyhtiö, Laukaan Peurunkagolf Oy, saisi ilmaiseksi 67 hehtaarin maa-alueen muutaman kilometrin päästä Laukaan keskustasta järvien rannoilta ja hiukan lisäksi vielä selvää rahaa.

Tätä maakauppaa ovat kunnan puolelta olleet edistämässä niin kunnanjohtaja Esko Koliseva kuin kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen. He molemmat ovat myös Laukaan Peurunkagolf Oy:n osakkaita. Kuinka paljon he ovat kauppaan osallistuneet valmistelussa ja olleet siis jäävejä asiasta päättämään ja esittelemään on syytä selvittää. Ainakin kunnanjohtajan päätösesityksen perusteluissa kunnanhallitukselle on omituinen kohta:
 
"Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5 981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1 029 000 euron kokonaistuottoon."

Kyseinen lause on sinänsä totta. Mutta jos sillä perustellaan kaupan edullisuutta kunnalle se asettuu omituiseen valoon. Siinä unohdetaan, että vuonna 2036 kunta omistaisi kyseisen 67 hehtaarin maa-alueen täydellisesti ilman mitään vuokrasopimusrasitetta, ja voisi käyttää aluetta oman sen hetkisen tarpeensa mukaan.

Yhdeksi lauseeksi kiteytettynä kunnanjohtajan esityksessä myynnin perusteluksi esitetään: "Myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna." On hupaisaa tai oikeastaan aika surullista lukea tällaista perustelua kunnanhallituksen jäsenille esitettynä ja "unohtaa" laskelmasta se, että pääoma (67:n hehtaarin järvenrantatila) jää kunnan omistukseen tarkastellun 30 vuoden aikajakson jälkeen!

Kuntalaisten oikeus saada tietää ja toiminnan avoimuus on menestyvän kunnan elinehto. Näin ollen tämä maakauppa on syytä selvittää perinpohjin. Mainittakoon, että tammikuussa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta hylkäsi kaupan numeroin 7-2 kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen ennen lautakunnan kokousta suorittamasta painostuksesta huolimatta. Kokoukseen myyntiä puoltavan esityksen oli tehnyt
kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala.

Liitteenä joitakin tähän hätään löytynyttä asiaan liittyviä kirjoituksia Laukaa-Konnevesi-paikallislehdestä ja asiaa koskeva pykälä Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjasta sekä asiaa koskeva Kunnanhallitukselle tehty esitys, jonka Kunnanhallitus on nyt hyväksynyt äänin 6-4-1.

Torstai 2007-04-05. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti.
Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.


Golfkenttäalueen myynti virhe. Laukaa-Konnevesi. Puheenvuorot. Martti Nevala. Torstai 2007-01-18.

Golfkenttäalueen myynti virhe.

Laukaan kunta on tarjonnut Laukaan Peurunkagolf Oy:lle ostettavaksi omistamansa 67 hehtaarin golfkenttäalueen. Yhtiö on vuokrannut alueen noin 20 vuotta sitten 50 vuoden ajaksi. Vuokraoikeudet päättyvät vuosina 2037 ja 2038, siis noin 30 vuoden kuluttua. Peurunkagolf on 4.1.2007 hyväksynyt kunnan ostotarjouksen. Kukapa ei olisi, siksi edullinen tarjous oli. Nykyisin golfyhtiö maksaa alueesta vuokraa 6000 euroa vuodessa. Se tekee jäsentä kohti 4-5 euroa/vuosi.

Neuvoteltu kauppahinta 330 000 euroa on alle puolet hyvän, kilpaillun 67 ha:n rinnepeltomaan (670 000 euroa) hintatasosta. On huomattava, että pellon hinta nousee sitä korkeammaksi, mitä laadukkaammasta ja suuremmasta peltoalueen kaupasta kertakaupassa on kyse. Nykyinen vuokra ja neuvoteltu kauppahinta ovat selkeitä alihintoja, kun huomioidaan alueen sijainti, kentän erinomainen maapohja ja kaunis maisemamiljöö.

Kunta kuulemma luopuu sellaisista omistuksista, joita se ei itse käytä. Miksi myydä ja millä kiireellä, jos ei ole rahanpuutetta? Vai onko kunta niin hyvässä iskussa, että se voi soveltaa sellaista maapolitiikkaa, että se ostaa kalliilla ja myy halvalla? Jos myydä pitää, niin parempi on myydä metsämaata. Noin 80 hehtaarin laukaalaisesta pitkäpuustoisesta metsämaasta saa hyvinkin 330 000 euroa. Kirkonkylän kaavoitus on loitonnut keskustasta poispäin noin kilometrin vauhdilla 1970-1980 luvun taitteesta lähtien jokaisena kymmenvuotisjaksona. Nyt etäisimmät rakennuspaikat kirkonkylällä ovat jo 3,5 km:n päässä Kuntalasta, etäämmälläkin, kun Lasevan länsipuolinen asemakaava huomioidaan. Näin edeten golfkentän etäisyydellä 5-6 km keskustasta, ollaan 2030-luvun lopulla, kentän vuokraoikeuden päättymisen aikoihin.

Alue olisi kaavoituksellisesti haastavaa, ja helposti rakennettavaa ja kunnallistekniikan kustannuksilta edullisesti toteutettavaa maata. Alueeseen voi tutustua internetissä Laukaan Peurunkagolf Oy:n kotisivuilla peliväylien 1-18 kautta ja kenttäkartan avulla. Alue olisi asuinalueiden aatelia Laukaassa. Sille saataneen rakennusoikeutta 350 omakotitontin verran. Täysin rakennettuna siellä asuisi yli 1000 asukasta, enemmänkin, jos osa alueesta rakennetaan rivitaloina ja pienkerrostaloina. Tonttimaa ja 70 miljoonan euron rakennusomaisuus tuottavat kunnalle aikanaan kiinteistöveroa muutamassa vuodessa sen, mitä nyt puhuttu kauppahinta on.

Kaupan hyväksyy kaavoitus- ja rakennuslautakunnan käsittelyn jälkeen kunnanhallitus. Näin on vallanjaosta Laukaassa päätetty jo kaksi valtuustokautta sitten. Moniko valtuutettu tiesi tämän? Vahinko, kun lobbaajista vapaat ja kansalaisten valitsemat valtuutetut ovat si vussa muun muassa tästä asiasta päätettäessä. Kunnanhallitus tosin voi, jos oikein toimii ja rohkeus riittää, siirtää muun muassa tämäkin asian kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kunnanvaltuustossa asiasta ainakin keskusteltaisiin, sillä kaavoitus - ja rakennusmaan hankkiminen ja asukasluvun suotuisa kehitys on kehittyvän kunnan eräs tärkeimpiä tehtäviä nyt ja 30 vuoden kuluttuakin.

Golfaluetta vastaavan alueen ostaminen muualta kirkonkylältä maksaa aikanaan useita miljoonia euroja. Paras kauppa nyt juuri on tekemätön kauppa! Vastaava alue on joka tapauksessa jostain kirkonkylältä ostettava. Suunnat ja saatavuudet voi itse kukin tykönään miettiä. Ajatelkaa arvoisat päättäjät ja esittelijät. Olette tekemässä suuren virheen ja taloudellisen vahingon tuleville, vastuussa aikanaan oleville päättäjille ja asukkaille, jos nyt myytte alueen, jolla on erityistä arvoa Laukaan tulevalle kehitykselle muun muassa asuin- ja yritysalueena.

Toimitaan jatkossa kuten on tähänkin asti toimittu: Golf jatkakoon ainakin vuokra-ajan loppuun, vielä 30 vuotta. Tulevat luottamushenkilöt päättävät alueen myöhemmästä käytöstä, eli jatkuuko golf tai tarvitseeko kunta alueen. Golf saattaa 2030-luvun lopulla olla jo hiipuva, kannattamaton harrastus. Kymmenen vuoden siirtokin voisi olla asialle eduksi. Molempien osapuolia edustavat tuolloin jo eri silmälaseilla katsovat henkilöt kuin nyt.

Jos kauppa kaikesta huolimatta tehdään, tulisi myyntihinnan olla alueen arvoon nähden kohdallaan. Hinnan pitäisi olla aikanaan ostettavan kaavoituksen raakamaan hintatasoon verrattava hinta. Lopuksi erästä sanontaa mukaillen: "Ei se ole hullu, joka pyytää, hullu on se, joka antaa". Kuka lie pyytäjä ja kuka antaja jääköön itse kunkin arvattavaksi, vai onko sittenkään kukaan.

Näin miettii riippumaton ajattelija. Martti Nevala.

Kuva: Kirjoittajan mukaan Peurunkagolfin alue olisi Laukaassa asuinalueiden aatelia. Hän vastustaakin kunnan ja yhtiön välistä maakauppaa. Arkistokuva.

Golfkenttäalueen myynti virhe. Laukaa-Konnevesi. Puheenvuorot. Martti Nevala. Torstai 2007-01-18.



Golf Laukaan vetovoimatekijä. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Hannu Jalonen. Torstai 2007-01-25.

Golf Laukaan vetovoimatekijä.

Martti Nevala kirjoitti 18.1 Laukaa-Konnevesi-lehden puheenvuoropalstalle golfkentän maa-alueen myynnistä. Ottamatta kantaa kunnan maa-alueen myyntiprosessiin (jossa olen ollut Laukaan Peurunkagolfin neuvottelevana osapuolena) haluan kuitenkin tuoda esiin eräirtä tulkintoja ja oikaista Martin käsitystä golfharrastuksesta. Golf on harrastuksena yksi ainoista urheilulajeista, missä ei ole ikä- eikä sukupuolirajoitteita. Myös kilpailut voidaan järjestää sukupuolesta riippumattomiksi (miehet, naiset sekä juniorit tytöt, pojat samassa kilpailussa). Uusimmat tutkimukset ovat tuoneet kiistatta esiin myös lajin terveysvaikutukset. Suomigolfarin ainoana haittapuolena voidaan pitää pelikauden lyhyyttä, mutta sehän ei ole meidän päätettävissä.

Suomen Golfliitto viettää paraikaa 50-vuotisjuhlavuotta. Golf "rantautui" Suomeen hiukan aiemmin. Taliin (nykyisen Helsingin taajama-aluetta) 75 vuotta sitten. Silloin ei varmaankaan osattu aavistaa, että golf on vuosituhannen vaihteessa levinnyt ympäri Suomen. Pohjoisin yli 125 golfkentistämme sijaitsee Kittilän Levillä, eteläisimmät Suomenlahden rannoilla (useita kenttiä). Rekisteröityjen harrastajien määrä ylitti viime vuonna 115 000, jotka käyttivät harrastukseensa yhteensä vuositasolla 195 miljoonaa euroa. Nämä faktat tukevat takuuvarmasti harrastuksen jatkuvuuden.

Laukaan Peurunkagolf on perustettu v. 1989. Tuolloin kunnanpäättäjät pohtivat niitä vetovoimatekijöitä, mitä kuntaan tulisi saada. Päätöksenä oli tehdä golfkenttä Petruman alueelle, jossa sijaitsi helposti golfkentäksi muokattavaa peltomaata. Pitkäaikainen vuokrasopimus (johon olemme edelleen tyytyväisiä) golfyhtiön ja kunnan välille syntyi. Paikan valinta oli onnistunut. Maailmankuulu kenttäsuunnittelija Ronald Fream on todennut alueen olevan yksi kauneimmista maailmassa, missä hän on saanut golftyötään tehdä.

Golfyhtiö, joka omalla riskillään, ilman kunnan tai yhteiskunnan tukea, osakkeenomistajien myötävaikutuksella (omarahoitteisesti!) ja voittoa tavoittelemattomana lähti rohkeasti tuolloin erittäin haasteelliseen työhön. Myöhemmin olemme tulleet huomaamaan, miten kaukaa viisaita ja uudistushenkisiä päättäjät tuolloin olivat vuokratessaan maat Peurunkagolfin käyttöön. Tiedän perheitä, jotka ovat valinneet Laukaan asuinpaikakseen pääosin golfkentän vuoksi. Ne vajaat 300 laukaalaista, jotka ovat valinneet pysyvästi harrastuksekseen golfin eivät voi olla väärässä). Reilut tuhat (1000) muuta osakkeenomistajaa jättää sievoisen määrän euroja kuntaan joka vuosi yrityselämän muita palveluita käyttäessään (yksittäinen golffari käyttää vuositasolla keskimäärin 1700 euroa harrastukseensa, 1300x1700= 2,2 miljoonaa euroa).

Golf on juurtunut Laukaan kunnan vetovoimatekijäksi, ja edustaa käyttäjämääriltään suurehkoa 18-reikäistä kenttää. Vuotuiset käyntikerrat ovat ylittäneet jatkuvasti 25 000 kierroksen rajan. Vieraspelaajien (n. 5000) määrää on jouduttu hillitsemään kovan kysynnän vuoksi. Laukaan Peurunkagolf tarjoaa vuosittain työtä keskimäärin 11 henkilölle (joista osa nuoria), joten työllistäjänäkin olemme merkittävä yritys. Eri kilpailut ja yritystapahtumat tuovat vuosittain yhä kasvavan joukon pelaajia ihastumaan (osa) pysyvästi luonnon kauniiseen kenttäämme ja haluavat käydä vastaisuudessakin.

Matkailumerkityksessä olemme osa kunnan vetovoima- ja matkailuimagoa. Imagoa kasvattamaan on perustettu Peurunka-Center työryhmä. Kunta ja Peurunka-Kuusan alueen yrittäjät ovat löytämässä ne tulevaisuuteen luotaavat mahdollisuudet, mitä alue matkailumerkityksessä tarjoaa. Uskon vakaasti, että kunnan yrittäjäystävällinen ilmapiiri, jonka sain kokea mieleenpainuvasti hieman ehkä liikuttuneenakin lauantaina 13.1 Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa (onnittelut palkituille), takaa pysyvyyden ja rohkeuden katsoa eteenpäin kunnan vetovoimatekijöitä etsittäessä.

Sinulle Martti ja muillekin kuntalaisille haluan tarjota mahdollisuuden tulla tutustumaan alueeseemme ja lajiimme kesällä 2007, kun ruoho jälleen vihertää ja historiallinen Karlvikin kartano on avannut ovensa.

Yhteistyöterveisin.

Hannu Jalonen  toimitusjohtaja  Laukaan Peurunkagolf

Golf Laukaan vetovoimatekijä. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Hannu Jalonen. Torstai 2007-01-25.



Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa. Laukaa-Konnevesi. Tiina Kuusisalo. Torstai 2007-01-25.

Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa.


Laukaan Peurunkagolfin toive saada ostettua vuokraamansa omaksi ei miellytä kaavoitus- ja rakennuslautakuntaa. Se ei puolla kauppaa, mutta sanansa sanottavana on myös kunnanhallituksella. "Toivottavasti lautakunnan päätös ei jää lopulliseksi. Laukaan Peurunkagolfille maa-alueen osto ei kuitenkaan ole elinehto. Olemme tyytyväisiä pitkään vuokrasopimukseemme, mutta golfaajien kannalta olisi parempi, jos omistusoikeus vaihtuisi. Omaan alueeseen investoiminen loisi jatkuvuuspohjaa", toteaa Laukaan Peurunkagolfin toimitusjohtaja Hannu Jalonen.

Golfyhtiö haluaa ostaa Laukaan kunnalta vuokraamansa 67 hehtaarin maa-alueen 330 000 euron kauppahintaan, mutta Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta ei esitä myyntiä kunnanhallitukselle. Äänestyksessä Keskustan Juhani Hänninen, Anne Kirmanen, Maarit Nurminen ja Tarja Pääkkönen, SDP:n Markku Autio ja Meeri Pirttinen sekä Vasemmistoliiton Pirjo Montonen vastustivat kauppaa. Esittelijän alkuperäisesityksen kannalla olivat vain lautakunnan puheenjohtaja Timo Kärki (kok.) ja varapuheenjohtaja Pentti Hokkanen (kesk,), jotka olivat olleet myyntineuvotteluissa mukana. Lautakunnan enemmistö piti kauppahintaa alhaisena ja paikan muuttamista asuinalueeksi joskus tulevaisuudessa mahdollisena.

"Alue on kuin kunnan kansallisomaisuutta, kaunis kuin mikä, peltomaata, kahden järven välissä, lähellä kunnan keskustaa, kaupunkia ja lentokenttää. Sen arvo nousee koko ajan. On kannattavampaa odottaa, mitä tulevaisuus suunnitelmineen tuo mukanaan", perustelee Juhani Hänninen. Anne Kirmanen lisää, ettei kunnalla ole tarvetta myydä hienoa aluetta nyt. Vuokra-aikaa on jäljellä niin paljon, että kenttä voi rauhassa jatkaa toimintaansa. Golfyhtiön vuokrasopimukset päättyvät vuosina 2037 ja 2038. Maa- ja metsätalousarvoon perustuva vuosivuokra on 5 900 euroa. Alueella sijaitsi 1950-60 luvulla kunnan kaatopaikka, joka ei ole aiheuttanut toimenpiteitä alueen nykykäytössä. Jos ongelmia esiintyisi, olisi kunta likaajana maksaja.

"Kunnan kokonaisedun kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että kauppa syntyy. Nyt pannaan jarrua vapaalle yrittämiselle, estetään kehitystä. Suuret investoinnit jäävät tekemättä, jos alue ei ole omaa", harmittelee Timo Kärki, joka kertoo olevansa tyrmistynyt ja pettynyt lautakunnan päätökseen. Hänen mukaansa tilanne olisi tyystin toinen, jos tonttimaata ei muuallapäin olisi asumistarpeisiin. Asuinrakentamiselle kuitenkin löytyy muitakin kasvusuuntia.
Myyntihintakin on Kärjen mukaan realistinen. Alunperin Peurunkagolfin ostotarjous oli 250 000 euroa, mutta yhteisymmärryksessä sitä saatiin hilattua ylös. Toimitusjohtaja Jalonen muistuttaa, että yhtiö on tehnyt paljon työtä ja käyttänyt paljon varoja peltoalueen kaunistamiseksi. Hän korostaa, ettei golfyhtiö ryhdy grynderiksi. Se ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta.

Kauppakirjaluonnokseen on merkitty sadan euron sopimussakko kerrosneliömetriä kohti, jonka yhtiö joutuisi maksamaan, jos alueelle rakennettaisiin asuntoja tai mökkejä seuraavan 30 vuoden aikana. Kauppaan kuuluisi myös rakennusoikeutta rannan tuntumaan 300 neliön kokoisen omakotitalon verran. Jalosen mukaan yhtiö ei pyytänyt sitä, mutta ei myöskään myisi rakennuspaikkaa ulkopuolisille.

Kunnanjohtaja Esko Kolisevan mukaan asiassa ei vielä kannata hötkyillä puoleen taikka toiseen. Kunnanhallituksen päätettäväksi maakauppa ei tulle vielä lähiviikkoina vaan asiassa edetään maltilla. Koliseva toteaa, ettei tiettävästi yhtään golfkenttää ole lakkautettu, harrastajamäärät päinvastoin nousevat. Laukaa puolestaan kasvaa pääteiden suuntaisesti.

"Golf parantaa Laukaan vetovoimaisuutta. Mitä suurempi vetovoima kunnalla on, sitä enemmän hyvinvointia kasaantuu laukaalaisille asukkaille ja yrityksille", Laukaan Peurunkagolfin Jalonen korostaa. Peurunka Centeriä kehitetään voimakkaasti kaiken aikaa ja siinä golfilla on sijansa, samoin se on mukana alueelle tehtävässä Master Plan-suunnitelmassa. "Kyllä golfia pelataan vielä vuosikymmenienkin päästä. Suomen kymmenen parhaimman radan joukkoon kuuluva kenttä on tärkeä kunnan tunnettavuustekijänäkin." Kentän käyttäjämäärät ovat kasvaneet siinä määrin, että ahtauden takia laajennustarpeitakin olisi Jalosen mukaan. Ympäröivät alueet ovat yksityisten omistuksessa.

Kuva: Laukaan Peurunkagolf toimii pääasiassa kunnan vuokramaalla, sillä se omistaa vain 6,5 hehtaarin Karlvikin tilan. Nyt yhtiö olisi halukas ostamaan 67 hehtaarin alueen 330 000 euron kauppahinnalla. Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta ei kaupalle lämmennyt vaan esittää kunnanhallitukselle, ettei aluetta myydä.

Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa. Laukaa-Konnevesi. Tiina Kuusisalo. Torstai 2007-01-25.



Nyt on oikea aika kritisoida. Laukaa-Konnevesi- Yleisöltä. Ilpo Oksanen. Torstai 2007-03-15. Katkelma kirjoituksesta.

Nyt on oikea aika kritisoida.

... Nyt jälleen on aika äänestää, ja meidän laukaalaisten olisi syytä vetää ns. yhtä köyttä. Kuntatasolla tässä jokin aika sitten puitiin ja mietittiin, myytäisiinkö Peurungan golfkentäksi vuokrattu alue noin tuhannelle innokkaalle golfin harrastajalle omaksi. Peurunka Golf Oy:n osakkaista suurin osa on laukaalaisia, ja onpa Laukaan kuntakin osakkaana. Mielestäni juuri golf tekee Laukaata tunnetuksi ja nostaa kunnan imagoa, sillä kentällä käy paljon pelaajia eri puolilta Suomea ja jopa ulkomailtakin. Jos kenttä myydän osakkaille, saa lautakunta rahaa myynnistä. Osakkaat myös hoitaisivat kenttää nykyistä paremmin ja investoisivat siihen. Tämä taas työllistää kuntalaisia ja toisi kunnalle verotuloja.

Rohkenenpa sanoa, että nyt kansanedustajaehdokkaanakin oleva Timo Kärki oli järkevää päätöstä viemässä eteenpäin puoltaessaan alueen myyntiä osakeyhtiölle. Itsekin olen joskus käynyt pelaamassa Peurungan kentällä vieraideni kanssa, vaikka osakas en olekaan. Rohkenenpa myös olettaa, että osakkaita on kaikista puolueista eli kyseessä on kaikkien yhteinen etu. Golfaajat maksavat itse harrastuksensa - sallittakoon se heille. Ja maksua vastaan pääsevät vielä ei-jäsenetkin pelaamaan. Meillä on kunnassa rakennettu kuntalaisille ulkoilureittejä ja hiihtolatuja sekä laavuja ja kotia niiden varsille pilkottujen klapien kera. Nämä palvelut ovat vain tietylle osalle väestöä. Kunta on kokonaan unohtanut golfaajien lisäksi mm. autourheilua ja motocrossia sekä hevosurheilua harrastavat.  ...

Nyt on oikea aika kritisoida. Laukaa-Konnevesi- Yleisöltä. Ilpo Oksanen. Torstai 2007-03-15. Katkelma kirjoituksesta.



Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto? Laukaa-Konnevesi. Puheenvuoro. Erkki Järvelä. Torstai 2007-03-29.

Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto?

Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti 17.1. hylätä Laukaan Peurunkagolf Oy:n ja kunnan välillä neuvotellun 67 hehtaarin golfkenttäaluetta koskevan maakaupan. Hämmästelen päätöstä. Lautakunnassa ei ole selvästikään ymmärretty, mitä vaikutuksia päätöksestä seuraa koko Peurungan alueen kehittämiselle ja miten golfyhtiö voi toimia, jos sillä ei ole varmaa tietoa tulevaisuuden toimintaedellytyksistä. Asiasta päättää lopullisesti kunnanhallitus. Toivottavasti sieltä löytyy laajakatseisempaa ajattelukykyä.

Laukaan kunnanvaltuusto teki 1.12.1986 merkittävän periaatepäätöksen vuokrata Peurungan rannalta maata 50 vuodeksi perustettavalle golfyhtiölle. Vuokran suuruus oli sama minkä kunta sai vuokraviljelijöiltään ja se on nyt noin 6000 euroa vuodessa. Laukaan silloiset päättäjät osoittivat vahvaa kehittämistahtoa. Samassa periaatepäätöksessä puhtia olisi riittänyt 30 ha:n maa-alueen luovuttamiseen osakepääomasijoituksena Multamäen lasketteluyhtiölle. Tämä hanke jäi toteuttamatta, ehkä onneksi.

Laukaan kunnan kannalta golfkenttä on ilmainen liikuntamahdollisuus: reilut 1 000 osakasta rahoittavat sekä investoinnit että käyttökulut. Muihin liikuntamuotoihin kunta joutuu osallistumaan joko investointeihin tai käyttökuluihin tai molempiin: kirkonkylän liikuntahalli maksoi kunnalle 1,5 milj. euroa, Peurungan jäähalli tulee maksamaan 100 000 euroa. Pelkästään ulkoliikuntapaikkojen ylläpitoon käytetään 320 000 euroa vuodessa eli lähes 10 miljoonaa euroa 30 vuodessa.

Peurungan golfkenttä on tärkeä vetovoimatekijä Laukaan kunnalle. Minäkin tunnen lukuisia henkilöitä, jotka ovat muuttaneet Laukaaseen joko rakentamalla tänne talon tai ostamalla asunnon. Monet heistä ovat yrittäjiä. Kunnan verotulojen kannalta vaikutus ei ole aivan vähäinen. Golfkenttä on vetovoimatekijä, jos se on alueensa selkeästi paras kenttä. Peurungan kenttä on sellainen ainakin vielä, mutta Muuramen ja Hankasalmen kentät tulevat vauhdilla perässä. Jotta nykyinen asema säilyisi, olisi Peurungan kenttää laajennettava nykyisestä 18 reikäisestä 36-reikäiseksi. Suunnitelmia on olemassa, mutta päätöksiä ei ole tehty.

Maapohjan vuokra-aikaa on jäljellä 30 vuotta. Nyt varmaan osakkailta saattaa löytyä halukkuutta investoida, mutta mitä lyhyemmäksi jäljellä oleva vuokra-aika käy ja mitä enemmän maiden myymisestä asuntotonteiksi vuokra-ajan jälkeen puhutaan, sen epävarmemmaksi investointihalukkuus käy. Tästä syystä on täysin välttämätöntä, että golfyhtiö omistaa maan. Muussa tapauksessa golftoiminta saattaa 10 tai 20 vuoden kuluttua alkaa näivettyä.

Peurunkajärven alue tarjoaa tulevaisuudessa suuria mahdollisuuksia, joita on suunniteltu ns Peurunka Center-projektin tiimoilla. Peurungan kuntoutuskeskuksen perinteinen veteraaniasiakaskunta on loppumassa ja se pitäisi pystyä korvaamaan uusilla asiakkailla. Monia kehittämistoimia onkin jo toteutettu ja monia suunnitteilla. Peurungan vapaa-aika ja kylpylä sekä koulutus ja hyvinvointipalvelujen rinnalle on muodostunut merkittävä yritysverkosto. Sen merkittävä osa on Peurunka Golf Oy. Jos golfyhtiön toimintaedellytyksiä ei haluta kunnan päätöksin edistää, yhtiö ei voi olla omalta osaltaan olla tukemassa Peurungan alueen liiketoimintakokonaisuuden kasvattamista. Ainakaan näivettyvästä golfyhtiöstä ei siihen ole.

Peurunkajärven alue on kovassa kilpailusarjassa maamme muiden vapaa-ajan ja hyvinvointikeskusten kanssa. Mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa kehittämistä: Jämsän Himokselle suunnitellaan sekä kylpylää että täysmittaista golfkenttää. Tahkolla on alkamassa 18-reikäisen kentän lisäksi uuden 27-reikäisen golfkentän rakentaminen.

Laukaan kunnan ja Peurunka Golf Oy:n välisissä neuvotteluissa on sovittu kauppahinnaksi 330 000 euroa. Jotkut poliittiset päättäjät ovat pitäneet sitä liian alhaisena; ovat laskeskelleet, että asuntotontteina siitä saisi paremman hinnan. Rakentamalla nykyinen golfkenttä täyteen kerrostaloja tontin hinnat olisivat vieläkin huikeampia. Asiaa voidaan miettiä vasta 30 vuoden kuluttua vuokrasopimuskauden umpeuduttua. Silloin Keski-Suomi on väestöltään vähenevää aluetta ja keski-ikä on nykyistä huomattavasti korkeampi. Kukaan ei kykene arvioimaan tonttimaan hintaa silloin. Se on kuitenkin selvä, että golfyhtiön osakkaat haluavat pelata golfia eivätkä koskaan tule sallimaan talojen rakentamista pyhälle golfmaalle, vaikka yhtiö maan omistaisikin. Sitä paitsi kaavoitusmonopoli on kunnalla.

On hyvä muistaa, että myymällä maan golfyhtiölle kunta voisi esimerkiksi lyhentää sovitulla summalla (330 000 euroa) velkojaan ja ansaita korkomenojen säästönä 30 vuodessa toisen mokoman. Entä minkä viestin kunnanhallitus välittäisi eteenpäin yhtyessään kaavoitus- ja rakennuslautakunnan kantaan? Ensinnäkin sen, että kuntaan sopimuskumppanina ei voi täysin luottaa. Toiseksi se, että kehittämistahdonkin kanssa on vähän niin ja näin. Laukaalaisena veronmaksajana toivoisin, että kunnanhallitus ajattelisi asiaa tunteen ohella myös sillä aivopuoliskolla, jossa järki sijaitsee.

Erkki Järvelä  ent. maakuntajohtaja.

Kuva: "Peurungan golfkenttä on vetovoimatekijä Laukaan kunnalle", kirjoittaja toteaa. Arkistokuva.

Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto? Laukaa-Konnevesi. Puheenvuoro. Erkki Järvelä. Torstai 2007-03-29.



Laukaa myy golfmaata. Laukaa-Konnevesi. Tällä viikolla. Keskiviikko 2007-04-04.


Laukaa myy golfmaata.

Laukaan kunta myy Laukaan Peurunkagolfille noin 67 hehtaarin maa-alueen. Kauppahinnaksi on neuvoteltu 330 000 euroa. Kunnanhallitus joutui äänestämään asiasta maanantaina, ja myyntipäätös voitti äänin 6-4. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta oli omassa kokouksessaan päätynyt äänestyksen jälkeen vastustamaan kaupantekoa. Maan hinnasta oltiin hallituksessa erimielisiä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen (kesk.) mukaan hinta on keskiverto peltomaan hinta eikä hänen mielestään ole liian alhainen. Alueen neliöhinnaksi muodostui vajaa 0,5 euroa. Parkkonen muistuttaa, kuinka tärkeää alueen kehittäminen on koko kunnan kannalta. Se myös tukee Laukaan liikuntapaikkatarjontaa.

Laukaa myy golfmaata. Laukaa-Konnevesi. Tällä viikolla. Keskiviikko 2007-04-04.



Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti. Laukaa-Konnevesi. Keskiviikko 2007-04-04. (Ei kirjoittajan nimeä).

Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.

Laukaan kunta myy Laukaan Peurunkagolfille noin 67 hehtaarin maa-alueen 330 000 euron kauppahinnalla. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaisessa kokouksessaan äänestyksen jälkeen. Kaavoitus- ja rakennuslautakuntakin oli äänestänyt asiasta, mutta päätynyt vastustamaan kaupantekoa. Kunnanhallituksessa SDP:n Leena Kalmari, Pekka Laitinen, ja Tapio Valkonen sekä Vasemmistoliiton Kari Koivisto ja Keskustan Pirjo Vuorenpää halusivat palauttaa asian uudelleen neuvoteltavaksi kauppahinnan nostamiseksi. Esitys kaatui kuitenkin äänin 6-5. Kun sen jälkeen äänestettiin kaupan hyväksymisestä, olivat vasemmiston edustajat päätöstä vastaan. Vuorenpään äänestäessä tyhjää hyväksyttiin kunnanjohtajan esitys äänin 6-4.

"Me emme ole myyntiä ja alueen kehittämistä vastaan, mutta hinta on liian alhainen. Neliöhinnaksi ei tule edes puolta euroa. Samassa kokouksessa kunta päätti ostaa Rokkakankaalta maata 1,30 euron neliöhinnalla", Pekka Laitinen vertaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen (kesk.) mukaan hinta on keskiverto peltomaan hinta eikä hänen mielestään ole liian alhainen. Hän muistuttaa, kuinka tärkeää alueen kehittäminen on koko kunnan kannalta. Se myös tukee Laukaan liikuntapaikkatarjontaa.

Kaupan perusteluina esitettiin, että myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna. Vuokraamalla päädytään 472 000 euron kokonaistuottoon vuokrausajan loppuun eli vuoteen 2036 mennessä korkoa korolle laskien. Mikäli kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, nousee kokonaistuotto yli miljoonaan euroon. Kuntastrategiassa on sovittu tarpeettomasta omaisuudesta luopumisesta. Lisäksi muistutettiin, että golfyhtiön suotuisa kehitys tukee kunnan kehitystä.

Tavoitteeksi asetettiin, että yhtiö saa rantavyöhykkeeltä rakennusoikeutta noin yhden omakotitalon verran eli 300 kerrosneliömetriä. Mikäli kaupasta 30 vuoden kuluessa alueella toteutetaan muuta kuin golftoimintaan liittyvää rakentamista, yhtiö maksaa kunnalle sopimussakkoa sata euroa jokaiselta haetulta kerrosneliömetriltä. Keskustelua herättänyt vanha kaatopaikan alue rajattiin pois myytävästä alueesta eli se jää edelleen vuokralle.

"Tämä on hyvä päätös Laukaan Peurunkagolfille, Peurunka Centerille ja alueen yrityselämälle. Nyt meillä on hyvät mahdollisuudet etsiä yhteistyökumppaneita laajennukselle", toteaa Laukaan Peurunkagolf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Koskinen. Laajennussuunnitelmat ovat jo pitkällä, ja jos kaikki etenee suotuisasti, voi uusi 9-reikäinen viheriö olla valmis parin vuoden kuluttua. Pitkällä aikavälillä tavoite on saada toinen 18-reikäinen kenttä. Taustalla on kävijämäärien kasvu, mutta myös huoltotoimien helpottaminen.

Vasemmistoryhmä jätti asiasta eriävän mielipiteen. Siinä se muistuttaa, että vuokra-aikaa on jäljellä vielä 30 vuotta, joten toiminnan jatkaminen on turvattu. Koska kunta olisi saanut vuokratuloa jäljellä olevalta ajalta noin 177 000 euroa, jää nettomyyntihinnaksi vain noin 153 000 euroa. "Pohjaesityksen mukainen kokonaishintakaan, alle 0,50 euroa neliöltä, ei noudata kunnan maanhinnoitteluperusteita ja aiheuttaisi epätasa-arvoa. Tulevaisuutta ajatellen se muodostaisi kohtuuttoman alhaisen hintatason ja saattaisi vaikuttaa myös yksityisten suunnittelemien maanmyyntisopimusten hintoihin", eriävässä mielipiteessä todetaan.

Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti. Laukaa-Konnevesi. Keskiviikko 2007-04-04. (Ei kirjoittajan nimeä).



Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Pääkirjoitus.

Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.

Laukaan kunnanhallitus hyväksyi eduskuntavaalien jälkeen maanantaina 2007-04-02 maakaupan, jolla käytännössä ostaja Laukaan Peurunkagolf Oy saa ilmaiseksi nykyisin vuokraamansa 67 hehtaarin maa-alueen Peurunka-järvien (Iso ja Pieni) rannoilta. Kaupan valmistelun aikana esitettiin aluksi hinnaksi 250 000 euroa, mutta neuvottelujen aikana (?) keksittiin hilata kauppahintaa ylöspäin 330 000 euroon ja lisättiin kaupan ehtoihin lause:

"Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2."

Julkisuuteen on paljastettu tämän lauseen tarkoittavan sitä, että rakennusoikeutta ei rajoiteta mitenkään lukumääräisesti. Näin ollen mahdollistuu esim. kolmen (3) 100 m2:n suuruisen omakotitalon rakentaminen. Asiantuntijan mukaan Peurunka-järven rantaan rakentamisen mahdollistava kyseisen rakennusoikeuden suuruinen tontti maksaa nykyisen hintatason mukaan 100 000 euroa. Tässä esimerkissä, yhtiö saisi myymällä tontit 300 000 euroa, jolloin yhtiölle kunnalle maksettavaksi jäisi 30 000 euroa 67 hehtaarin peltomaa-järvenranta-alueesta. Laskelma muuttuu vielä hurjemmaksi, jos saatu rakennusoikeus jaettaisiinkin neljään osaan, 75 m2 kullekin. Saman asiantuntijan mukaan tällaistenkin tonttien hinta Peurungan rannalta liikkuisi ainakin hintaluokassa 75 000 - 85 000 euroa, jopa nämäkin 100 000 eurossa. Hintahaarukan hintojen mukaan rakennusoikeuden arvo olisi 300 000 - 340 000 euroa. Tämän ylemmän hinnan toteutuessa osakeyhtiö, Laukaan Peurunkagolf Oy, saisi ilmaiseksi 67 hehtaarin maa-alueen muutaman kilometrin päästä Laukaan keskustasta järvien rannoilta ja hiukan lisäksi vielä selvää rahaa.

Tätä maakauppaa ovat kunnan puolelta olleet edistämässä niin kunnanjohtaja Esko Koliseva kuin kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen.He molemmat ovat myös Laukaan Peurunkagolf Oy:n osakkaita. Kuinka paljon he ovat kauppaan osallistuneet valmistelussa ja olleet siis jäävejä asiasta päättämään ja esittelemään on syytä selvittää. Ainakin kunnanjohtajan päätösesityksen perusteluissa kunnanhallitukselle on omituinen kohta:
 
"Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5 981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1 029 000 euron kokonaistuottoon."

Kyseinen lause on sinänsä totta. Mutta jos sillä perustellaan kaupan edullisuutta kunnalle se asettuu omituiseen valoon. Siinä unohdetaan, että vuonna 2036 kunta omistaisi kyseisen 67 hehtaarin maa-alueen täydellisesti ilman mitään vuokrasopimusrasitetta, ja voisi käyttää aluetta oman sen hetkisen tarpeensa mukaan.

Yhdeksi lauseeksi kiteytettynä kunnanjohtajan esityksessä myynnin perusteluksi esitetään: "Myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna." On hupaisaa tai oikeastaan aika surullista lukea tällaista perustelua kunnanhallituksen jäsenille esitettynä ja "unohtaa" laskelmasta se, että pääoma (67:n hehtaarin järvenrantatila) jää kunnan omistukseen tarkastellun 30 vuoden aikajakson jälkeen!

Kuntalaisten oikeus saada tietää ja toiminnan avoimuus on menestyvän kunnan elinehto. Näin ollen tämä maakauppa on syytä selvittää perinpohjin. Mainittakoon, että tammikuussa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta hylkäsi kaupan numeroin 7-2 kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen ennen lautakunnan kokousta suorittamasta painostuksesta huolimatta.
Kokoukseen myyntiä puoltavan esityksen oli tehnyt kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala.

Liitteenä joitakin tähän hätään löytynyttä asiaan liittyviä kirjoituksia Laukaa-Konnevesi-paikallislehdestä ja asiaa koskeva pykälä Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjasta sekä asiaa koskeva Kunnanhallitukselle tehty esitys, jonka Kunnanhallitus on nyt hyväksynyt äänin 6-4-1.

Torstai 2007-04-05. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti.
Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.





Laukaa.fi

Liite.

Laukaan kunta PÖYTÄKIRJA TARKASTETTU
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 1 / 2007
Kokousaika
17.01.2007 keskiviikko klo 13.00 - 15.59
Kokouspaikka
Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone

SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
Timo Kärki puheenjohtaja
Pentti Hokkanen varapuheenjohtaja
Anne Kirmanen jäsen
Tarja Pääkkönen jäsen
Juhani Hänninen jäsen
Markku Autio jäsen
Meeri Pirttinen jäsen
Pirjo Montonen jäsen
Maarit Nurminen varajäsen

Poissa Seppo Pannula jäsen
 
MUUT SAAPUVILLA OLLEET
Marko Kytömaa kunnanhallituksen edustaja
Heikki Ala-Tauriala kaavoituspäällikkö, esittelijä
Risto Mustonen joht.rakennustarkastaja, esittelijä
Minna Häyrinen terveystarkastaja, esittelijä
Kalevi Virtanen ympäristötoimenjohtaja, p 14.15
Pentti Salo hallintosihteeri, pöytäkirjanpitäjä
 
PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.
Laukaa, perjantai 19.1.2007
Anne Kirmanen
Meeri Pirttinen
 
PÖYTÄKIRJA OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ
Maankäyttöosasto, maanantai 22.1.2007, virka-aikana

11 / 11 § MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 17.01.2007
LISTAN ASIANRO 11 
11 § Asianro 553 / 621 / 2006

MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Valmistelija: Kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala , p. 014- 839 0210

Laukaan Peurunkagolf Oy on tarjoutunut ostamaan kunnalta vuokrasopimuksilla hallitsemansa kenttäalueet n. 67 ha 250.000 euron kokonaishinnasta.
Yhtiöllä on alueeseen kaksi vuokrasopimusta, joista toinen päättyy 2037 ja toinen 2038. Vuotuinen vuokra on 5 900 euroa. Se on perustunut maa- ja metsätalousarvoon. Vuokra-alueella sijaitseva klubirakennus on liitetty kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon.

Asiasta on osapuolten kesken neuvoteltu. Neuvottelutuloksen mukaan alueen kokonaishinta on 330 000 euroa rasituksista vapaana. Vuokraoikeudet raukeavat tarpeettomina omistusoikeuden siirtyessä.

Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2.

Yhtiö ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta. Mikäli kaupan laillistumisesta lukien seuraavan 30 vuoden aikana alueelle tapahtuu asunto- tai lomarakentamista / muuta kuin golftoimintaan välittömästi liittyvää rakentamista, yhtiö maksaa kunnalle sopimussakkoa 100 euroa jokaiselta haetulta kerrosalaneliömetriltä. Sakko maksetaan rakennuslupaa haettaessa ja se sidotaan elinkustannusindeksiin.

Mahdolliset uudet rakennukset liittyvät sopimuksella kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon. Mitoitus kunnan hyväksymien normien mukaisesti. Yhtiö rakentaa alueen sisäisen tieverkon, paikoitusalueet, istutettavat alueet sekä valaistuksen.
 
Liitteenä kauppakirjaluonnos. LIITE 7

Ehdotus
Kaavoituspäällikkö:
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy em. liitteen mukaisen kauppakirjan.

Päätös
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta:
Keskustelun kuluessa jäsen Hänninen, useiden kannattamana esitti, että lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että em. kauppaa ei tässä vaiheessa tehdä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asian ratkaisemiseksi suoritettava äänestys. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta "jaa" ja ne, jotka kannattavat jäsen Hännisen tekemää esitystä äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi "jaa" ääntä (Kärki, Hokkanen) ja seitsemän "ei" ääntä (Hänninen, Nurminen, Kirmanen, Pääkkönen, Autio, Pirttinen, Montonen). Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että jäsen Hännisen esitys on tullut kaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätökseksi. Jäsen Hokkanen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä tämän pykälän käsittelytavasta.
_____________



Laukaan kunta PÖYTÄKIRJA TARKASTETTU
Kunnanhallitus 6 / 2007
Kokousaika
02.04.2007 klo 14.00 - 17.10
Kokouspaikka
Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone

SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
Parkkonen Pertti, puheenjohtaja
Kalmari Leena, 1. varapuheenjohtaja
Niemistö Eva-Kaisa, 2. varapuheenjohtaja
Haverinen Veikko
Koivisto Kari
Kytömaa Marko
Laitinen Pekka
Nukarinen Riitta
Pekkala Ulla
Valkonen Tapio
Vuorenpää Pirjo
  
MUUT SAAPUVILLA OLLEET
Suomala Antti, valtuuston puheenjohtaja
Pihlajasaari Helena, valtuuston 1. varapuheenjohtaja -16.54
Honkonen Leena, valtuuston 2. varapuheenjohtaja - 16.00
Koliseva Esko, kunnanjohtaja
Honkonen Esko, hallintojohtaja, ptk:n pitäjä - 16.00
  
PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.
Laukaa, 5.4.2007
Ulla Pekkala
Marko Kytömaa
PÖYTÄKIRJA OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ
10.4.2007 kunnanvirastossa virka-aikana

12 / 103 § MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Kunnanhallitus 02.04.2007
LISTAN ASIANRO 12 
103 § Asianro 553 / 621 / 2006
Liitteet
 - 0107_001.pdf
 
MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Valmistelija: Kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala , p. 014- 839 0210

Laukaan Peurunkagolf Oy on tarjoutunut ostamaan kunnalta vuokrasopimuksilla hallitsemansa kenttäalueet n. 67 ha 250.000 euron kokonaishinnasta.

Yhtiöllä on alueeseen kaksi vuokrasopimusta, joista toinen päättyy 2037 ja toinen 2038. Vuotuinen vuokra on 5 900 euroa. Se on perustunut maa- ja metsätalousarvoon. Vuokra-alueella sijaitseva klubirakennus on liitetty kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon.

Asiasta on osapuolten kesken neuvoteltu. Neuvottelutuloksen mukaan alueen kokonaishinta on 330 000 euroa rasituksista vapaana. Vuokraoikeudet raukeavat tarpeettomina omistusoikeuden siirtyessä.

Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2.

Yhtiö ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta. Mikäli kaupan laillistumisesta lukien seuraavan 30 vuoden aikana alueelle tapahtuu asunto- tai lomarakentamista / muuta kuin golftoimintaan välittömästi liittyvää rakentamista, yhtiö maksaa kunnalle sopimussakkoa 100 euroa jokaiselta haetulta kerrosalaneliömetriltä. Sakko maksetaan rakennuslupaa haettaessa ja se sidotaan elinkustannusindeksiin.

Mahdolliset uudet rakennukset liittyvät sopimuksella kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon. Mitoitus kunnan hyväksymien normien mukaisesti. Yhtiö rakentaa alueen sisäisen tieverkon, paikoitusalueet, istutettavat alueet sekä valaistuksen.
 
kara 17.1.2007 § 11
Liitteenä kauppakirjaluonnos. ( LIITE 7)
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf

Ehdotus Kaavoituspäällikkö:
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy em. liitteen mukaisen kauppakirjan.

Päätös Kaavoitus- ja rakennuslautakunta:
Keskustelun kuluessa jäsen Hänninen, useiden kannattamana esitti, että lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että em. kauppaa ei tässä vaiheessa tehdä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asian ratkaisemiseksi suoritettava äänestys. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen:
Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta "jaa" ja ne, jotka kannattavat jäsen Hännisen tekemää esitystä äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi "jaa" ääntä (Kärki, Hokkanen) ja seitsemän "ei" ääntä (Hänninen, Nurminen, Kirmanen, Pääkkönen, Autio, Pirttinen, Montonen). Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että jäsen Hännisen esitys on tullut kaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätökseksi.
Jäsen Hokkanen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä tämän pykälän käsittelytavasta.
_____________
kh 2.4.2007
Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5 981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1 029 000 euron kokonaistuottoon.

Virasto on tehnyt kauppakirjaluonnokseen tarvittavat korjaukset mm: Kaatopaikka-alue ei kuulu kauppaan, määräalojen rajaukset on tarkistettu yleiskaavan mukaisiksi, pinta-alat tarkistettu ja väylä 16 on rajattu kokonaan mukaan kiinteistörajaan saakka golf-käyttötarkoitus huomioiden.
 
Kauppakirjaluonnos ja kartta liitteenä.

LIITE 7
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf

Ehdotus
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy edellä olevan kauppakirjan, koska
- myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna
- kuntastrategian mukaan tarpeettomasta omaisuudesta luovutaan
- Laukaan Peurunkagolf Oy:n suotuisa kehitys tukee kunnan kehitystä.

Päätös
Kunnanhallitus:
 
Merkittiin, että pöytäkirjanpitäjä Esko Honkonen ja valtuuston 2. varapuheenjohtaja Leena Honkonen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Syyt: Esko Honkonen on Laukaan Peurunkagolf Oy:n hallituksen jäsen ja Leena Honkonen on hänen puolisonsa.

Kunnanhallitus päätti että pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän kohdalla toimii kunnanjohtaja Esko Koliseva.

Keskustelun kuluessa jäsen Pekka Laitinen esitti Leena Kalmarin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi selvästi korkeamman hinnan saamiseksi.

Puheenjohtaja päätti tältä osin keskustelun ja totesi, että koska on tehty asian palauttamista koskeva kannatettu esitys, on siitä, että jatketaanko asian käsittelyä tässä kokouksessa suoritettava äänestys. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa, vastaavat "jaa" ja jotka ovat asian palauttamisen kannalla, vastaava "ei". Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) "jaa" ääntä (Haverinen, Kytömaa, Niemistö, Nukarinen, Parkkonen ja Pekkala) ja viisi (5) "ei" ääntä (Kalmari, Koivisto, Laitinen, Valkonen ja Vuorenpää).

Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että kunnanhallitus on päättänyt jatkaa asian käsittelyä tässä kokouksessa.

Keskustelun jatkuessa jäsen Leena Kalmari esitti jäsen Pekka Laitisen kannattamana, että kyseessä olevia maa-alueita ei myydä Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.

Keskustelun aikana kunnanjohtajan ehdotusta kannattivat jäsenet Marko Kytömaa, Eva-Kaisa Niemistö ja Veikko Haverinen.

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asian ratkaisemiseksi äänestettävä. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka ovat kunnanjohtajan ehdotuksen kannalla, vastaavat "jaa" ja jotka kannattavat Leena Kalmarin tekemää esitystä, vastaavat "ei". Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) "jaa" ääntä (Haverinen, Kytömaa, Niemistö, Nukarinen, Parkkonen ja Pekkala) ja neljä (4) "ei" ääntä (Kalmari, Koivisto, Laitinen ja Valkonen). Yksi (1) jäsen jätti äänioikeutensa käyttämättä (Vuorenpää).

Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että jäsenet Pekka Laitinen, Leena Kalmari, Kari Koivisto ja Tapio Valkonen jättivät päätökseen yhteisen kirjallisen eriävän mielipiteensä liitettäväksi pöytäkirjaan.

LIITE 8.



Liite.
Torstai 5. huhtikuuta 2007   
Kunnanhallituksen jäsenet toimikaudeksi 2005-2006

Nimi Puolue
Henkilökohtainen varajäsen
 
Pj. Parkkonen Pertti maanviljelijä KESK
Närhi Risto
 
1 vpj. Kalmari Leena hammashoitaja SDP
Markku Autio

2. vpj. Niemistö Eva-Kaisa osastonhoitaja KOK
Tarvainen Erkki
 
Jäsen Valkonen Tapio   SDP 
Lamberg Taina
 
Jäsen Haverinen Veikko ylikonstaapeli evp. KESK
Savolainen Anja
 
Jäsen Koivisto Kari  VAS
Leinonen Tarja

Jäsen Kytömaa Marko maanviljelijä  KESK
Järvelä Ritva-Liisa
 
Jäsen Laitinen Pekka insinööri SDP
Rahkonen Niina
 
Jäsen Nukarinen Riitta emäntä  KESK
Lepistö Jorma
 
Jäsen Pekkala Ulla erikoissairaanhoitaja  KESK
Sysmäläinen Eero
 
Jäsen Pirjo Vuorenpää yrittäjä KESK
Hokkanen Pentti

Esittelijä kunnanjohtaja Esko Koliseva.

Torstai 5. huhtikuuta 2007   
Kunnanhallituksen jäsenet toimikaudeksi 2005-2006
http://www.laukaa.fi/page1.php?hid=382


Jatkuu.
Kuvia: Laukaa. 


Lisäys!
Sanomanetti  Maanantai 2007-04-10.
MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE
Liite 7. Kauppakirjaluonnos.
Kunnanhallitus 02.04.2007
LISTAN ASIANRO 12 
103 § Asianro 553 / 621 / 2006
(Kartta osittain).
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf
Lisäys!
Sanomanetti  Maanantai 2007-04-10.
MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE
Liite 7. Kauppakirjaluonnos.
Kunnanhallitus 02.04.2007
LISTAN ASIANRO 12 
103 § Asianro 553 / 621 / 2006
(Kartta osittain).
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf


Jatkuu.
 


 
 
Mikko Ilonen teki suomalaista golfhistoriaa: Miesten Euroopan kiertueen turnausvoitto. 

Urheilua. Jakarta. Kuva sunnuntaina 2007-02-18. "Pokaalipusu". Indonesian pääkaupungissa Jakartassa pelatussa turnauksessa varapresidentti Yusuf Kalla ojensi Mikko Iloselle 175 00 dollarin palkintosekin. Ilonen pelaa seitsemättä kauttaan Golfin Euroopan kiertueella ja ammattilaiseksi hän siirtyi 2001. Kuva Viasat Sportin kuvasta Pertti Manninen.

Guardian Unlimited  Monday February 19 2007 
Nissan Open California  Harrington fails to take chances as Mickelson powers forward
"Meanwhile, Mikko Ilonen closed with a 70 to take the weather-hit Indonesia Open and become the first Finn to win on the European tour. The 27-year-old finished on a nine-under total of 275 in Jakarta, one stroke ahead of the second-placed trio of Frankie Minoza of the Philippines, Shiv Kapur of India and Andrew Tampion of Australia."
"I've been thinking about this all week but I've had to try to put it out of my mind and concentrate out on the golf course," said the Finn, who was forced to return to the course early on the last two days to complete the previous days' rounds. "It's been tough to do that, especially with having to go out and wait, and go out and wait again, but I'm feeling good to finally win."

Guardian Unlimited  Saturday February 17, 2007
Indonesia Open  Ilonen springs to front in Indonesia
"Mikko Ilonen of Finland was tied for the lead with Andrew Tampion of Australia at the end of the second day of the weather-interrupted Indonesia Open.
They finished on eight under par with Ilonen, who trailed the overnight leader, Chawalit Plaphol, by one stroke after an opening 66 on Thursday, recording three under with one hole to play in his second round before darkness brought play to an end at Damai Indah Golf and Country Club."
 

Extra! Laukaan kunnavaltuuston puheenjohtaja Antti Suomala oli läsnä puheoikeudella siinä kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina 2007-04-02 , jossa päätettiin maa-alueen myymisestä Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.
Kuva: Lauantai 2007-03-10. "Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". Kuva: Pertti Manninen. Kylässä Jyväskylässä 4.
"Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". Kuva: Pertti Manninen.


Jatkuu.





Kuvia: Laukaa. Tammikuu 2007.
 
Kuva. 2007-01-02 klo 14.30. "Hirvitonttu". Laukaa. Kirjastoi. Pertti Manninen.  Laajenna kuva. 
Onnellista uutta vuotta!  Gott nytt år!  Happy New Year! 
Sanomanetti.
Kuva. 2007-01-02 klo 14.30. "Hirvitonttu". Laukaa. Kirjastoi. Pertti Manninen.  Laajenna kuva. 
Onnellista uutta vuotta!  Gott nytt år!  Happy New Year! 
Sanomanetti.
 
 

"Katusaarnaaja". Eino Korhonen julistaa Jumalan sanaa Laukaan keskustassa. Kuva. 2007-01-03 klo 14.50. Pertti Manninen.  Lähennä kuva. 
"Jeesus on tie, totuus ja elämä. Olemme nyt tässä Laukaantiellä, joka johtaa ..."  
Katso myös kuva "Eino ja Mig".
 "Katusaarnaaja". Eino Korhonen julistaa Jumalan sanaa Laukaan keskustassa. Kuva. 2007-01-03 klo 14.50. Pertti Manninen.  Lähennä kuva. 
"Jeesus on tie, totuus ja elämä. Olemme nyt tässä Laukaantiellä, joka johtaa ..."  
Katso myös kuva "Eino ja Mig".
 
 
"Tuomo ja pyörä vuoden ensimmäisenä lumisena päivänä maan ollessa hetken valkoinen muuttuakseen jo seuraavana päivänä taas mustaksi ja vihreäksi." Kuva torstaina 2007-01-04 klo 14.25 Laukaa. Pertti Manninen.  Lähennä kuva. 
"Tuomo ja pyörä vuoden ensimmäisenä lumisena päivänä maan ollessa hetken valkoinen muuttuakseen jo seuraavana päivänä taas mustaksi ja vihreäksi." Kuva torstaina 2007-01-04 klo 14.25 Laukaa. Pertti Manninen.  Lähennä kuva.   
 

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Kotipihlaja klo 12.15. - Sunnuntaikauppa Siwa. Laukaa klo 15.50. Kuvat. Pertti Manninen


Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Kotipihlaja klo 12.15. - Sunnuntaikauppa Siwa. Laukaa klo 15.50. Kuvat. Pertti Manninen



 
"Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2007-01-15 klo 08.55.
"Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2007-01-15 klo 08.55.
 

 
Ruudun takaa. Tilhi pikkupihlajan oksan nokassa parinkympin pakkasessa illan hämärässä muun parven huilatessa hetkisen koivujen oksilla. Kuva maanantaina 2007-01-22 klo 15.50 Pertti Manninen.  - Sama (?) parvi aikaisemmin:  "Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen".  Laajenna kuva! 
Ruudun takaa. Tilhi pikkupihlajan oksan nokassa parinkympin pakkasessa illan hämärässä muun parven huilatessa hetkisen koivujen oksilla. Kuva maanantaina 2007-01-22 klo 15.50 Pertti Manninen.  - Sama (?) parvi aikaisemmin:  "Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen".  Laajenna kuva! 
 

"../../01/25/etusivu.html#viimeinen">
Keski-Suomi. Jyväskylä. Laukaa. KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli".
KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli".  Väri: mustavalkoinen, kuonossa ruskeaa, korkeus 25 cm. Katosi Tyyppälänjärven päästä läheltä Touruvuoren kuntopolkua 14.1.  Koira todennäköisesti arastelee vieraita. Löytymiseen johtuvasta vihjeestä palkkio !!  Viimeisin havainto Tiituspohjassa  ma 22.1 !!!  Kaikki tiedot Aki Niininen.

 
Elise ja Timo matkalla eduskuntaan. Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27.

Keski-Suomi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat Elise ja Timo sekä heidän vaalibussinsa kuljettaja hymyilevät aurinkoisena pakkaspäivänä Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27 klo 14.20. Kuvat Pertti Manninen. Bussin kyljessä luki puhelinumeroiden lisäksi: EliseTarvainen elisetarvainen.net  ja Timo Kärki timokarki.fi. Ehdokkaiden suunta oli ainakin oikea: Bussi lähti huoltoasemalta kohti etelää!


 
Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto.
Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto.
 
 
Lintuja hämärässä. Tilhet syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja pakkaspäivän iltahämärässä tiistaina 2007-01-30 klo 16.15. Kuva: Pertti Manninen. 
Lintuja hämärässä. Tilhet syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja pakkaspäivän iltahämärässä tiistaina 2007-01-30 klo 16.15. Kuva: Pertti Manninen. 
 



Kuvia: Laukaa. Helmikuu 2007.




Kuvia: Laukaa. Maaliskuu 2007.


Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.   Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit numerojärjestyksessä!  

Timo Kärki 117  - Terhi Pulli 120  - Pertti Ratinen 121  - Elise Tarvainen 123  - Ahti Vielma 124  - Henna Virkkunen 125  - Keski-Suomi. Kokoomus. 






Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.   Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit numerojärjestyksessä!  
   


Sanomanetti Torstai 2007-03-08  Aila Paloniemi eduskuntaan 88 - Mauri Pekkarinen Työtä ja tuloksia! 89



Keski-Suomi. Keskusta. Laukaa. Keskusta. Ennakkoäänestyksen alkamispäivänä keskiviikkona 2007-03-07 Keskustan ehdokkaat Aila Paloniemi ja Mauri Pekkarinen tulivat tapaamaan tuntiaikataululla äänestäjiään. Paloniemen vanhemmat kuulijat kyselivät nuorten asioista kantaen heistä huolta. Paloniemi kertoi nuorten työpajoista ja koulutuksesta. Pekkarinen tarjosi munkkikahvit autonsa vieressä olevassa Rosanne-kahvilassa. Pekkarisen vanhemmat kuulijat kyselivät miksi rahaa ei ole käytetty vanhusten ja eläkeläisten hyväksi. Pekkarinen perusteli valtion velan takaisinmaksun tärkeyttä nopealla aikataululla. Kuuntelija ja kuvaaja Pertti Manninen klo 14.30 ympärillä. 
www.ailapaloniemi.net
www.mauripekkarinen.fi
Rakennustoimi Saarinen Oy.


Ukkofasaani juoksee hädissään puunkaatajia karkuun.

Keskiviikko 2007-03-19 klo 13.56. Laukaa. Kuva: Pertti Manninen.


Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!
Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!
Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!


Kuvat keskiviikkona  2007-03-28. Keski.Suomi. Laukaa. Kuva 1. Koira aamuauringon lämmössä pääsiäiskaupan ovella. Kuva 2. Isä ja poika ajelulla iltapäivän lämmössä. Kuvat Pertti Manninen. 

Kuvat keskiviikkona  2007-03-28. Keski.Suomi. Laukaa. Kuva 1. Koira aamuauringon lämmössä pääsiäiskaupan ovella. Kuva 2. Isä ja poika ajelulla iltapäivän lämmössä. Kuvat Pertti Manninen.




Kuvia: Laukaa. Huhtikuu 2007.




Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Lue pääkirjoitus ja raportti!
 
Kuva: Laukaa. Peurunka. Näkymä vastarannalla häämöittävään golfkenttään hotellin aulasta. Sunnuntai 2007-03-25 klo 15. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 
 


 
altavista
msn
google
fi/Web

Keskiviikko 2007-04-04. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Työttömän ihmisen puolesta itsensä ryvettävää poliittista tai ammatillista työväenliikettä ei ole. TYÖTÄ! Heikki Rinne. Otava 1984.


TYÖTÄ!

SAATANA SAAPUU HELSINKIIN
guardian/worldlatest guardian/inpictures
aftonbladet.se
dn.se
yle/uutiset

"ELOKUVALIPULLA KOHTUUTON HINTA"
 

Midnight Sun Restaurant
Patong - Kata
phuket.fi
 

Guardian Unlimited  Wednesday April 04 2007 

Iran to release British sailors
15 British sailors and marines pardoned and to be released immediately.
Named: the captured personnel
Incident seen as conspiracy
Graphic: Place of capture
Full Iran coverage

Hanging chads hit Hollywood
The botched Florida election that put George Bush in the White House is to be immortalised by Hollywood.
Full US coverage

Putin accused over death of Litvinenko
State-sponsored terrorism blamed for murder while family and friends launch new justice foundation.
More on Russia

Palm oil drives ecological disaster
Within 15 years 98% of the rainforests of Indonesia and Malaysia will be gone, little more than a footnote in history.
More on energy

Somalia's descent to hell
Briefing: The Ethiopian invasion of Somalia hastens the country's political disintegration, writes Simon Tisdall.

BBC in US risks row by ditching Benny Hill
In the US Benny Hill's cheeky slapstick humour is still a mainstay. Until now ...
Moree media news

24 hours
In pictures: A selection of the best images from around the world.


Weekly

 
altavista
msn
google
fi/Web

Tiistai 2007-04-03. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Työttömän ihmisen puolesta itsensä ryvettävää poliittista tai ammatillista työväenliikettä ei ole. TYÖTÄ! Heikki Rinne. Otava 1984.


TYÖTÄ!

MERIKUKKA
guardian/worldlatest guardian/inpictures
aftonbladet.se
dn.se
yle/uutiset

"ELOKUVALIPULLA KOHTUUTON HINTA"
 

Midnight Sun Restaurant
Patong - Kata
phuket.fi
 
Sanomanetti Maanantai  2007-04-02.
Vuonna 2007 hallitusneuvotteluissa ei tarvitse sopia varallisuusveron poistamisesta!

Kirjoituksia SDP:n vaalitappiosta:
Työväenliikkeen tappion juuret pitkällä. Heikki Rinne. 
Mikä meni vikaan SDP?  Viljo Häkkinen. 
Extra!
Työttömän ihmisen puolesta itsensä ryvettävää poliittista tai ammatillista työväenliikettä ei ole. TYÖTÄ! Heikki Rinne. Otava 1984.  
Julmahuvi.  Jukka Kuikka. 
Lue myös!  
Pääkirjoitus.
SDP putosi Keskustan ansaan!
Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia
"Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."  SDP putosi Keskustan ansaan!
 
Guardian Unlimited  Tuesday April 03 2007 
Somalia slips ever backwards
World briefing: The US-backed Ethiopian invasion did more harm than good, writes Simon Tisdall.
More world briefings
24 hours
In pictures: A selection of the best images from around the world.
In pictures
400 die in Mogadishu's worst fighting for 15 years
Nearly 400 people have been killed in fighting between insurgents and Ethiopian-backed troops in the Somali capital.
Weekly

Eripainos: Sanomanetti keskiviikkona 2005-05-04.
http://www.sanomanetti.fi/2005/05/04/varallisuusvero.html


Sanomanetti keskiviikkona 4. toukokuuta 2005.  Numero 354. 


Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia." Iltalehti. Uutiset lauantaina 11.12.2004.

Kuvatekstit:  "SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko - 1 408 661 euroa vähemmän veroja. - Erkkojen perillinen Rafaela Seppälä - 830 965 euroa vähemmän veroja. - Sammon suuromistaja Björn Wahlroos - 568 euroa vähemmän veroja. - Onnisen suuromistaja Anja Toivanen - 535 405 euroa vähemmän veroja. - Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo - 279 717 euroa vähemmän veroja."
Selitys:
"Veron määrä laskettu vuoden 2003 omaisuustietojen ja 2005 veroperusteiden mukaan ja on vain suuntaa antava."

"Taustat. Z hän tietää. 'Se veropolitiikka, jota hallitus nyt toteuttaa, toteuttaa kokoomuksen vaalitavoitteita, kokoomuksen veropolitiikkaa ja on vastoin sitä, mitä hallituspuolueet vaaleissa puhuivat ja yli tuplasti sen, mistä hallituspuolueet hallitusohjelmassa ovat sopineet.'  Näin sanoi ryhmäpuheenjohtaja Ben Zyskowicz (kok) eduskunnassa 3. joulukuuta. 'Zysse' tiesi, mistä puhui. ..."

"Näin tutkittiin. ... Vastaajilta kysyttiin: Hallitus on päättänyt esittää varallisuusveron poistamista kokonaan vuodesta 2006 alkaen. Onko varallisuusveron poisto mielestänne 1) oikein, 2) väärin vai 3) eivastausta / ei osaa sanoa.  Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 15-79 -vuotiaat mannersuomalaiset. Otos muodostettiin satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä. Atk-avusteisena puhelinhaastaatteluna tehtyyn tutkimukseen haastateltiin 1 003 henkilöä. Haastattelut tehtiin 7.-9.12.2004. Otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan kohderyhmää edustavaksi. Kokonaistuloksen ("Kaikki vastaajat-sarake) virhemarginaali on +- 2,5 %-yksikköä."

"Varallisuusveron poistaminen on ...
Kaikki vastaajat
Oikein 38
Väärin 36
Eos 26"

"Koskee vain miljonäärejä.
... Valtaosan valtion varallisuusverotuotosta maksaa tuhatkunta vakavaraisinta suomalaista. ...
Viime vuosina varallisuusveroprosenttia on piennetty ja alarajaa nostettu. ...
Viime vuonna se tuotti 125 miljoonaa euroa.
ensi vuonna tuskin puolet siitä. ..."

Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia." Iltalehti. Uutiset lauantaina 11.12.2004.

Huussin perältä. Muut lehdet.

"Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia." Iltalehti. Uutiset lauantaina 11.12.2004.

"Hallitus on päättänyt tehdä oppositiopuolue kokoomuksen kannattajat onnellisiksi lopettamalla rikkaiden varallisuusveron. Demarien äänestäjät eivät ole yhtä tyytyväisiä, kertoo IL:n teettämä tutkimus.

Tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun liittyvän vero- ja investointipaketin kylkiäisenä punamultahallitus kertoi marraskuun lopulla yllättäen päätöksestään poistaa varallisuusvero vuodesta 2006 alkaen. Asiasta oli sovittu kolmen hallituspuolueen puheenjohtajien muodostamassa 'kolmen koplassa'.

Päätöstä on kehuttu järkeväksi, mutta sitä on myös ihmetelty ja kritisoitukin. On myös kysytty, miten tämä asia liittyy tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Eduskunnan käsittelyynkin hallituksen esitys tulee tupolaeista erillään vasta joskus ensi vuonna.

Kansa kahtia.
Iltalehti tilasi Taloustutkimus Oy:ltä kyselyn siitä, miten kansalaiset suhtautuvat varallisuusveron poistoaikeisiin.

Veron luonne tuntuu olevan monelle vieras, sillä neljänneksellä vastaajista ei ollut mielipidettä asiaan. Peräti puolet 15-24 -vuotiaista ei osannut vastata kysymykseen.

Kantansa ilmaisseiden näkemykset menivät kuta kuinkin tasan kahtia. Hallituksen hanke jakaa kansaa.

Miehet suhtautuvat selvästi naisia myönteisemmin veron poistoon. Eläkeläiset suhtautuvat duunareita myönteisemmin.

Kriittisimpiä hallituksen aikeiden suhteen oltiin vasemmistopuolueiden ja vihreiden kannattajakunnassa.

Selkeästi myönteisintä suhtautuminen varallisuusveron poistoon oli odotetusti kokoomuksen tukijoukoissa. Keskustan ja pikkupuolueiden (sarake "muut") kannattajat sijoittuivat välimaastoon.

Ero kokoomukseen oli selvä.

Koskee vain miljonäärejä.
...

Ideologiaa ja ideologiaa.
Hallitus perustelee varallisuusverosta luopumista - kuinkas muuten - työllisyydellä, kotimaisten investointien lisäämisellä ja perheyritysten sukupolvenvaihdosten helpottamisella.

'Kateusveroa' on pidetty ideologisena menneisyyden jäänteenä, joka fiskaalisesti merkityksettömänä joutaa historian romukoppaan. Veron poistoa arvostelleet ovat puolestaan muistuttaneet, että hallituksen esitys on yhtä lailla ideologinen arvovalinta."

Timo Hakkarainen.
Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia." Iltalehti. Uutiset lauantaina 11.12.2004.


http://www.sanomanetti.fi/2005/05/04/varallisuusvero.html
Eripainos: Sanomanetti keskiviikkona 2005-05-04.


Eripainos: Sanomanetti Keskiviikkona 2005-12-07
http://www.sanomanetti.fi/2005/12/07/etusivu.htm#toinenkuva



Keskiviikkona 7. joulukuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.

Heikki Hursti jatkaa isänsä jalanjäljillä.

 

Kuvat 06.12.2005 joulukuun tiistaina klo 18.22.  "Vähäväki". Kuvasarja Pertti Manninen Ylen tv-nytt-kuvasta. Heikki Hursti jatkaa isänsä työtä ja tarjoili vapaaehtoisvoimin lämmintä ruokaa ja voileipiä tuhannelle vähäosaiselle Hakaniemen torilla Helsingissä. Kuvia oli kaikissa illan uutislähetyksissä, vain ruotsinkielisessä lähetyksessä Veikko Hurstin poikaa Heikki Hurstia haasteteltiin sen verran, että hän ehti kertomaan toiminnan vaikeutumisesta: "... koen, että minun pitää jatkaa isäni työtä. Isän kuoleman jälkeen työtilojemme vuokria korotettiin rajusti. Nehän olisi voitu pitää ennallaan, jotta voisimme paremmin jatkaa työtämme. Niin vaan kävi." - "och jag upplever att jag måste göra det. Vad gäller arbetsutrymmena nu då pappa dog chockhöjdes alla våra hyror. Man kunde ha hållit dem lika för att föra arbetet framåt., men det bara gick så." Sarjasta "Toinen Suomi", tulossa! 

 
http://www.sanomanetti.fi/2005/12/07/etusivu.htm#toinenkuva
Eripainos: Sanomanetti Keskiviikkona 2005-12-07


Eripainos: Sanomanetti maanantaina 2005-10-17
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/17/etusivu.htm


Etusivu maanantaina 17. lokakuuta 2005

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

 

"Nainen:
. oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat
Nainen:
osa telttailee osa porttikongeissa ja suoraan kadulla ja jotkut on tuol joissakin suojaisis paikois tuol kaupungin laidoilla esimerkiksi joissakin puurakennelman alla niinkö mä yhden tiedän ja joissakin suomenlinnan tunneleissa tai
Toimittaja:
Sinä olet asunnoton mutta mikä sinun asumapaikkasi on
Nainen:
Niin minä olen yhteiskunnan kannalta asunnoton mutta itse minä en koe olevani asunnoton pikemminkin päinvastoin minullahan on mitä mainioin asunto
Toimittaja:
Reijo nyt en kuullut sinun sukunimeäsi mutta tervehditään tällä tavalla kari terve kysyn sellaisen asian kun olet juuri saanut asunnon itsellesi niin miten vaikea oli saada asunto olit alun perin asunnoton
Mies:
No siinä sai aika kovin tehdä töitä ennen kuin se alko avautua ennen kuin se alko avautumaan Toimittaja:
Mistä johtui että olit asunnoton käytitkö alkoholia tai ei ollut työpaikkaa voitko kertoa
Mies:
No avioerosta johtui
Toimittaja:
Kun asuntoa lähtee hakemaan niin siitä tulee varmasti sellainen olo olo itselle että mitä minä teen väärin kun minä en sitä asuntoa saa niin mistä se johtui että et saanut asuntoa mitä mitä sinä teit väärin jos sanotaan näin
Mies:
No siinä on niin mont siinä on niin monta tekijää etten mä niitä rupea sillä lailla mut sanon vain että yks on tosiaan tää helsingin kaupungin asuntojonossa on tosiaan hirviät jonot jonot mitä kautta mä yritin aluksi hakia ja sanon tosiaan siin saa tosiaan tehdä paljon töitä ja tulee tosiaan monta kertaa tunne että missä tulee tehtyy väärin
Toimittaja:
Kun asuntoa hakee yksityiseltä taholta niin miten he suhtautuu asunnottomaan asunnon hakijaan antaako kukaan asuntoa
Mies:
No ei kyllä kovin moni kovin mielellään ja sitten niinku just tossa yksityisellä puolella on mahdottoman korkeat ne vuokrat että se tuottaa monelle justiin asunnottomalle niinku sanotaan vaikeuksia ne korkeat vuokrat mitä niitten puolella on
Toimittaja:
Markku heino tämä helsingin elokolo on tällainen asunnottomien olohuone niin kai voitaisiin sanoa
Markku Heino:
No kyllä mutta on myös asunnon omistajia täällä meillä laidasta laitaan ja kadulla yöpyjiä käy silloin tällöin tai päivittäin meillä muutama ja tää on tällainen kansalaisten kohtaamispaikka missä voi lueskella päivän lehtiä nauttia virvokkeita edullista kahvia sit meillä on ilmainen aamupuuro ja suuren suosion saanut tämä nettihuone tuolla mitä kati johtaa ja hoitaa ja myös opettaa iäkkäämpiäkin ihmisiä käyttään tota mitä palveluja netistä saanu ja me ollaan niin että oltu vuodesta 2001 vapusta no joka vuoden jokaisena päivänä avoinna yhdeksästä viiteentoista
Toimittaja:
Kun täällä pyörii kaikenlaista ihmistä laidasta laitaan niin täällä varmasti näkee sen minkälainen se asunnoton ja minkälaisia tilanteita heillä sitten oikein on se on tällaisen meikäläisen jolla se asunto on niin vaikea varmasti ymmärtää miten vaikea sitä asuntoa on saada
Markku Heino:
niin no kyllä on asunnottomia mut sit mä sanon et on myös asunnontarvitsijoita mitkä asuu epätyydyttävissä olosuhteissa toisten nurkissa kiertelee ympäri kaupunkia siellä täällä toisten nurkissa ja kuitenkin he käyvät töissä ja eikä oo mitään semmost päihdeongelmaa että on henkilöitä mitkä on aivan ok-kondiksessa mut sitten on asunnottomia mitkä eilen just tuolla ruoholahden suunnalla näin romuauton missä kaks miestä nukkuu kello 18 iltapäivällä
Toimittaja:
Niin täällä pöydän vieressä on myös antti honkonen joka vastaa tällä kertaa tästä asunnottomien yöstä antti honkonen voidaanko asunnottomien yöllä parantaa tilannetta onko siitä apua
Antti Honkonen:
Jos oikein kyyninen on niin toteaa että asunnottomien yö- kansalaisliike ei ole voinut tehdä itseensä tarpeettomaksi ainakaan vielä mutta re reijonki tapaus osoittaa minun mielestä kun tunnen taustoja että julkisuus ja sen tässä tapauksessa sen pelko niin ehkä aiheutti ja vauhditti ratkaisuja että reijolle löyty nytten näppärä ratkaisu mutta laajemmassa mitassa tää on vakava yhteiskunnallinen kysymys suomen häpeäpilkku joka vaatii yhteiskunnan toimia ja tässä asunnottomien yö-kansalaisliikkeessä tulee nyt tänään nelisenkymmentä tilaisuutta eri puolilla suomea olemaan tään asian merkeissä valitettavasti ei kaikissa paikoissa mis on ongelmia mutta siellä missä on ollu halun lisäksi myös jonkinverran kykyä järjestää ja kaikenlaista toimijaa on niin asunnottomia kuin asunnon omaavia niin uskovaisia kuin uskonnottomia niin poliitikkoja kuin epäpoliitik epäpoliittisia ihmisiä eli tää on melkoisen laaja kansalaisliike vaikkakin on todella haastava ja vaikea asia Toimittaja:
Kun suomi on muuten aika hyvä laittamaan näitä euroopan unionin direktiivejä asetuksia artikloja toteen täällä laitetaan kaikki tervan poistamiset sun muutkin niin miksei tätä asuntodirektiiviä siellähän on joku sellainen direktiivi joka antaa periaatteessa oikeuden kaikille asuntoon miksei sitä ole laitettu suomessa toteen
Antti Honkonen:
Eiköhän tää ole vain tämä teorian ja käytännön ristiriita että ajatellaan esimerkiksi espoossa ei oo minkäänlaista asunnottomien yöhön liittyvää tilaisuutta espoo on ainoa kaupunki kunta suomessa joka on asuntopoliittisessa strategiassaan määritelly uljaasti että poistamme asunnottomuuden espoosta mutta ketkä pikkusenkin tarkemmin tuntee espoon tilannetta niin tietää että monenlaista jonoa ja ongelmaa on eli tämä asia että tää asunnottomuus se on niin ihmiselle itselleen kuin myös yhteiskunnalle sellainen häpeätahra et siitä ei edes haluta puhua siksi on minusta todella hienoa että nimenomaan tänään maanantaina niin on isot valtakunnalliset lehdet merkittävällä tavalla kiinnittäneet huomiota tähän ja toivon mukaan myös muu julkisuus ja tavalliset kansalaiset miettii edes tänään tätä asiaa
Toimittaja:
Antti honkonen oletteko koskaan laskeneet mitenkä paljon maksaisi poistaa tuollainen asunnottomuusongelma eli että rakennettaisiin asuntoja niin paljon että ne riittäisivät kaikille onko sitä koskaan laskettu
Antti Honkonen:
Minä en ole matemaatikko minä olen vaan työtaktikko eli yritän organisoida asioita minusta riittää niin kauan kuin on asunnottomia omasta tai muista syistä johtuvia ihmisiä tullut asunnottomiks tai sanotaan että kodittomiks niinku katikin minusta virallisesti hän on asunnoton mutta on hyvin kodillinen ja ehkä yksi pääkaupunkiseudun ja suomen ja maailman onnellisimpia ihmisiä vaikka virallisesti ei ole asuntoa eli nämä on hyvin veteen piirrettyjä ja hikeen piirrettyjä viivoja
Toimittaja:
Niin kati tähän loppuun pitäs vielä kysyä että sinä olet tällä hetkellä varmaan sellainen asunnottomien mannekiini sinut tunnetaan tämän televisio-ohjelman joka eilen tuli teki sinua tutuksi aika paljon ja olet mukana näissä mutta luuletko että asunnottomuutta voidaan poistaa ja sinun kohdallasi tarvitseeko sitä edes poistaa
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun
Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen
Kuuluttaja:
Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. ." (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

 

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä: Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Sanomanetti, oikeinkuulemisvarauksin.

 
 http://www.sanomanetti.fi/2005/10/17/etusivu.htm
Eripainos: Sanomanetti maanantaina 2005-10-17


Sanomanetti Maanantai  2007-04-02.
Vuonna 2007 hallitusneuvotteluissa ei tarvitse sopia varallisuusveron poistamisesta!

Kirjoituksia SDP:n vaalitappiosta:
Työväenliikkeen tappion juuret pitkällä. Heikki Rinne. 
Mikä meni vikaan SDP?  Viljo Häkkinen. 
Extra!
Työttömän ihmisen puolesta itsensä ryvettävää poliittista tai ammatillista työväenliikettä ei ole. TYÖTÄ! Heikki Rinne. Otava 1984.  
Julmahuvi.  Jukka Kuikka. 
Lue myös!  
Pääkirjoitus.
SDP putosi Keskustan ansaan!
Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia
"Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."  SDP putosi Keskustan ansaan!
 

Sanomanetti Sunnuntai  2007-04-01. Meri-Kukka ja Matti Ikeassa!
Kansanedustaja Meri-Kukka Forsius ja vt. pääministeri Matti Vanhanen nähtiin lauantaina 2007-03-31 Ikeassa! ...  
 
... Meri-Kukka olikin ollut lomailemassa Pohjolassa ja hän saapui huomaamatta tällä Pohjolan Matkan linja-autolla. Pääministeri oli aikaisemmin kertonut Meri-Kukan lomailevan Etelässä. Asiasta kysyneille hän kertoi seonneensa ilmansuunnista rankan kapakka- ja karaokekierroksen uuvuttamana. Pari poistui sauvakävellen. Kuvat Vantaan Ikean ulkopuolella lauantaina 2007-03-31 klo 10.20:n tienoissa. Pertti Manninen. Isonna! Lisää kuvia tulossa! 
 
Sanomanetti perjantai 2007-03-30. Kuvia hallitusneuvotteluihin Matti Vanhaselle. Kuva 1. Casino Royale. ilmestyy 28.3. Kuva 2. Ilta-Sanomat. Kristiinan unelma romuttui. Kiltti tyttö ei kelvannut. Vanhanen puolustaa Merikukkaa. Kuva 3. Saatana saapuu Helsinkiin. Koonnut Pertti Manninen. Isonna!
      
 
altavista
msn
google
fi/Web
Torstai 2007-03-29. Fredrik Ljungberg.

Keskiviikko 2007-03-28. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. "Kunnollinen, raitis ja hakkaa halkoja"
Iltalehti keskiviikkona 2007-03-28.
 


No Comments!

guardian/worldlatest guardian/inpictures
aftonbladet.se
dn.se
yle/uutiset

"ELOKUVALIPULLA KOHTUUTON HINTA"
 

Midnight Sun Restaurant
Patong - Kata
phuket.fi
 

 
 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Kaupunkikuva

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

   

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva


Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. 

Vaalien todelliset ääniharavat: Niinistö, Lahtela, Väyrynen, Cronberg,  Katainen, Viitamies, Tennilä, Vehviläinen, Mustajärvi, Komi, Lehtomäki ...
Valtakunnan todelliset ääniharavat.  Äänimäärä ja %-osuus vaalipiirissä annetuista äänistä. 
1 Niinistö, Sauli KOK  Uusimaa 60563  13.0
2 Lahtela, Esa SDP Pohjois-Karjala 10813  12.7
3 Väyrynen, Paavo KESK Lappi 10944  11.3
4 Cronberg, Tarja VIHR Pohjois-Karjala 7804  9.2
5 Katainen, Jyrki KOK Pohjois-Savo 10806  8.5
6 Viitamies, Pauliina SDP Etelä-Savo 6690  8.1
7 Tennilä, Esko-Juhani VAS Lappi 7739  8.0
Vehviläinen, Anu KESK Pohjois-Karjala 6789  8.0
9 Mustajärvi, Markus VAS Lappi 7675  7.9
10 Komi, Katri KESK Etelä-Savo5885  7.2
Lehtomäki, Paula KESK Oulu 16390  7.2
Lähde: http://192.49.229.35/E2007/s/
tulos/lasktila.html

(Lista epävirallinen). Top 50!
HS:n lista: Valtakunnalliset ääniharavat

1 Niinistö Sauli  KOK  Uusimaa  60563 
Vanhanen Matti  KESK  Uusimaa  24112 
Soini Timo  PS  Uusimaa  19859 
Zyskowicz Ben  KOK  Helsinki  17607 
Tiura Marja  KOK  Pirkanmaa  17578 
Lehtomäki Paula  KESK  Oulu  16390 
7 Mieto Juha  KESK  Vaasa  13768 
Hautala Heidi  VIHR  Uusimaa  12924 
Tuomioja Erkki  SDP  Helsinki  12894 
10 Guzenina-Richardson Maria  SDP  Uusimaa  12578 
Lähde: http://www.vaalikone.fi/
eduskunta2007/tulospalvelu.htm

(Linkki Helsingin Sanomien sivulta)
Pääkirjoitus. Ehdokkaan kannatus mitataan vain vaalipiirissä.
On kyseenalaista journalismia julkaista Top Ten -lista otsikolla "Valtakunnalliset ääniharavat", niinkuin Helsingin Sanomat on tehnyt ja luetteloinut ehdokkaiden absoluuttiset äänimäärät! Henkilökohtainen kannatus mitataan vain vaalipiirissä ja niinpä Niinistön 600 Helsingissä saamaa "ääntä", kylmästi mitätöitiin.  Epävirallinen vaalitilastoista poimittu lista osoittaa, että vain kaksi HS:n julkaiseman listan nimeä mahtuu tälle oikealle listalle. Niinistö on siinäkin kärjessä, tosin hyvin niukasti Esa Lahtelan lyöden. Suomessa on Lappikin ja siellä Paavo Väyrynen, Esko-Juhani Tennilä, Markus Mustajärvi jne! Keskiviikkona 2007-03-28 Pertti Manninen.
Top 50!



Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.



Guardian Unlimited  Friday March 30 2007 

Iran raises stakes in hostage crisis
Second 'confession' letter released questioning UK's presence in Iraq.
Full text: Faye Turney's letter
UK to build diplomatic pressure
Graphic: where they were taken
Robert Tait: A bitter legacy
Full Iran coverage

Station riot makes crime dominate French poll
Crime and the fear of violence returned to dominate France's presidential election campaign.
After the riots
Angelique Chrisafis and Dan Chung visit France's run-down housing estates.
Young voters long for hope
More on France

24 hours
In pictures: A selection of the best images from around the world.
In pictures

Tropicana!
Gallery: Behind the scenes at Cuba's legendary cabaret.
More on Cuba

Weekly



Sanomanetti: Linkit joka numeron etusivulle:  1999,   2000,   2001,   2002,   2003,   2004,   2005,   2006,   2007

Tiistaina 2005-02-22: MARTTI VALKONEN: Journalismin salat I: SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA 


altavista
msn
google
fi/Web

Maanantai 2007-03-26. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Vihreät seksillä hallitukseen? Pääkirjoitus.

guardian/worldlatest guardian/inpictures
aftonbladet.se
dn.se
yle/uutiset

"ELOKUVALIPULLA KOHTUUTON HINTA"
 

Midnight Sun Restaurant
Patong - Kata
phuket.fi
 

Selättäjä! "Vaalien todellinen voittaja oli oikeasti Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen ..." Pääkirjoitus maanantaina 2007-03-19.
 
Matti Vanhasesta kertovan kirjan "Pääministerin morsian" julkaiseminen.
Tutkimuspyyntö (2007-03-19)   "Absurdia!" 
Extra!  (2006-11-09)   
Finnish PM improves his prospects
 · Kiss-and-tell published in run-up to election  · Affair began at Ikea and ended with text message  
Guardian Unlimited Saturday March 17 2007
"Statsministern svältfödd på sex"
Aftonbladet Onsdag 2007-02-21.

Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern.

Saatana saapuu Helsinkiin.
"Vanhanen on tuleva hallitustunnustelija ..." Iltalehti maanantai 2007-03-26.
SDP:n ministeri Leena Luhtanen: Vaalirahasotku.
SDP:n ministeri
Susanna Huovinen:  Sävelradion lopetus.

SDP:n ministeri Eero Heinäluoma: Varallisuusveron poisto.
"Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."  SDP putosi Keskustan ansaan!

MARTTI VALKONEN:
SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA
Irakin sota 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 ... (vuosipäivä)  
Paavo Lipposen hallituksen irakilaisdiplomaattien karkottaminen. Tutkimuspyyntö.




Guardian Unlimited  Monday March 26 2007 
Blair warns Iran over troops
Tony Blair denounces Iran for seizure of British sailors and warns situation is very serious.
Australian in Guantánamo hearing
David Hicks to be first inmate to face new US military tribunal.
NY police spied on anti-Bush protesters
New York police officers spied on would-be protesters ahead of the 2004 Republican national convention.
West tries to unite Zanu-PF rebels
Whitehall and Washington talk to rebel faction in Mugabe's party.
As the EU turns 50, Pope says it's on path to oblivion
· Europe 'ignoring Christian roots' says Benedict XVI
· Merkel seeks more power for the European Union
Confident Turkey looks east, not west
Simon Tisdall: Turkey was not invited to Europe's big birthday bash yesterday.
Fighting for air: frontline of war on global warming
Progress comes at a high price for China and India, but there are grounds for hope.
24 hours
In pictures: A selection of the best images from around the world.


Weekly




"Kasvot väkijoukosta eli onnelliset tytöt haivutetussa kuvassa". Kuva: Pertti Manninen. Kuva sarjasta "Kylässä Jyväskylässä 3".  Koko sarja! 



Sanomanetti Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 
 

Sanomanetti Tiistai  2007-04-03. "Vesille venosen mieli". Joutsa. Oravakivi. Lauantaiaamu 2007-03-31. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 
Hullut päivät  -  Kirjoituksia SDP:n tappiosta  -  Meri-Kukka ja Matti Ikeassa!  -  Kuvia hallitusneuvotteluihin Matti Vanhaselle  -  Vihreät seksillä hallitukseen?  -  Selättäjä!
 

Sanomanetti Maanantai  2007-04-02. "Hullut päivät". Kylässä Helsingissä lauantaina 2007-03-31. Pertti Manninen. Kuvasarja tulossa!
 
 
Nro 631
Sanomanetti torstai 2007-03-29. Pohjois-Irlanti. Belfast. Keskiviikkona 2007-03-28 hiukan ennen klo 23, 3Viasat Direkt. Kuva 1. Pohjois-Irlanti tekee voittomaalin 2-1 Ruotsin puolustuksen haparoidessa. Kuva 2. Totinen Fredrik Ljungberg haastattelussa pelin jälkeen. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  
 



Sanomanetti. Kuvat keskiviikkona  2007-03-28. Keski.Suomi. Laukaa. Kuva 1. Koira aamuauringon lämmössä pääsiäiskaupan ovella. Kuva 2. Isä ja poika ajelulla iltapäivän lämmössä. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  
 
 
Tiistai 2007-03-27. Nro 629.
Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!



Sanomanetti Sunnuntai  2007-04-01. Meri-Kukka ja Matti Ikeassa! Kansanedustaja Meri-Kukka Forsius ja vt. pääministeri Matti Vanhanen nähtiin lauantaina 2007-03-31 Ikeassa! ...  ... Meri-Kukka olikin ollut lomailemassa Pohjolassa ja hän saapui huomaamatta tällä Pohjolan Matkan linja-autolla. Pääministeri oli aikaisemmin kertonut Meri-Kukan lomailevan Etelässä. Asiasta kysyneille hän kertoi seonneensa ilmansuunnista rankan kapakka- ja karaokekierroksen uuvuttamana. Pari poistui sauvakävellen. Kuvat Vantaan Ikean ulkopuolella lauantaina 2007-03-31 klo 10.20:n tienoissa. Pertti Manninen. Isonna! Lisää kuvia tulossa! 

Sanomanetti Sunnuntai  2007-04-01. Meri-Kukka ja Matti Ikeassa!
Kansanedustaja Meri-Kukka Forsius ja vt. pääministeri Matti Vanhanen nähtiin lauantaina 2007-03-31 Ikeassa! ... 
... Meri-Kukka olikin ollut lomailemassa Pohjolassa ja hän saapui huomaamatta tällä Pohjolan Matkan linja-autolla. Pääministeri oli aikaisemmin kertonut Meri-Kukan lomailevan Etelässä. Asiasta kysyneille hän kertoi seonneensa ilmansuunnista rankan kapakka- ja karaokekierroksen uuvuttamana. Pari poistui sauvakävellen. Kuvat Vantaan Ikean ulkopuolella lauantaina 2007-03-31 klo 10.20:n tienoissa. Pertti Manninen. Isonna! Lisää kuvia tulossa! 




Sanomanetti. Keskiviikkona 2007-03-28
 
Top 50.
Valtakunnan todelliset ääniharavat.  Äänimäärä ja %-osuus vaalipiirissä annetuista äänistä. 

1 Niinistö, Sauli KOK   60563  13.0
2 Lahtela, Esa SDP  10813  12.7
3 Väyrynen, Paavo  10944  11.3
4 Cronberg, Tarja VIHR  7804  9.2
5 Katainen, Jyrki KOK  10806  8.5
6 Viitamies, Pauliina SDP  6690  8.1
7 Tennilä, Esko-Juhani VAS  7739  8.0
   Vehviläinen, Anu KESK  6789  8.0
9 Mustajärvi, Markus VAS  7675  7.9
10 Komi, Katri KESK  5885  7.2
     Lehtomäki, Paula KESK  16390  7.2
12 Hoskonen, Hannu KESK  5982  7.0
     Leppä, Jari KESK  5762  7.0
14 Kataja, Sampsa KOK  8463  6.9
15 Järvinen, Heli VIHR  5525  6.7
16 Kiljunen, Anneli SDP  10770  6.5
17 Backman, Jouni SDP  5259  6.4
     Nousiainen, Pekka KESK  5267  6.4
     Pekkarinen, Mauri KESK  9102  6.4
20 Kääriäinen, Seppo KESK  7629  6.0
21 Huovinen, Susanna SDP  5.5 8365  5.9
     Reijonen, Eero KESK  5021  5.9
23 Kalmari, Anne KESK  8266  5.8
24 Manninen, Hannes KESK  5548  5.7
     Mieto, Juha KESK  13768  5.7
26 Heikkinen, Hannakaisa KESK  7083  5.6
     Zyskowicz, Ben KOK  17607  5.6
28 Seurujärvi, Janne KESK  5341  5.5
29 Ravi, Pekka KOK  4589  5.4
30 Kämäräinen, Matti KESK  4534  5.3
31 Kähkönen, Lauri SDP  4391  5.2
     Vanhanen, Matti KESK  24112  5.2
33 Rundgren, Simo KESK  4967  5.1
34 Wallin, Stefan RKP  12097  5.0
35 Karvo, Ulla KOK  4634  4.8
     Koskinen, Johannes SDP  9056  4.8
     Seppälä, Arto SDP  4.9 3955  4.8
38 Häkämies, Jyri KOK  7857  4.7
     Kalli, Timo KESK  5836  4.7
40 Kaltiokumpu, Oiva KESK  5611  4.6
     Paasio, Heli SDP  11233  4.6
42 Kanerva, Ilkka KOK  11079  4.5
     Karhu, Saara SDP  11477  4.5
     Katainen, Elsi KESK  5683  4.5
     Kiuru, Krista SDP  5560  4.5
     Kärkkäinen, Kari KD  5778  4.5
     Nepponen, Olli KOK  3728  4.5
48 Kallio, Reijo SDP  4.4
49 Korkeaoja, Juha KESK  5316  4.3
     Räsänen, Päivi KD  8053  4.3
     Soini, Timo PS  19859  4.3
     Virkkunen, Henna KOK  6133  4.3

Valtakunnan todelliset ääniharavat.  Äänimäärä ja %-osuus vaalipiirissä annetuista äänistä. 
Lähde: http://192.49.229.35/E2007/s/tulos/lasktila.html


Sanomanetti
Pääkirjoitus. Ehdokkaan kannatus mitataan vain vaalipiirissä.

On kyseenalaista journalismia julkaista Top Ten -lista otsikolla "Valtakunnalliset ääniharavat", niinkuin Helsingin Sanomat on tehnyt ja luetteloinut ehdokkaiden absoluuttiset äänimäärät! Henkilökohtainen kannatus mitataan vain vaalipiirissä ja niinpä Niinistön 600 Helsingissä saamaa "ääntä", kylmästi mitätöitiin.  Epävirallinen vaalitilastoista poimittu lista osoittaa, että vain kaksi HS:n julkaiseman listan nimeä mahtuu tälle oikealle listalle. Niinistö on siinäkin kärjessä, tosin hyvin niukasti Esa Lahtelan lyöden. Suomessa on Lappikin ja siellä Paavo Väyrynen, Esko-Juhani Tennilä, Markus Mustajärvi jne!
Keskiviikkona 2007-03-28 Pertti Manninen.

HS:n lista: Valtakunnalliset ääniharavat

1 Niinistö Sauli  KOK  Uusimaa  60563 
2 Vanhanen Matti  KESK  Uusimaa  24112 
3 Soini Timo  PS  Uusimaa  19859 
4 Zyskowicz Ben  KOK  Helsinki  17607 
5 Tiura Marja  KOK  Pirkanmaa  17578 
6 Lehtomäki Paula  KESK  Oulu  16390 
7 Mieto Juha  KESK  Vaasa  13768 
8 Hautala Heidi  VIHR  Uusimaa  12924 
9 Tuomioja Erkki  SDP  Helsinki  12894 
10 Guzenina-Richardson Maria  SDP  Uusimaa  12578 
Lähde: http://www.vaalikone.fi/
eduskunta2007/tulospalvelu.htm

(Linkki Helsingin Sanomien sivulta)



Lue myös!
SDP putosi Keskustan ansaan!

Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/19/etusivu.html#rikkaita

Lue myös!
SDP:n ministeri Leena Luhtanen: Vaalirahasotku.
SDP:n ministeri Susanna Huovinen:  
Sävelradion lopetus. 
SDP:n ministeri Eero Heinäluoma:
Varallisuusvero pois.

Saatana saapuu Helsinkiin.

Matti Vanhasesta kertovan kirjan "Pääministerin morsian" julkaiseminen.   Tutkimuspyyntö. "Absurdia!" 
Extra!

Guardian Unlimited  Saturday March 17 2007 Finnish PM improves his prospects · Kiss-and-tell published in run-up to election  · Affair began at Ikea and ended with text message
Aftonbladet Onsdag 2007-02-21. "Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern. Läs!

Irakin sota 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 ...(vuosipäivä)
Paavo Lipposen hallituksen irakilaisdiplomaattien karkottaminen. Tutkimuspyyntö.



Sanomanetti torstai 2007-03-29. Pohjois-Irlanti. Belfast. Kuvat keskiviikkona 2007-03-28 hiukan ennen klo 23, 3Viasat Direkt. Kuva 1. Pohjois-Irlanti tekee voittomaalin 2-1 Ruotsin puolustuksen haparoidessa, Kuva 2. Totinen Fredrik Ljungberg haastattelussa pelin jälkeen. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!



Sanomanetti torstai 2007-03-29. Pohjois-Irlanti. Belfast. Kuvat keskiviikkona 2007-03-28 hiukan ennen klo 23, 3Viasat Direkt. Kuva 1. Pohjois-Irlanti tekee voittomaalin 2-1 Ruotsin puolustuksen haparoidessa, Kuva 2. Totinen Fredrik Ljungberg haastattelussa pelin jälkeen. Kuvat Pertti Manninen.




Sanomanetti. Maanantai 2007-03-26. Pääkirjoitus.
Vihreät seksillä hallitukseen?

Ilta-Sanomien erotettu päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä oli sittenkin oikeassa, kun hän aikoinaan ennen Susan-kohua, ehkä Kaarina-kohun aikaan väitti, että pääministerin, Matti Vanhasen, käytöksellä, on merkitystä yhteiskunnalliselta kannalta, miten tämä seksiseuraansa hakee.

SanomaWSOY ei kestänyt Ilta-Sanomien levikin laskua, joka suurimmalta osaltaan oli keskustalaisten kosto Anneli Jäätteenmäki-ajojahdista päätoimittajanaan Antti Pekka Pietilä ja kyseisen asian "päätoimittajana" Pekka Ervasti, joka hänkin joutui sitten lähtemään Ilta-Sanomista. Silloin oli kyse politiikasta, niin lehden, Suomen kuin maailmankin.

Nyt on kyse kuitenkin siitä, että hallitustunnustelija  ja  -neuvottelija Matti Vanhanen asettaa itse itsensä omituiseen valoon kinumalla seksiä vihreiden kansanedustaja Meri-Kukka Forsiukselta, kansanedustajalta, joka muuten ennen ukkomies Harry Harkimon eroa harrasti sitä Itsenäisyyspäivän juhlissa Linnan naisten vessassa Harkimon kanssa. Entinen puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund, tämä kunnon sovinisti, kuuli Meri-Kukan ja Matin seurustelusta Jälkiviisaat-lähetyksessä vaaleja edeltävänä perjantaina ja lausui kuolemattoman arvostelunsa kahdesta naisesta Susanista ja Meri-Kukasta: "On nyt taso ainakin parantunut". (Yle. Jälkiviisaat. Perjantai 2007-03-16).

Hallitusneuvottelija Matti Vanhasesta kirjoittaa Iltalehti näin: "Vanhanen on tuleva hallitustunnustelija ja hän johtaa neuvotteluja. Uuden hallituksen on määrä olla koossa kuukauden sisällä. Vihreät on hyvin todennäköisesti yksi hallituspuolueista. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Heidi Hautalan mukaan Tarja Cronberg johtaa hallitusneuvotteluja, eikä Forsius ole niissä mukana."

Maanantai 2007-03-26. Vihreät seksillä hallitukseen? Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. (11:48).





Iltalehti. Uutiset. Vanhanen ja Forsius juhlivat yhdessä. Pääministeri ja vihreiden kansanedustaja tanssivat ja halailivat toisiaan avoimesti Nummelan baareissa. Tiia Rantalainen. Maanantai 2007-03-26.

Netissä: Iltalehti.fi. Viihde. Vanhanen ja Forsius juhlivat yhdessä. Tiia Rantalainen. Maanantai 2007-03-26.
http://www.iltalehti.fi/viihde/200703255906372_vi.shtml

IL: Viimeisin tieto.
VANHANEN VAIKENI TÄNÄÄNKIN  Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei suostunut kommentoimaan STT:lle millään tavalla tietoja hänen ja vihreiden kansanedustajan Merikukka Forsiuksen yhteisestä illanvietosta. Vanhanen esitti muiden vaaleissa valituksi tulleiden tapaan valtakirjansa oikeuskanslerille maanantaina eduskunnassa. Tyylilleen uskollisena hän kieltäytyi kommentoimasta yksityiselämän puolelle kuuluvia asioita. (
IL. Päivitetty 26.3.2007 14:03).



Lue myös!
SDP putosi Keskustan ansaan!

Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/19/etusivu.html#rikkaita

Lue myös!
SDP:n ministeri Leena Luhtanen: Vaalirahasotku.
SDP:n ministeri Susanna Huovinen:  
Sävelradion lopetus. 
SDP:n ministeri Eero Heinäluoma:
Varallisuusvero pois.

Saatana saapuu Helsinkiin.

Matti Vanhasesta kertovan kirjan "Pääministerin morsian" julkaiseminen.   Tutkimuspyyntö. "Absurdia!" 
Extra!

Guardian Unlimited  Saturday March 17 2007 Finnish PM improves his prospects · Kiss-and-tell published in run-up to election  · Affair began at Ikea and ended with text message
Aftonbladet Onsdag 2007-02-21. "Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern. Läs!

Irakin sota 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 ...(vuosipäivä)
Paavo Lipposen hallituksen irakilaisdiplomaattien karkottaminen. Tutkimuspyyntö.

etusivu
etusivu2osa

etusivu3osa
Sivuston 1. restaurointi 2011-09-12. Virhelinkkien korjaus, puuttuvien kuvien palautus, Huom. Linjayhteyden virhellisen toiminnan takia osa sivuista on vuonna 2007 jaettu useaksi sivuksi ja osa kuvista on edelleen vaillinaisia alaosastaan. Linkkien palautus on osittain vienyt linkit osottamaan tiedon ensimmäiseen esiintymiskertaan. Maanantaina 2011-09-12 Pertti Manninen. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.