edellinen numero   seuraava numero
Sanomanetti 03.06.2004.
Pekka Ervasti Irakgate-kirjansa haastattelussa Nelosen uutisissa keskiviikkona 02.06.2004:

"No Jäätteenmäki itse kieltäytyi haastattelusta ja ja teki jonkun verran töitä sen eteen että keskeiset keskustavaikuttajat eivät antaisi minulle haastatteluja. Yhtä lukuunottamatta nää vetoomukset kuitenkin kaikuivat kuuroille korville."

Haastattelu kokonaan!
Vuosi sitten!
Sanomanetti 12.06.2003.


Vuotaja nähty
edus-
kunta-
talon katolla!


Kuvannut ja tulkinnut Pertti Manninen.

Lehtemme kuvaaja ehti napata kuvan juhannustunnelmissa. Tarkkaan ei käynyt selville oliko kysymyksessä kansanedustaja Hannu Takkula. Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon. Sylttytehtaalle ei valokuvaajamme päässyt vaan joutui tyytymään ulkokuviin. Sanomanetti torstaina 12.06.2003.
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

The crime of  SanomaWSOY was not settled in the court. 

 

1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 
Haastattelu kokonaan! MTV3 keskiviikkona 02.06.2004 Seitsemän Uutiset  Linkkejä ja kuvia. Valikoima. Tulossa!

lukija

... omaan työhönsä  näin kirjoittaa toimittaja pekka ervasti jäätteenmäen  irak kohua käsittelevässä kirjassaan ervasti on käynyt tarkasti läpi  koko pääministerin eroon johtaneen irak-skandaalin

kuvassa

tää selittyy...

toimittaja

toimittaja pekka ervastin irak-kirja julkaistiin siellä mistä skandaali sai alkunsa töölöläisessä ravintolassa

ervasti

mä haluaisin ajatella että se on erityistapaus mutta pelkään että se ei sitä ole mutta kaikki tämmöset  vallan vaihdokset niin kun hallituksen vaihdos vaalien jälkeinen hallituksen muodostaminen ne on hetkiä joissa vallasta taistellaan erittäin voimakkaasti  ja lujaa

toimittaja

itse kirja käy hämmästyttävän tarkasti  läpi vallan kamareiden poliittisen pelin joka johti anneli jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta presidentin ex-neuvonantaja  martti mannisen motiiviksi  vuotaa jäätteenmäelle salaisia dokumentteja kirja löytää työhön turhautumisen  parin kymmenen vuoden uran jälkeen  manninen koki joutuneensa  presidentin kansliassa sivuraiteelle  eikä hänen osaamistaan enää halosen aikana arvostettu

keskustajohto puolestaan  joutui hämmentymään kun kukaan enää ei tuntunut tietävän  mistä jäätteenmäen mtvn vaalitentissä tiskiin iskemät irak-tiedot ovat peräisin  eikä jäättteenmäki sitä sisäpiirille suostunut paljastamaan


kalli

me tietenkin puolustimme pääministeriä  ja emme niin kovin paljon perehtyneet siihen tilanteeseen  mitä tapahtui siellä taustalla

toimittaja

mutta tiesittekö te näistä dokumenteista

kalli

en ainakaan itse kovinkaan paljon tietänyt

toimittaja

ervastin tietojen mukaan demarit käänsivät peukalonsa jäätteenmäen kohdalla alas jo eroa edeltävänä iltana puoluehallituksen kokouksessa  eivätkä vasta eropäivänä pääministerin ilmoituksen jälkeen samassa kokouksessa myös puheenjohtaja paavo lipposen  kuultiin tavoistaan poiketen katuvan kärkeviä irak lausuntojaan

heinäluoma

hän korosti sitä että hän ei kuitenkaan halua  heiluttaa hallitusyhteistyötä hän piti erittäin tärkeänä että keskustan ja sosialidemokraattien hallitus voi jatkaa vahvana eteenpäin

toimittaja

anneli jäätteenmäki itse sanoutuu ervastin kirjasta täysin irti

jäättenmäki

ervasti ei ole ollut minuun mihinkään yhteydessä ei ole kutsunut tiedotustilaisuuteen minulla ei ole kirjan kanssa mitään tekemistä

toimittaja

myös jäätteenmäelle on tarjottu kustannussopimusta  ja hänkin aikoo palata irak-jupakkaan kirjan muodossa

jäätteenmäki

kyllä sitten joskus aikanaan kiitos

toimittaja

kysymyksiä jää auki myös ervastin kirjassa oikeudenkäyntiä lukuun ottamatta loppuratkaisua ei ole ja ervastin mukaan tämä sopii monille

lukija mies 

bagdadissa tehdyssä autopommi iskussa on kuollut ainakin kaksi ihmistä  haavoittuneita on parikymmentä väkivallan uskotaan lisääntyvän lähiviikkoina ennen kuin uusi  väliaikainen hallitus astuu valtaan kuun lopulla yhdysvallat ja britannia ovat taipumassa siihen että liittouman joukot lähtevät irakista kun maahan muodostetaan pysyvä hallitus  tämä tapahtunee ensi vuoden lopulla

yhdysvallat vaatii israelia vetäytymään kokonaan gazan alueelta presidentti bushin hallinto  muistuttaa että se tukee ainoastaan pääministeri sharonin räätälöimää  vetäytymissuunnitelmaa vetäytymishanke on kohdannut vastustusta  irsraelin hallituksessa  tilalle on ehdotettu suunnitelmaa jossa osa israelin joukoista jäisi gazaan

venäjällä on jälleen erotettu maan toimia tsetseniassa arvostellut toimittaja ntv-kanavalla keskusteluohjelman isäntänä työskennellyt leonid bartjonov sai potkut kerrottuaan että  venäjän hallitus esti kanavaa esittämästä tstetsenian entisen presidentin lesken haastattelun

lukija nainen

ympäristöasiat on vastaisuudessa...

 
Kuva: Pertti Manninen.
MTV3 keskiviikkona 02.06.2004 Seitsemän Uutiset  
Pekka Ervasti Timo Kalli Anneli Jäätteenmäki Eero Heinäluoma 

Lue myös! Nelonen keskiviikkona 02.06.2004 Kahdeksan uutiset.



  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
 
 
    Torstaina 3. kesäkuuta 2004. Numero 254. Torstai on toivoa täynnä  
 

Tänään
03.06.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   

 
Sodan kuva
 
   

 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   

 
Palvelut
 
   
   
   

 
Info
 
   
   
   
   

 

p
 

Torstaina 03.06.2004. Irak.  Väliaikainen hallitus on pystytetty.  YK:n uutta päätöslauselmaa odotetaan. USA:n presidentinvaalit pidetään kuitenkin ennen Irakin vaaleja. Bushin suosio on tällä hetkellä pohjalukemissa, myös USA:ssa. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Tappaminen jatkuu.

 

Kuva elokuvasta New York, New York.
Torstaina 03.06.2004. Pekka Ervasti Irakgate-kirjansa haastattelussa: "No Jäätteenmäki itse kieltäytyi haastattelusta ja ja teki jonkun verran töitä sen eteen että keskeiset keskustavaikuttajat eivät antaisi minulle haastatteluja. Yhtä lukuunottamatta nää vetoomukset kuitenkin kaikuivat kuuroille korville." Nelosen haastattelussa. Lue myös! MTV3:n haastattelu. Lue myös! Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Suuri journalistipalkinto 2003.
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!
The crime of  SanomaWSOY was not settled in the court. 
 
Torstaina 03.06.2004. Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!
Sininen laulu Osa 1 - Tällaisia me olemme 1900-1920 Ohjaus: Peter von Bagh. TV1 sunnuntaina 06.06.2004. 
Pääkirjoitus.
Mistä kaikesta haluaisin kertoa? Kaikesta.
Paljon on jäänyt kertomatta, viime aikoina.
Tunnelmia. Tulossa
 

Kuva elokuvasta Pearl Harbor.
Viime viikolla. Torstaina 27.05.2004. Max Jakobsson Ylen Aamu-tv:tä varten tehdyssä haastattelussa tänään torstaina 27.05.2004 klo 7.20. "... tietenkin voidaan kysyä kuka saattoi etukäteen ennustaa ja arvioida oikein mitä kaikkea tulisi tapahtumaan näiden sotatoimien jälkeen..." Max Jakobsson.
Lue myös! "Ministeri Max Jakobson: Jäätteenmäen Irak-hyökkäys saivartelua. Ilta-Sanomien ensimmäisellä Irak-vuotosivulla 11.03.2003. Irak-vuoto-asiakirjat.
 
 

Toissa viikolla. Torstaina 20.05.2004. Pankin omistajien tuki. Uutta tietoa siitä kuinka SYP kusetti valtiota ja veronmaksajia.
"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio- lähetyksessä perjantaina 14.05.2004.
Pankkivangit. 
Unelmoitu kuva: Velallinen kävelemässä pankin oven ohi. Pertti Manninen.

 
Tulossa

Irak
Esko Aho
Tupakkaoikeudenkäynnit
Joona Puhakka
Helsingin Sanomat
Kuinka terrorismin vastainen sota ratkaistaan yksinkertaisesti.
Kohtalokkaat naparetket
Michael Moore
Oikaisu

 
Tulossa Minusta - muistista. Kuvasarja.
 

Torstaina 27.05.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.

     
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.





Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyväkuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.



 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
  Lukijan postia.

Näinä aikoina.

       
03.06.2004

27.05.2004

20.05.2004

13.05.2004

06.05.2004

29.04.2004

22.04.2004

15.04.2004

08.04.2004

01.04.2004

25.03.2004. Salainen asiakirja.
 
18.03.2004.

11.03.2004.

04.03.2004.

26.02.2004.

19.02.2004.

12.02.2004.

05.02.2004.

29.01.2004.

22.01.2004.

15.01.2004.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.

 
Vanhin 29.07.1999
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/254. Sivut valmisti Pertti Manninen 03.06.2004 (24.06.2004 12:21 ). Vanhempi talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/06/03 sanomanetti.fi - Pekka Ervasti Irakgate-kirjansa haastattelussa - MTV3 keskiviikkona 02.06.2004 Seitsemän Uutiset - Pekka Ervasti Timo Kalli Anneli Jäätteenmäki Eero Heinäluoma Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! - SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!  -  03.06.2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.

 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.
 
Sivun alkuun!
 
Lue esitys 
ja päätös!

Kuinka asianajaja Pekka Mononen selosti käräjäoikeuden tuomaria. Maksupäätös, Päivi Penttinen 29.03.2001. Selostus.  Oikeudenkäyntien nauhoitetut osat: Sivut 1-10  - Sivut 11-20  - Sivut 21-30  - Sivut 31-40  - Sivut 41-50  - Sivut 51-60  - Sivut 61-68. 




Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.