JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/11/04/etusivu.htm



Sanomanetti 04.11.2004


 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - torstaina  04.11.2004   - etusivu - nro 294 

seuraava numero
 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!

Unelmien sielunmessu.
Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Christopher McDonald. 
Requiem for a Dream. Ohjaus: Darren Aronofsky, USA 2000. Subtv torstaina 4.11. klo 21.00.
Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream.

Subtv tänään torstaina 4.11. klo 21.00. Isonna!
"Huumeet vievät sielun" Timo Kuismin.

"Unelmilla ei ole enää siipiä" Mikael Fränti. 

Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat 04.11.2004.

Kuvan unelmoinut Pertti Manninen  elokuvaa esittelevien otsikoiden  innostamana.


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
Sanomanetti 
1999 alkae
n

  P.Manninen

Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 

Tänään
04.11.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm
Torstaina 04.11.2004. George W. Bush voitti? Pääkirjoitus.
Neljä vuotta valhetta ja tappamista on aika paljon. Kuluuko seuraavat neljä vuotta valehtelemisen ja tappamisen peittelyssä? Loppuuko valehteleminen ja tappaminen? Ei lopu. Nähtyäni kuinka kylmän viileästi eräässä tv:n esittämässä dokumentissa Texasin kuvernööri hylkäsi kuolemaantuomitun armonanomuksen ja tämän tehtyään tämä kuvernööri ilmoitti, näin muistan: "Nyt menen rukoilemaan", voin vain ristiä käteni ja toivoa, että uhrien lukumäärä jäisi mahdollisimman pieneksi. (Sanonta, joka tunnetusti ei tarkoita yhtään mitään). Kuinka paljon yksi ihminen kestää? 

Pertti Manninen, päätoimittaja torstaina 04.11.2004 Yhdysvaltain presidentinvaalien ratkettua.
George W. Bush voitti? Pääkirjoitus.
     
  Thursday November 04 2004 Guardian Unlimited

And now ... four more years
Bush pleads for unity as clear victory consolidates power.
Small-town morals win the day
Comment: Jonathan Freedland
Leader: Four more years
Audio: Jonathan Freedland in DC
Special report: US elections 2004


Hawks eye plum cabinet posts
Top posts will signal policy direction.
Congress gains boost power base
The shape of a second term
In pictures: US election

Feeling the election blues
Emma Brockes on how George Bush's victory catapaulted liberal Britain into collective depression.
Latest reaction on our Newsblog
Talk: have your say
     
Thursday November 04 2004 Guardian Unlimited

More on the US election
Tearful Kerry leaves best speech to the bitter end
John Kerry delivers the most painful speech of his life, choking back the tears and the bitter aftertaste of defeat.
Democrat's concession shifts Ohio from eye of the storm
Defeat offers silver lining for Hillary Clinton
Special report: US elections 2004

Blair pins hopes for Middle East on Gaza withdrawal
Tony Blair expresses hopes that the planned withdrawal from Gaza by the Israelis could open the way to a peace process.
PM defends close ties to US
Comment: Jackie Ashley
Leader: Getting it together
US election: audio reports

Great vote, grisly result
Comment: A moving demonstration of democracy brings the prospect of a more divided world, says Timothy Garton Ash.
Sidney Blumenthal: A moral dilemma
More comment and analysis on the US elections

Family photo diaries
In pictures: Five photographers lived with five very different American families documenting their lives in the election week. See their stunning photographs here.

Election pundits fail to stick their necks out
Media: Rather than picking a winner, most media pundits went for the safer option of predicting the closest race in living memory.
MediaGuardian.co.uk

     
  Torstaina 04.11.2004. Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream. Subtv tänään torstaina 4.11. klo 21.00. "Huumeet vievät sielun" Timo Kuismin. -  "Unelmilla ei ole enää siipiä" Mikael Fränti. - Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat 04.11.2004. - Kuvan unelmoinut Pertti Manninen  elokuvaa esittelevien otsikoiden  innostamana. Isonna!
Katso myös rajumpi tulkinta!
     
Mafian lehti: Ilta-Sanomat   Torstaina 04.11.2004. "Meriläinen puhui kuin mafiapomo" Iltasanomat. Uutiset. Suomi. Torstaina 04.11.2004. 
Koko aukeaman levyinen otsikko sivuilla 8 ja 9. Jutussa haastateltavina ovat Kimmo Sasi, Annika Lapintie ja Susanna Rahkonen. Joku heistä kai sitten näin sanoi, koska lainaus on otsikkoon laitettu. Itse jutusta ei kyllä löydy kenenkään suusta mainittua lausetta. Sasi kyllä puhui jotakin mafiapomoista ja kummisedistä, joista hän sai kertomansa mukaan kokemuksia opiskellessaan lakia Yhdysvalloissa. Otsikko on siis Ilta-Sanomien itsensä keksimä, kunnes se toisin kertoo. Lehti käyttäytyy siis mafiamaisesti Meriläistä kohtaan. Mafian lehti: Ilta-Sanomat. Tulossa! 
Lue myös!
Kansanedustaja Rosa Meriläinen Ilta-Sanomien riepotuksissa. Kommentit perästä punaisella!  28.09.2004.
     
Lukijan kirje: Lipposen matka Bilderberg- kokoukseen  
Torstaina 04.11.2004. Ilta-Sanomien juttu sai juurensa täältä:
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=3432.0 ja täältä:
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=2942.0
     
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







 
  pm

Tiistaina 04.11.2004.
"Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

     
  04  
 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - tiistaina  02.11.2004   - etusivu - nro 293 

seuraava numero
 

Tänään
02.11.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm

"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.

  Tiistaina 02.11.2004.  Mitä Osama bin Laden sanoi nauhalla.
MTV3. Seitsemän uutiset. 30.10.2004 klo 19.00.
TV1. Uutiset 30.10.2004 klo 20.30. (Alku puuttuu).
MTV3-uutiset 30.10.2004 klo 22.00. (Alku puuttuu).
30.10.2004 Nelosen uutiset n. 23.00. (alku puuttuu)
"Aamulla hain lehdet ja ajattelin lukea, mitä Osama bin Laden oli sanonut. Hämmästykseni oli suuri kun Helsingin Sanomat ei kertonut juuri mitään Osama bin Ladenin sanomisista. Lehti keskittyi vain nauhan vaikutuksiin USA:n presidentinvaaleihin.
Keskisuomalaisessa oli sentään paljon enemmän." Pertti Manninen.
Mitä Osama bin Laden sanoi nauhalla.
     

Suomalainen todellisuus. Koiran ulkoiluttajia Aleksilla.
uva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
  Tiistaina 02.11.2004.  Miten aforismi syntyy? 
MTV3-uutiset 30.10.2004 klo 22.00. ("Loppukevennys". Helsingin Kirjamessuilta isossa hallissa yleisön joukossa.).

Toimittaja Raija Kantomaa: miten voi olla hauska lokakuun synkimpänä ja pimeimpänä päivänä?
B: sehän on ammattitaitokysymys.
I: en mä mä en tiedä seppo meistä on hauska ja mä näytän profiilia

K: mistä teidän hauskuus kumpuaa?
B: no sä oot varmaan keksinyt itse nää kysymykset joo täytyy
Kirjailija Kalle Isokallio: siis me syvällisesti analysoidaan suomalaista yhteiskuntaa ja tota noin sen historiaa ja myöskin kansanluonnetta ja erilaisten etnisten ryhmien vaikutusta suomeen ja ...
B: ja sitten me ei välitetä siitä
I: ... ja senjälkeen mä kirjoitan hauskan jutun

K: onko ne hauskoja juttuja?
B ai mun omani vai?
I: Sepon on ainakin hauskoja
Kirjailija Seppo "Bisquit" Ahti: on kyllä kyllä kalle on musta hauskempi
ja ennen kaikkea mä nautin siitä että  mä en oo lukenut niistä yhtään
I:  no jos me seppo säästää multa tuota aikaa hirveesti jos mä iltasanomissa aina hyppään aina sepon yli niin tota noin niin aikaa säästyy

K: miksi sinä kirjoitat
I: ei oo parempaakaan tekemistä
K: oikeasti
I: no ei oo parempaakaan tekemistä rospuuttokausi ei voi ajaa moottoripyörällä tota ei voi lumilautailla vielä niin jotainhan on silloin puuhattava silloin kirjoitetaan kirja
B: jos sä nyt tarkalleen mietit mitä tarkoittaa lause ei ole parempaa tekemistä niin ett sä sitä pitäis mitenkään vähättelynä
ei ole parempaa tekemistä
jumalaut tästä tuli aforismi
K. joo täst pannaan kirjaan (epäselvä)
B: joh joh joh (epäselvä)

Tomi Einonen: asia vilpitön ja tätä kaksikon mainostamaa rospuuttoaikaa saadaan vielä ensi yönä tunti lisää. (aika asiallisesti).
Leena Kaskela: aivan (suu herttaisessa hymyssä).
 
Miten aforismi syntyy? 

     

Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Eteläranta. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
  Tiistaina 02.11.2004. Max Jakobsson rahoitti urkkimista  ja peruskoulun tyrmäämishankkeita. Aatos Erkko vaikeni.
Porvarit urkkivat kouluhallinnossa. - Porvarien salainen säätiö. -  Oikeiston vastaiskua johdettiin Etelärannasta. - 1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja. PORVARIPUOLUSTUS: Eturintamassa puuhasivat EVA ja Sotavahinkoyhdistyksen säätiö. - KOULUSOTAA KULISSEISSA tarjoaa taas yhden paljastuksen Suomen salaista historiaa. "Säätiö on toiminut kolmekymmentä vuotta, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisestä arkistosta ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä."Unto Hämäläinen. Valtiotieteen tohtori Jari Leskisen vielä julkaisemattomasta kirjasta Tulevaisuuden turvaksi.
     

Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Kauppatori lähestyy. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
  Tiistaina 02.11.2004.  KOULUSOTAA KULISSEISSA. 
Max Jakobsson: No evan rooli haluttiin salata ennenkaikkea sen takia että ei voitaisiin tehdä tästä poliittista kysymystä silloin vielä 77 oli oli aika vahva vastarinta tätä kohtaan ja ja haluttiin esittää niin että tämä henkilö joka valittiin professoriksi niin oli valittu ei ei poliittisista syistä vaan sen perusteella että hänellä oli tieteelliset ansionsa ja jos olisi sanottu että eva on tämän järjestänyt niin silloin olisi sanottu että siis tää  professori oli poliittinen nappula eikä eikä
Toimittaja: mutta käytännössähän näin oli 
Max Jakobsson: ehh heh he  no juu tällaista se elämä on heh heh he  Eilen maanantaina 01.11.2004. TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA.
     

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 28.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti. Lisäksi he lupaavat tappaa Osama bin Ladenin. Uusi hätkähdyttävä arvio: Sodan alettua olisi kuollut jo 100 000 siviiliä.  
Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta virallisestikin jo yli tuhat. Väliaikaishallinnon pystyttämisen jälkeen on satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Ensi yönä ratkeaa kumpi jatkaa sodasta irtautumista: Bush vai Kerry?
Tappaminen jatkuu. Ruumiita ei lasketa.  
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk








edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - torstaina  28.10.2004   - etusivu - nro 292 

seuraava numero
 

Tänään
28.10.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm

Kuva: Pertti Manninen.
  Torstaina 28.10.2004.  Vaalin tulos vastaan Gallup vaiko Gallup vastaan vaalin tulos. Joitakin nopeita mietteitä ja selvityksiä. Helsingin Sanomat keskiviikkona 27.10.2004. Ollila: Taloustutkimuksen mittaukset pois Ylestä. - Aulis Tenkanen: KESKUSTAN JA SDP:N KANNATUKSESTA JA VAALIENNUSTEISTA. - Seppo Mustonen. Prisma Studio 16.2.2003 21:25. "Meikäläistä pyydettiin kertomaan tilastoihin liittyvistä asioista...". Survo-esimerkki. - Kommentteja ja ajatuksia! Tulossa!
Lue myös!
Gallup-humpuuki! 21.10.2004.
     

Kuva: Pertti Manninen.
  Torstaina 28.10.2004.  Perustuslaki - perussopimus - kansanäänestys. Media hämmentyy ja hämmentää:  EU-kansanäänestyksestä lakialoite. STT, YLE24. Julkaistu 27.10.2004, klo 16.45. -  EU:n perustuslakiäänestyksestä aloite. MTV3-STT. Julkaistu 27.10.2004 15:57 - (EI ENÄÄ MITÄÄN PERUSTUSLAISTA TAI PERUSSOPIMUKSESTA.) TUOREIMMAT UUTISET TORSTAINA 28.10.2004. Helsingin Sanomat. - EU:n perustuslaista vaaditaan kansanäänestystä. Turun Sanomat. Päivitetty 28.10.2004 3:00:45. - Lakialoite EU- kansanäänestyksestä. Etelä-Suomen Sanomat. 28.10.2004 02:31. - EU-kansanäänestyksestä lakialoite. Keskisuomalainen. Helsinki, 27. 10. STT. Ke 13:10. "Tällä hetkellä netissä". Tulossa!
Lue myös!
"Salaliittoteoria"  25.09.2004.
     
Kuva: Pertti Manninen.   Torstaina 28.10.2004. Apua! Sivistyneessä yhteiskunnassa suojelupoliisi painostaa yksilöä tukahduttaakseen sananvapauden. Osa 2.
Suojelupoliisi ja sananvapaus.
Kari Rajamäki, sisäasiainministeri. Iltalehti 23.10.2004. Lukijan palsta. 
Tiedotustilaisuus. Venäjän pääministeri Mihail Fradkov ja Suomen pääministeri Matti Vanhanen. 
Fradkov: "Olemme kiitollisia siitä, että Suomen viranomaiset toimivat niin, että tsetseenien internet-sivut suljettiin."
Vanhanen: "Sivut sulki yritys, jonka laitteita käytettiin, eivät viranomaiset."
Missä perusteet, Rajamäki? Kimmo Sasi, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Iltalehti 29.10.2002. Lukijan palsta.
Lue myös! Osa 1. Tulossa!
     

Kuva: Pertti Manninen.
  Torstaina 28.10.2004. "Hauskaakin täällä Helsingissä on ollut. Olin juuri oopperan ensi-illassa kuuntelemassa suomalaisen naisen säveltämää musiikkia. Kaikki oli tosi hienoa, paitsi sillä rouvalla, joka kesken kestävään rakkauteen uskovan sopraanon laulaessa päästi ilmoille kuuluvan pierun. Muistin, että aatelinen nainen päästää aatelisen pierun. Nurkat natisevat ja joskus ihmisetkin." Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on saanut Suur-Jyväskylän lehdessä kolumnipalstan. Kirjeitä kaupungista.
Lue myös! Pekka Kettunen ja potkut. 03.08.2004
     

Kuva: Pertti Manninen.
Lätkäfanin hurma ja humala. Kuvasarja 19.04.2001.
  Torstaina 28.10.2004. Kenen rahoilla Kummola lahjoi Jutilan, jos lahjoi? "Kummolan uskotaan palkanneen Jutilan korvaukseksi siitä, ettei tämä lähtenyt eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi viemään hämäläisen kiekkoväen ääniä Kummolalta. Tosin Kummola putosi Arkadianmäen väen jouykosta yhden vaalikauden jälkeen." Keskisuomalainen torstaina 28.10.2004. Tulossa!
Lue myös! "Hallituksen pöytäkirjaan merkittiin, että "Jääkiekkoliitto on esittänyt kutsun kahdelle yhtiön edustajalle seurata jääkiekon MM-kisoja Wienissä 3.-5.96." Päätettiin, että yhtiötä edustavat kaupallinen johtaja Jussi Isotalo ja yrityspalvelupäällikkö Risto Kippola. Tämä oli pieni palkkio siitä suuresta työstä, jota myös Isotalo ja Kippola olivat tehneet edistääkseen Kalervo Kummolan, Veikko M. Vuorisen, Harry ja Leena Harkimon ja Juha Rantasilan yhteisiä bisneksiä." 04.11.2004..
Lue myös!Lahjoiko Kummola erotuomarin? 25.11.1999.
Katso myös! Lätkäfanin hurma ja humala. Kuvasarja 19.04.2001.
     

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 28.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti. 
Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta virallisestikin jo yli tuhat. Väliaikaishallinnon pystyttämisen jälkeen on satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut.
Tappaminen jatkuu. 
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - torstaina  21.10.2004   - etusivu - nro 291 

seuraava numero
 

Tänään
21.10.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm
    Torstaina 21.10.2004. Turvallisuutta! Sivistyneessä yhteiskunnassa lapsia revitään poliisivoimin. 
Kirkuvat Jaakko ja Aleksi vietiin väkisin. Ilta-Sanomat tänään torstaina 21.10.2004.
"Äiti, älä anna niiden viedä meitä". Iltalehti tänään torstaina 21.10.2004.
Tulossa!
     
  Torstaina 21.10.2004. Asuntoja! Kyllä! Sivistyneessä yhteiskunnassa ihmisillä ei ole asuntoja. 
VARATTOMUUS VAATII KOHTUUHINTAISTA ASUMISTA.
Asunnottomuus ja toimeentulotuki puhuttavat asunnottomien Yössä.
Lue kaksi nettisanomiin lähetettyä Asukasliitto ry:n kirjoitusta!
Tulossa! 
     
  Torstaina 21.10.2004. Työtä! Sivistyneessä yhteiskunnassa ihmisillä ei ole työtä ja työssä olevia kiristetään. 
OECD. Ett slag mot de arbetslösa. Hufvudstadsbladet. Debatt. Yngve Still. Tisdag 12 oktober 2004.
Viidennen lomaviikon voi pian vaihtaa rahaksi. Helsingin Sanomat tiistaina 19.10.2004.
Hallitus ajaa mahdollisuutta vaihtaa viides lomaviikko rahaksi. Helsingin Sanomat tiistaina 19.10.2004.
Filatov neuvottelee vielä vuosilomalaista. Helsingin Sanomat keskiviikkona 20.10.2004.
Filatov käy vielä jatkoneuvotteluja viidennen lomaviikon vaihdosta rahaksi. Helsingin Sanomat keskiviikkona 20.10.2004.
Filatov hakee vielä kompromissia viidennen lomaviikon vaihdosta. Keskisuomalainen keskiviikkona 20.10.2004.
Loman leikkaus olisi poissa lapsilta. Ilta-Sanomat keskiviikkona 20.10.2004.
Filatovilta halutaan selvitystä haamukoulutuksesta. Iltalehti torstaina 21.10.2004.
Tulossa!
     
  Torstaina 21.10.2004. Apua! Sivistyneessä yhteiskunnassa suojelupoliisi painostaa yksilöä tukahduttaakseen sananvapauden.
Tshetseenikapinallisten sivut avautuivat Soneran palvelun kautta. Helsingin Sanomat lauantaina 09.10.2004.
Tshetseenien sivut pysyvät TeliaSoneran asiakkaan palvelimella. Helsingin Sanomat sunnuntaina 10.10.2004.
Näistä nettisivuista Venäjä hermostui. Ilta-Sanomat tiistaina 12.10.2004.
Supo vei tshetseenisivustojen palvelimen. Ilta-Sanomat lauantaina 16.10.2004.
Miksi Supo vei Tshetseenisivujen palvelimen? Ilta-Sanomat maanantaina 18.09.2004.
Pääministeri sivustosta. Ilta-Sanomat maanantaina 18.10.2004.
Miksi suojelupoliisi reagoi valikoivasti? Lukijan palsta. Iltalehti 18.10.2004.
Sananvapauden rajat. Pääkirjoitus. Iltalehti tiistaina 19.10.2004.
Supo: Emme koskeneet serveriin sormellakaan. Ilta-Sanomat tiistaina 19.10.2004.
Palvelimen ylläpitäjä: Supo käyttäytyi painostavasti. Ilta-Sanomat tiistaina 19.10.2004.
Sisäministeri Rajamäki: Ei moitittavaa. Ilta-Sanomat tiistaina 19.10.2004.
Operaattori: Tshetseenien internetsivut eivät rikkoneet lakia. Helsingin sanomat keskiviikkona 20.10.2004.
Operaattori Mikael Storsjön haastattelu. Seitsemän uutiset. MTV3. Keskiviikkona 20.10.2004.
Operaattori Mikael Storsjön haastattelu 2. Kymmenen uutiset. MTV3. Keskiviikkona 20.10.2004. 
Sananvapaus joutui pikaoikeuteen. Helsingin Sanomat. Mielipide. Mikael Storsjö. Torstaina 21.10.2004.
Tulossa!
     
  Torstaina 21.10.2004. Vastuunpakoilua! Sivistyneessä yhteiskunnassa poliitikot palkitaan kyvyttömyydestä!
Suomen taloushistorian suurin möhläys! Ilta-Sanomat tiistaina 19.10.2004.
Salaiset pöytäkirjat ovat karua luettavaa: Valtio raivostui toimittajille Sonera-kirjoittelusta. Iltalehti tiistaina 19.10.2004.
Tulossa!
Lue myös! Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. 01.09.2001.
Suomen valtion toimet, jotka johtivat Soneran konkurssin partaalle.  08.08.2002.
Ministerien kootut selitykset maanpinnalla. ja Oikeuskansleri tasapainoilemassa nuoralla Sonera-tutkimuksiaan.
Kuvareportaasi. 10.10.2002 
     
  Torstaina 21.10.2004. Roskaa! Sivistyneessä yhteiskunnassa media  jatkaa mielipidetiedustelujen puoskarointia. 
Sdp kirii kiinni kokoomusta Helsingissä ja Sdp kohti vaalivoittoa Helsingissä. Helsingin Sanomat maanantaina 18.10.2004.
Artikkelisarjan 2. tai 22. osa.
     
  Torstaina 21.10.2004. YK:n päivä sunnuntaina 24.10.2004. Pääkirjoitus vuosi sitten: 
23.10.2003. Pääkirjoitus. Saako YK mahdollisuuden?

YK:n päivän aattonakin on taisteltava rauhan puolesta. Hirvittävä tappaminen jatkuu Irakissa. USA on mahdottoman paikan edessä ja sotaintoilijat huutavat YK:ta apuun.

Kauhukuvat toteutuvat, joihin suomalaisetkin sotaintoilijat eivät uskoneet. Helsingin Sanomat oli aluksi USA:n joukkojen mukana katselemassa tätä "seikkailua". Risto E.J. Penttilä syytti Ranskaa, Saksaa ja Venäjää siitä kun ne eivät hyväksyneet YK:ssa hyökkäyksen sallivaa päätöslauselmaa.

YK:lle on annettava mahdollisuus. Se tulee todellisen rauhan haluavilta kansoilta, heidän hallituksiltaan. Ei sellaisilta johtajilta kuin pääministeri Paavo Lipponen, joka jotenkin halusi, että Suomikin voisi osallistua tähän operaatioon koaliition mukana.

Onneksi kansalaisten järki voitti Suomessa ja Lipponen joutui puhemiehen sivuraiteelle painimaan tila-autojensa ja samppanjalaskujensa kanssa.

Vakavasti. YK:n tulee ryhdistäytyä ja pistää sotaintoilijat sivuun. YK:lle on annettava mahdollisuus.

Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 23.10.2003.

Lue myös!
Torstaina 07.10.2004. Turvallisuutta etsimässä. Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla. Ruotsin pääministeri Göran Persson teki selväksi, että tarvitaan YK:n mandaatti "nopean toiminnan joukkojen" operaatioihin. "FN-mandat såklart".  Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Pääkirjoitus. Turvallisuutta etsimässä. 

     

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 21.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Siviilien ja muidenkin tappaminen jatkuu. 
     
Torstaina 21.10.2004. Irak. Det är offren som får betala. "Storföretagren kasserar in miljontals doillar från ett ockuperat folk." Aftonbladet tisdag 19.10.2004. Naomi Klein. Tulossa!
     
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - tiistaina  19.10.2004   - etusivu - nro 290  

seuraava numero
 

Tänään
19.10.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

pm

Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. Isonna!  
  Tiistaina 19.10.2004. Nobelin rauhanpalkinnon 2004 sai kenialainen Wangari Maathai.
"Tämä on elämäni suurin yllätys. Kun me istutamme uusia puita, istutamme rauhan siemeniä." Kaleva.plus.ulkomaat Perjantai 8.10.2004
"The environment is very important in the aspects of peace because when we destroy our resources and our resources become scarce, we fight over that. I am working to make sure we don't only protect the environment, but we also improve governance."
Guardian unlimited Friday October 8, 2004
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - torstaina  14.10.2004   - etusivu - nro 289   

seuraava numero
 

Tänään
14.10.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

pm

Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. Isonna!  
Katso myös!  Sanomanetti 28.08.2003. Huom! Kuva tehty Applen mainoksesta, ei IBM:n!
  Torstaina 14.10.2004. Tänään torstaina 14.10.2004 tulee kuluneeksi päivälleen 40 vuotta siitä kun Nobel- komitea ilmoitti myöntävänsä Rauhan palkinnon Martin Luther Kingille.
Martin Luther King's Nobel Prize Acceptance Speech
Martin Luther King - Nobel Lecture
King's Nobel Left Atlanta Ambivalent
Martin Luther King's "I have a dream" speech."
"Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän." 14.03.2002.
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

 
edellinen numero 

Sanomanetti.fi  - torstaina  07.10.2004   - etusivu - nro 288   

seuraava numero
 

Tänään
07.10.2004
 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm
  Torstaina 07.10.2004. Turvallisuutta etsimässä. Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla. Ruotsin pääministeri Göran Persson teki selväksi, että tarvitaan YK:n mandaatti "nopean toiminnan joukkojen" operaatioihin. "FN-mandat såklart".  Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Pääkirjoitus. Turvallisuutta etsimässä. 
     

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 07.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Amerikkalaiset asetarkastajat eivät löytäneet joukkotuhoaseita. Johtajien yhteisestä suusta kuitenkin: "Meillä oli hyvä syy uskoa, että Saddam Hussein halusi kehittää joukkotuhoaseita." Helsingin Sanomat ja sen pääkirjoitustoimittaja Pentti Sadeniemi vähättelevät tapettujen siviileiden lukumäärää: "Irakilaisista uhreista ei pidetä kirjaa, mutta arvioiden mukaan heitä on ainakin hyvin monta tuhatta". Tulossa. Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  
     
www.iraqbodycount.org Torstaina 07.10.2004.  Irak. Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta virallisestikin jo yli tuhat. Väliaikaishallinnon pystyttämisen jälkeen on satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Tappaminen jatkuu. 
"Civilians reported killed by military intervention in Iraq: Min 13086, Max 15149".
irakbodycount.net
 

"Svaret är inte vapen utan rättvisa."
Torstaina 07.10.2004. Irak. "Vart och ett de irakiska barn som dödades av USA var vårt barn. 
Var och en av fångarna som torterades i Abu Ghraib var vår kamrat. 
Vart och ett av deras skrik var vårt.
När de förödmjukades förödmjukades vi.
USA:s soldater som slåss i Irak - mestadels frivilliga med fattifdomsvärnplikt från småstäder och fattiga storstadsområden - är lika mycket som irakierna offer för samma fasansfulla process, som säger åt dem att dö för en seger som aldrig kommer att bli deras."

Aftonbladet Onsdag 22 september 2004. Hur kan terrorn stoppas? Arundhati Roy. Tulossa.
"Jokainen irakilainen lapsi, jonka USA on tappanut, oli meidän lapsemme."
Arundhati Roy.
 
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

  pm
Balilaisen tanssin esityksiä, työpajoja sekä näyttely Helinä Rautavaaran museossa 18.9.-7.11.2004 "Kuva- ja tanssitaiteilija Sanna Karlsson-Sutisna  tutustuttaa yleisön balilaiseen kulttuuriin tanssiesitysten, työpajojen, valokuvien ja taiteen kautta."
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  04  
 
 

Linkkejä 

pm  
 
2004 sanomanetti.fi linkit  etusivuille!        
tammikuu
 
 
helmikuu      
maaliskuu      
huhtikuu 22.04 29.04    
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05      
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06      
heinäkuu 01.07 08.07 
15.07 22.07 26.07 27.07 29.07
elokuu

03.08

05.08

09.08 10.08 12.08   17.08 19.08
  24.08 26.08
27.08 31.08      
syyskuu 02.09 04.09 extra! Beslan 03.09.2004 09.09
11.09
14.09
16.09
21.09
  23.09
25.09
28.09
30.09
     
lokakuu 05.10 07.10
14.10
19.10
21.10   28.10
 
marraskuu 02.11
04.11
         
joulukuu              
 
   ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 

Uusin
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: Sanomanetti@hotmail.com. Copyright sanomanetti.fi 2004/294. Sivut valmisti Pertti Manninen 04.11.2004,  ensimmäinen versio: 04.11.2004 15.34 (linkkejä 06.11.2004 12:20 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
Sanomanetti - 2004/11/04  - etusivu - 
George W. Bush voitti? Pääkirjoitus..  - Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream. - And now ... four more years -  More on the US election -  Thursday November 04 2004 Guardian Unlimited  - Mafian lehti: Ilta-Sanomat - "Meriläinen puhui kuin mafiapomo" - Kimmo Sasi, Annika Lapintie ja Susanna Rahkonen. - Lukijan kirje: Lipposen matka Bilderberg- kokoukseen  - Paavo Lipponen - eduskunnan puhemies. - 04.11.1004. - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti.

 
 Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  aftonbladet.se  (förstasidorna) guardian.co.uk
 
Sivun alkuun!
 

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Tarkka selostus! 




Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Perti Manninen. Tämä Sanomanetti-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.