edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
kuvasivu 2

Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa  kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen. Lue!
Kaikki kirjan syytteet hylättiin. Lue!
"Pääministeri leikkii vakavilla asioilla." Turvallisuutta ... Lue! 

2008-10-28   tiistai (888)
Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus. Lue!  Unelmia vaalien aattopäivänä. Kuvia. Pankkitukea antavan valtion pitää saada myös osa voitoista. - Asiakkailla ei niin väliäkö?  Lue!  Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!   Asuntoja! Kyllä!  Kuvat!  Velka-armahdus on täyttä humpuukia (A-P. Pietilä). Lue!  Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. Laina-asiakkaan taakka kasvaa.  Lue!
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi

Etusivulle!
Unelmia vaalien aattopäivänä. Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen.
















Uutta Suomessa! Puolue jolla on korvat -  Punainen viiri  - Vasemmiston narut (Oikeasti vasemmalla) -  Väkeä länteen päin  - Punainen pallo taivaan tuulissa  - Väkeä itään päin  -  Makkarat vasemmalta (Tarmo Lukkarinen ja Kari Yksjärvi)  -  Onnellinen lapsi  - Hymyilevä asukkaiden ääni kannattajineen (Riitta Tynjä)
 
Unelmia vaalien aattopäivänä. Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen.
Lasi-Kalle  -  Pysähtyminen kielletty  -  Bingo & Veikkaus & Lotto & Jokeri  -  Houkutteleva kokki  -  Väyliä pyörille (Touko Aalto)  -  Maailma ei ole vielä valmis (nurinpäin)  -  Levykauppa äx  -  O'Malley's  -  Avointa tilaa. Nyt. (Johannes Kuhmonen)  Isonna!
 
Unelmia vaalien aattopäivänä. Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen.
Uutta Suomessa! Puolue jolla on korvat -  Punainen viiri  - Vasemmiston narut (Oikeasti vasemmalla) -  Väkeä länteen päin  - Punainen pallo taivaan tuulissa  - Väkeä itään päin  -  Makkarat vasemmalta (Tarmo Lukkarinen ja Kari Yksjärvi)  -  Onnellinen lapsi  - Hymyilevä asukkaiden ääni kannattajineen (Riitta Tynjä)  Isonna!

Unelmia vaalien aattopäivänä. Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen.
 Asukkaiden ääni valtuustoon Kommunistit  -  Vihreä mies (Jorma Luotio)  -  Mestarin herkun ohittaja  -  Mallinukkeja myytävänä  -  UPTOWN  -  Surua ja iloa Ärrältä  -  Coffeelle  -  SDP-kahvila Reilu Jyväskylä: Maailma ei ole vielä valmis. (oikeinpäin) & Unelmista todeksi & Reilu Suomi  -  Vanha Sininen Opel.  Isonna!  Kuvat Jyväskylässä lauantaina 2008-10-25.

Jälkisanat: Lähtiessäni miniläppäriä ostamaan unohdin kameran paristot kotiin. Niinpä kävin vaalihumussa kahteen kertaan. 1. Kokoomuksen vaalikahvilassa, Keskustan kahvilla ja Kristillisten mehulla. Perussuomalaisia en huomannut. 2. Löydettyäni etsimäni palasin kävellen aurinkoisessa säässä takaisin humuun, nyt kamera toimintakuntoisena. Kuvia tarttui matkalla molempiin suuntiin ihan satunnaisesti, joista tähän on valittu jonkinlaisia unelmia. Tiistaina 2008-10-28 vaalien tuloksen jo ollessa tiedossa. Pertti Manninen. Vaalit 08.

Katso myös! Vaalit 07.  Kylässä Jyväskylässä.  -  Kylässä Jyväskylässä 2.   -  Kylässä Jyväskylässä 3.  -  Kylässä Jyväskylässä 4.
 

guardian.co.uk, Tuesday October 28 2008

79th Anniversary of the Wall Street Crash
Gallery (12 pictures)
This week marks the 79th anniversary of Black Monday and Tuesday - October 28 and 29, 1929 - when the Wall Street Crash gathered pace
 
The Great Depression compared with today (8 pictures)
With the current financial and economic crisis in the United States, many people are asking whether this is history repeating itself

Archive: Financial meltdowns of the past (10 pictures)
Many commentators have drawn parallels between today's market turmoil and the Wall Street crash of 1929. But every financial crisis has its own special characteristics. Here we publish original reports from the Guardian archive about financial meltdowns of the past to see if history can provide any guide to what may lie ahead



Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus. Tiistai 2008-10-28.
Tämä on jo luettavaa vanhoillakin silmillä.
Ensimmäinen lause uudella miniläppärillä, kun tekstin kooksi vaihtoi 16.

Matkalla kahvilaan mietin ensimmäisen jutun otsikkoa. Päädyin jo kerran käyttämääni (v. 1999) uusi demokratia on täällä nyt. Tämän kilonpainoisen jaksaa jo repussa kantaa huomaamatta.

Luen Ilta-Sanomista pääministeri Matti Vanhasen selityksiä vaalitappion syistä. Luen SDP:n edustajien selityksiä vaalitappion syistä. Eilen en lukenut mutta näytti lööpeissä olevan kokoomuksen Jouni Katainen ja Timo Soinin vaimo.

Vaalien, kunnallisvaalien, suurin poliittinen merkitys lienee Vanhasen väistymisestä ja sitä kautta hänen salaisten Nato-haaveiden tyrmäyksestä. Näin ollen Soinia äänestäneet tekivät Suomelle uskomattoman teon: Suomea on tämän jälkeen vaíkea viedä Natoon. Vanhanen joka muutoin ei saanut mitään aikaiseksi, peruskannattajien ja heikommin toimeentulevien kannalta, suunnitteli jäävänsä historiaan Suomen Natoon viejänä, jääkin historiaan hölmönä pääministerinä, joka riiteli oikeudessa tyttöystävänsä paljastuskirjoituksista, aika harmittomista.

Toinen Vanhasen hanke kodin myyminen näyttää sekin menneen puihin. Näin ollen hän ei siinäkään näytä pystyvän  hyödyntämään oman asunnon myyntivoiton verottomuutta, aika näyttää.

Hovioikeus antanee pian päätöksen Pääministerin morsian-asiassa, ainakin julkisuutta piisaa tälle Vanhasen kakkoshallituksen lanseeraajalle TV:n vaalitentissä. Kolmonen jäänee haaveeksi. Ei Keskusta kestä enää viidettä vaalitappiota. Puoluekoneisto pitää siitä huolen. Imago on tärkeä ja Vanhanen on sen tuhrinut mitäänsaamattomuudellaan ja rikkaita suosivilla linjauksillaan.

Katainen näyttää antavan jatkuvasti Juudaksen suudelmia, kehuessaan ja ymmärtäessään Vanhasen hallitustyöskentelyä ja oikeudenkäyntejä. Nauraa oikeasti partaansa, jos sellainen kasvaa.

Nyt tulee linkki joten tämä ensimmäinen kirjoitus pitää lopettaa ja ihailla sitten myöhemmin tulosta.

Pertti Manninen
tiistaina 2008-10-28

Bisquit jää illaksi.
Sama.

Lue myös!

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/03/lehti.html#eksyiko

Iltalehti maanantai 2007-03-19. Susan Kurosen kirjasta tutkintapyyntö.
http://www.sanomanetti.fi/2007/03/23/etusivu.html#susankurosen

Satunnaisia löytöjä huussin perältä! 
http://www.sanomanetti.fi/2007/03/23/etusivu.html#satunnaisia

SDP putosi Keskustan ansaan! Sanomanetti. Pääkirjoitus. Maanantai 2007-03-19.
http://www.sanomanetti.fi/2007/03/23/etusivu.html#sdpputosikeskustan

Vihreät seksillä hallitukseen?
http://www.Sanomanetti.fi/2007/04/03/etusivu.html#vihreat

Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen
http://www.Sanomanetti.fi/2007/04/13/etusivu.html

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Torstai 2007-07-05.
http://www.12.fi/viikkosanomat/2008/05/18/etusivu.htm#sipoosibboviimeinen

Kaikki Pääministerin morsian -kirjan syytteet hylättiin Wau!
http://www.sanomanetti.fi/2008/03/05/etusivu.htm

Matti Vanhasen vaalirahailmoitus 2007
http://www.12.fi/viikkosanomat/2008/05/15/etusivu.htm#ilmoitus


Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen.
http://www.sanomanetti.fi/2008/10/24/etusivu.html#paaministeri

Lue myös!

Uusi demokratia on täällä nyt (1999)
http://www.Sanomanetti.fi/1999/08/19/netti1708.htm#uusidemokrati

Lisäys 2 päivää myöhemmin torstaina 2008-10-30.
Seuraava 2007-07-05 kirjoitettu teksti tuli luettua uudestaan vasta pääkirjoituksen 2008-10-28 kirjoittamisen jälkeen tarkistaessani linkkien toimivuutta. Täytyihin se tässä julkaista uudelleen sen osuvan ennustuksen (arvauksen) takia. Pertti Manninen.

Eripainos Sanomanetti. Torstai 2007-07-05


Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Sanomanetti mm. keskiviikkona 2006-10-04


Sanomanetti Torstai 2007-07-05. N:o 675. Helsinki-Metropoli.

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti. Torstai 2007-07-05.

Keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen onnistuivat vielä maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa säilyttämään kasvonsa, toisin kuin muuten SDP. Osaltaan tämä johtui siitä, että pääministerin Sipoo-seikkailut hyssyteltiin maakunnissa näkymättömiksi. Esim. Jyväskylässä ”puoluetta lähellä oleva” maakuntalehti Keskisuomalainen ei kirjoittanut asiasta yhtään mitään uutisissaan tai pääkirjoituksissaan tai päätoimittaja Erkki Laatikaisen kolumneissa. Juju onnistui yhden kerran, mutta tuskinpa toista. Vuoden päässä olevat kunnallisvaalit tuottavat Keskustalle ja pääministeri Matti Vanhaselle sellaisen murskatappion, että oksat pois! Ja samalla Matti Vanhanen pois! Arkkuun vaan muistelemaan menetettyjä mahdollisuuksia ex-puhemies Paavo Lipposen kaveriksi!

Peruskannattajajoukon ja aatteellisen perustan unohtaminen ei voi johtaa muuhun. Laskelmointi siitä, että tämä metropoli-imago toisi enemmän voittoja kuin tappioita tulee osoittautumaan vääräksi. Eihän Keskusta saanut Helsingistä kuin yhden kansanedustajan, tämän ”Sipoon syöjättären”, Pohjanmaalta lähtöisin olevan nyt helsinkiläistyneen aatteensa mammonalle ja metropolille myyneen pyrkyrin Mari Kiviniemen.

Voihan olla, että Keskustan oli pakko ryhtyä puolueen talouden pelastamisoperaatioihin noudattamaan slogania ”Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta”. Tätähän ulkopuolinen ei voi tietää, mutta jos näin on niin kuin näyttää olevan, niin ylistetty suomalainen korruptoitumattomuus onkin näköharhaa ja kansainväliset tutkimukset ovat hölynpölyä tässä suhteessa. Samaa sukua ovat vaalirahoitusseminaarit, joita pääministeri Matti Vanhanen ja pääministerin morsian Meri-Kukka Forsius ovat harrastaneet ja tahkoneet yhdessä.

Pääministerin syntilista ei lopu tähän. Osa peruskannattajista sai tarpeekseen EU:n perustuslain runnomisesta ja siitä läpinäkyvyydestä, jolla se eduskunnassa hyväksyttiin Suomen perustuslain vastaisesti. Tämä joukko, joka karkasi maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa, ei palaakaan vielä takaisin Keskustan riveihin ja kun lisää lähtee, tulos tulee olemaan surkea. Puolue, joka selvisi pääministeri Paavo Lipposen Irak-seikkailuista ja menetti vain pääministeri Anneli Jäätteenmäen, ei jää haikailemaan jonkun mitättömyyden perään, vaan vaihtaa tämän ajoissa uuteen aatteellisempaan henkilöön.

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti. Torstai 2007-07-05.

Kuva. Sipoo-Sibbo. Vanhanen tyrmäsi Liljeströmin 8-4. Ottelusta jätetään protesti ja lopullinen tulos ratkeaa protestin tultua käsitellyksi. "Matti Vanhanen, statsminister, c. Christel Liljeström, orförande kommunstyrelsen i Sibbo". "I juridiska frågor sker det ofta sä här." FST5:n kuvista torstaina 2007-06-28 ja Bildin kuvasta maanantaina 2007-06-25. Kuvat yhdisteli hätäisesti Pertti Manninen. Isonna!

Lue myös!
Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Sanomanetti. Pääkirjoitus lauantaina 2006-12-03. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?

Läs!
Wadenström Blog http:// 360.yahoo.com/ wadenstrom

Eripainos Sanomanetti. Torstai 2007-07-05


"Vuosi sitten" edellisten vaalien 07 vaalikeskustelun välähdys tiistaina 2007-03-06.

Eripainos Sanomanetti. Torstai 2007-03-17.

"Tätä linjaa pitää jatkaa. Kiitos. Entä varallisuusvero? Hyvä kun sanoit." Tiistai 2007-03-06  Isonna!

Lue myös!  Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!   VAALIPÄIVÄ HUOMENNA SUNNUNTAINA
Eripainos Sanomanetti. Torstai 2007-03-17.


2008-10-28   tiistai

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! Numero 798: 10.05.2008  ja tänään!

 Minne hävisivät Soneran rahat? (Sonera-kirja).  Jatkokertomuksen 2 jaksoa 
 
Ilmoitukset 
Arkisto

Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana

"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"
Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! Väitepäätös




Sanat & Merkitys
Ylen Suuri vaalikeskustelu 08 torstaina 2008-10-23 TV1

Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesosen kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen. Toimittajana Jan Andersson
...
Andersson
Nyt te tyhjennätte tässä koko pajatson teidän pitää pysyä tässä asiassa nyt puhutaan kuntaliitoksista ja nyt on sen kysymyksen vuoro olkaapa hyvä

Pesonen
kiitoksia niin pääministeriltä kysyn sellaista meillähän on lainsäädäntö jossa kunnat kunnissa voidaan järjestää kunnallisia kansanäänestyksiä  ja se tapahtuu niin että  ensin kunnanvaltuusto päättää järjestetäänkö kansanäänestys ja sitten jos se järjestetään valtuusto päättää että noudatetaanko sitä kansanäänestyksen tulosta

oletteko  valmiit valmis toiminaan sen puolesta että kunnallisista kansanäänestyksistä tehdään sitovia ja  niin että kuntalaiset kuntalaisaloitteesta voidaan tällaisia järjestää
 
Vanhanen
joo no olen tässä erittäin vahvasti kunnallisen itsehallinnnon kannalla sen kannalla että kunnanvaltuustot kunnat itse voivat päättää siitä 
näit kansanäänestyksiä on järjestetty ne ovat muodollisesti luonteeltaan neuvoa-antavia  ja mutt että jokaisessa kunnassa päätetään se se erikseen

ei sitä kannata täältä ylhäältä päin määrätä mikä sen täsmällinen muoto on että ett olen lähidemokratian voimakas kannattaja kannatan kuntalaisten laajaa kuulemista ja kannatan myös kansanäänestyksiä silloin kun kunnat haluavat niitä järjestää

Andersson
tyydyttikö vastaus

Pesonen
ei todellakaan koska lainsäädännöstähän on kysymys ja lakeja säädetään eduskunnassa

Andersson
kiitoksia tästä vierailusta jatketaan eteenpäin
...

Sanat & Merkitys vuosia aikaisemmin!


Sanomanetti 2004

Sanomanetti torstaina 07.10.2004.
"Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla."  Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Yksityinen kansalainen on tiedotusvälineiden armoilla. Niiden vastuu on siis suuri. Kuullessani selostusta maan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta minulle jäi se käsitys, että Euroopan ulkopuolellekin ollaan hyökkäämässä tai ainakin menemässä väliin tarvittaessa. Hätkähdin sitä helppoutta ja välinpitämättömyyttä joka uutisista hohkui, ainakin minulle. Vähän niin kuin läpihuutojuttuna! Minulla ei ollut silloin aikaa paneutua asiaan sen paremmin, päätin kyllä ottaa selvää, mutta aika kuluu niin yksityisessä elämässä kuin julkisessakin ja helpolla hyvät aikeet jäävät resurssien puutteen vuoksi toteuttamatta.

Tämän viikon maanantaina minulla oli mahdollisuus kuunnella Sävelradiota, jota juontaa Hannu Taanila. Jutut ovat hauskasti esitettyjä vaikka pohjimmiltaan ne syleilevätkin koko maailmaa, ovat siis oikeastaan vakavia. Tällä kertaa mieleeni, tai ainakin alitajuntaani, jäi  buffi Tiedonantajassa julkaistusta jutusta, jonka oli kirjoittanut joku venäläinen ja jonka ajatus oli siinä, että Nato tarvitsee Suomea. Vanteen viimeinen osa Venäjää vastaan on vielä natottamatta, jotakin tällaista.

Tiistaina puuhastelin viimeisen kerran Jouni Backmanin kanssa ja keskiviikkona hankin Aftonbladetin,. Asuinpaikkakunnalleni lehti tulee päivän vanhana ja se täytyy erikseen tilata, mutta palvelu pelaa hyvin tässä R-kioskissa. Kiitokset vaan!  Aftonbladet on samantapainen kuin suomalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa tapahtuneet murhat ja muut kamaluudet selostetaan tarkasti monilla, monilla sivuilla. Kulttuuriosastossa on kaksi sivua, mutta jutut yleensä ovat rautaa, siis minulle sopivia. Tiistain Aftonbladetin pääkirjoitus ja myös muu sisältö käsitteli tietenkin Barsebäckin ydinvoimalan sulkemista, mutta pääkirjoitussivulla oli myös "lyhyt" pääkirjoitus, jossa pääministeri Göran Persson selventää YK-mandaatin välttämättömyyttä. Kirjoitus kuului näin:

Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Ledare. FN-mandat såklart. 
- Det ska finnas ett mandat från FN så att det här sker inom folkrättens ram, det är ohyggligt viktigt. Statsminister Göran Persson klargjorde i går i Rapport vilka begränsningar som finns för den svensk-finska insatsstyrka inom EU som länderna enats om. Det vore bra om statsministern informerade sin försvarsminister om att det är FN-mandat som gäller, så att Leni Björklund i fortsättningen slipper sväva på målet i denna "ohyggligt viktiga" fråga.
Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004. Ledare. FN-mandat såklart.

Nyt muistin Taanilan puheenvuoron ja hankin käsiini kyseisen Tiedonantajan numeron kirjastosta. Samalla luin uusinta lehteä ja sieltä tarttui juttu, jonka kopioiminen maksoi 20 senttiä. Jutun nimi oli: Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan. Turvallisuutta etsien valitsin tähän jutun alusta osan:
Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan. Yrjö Hakanen.
Selonteko vie kohti laittomia sotia. "Hallituksen selonteossaan esittämästä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan määritelmästä on pudotettu pois sotilaallinen liittoutumattomuus. Sen on korvannut osallistuminen Euroopan unionin sotilaalliseen toimintaan.
...
YK:n vai EU:n periaatteet?
Presidentti Tarja Halonen yhtyi viime viikolla YK:n yleiskokouksessa pääsihteeri Kofi Annanin esittämään tuomioon ilman YK:n mandaattia tapahtuvien sotatoimien laittomuudesta. Tämä linja ei näy kuitenkaan Matti Vanhasen hallituksen turvallisuusselonteossa, ei myöskään YK:n globalisaatioraportti, jota Halonen oli valmistelemassa. Suomen perinteisesti korostamien YK:n periaatteiden sijasta selontekoa hallitsevat EU:lle joulukuussa hyväksytyn turvallisuusstrategian ja unionin perustuslakiesityksen linjanvedot, joihin myös Suomen hallitus on sitoutunut.

Selontekoon on kirjattu kaikki EU:n perustuslakiesityksen velvoitteet, vaikka perustuslakia ei ole vielä edes hyväksytty. Selonteon mukaan Suomi osallistuu täysimääräisesti EU:n nopean toiminnan taistelujoukkoihin, pysyvään rakenteelliseen sotilasyhteistyöhön, keskinäisiin turvatakuisiin ja EU:n varusteluyhteistyöhön, jonka tarkoituksena on vahvistaa unionia "globaalina" toimijana". Armeijan varustelun painopiste on "vaativaan toimintaan kykenevien joukkojen" kehittämisessä. Tähän liittyy hallituksen ilmoitus rauhanturvalain "saattamisesta ajan tasalle". Nykyisen lain mukaan joukkoja voi lähettää vain sellaisiin rauhanturvaoperaatioihin, joilla on YK:n tai Ety-järjestön valtuutus. Perustuslakiesityksen mukaan EU on kuitenkin valmis ottamaan oikeuden tarvittaessa omiin käsiin ja toteuttamaan sotilaallisia interventioita ilman YK:n valtuutusta. Kyse on periaatteessa yhtälailla laittomasta sodankäynnistä kuin USA:n johtama hyökkäys Irakiin. Tältä kannalta on ymmärrettävää, että selonteossa ei esitetä selvästi myöskään arviota USA:n sotapolitiikan laittomuudesta."
...
Kuvateksti: Palaako myös suomalaisia tulevaisuudessa sinkkiarkussa laittomista sodista? Entä miten sopii liittoutumattomuuteen Irakissa sotaa käyvän Nato-Puolan lentäjien koulutuksen aloittaminen Suomessa?
Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä euroarmeijaan. Yrjö Hakanen.   (Sivu3, 4/5 palstaa kokonaan. kuva 3/4 palstaa. Kuvassa sotilaat kunniavartiossa sinkkiarkun sivuilla. Arkun päällä ja taustalla liehuva lippu näyttää Puolan kaksiväriseltä lipulta, tähtilippuja ne eivät ainakaan ole. Tekstin  lihavoinnit nettisanomien.) Tämä juttu kokonaan: Tiedonantaja 1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä euroarmeijaan. Yrjö Hakanen. 

Ja tänään torstaina 07.10.2004 sitten suomensin Aftonbladetin lyhyen pääkirjoituksen, Ledare. FN-mandat såklart.
"Tottakai YK-mandaatti.
- YK:n mandaatti tarvitaan, jotta kaikki tapahtuu kansainvälisen oikeuden puitteissa, tämä on äärimmäisen tärkeää. Pääministeri Göran Persson selvensi eilen Raportti-ohjelmassa niitä rajoituksia, jotka sisältyvät ruotsalais-suomalaiseen suoritusvoimaan (nopean toiminnan joukkoihin) EU:ssa, joista maat ovat sopineet. Olisi hyvä jos pääministeri huolehtisi siitä, että hänen puolustusministerinsä tulisi myös informoiduksi siitä, että juuri YK-mandaatti on kysymyksessä. Näin Leni Björklund pääsisi jatkossa irti hapuilustaan kertoessaan tästä "äärimmäisen tärkeästä" kysymyksestä." Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004.
(Suomentanut Pertti Manninen pyrkien säilyttämään sisällön oikeellisuuden tuntematta sen kummemmin Ruotsissa vallinnutta keskustelua asian ympärillä.)

Lopuksi sitten yhteenveto edellisestä. Se kiteytyi seuraavaksi: Turvallisuutta etsimässä.
Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla. Ruotsin pääministeri Göran Persson teki selväksi, että tarvitaan YK:n mandaatti "nopean toiminnan joukkojen" operaatioihin. "FN-mandat såklart".  Aftonbladet tisdag 5 oktober 2004.

Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen, Sanomanetti. Torstaina 07.10.2004
http://www.sanomanetti.fi/2004/10/07/paakirjoitusturvallisuutta.htm

Torstaina 21.10.2004. Irak. Päivittäin tapetaan siviilejä,  naisia ja lapsia. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat haukkuvat toisiaan ja lupaavat päättää sodan ja tappamisen kunniallisesti.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Siviilien ja muidenkin tappaminen jatkuu. 
Torstaina 21.10.2004. Irak. Det är offren som får betala. "Storföretagren kasserar in miljontals doillar från ett ockuperat folk." Aftonbladet tisdag 19.10.2004. Naomi Klein. Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2004/10/21/etusivu.htm
 

Sanomanetti 2005

UN celebrates 60th birthday with wreath laying, pledges to rise to new challenges
24 October – From its Headquarters in New York to its far-flung outposts on the front line in Afghanistan and other crisis points around the world, the United Nations today celebrated its 60th birthday with wreath layings for fallen colleagues, the ringing of the Harmony Bell and appeals to rise to the new challenges that lie ahead. www.un.org
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/24/etusivu.htm

Kuva 24.10.2005 lokakuun maanantaina klo 13:55.  "Lippu liehuu harmaana lokakuun päivänä, YK:n päivänä 2005." Pertti Manninen. Sarjasta "Liputuspäivä",
http://www.sanomanetti.fi/2005/10/24/etusivu.htm

Sanomanetti 2006

Sanomanetti tiistai 2006-10-24
Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen. YK:n päivänä.
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/24/etusivu.html

Sanomanetti 2007

Pääkirjoitus. Mihin tämä johtaa?
"Eli tavallinen ihminen lähtee pienin resurssein ottamaan selvää yhteiskunnallisista epäkohdista",  Näin Jarno Jäppinen kirjoittaa  vuonna 2006  jutussaan Huikea mahdollisuus luovuudelle kirjoittaessaan jokamiehen mahdollisuuksista tehdä elokuva. Sanomanetti totesi seitsemän vuotta sitten vuonna 1999 analogisen asian, mielipiteen kirjoittamisen vapauden  jutussa Uusi demokratia on täällä nyt.Mihin tämä kaikki johtaa kysyi kuitenkin Croucho Marx jo vuonna 1932 toisessa yhteydessä kuitenkin anarkistisuudessaan kaikkea tarkoittaen. Pääkirjoitus tiistaina 2006-10-24. Pertti Maninen. Sanomanetti.
Lue myös! Pääkirjoitus. Suomi 2006. "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/24/etusivu.html#huikea





  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
etusivu

Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa  kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen. Lue!
"Pääministeri leikkii vakavilla asioilla." Turvallisuutta ... Lue! 

2008-10-24  Perjantai, YK:n päivä (884)
Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!  Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!  Asuntoja! Kyllä! (1980-luku) & Asunnottoman yö tänään. Kuvat!  Velka-armahdus on täyttä humpuukia (A-P. Pietilä). Lue!  Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Lue!  Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Lue!
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi
Sanat &  Merkitys
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Pankkitukea+antavan+valtion++pit%C3%A4%C3%A4+saada+my%C3%B6s+osa+voitoista/HS20081022SI1MA010s4
Pankkitukea antavan valtion pitää saada myös osa voitoista
Julkaistu: 22.10.2008 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
helsingin sanomat
"Asiakkailla ei niin väliäkö?"
Sanomanetti perjantaina 2008-10-24. Kommenttipääkirjoitus. Pertti Manninen. Julkaistu tässä. Ohje: Lue ensin sanat ja sitten merkitys.
Toissapäivänä Suomen hallitus julkisti, missä mitassa Suomi aikoo toteuttaa Euroopan rahaliiton Pariisin huippukokouksen päätökset rahoitusmarkkinoiden tukemisesta. Suomi varautuu takaamaan pankkien keskinäisiä vakuudettomia luottoja 50 miljardiin euroon saakka ja sen lisäksi antamaan pankeille neljä miljardia euroa pääomatukea.
Suomi varautuu takaamaan pankkien keskinäisiä vakuudettomia luottoja 50 miljardiin euroon saakka ja sen lisäksi antamaan pankeille neljä miljardia euroa pääomatukea.
Kauhuskenaario: Jos kaikki pankit menevät vararikkoon. niin koko summa kaatuu takaajan niskaan
Kauhuskenaario: Pankeille annetaan ensin neljä miljardia ja sitten 50 miljardin luotot kaatuvat takaajan niskaan.
Päätökset ovat yhdensuuntaisia muiden euromaiden sekä Britannian ja Ruotsin julkistamien toimien kanssa. Takausten tavoitteena on saada pankkien keskinäiset rahamarkkinat taas toimimaan ja näin edesauttaa pankkien mahdollisuutta suorittaa yhteiskunnallista tehtäväänsä. Yksikään Suomessa toimiva pankki ei ole toistaiseksi ilmoittanut tarvitsevansa pääomatukea, mutta ilmoittamalla jo tässä vaiheessa varautumisestaan mahdolliseen tukeen hallitus pyrkii vahvistamaan pankkien luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa rahoittaa asiakkaitaan.
Pankkien yhteiskunnallinen tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, Muunlainen yhteiskunnallinen tehtävä on vitsi. Valtiolla on ainakin perinteisesti ollut muukin yhteiskunnallinen tehtävä kuin rikkaiden varallisuuden kasvattaminen. Eihän mikään pankki tietenkään vielä ilmoita tarvitsevansa apua, kun ehtoja ollaan vasta laatimassa.  Kyllä kai jokainen ottaa rahaa mieluimmin negatiivisella tai nollakorolla kuin jollain plus-merkkisellä korolla.
Suomen uusin pankkitukipaketti herättää kuitenkin myös kysymyksiä, joihin on toistaiseksi saatu osin jopa ristiriitaisia vastauksia.

Ei ole mikään uutinen että Vanhasen hallitukselta saadaan ristiriitaisia vastauksia asiaan kuin asiaan. Näkemys yhteiskunnan kehittämisestä puuttuu, jos sellaiseksi ei sitten katsota rikkaiden olojen parantaminen ja sementoiminen ja köyhien aseman luvattoman hidas parantaminen, ensi vuonna ja sitä seuraavanakin, muttei nyt ja tässä.
Eräissä muissa euromaissa sekä Britanniassa ja Ruotsissa pankkien pääomatuki on sidottu siihen, että yhteiskunta lähtökohtaisesti tulee pankkien merkittäväksi omistajaksi. Näin pankkeja tukevat valtiot haluavat lähettää tärkeitä viestejä. Pankkien omistajat ovat vastuussa pankkinsa valvonnasta ja siksi heidän pitää myös maksaa epäonnistumisesta hinta, joka on tässä tapauksessa se, että valtio ottaa osan pankin omistuksesta itselleen. Toinen viesti on se, että kun veronmaksajien rahoja tarvitaan pankkien tukemiseen, on myös kohtuullista, että veronmaksajat pääsevät osallisiksi kriisin jälkeisestä mahdollisesta noususta.
Järkeviä sanoja, jotka kuitenkin hallitus ja lainsäädäntöneuvos Pekka Laajanen haluavat unohtaa kaiken löpisemällä päättömyyksiä, jottei tällaista vahinkoa pääsisi käymään.
Viime pankkikriisissä 1990-luvulla Suomi ei ottanut haltuunsa pääomatukea saavien pankkien osakkeita. Pankkikriisin hinta jäi tältäkin osin veronmaksajien taakaksi, ja pankkien omistajat pääsivät yksin hyötymään alan uudesta noususta. Nyt valtiovarainministeriössä aiotaan tehdä sama uudestaan. Ministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja ilmoitti käsityksenään, että pankeilta ei haluta osakkeita pääomien vastikkeeksi. Eilen, kun pääministeriltä vihdoin oli mahdollisuus asiaa kysyä, hän vastasi, että "omistuksen liittäminen tullaan ottamaan tuen ehtoihin".
Toivottavasti pääministeri tietää Suomen hallituksen linjan paremmin kuin valtiovarainministeriön ylijohtaja.
Ylijohtaja on joku toinen, mutta lopputulokseksi voi kuitenkin ennustaa vesitystä ja kosmetiikkaa.
Viime pankkikriisistä on jäänyt suomalaiseen yhteiskuntaan pitkä ja raskas varjo, koska ihmisille jäi käsitys, että valtiovarainministerin puheisiin uskoneet, valuuttalainoja ottaneet ihmiset pantiin maksamaan väärästä arviostaan viimeisen päälle mutta pankkien omistajien ei tarvinnut yhteisessä katastrofissa antaa mitään omistaan. Luulisi, että tästä Esko Ahon hallituksen raskaasta moraalisesta taakasta olisi jotain opittu.
Huvittavia sanoja. “Jäi käsitys” ikään kuin näin ei olisi oikeasti tapahtunut. Miksei voi kirjoittaa suoraan, että pankkien omistajat kyllä pelastettiin ja kansalaiset ja yrittäjät hukutettiin. Ei Esko Ahon jallituksen (painoviehe, jota ei raaskinut korjata.) taakka ole moraalinen, vaan ihan konkreettinen.
Valtiovarainministeriön toiminta on tässä kriisissä muutoinkin ollut hämmentävän hapuilevaa ja välttelevää. Ministeriön poliittinen johto ja virkamiesjohto eivät ole joko kyenneet tai uskaltaneet kertoa julki käsityksiään meneillään olevan kriisin mittasuhteista ja vaikutuksista. On puhuttu vain pakollinen ja vain pakon edessä. Samaan aikaan kriisi on levinnyt jokaisen suomalaisen mieliin ja vaikuttaa näin joka päivä kansantalouteen.
Mitä voi odottaa valtiovarsainministeri (toinen painovirhe, joika jäi korjaamatta) Jyrki Kataiselta joka väärensi  nuorisojärjestönsä pöytäkirjan päästäkseen aikoinaan puoluekokousedustajaksi. Väärennös jäi kaveripoliisien esitutkinnan asteelle jos siihenkään.
Tässä suhteessa myönteinen poikkeus on Suomen Pankki, jonka johto on nähnyt vaivaa selittääkseen Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja muidenkin keskuspankkien toimien logiikkaa ja vaikutuksia. Oikea-aikainen ja asioiden suhteita valottava tieto auttaa ihmisiä asettamaan rahoituskriisin omassa elämässään oikeisiin mittasuhteisiin. Päät pois pensaasta, valtiovarainministerit!
Suomen pankkia johtaa oikea tosi lamanaiheuttaja-ammattimies aikoinaan, valtiovarainministeri Erkki Liikanen, hyvä jos on jotain oppinut.
Keskustele aiheesta  Tulosta juttu  Lähetä linkki
Helsingin Sanomat
hs.online@hs.fi
(Kirjoitus kokonaisuudessaan.)
Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com


Sanat & Merkitys kolme ja puoli vuotta aikaisemmin!

Sanomanetti  20.01.2005

Sanomanetti
torstaina 20.01.2005 "Laajakaistaa odotellessa." PM.
edellinen 13.01.2005 - seuraava 27.01.2005


Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi.
Julkaistu ainakin 17.10.2002. Kuva: Pertti Manninen

"On myös moraalitonta, että pankeille on annettu oikeus periä luottotappionsa kahteen kertaan, ensin ne maksettiin veronmaksajilta puristetuin tukirahoin ja nyt niitä yritetään periä konkurssiin ajettujen ihmisten pienistäkin tuloista jo toiseen kertaan." Seppo Haavisto Äänekoski

Kokoelmasta kirjoituksia sanomanetti.fi 17.10.2002.
"Sanomia suojatyöpaikasta." "Kommentteja ...."

Helsingin Sanomat. Janne Virkkunen vastaava päätoimittaja, Reetta Meriläinen päätoimittaja uutiset, Heleena Savela päätoimittaja, viikonlopputoimitus, Mika Pettersson toimituspäällikkö uutiset, Kimmo Pietinen toimituspäällikkö, uutiset, Pekka Kukkonen, toimituspäällikkö, kehitys. Julkaisija Helsingin Sanomat Oy.

sanomanetti.fi ja Sanomanetti.fi. Pertti Manninen vastaava päätoimittaja.
Helsingin Sanomat torstaina 20. tammikuuta 2005. Pääkirjoitus: Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. (Kirjoitus kokonaisuudessaan.) Sanomanetti.fi torstaina 20. tammikuuta 2005. Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu.
"Suomalaisten mielissä on vielä synkkänä varjona se, miten lama tuhosi kymmenientuhansien ihmisten elämän. Muistissa on, miten pankit tuputtivat yrittäjille valuuttalainoja, ja kun sitten yrittäjät kahden peräätäisen devalvaation jälkeen kaatuivat velkoihinsa, samaiset pankit ottivat yritykset ja omakotitalot haltuunsa. Muistissa on myös, miten tuhannet ihmiset joutuivat maksamaan velkoja, joista he eivät edes ymmärtäneet olevansa vastuussa." Kymmenistä tuhansista velallisista ja tuhansista takaajista puhuminen on pilkkaamista. Ainakin yksi nolla perään niin mittasuhteet olisivat oikeammat. Maan suurimmalla päivälehdellä olisi resursseja selvittää asia kunnolla. Eräs yksityiskohta on huonosti kerrottu julkisuudessa: Takaajat luulivat takaavansa vain sitä velkaa, johon nimensä allekirjoittivat. Hokkus pokkus: Omavelkainen takaus tarkoittikin kaikkia velallisen kaikkia velkoja, siis myöhemminkin otettuja, joista takaajilla ei todella ollut mitään tietoa. Näin mummot ja vaarit lennätettiin pellolle omistamistaan asunnoista. Suomi on täynnä tällaisia tragedioita, joista on armeliaasti vaiettu.
"Suomi on tänään hyvin erilainen maa kuin oli se Suomi, joka syöksyi lamaan. Ylivelkaantunut ihminen voi nyt päästä velkajärjestelyyn ja yritys saneeraukseen, joiden jälkeen velat on nollattu. Ulosottoaika on rajattu korkeintaan 20 vuoteen, joten elinkäisessä velkavankeudessa ei suomalainen joudu enää elämään. Pankeille on asetettu velvoite kertoa ennen sopimusten allekirjoitusta velallisille ja takaajille näiden vastuista. Silti laman kokemukset pelottavat yhä monia ryhtymästä yrittäjiksi." Kaikki eivät pääse velkajärjestelyyn ja viisi tai kymmenen vuotta on aika pitkä aika velalliselle. Väärää tietoa: Velkavankeus on yksityishenkilöllä edelleen elinikäinen. Ulosottoaika on eri asia kuin velka-aika. Velka ei vanhene. Käytännössä se kai poistuu kuitenkin realismista, kun velallinen kuolee? Ja eikö 20 vuotta vankeudessa ole aika elinikäistä? Ihminen ei voi tehdä konkurssia niinkuin joku osakeyhtiö, jolloin velat häipyvät kertaheitolla. Yrittäjäksi ryhtyvät rohkeat, eivät suojatyöpaikan löytäneet erkkiliikaset. raimosailakset, annebrunilat tai jotkut jannevirkkuset ja kumppanit.
"Yritysten suuri määrä ei ole itseisarvo, mutta monien asiantuntijoiden mielestä Suomessa henkinen kynnys ryhtyä yrittäjäksi on liian korkea. Siksi Vanhasen hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman yksi tavoite on madaltaa tätä kynnystä Yhdeksi keinoksi on mainittu konkurssimenettelyn nopeuttaminen ja kohtuullistaminen konkurssiin joutuneen yrittäjän kannalta. Oikeusministeriön asettama työryhmä on nyt selvittänyt mahdollisuutta, että konkurssiin ajautunut yrittäjä voisi kuitata kaikki konkurssivelkansa realisoimalla konkurssihetken omaisuutensa. Tällainen käytäntö on eri muunnoksina käytössä muun muassa Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa. On myös esitetty, että kohtuuden nimessä yrittäjän koti tulisi suojata ja siksi tulisi kieltää yrittäjän oman asunnon käyttö lainojen panttina. Tätäkin työryhmä selvitti." Henkinen kynnys? Mitä se on muuta kuin materialistinen? Jos on riski, että kaikki menee ja sen jälkeen vaan kasvaa huimilla koroilla ja loput kuittaantuu vasta kuollessa, niin henkistäkö se on? Lääke tähän olisi tietenkin se, että vain osakeyhtiöitä saisi perustaa, nehän pääsevät veloistaan kertaheitolla tehdessään konkurssin. On kiva, että työryhmä selvittää, mutta olisi myös kiva, että jotakin konkreettista tehtäisiin, Ja olisi kiva, että maan suurin sanomalehti ottaisi reilusti kantaa asioiden puolesta, eikä vain tyytyisi piiloutumaan jonkun työryhmän rähmäisen kannan taakse.
Konkurssimenettelyn kohtuullistaminen varmastikin madaltaisi yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Työryhmän tuli selvittää, onko kuitenkin muita syitä pitäytyä nykyisessä käytännössä, jossa konkurssiin ajautunut yrittäjä vastaa veloistaan tietyn ajan konkurssin jälkeenkin. Työryhmän enemmistö päätyi siihen, että konkurssimenettelyä ei tulisi muuttaa esitetyllä tavalla. (HS 19.1) "Tietyn ajan konkurssin jälkeenkin." Aika häveliäästi sanottu, kun yrittäjä joutuu vastaamaan niistä hautaan saakka! Tähän työryhmän enemmistö, pankkien juoksupojat: ... Etsin eilispäivän HS:n käsiini ja kuinka sattuikaan eihän niitä nimiä kehdattu kertoakaan! Oli siellä kyllä lopussa eriävästä mielipiteestä ihan ansiokkaasti:

"Työryhmä jakautui kahtia juuri velkojen kertaluonteisen maksamisen kohdalla. Eriävän mielipiteen jättäneet Suomen yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen ja kauppa- ja teollisuusministeriön neuvotteleva virkamies Jorma Immonen uskovat, että velkojen kertaluonteisen kuittaamisen myönteiset vaikutukset olisivat ylittäneet haitat. "Kansalaisille pitäisi antaa selkeä viesti siitä, ettei taloudellinen epäonnistuminen johda elinikäiseen velkaantumiseen", Rauno Vanhanen sanoi." (HS 19.01.2005 Oikeusministeriön työryhmä ei kannata kuittaamista kerralla.)
Työryhmän enemmistö korosti yhteiskunta- ja maksumoraalin tärkeyttä. Jos veloista voisi irrottautua vain konkurssihetkellä olevan omaisuutensa realisoimalla, se johtaisi velallisten käyttäytymisen muutoksiin ja velkojien suojan rapautumiseen. Konkurssimenettelyn keventämistä kannattavat arvioivat, että se vähentäisi niin kutsuttua harmaata taloutta. Toisaalta se myös avaisi epärehellisille yrittäjille lupaavat mahdollisuudet väärinkäytöksiin. Samanlainen väärinkäytösten vaara liittyy myös toiseen oikeusministeriössä työn alla olevaan selvitykseen, jossa tutkitaan, voitaisiinko luototietojen julkisuutta rajoittaa.


"... korosti yhteiskunta- ja maksumoraalin tärkeyttä."
"... käyttäytymisen muutoksiin ..."
"... suojan rapautumiseen ..."
" ... luottotietojen julkisuutta rajoittaa ..."
(HS 20.01.2005)

Yksimielinen työryhmä oli siitä, että asunnon panttausta ei tulisi rajoittaa, koska se johtaisi työryhmän arvion mukaan arvaamattomiin muutoksiin asuntorahoituksessa ja nostaisi luottojen hintoja. Tulihan se sieltä. Hetken kuvittelin, että kaikki eivät ole pankkien juoksupoikia. Näin esittävät vain sellaiset, jotka eivät suurin surminkaan uskaltaisi ryhtyä yrittäjiksi ja panttaamaan perheensä asuntoa!
Velkasuhde on yhteiskunnassa keskeinen oikeussuhde eikä sen perusteita ole syytä vakavalla tavalla horjuttaa. Laman ajoista on jo otettu pitkiä askeleita velallisen suojan parantamiseksi, ja uusia askeleita ollaan ottamassa. Velkasuhteen perusteita uudistettaessa tulee kuitenkin edetä varovaisesti, sillä toimivan talouden edun mukaista on sekin, että velkojan suoja on vakaalla pohjalla.

Kenen joukoissa seisot? Vahvemman oikeus jyllää. Kumpi on tärkeämpää "velkojan suoja vakaalla pohjalla" vai velallisen suoja vakaalla pohjalla. Jälkimmäisestä ei siis tarvitse välittää, eikä välitetä.

Kosmetiikkaa hautaan saakka!

Pertti Manninen, 20.01.2005, Sanomanetti

Pääkirjoituksen laatijan nimeä ei ole mainittu. Lue myös! Kirjoituksia sanomanetti.fi 17.10.2002.


Sanat & Merkitys
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKILEHTI kolumni Antti-Pekka Pietilä

Velka-armahdus on täyttä humpuukia

24.10.2008

Suuren laman hännät eivät ota katketakseen, vaikka kuinka poliitikot niin väittävät. Hallitus suitsutti viime maaliskuun alussa, että 1990-luvun lamavelalliset vapautetaan, kun velkojen armahduslaki tuli voimaan. Lain mukaan ulosotossa 15 vuotta olleet velat vanhentuivat. Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) julisti, että 33.000 ylivelkaantunutta saa armon lain edessä.

Jostakin syystä julkistamatta jätetyt oikeusministeriön tilastot osoittavat, että tänä vuonna lain piiriin kuului kuitenkin vain 19.300 velallista. Tästä joukosta vain kolmannes eli 5.500 velallista on tosiasiallisesti vapautunut armahduslailla veloistaan. Runsaassa 70 prosentissa tapauksista velkoja on uudistanut vaateensa ja jatkanut perintää.

Suuri velka-armahdus oli suurisuista tyhjää puhetta. Se oli myös väärin sytytetty toivonkipinä kymmenille tuhansille yrittäjille, joiden yritykset kaatuivat valuuttavelkoihin 1990-luvun devalvaatioissa. Kaikkiaan yli 200.000 suomalaista on edelleen ulosotossa maksamassa edellisen laskukauden kallista laskua.

Vanhan laman asioita yritetään myös pimittää. Helsingin yliopistossa on vireillä tutkimushanke, jonka tarkoituksena on valottaa, miten oikeudenmukaisesti ja laillisesti devalvaation korottamat velat perittiin. Ongelmana on, että hankkeelle on vaikeata saada julkista rahoitusta. Menneiden kaiveluun ei saa rahaa.

Kotitaloudet ovat huolissaan uudesta taantumasta. Suurimmalle osalle huoli on ylimitoitettu. Todellinen murhe kohdistuu 20 prosenttiin velkaa ottaneista suomalaista, sillä heillä on niskassaan 80 prosenttia kaikista kotitalouksien veloista. Pahimmassa jamassa ovat nuoret perheet, joilla on yli 200.000 euron asuntolainapotti.

Taantuman koura takertuu niihin velallisiin, jotka eivät tunne rahapelin mekanismeja. Riskit ovat suuria pitkissä 25 vuoden mittaisissa asuntolainoissa, joita lyhennetään tasaerissä. Kymmenen vuoden maksuajan jälkeen lainapääomasta on yhä jäljellä 75 prosenttia. Kun asuntojen hinnat heilahtelevat vuosikausien kuluessa, takapainotteinen lainanlyhennysmalli pitää riskitason korkeana. Asuntohintojen ilmakuplasta kertoo, että viimeisten kahdentoista vuoden kuluessa rakennuskustannukset ovat kohonneet vajaat 40 prosenttia, mutta asuntohinnat lähes 100 prosenttia.

Nyt asuntokauppaan kykenevät ovat pelin herroja hinnoissa ja kauppaehdoissa. Myyjien ei myöskään tarvitse pelätä kauppasumman tallettamista pankkiin, sillä talletussuojalaki turvaa aina asuntokaupparahat täydestä määrästä.

Antti-Pekka Pietilä

Kaupunkilehtiliiketoimintaryhmän johtaja

antti-pekka.pietila@lehtiyhtyma.fi 65TUY

http://www.jyvaskylankaupunkilehti.fi/Uutiset/Kolumnit/kolumni-Velka-armahdus-on-taytta-humpuukia


Sanat & Merkitys
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Sanomanetti 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Sanomanetti 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Sanomanetti 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Sanomanetti 2006/11/11


Sanat & Merkitys
30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa


Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi


Eripainos.
Sanomanetti lauantaina 2006-11-11

Sanat & Merkitys
 Sanomanetti lauantai 2006-11-11.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla.
Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta.
Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. Lue!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen Lue!



Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Kuka näin sanoi ja milloin?  Ehkä monikin, mutta Nettisanomiin, Viikon Kettuseen, se tarttui Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen kirjoituksesta Keskisuomalaisessa 1999-07-25. Kaupunginjohtaja sitten noudattikin tätä ohjetta. Vielä ns. kuuluisassa erorahassaankin hän höynäytti kaupungin päättäjiä maksattamaan itselleen siitä, että itse halusi erota! Taitaa olla asian käsittely vielä yhä kesken oikeuksissa.
http://www.sanomanetti.fi/1999_00/netti2007.htm#viikonkettunen

Björn Wahlroos sai tiettävästi tämän elämänohjeen kuuluisalta aikaisempien vuosikymmenien sijoittajalta Henrik Kuninkaalta, joka on pitänyt kyllä hyvin matalaa profiilia rikkauksistaan. Legendan mukaan Kuningas olisi tuhahtanut Wahlroosille nämä kuuluisat sanat: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä."

Tässä nyt kuitenkin ensiksi Helsingin Sanomissa julkaistun jutun nimi: Sampo Pankki myytiin Tanskaan. Sampo-konsernilla on nyt kassassa irtorahaa 5 miljardia. Wahlroos: Suomen suurin käteiskauppa. Konserniin jäävät vakuutusyhtiö If ja Henki Sampo. Kuvateksti oli seuraava: Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos esitteli eilen tyytyväisenä Danske Bankin kanssa tehtyä kauppaa. Wahlroosin oman Sampo-omistuksen arvo kasvoi torstaina 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon. Yhtiön osakkeen arvo nousi pörssissä eilen lähes kahdeksan prosenttia. Helsingin Sanomat. Perjantai 2006-11-10.

Hiukan lisää muistinvaraista omaisuustietoa ja omaisuuden mukanaan tuomaa tietoa. Björn Wahlroos omistaa Halikossa, Salon kupeessa kartanon, jota on aikoinaan isännöinyt Kustaa Mauri Armfelt. Maaomaisuuttaan Wahlroos lisäsi muutama vuosi sitten maanvaihtokaupalla. Nokian tehtaiden vierestä Salon kaupunki sai teollisuustontteja Wahlroosilta ja Wahlroos sai sata tai ehkä enemmänkin hehtaaria metsämaata. Ei kai Nokia sinne mitään enää ole lisää rakentanut. Kaupungin päättäjät tietenkin tekivät oikein, kun ottivat huomioon tämän rakentamismahdollisuuden maanvaihdossaan. Tämä nyt muistinvaraisesti.

Jossakin tv-ohjelmassa kerrottiin myös, että Björn Wahlroos saa suunnilleen eniten EU:n maataloustukea Brysselistä. Eihän siinä mitään nokankoputtamista ole. Tuki jaetaan EU:n hyväksymien sääntöjen mukaan ja asia on ihan klaari suuresta porusta huolimatta.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Niinhän siinä sitten kävi, että aikapula iski päälle ja vanhojen lehtien läpikäynti oli lopetettava, tällä kertaa. Kun katkelmat ja kokonaiset jutut ovat aikajärjestyksessä julkaisuajankohdan mukaan, niin tosielämän tapahtumat ovat sikin sokin. Kertomuksesta tuli enemmänkin valtion omaisuuden hävittämiskertomus, joka ehkä hiukan kertoo taustoista. Paljon puuttuu asioita ja henkilöitä. Tämä kappale tuli tähän viimeisenä, joten ehkä edellinen kappale on syytä toistaa.

Tähän kuitenkin ihan sirpaleista tietoa Björn Wahlroosista ja häneen henkilöityneestä Sammosta ja sen edeltäjistä. Luettelo yrittää olla kattava. Siis kaikki, mitä Nettisanomien arkistosta löytyy.

Suomen Yhdyspankin aikaan liittyy Wärtsilä-Meriteollisuuden konkurssiin liittyvä juttu Nettisanomissa torstaina 1999-08-12  Alho- Sundqvist II: Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla:

"Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos. Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta."
http://www.sanomanetti.fi/1999_02/netti1208.htm#alho2


Syksyllä 1999 pankkitukirahat valuivat Ruotsiin. Sanomanetti torstaina 1999- 09-23:

"Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.
Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia. Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella. SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle. Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen. Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin: Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkituki.htm


Yksi pankkipilkkojista, Matti Inha  kertoo jotakin. Sanomanetti torstaina 1999- 09-23:

"Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993!
Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:
"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen." "Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa."" "Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan." ""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät." ""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm
 

Valtion omaisuutta oltiin hävittämässä. Seuraavassa jutussa  Soneran jonkun osakeannin yhteydessä Sanomanetti kirjoitti torstaina 1999-10-07 jutussa Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi?

"Mihin Pekka Vennamo todella syyllistyi? Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi? (sanomanetti.fi 5.10.99 pm) .
http://www.Sanomanetti.fi/1999/10/07/n9910mihinpekka.htm


Vaikka poliittinen tahto valtion omaisuuden hävittämiseksi eli yksityistämiseksi oli olemassa, niin koville joutui välillä hävittämisen keskipiste valtiovarainministeri Sauli Niinistökin. Sanomanetti torstaina 1999-10-28:

"Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö hiljentää. Niinistö ei viihdy enää ministerinä.
Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä."
http://www.sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913polit.htm


Postipankin hävittämishistorian juuria tämäkin Seppo Lindblomin ja Mauno Koiviston toiminta. Sanomanetti torstaina 1999-11-28:

"Taloushistoriaa: Kun Lindblom ja Koivisto olivat norjalaisessa boksissa ja kuinka he pääsivät sieltä pois. Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä norjalaiselle boksille 26.10.1999:
"Norjalainen boksi" "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin, että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä. Tiedä sitten."  Ilta-Sanomien Diileri 26.10.1999. Mitä silloin oikein tapahtui? Pääjohtaja Lindblom ryhtyi edellämainittujen kauppalopojen toivomuksesta suunnitelmalliseen peittelyoperaatioon, jossa tappiot oli tarkoitus jakaa usealle vuodelle ja häivyttää se tietoisesti julkisuudelta. Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi ja Lindblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Lindblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. sanomanetti.fi keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm."
http://www.sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913syyte.htm


Postipankin jyväskyläläinen johtaja muisteli syntymäpäivähaastattelussaan pankkimurrosta torstaina 1999-10-28 Nettisanomien Keskisuomalaisesta löytämästä jutusta mm. näin:

"Pankkimurros ollut myös kiehtovaa!" Leonian johtajana Jyväskylässä toimiva Elmer Toivanen  50-vuotishaastattelussaan pankinjohtajana toimimista koskevassa osassa eduskunnan "pankkituki"- keskustelun viikolla. Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999, synttärien aattona.
"Ennen vanhaan saattoi pankkiin töihin pääsevä kiittää hyvää onneaan. Töitä uskottiin riittävän, sai olla sisätiloissa eikä palkkakaan ihan pelkkiin minimeihin jäänyt. Kun pankkialaa katselee reilun kymmenen viime vuoden ajalta, työnteon onnesta voi jo olla toista mieltä. - Pankki- ja rahoitusalan muutokset 1990-luvulla ovat olleet niin kovia, ettei vastaavaa ole ollut varmaan sataan aikaisempaan vuoteen yhteensä, vertaa jyväskyläläinen pankinjohtaja Elmer Toivanen. Kaikille murrokset ja myllerrykset eivät ole olleet pahasta. Toivasen mielestä oikeastaan vaikeampaa oli 1980-luvulla, kun pankkibisnes oli tiukan sääntelyn alla. - Silloin ei ehkä päässyt toimimaan niin kuin olisi halunnut.  Kun rahamarkkinat sitten 80-luvun puolivälissä vapautuivat ja pystyttiin kilpailemaan, alkoi tuntua, että tässähän saattaa olla monenlaisia kuvioita vielä edessä, Toivanen muistelee. - Niin hullulta kuin se tuntuukin, olen tykännyt, kun on vähän hankalampaa. Murros on ollut kiehtovaa, on ollut mukava elää siinä mukana ja päästää vaikuttamaan, Toivanen miettii. Toivasen mielestä ehdottomasti järisyttävimpiin kokemuksiin kuuluu säästöpankkien pilkkominen syksyllä 1993. Hänen vastuullaan oli silloisessa Postipankin Jyväskylän konttorissa kaikki heille säästöpankista tulleet yritysasiakkaat.  - Historiallisesti se on yksittäisenä tapahtumana aika kova juttu. Menee varmaan kaksi tai kolme sukupolvea, ennen kuin niitä asioita voidaan kiihkottomasti tutkia, Toivanen uskoo. - Yritysasiakaskannan tila oli esimerkiksi lähes käsittämätön. Meillä vastaanotetuista Säästöpankki Suomen yritysvastuista järjestämättömiä luottoja ja takauksia oli yli 90 prosenttia. Meillä itsellämme oli niitä pahimmillaan noin 20 prosenttia ja minusta sekin oli hurjan korkea määrä. Elmer Toivanen työskentelee tällä hetkellä Leonian Keski-Suomen yrityskonttorissa, missä hänen asiakkaitaan ovat julkisyhteisöt. Toivasen uraan on tällä vuosikymmenellä mahtunut myös kimurantteja käänteitä. Vuonna 1994 hän oli häviävänä osapuolena pankin ja asiakkaiden välisessä kiistassa, joka koski tontin omistussuhteita. Oikeusjutun jälkimainingit veivät miehen kahdeksi vuodeksi Helsinkiin pankin ns. keltaisen linjan projektin johtajaksi. Jyväskylään hän palasi vuonna 1996. - Jutusta ei jäänyt mitään pysyvää traumaa, mutta olihan se kiusallista silloin. Oikeuslaitosta en halua kritisoida, mutta kyllä siihen prosessiin erikoisiakin piirteitä mahtui, Toivanen muistelee. ... EIJA LEINONEN Keskisuomalainen maanantaina 15. marraskuuta 1999."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/18/n9916pankit.htm


Postipankin hävittämisestä vuoden 1999 lopulla kirjoitti Sanomanetti kaksikin juttua torstaina 1999-11-04. Näistä ensimmäinen oli nimeltään: Leonia - Posti - Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa:

"Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa. Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Valtionvarainministeri Sauli Niinistö on kovasti perustellut Sampo-Leonia-Pohjola(?)-liittoa, että sillä tavalla saadaan Leoniasta paras hinta valtiolle eli veronmaksajille. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Samana päivänä juttua torstaina 1990-11-04 oli otsikoitu: Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! ja koko juttu:

"Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat myös irtisanottavien listalle! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." "Postin ja Leonian sopimuksen mukaan Posti ei saa ottaa konttoriinsa muiden pankkiryhmien tuotteita välittömästi vuodenvaihteen 2000-2001 jälkeen." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999). Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan!"
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm


Tällä kertaa sai myös Sdp-poliitikko ansaitsemaansa (?) kritiikkiä. Sanomanetti edelleen torstaina 1999-11-04 jutussa: Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija:

"Antero Kekkonen - läpinäkyvä hurskastelija: "En ole ollut mukana neuvotteluissa." Suomen Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Antero Kekkonen (sd) uhkasi muutama viikko sitten erota edellisestä tehtävästään, kun Sampo ja Leonia runnottiin yhteen joku viikko sitten. " - Se oli hätähuuto postilaisten puolesta, Kekkonen sanoi päätettyään olla eroamatta. Kekkosella ei ole hätähuutonsa lisäksi muuta tarjottavaa postilaisille, joiden työpaikat ovat nyt uhattuina. Kekkonen korostaa kuitenkin, että hän ei ole ollut mukana neuvotteluissa. - Tämä on virkamiesten neuvottelema ratkaisu." (Ilta-Sanomat keskiviikkona 3. marraskuuta 1999)."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/04/n9914leoniaposti.htm#anterokekkonen


Tarina jatkuu seuraavalla viikolla ja sivun otsikoksi on asioina: Suomen posti - Leonia - alasajo - Olli-Pekka Heinonen - Antti Kalliomäki - postin työntekijä. Sanomanetti Posti-otsikolla torstaina 1999-11-11:

"Posti: Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." (irtisanomisneuvotteluja). TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
Posti: SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen." TV1 ma 8.11.99 klo 22.30.
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/11/n9915posti.htm

Niinpä.

Säkääkin elämässä tarvitaan. Toisen huono säkä voi olla toisen hyväksi. Nettisanomissa torstaina 1999-11-18 juttu Lain yläpuolella kertoo Sammon silloisen pääjohtaja Jouko K. Leskisen säkästä:

"Ostettuaan Orionin osakkeita vähän ennen ylimääräistä osingonjakoa Sammon pääjohtaja Jouko K. Leskinen ilmoittaa kuulleensa ylimääräisestä osingonjaosta vasta hallintoneuvoston työvaliokunnan kokouksessa, siis vasta senjälkeen kun hän oli hankkinut arvokkaat osakkeensa. Epäily mahdollisesta sisäpiiririkoksesta on Ratassa (Rahoitustarkastuksessa) selvitettävänä ja Rata on jättänyt asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Omituinen todistaja astui kuvaan: Sammon hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä ilmoittaa julkisuudessa, että Orionin hallintoneuvostossa istuvalla Leskisellä on ollut vain "huono säkä" ajoittaessaan oston niinkuin ajoitti! "Huono säkä"-ilmaus  Diileriltä Ilta-Sanomaista tiistaina 16. marraskuuta 1999."
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/18/n9916yleiset.htm#lain
 

Postipankin erotettu pääjohtaja Seppo Lindblom  muisti hiukan väärin Postipankin aikojaan. Sanomanetti torstaina 199-11-18:

"Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Sairaseläkkeelle itsensä keplotellut ja valtion erityisessä suojeluksessa ollut Postipankin entinen pääjohtaja muistaa väärin, kun hän väittää oman osuutensa olleen vaatimaton Postipankin seikkailuissa edellisen pankkikriisin aikaan. Kun Timo Harakka (Musta laatikko tiistaina 16. marraskuuta 1999) väitti Postipankin sekaantuneen niin sanottuihin Kouri-kauppoihin Lindblom totesi: "Toimitusjohtaja sai lähteä". Ei siis hän itse. Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin. Senaikainen mafia-presidentti esti suojattinsa häätämisen pääjohtajan paikalta. Huseerattiinhan siinä toisten rahoilla ja kai siinä vaiheessa oli jo päätetty, että seikkailut pistetään kansan maksettaviksi! sanomanetti.fi 18. marraskuuta 1999 pm"
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/18/n9916pankit.htm


Marraskuun lopussa entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin osallistui keskusteluun ja päästeli suustaan legendaarisen sammakon. Sanomanetti 1999-11-30:

"Pohjola - Leonia- Sampo: Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ei päästäisi poliitikkoja päättämään talouselämän asioista. Iiro Viinanen television haastattelemana 23.11.99 TV1:ssä klo 20.35: "Ruotsalaisilta uskomaton välistäveto. Uutisten toimittaja: "Oliko tämä kouluesimerkki siitä, että poliitikkoja ei pitäisi päästä päättämään talouselämän asioista?" Viinanen: "Ehdottomasti". Helsingin Sanomat jätti pois tämän jälkimmäisen kommentin julkaistessaan seuraavana päivänä em. haastattelun sisältöä!
http://www.sanomanetti.fi/1999/11/25/n9917uutiset.htm



Vuonna 2000 maaliskuussa arvioitiin neljää poliitikkoa otsikoin: Ahne Ahtisaari - Heikko Heinonen
Liukas Lipponen - Nihkeä Niinistö . Tässä heistä kaksi, Sanomanetti 2000-03-09:


"Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta! Vaikka Lipponen ja Niinistö kuinka jyräisivät, niin aina minä selvityksen keksin. Ne kai kokeilee kuinka paljon minua passaa mankeloida, ensin lasten esikoulussa ja nyt postin teurastamisessa. Uskokaa vain, kyllä minua irtisanottavat käy sääliksi. Mutta kun tämä ajan henki on nyt tällainen ja täytyyhän minunkin ajatella tulevaisuuttani!"

Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi! Soneran osakemyynti Soneras aktieförsäljning 28.9-12.10.19999.
Kansallis-varallisuuden hukkaaminen Kansallisen kokoomuksen johdolla, kun Kansallispankkikin on jo ruotsalaisten omistuksessa! Mitä kuuluu eläkeläisten leikatuille indekseille ja pitkäaikaistyöttömien indeksikorotuksille?"
http://www.Sanomanetti.fi/2000/03/09/etusivu.htm


Meno jatkui 2001. Sanomanetti taas muistutti asiasta etusivullaan ja linkillä HS:n kirjoitukseen torstaina 2001-04-05 otsikoiden Soneran portaat:

"Tästä se alkoi. Leonia järjesti. Soneran osakemyynti Soneras aktie-försäljning 26.9- 12.10.1999.
Toinen myynti. Ja tänne se päätyi. Käväisy välillä huipulla 13. kerroksessa. Soneran osake romahti jo alle anti-hinnan. Ostitko ja myitkö ajoissa?"
http://www.Sanomanetti.fi/2001/04/05/etusivu.htm


Katkelma HS:n kirjoituksesta. Sanomanetti torstaina 2001-04-05:


"Soneran osake romahti jo alle antihinnan. "Valtion teleyhtiön Soneran surullinen pörssitaaperrus ohitti jälleen yhden virstanpylvään maanantaina, kun rajussa laskussa ollut osake halventui antihintansa alapuolelle Helsingin pörssissä. Päätöskurssi oli 7,19 euroa eli 12,3 prosenttia maanantaista aloitusta alempana. Sonera tuli pörssiin 16-kertaisesti ylimerkittynä marraskuussa 1998 hintaan 7,57 euroa. Rapahalvaksi tuomittu hinnoittelu aiheutti suuren nurinan, jossa kyytiä saivat niin annin pääjärjestäjä Merrill Lynch kuin liikenneministeriökin." JYRI RAIVIO / Helsingin Sanomat tiistaina, katkelma kirjoituksen alusta 03.04.01.
http://www.Sanomanetti.fi/2001/04/05/sonera.htm
 


Vuonna 2002 ihmeteltiin Soneran UMTS-seikkailuja ja ilmestyi ns. Sonera-kirja. Se on yhä Nettisanomien arkistossa luettavissa. Alunperinkään lehti ei uskaltanut julkaista Kaj-Erik Relanderin kavallusepäilyksiä koskevaa lukua eikä myöskään Venäjän mafiaa koskevaa lukua. Kirjassa on ihan hyvä analyysi ja selostus kuinka valtion hyvin hoidettu perustoiminto onnistuttiin yksityistämään ja omaisuus hävittämään. Sanomanetti torstaina 2002-06-27:

"Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm. Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.  Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä oli mahdollista?"
http://www.sanomanetti.fi/2002/06/27/sonera_1.htm


Vuonna 2003 Sanomanetti ihmetteli edelleen valtion omaisuuden hävittämistä kertomalla tällä kertaa Valtrasta Postipankkia ja Teleä unohtamatta. Sanomanetti torstaina 2003-09-11 jutussa Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu:


"Lääketieteen ja kirurgian tohtori Sinikka Mönkäreen ja valtiotieteen maisteri Paavo Lipposen päätettyä myydä Partek, peli oli pelattu. Kone Oy teki hyvän kaupan ja sillä selvä. Historiaa: Kun Valmet aikoinaan myi hissinsä Otikselle, Kone Oy sivuutettiin. Tästä kostosta en ole nähnyt mitään puhuttavan. Historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Valtion omistama Enso myi kerran metsänsä Ahlstömille ja vuoden kuluttua osti ne takaisin tai ainakin Ahlström myi ne 800 miljoonan markan voitolla vuotta myöhemmin. Kauppa se on joka kannattaa. Tämä oli historiaa, ehkä hiukan epätarkkaa. Postipankki on hävitetty ja Sampo näyttää karsivan liiketoimintojaan kovalla kädellä. Käykääpä pankin konttorissa, hyvä on jos sisälle pääsee! Postipankin hävittäjät olivat ainakin diplomi-insinööri (?) Olli-Pekka Heinonen ja varatuomari Sauli Niinistö. Palkinnot näistä kansallisomaisuuksien hävittämisistä ovat ruhtinaalliset, noin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Sonerasta ja sen hupeloinnista ei aina jaksa puhua, mutta yllätys, yllätys, samat henkilöt, nämä isänmaan neropatit, sielläkin ovat hääränneet."
http://www.sanomanetti.fi/2003/09/11/valtra.htm


Suomen Yhdyspankin aikaisesta toiminnasta, Suomen taloushistorian kavalimmasta ja peitellyimmästä pelastusoperaatiota Sanomanetti kirjoitti torstaina 2004-05-20:

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille." Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit. Lue lisää!
http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Sanomanetti kirjoitti lauantaina 2005-09-17 jutussa "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattun
a.":

"Kuvatekstit:  "SanomaWSOY:n suuromistaja Aatos Erkko - 1 408 661 euroa vähemmän veroja. - Erkkojen perillinen Rafaela Seppälä - 830 965 euroa vähemmän veroja. - Sammon suuromistaja Björn Wahlroos - 568 000 euroa vähemmän veroja. - Onnisen suuromistaja Anja Toivanen - 535 405 euroa vähemmän veroja. - Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo - 279 717 euroa vähemmän veroja."
Selitys: "Veron määrä laskettu vuoden 2003 omaisuustietojen ja 2005 veroperusteiden mukaan ja on vain suuntaa antava."
http://www.sanomanetti.fi/2005/09/17/varallisuusvero.htm


Varallisuusveron poiston yhteydessä Sanomanetti kirjoitti keskiviikkona 2005-0
9-28 jutussa Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa:

"Varallisuusveron tuotto on liikkunut viime vuosina sadan miljoonan euron yläpuolella. Esimerkiksi vuonna 2003 varallisuusveroa kilahti valtion kirstuun noin 123 miljoonaa euroa. Varallisuusverotilastojen kärjestä löytyvät muun muassa Sanoma -WSOY:n suuromistajien Aatos Erkon ja Rafaela Seppälän, Sammon pääomistajan Björn Wahlroosin, Onninen-konsernin pääomistajan Anja Toivanen-Koiviston ja Lemminkäisen omistajiin kuuluvan Erkki J. Pentin nimet."
http://www.Sanomanetti.fi/2005/09/28/optiotjahuomio.htm

Tässä siis joitakin sirpaleita. Ympäristöä, sille, miten joku erityisesti vaurastui. Taisi käydä niin, että Björn Wahlroos onnistui ostamaan Sypiltä tai Unitakselta tai tähän liittyvältä jonkun pankin pikkuisen osan tehtyään tietenkin ensin hyvät palvelukset emoyhtiölle. Tämän osasen Björn Wahlroos onnistui myymään Postipankille tai Leonialle tai tähän liittyvälle saaden maksuksi kaksi prosenttia entisen valtion pankin, Postipankin tai sen seuraajan oaskkeista. Suunnilleen ehkä näin. Loppu onkin sitten legendaa jo eläessään!

Pääkirjoitus. Lauantai 2006-11-11. Sanomanetti. Pertti Manninen.

 

Eripainos. Sanomanetti lauantaina 2008-11-11




  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

2008-09-20  Lauantai (853)
 arsedel.fi
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999  etusivu
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2008-09-20.
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Sanomanetti 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Sanomanetti 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Sanomanetti 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Sanomanetti 2006/11/11

30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa

Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi


Suuri erorahanumero. Sanomanetti tiistaina 2008-07-01. Lue!
Kaamea kertomus kusetuksesta: Kettunen kusetti kaupunkia. Kaupunki kusetti Kettusta. Keskisuomalainen kusetti kansaa. Lue pääkirjoitus! Tulikin kertomus Kettusesta. Lue!



Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2008-09-20.
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Sanomanetti 2008/04/24
Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Pääkirjoitus. Sanomanetti 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio." Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Sanomanetti 2004/05/20
Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Sanomanetti 2006/11/11
 

 
  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
etusivu
 
"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Läs!


2008-10-17  Perjantai  (877-879)
Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue! Fredsträff '84. Läs!
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi
Asuntoja! Kyllä! (1980-luku) & Asunnottoman yö (tänään).


"Asuntoja! Kyllä! (1980-luku)"Arkistojen aarteita: Kuva 1980-luvulta Helsingistä. Sanomanetti keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. Numero 326. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
"Asunnottoman yö (tänään) eli lämmin asunto ainakin yhdeksi yöksi". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään perjantaina 2008-10-17 klo 18:45. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
Asunnottoman haastattelu:
Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen"
Sanomanetti tasan kolme vuotta sitten maanantaina 2005-10-17.
Asuntoja! Kyllä! Pääkirjoitus.
Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.
Sanomanetti. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 2005-03-30.

Eripainos:

Etusivu maanantaina 17. lokakuuta 2005


Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

 

“Nainen:
… oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat
Nainen:
osa telttailee osa porttikongeissa ja suoraan kadulla ja jotkut on tuol joissakin suojaisis paikois tuol kaupungin laidoilla esimerkiksi joissakin puurakennelman alla niinkö mä yhden tiedän ja joissakin suomenlinnan tunneleissa tai
Toimittaja:
Sinä olet asunnoton mutta mikä sinun asumapaikkasi on
Nainen:
Niin minä olen yhteiskunnan kannalta asunnoton mutta itse minä en koe olevani asunnoton pikemminkin päinvastoin minullahan on mitä mainioin asunto
Toimittaja:
Reijo nyt en kuullut sinun sukunimeäsi mutta tervehditään tällä tavalla kari terve kysyn sellaisen asian kun olet juuri saanut asunnon itsellesi niin miten vaikea oli saada asunto olit alun perin asunnoton
Mies:
No siinä sai aika kovin tehdä töitä ennen kuin se alko avautua ennen kuin se alko avautumaan
Toimittaja:

Mistä johtui että olit asunnoton käytitkö alkoholia tai ei ollut työpaikkaa voitko kertoa
Mies:
No avioerosta johtui
Toimittaja:
Kun asuntoa lähtee hakemaan niin siitä tulee varmasti sellainen olo olo itselle että mitä minä teen väärin kun minä en sitä asuntoa saa niin mistä se johtui että et saanut asuntoa mitä mitä sinä teit väärin jos sanotaan näin
Mies:
No siinä on niin mont siinä on niin monta tekijää etten mä niitä rupea sillä lailla mut sanon vain että yks on tosiaan tää helsingin kaupungin asuntojonossa on tosiaan hirviät jonot jonot mitä kautta mä yritin aluksi hakia ja sanon tosiaan siin saa tosiaan tehdä paljon töitä ja tulee tosiaan monta kertaa tunne että missä tulee tehtyy väärin
Toimittaja:
Kun asuntoa hakee yksityiseltä taholta niin miten he suhtautuu asunnottomaan asunnon hakijaan antaako kukaan asuntoa
Mies:
No ei kyllä kovin moni kovin mielellään ja sitten niinku just tossa yksityisellä puolella on mahdottoman korkeat ne vuokrat että se tuottaa monelle justiin asunnottomalle niinku sanotaan vaikeuksia ne korkeat vuokrat mitä niitten puolella on
Toimittaja:
Markku heino tämä helsingin elokolo on tällainen asunnottomien olohuone niin kai voitaisiin sanoa
Markku Heino:
No kyllä mutta on myös asunnon omistajia täällä meillä laidasta laitaan ja kadulla yöpyjiä käy silloin tällöin tai päivittäin meillä muutama ja tää on tällainen kansalaisten kohtaamispaikka missä voi lueskella päivän lehtiä nauttia virvokkeita edullista kahvia sit meillä on ilmainen aamupuuro ja suuren suosion saanut tämä nettihuone tuolla mitä kati johtaa ja hoitaa ja myös opettaa iäkkäämpiäkin ihmisiä käyttään tota mitä palveluja netistä saanu ja me ollaan niin että oltu vuodesta 2001 vapusta no joka vuoden jokaisena päivänä avoinna yhdeksästä viiteentoista
Toimittaja:
Kun täällä pyörii kaikenlaista ihmistä laidasta laitaan niin täällä varmasti näkee sen minkälainen se asunnoton ja minkälaisia tilanteita heillä sitten oikein on se on tällaisen meikäläisen jolla se asunto on niin vaikea varmasti ymmärtää miten vaikea sitä asuntoa on saada
Markku Heino:
niin no kyllä on asunnottomia mut sit mä sanon et on myös asunnontarvitsijoita mitkä asuu epätyydyttävissä olosuhteissa toisten nurkissa kiertelee ympäri kaupunkia siellä täällä toisten nurkissa ja kuitenkin he käyvät töissä ja eikä oo mitään semmost päihdeongelmaa että on henkilöitä mitkä on aivan ok-kondiksessa mut sitten on asunnottomia mitkä eilen just tuolla ruoholahden suunnalla näin romuauton missä kaks miestä nukkuu kello 18 iltapäivällä
Toimittaja:
Niin täällä pöydän vieressä on myös antti honkonen joka vastaa tällä kertaa tästä asunnottomien yöstä antti honkonen voidaanko asunnottomien yöllä parantaa tilannetta onko siitä apua
Antti Honkonen:
Jos oikein kyyninen on niin toteaa että asunnottomien yö- kansalaisliike ei ole voinut tehdä itseensä tarpeettomaksi ainakaan vielä mutta re reijonki tapaus osoittaa minun mielestä kun tunnen taustoja että julkisuus ja sen tässä tapauksessa sen pelko niin ehkä aiheutti ja vauhditti ratkaisuja että reijolle löyty nytten näppärä ratkaisu mutta laajemmassa mitassa tää on vakava yhteiskunnallinen kysymys suomen häpeäpilkku joka vaatii yhteiskunnan toimia ja tässä asunnottomien yö-kansalaisliikkeessä tulee nyt tänään nelisenkymmentä tilaisuutta eri puolilla suomea olemaan tään asian merkeissä valitettavasti ei kaikissa paikoissa mis on ongelmia mutta siellä missä on ollu halun lisäksi myös jonkinverran kykyä järjestää ja kaikenlaista toimijaa on niin asunnottomia kuin asunnon omaavia niin uskovaisia kuin uskonnottomia niin poliitikkoja kuin epäpoliitik epäpoliittisia ihmisiä eli tää on melkoisen laaja kansalaisliike vaikkakin on todella haastava ja vaikea asia
Toimittaja:

Kun suomi on muuten aika hyvä laittamaan näitä euroopan unionin direktiivejä asetuksia artikloja toteen täällä laitetaan kaikki tervan poistamiset sun muutkin niin miksei tätä asuntodirektiiviä siellähän on joku sellainen direktiivi joka antaa periaatteessa oikeuden kaikille asuntoon miksei sitä ole laitettu suomessa toteen
Antti Honkonen:
Eiköhän tää ole vain tämä teorian ja käytännön ristiriita että ajatellaan esimerkiksi espoossa ei oo minkäänlaista asunnottomien yöhön liittyvää tilaisuutta espoo on ainoa kaupunki kunta suomessa joka on asuntopoliittisessa strategiassaan määritelly uljaasti että poistamme asunnottomuuden espoosta mutta ketkä pikkusenkin tarkemmin tuntee espoon tilannetta niin tietää että monenlaista jonoa ja ongelmaa on eli tämä asia että tää asunnottomuus se on niin ihmiselle itselleen kuin myös yhteiskunnalle sellainen häpeätahra et siitä ei edes haluta puhua siksi on minusta todella hienoa että nimenomaan tänään maanantaina niin on isot valtakunnalliset lehdet merkittävällä tavalla kiinnittäneet huomiota tähän ja toivon mukaan myös muu julkisuus ja tavalliset kansalaiset miettii edes tänään tätä asiaa
Toimittaja:
Antti honkonen oletteko koskaan laskeneet mitenkä paljon maksaisi poistaa tuollainen asunnottomuusongelma eli että rakennettaisiin asuntoja niin paljon että ne riittäisivät kaikille onko sitä koskaan laskettu
Antti Honkonen:
Minä en ole matemaatikko minä olen vaan työtaktikko eli yritän organisoida asioita minusta riittää niin kauan kuin on asunnottomia omasta tai muista syistä johtuvia ihmisiä tullut asunnottomiks tai sanotaan että kodittomiks niinku katikin minusta virallisesti hän on asunnoton mutta on hyvin kodillinen ja ehkä yksi pääkaupunkiseudun ja suomen ja maailman onnellisimpia ihmisiä vaikka virallisesti ei ole asuntoa eli nämä on hyvin veteen piirrettyjä ja hikeen piirrettyjä viivoja
Toimittaja:
Niin kati tähän loppuun pitäs vielä kysyä että sinä olet tällä hetkellä varmaan sellainen asunnottomien mannekiini sinut tunnetaan tämän televisio-ohjelman joka eilen tuli teki sinua tutuksi aika paljon ja olet mukana näissä mutta luuletko että asunnottomuutta voidaan poistaa ja sinun kohdallasi tarvitseeko sitä edes poistaa
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun
Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen
Kuuluttaja:
Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. …” (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

 

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä: Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Sanomanetti, oikeinkuulemisvarauksin.

 


Asunnottoman yö (tänään).
 

"Asunnottoman yö (tänään) eli lämmin asunto ainakin yhdeksi yöksi". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään perjantaina 2008-10-17 klo 18:45. Kuva: Pertti Manninen. 
Asunnottoman haastattelu:
Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen"
Sanomanetti tasan kolme vuotta sitten maanantaina 2005-10-17.
Asuntoja! Kyllä! Pääkirjoitus.
Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.
Sanomanetti. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 2005-03-30.


Eripainos.

Sanomanetti keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. Etusivu. Numero 326. "Arkistojen aarteita". Kuva 1980-luvulta Helsingistä.
                                                                                          



"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali." Kuva: Pertti Manninen.

Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Silloin kokous venyi yli puolenyön ja tulos oli loppuun asti epävarma. Silloinkin oli ennakkosopimus. Sopimuksen mukaan Pekka Korpinen piti valittaman, mutta sopimus oli hölmö, koska sopijilta puuttui yksi ääni ja niin Eva-Riitta Siitonen tuli valituksi.
Tässä 1980-luvun (luulen niin) arkistokuvassa Jussi Pajunen on ehdokkaana vielä liberaalien listoilla ja vaatii
   Asuntoja! Kyllä.  Vaatimus on aina ajankohtainen. Heti valintansa jälkeen uutisstudioon kiidätettynä hän MTV3:n Kymmenen uutisissa  vieritti Helsingin kymmenen vuoden asuntorakentamiskurjuuden syyksi Vuosaaren sataman rakentamisen viivästymisen. Lisäksi hän kaipasi ensimmäisenä tärkeimpänä asiana seudullista yhteistyötä. Haastattelu oli laadittu niin, että väliin näytettiin koululaisten ja vanhempien mielenosoitusta Roihuvuoressa, jossa koulu aiotaan lakkauttaa. Lapsiakin haastateltiin. Riittää  tässä uudella kaupunginjohtajalla tehtäviä kaikilla saroilla.

Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.

Jussi Pajusella on ihan omiakin intressejä. Malmin lentokentän rakentaminen asuntoalueeksi hyödyttää aivan suoraan hänen ja sukulaistensa omistuksia ja hyvinvointeja. Toivottavasti Jussi Pajunen haluaa jäädä historiaan muuna kuin tahdottomana marionettina ja oman edun tavoittelijana. Seitsemässä vuodessa kyllä ehtii jotakin, jos vain näkemystä ja inhimillisyyttä piisaa.  Niinkuin silloin 80- luvulla:
 Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. 

Sanomanetti. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 30.03.2005.
Katso myös! "Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. EU:n perustuslaki tulossa!"  Arkistojen aarteita  03.03.2005.

Eripainos.
Sanomanetti keskiviikko 2006-07-12.

Suuri maaryöstö  (Osa 1).


Sanomanetti keskiviikko 2006-07-12.
"Suuri maaryöstö". Kymmeniä kirjoituksia!
Lista on sattuman tulos: Mitä käteen on tarttunut erilaisissa paikoissa. Mitään systemaattisuutta siinä ei ole. Lehti sieltä, toinen täältä. Sanomanetti. Pertti Manninen 12.07.2006.
Lista Helsingin aluevaatimuksiin liittyvistä satunnaisista kirjoituksista (14.12.2005 - 09.07.2006).    
Lue!
 


"Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen".



"Pitää haluta olla oikeudenmukainen".
"Pitää haluta olla oikeudenmukainen." -

"Päättäjän on pystyttävä vastustamaan kovaäänisimpiä vaatijoita, jotka uhkaavat putsata pajatson muiden nenän edestä."
-

 "Jussi Pajusen toimintamalli on, että itseään pitää pystyä katsomaan työpäivän jälkeen peilistä silmiin".
Kirkko & kaupunki keskiviikkona 14.12.2005. Lue!
Näin alkoi lehden juttu, joka kertoi kaupunginjohtajasta joulun edellä viime vuonna jolloin  Jussi Pajunen  kumppaneineen jo suunnitteli kaikessa hiljaisuudessa Sipoon maiden ryöstöä Helsingille.

Lue lisää tämä ja muitakin artikkeleja  näistä "kannibaaleista" ja tästä "kannibalismista", jolle Helsingin Sanomat on torstaina 22.06.2006 antanut luvan pääkirjoituksessaan "Helsingin alueliitosesitys on tyly mutta perusteltu" kannibaalit nimeltä mainiten. Maan hallitus toteuttaa nämä suunnitelmat erityislailla valtiomies Matti Vanhasen  siunauksella!  Lue!
Lue myös! Sanomanetti keskiviikkona 30.03.2005. 
Pääkirjoitus.
Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta  Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Lue!


"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali." Kuva: Pertti Manninen.
Lue myös! Sanomanetti tiistaina 29.03.2005.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"
"Helsinki. Tämä tunneli tässä
 Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija. Rakennetaanko se niin, että SanomaWSOY saa maksimaalisen hyödyn ovelasta optiostaan  - päätetäänkö kylmästi tämän hetkellisen huuman takia jättää tulevaisuuden varaus tekemättä? Lue!


Liisa, Ihmemaassa.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"
 


Helsingin Sanomat haastattelee. Kuva.
(2006-08-01)
Maaryöstö.  Pääkirjoitus.
Helsingin Sanomat haastattelee "suuren maaryöstön" vastustajaa Sipoossa keskiviikkona 26.07. 

Artikkelissa Helsingin rajansiirtoesitys johti luottamuspulaan Sipoon johdossa on haastateltavana Sipoon kunnanhallituksen puheenjohtaja  Christel Liljeström, jota Sdp ja Kokoomus ovat kampeamassa pois tehtävästään hurratessan helsinkiläisten ja nurmijärveläisten (mm. Matti Vanhanen) neropattien puuhastelulle, niin ihmisten kuin myös maan suurimman päivälehden.

Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. 01.08.2006.
Lue myös!  
Jussi Pajunen: ”Pitää haluta olla oikeudenmukainen” -  Lue myös! Lista Helsingin aluevaatimuksiin liittyvistä kirjoituksista. 

Eripainos



Sonera-kirjan kirjoittajaa yritetään jälleen selvittää.  - Minne hävisivät Soneran rahat? Jaksot: Soneran sisäiset kriisitoimenpiteet & "Talonen tukee Relanderia" (Kaj-Erik Relander, Markku Talonen, Liisa Joronen, Olli-Pekka Heinonen, Markku Talonen, Jari Jaakkola, Pirjo-Riitta Antvuori). Lue!
  
  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
etusivu
 
"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Läs!


2008-10-14  Tiistai  (876)
Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue! Fredsträff '84. Läs!
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi


"Valokaapelit". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään tiistaina 2008-10-12 klo 17:42.
 
Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.


Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger “nauroi räkäisesti” kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. “Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita ja optioita  Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Sanomanetti. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.
 
Tänään sunnuntaina 2008-10-12.


Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!

Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!
 

Linkkejä ja kirjoituksia.


Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme?
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/02/netti0109.htm#soitelle

Nato ei tee virhearvioita!
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyistä
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Presidenttiehdokas Hautala tiukkana: "Kosovo ei tee tyhjäksi presidentti Ahtisaaren aikaisempia virheitä". Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999.
http://www.Sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913prespeli2.htm

Ahtisaari politikoi 1: Ilkka Hakalehtoa ei kutsuttu linnan itsenäisyysjuhliin!
http://www.Sanomanetti.fi/1999/12/09/n9919ahtisaari.htm

Ahtisaari politikoi 2: Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin!
http://www.Sanomanetti.fi/1999/12/09/n9919ahtisaari.htm

Hannes Kulvikin uraputki: Käräjäsalista Linnan juhliin. Katkelma kirjoituksesta Taloussanomissa 11.12.1999.  “Maanantaina Kulvik astui taas julkisuuteen. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa Kulvik paljasti keskustelleensa presidentti Martti Ahtisaaren kanssa tämän kauden aikana talouden ja politiikan näköaloista..."
http://www.sanomanetti.fi/1999/12/16/n9920kulvik.htm

Viikon moka: Jeltsin lähti, Ahtisaari unohti.
http://www.sanomanetti.fi/2000/01/06/n0023ahtisaarijeltsin.htm

Ahtisaaren jälkipresidentilliset toimet. Bisquit Ilta-Sanomat torstaina 9.3.2000.
http://www.Sanomanetti.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Ahne Ahtisaari. Muuttuuko kimallus kullaksi?
http://www.Sanomanetti.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Liukas Lipponen. Perustuslaki ei ole minua varten!
http://www.Sanomanetti.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Bisquit Seppo Ahti. Kaksi otetta "Viran puolesta" -pakinasta.
"Ahtisaari on lupautunut kahden pörssiyhtiön, UPM Kymmenen ja Elcotegin hallituksiin."
"UPM Kymmenellä ja Ahtisaarella on yhteistyöhistoriaa yrityksen Indonesian valloitusvuosilta. Ahtisaari myönsi paikallisille napamiehille pari kauppapoliittisesti asemoitua kunniamerkkiä. Pari suomalaista taiteilijaa palautti sen johdosta päikseen omat koristeensa. Valtio selvisi nettotappioitta."
"Elcotec on Suomen piiponlaaksossa syntynyt menestystarina. Johtaja Piippo itse on firman turvallinen nabokovhahmo, joka ajaa yrittäjän asiaa Harrikalla. Piippolan vaari otti Vaappolan piiriin koska herrat ovat kavereita." Bisquit Seppo Ahti. Ilta-Sanomat torstaina 9.3.2000.
http://www.sanomanetti.fi/2000/03/09/ahtisaari.htm

Kansa tuomitsee Ahtisaaren rahankeruun. Kansalaiset eivät hyväksy presidentti Martti Ahtisaaren eräille suuryhtiöille kirjeitse esittämiä rahanpyyntöjä toimistonsa ylläpitämiseksi, avustajien palkkaamiseksi ja matkakulujen kattamiseksi. Ilta-Sanomat aprillipäivänä 1. huhtikuuta 2000.
http://www.sanomanetti.fi/2000/04/06/ahtisaari.htm

Mitä Chomsky todella sanoi? Kätkeytyykö kolonialismi sotilaallisen humanismin valepukuun?  
 "...valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla."
 "Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille.  Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta,  että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän väkivaltaa Kosovossa  ja että  Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun."
http://www.sanomanetti.fi/2000/05/11/chomsky.htm

Vallan väärinkäyttöä. Ahtisaari ja Clinton junailivat ystäviään vapaiksi virkansa viime metreillä tai tunneilla.
http://www.sanomanetti.fi/2001/03/15/vallan.htm

Pukki kaalimaanvartijana 2 28.11.2002.
Nato-asiantuntija kiittelee Ahtisaaren linjausta. Ulkopoliittinen Instituutin johtaja: Se oli tärkeä puhe. Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Tiistaina 26.11.2002. Pekka Ervasti.
http://www.sanomanetti.fi/2002/11/28/natoasiantuntija.htm

Kommentti: Sokea sokeaa taluttaa.
http://www.sanomanetti.fi/2002/11/28/natoasiantuntija.htm

Pukki kaalimaanvartijana 3 28.11.2002. Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.
Bush nostaa Henry Kissingerin, 79, takaisin politiikan parrasvaloihin. Keskisuomalainen, ulkomaat perjantaina 29.11.2002. Washington, STT
http://www.sanomanetti.fi/2002/11/28/bushnostaa.htm

Kommentti:  "Vaikeinta hänellä on kai itsensä kanssa".
http://www.sanomanetti.fi/2002/11/28/bushnostaa.htm

"Ahtisaaren, Niinistön, Rehnin ja Lipposen valheet peiteltiin. Valehdella saa -  mutta eivät kaikki.
Anneli Jäätteenmäki jäi kiinni valheesta ja pantiin viralta. Moni muukin poliitikko on valehdellut, mutta miksi niistä vaietaan?  Nykyposti 7/2003 heinäkuussa 2003. Mikko Niskasaari.
http://www.Sanomanetti.fi/2003/07/10/valehdellasaa.htm

Ahtisaari ei kaipaa todisteita.
http://www.sanomanetti.fi/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin?
http://www.Sanomanetti.fi/2003/09/25/paakirjoitus.htm

"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Fredsförhandlaren på Balkan Bo Pellnäs ger ny bild av upptakten till Natos bombkrig mot Serbien.
USA legitimerade bombkriget mot sebien med falska påståenden om folkfördrivning och folkmord i Kosovo. Denna propaganda borde ha genomskådats. Men så skedde aldrig. I stället visar Sveriges stöd för detta krig att vi inte bryr oss om folkrättens villkor utan bara lutar oss mot de stora EU-ländernas ställningstaganden. Läget i Kosovo i mars år 1999 motiverade inte något krig. Sverige kritiserar Bush och Irakkriget medan Clintons agerande ställs i förmånlig dager. Men båda presidenterna friserade verkligheten i lika stor utsträckning. Det skriver överste Bo Pellnäs, fredsförhandlare på Balkan och OSSE:s representant i Belgrad. Dagens Nyheter. Söndag 8 februari 2004. DN DEBATT.
Foto: Redan året före Natoinsatsen samverkade USA i det fördolda med den kosovoalbanska gerillan. Kosovokrigets effekt blev att Slobodan Milosevic räddades kvar länge tid vid makten. Det skriver Bo Pellnäs som också menar att medierapporteringen om kriget i dag framstår som "närmast genererande för ett antal svenska redaktionschefer". 08.02.2004.
http://www.Sanomanetti.fi/2004/03/04/naivtrousa.htm

Presidentti Martti Ahtisaari ja kumppanit joutuvat mahdollisesti tuomiolle USA:ssa.
http://www.sanomanetti.fi/2004/07/22/upm.htm

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. "Turkin EU-jäsenyyden edut painavampia kuin haasteet". Täysin kritiikitön ja epämääräistä toimikuntaa esittelemätön kirjoitus Helsingin Sanomissa maanantaina 06.09.2004. Kirjoitus julkaistiin pääkirjoitussivun yläosassa vieraskynä-varauksella. Kirjoittajista kerrottiin seuraavasti: "[Martti] Ahtisaari toimii puheenjohtajana ja [Albnert] Rohan esittelijänä Turkin mahdollisen EU-jäsenyyden tuomia haasteita ja mahdollisuuksia tutkivassa itsenäisessä toimikunnassa." Artikkelista ei kurdi-sanaa löytynyt! Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2004/09/09/etusivu.htm
    
Turkiet. "Under Anna Lindhs ledning drev regeringen en konsekvent linje angående Turkiet" "Den 6 oktober ska EU-kommissionen presentera sin rapport om utvecklingen i Turkiet. Det sägs att inte heller i den här rapporten nämns kurder eller det kurdiska språket. Turkiet har sedan staten bildades förnekat kurderna som en folkgrupp. Med minoriteter i Turkiet menar de att det var enbart de enbart de kristna minoriteterna som erkändes i Lausanne 1923.   EU bör tvinga Turkiet att redogöra för landets samtliga minoriteter och hur man tänker garantera deras rättigheter. Om EU ser mellan fingrarna med minoriteters rättigheter i länder som inträder i unionen kommer det senare inte att finnas något medel för att påverka vad som sker i dessa länder. Aftonbladet söndag 05.09.2004 Emine Onatli: Söndagsrösten.
http://www.sanomanetti.fi/2004/09/09/etusivu.htm

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Jatkoa. Joitakin enemmän tai vähemmän kriittisiä kirjoituksia. Komissaarit ovat erimielisiä Turkin kelpoisuudesta EU:n jäseneksi - Turkin EU-neuvottelut vaativat rohkeutta unionilta - Turkin jäsenyyttä harkittava tarkoin. Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2004/09/16/etusivu.htm
    
Pääkirjoitus: Presidentti Martti Ahtisaari - tupakan vaarattomuutta todistavien asiantuntijoiden seuraaja. Raha kelpaa! Helsingin Sanomien kritiikittömyys hämmästyttää! Tulossa!
http://www.sanomanetti.fi/2004/09/16/etusivu.htm

Pääkirjoitus. Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.
“Presidentti Martti Ahtisaari ja valtioneuvos Harri Holkeri nimitettiin jonkun tutkijalautakunnan puheenjohtajiksi. Olisi saanut koko lautakunta jäädä nimittämättä. Nyt siellä on puheenjohtajana valtaeliittiin korruptoitunut omaan pussiinsa bisnestä harrastava rahanhimoitsija, jonka tärkein tehtävä on hokea jäävittömyyttään, vaikka raha kilisee toimeksiantajalta omistamalleen firmalle erilaisista konsulttitöistä jatkuvasti.”
http://www.sanomanetti.fi/2005/01/13/paakirjoitus.htm

Muualta: www.yle.fi 20.02.2005.
Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä EU:n taistelujoukkojen pitäisi voida toimia ilman YK:lta saatua valtuutusta. "Presidentti Tarja Halonen on vaatinut taistelujoukoille YK:n valtuutusta. Ahtisaaren mielestä taas Suomen rauhanturvalakiin voisi kirjata, että YK:n tai ETYJ:n valtuutus taistelujoukkojen operaatioille on toivottavaa."
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/etusivu.htm

Kommentti: Tuntien ex-presidentti Martti Ahtisaaren välinpitämättömyyden kaikkia määräyksiä ja toivomuksia kohtaan lausuttu toivomus on samaa luokkaa kuin Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Henry Kissingerille! Pertti Manninen, Sanomanetti. P.S. Yritän tarkistaa kuinka armeliaasti media uutisoi Ahtisaaren lausuntoa. Sama. Tulossa.
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/etusivu.htm

Ex-presidentti Martti Ahtisaari. Kuva maanantaina 15.08.2005 klo 11:54. “Välähdys suomalaisen veteraanipoliitikon eräästä huippuhetkestä: Acehin rauhanneuvottelujen sopimus on juuri allekirjoitettu ja presidentti Martti Ahtisaari antaa luvan lehdistölle tehdä kysmyksiä.”
http://12.fi/2005/08/15/kuvaahtisaari.htm

Pääkirjoitus. Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana. Aluksi: Sanomanetti torstaina 2004-07-22. Presidentti Martti Ahtisaari ja kumppanit joutuvat mahdollisesti tuomiolle USA:ssa.
Nobelin rauhanpalkinnon ansaitsee eettisesti korkeatasoinen henkilö, niin kuin viime vuosina näyttää käyneen. Limbo lienee USA:n ulkoministeri Henry Kissingerin palkitseminen! Siitä on kyllä vuosia, mutta kyllä se aina painaa mieltä, kun muistelee rauhanpalkinnon saaneita. Perjantaina 2006-12-15. Pertti Manninen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/15/kartelli.html



HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä  yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta  puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. 
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton



HBL Hufvudstadsbladet, Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen.

I HBL (3.11) redovisas bland annat de fördjupade samarbetsplanerna mellan Nato, Sverige och Finland. Den finske förvarsministern hatr i ett tal nyligeb sagt att Finland bara har två alternativ: att höja försvarsanslagen eller att ansluta sig till Nato.

En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen.

Enligt vår mening strider en sådan kärnvapendoktrin mot folkrätten, sådan den uttolkas i ett rådgivande yttrande av den internationella domstolen i Haag den 8 juli 1996. Yttrandet kan enligt vår mening också tolkas så att sdet ankommer på Natos medlemsstater att aktivt verka föt att organisationens kärnvapenförsvar avvecklas.

I ett läge där risken för kärnvapenspridning i världen ökar, bland annat till följd av kärnvapenmakternas ovilja att uppfylla sina förpliktelser enligt artkel VI i 1968 års icke-spridningsavatal om att nedrusta kärnvapen, bör det vara viktigt för de alliansfria länderna i Europa - Sverige, Finland, Österrike och Irland - att på dessa grunder avstä från medlemskap i Nato så länge organisatioinen bygger sitt försvar på kärnvapen. Ett medlemskap innebär medansvar för Natos kärnvapen. Vi går i detta sammanhang inte in på frågan om andra former av samarbete med Nato.

Till bilden hör att det inte finss någon politisk majoritet för ett medlemskap i Sverige. I den tidigare socialdemokratiska regerings utrikespolitiska deklaration den 15 februari 2006 sägs också att den omständigheten att Sverige är militärt alliansfritt, och därmed står utanför ett fösvarssamarbete där kärnvapen ingår, stärker Sveriges position mot massförstörelsevapen. Vi delar denna uppfattning. I en enkät före valet anordnad av Svenska läkare mot kärnvapen, säger centerpartiet att Natos kärnvapendokrtin är ett av de tyngsta skälen för att Sverige inte bör ansluta sig.

Opinionen i Europa har på nytt börjat vakna i kärnvapenfrågan. detta gäller bland annat de amerikanska kärnvapen i Europa, men också frågan om England skall rusta upp sina kärnvapenbestyckade Trident-utbåtar eller skrota den.

Det finns därför starka skäl för de alliansfria staterna i Europa att säga nej till ett Nato som bygger sitt försvar på en tveksam kärnvapendoktrin.

I stället bör man med utgångspunkty från Europaparlaments resolution om massförstörelsevapen den 17 november 2005 och rekommendationerna i Blix-kommisionens rapport "Weapons of Terror" ta nya initiativ i kärnvapenfrågan. I linje härmed skulle till exempel frågan om kärnvapenfria zoner i Europa tas upp på nytt. I Sveriges riksdag har denna höst lagts en motion om kärnvapenfri zon i Europa.

Enligt vår mening finns det goda motiv för både Sveroge och Finland att i lämplig form aktualisera zontanken på nytt.

Stig Gustafsson ordförande. Curt Riberdahl viceorfförande. Sveska jurister mot kärnvapen Sverige.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera




Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.

Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.

De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.

Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.

Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.
Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli  

http://www.Sanomanetti.fi/2002/10/24/forstasidan.htm
 

  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

2008-09-23  Tiistai (854)
 arsedel.fi
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999  etusivu
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi


Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen



 N:o 798. Lauantai 2008-05-10


"Väitepäätös". 05.05.2008.

"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

 "Väitepäätös"

 

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti keski-suomi.uo@oikeus.fi

 

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
xxxxx xxxxxxx

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja xxxxsxx mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja xxxxx xxxxxxen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

 

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!


Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

"From: Sanomanetti@hotmail.com
To: jyvaskyla.uo@om.fi
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000
...
Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen"

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja Asianajaja Pekka Mononen esitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken xxxxx xxxxxxa koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut "xxxxx xxxxxxx, "asianajaja Pekka xxxxxxx" ja "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky" eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

"JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja (POISTETTU 05.03.2016 G) tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm"

Sanomanetti. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös! 
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24

N:o 798. Lauantai 2008-05-10

Etusivu tiistaina 19. heinäkuuta 2005.

Oikeusjuttu - Painajainen.
19.07.2005.
Täydelliset tekstit alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä.  Linkit dokumentteihin. Sanomanetti 17.05.2001 alkaen.
19.07.2005.

Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.

Ikikertut syksyllä.  Laukaa 02.10.1999, silloin kun kaikki näytti vielä hyvältä. Kuva Pertti Manninen.
Lue myös!
Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä tai väärän selityksen ja merkinnän tekemisestä asiakirjoissa. sanomanetti.fi 04.09.2003.

Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla.
Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Seuraavan muistion laadin 24.03.2001 ja 27.03.2001 oikeudenkäyntiä varten,  silloin kun kaikki oli vielä muistissa. Ulosottovalitus käsiteltiin Jyväskylän käräjäoikeudessa ilman suullista käsittelyä. Päätöksen tästä teki käräjätuomari Matti Kuuliala yhtenä perustelunaan se, ettei valittajalle tulisi lisää oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen avustava ulosottomies Raino Rinteen  paikkansapitämätön kirjallinen lausunto sai suhteettoman painoarvon. Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön toimineen virheellisesti ja ristiriitaisesti. Hovioikeus ei myöskään välittänyt enää mitään siitä perusteesta, jolla vanhuksen etuoikeutettu vaatimus hylättiin. Näin ollen ulosoton operaatio vaatimusten hylkäämisestä osoittautui tarkkaan laskelmoiduksi tempuksi. Pertti Manninen. 24.06.2004.

19.07.2005.



Sanomanetti   Sunnuntai 2008-01-13. Kuvia 2008.


Lintu pysäkillä. Ma 2008-01-07.


Tyttö vauhdilla. Ma 2008-01-07.


Marski jalustalla. Ma 2008-01-07.


Räntäsade päivällä. Pe 2008-01-11.



Tänään sunnuntaina 2008-10-12.

 

Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!



Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!
 



  N:o 707. Tiistai 2008-01-01

edellinen  seuraava UUSIN - Onnellista vuotta 2008! - Rochefortin tytöt - Crack! Snap! Futz! -

BONNE ANNEE 2008

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin loputtua, klo 00.05 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2008-01-01 klo 01.05.

Onnellista vuotta 2008!




Sanomanetti. Tiistai 2008-10-28 - N:o 888  Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com - Sivut 2008-10-28 ja 2008-31, nettiin 2008-10-31 linkkejä 2008-10-31.

2008/10/28 - Sanomanetti - Kuvasivu 2 - Uutta Suomessa! Puolue jolla on korvat -  Punainen viiri  - Vasemmiston narut (Oikeasti vasemmalla) -  Väkeä länteen päin  - Punainen pallo taivaan tuulissa  - Väkeä itään päin  -  Makkarat vasemmalta (Tarmo Lukkarinen ja Kari Yksjärvi)  -  Onnellinen lapsi  - Hymyilevä asukkaiden ääni kannattajineen (Riitta Tynjä) - Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen. - Timo Soinin voitto: Matti Vanhanen ei vie Suomea Natoon. Pääkirjoitus. - Kuvat Jyväskylässä lauantaina 2008-10-25.-  Sanat & Merkitys. Pankkitukea antavan valtion pitää saada myös osa voitoista. "Asiakkailla ei niin väliäkö?" "Sanomia suojatyöpaikasta." Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Velka-armahdus on täyttä humpuukia. Antti-Pekka Pietilä. Pääministeri  Matti Vanhanen vastaa Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesosen kunnallista kansanäänestystä koskevaan kysymykseen. Antti Pesonen. - Asuntoja! Kyllä! (1980-luku) & Asunnottoman yö (tänään). 2 kuvaa ja puheenvuoroa. Asunnoton nainen, Jussi Pajunen. - Valokaapelit. Kuva - Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. - Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. -  Tuuli käy heidän ylitseen ... - Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa. -  Etelä-Suomen Sanomat. -  - Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen -   Sanomanetti tiistaina 28.10.2008 - kuvasivu -  kuva - kuvat - pertti manninen  - Luettelo. - Sanomanetti - 12.fi - Lakisanomat


Sivun alkuun!  

Restaurointi 1. Vuodet 2008 ja 2009. Linkit tarkistettu toimiviksi, puuttuvat kuvat palautettu, "Sanomanetti-Arsedel-Midnight Sun Restaurant"- banneri poistettu. Työn kesto: 2011-09-15 alkaen ja 2011-09-18 päättyen.Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21.

2012-05-07: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.