JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/09/02/sanomawsoy.htm



Sanomanetti 02.09.2004



  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  -    nro 276 - 
torstaina  02.09.2004. - 
tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

Sanomanetti.fi

 
1999 alkaen
 

Sanomanetti torstaina 02.09.2004. Pertti Manninen.

Hannu Syrjänen. SanomaWSOY:n toimitusjohtaja. Lisää mainoksia! 


Nämä "insertit" eli mainokset tulivat tilaajille Helsingin Sanomien välissä elokuussa 2004. "Finnmatkat LOMA, 24 sivua. Suomen Kuvalehti, 4 sivua.

Lue myös! Pukki kaalimaanvartijana. Tapaus Eva-Riitta Siitonen. TaitoTahtoYhdessä.   Sanomanetti torstaina 29.07.2004. 

Pääkirjoitus. Pertti Manninen, Sanomanetti torstaina 29.07.2004. 

Pukki kaalimaanvartijana: SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. 

"Sanomalehti koostuu tuotteena eri osista, joista insertit ovat yksi olennainen elementti. Kyseessä on massatuote, joka toimitetaan kaikille saman alueen tilaajille samanlaisena. Yhdelläkään lehtitalolla ei ole teknisesti eikä taloudellisesti mahdollisuuksia muuttaa lehden sisältöä yksittäisen tilaajan toiveiden mukaiseksi." Hannu Syrjänen.

Helsingin Sanomat. Talous. Torstaina 27.05.2004. Kuluttaja-asiamies haluaa rajoittaa Helsingin Sanomien mainosliitteiden jakelua. Jyrki Alkio. (5 palstaa alhaalla.)

Tapaus Eva-Riitta Siitonen. TaitoTahtoYhdessä.

Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomien välissä tulee Eva-Riitta Siitosen monisivuinen eurovaalimainos TaitoTahtoYhdessä. Kyseisen mainoslehtinen on toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen mielestä siis sanomalehden "yksi olennainen elementti". 

Sinänsä asiallinen molempien osapuolien näkökantoja esille tuova Helsingin Sanomien juttu oli seuraavanlainen: 

"Kuluttaja-asiamies haluaa rajoittaa Helsingin Sanomien mainosliitteiden jakelua. Jyrki Alkio.

Kuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeudelta päätöstä siihen, voiko Helsingin Sanomien välissä jakaa mainosliitteitä talouksiin, jotka ovat kieltäneet suoramainonnan. Mainokset voi kieltää Ei mainoksia-tarralla.

Kysymys on pitkälti ennakkoratkaisun hakemisesta, sanoo lakimies Mika Hakamäki kuluttajavirastosta. Myös muiden sanomalehtien välissä jaetaan mainosliitteitä.

Kuluttaja-asiamiehen mielestä lehden välissä jaettavat mainosliitteet ovat selvästi suoramainontaa, josta kuluttajalla on oikeus kieltäytyä kuten muustakin postiluukkuihin tulevasta suoramainonnasta. Kuluttaja-asiamiehen mielestä oikeutta ei saa kiertää jakamalla mainosliitettä lehtien välissä.

Kuluttajavirasto kertoo saaneensa viestejä kuluttajilta, jotka ovat kieltäneet suoramarkkinoinnin postiluukkuihin. Viraston mukaan kuluttajat kokevat, että Helsingin Sanomat loukkaa suoramarkkinointi kieltoa ja rikkoo kotirauhaa pakottamalla ottamaan vastaan mainospostia. Helsingin Sanomia julkaisee SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö.

Virastossa on Hakamäen mukaan katsottu, että aika on otollinen asian eteenpäin viemiseksi. "Yhä enemmän on ruvettu kiinnittämään huomiota kansalaisten yksityisyyden suojaan", hän perustelee.

Päätöksen asiassa tekee markkinaoikeus, joka syntyi pari vuotta sitten, kun vanha markkinatuomioistuin otti käsiteltäväkseen myös kilpailuasiat.

Markkinaoikeus voi joko vahvistaa hakemuksen tai hylätä sen. Oikeus voi tehostaa päätöstä uhkasakolla.

Markkinaoikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan oikeuteen, jolloin prosessin käsittely voi kestää vuosia.

SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen pitää kuluttaja-asiamiehen ratkaisua hämmästyttävänä.

"Jos kuluttaja-asiamiehen näkemys toteutuu, se aiheuttaa huomattavia ongelmia suomalaiselle lehtikustannusalalle, niin sanomalehdille kuin aikakauslehdillekin, joista useiden välissä jaetaan inserttejä (eli mainosliitteitä)."

"Sanomalehti koostuu tuotteena eri osista, joista insertit ovat yksi olennainen elementti. Kyseessä on massatuote, joka toimitetaan kaikille saman alueen tilaajille samanlaisena. Yhdelläkään lehtitalolla ei ole teknisesti eikä taloudellisesti mahdollisuuksia muuttaa lehden sisältöä yksittäisen tilaajan toiveiden mukaiseksi", Syrjänen arvioi.

Helsingin Sanomien tilaaminen on Syrjäsen mukaan Sanoma Osakeyhtiön ja tilaajan välinen yksityisoikeudellinen sopimus, jonka sisältö määräytyy tilausehtojen mukaan. Tilausehdoissa kerrotaan se, että lehti koostuu toimitussisällöstä ja mainoksista, ja että lehti koostuu myös liitemainoksista. Tilaaja on siten tietoinen asiasta.

Kuluttaja-asiamiehen mielestä Sanoma Osakeyhtiön pitäisikin muuttaa sopimusehtoja. Kuluttajalla ei sopimusehtojen perusteella ole mahdollisuutta kieltäytyä suoramainonnan vastaanottamisesta, vaan mainosliitteet voi välttää vain, jos ei tilaa Helsingin Sanomia, kuluttaja-asiamies muistuttaa.

Kuluttaja-asiamies ei pidä lehden tilaamatta jättämistä todellisena vaihtoehtona, koska Helsingin Sanomia valtakunnan merkittävimpänä sanomalehtenä ei voi korvata toisella tuotteella.

Kuluttaja-asiamiehen mielestä sopimusehto on kuluttajasuojalain nojalla kohtuuton."

Helsingin Sanomat. Talous. Torstaina 27.05.2004. Kuluttaja-asiamies haluaa rajoittaa Helsingin Sanomien mainosliitteiden jakelua. Jyrki Alkio. (5 palstaa alhaalla.)

Pukki kaalimaanvartijana: SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen.

Markkinaoikeus joutuu siis ratkaisemaan missä kulkee vahvemman oikeuden raja tässä tapauksessa. Kysymyshän on pelkästään rahasta, siis SanomaWSOY:n kassaan tulevasta rahasta, jolloin tilaajan ja lukijan oikeudet ovat vain välttämätön paha. Sen kanssa on kuitenkin elettävä.

Muuten olen sitä mieltä, että hyvin vähälle huomiolle on jäänyt lehden tekijöiden oikeudet, siis toimittajien ja valokuvaajien. SanomaWSOY:hän on ryöstänyt lain määräämän tekijäoikeuden vahvemman oikeudella! 

"Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että sitä saa korvauksetta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä toteutus- tai jakelutavasta riippumatta." 

Tällainen teksti on luettavissa esimerkiksi Helsingin Sanomien joka numerossa sivulla 2 heti julkaisija-tietojen jälkeen!

Pääkirjoitus. Pertti Manninen, Sanomanetti torstaina 29.07.2004.
 

Linkki vahvemman oikeuteen:

Vallan väärinkäyttöä. Kaksi esimerkkiä, kuinka Helsingin Sanomat käyttää valtaansa väärin. 
Esimerkki 1. Oma lehmä ojassa eli jääviys kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoittamisesta.
sanomanetti.fi/2004/04/15/
Esimerkki 2. Kuinka puolueiden kannatuslukugalluppien valheellisella, väärällä ja tarkoituksenmukaisella tulkinnalla nostetaan ja lyödään myötä- ja vastenmielistä poliitikkoa. Tapaukset Paavo Lipponen ja Anneli Jäätteenmäki. Esimerkki 2.
sanomanetti.fi/2004/04/15/
Loppukommentti.
sanomanetti.fi/2004/04/15/

Joitakin linkkejä pukeista ja sokeista:

Pukki kaalimaanvartijana?
Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen todistajana Jyväskylän maalaiskunnan johtaja Tarmo Pipatin rikosjutussa. (Tulossa?)  sanomanetti.fi/2001/03/15/

Pukki kaalimaanvartijana
Tomi Lindblom Päätoimittaja Mtv:n internet-, tekstikanava- ja mobiiliuutiset Helsinki.  Sananvapauslain kautta netin villiin länteen. sanomanetti.fi/2002/11/28/

Sokea sokeaa taluttaa
Nato-asiantuntija kiittelee Ahtisaaren linjausta.Ulkopoliittinen Instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta: Se oli tärkeä puhe. sanomanetti.fi/2002/11/28/

"Vaikeinta hänellä on kai itsensä kanssa"
Bush nostaa Henry Kissingerin, 79, takaisin politiikan parrasvaloihin. sanomanetti.fi/2002/11/28/

Pääkirjoitus 28.11.2002
sanomanetti.fi/2002/11/28/



Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomien välissä tulee Eva-Riitta Siitosen monisivuinen eurovaalimainos TaitoTahtoYhdessä. Kyseisen mainoslehtinen on toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen mielestä siis sanomalehden "yksi olennainen elementti". 




Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomien välissä tulee Eva-Riitta Siitosen monisivuinen eurovaalimainos TaitoTahtoYhdessä. Kyseisen mainoslehtinen on toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen mielestä siis sanomalehden "yksi olennainen elementti". 




Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomien välissä tulee Eva-Riitta Siitosen monisivuinen eurovaalimainos TaitoTahtoYhdessä. Kyseisen mainoslehtinen on toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen mielestä siis sanomalehden "yksi olennainen elementti". 



Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomien välissä tulee Eva-Riitta Siitosen monisivuinen eurovaalimainos TaitoTahtoYhdessä. Kyseisen mainoslehtinen on toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen mielestä siis sanomalehden "yksi olennainen elementti". 



Muutaman päivän päästä Helsingin Sanomien välissä tulee Eva-Riitta Siitosen monisivuinen eurovaalimainos TaitoTahtoYhdessä. Kyseisen mainoslehtinen on toimitusjohtaja Hannu Syrjäsen mielestä siis sanomalehden "yksi olennainen elementti". 

Sanomanetti torstaina 29.07.2004. 

Lue myös!

 

 
  Etusivu

Torstaina 2. syyskuuta 2004. Numero 276.

Torstai on toivoa täynnä.  
 

Tänään
02.09.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
 
Info
 
   
   
   
   

 


Torstaina 02.09.2004. Kim Il Lauri. Kolme masentavaa nuoleskelijaa kävi pyytämässä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaista jatkamaan puheenjohtajakauttaan. Tähän lähetystöön suostuivat Tuire Santamäki-Vuori, Ann Selin ja Erkki Vuorenmaa. Anuksen retkikunta.
Lue myös! "
Köyhyysloukussa viruville työttömille heitetään 14 sentin korotus työttömyyspäivärahaan. Ymmärtääkö hallitus, että tällainen loukkaa työttömien ihmisarvoa?" Leif Salmén: Eilinen palaa. 
 

Torstaina 02.09.2004. Antti-Pekka Pietilä. Ilta-Sanomat. Silmät kiiluen päätoimittaja ilmoitti, että kyseinen henkilö "ei ole puolustuskyvytön" ja jatkoi: "Aikuisilla ihmisillä on vastuu omista teoistaan". Matti Pullin saatua puheenvuoron: "Kaikella on rajansa, tietäen hänen aikaisemman taustansa lehdistön olisi pitänyt ymmärtää että häntä ei pitäisi käsitellä kuten ketä tahansa muuta."  A-talk keskiviikkona 01.09.2004 TV1:ssä. Lyö lyötyä! 
Lue myös! 
Miksi päätoimittajalle määrättiin psyykelääkkeitä? Julkinen sairaskertomus.
Tulossa!
Lue myös! Torstaina 04.03.2004."Median syytä ei ole mikään. Media tekee bisnestä ja niin teen minäkin." Matti Nykänen. Iltalehti keskiviikkona 03.03.2004.
Keskimmäinen kuva sarjasta "Kulkijan kuvia". Kuvat: Pertti Manninen.
 
Torstaina 02.09.2004. Sari Multala. "Suoranainen limbo oli kun viidenneksi purjehduskisoissa sijoittunut Sari Multalakin liitettiin lausuntoineen jonkun osapurjehduskisan jälkeen epäonnistuneiden joukkoon!" Lyö lyötyjä! 
Lue myös!
Advokaten: Våra mästare är rena. 
 
Torstaina 02.09.2004. Olli Kivinen. Helsingin Sanomat. "Koko perussopimuksen tiimoilla vallitsee suuri epäselvyys lähivuosien aikana." Selkeä EU-linja. 
 
Torstaina 02.09.2004. Rai Suihkonen. Keskisuomalainen. "Miksi lukijoita ja radion kuuntelijoita piinataan näillä mitään sanomattomilla gallupeilla kuukaudesta toiseen?" Totaalisen joutavaa pelleilyä. 
Lue myös!
Helsingin Sanomat keskiviikkona 9. kesäkuuta 2004. HS-GALLUP Keskusta ja kokoomus nousivat eurovaaleissa kärkiasemiin. Kommentti ja kritiikki. 
Lue myös!
Esimerkki 2. Kuinka puolueiden kannatuslukugalluppien valheellisella, väärällä ja tarkoituksenmukaisella tulkinnalla nostetaan ja lyödään myötä- ja vastenmielistä poliitikkoa. Tapaukset Paavo Lipponen ja Anneli Jäätteenmäki.
 
Torstaina 02.09.2004. Mauri Pekkarinen. "Ei sille kelpaa mikään!" 
 
Torstaina 02.09.2004. Ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen. "Uutta aaltoa kunnallisvaaleihin." Pihlajanmarjoja. 
Lue myös!
Pekka Kettunen ja potkut. 
 
Torstaina 02.09.2004. Hannu Syrjänen. SanomaWSOY:n toimitusjohtaja. Lisää mainoksia! 
Lue myös!
Pukki kaalimaanvartijana. Tapaus Eva-Riitta Siitonen. TaitoTahtoYhdessä. 
 
Thursday August 26 2004 Guardian Unlimited
'What are the children guilty of?'

Over 300 people held hostage by armed Chechens at Russian school.
Putin faces critical test to save pupils
Russia calls emergency UN session
World briefing: Simon Tisdall
Map: Site of the hostage crisis
Special report: Russia
 
Thursday August 26 2004 Guardian Unlimited
Milosevic refusal to take medicine puts trial at risk
World: Slobodan Milosevic is refusing to take medicine prescribed for his high blood pressure by UN doctors.
Bosnian Serb jailed for war role
Special report: Yugoslavia war crimes
 

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 02.09.2004. Irak. "Täsmäpommitukset" jatkuvat. Viime yönä kuoli 14 terroristijohtajan jahdissa, myös naisia ja lapsia.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.net tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Väliaikaishallinnon pystyttämisen jälkeen:  Satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Tappaminen jatkuu.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 02.09.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Torstaina 02.09.2004. 

Titanic. 
Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio. 
Romantiikkaa, seikkailua ja trilleriä luokkaristiriitojen sävyttämässä elokuvassa vuodelta 1997. Ohjasi James Cameron. Nelosella sunnuntaina 05.09.2004 klo 21.00.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Sateet tulivat. Kuva: Pertti Manninen.

Lyö lyötyjä - Lyö lyötyä - Kim Il Lauri - "Selkeä EU-linja" - "Totaalisen joutavaa pelleilyä" - Pihlajanmarjoja - Pekkarinen ahdingossa - Advokaten: Våra mästare är rena - Lisää mainoksia - Ilmoita ilmaiseksi! 
Reilu peli. Kuvakertomus. 
"Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemusmaailmaasi vastaan.
Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja
uteliaasti." 

Reilu peli 

vs doping.
Viime kerralla:

Anne Brunila Show III. 

Pääministerin vastaus ei tyydytä.  

EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia.


ILMOITA ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN!

Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Pärinää ja pauketta. Moottoripyöriä 50-luvulta
17.6.2004 -10.4.2005
Vapriikki
 
P.Manninen
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 
Tiistaina 31.08.2004. 
Titanic. 

Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio. 
Romantiikkaa, seikkailua ja trilleriä luokkaristiriitojen sävyttämässä elokuvassa vuodelta 1997. Ohjasi James Cameron. Nelosella sunnuntaina 05.09.2004 klo 21.00.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Työtä kaikille! Kuva: Pertti Manninen.

Anne Brunila Show III. Jyväskylän työvoimatoimisto oikaisee suur-jyväskylän lehden päätoimittajan Tapani Markkasen levittämää Helsingin Sanomissa julkaistua ylijohtaja Anne Brunilan väärää tietoa työvoimakoulutuksen ja työttömyysturvan suhteista. Anne Brunila Show III. 
Perustuslaki jatkuu  extra! Antti Pesonen Pääministerin vastaus ei tyydytä. Terhi Kiiskinen: EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia. Pääministeri Matti Vanhanen:  "... perussopimus tai perustuslaki, miksi sitä halutaankin kutsua..." Pääkirjoitus 19.08 
Eräs doping-sotku ja sen pimitys.

Lasse Virénin valmentaja Rolf Haikkola paljasti kirjassaan kuinka silloinen SUL:n puheenjohtaja Tapani Ilkka söi sanansa ja nahkansa pelastajaksi joutui valmennuspäällikkö Antti Lanamäki kuuluisassa Martti Vainio- sotkussa. Eräs doping-sotku ja sen pimitys.


ILMOITA ILMAISEKSI:

LINKKI UUSIMPIIN!  
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!

Pärinää ja pauketta. Moottoripyöriä 50-luvulta
17.6.2004 -10.4.2005
Vapriikki
2004 sanomanetti.fi linkit etusivuille!          
tammikuu

01.01

08.01

15.01

22.01

29.01

 
 
helmikuu

05.02

12.02

19.02

26.02

     
maaliskuu

04.03

11.03

18.03

25.03

     
huhtikuu

01.04

08.04

15.04

22.04 29.04    
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05      
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06      
heinäkuu 01.07 08.07 15.07 22.07 26.07 27.07 29.07
elokuu

03.08

05.08

09.08 10.08 12.08 17.08 19.08
  24.08 26.08
27.08 31.08      
syyskuu 02.09            
lokakuu              
marraskuu              
joulukuu              
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/276 Sivut valmisti Pertti Manninen 02.09.2004, ensimmäinen versio: 02.09.2004 17:56 (linkkejä 04.09.2004 12:30 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/09/02 Sanomanetti.fi  - Hannu Syrjänen. SanomaWSOY:n toimitusjohtaja. Lisää mainoksia! 02.09.2004 - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
Sivun alkuun!
 

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka selostus! 




Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.