edellinen  seuraava
Sanomanetti sunnuntai 2009-05-24. N:o 986.

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!
Äänestäkää rehellisiä puolueita, niitä, jotka vastustavat uutta vaalilakia, joka halventaa ja pilkkaa demokratiaa! Rehellisiä ovat vain SDP ja kaikki ulkopuoliset pienpuolueet jotka ainakin vielä saavat asettaa ehdokkaita, esim. SKP. Kuva!

Sanomanetti helatorstai 2009-05-21.
Kauppojen sunnuntaiaukiolo ympärivuotiseksi! Lue!

Sanomanetti perjantai 2009-05-22.
Vaalimainokset tulivat! Katso!

Sanomanetti lauantai 2009-05-23.
Hermanni Vuorinen puristuksessa! Katso!
Vaalilakiuudistus – farssi vailla vertaa.
Kataisen ja Vanhasen iljettävän käsikirjoituksen Brax ohjasi ja Wallin tyytyi katselijan osaan. Soini taputti.
Lopputulos demokratian syvää pilkkaamista.
Lehdistön salaliitto vai löperyys.

Sunnuntaina 2009-05-24. Jatkuu. Otsikon kirjoitin eilen. päässähän asia oli ollut pari päivää.
Jatkan kylpylän jälkeen Peurungassa klo 11.20. Linkkini lähtee puolen tunnin päästä.

Pohja: Kirjoitus vuosi sitten jolloin Brax esittelee toimikunnan mietintöä ja lopputulos nyt oli vielä kamalampi. Vastuun tästä kantaa Vanhanen-Katainen, häikäilemätön parivaljakko vailla vertaa, joka antaa muiden tehdä likaisen työn, ikään kuin heillä ei olisi toimeksiantajan roolia ja vastuunkantoa. Hyvä esimerkki on myös se kun nyt Vanhanen itkee köyhien puolesta mediamaksusta, jonka keskusta on tietenkin hyväksynyt ja jonka idea tietenkin on tasamaksu jotta köyhät maksaisivat rikkaiden maksun, osan siitä.

Tämä vaalilaki. Olen kerännyt eri lähteistä satunnaisesti aineistoa, mutta kyllä sekin antaa tuulahduksen siitä mistä on kysymys; demokratian halventamisesta oikeuden valekaapuun käärittynä, niin kuin jo vuosi sitten otsikoin tästä ”oikeusministeristä”, joka tulee jäämään historiaan varsinaisena iljettävänä nuoleskelijana vallan kammareiden herrojen nauraessa tälle hullulle ämmälle.

Kyseessä on vallankaappaus, joka suoritetaan oikeudenmukaisuuden nimissä, mutta ei kerrota että uusien yrittäjien pääsy estetään näiden dementoituneiden ja sementoituneiden vanhojen puolueiden idylliä särkemään.

Tässä rivit hyppelevät kun tämä näppäimistö on niin pieni tässä mini-asuksessa, koetan korjata sitten oikoluvussa. Nyt siis valtakunnallinen äänikynnys tulee, jos tulee ja estää uusien voimien läpipääsyn, vaaliliittojen kieltäminen varmistaa tuloksen.

Media.
Aineisto, jonka olen kerännyt.
Helsingin Sanomat on aivan ällö ja kirjoitti pääkirjoituksen jo samana päivänä kun lehdet kirjoittivat vasta itse asiasta, harvinaista nopeutta kun useimmiten pääkirjoitus tulee muihin verrattuna päivän myöhässä. Onko päätoimittaja Virkkunen ollut itse mukana suunnittelemassa tätä kaappausta niin ihanan innokkaasti ainakin pääkirjoituksen kirjoittaja sitä ylistää!

Ilkankin mainitsin näiden ällö-ymmärtäjien joukossa, mutta nyt en enää näytä kirjoitusta löytävän joten parasta se on poistaa ainakin toistaiseksi ymmärtäjien joukosta. Erillinen kirjoitus jossa ruoditaan mediaa. Lue!

Voiko vielä joku muuttua? Kyllä voi! Nyt jo näissä eurovaaleissa on saatava keskustalle murskatappio jotta Vanhasesta päästään eroon, siis näillä irvikuvavaaleilla, joilla muka äänestetään europarlamentin jäseniä ja niin edelleen,äänestetään kaikesta muusta ja prosentti jää 30:een, siinä demokratia toimii. Tämähän on ohje joten lukija ottakoon sen omaan harkintaan.

Ohje perustuu siihen, ettei Lipposestakaan päästy eroon kuin vasta tämän Jäätteenmäen toimesta joka yllätti Lipposen housut kintuissa tämän suvereenilla ulkopolitiikka-alalla ja joka hädissään turvautui jopa Berlusconiin vaalien aattona. Hävisi 6000 tuhannella äänellä joista Karpela keräsi 19000 Lipposen päänmenoksi.

Miten vaalilaki voisi kaatua? Seuraavassa eduskunnassa tarvittaisiin kolmannes paikoista, niinpä kristillisille 3.25 %, rkp:lle 3:25 % ja sdp:lle sitten 27 %, siinähän se. ei kai kukaan puolue voisi äänestää itseään pois eduskunnasta seuraavissa vaaleissa?

Bussi lähtee on kiiruhdettava kahvi loppuun.
Kello on 11.45, kipin kapin. Pertti Manninen

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä: Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Tuija Brax, Stefan Wallin, Timo Soini, Janne Virkkunen, Paavo Lipponen, Anneli Jäätteenmäki, Silvio Berlusconi, Tanja Karpela.

Arkisto:
Pääkirjoitus. Tapoja Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen!
Kaiken korskeuden keskellä ei tarvitse käyttäytyä moukkamaisesti naishenkilöä kohtaan. Vt. pääministerinkin pitäisi ymmärtää, että hän on hallitustunnustelujen vetäjä ja hänen edustamallaan puolueella on sittenkin vain neljäsosa eduskuntapaikoista. Kohteliaisuutta korskeuden sijaan. Hyviä tapoja välinpitämättömyyden sijaan. Eikö viiskymppinen mies ole tällaista vielä oppinut? Huomaavaisuus naisen istahtaessa ja tuolin vetäminen sopisi myös "Euroopan presidentiksi " itseään kutsuneelle mörrikälle.
Perjantaina 2007-04-13. Pertti Manninen.

Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen rojahtamassa sijoilleen Tarja Cronbergin vetäessä tuoliaan hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuudessa Säätytalolla perjantaina 2007-04-13. FST:n uutislähetys klo 18.15. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Arkisto: Extra-lisäys! Maanantai 2007-04-16 klo 14.30.
Pääministerikin lukee Nettisanomia!

Perjantaina: Suomalaiset herrasmiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen rojahtamassa sijoilleen Tarja Cronbergin vetäessä tuoliaan.
Sunnuntaina: Matti Vanhanen on oppinut herrasmiehen tavoille ja pitelee tuolia Tarja Cronbergin istuutuessa.

Maanantai 2007-04-16. Hufvudstadsbladet (Kuva: Tor Wennström). Matti Vanhanen on oppinut herrasmiehen tavoille ja pitelee tuolia Tarja Cronbergin istuutuessa Säätytalolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa sunnuntai-iltana. Kuva Pertti Manninen postin saavuttua.
"Regeringsprogrammet. Folkpensioner och studiebidrag höjs. Regeringen lovar stärka välfärden". Foto: "Nu är det klart, Stefan Wallin, Jyrki Katainen, Matti Vanhanen och Tarja Cronberg kunde i går kväll berätta att regeringsförhandlingarna nu rotts i hamn. Ministerlistan spikas i början av veckan". HBL Måndag 16 april 2007.



News World news Silvio Berlusconi How one newspaper's 'shameful' questions have rattled Silvio Berlusconi La Repubblica's inquiry into the leader's friendship with a young model has divided Italy and provoked a right-wing backlash Tom Kington in Rome The Observer, Sunday 24 May 2009

Football's Seven Deadly Sins No7: Lust Our week-long series chronicling football's most inappropriate moments reaches its carnal finale
No6: Sloth No5: Gluttony No4: Envy No3: Wrath No2: Pride No1: Greed
http://www.guardian.co.uk/football/2009/may/22/seven-deadly-sins-football-lust-part-one

News World news North Korea North Korea tests nuclear weapon 'as powerful as Hiroshima bomb' Country risks further international isolation as underground nuclear explosion triggers earthquake Justin McCurry in Tokyo and Tania Branigan in Beijing guardian.co.uk, Monday 25 May 2009 11.59 BST

News World news Radovan Karadzic Former Bosnian Serb leader Radovan Karadzic immune from prosecution, claim lawyers War crimes tribunal told of 'deal' with US envoy Associated Press guardian.co.uk, Monday 25 May 2009 20.47 BST


Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Sanomanetti.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com


Sanomanetti lauantai 2009-05-23. N:o 985.

Hermanni Vuorinen, FC Honka, kuuden JJK:n pelaajan puristuksessa. Honka voitti ottelun viimeminuutin maalilla 3-2.
Hermanni Vuorinen, FC Honka, kuuden JJK:n pelaajan puristuksessa. Honka voitti ottelun viimeminuutin maalilla 3-2.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Harju. Tänään lauantaina 2009-05-23 klo 16:19. Kuva Pertti Manninen.


Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Eurovaalit - vaalien irvikuva. Tulossa!
Vaalilakiuudistus - demokratian irvikuva. Tulossa! - Äänikynnys uhkaa demokratiaa! Lue!


Lauantai 2009-05-23
Pelon ilmapiiri Laukaassa. Kuka erotetaan seuraavaksi? Lue!
Äiti ja lapsi
Äitien päivä 2000 - 2001 - 2002 2003 - 2004 - 2005- 2006 - 2007 2008

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Vanhanen

Haku arkistosta

Sanomanetti
1999 alkaen
 
Ajankuvia toukokuu 2009. Frakit ja farkut sulassa sovussa Jyväskylän kävelykadulla auringon syleillessä promootiovieraita kuin muitakin paikalla olijoita. Myös ohikulkijaa, joka näppäsi kuvan hätäisesti kiiruhtaessaan Harjulle futista katsomaan ja odottamaan JJK:n ensimmäistä maalia. Odotus palkittiin jo 3:nnella minuutilla!
Ajankuvia toukokuu 2009. Frakit ja farkut sulassa sovussa Jyväskylän kävelykadulla auringon syleillessä promootiovieraita kuin muitakin paikalla olijoita. Myös ohikulkijaa, joka näppäsi kuvan hätäisesti kiiruhtaessaan Harjulle futista katsomaan ja odottamaan JJK:n ensimmäistä maalia. Odotus palkittiin jo 3:nnella minuutilla!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Tänään lauantaina 2009-05-23 klo 15:37. Kuvat Pertti Manninen.
Lue myös! Hattu vaarassa & Kummallista kunniaa 2. Liite.

Ajankuvia toukokuu 2009. Harju kutsuu. - Pojat riisuvat pusakoitaan kuumuudessa, mutta hyvä ne on olla mukana kun kentällä tuulee aina välillä. - Pelaajat marssivat esittelyyn pääkatsomon eteen. JJK-FC Honka 2-3.
Ajankuvia toukokuu 2009. Harju kutsuu. - Pojat riisuvat pusakoitaan kuumuudessa, mutta hyvä ne on olla mukana kun kentällä tuulee aina välillä. - Pelaajat marssivat esittelyyn pääkatsomon eteen. JJK-FC Honka 2-3.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Harju. Tänään lauantaina 2009-05-23 klo 15:43-15:47. Kuvat Pertti Manninen.

Panoraama 180. Harjun aurinkoinen, hiukan tuulinen kenttä pelin tuoksinnassa.


Keski-Suomi. Jyväskylä. Harju. Lauantai 2009-05-23 klo 15:57- 17:36. Kuvat ja yhdistely Pertti Manninen. Lisää kuvia tulossa!
Panoraama 180. Harjun aurinkoinen, hiukan tuulinen kenttä pelin tuoksinnassa.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Harju. Lauantai 2009-05-23 klo 15:57- 17:36. Kuvat ja yhdistely Pertti Manninen. Lisää kuvia ja pieni selostus tulossa! 

Football's Seven Deadly Sins No7: Lust Our week-long series chronicling football's most inappropriate moments reaches its carnal finale
No6: Sloth No5: Gluttony No4: Envy No3: Wrath No2: Pride No1: Greed
http://www.guardian.co.uk/football/2009/may/22/seven-deadly-sins-football-lust-part-one

News World news Silvio Berlusconi How one newspaper's 'shameful' questions have rattled Silvio Berlusconi La Repubblica's inquiry into the leader's friendship with a young model has divided Italy and provoked a right-wing backlash Tom Kington in Rome The Observer, Sunday 24 May 2009


Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Sanomanetti.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com



Sanomanetti perjantai 2009-05-22. N:o 984.
Äänestäkää rehellisiä puolueita, niitä, jotka vastustavat demokratiaa halventavaa ja pilkkaavaa uutta vaalilakia. Rehellisiä ovat vain SDP ja kaikki pienpuolueet, esim. SKP.

Äänestäkää rehellisiä puolueita, niitä, jotka vastustavat uutta demokratiaa halventavaa ja pilkkaavaa vaalilakia. Rehellisiä ovat vain SDP ja kaikki pienpuolueet, esim. SKP.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Asemakatu. Toissapäivänä, keskiviikkona 2009-05-20 klo 12:05. Kuva Pertti Manninen.


Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Eurovaalit - vaalien irvikuva. Tulossa!
Vaalilakiuudistus - demokratian irvikuva. Tulossa! - Äänikynnys uhkaa demokratiaa! Lue!


Perjantai 2009-05-22
Pelon ilmapiiri Laukaassa. Kuka erotetaan seuraavaksi? Lue!
Äiti ja lapsi
Äitien päivä 2000 - 2001 - 2002 2003 - 2004 - 2005- 2006 - 2007 2008

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Vanhanen

Haku arkistosta

Sanomanetti
1999 alkaen
 
Ajankuvia toukokuu 2009. J.P.CHENET suosituin - EI EU! Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen SKP - Ihmisten Eurooppa SDP - Tehtävä EU:ssa Kristillisdemokraatit - Isä, poika ja hauva - Nuoret pyöräilijät - Vanha mies -
EI EU! Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen SKP - Ihmisten Eurooppa SDP - Tehtävä EU:ssa Kristillisdemokraatit - Vihreät De gröna. Sanomanetti perjantai 2009-05-22. Vain nämä puolueet olivat saaneet julisteensa paikoilleen, muut laiskottelivat! 
Keski-Suomi. Jyväskylä. Asemakatu. Kauppakatu, Kirkkopuisto, Kirkko, Valtiotalo. Toissapäivänä, keskiviikkona 2009-05-20 klo 12:04-12.30. Kuvat Pertti Manninen.
Äänestäkää rehellisiä puolueita, niitä, jotka vastustavat demokratiaa halventavaa ja pilkkaavaa uutta vaalilakia. Rehellisiä ovat vain SDP ja kaikki pienpuolueet, esim. SKP.
Suosikaa rehellisiä lehtiä, niitä, jotka vastustavat demokratiaa halventavaa ja pilkkaavaa uutta vaalilakia. Muunlaisia ovat mm. Helsingin Sanomat, Aamulehti, Keskisuomalainen, Pohjalainen, Ilkka. Juttu tulossa!

Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Sanomanetti.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com

 

Sanomanetti torstai 2009-05-21. N:o 983.

"Sinä helatorstaina, jolloin hallitus päätti kauppojen sunnuntaina aukipitämisestä ympäri vuoden."

"Sinä helatorstaina, jolloin hallitus päätti kauppojen sunnuntaina aukipitämisestä ympäri vuoden."
Keski-Suomi. Laukaa. Kuukkala. Eilen, keskiviikkona 2009-05-20 klo 10:26. Kuva Pertti Manninen.
Arkisto 2001:

Helatorstaina, Kristuksen taivaaseenastumispäivänä 24. toukokuuta 2001. "Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta." Risto Rasa. sanomanetti.fi/2001/05/24/etusivu.htm

Comment is free Cif America America's hunger crisis As the US economy has tanked, tens of millions of Americans have become too poor to buy enough food to survive Sasha Abramsky guardian.co.uk, Thursday 21 May 2009 17.00 BST

Comment is free Series: Open thread Take the money and run? A couple have fled New Zealand after a bank mistakenly gave them £3.9m. What would you have done in their shoes? guardian.co.uk, Thursday 21 May 2009 16.00 BST

Comment is free US must rein in Israel's nuclear arms Obama needs to spell it out to the Israeli government: your weapons of mass destruction are just as dangerous as Iran's Gideon Spiro guardian.co.uk, Friday 22 May 2009 09.00 BST

Arkisto 2008.
sanomanetti.fi/2008/04/24/etusivu.htm



Kuva: "Tuija Brax, oikeusministeri. Vihr" ei pysty pidättämään itseensätyytyväisyyttään antaessaan vaalilainmuutoslausuntoa Ylelle. Kuva: Pertti Manninen tänään torstaina 2008-04-24.

Torstai 2008-04-24

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Jollei tätä nykyinen vaalilainsäädäntö takaakaan, mikäpä takaisi, niin ei sitä kuitenkaan iljettävän kirkkaalla ja onnellisella naamalla ja asenteella pidä mennä huonontamaankaan. Kaikki äänikynnykset halventavat demokratiaa. Jos jollain alueella (vaalipiirissä) syntyy kansanliike, joka saisi vaikkapa kolmanneksen sen vaalipiirin äänistä, niin pois pois eduskunnasta näitä sementoituneita ja dementoituneita puolueita kiusaamasta. Ja pienten ryhmien vaaliliitotkin pitäisi kieltää, kun ei muka tiedetä kenelle ääni menee. Kyllä äänestäjä tietää, ettei se ainakaan mene sinne, minne hän ei sitä suurin surminkaan halua. Että tällainen "oikeusministeri" meillä nyt on jakamassa euforiassaan näitä lausuntoja.
Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. Torstai 2008-04-24.

Lue myös! Suomalainen polttouhri.
"Ohjelmassa haastateltiin myös nykyistä likaisen työn tekijää, oikeusministeriä nimeltään Tuija Brax. ... nyt hän oli omaksunut tosi ällöttävän, silloisten ja nykyistenkin päättäjien perseennuolemisen. Aivan kirkkaalla naamalla hän väitti, että lamavelallisten asia on hoidettu hyvin ja että “ulkomailtakin tullaan tutustumaan tähän maailmassa ainutlaatuiseen velallisten armahtamiseen”. Pääkirjoitus 2008-02-19.


Arkisto 2000.

sanomanetti.fi/2000/05/18/ahneustuhoaa.htm

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.


torstaina 18. toukokuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.

Viikon kuva:
 
torstaina 18. toukokuuta 2000
"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"



tämä meno joka päivälle?



tämä meno joka päivälle?

kuva: Pertti Manninen, Helsinki toukokuussa 1999.

Piispa Wille Riekkinen ja professori Timo Veijola huolissaan.

ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän


mielipide Helsingin Sanomissa tiistaina 16 toukokuuta 2000.


"...pyrkineet vähä vähältä murtamaan yhteiseen lepopäivään liittyviä inhimillisiä arvoja."

"Ennen pitkää yhteiskunta toimii täysillä läpi viikon. Päädytään non stop -yhteiskuntaan, jossa ei tunneta yhteisiä lepopäiviä, ei mitään vaihteen varjoa."

"Ihmisen luontaiset tarpeet on alistettu tehokkuuden ja talouselämän vaatimuksille. Kuitenkin ihmisen hyvinvointi vaatii hiljaisuutta, joutenoloa ja arkirutiinin katkaisevia juhlia."

"...ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua."


"Ei riitä, että jokainen yksilö ryhmittää aikansa haluamallaan tavalla, vaan tarvitaan myös kaikille yhteistä ajan rytmiä."

"Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin..."


"Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi."


"Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään."

"... millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus."


"...suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon."


He haluavat ottaa kaiken irti myös ajasta, päästä eroon taloudellisesti näennäisen hyödyttömistä juhla- ja lepopäivistä saadakseen näin "varattomat valtaansa rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla."


"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"




tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



yhteisten hetkien puolustus murenemassa?

kuvat: Pertti Manninen, Helsinkija Jyväskylä toukokuussa 1999.

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän.


Wille Riekkinen, Kuopion hiippakunnan piispa.
Timo Veijola, Vanhan testamentin tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto.

Helsingin Sanomat, Mielipide, tiistaina 16. toukokuuta 2000.


Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jonka tarkoituksena on lisätä tuntuvasti kauppojen sunnuntaiaukioloa.

Kaupat voisivat esityksen mukaan olla auki sunnuntaisin nykyisten kesäkuukausien ja joulukuun lisäksi myös toukokuussa ja marraskuussa.

Pienet alle neljänsadan neliömetrin myymälät saisivat olla sunnuntaisin auki ympäri vuoden kello 12:sta kello 21:een. Samalla esitetään vapaata sunnuntai aukioloa myös huonekalu- ja autokaupoille sekä partureille ja kampaamoille.

Esitys noudattaa johdonmukaisesti linjaa, jolla maamme viimeaikaiset hallitukset ovat kokoomusministerien aloitteesta pyrkineet vähä vähältä murtamaan yhteiseen lepopäivään liittyviä inhimillisiä arvoja.

Kun kaupan aukiolorajoituksia puretaan, ilmiö laajenee sieltä väistämättä muillekin aloille, kuten lakiesityksen partureita ja kampaamoita koskeva kohta selvästi osoittaa. Ennen pitkää yhteiskunta toimii täysillä läpi viikon. Päädytään non stop -yhteiskuntaan, jossa ei tunneta yhteisiä lepopäiviä, ei mitään vaihteen varjoa.

Uskooko hallitus tosissaan, että tällä tavalla parannetaan suomalaisen yhteiskunnan henkistä hyvinvointia? Yleisesti on tiedossa, että suomalainen yhteiskunta ei voi hyvin. Jo noin puolet työikäisestä väestöstä kärsii ajoittain työuupumuksesta.

Nuoret voivat pahoin, juopottelevat ja kiusaavat toinen toistaan kouluissa. Vanhukset on unohdettu yksinäisyyteen odottamaan kuolemaa ja psykiatristen sairaaloiden potilaita on siirretty sankoin joukoin niin sanottuun avohoitoon katuja mittailemaan.

On käynyt selvääkin selvemmäksi, että kysymys ei ole ensi sijassa yksilön vaan koko yhteiskunnan sairauksista.

Globalisoituneen talouden myötä koko yhteiskunta on radikaalisti vieraantumassa ihmisestä ja ihmisyydestä. Ihmisen luontaiset tarpeet on alistettu tehokkuuden ja talouselämän vaatimuksille. Kuitenkin ihmisen hyvinvointi vaatii hiljaisuutta, joutenoloa ja arkirutiinin katkaisevia juhlia.

Nykyään on olemassa tieteellistä ajan tutkimusta. Senkin perusteella tiedetään, että ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua.

Ei riitä, että jokainen yksilö ryhmittää aikansa haluamallaan tavalla, vaan tarvitaan myös kaikille yhteistä ajan rytmiä. Vasta se mahdollistaa yhteiset juhlat, yhteiset harrastukset, yhteiset tapaamiset ja koko kulttuurin kokemisen yhteisenä asiana.

Suomalainen yhteiskunta ei hyödy edes taloudellisesti vähääkään sunnuntaikaupasta. Rahaa ei tule mistään lisää. Se vain jakautuu eri tavalla.

Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin, ja jäljelle jäävät suuret kauppaketjut mammuttimaisine marketteineen. Lopulta laskun maksaa kuluttaja sekä kohonneina hintoina että yhteisen elämänlaadun olennaisena heikkenemisenä.

Ovatko päättäjät tietoisia, mitä ovat tekemässä horjuttaessaan yhteisen lepopäivän asemaa? Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi.

Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään. Siksi sitä perustellaan 5. Mooseksen kirjassa sanoin: "Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin." Siis myös "sinä itse", työnantaja, olet levon tarpeessa.

On syytä muistaa, että myös ne, jotka tänä päivänä hyötyvät globaalista taloudesta, pääomapiirit ja osakkeenomistajat, kärsivät yksilöinä aivan samoista psyykkisistä ongelmista kuin muukin väestö.

Jo Vanhassa testamentissa on nähty kirkkaasti se, että kaupankäynti sapattina tuhoaa lepopäivän ytimen. Siellä on nähty yhtä kirkkaasti myös se, millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus.

Siksi profeetta Aamos hyökkää aikansa rahamiehiä vastaan, jotka sanovat: "Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa, milloin sapatti, että saamme avata varastot?" (Aam. 8:5).

Aamoksen hyökkäyksen kohteena ovat suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon." He haluavat ottaa kaiken irti myös ajasta, päästä eroon taloudellisesti näennäisen hyödyttömistä juhla- ja lepopäivistä saadakseen näin "varattomat valtaansa rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla."

Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?

Wille Riekkinen, Kuopion hiippakunnan piispa.
Timo Veijola, Vanhan testamentin tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto.

Helsingin Sanomat, Mielipide, tiistaina 16. toukokuuta 2000.
Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän.


Lue myös!

Mitä kokoomusrouvilla on raamattua vastaan?
Viikon kommentit, Keski-Suomen viikko, torstaina 18. toukokuuta 2000. Toverin kaveri.



tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 

 

 

 

 

 



loppuvatko tavarat kaupasta?

kuvat: Pertti Manninen, Helsinkija Jyväskylä toukokuussa 1999.

 

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

 

 

 

 

 



tämä meno joka päivälle?

 

 


Arkisto 2008.


2008-12-01  maanantai  (907)
  "Ammattiyhdistysliikkeen alennustila". PAMin Ann Selin myi jäsenistönsä sunnuntaikaupan aukioloajoista ... Kuva!
"Suomalainen todellisuus. Materian totemi houkuttelee asiakkaita 1. adventtina". Kuva eilen sunnuntaina 2008-11-30 klo 17:02.

"Suomalainen todellisuus. Materian totemi houkuttelee asiakkaita 1. adventtina". Keski-Suomi. Jyväskylä. Seppälä. City-Market. Kuva sunnuntaina 2008-11-30 klo 17:02 Maaseurakunnan hautausmaan suunnasta. Pertti Manninen.

Extra! Nettisanomien sivu toukokuulta 2000:  Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.
Piispa Wille Riekkisen ja professori Timo Veijolan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: "Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän".
 
"...ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyödyllistä, kun aika ei ole yhtä ja samaa loputonta janaa, vaan että se jakautuu ihmisen mittaisiin, pienempiin jaksoihin, jotka luovat elämään säännöllistä vaihtelua."
"Lepopäivää ei kannata suojella vain siksi, että se on säädetty Raamatussa, vaan siksi, että se on osoittautunut vuosituhansien saatossa ihmistä suojelevaksi instituutioksi."
"Vanhan testamentin sapattikäsky on maailman vanhin työsuojelulaki. Sen tarkoituksena on suojella raskaisiin töihin pakotettuja ihmisryhmiä, mutta sen lisäksi myös työn teettäjiä itseään."
"... millaisista motiiveista lepopäivän horjuttaminen nousee. Taustalla on ihmisen pohjaton ahneus."
"Pienet perheyritykset ja erikoistavarakaupat ajetaan kohtuuttomalla kilpailulla henkihieveriin..."
"...suurliikemiehet, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kaatamaan kilpailijansa. He "polkevat vähävaraisia ja ajavat maaseudun köyhät perikatoon."
"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?"
Ahneus tuhoaa yhteisen lepopäivän. Mielipidekirjoitus toukokuussa 2000. 
Kauppojen sunnuntaiaukiolojen lisäys.
  
Kahvilassa kirjoitettua. Tapahtui perjantaina 2008-11-21. Kauppojen sunnuntaiaukiolo ym. 
--
klo 14.30

"Olen kaupassa töissä,
en ymmärrä kuinka heikko liitto meillä on,
sunnuntaiaukiolo tappaa pienet liikkeet, jo nyt monet olisivat sulkeneet ellei sunnuntaiaukioloja olisi ollut niillä,
minä voisin aivan hyvin käydä kaupassa perjantaina ja lauantaina ja pitää sunnuntain vapaana,

perheiden yhteinen aika vähenee,
nyt ne joutuvat ottamaan posteja ja pian kai kukkakaupoiksikin ja kahviloiksi muuttuvat,

miten sinun vanhempasi?"

"Äiti jäi työttömäksi kuukausi sitten, firma teki konkurssin, hän oli ollut samassa paikassa lähes 40 vuotta, (akateemisesti koulutettu)
no on se Kuokkalassakin, siinäkin talossa on enemmistö maahanmuuttajia,
törmäsin pimeässä makaavaan mieheen, siivooja siivoo raput 5:ltä."

"Ai niitä siivotaankin".

Kahden nuoren miehen keskustelua saunan .lauteilla.
Peurungan saunassa perjantaina 2008-12-21

Pertti Manninen (myöhemmin).

--

"Ammattiyhdistysliikkeen alennustila". PAMin Ann Selin myi jäsenistönsä sunnuntaikaupan aukioloajoista päästäkseen ehdokkaaksi SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi. Keskisuomalaisen uutisotsikot rinnakkain tänään torstaina 2008-11-20 klo 08:22. Kuva tärähtänyt järkytyksestä. Pertti Manninen.

"Ammattiyhdistysliikkeen alennustila".
Lyly tai Selin Ihalaisen seuraajaksi & Sunnuntaikaupasta syntymässä sopu. 
Keskisuomalaisen uutisotsikot rinnakkain tänään torstaina 2008-11-20 klo 08:22. Kuva tärähtänyt järkytyksestä. Pertti Manninen.

"Entäs se paljon puhuttu yt-ala?" Sarjakuva



2009
Sanomanetti keskiviikko 2009-05-20. N:o 982. "Tuulitukka eli liinaharja".

Isonna!
"Tuulitukka eli liinaharja".
Keski-Suomi. Jyväskylä. Sepänkatu. Keskiviikkona 2009-05-20 klo 13:16. Kuva Pertti Manninen.
Katso myös!
Samassa paikassa toiseen suuntaan "Luottamus lujasti" sanomanetti.fi/2007/06/01 - Katso myös! "Mopotyttö".
sanomanetti.fi/2005/09/29

24 hours in pictures (15 pictures) 20 May 2009: A selection of the best images from around the world guardian.co.uk/news/gallery/2009/may/20


Sanomanetti tiistai 2009-05-19. N:o 981

Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Eurovaalit - vaalien irvikuva. Tulossa!
Vaalilakiuudistus - demokratian irvikuva. Tulossa! - Äänikynnys uhkaa demokratiaa! Lue!


Tiistai 2009-05-19
Pelon ilmapiiri Laukaassa. Kuka erotetaan seuraavaksi? Lue!
Äiti ja lapsi
Äitien päivä 2000 - 2001 - 2002 2003 - 2004 - 2005- 2006 - 2007 2008

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Vanhanen

Haku arkistosta

Sanomanetti
1999 alkaen
 
Ajankuvia toukokuu 2009. Metsä - Tehdas - Pelto - Liikenne -Järvi - Kirjasto - Kauppa - Nuoriso - Kiilto - Harakka - Selkä
Pappa. Sanomanetti tiistaina 2009-05-19.  
Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta ja satama. Maanantaina, Erikan päivänä, 2009-05-18 klo 15:05-15:44. Kuvat Pertti Manninen.

Sanomanetti tiistaina 2009-05-19.
Muut lehdet.
Laukaan ympäristönsuojelusihteeri erotettiin. Laukaa-Konnevesi. Jussi Miettinen. Torstai 2009-05-14.

Laukaan ympäristönsuojelusihteeri erotettiin.

Laukaan ympäristönsuojelusihteeri Eija Syrjälä on erotettu virastaan. Syrjälän virkasuhteen on purkanut maankäyttöosaston esimies kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala johtavan terveystarkastajan Jukka Lappalaisen esityksestä.

Syynä virkasuhteen purkamiseen on väärien tietojen, tulkintojen ja syytösten levittäminen kunnan sisällä tai sen ulkopuolella. Työnantaja katsoo Syrjälän esittäneen omia mielipiteitään kunnan ympäristönsuojelun kantana ilman, että kaavoitus- ja rakennuslautakunta on ottanut asiaan kantaa tai tehnyt siitä virallista päätöstä.

Syrjälä on saanut toiminnastaan aiemmin kaksi varoitusta, joista ensimmäinen annettiin syksyllä 2006. Hän ei ole kuitenkaan työnantajan mukaan muuttanut toimintatapojaan. Huhtikuussa Syrjälä pyrki vaikuttamaan Keski-Laukaan eteläosan yleiskaavan valmistumiseen esimiehen selän takana.

”Menettelyllään Eija Syrjälä asetti koko yleiskaavaprosessin ja kaavan laillisuuden kyseenalaiseksi, ja tämä olisi voinut johtaa kunnan ja kunnassa toimivien yritysten kannalta tärkeän kaavahankkeen oleelliseen viivästymiseen sekä turhiin ja kalliisiin lisäkustannuksiin”, Ala-Tauriala toteaa virkasuhteen purkamisperusteissa.

Kunta katsookin, että Syrjälä on toiminnallaan menettänyt julkisen viranhoitoon vaadittavan luottamuksen.

Eija Syrjälä ei halua kommentoida virkasuhteen purkamisen syitä ennen seuraavaa kunnanhallituksen kokousta. Syrjälä pitää virkasuhteen purkamista laittomana ja aikoo valittaa siitä, mikäli kunnanhallitus ei puutu asiaan.

”Toivon omasta puolestani, että asia selvitettäisiin kunnan sisällä Sydämellisen Laukaan hengessä lakeja, sopimuksia ja henkilöstöstrategiaa noudattaen. Kunnanhallituksen ja valtuuston edustajat ovat ylläpitäneet avointa keskustelua asioiden selvittämiseksi ja varmasti harkinneet asiaa myös kunnan imagon ja taloustilanteen kannalta”, Syrjälä toteaa.

Osapuolilla on erilaiset näkemykset siitä, onko kunnanhallituksella asiassa otto-oikeus, eli mahdollisuus puuttua virkasuhteen purkamiseen. Syrjälän mukaan tällainen mahdollisuus on, kun taas Ala-Taurialan mielestä otto-oikeutta on käytetty lautakunnassa, eikä asiaa voida enää voida kunnanhallitukseen.

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta käsitteli virkasuhteen purkamista viime viikolla ja totesi purkuperusteet viranhaltijalain mukaisiksi. Kokouksessa kuultiin virkasuhde- ja henkilöstöasioiden asiantuntijana Laukaan kunnan henkilöstöjohtaja Erkki Jäppistä.

Erottamisen taustalla on muun muassa pitkä kiista kunnan ympäristöhallinnon organisaatiomallista ja työnjaosta ympäristönsuojelun siirryttyä kaavoitus- ja rakennuslautakunnan alaisuuteen vuonna 2005. Näkemyseroja on esiintynyt niin lähimpien kuin ylempienkin esimiesten kanssa.

Viime talvena Keski-Suomen työsuojelupiiri on tutkinut, onko kunta syyllistynyt työntekijänsä häirintään tai muuhun epäasialliseen kohteluun. Työsuojelupiiri totesi joulukuussa, että kunta ei ole kohdellut Syrjälää väärin. Sen mukaan kyse on ollut työn organisointiin ja työnantajan toimintavelvollisuuksiin kuuluvista työnjohdollisista toimista sekä ympäristönsuojelusihteerin ja työnantajan välisistä näkemyseroista.

Eija Syrjälä on työskennellyt Laukaan kunnassa vuodesta 1987 lähtien.

Laukaan ympäristönsuojelusihteeri erotettiin. Laukaa-Konnevesi. Jussi Miettinen. Torstai 2009-05-14


Lue myös!

Laukaa-Konnevesi. Toimittajalta. Arja Korpela.
Herra iso herra. "Pari vuotta sitten kunnassa oli esillä ympäristötoimenjohtajan viran lakkauttaminen tehtävien vähennyttyä ja säästöjä etsittäessä. Joku toinen olisi tuossa tilanteessa nöyrtynyt, mutta ei Virtanen." Torstai 2007-01-04.
http://www.sanomanetti.fi/2007/01/06/paak.htm

Kommentti Laukaa-Konnevesi-lehden päätoimittaja Arja Korpelan kirjoitukseen Herra iso herra:
Suomessa kansalaisille kuuluu oikeus taistella työpaikkansa puolesta eikä nöyrtyä painostuksen edessä.
"Jotenkin herää pelko, että hän kirjoituksellaan aloittaa uuden ajojahdin kunnan palveluksessa olevaa henkilöä kohtaan ja että hänellä on joidenkin näkymätön tuki takanaan."
Sanomanetti. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 2007-01-06.
http://www.sanomanetti.fi/2007/01/06/paak.htm#suomessa

Laukaan malli: Kunta lahjoittaa ilmaiseksi 67 hehtaarin alueen Laukaan Peurunkagolf Oy:lle maakaupaksi naamioiden. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja myyjänä ja ostajana.
"Kokoukseen myyntiä puoltavan esityksen oli tehnyt kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala." Sanomanetti Torstai 2007-04-05.
http://www.sanomanetti.fi/2007/04/05/etusivu.html#laukaan

Laukaassa haisee. Osa 2. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia pahimmillaan. Lyhyt pääkirjoitus. Pellosta rantaan. "Eri kirjoittajat tuovat uutta valaistusta asiaan. Asia haisee entistä enemmän. Päätöksenteossa mukana olleiden toiminta ei kestä tarkastelua. Esittely (kunnanjohtaja Esko Koliseva) on ollut ala-arvoista ja painostus kunnanhallituksessa (kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Parkkonen) aistittavaa näin härskin lopputuloksen saavuttamiseksi. Torstaina 2007-04-12.
http://www.sanomanetti.fi/2007/04/13/etusivu.html#laukaassa


Lue myös!

Sattumalta säilynyttä. 1985.

PUHEENVUORO KIRKKONUMMEN TALOUSARVIOKOKOUKSESSA LAUANTAINA JOULUKUUN 14. PÄIVÄNÄ 1985. Pertti Manninen. Katkelma:

Lopuksi parin viikon vanhaa Paavo Uusitalon tekstiä. Tähän ei amatöörillä ole enää mitään lisättävää.

“Kaupunkiympäristön laadusta on pyritty huolehtimaan kaavoituksen, muun rakentamiseen liittyvän ohjauksen ja rakennussuojelun avulla. Nämä keinot eivät ole merkityksettömiä. Ne eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä ehkäisemään kaupunkiympäristön köyhtymistä. Juridisessa mielessä periaatteessa samat käytettävissä olevat keinot näyttävät lisäksi johtavan eri kunnissa varsin erilaisiin tuloksiin.”

“Ympäristöstään tietoinen, pätevän virkamiehistön omaava ja taloudellisesti vahva kunta voi toki vaikuttaa rakennetun ympäristönsä laatuun. Monet kunnat eivät kuitenkaan ole taloudellisesti vahvoja ja ympäristöarvot jauhautuvat lyhyen tähtäyksen etulaskelmien puristuksessa.”

“Korruptiosta kertovia dokumentteja on monin verroin enemmän kaupunkien rakennuskannassa ja vahvistetuissa kaavoissa kuin raastuvanoikeuksien arkistoissa.”

PUHEENVUORO KIRKKONUMMEN TALOUSARVIOKOKOUKSESSA LAUANTAINA JOULUKUUN 14. PÄIVÄNÄ 1985.

Kokonaan:
http://www.sanomanetti.fi/2008/05/01/puheenvuoro19851214.htm




Laukaan ympäristönsuojelusihteeri erotettiin. Laukaa-Konnevesi. Jussi Miettinen. Torstai 2009-05-14. Isonna!

News World news Sri Lanka Body of Tamil Tigers leader discovered Sri Lankan TV broadcasts images of corpse said to be that of Velupillai Prabhakaran as civil war is declared over Matthew Weaver and agencies guardian.co.uk, Tuesday 19 May 2009 08.55 BST

News World news China Last Tiananmen Square 'hooligan' released from jail in China Liu Zhihua last to be freed of those jailed on hooliganism charge following Tiananmen Square protests 20 years ago AP guardian.co.uk, Tuesday 19 May 2009 16.01 BST

News Science Fossil Ida Fossil Ida at a glance Key facts about the most complete primate fossil ever discovered James Randerson guardian.co.uk, Tuesday 19 May 2009 15.30 BST



Sanomanetti tiistaina 2009-05-19.
Muut lehdet.
Elokuvalippujen hinnat karanneet. Keskisuomalainen. Mielipiteet. Riku Hjelt. Torstai 2009-05-14.

Elokuvalippujen hinnat karanneet

Tekeekö mieli elokuviin? Minkälaisen elokuvan valitset?
11 euroa maksavan lipun 3D-animaatioon?
Vai kenties 9 euroa maksavan lipun tavalliseen elokuvaan?

Ei siis mikään ihme, että elokuvissa käyvät nuoret valittavat viikko- tai kuukausirahojensa pienuutta.
Elokuvalippujen hinnat ovat viime aikoina nousseet päätähuimaaviksi. Arkisin ennen klo 17 ne maksavat 6,80 euroa, klo 17 jälkeen 9 euroa ja viikonloppuisin peräti 10 euroa! Nämä uudet 3D-elokuvat maksavat 11 euroa.

Itse käyn harvoin elokuvissa. Minulla ei ole suuria "tuloja", joten jos kävisin elokuvissa säännöllisesti, menisivät kaikki käyttörahani siihen. Minusta yksinkertaisesti 9 euroa vain on liian kallis.
En haluaisi kuulostaa vanhoilliselta, mutta miettikää, paljonko maksoi tavallinen lippu markan aikana. Vaikka lippu maksaakin nykyään paljon, monet hyväksyvät sen ja käyvät silti elokuvissa. Kävisin itsekin, jos lippu olisi muutaman euron halvempi. Mitä jos elokuva oli huono ja ajattelee, että sinne meni sekin 9 euroa?

On toki ymmärrettävää, että on lama-aika ja kaikki maksaa paljon, mutta olisipa edes yksi asia, joka ei maksaisi paljon.
Te, jotka olette kyllästyneet kalliisiin elokuvalippuihin: antakaa vain palautetta Finnkinolle. Palautetta he nimenomaan tarvitsevat.

RIKU HJELT

8. lk
Jyväskylä, Palokka

Elokuvalippujen hinnat karanneet. Keskisuomalainen. Mielipiteet. Riku Hjelt. Torstai 2009-05-14.



Lue myös!

Elokuvalipulla kohtuuton hinta. Keskisuomalainen. Mielipiteet. Torstaina 10.02.2005.
ANNI JÄMSEN Palokan koulu, 8B Jyväskylän maalaiskunta.
http://www.sanomanetti.fi/2005/03/10/elokuvalippu.htm


Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Sanomanetti.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com


Arkisto:

Lauantai 2008-04-26



"Puinen kissa kaupan ovella kiinnittämässä huomiota vaihtoehtoisiin tuotteisiin". Kuva: Pertti Manninen eilen perjantaina 2008-04-25 iltapäivällä. Jyväskylä. Kauppakatu. Laajenna!

Suuri vaalilakiuudistus Nettisanomissa tällä viikolla:

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Torstai 2008-04-24


Oikaisu! Perjantai 2008-04-25

Jälkisana perjantaina 2008-04-25.
Perjantai 2008-04-25

Lauantai 2008-04-26 Muut lehdet. Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Ville Hänninen. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26.

Äänikynnys uhkaa demokratiaa.

Odotettu ehdotus eduskuntavaalien paikkajaon uudistamiseksi on nyt nk. puoluesihteerikomiteassa muuttunutkin pöyristyttäväksi hyökkäykseksi kansanvaltaa vastaan.

Esitetyn äänikynnyksen – valtakunnallisesti 3,5 prosenttia, vaalipiirikohtaisesti 12 prosenttia – ja vaaliliittojen kieltämisen ilmeinen tarkoitus on estää uusien poliittisten voimien synty ja keskittää siten kaikki valta tämänhetkisille eduskuntapuolueille aina hamaan ikuisuuteen.

Vaaliuudistuksen alkuperäinen tarkoitus oli laskea niin sanottua piilevää äänikynnystä, mutta nyt tarjottu malli päinvastoin nostaa läpipääsyn rajaa yhdessätoista vaalipiirissä viidestätoista. Esimerkiksi uudella maalla kansanedustajapaikkaan on tähän asti riittänyt noin kolme prosenttia vaalipiirin äänistä ja Helsingissäkin vajaat viisi prosenttia.

Nämä alhaisen äänikynnyksen vaalipiirit ovat olleet pienille ja erityisesti uusille puolueille välttämätön henkireikä, joka nyt suljetaan.

Puolueiden ulkopuoliset ehdokaslistat asetetaan täysin mahdottomaan asemaan. Näin demokratia heikkenee ja vaihtoehtojen vähetessä äänestysaktiivisuus ja yleinen kiinnostus politiikkaan tulevat taatusti laskemaan entisestään.

Äänikynnystä ei voi mitenkään perustella demokratian kannalta. Se on tahallinen keino heikentää vaalien suhteellisuutta ja oikeudenmukaisuutta, ja se tekee eri ehdokkaille annetuista äänistä eriarvoisia.

Se, että jopa yli 100 000 ihmisenäänet mitätöidään vain sillä perusteella, että he ovat äänestäneet ”väärää” puoluetta. on diktatuuria eikä demokratiaa.

Vilpittömästi toteutettuna uudistus olisi voinut poistaa vaalijärjestelmän rasitteina pitkään olleita epäoikeudenmukaisuuksia. Nyt puolueiden röyhkeys uhkaa kuitenkin suistaa meidät synkälle tielle. Toivottavasti eduskunta vielä torjuu tämän katastrofin.

Ville Hänninen
valt. yo Helsinki


Äänikynnys uhkaa demokratiaa. Mielipide. Helsingin Sanomat. Lauantai 2008-04-26.




Kuva: "Tuija Brax, oikeusministeri. Vihr" ei pysty pidättämään itseensätyytyväisyyttään antaessaan vaalilainmuutoslausuntoa Ylelle. Kuva: Pertti Manninen tänään torstaina 2008-04-24.

Torstai 2008-04-24

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Jollei tätä nykyinen vaalilainsäädäntö takaakaan, mikäpä takaisi, niin ei sitä kuitenkaan iljettävän kirkkaalla ja onnellisella naamalla ja asenteella pidä mennä huonontamaankaan. Kaikki äänikynnykset halventavat demokratiaa. Jos jollain alueella (vaalipiirissä) syntyy kansanliike, joka saisi vaikkapa kolmanneksen sen vaalipiirin äänistä, niin pois pois eduskunnasta näitä sementoituneita ja dementoituneita puolueita kiusaamasta. Ja pienten ryhmien vaaliliitotkin pitäisi kieltää, kun ei muka tiedetä kenelle ääni menee. Kyllä äänestäjä tietää, ettei se ainakaan mene sinne, minne hän ei sitä suurin surminkaan halua. Että tällainen "oikeusministeri" meillä nyt on jakamassa euforiassaan näitä lausuntoja.
Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. Torstai 2008-04-24.

Lue myös! Suomalainen polttouhri.
"Ohjelmassa haastateltiin myös nykyistä likaisen työn tekijää, oikeusministeriä nimeltään Tuija Brax. ... nyt hän oli omaksunut tosi ällöttävän, silloisten ja nykyistenkin päättäjien perseennuolemisen. Aivan kirkkaalla naamalla hän väitti, että lamavelallisten asia on hoidettu hyvin ja että “ulkomailtakin tullaan tutustumaan tähän maailmassa ainutlaatuiseen velallisten armahtamiseen”. Pääkirjoitus 2008-02-19.





Sanomanetti maanantai 2009-05-18. N:o 980


Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Kymmenen vuotta sitten.

Lätkäfanin hurma ja humala. Kuva


Maanantai 2009-05-18
Eurovaalit - vaalien irvikuva, jos ja kun äänestysprosentti jää 30:een. Vaaleissa äänestetään Vanhasen ruusuisesta menneisyydestä ja ryysyisestä tulevaisuudesta! Tulossa!
Äiti ja lapsi
Äitien päivä 2000 - 2001 - 2002 2003 - 2004 - 2005- 2006 - 2007 2008

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Vanhanen

 
Ajankuvia toukokuu 2009. Potkurikone - Varis - Lento - Harakka - Satama - Kosteikko - Vanhus - Rautakauppa - Koulu.
Sanomanetti maanantaina 2009-05-18.  
Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta ja satama. Maanantaina, Erikan päivänä, 2009-05-18 klo 11:43-13:45. Kuvat Pertti Manninen.

News Media New York Times New York Times columnist caught in plagiarism row Maureen Dowd's column features paragraph virtually identical to passage written by Talking Points Memo blogger Ed Pilkington in New York guardian.co.uk, Monday 18 May 2009 18.03 BST


Kommentti: Ainahan näitä sattuu. Joku vuosi sitten nyt taas Jyväskylän valtuustossa vaikuttava Katja Sorri kopioi häikäilemättä lappilaislmatkailulehteä kertoessaan liikunnan ihanuudesta. Jäätyään kiinni hän yritti vielä väittää, että oli korkeintaan lukenut kyseisen artikkelin, mutta Suur-Jyväskylän lehti julkaisi molemmat rinnakkain ja antoi välittömästi potkut kolumnistilleen. Sorri oli muuttanut joitakin sanoja ja yritti kiemurrella asiassa. Ikinä hän ei kai ole pyytänyt anteeksi käytöstään keneltäkään ja nyt tämä eetikko sitten päättää Jyväskylän asioista, onhan hän siihen saanut valtakirjan. Sanomanetti. Pertti Manninen.


Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Sanomanetti.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com






 Sanomanetti torstaina 2009-04-23
TV-dokumentti: Jouni Backman ja Tuija Brax suunnittelevat sähköistä äänestystä.

"TV-dokumentti: Jouni Backman ja Tuija Brax suunnittelevat sähköistä äänestystä." Kuvat keskiviikkona 2009-04-22 klo 20:00 alkaneesta "dokumenttisarjasta" IT, jossa esitellään sähköiseen äänestyskokeiluun johtaneita syitä. Johtaja Jouni Backman (sdp) vastasi tästä 1 miljoona euroa maksaneesta fiaskosta toimittajan TietoEnatorin edustajana ja oikeusministeri Tuija Brax (vihr) hurmahenkisen Matti Vanhasen (kesk) hallituksen oikeusministerinä tilaajana. Kuvissa Backman selostaa myyntistraregiaansa;" Ajattelin vain ehdottaa, että heitän jotain soopaa tietokoneista ..." ja Brax esittelee ideaansa pääministerille: "Luoja, miten ideoita pukkaa!". Pääministeri innostui asiasta niiin, että ehdotti julkisesti, ihan oikeasti, että sähköinen äänestys mahdollistaisi ennakkoäänestyksen tuloksen julkistamisen päivittäin, jotta "olisi kivaa ja jännää". Kokeilun jälkeen oikeusministeri Tuija Brax ei uskaltanut tulla tänään Eduskunnan televisioidulle kyselytunnille. Vaisu harmaa pääministeri onnistui olemaan vastaamatta edustaja Heidi Hautalan (vihr) Kiinan ihmisoikeuksia koskevaan kysymykseen. Hautala tivasi Vanhaselta, mitä mieltä tämä itse on asiasta, kun aina piiloutuu nykyisin järjestöjen kantoihin, toisin kuin vielä 30-kymppisenä nuorena toimittajana haukkuessaan järjestöt maanrakoon. Kirjoitus Baltic Star. Puhemies Sauli Niinistö (kok) armahti Matti Vanhasen, kun eväsi alamaiskatselijoita halveksien Heidi Hautalan jatkokysymyksen. Torstaina 2009-04-23 pääkuva ja -kirjoitus. Pertti Manninen. Isonna!


Arkisto: Yksi tai kaksi on joukosta poissa. Selviä ja hiukan epäselviäkin kuvia Ylen uutislähetyksestä, johon vastuunpakoilija oikeusministeri Tuija Brax ei uskaltanut tulla. Tänään keskiviikkona 2008-10-29. Katso!



Sanomanetti torstaina 2009-04-23
TV-dokumentti: Paul Wolfowitz esittelee köyhyyden poistamisohjelmaansa tultuaan nimitetyksi Maailman pankin johtajaksi. (SVT2 keskiviikkona 2009-04-22 yöllä.)
"Tietyt asiat ovat ilmeisiä, tavoitteena on vähentää köyhyyttä." "Kun kaikki köyhät on tapettu ei köyhyyttä enää ole."
"Vissa saker är uppenbara. Som att målet är att minska fattigdomen." "När de fattiga har dödats Finns ingen fattigdom mer"

TV-dokumentti: Paul Wolfowitz esittelee köyhyyden poistamisohjelmaansa tultuaan nimitetyksi Maailman pankin johtajaksi. Kuvat keskiviikkona 2009-04-22 yöllä (Suomen aikaa) dokumenttisarjasta Världen, osa "En torped ber om ursäkt" - Torpeedo pyytää anteeksi. Siinä entinen torpeedo John Perkins kertoo USA:n likaisesta pelistä, jossa tapettiin valtion päämiehiä lento-onnettomuuksiksi naamioiden ja paljosta muusta, Katso ohjelman esittelyteksti. Ensimmäinen sitaatti Wolfowitzin, toinen Perkinsin. Kuvat Pertti Manninen SVT2-UR:n lähetyksestä. Sanomanetti torstaina 2009-04-23. Isonna! Lue myös! Sanomanetti 2005-03-19





Sanomanetti sunnuntai 2009-05-10. Äitien päivä. N:o 979


Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti


Sunnuntai 2009-05-10
" ...muistakaa omaa äitiä, elävää tai poisnukkunutta.
Muistakaa myös muita äitejä. Ruusu tai ruusubegonia äitienpäivänä kirvoittaa kyynelen saajan ja antajan poskelle."
Äiti ja lapsi
Äitien päivä 2000 - 2001 - 2002 2003 - 2004 - 2005- 2006 - 2007 2008

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Vanhanen

 
Sanomanetti sunnuntaina 2009-05-10. Vappu 2009. Äitejä, lapsia ja hiukan isiäkin. Suomalainen karnevaali alkaa ... jatkuu ... jatkuu ... jatkuu ... jatkuu
Vappu 2009. Äitejä, lapsia ja hiukan isiäkin. 1. Tulo. 2. Olo. 3. Olo. 4. Lähtö.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Ilmarisenkatu - Aren aukio - Kauppakatu - Kirkkopuiston kioskikahvio - Asemakatu. Kauppakatu. Perjantaina 2009-05-01 klo 11:35-12:47. Kuvat Pertti Manninen.

Sanomanetti sunnuntai 2009-05-10. Äitien päivä.
"Kukkia äidille". PLANTAGEN perjantaina 2009-05-08 klo 16:54.

Sanomanetti sunnuntaina 2009-05-10.
"Kukkia äidille". PLANTAGEN perjantaina 2009-05-08 klo 16:54.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Laukaantie. Perjantaina 2009-05-08 klo 16:54. Kuva Pertti Manninen.


News World news Russia Vladimir Putin signals he is pondering a presidential comeback in 2012 Luke Harding in Moscow guardian.co.uk, Sunday 10 May 2009 20.02 BST

News World news Pakistan Pakistani civilians flee Swat valley as major ground offensive draws closer • Army orders residents to leave during lull in fighting • Exodus prompts warning of humanitarian crisis Declan Walsh in Islamabad and Sana ul Haq in Mingora guardian.co.uk, Sunday 10 May 2009 23.03 BST

Comment is free Sharia solution Editorial guardian.co.uk, Sunday 10 May 2009 23.39 BST

Comment is free Cif America Don't try Bush officials for torture John Bolton is right that Obama should quash Spain's prosecution of Bush officials – just not for the right reasons http://www.guardian.co.uk/commentisfree/cifamerica/2009/may/08/john-bolton-obama-torture-spain

Comment is free We cannot abandon British terror victims The government's reluctance to support innocent Britons caught up in overseas terrorist attacks is profoundly shameful http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/may/11/british-terror-victims-mumbai

News World news Afghanistan Phosphorus claim after fatal air strikes in Afghanistan Jon Boone in Kabul The Guardian, Monday 11 May 2009 http://www.guardian.co.uk/world/2009/may/10/afghanistan-attacks-phosphorus-investigation

News World news Our man at Bilderberg: in pursuit of the world's most powerful cabal Once a year, it is rumoured, the global elite gather at a luxury hotel to chew the fat and fine-tune their secret plans for world domination. We sent Charlie Skelton in pursuit Read Charlie Skelton's second Bilderberg dispatch Charlie Skelton guardian.co.uk, Wednesday 13 May 2009 13.24 BST

News World news Greece Our man at Bilderberg: Close, but still no cabal With the annual secret meeting of the global elite only hours away, the shadowy corporatocracy remains tantalisingly elusive, writes Charlie Skelton Charlie Skelton guardian.co.uk, Wednesday 13 May 2009 17.47 BST

News Media PDA @Thinking Digital: 'Newspapers are dead' Newsweek writer Dan Lyons says that newspapers are in denial about their collapsing business and will never recover. http://www.guardian.co.uk/media/pda/2009/may/14/newspapers-blogging

News Media Greenslade The Economist: news will survive newspapers Posted by Roy Greenslade Thursday 14 May 2009 18.54 BST guardian.co.uk
http://www.guardian.co.uk/media/greenslade/2009/may/14/downturn-digital-media

Leaders Media The rebirth of news May 14th 2009 From The Economist print edition The internet is killing newspapers and giving birth to a new sort of news business
http://www.economist.com/opinion/displaystory.cfm?story_id=13649304

Sport Football Premier League United retain Premier League crown after goalless finale at Old Trafford Premier League Manchester United 0 Arsenal 0 Paul Wilson at Old Trafford guardian.co.uk, Saturday 16 May 2009 15.35 BST

Sport Football Premier League Manchester United clinch the title in a manner in keeping with their season As befitted their campaign as a whole, Ferguson's side did only what was needed and amid the odd murmur of dissent Posted by Kevin McCarra at Old Trafford Saturday 16 May 2009 15.11 BST guardian.co.uk



Vuosi sitten: Sunnuntai. 2008-05-11. "Tänään on ensimmäinen äitienpäiväni, jolloin en voikaan viedä ruusua äidille kotiin."
Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. 2001.
Äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina ja lätkän MM:ää pelataan samana päivänä. Myös formulaa ajetaan. Voittako vääryys aina? Tähän kysymykseen voi yhä ajankohtaisesti tutustua Kaari Utrion ja Noam Chomskyn artikkeleissa. Vaikka heidän esittämänsä kysymykset ovat elämän eri alueilta ja eri mittakaavoista, pohjimmiltaan ne ovat hämmästyttävän samanlaisia. Vahvempi voittaa aina, vai voittaako? Jos tällaiset rohkeat ihmiset puuttuisivat kysymyksineen, olisimme kaikkitietävien keskinkertaisten kyynikkojen armoilla, jotka nauravat partaansa, kun kiinnitämme kaiken huomiomme maailman tärkeimpään viihteeseen. Siis kaiken huomiomme.
Edellä olevasta kirjurin roolista aivan henkilökohtaista: muistakaa omaa äitiä, elävää tai poisnukkunutta. Muistakaa myös muita äitejä. Ruusu tai ruusubegonia äitienpäivänä kirvoittaa kyynelen saajan ja antajan poskelle. Pertti Manninen 10.05.01 sanomanetti.fi 2001/05/10
Torstai 2009-03-05. Äidin syntymäpäivänä. Tänään on kulunut 93 vuotta äidin syntymästä ja 15 kuukautta kuolemasta. Pertti Manninen.


2006 Kuva: Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä. 2006/03/05/etusivu.htm
 

Sanomanetti lauantai 2009-05-09. Voiton päivä. N:o 978

Arkisto 2005. Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005. www.sanomanetti.fi/2005/05/10/kuvasupernova.htm

Sanomanetti perjantai 2009-05-08. N:o 977

Sanomisen ja julkaisemisen 
vapautta
vuodesta 1999.

Uusin lehti

Kymmenen vuotta sitten.
Lätkäfanin hurma ja humala. Kuva


Perjantai 2009-05-08
Suomalainen karnevaali alkaa ... jatkuu ... jatkuu ... jatkuu ...

Työtä kaikille 1.5.1994. Vaput 2000-2008 pötkönä!

Linkit
joka etusivulle


Ilmoitukset

L.Launokari
M.Vanhanen

 

Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10.

Sanomanetti perjantaina 2009-05-08.
Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Asemakatu. Kompassi. Perjantaina 2009-05-08 klo 12:05. Kuvat Pertti Manninen.

Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10.
Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10.
SPR:n nuoret ja nuoret ohikulkijat.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Asemakatu. Kompassi. Perjantaina 2009-05-08 klo 12:05. Kuvat Pertti Manninen.
Isonna!

News World news Pope Benedict XVI Pope Benedict: church can contribute to Middle East peace Catholic leader speaks of respect for Islam on visit to Jordan before heading to Israel and Palestinian territories Associated Press guardian.co.uk, Friday 8 May 2009 14.18 BST

News World news Pakistan Swat residents flee as army declares full-scale offensive against Taliban UN warns of humanitarian crisis in Pakistani operation to 'eliminate' insurgents Declan Walsh in Islamabad and Sana ul Haq in Mingora guardian.co.uk, Friday 8 May 2009 17.57 BST

News World news Iraq Former US soldier convicted of Iraqi girl's murder could get death sentence Jury will decide on Monday if Steven Green will be put to death for rape and murder of 14-year-old girl Ed Pilkington in New York guardian.co.uk, Friday 8 May 2009 19.23 BST

Comment is free The paradox of Israel's pursuit of might Forty years ago, I was enraptured by Israel's courageous sense of mission. For me today, as for many, that idealism has palled Max Hastings guardian.co.uk, Saturday 9 May 2009 08.00 BST



Sanomanetti perjantaina 2009-05-01. N:o 975

Suomalainen karnevaali jatkuu, osa2. Työn päivänä 1.5.2009 klo 11:32 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä.

Sanomanetti perjantaina 2009-05-01.
Suomalainen karnevaali jatkuu, osa2. Työn päivänä 1.5.2009 klo 11:32 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä.
Anarkistit osallistuvat työväen vappumarssille järjestäjien toivomuksesta 5 metrin hajuraon jättäen.
Jyväskylä. Järjestöjen talo - Kauppakatu (3 rinnan) - Lounaispuisto, jossa Lauri Ihalainen puhui viimeisen kerran.

"EI UUSIA YDINASEITA!"- "NO GODS NO MASTERS". Kuvasarja!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Järjestöjen talo. Ilmarisenkatu. Perjantaina 2009-05-01 klo 11:32. Kuvat Pertti Manninen.

1. Anarkistit saapuvat. - 2. "Vaikka musta onkin arvokas väri pyydämme. ettette osallistuisi marssiin. Pyydän järjestysmiehiä valvomaan tilannetta". - 3. Anarkistit ryhmittyvät "Ei uusille atomiaseille"-banderollin taakse 5 metrin hajuraolla ja lähtevät matkaan kulkueen mukana Kauppakadun ihmisvilinään ilman välikohtauksia.
1. Anarkistit saapuvat. - 2. "Vaikka musta onkin arvokas väri pyydämme. ettette osallistuisi marssiin. Pyydän järjestysmiehiä valvomaan tilannetta". - 3. Anarkistit ryhmittyvät "Ei uusille atomiaseille"-banderollin taakse 5 metrin hajuraolla ja lähtevät matkaan kulkueen mukana Kauppakadun ihmisvilinään ilman välikohtauksia.

Kuvat Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Järjestöjen talo. Ilmarisen katu. Vapun päivä, suomalaisen työn päivä. Perjantaina 2009-05-01 klo 11:15-11:33. Sinitakkiset pojat ovat kaksosia.

Arkisto: Työtä kaikille! 2000-2001-2002-2003- 2004-2005-2006-2007- 2005-2009-2009

1.5.1994. Liite

Comment is free Defence spending: New battle lines Editorial The Guardian, Friday 1 May 2009

Comment is free The Iraq war has been a monstrous crime Politicians crave a whitewash – but Britain must hold a fully open public inquiry into the bloodbath it helped to create Seumas Milne guardian.co.uk, Friday 1 May 2009 15.00 BST

News UK news Military British operations in Iraq come to an end • Army hands base over to US brigade, not Iraqis • Brown and Maliki sign economic agreement Richard Norton-Taylor and Ian Black The Guardian, Friday 1 May 2009

Sanomanetti perjantaina 2009-05-01. N:o 975.



Sanomanetti torstaina 2009-04-30. N:o 973

News World news US domestic policy Obama: 'I believe waterboarding was torture, and it was a mistake' US president cites Churchill's refusal to resort to torture during the Blitz as he rejects use of interrogation technique Ewen MacAskill in Washington guardian.co.uk, Thursday 30 April 2009 03.23 BST

News World news Iraq John Hutton honours British troops killed in Iraq Defence secretary visits Basra for memorial service as British military presence ends Matthew Taylor guardian.co.uk, Thursday 30 April 2009 09.49 BST

News World news Iraq British troops officially end combat operation in southern Iraq • UK hands over Basra base to US forces • Memorial service honours dead troops Richard Norton-Taylor and Matthew Taylor guardian.co.uk, Thursday 30 April 2009 12.07 BST

News World news Iraq Six years after Saddam Hussein, Nouri al-Maliki tightens his grip on Iraq The Iraqi prime minister arrives in Britain today seeking UK investment. Ghaith Abdul-Ahad reports on how a leader once seen as weak is now being compared to his infamous predecessor Ghaith Abdul-Ahad The Guardian, Thursday 30 April 2009

Sanomanetti torstaina 2009-04-30. N:o 973


Sanomanetti lauantai 2009-05-09. Voiton päivä. N:o 978

Arkisto 2005. Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005. www.sanomanetti.fi/2005/05/10/kuvasupernova.htm

Arkisto 2005

www.sanomanetti.fi/2005/05/10/etusivu.htm

Sanomanetti  tiistaina 10. toukokuuta 2005  etusivu    nro 356 

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
Julkaistu aikaisemmin seuraavin tekstein ja linkein: "Työttömät nuoret ilmoittautumassa Nato-joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. 
Lue myös! NATO. Vauhti-viikko. Helsingin Sanomat syyskuussa 2003. Kahdeksan artikkelia! 2003/10/09/natovauhti.htm

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005. Muut lehdet. Ja tänään uutta:
Helsingin Sanomat. Kotimaa. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005: "Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan."  Lue lisää!
Lue myös!  "Sotaan osallistumisen hurman jälkeen Suomen päättäjät ja ylipäälliköt, vanhat äijät, ovat muuttamassa lakeja niin, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin pakottaa suorasti tai epäsuorasti kaukaisille sotatantereille." Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa.. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005. Isonna!

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva: Kukka äidille sunnuntaina 08.05.2005. Kuva: Pertti Manninen.  Isonna!
Katso myös! Äiti ja lapsi. 2000/05/11/viikonkuva.htm
Muistikuva Jukka Kajavan kirjoituksesta sen jälkeen kun joku suomalainen europarlamentaarikko-äiti intoili, että hän antaisi poikansa lähteä ilomielin sotaretkelle, jos tämä poika niin itse haluaisi. Kajavan lakoninen toteamus: Onneksi hän ei ole äitini, oma äitini kyllä toppuuttelisi. Muistikuva Pertti Manninen.

Perustuslaki
Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Pääkirjoitus. EU:n perustuslaista halutaan kansanäänestystä. Perustuslaillinen sopimus-nimitys elää enää vain sitkeimpien puheissa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksenkin (10.05.2005) otsikko  on jo nimeltään: "Tietoa perustuslaista kaivataan". Tosin kirjoituksessa kyllä selostetaan Aamulehden tekemää mielipidetiedustelua, jonka mukaan "suomalaiset kaipaavat kansanäänestystä perustuslaista"!
Pääkirjoitus. Pertti Manninen tiistaina 10.05.2005. Lue lisää!

Palkkasoturi

"Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin." Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli. 2004/03/25/etusivu.htm
   

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Veikko Hursti 1924 - 2005.
Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

Arkisto 2005 www.sanomanetti.fi/2005/05/10/etusivu.htm

Arkisto 2005
www.sanomanetti.fi/2005/05/10/sinkkiarkut.htm

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005. Muut lehdet.



Helsingin Sanomat pääuutissivu lauantaina 07.05.2005.
"Moskovan voitonjuhlalla kaksimielinen merkitys. Max Jakobsonin kolumni A4."

"Suomalainen ottaa sinkkiarkun vastaan ylpeänä.
Mari Mannisen Vallan liikkeet A6."

"Entä jos taloyhtiö toimisi kuin YK?
Jaakko Kangaluoman Pallon liikkeet A 14."
www.helsinginsanomat.fi Juha-karhu on taas liikkeellä. Katso, missä se on kulkenut."



Helsingin Sanomat. Kotimaa  lauantaina 07.05.2005.
"Vientilihan tarkastamiseen kelpaa vain venäläinen eläinlääkäri."
"Vallan liikkeet. Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan."


Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005.

“Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan.

Rauhanturvalain uudistusta pohtiva työryhmä jättää esityksensä ensi viikolla.. Uudistuksen takana on erityisesti Suomen osallistuminen EU:n nopean toiminnan joukkoihin.
Monet uskovat, että suomalaissotilaat voivat joutua nopean toiminnan joukoissa kovempiin tilanteisiin kuin nykyisissä rauhanturvatoimissamme on totuttu. Sitäkin on pelokkaina mietitty, että sotilaita tuotaisiin kotiin ruumisarkuissa.

Pelko on aiheellinen. EU:n uudet joukot voivat pahimmillaan kohdata samanlaisia hetkiä kuin ruotsalaiset SSG -erikoisjoukot Kongossa toissa kesänä.
YK:n valtuuttamalla EU joukolla oli lyhyt, mutta vaarallinen tehtävä. Sen piti suojella Kongon Bunian kaupungin läheisellä alueella pakolaisia ja siviilejä sekalaisilta asejoukoilta kunnes YK saisi paikalle isomman rauhanturvajoukon. Ennen EU -joukkojen tuloa alueella oli lahdattu sadoittain ihmisiä
Kesäkuusta elokuuhun kestäneen tehtävän aikana ranskalais-ruotsalainen ryhmä kävi tulitaisteluja asejoukkioiden kanssa. Noin 20 kuoli vastapuolelta, ranskalais-ruotsalaisesta joukosta ei yksikään.

Tyypillinen taistelu: EU-joukko saattoi siviilejä kylään. Parikymmentä lähimaastossa piileskellyttä sissiä avasi tulen saattajia kohti. Ruotsalaiset ja ranskalaiset vastasivat tuleen, hyökkäsivät ja pakottivat pyssymiehet pakosalle.
Asejoukkioista osa taisteli huumattuina, mukana oli palkkasotilaita naapurimaista ja lapsisotilaita. Myös lapsia oli lupa ampua. Ruotsalaisten mukaan lapsisotilaita ei kuitenkaan jouduttu ampumaan, koska lapset pakenivat heitä varten jätetyistä peräytymisreiteistä.

Näin hurjiin taisteluihin ruotsalaiset eivät olleet joutuneet 40 vuoteen, sitten edellisen Kongo-operaation 1960-luvulla. Ruotsalaiset tiesivät ennalta. kuinka vaarallisesta tehtävästä oli kyse, ja olivat valmiina riskeihin.
Valtiopäivät hyväksyivät Kongoon menon mukisematta, eivätkä ruotsalaisviestimet pelotelleet vaaroista ennalta. Taisteluista uutisointikin oli maltillista.

Rauhanturvatoiminnan muutoksesta käytiin Ruotsissa iso keskustelu jo 1990-luvun puolivälissä, mikä selittänee, miksi EU:n nopean toiminnan joukot eivät ole nostattaneet. Ruotsissa samanlaista keskustelua kuin Suomessa.
Ruotsalaisilla on myös tapana ajatella, että heidän kuululuu asuttaa maailman hädänalaisia. Kukaan ei tosin tiedä. miten kansan mieli muuttuu, jos aputoimista oikeasti tuleekin useampi ruumis kotiin.

EU:n nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen lisää suomalaissotilaiden riskiä kaatua taistelussa.
Kongon esimerkki ja rauhanturvaamisen haasteet Afrikassa ovat olleet eurooppalaisten sotilaiden ja poliitikkojen mielessä, kun he ovat viime aikoina kehitelleet nopean toiminnan joukkojen kärkiryhmien eli taisteluosastojen valmiuksia vaativiin operaatioihin. Suomi on muodostamassa taisteluosaston Ruotsin, Norjan ja Viron kanssa, toisen Saksan ja Hollannin kanssa.

Omien miesten ja naisten asettaminen vaarallisiin tehtäviin on kallis uhraus. Se on silti suuren hintansa arvoinen, jos sillä estetään vaikkapa Kongossa satojen tai tuhansien siviilien lahtaus ja kansanmurha. Silloin Suomi on mukana rohkeasti siellä, missä apua huutavimmin tarvitaan.
Tuollaisista tehtävistä ruumisarkussa kotiin tuodun sotilaan ottaisin vastaan surullisena, mutta ylpeänä suomalaisena ja maailmankansalaisena.

Mari Manninen
Mari.manninen @sanoma.fi
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Tukholman-kirjeenvaihtaja.”

Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005.



Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005. 


Isonna!

Lue myös!  "Sotaan osallistumisen hurman jälkeen Suomen päättäjät ja ylipäälliköt, vanhat äijät, ovat muuttamassa lakeja niin, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin pakottaa suorasti tai epäsuorasti kaukaisille sotatantereille." Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Lue myös!  Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli. 2004/03/25/etusivu.htm

Kukka äidille sunnuntaina 08.05.2005. Kuva: Pertti Manninen.  Isonna!

Katso myös!
Äiti ja lapsi. 2000/05/11/viikonkuva.htm
Muistikuva Jukka Kajavan kirjoituksesta sen jälkeen kun joku suomalainen europarlamentaarikko-äiti intoili, että hän antaisi poikansa lähteä ilomielin sotaretkelle, jos tämä poika niin itse haluaisi. Kajavan lakoninen toteamus: Onneksi hän ei ole äitini, oma äitini kyllä toppuuttelisi. Muistikuva Pertti Manninen.

Arkisto 2005 www.sanomanetti.fi/2005/05/10/sinkkiarkut.htm


2009

Sanomanetti lauantai 2009-05-09. Voiton päivä. N:o 978

Arkisto 2005. Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005. www.sanomanetti.fi/2005/05/10/kuvasupernova.htm

Arkisto 2005

www.sanomanetti.fi/2005/05/10/etusivu.htm

Sanomanetti  tiistaina 10. toukokuuta 2005  etusivu    nro 356 

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
Julkaistu aikaisemmin seuraavin tekstein ja linkein: "Työttömät nuoret ilmoittautumassa Nato-joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. 
Lue myös! NATO. Vauhti-viikko. Helsingin Sanomat syyskuussa 2003. Kahdeksan artikkelia! 2003/10/09/natovauhti.htm

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005. Muut lehdet. Ja tänään uutta:
Helsingin Sanomat. Kotimaa. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005: "Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan."  Lue lisää!
Lue myös!  "Sotaan osallistumisen hurman jälkeen Suomen päättäjät ja ylipäälliköt, vanhat äijät, ovat muuttamassa lakeja niin, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin pakottaa suorasti tai epäsuorasti kaukaisille sotatantereille." Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa.. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005. Isonna!

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Kuva: Kukka äidille sunnuntaina 08.05.2005. Kuva: Pertti Manninen.  Isonna!
Katso myös! Äiti ja lapsi. 2000/05/11/viikonkuva.htm
Muistikuva Jukka Kajavan kirjoituksesta sen jälkeen kun joku suomalainen europarlamentaarikko-äiti intoili, että hän antaisi poikansa lähteä ilomielin sotaretkelle, jos tämä poika niin itse haluaisi. Kajavan lakoninen toteamus: Onneksi hän ei ole äitini, oma äitini kyllä toppuuttelisi. Muistikuva Pertti Manninen.

Perustuslaki
Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Pääkirjoitus. EU:n perustuslaista halutaan kansanäänestystä. Perustuslaillinen sopimus-nimitys elää enää vain sitkeimpien puheissa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksenkin (10.05.2005) otsikko  on jo nimeltään: "Tietoa perustuslaista kaivataan". Tosin kirjoituksessa kyllä selostetaan Aamulehden tekemää mielipidetiedustelua, jonka mukaan "suomalaiset kaipaavat kansanäänestystä perustuslaista"!
Pääkirjoitus. Pertti Manninen tiistaina 10.05.2005. Lue lisää!

Palkkasoturi

"Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin." Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli. 2004/03/25/etusivu.htm
   

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005.
Veikko Hursti 1924 - 2005.
Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

Arkisto 2005 www.sanomanetti.fi/2005/05/10/etusivu.htm

Arkisto 2005
www.sanomanetti.fi/2005/05/10/sinkkiarkut.htm

Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005. Muut lehdet.



Helsingin Sanomat pääuutissivu lauantaina 07.05.2005.
"Moskovan voitonjuhlalla kaksimielinen merkitys. Max Jakobsonin kolumni A4."

"Suomalainen ottaa sinkkiarkun vastaan ylpeänä.
Mari Mannisen Vallan liikkeet A6."

"Entä jos taloyhtiö toimisi kuin YK?
Jaakko Kangaluoman Pallon liikkeet A 14."
www.helsinginsanomat.fi Juha-karhu on taas liikkeellä. Katso, missä se on kulkenut."



Helsingin Sanomat. Kotimaa  lauantaina 07.05.2005.
"Vientilihan tarkastamiseen kelpaa vain venäläinen eläinlääkäri."
"Vallan liikkeet. Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan."


Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005.

“Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan.

Rauhanturvalain uudistusta pohtiva työryhmä jättää esityksensä ensi viikolla.. Uudistuksen takana on erityisesti Suomen osallistuminen EU:n nopean toiminnan joukkoihin.
Monet uskovat, että suomalaissotilaat voivat joutua nopean toiminnan joukoissa kovempiin tilanteisiin kuin nykyisissä rauhanturvatoimissamme on totuttu. Sitäkin on pelokkaina mietitty, että sotilaita tuotaisiin kotiin ruumisarkuissa.

Pelko on aiheellinen. EU:n uudet joukot voivat pahimmillaan kohdata samanlaisia hetkiä kuin ruotsalaiset SSG -erikoisjoukot Kongossa toissa kesänä.
YK:n valtuuttamalla EU joukolla oli lyhyt, mutta vaarallinen tehtävä. Sen piti suojella Kongon Bunian kaupungin läheisellä alueella pakolaisia ja siviilejä sekalaisilta asejoukoilta kunnes YK saisi paikalle isomman rauhanturvajoukon. Ennen EU -joukkojen tuloa alueella oli lahdattu sadoittain ihmisiä
Kesäkuusta elokuuhun kestäneen tehtävän aikana ranskalais-ruotsalainen ryhmä kävi tulitaisteluja asejoukkioiden kanssa. Noin 20 kuoli vastapuolelta, ranskalais-ruotsalaisesta joukosta ei yksikään.

Tyypillinen taistelu: EU-joukko saattoi siviilejä kylään. Parikymmentä lähimaastossa piileskellyttä sissiä avasi tulen saattajia kohti. Ruotsalaiset ja ranskalaiset vastasivat tuleen, hyökkäsivät ja pakottivat pyssymiehet pakosalle.
Asejoukkioista osa taisteli huumattuina, mukana oli palkkasotilaita naapurimaista ja lapsisotilaita. Myös lapsia oli lupa ampua. Ruotsalaisten mukaan lapsisotilaita ei kuitenkaan jouduttu ampumaan, koska lapset pakenivat heitä varten jätetyistä peräytymisreiteistä.

Näin hurjiin taisteluihin ruotsalaiset eivät olleet joutuneet 40 vuoteen, sitten edellisen Kongo-operaation 1960-luvulla. Ruotsalaiset tiesivät ennalta. kuinka vaarallisesta tehtävästä oli kyse, ja olivat valmiina riskeihin.
Valtiopäivät hyväksyivät Kongoon menon mukisematta, eivätkä ruotsalaisviestimet pelotelleet vaaroista ennalta. Taisteluista uutisointikin oli maltillista.

Rauhanturvatoiminnan muutoksesta käytiin Ruotsissa iso keskustelu jo 1990-luvun puolivälissä, mikä selittänee, miksi EU:n nopean toiminnan joukot eivät ole nostattaneet. Ruotsissa samanlaista keskustelua kuin Suomessa.
Ruotsalaisilla on myös tapana ajatella, että heidän kuululuu asuttaa maailman hädänalaisia. Kukaan ei tosin tiedä. miten kansan mieli muuttuu, jos aputoimista oikeasti tuleekin useampi ruumis kotiin.

EU:n nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen lisää suomalaissotilaiden riskiä kaatua taistelussa.
Kongon esimerkki ja rauhanturvaamisen haasteet Afrikassa ovat olleet eurooppalaisten sotilaiden ja poliitikkojen mielessä, kun he ovat viime aikoina kehitelleet nopean toiminnan joukkojen kärkiryhmien eli taisteluosastojen valmiuksia vaativiin operaatioihin. Suomi on muodostamassa taisteluosaston Ruotsin, Norjan ja Viron kanssa, toisen Saksan ja Hollannin kanssa.

Omien miesten ja naisten asettaminen vaarallisiin tehtäviin on kallis uhraus. Se on silti suuren hintansa arvoinen, jos sillä estetään vaikkapa Kongossa satojen tai tuhansien siviilien lahtaus ja kansanmurha. Silloin Suomi on mukana rohkeasti siellä, missä apua huutavimmin tarvitaan.
Tuollaisista tehtävistä ruumisarkussa kotiin tuodun sotilaan ottaisin vastaan surullisena, mutta ylpeänä suomalaisena ja maailmankansalaisena.

Mari Manninen
Mari.manninen @sanoma.fi
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Tukholman-kirjeenvaihtaja.”

Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005.



Sanomanetti tiistaina 10. toukokuuta 2005. 


Isonna!

Lue myös!  "Sotaan osallistumisen hurman jälkeen Suomen päättäjät ja ylipäälliköt, vanhat äijät, ovat muuttamassa lakeja niin, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin pakottaa suorasti tai epäsuorasti kaukaisille sotatantereille." Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 1999/09/02/netti0109.htm#natoeite

Lue myös!  Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli. 2004/03/25/etusivu.htm

Kukka äidille sunnuntaina 08.05.2005. Kuva: Pertti Manninen.  Isonna!

Katso myös!
Äiti ja lapsi. 2000/05/11/viikonkuva.htm
Muistikuva Jukka Kajavan kirjoituksesta sen jälkeen kun joku suomalainen europarlamentaarikko-äiti intoili, että hän antaisi poikansa lähteä ilomielin sotaretkelle, jos tämä poika niin itse haluaisi. Kajavan lakoninen toteamus: Onneksi hän ei ole äitini, oma äitini kyllä toppuuttelisi. Muistikuva Pertti Manninen.

Arkisto 2005 www.sanomanetti.fi/2005/05/10/sinkkiarkut.htm




Sanomanetti tiistaina 2009-04-28. N:o 971

 

Comment is free We are all torturers in America The sudden clamour to prosecute the CIA operatives who carried out waterboarding is the height of hypocrisy Naomi Wolf The Guardian, Tuesday 28 April 2009


Sanomanetti maanantaina 2009-04-27. N:o 970
Sanomanetti maanantaina 2009-04-27
Kansallisen veteraanipäivän liputusta ja liputtomattomuutta sekä muitakin kuvia.
Kansallisen veteraanipäivän liputusta ja liputtomattomuutta sekä muitakin kuvia.
Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta-Peurunka-Keskusta. Ottojärjestyksessä. Kuvat ja nimet Pertti Manninen tänään Kansallisena veteraanien päivänä maanantaina 2009-04-27.
Kissa nukahti. 13:10 - Liput liehuvat virastotalossa ja Nesteen pihalla. 14:51. - Naakka hyppää lentoon kulkijan lähestyessä. 14:53. - Missä kypärät? 15:03 - Koululaisia. 15:10. - Tänään herkut täytyi ohittaa. 16:37. - Matin (Vanhasen) otsikot ovat tänään kyllä ylimpinä vaikka hiukan pienempinä. 16:47. - Lippu tyynessä Perungassa. 16:52. - Liputon Laukaa-Konnevesi, juhlien (molempien) ilmoitusrahat kyllä kelpasivat. 17:00. - Suomalainen todellisuus. 17:02. - Mustaa jäätä vielä hiukan sataman suulla. 17:03. - Kuvatekstissä mm. suoraan käännettynä: Se, joka puhuu on puoluejohtaja Matti Vanhanen. "Den som talar är partiledaren Matti Vanhanen. Sunnuntain HBL tulee tänne maanantaina. 18:37. Sarjan nimeksi siis tuli: "Viisi tuntia veteraanien päivänä." Isonna!

Comment is free We are all torturers in America The sudden clamour to prosecute the CIA operatives who carried out waterboarding is the height of hypocrisy Naomi Wolf The Guardian, Tuesday 28 April 2009


Sanomanetti torstaina 2009-04-23
TV-dokumentti: Paul Wolfowitz esittelee köyhyyden poistamisohjelmaansa tultuaan nimitetyksi Maailman pankin johtajaksi. (SVT2 keskiviikkona 2009-04-22 yöllä.)
"Tietyt asiat ovat ilmeisiä, tavoitteena on vähentää köyhyyttä." "Kun kaikki köyhät on tapettu ei köyhyyttä enää ole."
"Vissa saker är uppenbara. Som att målet är att minska fattigdomen." "När de fattiga har dödats Finns ingen fattigdom mer"

TV-dokumentti: Paul Wolfowitz esittelee köyhyyden poistamisohjelmaansa tultuaan nimitetyksi Maailman pankin johtajaksi. Kuvat keskiviikkona 2009-04-22 yöllä (Suomen aikaa) dokumenttisarjasta Världen, osa "En torped ber om ursäkt" - Torpeedo pyytää anteeksi. Siinä entinen torpeedo John Perkins kertoo USA:n likaisesta pelistä, jossa tapettiin valtion päämiehiä lento-onnettomuuksiksi naamioiden ja paljosta muusta, Katso ohjelman esittelyteksti. Ensimmäinen sitaatti Wolfowitzin, toinen Perkinsin. Kuvat Pertti Manninen SVT2-UR:n lähetyksestä. Sanomanetti torstaina 2009-04-23. Isonna! Lue myös! Sanomanetti 2005-03-19


Comment is free Michael Tomasky's blog Torture's long paper trail There's a lot we still don't know about the Bush administration's torture policy – but we're about to find out
"One of great political questions of the Bush years here in America was: How much do we not yet know? That is, there were explosive revelations on a continual basis about the Bush gang's terrorism policies, from the exposure of Abu Ghraib to reports about surveillance without warrants to leaks of memos on torture. But still there were holes.Now they're starting to fill in. Barack Obama wants to move on, which is an understandable if not exactly courageous political posture to assume. But the feeling grows that as we learn more, the American people are going to decide that we were governed by criminals, and we can't just move on. ..." Posted by Michael Tomasky Wednesday 22 April 2009 15.30 BST guardian.co.uk


News World news Torture Senate implicates Bush aides in prisoner abuse • Report opens the way for possible prosecution of Bush officials • Bush team rejected military's advice against techniques • Report could re-open Abu Ghraib abuse cases
"A Senate inquiry published today directly implicates senior members of the Bush administration in the extensive use of harsh interrogation methods against al-Qaida suspects and other prisoners round the world. The 232-page report, the most detailed investigation yet into the background of torture, undercuts the claim of the then deputy defence secretary, Paul Wolfowitz, that the abuse of prisoners in Iraq was the work of "a few bad apples". ..." Ewen MacAskill in Washington guardian.co.uk, Wednesday 22 April 2009 18.05 BST


News World news Torture US to release pictures of prisoner abuse in Iraq and Afghanistan Official says up to 2,000 pictures taken between 2001 and 2006 are not as bad as Abu Ghraib but 'not good' either Ewen MacAskill in Washington guardian.co.uk, Friday 24 April 2009 14.04 BST


News World news Iraq Suicide bombs kill scores in Baghdad At least 60 die near Shia shrine following arrest of suspected al-Qaida in Iraq leader Martin Chulov in Baghdad and agencies guardian.co.uk, Friday 24 April 2009 12.25 BST


News World news Pakistan Letters Trial by media for Pakistani students facing deportation The Guardian, Saturday 25 April 2009


Arkisto
Sanomanetti 2005-03-19

Sanomanetti. Extra!

"Paul Wolfowitz".

Kuva: Pertti Manninen. Photograph.

Sanomanetti lauantaina 19.03.2005. Extra!
Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on provokaatio muuta maailmaa vastaan!

"Wolfowitz är en av ideologierna bakom Bush administrationens utrikespolitik, byggd på kampen för amerikansk överhöghet och uppfattningen att demokrati och frihet kan bombas fram." ... " Politiskt företräder han en extrem nyliberalism i ekonomiska frågor och extrem kristen konservatism i moraliska. Aftonbladet Ledare "En ren provokation" fredag 18.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,618740,00.html

"Valmistellessaan Irakin sotaa Pentagonissa Wolfowitz teki räikeitä virheitä, joita hän ei ole tunnustanut eikä kantanut vastuutaan. Ne ovat viivyttäneet jälleenrakennusta ja maksaneet raskaita veriuhreja, jotka olisi paremmalla suunnittelulla ja viisaammalla politiikalla voitu välttää." Helsingin Sanomat Pääkirjoitus "Wolfowitz on kyseenalainen valinta" lauantaina 19.03.2005. Maksullinen.

"USA:s olagliga krig mot Irak har krävt minst 100 000 liv, en stor del av dem civila. Svält och sjukdomar hos barn har fördubblats sedan kriget som inleddes för exakt två år sedan. Kvinnorättigheter har beskurits. Viktiga delar av Bagdads oersättliga kulturarv har skövlats. Tusentalet amerikanska soldater har dödats, många fler har invalidiserats." Aftonbladet Ledare "Imperiet kan inte vinna Irakkriget" lördag 19.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,619644,00.html

2 vuotta sitten: "Verimyrsky". "USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003."  

www.sanomanetti.fi/2003/03/20/etusivu.htm

"Paul Wolfowitz"

Arkisto
Sanomanetti 2005-03-19



"Käytetty äänestysjärjestelmä ei riittävällä tavalla turvaa vaalisalaisuutta. Toisin kuin paperilipuilla äänestettäessä, sähköisessä järjestelmässä henkilön antama ääni ja hänen henkilöllisyytensä on mahdollista yhdistää toisiinsa. Tiedossa on, että sähköistä uurnaa on säilytetty TietoEnatorin palvelimilla, jolloin siitä on ollut mahdollista ottaa kopioita. Äänten salauksen purkuun tarvittavat avaimet ovat edelleen sähköisen uurnan avausryhmän hallussa. Vaalien toteutus on lähtökohdiltaan demokraattisten vaalien periaatteiden vastainen, koska toteutus mahdollistaa vaalisalaisuuden murtamisen. Näin toteutettuna vaali on alun alkaenkin lainvastainen." Valituksen perusteluissa.
Sanomanetti maanantaina, 2. pääsiäispäivänä 2009-04-13. 
Oikeusministeri Tuija Brax haastettava valtakunnanoikeuteen ministerivastuulain rikkomisesta, koska sähköisessä äänestyskokeilussa vaarannettiin ja ulkoistettiin vaalisalaisuus vastoin Vaalilain 83 c §:n 1 momenttia!

Otsikon mainitsema asia käy ilmi KHO:n päätöksestä, vaikka KHO jätti asian tutkimatta sille kuulumattomana. Kuulunee siis oikeuskanslerille ja rikospoliisille. Tutkintapyyntö oikeusministerin toimista tämän asian yhteydessä on paikallaan. Tätä kirjoitettaessa on käytettävissä vain KHO:n päätös, josta vaalisalaisuutta ja sähköistä uurnaa koskevat lainaukset on poimittu esiintymisjärjestyksessä:
Lue!

"Vaalilain 83 c §:n 1 momentin mukaan sen jälkeen, kun äänestäjä on vahvistanut valintansa, äänioikeusrekisteriin kirjautuu merkintä siitä, milloin ja missä hän on käyttänyt äänioikeutensa. Samalla äänestäjän antama ääni ja henkilötunnus kirjautuvat oikeusministeriön sähköiseen vaaliuurnaan siten salattuina, ettei niitä voida keskenään yhdistää. Äänen kirjautumisesta sähköiseen vaaliuurnaan ja sen säilyttämisestä siellä on huolehdittava siten, että vaalisalaisuus säilyy."
KHO:n soveltamista oikeusohjeista KHO:n päätöksessä.
"Käytetty äänestysjärjestelmä ei riittävällä tavalla turvaa vaalisalaisuutta. Toisin kuin paperilipuilla äänestettäessä, sähköisessä järjestelmässä henkilön antama ääni ja hänen henkilöllisyytensä on mahdollista yhdistää toisiinsa. Tiedossa on, että sähköistä uurnaa on säilytetty TietoEnatorin palvelimilla, jolloin siitä on ollut mahdollista ottaa kopioita. Äänten salauksen purkuun tarvittavat avaimet ovat edelleen sähköisen uurnan avausryhmän hallussa. Vaalien toteutus on lähtökohdiltaan demokraattisten vaalien periaatteiden vastainen, koska toteutus mahdollistaa vaalisalaisuuden murtamisen. Näin toteutettuna vaali on alun alkaenkin lainvastainen." Valituksen perusteluissa KHO:n päätöksessä.
Sanomanetti maanantaina, 2. pääsiäispäivänä 2009-04-13. 

News World news Iraq Iraq: the legacy After Basra, a fight for life: story of a 'broken soldier' of the Iraq war In the first of a week-long series of ground-breaking reports examining the legacy of Britain's involvement in Iraq as our troops withdraw, Audrey Gillan hears the experiences of one severely injured officer Audrey Gillan The Guardian, Tuesday 14 April 2009


More world news
Iraq war analysis: Jon Soltz
Video (58 sec), 16 Apr 2009: The chairman of VoteVets.org and an Iraq war veteran gives his verdict on whether the invasion was the right decision

Metropolitan police chief launches inquiry into G20 protest tactics
16 Apr 2009: All aspects of public order policing, including techniques such as kettling, to be examined in review

Baghdad: City of Walls, part 1: Scars of war
Video (12min 20sec), 16 Apr 2009: Baghdad, a traumatised city, wears its scars as a series of giant walls dividing its neighbourhoods

Baghdad: City of Walls, part 2: Crossing the wall

Video (12min 08sec), 16 Apr 2009: Ghaith Abdul-Ahad travels across Baghdad from Sunni Khaadimiyah to Shia Khazira, where murder, hatred and division are perilously close to the surface

Baghdad: City of Walls, part 3: City of the Dead
Video (8min 02sec), 16 Apr 2009: From a Sadr City graveyard to the orphans of the conflict, what legacy will the poison of hatred and violence bequeath Baghdad?

Views on Britain's role in Iraq: 'People see the UK as a poodle of America'
16 Apr 2009: Views on Britain's role in the invasion of Iraq, the war on terror and its relationship with America



Sanomanetti sunnuntaina 2009-04-12. Blogi-pääkirjoitus.

Pääsiäinen, sunnuntai 2009-04-12 klo 14:40.

Matteuksen evankeliumi, Pasolinin, voisi tulla joka pääsiäinen tv:stä, kanaviahan on vaikka muille jakaa. Ei tule mutta tuli Johanneksen evankeliumi FST5:stä, mutta kun se sai vain yhden tähden se jäi katselematta ja tulihan ilmeisesti samaan aikaan Suuri Illuusio, Renoirin filmi vuodelta 1937. Kuvia Matteuksen evankeliumista. Katso!

Tässä joku päivä sitten oli uutinen eestiläisestä, virolaisesta, elokuvasta, joka kertoi siitä kuinka Suomen tv sai aikaan vallankumouksen ja Viron irtautumisen Neuvostoliitosta. Tässä uutisessa, jonka kaivan esille vielä, joku virolainen kertoi juuri siitä kuinka hän vavahtui nähdessään Matteuksen evankeliumin.

Jääkiekko, nyt jo hiukan voi puhua urheilusta, siis liigajääkiekossa, kun sarja on avattu, Sehän oli suljettu jopa 9 vuotta (?), kuitenkin hävyttömän kauan. Tämä mafia on saanut jatkua tietenkin monessa suojeluksessa, mutta osaltaan siihen on syypää myös Sanoma Oyj, joka omistaa Jokereita, jota Harkimo lypsää taitavasti. Tamminen on oikeassa siinä, ainakin, että on hävytöntä antaa liigajoukkueelle kotietu, sehän olisi pitänyt arpoa, ja toinen poskettomuus on siinä, että jos ei nyt liigan viimeinen suoraan putoaisi, mikä olisi parasta erilaisten tuomarispekulointien välttämiseksi niin ainakin liigan viimeinen saisi karsia, ettei kävisi jopa niin, että Mestiksen mestaria vastassa taktikoitaisiin joku liigan keskikastin joukkue, niinkuin nyt kävi.

Toinen juttu on edelleen, se miksi Urheilukanava (Sanoma Oyj) ei näyttänyt kuin viimeisen karsintaottelun, kuusi jäi siis näkemättä, joten kansalaiset eivät voi olla varmoja oliko kyseessä lieviä ovelia mutta ratkaisevia tuomarityöskentelyjä. Ilma on puhdistettava.

Lipponen jaksaa vinkua sitä, että Suomen kansa pudotti hänet Irak-seikkailujen takia pois pääministerin pallilta. En ole paljon kirjoittanut tästä tökeröstä Sonera-käsien pesijästä, koska hakusanoilla hänen tekosensa löytyvät. Sanomanetti ilmeisesti lähes ainoana mediana on kirjoittanut Petri Rissasen esille tuomasta Lipposen hallituksen päätöksestä, jolla juuri ennen Irakin sotaa irakilaisdiplomaatteja karkoitettiin epävarmoihin oloihin Bagdadiin ja myös heidän perheenjäseniään (selvitettävänä) USA:n Imminent Horizon-operaatiossa. Linkki.

Tällaiseen häpeälliseen toimintaan syyllistynyt pääministeri voisi kertoa näistä asioista eikä haukkuisi turhaan hallitusta, mikä sinänsä on paikallaan. Hän voisi kertoa myös siitä miten hänen hallituksensa juuri junaili Fortumin optiot.

Tässä on nyt kirkas päivä Peurungassa, on uitu ja matka jatkuu.

Sunnuntaina 2009-04-12 klo 15:01, (mini-asuksen kello on edelleen kesäajassa ja kirjoittaja kesäterässä). Pertti Manninen.




Sanomanetti. Torstai, kiirastorstai 2009-04-09.



Kuva: "Tuija Brax, oikeusministeri. Vihr" ei pysty pidättämään itseensätyytyväisyyttään antaessaan vaalilainmuutoslausuntoa Ylelle. Kuva: Pertti Manninen tänään torstaina 2008-04-24. sanomanetti.fi/2008/04/24/etusivu.htm


Arkisto 2008-04-24:

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Jollei tätä nykyinen vaalilainsäädäntö takaakaan, mikäpä takaisi, niin ei sitä kuitenkaan iljettävän kirkkaalla ja onnellisella naamalla ja asenteella pidä mennä huonontamaankaan. Kaikki äänikynnykset halventavat demokratiaa. Jos jollain alueella (vaalipiirissä) syntyy kansanliike, joka saisi vaikkapa kolmanneksen sen vaalipiirin äänistä, niin pois pois eduskunnasta näitä sementoituneita ja dementoituneita puolueita kiusaamasta. Ja pienten ryhmien vaaliliitotkin pitäisi kieltää, kun ei muka tiedetä kenelle ääni menee. Kyllä äänestäjä tietää, ettei se ainakaan mene sinne, minne hän ei sitä suurin surminkaan halua. Että tällainen "oikeusministeri" meillä nyt on jakamassa euforiassaan näitä lausuntoja.
Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. Torstai 2008-04-24.

sanomanetti.fi/2008/04/24/etusivu.htm

Oikaisu! sanomanetti.fi/2008/04/25/etusivu.htm

Sanomanetti. Torstai, kiirastorstai 2009-04-09. Pääkirjoitus.

Oikeus nujersi oikeusministerin.

Vaikka maan hallituksen oikeusministeri onkin poliittisin perustein valittu ja hoitaa tehtäväänsä eduskunnan luottamuksella, niin joku roti hänenkin toiminnassaan pitää olla. Nyt ”oikeusministeri” Tuija Brax (vihr) on osoittautunut tämän Matti Vanhasen mädän hallituksen nöyräksi juoksutytöksi monissa asioissa. Esimerkiksi vaalilain uudistus on pelkkää sekoilua. Linkki: Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! 2008/04/24/etusivu.htm

Toinen esimerkki: Tämä Lex- Nokia. Pääkirjoituksessa Ministerit kuin kaksi marjaa: Vanhanen ja Brax kerrottiin siitä kuinka Tuija Brax ilmoitti että Lex Nokia rikkoo vain hiukan perustuslakia tai jotakin sellaista. maanantai20090223. Kun kyseinen lehti sitten löytyi se oli otsikoitu: Lex Nokia. Brax puolustaa kiisteltyä lakimuutosta. Esitys ei ole niin perustuslain vastainen, että hän lähtisi vaatimaan sen jäädyttämistä. Savon Sanomat. Kotimaa. Kuva: 2009/02/23/etusivu.html#lex

Vielä kolmas Etelä-Suomen Sanomista kaksi otsikkoa samalla etusivulla: Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. 2009/02/23/etusivu.html#brax

Valtansa sokaisema ministeri narahti sitten kunnallisvaalien sähköisessä äänestyskokeilussa, jota hän ajoi kuin käärmettä pyssyyn kaikista varoituksista huolimatta, ja jossa oli mukana äänestyskokeilusta vastaavan firman, Tieto-Enatorin, toimijana eduskunnasta pois äänestetty sdp:n ex-kansanedustaja Jouni Backnman. Tulos oli fiasko. Yli 200 ääntä hukkui jonnekin.

Mitä teki Brax. Hän rupesi peittelemään virhettään, josta tietenkin myös pääministeri oli vastuussa, ja joka toivotaan toivotaan- menetelmällä pitkitti venkoilua: sulki tiedotuksen ja toivoi, että oikeus ei voittaisi, eikä siis itse joutuisi häpeään.

On tietenkin anteeksiantamaton virhe ryhtyä kokeilemaan äänestystä virallisissa vaaleissa ja ottaa se riski, että joku menisi kuitenkin vikaan. Näitä menetettyjä ääniä ei voi mitenkään saada takaisin, kuten esimerkiksi pankkitilin rahoja, vaikkei sielläkään virheet ole hyväksyttäviä, mutta ne kuitenkin voidaan korjata jälkeenpäin.
Tämä ei ole jälkiviisautta, koska Braxia varoitettiin kovasti ja olisi luullut varoitusten menneen myös pääministerin korviin hänen kiireistään huolimatta. Sanomanettikin kertoi amerikkalaisen professorin kirjoituksesta, jossa tämä oli sitä mieltä, että vain optinen automatiikka on turvallista, koska siitä jäisi jälki. Käsitin asian niin, että tämä jälki vastaisi äänestyslippua. Linkki.

Braxin syyntakeettomuuden tekee monin verroin pahemmaksi hänen peittely- ja vähättely-yrityksensä ja tämän jälkeen on uudelleen vaadittava hänen eroamistaan oikeusministerin tehtävien hoitamisesta. Virhe on tapahtunut ja siitä on kannettava vastuu. Ministerin pitäisi se itse huomata.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi uudet vaalit toimitettavaksi heti Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa tänään torstaina 2009-04-09.

Torstai (kiirastorstai) 2009-04-09 klo 11:15. Sanomanetti. Pääkirjoitus. Oikeus nujersi oikeusministerin. Pertti Manninen.

Lähde: HS.fi torstaina 2009-04-09: ”KHO:n mukaan kotiin lähetetyssä, vaalien ilmoituskortin liitteenä olleessa sähköisen äänestyksen sanallisessa ohjeessa oli puutteita. Myos äänestysjarjestelmässä oli toimintovirhe. KHO:n mukaan sähköisen äänestyksen valmistelussa toteutetut toimet olivat lainvastaisia, ja vaalit toimitettu virheellisessä järjestyksessä. KHO:n mukaan virheellisyydet ovat saattaneet vaikuttaa vaalien tulokseen, kun lisäksi otetaan huomioon rekisteröitymättömien äänestystapahtumien määrä. Virheellisyydet ovat sellaisia, etteivat vaalien tulokset ole oikaistavissa, sanoo KHO. ”



 N:o 786. Torstai 2008-04-24



Kuva: "Tuija Brax, oikeusministeri. Vihr" ei pysty pidättämään itseensätyytyväisyyttään antaessaan vaalilainmuutoslausuntoa Ylelle. Kuva: Pertti Manninen tänään torstaina 2008-04-24.

Torstai 2008-04-24

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Oikeusministeri Tuija Brax perustelee vaalilainuudistusta vedoten Suomen perustuslain takaamaan (?) yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Jollei tätä nykyinen vaalilainsäädäntö takaakaan, mikäpä takaisi, niin ei sitä kuitenkaan iljettävän kirkkaalla ja onnellisella naamalla ja asenteella pidä mennä huonontamaankaan. Kaikki äänikynnykset halventavat demokratiaa. Jos jollain alueella (vaalipiirissä) syntyy kansanliike, joka saisi vaikkapa kolmanneksen sen vaalipiirin äänistä, niin pois pois eduskunnasta näitä sementoituneita ja dementoituneita puolueita kiusaamasta. Ja pienten ryhmien vaaliliitotkin pitäisi kieltää, kun ei muka tiedetä kenelle ääni menee. Kyllä äänestäjä tietää, ettei se ainakaan mene sinne, minne hän ei sitä suurin surminkaan halua. Että tällainen "oikeusministeri" meillä nyt on jakamassa euforiassaan näitä lausuntoja.
Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. Torstai 2008-04-24.

Lue myös! Suomalainen polttouhri.
"Ohjelmassa haastateltiin myös nykyistä likaisen työn tekijää, oikeusministeriä nimeltään Tuija Brax. ... nyt hän oli omaksunut tosi ällöttävän, silloisten ja nykyistenkin päättäjien perseennuolemisen. Aivan kirkkaalla naamalla hän väitti, että lamavelallisten asia on hoidettu hyvin ja että “ulkomailtakin tullaan tutustumaan tähän maailmassa ainutlaatuiseen velallisten armahtamiseen”. Pääkirjoitus 2008-02-19.



News Politics Politics and Iraq Tony Blair: I think about Iraq war every day Former PM denies his foreign policy helped recruit terrorists in Iraq and Afghanistan Press Association guardian.co.uk, Friday 10 April 2009 00.15 BST


News World news Piracy at sea Somali pirates surrounded by FBI and US warships in Indian Ocean stand-off • Captain taken from vessel after crew resisted attack • Container ship continues to Kenya under guard
Interactive: The Maersk Alabama's capture by Somali pirates Xan Rice in Nairobi The Guardian, Friday 10 April 2009


2008/11/06

PS2. Suomalainen äänestysskandaali kiinnosti eilen sen verran että kävin lukemassa Uuden Suomen artikkelia ja siihen lähetettyjä keskustelukommentteja. Löytyi aivan hurjia arvioita siitä, että joku voi mennä pieleen jopa Oikeusministeriön omassa arviointiselvityksessä oli toteamuksia, jonka mukaan sähköinen äänestys olisi tullut keskeyttää ja hylätä.

Pahin oli tietenkin se, että mitenkään kansalainen ei voi olla varma, että hänen äänensä menee biteiksi niin kuin hän on halunnut eikä tätä voi mitenkään tarkistaa! Pitää vain luottaa ja vaalien toimittajienkin pitää vain luottaa että kaikki menee oikein. Esillä oli myös linkki amerikkalaisiin kokemuksiin jossa joku professori oli sitä mieltä, että vain optinen äänestys olisi tarpeeksi luotettava ja tarkistettavissa. Oli siellä linkki siihenkin kuinka 4300 Floridassa ääntä vain katosi ja näin George W. Bush voitti 2000-vaalit.

Aivan yleisesti pidettiin oikeusministeri Tuija Braxia epäpätevänä ja syyntakeettomana kun hän härkäpäisesti päätti kokeilun suorittamisesta varoituksista huolimatta aivan liian kireällä aikataululla. Liitteenä joitakin linkkejä asiaan jos toiseenkin. (Asuskirjoitus nro4). Sama klo 12:05.

sanomanetti.fi/2008/11/06/etusivu.html#obama


Arkistohaku 2009-04-09. Guardian 2008-11-13:

News Technology Computing I vote for the old-fashioned way of balloting in elections

... "Whether that accolade will embolden ministers to revive e-voting remains to be seen. It is more likely that instinctive political caution will kick in. Ministers know that electoral glitches to do with IT will attract far, far more publicity than paper ballots being mislaid on their way to the count. Even technophile Finland had a taste of that the other week, when 232 votes out of 12,000 cast in a trial of electronic voting went adrift. The justice ministry blamed voters for failing to press the "OK" button as instructed; their British counterparts would be unwise to try the same tactic.

Fair enough, e-voting enthusiasts will say, but didn't a certain superpower hold a presidential election last week? And didn't certain prophecies of disaster with new voting computers turn out to be unfounded? That may well be true: Homer Simpson's experience aside (you'll find the clip all over the web), computerised polling machines introduced after the 2000 Florida fiasco seem to have performed relatively well. Certainly there was "no massive systemic meltdown", in the words of Computerworld newspaper.

But we are not talking about remote e-voting here. The new machines were in existing polling places, so were partly protected from electronic sabotage and users were not vulnerable to coercion. And all that was necessary to be judged a success was to do a better job than the wheezy hole-punchers that brought the US electoral system into ridicule in the past.

The US election had another lesson for the e-voting movement. In the UK, the idea gained traction in the first place because of politicians' fears about what they saw as irreversibly declining turnouts in all advanced countries. I have argued before that the way to tackle decline is to follow Australia, Belgium and Brazil and make voting mandatory. But last week, Americans showed that, if you give the electorate something important to vote on, it will turn out - regardless of technological bells and whistles.

And it's perhaps a bit patronising for ministers here to suggest otherwise."

Michael Cross The Guardian, Thursday 13 November 2008


News World news Torture CIA medics joined in Guantánamo torture sessions, says Red Cross Leaked ICRC report claims medical staff monitored terror suspects during waterboarding Mark Tran guardian.co.uk, Tuesday 7 April 2009 17.59 BST


Sanomanetti. Maanantai 2009-04-06. Pääkirjoitus.

Pääministerin kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta.

Pääministeri Matti Vanhanen joutuu aina silloin tällöin vastaamaan myös muistakin asioista kuin naisjutuistaan, vaikka ne tietenkin suurinta muelenkiintoa saavatkin. Poliittisia asioita ei käsitellä oikeudessa, mutta lehdistön ja median edessä joutuu vastaamaan, jos toimittaja jaksaa kovistella. Näin kävi presidentinvaalitentissä 2006, kun toimittaja Juho-Pekka Rantala otti esille Pääministerin Suomenmaassa 1985 julkaistun kirjoituksen, jossa kovin sanoin tuomittiin virolaisten vapautuspyrkimykset. (Suomalaisten käyttämä nimitys eestiläisistä). Katkelma tentistä:

Rantala
Paria vanhaa kirjoitusta 80 luvulta matti vanhaselta ee neuvostoliiton ajoilta kirjoitatte mm. tässä Suomenmaan artikkelissa vuodelta 85 arvostelette jyrkästi suomessa järjestettyä mielenosoitusta jossa vaadittiin viron, liettuan ja latvian vapaustaistelulle ja vapaudelle tukea se oli teistä provokaatio ja te jopa kiittelette tässä vielä että että että suomen linja on niin hyvä koska me emme lausu mielipiteitämme meihin ystävällisessä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista oletteko te yhä samaa mieltä esimerkiksi näistä asioista
Vanhanen
Ei olen muuttanut kantani tuo on nuorena kirjoitettu päin vastoin suomi tuolloin oli puolueeton maa ja me emme ottaneet maiden sisäisiin asioihin kantaa mut nykyään meidän pitää ottaa öö varsinkin ihmisoikeuksiin” Lue enemmän!

Nyt maaliskuussa 2009 kirjailija Sofi Oksanenkin on huomannut kirjoituksen ja toi esille Matti Vanhasen senaikaiset mielipiteet. Nyt kolmea vuotta myöhemmin, pääministeri ei enää muistanut koko kirjoitusta vastatessaan toimittajien kysymyksiin asiasta. Dokumenttina MTV3:n teksti-tv-uutinen:

"Oksanen ihmettelee Vanhasen sanoja.
Palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen ihmettelee suomalaispoliitikkojen karua suhtautumista Viron vapautusliikkeeseen 80-luvun loppupuolella. Hän vaatii avointa keskustelua suomettumisen ajasta. Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin erityisesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit viittaamalla vuonna 85 julkaistuun kolumniin.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentointiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja." MTV3. Teksti-tv tiistaina 2009-03-17 klo 23:11.” Kuvat!

Taitavien poliitikkojen repertuaariin kuuluu sopiva valehteleminen ja muistamattomuus, niin kuin nyt paraillaan käytävässä Fortum-sotkussa. Aika on kuitenkin muuttunut, kun netissä on kohta kaikki ja aina löytyy joku joka jaksaa kaivella asioita. Niin kuin nyt Sanomanetti hiukan. Johtopäätökset jääköön lukijalle ja tietenkin valtamedialle, joka valitsee, mistä kirjoitetaan. Joku aika sitten kuitenkin jo Nettisanomienkin sivuilla kävi eri kävijä melkein minuutin välein kuukausitilastosta laskettuna puhumattakaan vakikävijöistä.

Pääministerin kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta. Pääkirjoitus. Sanomanetti. Pertti Manninen. Maanantai 2009-03-06 klo 21:06.

P.S.
Ihan oikeasti: Automaattisen tekstintarkistuksen jälkeenkin juttuun oli jäänyt sana: päämonsteri, jonka onneksi, vai oliko se nyt onni, inhimillinen silmä havaitsi! Sama.


Linkit:
Lue enemmän!
Kuvat!
Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star. Lue!
Meren perheen pakohetki Suomessa 1939. Lue!
Mauno Koivisto ei kadu vanhoja Viro-lausuntojaan. Lue!
Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Lue!

Pääkirjoitus. Turhan tylyä. Lue!
MIG koululaisen kuvittelemin värein. Kuva!

Linkit: Pääkirjoitus: Numeropeliä. Lue!
"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!


News World news Human trafficking Iraqi babies for sale: people trafficking crisis grows as gangs exploit poor families and corrupt system • At least 150 children a year sold for £200 to £4,000 • Some bartered youngsters become sex abuse victims Afif Sarhan in Baghdad The Guardian, Monday 6 April 2009



News World news Nuclear weapons Barack Obama launches doctrine for nuclear-free world US president pledges to convene global summit for eventual elimination of nuclear weapons as he condemns Pyongyang launch Staff and agencies in Prague guardian.co.uk, Sunday 5 April 2009 10.35 BST


Comment is free Cif America Old man Nato At the age of 60, the organisation designed to protect both Europe and democracy is no longer the best for either job David Hearst guardian.co.uk, Friday 3 April 2009 16.03 BST


Comment is free Cif America Will Afghanistan be Nato's downfall? On its 60th birthday, Nato faces a crisis. If Europe does not invest in the war effort, the transatlantic alliance will cease to matter David Paul Kuhn guardian.co.uk, Friday 3 April 2009 18.00 BST


News World news Guantánamo Bay Miss Universe's fun day out - at Guantánamo Bay Sam Jones and agencies The Guardian, Wednesday 1 April 2009


Sanomanetti maanantaina 2009-03-30.

Varallisuusveron poisto & Rähmällään? http://www.sanomanetti.fi/2006/01/03/etusivu.htm

Vaalit 2006. Yle TV1. Maanantaina 02.01.2006. Kaksi katkelmaa.
Ehdokastentissä Matti Vanhanen. Tenttaajana Juho-Pekka Rantala.

Varallisuusveron poisto.
Siitä luottamuksesta päättää aina eduskunnan enemmistö
Rantala
Näissä vaaleissa on ollut tarjolla puolustusvoimaa ja työväen presidenttiä ja koko kansan presidenttiä teidän hallituksenne päätti antaa 70 miljoonan kädenojennuksen suomen kaikkein rikkaimmille poistamalla varallisuusveron haluaisitteko te olla rikkaiden presidentti
Vanhanen
Ei haluan tukea suomalaista omistajuutta ja yrittäjyyttä se oli hyvin tärkeä strateginen valinta suo suomessa että meillä on liian vähän kiinnitetty huomiota siihen millä tavalla saadaan pidettyä omistajuus suomessa ja tää oli erittäin tärkeä valinta olen hyvilläni siitä että päätös saatiin lopulta tehtyä
Rantala
Niin se on noin 70 miljoonaa nykytasolla kuitenkin kaikkein rikkaimpien tukemista suomessa
Vanhanen
Kyllä se ennen muuta tukee suomalaista omistajuutta sen pysymistä suomessa on globalisaatiossa välttämätön
tällaisia päätöksiä joista välttämättä kansan enemmistö ei pidä niin vastuullisten pitää viedä päätöksiä läpi riippumatta siitä miellyttääkö se enemmistöä vai ei jos se päätös vastaa niitä tavoitteita jotka meillä on ja yrittäjyyden omistajuuden kannalta tää oli välttämätön päätös
Rantala
Onko niin että tälle 70 miljoonalle ei enää sitten mitään muuta käyttöä enää löytynyt ei tuota esim. pitkäaikaisten mielenterveyspotilaiden joukosta tai tai lasten psykiatrien jonojen jonojen purkamiseen te halusitte käyttää sen sen varakkaiden toimeentulon parantamiseen
Vanhanen
Joo joo lasten psykiatriaan on myös lisätty oikein korvamerkkaamalla rahaa joka on hyvin poikkeuksellista
Rantala
Mutta jonot ovat melkoiset yhä
Vanhanen
Valtionosuusjärjestelmässä me oomme tehneet yrittäjyyden eteen aika paljon tällä kaudella olemme keventäneet verotusta 500- 600 mil miljoonalla eurolla ja sitä täydennettiin myös tällä omistajuuden kannalta hyvin tärkeällä varallisuusverolla joka kaiken lisäksi on ollu valitettavan helppo kiertää mut siinä otettiin huomioon kilpailutilanne ja tää oli erittäin tärkeä päätös suomen kannalta
Rantala
Joo nämä muutamat tuhannet tai kymmenet tuhannet joita tämä koskee jotka ovat kaikkein varakkaimpia varmasti kiittävät teitä siitä
Mennään kansainväliseen politiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin …

Rähmällään?
...
Vanhanen
Tämmöisen yksittäisen asian takia emme linjaamme muuta
Rantala
Tässä uudemmassa vaalikirjassanne te kirjoitatte yhdysvalloista hyvin kauniisti mun muassa. tähän tapaan, että yhdysvallat on ottanut tehtäväkseen demokraattisten arvojen puolustamisen ja levittämisen maailmassa se on kunnioitettava pyrkimys joka ansaitsee tukemme
Kannatatteko te ja hyväksyttekö te guantanamon vankileirin
Vanhanen

ö ee se että arvostaa tuon vanhan demokratian jossa on ollut jo yli yli 200 vuotta vanha perustuslaki se se ei tarvitse tarvitse hyväksyä kaikkia yksittäisiä valtion valtion toimia
Rantala
Tuota jos te ette hyväksy sitä niin millaisiin toimiin suomi on ryhtynyt tämän purkamiseksi
Vanhanen
Ei kuvasin vain tätä lähtökohtana siinä että se että arvostan yhdysvaltoja ei tarvitse tarvitse hyväksyä kaikkia yksittäisiä kantoja
Rantala
Hyväksyttekö
Vanhanen
En ottanu kantaa
Rantala
Hyväksyttekö te nämä leirit vai ette
Vanhanen
En ottanut kantaa näihin leireihin he ovat tehneet sen omista
Rantala
Olkaa hyvä ottakaa nyt kantaa
Vanhanen
ei he ovat tehneet sen omista lähtökohdistaan ja en tule suomen pääministerinä tässä yhteydessä ottamaan kantaa aiheeseen
Rantala
Eli te hyväksytte sen hiljaisesti
Vanhanen
Ei vaan sanoin etten tule ottamaan tässä yhteydess kantaa asiaan
Rantala
No hyväksyttekö te yhdysvalloissa käytössä olevat kuolemantuomiot
Vanhanen
Hee ei olen ihmisoikeuksien kannalla ja olen toiminut kuolemantuomioiden poistamiseksi
Rantala
Ette ole kuitenkaan guantanamossa istuvien vankien ihmisoikeuksien kannalla jos te ette halua ottaa tähän leiriin mitään kantaa
Vanhanen
No en tunne sitä leiriä sen toimintatapoja jos siellä kuolemantuomioita saatetaan voimaan en hyväksy
Rantala
Ongelma on kai se että juuri kukaan muukaan ei tunne sen leirin toimintatapoja koska se on niin salainen usa:n leiri eikö silloin avoimen demokratian arvojen mukaan pitäisi toimia eikä olla hiljaa tällaisen leirin suhteen
Vanhanen
On y yleensähän kansainvälisessä yhteisössä on vaadittu että pitäis yhdysvaltainkin toimia näissä näissä avoimemmin yhdysvalloilla on omat perusteensa toimintaan
Rantala
Mutta te kuitenkin haluatte pitää oman kantanne piilossa ha kuinka rähmällään te haluatte olla suurvaltojen edessä
Vanhanen
Ee rähmällään olo on sana jota en käyttäisi tässä yhteydessä kun puhutaan valtion toiminnasta suurvaltojen toiminta kannattaa ottaa huomioon huomioon ee meidän kannattaa pitää hyvät yhteydet suurvaltoihin presidentinvaaleihin tämä liittyy erityisesti sen takia että suurvallat maailmassa ovat pitkälti presidenttijohtoisia ee ö valtioita ja työn työnjako on aika luontevaa järjestää niin että kun hallituksen ja pääministerin vastuulla on ensisijaisesti ehkä eu-politiikka niin presidentillä tulevaisuudessa tulee olemaan korostetun suuri rooli juuri yhteyksien vahvistamisessa suurvaltojen kanssa
Rantala
Paria vanhaa kirjoitusta 80 luvulta matti vanhaselta ee neuvostoliiton ajoilta kirjoitatte mm. tässä Suomenmaan artikkelissa vuodelta 85 arvostelette jyrkästi suomessa järjestettyä mielenosoitusta jossa vaadittiin viron, liettuan ja latvian vapaustaistelulle ja vapaudelle tukea se oli teistä provokaatio ja te jopa kiittelette tässä vielä että että että suomen linja on niin hyvä koska me emme lausu mielipiteitämme meihin ystävällisessä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista oletteko te yhä samaa mieltä esimerkiksi näistä asioista
Vanhanen
Ei olen muuttanut kantani tuo on nuorena kirjoitettu päin vastoin suomi tuolloin oli puolueeton maa ja me emme ottaneet maiden sisäisiin asioihin kantaa mut nykyään meidän pitää ottaa öö varsinkin ihmisoikeuksiin
Rantala
Pitäisittekö nyt mielenosoituksena
Vanhanen
Liittyvissä kysymyksissä pitää ottaa sisäisiin kysymyksiin
Rantala
mielenosoitusta Guantanamon leiriä vastaan provokaationa
Vanhanen
No en en pitäisi mielenosoituksena mielenosoitusta provokaationa hyväksyisin sen kyllä
Rantala
Mitä te ajattelette presidentti risto rytistä …

Vaalit 2006. Yle TV1. Maanantaina 02.01.2006. Kaksi katkelmaa.
Ehdokastentissä Matti Vanhanen. Tenttaajana Juho-Pekka Rantala. (Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen).

Lue myös!

Ökyrikkaiden vero poistettiin kokonaan ja lopullisesti!

Vanhaa ja uutta Vanhasta.
Sisältää myös Vanhasen nuoruuden Baltic Star-kirjoituksen.
---
Julkaistu ensimmäisen kerran: http://www.sanomanetti.fi/2006/01/03/etusivu.htm (Väliotsikointi: Sanomanetti).
Sanomanetti maanantaina 2009-03-30.


Comment is free Nato's soft underbelly Nato operations in Afghanistan depend on a precarious international supply system – and the Taliban have realised it Mustafa Qadri guardian.co.uk, Monday 30 March 2009 20.30 BST


Sanomanetti lauantaina 2009-03-28. Pääkirjoitus.

Numeropeliä. "69 on 3:lla jaollinen". Virkapuhelu.

Pääministeri Matti Vanhanen: ” Hei täällä sulhanen, olen kuullut, että 7 päivää julkaisee jollekin tuntemattomalle naiselle lähettämäni asento-tekstiviestit seuraavassa numerossaan. Jotta minä välttyisin suuremmalta numerolta, olen ajatellut, että julkaisen kihlauksemme 69 tunnin päästä.”
Pääministerin morsian Sirkka (ei siis Sinikka): ”Kyllä se minulle sopii, 69 on jaollinen 3:lla, ja olenkin jo odottanut tätä kolmatta.”

Numeropeliä. Pääkirjoitus lauantaina 2009-03-28 klo 16:13. Pertti Manninen. Sanomanetti.


Lue myös! "Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". 2009/02/10/etusivu.html


Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939. Eesti Ekspress 2009-03-19.
Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes - 19 märts 2009 - www.ekspress.ee
Meren perheen salaperäinen pakohetki Suomessa 1939.
Lennart Meren isä Georg yritti lähettää omat lapsensa ulkomaille maanpakoon pelastaakseen heidät tulevasta kyydittämisestä. Tarmo Vahter teki tämän hämmästyttävän löydön arkistosta.
Eesti Ekspress 2009-03-19
. Perekond Meri saladuslik paohetk Soomes.
Kuvat: Pertti Manninen keskiviikkona 2009-03-25 klo 10:10. Keski-Suomi. Jyväskylä. Matkakeskus. Hesburger. Isonna kuvat!

News World news Gaza Gaza white phosphorus: 'They say that Israel used white phosphorus in a way that killed civilians' Rory McCarthy on a Human Rights Watch report accusing Israel of war crime Rory McCarthy guardian.co.uk, Thursday 26 March 2009 08.36 GMT


Sanomanetti. Torstai 2009-03-26. Pääkirjoitus.

Turhan tylyä.

Eesti, jota suomalaiset Viroksi kutsuvat, ansaitsee itsenäisyyden sortovallan jälkeen niin kuin Suomikin. Historiaan syvällisesti perehtyneet kertokoot siitä. Kerron tässä vain erään tapauksen, joka sai silmäni ja mielenikin avautumaan. Aika tarkkaan 1965 olin Helsingin yliopiston vesipallojoukkueessa ja teimme matkan Tallinnaan ja pelasimme muutaman ottelun Polyteknillisen instituutin joukkuetta vastaan. Se oli vielä sitä aikaa, kun Suomen koululaisten kartat eivät ulottuneet Viron rannikolle, vain merta siinä oli, Suomen lahti.

Vietimme yömme koulumajoituksessa ja saniteettitilat olivat tottumattomalle aika hirveät. Mieleen jäi montakin hauskaa hetkeä, joista voisin yhden kertoa. Saimme Neuvostoliiton valtiolta ruplia päivärahoina ja rahaa riitti vaikka olimmekin opiskelijoita. Vietimme samanikäisten nuorukaisten kanssa iltoja yhdessä, kerran jonkun koulun illanvietossa, koska paikallisen joukkueen valmentaja oli jumppamaikka, Sitten kerran olimme Piritan pyöreässä ravintolassa ja joimme ja tarjosimme isännille, kun meillä oli niitä päivärahoja, samppanjaa koko illan kunnes olimme juoneet ravintolan samppanjavaraston loppuun. No, votkaa riitti ja jatkoimme niin kauan kuin valot sammuivat, ravintolan. Kaikki pääsimme jotenkin majapaikkaan.

Tällä reissulla siis. Osa virolaisista oli katkeria miehittäjää kohtaan ja kapinoivat, tietenkin vain niin, että elämä ei käynyt liian hankalaksi, toivottavasti.
Osa oli sopeutunut, niin kuin valmentaja, leipää oli tienattava perheelle, lapsia ei vielä ollut, mutta vaimo kyllä.
Ja sitten venäläiset, jotka puhuivatkin venäjää, jotka olivat itse halunneet muuttaa tai jotka jotenkin oli siirretty, en tiedä tarkkaan.

Kaikkea länsimaista ihailtiin: tupakkaa, autoja, Mustangia jne. Sitä, että meillä Suomessa sai tomaatteja talvellakin jne. Muistan kun jotkut saivat sellaisen pitkän tupakan, kuinka ahnaasti he sitä imivät. Kun en itse polttanut, en oikein osaa arvioida sitä onnen määrää.

Sitten vielä suunnilleen kymmentä vuotta myöhemmin kävin jo vaimon kanssa siellä reissussa ja kävimme katsomassa laululavaa, tyhjää, mutta kyllä opas kertoi niistä mahtavista juhlista ja voi vain aistia, mitä siinä jättiläismäisessä 100 000 tai jotakin ihmisjoukossa koettiin vuosittain.

Tätä taustaa vasten, jonka siellä käyneet suomalaiset aistivat, tuntui sitten Viron itsenäistyminen luonnolliselta, kun sen hetki koitti. Presidentti Mauno Koivisto oli liian tyly virolaisille. Olisihan hän voinut hiukan ymmärtäväisemmin suhtautua virolaisten pyrkimyksille menettämättä siinä mitään, eikä olla Mihail Gorbatshovin sätkynukke ja yliymmärtävä, vaikka Suomen etu ei tietenkään ollut asettua Neuvostoliittoa vastaan. Koivisto nyt sitten selittelee, että virolaisilla ei ollut mitään osuutta Neuvostoliiton luhistumiseen. Kaikki asiat siinä olivat kietoutuneet yhteen ja varmasti virolaisten toiminta oli osaltaan auttamassa valtion hajoamista.

Oma lukunsa on sitten nykyisen pääministerimme Matti Vanhasen rakkikoirana olo kolumnissaan Baltic Star, vuonna 1985, Kerrankos sitä veikkaa väärää hevosta. Emigrantit toimivat omalla tavallaan isänmaansa itsenäisyyden puolesta, eikä heitä olisi tarvinnut niin jumalattomasti morkata, vaikka olisikin heitä halveksinut tai pelännyt, että Suomi jotakin häviää. Avoimuus oli tulossa. Lopputulostahan kukaan ei silloin vielä tiennyt, tai kyllä tuloksen, mutta milloin se tapahtuisi, sitä ei.

Tätä historiaa vasten koen Viron Nato-jäsenyyden ja siihen heillä on luonnollinen tarve, miehittäjä on kunnolla nuijittava, kun siihen mahdollisuus avautui. Kuinka viisasta se on pitemmän päälle, sen arvioikoot virolaiset itse, mutta suomalaisillakin on jotain sanottavaa, jos ohjuskilpiä rajoille rakennetaan. Venäläistä vähemmistöä on ihmisinä kohdeltava, eiväthän he varmaankaaan kaikki olleet sortajia ja onhan itsenäistymisestä kulunut pian kaksi vuosikymmentä.

Sattumalta odottaessani linkkiä Jyväskylän matkakeskuksessa poikkesin R-kioskiin, ja tarkastelin lehtivalikoimaa, näin Eesti Ekspressin kannessa jutun Meren perheestä. Ostin lehden (2 euroa) ja siinä kahvia ja pullaa mutustellessani luin sen minkä osasin, ymmärsin sen minkä ymmärsin ja muutaman kuvan jutusta nappasin.

Tämä stoori-pääkirjoitus sitten päivää myöhemmin torstaina 2009-03-26 hiukan ennen puolta yötä.
Pertti Manninen. Sanomanetti. Pääkirjoitus.

Lue myös! Pääkirjoitus Ojasta allikkoon. Sanomanetti torstaina 2009-03-19. Lue!

Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös Lue!
Ilmoitukset
Linkistö ja arkisto. Linkit joka numeron etusivulle
Opeta lapsi uimaan!
Sananvapaus kauppatavarana
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

Sanomanetti.
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com


Comment is free Iraq's brutal executions The war was supposed to improve human rights, but six years on the country has returned to unfair trials and mass executions Kate Allen guardian.co.uk, Tuesday 24 March 2009 15.00 GMT


News World news Gaza Series: Gaza war crimes investigation Israel accused of indiscriminate phosphorus use in Gaza Human Rights Watch report claims Israel committed war crimes in its use of air-burst white phosphorus artillery shells Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Wednesday 25 March 2009 16.00 GMT


News World news Gaza Gaza white phosphorus: 'They say that Israel used white phosphorus in a way that killed civilians' Rory McCarthy on a Human Rights Watch report accusing Israel of war crime Rory McCarthy guardian.co.uk, Thursday 26 March 2009 08.36 GMT


'I took a picture to show my dentist' - the first package tourists arrive in Iraq • Four Britons on 17-day visit to war-torn country • Iraqi Tourism Board hopes to lure many more Martin Chulov in Baghdad The Guardian, Saturday 21 March 2009


Gaza war crime claims gather pace as more troops speak out Fresh allegations have come to light that gung-ho leadership inculcated a culture of disregard for Palestinian casualties Peter Beaumont The Observer, Sunday 22 March 2009


News Politics DNA database Red light data Ten ways to track the citizen Alan Travis The Guardian, Monday 23 March 2009


News World news France French plan to break taboo on ethnic data causes uproar Angelique Chrisafis in Paris The Guardian, Monday 23 March 2009


Pääkirjoitus. Ojasta allikkoon. Iltalehti, jonka vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä lähetti pääministeri Matti Vanhaselle meilin ihan aiheesta. Masentavaa meilissä on kuitenkin se, että Vanhasen olisi mieluummin pitänyt vaieta. Vanhasella niinkuin kaikilla muillakin on oikeutensa mielipiteeseensä ja sen esille tuominen on arvostettavaa, olkoonkin se kuinka vastenmielinen jo ehkä silloin ja nyt jälkeenpäin tarkasteltuna. Historia tulee kyllä löytämään tässä asiassa varsinaisen pääkonnan, presidentti Mauno Koiviston, jonka Mihail Gorbatsovin nuoleskelu oli omissa sfääreissään. Vaikka Viron presidentti Lennart Meri oli tästä oikeasti katkera, niin sivistyneenä diplomaattina ei nostanut siitä haloota häneltä asiaa kysyttäessä. Pääministeri Matti Vanhasen suoranainen valehtelu on sitä Ikea-luokkaa, kun hän väittää, että ei muista kyseistä kirjoitusta. Kyllä se nostettiin esille jo viime presidentinvaalien yhteydessä ja sitä häneltä televisiotentissä kysyttiin. Huonoksi on sitten muisti mennyt muutamassa vuodessa. Tämän televisiotentin perusteella Sanomanetti löysi kyseisen tekstin ja julkaisi sen jo heti joulukuussa 2005 nimellä "Baltic Star". Torstaina 2009-03-19 Pertti Manninen. Sanomanetti. Baltic Star. Lue!

Pääkirjoitus. Baltic Star.
Kun pääministeri Matti Vanhanen laitettiin tilille jossakin tentissä vuonna 2005 kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kirjoittamastaan, hän vastasi olleensa silloin nuori ja kirjoitus meni nuoruuden piikkiin. Nyt siitä neljää vuotta myöhemmin hän ei enää muista koko kirjoitusta ja puolustautuu sillä, että hän ei ollut silloin kansanedustaja. Eihän ne kirjoitukset siitä miksikään muutu, on ollut mikä onkin, mutta kaipa ne hänen silloista ajatusmaailmaansa ovat heijastaneet. Kirjailija Sofi Oksanen lausui uutislähetyksessä (MTV3 tiistaina 2009-03-17), että päättäjät voisivat nyt edes arvioida sen aikaisia mielipiteitään, aikaahan on kulunut.
Keskiviikkona 2009-03-18 Pertti Manninen. Sanomanetti.

PS. Sanomanetti julkaisi ko. kirjoituksen heti tämän tentin jälkeen keskiviikkona 2005-12-14. Kirjoitus ja sivun alku on tässä uusintapainolsena. Lue!

Oksanen ihmettelee Vanhasen sanoja.
Kuvat MTV3:n kymmenen uutisista tiistaina 2009-03-17.

"Oksanen ihmettelee Vanhasen sanoja.

Palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen ihmettelee suomalaispoliitikkojen karua suhtautumista Viron vapautusliikkeeseen 80-luvun loppupuolella. Hän vaatii avointa keskustelua suomettumisen ajasta.

Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin erityisesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit viittaamalla vuonna 85 julkaistuun kolumniin.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentoitiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja."

MTV3. Teksti-tv tiistaina 2009-03-17 klo 23:11.
Kuvat: Pertti Manninen.


What are human rights? Probing questions of legality and morality can help us understand the paradox that not all humans have humanity Costas Douzinas guardian.co.uk, Wednesday 18 March 2009 11.43 GMT



Sanomanetti keskiviikkona 2005-12-14. Alkuperäiselle sivulle!
Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

 

Keskiviikkona 14. joulukuuta 2005. Etusivu. Nro 441.

Snooker.

14.12.2005 joulukuun keskiviikkona klo 14.52. "Snooker". Kuva Pertti Manninen, Jyvässnooker, Jyväskylä. 

Vanhaa: "Arkistojen aarteena tarjoamme seuraavan Matti Vanhasen mielipidekirjoituksen lähes parin vuosikymmenen takaa. Artikkeli on edelleenkin ajankohtainen yrittäessämme ymmärtää Vanhasen ajattelutapaa.

Huomatkaa erityisesti kuinka Vanhanen käyttää edelleen samoja keinoja kuin parikymmentä vuotta sitten. Artikkelissa Vanhanen tukee Baltian maiden miehitystä leimaamalla miehityksen vastustajat provokaattoreiksi ja marginaali-ilmiöksi - aivan samoin kuin yhä jatkuvan Suomen alueiden miehityksen vastustajat leimataan vielä nykyäänkin."

Matti Vanhanen - jälkisuomettunut kummitus sivustossa www.kavkaz.fi.
Matti Vanhanen:
Baltic Star. Suomenmaa tiistaina 30.07.1985

  Vanhaa ja uutta Vanhasta.

Uutta: "Vanhasen kirja Suomen tie maailmassa on keskustan presidenttiehdokkaan poliittinen ohjelmajulistus ...

Yllättävintä on ehkä kuitenkin se, miten suorasukaisesti Vanhanen kehuu teoksessa itseään, pääministerivuosiensa saavutuksia.

Lukija saa esimerkiksi tietää, miten Vanhanen Moskovassa kättä päälle lyömällä lopetti Venäjän ilmatilaloukkaukset, miten hän käynnisti tilannekuvajärjestelmän rakentamisen valtiojohdolle, otti aloitteen YK-mandaatista luopumisessa tai miten monta pääjohtajatason virkaa hänen hallituksensa on hankkinut EU:sta."

Vanhanen runttaa Niinistön puolustuslinjan. Pääministeri kehuu itseään häpeilemättä vaalikirjassaan. Helsingin Sanomat. Kotimaa. Arto Astikainen. Keskiviikkona 14.12.2005. 

"Ulkopolitiikan lähestymistavoista realismi on lähempänä omaa luonnettani kuin idealismi."

"Hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä pysyminen edellyttää ennen kaikkea taloudellista kilpailukykyä ja kykyä rakenteellisiin uudistuksiin."

Tietokulma. Matti Vanhasen linjanvetoja. Helsingin Sanomat keskiviikkona 14.12.2005.

Sanomanetti keskiviikkona 14.12.2005

Matti Vanhanen: Baltic Star. Suomenmaa tiistaina 30.07.1985. Arkistojen aarre sivustosta www.kavkaz.fi.

"Baltic Star

Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.

Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.

Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin "sitoutumattoman" äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.

Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.

En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden "vapauttamiselle".

Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.

Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.

Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita "pakolaisia".

Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.

Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen."

Matti Vanhanen: Baltic Star. Suomenmaa tiistaina 30.07.1985.

"Arkistojen aarteena tarjoamme seuraavan Matti Vanhasen mielipidekirjoituksen lähes parin vuosikymmenen takaa. Artikkeli on edelleenkin ajankohtainen yrittäessämme ymmärtää Vanhasen ajattelutapaa.

Huomatkaa erityisesti kuinka Vanhanen käyttää edelleen samoja keinoja kuin parikymmentä vuotta sitten. Artikkelissa Vanhanen tukee Baltian maiden miehitystä leimaamalla miehityksen vastustajat provokaattoreiksi ja marginaali-ilmiöksi - aivan samoin kuin yhä jatkuvan Suomen alueiden miehityksen vastustajat leimataan vielä nykyäänkin." Matti Vanhanen - jälkisuomettunut kummitus sivustossa www.kavkaz.fi.

Lähteenä  www.kavkaz.fi.
Keskiviikkona 14.12.2005 Pertti Manninen, päätoimittaja, Sanomanetti.



Linkki:
"Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla."
Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti torstaina 07.10.2004.

John Lennon   Double Fantasy   Yoko Ono.


Sanomanetti keskiviikkona 2005-12-14. Alkuperäiselle sivulle!



Nato needs a makeover As France returns to Nato's integrated military structure, it's time for the alliance to undergo a long-delayed transformation Benoît d'Aboville guardian.co.uk, Wednesday 11 March 2009


Rights versus liberty Hidden by the spirit of the Convention On Modern Liberty was a row about the Human Rights Act, which I want to bring out into the open Henry Porter guardian.co.uk, Thursday 5 March 2009 11.00 GMT


Intelligence failures crippling fight against insurgents in Afghanistan, says report • Leaked analysis condemns US for lack of co-operation • Senior officers' criticisms also cover Iraq campaign Peter Beaumont The Guardian, Friday 6 March 2009


Afghanistan diary: A hobbled march to victory as French forces prevail Posted by Julian Borger Tuesday 3 March 2009 12.43 GMT guardian.co.uk


Gazans need more than aid The humanitarian efforts of organisations like ours will count for little without political progress Nick Young in Gaza The Guardian, Saturday 28 February 2009


Israel PM's family link to Hamas peace bid Olmert rejected Palestinian attempts to set up talks through go-between before Gaza invasion Peter Beaumont, foreign affairs editor The Observer, Sunday 1 March 2009


We will pursue Middle East peace on many fronts, says Hillary Clinton US secretary of state condemns 'violence and false choices' of extremists Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Monday 2 March 2009 14.17 GMT


Symbol of hope as Iraq's looted and gutted national museum reopens • New start marks another step back to normality • Plundered artefacts return but many are still missing Martin Chulov in Baghdad The Guardian, Tuesday 24 February 2009


Amnesty calls on US to suspend arms sales to Israel Hellfire missiles and white phosphorus artillery shells among weapons used in 'indiscriminate' attacks on civilians, says human rights group Rory McCarthy in Jerusalem guardian.co.uk, Monday 23 February 2009 09.14 GMT




Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen.

ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA?
NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.

ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA?
...TUOTA... ÖÖ...
 

Torstai 2003-10-02 sanomanetti.fi

&
2003.
Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.


Torstai 2003-10-02 sanomanetti.fi


2008 mm. Nokia Siemens karsii Suomesta 750 työpaikkaa. Yt-neuvottelut alkavat 24. marraskuuta.

"Tänään ilmoitetut sopeuttamissuunnitelmat ovat vaikeita, mutta välttämättömiä toimia saavuttaaksemme säästötavoitteet ja varmistaaksemme, että olemme pitkällä aikavälillä kilpailukykyinen yritys, joka voi investoida tulevaisuuteen, sanoo Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa."

Tiistai 2008-11-11 taloussanomat.fi


2000. Lue myös! Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Torstai 2000-08-10 sanomanetti.fi


Eripainos. 
Torstai 2000-08-10 sanomanetti.fi


Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000


Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?
Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.


Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen oli siirtohankkeen takana (2000) ja Nordea rakensi toimitilat järven päälle! Sanomanetti julkaisi Sisä-Suomen lehden monisivuisen aineiston torstaina 2000-08-10. Lue!
http://www.sanomanetti.fi/2000/08/10/etusivu.htm


"Kaikki Ruususesta ja Vanhasesta". Lue!




Nettisanomien arkistosta 2007:
http://www.sanomanetti.fi/2007/06/28/etusivu.htm

Kuva. Sipoo-Sibbo. Vanhanen tyrmäsi Liljeströmin 8-4. Ottelusta jätetään protesti ja lopullinen tulos ratkeaa protestin tultua käsitellyksi. "Matti Vanhanen, statsminister, c. Christel Liljeström, orförande kommunstyrelsen i Sibbo". "I juridiska frågor sker det ofta sä här." FST5:n kuvista torstaina 2007-06-28 ja Bildin kuvasta maanantaina 2007-06-25. Kuvat yhdisteli hätäisesti Pertti Manninen. Katso myös! Box-Kracher Sylvester.
Läs!
Wadenström Blog http:// 360.yahoo.com/ wadenstrom


Nettisanomien arkistosta 2008:
http://www.sanomanetti.fi/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

N:o 798. Lauantai
2008-05-10



"Väitepäätös". 05.05.2008.


"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

 "Väitepäätös"

 

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti keski-suomi.uo@oikeus.fi

 

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
xxxxx xxxxxxx

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja xxxxsxx mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja xxxxx xxxxxxen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

 
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Nettisanomat ja sen vastaava päätoimittaja Pertti Manninen on kahteen kertaan lähettänyt selvityksen asiasta Keski-Suomen ulosottovirastolle. Selvitys:

"From: Sanomanetti@hotmail.com
To: jyvaskyla.uo@om.fi
Subject: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla
Date: Thu, 8 Nov 2007 11:21:45 +0000
...
Jyväskylän ulosottovirastolle
Asia: Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen ja viestien poisto nettisanomat.com-sivustolla.
Asiaa on hoitanut virastossa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö.
Vaasan hovioikeuden tuomion Nro 565. antamispäivä 23.4.2007, diaarinro R 06/794, mukaisesti olen keskeyttänyt verkkoviestien jakelun kunnianloukkausrikoksen tekoajalta 1.7.2004 - 8.10.2005 tuomiossa määrätyllä tavalla: olen poistanut nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen.
Jokaisella ko ajanjakson sivulla on sivun alussa merkintä poistamisesta.
Helsinki 08.11.2007
Pertti Manninen"

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Kihlakunnansyyttäjä nosti syytteen kunnianloukkauksesta. Syytteessä rikoksentekoajaksi syyttäjä määritteli rikoksen alkaneeksi siitä päivästä, jonka kirjoituksen asianomistaja asianajaja xxxxx xxxxxxx esitti todisteeksi kunnianloukkauksesta, 01.07.2004. Lisäksi oikeus totesi rikoksen jatkuvan niin kauan kuin kirjoitus on saatavilla ja määräsi sen poistettavaksi. Vain tätä kirjoitusta ja sen jälkeisiä kirjoituksia oikeudessa käsiteltiin ja ne siis määrättiin poistettaviksi. Siinä oikeudenkäynnissä allekirjoittanut tuomittiin kunnianloukkausrikoksesta. Nyt kuitenkin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö omavaltaisesti ja mielivaltaisesti laajentaa tulkintaansa aikaisempiin kirjoituksiin ja myöhempiin kirjoituksiin. Mikäli niissä on jotain loukkaavaa, ne pitää käsitellä erikseen tuomioistuimessa, jos syytettä vaaditaan nostettavaksi ja jos syyte nostetaan. Niiden kirjoitusten poistaminen on täyttä mielivaltaa, jonka lainopillisen koulutuksen saanut kihlakunnanvouti hyvin ymmärtää. Hän siis aikoo aivan tietoisesti syyllistyä valtansa suomaan mielivaltaan.

Kokonaan toinen juttu on se, että hän on esteellinen poistamaan ylipäätään mitään sivuja tässä asiassa, koska poistaessaan hän onnistuu poistamaan samalla häntä itseään koskevan arvostelun ja selostuksen siitä, kuinka hän Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen päätöksen mukaan oli toiminut virheellisesti eräässä pakkohuutokaupassa. Hänen esteellisyytensä on vielä lopullisesti käsittelemättä ja se käsitellään Korkeimmassa oikeudessa, jos se myöntää valitusluvan.

Poistaessani kaiken xxxxx xxxxxxa koskevan aineiston rikoksentekoajalta, ajoin kaikki Nettisanomien kyseiset sivut tekstieditorilla poistaen ilmaisut "xxxxx xxxxxxx, "asianajaja xxxxx xxxxxxx" ja "asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky" eri variaatioin. Lisäksi poistin kaikki oikeuden määräämät kirjoitukset manuaalisesti. Jotta voisin osoittaa tehneeni näin, liitin jokaisen ko. ajanjakson sivulle merkinnän poistamisesta tai poistamattajättämisestä, jos sivulla ei ollut viittauksia asianajaan tai hänen toimistoonsa tai häntä koskevaan asiaan. Merkintä:

"JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA
Manninen on esittänyt asianomistaja xxxxx xxxxxxxxa ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja (POISTETTU 05.03.2016 G) tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että xxxxxxx on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen xxxxsxx ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794 Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu xxxxsxx elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään xxxxsxx kunniaa loukkaavaa. xxxxxxa koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva xxxxxxa koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan xxxxsxx tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia xxxxxxen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määräämät verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen
http://www.12.fi/2004/07/01/etusivu.htm"

Sanomanetti. Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Lauantai 2008-05-10.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös! 
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24



http://www.sanomanetti.fi/2007/01/09/aretvar1957.html


2007
TAMM 09 
 etusivulle!

Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2.
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07.  Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen
   
 
 
 
  Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen

http://www.sanomanetti.fi/2007/01/09/aretvar1957.html

Tiistai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi.

...

Lehdistökään ei selviä kunnialla, olen kerännyt kymmenkunnan lehden artikkeleita ja pääkirjoituksia. Vain ja ainoastaan yhdessä puhuttiin ydinaseista. Tätäkään en löytänyt netistä vaan paperilehdestä.

Hufvudstadsbladetin, HBL:n, 2. pääkirjoitus, kirjoittajanaan Björn Månsson, käsitteli asiaa lauantaina 2008-01-24. Lehden sain käsiini eilen tänne periferiaan. Kirjoitus päättyi seuraavasti:

...

Inte med ett ord nämns att Finland som Natoland kunde tänkas bli ett militärobjekt – i värsta fall för kärnvapen – eller tvingas ta emot kärnvapen på sitt område.

Det finns även framledes starka skäl för Finland också för att stanna utanför Nato.

BJÖRN MÅNSSON.” Natooptionen kräver en katekes. HBL 2009-01-24. Läs!

...
Tiistaina 2009-01-27 klo 19:36. Pertti Manninen. Sanomanetti. Pääkirjoitus-blogi. Lue!


”En annan dragkamp blev det kring frågan om nackdelar med ett medlemskap alls skulle nämnas i texten, vid sidan av de ”starka skälen” som noga räknas upp.

Dragkampen slutade i att en enda reservation gjordes: man bör ”bedöma” effekten på Finlands förvarssystem av att Natoländerna omorienterat sig från värnplikt till yrkesarméer. Och den reservationen förses i sin tur med reservationen att Finland nog även som Natomedlem självt skulle besluta om sina försvarsprinciper.

På samma sätt avfärdas ”de politiska förväntningarna” på att Finland skulle delta i Natos eller enskilda Natoländers (läs: USA:s) militära operationer med att Finland självständigt skulle fatta besluten.

Förvisso, men som vi har sett kan påtryckningen inom Nato ibland bli stor.

Inte med ett ord nämns att Finland som Natoland kunde tänkas bli ett militärobjekt – i värsta fall för kärnvapen – eller tvingas ta emot kärnvapen på sitt område.

Det finns även framledes starka skäl for Finland också for att stanna utanför Nato.
BJÖRN MÅNSSON.” Natooptionen kräver en katekes. HBL 2009-01-24.


Sanomanetti torstaina 2009-01-22. Kriget mot barnen. John Pilger. Aftonbladet. Kuva päivä tai pari ilmestymisen jälkeen tiistaina 2006-06-20 klo 07:44 Jyväskylässä juuri ennen junan lähtöä Helsinkiin. Pertti Manninen. Ei aiemmin julkaistu.
Kriget mot barnen. John Pilger om statsterrorismen - och dess offer.
"Nu skall statsterrorism bedrivas mot de allra mest sårbara".
Aftonbladet c. 2006-06-19.
http://www.aftonbladet.se/kultur/huvudartikel/article387048.ab



Lauantai 2009-01-24. Pääkirjoitus-blogi.

Alexander Stubb - Matti Vanhanen - Tarja Cronberg - Sinikka Mertala - Harri Jaskari

Pääkirjoitus. Natoon!

”Emme ole avanneet ovea, emme ole sulkeneet ovea! Ulkoministeri Alexander Stubb Ylen tv-uutisissa lauantaina 2009-01-24 klo 17:02. Ja asia oli Guantánamon vankileirin sulkemisesta johtuva vankien sijoittaminen EU-maihin.

Nato ja ydinaseet ovat sitten lähempänä,

Hallituksen mielestä asiassa on hyvät puolensa ja liittymistä kannattaa harkita.

Pääministeri Matti Vanhanen se sitten on varsinainen ajattelun valopilkku, hänen mielestään uusi sanamuoto on valittu siksi, että vanhaa haluttiin muutettavan, ettei aina olisi samaa. Nämä siis muistista, mutta kaivan lehden, HS:n esille ja otan tähän tarkan sitaatin, luotan HS:n kirjoittajaan. Jos hyvin käy löydän myös toisenkin sitaatin, Keskisuomalaisesta.

Siis:
HS:n pääuutissivulla otsikon alaosassa:
”Selonteon mukaan ”vahvoja perusteita” harkita Nato-jäsenyyttä”.

Sen alapuolella toimittaja Kari Huhta kuvan kanssa:
”Toivottavasti viimeinen turvallisuusselonteko määräsi selkeät ehdot Suomen Nato-tielle”.

(HS lauantaina 2009-01-24).

Toivotaan toivotaan, ydinaseista ei ainakaan silmiini osunut yhtään mitään.

Ja sitten on nyt uutissivulla koko sivun levyisin otsikoin, 1 palstaa vaille tosin tällä kertaa:
”Suomi harkitsee nyt ”vahvasti” Natoa”.

Alaotsikossa pienemmällä:
”Ulkoministeri Stubb: Selonteko ”vahvasti” sotilasliiton puolella”.

Kirjoitus alkaa sitten näin:

”Suomella on ”jatkossakin vahvoja perusteita harkita jäsenyyttä” sotilasliitto Natossa. Näin linjaa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009.
Sen mukaan puolustusvoimien ei tarvitse pelätä yllättäviä heikennyksiä ensi vuosikymmenen alussa. Venäjä ei ole entistä suurempi uhka eikä Suomea uhkaa nyt mikään sotilaallinen kriisi.
Sotilaallisten kriisien rinnalle ovat nousseet terrorismin, talouden taantuman, energiahuollon takkuilun sekä luonnonkatastrofien aiheuttamat epävakaisuudet.

Yli sadan sivun selonteon haetuin lainaus oli perjantaina kohta, jossa hallitus määrittelee Suomen suhteen Natoon.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan selonteon laatijat muuttivat Nato-ilmauksen sanamuotoa, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”, Selonteko ei anna perusteita uudelle kannalle vaalikaudella.

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan uudessa selonteossa on ”vahvoja argumentteja” Naton puolesta.
”On todellakin olemassa vahvoja perusteita harkita jäsenyyttä” Stubb sanoi.

”Perusteluissa on myös mainittu, miksi jäsenyyttä ei pidä harkita”, selontekoa tekemässä ollut hallituskumppani työministeri Tarja Cronberg (vihr) napautti takaisin.
Cronberg korosti, että Suomen turvallisuuspoliittinen valinta on Euroopan unioni. Myös pohjoismainen puolustusyhteistyö on Cronbergin mukaan saanut ”uutta potkua”.
Selonteko korostaa kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen merkitystä Suomelle.”

(Alkuosa kirjoituksesta ”Suomi harkitsee nyt ”vakavasti Natoa”. Helsingin Sanomat. Kotimaa Matti Mielonen. Lauantai 2009-01-24.)

Toisesta lehdestä, Keskisuomalaisesta lauantaina 2009-01-24:

Pääuutissivun alalaidassa 2-palstaisena:
”Natoon liittymisestä myönteisempi arvio”

ja uutissivulla:
”Hallitus löysi selonteossaan etuja hakea Nato-jäsenyyttä”,

alaotsikko:
”Politiikka Eduskunnan kannanotto ei ollut yhtä myönteinen".

(Keskisuomalainen. Kotimaa. Heikki Vento. Lauantai 2009-01-24. Otteita tulossa!)

Loppukommentti.

Kummassakaan kirjoituksessa ei mainittu sanallakaan mitään ydinaseista. Se asia näyttää olevan tabu.
Ehkä se siellä 100–sivuisessa muistiossa on, johon yritä löytää linkin.

HS:n tekstin perusteella: Kertomus on kuvaava ja säälittävä pääministerin kannalta:
Stubbilla on sentään kanta, ja Cronbergillakin on kanta, mutta

Suomen pääministeri höpisee sanatarkasti HS:n lainauksen mukaan selonteon Nato-tekstiä muutettiin sen tähden, ”ettei se jatkuvasti pysyisi samana”.

Säälittävä piiloutuminen Nato-myönteiselle pääministerille, joka olisi halunnut jäädä historiaan Suomen Natoon viejänä, mutta jääkin mitä ilmeisemmin historiaan pääministerinä, joka loukkaantui naisystävänsä kirjoittelusta niin paljon, että halusi tämän taloudelliseen ahdinkoon ja siinä sivussa tuomittavaksi tämän kirjoittelusta, josta hovioikeuden päätöstä odotellaan, ja intiimejä kuvia on varastettu ja nykyinen naisystävä Sinikka Mertala on tehnyt ja sitten perunut kokoomuksen ex-puoluesihteerin Harri Jaskarin ex-naisystävän häirinnästä Ilta-Sanomien eilisen numeron mukaan.

Seuraava ”väärennetty” Nato-gallup on mielenkiintoinen. Tarkoitan ehkä oikeaakin väärennystä, mutta myös sitä. että Suomessa pimitetään ydinasedoktriini.

Suosittelisin seuraavaksi seuraavanoloista kysymystä:
”Kannatatteko Suomen liittymistä Natoon, joka merkitsee Suomen liittymistä ydinaseiden käyttäjien joukkoon, vieläpä sen first use-opin mukaisesti, että ydinaseita voitaisiin käyttää sellaisiakin maita vastaan joilla ei ole omia ydinaseita ja jotka eivät ole edes vielä tunkeutuneet mihinkään Nato-maahan.

Hiukan lyhyemmin muotoiltuna haluaisin nähdä suomalaisten Nato-kannatuksen.
Sitä ennen tämä hymypoika voisi käydä kertomassa tästä ydinaseiden käytöstä hymyyn hurmaantuneille kannattajille ja kaikille muillekin suomalaisille. Liitteenä linkkejä.

Sanomanetti. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 2009-01-24 klo 18:09.

Lue myös!

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue!

Ulkoministeri Alexander Stubb ei osallistunut EU:n ulkoministeri-
kokoukseen ... Lue!

"... Ahtisaaren rauhanpalkinnosta, että se oli sodan palkinto."
Lue!


HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/21/ etusivu.html#ydinaseeton


Sunnuntaina 2009-01-18

Tarkoituksena tappaminen.

Ei Israel välitä maailman tuomiosta. Tärkeintä oli palestiinalaisten lasten ja naisten tappaminen. Suomessakin oli sodan alussa, ja ehkä vieläkin, mielipiteitä, että Hamas "kerjäsi verta nenästään". Eikö Israelin aikaisempi käytös ole mitään opettanut näille intoilijoille?

Pääkirjoitus.
Pertti Manninen sunnuntaina 2009-01-18 klo 23:44.

Lue myös!
Uusi Holocaust
Tiistai 2008-12-30. Pääkirjoitus. Lue!



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.


guardian.co.uk, Saturday 27 December 2008 19.37 GMT

News World news Israel and the Palestinian territories


Air strikes in Gaza kill 205 as Israel targets Hamas

• Israelis vow to continue attacks
• Hamas defiant as anger grows in Arab world


Toni O'Loughlin in Jerusalem, Hazem Balousha in Gaza and Toby Helm guardian.co.uk, Saturday 27 December 2008 19.37 GMT

Israel stood defiant tonight in the face of mounting international condemnation, as it vowed to continue a massive bombing offensive against key targets in the Gaza Strip that left 205 dead and 700 others injured.

As world leaders called for an immediate end to the biggest air assault on Gaza since 1967, Ehud Barak, the Israeli defence minister, insisted that the retaliation against rocket attacks by Hamas had only just begun. "It won't be easy and it won't be short," said Barak. "There is a time for calm and a time for fighting, and now the time has come to fight."
...
Hamas remained defiant. "Today we are stronger then we've ever been," said Hamas spokesman Taher Nounou. "We won't raise the white flag, we won't give anything up, we won't retreat. We call on the Arab states in the region to take a stance against this massacre and not to be satisfied with just condemnations." Fawzi Barhoum, another spokesman, called the air strikes a "holocaust" and "an act of war".

guardian.co.uk/world/2008/dec/27/israelandthepalestinians1



Kuvia.

Maailmanpolitiikkaa ihmettelevä kissanpentu tai oikeastaan pöydältä poistumiskomentoa odottava.

Kuva sunnuntaina 2008-12-21 Pertti Manninen.

"Sotaretken unohdetut veteraanit.

Irakin sota. Useat Yhdysvaltalaiset veteraanit odottavat sotavammakorvauksiaan jopa kaksi vuotta Tässä ajassa ehtivät monet työkyvyttömät velkaantua pahoin."
Keskisuomalainen. Ulkomaat. Mika Horelli. Sunnuntai 2008-12-21. Isonna kuva!


Aikaisempia Mika Horellin raportteja mm.

Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. -
Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille.
Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.
2004/03/25/etusivu.htm

Kuva: TS/Mika Horelli
Bakerin komitean raportti tarjoaa George W. Bushille ulospääsyä kiusalliseksi muodostuneesta Irakin sotaretkestä.

2006/12/05/irakpaakirjoituksia.html
#yhdysvallat

Keskisuomalainen. Ulkomaat.
Amerikkalaiset pelkäävät sodan laajenevan Afrikkaan.

Mika Horelli. New York. Keskiviikko 2007-01-10.
2007/01/11/bushpommittaa.html#isku

Sanomanetti maanantaina 2008-12-22.


"Viimeinen ilta".

"Viimeinen ilta".
Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:13.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.

Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger "nauroi räkäisesti" kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita ja optioita Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Sanomanetti. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.

Tänään sunnuntaina 2008-10-12.

Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12. Isonna!

Ahtisaari: Suomi tarvitsee Nato-jäsenyyttä.
"Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen kannattaa liittyä puolustusliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa jäsenyyttä tarvitaan, jotta Suomi voi hoitaa rauhanturvatehtäviään. Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa esiintynyt Ahtisaari ei halua, että Suomesta tulee "kummajainen" muiden länsimaiden joukossa, joista monet kuuluvat puolustusliittoon." Helsingin Sanomat. Kotimaa. Poiminta. Jessikka Aro. Sunnuntai 2008-10-12.

"Sininen hetki".
"Sininen hetki". Kuva Pertti Manninen. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka. Tänään sunnuntaina 2008-10-12 klo 18:24.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.
Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.
Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.
Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisessa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa massatuhoaseita vastaan. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.
Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.
Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".
Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.
Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen, korjaus 2008-10-12).
HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. 
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton


HBL Hufvudstadsbladet, Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen.

I HBL (3.11) redovisas bland annat de fördjupade samarbetsplanerna mellan Nato, Sverige och Finland. Den finske förvarsministern hatr i ett tal nyligeb sagt att Finland bara har två alternativ: att höja försvarsanslagen eller att ansluta sig till Nato.
En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen.
Enligt vår mening strider en sådan kärnvapendoktrin mot folkrätten, sådan den uttolkas i ett rådgivande yttrande av den internationella domstolen i Haag den 8 juli 1996. Yttrandet kan enligt vår mening också tolkas så att sdet ankommer på Natos medlemsstater att aktivt verka föt att organisationens kärnvapenförsvar avvecklas.

I ett läge där risken för kärnvapenspridning i världen ökar, bland annat till följd av kärnvapenmakternas ovilja att uppfylla sina förpliktelser enligt artkel VI i 1968 års icke-spridningsavatal om att nedrusta kärnvapen, bör det vara viktigt för de alliansfria länderna i Europa - Sverige, Finland, Österrike och Irland - att på dessa grunder avstä från medlemskap i Nato så länge organisatioinen bygger sitt försvar på kärnvapen. Ett medlemskap innebär medansvar för Natos kärnvapen. Vi går i detta sammanhang inte in på frågan om andra former av samarbete med Nato.
Till bilden hör att det inte finss någon politisk majoritet för ett medlemskap i Sverige. I den tidigare socialdemokratiska regerings utrikespolitiska deklaration den 15 februari 2006 sägs också att den omständigheten att Sverige är militärt alliansfritt, och därmed står utanför ett fösvarssamarbete där kärnvapen ingår, stärker Sveriges position mot massförstörelsevapen. Vi delar denna uppfattning. I en enkät före valet anordnad av Svenska läkare mot kärnvapen, säger centerpartiet att Natos kärnvapendokrtin är ett av de tyngsta skälen för att Sverige inte bör ansluta sig.

Opinionen i Europa har på nytt börjat vakna i kärnvapenfrågan. detta gäller bland annat de amerikanska kärnvapen i Europa, men också frågan om England skall rusta upp sina kärnvapenbestyckade Trident-utbåtar eller skrota den.
Det finns därför starka skäl för de alliansfria staterna i Europa att säga nej till ett Nato som bygger sitt försvar på en tveksam kärnvapendoktrin.
I stället bör man med utgångspunkty från Europaparlaments resolution om massförstörelsevapen den 17 november 2005 och rekommendationerna i Blix-kommisionens rapport "Weapons of Terror" ta nya initiativ i kärnvapenfrågan. I linje härmed skulle till exempel frågan om kärnvapenfria zoner i Europa tas upp på nytt. I Sveriges riksdag har denna höst lagts en motion om kärnvapenfri zon i Europa.
Enligt vår mening finns det goda motiv för både Sveroge och Finland att i lämplig form aktualisera zontanken på nytt.

Stig Gustafsson ordförande. Curt Riberdahl viceorfförande. Sveska jurister mot kärnvapen Sverige.

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006.
http://www.sanomanetti.fi/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera


1984

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.
Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.
De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.
Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.
Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.
Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli 

http://www.Sanomanetti.fi/2002/10/24/forstasidan.htm


Arkistosta:
Sanomanetti 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, sanomanetti.fi torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi sanomanetti.fi tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.

11.3.2003. Ilta-Sanomat.

11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.


         
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07- Vem ska hänga Bush? 

"Man bör emellertid lägga märke till det märkliga men viktiga faktumet att när amerikanska regeringsföreträdare och de irakiska åklagarna räknade upp Saddams illdåd så utelämnade de systematiskt det som utan tvekan var hans största brott (i termer av mänskligt lidande och kränkning av den internationella rättvisan): angreppskriget mot Iran.

Varför? Därför att USA och majoriteten av utländska stater aktivt bistod Irak i denna aggression. Och inte bara det: USA förlänger nu med andra medel Saddams största förbrytelse, hans försök att störta den iranska regeringen – vilket är ytterligare en anledning att ställa frågan: Vem ska hänga George W Bush?

Slavoj Zizek.
Torstain 2007-01-04 Aftonbladet R-kioskista klo 15.55. Vem ska hänga Bush? 
   

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. Laajenna!

Ilta-Sanomat ja toimittaja Rita Tainio perseestä?


Obama: Suomi Natoon? (Etusivu).
Obama: Suomi Natoon? (8:n palstan otsikko USA:n vaalit, sivu 4)

"Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Barbara Barret ei koskaan unohda hetkeä, kun hän istui Barack Obaman ja tämän vetämän ulkoasiain valiokunnan Pohjois-Euroopan asioista vastaavan jaoksen kuultavana Washingtonissa. Kun Barrett nimitettiin Suomeen suurlähettilääksi alkuvuodesta, hän joutui normaalikäytännön mukaisesti valiokunnan haastatteluun. Tuolloin senaatin ulkoasiainvaliokuntaa johti tuleva varapresidentti Joe Biden ja sen Pohjois-Euroopan asioita puolestaan senaattori Barack Obama.

- Hän halusi tietää mielipiteeni siitä, mitkä asiat ovat mielestäni tärkeitä asioita uudessa asemamaassani. Ja yksi hänen kysymyksistään oli se, liittyykö Suomi Natoon.
- Vastasin hänelle, että suomalaiset päättävät asiasta itse, Barbara Barret muistelee tapaamistaan valiokunnan jäsenten ja sen puheenjohtajan senaattori Obaman kanssa."

Obama: Suomi Natoon? Ilta-Sanomat. USA:n vaalit. Rita Tainio. Torstaina 2008-11-06.
Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja on Tapio Sadeoja ja päätoimittaja Reijo Ruokanen.



Sanat & Merkitys

Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista." Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.
Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, jossa mediaa edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa. Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa." Laina-asiakkaan taakka kasvaa. ESS-työryhmä. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!
Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa!

Pääkirjoitus. Sanomanetti 2008/04/24

Lue myös!
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.

Pääkirjoitus. Sanomanetti 2002/05/30

Lue myös!
Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio."

Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa."
Sanomanetti 2004/05/20

Lue myös!
Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi".
 
Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä.
Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien!
Sanomanetti 2006/11/11





Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen


 


"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Sanomanetti. Sunnuntai 2009-05-24 - N:o 986 - Vaalilakiuudistus – farssi vailla vertaa.
Kataisen ja Vanhasen iljettävän käsikirjoituksen Brax ohjasi ja Wallin tyytyi katselijan osaan. Soini taputti. Lopputulos demokratian syvää pilkkaamista. Lehdistön salaliitto vai löperyys.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: Sanomanetti @hotmail.com - Sivu 2009-05-24 ja 2009-05-25, nettiin 2009-05-25, linkkejä 2009-05-25.
2009/05/24 - Sanomanetti - Vaalilakiuudistus – farssi vailla vertaa. Kataisen ja Vanhasen iljettävän käsikirjoituksen Brax ohjasi ja Wallin tyytyi katselijan osaan. Soini taputti. Lopputulos demokratian syvää pilkkaamista. Lehdistön salaliitto vai löperyys. - Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Tuija Brax, Stefan Wallin, Timo Soini, Janne Virkkunen, Paavo Lipponen, Anneli Jäätteenmäki, Silvio Berlusconi, Tanja Karpela. - Hermanni Vuorinen, FC Honka, kuuden JJK:n pelaajan puristuksessa ynnä muita kuvia. - Kuvia! Äänestäkää rehellisiä puolueita, niitä, jotka vastustavat demokratiaa halventavaa ja pilkkaavaa uutta vaalilakia. Rehellisiä ovat vain SDP ja kaikki pienpuolueet, esim. SKP. - Ajankuvia toukokuu 2009. J.P.CHENET suosituin - EI EU! Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen SKP - Ihmisten Eurooppa SDP - Tehtävä EU:ssa Kristillisdemokraatit - Isä, poika ja hauva - Nuoret pyöräilijät - Vanha mies - EI EU! Toisenlainen Eurooppa on mahdollinen SKP - Ihmisten Eurooppa SDP - Tehtävä EU:ssa Kristillisdemokraatit - Vihreät De gröna. - Kuva. "Sinä helatorstaina, jolloin hallitus päätti kauppojen sunnuntaina aukipitämisestä ympäri vuoden." - Kuva. "Tuulitukka eli liinaharja". - Pelon ilmapiiri Laukaassa. Kuka erotetaan seuraavaksi?- Ajankuvia. - Eija Syrjälä - Heikki Ala-Tauriala - Jukka Lappalainen - Erkki Jäppinen - Kuvia. -Kukkia äidille. PLANTAGEN. - Vappu 2009. Äitejä, lapsia ja hiukan isiäkin. - Kuva: Supernova - Voiton päivä. Arkisto 2005. - 2009. Kuva. Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10. SPR:n nuoret ja nuoret ohikulkijat. Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Asemakatu. Kompassi. Perjantaina 2009-05-08 klo 12:05. Kuvat Pertti Manninen. - Kuvasarja. Anarkistit osallistuvat työväen vappumarssille järjestäjien toivomuksesta 5 metrin hajuraon jättäen. "EI UUSIA YDINASEITA!"- "NO GODS NO MASTERS" - Kuvapari. "Kymmenen vuotta myöhemmin". - TV-dokumentti: Paul Wolfowitz esittelee köyhyyden poistamisohjelmaansa tultuaan nimitetyksi Maailman pankin johtajaksi. - Matti Vanhanen - Heidi Hautala - Sauli Niinistö - Paul Wolfowitz - George W Bush -  Brax valtakunnanoikeuteen ministerivastuulain rikkomisesta, koska sähköisessä äänestyskokeilussa vaarannettiin ja ulkoistettiin vaalisalaisuus vastoin Vaalilain 83 c §:n 1 momenttia! - Pääkirjoitus. Oikeus pelasti oikeusministerin. Oikeus nujersi oikeusministerin. Pääkirjoitus. - Vanhasen kaksi versiota vuoden 1985 Baltic Star-kirjoituksen muistamisesta. - Pääministeri Matti Vanhanen. - Arkistojen aarteita: Matti Vanhanen perustelee varallisuusveron poistoa, Guantanamon vankileiriä ja Viro-kirjoitustaan (nuoruudella) ohjelmassa: Vaalit 2006. Yle TV1.- Pääkirjoitus. Turhan tylyä. Pääkirjoitus. Baltic Star. Matti Vanhasen kolumni vuodelta 1985, Baltic Star - Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös - Sanomanetti - lehti - Jarmo Kivistö - kihlakunnan vouti - Pertti Manninen - päätoimittaja - xxxxx xxxxxxx - asianajaja, Asianajotoimisto xxxxx xxxxxxx Ky - HBL, BJÖRN MÅNSSON mainitsee ydinaseet ainoana pääkirjoittajana - Tekstit - Suomi harkitsee nyt "vahvasti" ydinaseita. Helkingin Sanomat lauantaina 2009-01-24. HS24.fi - Natooptionen kräver en katekes. BJÖRN MÅNSSON.” HBL 2009-01-24 - Natoon! Pääkirjoitus. - Kuvia Suomessa. Matkalla pohjoiseen. - Året var 1957. "Förbjud atomvapnen" Kuva. - Kummallista kunniaa 2. Markku Andersson - Keski-Suomen matkailu. Vertailu. Väärää ja oikeaa tietoa.. Hattu vaarassa. Kansalaiskeräys kaupunginjohtaja Markku Anderssonin kunniatohtorikuluille. Jyväskylän talous kuralla. - Arkisto: Funkis-huotoaseman purku. Pekka Kettunen.- Sanomanetti sunnuntai 24.05.2009 - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - Luettelo - Sanomanetti - 12.fi - Lakisanomat

Sivun alkuun!

Näin se menee:
Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupaan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin.


Sanomanetti torstaina 2009-04-30. Painos n:o 2. N:o 974
Suomalainen karnevaali jatkuu. Vapun aattona 30.4.2009 klo 17:48 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä
Minnan lakitusta odottaen. Viimeisen kerran Minnan lakitus onnistuu Jyväskylän kirkkopuistossa tällä paikalla.
Parkkihallin sisäänajoluiska rakennetaan puistoon juuri tälle paikalle. Laajenna! - 1.4.2009 kirjoitus "Hattu vaarassa". Lue!

Suomalainen karnevaali jatkuu. Vapun aattona 30.4.2009 klo 17:48 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä
Minnan lakitusta odottaen. Viimeisen kerran Minnan lakitus onnistuu Jyväskylän kirkkopuistossa tällä paikalla.
Parkkihallin sisäänajoluiska rakennetaan puistoon juuri tälle paikalle. Laajenna!
Minna = Minna Canth.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Kirkkopuisto. Torstaina 2009-04-30 klo 17:48. Kuvat Pertti Manninen. 1.4.2009 kirjoitus "Hattu vaarassa". Lue!

"Vappusoittaja virittelee kitaraansa tai tavoittelee hiukan sävelmääkin odottaessaan linkkiä keskustan pysäkillä n:o 7
Vapaudenkadun ja Kilpisen kadun kulmalla puretun funkkishuoltoaseman tyhjän tontin vierellä, jonka rakentaminen
nyt onnistunee, kun kirkkopuiston parkkihalli ja sen suuaukko saadaan kadun toiselle puolelle puistoon."
Lue myös 1.4.2009 julkaistu kirjoitus "Hattu vaarassa", jossa on myös kuva puretusta funkkiksesta. Lue!


Liite.

2000 2009
Sanomanetti torstaina 1. kesäkuuta 2000. harjun huminaa:

funkkis-bensa-asema puretaan



kuva: pertti manninen kesällä 1999

Jyväskylän ydinkeskustassa oleva vanha funkkis-bensa-asema puretaan paikalle suunnitellun konserttitalon alta.

Mitään käsitystä ei ole siitä rakennetaanko konserttitaloa ikinä, rahoja siihen ei ole osoitettu.

Kaiken lisäksi Sonera on jo nirhaissut nurkan arkkitehtikilpailun voittaneesta ehdotuksesta, joten tontin kohtaloksi näyttää tulevan valuminen liike-elämän tarpeisiin kaupunginjohtaja Pekka Kettusen johdolla.

Luottamusnaiset ja -miehet ovat joko sokeita tai kyynikkoja. Rappeutumaan päässyttä rakennusta ei ole kehdattu purkaa suoraan bisnes-miehille.

sanomanetti.fi, pertti manninen 01.06.00

sanomanetti.fi/2000/06/01/funkis.htm

Lue myös!

viikon kettunen
"Voittajaehdotus Rhodorendron edellyttää tyhjää tonttia."

sanomanetti.fi2000/06/01/viikonkettunen.htm

Sanomanetti keskiviikkona 2009-04-01.

Jyväskylän talous kuralla:
Kansalaiskeräys kaupunginjohtaja Markku Anderssonin kunniatohtorikuluille.

Hattu vaarassa.

Jyväskylän talous on luhistumassa, lainahanat sulkeutuvat, velkaa ei enää lisää saa, kaupungin peruspalveluiden hoito käy mahdottomaksi. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskinen (sd) on ryhtynyt puuhaamaan kansalaiskeräystä kaupunginjohtaja Markku Anderssonin (kok) kunniatohtorikuluille.

Tänään avataan pieni kioski Kirkkopuistoon siihen paikkaan, johon puiston alle rakennettavan parkkihallin suuaukon, Moolokín kidaksikin kutsutun, kuilu tulee Kaupunginteatteria vastapäätä kirkon kaakkoiskulmalle.

Kioski pidetään paikallaan siihen saakka, kunnes myös bankettirahat on saatu kokoon ja jos rahoja ylitse jää, niin parkkihalliin johtavan kidan juurelle, myöhemmin tarkemmin määrättävään paikkaan, sijoitetaan reliefi, johon ikuistetaan parkkihallin idean ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen ja hänen seuraajansa Markku Anderssonin sivuprofiilit.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja toivoo ideoimalleen keräykselle hyvää menestystä, eikä itse halua tulla ikuistetuksi kyseiseen reliefiin. Hänen mottonsa kuuluu: ”Teot puhuvat puolestaan ja puumerkki kaupungin Kirkkopuistossa kyllä muistuttaa tulevia sukupolvia jatkuvasti olemassaolollaan päättäjistä vuodelta 2009”.

Kioskin sijainti selviää parhaiten vanhasta arkistokuvasta, jossa vuonna 2000 purettu funkis-huoltoasema on vielä pystyssä. Kioski on siis saman kadun, Vapaudenkadun, varrella rakennuksen takana kirkkoon ja kaupungintaloon päin.

Sanomanetti keskiviikkona 2009-04-01. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.

Kuva: wahlman.fi/tohtorinhattumallisto.html

1999 2009
Sanomanetti torstaina lokakuun 28. päivänä 1999 Jyväskylä:

Kaupunginjohtaja Kettunen - uupumaton ideanikkari

Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on varsinainen ideanikkari, joka on tietenkin positiivinen luonnehdinta.

Ideoita on esitettävä, mutta ei saa suuttua, jos jotkut niistä ammutaan tylysti alas.

Ideana Kirkkopuiston alle rakennettava autopaikoituskellari ja varsinkin siihen liittyvä suora rappuyhteys kirkkoon on ihan hyvä.

Autollahan täällä ajellaan jo lyhyetkin matkat. Idean toteuttaminen onkin sitten toinen juttu. Minkälaisen tahansa ammottavan väylän rakentaminen Kirkkopuiston kupeeseen ei tule kysymykseen. Kuilun suu ei kertakaikkiaan sovi kyseiseen ympäristöön.

Jos autopaikoista on pulaa kyseisessä ympäristössä ja parkkikellari on tarpeellinen niin kulku sinne on järjestettävä jostain muualta vähemmän häiritsevästä paikasta.

sanomanetti.fi keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm

sanomanetti.fi/1999/10/28/n9913ks1.htm

Lue myös!

Kummallista kunniaa.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, joka ensi töikseen ajoi tiedotussihteerin pois kaupungin asunnosta muuttaakseen itse sinne ja joka ensi töikseen ilmoitti julkisesti Jyväskylän Ylioppilaslehdessä erikoisharrastuksekseen selvällä suomenkielellä olevan vittuilun ja joka sai kaupunginhallitukselta kehotuksen käyttäytyä arvokkaasti kaikissa olosuhteissa palkittiin kunniatohtorin arvolla Jyväskylän yliopiston promootiossa.

sanomanetti.fi/2000/08/03/kunniatohtori.htm

 

Sanomanetti perjantaina 2009-01-16.

Kummallista kunniaa 2.

Tänään Keskisuomalainen kertoi, että kaupunginjohtaja Markku Andersson promovoidaan Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi.

Andersson on ollut muutaman vuoden kaupunginjohtaja ex- Pekka Kettusen sekoilujen jälkeen.

Kunniatohtoriksi vihittävällä pitäisi olla joitakin erityisiä ansioita. Tässä nyt ei tule mieleen mitään erityistä, tavanomaista kriisijohtamista, josta voi tietenkin palkita tai olla palkitsematta, mutta kovin sisäsiittoiselta palkitseminen tuntuu, nyt.

Andersson on päinvastoin ollut juonittelemassa kuntien: Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden liittymissopimuksen rikkomista, jotta tytär saisi lautakunnan puheenjohtajan paikan. Tämä ensimmäisen kauden valtuutettu onnistui siinä, kun kuntien liittymissopimusta rikottiin ja jaettiin yksi iso lautakunta häpeämättömästi kolmeksi. Katso kirjoitus aikaisemmin, liite.

Tästä päätöksestä, joka on kahden valittajan mielestä ja kuntaliiton lakimiehenkin selostuksen mukaan lainvastainen, on kaksi jyväskyläläistä valittanut hallinto-oikeuteen. Tässä voi mainita, että Keskisuomalainen kirjoitti näyttävästi vasta valtuuston päätöksen jälkeen.

Toinen erikoisuus: Pari päivää sitten saimme lukea, että valtuuston lisälistalla, siis kaupungin johtaja Anderssonin esityksestä, tuotiin esitys jolla kunnan omistamien liikelaitosten hallituspaikkoja nostettiin lähes 50 prosentilla.

Ilman julkista keskustelua, ilman että Keskisuomalainen kirjoitti asiasta mitään.

Demokraattisten menettelytapojen säälimätön hylkääminen ei sovellu kunniatohtorille. Kaupunginjohtajalle, joka alentuu tällaisten temppujen käyttöön, ja lehti sen kun ylistää häntä ja unohtaa nämä demokratian halventamiset, tulevaisuus on mielenkiintoinen.

Otsikko viittaa siihen kun edellinenkin lurjus-kaupunginjohtaja palkittiin samalla arvolla samassa yliopistossa. Lue, linkki.

Pertti Manninen 2009-01-16 klo 15:08, pari minuuttia linkin lähtöön.

sanomanetti.fi/2009/01/16/etusivu.html

Sanomanetti torstaina 2009-04-30. N:o 973

Sanomanetti torstaina 2009-04-30. N:o 973
Suomalainen karnevaali alkaa. Vapun aattona klo 16:15 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä. Liikuttele osoitinta kuvan päälle ja pois niin näet molemmat kaverukset!
Suomalainen karnevaali alkaa. Vapun aattona auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä. Liikuttele osoitinta kuvan päälle ja pois niin näet molemmat kaverukset!
Keski-Suomi- Jyväskylä. Vapaudenkatu. Torstaina 2009-04-30 klo 16:15. Kuvat Pertti Manninen Cumuluksen terassilta granaattiomenasiideriä nauttien, tarjoilijan suositeltua tätä uututta. Oli hyvää, kuitenkin aika makeaa, joten seuraavaksi juomaksi tuli aito englantilainen. Katso myös! Rinnakkain!


Laukaan ympäristönsuojelusihteeri erotettiin. Laukaa-Konnevesi. Jussi Miettinen. Torstai 2009-05-14.



Laukaan ympäristönsuojelusihteeri erotettiin. Laukaa-Konnevesi. Jussi Miettinen. Torstai 2009-05-14.




Sivun alkuun!

Restaurointi 1. Vuodet 2008 ja 2009. Linkit tarkistettu toimiviksi, puuttuvat kuvat palautettu, "Sanomanetti-Arsedel-Midnight Sun Restaurant"- banneri poistettu. Työn kesto: 2011-09-15 alkaen ja 2011-09-18 päättyen. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21.

2012-05-07: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.