Laukaassa haisee. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia. (Otsikko torstaina 2007-04-12)

<edellinen   seuraava>
2007
HUH 14
Lauantai

641.

Ilmoita ilmaiseksi! Laukaa Keski-Suomessa.

Rakennus- ja siivousalan palvelua
Arsedel Oy
Sanomanetti Lauantai 2007-04-14.  Tämän numeron etusivulle!  Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomanetti@hotmail.com
 
Laukaa. Eräs maakauppa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle. (Kunnanhallituksen päätös  12/103 § maanantaina 2007-04-02).

   
Laukaa. Peurunka. Näkymä vastarannalla häämöittävään golfkenttään hotellin aulasta. Sunnuntai 2007-03-25 klo 15. Pertti Manninen. Isonna!
Naakat lentelevät lämpimässä keväässä tänään Laukaassa. Torstai 2007-04-12. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
"Kevättä rannassa". Laukaan satama lauantaina 2007-04-14 klo 15. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Seuraavassa aikajärjestyksessä julkisuuteen tulleita kirjoituksia ja pöytäkirjoja. Lista ei ole täydellinen. Siinä on kaikki, mitä silmiin on sattunut. Listan kokoaminen on aloitettu keskiviikkona 2007-04-04 Laukaa-Konnevesi-lehden kerrottua kaupan hyväksymisestä. Kuvat liityvät aikaan tai paikkaan. Sanomanetti, Pertti Manninen otsikon päivänä.

Kirjoitusten ja kuvien otsikot:
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 1 / 2007
Golfkenttäalueen myynti virhe.
Golf Laukaan vetovoimatekijä.
Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa.
Elise ja Timo matkalla eduskuntaan. (kuva)
Mikko Ilonen teki suomalaista golfhistoriaa: Miesten Euroopan kiertueen turnausvoitto. (kuva)
Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10. (kuva)
Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala. (kuva)
Nyt on oikea aika kritisoida.
Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto?
Kunnanhallitus 6 / 2007
MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE  Liite 7. Kauppakirjaluonnos.
 

Laukaa myi golfmaansa. LPG Oy suunnittelee nyt laajennusta.
Laukaa myy golfmaata.
Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.
Laukaa. Peurunka. (kuva)
Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.
Naakat lentelevät lämpimässä keväässä tänään Laukaassa. (kuva)
Laukaassa haisee. Osa 2. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia pahimmillaan.
Lyhyt pääkirjoitus.  Pellosta rantaan.
Laukaan kunnan omaisuus Peurunkajärven rannan kansallismaisemana on myyty?
Kunnan oltava varovainen omaisuutta myydessään.
Tulevan maapolitiikan avauslyönti.
Kevättä rannassa. (kuva)

Liite. Kuvia.



Laukaa.fi
Laukaan kunta PÖYTÄKIRJA TARKASTETTU
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 1 / 2007
Kokousaika
17.01.2007 keskiviikko klo 13.00 - 15.59
Kokouspaikka
Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone

SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
Timo Kärki puheenjohtaja
Pentti Hokkanen varapuheenjohtaja
Anne Kirmanen jäsen
Tarja Pääkkönen jäsen
Juhani Hänninen jäsen
Markku Autio jäsen
Meeri Pirttinen jäsen
Pirjo Montonen jäsen
Maarit Nurminen varajäsen

Poissa Seppo Pannula jäsen
 
MUUT SAAPUVILLA OLLEET
Marko Kytömaa kunnanhallituksen edustaja
Heikki Ala-Tauriala kaavoituspäällikkö, esittelijä
Risto Mustonen joht.rakennustarkastaja, esittelijä
Minna Häyrinen terveystarkastaja, esittelijä
Kalevi Virtanen ympäristötoimenjohtaja, p 14.15
Pentti Salo hallintosihteeri, pöytäkirjanpitäjä
 
PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.
Laukaa, perjantai 19.1.2007
Anne Kirmanen
Meeri Pirttinen
 
PÖYTÄKIRJA OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ
Maankäyttöosasto, maanantai 22.1.2007, virka-aikana

11 / 11 § MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 17.01.2007
LISTAN ASIANRO 11 
11 § Asianro 553 / 621 / 2006

MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Valmistelija: Kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala , p. 014- 839 0210

Laukaan Peurunkagolf Oy on tarjoutunut ostamaan kunnalta vuokrasopimuksilla hallitsemansa kenttäalueet n. 67 ha 250.000 euron kokonaishinnasta.
Yhtiöllä on alueeseen kaksi vuokrasopimusta, joista toinen päättyy 2037 ja toinen 2038. Vuotuinen vuokra on 5 900 euroa. Se on perustunut maa- ja metsätalousarvoon. Vuokra-alueella sijaitseva klubirakennus on liitetty kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon.

Asiasta on osapuolten kesken neuvoteltu. Neuvottelutuloksen mukaan alueen kokonaishinta on 330 000 euroa rasituksista vapaana. Vuokraoikeudet raukeavat tarpeettomina omistusoikeuden siirtyessä.

Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2.

Yhtiö ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta. Mikäli kaupan laillistumisesta lukien seuraavan 30 vuoden aikana alueelle tapahtuu asunto- tai lomarakentamista / muuta kuin golftoimintaan välittömästi liittyvää rakentamista, yhtiö maksaa kunnalle sopimussakkoa 100 euroa jokaiselta haetulta kerrosalaneliömetriltä. Sakko maksetaan rakennuslupaa haettaessa ja se sidotaan elinkustannusindeksiin.

Mahdolliset uudet rakennukset liittyvät sopimuksella kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon. Mitoitus kunnan hyväksymien normien mukaisesti. Yhtiö rakentaa alueen sisäisen tieverkon, paikoitusalueet, istutettavat alueet sekä valaistuksen.
 
Liitteenä kauppakirjaluonnos. LIITE 7

Ehdotus
Kaavoituspäällikkö:
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy em. liitteen mukaisen kauppakirjan.

Päätös
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta:
Keskustelun kuluessa jäsen Hänninen, useiden kannattamana esitti, että lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että em. kauppaa ei tässä vaiheessa tehdä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asian ratkaisemiseksi suoritettava äänestys. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta "jaa" ja ne, jotka kannattavat jäsen Hännisen tekemää esitystä äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi "jaa" ääntä (Kärki, Hokkanen) ja seitsemän "ei" ääntä (Hänninen, Nurminen, Kirmanen, Pääkkönen, Autio, Pirttinen, Montonen). Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että jäsen Hännisen esitys on tullut kaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätökseksi. Jäsen Hokkanen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä tämän pykälän käsittelytavasta.
_____________


 


Golfkenttäalueen myynti virhe. Laukaa-Konnevesi. Puheenvuorot. Martti Nevala.
Torstai 2007-01-18.

Golfkenttäalueen myynti virhe.

Laukaan kunta on tarjonnut Laukaan Peurunkagolf Oy:lle ostettavaksi omistamansa 67 hehtaarin golfkenttäalueen. Yhtiö on vuokrannut alueen noin 20 vuotta sitten 50 vuoden ajaksi. Vuokraoikeudet päättyvät vuosina 2037 ja 2038, siis noin 30 vuoden kuluttua. Peurunkagolf on 4.1.2007 hyväksynyt kunnan ostotarjouksen. Kukapa ei olisi, siksi edullinen tarjous oli. Nykyisin golfyhtiö maksaa alueesta vuokraa 6000 euroa vuodessa. Se tekee jäsentä kohti 4-5 euroa/vuosi.

Neuvoteltu kauppahinta 330 000 euroa on alle puolet hyvän, kilpaillun 67 ha:n rinnepeltomaan (670 000 euroa) hintatasosta. On huomattava, että pellon hinta nousee sitä korkeammaksi, mitä laadukkaammasta ja suuremmasta peltoalueen kaupasta kertakaupassa on kyse. Nykyinen vuokra ja neuvoteltu kauppahinta ovat selkeitä alihintoja, kun huomioidaan alueen sijainti, kentän erinomainen maapohja ja kaunis maisemamiljöö.

Kunta kuulemma luopuu sellaisista omistuksista, joita se ei itse käytä. Miksi myydä ja millä kiireellä, jos ei ole rahanpuutetta? Vai onko kunta niin hyvässä iskussa, että se voi soveltaa sellaista maapolitiikkaa, että se ostaa kalliilla ja myy halvalla? Jos myydä pitää, niin parempi on myydä metsämaata. Noin 80 hehtaarin laukaalaisesta pitkäpuustoisesta metsämaasta saa hyvinkin 330 000 euroa. Kirkonkylän kaavoitus on loitonnut keskustasta poispäin noin kilometrin vauhdilla 1970-1980 luvun taitteesta lähtien jokaisena kymmenvuotisjaksona. Nyt etäisimmät rakennuspaikat kirkonkylällä ovat jo 3,5 km:n päässä Kuntalasta, etäämmälläkin, kun Lasevan länsipuolinen asemakaava huomioidaan. Näin edeten golfkentän etäisyydellä 5-6 km keskustasta, ollaan 2030-luvun lopulla, kentän vuokraoikeuden päättymisen aikoihin.

Alue olisi kaavoituksellisesti haastavaa, ja helposti rakennettavaa ja kunnallistekniikan kustannuksilta edullisesti toteutettavaa maata. Alueeseen voi tutustua internetissä Laukaan Peurunkagolf Oy:n kotisivuilla peliväylien 1-18 kautta ja kenttäkartan avulla. Alue olisi asuinalueiden aatelia Laukaassa. Sille saataneen rakennusoikeutta 350 omakotitontin verran. Täysin rakennettuna siellä asuisi yli 1000 asukasta, enemmänkin, jos osa alueesta rakennetaan rivitaloina ja pienkerrostaloina. Tonttimaa ja 70 miljoonan euron rakennusomaisuus tuottavat kunnalle aikanaan kiinteistöveroa muutamassa vuodessa sen, mitä nyt puhuttu kauppahinta on.

Kaupan hyväksyy kaavoitus- ja rakennuslautakunnan käsittelyn jälkeen kunnanhallitus. Näin on vallanjaosta Laukaassa päätetty jo kaksi valtuustokautta sitten. Moniko valtuutettu tiesi tämän? Vahinko, kun lobbaajista vapaat ja kansalaisten valitsemat valtuutetut ovat si vussa muun muassa tästä asiasta päätettäessä. Kunnanhallitus tosin voi, jos oikein toimii ja rohkeus riittää, siirtää muun muassa tämäkin asian kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kunnanvaltuustossa asiasta ainakin keskusteltaisiin, sillä kaavoitus - ja rakennusmaan hankkiminen ja asukasluvun suotuisa kehitys on kehittyvän kunnan eräs tärkeimpiä tehtäviä nyt ja 30 vuoden kuluttuakin.

Golfaluetta vastaavan alueen ostaminen muualta kirkonkylältä maksaa aikanaan useita miljoonia euroja. Paras kauppa nyt juuri on tekemätön kauppa! Vastaava alue on joka tapauksessa jostain kirkonkylältä ostettava. Suunnat ja saatavuudet voi itse kukin tykönään miettiä. Ajatelkaa arvoisat päättäjät ja esittelijät. Olette tekemässä suuren virheen ja taloudellisen vahingon tuleville, vastuussa aikanaan oleville päättäjille ja asukkaille, jos nyt myytte alueen, jolla on erityistä arvoa Laukaan tulevalle kehitykselle muun muassa asuin- ja yritysalueena.

Toimitaan jatkossa kuten on tähänkin asti toimittu: Golf jatkakoon ainakin vuokra-ajan loppuun, vielä 30 vuotta. Tulevat luottamushenkilöt päättävät alueen myöhemmästä käytöstä, eli jatkuuko golf tai tarvitseeko kunta alueen. Golf saattaa 2030-luvun lopulla olla jo hiipuva, kannattamaton harrastus. Kymmenen vuoden siirtokin voisi olla asialle eduksi. Molempien osapuolia edustavat tuolloin jo eri silmälaseilla katsovat henkilöt kuin nyt.

Jos kauppa kaikesta huolimatta tehdään, tulisi myyntihinnan olla alueen arvoon nähden kohdallaan. Hinnan pitäisi olla aikanaan ostettavan kaavoituksen raakamaan hintatasoon verrattava hinta. Lopuksi erästä sanontaa mukaillen: "Ei se ole hullu, joka pyytää, hullu on se, joka antaa". Kuka lie pyytäjä ja kuka antaja jääköön itse kunkin arvattavaksi, vai onko sittenkään kukaan.

Näin miettii riippumaton ajattelija. Martti Nevala.

Kuva: Kirjoittajan mukaan Peurunkagolfin alue olisi Laukaassa asuinalueiden aatelia. Hän vastustaakin kunnan ja yhtiön välistä maakauppaa. Arkistokuva.

Golfkenttäalueen myynti virhe. Laukaa-Konnevesi. Puheenvuorot. Martti Nevala. Torstai 2007-01-18.



Golf Laukaan vetovoimatekijä. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Hannu Jalonen. Torstai 2007-01-25.

Golf Laukaan vetovoimatekijä.

Martti Nevala kirjoitti 18.1 Laukaa-Konnevesi-lehden puheenvuoropalstalle golfkentän maa-alueen myynnistä. Ottamatta kantaa kunnan maa-alueen myyntiprosessiin (jossa olen ollut Laukaan Peurunkagolfin neuvottelevana osapuolena) haluan kuitenkin tuoda esiin eräirtä tulkintoja ja oikaista Martin käsitystä golfharrastuksesta. Golf on harrastuksena yksi ainoista urheilulajeista, missä ei ole ikä- eikä sukupuolirajoitteita. Myös kilpailut voidaan järjestää sukupuolesta riippumattomiksi (miehet, naiset sekä juniorit tytöt, pojat samassa kilpailussa). Uusimmat tutkimukset ovat tuoneet kiistatta esiin myös lajin terveysvaikutukset. Suomigolfarin ainoana haittapuolena voidaan pitää pelikauden lyhyyttä, mutta sehän ei ole meidän päätettävissä.

Suomen Golfliitto viettää paraikaa 50-vuotisjuhlavuotta. Golf "rantautui" Suomeen hiukan aiemmin. Taliin (nykyisen Helsingin taajama-aluetta) 75 vuotta sitten. Silloin ei varmaankaan osattu aavistaa, että golf on vuosituhannen vaihteessa levinnyt ympäri Suomen. Pohjoisin yli 125 golfkentistämme sijaitsee Kittilän Levillä, eteläisimmät Suomenlahden rannoilla (useita kenttiä). Rekisteröityjen harrastajien määrä ylitti viime vuonna 115 000, jotka käyttivät harrastukseensa yhteensä vuositasolla 195 miljoonaa euroa. Nämä faktat tukevat takuuvarmasti harrastuksen jatkuvuuden.

Laukaan Peurunkagolf on perustettu v. 1989. Tuolloin kunnanpäättäjät pohtivat niitä vetovoimatekijöitä, mitä kuntaan tulisi saada. Päätöksenä oli tehdä golfkenttä Petruman alueelle, jossa sijaitsi helposti golfkentäksi muokattavaa peltomaata. Pitkäaikainen vuokrasopimus (johon olemme edelleen tyytyväisiä) golfyhtiön ja kunnan välille syntyi. Paikan valinta oli onnistunut. Maailmankuulu kenttäsuunnittelija Ronald Fream on todennut alueen olevan yksi kauneimmista maailmassa, missä hän on saanut golftyötään tehdä.

Golfyhtiö, joka omalla riskillään, ilman kunnan tai yhteiskunnan tukea, osakkeenomistajien myötävaikutuksella (omarahoitteisesti!) ja voittoa tavoittelemattomana lähti rohkeasti tuolloin erittäin haasteelliseen työhön. Myöhemmin olemme tulleet huomaamaan, miten kaukaa viisaita ja uudistushenkisiä päättäjät tuolloin olivat vuokratessaan maat Peurunkagolfin käyttöön. Tiedän perheitä, jotka ovat valinneet Laukaan asuinpaikakseen pääosin golfkentän vuoksi. Ne vajaat 300 laukaalaista, jotka ovat valinneet pysyvästi harrastuksekseen golfin eivät voi olla väärässä). Reilut tuhat (1000) muuta osakkeenomistajaa jättää sievoisen määrän euroja kuntaan joka vuosi yrityselämän muita palveluita käyttäessään (yksittäinen golffari käyttää vuositasolla keskimäärin 1700 euroa harrastukseensa, 1300x1700= 2,2 miljoonaa euroa).

Golf on juurtunut Laukaan kunnan vetovoimatekijäksi, ja edustaa käyttäjämääriltään suurehkoa 18-reikäistä kenttää. Vuotuiset käyntikerrat ovat ylittäneet jatkuvasti 25 000 kierroksen rajan. Vieraspelaajien (n. 5000) määrää on jouduttu hillitsemään kovan kysynnän vuoksi. Laukaan Peurunkagolf tarjoaa vuosittain työtä keskimäärin 11 henkilölle (joista osa nuoria), joten työllistäjänäkin olemme merkittävä yritys. Eri kilpailut ja yritystapahtumat tuovat vuosittain yhä kasvavan joukon pelaajia ihastumaan (osa) pysyvästi luonnon kauniiseen kenttäämme ja haluavat käydä vastaisuudessakin.

Matkailumerkityksessä olemme osa kunnan vetovoima- ja matkailuimagoa. Imagoa kasvattamaan on perustettu Peurunka-Center työryhmä. Kunta ja Peurunka-Kuusan alueen yrittäjät ovat löytämässä ne tulevaisuuteen luotaavat mahdollisuudet, mitä alue matkailumerkityksessä tarjoaa. Uskon vakaasti, että kunnan yrittäjäystävällinen ilmapiiri, jonka sain kokea mieleenpainuvasti hieman ehkä liikuttuneenakin lauantaina 13.1 Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa (onnittelut palkituille), takaa pysyvyyden ja rohkeuden katsoa eteenpäin kunnan vetovoimatekijöitä etsittäessä.

Sinulle Martti ja muillekin kuntalaisille haluan tarjota mahdollisuuden tulla tutustumaan alueeseemme ja lajiimme kesällä 2007, kun ruoho jälleen vihertää ja historiallinen Karlvikin kartano on avannut ovensa.

Yhteistyöterveisin.

Hannu Jalonen  toimitusjohtaja  Laukaan Peurunkagolf

Golf Laukaan vetovoimatekijä. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Hannu Jalonen. Torstai 2007-01-25.



Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa. Laukaa-Konnevesi. Tiina Kuusisalo. Torstai 2007-01-25.

Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa.


Laukaan Peurunkagolfin toive saada ostettua vuokraamansa omaksi ei miellytä kaavoitus- ja rakennuslautakuntaa. Se ei puolla kauppaa, mutta sanansa sanottavana on myös kunnanhallituksella. "Toivottavasti lautakunnan päätös ei jää lopulliseksi. Laukaan Peurunkagolfille maa-alueen osto ei kuitenkaan ole elinehto. Olemme tyytyväisiä pitkään vuokrasopimukseemme, mutta golfaajien kannalta olisi parempi, jos omistusoikeus vaihtuisi. Omaan alueeseen investoiminen loisi jatkuvuuspohjaa", toteaa Laukaan Peurunkagolfin toimitusjohtaja Hannu Jalonen.

Golfyhtiö haluaa ostaa Laukaan kunnalta vuokraamansa 67 hehtaarin maa-alueen 330 000 euron kauppahintaan, mutta Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta ei esitä myyntiä kunnanhallitukselle. Äänestyksessä Keskustan Juhani Hänninen, Anne Kirmanen, Maarit Nurminen ja Tarja Pääkkönen, SDP:n Markku Autio ja Meeri Pirttinen sekä Vasemmistoliiton Pirjo Montonen vastustivat kauppaa. Esittelijän alkuperäisesityksen kannalla olivat vain lautakunnan puheenjohtaja Timo Kärki (kok.) ja varapuheenjohtaja Pentti Hokkanen (kesk,), jotka olivat olleet myyntineuvotteluissa mukana. Lautakunnan enemmistö piti kauppahintaa alhaisena ja paikan muuttamista asuinalueeksi joskus tulevaisuudessa mahdollisena.

"Alue on kuin kunnan kansallisomaisuutta, kaunis kuin mikä, peltomaata, kahden järven välissä, lähellä kunnan keskustaa, kaupunkia ja lentokenttää. Sen arvo nousee koko ajan. On kannattavampaa odottaa, mitä tulevaisuus suunnitelmineen tuo mukanaan", perustelee Juhani Hänninen. Anne Kirmanen lisää, ettei kunnalla ole tarvetta myydä hienoa aluetta nyt. Vuokra-aikaa on jäljellä niin paljon, että kenttä voi rauhassa jatkaa toimintaansa. Golfyhtiön vuokrasopimukset päättyvät vuosina 2037 ja 2038. Maa- ja metsätalousarvoon perustuva vuosivuokra on 5 900 euroa. Alueella sijaitsi 1950-60 luvulla kunnan kaatopaikka, joka ei ole aiheuttanut toimenpiteitä alueen nykykäytössä. Jos ongelmia esiintyisi, olisi kunta likaajana maksaja.

"Kunnan kokonaisedun kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että kauppa syntyy. Nyt pannaan jarrua vapaalle yrittämiselle, estetään kehitystä. Suuret investoinnit jäävät tekemättä, jos alue ei ole omaa", harmittelee Timo Kärki, joka kertoo olevansa tyrmistynyt ja pettynyt lautakunnan päätökseen. Hänen mukaansa tilanne olisi tyystin toinen, jos tonttimaata ei muuallapäin olisi asumistarpeisiin. Asuinrakentamiselle kuitenkin löytyy muitakin kasvusuuntia.
Myyntihintakin on Kärjen mukaan realistinen. Alunperin Peurunkagolfin ostotarjous oli 250 000 euroa, mutta yhteisymmärryksessä sitä saatiin hilattua ylös. Toimitusjohtaja Jalonen muistuttaa, että yhtiö on tehnyt paljon työtä ja käyttänyt paljon varoja peltoalueen kaunistamiseksi. Hän korostaa, ettei golfyhtiö ryhdy grynderiksi. Se ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta.

Kauppakirjaluonnokseen on merkitty sadan euron sopimussakko kerrosneliömetriä kohti, jonka yhtiö joutuisi maksamaan, jos alueelle rakennettaisiin asuntoja tai mökkejä seuraavan 30 vuoden aikana. Kauppaan kuuluisi myös rakennusoikeutta rannan tuntumaan 300 neliön kokoisen omakotitalon verran. Jalosen mukaan yhtiö ei pyytänyt sitä, mutta ei myöskään myisi rakennuspaikkaa ulkopuolisille.

Kunnanjohtaja Esko Kolisevan mukaan asiassa ei vielä kannata hötkyillä puoleen taikka toiseen. Kunnanhallituksen päätettäväksi maakauppa ei tulle vielä lähiviikkoina vaan asiassa edetään maltilla. Koliseva toteaa, ettei tiettävästi yhtään golfkenttää ole lakkautettu, harrastajamäärät päinvastoin nousevat. Laukaa puolestaan kasvaa pääteiden suuntaisesti.

"Golf parantaa Laukaan vetovoimaisuutta. Mitä suurempi vetovoima kunnalla on, sitä enemmän hyvinvointia kasaantuu laukaalaisille asukkaille ja yrityksille", Laukaan Peurunkagolfin Jalonen korostaa. Peurunka Centeriä kehitetään voimakkaasti kaiken aikaa ja siinä golfilla on sijansa, samoin se on mukana alueelle tehtävässä Master Plan-suunnitelmassa. "Kyllä golfia pelataan vielä vuosikymmenienkin päästä. Suomen kymmenen parhaimman radan joukkoon kuuluva kenttä on tärkeä kunnan tunnettavuustekijänäkin." Kentän käyttäjämäärät ovat kasvaneet siinä määrin, että ahtauden takia laajennustarpeitakin olisi Jalosen mukaan. Ympäröivät alueet ovat yksityisten omistuksessa.

Kuva: Laukaan Peurunkagolf toimii pääasiassa kunnan vuokramaalla, sillä se omistaa vain 6,5 hehtaarin Karlvikin tilan. Nyt yhtiö olisi halukas ostamaan 67 hehtaarin alueen 330 000 euron kauppahinnalla. Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta ei kaupalle lämmennyt vaan esittää kunnanhallitukselle, ettei aluetta myydä.

Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa. Laukaa-Konnevesi. Tiina Kuusisalo. Torstai 2007-01-25.

 


Elise ja Timo matkalla eduskuntaan. Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27.

Keski-Suomi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat Elise ja Timo sekä heidän vaalibussinsa kuljettaja hymyilevät aurinkoisena pakkaspäivänä Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27 klo 14.20. Kuvat Pertti Manninen. Bussin kyljessä luki puhelinumeroiden lisäksi: EliseTarvainen elisetarvainen.net  ja Timo Kärki timokarki.fi. Ehdokkaiden suunta oli ainakin oikea: Bussi lähti huoltoasemalta kohti etelää!
 

Kuva sunnuntaina 2007-02-18.
Mikko Ilonen teki suomalaista golfhistoriaa: Miesten Euroopan kiertueen turnausvoitto. 
  
Urheilua. Jakarta. Kuva sunnuntaina 2007-02-18. "Pokaalipusu". Indonesian pääkaupungissa Jakartassa pelatussa turnauksessa varapresidentti Yusuf Kalla ojensi Mikko Iloselle 175 00 dollarin palkintosekin. Ilonen pelaa seitsemättä kauttaan Golfin Euroopan kiertueella ja ammattilaiseksi hän siirtyi 2001. Kuva Viasat Sportin kuvasta Pertti Manninen.

Guardian Unlimited  Monday February 19 2007 
Nissan Open California  Harrington fails to take chances as Mickelson powers forward
"Meanwhile, Mikko Ilonen closed with a 70 to take the weather-hit Indonesia Open and become the first Finn to win on the European tour. The 27-year-old finished on a nine-under total of 275 in Jakarta, one stroke ahead of the second-placed trio of Frankie Minoza of the Philippines, Shiv Kapur of India and Andrew Tampion of Australia."
"I've been thinking about this all week but I've had to try to put it out of my mind and concentrate out on the golf course," said the Finn, who was forced to return to the course early on the last two days to complete the previous days' rounds. "It's been tough to do that, especially with having to go out and wait, and go out and wait again, but I'm feeling good to finally win."

Guardian Unlimited  Saturday February 17, 2007
Indonesia Open  Ilonen springs to front in Indonesia
"Mikko Ilonen of Finland was tied for the lead with Andrew Tampion of Australia at the end of the second day of the weather-interrupted Indonesia Open.
They finished on eight under par with Ilonen, who trailed the overnight leader, Chawalit Plaphol, by one stroke after an opening 66 on Thursday, recording three under with one hole to play in his second round before darkness brought play to an end at Damai Indah Golf and Country Club."


Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.   Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit numerojärjestyksessä!  
Timo Kärki 117  - Terhi Pulli 120  - Pertti Ratinen 121  - Elise Tarvainen 123  - Ahti Vielma 124  - Henna Virkkunen 125  - Keski-Suomi. Kokoomus. 

Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.   Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit numerojärjestyksessä!  
Timo Kärki 117  - Terhi Pulli 120  - Pertti Ratinen 121  - Elise Tarvainen 123  - Ahti Vielma 124  - Henna Virkkunen 125  - Keski-Suomi. Kokoomus. 
 
Kuva: Lauantai 2007-03-10. "Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". Kuva: Pertti Manninen. Kylässä Jyväskylässä 4.

"Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". Kuva: Pertti Manninen.
Extra! Laukaan kunnavaltuuston puheenjohtaja Antti Suomala oli läsnä puheoikeudella siinä kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina 2007-04-02 , jossa päätettiin maa-alueen myymisestä Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.
 




Nyt on oikea aika kritisoida. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Ilpo Oksanen. Torstai 2007-03-15. Katkelma kirjoituksesta.

Nyt on oikea aika kritisoida.

... Nyt jälleen on aika äänestää, ja meidän laukaalaisten olisi syytä vetää ns. yhtä köyttä. Kuntatasolla tässä jokin aika sitten puitiin ja mietittiin, myytäisiinkö Peurungan golfkentäksi vuokrattu alue noin tuhannelle innokkaalle golfin harrastajalle omaksi. Peurunka Golf Oy:n osakkaista suurin osa on laukaalaisia, ja onpa Laukaan kuntakin osakkaana. Mielestäni juuri golf tekee Laukaata tunnetuksi ja nostaa kunnan imagoa, sillä kentällä käy paljon pelaajia eri puolilta Suomea ja jopa ulkomailtakin. Jos kenttä myydän osakkaille, saa lautakunta rahaa myynnistä. Osakkaat myös hoitaisivat kenttää nykyistä paremmin ja investoisivat siihen. Tämä taas työllistää kuntalaisia ja toisi kunnalle verotuloja.

Rohkenenpa sanoa, että nyt kansanedustajaehdokkaanakin oleva Timo Kärki oli järkevää päätöstä viemässä eteenpäin puoltaessaan alueen myyntiä osakeyhtiölle. Itsekin olen joskus käynyt pelaamassa Peurungan kentällä vieraideni kanssa, vaikka osakas en olekaan. Rohkenenpa myös olettaa, että osakkaita on kaikista puolueista eli kyseessä on kaikkien yhteinen etu. Golfaajat maksavat itse harrastuksensa - sallittakoon se heille. Ja maksua vastaan pääsevät vielä ei-jäsenetkin pelaamaan. Meillä on kunnassa rakennettu kuntalaisille ulkoilureittejä ja hiihtolatuja sekä laavuja ja kotia niiden varsille pilkottujen klapien kera. Nämä palvelut ovat vain tietylle osalle väestöä. Kunta on kokonaan unohtanut golfaajien lisäksi mm. autourheilua ja motocrossia sekä hevosurheilua harrastavat.  ...

Nyt on oikea aika kritisoida. Laukaa-Konnevesi- Yleisöltä. Ilpo Oksanen. Torstai 2007-03-15. Katkelma kirjoituksesta.



Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto? Laukaa-Konnevesi. Puheenvuoro. Erkki Järvelä. Torstai 2007-03-29.

Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto?

Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti 17.1. hylätä Laukaan Peurunkagolf Oy:n ja kunnan välillä neuvotellun 67 hehtaarin golfkenttäaluetta koskevan maakaupan. Hämmästelen päätöstä. Lautakunnassa ei ole selvästikään ymmärretty, mitä vaikutuksia päätöksestä seuraa koko Peurungan alueen kehittämiselle ja miten golfyhtiö voi toimia, jos sillä ei ole varmaa tietoa tulevaisuuden toimintaedellytyksistä. Asiasta päättää lopullisesti kunnanhallitus. Toivottavasti sieltä löytyy laajakatseisempaa ajattelukykyä.

Laukaan kunnanvaltuusto teki 1.12.1986 merkittävän periaatepäätöksen vuokrata Peurungan rannalta maata 50 vuodeksi perustettavalle golfyhtiölle. Vuokran suuruus oli sama minkä kunta sai vuokraviljelijöiltään ja se on nyt noin 6000 euroa vuodessa. Laukaan silloiset päättäjät osoittivat vahvaa kehittämistahtoa. Samassa periaatepäätöksessä puhtia olisi riittänyt 30 ha:n maa-alueen luovuttamiseen osakepääomasijoituksena Multamäen lasketteluyhtiölle. Tämä hanke jäi toteuttamatta, ehkä onneksi.

Laukaan kunnan kannalta golfkenttä on ilmainen liikuntamahdollisuus: reilut 1 000 osakasta rahoittavat sekä investoinnit että käyttökulut. Muihin liikuntamuotoihin kunta joutuu osallistumaan joko investointeihin tai käyttökuluihin tai molempiin: kirkonkylän liikuntahalli maksoi kunnalle 1,5 milj. euroa, Peurungan jäähalli tulee maksamaan 100 000 euroa. Pelkästään ulkoliikuntapaikkojen ylläpitoon käytetään 320 000 euroa vuodessa eli lähes 10 miljoonaa euroa 30 vuodessa.

Peurungan golfkenttä on tärkeä vetovoimatekijä Laukaan kunnalle. Minäkin tunnen lukuisia henkilöitä, jotka ovat muuttaneet Laukaaseen joko rakentamalla tänne talon tai ostamalla asunnon. Monet heistä ovat yrittäjiä. Kunnan verotulojen kannalta vaikutus ei ole aivan vähäinen. Golfkenttä on vetovoimatekijä, jos se on alueensa selkeästi paras kenttä. Peurungan kenttä on sellainen ainakin vielä, mutta Muuramen ja Hankasalmen kentät tulevat vauhdilla perässä. Jotta nykyinen asema säilyisi, olisi Peurungan kenttää laajennettava nykyisestä 18 reikäisestä 36-reikäiseksi. Suunnitelmia on olemassa, mutta päätöksiä ei ole tehty.

Maapohjan vuokra-aikaa on jäljellä 30 vuotta. Nyt varmaan osakkailta saattaa löytyä halukkuutta investoida, mutta mitä lyhyemmäksi jäljellä oleva vuokra-aika käy ja mitä enemmän maiden myymisestä asuntotonteiksi vuokra-ajan jälkeen puhutaan, sen epävarmemmaksi investointihalukkuus käy. Tästä syystä on täysin välttämätöntä, että golfyhtiö omistaa maan. Muussa tapauksessa golftoiminta saattaa 10 tai 20 vuoden kuluttua alkaa näivettyä.

Peurunkajärven alue tarjoaa tulevaisuudessa suuria mahdollisuuksia, joita on suunniteltu ns Peurunka Center-projektin tiimoilla. Peurungan kuntoutuskeskuksen perinteinen veteraaniasiakaskunta on loppumassa ja se pitäisi pystyä korvaamaan uusilla asiakkailla. Monia kehittämistoimia onkin jo toteutettu ja monia suunnitteilla. Peurungan vapaa-aika ja kylpylä sekä koulutus ja hyvinvointipalvelujen rinnalle on muodostunut merkittävä yritysverkosto. Sen merkittävä osa on Peurunka Golf Oy. Jos golfyhtiön toimintaedellytyksiä ei haluta kunnan päätöksin edistää, yhtiö ei voi olla omalta osaltaan olla tukemassa Peurungan alueen liiketoimintakokonaisuuden kasvattamista. Ainakaan näivettyvästä golfyhtiöstä ei siihen ole.

Peurunkajärven alue on kovassa kilpailusarjassa maamme muiden vapaa-ajan ja hyvinvointikeskusten kanssa. Mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa kehittämistä: Jämsän Himokselle suunnitellaan sekä kylpylää että täysmittaista golfkenttää. Tahkolla on alkamassa 18-reikäisen kentän lisäksi uuden 27-reikäisen golfkentän rakentaminen.

Laukaan kunnan ja Peurunka Golf Oy:n välisissä neuvotteluissa on sovittu kauppahinnaksi 330 000 euroa. Jotkut poliittiset päättäjät ovat pitäneet sitä liian alhaisena; ovat laskeskelleet, että asuntotontteina siitä saisi paremman hinnan. Rakentamalla nykyinen golfkenttä täyteen kerrostaloja tontin hinnat olisivat vieläkin huikeampia. Asiaa voidaan miettiä vasta 30 vuoden kuluttua vuokrasopimuskauden umpeuduttua. Silloin Keski-Suomi on väestöltään vähenevää aluetta ja keski-ikä on nykyistä huomattavasti korkeampi. Kukaan ei kykene arvioimaan tonttimaan hintaa silloin. Se on kuitenkin selvä, että golfyhtiön osakkaat haluavat pelata golfia eivätkä koskaan tule sallimaan talojen rakentamista pyhälle golfmaalle, vaikka yhtiö maan omistaisikin. Sitä paitsi kaavoitusmonopoli on kunnalla.

On hyvä muistaa, että myymällä maan golfyhtiölle kunta voisi esimerkiksi lyhentää sovitulla summalla (330 000 euroa) velkojaan ja ansaita korkomenojen säästönä 30 vuodessa toisen mokoman. Entä minkä viestin kunnanhallitus välittäisi eteenpäin yhtyessään kaavoitus- ja rakennuslautakunnan kantaan? Ensinnäkin sen, että kuntaan sopimuskumppanina ei voi täysin luottaa. Toiseksi se, että kehittämistahdonkin kanssa on vähän niin ja näin. Laukaalaisena veronmaksajana toivoisin, että kunnanhallitus ajattelisi asiaa tunteen ohella myös sillä aivopuoliskolla, jossa järki sijaitsee.

Erkki Järvelä  ent. maakuntajohtaja.

Kuva: "Peurungan golfkenttä on vetovoimatekijä Laukaan kunnalle", kirjoittaja toteaa. Arkistokuva.

Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto? Laukaa-Konnevesi. Puheenvuoro. Erkki Järvelä. Torstai 2007-03-29.
 




Laukaan kunta PÖYTÄKIRJA TARKASTETTU
Kunnanhallitus 6 / 2007
Kokousaika
02.04.2007 klo 14.00 - 17.10
Kokouspaikka
Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone

SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
Parkkonen Pertti, puheenjohtaja
Kalmari Leena, 1. varapuheenjohtaja
Niemistö Eva-Kaisa, 2. varapuheenjohtaja
Haverinen Veikko
Koivisto Kari
Kytömaa Marko
Laitinen Pekka
Nukarinen Riitta
Pekkala Ulla
Valkonen Tapio
Vuorenpää Pirjo
  
MUUT SAAPUVILLA OLLEET
Suomala Antti, valtuuston puheenjohtaja
Pihlajasaari Helena, valtuuston 1. varapuheenjohtaja -16.54
Honkonen Leena, valtuuston 2. varapuheenjohtaja - 16.00
Koliseva Esko, kunnanjohtaja
Honkonen Esko, hallintojohtaja, ptk:n pitäjä - 16.00
  
PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.
Laukaa, 5.4.2007
Ulla Pekkala
Marko Kytömaa
PÖYTÄKIRJA OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ
10.4.2007 kunnanvirastossa virka-aikana

12 / 103 § MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Kunnanhallitus 02.04.2007
LISTAN ASIANRO 12 
103 § Asianro 553 / 621 / 2006
Liitteet
 - 0107_001.pdf
 
MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE

Valmistelija: Kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala , p. 014- 839 0210

Laukaan Peurunkagolf Oy on tarjoutunut ostamaan kunnalta vuokrasopimuksilla hallitsemansa kenttäalueet n. 67 ha 250.000 euron kokonaishinnasta.

Yhtiöllä on alueeseen kaksi vuokrasopimusta, joista toinen päättyy 2037 ja toinen 2038. Vuotuinen vuokra on 5 900 euroa. Se on perustunut maa- ja metsätalousarvoon. Vuokra-alueella sijaitseva klubirakennus on liitetty kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon.

Asiasta on osapuolten kesken neuvoteltu. Neuvottelutuloksen mukaan alueen kokonaishinta on 330 000 euroa rasituksista vapaana. Vuokraoikeudet raukeavat tarpeettomina omistusoikeuden siirtyessä.

Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2.

Yhtiö ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta. Mikäli kaupan laillistumisesta lukien seuraavan 30 vuoden aikana alueelle tapahtuu asunto- tai lomarakentamista / muuta kuin golftoimintaan välittömästi liittyvää rakentamista, yhtiö maksaa kunnalle sopimussakkoa 100 euroa jokaiselta haetulta kerrosalaneliömetriltä. Sakko maksetaan rakennuslupaa haettaessa ja se sidotaan elinkustannusindeksiin.

Mahdolliset uudet rakennukset liittyvät sopimuksella kunnan vesijohto- ja viemäriverkkoon. Mitoitus kunnan hyväksymien normien mukaisesti. Yhtiö rakentaa alueen sisäisen tieverkon, paikoitusalueet, istutettavat alueet sekä valaistuksen.
 
kara 17.1.2007 § 11
Liitteenä kauppakirjaluonnos. ( LIITE 7)
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf

Ehdotus Kaavoituspäällikkö:
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy em. liitteen mukaisen kauppakirjan.

Päätös Kaavoitus- ja rakennuslautakunta:
Keskustelun kuluessa jäsen Hänninen, useiden kannattamana esitti, että lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että em. kauppaa ei tässä vaiheessa tehdä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asian ratkaisemiseksi suoritettava äänestys. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen:
Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta "jaa" ja ne, jotka kannattavat jäsen Hännisen tekemää esitystä äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi "jaa" ääntä (Kärki, Hokkanen) ja seitsemän "ei" ääntä (Hänninen, Nurminen, Kirmanen, Pääkkönen, Autio, Pirttinen, Montonen). Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että jäsen Hännisen esitys on tullut kaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätökseksi.
Jäsen Hokkanen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä tämän pykälän käsittelytavasta.
_____________
kh 2.4.2007
Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5 981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1 029 000 euron kokonaistuottoon.

Virasto on tehnyt kauppakirjaluonnokseen tarvittavat korjaukset mm: Kaatopaikka-alue ei kuulu kauppaan, määräalojen rajaukset on tarkistettu yleiskaavan mukaisiksi, pinta-alat tarkistettu ja väylä 16 on rajattu kokonaan mukaan kiinteistörajaan saakka golf-käyttötarkoitus huomioiden.
 
Kauppakirjaluonnos ja kartta liitteenä.
LIITE 7

http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf

Ehdotus
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus hyväksyy edellä olevan kauppakirjan, koska
- myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna
- kuntastrategian mukaan tarpeettomasta omaisuudesta luovutaan
- Laukaan Peurunkagolf Oy:n suotuisa kehitys tukee kunnan kehitystä.

Päätös
Kunnanhallitus:
 
Merkittiin, että pöytäkirjanpitäjä Esko Honkonen ja valtuuston 2. varapuheenjohtaja Leena Honkonen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Syyt: Esko Honkonen on Laukaan Peurunkagolf Oy:n hallituksen jäsen ja Leena Honkonen on hänen puolisonsa.

Kunnanhallitus päätti että pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän kohdalla toimii kunnanjohtaja Esko Koliseva.

Keskustelun kuluessa jäsen Pekka Laitinen esitti Leena Kalmarin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi selvästi korkeamman hinnan saamiseksi.

Puheenjohtaja päätti tältä osin keskustelun ja totesi, että koska on tehty asian palauttamista koskeva kannatettu esitys, on siitä, että jatketaanko asian käsittelyä tässä kokouksessa suoritettava äänestys. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa, vastaavat "jaa" ja jotka ovat asian palauttamisen kannalla, vastaava "ei". Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) "jaa" ääntä (Haverinen, Kytömaa, Niemistö, Nukarinen, Parkkonen ja Pekkala) ja viisi (5) "ei" ääntä (Kalmari, Koivisto, Laitinen, Valkonen ja Vuorenpää).

Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että kunnanhallitus on päättänyt jatkaa asian käsittelyä tässä kokouksessa.

Keskustelun jatkuessa jäsen Leena Kalmari esitti jäsen Pekka Laitisen kannattamana, että kyseessä olevia maa-alueita ei myydä Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.

Keskustelun aikana kunnanjohtajan ehdotusta kannattivat jäsenet Marko Kytömaa, Eva-Kaisa Niemistö ja Veikko Haverinen.

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, on asian ratkaisemiseksi äänestettävä. Samalla puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka ovat kunnanjohtajan ehdotuksen kannalla, vastaavat "jaa" ja jotka kannattavat Leena Kalmarin tekemää esitystä, vastaavat "ei". Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) "jaa" ääntä (Haverinen, Kytömaa, Niemistö, Nukarinen, Parkkonen ja Pekkala) ja neljä (4) "ei" ääntä (Kalmari, Koivisto, Laitinen ja Valkonen). Yksi (1) jäsen jätti äänioikeutensa käyttämättä (Vuorenpää).

Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että jäsenet Pekka Laitinen, Leena Kalmari, Kari Koivisto ja Tapio Valkonen jättivät päätökseen yhteisen kirjallisen eriävän mielipiteensä liitettäväksi pöytäkirjaan.

LIITE 8.



Liite.
Torstai 5. huhtikuuta 2007   
Kunnanhallituksen jäsenet toimikaudeksi 2005-2006

Nimi Puolue
Henkilökohtainen varajäsen
 
Pj. Parkkonen Pertti maanviljelijä KESK
Närhi Risto
 
1 vpj. Kalmari Leena hammashoitaja SDP
Markku Autio

2. vpj. Niemistö Eva-Kaisa osastonhoitaja KOK
Tarvainen Erkki
 
Jäsen Valkonen Tapio   SDP 
Lamberg Taina
 
Jäsen Haverinen Veikko ylikonstaapeli evp. KESK
Savolainen Anja
 
Jäsen Koivisto Kari  VAS
Leinonen Tarja

Jäsen Kytömaa Marko maanviljelijä  KESK
Järvelä Ritva-Liisa
 
Jäsen Laitinen Pekka insinööri SDP
Rahkonen Niina
 
Jäsen Nukarinen Riitta emäntä  KESK
Lepistö Jorma
 
Jäsen Pekkala Ulla erikoissairaanhoitaja  KESK
Sysmäläinen Eero
 
Jäsen Pirjo Vuorenpää yrittäjä KESK
Hokkanen Pentti

Esittelijä kunnanjohtaja Esko Koliseva.

Torstai 5. huhtikuuta 2007   
Kunnanhallituksen jäsenet toimikaudeksi 2005-2006
http://www.laukaa.fi/page1.php?hid=382


 

MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE
Liite 7. Kauppakirjaluonnos.
Kunnanhallitus 02.04.2007
LISTAN ASIANRO 12 
103 § Asianro 553 / 621 / 2006
(Kartta osittain).
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf
MAA-ALUEIDEN MYYMINEN LAUKAAN PEURUNKAGOLF OY:LLE
Liite 7. Kauppakirjaluonnos.
Kunnanhallitus 02.04.2007
LISTAN ASIANRO 12 
103 § Asianro 553 / 621 / 2006
(Kartta osittain).
http://217.152.117.6:8080/kunnari/klweb.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/9bfeb9923116526ec22572b40045fe13/$FILE/0107_001.pdf


 
Laukaa myi golfmaansa. LPG Oy suunnittelee nyt laajennusta. Keskisuomalainen. Rai Suihkonen. Keskiviikko 2007-04-03. (Lisätty lauantaina 2007-04-14).

Keskisuomalainen. Keskiviikko 2007-04-03. Kuva: Pertti Manninen.

Laukaa myi golfmaansa. LPG Oy suunnittelee nyt laajennusta. Keskisuomalainen. Jyväskylän Seutu. Laukaa. Rai Suihkonen. Keskiviikko 2007-04-03.

Laukaa myi golfmaansa. LPG Oy suunnittelee nyt laajennusta.

Laukaan Peurunkagolf Oy (LPG) ostaa vuokraamansa golf-maat Laukaan kunnalta 330 000 eurolla ja rasituksista vapaana. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina kauppakirjan täpärästi äänin 6-4, 1 tyhjä. Myyntiä vastusti vasemmisto ja kannatti oikeisto lukuunottamatta Pirjo Vuorenpäätä (kesk), joka äänesti tyhjää.
- Itse kauppaa emme vastusta vaan sitä, että kunta möi liian halvalla, Jos yrittäjiä kohdeltaisiin tasavertaisesti, hinta olisi saanut olla kaksinkertainen, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Leena Kalmari (sd) tiivisti vasemmiston kannan. Ennen lopullista äänestystä vasemmiston edustajat olisivat Vuorenpäällä höystettynä laittaneet maakaupan uudelleen valmisteluun. Tämä ehdotus hävisi äänin 5-6.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen (kesk.) puolusti kauppaa tuotolla. LPG maksaa maista nyt noin 6 000 euron vuosivuokraa. 30 vuodessa vuokratuotto olisi ollut noin 472 000 euroa. Myyntituotolla kunta saa reilun miljoonan.
- Strategiamme mukaan luovumme tarpeettomasta omaisuudesta. Kauppa myös antaa myönteisen sysäyksen PeurunkaCenterin kehittämiselle, Parkkonen perusteli kauppaa.
LPG ei tavoittele alueelle muuta rakennusoikeutta kuin 300 kerrosneliömetriä läheisellä rantavyöhykkeellä. LPG tarvitsi maat omistukseensa, koska se aikoo laajentaa kenttää lähivuosina. Maakaupan yritys toteuttaa pankkilainalla.

- Omistajuus tuo vetovoimaa, koska sijoittajat eivät ole kiinnostuneita tekemään pitkäaikaista investointia vuokramaalle. LPG Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Koskinen totesi maanantaina.
Sydänkesän ruuhkien ja kentän huollon helpottamiseksi LPG suunnittelee täyttä päätä uutta 9-reikäistä viheriötä, joka olisi valmis joko 2009 tai 2010.
- Pidempiaikaisena tavoitteenamme on toinen 18-reikäinen kenttä, Koskinen totesi.

Kartta: Laukaan Peurunkagolfin maa-alueet. (n. 33,9 ha, n.10,9 ha, n. 24,3 ha.  Peurunka, Pieni-Peurunka, Laukaan Peurunkagolfin klubitalo, Valkola, Vehniä, Tikkakoski, Laukaa), Keskisuomalainen.
Kartta: Laukaan Peurunkagolf. (Peurunka, Laukaa, Jyväskylä; Vaajakoski).

Laukaa myi golfmaansa. LPG Oy suunnittelee nyt laajennusta. Keskisuomalainen. Jyväskylän Seutu. Laukaa. Rai Suihkonen. Keskiviikko 2007-04-03.
(Lisätty lauantaina 2007-04-14)

   

Laukaa myy golfmaata. Laukaa-Konnevesi. Tällä viikolla. Keskiviikko 2007-04-04.

Laukaa myy golfmaata.

Laukaan kunta myy Laukaan Peurunkagolfille noin 67 hehtaarin maa-alueen. Kauppahinnaksi on neuvoteltu 330 000 euroa. Kunnanhallitus joutui äänestämään asiasta maanantaina, ja myyntipäätös voitti äänin 6-4. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta oli omassa kokouksessaan päätynyt äänestyksen jälkeen vastustamaan kaupantekoa. Maan hinnasta oltiin hallituksessa erimielisiä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen (kesk.) mukaan hinta on keskiverto peltomaan hinta eikä hänen mielestään ole liian alhainen. Alueen neliöhinnaksi muodostui vajaa 0,5 euroa. Parkkonen muistuttaa, kuinka tärkeää alueen kehittäminen on koko kunnan kannalta. Se myös tukee Laukaan liikuntapaikkatarjontaa.

Laukaa myy golfmaata. Laukaa-Konnevesi. Tällä viikolla. Keskiviikko 2007-04-04.



Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti. Laukaa-Konnevesi. Keskiviikko 2007-04-04. (Ei kirjoittajan nimeä).

Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.

Laukaan kunta myy Laukaan Peurunkagolfille noin 67 hehtaarin maa-alueen 330 000 euron kauppahinnalla. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaisessa kokouksessaan äänestyksen jälkeen. Kaavoitus- ja rakennuslautakuntakin oli äänestänyt asiasta, mutta päätynyt vastustamaan kaupantekoa. Kunnanhallituksessa SDP:n Leena Kalmari, Pekka Laitinen, ja Tapio Valkonen sekä Vasemmistoliiton Kari Koivisto ja Keskustan Pirjo Vuorenpää halusivat palauttaa asian uudelleen neuvoteltavaksi kauppahinnan nostamiseksi. Esitys kaatui kuitenkin äänin 6-5. Kun sen jälkeen äänestettiin kaupan hyväksymisestä, olivat vasemmiston edustajat päätöstä vastaan. Vuorenpään äänestäessä tyhjää hyväksyttiin kunnanjohtajan esitys äänin 6-4.

"Me emme ole myyntiä ja alueen kehittämistä vastaan, mutta hinta on liian alhainen. Neliöhinnaksi ei tule edes puolta euroa. Samassa kokouksessa kunta päätti ostaa Rokkakankaalta maata 1,30 euron neliöhinnalla", Pekka Laitinen vertaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen (kesk.) mukaan hinta on keskiverto peltomaan hinta eikä hänen mielestään ole liian alhainen. Hän muistuttaa, kuinka tärkeää alueen kehittäminen on koko kunnan kannalta. Se myös tukee Laukaan liikuntapaikkatarjontaa.

Kaupan perusteluina esitettiin, että myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna. Vuokraamalla päädytään 472 000 euron kokonaistuottoon vuokrausajan loppuun eli vuoteen 2036 mennessä korkoa korolle laskien. Mikäli kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, nousee kokonaistuotto yli miljoonaan euroon. Kuntastrategiassa on sovittu tarpeettomasta omaisuudesta luopumisesta. Lisäksi muistutettiin, että golfyhtiön suotuisa kehitys tukee kunnan kehitystä.

Tavoitteeksi asetettiin, että yhtiö saa rantavyöhykkeeltä rakennusoikeutta noin yhden omakotitalon verran eli 300 kerrosneliömetriä. Mikäli kaupasta 30 vuoden kuluessa alueella toteutetaan muuta kuin golftoimintaan liittyvää rakentamista, yhtiö maksaa kunnalle sopimussakkoa sata euroa jokaiselta haetulta kerrosneliömetriltä. Keskustelua herättänyt vanha kaatopaikan alue rajattiin pois myytävästä alueesta eli se jää edelleen vuokralle.

"Tämä on hyvä päätös Laukaan Peurunkagolfille, Peurunka Centerille ja alueen yrityselämälle. Nyt meillä on hyvät mahdollisuudet etsiä yhteistyökumppaneita laajennukselle", toteaa Laukaan Peurunkagolf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Koskinen. Laajennussuunnitelmat ovat jo pitkällä, ja jos kaikki etenee suotuisasti, voi uusi 9-reikäinen viheriö olla valmis parin vuoden kuluttua. Pitkällä aikavälillä tavoite on saada toinen 18-reikäinen kenttä. Taustalla on kävijämäärien kasvu, mutta myös huoltotoimien helpottaminen.

Vasemmistoryhmä jätti asiasta eriävän mielipiteen. Siinä se muistuttaa, että vuokra-aikaa on jäljellä vielä 30 vuotta, joten toiminnan jatkaminen on turvattu. Koska kunta olisi saanut vuokratuloa jäljellä olevalta ajalta noin 177 000 euroa, jää nettomyyntihinnaksi vain noin 153 000 euroa. "Pohjaesityksen mukainen kokonaishintakaan, alle 0,50 euroa neliöltä, ei noudata kunnan maanhinnoitteluperusteita ja aiheuttaisi epätasa-arvoa. Tulevaisuutta ajatellen se muodostaisi kohtuuttoman alhaisen hintatason ja saattaisi vaikuttaa myös yksityisten suunnittelemien maanmyyntisopimusten hintoihin", eriävässä mielipiteessä todetaan.

Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti. Laukaa-Konnevesi. Keskiviikko 2007-04-04. (Ei kirjoittajan nimeä).


 

Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Lue pääkirjoitus ja raportti!

(Huom! Pinta-ala korjattu 69:ksi hehtaariksi kauppakirjaluonnoksen tultua julkiseksi. Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan sekä kunnanhallituksen esityksessä alueen pinta-ala on ilmoitettu virheellisesti n. 67 hehtaariksi. Pertti Manninen tiistaina 2007-04-10).
 
Kuva: Laukaa. Peurunka. Näkymä vastarannalla häämöittävään golfkenttään hotellin aulasta. Sunnuntai 2007-03-25 klo 15. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 

Sanomanetti Torstai  2007-04-05.
Raportti

Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Pääkirjoitus.

Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.

Laukaan kunnanhallitus hyväksyi eduskuntavaalien jälkeen maanantaina 2007-04-02 maakaupan, jolla käytännössä ostaja Laukaan Peurunkagolf Oy saa ilmaiseksi nykyisin vuokraamansa 69 hehtaarin maa-alueen Peurunka-järvien (Iso ja Pieni) rannoilta. Kaupan valmistelun aikana esitettiin aluksi hinnaksi 250 000 euroa, mutta neuvottelujen aikana (?) keksittiin hilata kauppahintaa ylöspäin 330 000 euroon ja lisättiin kaupan ehtoihin lause:

"Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle aikanaan lupamenettelyssä lähemmin määräytyvään paikkaan rakennusoikeutta n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2."

Julkisuuteen on paljastettu tämän lauseen tarkoittavan sitä, että rakennusoikeutta ei rajoiteta mitenkään lukumääräisesti. Näin ollen mahdollistuu esim. kolmen (3) 100 m2:n suuruisen omakotitalon rakentaminen. Asiantuntijan mukaan Peurunka-järven rantaan rakentamisen mahdollistava kyseisen rakennusoikeuden suuruinen tontti maksaa nykyisen hintatason mukaan 100 000 euroa. Tässä esimerkissä, yhtiö saisi myymällä tontit 300 000 euroa, jolloin yhtiölle kunnalle maksettavaksi jäisi 30 000 euroa 69 hehtaarin peltomaa-järvenranta-alueesta. Laskelma muuttuu vielä hurjemmaksi, jos saatu rakennusoikeus jaettaisiinkin neljään osaan, 75 m2 kullekin. Saman asiantuntijan mukaan tällaistenkin tonttien hinta Peurungan rannalta liikkuisi ainakin hintaluokassa 75 000 - 85 000 euroa, jopa nämäkin 100 000 eurossa. Hintahaarukan hintojen mukaan rakennusoikeuden arvo olisi 300 000 - 340 000 euroa. Tämän ylemmän hinnan toteutuessa osakeyhtiö, Laukaan Peurunkagolf Oy, saisi ilmaiseksi 69 hehtaarin maa-alueen muutaman kilometrin päästä Laukaan keskustasta järvien rannoilta ja hiukan lisäksi vielä selvää rahaa.

Tätä maakauppaa ovat kunnan puolelta olleet edistämässä niin kunnanjohtaja Esko Koliseva kuin kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen. He molemmat ovat myös Laukaan Peurunkagolf Oy:n osakkaita. Kuinka paljon he ovat kauppaan osallistuneet valmistelussa ja olleet siis jäävejä asiasta päättämään ja esittelemään on syytä selvittää. Ainakin kunnanjohtajan päätösesityksen perusteluissa kunnanhallitukselle on omituinen kohta:
 
"Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5 981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1 029 000 euron kokonaistuottoon."

Kyseinen lause on sinänsä totta. Mutta jos sillä perustellaan kaupan edullisuutta kunnalle se asettuu omituiseen valoon. Siinä unohdetaan, että vuonna 2036 kunta omistaisi kyseisen 69 hehtaarin maa-alueen täydellisesti ilman mitään vuokrasopimusrasitetta, ja voisi käyttää aluetta oman sen hetkisen tarpeensa mukaan.

Yhdeksi lauseeksi kiteytettynä kunnanjohtajan esityksessä myynnin perusteluksi esitetään: "Myynti on vuokrausta tuottoisampi vaihtoehto 30 vuoden aikajaksolla tarkasteltuna." On hupaisaa tai oikeastaan aika surullista lukea tällaista perustelua kunnanhallituksen jäsenille esitettynä ja "unohtaa" laskelmasta se, että pääoma (69:n hehtaarin järvenrantatila) jää kunnan omistukseen tarkastellun 30 vuoden aikajakson jälkeen!

Kuntalaisten oikeus saada tietää ja toiminnan avoimuus on menestyvän kunnan elinehto. Näin ollen tämä maakauppa on syytä selvittää perinpohjin. Mainittakoon, että tammikuussa Kaavoitus- ja rakennuslautakunta hylkäsi kaupan numeroin 7-2 kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkosen ennen lautakunnan kokousta suorittamasta painostuksesta huolimatta. Kokoukseen myyntiä puoltavan esityksen oli tehnyt
kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala.

Liitteenä joitakin tähän hätään löytynyttä asiaan liittyviä kirjoituksia Laukaa-Konnevesi-paikallislehdestä ja asiaa koskeva pykälä Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjasta sekä asiaa koskeva Kunnanhallitukselle tehty esitys, jonka Kunnanhallitus on nyt hyväksynyt äänin 6-4-1.

Torstai 2007-04-05. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti.
Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.

(Huom! Pinta-ala korjattu 69:ksi hehtaariksi kauppakirjaluonnoksen tultua julkiseksi. Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan sekä kunnanhallituksen esityksessä alueen pinta-ala on ilmoitettu virheellisesti n. 67 hehtaariksi. Pertti Manninen tiistaina 2007-04-10).


Sanomanetti Torstai  2007-04-05.
Raportti:
Golfkenttäalueen myynti virhe.
Golf Laukaan vetovoimatekijä.
Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa.
Nyt on oikea aika kritisoida.
Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto?
Laukaa myy golfmaata.
Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.
Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.
Liite. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta. Pöytäkirjan pykälä.
Liite. Kunnanhallitus. Pöytäkirjan pykälä.
Liite. Kauppakirjaluonnos. (Lisäys tiistaina 2007-04-10).



 

Torstai 2007-04-12.
Laukaassa haisee. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia  
 
 Naakat lentelevät lämpimässä keväässä tänään Laukaassa. Torstai 2007-04-12. Kuva: Pertti Manninen. Kuvasarja.  
 
Sanomanetti Torstai 2007-04-12.
Laukaassa haisee. Osa 2. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia pahimmillaan.

Lue myös!
Osa 1. Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Lue!

Lyhyt pääkirjoitus.  Pellosta rantaan.

Eri kirjoittajat tuovat uutta valaistusta asiaan. Asia haisee entistä enemmän. Päätöksenteossa mukana olleiden toiminta ei kestä tarkastelua. Esittely (kunnanjohtaja Esko Koliseva) on ollut ala-arvoista ja painostus kunnanhallituksessa (kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen) aistittavaa näin härskin lopputuloksen saavuttamiseksi.

Martti Nevala kertoo taustoja ja analysoi päätösesitystä ja päätöstä liitteenä olevassa Laukaa-Konnevesi-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa. Hän tuo esille tärkeän näkökulman: Laukaan Peurunkagolf Oy oli aluksi ostamassa golfkentän maa-aluetta, joka jossakin vaiheessa muuttuikin ranta-alueiden ja rakennusoikeuksien ostamiseksi yhtiön maksamatta tästä mitään lisää. Kauppa muuttui lahjoituksen saamiseksi Laukaan kunnalta. Kahdesta kauppakirjan yksityiskohdasta Nevala kirjoittaa näin:

"Huono alku eteni entistä huonommaksi ja epäselvemmäksi: "Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle lähemmin lupamenettelyssä määräytyvään kohtaan rakennusoikeutena n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2."


Neuvottelujen jälkeen hinnan sanottiin nousseen 330 000 euroon. Hinta nousi, koska nyt myytiin asuinrakennusoikeutta. Peurunkajärven rannalla yksi rantarakennuspaikka on hyvinkin 80 000 euron arvoinen. Tämä kun lisätään yhtiön alkuperäiseen tarjoukseen 250 000 euroon, tulos on 330 00 euroa. Sopimus ei myöskään yksiselitteisesti tarkoita yhtä rakennuspaikkaa. Se voi tarkoittaa esim. kahta 150 m2 omakotitaloa tai kerrosalan (300 m2) osoittaman määrä lomataloja.

Näin varsinaiseen golfpeliin tarkoitettu maa-alue ei yhtiölle käytännössä maksa mitään. Se on kauhuskenaario, jota ei kannata tyrmätä tai vähätellä. Rantarakentaminen on suhteellista rantaviivan omistuksen mukaan, myös Peurunkajärven rannanomistajille, myös golfyhtiölle. Lisärakentamisen 100 euron sakko neliömetriltä on 10 % lisätontin todellisesta arvosta: 80 000 euron arvoisen tontin sakko on 8000 euroa, hyöty yhtiölle 72 000 euroa." (Martti Nevala. Laukaa-Konnevesi tortaina 2007-04-12).

Aikaisemmin on puhuttu 67 ha:sta, kauppakirjaluonnoksessa pinta-ala on muuttunut 69 ha:ksi, mihin ehtiikään muuttua varsinaisessa kauppakirjassa! Kauppakirjaluonnos on täynnä monia muitakin sudenkuoppia, joiden ruotimiseen on paneuduttava myöhemmin. Esimerkiksi siellä on pienenä yksityiskohtana rajoituksia kunnan vieressä omistamien maiden käytölle vaikkei näin suoraan sanotakaan!


Torstaina 2007-04-12. Pertti Manninen.


Liite.
Laukaan kunnan omaisuus Peurunkajärven rannan kansallismaisemana on myyty? Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Martti Nevala. Torstai 2007-04-12.

Laukaan kunnan omaisuus Peurunkajärven rannan kansallismaisemana on myyty?

Kunnanhallitus hyväksyi golfalueen kaupan 2.4. 2007.  Kriittiset kirjoitukset leimattiin golfin ja yrittäjyyden vihollisiksi ja kunnan kehityksen vastustajiksi. Näin asia ei ole, on vain kunnan maan hinnoittelusta huolestuneita.

Kunnan pyytämän kauppahinnan, miljoonan euron sijaan, te tarjositte vain myyjää loukkaavat 250 000 euroa. Alueen minimihinta on se, jonka kaavoitustoimisto oli alueelle laskenut, miljoona euroa, ilman asuinrakennusoikeutta. Jos kunta olisi pidättänyt ranta-alueen itselleen, niin hinta olisi mielestäni voinut ollakin 250 000 euroa, esim. 55-60 ha:n alueesta. Kun tarjous 250 000 euroa koko alueesta saatiin, olisi kauppaneuvottelut pitänyt heti lopettaa.

Huono alku eteni entistä huonommaksi ja epäselvemmäksi: "Tavoitteeksi asetetaan, että yhtiö saa rantavyöhykkeelle lähemmin lupamenettelyssä määräytyvään kohtaan rakennusoikeutena n. yhden omakotitalon rakennusoikeutta vastaavan määrän, eli 300 kerrosm2."

Neuvottelujen jälkeen hinnan sanottiin nousseen 330 000 euroon. Hinta nousi, koska nyt myytiin asuinrakennusoikeutta. Peurunkajärven rannalla yksi rantarakennuspaikka on hyvinkin 80 000 euron arvoinen. Tämä kun lisätään yhtiön alkuperäiseen tarjoukseen 250 000 euroon, tulos on 330 00 euroa. Sopimus ei myöskään yksiselitteisesti tarkoita yhtä rakennuspaikkaa. Se voi tarkoittaa esim. kahta 150 m2 omakotitaloa tai kerrosalan (300 m2) osoittaman määrä lomataloja.

Näin varsinaiseen golfpeliin tarkoitettu maa-alue ei yhtiölle käytännössä maksa mitään. Se on kauhuskenaario, jota ei kannata tyrmätä tai vähätellä. Rantarakentaminen on suhteellista rantaviivan omistuksen mukaan, myös Peurunkajärven rannanomistajille, myös golfyhtiölle. Lisärakentamisen 100 euron sakko neliömetriltä on 10 % lisätontin todellisesta arvosta: 80 000 euron arvoisen tontin sakko on 8000 euroa, hyöty yhtiölle 72 000 euroa.

Kaavoituslautakunnan enemmistö ymmärsi viritetyn pommin ja alhaisen kauppahinnan ja hylkäsi kaupan. Toisin kävi kunnanhallituksessa: enemmistö hyväksyi kaupan 2.4.2007 niukasti äänestyksen jälkeen 6-4, yksi tyhjää.

Kaupan toteuttamiseksi kunnanjohtaja teki seuraavan laskelman: "Mikäli Laukaan Peurunkagolf Oy:lle vuokrattujen alueiden vuosivuokralle 5981 eurolle (tarkistettuna 2 prosentin vuotuisella rahan arvon muutoksella) lasketaan 4 %:n vuotuinen korko, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2003 loppuun mennessä n. 472 000 euron kokonaistuottoon. Mikäli taas 330 000 euron kauppasummalle lasketaan sama korkotuotto, päädytään korkoa korolle laskien vuoden 2036 loppuun mennessä n. 1029 000 euron kokonaistuottoon."

Perustelunsa jälkeen kunnanjohtaja esitti, että " Kunnanhallitus hyväksyy edellä olevan kauppakirjan, koska sen mielestä: 1) myynti on vuokrausta edullisempi vaihtoehto 30 vuoden ajanjaksolla tarkastettuna 2) kuntastrategian mukaan tarpeettomasta omaisuudesta luovutaan 3) Laukaan Peurunkagolf Oy:n suotuisa kehitys tukee kunnan kehitystä".

Kunnanhallituksen laskelma näytti, että 1. Myynti ja sen kautta saatava tuotto olisi 30 vuoden kuluttua kunnalle vuokraukseen verrattuna 557 000 euroa edullisempi. Se on virhe. Laskelmassa on jäänyt huomaamatta, että vuokra-ajan jälkeenkin maan omistaa edelleen Laukaan kunta. Säästynyt, arvokas pääoma jäi huomaamatta. Kunnanhallituksen myynnin perusteluna käytettiin siis virheellistä lasku-kaavaa. mutta saatiin siitä huolimatta "oikea" lopputulos.

2. Kuntastrategian tulkinta että: Peurunkagolfin alue on kunnalle tarpeeton on väite väitteiden joukossa. Alue on yksi kunnan arvoalueista, Sen arvo nousee päivä päivältä. Jos nykyistä golfaluetta suhteutetaan ja verrataan viereisen, kaavoitettavan ns. Kerkelän alueen rakennusoikeuksiin ja odotushintoihin, niin golfpuistonakin sen arvo on huomattavan suuri, eli puoleen viereisen rakennusmaan hinnasta. Onko se siis tarpeeton omaisuus?

3. Maininta että: "Peurunkagolfin suotuisa kehitys tukee kunnan kehitystä" tarkoittaa selkokielellä, että golfyhtiötä on siitä palkittava alhaisen kauppahinnan kautta, jolloin myös avitetaan yhtiön suunnitelmia 36 reikäisestä golfkentästä. Kyseessä on selvästi kunnallisen yritystuen myöntäminen, jonka EU tulkitsee suoraan valtionavuksi.

Kauppahinnan alhaisuus voidaan osoittaa useilla kunnan kaupoilla, sekä ostoilla että myynneillä kuin myös myyntiin kieltäytymisillä. Jos tämä osoitetaan, kunnan antama yritystuki vaikeuttaa mm. Peurunka Center -kokonaisuuteen yhdistyneiden hankkeiden valtionapujen saamista ja jo myönnettyjä valtionapuja voidaan periä takaisin. Silloin golfalueen alhainen hinta on karhunpalvelus Peurunka Centerille ja itse golfalueen mahdollisille valtionavuille.

Kuka hyvänsä voi kannella valtiontuesta komissiolle. Lue Helsingin Sanomat 15.3.  2007 "Yritysten valtiolta saamat tuet joutuvat tiukkaan valvontaan" ja "Samalla viivalla". Löytyy internetistä (google) nimihaulla. Katso myös aiheen muuta EU-uutisointia.

4. Onko päättäjillä ja valmistelijoilla päätöstä tehtäessä ollut Peurunkagolfin osakkeita? Jääviys selvitetään aina tapauskohtaisesti. Jääviys ei suinkaan tarkoita vain yhtäaikaista golfyhtiön hallinnossa ja kunnanhallituksessa oloa. Edellä olen jo muutamaan otteeseen viitannut entisen Kerkelän kauppapuutarhan vuokramaan kaavoitukseen. Alue on golfyhtiön toimiston vieressä. Alueen omistaa Laukaan kunta ja sen kaavoittaa Laukaan Op. Rakennusoikeutta n. 3 ha:n alueelle tulee 13-14 rakennuspaikan verran.

Kaavoitettuna alueen arvo on huomattavan korkea, mm moninkertainen nyt hinnoiteltuun, samalla alueella olevaan, 67 ha:n kunnan maahan. Golfalueen  myyjät ja ostajat tiesivät ns. Kerkelän alueen kaavasta. Peurunkagolfin ja kunnan välillä olisi kaikille eduksi paluu lähtöruutuun ja etsiä sopuratkaisu puolueettoman tahon (myös tästä HS 15.3.2007)  hinta-arvion jälkeen. Yllä on tekstiä vapaasti käytettäväksi oikaisuvaatimusta ja mahdollista myöhempää valitusmenettelyä ja kantelua varten.

Martti Nevala  Laukaan kunnan kaavoitusteknikko evp.

Laukaan kunnan omaisuus Peurunkajärven rannan kansallismaisemana on myyty? Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Martti Nevala. Torstai 2007-04-12.



Kunnan oltava varovainen omaisuutta myydessään. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Jorma Jolanki. Torstai 2007-04-12.

Kunnan oltava varovainen omaisuutta myydessään

Kun kunta tai yritys myy omaisuutta, myyntihinnan ja kirjanpitoarvon erotus on myyntivoittoa tai myyntitappiota. Myyntitappio on katettava muilla tuloilla. esimerkiksi lakkautettujen ja lakkautettavaksi suunniteltujen koulujen myynnillä arvioitiin Laukaassa saatavan vain niukasti myyntivoittoa, koska koulukiinteistöjen kirjanpitoarvo on usein jopa  käypää hintaa suurempi. Säästöä pystyttiin osoittamaan käyttökuluissa.

Laukaan kunnanhallitus käsitteli Peurungan golf-kentän alueiden myyntiä kokouksessaan 2.4.2007. Päätöksen perusteluna esitetään  vertailulaskelma myynti- ja vuokrausvaihtoehdon välillä. Vertailulaskelmassa ei ole huomioitu myytävän alueen kirjanpitoarvoa. Kirjanpitoarvo olisi pitänyt huomioida kummassakin vaihtoehdossa. Vertailulaskelma on tästä syystä virheellinen. Talousjohtaja Erkki Nurminen ilmoitti 3.4.2007, ettei kirjanpitoarvo ole ollut maakaupan valmistelun yhteydessä edes tiedossa.

Kuntien tulee olla varovaisia myydessään omaisuuttaan. Omaisuuden myynti yrityksille tulee toteuttaa kilpailutilannetta ja markkinatilannetta vääristämättä. Tähän päästään hinnoittelemalla myytävä omaisuus oikein.

Lehtitietojen (HS keväällä 2007) mukaan EU:ssa valmistellaan kuntien omaisuuden myyntiin liittyvän piiloyritystuen kieltävää ohjeistusta. Lehtiartikkelissa mainitaan esimerkkinä mahdollisesta piilotuesta Mäntsälän kaupungin maa-alueen myynti tavarataloketjulle neliömetrihintaan 80 senttiä. Tavarataloketjun edustaja oli lehden mukaan kehunut kaupan johdosta Mäntsälän kaupunkia vuolaasti yritysmyönteisyydestä.

Jorma Jolanki  kunnanvaltuutettu  Lievestuore

Kunnan oltava varovainen omaisuutta myydessään. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Jorma Jolanki. Torstai 2007-04-12.



Tulevan maapolitiikan avauslyönti. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Jorma Lepistö. Torstai 2007-04-12.

Tulevan maapolitiikan avauslyönti

Kunnan talous on todella kovassa kiitonousussa. Näinhän kunnanhallitus päätöksessään viestitti 2.4.2007 kokouksessaan, myydessään 67 ha maa-alueen L-P Golf Oy:lle, kolmasosalla arvioidusta arvosta.

L-K-lehden numerossa 14 sivulla 3, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen toteaa myyntituoton olleen ratkaiseva vuoden 2005 talouden hyvässä tuloksessa. Samassa artikkelissa kunnanjohtaja Esko Koliseva varoittaa löysien päätöksien vievän talouden huonompaan suuntaan. Hämmästyttävää puheiden ja tekojen ristiriitaa. Vai merkitsisikö solidaarisuus yrittäjiä, maanostajia ja kuntalaisia kohtaan voiton pienenemistä?

Tähän asti on muilta vaadittu tonteista markkinahintoja, työntekijöiltä ka kuntalaisilta sopeutumista niukkaan "säästötalouteen". Myytävistä kiinteistöistä, olipa niiden kunto mikä hyvänsä, on pyydetty vähintään kirjanpitoarvon mukaisia hintoja. On lyöty madonlukuja pöytään, jos ei toimita juuri näin, tulee ministeriön setä pistämään kunnan asiat tolalleen.

Kukahan setä nyt kävi kuntalassa vierailemassa? Löikö madonlukuja pöytään, että kunnalla menee jo riittävän hyvin, jonka johdosta kunnassa tartuttiin ohjeeseen kuten laihialaispoika, jolle isä osti kengät kahdella kympillä ja käski ottaa pitkiä askelia, ettei kengät kuluisi liikaa? Poika teki työtä käskettyä, niin repesi viidenkympin housut.

Ovatko kunnanhallituksessa istuvat kaupan kannalla olleet henkilöt alistuneet manipuloivan ympäristön tyrkytykseen? Aikaisemmin he ovat esittäneet huolensa niukkojen resurssien ja määrärahojen takia, ja nyt kun olisi ollut tarjolla yksi mahdollisuus entisestään vankistaa taloutta, se ei kelvannut. Vai hallitsiko mieltä pelko joutua maakauppaa kannattavien silmissä kielteiseen valoon, jolloin on hyvä muuttua näkymättömäksi. Ja kun ei näy, eikä kuulu ja varmuuden vuoksi ei ole hankalia mielipiteitä, tarpeita tai tunteita ollenkaan, ei voi haavoittua.

Kunnanhallituksen uusi linjaus kertoo jo yli 15 vuotta jatkuneen säästölinjan olevan menneisyyttä. Tämä helpottaa huomattavasti, niin lautakuntien jäsenten kuin valtuutettujen, päätöksiä tulevia budjetteja ajatellen. Kunnan palveluksessa olevaa henkilökuntaa voidaan vakinaistaa ja lisätä sekä määrärahoja korottaa. Vai jatketaanko nyt hallituksen viitoittamalla tiellä alentamalla tonttien ja raakamaan hintoja.

Jorma Lepistö  valtuutettu  Valkola

Tulevan maapolitiikan avauslyönti. Laukaa-Konnevesi. Yleisöltä. Jorma Lepistö. Torstai 2007-04-12.



Osa 1. Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Lue!

Sanomanetti Torstai  2007-04-05.
Raportti:
Golfkenttäalueen myynti virhe.
Golf Laukaan vetovoimatekijä.
Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa.
Nyt on oikea aika kritisoida.
Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto?
Laukaa myy golfmaata.
Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.

Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.

Liite. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta. Pöytäkirjan pykälä.
Liite. Kunnanhallitus. Pöytäkirjan pykälä.
Liite. Kauppakirjaluonnos. (Lisäys tiistaina 2007-04-10).


Kuvia: Laukaa.


Jatkuu.


Sanomanetti lauantaina 2007-04-14. N:o 641.   <edellinen   seuraava>

"Kevättä rannassa". Laukaan satama lauantaina 2007-04-14 klo 15. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
 

<edellinen   seuraava>
2007
HUH 14
Lauantai

641.

Ilmoita ilmaiseksi! Laukaa Keski-Suomessa.

Rakennus- ja siivousalan palvelua
Arsedel Oy
Sanomanetti Lauantai 2007-04-14.  Tämän numeron etusivulle!  Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomanetti@hotmail.com
 
Laukaa. Eräs maakauppa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle. (Kunnanhallituksen päätös  12/103 § maanantaina 2007-04-02).

   
Laukaa. Peurunka. Näkymä vastarannalla häämöittävään golfkenttään hotellin aulasta. Sunnuntai 2007-03-25 klo 15. Pertti Manninen. Isonna!
Naakat lentelevät lämpimässä keväässä tänään Laukaassa. Torstai 2007-04-12. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
"Kevättä rannassa". Laukaan satama lauantaina 2007-04-14 klo 15. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Seuraavassa aikajärjestyksessä julkisuuteen tulleita kirjoituksia ja pöytäkirjoja. Lista ei ole täydellinen. Siinä on kaikki, mitä silmiin on sattunut. Listan kokoaminen on aloitettu keskiviikkona 2007-04-04 Laukaa-Konnevesi-lehden kerrottua kaupan hyväksymisestä. Kuvat liityvät aikaan tai paikkaan. Sanomanetti, Pertti Manninen otsikon päivänä.


Kirjoitusten ja kuvien otsikot:


    


Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.


Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva.

Sivun alkuun!






Kuvia: Laukaa. Tammikuu 2007.
 
Kuva. 2007-01-02 klo 14.30. "Hirvitonttu". Laukaa. Kirjastoi. Pertti Manninen.  Laajenna kuva. 
Onnellista uutta vuotta!  Gott nytt år!  Happy New Year! 
Sanomanetti.

Kuva. 2007-01-02 klo 14.30. "Hirvitonttu". Laukaa. Kirjastoi. Pertti Manninen.  Laajenna kuva. 
Onnellista uutta vuotta!  Gott nytt år!  Happy New Year! 
Sanomanetti.
 
 
"Katusaarnaaja". Eino Korhonen julistaa Jumalan sanaa Laukaan keskustassa. Kuva. 2007-01-03 klo 14.50. Pertti Manninen.  Lähennä kuva. 
"Jeesus on tie, totuus ja elämä. Olemme nyt tässä Laukaantiellä, joka johtaa ..."  
Katso myös kuva "Eino ja Mig".


 "Katusaarnaaja". Eino Korhonen julistaa Jumalan sanaa Laukaan keskustassa. Kuva. 2007-01-03 klo 14.50. Pertti Manninen.  Lähennä kuva. 
"Jeesus on tie, totuus ja elämä. Olemme nyt tässä Laukaantiellä, joka johtaa ..."  
Katso myös kuva "Eino ja Mig".
 
 
"Tuomo ja pyörä vuoden ensimmäisenä lumisena päivänä maan ollessa hetken valkoinen muuttuakseen jo seuraavana päivänä taas mustaksi ja vihreäksi." Kuva torstaina 2007-01-04 klo 14.25 Laukaa. Pertti Manninen.  Lähennä kuva. 
"Tuomo ja pyörä vuoden ensimmäisenä lumisena päivänä maan ollessa hetken valkoinen muuttuakseen jo seuraavana päivänä taas mustaksi ja vihreäksi." Kuva torstaina 2007-01-04 klo 14.25 Laukaa. Pertti Manninen.  Lähennä kuva.   
 

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Kotipihlaja klo 12.15. - Sunnuntaikauppa Siwa. Laukaa klo 15.50. Kuvat. Pertti Manninen


Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Kotipihlaja klo 12.15. - Sunnuntaikauppa Siwa. Laukaa klo 15.50. Kuvat. Pertti Manninen



 
"Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2007-01-15 klo 08.55.

"Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2007-01-15 klo 08.55.
 

 
Ruudun takaa. Tilhi pikkupihlajan oksan nokassa parinkympin pakkasessa illan hämärässä muun parven huilatessa hetkisen koivujen oksilla. Kuva maanantaina 2007-01-22 klo 15.50 Pertti Manninen.  - Sama (?) parvi aikaisemmin:  "Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen".  Laajenna kuva! 

Ruudun takaa. Tilhi pikkupihlajan oksan nokassa parinkympin pakkasessa illan hämärässä muun parven huilatessa hetkisen koivujen oksilla. Kuva maanantaina 2007-01-22 klo 15.50 Pertti Manninen.  - Sama (?) parvi aikaisemmin:  "Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen".  Laajenna kuva! 
 

Keski-Suomi. Jyväskylä. Laukaa. KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli".

KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli".  Väri: mustavalkoinen, kuonossa ruskeaa, korkeus 25 cm. Katosi Tyyppälänjärven päästä läheltä Touruvuoren kuntopolkua 14.1.  Koira todennäköisesti arastelee vieraita. Löytymiseen johtuvasta vihjeestä palkkio !!  Viimeisin havainto Tiituspohjassa  ma 22.1 !!!  Kaikki tiedot Aki Niininen.

 
Elise ja Timo matkalla eduskuntaan. Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27.

Keski-Suomi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat Elise ja Timo sekä heidän vaalibussinsa kuljettaja hymyilevät aurinkoisena pakkaspäivänä Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27 klo 14.20. Kuvat Pertti Manninen. Bussin kyljessä luki puhelinumeroiden lisäksi: EliseTarvainen elisetarvainen.net  ja Timo Kärki timokarki.fi. Ehdokkaiden suunta oli ainakin oikea: Bussi lähti huoltoasemalta kohti etelää!


 
Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto.

Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto.
 
 
Lintuja hämärässä. Tilhet syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja pakkaspäivän iltahämärässä tiistaina 2007-01-30 klo 16.15. Kuva: Pertti Manninen. 

Lintuja hämärässä. Tilhet syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja pakkaspäivän iltahämärässä tiistaina 2007-01-30 klo 16.15. Kuva: Pertti Manninen. 
 



Kuvia: Laukaa. Helmikuu 2007.




Kuvia: Laukaa. Maaliskuu 2007.


Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.   Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit numerojärjestyksessä!  

Timo Kärki 117  - Terhi Pulli 120  - Pertti Ratinen 121  - Elise Tarvainen 123  - Ahti Vielma 124  - Henna Virkkunen 125  - Keski-Suomi. Kokoomus. 






Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.   Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit numerojärjestyksessä!  
   


Sanomanetti Torstai 2007-03-08  Aila Paloniemi eduskuntaan 88 - Mauri Pekkarinen Työtä ja tuloksia! 89



Keski-Suomi. Keskusta. Laukaa. Keskusta. Ennakkoäänestyksen alkamispäivänä keskiviikkona 2007-03-07 Keskustan ehdokkaat Aila Paloniemi ja Mauri Pekkarinen tulivat tapaamaan tuntiaikataululla äänestäjiään. Paloniemen vanhemmat kuulijat kyselivät nuorten asioista kantaen heistä huolta. Paloniemi kertoi nuorten työpajoista ja koulutuksesta. Pekkarinen tarjosi munkkikahvit autonsa vieressä olevassa Rosanne-kahvilassa. Pekkarisen vanhemmat kuulijat kyselivät miksi rahaa ei ole käytetty vanhusten ja eläkeläisten hyväksi. Pekkarinen perusteli valtion velan takaisinmaksun tärkeyttä nopealla aikataululla. Kuuntelija ja kuvaaja Pertti Manninen klo 14.30 ympärillä. 
www.ailapaloniemi.net
www.mauripekkarinen.fi
Rakennustoimi Saarinen Oy.


Ukkofasaani juoksee hädissään puunkaatajia karkuun.

Keskiviikko 2007-03-19 klo 13.56. Laukaa. Kuva: Pertti Manninen.


Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!
Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!
Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!


Kuvat keskiviikkona  2007-03-28. Keski.Suomi. Laukaa. Kuva 1. Koira aamuauringon lämmössä pääsiäiskaupan ovella. Kuva 2. Isä ja poika ajelulla iltapäivän lämmössä. Kuvat Pertti Manninen. 

Kuvat keskiviikkona  2007-03-28. Keski.Suomi. Laukaa. Kuva 1. Koira aamuauringon lämmössä pääsiäiskaupan ovella. Kuva 2. Isä ja poika ajelulla iltapäivän lämmössä. Kuvat Pertti Manninen.




Kuvia: Laukaa. Huhtikuu 2007.




Sanomanetti Torstai  2007-04-05. Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 69 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Lue pääkirjoitus ja raportti!
(Huom! Pinta-ala korjattu 69:ksi hehtaariksi kauppakirjaluonnoksen tultua julkiseksi. Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan sekä kunnanhallituksen esityksessä alueen pinta-ala on ilmoitettu virheellisesti n. 67 hehtaariksi. Pertti Manninen maanantaina 2007-04-10).
 
Kuva: Laukaa. Peurunka. Näkymä vastarannalla häämöittävään golfkenttään hotellin aulasta. Sunnuntai 2007-03-25 klo 15. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 
 




"Kasvot väkijoukosta eli onnelliset tytöt haivutetussa kuvassa". Kuva: Pertti Manninen. Kuva sarjasta "Kylässä Jyväskylässä 3".  Koko sarja! 



Sanomanetti Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 
 

Sanomanetti Tiistai  2007-04-03. "Vesille venosen mieli". Joutsa. Oravakivi. Lauantaiaamu 2007-03-31. Pertti Manninen. Kuvasarja.
 
Hullut päivät  -  Kirjoituksia SDP:n tappiosta  -  Meri-Kukka ja Matti Ikeassa!  -  Kuvia hallitusneuvotteluihin Matti Vanhaselle  -  Vihreät seksillä hallitukseen?  -  Selättäjä!
 

Sanomanetti Maanantai  2007-04-02. "Hullut päivät". Kylässä Helsingissä lauantaina 2007-03-31. Pertti Manninen. Kuvasarja tulossa!
 
 
Nro 631
Sanomanetti torstai 2007-03-29. Pohjois-Irlanti. Belfast. Keskiviikkona 2007-03-28 hiukan ennen klo 23, 3Viasat Direkt. Kuva 1. Pohjois-Irlanti tekee voittomaalin 2-1 Ruotsin puolustuksen haparoidessa. Kuva 2. Totinen Fredrik Ljungberg haastattelussa pelin jälkeen. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  
 



Sanomanetti. Kuvat keskiviikkona  2007-03-28. Keski.Suomi. Laukaa. Kuva 1. Koira aamuauringon lämmössä pääsiäiskaupan ovella. Kuva 2. Isä ja poika ajelulla iltapäivän lämmössä. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  
 
 
Tiistai 2007-03-27. Nro 629.
Kuvat tiistaina  2007-03-27. Keski.Suomi. Laukaa. Lämpötila varjossa olevassa mittarissa 19,7 klo 17:n aikaan. Kuva 1. Tytöt retkellä kesäisen tuntuisena maaliskuun lopun päivänä. Kuva 2. Vanhus ulkoiluttaa koiraansa kauppareissulla. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!  Mittarin kuva: 19,7!



Sanomanetti Sunnuntai  2007-04-01. Meri-Kukka ja Matti Ikeassa! Kansanedustaja Meri-Kukka Forsius ja vt. pääministeri Matti Vanhanen nähtiin lauantaina 2007-03-31 Ikeassa! ...  ... Meri-Kukka olikin ollut lomailemassa Pohjolassa ja hän saapui huomaamatta tällä Pohjolan Matkan linja-autolla. Pääministeri oli aikaisemmin kertonut Meri-Kukan lomailevan Etelässä. Asiasta kysyneille hän kertoi seonneensa ilmansuunnista rankan kapakka- ja karaokekierroksen uuvuttamana. Pari poistui sauvakävellen. Kuvat Vantaan Ikean ulkopuolella lauantaina 2007-03-31 klo 10.20:n tienoissa. Pertti Manninen. Isonna! Lisää kuvia tulossa! 

Sanomanetti Sunnuntai  2007-04-01. Meri-Kukka ja Matti Ikeassa!
Kansanedustaja Meri-Kukka Forsius ja vt. pääministeri Matti Vanhanen nähtiin lauantaina 2007-03-31 Ikeassa! ... 
... Meri-Kukka olikin ollut lomailemassa Pohjolassa ja hän saapui huomaamatta tällä Pohjolan Matkan linja-autolla. Pääministeri oli aikaisemmin kertonut Meri-Kukan lomailevan Etelässä. Asiasta kysyneille hän kertoi seonneensa ilmansuunnista rankan kapakka- ja karaokekierroksen uuvuttamana. Pari poistui sauvakävellen. Kuvat Vantaan Ikean ulkopuolella lauantaina 2007-03-31 klo 10.20:n tienoissa. Pertti Manninen. Isonna! Lisää kuvia tulossa! 




Sanomanetti torstai 2007-03-29. Pohjois-Irlanti. Belfast. Kuvat keskiviikkona 2007-03-28 hiukan ennen klo 23, 3Viasat Direkt. Kuva 1. Pohjois-Irlanti tekee voittomaalin 2-1 Ruotsin puolustuksen haparoidessa, Kuva 2. Totinen Fredrik Ljungberg haastattelussa pelin jälkeen. Kuvat Pertti Manninen. Isonna!



Sanomanetti torstai 2007-03-29. Pohjois-Irlanti. Belfast. Kuvat keskiviikkona 2007-03-28 hiukan ennen klo 23, 3Viasat Direkt. Kuva 1. Pohjois-Irlanti tekee voittomaalin 2-1 Ruotsin puolustuksen haparoidessa, Kuva 2. Totinen Fredrik Ljungberg haastattelussa pelin jälkeen. Kuvat Pertti Manninen.





Eripainos: Sanomanetti sunnuntai 2006-11-05
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/05/etusivu.html#rikkaita
 
Sanomanetti sunnuntai 2006-11-05.

"Lihapatojen äärellä". Kuva: Pertti Manninen.

Pääkirjoitus
Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia. Epäpäteviä virkamiehiä ja ministereitä hyvin palkatuissa suojatyöpaikoissaan. Suojelijana mm. tasavallan presidentti.

Fortumin optiot ovat monella tapaa häikäilemättömät. Talousasiantuntijat ovat moneen kertaan selittäneet, että osakkeiden arvonnousu on johtunut muustakin kuin toimitusjohtaja Mikael Liliuksen tai esim. tiedotusjohtaja Carola Teir-Lehtisen pätevyydestä.

Aikamme häikäilemätöntä ahneutta kuvastaa se, että nämä valtion omaisuuden erityiset jakajat jaksavat puolustaa optioittensa oikeutusta. Kun asiaa yritettiin tutkia ja mahdollisesti kohtuullistaakin, niin tasavallan presidentti Tarja Halonen tuli hätiin ja pysäytti Eduskunnan selvityksen.

Hän menetteli samalla tavalla kuin aikanaan presidentti Mauno Koivisto, kun tämä kutsui oikeuslaitoksen syyttäjät koolle ja antoi "ukaasinsa" talousrikosten syyttämiskynnyksen korkealle nostamiseksi. Hän pelasti silloin ainakin vävypoikansa nimeltään Jari Komulainen ja tietenkin monet sdp:n edustajat Rakennusosakeyhtiö Hakan johdossa. Tällä kertaa presidentti Tarja Halonen pelasti puoluetoverinsa, ministerit maan hallituksessa ja virkamiehet, jotka olivat löperön optio-ohjelman neuvotelleet.

Tähän väliin joitakin katkelmia vuosi sitten julkaistusta pääkirjoituksesta:

"Pääkirjoitus keskiviikkona 28. syyskuuta 2005. Pertti Manninen. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. (http://www.sanomanetti.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm).
 
Ajankohta:
Helsingin Sanomat saa tietenkin valita mistä kirjoittaa, mutta on lukijoiden halveksimista jättää kirjoittamatta varallisuusveron poistosta ja kiinnittää kaikki huomio Fortumin optioihin.

Psykopaatit:
Aftonbladetissa
ruotsalainen kirjailija ja lehden kolumnisti Jan Guillou käytti ökyoptioiden saajista psykopaatit- nimitystä jossain lehtijutussaan jo kuukausia sitten. Kolumnissaan helmikuun sunnuntaina 06.02.2005 “Den växande direktörsklassen blir vår nya adel” hän kertoo Fortumista, toimitusjohtaja Mikael Liliuksesta ja sähkönhinnasta mm. näin:

"Den växande direktörsklassen blir vår nya adel. Elpriserna har ökat med 64 procent sedan 2000 och är högre än någonsin. Under samma period steg vinsten för de tre bolagen Fortum, Sydkraft och Vattenfall från 8 till 19 miljarder. Det finns ett samband." (http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,599363,00.html)

Ministerit:
Kauppa- ja teollisuusministereinä toimineet Erkki Tuomioja ja Sinikka Mönkäre ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet tai ainakin valtuuttaneet allekirjoittamaan optiot valtion puolesta. Kaikesta hallituksen toiminnasta kantaa vastuun pääministeri, tässä tapauksessa Paavo Lipponen. Varapääministerinä toimi ilmeisesti niihin aikoihin valtiovarainministeri Sauli Niinistö.

Nämä herrathan ovat tunnettuja vastuun pakoilijoita ja ovat uhranneet ministerin toisensa jälkeen pelastaakseen oman nahkansa. Ainakin Arja Alho, Matti Aura ja Olli-Pekka Heinonen ovat saaneet lähteä, jotta oma kuori ei vahingoittuisi.

Virkamiehet:
Kaksi nimeä on tuotu esille: Markku Tapio ja Erkki Virtanen kauppa- ja teollisuusministeriöstä. Jossain haastattelussa, ilmeisesti Helsingin Sanomissa, toinen kertoi , että jonkinlainen optioleikkuri oli esillä sopimuksia kirjoitettaessa, mutta “se jäi jostain syystä pois”. Sietäisi tutkia tämä leväperäisyys.

Raimo Sailas ja Anne Brunila voivat huokaista helpotuksesta, kun sattuivat olemaan valtiovarainministeriössä. Luurankoja ei sieltä ainakaan vielä ole löytynyt, jos ei nyt oteta lukuun Soneran seikkailuja ja vihreää valoa menneille hulluille miljarditappioille. Luulisi kyseisen ministeriön olevan nimensä mukaisesti jonkinlaisessa vastuussa valtion varoista!"

Optiot:
Tämä ahneuden ja ryöstämisen ja pimittämisen ilmapiiri on pesiytynyt myös Helsingin Sanomien omistajayhtiöönkin ainakin seuraavasta päätellen: ”SanomaWSOY:n yhtiökokoukseen optiot yritettiin salakuljettaa. Listalla oli viattomalta kuulostava kohta "Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakepääoman korottamisesta"." Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Siniset silmät. Jarmo Leppiniemi -kolumni. Tiistai 13.04.2004. Sanomanetti 15.04.2004. (http://www.sanomanetti.fi/2004/04/15/etusivu.htm).

Varallisuusveron poisto:
Kauppalehti Presso julkaisi veron poistoa ylistävän artikkelin lauantaina 24.09.2005 Raha &Valta-osan etusivulla:  “Veron poisto vapauttaa varakkaan”. “Sijoittajalla on pian lupa olla vapautuneesti varakas. Varallisuusvero poistuu vuoden 2006 alussa, eikä omaisuutta enää tarvitse näennäisesti minimoida verojen välttämiseksi.” ... "Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa.

Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet. Tänä vuonna varallisuusveroa kertyy huomattavasti pienempi summa, arviolta 60-70 miljoonaa euroa. Hallitus nosti varallisuusveron alarajan 250 000 euroon verovuoden 2005 alusta ja pienensi samalla alarajan ylimenevästä summasta laskettavan varallisuusveroprosentin 0,8 prosenttiin. Aiemmin varallisuusveron perimisen alaraja oli 185 000 euroa.” Kauppalehti Presso lauantaina 24.09.2005.

Ajankohta:
Fortumin optio-meteli
ajoittui nyt siihen hetkeen, jolloin pitäisi olla käynnissä varallisuus veron poisto-meteli. Näin ei tietenkään ole, sillä tämä kuuluisa kolmen kopla: pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Antti Kalliomäki ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam yllätti kaikki, tietenkin takapirujen siivittäminä, ja poisti muina miehinä tupon yhteydessä varallisuusveron. Siinä oli eleetöntä gangsterismia parhaimmillaan.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainenkin jotain sopersi kameroiden edessä, ettei se ihan yllätyksenä tullut. Samasta asiasta lausui muuten Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, että se jouti pois “fiskaalisesti merkityksettömänä".

Tässä teemoja ja henkilöitä sille, miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat ja miksi empaattisuus on heitetty romukoppaan kaikessa toiminnassa. Ryöstämisen ja oman edun kulttuuri on lyönyt läpi koko yhteiskunnan. Perinteisesti inhimillisten ihmistenkin on pakko toimia näin kun heidät siihen pakotetaan. Pakottajat häpeään, tai hirteen jos muu ei auta! Ei tämä meno ole kansakunnan onneksi!
Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005. Pertti Manninen.

P.S. Kirjoittamisen jälkeen tutkin illan ohjelmaa Ylen Digi-Teema-kanavalla. Siellä esitetään tänään klo 23.30, siis keskiyöllä, vuonna 1963 valmistunut italialainen elokuva Mondo Cane - Kova maailma. Sama.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä: Heli Paasio, Jan Guillou, Mikael Lilius,  Lundberg,  Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Arja Alho, Matti Aura, Olli-Pekka Heinonen, Markku Tapio, Erkki Virtanen, Raimo Sailas, Anne Brunila, Rauno Puolimatka,  Aatos Erkko, Rafaela Seppälä, Björn Wahlroos, Anja Toivanen-Koivisto, Erkki J. Pentti,  Matti Vanhanen, Antti Kalliomäki, Jan-Erik Enestam, Lauri Ihalainen ja Erkki Liikanen.

Lue myös!
Omistajan vastuu.
Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.
"Hallituksessa on ollut molempien päähallituspuolueiden puheenjohtajat, joten hupeloinnilla on korkein mahdollinen tuki takanaan." Sanomanetti torstaina 06.09.2001. (http://www.sanomanetti.fi/2001/09/06/omistajalipponen.htm)".

Näin siis vuosi sitten. Mitä tähän nyt enää muuta lisäämään kuin, että Helsingin Sanomat toi esille uuden paljastuksen. Nyt on käynyt ilmi, että optioita on annettu sellaisillekin Fortumin johtajille, jotka ovat saaneet potkut tai siirretty toisiin tehtäviin. Siis annettu kannustuspalkkioita jo potkut saaneille.

Eihän tässä ole mitään muuta järkeä kuin, että valtion omaisuuden ryöstö on sallittua. Aikakausi ja päättäjät hyväksyvät tämän. Itse asiassa oman nahkansa pelastaakseen. Vuosi sitten lainatusta pääkirjoituksesta voi lukea ohjeen, miten leväperäisiä päättäjiä pitäisi kohdella:

"Toinen näistä kaverin tai toverin uhraajista sai hyvän viran Euroopasta ja pyrkii nyt presidentiksi ja toinen lämmittelee eduskunnan puhemiehenä odottaen itse säätämäänsä jättieläkettä. Voisiko ajatella, että myös ex-pääministeri Paavo Lipponen kaiken Soneran ja nyt Fortumin jälkeen joutuisi tekemisistään vastuuseen ja alennettaisiin tavalliseksi kansanedustajaksi tavallista kansanedustajan eläkettä nostamaan? Voi tietenkin ajatella ja kysyä, mutta eihän tämä mafia-verkosto toveriaan hylkää!" Sanomanetti keskiviikkona 2005- 08-28.

Vuosi sitten julkaistu pääkirjoitus kokonaisuudessaan liitteenä myös tämän sivun lopussa. Hissillä alas!

Lopuksi hiukan lainauksia Helsingin Sanomien ansiokkaasta, tosin aika hienovaraisesti ministerejä kohtelevasta kolumnista lauantailta 2006-11-04: Helsingin Sanomat. Talous. Näkökulma. Jyri Raivio. Fortum-skandaalien yhteiset nimittäjät.

"Päättyneen viikon suuri mediasirkus, verotietojen julkistaminen, paljasti jälleen yhden Fortumin palkitsemis- ja kannustinjärjestelmään liittyvän skandaalin. Se on miljoonaoptioiden myöntäminen jo aikoja sitten paikkansa jättäneille tai potkut saaneille johtajille . Puhuminen kannustinpalkkioista on rienausta, jos niitä jaellaan miljoonatolkulla jo kaksi vuotta aiemmin yhtiöstä lähteneille tai ns. linjaorganisaatiosta neuvonantajiksi siirtyneille johtajille."

Toinen katkelma: "... ällistelty useana viime vuonna Fortumin johdon jättimäisiä optioita. Yritysjohto ja sen palkitsemiseen erikoistuneet konsultit ovat vieneet, omistajaohjaus on vikissyt. "Ei koskaan enää", ovat omistajaa eli meitä kaikkia edustavat ministerit ja muut poliitikot vakuuttaneet jokaisen uuden skandaalin jälkeen. Ministerit kuitenkin vaihtuvat. Mönkäreet, Tuomiojat, Kalliomäet ja Pekkariset ovat pätkätyöläisiä, joiden on hyvin vaikea perehtyä monimutkaisten kannustinjärjestelmien saloihin."

"Yksi sen sijaan on säilynyt, Fortumin isännän, kauppa ja teollisuusministeriön eli ktm:n korkein virkamiesjohto. Kansliapäällikkö Erkki Virtasen ja omistajapolitiikan yksikön johtajan Markku Tapion olisi pitänyt vahtia poliittisten isäntiensä puolesta sitä, ettei valtionyhtiön kannustinjärjestelmissä mennä kohtuuttomuuksiin, joko he eivät ole niin tehneet tai ministerit eivät ole heitä uskoneet."

"Tai ehkä he kaikki uskovat sitkeästi eläviin väitteisiin, joiden mukaan yrityksen kurssinousun perusteella myönnettävät optiotulot eivät ole keneltäkään pois."

Tässä siis oli joitakin katkelmia kirjoituksesta lauantailta 2006-11-04: Helsingin Sanomat. Talous. Näkökulma. Jyri Raivio. Fortum-skandaalien yhteiset nimittäjät.

Ihan hiukan huomautuksena. Eihän niihin kaikkiin kannustinjärjestelmän saloihin tarvitsisikaan tutustua, kun ihan terveellä maalais- tai kaupunkilaisjärjellä liittäisi niihin yhden kaikkea myöhempää kromeluudia leikkaavan pykälän numero yksi: "Kannustin- ja optio-ohjelman tuottama tulo ei saa vuotta kohden ylittää vuosipalkkaa ja piste."

Käyttäköön kannustettu tämän ylimääräisen tulon vuosittain sitten ihan miten hyvänsä, ostakoon vaikka yhtiönsä osakkeita ja rikastukoon sitten vaikka kuinka. Riski on kuitenkin sijoittajan. Tässä se pieni ero.

Lopuksi: Jonkun ministerin Sinikka Mönkäreen tai Leena Luhtasen mieskin oli Fortumin optioiden saajien joukossa. Asia on kuitenkin syytä tarkistaa jottei tulisi levitettyä väärää tietoa.




Fortumin optiot ovat herättäneet mielenkiintoa myös Ruotsissa. Tässä muutamia otsikoita ja linkkejä E24.se:stä:
Optioner i Fortum  värda en halv miljard
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13995340.asp)
Fortums omtalade optionsprogram upphör
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13995350.asp)
Här hamnar dina elpengar
(http://www.e24.se/dynamiskt/samhallsekonomi/did_13890405.asp)
Kommunernas miljardblunder
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13992251.asp)
Tyskt kol räddar Vattenfalls vinst
(http://www.e24.se/dynamiskt/nyheter/did_13973356.asp).

Artikkelit ovat myös liitteenä tämän sivun alimmaisena. Liite!

Suomessakin monet kunnat hupeloivat rahansa myydessään sähköyhtiönsä osakkeet ruotsalaiselle Vattenfallille. Nyt saa lukea siitä, että ruotsalaiset ovat katkeria, kun kunnat ovat myyneet omistamansa sähköyhtiöt Fortumille Ruotsissa. Ja pian kunnat ovat katkeria Suomessa.

Tulee mieleen ajatus, että johtajat molemmin puolin lahtea ovat olleet hyvässä yhteisymmärryksessä. Ostetaan naapurimaasta, niin voidaan pitää sähkönhinta halutussa, eikä tulisi niin kovia vaatimuksia enemmistöosakkaalta hinnan kurissa pitämiseksi.

Keski-Suomessa ainakin kymmenen kunnan omistama sähköyhtiö Keski-Suomen Valo Oy myytiin Vattenfallille. Osa kunnista säilytti ehkä rahat jotenkin, mutta osa, esim. Laukaa hupeloi ne samantien. Noin 42 miljoonan markan potti hurahti hetkessä yleisiin menoihin, mitä nyt 5 miljoonaa markkaa Jyväskylänseudun kehittämisyhtiö Oy:hyn elinkeinojen kehittämiseksi. Kyläkouluja ja lukio Lievestuoreella lakkautetaan (ilmeisesti). Vanhusten hoitoon ja omaishoitajille tarvittaisiin lisää resursseja jne.

Ja asukkaat maksavat nyt sitten huikeasti nousseita sähkölaskujaan ja entinen kunnanhallituksen tai kunnanvaltuuston puheenjohtaja, nykyinen maakuntahallituksen tai jonkun sellaisen puheenjohtaja halajaa eduskuntaan päätöksiä tekemään, ehkä hiukan viisaampana.

Pääkirjoitus. Sunnuntai 2006-11-04. Sanomanetti. Pertti Manninen.

Tämän pääkirjoituksen alkuun!

http://www.sanomanetti.fi/2006/11/05/etusivu.html#rikkaita
Eripainos: Sanomanetti sunnuntai 2006-11-05



Eripainos: Sanomanetti maanantai 2006-10.16
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/16/etusivu.html#paaministeri



Sanomanetti maanantai 2006-10-16.

"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen.

 

Pääkirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen, oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne? 

STT teki torstaina 2006-10-12 sähköpostikyselyn Suomen ministereille. Kysyttiin mm. onko ministeri maksanut tv-lupansa ja onko käyttänyt joskus pimeää työvoimaa, siis jättänyt suorittamatta ennakkoveronpidätyksen ja muut sosiaalikulut.


Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) piti kysymyksiä loukkaavina ja sai loukkauskuoroon yhtymään myös Sdp:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman (sdp). Tämä rajavartiolaitoksen lakon rikkuriaikeita suunnitellut porukka oli siis jälleen koossa.

Kysymykseen ehtivät kuitenkin vastata, siis ilmoittaen etteivät ole kyseisiä rikkomuksia tehneet, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp), ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki (kesk), toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos (rkp), opetusministeri Antti Kalliomäki
(sdp),  maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk), liikenneministeri Susanna Huovinen (sdp), sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen (sdp) ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (rkp). Tämä lista Hufvudstadsbladetissa sunnuntaina 2006-10-15.

Surullisen hahmon ritaritar Tuula Haatainen veti sitten nimensä pois listalta. Maanantain 2006-10-16 Ilta-Sanomien mukaan: ”Opetusministeri Tuula Haatainen (sd) perui vastauksensa Vanhasen reaktion jälkeen”.

Kannattaa kiinnittää huomioonsa juuri reaktioihin.
Pääministeri Matti Vanhanen, oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne?

Voiko tällaiseen kysymykseen vastata, varsinkaan nykyisin? Onko pääministeri Matti Vanhanen niin pirun taitava poliitikko, että saa kiinnitettyä median huomion kaikkeen epäolennaiseen, eikä hallituksen harjoittamaan politiikkaan joka on onnistunut yli odotusten rikkaiden kannalta: veronalennukset, varallisuusveron poisto kokonaan, rikkaiden hyvinvoinnin paraneminen.

Köyhät sitä vastoin ovat ajautuneet entistä suurempaan kurjuuteen. niin eläkeläiset. lapsiperheet, opiskelijat, työttömät, sairaat, vanhukset jne. He eivät ole päässeet hyvinvoinnin jakoon mukaan ollenkaan, mitä nyt kuukausi sitten toteutettu 5:n euron korotus kansaneläkkeisiin tapahtui, jota monet pitivät suorastaan pilkkana tässä vauhdikkaassa talouskehityksessä. Jostain sai lukea niinkin kyynisen olettamuksen, että alkoholiveroa alennettiin sen takia, että eläkkeisiin ei tulisi indeksikorotusta!

Pääkirjoitus. Maanantai 2006-10-16. Sanomanetti. Pertti Manninen.
 



"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen.
 
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/16/etusivu.html#paaministeri
Eripainos: Sanomanetti maanantai 2006-10.16




Sanomanetti. Keskiviikko 2007-03-21.
Ukkofasaani juoksee hädissään puunkaatajia karkuun.
SDP Keskustan ansaan! Ilmoitukset!

Keskiviikko 2007-03-19 klo 13.56. Laukaa. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!


Etsi Nettisanomista: Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.



Man with a Cut-Out Shadow

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomanetti@
hotmail.com

 
"Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."
SDP Keskustan ansaan!
Minna Canth. Ensimmäinen virallinen liputuspäivä.
Ylen uutiset maanantai 2007-03-19, toimittaja Brita Polttila. Kuva: Pertti Manninen. 
"Kasvot väkijoukosta" 
Kuva: Pertti Manninen



Ukkofasaani juoksee hädissään puunkaatajia karkuun.

Keskiviikko 2007-03-19 klo 13.56. Laukaa. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




Sanomanetti  Lauantai 2007-03-17. Kylässä Jyväskylässä 4. 
    
Kuvat: Lauantai 2007-03-10.  Kylässä Jyväskylässä 4.  Kuvat: "Keski-Suomen ainoa maahanmuuttajaehdokas Hamid Yazdi-Aznaveh on Vasemmistoliiton listoilla kuten kuvausta tarkkaileva Marju Rönkkö". "Ehdokkaat vastaavat mielellään kysymyksiin, punapuseroinen nainen on Vasemmistoliiton Marja Pakarinen". "Nuoret miehet hymyilevät esitettä jossa lienee Vihreiden Tuija Mäkinen". "Iloinen lenkkeilijä ja SKP.n  Seppo Kuoppala ja Riitta Tynjä sekä SDP:n Olli Santanen". "Tytöt kuuntelevat tarkkaavaisesti Pekkarisen puhetta". "Pienokainen ja SKP:n Aino Kainulainen juttutuokiossa koiriren vahtiessa tilannetta". "Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". "Huomioliivit saavat osakseen vanhemman miehen huomion". Ehdokkaiden nimet bongattu vaaliesitteistä tunnistusvarauksin! Kuvat järjestyksessä kello 11.58-12.27. Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1 & Sarja 2 & Sarja 3. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää kuvia tulossa! 

Sanomanetti  Perjantai 2007-03-16. Kylässä Jyväskylässä 3. 
   
Kuvat: Lauantai 2007-03-10.  Kylässä Jyväskylässä 3.  Kuvat: "Lapsi keltaisessa kärryssä ja tyttö kärryn vieressä". "Harmaapartainen veteraani ja Vasemmistoliiton Ilkka Pernu". "Harmaahapsi Karjala-lippis päässään, taaempana Kokoomuksen Henna Virkkunen." "Nuori SDP:n Jenny Lindborg vastaamassa MLL:n kiperiin kysymyksiin mm. lasten iltapäiväkerhojen toiminnasta". "Askeleet kohti kauppapalatsia SKP:n miesten ohi, oikealla punainen Riitta Tynjä". "Katoksen luoma punaväri poskillaan SKP:n nuori Aino Kainulainen kannustavan tekstin vieressä: i Viva la Revolución!". "Kasvot väkijoukosta eli onnelliset tytöt haivutetussa kuvassa". "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuvat järjestyksessä kello 12-03-12.48.  Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1 & Sarja 2. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää kuvia tulossa! 
  
Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 2. 

 
  
Kuvat: Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 2. Kuvat: "Vihreä nainen on ojentanut pallon pikkulapselle". "Vasemmistoliiton naiset". Kristillisdemokraattien kahvia". "Kokoomuksen kahvia". "SDP:n naisministeri, Susanna Huovinen, puolustaa tarmokkaasti päätöksiään". "SKP:n sanomaa luettavaksi". "SKP:n nuori ehdokas Aino Kainulainen pitelee koiraansa, joka nuuhkii oienokaista". "Keskustan kahvilassa Aino Suhola ja Anne Kalmari keskustelussa". Kuvat järjestyksessä kello 11.57-12.25 Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää lauantain kuvia nuorista ja vanhoista kulkijoista tulossa! 
   
Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 1. 
 
 
Kuvat: Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 1. Kuvat: "SDP:n vaalityöntekijä". "Vihreiden symboli". "Vasemmistoliiton kahvikuppi". "Kristillisdemokraattien Kankaanniemi". "Keskustan Pekkarinen". "SKP:n Sänkiaho ja vaalilehden otsikko: Kettusjutun voittaja Riitta Tynjä vaatii muutosta pienen piirin vallankäyttöön - Rahan vallasta". "Keskustan Neittaanmäki". "Valitse Jeesus". Kuvat järjestyksessä kello 11.54-12.24, viimeinen klo 15.33. Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää lauantain kuvia lapsista, nuorista ja naisista sekä muutamasta koirastakin tulossa! 
  


  


Kuvat: Lauantai 2007-03-10.  Kylässä Jyväskylässä 4.  Kuvat: "Keski-Suomen ainoa maahanmuuttajaehdokas Hamid Yazdi-Aznaveh on Vasemmistoliiton listoilla kuten kuvausta tarkkaileva Marju Rönkkö". "Ehdokkaat vastaavat mielellään kysymyksiin, punapuseroinen nainen on Vasemmistoliiton Marja Pakarinen". "Nuoret miehet hymyilevät esitettä jossa lienee Vihreiden Tuija Mäkinen". "Iloinen lekkeilijä ja SKP.n  Seppo Kuoppala ja Riitta Tynjä sekä SDP:n Olli Santanen". "Tytöt kuuntelevat tarkkaavaisesti Pekkarisen puhetta". "Pienokainen ja SKP:n Aino Kainulainen juttutuokiossa koiriren vahtiessa tilannetta". "Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". "Huomioliivit saavat osakseen vanhemman miehen huomion". Ehdokkaiden nimet bongattu vaaliesitteistä tunnistusvarauksin! Kuvat järjestyksessä kello 11.58-12.27. Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1 & Sarja 2 & Sarja 3. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää kuvia tulossa!

"Tytöt kuuntelevat tarkkaavaisesti Pekkarisen puhetta". Kuva: Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!
Kuvat: Lauantai 2007-03-10.  Kylässä Jyväskylässä 4.  Kuvat: "Keski-Suomen ainoa maahanmuuttajaehdokas Hamid Yazdi-Aznaveh on Vasemmistoliiton listoilla kuten kuvausta tarkkaileva Marju Rönkkö". "Ehdokkaat vastaavat mielellään kysymyksiin, punapuseroinen nainen on Vasemmistoliiton Marja Pakarinen". "Nuoret miehet hymyilevät esitettä jossa lienee Vihreiden Tuija Mäkinen". "Iloinen lekkeilijä ja SKP.n  Seppo Kuoppala ja Riitta Tynjä sekä SDP:n Olli Santanen". "Tytöt kuuntelevat tarkkaavaisesti Pekkarisen puhetta". "Pienokainen ja SKP:n Aino Kainulainen juttutuokiossa koiriren vahtiessa tilannetta". "Keskustan vihreää sanomaa kertomassa Antti Suomala". "Huomioliivit saavat osakseen vanhemman miehen huomion". Ehdokkaiden nimet bongattu vaaliesitteistä tunnistusvarauksin! Kuvat järjestyksessä kello 11.58-12.27. Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1 & Sarja 2 & Sarja 3. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää kuvia tulossa!
Sanomanetti Perjantai 2007-03-16.
Kuvat: Lauantai 2007-03-10.  Kylässä Jyväskylässä 3.  Kuvat: "Lapsi keltaisessa kärryssä ja tyttö kärryn vieressä". "Harmaapartainen veteraani ja Vasemmistoliiton Ilkka Pernu". "Harmaahapsi Karjala-lippis päässään, taaempana Kokoomuksen Henna Virkkunen." "SDP:n nuori  Jenny Lindborg vastaamassa MLL:n kiperiin kysymyksiin mm. lasten iltapäiväkerhojen toiminnasta". "Askeleet kohti kauppapalatsia SKP:n miesten ohi, oikealla punainen Riitta Tynjä". "Katoksen luoma punaväri poskillaan SKP:n nuori Aino Kainulainen kannustavan tekstin vieressä: i Viva la Revolución!". "Kasvot väkijoukosta eli onnelliset tytöt haivutetussa kuvassa". "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuvat järjestyksessä kello 12-03-12.48.  Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1 & Sarja 2. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää kuvia tulossa!


"Katoksen luoma punaväri poskillaan SKP:n nuori Aino Kainulainen kannustavan tekstin vieressä: i Viva la Revolución!".  Kuva: Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!


"Kasvot väkijoukosta eli onnelliset tytöt haivutetussa kuvassa". Kuva: Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!
Sanomanetti Perjantai 2007-03-16.
Kuvat: Lauantai 2007-03-10.  Kylässä Jyväskylässä 3.  Kuvat: "Lapsi keltaisessa kärryssä ja tyttö kärryn vieressä". "Harmaapartainen veteraani ja Vasemmistoliiton Ilkka Pernu". "Harmaahapsi Karjala-lippis päässään, taaempana Kokoomuksen Henna Virkkunen." "Nuori SDP:n Jenny Lindborg vastaamassa MLL:n kiperiin kysymyksiin mm. lasten iltapäiväkerhojen toiminnasta". "Askeleet kohti kauppapalatsia SKP:n miesten ohi, oikealla punainen Riitta Tynjä". "Katoksen luoma punaväri poskillaan SKP:n nuori Aino Kainulainen kannustavan tekstin vieressä: i Viva la Revolución!". "Kasvot väkijoukosta eli onnelliset tytöt haivutetussa kuvassa". "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuvat järjestyksessä kello 12-03-12.48.  Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1 & Sarja 2. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää kuvia tulossa!
Sanomanetti Tiistai 2007-03-13.
Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 2. Kuvat: "Vihreä nainen on ojentanut pallon pikkulapselle". "Vasemmistoliiton naiset". Kristillisdemokraattien kahvia". "Kokoomuksen kahvia". "SDP:n naisministeri, Susanna Huovinen, puolustaa tarmokkaasti päätöksiään". "SKP:n sanomaa luettavaksi". "SKP:n nuori ehdokas Aino Kainulainen pitelee koiraansa, joka nuuhkii pienokaista". "Keskustan kahvilassa Aino Suhola ja Anne Kalmari keskustelussa". Kuvat järjestyksessä kello 11.57-12.25 Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Kylässä Jyväskylässä. Sarja 1. Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää lauantain kuvia nuorista ja vanhoista kulkijoista tulossa!
Sanomanetti Sunnuntai 2007-03-11.
Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 1. Kuvat: "SDP:n vaalityöntekijä". "Vihreiden symboli". "Vasemmistoliiton kahvikuppi". "Kristillisdemokraattien Kankaanniemi". "Keskustan Pekkarinen". "SKP:n Sänkiaho ja vaalilehden otsikko: Kettusjutun voittaja Riitta Tynjä vaatii muutosta pienen piirin vallankäyttöön - Rahan vallasta". "Keskustan Neittaanmäki". "Valitse Jeesus". Kuvat järjestyksessä kello 11.54-12.24, viimeinen klo 15.33. Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää lauantain kuvia lapsista, nuorista ja naisista sekä muutamasta koirastakin tulossa!


"Keskustan Pekkarinen". Hä - Ruka! -  www.ruka.fi - Kuva: Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!


"SKP:n Sänkiaho ja vaalilehden otsikko: Kettusjutun voittaja Riitta Tynjä vaatii muutosta pienen piirin vallankäyttöön - Rahan vallasta". JC - Jako uusiksi. Kuva: Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!


"Keskustan Neittaanmäki".  86 Petri. Kuva: Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!


"Valitse Jeesus".  Ravintola - O'Malley's. Kuva: Pertti Manninen. Isonnus tulossa!
Sanomanetti Sunnuntai 2007-03-11.
Lauantai 2007-03-10. Kylässä Jyväskylässä 1. Kuvat: "SDP:n vaalityöntekijä". "Vihreiden symboli". "Vasemmistoliiton kahvikuppi". "Kristillisdemokraattien Kankaanniemi". "Keskustan Pekkarinen". "SKP:n Sänkiaho ja vaalilehden otsikko: Kettusjutun voittaja Riitta Tynjä vaatii muutosta pienen piirin vallankäyttöön - Rahan vallasta". "Keskustan Neittaanmäki". "Valitse Jeesus". Kuvat järjestyksessä kello 11.54-12.24, viimeinen klo 15.33. Kuvat Pertti Manninen. Isonna kuvat!  Aikaisempia vaalikuvia: 2007-01-272007-03-022007-03-08. Lisää lauantain kuvia lapsista, nuorista ja naisista sekä muutamasta koirastakin tulossa!
   


  
Sanomanetti Torstai 2007-03-08. Kansainvälinen Naistenpäivä

Aila Paloniemi eduskuntaan 88 - Mauri Pekkarinen Työtä ja tuloksia! 89. Keski-Suomi. Keskusta. Laukaa. Keskusta. Ennakkoäänestyksen alkamispäivänä keskiviikkona 2007-03-07 Keskustan ehdokkaat Aila Paloniemi ja Mauri Pekkarinen tulivat tapaamaan tuntiaikataululla äänestäjiään. Paloniemen vanhemmat kuulijat kyselivät nuorten asioista kantaen heistä huolta. Paloniemi kertoi nuorten työpajoista ja koulutuksesta. Pekkarinen tarjosi munkkikahvit autonsa vieressä olevassa Rosanne-kahvilassa. Pekkarisen vanhemmat kuulijat kyselivät miksi rahaa ei ole käytetty vanhusten ja eläkeläisten hyväksi. Pekkarinen perusteli valtion velan takaisinmaksun tärkeyttä nopealla aikataululla. Kuuntelija ja kuvaaja Pertti Manninen klo 14.30 ympärillä. Isonna!
Aila Paloniemi eduskuntaan 88 - Mauri Pekkarinen Työtä ja tuloksia! 89.
 
Sanomanetti Torstai 2007-03-08. Kansainvälinen Naistenpäivä

Tänään kerätään allekirjoituksia.
Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen,  oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne?
"Onko pääministeri Matti Vanhanen niin pirun taitava poliitikko, että saa kiinnitettyä median huomion kaikkeen epäolennaiseen, eikä hallituksen harjoittamaan politiikkaan, joka on ..."
Lue!
Sanomanetti maanantai 2006-10-16

Finlands statsminister Matti Vanhanen (c) gillar sex, hatar vitlök och sätter gärna i bastu. Det avslöjar hans tidigare älskarinna Susan Kuronen i sin bok "Statsministerns fästmö". ...  - Att Matti hade varit 
 svältfödd på sex märkte jag tidigt. Han ville ha mycket fysiskt umgänge, skriver Kuronen men klagar på att stastsministern inte ville experimentera i sängen. ... Aftonbladet 2007-02-21.  Läs!

Sanomanetti Torstai 2007-03-08



Keski-Suomi. Keskusta. Laukaa. Keskusta. Ennakkoäänestyksen alkamispäivänä keskiviikkona 2007-03-07 Keskustan ehdokkaat Aila Paloniemi ja Mauri Pekkarinen tulivat tapaamaan tuntiaikataululla äänestäjiään. Paloniemen vanhemmat kuulijat kyselivät nuorten asioista kantaen heistä huolta. Paloniemi kertoi nuorten työpajoista ja koulutuksesta. Pekkarinen tarjosi munkkikahvit autonsa vieressä olevassa Rosanne-kahvilassa. Pekkarisen vanhemmat kuulijat kyselivät miksi rahaa ei ole käytetty vanhusten ja eläkeläisten hyväksi. Pekkarinen perusteli valtion velan takaisinmaksun tärkeyttä nopealla aikataululla. Kuuntelija ja kuvaaja Pertti Manninen klo 14.30 ympärillä. Isonna!
www.ailapaloniemi.net
www.mauripekkarinen.fi
Rakennustoimi Saarinen Oy.


 

Timo Kärki 117 - Terhi Pulli 120 - Pertti Ratinen 121 - Elise Tarvainen 123 - Ahti Vielma 124 - Henna Virkkunen 125
Keski-Suomi. Kokoomus. Laukaassa perjantaina 2007-03-02 klo 10.  Koulutus - Työ -Yrittäjyys - Ihmisen kokoisia ajatuksia - Luonto ei suvaitse mitään valheita - Koulutus - Työ - Yrittäjyys - Tärkein on ihminen - Kaikki työ on tärkeää.  Kuvat. Pertti Manninen. Sloganit järjestyksessä!  Isonna kuvat!

Kalluppi-humpuukia Ylessä (ja muuallakin med



Sanomanetti  Maanantai 2007-02-19



Mikko Ilonen teki suomalaista golfhistoriaa: Miesten Euroopan kiertueen turnausvoitto. Isonna Ilonen!

Urheilua. Jakarta. Kuva sunnuntaina 2007-02-18. "Pokaalipusu". Indonesian pääkaupungissa Jakartassa pelatussa turnauksessa varapresidentti Yusuf Kalla ojensi Mikko Iloselle 175 00 dollarin palkintosekin. Ilonen pelaa seitsemättä kauttaan Golfin Euroopan kiertueella ja ammattilaiseksi hän siirtyi 2001. Kuva Viasat Sportin kuvasta Pertti Manninen. Isonna Ilonen!

Sanomanetti  Keskiviikko 2007-02-14

Luonnon kasvot -  valokuvanäyttely. Jouni Ruotsalaisen luontokuvia Laukaan pääkirjastossa 30.1.-16.2.2007. Katso!


Kuva: "Hirvi näyttelyssä". Pertti Manninen keskiviikko 2007-02-14.  
Katso!
Jouni Ruotsalaisen sivut:  www.luonnonkasvot.net 

Rai Suihkonen:  Sopulilauma teki sen taas. Lue!  

Lue myös! 
 Neiti Paavo Lipponen päätoimittaja Erkki Laatikaisen kimpussa. Lue!

Arkistojen aarre nyt tekstinä: Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen haastattelu kymmenen vuotta sitten!
"Kuka helvetti Pekka Kettunen oikein luulee olevansa?
Jyväskylän ylioppilaslehti 1996?. Lue!


Sanomanetti Lauantai 2007-02-03

"Isäntäni viivähti hetken Eskon karaokessa." Torstaina 2007-02-01 klo 22.20.  Kuva Pertti Manninen. Laukaa. "Surun pyyhit silmistäin ..."  Laajenna!

Sanomanetti Keskiviikko 2007-01-31

Lintuja hämärässä. Tilhet syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja pakkaspäivän iltahämärässä tiistaina 2007-01-30 klo 16.15. Kuva: Pertti Manninen.  Laajenna!


Sanomanetti Tiistai 2007-01-30


Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto. Laajenna!


Lue myös! Sanomanetti  2000-08-10.

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?

Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.



 "Nokia tuotti pettymyksen."  "Nokia vie yli 20 miljoonaa"   "Nokia haudattiin pahoilla mielin"   "Nokia otti ja lähti" Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000 
Kepeät mullat Nokialle
Nokian entiset työntekijät muistivat viimeisenä työpäivänään pitkäaikaista työnantajaansa risuseppeleellä ja ristillä.  Työntekijöiden virallinen viimeinen tervehdys kuvastaa hyvin yllättävän uutisen tuottamia tunnelmia. Kepeät mullat Nokialle.  
Sanomanetti  2000-08-10.

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.
Nokia otti ja lähti
Lobbaamalla yhtiö myös lähti. Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui. Nokian johtaja Jorma Ollila on sattumalta luokka- ja saunakaveri. 
http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/nokia%20otti.htm#lobbaamalla



Sanomanetti Lauantai 2007-01-27

Elise ja Timo matkalla eduskuntaan.



Keski-Suomi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat Elise ja Timo sekä heidän vaalibussinsa kuljettaja hymyilevät aurinkoisena pakkaspäivänä Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27 klo 14.20. Kuva Pertti Manninen. Bussin kyljessä luki puhelinumeroiden lisäksi: EliseTarvainen elisetarvainen.net  ja Timo Kärki timokarki.fi. Ehdokkaiden suunta oli ainakin oikea: Bussi lähti huoltoasemalta kohti etelää! Lisää kuvia ja isonna kuva!


Sanomanetti. 
Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana.  (22.02.2005)
--



KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli".  Väri: mustavalkoinen, kuonossa ruskeaa, korkeus 25 cm. Katosi Tyyppälänjärven päästä läheltä Touruvuoren kuntopolkua 14.1.  Koira todennäköisesti arastelee vieraita. Löytymiseen johtuvasta vihjeestä palkkio !!  Viimeisin havainto Tiituspohjassa  ma 22.1 !!!  Kaikki tiedot Aki Niininen. Isonna kuva!

Maanantai 2007-01-22.

Ruudun takaa. Tilhi pikkupihlajan oksan nokassa parinkympin pakkasessa illan hämärässä muun parven huilatessa hetkisen koivujen oksilla. Kuva maanantaina 2007-01-22 klo 15.50 Pertti Manninen. Laajenna kuva! - Sama parvi aikaisemmin:  "Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen".  Laajenna kuva! 

Maanantai 2007-
01-15.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

"Silmien autessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2007-01-15 klo 08.55. Laajenna kuva!

Lipponen päätoimittaja Erkki Laatikaisen kimpussa. Lue!    
Mitä lehdet kirjoittivat Somalian pommituksista ensimmäisenä päivänä?  Lue! 


Lauantai 2007-
01-13.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.


Somalian pommitukset. Lehdet.

Keskisuomalainen keskiviikko 2007-01-10. - Isku Somaliaan jakoi mielipiteet.  - Amerikkalaiset pelkäävät sodan laajenevan Afrikkaan.
Torstai 2007-01-11.  - USA kiistää jatkaneensa ilmaiskuja Somaliaan.  

Mitä lehdet kirjoittivat 2007-01-10:  Aamulehti, Kansan Uutiset, Keskisuomalainen, Savon Sanomat; Suomenmaa ja Uutispäivä Demari. Lue!


Anneli Jäätteenmäen Lippos-haastattelu
Ilta-Sanomat unohtaa julkaisseensa salaisia asiakirjoja
Paavo Lipponen "Jäätteenmäki oli näissä asioissa amatörööri"
Kommentti  päätoimittaja Arja Korpelalle


Tiistai 2007-
01-09.



Kuvia sunnuntaina 2007-01-07.  Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!

Kotipihlaja klo 12.15. - 

Sunnuntaikauppa Siwa. Laukaa klo 15.50. - 


Lauantai 2007-01-06. loppiainen.

"Tuomo ja pyörä vuoden ensimmäisenä lumisena päivänä maan ollessa hetken valkoinen muuttuakseen jo seuraavana päivänä taas mustaksi ja vihreäksi." Kuva torstaina 2007-01-04 klo 14.25 Laukaa. Pertti Manninen.  Laajenna kuva. 

Kommentti Laukaa-Konnevesi lehden päätoimittaja Arja Korpelalle: "Suomessa kansalaisille kuuluu oikeus taistella työpaikkansa puolesta eikä nöyrtyä painostuksen edessä." Lue!


Torstai 2007-01-04

Kuva. 2007-01-03 klo 14.50. "Katusaarnaaja". Eino Korhonen julistaa Jumalan sanaa Laukaan keskustassa. Kuva: Pertti Manninen.  Laajenna kuva.  "Jeesus on tie, totuus ja elämä. Olemme nyt tässä Laukaantiellä, joka johtaa ..."  Katso myös kuva "Eino ja Mig".

Tiistai 2007-01-02



Kuva. 2007-01-02 klo 14.30. "Hirvitonttu". Laukaa. Kirjasto. Pertti Manninen.  Laajenna kuva.

Maanantai 2007-01-01

Onnellista uutta vuotta!  Gott nytt år!  Happy New Year!
Sanomanetti.


Perjantai 2006-12-22
.

Lista jouluaattona 2006 kiinni pitävistä likkeeistä: PAM:in lista!

Lauantai  2006-12-16.

Kuva. "Hämärä laskeutuu talvisena iltana täysikuun aikaan". Laukaa. Kauppojen aukiolo jouluaattona. Esim. S-market avoinna ja Lidl kiinni. Asiakas on avainasemassa: Ehtiikö ostaa joulutavarat lauantaina klo 18 mennessä. Asiakas voi nyt äänestää valitsemalla jouluviikolla sunnuntaina, jouluattona kiinni pitävän kaupan! Myyntitilastoista tämä pystytään laskemaan. Kenen joukossa seisot? Lista jouluaattona kiinni pitävistä PAM:in listaan!  Pertti Manninen. Kuva.


Sanomanetti tiistai 2006-12-05.



Kuva. "Suomen lippu hämärän sinessä kuukausi sitten 2006-11-06 jolloin oli jo lunta maassa toisin kuin tänään" Pertti Manninen. Kuva.

Itsenäisyyspäivän aattona 2006:  Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen.  Lue!

Itsenäisyyspäivän aattona 2002: Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti. Lue!

Eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain. Lue!
 
Sanomanetti sunnuntai 2006-12-03.

Kuva. "Paapuuri ja styyrpuuri illan hämärtyessä". Kuva lauantaina 2006-12-02 lasten laivassa tukevasti maalla. Pertti Manninen. Kuva.

Sanomanetti perjantai 2006-12-01.



Kuva. "Vanhanen vaatii ratkaisua lihakiistaan". Suomenmaa. Tiistai 2006-11-21. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ratkaisua ei ole vielä saavutettu. Pertti Manninen. Kuva.

Sanomanetti torstai 2006-11-30.

Kuva. "Hämärä laskeutuu talvisena iltana täysikuun aikaan".  Keskiviikko 2006-11-01. Laukaa. S-market ja Lidl. Pertti Manninen. Kuva.

Kauppojen aukiolo jouluaattona. Lista kiinni olevista (PAM). Tilanne torstaina 2006-11-30. Lue!  

Sanomanetti sunnuntai 2006-11-26.



Kuva. "Saanko olla tässä, meitä löytämässä." Matkalta palattua Jyväskylän aseman teräspöydälle unohtunut lehti Keskisuomalainen: "Juice on poissa. Juankoski hiljentyi taiteilijan muistolle. Juhani Juice Leskinen" Kuva: Pertti Manninen sunnuntaina 2006-11-26 klo 21.51. Kuva.



Sanomanetti tiistai 2006-11-21.

Kuva. "Naakat lentävät pimeässä illassa asettuakseen kohta yösijoilleen". Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-11-16. Laukaa. Kirkonmäki. Kuva.

Sanomanetti tiistai 2006-11-14.

 

Kuva: "Arkipäivää". Pertti Manninen. Kirjasto. Laukaa. Perjantai 2006-11-10.  Kuva.

Arkipäivää? Opiskelijan vihaajasta opiskelijan puolustajaksi. Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomat joidenkin pääkirjoitustensa ja uutistensa valossa vuoden 1999  elokuusta vuoden 2006 marraskuuhun. Helsingin Sanomien kirjoittelun muutoksen takana ovat olleet varmaankin taloudelliset arvot, tilauskanta on laskenut, opiskelijat, heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat tärkeä tilaajakunta. Vähättelevä, suorastaan halveksuva kirjoittelu tästä yritteliäästä joukosta, joka haluaa rakentaa omaa tulevaisuuttaan usein käsittämättömän niukan toimeentulon varassa, ei enää sovi tähän päivään Tähän arjen elämän huolien esille tuomiseen kiinnitti huomiota myös lehden pääomistaja  Aatos Erkko vuosi sitten.  Pääkirjoitus. Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. Lue!


Sanomanetti torstai 2006-11-08



Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08. Kuva.

Kaksi kertaa kolme. Pienet koulutytöt syventymässä uusiin matikan kirjoihinsa kertolaskuja kuuluttaen kulkiessaan kotiinsa koulun jälkeen onneksi tien reunalla ja Koivurannan bussinkin kääntyessä isommalle tielle lähtiessään pikkuiselta linja-autoasemalta kohti kaupunkia. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08. Laajenna!

Sanomanetti tiistai 2006-11-07

Kuva: Pertti Manninen, Laukaa.Tiistai 2006-11-07 klo 13.26. Kuva.
Viimeiset pihlajanmarjat
 pyristelevät vielä hetken lintuparven kohta pyrähtäessä paikalle harmaana ja suojaisena  marraskuun päivänä lumien sulaessa kovaa kyytiä. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa.Tiistai 2006-11-07 klo 13.26. Isonna kuva!  

Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!



Sanomanetti torstai 2006-10-26

Kuvasarja "Aamusta iltaan eräänä lokakuun harmaana, hetken aurinkoisenakin päivänä". Puu aamulla  (09:12), Talitintti ja pihlajanmarjat (10:42), Pieni koululainen ja lätäkkö (12:17), Varis katselee autoja (13:41), Punaiset lehdet harvenevat (16:56), Siimes tahtoo Naton, varovasti (17:35), Sininen taivas (18:07) ja Meteorologi Takala ennustaa myrskyä (18:30). Laukaa 2006-10-26 Pertti Manninen. Isommat kuvat ja kertomus tulossa!

  Sanomanetti tiistai 2006-10-24

 

Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen.  Kuva. 

Sanomanetti maanantai 2006-10-23
 


Sanomanetti lauantai 2006-10-21

Kuva "Naakat lentelevät levottomasti eräänä lokakuun aamuna". Kuva: Pertti Manninen. Kuva.

  Sanomanetti maanantai 2006-10-16

 

"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen. Kuva.

Sanomanetti perjantai 2006-10-13 
Pääkirjoitus.



Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapetaan Venäjällä. Joka 40. irakilainen on kuollut vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen sodan jaloissa. Elämme veristä aikaa.

"Huikea mahdollisuus luovuudelle"  
Lue!


Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta." Lue!
 Fortum   -
  Koistinen kuva - 



Bisquit: Naisen etiikka.  Lue!  
Rai Suihkonen:
 Sopulilauma teki sen taas. Lue!  
Kuva: Savuja 35 asteen pakkasessa. Keskiviikkona 2007-02-07 klo 12.10.  Isonna
 Erkki Laaatikainen

Arkistojen aarre nyt tekstinä: Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen haastattelu kymmenen vuotta sitten! Kuka helvetti Pekka Kettunen oikein luulee olevansa? Jyväskylän ylioppilaslehti 1996?. Lue!

Elise  -  Timo  - "Elli" -  

"Isäntäni viivähti hetken .." Kirka  Babitzin 1950-2007Laajenna!

Lintuja hämärässä.   Laajenna!

Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto. Laajenna!
 
Elise ja Timo matkalla eduskuntaan. Keski-Suomi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat Elise ja Timo sekä heidän vaalibussinsa kuljettaja hymyilevät aurinkoisena pakkaspäivänä.  Kuva Pertti Manninen. Lisää kuvia ja Isonna!   KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli". Keski-Suomi. Jyväskylä. Laukaa. Kuva torstaina 2007-01-25. Pertti Manninen. Löytymiseen johtuvasta vihjeestä palkkio !!  Viimeisin havainto Tiituspohjassa  ma 22.1 !!!  Kaikki tiedot Aki Niininen. Isonna!

 Tämä uusi Tutka on askel kohti oikeata verkkojournalismia. Pääkirjoitus. Pär Landor ja Pia Alanko.  http://www.tutka.org/artikkeli?id=471

"Isäntäni viivähti hetken .." Kirka  Babitzin 1950-2007. Kuva.
Elise ja Timo matkalla eduskuntaan. Keski-Suomi. Kuvat.

Etsi nettisanomista: 
Sanomanetti + 'hakusana'.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.


 

 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!






Man with a Cut-Out Shadow

Sanomanetti

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomanetti@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!





Lapsen oikeuksien julistus
Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän  perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta  Suomesta juuri ennen  Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen. Lue!





 
Sanomanetti  T 2007-03-05   "Tähti on syntynyt"  Judy Garland.  "... nainen odottamaan jää miestä, joka lähti pois  ..."
Yö on kylmä  Tähdet sammuvat yllä  Tuuli mua viiltää  Elämän syksy siintää  Syytä on se miehen, joka jätti mun  Enää soittoaan odota en  Selvää kaikki tää jo on  Kaikki unelmatkin tiessään on  Mies sydämeni sai  Leikkiä halusi kai  Niin kaunis alku  Niin täydellinen loppu  Mitä ihmettä lie?  Julmaa leikkiäkö?  Ei sydän pakahdu  Kun on kerran palanut  En koskaan samaa tunnetta kokea saa  Hän menköön nyt vain  Kaikki valheensa mä näin   Rakkautta sokeaa  Tie käy raskaaks'  Olo yksinäiseks'  Silti toivon vain  Mies jossain mua odottaa  Yhä vain toivon onnellista loppuelämää  Maailman alusta alkaen  Ei mitään suruisampaa  Kuin nainen odottamaan jää miestä, joka lähti pois   Miestä joka lähti pois  Miestä joka lähti pois  ...  ...  
TV 1000 Classic-kuvasta valinnut ja tekstin minä-muotoon kääntänyt Pertti Manninen. "A Star Is Born". George Cukor 1954.  "Tuuli mua ... " Isonna!
 

"Tuuli mua viiltää  Elämän syksy siintää"
"Tähti on syntynyt"  Judy Garland.  "A Star Is Born". George Cukor 1954.




"Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern.


"Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern.
Helsingfors. Finlands statsminister Matti Vanhanen (c) gillar sex, hatar vitlök och sätter gärna i bastu. Det avslöjar hans tidigare älskarinna Susan Kuronen i sin bok "Statsministerns fästmö". ...  
Sex änligt mönster.
Programmet skulle upprepas oräkneliga gånger: bastu med bubbelpool, älskog i sängen och middag. - Att Matti hade varit svältfödd på sex märkte jag tidigt.
Han ville ha mycket fysiskt umgänge, skriver  Kuronen men klagar på att stastsministern inte ville experimentera i sängen.  - Han ville alltid ha sex enligt samma ritual. ...
Från bastu till sängen
. Vanhanen bjöd ibland Kuronen till statsministerns representationsvilla Bjälbo. - Vi brukade bada bastu och sedan löpa i kapp upp till sängkammaren på andra våningen, skriver Kuronen. ...   

Foto
: Intima detaljer. Finlands statsminister Matti Vanhanen bredvid Susan Kuronen vid festivalen i Laukaa i juli förra året. Nu berättar Kuronen intima detaljer om deras förhållande och om Vanhanens sexritualer i sin nya bok. Foto: Susan Kuronens bok.
"Statsministern svältfödd på sex".
Aftonbladet 2007-02-21. Helsingfors. Staffan Bruun.
"Statsministern svältfödd på sex"
Finlands statsminister Matti Vanhanen (c) gillar sex, hatar vitlök och sätter sig gärna i bastun. Det avslöjar hans tidigare älskarinna Susan Kuronen i sin bok "Statsministerns fästmö".
Susan Kuronen berättar öppet om hur paret träffades på en dejtingsajt i januari förra året. "Att Matti hade varit svältfödd på sex märkte jag tidigt. Han ville ha mycket fysiskt umgänge", skriver Kuronen men klagar på att statsministern inte ville experimentera i sängen.
Aftonbladet text-tv
Publicerad: 2007-02-21
http://www.aftonbladet.se/vss/telegram/0,1082,69221551_852__,00.html
   



 

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Fanny ja Alexander. Ingmar Bergman 1982. "Se on käsitettävää ja silti mittaamatonta". "... mielikuvitus kehrää ja kutoo uusia tarinoita...". "Producent Jörn Donner ... Manus och regi Ingmar Bergman". Yle Teema klo 00.50.  Fanny ja Alexander 
   
   

 


 


Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. Året var 1957. 
 

  

 
 
Mikko Ilonen teki suomalaista golfhistoriaa: Miesten Euroopan kiertueen turnausvoitto. 

Urheilua. Jakarta. Kuva sunnuntaina 2007-02-18. "Pokaalipusu". Indonesian pääkaupungissa Jakartassa pelatussa turnauksessa varapresidentti Yusuf Kalla ojensi Mikko Iloselle 175 00 dollarin palkintosekin. Ilonen pelaa seitsemättä kauttaan Golfin Euroopan kiertueella ja ammattilaiseksi hän siirtyi 2001. Kuva Viasat Sportin kuvasta Pertti Manninen.

Guardian Unlimited  Monday February 19 2007 
Nissan Open California  Harrington fails to take chances as Mickelson powers forward
"Meanwhile, Mikko Ilonen closed with a 70 to take the weather-hit Indonesia Open and become the first Finn to win on the European tour. The 27-year-old finished on a nine-under total of 275 in Jakarta, one stroke ahead of the second-placed trio of Frankie Minoza of the Philippines, Shiv Kapur of India and Andrew Tampion of Australia."
"I've been thinking about this all week but I've had to try to put it out of my mind and concentrate out on the golf course," said the Finn, who was forced to return to the course early on the last two days to complete the previous days' rounds. "It's been tough to do that, especially with having to go out and wait, and go out and wait again, but I'm feeling good to finally win."

Guardian Unlimited  Saturday February 17, 2007
Indonesia Open  Ilonen springs to front in Indonesia
"Mikko Ilonen of Finland was tied for the lead with Andrew Tampion of Australia at the end of the second day of the weather-interrupted Indonesia Open.
They finished on eight under par with Ilonen, who trailed the overnight leader, Chawalit Plaphol, by one stroke after an opening 66 on Thursday, recording three under with one hole to play in his second round before darkness brought play to an end at Damai Indah Golf and Country Club."
 
 
Kuningas keskustelee kuningattaren kanssa. Anja Pärson voitti kolme kultaa.

Åren MM-kisat lauantaina 2007-02-17. Kuningas ja litton puheenjohtaja (?) keskustelevat Anja Pärsonin tai jonkun toisen ruotsalaislakettelijattaren kanssa kilpailusuorituksen jälkeen. SVT:n kuvasta Pertti Manninen.
 




Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle.
Tuula-serkun muistolle.

Kuva Pertti Manninen   Sarja.
 




the hunger site



Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.



Sivun alkuun!





Sanomanetti  Tiistai 2007-03-06   "Tätä linjaa pitää jatkaa. Kiitos. Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."
Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma vaalitentissä. FST5:n kuvasta tiistaina 2007-03-06 Pertti Manninen.  Jatkuu!

Lue myös!  Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!
   

the hunger site





Sanomanetti Tiistai 2007-03-13.

Lipponen ja Luhtanen. SDP:llä on huono herraonni? Pääkirjoitus. Sanomanetti.

Paavo Lipponen (keväällä 2003) TV1. Leena Luhtanen (2007-03-13) Nelonen. Kuvat Pertti Manninen.

Isonna!



Lipponen ja Luhtanen. SDP:llä on huono herraonni? Pääkirjoitus.  Lue!

Lue myös!  Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!

Sanomanetti  Tiistai 2007-03-06   "Tätä linjaa pitää jatkaa. Kiitos. Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit."
Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma vaalitentissä. FST5:n kuvasta tiistaina 2007-03-06 Pertti Manninen.   Jatkuu!

Lue myös!  Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!
   



the hunger site



Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.



Sivun alkuun!


Sanomanetti perjantai 2007-03-30.  Kuvia hallitusneuvotteluihin Matti Vanhaselle. Kuva 1. Casino Royale. ilmestyy 28.3. Kuva 2. Ilta-Sanomat. Kristiinan unelma romuttui. Kiltti tyttö ei kelvannut. Vanhanen puolustaa Merikukkaa. Kuva 3. Saatana saapuu Helsinkiin. Koonnut Pertti Manninen. Isonna!
   
Sanomanetti perjantai 2007-03-30.  Kuvia hallitusneuvotteluihin Matti Vanhaselle. Kuva 1. Casino Royale. ilmestyy 28.3. Kuva 2. Ilta-Sanomat. Kristiinan unelma romuttui. Kiltti tyttö ei kelvannut. Vanhanen puolustaa Merikukkaa. Kuva 3. Saatana saapuu Helsinkiin. Koonnut Pertti Manninen. 
 

Sanomanetti: Linkit joka numeron etusivulle:  1999,   2000,   2001,   2002,   2003,   2004,   2005,   2006,   2007

Tiistaina 2005-02-22: MARTTI VALKONEN: Journalismin salat I: SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA 


Sivun alkuun!


the hunger site

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com   
Copyright sanomanetti.fi - Mainosbanneri ja kirjasinkoko torstaina 2009-04-02. N:o  2007/641. Sivut: 2007-04-14, nettiin 2007-04-15, linkit 2007-04-15. 
Sanomanetti 2007-04-14 - Laukaa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle.Laukaassa haisee. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia. - Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Pääkirjoitus ja raportti. Kuva: Peurunka. - Raportti: Golfkenttäalueen myynti virhe. Golf Laukaan vetovoimatekijä. Myydäkö vai ei? Peurunkagolf haluaisi tehdä maakaupat Laukaan kanssa. Nyt on oikea aika kritisoida. Loppuiko Laukaan kunnalta kehittämistahto? Laukaa myy golfmaata. Laukaa tekee maakaupat Peurunkagolfin kanssa. Myyjät voittivat kunnanhallituksen äänestyksessä niukasti.Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle  maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana. Liite. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta. Pöytäkirjan pykälä. Liite. Kunnanhallitus. Pöytäkirjan pykälä. Esko Koliseva, Pertti Parkkonen, Heikki Ala-Tauriala, Ronald Fream, Hannu Jalonen, Kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa: Keskustan Juhani Hänninen, Anne Kirmanen, Maarit Nurminen ja Tarja Pääkkönen, SDP:n Markku Autio ja Meeri Pirttinen sekä Vasemmistoliiton Pirjo Montonen vastustivat kauppaa. Esittelijän alkuperäisesityksen kannalla olivat vain lautakunnan puheenjohtaja Timo Kärki (kok.) ja varapuheenjohtaja Pentti Hokkanen. Kunnanhallituksessa SDP:n Leena Kalmari, Pekka Laitinen, ja Tapio Valkonen sekä Vasemmistoliiton Kari Koivisto ja Keskustan Pirjo Vuorenpää halusivat palauttaa asian uudelleen neuvoteltavaksi kauppahinnan nostamiseksi. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi (6) "jaa" ääntä (Veikko Haverinen, Marko Kytömaa, Eva-Kaisa Niemistö, Riitta Nukarinen, Pertti Parkkonen ja Ulla Pekkala) ja neljä (4) "ei" ääntä (Leena Kalmari, Kari Koivisto, Pekka Laitinen ja Tapio Valkonen). Yksi (1) jäsen jätti äänioikeutensa käyttämättä (Pirjo Vuorenpää). - Martti Nevala:  Laukaan kunnan omaisuus Peurunkajärven rannan kansallismaisemana on myyty? - Lyhyt pääkirjoitus.  Pellosta Rantaan. Kunnan oltava varovainen omaisuutta myydessään Tulevan maapolitiikan avauslyönti.  Kirjoittajat: Pertti Manninen, Martti Nevala, Hannu Jalonen, Tiina Kuusisalo, Ilpo Oksanen, Erkki Järvelä, (ei nimeä). Jorma Jolanki, Jorma Lepistö -  Laukaa-Konnevesi-lehti. - Laukaa. Golf-maakauppa - Sanomanetti.  N:o 641 - lauantai 14.04.2007 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti

Sivun alkuun!




Sivuston 1. restaurointi 2011-09-12. Virhelinkkien korjaus, puuttuvien kuvien palautus, Huom. Linjayhteyden virhellisen toiminnan takia osa sivuista on vuonna 2007 jaettu useaksi sivuksi ja osa kuvista on edelleen vaillinaisia alaosastaan. Linkkien palautus on osittain vienyt linkit osottamaan tiedon ensimmäiseen esiintymiskertaan. Maanantaina 2011-09-12 Pertti Manninen. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.