JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.sanomanetti.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/04/28/maxjakobson.html



Sanomanetti  28.04 2005

Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005. 

Kolumni. Max Jakobson. Irakista esikuva Lähi-idässä.  Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005. Katkelma.

"Tavoitteenahan on, että Irakista tulisi esikuva muille Lähi-idän maille. Libya on jo avannut ovensa länsimaille ja jopa tarjoaa Yhdysvaltain sotavoimille tukikohtaa. Libanon on vapautunut Syyrian sotajoukoista, Israel on vetäytymässä pois Gazasta elokuun puoliväliin mennessä, ja palestiinalaisten presidentti Abbas on kehottanut terroristijärjestö Hamasia luopumaan aseistaan. Saudi-Arabiassa on ensi kerran historiassa järjestetty paikalliset vaalit - tosin pelkästään symbolisena eleenä. Samoin aikoo Egyptin presidentti toimia.

'Vapaus ja demokratia' on presidentti Bushin uusi ulkopoliittinen tunnus. Se ei ole oikeastaan hänen keksintönsä, vaan on leviämässä omalla painollaan globalisaation kautta diktatuurimaihin, erityisesti entisiin neuvostotasavaltoihin. Mutta ei ole realistista uskoa, että demokratia voisi lyhyessä ajassa ja useassa maassa toteutua. Sisäisiin levottomuuksiin ja ristiriitoihin on varauduttava.

Lisäksi on otettava huomioon, että Lähi-idän alue tuottaa lähes 70 prosenttia maailman öljystä ja 40 prosenttia maakaasusta. Näistä Yhdysvallat ja Eurooppa ovat toistaiseksi riippuvaisia. Yhdysvaltain läheinen suhde Saudi-Arabiaan syntyi jo vuoden 1940 lopulla, kun presidentti Roosevelt kävi salaa saudikuninkaan luona sopimassa öljyntuonnista. Saudi-Arabian kruununprinssin äskeinen käynti Bushin luona osoittaa, että yhteys säilyy.

Tietenkin myös Venäjä on merkittävä öljyn ja kaasun tuottaja. Siitä ei kuitenkaan johdu presidenttien Bushin ja Putinin välinen suhde, vaan sen on luonut yhteinen vihollinen - terrorismi. He ovat puheissaan lausuneet jopa sanasta sanaan samoja ajatuksia - esimerkiksi: “Sota terrorismia vastaan ei tunne rajoja…” Yhdysvaltain joukko-osastoja on sijoitettu kahteen Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista, ja venäläisiä joukkoja on myös kahdessa näistä valtioista. Molempien kohteena on terrorismi."

Kolumni. Max Jakobson. Irakista esikuva Lähi-idässä.  Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005. Katkelma.

 


Guardian Unlimited Wednesday April 27, 2005
Revealed: secret Iraq legal advice. 7pm exclusive:
Tony Blair was told by the government's most senior law officer in a confidential minute less than two weeks before the war in Iraq that British participation in the US-led invasion of Iraq could be declared illegal. Full text: summary of advice 
http://www.guardian.co.uk/Iraq/Story/0,2763,1471655,00.html
Lue myös! Laillisuuskannanottoja alusta lähtien. Tulossa!

  
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa.
"Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.

Sanomanetti keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005.
"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin? Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."
Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu.
Lue myös!  Irak. Sanomanetti vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 


Sanomanetti lauantaina 09.04.2005.  Tänään lauantaina 9. huhtikuuta 2005 on kulunut tasan kaksi vuotta siitä kun USA:n joukot valtasivat Bagdadin ja kaatoivat Saddamin patsaan. Kaikki näytti sujuvan hienosti ja nopeasti. Toisin kuitenkin kävi.
Veri virtaa edelleen ja maa on kaaoksessa. Joidenkin arvioiden mukaan 100 000 siviiliä on saanut surmansa, Irakin armeijan sotilaiden kuolleiden lukumäärää ei tiedetä ja USA kaunistelee omien nuorukaistensa tappiolukuja. Ne ovat virallisesti tällä hetkellä noin 1500, mutta oikeasti ainakin tuplaten suuremmat, kun mukaan otetaan myös haavoittuneena aluksi selvinneet mutta sotilassairaaloissa kuolleet. 
Tappaminen jatkuu. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Sähkölinjojen korjaus jatkuu. Vesijohtoputkien korjaus jatkuu. Lapset eivät uskalla mennä kouluun, naiset eivät uskalla kävellä ulkona jne jne.  Alkuperäisen tv-ruudun kuvan tulkinnut Pertti Manninen. "Saddam kaatuu 09.04.2003".
Lue myös!
Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. "...vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa."  2003/04/10/irakinsota.htm  
Paul Wolfowitz. Kuva. 2005/03/19/wolfowitzkuva.htm
Irak.
Sanomanetti vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 


Sanomanetti. Extra!

"Paul Wolfowitz".

Kuva: Pertti Manninen. 

Sanomanetti lauantaina 19.03.2005. Extra!                                              
Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on provokaatio muuta maailmaa vastaan!
"Wolfowitz är en av ideologierna bakom Bush administrationens utrikespolitik, byggd på kampen för amerikansk överhöghet och uppfattningen att demokrati och frihet kan bombas fram." ... " Politiskt företräder han en extrem nyliberalism i ekonomiska frågor och extrem kristen konservatism i moraliska. Aftonbladet Ledare "En ren provokation" fredag 18.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,618740,00.html
"Valmistellessaan Irakin sotaa Pentagonissa Wolfowitz teki räikeitä virheitä, joita hän ei ole tunnustanut eikä kantanut vastuutaan. Ne ovat viivyttäneet jälleenrakennusta ja maksaneet raskaita veriuhreja, jotka olisi paremmalla suunnittelulla ja viisaammalla politiikalla voitu välttää." Helsingin Sanomat Pääkirjoitus "Wolfowitz on kyseenalainen valinta" lauantaina 19.03.2005. Maksullinen.
"
USA:s olagliga krig mot Irak har krävt minst 100 000 liv, en stor del av dem civila. Svält och sjukdomar hos barn har fördubblats sedan kriget som inleddes för exakt två år sedan. Kvinnorättigheter har beskurits. Viktiga delar av Bagdads oersättliga kulturarv har skövlats. Tusentalet amerikanska soldater har dödats, många fler har invalidiserats." Aftonbladet Ledare "Imperiet kan inte vinna Irakkriget" lördag 19.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,619644,00.html
2 vuotta sitten: "Verimyrsky". "USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003."  www.sanomanetti.fi/2003/03/20/etusivu.htm
"Paul Wolfowitz" Isonna kuva! 


2003 "Mina damer och herrar, vi tog honom"
DAGENS NYHETER  MÅNGAG 15 DECEMBER 2003.
   
Kaikki pyjamahousut 16.95 e.
HELSINGIN SANOMAT MAANANTAINA 15. JOULUKUUTA 2003.

Sanomanetti torstaina 18. joulukuuta 2003.
Irak.
Saddam vangittu. Suorassa television tiedotustilaisuudessa näytettiin katkelmia lääkärintarkastuksesta. Presidentti George W. Bush vaatii kuolemanrangaistusta. Saddam tuomitaan irakilaisessa tuomioistuimessa. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
Pääkirjoitus.
Saddam on vangittu. Kuinka kahden maan suurimmat aamulehdet uutisoivat asian etusivullaan.  "Mina damer och herrar, vi tog honom" DAGENS NYHETER 15.12.2003. - Kaikki pyjamahousut 16.95 e. HELSINGIN SANOMAT 15.12.2003. Pertti Manninen. 18.12.2003.


2003  USA lade fram sina bevis. 
 Dagens Nyheter torsdag 06.02.2003. 
   
Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
Helsingin Sanomat torstaina 06.02.2003

Sanomanetti torstaina 13. helmikuuta 2003.

USA lade fram sina bevis.

Utrikesminister Colin Powell anklagade Irak för att gömma massförstörelsevapen.
Foto: Ett av bevisen mot Irak. USA:s utrikesminister Colin Powell håller upp ett litet glasrör som skall innehålla mjältbrandvirus inför FN:s säkerhetsråd. DAGENS NYHETER. 06.02.2003. Sidan 1.

Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
USA uskoo Irakin kokeilevan pernaruton levittämistä hävittäjäkoneista. Ulkoministeri sanoi Saddamin tekevän yhteistyötä al-Qaidan kanssa.
Kuva: USA:n ulkoministeri Colin Powell esitteli turvallisuusneuvostossa koeputken avulla miten pieni määrä pernaruttoa riitti sulkemaan Yhdysvaltain senaatin vuonna 2001. Irak on saattanut tuottaa pernaruttobakteereita siihen verrattuna kymmentuhatkertaisesti, Powell sanoi. Jyri Raivio, HELSINGIN SANOMAT. HELSINGIN SANOMAT 06.02.2003. Sivu3, pääuutissivu.
Sanomanetti 13.02.2003.


Sanomanetti torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Joulukuussa 1971.
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971.  "Kissinger:  Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin."
Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen! Arkistot avautuvat. Lehdistö kertokoon. Onhan aikaa jo kulunut!


Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005.  Nettisanomista nopsasti etsittyjä Max Jakobsonin ajatuksia ja juttuja hänen toiminnastaan. PM:

http://www.sanomanetti.fi/n9915/n9915nato.htm  Helsingin Sanomat tiistaina 9. marraskuuta 1999.
Hägglund puolusti osallistumista kriisinhallintaan.  Toiminta Balkanilla on ennakoivaa puolustusta.
Ministeri Max Jakobson ja kenraali Gustav Hägglund osallistuivat 153. maanpuolustuskurssin avajaisiin. Puolustusvoimain komentaja kenraali Gustav Hägglund toivoo kansainvälistä kriisinhallintaa vieroksuvien oivaltavan, että Suomen etuja ajetaan myös toimimalla Balkanilla. Suomen edun mukaista on saada padottua kriisit ennen kuin ne pääsevät uhkaamaan meidän hyvinvointiamme, Hägglund sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina.
Etumme mukaista on myös vahvistaa käytäntöä, jossa kansainvälisen järjestyksen rikkojat pannaan kuriin ainakin omassa maanosassamme, hän totesi. "Osallistumalla kurinpalautukseen muiden mukana lisäämme myös edellytyksiä saada itse apua muilta, jos joudumme hätään."
"Suomen puolustusrakenne samankaltainen kuin Jugoslavian" Hägglund korosti kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden toteuttamisen ja niistä saatavien kokemusten merkitystä Suomen puolustuskyvylle.
"Operaatio ei pelkästään paranna siellä toimineiden joukkojemme koulutustasoa ja toimintakykyä, vaan kehittää myös omia valmiuksiamme toimia tehokkaasti osana kansainvälistä joukkoa. Samalla kehittyvät kansalliset järjestelymme ja yhteistoimintakyky sellaista tapausta varten, että tarvittaessa myös me voimme ottaa vastaan ulkomaista apua tilanteen niin vaatiessa."
Kosovon sodan kokemukset osoittivat Hägglundin mukaan maavoimapainotteisen alueellisen puolustuksen merkityksen. Suomen puolustuksen rakenne on paljolti samankaltainen kuin Jugoslavian, ja sota voidaan tulkita pikemminkin sen menestykseksi kuin joutsenlauluksi, Hägglund sanoi.
Helsingin Sanomat tiistaina 9. marraskuuta 1999. http://www.sanomanetti.fi/n9915/n9915nato.htm


http://www.sanomanetti.fi/2003/07/17/etusivu.htm  "Ministeri Max Jakobson: Jäättenmäen Irak-hyökkäys saivartelua. 
Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäen (kesk) viimeviikkoinen hyökkäys pääministeri Paavo Lipposen Irak-linjanvvetoja vastaan on hakemalla haettua saivartelua.
Tätä mieltä on ministeri Max Jakobson.
Jakobson ei hyväksy Jäätteenmäen arvostelua siitä, että Lipponen kertoi liian aikaisin Suomen avusta Irakin jälleenrakentamiseksi mahdollisten sotatoimien jälkeen.
Lipponen vieraili USA:ssa joulukuussa ja keskusteli presidentti George W. Bushin ja varaprespdentti Richard Cheneyn kanssa.
Jakobson viittaa saamiinsa tietoihin Suomen Washingtonin.suurlähetystön tuosta vierailusta laatimasta salaisesta raportista.
Lisäksi hänen arvionsa pohjana on toinen salainen raportti, joka on tehty Yhdysvaltojen ulkoministeriön kolmellekymmenelle maalle 28. helmikuuta järjestämästä tiedotustilaisuudesta.
- YK:n turvallisuusneuvosto päätti jo 20. marraskuuta, että Irakin on luovuttava kielletyistä aseista voimatoimien uhalla. Jopa Syyria äänesti päätöslauselman puolesta.
- On haettua nähdä Suomen hallituksen lupaus avusta Irakin jälleenrakennuksessa poikkeavana kannanottona.
Jakobson ei näe mitään ihmeellistä siinäkään, että Lipponen ylisti Bushia Irak-kysymyksen viemisestä YK-käsittelyyn. Se on hänen mukaansa loogista Suomen ja myös EU-maiden politiikan kannalta.
- On harhaanjohtavaa esittää, että Lipponen tai hallitus olisivat ottaneet kannan, jossa on arvosteltavaa. Lipponenhan kiitti, ettei USA lähtenyt ratkomaan kysymystä omin päin.
Suomen lupaama apu tuli esille myös Yhdysvaltojen järjestämässä tiedotustilaisuudessa.
- Olemme liittolaisia siinä mielessä, että olemme luvanneet humanitääristä apua. Se ei kuitenkaan leimaa meitä liittolaisiksi tulevassa sodassa. On luontevaa, että Suomen hallitus tukee turvallisuusneuvoston päätöslausumaa.
Jakobson ei näe Suomen kannalta kiusalliseksi sitä, etteivät Saksa, Ranska ja Ruotsi osallistuneet tuohon tiedotustilaisuuteen.
- Tiedotustilaisuudessa oli mukana myös muita EU-maita kuin Suomi, kuten Hollanti, Tanska ja Norja, jotka eivät myöskään ole osallistumassa USA:n rinnalla sotaan.
- Kutsun saanti briiffaukseen ei ole rasitus ulkopolitiikalle. On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan, Aivan typerää on kuvitella, että osallistuminen nerkitsisi liittymistä USA:n liittolaiseksi.
- Tämä tulee selvästi esille myös varaulkoministeri Grossmanin briiffauksesta laaditusta raportista. Siinä sanotaan, että apu annetaan YK:n kautta, Jakobson huomauttaa."
Kari Valtonen. Ilta-Sanomat tiistaina 11.3.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/17/etusivu.htm


http://www.sanomanetti.fi/2003/10/09/natovauhti.htm  09.10.2003. NATO. Vauhti-viikko. Helsingin Sanomat 2003. 
Tarvitaan suoraa puhetta.
...
"Sota Saddam Husseinin kukistamiseksi onnistui hyvin, mutta jälkien siivoaminen on osoittautunut hankalaksi. Tappiot lisääntyvät. Kysymys on tosin useista kymmenistä, ei sadoista kaatuneista aikana jolloin Ranskassa kuoli 13 000 ihmistä heinäkuun helleaallon seurauksena, Mutta jokaisen sotilaan kuolema järkyttää amerikkalaista mielipidettä."
...
"Ulkopoliittisen johdon näkemys on toinen. Presidentti Tarja Halonen totesi kesäkuun alussa pitämässään puheessa, että Naton rooli on keskeinen Euroopan turvallisuudelle ja Yhdysvaltain rooli Natossa ratkaiseva. Toisin sanoen turvallisuutemme varmistamiseen ei riitä EU:n jäsenyys, vaan Suomen ja koko Pohjois-Euroopan vakauden varmistaminen edellyttää, että Yhdysvallat Naton kautta säilyttää vaikutusvaltansa tällä suunnalla."
...
"Transatlantisten suhteiden vaaliminen ei tietenkään tarkoita, että pysyttelisimme sivussa Euroopan unionin puolustusyhteistyöstä, jota parhaillaan kehitellään. Suomen puolustusvoimilla on siihen riittävää kapasiteettia. Syrjässä pysyminen heikentäisi mahdollisuuksiamme puolustaa etujamme unionissa."
"Kansalaismielipiteen johtaminen turvallisuuspolitiikassa näille uusille urille on vaativa tehtävä. Siihen eivät riitä viitteelliset lausunnot, joita vain suppea piiri ymmärtää. Tarvitaan suoraa puhetta, joka tavoittaa laajan kuulijakunnan."
Tarvitaan suoraa puhetta. Helsingin Sanomat. Kolumni. Max Jakobsson. Lauantaina 20.09.2003.


Suomettumisen sankarit ja konnat.
Max Jakobsonin 1900-luku päättyy kansainvälisen ja kansallisen lähihistorian huikeaan katsaukseen.
Vaikuttajat tulevat tutuiksi, mutta muistelija itse jää meille ihmisenä yhä mysteeriksi.

...
"Tilinpäätöksen viimeiset luvut ovat voittajien historiaa. Ne kuvaavat kylmän sodan loppumista, Suomen ja uuden (tai vanhan) Venäjän suhteita, Viron itsenäistymistä, maamme liittymistä Euroopan unionin jäseneksi ja tämänhetkisen maailmantilanteen - globalisaation ja terrorisminvastaisen sodan - vaikutusta "Suomen idylliin"."
"Analyysi on kaikin tavoin vankkaa. Jakobson nivoo taiturimaisesti yhteen eri sivujuonet thatcherismista ja reaganismista Puolan solidaarisuusliikkeen nousuun ja Berliinin muurin murtumiseen."
"Tähän hän sitten liittää kuvaukset Suomen hiukan haparoivasti alkaneesta matkasta Euroopan unionin täysjäseneksi - jopa sen sydämeen - ja maan suhteista Jeltsinin ja Putinin uuteen Venäjään."
"Suomalaisista eniten pisteitä Jakobsonilta keräävät entiset pääministerit Esko Aho ja Paavo Lipponen, sekä Suomen EU-komissaari Erkki Liikanen. Myös Martti Ahtisaari saa tunnustusta ulkomaanmatkoistaan, jotka Jakobsonin mielestä nostivat Suomen profiilia merkittävällä tavalla oikeaan aikaan."
"EU:n turvalliseeen satamaan" pääsy ei kuitenkaan tunnu täysin tyydyttävän Jakobsonia."
"Hän painottaa, että Suomen pitää jatkaa aktiivista politiikkaa ja tällä tavoin vetää tietynlaista pesäeroa Ruotsiin (Jakobson kirjoitti kirjan ennen Ruotsin viimeisintä kansanäänestystä euroa vastaan). Tässä suhteessa Jakobson tuo myös jälleen kerran esille Natoon liittymisen mahdollisuutta."
...
Suomettumisen sankarit ja konnat. Helsingin Sanomat. Kulttuuri. Jussi M. Hanhimäki. Torstaina 25.09.2003. 
http://www.sanomanetti.fi/2003/10/09/natovauhti.htm


http://www.sanomanetti.fi/2004/05/27/jakobssonirak.htm  Max Jakobsson Ylen Aamu-tv:tä varten tehdyssä haastattelussa tänään torstaina 27.05.2004 klo 7.20.
"... itse sotahan hoidettiin erittäin tehokkaasti
se kesti vain joitakin viikkoja ja aiheutti erittäin vähäisiä tappioita amerikkalaisille
mutta sitten siitä eteenpäin on ollut jatkuvia epäonnistumisia jatkuvia tappioita ja aivan ilmeistä on että amerikan poliittinen johto ei alunperin ollut valmistautunut siihen mitä kaikkea tästä saddam husseinin kukistamisesta tulee sitten seuraamaan ja tätähän on nyt euroopassa vahvasti arvosteltu
tietenkin voidaan kysyä kuka saattoi etukäteen ennustaa ja arvioida oikein mitä kaikkea tulisi tapahtumaan näiden sotatoimien jälkeen
mutta niin kuin sanoin niin niin tässä suhteessa amerikkalaiset ovat epäonnistuneet ja nythän on hyvin ratkaiseva vaihe tulossa
kesäkuun viimeisenä päivänä on tarkoitus luovuttaa suvereniteetti irakilaisille ja tämä olisi siis presidentti bushin kannalta hyvin tärkeä tapahtuma kun ajattelee siis syksyllä käytävää vaalitaistelua jolloin jos tämä kaikki nyt sitten toteutuu noin suhteellisen oikealla tavalla
niin presidentti bush voi silloin todeta että irakin kysymys on ikään kuin ratkaistu ja silloin se jää vaalitaistelussa vähemmän merkittäväksi kuin mitä se nyt tällä hetkellä on."
Max Jakobsson Ylen Aamu-tv:tä varten tehdyssä haastattelussa tänään torstaina 27.05.2004 klo 7.20.
http://www.sanomanetti.fi/2004/05/27/jakobssonirak.htm 


http://www.sanomanetti.fi/2004/11/02/evajakobssonkoulu.htm Sanomanetti tiistaina 02.11.2004.
Max Jakobsson rahoitti urkkimista  ja peruskoulun tyrmäämishankkeita!
Max Jakobsson: No evan rooli haluttiin salata ennenkaikkea sen takia että ei voitaisiin tehdä tästä poliittista kysymystä silloin vielä 77 oli oli aika vahva vastarinta tätä kohtaan ja ja haluttiin esittää niin että tämä henkilö joka valittiin professoriksi niin oli valittu ei ei poliittisista syistä vaan sen perusteella että hänellä oli tieteelliset ansionsa ja jos olisi sanottu että eva on tämän järjestänyt niin silloin olisi sanottu että siis tää  professori oli poliittinen nappula eikä eikä
Toimittaja: mutta käytännössähän näin oli 
Max Jakobsson: ehh heh he  no juu tällaista se elämä on heh heh he
Eilen maanantaina 01.11.2004. TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA.


Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Eteläranta. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. Isonna!


Helsingin Sanomat. Pääuutissivu. Lauantaina 30.10.2004. Porvarit urkkivat kouluhallinnossa.
Porvarilliset ryhmät rakensivat 1970-luvulla kouluhallintoon oman urkintaverkkonsa, joka seurasi vasemmistolaisten ministerien ja virkamiesten toimintaa. Porvariverkossa oli mukana 300 henkeä. He keräsivät tietoa ja välittivät sitä eteenpäin.
Säätiössä toiminut asiantuntijaryhmä seuloi tiedot ja valmisteli keskustalle, kokoomukselle ja muille porvaripuolueille sopivia vastaehdotuksia hallitukseen ja eduskuntaan. Toimintaa johdettiin ja rahoitettiin Vapaan koulutuksen tukisäätiöstä. Urkinnasta kerrotaan tohtori Jari Leskisen uudessa kirjassa. (Sivu A3, 2/7 palstaa, kuukausiliitteen esittelyssä toisena juttuna.)


Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2004. Lauantaina 30.10.2004. Porvarien salainen säätiö.
Sotavahinkosäätiö varoilla rahoitettiin kamppailua
kouluihin tunkevaa sosialismia vastaan.

...
"Vasemmistovaaraan piti vastata. Siihen tarvittiin paljon rahaa ja taitavia organisaattoreita.
Marraskuun 16. päivänä 1973 kokoontui Helsinkiin parikymmentä tärkeää miestä saman pöydän ääreen. He olivat suurten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja teollisuusyritysten johtajia sekä yliopistomiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia.
Helsingin yliopiston kansleri Pentti Renvall alusti radikaaleista hankkeista, joita opetusministeriö ja kouluhallitus suunnittelivat. Renvall oli arvostettu historiantutkija ja vannoutunut kommunismin vastustaja.
Renvall oli vakuuttava esiintyjä ja sai vedota isänmaallisiin tunteisiin. Herroille kävi kutsu kylmän sodan asepalvelukseen. He olivat sodan käyneitä miehiä, nuorimmat viisissäkymmenissä. Yhtään naista ei paikalla ollut - paitsi tietenkin tarjoilijoina.
Esityksen jälkeen päätettiin perustaa koulutuksen tukisäätiö, jonka tehtäväksi annettiin torjua vasemmiston hankkeita. Vapaan koulutuksen tukisäätiö sai koko ajan rahoitusta Sotavahinkosäätiöltä. ja Max Jakobsonin johtama Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva antoi sille runsaasti tukea. Hankkeeseen upposi vuosittain satojatuhansia markkoja, vaikka valtaosa ihmisistä työskenteli vapaaehtoisesti.
Koulutussäätiön piti vaikuttaa taustalla ja näkyä julkisuudessa hyvin vähän.
Siinä se on onnistunut. Säätiö on toiminut kolmekymmentä vuotta, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteisestä arkistosta ei löydy yhtään lehtileikettä säätiöstä.
Jari Leskisen tutkimus kertoo ensimmäisen kerran yksityiskohtaisesti, mitä Vapaan koulutuksen säätiö teki.
Ensimmäiseksi se kartoitti opetusministeriön, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen kaikkien virkamiesten puoluekannat. Työ tehtiin äärimmäisen salaisesti, mutta huolellisesti. Sen lisäksi käytiin läpi paljon muitakin opetusalan asiantuntijoita, lähes 700 nimeä.
Tulos oli hälyttävä. Vasemmisto oli saanut vahvan jalansijan virkamiesten joukossa. Niinpä päätettiin ryhtyä vastaiskuun.
Säätiö värväsi oman "salaisen tiedusteluverkoston" opetushallinnon sisälle. Siihen kelpasi valittuja keskustan, kokoomuksen ja pienten porvaripuolueiden kannattajia sekä muutamia oikeistodemareita.
"Jos kohteeksi valittu virkamies tunsi tukisäätiön tarkoitusperät omikseen, hän toimitti tukisäätiölle oman hallinnonalan tietoa sekä suullisessa että kirjallisessa muodossa, oli tieto sitten salaista tai ei", Leskinen kertoo.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opetushallinnon sisälle muodostettiin rinnakkaisorganisaatio, jota johdettiin Vapaan koulutuksen säätiöstä.
"Toiminnan päätarkoituksena oli torpedoida sellaiset Sdp:n sosialistisiiven ja Skdl:n ajamat koulutuspoliittiset hankkeet, joiden ei toivottu missään muodossa toteutuvan."
Säätiön salaisessa organisaatiossa oli 300 henkilöä. Siinä työskenteli kymmeniä "myyriä", opetushallinnon korkeita virkamiehiä. Hallinnon sisältä saadut muistiot kopioitiin ja välitettiin eteenpäin omassa verkostossa.
Toimintaa johti ydinryhmä, johon kuuluivat säätiön toiminnanjohtaja Jaakko Aho, tohtorit Matti Peltonen ja Manu Renko sekä kouluhallituksen osastopäällikkö Vesa Lyytikäinen ja työnantajien koulutusekspertti Heikki Hirvinen."
...
Porvarien salainen säätiö. Unto Hämäläinen
Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2004. (Sivu 38, 4/4 palstaa, otsikko 2 palstaa, yläreunassa "leima": ERITTÄIN SALAINEN.)


Helsingin Sanomat sunnuntaina 31.10.2004.
Oikeiston vastaiskua
johdettiin
Etelärannasta.

Unto Hämäläinen
...
On totuuden aika.
Toimittaja Jarkko Vesikansa (vas.) väitöskirja on ensimmäinen luotettaviin arkistolähteisiin perustuva tutkimus salaisesta tiedustelutoiminnasta, jota työnantajat kustansivat.
Se oli iso - ja kallis - hanke.
Samasta asiasta saadaan - aivan sattumalta - tietoa myös toista kautta. Tohtori Jari Leskisen (oik.) marraskuussa ilmestyvä tutkimus paljastaa, että kouluhallinnon sisälle rakennettiin porvarien salainen varjo-organisaatio. Se ulottui opetusministeriöstä kouluihin ja yliopistoihin. Organisaation piti torjua ja vesittää vasemmistolaisten virkamiesten suunnitelmat. Leskisen tutkimuksesta kerrotaan ennakkotietoja HS:n kuukausiliitteessä.
Porvarit olivat 1970-luvulla niin alakynnessä, että toiminta piti salata ja kieltää vuosikymmeniä jälkeenpäinkin. Enää siihen ei tarvetta. on totuuden aika.
...
Oikeiston vastaiskua johdettiin Etelärannasta. Unto Hämäläinen.
Helsingin Sanomat sunnuntaina 31.10.2004  (Sivu D4, n. 2/6 palstaa, kuva 1 palsta, pääjuttuun upotettuna).


Keskisuomalainen sunnuntaina 31.10.2004.
1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja
PORVARIPUOLUSTUS: Eturintamassa puuhasivat EVA ja Sotavahinkoyhdistyksen säätiö.

HELSINKI
Eeva Nikkilä-Kiipula /STT
"Suomen tiede- ja koulutuspolitiikkaa 1970-luvulla ravistellut vasemmistoradikalismi synnytti vahvan, näkymättömän ja näihin päiviin tuntemattomaksi jääneen puolustusrintaman.
Rintaman muodostivat lähinnä porvarillisesti ajattelevat yhteiskuntapiirit. Sotavahinkoyhdistyksen säätiö sekä elinkeinoelämän johtavat vaikuttajat etunenässä Max Jakobsonin luotsaama Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA.
Niiden ja joidenkin oikeistososialidemokraattien myötävaikutuksella synnytettiin vuonna 1973 Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS) vastustamaan silloisen kouluhallituksen ja viime kädessä opetusministeriön koulutuspolitiikkaa.
Lisäksi vuonna 1977 lahjoitettiin Sotavahinkoyhdistyksen säätiön nimissä viestinnän professuuri Helsingin yliopistolle. Viran noin 525 euron perustamiskustannuksista yli puolet tuli EVA:n pussista. mutta sen roolista vaiettiin tiukasti.
Professuurin perustamisen lisäksi puolustusrintama huolehti siitä, että virkaan valittiin vain ja ainoastaan Osmo A. Wiio. Näin Helsingin yliopistoon luotiin vaihtoehto Tampereen yliopiston nordenstrengiläis-hemanuslaisen tiedotusopin opetukselle.
Tiedot ilmenevät valtiotieteen tohtori Jari Leskisen vielä julkaisemattomasta kirjasta Tulevaisuuden turvaksi (Sotavahinkosäätiö), joka on säätiön 50-vuotishistoria. Kirja julkaistaan 12. marraskuuta."
...
Kuvateksti: SYP:n pääjohtaja Mika Tiivola (vas.) oli yksi Vapaan koulutuksen tukisäätiön perustajajäseniä. Max Jakobssonin (oik.) johtama EVA puolestaan rahoitti merkittävästi säätiön toimintaa. Kuvassa Tiivola ja Jakobsson EVA-päivillä vuonna 1980. KUVA: ,/ LEHTIKUVA.
1970-luvun näkymätön Mannerheim-linja. Eeva Nikkilä-Kiipula /STT
Keskisuomalainen sunnuntaina 31.10.2004.

Ilta-Sanomat. Televisio.  Maanantaina 01.11.2004.
Salainen säätiö nakersi peruskoulua.
TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA tarjoaa taas yhden paljastuksen Suomen salaista historiaa.
Kiihkeän koulusodan vuosina 1970-luvun alussa professuureja ostettiin rahalla, elinkeinoelämän ja yliopistojen tutkimusyhteistyötä vauhditettiin, peruskoulu-uudistus aiottiin estää. Perustettiin säätiö. joka keräsi luottamuksellisia tietoja poliittisten puolueiden kokouksista ja valmisteltavina olevista asiakirjoista.
Juha-Matti Martikaisen ja Ari Lehikoisen toimittamassa ohjelmassa paljastetaan, mitä kulisseissa kähmittiin. Selviää myös, ketkä huippupoliitikot olivat toiminnassa mukana huolehtimassa siitä, minkälaisia työntekijöitä ja johtajia "vasemmistolaistunut" koululaitos tuottaisi. Elinkeinoelämä päätti laittaa miljoonia peliin.
Kuvateksti: Salaperäisen koulutussäätiön rahoittajina olivat Max Jakobssonin (kuvassa) johtama Elinkeinoelämän (EVA) ja Sotavahinkosäätiö.
Salainen säätiö nakersi peruskoulua.
Ilta-Sanomat. Televisio.  Maanantaina 01.11.2004. (Sivu 31, 4/6 palstaa keskellä, värikuva 3/6 palstaa.)


TV1 Klo 20.00
Kuuluttaja: Suomessa käytiin kiihkeää koulusotaa 1970-luvun alkupuolella niin vasemmistokin kuin oikeistokin sekä elinkeinoelämä pyrkivät vaikuttamaan opetuksen sisältöihin kuulemme nyt ensimmäistä kertaa asianomaisilta mitä opetuksen kulisseissa tapahtui.
...
Springer - Erkko
 - Porvareiden verkko!"
Yliopisto ylioppilaille!
(Kylttejä mielenosoituksesta Porthanian edessä Helsingissä.)
...
Ministeri Max Jakobsson: Elinkeinoelämän piirissä oli huolestumista siitä, että tietynlainen vasemmistoradikalismi oli pääsemässä vaikuttamaan opetustoimintaan koululaitokseen korkeakouluihin ja niin edelleen
...
Max Jakobsson:  Eihän se julkista ollut joka suhteessa tottakai siin käytiin hyvin paljon sellaisia keskusteluja jotka joita ei tuotu julkisuuteen ja suunnitelmia joita ei haluttu julkaista ja niin edelleen mutta se varsinainen kamppailuhan sitten käytiin julkisessa keskustelussa ensinnäkin tiedotusvälineiden kautta ja eduskunnassa poliittisten puolueiden parissa ja niin edelleen
...
Max Jakobsson:  No evan rooli haluttiin salata ennenkaikkea sen takia että ei voitaisiin tehdä tästä poliittista kysymystä silloin vielä 77 oli oli aika vahva vastarinta tätä kohtaan ja ja haluttiin esittää niin että tämä henkilö joka valittiin professoriksi niin oli valittu ei ei poliittisista syistä vaan sen perusteella että hänellä oli tieteelliset ansionsa ja jos olisi sanottu että eva on tämän järjestänyt niin silloin olisi sanottu että siis tää  professori oli poliittinen nappula eikä eikä
Toimittaja: mutta käytännössähän näin oli 
Max Jakobsson: ehh heh he  no juu tällaista se elämä on heh heh he
...
Filip Pettersson: Kyllä me saimme aika mukavasti rahaa ehkä se johtui siitä että minä hopin pääjohtajana pystyin vaikuttamaan kulissien takana
Toimittaja: Pyhittääkö tässä tavallaan tarkoitus keinot?
Jari Leskinen: Niin se on kysymys joka varmasti vaatii pohtimista.
LOPPUTEKSTIT
Maanantaina 01.11.2004. TV1 klo 20.00.
KOULUSOTAA KULISSEISSA 
http://www.sanomanetti.fi/2004/11/02/evajakobssonkoulu.htm


http://www.sanomanetti.fi/2005/04/21/maxjakobson.html  Kauppalehti. Presso. Raha & Valta. Olli Ainola. Lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Katkelmia.
Washington petti Max Jakobsonin.
“Yhdysvallat julkisti kolme viikkoa sitten virallisen versionsa vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaalista. Suurvalta kumoaa suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max Jakobsoniin. Se veti tukensa hänen urahaaveiltaan ratkaisten kilvan Itävallan Kurt Waldheimin eduksi. Suomalaisia sumutettiin siekailematta.”
Olli Ainola
“Joulukuun 21. vuonna 1971 on jäänyt historiaan suomalaisen diplomatian mustana päivänä. Vuosia käyty kampanja Max Jakobsonin valitsemiseksi YK:n pääsihteeriksi ja hartaasti odotettu ulkopolitiikan tähtihetki päättyi katkerasti maailmanjärjestön turvallisuusneuvostossa pidettyyn äänestykseen.
Voiton peri musta hevonen Kurt Waldheim; itävaltalainen valtiomies, joka sittemmin maansa presidenttinä joutui kansainväliseen boikottiin, kun hänen natsimenneisyytensä paljastui.
Suomessa tapauksesta on jäänyt kansakunnan muistiin se, että Jakobsonin valinnan esti Neuvostoliitto. Turvallisuusneuvoston pysyvänä edustajana se käytti vetoaan Jakobsonia vastaan, ja peli oli sillä selvä.
Tapaus on sodanjälkeisen ajan kiistellyimpiä aiheita. Yksimielisyyttä ei ole siitä, mikä oli Moskovan motiivi.
Oliko veto tähdätty pelkästään länsimielistä Jakobsonia vastaan - kuten Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittanut professori Juhani Suomi on selvittänyt - vai oliko se peräti suunnattu koko Suomen puolueettomuuslinjaa vastaan, kuten Jakobson on tulkinnut?
Kipeä kysymys on kuitenkin vähäpätöinen sivujuonne suurvaltojen juonittelujen verkossa. Uusien tietojen mukaan Neuvostoliitto ei ehkä ratkaissutkaan vaalia.
Waldheim tuli valituksi käytännössä Yhdysvaltain myötävaikutuksella. Se piti Jakobsonia houkutuslintunaan laskelmoidussa operaatiossa. Se tähtäsi istuvan pääsihteeri U Thantin kaatamiseen.
Jakobsonin ja Waldheimin kamppailusta paljastetaan ennen julkaisemattomia yksityiskohtia Yhdysvaltain virallisessa asiakirjasarjassa, jonka tuorein osa julkistettiin kolme viikkoa sitten 25. helmikuuta.
Foreign Relations of the United States - tai FRUS, jona se alalla paremmin tunnetaan - on vuodesta 1925 ilmestynyt mammuttimainen asiakirjasarja. Siihen kootaan presidenttikausittain Yhdysvaltain tärkeimpien ulkopolitiikan kysymysten olennaisimmat paperit sellaisenaan: salasähkeet, luottamukselliset muistiot ja keskeinen kirjeenvaihto.

Sarjan tuorein osa käsittelee presidentti Richard Nixonin kauden YK-politiikkaa. Kirjassa on omistettu kokonainen luku vuoden 1971 pääsihteerikysymykselle.

Jakobson kertoo saaneensa Yhdysvalloilta kaksi kertaa ehdottoman lupauksen tuesta. Ensimmäisen kerran kahden kesken Yhdysvaltain ulkoministeriltä William Rogersilta syyskuussa 1971 ja toisen kerran lokakuussa, jolloin läsnä oli myös muun muassa ulkoministeri Väinö Leskinen.
- Yhdysvallat tulee äänestämään teidän ehdokkaanne puolesta ja ampuu alas jokaisen muun ehdokkaan, joka nostaa päätään, oli Rogers Jakobsonin mukaan sanatarkasti todennut.
Yhdysvaltain virallisessa historiateoksessa ei ole Jakobsonin kertomista tapaamisista halaistua sanaa - sitoumuksista puhumattakaan.
Asiakirjakokoelma ei itse asiassa pidä ulkoministeri Rogersia edes päättäjänä. Hänellä oli Yhdysvaltain ulkopolitiikassa statistin osa.
Todellinen valta oli tässäkin asiassa presidentin turvallisuuspoliittisella neuvonantajalla Henry Kissingerillä ja hänen läheisimmällä avustajallaan Marshall Wrightilla.
Kolmas vahva mies oli Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs George Bush, joka myöhemmin valittiin presidentiksi ja joka on nykyisen presidentin George W. Bushin isä.

Amerikkalaisten taktiikka alkoi muotoutua syyskuussa sen jälkeen, kun Marshall Wright oli keskustellut Jakobsonin kanssa.
Wright kuvaili vaikutelmiaan Kissingerille toimittamassaan muistiossa. Vaikka Jakobson oli vahva ja osaava, Wrightiä kalvoi Bushin tapaan epäily, että jos Yhdysvallat kiinnittyy Jakobsoniin, loppusuoralla U Thant kiilaa ohi.
- Tehdään mikä on mahdollista, että päästään eroon Thantista, Henry Kissinger kirjoitti avustajansa muistion kulmaan.
Jakobsonista oli näin tullut Yhdysvalloille nappula, jolla krokattaisiin Thant. Tilalle talutettaisiin Waldheim sen jälkeen, kun Jakobson olisi kaatunut.
Suomalaisille valehdeltiin häpeämättä. Jakobsonin annettiin olla siinä uskossa, että Yhdysvallat olisi hänen takanaan.
Kampanjassa mukana ollut Risto Hyvärinen keskusteli Kissingerin kanssa 9. marraskuuta. Tapaamisesta laaditun amerikkalaisen muistion mukaan Kissinger oli vakuuttanut, että Yhdysvallat tukee Jakobsonia ja käyttää “parhaan vaikutusvaltansa”, haotta hänet valittaisiin pääsihteeriksi.
Kissingerin lausunto oli tyylipuhdas harhautus, jota Jakobsonin tukijoukot eivät osanneet tulkita.
Kohteliaita sanoja käyttämällä suomalaisiin pumpattiin piristeitä, että nämä jaksaisivat roikkua menossa mukana.
Seuraavana päivänä Kissinger nimittäin kirjoitti avustajalleen:
- Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin.

Vaalin lähestyessä suurlähettiläs Bush sai ohjeet tunnustella muilta turvallisuusneuvoston pysyviltä jäseniltä Jakobsonin läpimenon mahdollisuuksia. Ennen muuta piti työskennellä sen hyväksi, että U Thant ei saisi jatkoaikaa. Piti myös varoa tärvelemästä Waldheimin ehdokkuutta.
Osoittautui, että ainoastaan Englanti piti Jakobsonia parhaana.
Äänestykset aloitettiin neuvostossa 17. joulukuuta. Bush äänesti Jakobsonin puolesta, mutta ei käyttänytkään vetoa Waldheimia vastaan.
Tämä järkytti suomalaiset. Koko kampanjalta oli suomalaisten mielestä pudonnut pohja, sillä Bush paljasti näin venäläisille, että Waldheim kelpasi amerikkalaisille.
Jakobson epäili ensin, että Bush oli toiminut vastoin ulkoministerinsä ohjeita.

Jakobsonin mukaan oli näet sattunut niin, että äänestyksen alkaessa ulkoministeri Rogers oli ollut Nixonin luona Bermudassa. Sieltä oli lähetetty Bushille sähke, jossa kehotettiin käyttämään vetoa Waldheimia vastaan. Mutta ohje tuli perille liian myöhään.
Yhdysvaltain virallinen historiankirja kumoaa Jakobsonin kertomuksen.
Rogers todellakin oli lähettänyt sähkeen, mutta siinä ei suinkaan neuvottu käyttämään vetoa Waldheimia vastaan vaan hänen kohdallaan piti äänestää taktisesti tyhjää.
Suomalaisten toivonkipinää piti yllä enää Kiina. Kiinalaiset vakuuttivat suomalaisille estävänsä Waldheimin valitsemisen myöhemmissä äänestyksissä.
Tätä viestiä kiikutettiin myös Bushille, joka oman kertomuksensa mukaan luotti suomalaisten tietoihin.
- Ei epäilystäkään: kiinalaiset käyttävät vetoaan Waldheimia vastaan hamaan loppuun saakka, oli Jakobson Bushin mukaan vakuutellut.
Mutta viimeisessä vaalissa kiinalaisetkin pettivät.

- Oli miten oli - se, että suomalaiset asettivat pätevän ehdokkaan kentälle varhaisessa vaiheessa ja pitivät hänestä kiinni loppuun saakka, auttoi varmistamaan, että Neuvostoliiton ykkösehdokas U Thant ei tullut valituksi, Bush summasi käydyn kamppailun."
Kauppalehti. Presso. Raha & Valta. Olli Ainola. Lauantaina 19. maaliskuuta 2005. Katkelmia.Washington petti Max Jakobsonin.


Keskisuomalainen. Uutiset. Sunnuntaina 20.03.2005.
“Yhdysvallat veti tuen Jakobsonin YK-valinnalta”.
"Helsinki. Kauppalehti Presson mukaan Yhdysvallat kallisti vuonna 1971 YK:n pääsihteerin valinnan suomalaisen Max Jakobsonin ja itävaltalaisen Kurt Waldheimin välillä Waldheimin hyväksi. Yhdysvaltojen ykköstavoitteena oli estää pääsihteeri U Thantin jatkokausi.
Lehti perustaa tietonsa äskettäin julkaistuun Yhdysvaltain ulkoministeriön viralliseen asiakirjasarjaan. Sen mukaan Yhdysvalloissa pääteltiin, että jos maa takertuu Jakobsoniin, voiton vie lopulta NL:n ykkösehdokas Thant.
Lehden mukaan Jakobsonin annettiin olla siinä uskossa, että Yhdysvallat olisi hänen takanaan. Presidentti Richard Nixonin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja kirjoitti avustajalleen, ettei Jakobson kiinnosta häntä “vähäisissäkään määrin”.
Itse vaaleissa Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs George Bush äänesti Jakobsonin puolesta, mutta ei käyttänyt veto-oikeuttaan Waldheimia vastaan."
Keskisuomalainen. Uutiset. Sunnuntaina 20.03.2005. (2 palstaa ylhäällä).


Helsingin Sanomat. Sunnuntaina 20.03.2005..
Kauppalehti Presso: Yhdysvallat veti tuen Jakobsonilta.
"Kauppalehti Presson mukaan Yhdysvallat kallisti vuonna 1971 YK:n pääsihteerin valinnan suomalaisen Max Jakobsonin ja itävaltalaisen Kurt Waldheimin välillä Waldheimin hyväksi. Yhdysvaltojen ykköstavoitteena oli estää pääsihteeri U Thantin jatkokausi.
Suomessa vallalla olevan käsityksen mukaan Jakobsonin valinnan esti Neuvostoliitto. Lehti perustaa tietonsa äskettäin julkaistuun Yhdysvaltain ulkoministeriön viralliseen asiakirjasarjaan.
Waldheim tuli valituksi käytännössä Yhdysvaltain myötävaikutuksella. Se piti Jakobsonia houkutuslintunaan laskelmoidussa operaatiossa. Se tähtäsi istuvan pääsihteerin U Thantin kaatamiseen, lehti kirjoitti lauantaina.
Yhdysvalloissa pääteltiin, että jos Yhdysvallat takertuu Jakobsoniin, voiton vie lopulta Neuvostoliiton ykkösehdokas burmalainen Thant. STT
Helsingin Sanomat. Sunnuntaina 20.03.2005.. (1 palsta keskellä).


Iltalehti. Pääkirjoitus. Maanantai 21.03.2005
Suurvaltoihin ei kannata luottaa.
Paljastukset YK:n pääsihteeripelistä 1971 osoittavat, että Max Jakobson oli vain isojen poikien uhrattava nappula.
YK:n pääsihteerin valintaprosessi 1971 on Suomen lähihistorian suuria kiistakysymyksiä. Max Jakobsonille tappiosta tuli trauma, jota hän on purkanut monissa teoksissaan kehittelemällä mutkikkaita teorioita. Kauppalehti Presson artikkeli tuoreesta Yhdysvaltain ulkopoliittisesta lähdejulkaisusta (Foreign Relations of the United States) vastaa moniin kysymyksiin “suoraan hevosen suusta”.
Jakobson oli alkuperäislähteiden mukaan Yhdysvalloille lähinnä pelinappula, jolla kaadettiin hyljeksityn U Thantin jatkoaika. Tämän onnistuttua jenkeille kelpasi Itävallan Kurt Waldheim, jonka natsimenneisyyden ainakin Neuvostoliitto lienee tiennyt. Tieto tarjosi Kremlille kiristysruuvin. Myös Kiina petti yli-innokkaiden suomalaisten odotukset.
Kuvaavasti Yhdysvaltain ulkopolitiikan vahva mies Henry Kissinger valehteli Jakobsonille sumeilematta tukilupauksen pitääkseen suomalaiset pelivireessä Avustajalleen Kissinger kirjoitti päivää myöhemmin, ettei “Jakobson kiinnosta minua vähääkään”.
Jakobson olisi tosin kelvannut jenkeille, mutta he antoivat Neuvostoliitolle tilaisuuden käyttää vetoaan. Näin Kreml näytti Yya-kumppanilleen paikan suurpolitiikan koirakoulussa. Ehkä ratkaisuun vaikutti Jakobsonin länsimielisyys. mutta tuskin kukaan muukaan suomalainen olisi Leonid Brezhneville kelvannut.
Mutkikas diplomaattinen peli YK:ssa vahvistaa J. K. Paasikiven opetuksen siitä, ettei suurvaltoihin pidä luottaa. Omat globaalit intressit ovat niille aina ensisijaisia. Myös pienet maat varjelevat etujaan, mutta niiden pelikenttä on ahdas.
Jakobson oli 1971 jo kokenut diplomaatti ja historian tutkija. Omassa asiassaan hän katseli suurvaltojen edustajien lausumia silti kovin sinisilmäisesti.
Suurvaltojen eteen ei pidä myöskään heittäytyä rähmälleen, saati käyttää niitä hyväkseen kotoisissa valtapeleissä. Ben Zyskowiczin päiväkirjan saama vastaanotto - viimeksi Nykypäivässä 18.3 - on vahvistanut sen, että suomettumista on tutkittava kunnolla.
Vielä tärkeämpää on varoa “uussuomettumista” oman Euroopan Unionimme tai ainoan supervallan suunnalla. Esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyttä ei kannata perustella sillä, että Yhdysvallat on suuri ja mahtava, vaan ratkaisut on tehtävä vain omien turvallisuusetujemme pohjalla. Millään suunnalla ei pidä silti uhitella. Ja kuten Paasikivi sanoi, hatun nostaminen ei maksa mitään. Moskovan voitonjuhliinkin voi siis mennä.
Iltalehti. Pääkirjoitus. Maanantai 21.03.2005
Suurvaltoihin ei kannata luottaa.
(Iltalehden vastaava päätoimittaja on Kari Kivelä ja päätoimittaja Petri Hakala).


Keskisuomalainen. Pääkirjoitus tiistaina 22.03.2005.
Pääsihteeriehdokkaalta puuttui oleellinen tuki.
Suomi kampanjoi suurlähettiläs Max Jakobsonin nostamiseksi Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeriksi vuonna 1971. Ehdokas Jakobson oli luonnollisesti poikkeuksellisen aktiivinen. Hanke kaatui loppusuoralla. Valituksi tuli Itävallan Kurt Waldheim, vaikka hänen nuoruudenaikaiset natsiyhteytensä olivat tiedustelupalvelujen tietämiä.
Ministeri Max Jakobson on syyllistänyt kuningastiensä katkaisemisesta kommunistisen neuvostoliiton. Myös presidentti Urho Kekkosen on katsottu antaneen periksi Moskovalle tarpeettoman helposti. Jakobson on ehkä innokkain Suomen lännettäjä. Suomen viejä mahdollisimman kauaksi suurnaapurinsa Venäjän vaikutuspiiristä ja liittämiseksi Yhdysvaltain uskolliseksi liepeilijäksi. Suomalaisten enemmistö kavahtaa tätä linjaa. Jakobsonilla on kuitenkin käytössään maan suurin sanomalehti ja uskollinen ystäväpiiri. Propagointi on vahvaa ja väsymätöntä.
Kauppalehti Presson mukaan Yhdysvallat ei halunnut takertua Jakobsonin pääsihteerisyteen vaan veti häneltä tukensa, kun Washingtonissa pelättiin Neuvostoliiton ykkösehdokkaan burmalaisen U Thantin saavan muutoin jatkoajan pääsihteeriydelleen. Täten Waldheim valittiin Yhdysvaltain myötävaikutuksella. Yhdysvallat piti Jakobsonia eräänlaisena houkutuslintunaan pitkälle laskelmoidussa operaatiossa. Tärkeintä oli U. Thantin kaataminen. Kauppalehden uutinen perustuu Yhdysvaltain ulkoasiainministeriön viralliseen asiakirjasarjaan.
Yhdysvaltain menettely lienee pettymys monille suomalaisille. Nyt ei enää voida syyllistää pelkästään itäistä rajasuurvaltanaapuriamme ja ylistää amerikkalaisten myötäsukaisuutta. Vähitellen lienee syytä tunnustaa suurvaltojen pelaavan keskenään peliä, jossa pienet valtiot ja niiden hyvätkin kyvyt jäävät helposti toisen luokan toimijoiksi, vaikka heidät saatetaan hahmottaa julkisuudessa mestaruussarjalaisiksi. Maailmanpolitiikka on aina ollut täynnä diplomaattisia juonia, joista osa paljastuu vasta pitkän ajan kuluttua tapahtumahetkestä. Keskisuomalainen. Pääkirjoitus tiistaina 22.03.2005.(Keskisuomalaisen päätoimittaja on Erkki Laatikainen).


Helsingin Sanomat.  Muut lehdet. Tiistaina 22.03.2005. Suurvaltoihin ei kannata luottaa.
YK:n pääsihteerin valintaprosessi 1971 on Suomen lähihistorian suuria kiistakysymyksiä, kirjoittaa Iltalehti.
“Kauppalehti Presson artikkeli tuoreesta Yhdysvaltain ulkopoliittisesta lähdejulkaisusta (Foreign Relations of the United States) vastaa moniin kysymyksiin ‘suoraan hevosen suusta‘.”.
“[Max] Jakobson oli alkuperäislähteiden mukaan Yhdysvalloille lähinnä pelinappula, jolla kaadettiin hyljeksityn U Thantin jatkoaika. Tämän jälkeen jenkeille kelpasi Itävallan Kurt Waldheim, jonka natsimenneisyyden ainakin Neuvostoliitto lienee tiennyt.”
“Kuvaavasti Yhdysvaltain ulkopolitiikan vahva mies Henry Kissinger valehteli Jakobsonille sumeilematta tukilupauksen pitääkseen suomalaiset pelivireessä. Avustajalleen Kissinger kirjoitti päivää myöhemmin, ettei ‘Jakobson kiinnosta minua vähääkään‘.”
“Jakobson olisi tosin kelvannut jenkeille, mutta he antoivat Neuvostoliitolle tilaisuuden käyttää vetoaan. Näin Kreml näytti Yya-kumppanilleen paikan suurpolitiikan koirakoulussa. - -”
“Mutkikas diplomaattinen peli YK:ssa vahvistaa J. K. Paasikiven opetuksen siitä, ettei suurvaltoihin pidä luottaa. Omat globaalit intressit ovat niille aina ensisijaisia.”
Helsingin Sanomat Muut lehdet. Tiistaina 22.03.2005.
(Pääkirjoitusten vieressä. Helsingin Sanomien päätoimittaja on Janne Virkkunen).  http://www.sanomanetti.fi/2005/04/21/maxjakobson.html



Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin!  





 

Sanomanetti 1999 alkaen

 
 
   




 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva

Sanomanetti  torstaina 28. huhtikuuta 2005  etusivu    nro 351 


Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005.   "SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa Töölönlahdelta toinen tontti".  Helsingin Sanomat torstaina 21.04.2005.  Lue! Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005.   Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? Pääkirjoitus.  Kysymyksiä! & Linkkejä! Lue!
Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005.     Seppo Saves sai kuvajournalismipalkinnon. Reportaasikuvat nostivat Saveksen maineeseen 1960-luvulla. Helsingin Sanomat tiistaina 26.04.2005. Yksi kuva Photography Year Book 1965-kirjasta.  Katso! Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005.  "Pepuista parhaat!"  Iltalehti perjantaina 22.04.2005. Vain lue!
Lue myös!
Perseestä. 2001/05/31/etusivu.htm
Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005.  
Kuvia huhtikuussa 2005.
Kuva: Kaksi varista.
Kuva: Kaksi lokkia.
Kuva: Kaksi kuovia.
Pertti Manninen.  Katso!

Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomille kultaa parhaasta etusivusta. Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005.  Kommentti Lue!
Lue myös!
Saddam on vangittu. Kuinka kahden maan suurimmat aamulehdet uutisoivat asian etusivullaan. 2003/12/18/etusivu.htm

Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Elokuvalipulla kohtuuton hinta. 2005/03/10/elokuvalippu.htm

"PS: Sanomanetti taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin! 


Sanomanetti keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005.  
Veteraanien päivä.
Sanomanetti tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  
"Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945." 

Sanomanetti torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Kolumni. Max Jakobson. Irakista esikuva Lähi-idässä.
  Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005.  "Tavoitteenahan on, että Irakista tulisi esikuva muille Lähi-idän maille. ... 'Vapaus ja demokratia' on presidentti Bushin uusi ulkopoliittinen tunnus. Se ei ole oikeastaan hänen keksintönsä, vaan on leviämässä omalla painollaan globalisaation kautta diktatuurimaihin, erityisesti entisiin neuvostotasavaltoihin. ... Lisäksi on otettava huomioon, että Lähi-idän alue tuottaa lähes 70 prosenttia maailman öljystä ja 40 prosenttia maakaasusta. Näistä Yhdysvallat ja Eurooppa ovat toistaiseksi riippuvaisia."  Lue!  Linkkejä!
Lue myös!  Washington petti Max Jakobsonin. 2005/04/21/maxjakobson.html

Guardian Unlimited Wednesday April 27, 2005
Revealed: secret Iraq legal advice. 7pm exclusive:
Tony Blair was told by the government's most senior law officer in a confidential minute less than two weeks before the war in Iraq that British participation in the US-led invasion of Iraq could be declared illegal. Full text: summary of advice 
http://www.guardian.co.uk/Iraq/Story/0,2763,1471655,00.html
Lue myös! Laillisuuskannanottoja alusta lähtien. Tulossa!

Sanomanetti tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? Huhtikuussa 2005. Kysymyksiä! & Linkkejä! 2000     2010    Kansallismaiseman tuho voidaan harkita uudelleen?  Kuvapari julkaistu ensimmäisen kerran torstaina 14.03.2002  "Kansallismaisema vuonna 2010"-kirjoituksen lopussa, jonne se oli unohtunut myöhemmin käytettäväksi. PM.  Lue nyt! Pääkirjoitus. Kysymyksiä! & Linkkejä! Tulossa!
Katso myös! Sanomatalo.  Lue myös!  Ovela, outo optio.  Lue myös! Kauppalehti Presson selvitys.

Sanomanetti keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005.  
Veteraanien päivä.
Sanomanetti tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  
"Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945." 
Sanomanetti tiistaina 26. huhtikuuta 2005.   Bisquit. Sanomanetti maanantaina 25. huhtikuuta 2005.  Sininen laulu.
Sanomanetti sunnuntaina 24. huhtikuuta 2005. 
Partiolaisia. Helsingissä 29.4.1956.

Sanomanetti lauantaina 23. huhtikuuta 2005.  Don Quijote 400 vuotta, tänään.



Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 


Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Minne hävisivät Soneran rahat?
Esipuhe. Soneralla on hieno historia takanaan. 1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa. Vennamo savustetaan ulos Sonerasta. Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana. Relanderin johtamistyyli. Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti. Soneran organisaatiouudistus. Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana. Relanderin sisäpiiri. 2 Sonera-kuplan rakentaminen.   Minne

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli   Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare. Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta ... Fredssträff


Sanomanetti vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.

"PS: Sanomanetti taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin!  


Sanomanetti torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.
Jyväskylä: Pekka Kettunen. Erorahan käsittely. Tilanne tänään!
Keskisuomalainen tiistaina 19.04.2005.  Valtuusto pui Kettusta toukokuussa. Sivu1. & Sivu2.
Kommunistit vaativat kaupunginhallituksen eroa. Sivu 3.
Lue myös!
  "Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?"  1999/09/09/netti0709.htm#eikosita
Kummallista kunniaa. 2000/08/03/kunniatohtori.htm
Onko Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen hyssyttelyn uhri?  2000/11/16/etusivu.htm 
Kettunen vittuilijasta eetikoksi.  2002/03/14/kettunen.htm 
Pekka Kettunen ja potkut.  2004/08/03/kettunen.htm 
"Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm 
Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton."  2005/03/28/etusivu.htm
Saivarteleva hallinto-oikeus. 2005/04/05/etusivu.htm

Sanomanetti torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Elokuussa 1958.
Viikkosanomat No 35. 
Päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo. Pääkirjoitus. 
29.8.1958.  Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.  "... demokraattisen lehdistön tehtävät:" 
Lue myös! Syyskuussa 2002.
Martti Valkonen. Journalismin salat I: Sananvapaus kauppatavarana.  2005/02/22/valkonensananvapaus.htm 


Sanomanetti torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Joulukuussa 1971.
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971.  "Kissinger:  Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin."
Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen!  Arkistot avautuvat. Lehdistö kertokoon. Onhan aikaa jo kulunut!


Sanomanetti torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus?"  
Huhtikuussa 2005.
"Puu, jonka luulen olevan minun, vaikken oksallakaan käynyt ole!
Viikko sitten näin siellä kevään ensimmäisen variksen. Ei lentänyt vielä latvaan vaan tyytyi alempaan oksaan, yksinään."
Kuvasta rakennettu tunnelma vai tunnelmasta rakennettu kuva. Unelma joka tapauksessa.  "Charcoal". 


extra!
sama!

Sanomanetti torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus".  Huhtikuussa 2005. Tämä riitti!  Isonna!
  "Aamuyöllä soi puhelin. Eräs tuttu soittaa ja kysyy olenko jo lukenut aamun Hesarin? Helsingin Sanomat luopuu optiotontistaan! Haen lehden laatikosta ja totean asian. Tämä numero oli jo melkein valmis, joten lisäsin vain tämän extran ja linkin viimeisimpään asiaa käsitelleeseen juttuun. Bannerikin   täytyy sitten uusia myöhemmin!" 21.04.2005. Pertti Manninen. "Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"  2005/03/29/pressosanoma.html


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.
"Taivas on meidän!" 
Muutama kuva aurinkoisena huhtikuun päivänä ja sitten hetki oli ohi. Kuvat: Pertti Manninen torstaina 14.04.2005. "Taivas on meidän!" 
Myös! 
Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi.  2005/04/16/etusivu.htm 
Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia!  2005/04/15/etusivu.htm 

Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Helmi-maaliskuussa 2005.

Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa.  
Esko.  2005/02/15/kuvasivu7.htm 
Apua, missä olen? 2005/02/15/kuvasivu9.htm
Hopeinen kuu. Olavi Virta syntyi tasan 90 vuotta sitten.  2005/02/27/kuvasivu9.htm


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. Kuva: Pertti Manninen. "Arkistojen aarteita".  Sanomanetti maaliskuussa 2005 torstaina 03.03.2005.  Ensijulkaisu tänään.
EU:n perustuslaki tulossa!  2005/03/03/etusivu.htm 


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Helsinki.  Kansalainen yrittää pysäyttää taksia viedäkseen saksalaiset halvat oluet kotiinsa. Helsinki, Pasila, Lidl.  2005/03/08/kuvaperjantaiaamu.htm 
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos!  2005/03/08/kuvalauantaiaamu2.htm 
Äiti, 89 vuotta.  2005/03/08/etusivu.htm 


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa. 2005/03/08/kuvalauantaiaamu.htm 
Suomalainen pyramidi yön valoissa. 2005/03/08/kuvaperjantaiilta.htm 
Hiljaisella kadulla nuoret miehet suuntaavat kulkunsa kaupungin yöhön.  2005/03/08/kuvaperjantaiyo.htm 
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. Helsinki, Pasila.  2005/03/08/kuvalauantaiilta.htm


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Hämeen linna hämärtyvässä illassa. Hetki historiaan.  2005/03/10/etusivu.htm
Tämä ei riitä. Hetki historiaan. Sanomatalo. SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen.  2005/03/13/etusivu.htm 
Jälkiä lumessa.  2005/03/15/kuvajalkialumessa.htm 
Köyhän miehen Rolex. 2005/03/15/kuvakoyhanrolex.htm


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus".
Maaliskuussa 2005.
Tapio Rautavaaran syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta. 2005/03/08/kuvarautavaara.htm
Minulla ei rahasteta!  Kahvi väärään kurkkuun.  2005/03/15/etusivu.htm
Helsingin Sanomat kirjaston hyllyssä punaisena.  2005/03/15/kuvahelsinginsanomat.htm
Ikuisesti pimentoon. 2005/03/17/soneraurkinta.htm
Ikusesti pimentoon 2.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.

Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m.  http://www.sanomanetti.fi/2005/03/22/etusivu.htm 
Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii.  2005/03/29/pressosanoma.html
Etsijä. http://www.sanomanetti.fi/2005/03/31/etusivu.htm 


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit.   Itsenäinen liberaali. Kuva: Pertti Manninen.  Arkistojen aarteita. Kuva 1980-luvulta Helsingistä. Sanomanetti keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. 
"Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi." 2005/03/30/etusivu.htm 


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.

Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. 2005/04/01/etusivu.htm
Kevättä ilmassa.   http://www.sanomanetti.fi/2005/04/04/etusivu.htm 
Saivarteleva hallinto-oikeus.  http://www.sanomanetti.fi/2005/04/05/etusivu.htm 
Taivasta tavoittelemassa.  http://www.sanomanetti.fi/2005/04/06/etusivu.htm 


Sanomanetti tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.

Yhdessä. Ääni kuului sieltä ne tulivat puiden latvojen takaa.  2005/04/07/etusivu.htm
Karaoke kutsuu. Elämän ilot ja surut laidasta laitaan. 2005/04/11/etusivu.htm
Minun joutseneni.   Ensin kuulin, sitten näin.  2005/04/12/etusivu.htm
Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia!  2005/04/15/etusivu.htm 
Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi.  2005/04/16/etusivu.htm 


Sanomanetti vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.

Etiikka Sanomanetti lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla.
"Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista."
“Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.” 
Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista.

Sanomanetti lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
 
"Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi." Kuvan unelmoinut tähän Pertti Manninen 2002 valmistuneesta "Alaston-sarjan" kuvasta. Aikaisemmim mm.

Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. 2002/10/17/velkaarmahdus.htm    
Siitä suuresta sovittelusta.   2002/10/17/siitasuuresta.htm    
"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. 2004/05/20/pankkivankituki.htm


Sanomanetti lauantaina 16. huhtikuuta 2005.     
"Sanomia suojatyöpaikasta." ja "Kommentteja ...".
Helsingin Sanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus:  Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti.
Sanomanetti torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaisuudessaan ja Nettisanomien päätoimittaja Pertti Mannisen kommentit: Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. & Kännissä kirjoitettu.  


Sanomanetti lauantaina 16. huhtikuuta 2005.    
Velka ja pankki. Jutut 1999-2002. sanomanetti.fi. Linkkilista. 
39 askelta eli linkkiä aiheeseen.
Esim.
Huutokauppaa hädällä. Suomen hallitus ja oikeusministeri Johannes Koskinen pankkien höynäytettävinä. 2002/05/30/huutokauppaa.htm
Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan. 2002/05/30/paakirjoituspankit.htm
39 askelta eli linkkiä aiheeseen.


Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 


Sanomanetti perjantaina 15. huhtikuuta 2005. 
Läpinäkyvää journalismia.  Ilta-Sanomat perjantaina 15.04.2005. Sivut 1 ja 2!  Kuvateksti: Kokoomus satsaa tosissaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan. Vaalibudjetti ylittää ainakin puolueen edellisen ehdokkaan, Riitta Uosukaisen, 700 000 euron rahoituksen. Kuva: Pertti Manninen. "Kuka oli kenen kanssa?"
Kevään korvalla. Bisquit. Ilta-Sanomat tiistaina 12.04.2005. "Jokapäiväiseen kielenkäyttöön on leviämässä sanonta "kepu eroaa aina". Syy on ilmeinen: perhearvoisen Ahon jälkeiset kepulaiset pääministerit ovat olleet eroavaa sakkia niin julkisesti kuin yksityisesti. Ensiksi eronneella kävi pyytämättä faksi, eikä toisella eroavalla kuulemma flaksi lainkaan." Bisquit. Kevään korvalla.

Sanomanetti maanantaina 28.03.2005.
Läpinäkyvää journalismia. 
"Kettusen eroraha perusteeton!" Kuvaan on tullut tärkeää tietoa ja mahdollista spekulointia siitä menettääkö Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuuluisan erorahansa. Ainakin Kettusen lakimies oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen on sitä mieltä, että erorahan palauttaminen ei tule kysymykseen: "Kettunen on vilpittömästi solminut sopimuksen luottaen siihen, että kaupunginhallituksella on valta sopia näin. Sopimus on sopimus ja sen mukaan Kettunen on myös irtisanoutunut." ja jatkaa kaupunginhallituksen jäsenten joutumisesta maksumiehiksi: "Minusta se on mahdoton ajatus. Kun luottamusmiehet toimivat vilpittömästi, niin kyse ei ole sellaisesta huolimattomuudesta, josta voisi kukaan olla vastuussa. Vahinko jäisi kaupungin vahingoksi".  Lähde: Keskisuomalainen. "Kettusen eroraha perusteeton". Pitkänäperjantaina 25.03.2005.  "... kannattajat ottivat yhteen ..." 


Sanomanetti torstaina 14. huhtikuuta 2005.  "Viisi vuotta sitten".

"Hanami -sana tarkoittaa Japanin kielessä kirsikankukkien 'sakura' juhlanoloista katselua.
Keväisin kun kirsikankukat alkavat kukoistaa, Japanilaisilla on tapana mennä eräänlaiselle piknikille kirsikkapuiden juurelle perheen tai ystävien kanssa siemailemaan sakea."
Tämä mielestäni kertoo hyvin tuosta Japanilaisten esteettisyydestä joka on heille luontaista. Joten päätin nyt ottaa sen sivujeni teemaksi.
Pianhan tuo legendaarinen Japanilaisten kansalliskukka taas alkaa kukoistaa. Tervetuloa siis virtuaaliselle piknikille Japanilaisen ja Aasialaisen kulttuurin ihmeisiin! (10.02.2000)

Hyvä lukija; Jälleen on kukoistavien kirsikankukkien aika kukkia ja ihmisten olla onnellisia!
... jätän teidät nyt nauttimaan keväästä seuraavin miettein:
"Arvailen, kenen ovat nuo sädehtivät kasvot: kimmeltävä kaste on langennut illankukalle.." (Genji Monogatari)

Parhain terveisin, Jason.  
Jaakko Saari (13.04.2000)
 
http://hanami-web.com/eng/index.shtml  (2005)


Parhaat Hanami-Webin ystävät, Michelle toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi sivuilleni. Jason. (30.03.2000).


Sanomanetti sunnuntaina 10. huhtikuuta 2005. "I have a dream".  Martin Luther King.
Unelmoitu  kuva  kuuluisasta kuvasta Abraham Lincolnin muistopatsaan äärellä vuonna 1963. Aikaisemmin julkaisematon kuva, joka on muunnelma alkuperäisestä kadulla olleesta videotaulusta   2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm.  "Kuvaan liittyvä juttu päättyy näin: "PS. Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian."

Näistä ensimmäinen on julkaistu Nettisanomissa "I have a dream" -puheen neljäkymmenvuotispäivänä torstaina 28.08.2003  2003/08/28/ihaveadream.htm.  Ja nyt siitä sarjasta toisena julkaistulle kuvalle annoin kaksi nimeä nimeksi  "Mestari" ja  "Valoa pimeyteen".  Aikaisempaa toistaen: "Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian." Pertti Manninen. "Valoa pimeyteen".

Tänään sunnuntaina  10. huhtikuuta 2005 klo 16.05 TV1 esittää dokumentin "Citizen King"  ensimmäisen osan ja toisen viikon päästä 17.04.2005. Suomalaiseksi nimekseen dokumentti on saanut "Martin Luther Kingin unelma". Ohjelmaopas.



I have a dream.

Sanomanetti maanantaina 04.04.2005.

"Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun kansalaisaktivisti Martin Luther King murhattiin".Tämä tuli korviini radiosta Ylen kanavalta hiukan ennen puoltapäivää. Sivu meni uusiksi. Keväinen kuva linnuista sai tietenkin jäädä, mutta linkki "I have a dream"-puheeseen on tähän nyt syytä lisätä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 04.04.2005.

I have a dream. 2003/08/28/ihaveadream.htm 
Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. 2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm (Huom! Kuva on Applen mainos, ei IBM:n!)  Martin Luther King http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King

Oikaisu: Martin Luther King murhattiin 04.04.1968, joten salamurhasta tuli kuluneeksi 37 vuotta. Kuulin väärin enkä heti tarkistanut. 10.04.2005 PM.


         
Sanomanetti perjantaina 08.04.2005.
  "270 astetta". Välähdys TV5:n lähetyksestä Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista.  Panoraamakuva Pyhän Pietarin aukiolla.  Kuvan hetki on perjantaina 8. huhtikuuta 2005 klo 12:46  ja 12:50 (Suomen aikaa).  TV-kuvasta rakentanut Pertti Manninen. "270" astetta". 
Katso myös kuva: "Arkku".  


Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.


 



Sisällysluettelot 2005:

Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.
Otsikoissa mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: 
Pieni polku metsän halki vie. Jussi Kylätasku.  Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi. Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.  Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:   Leif Salmén.  Tapani Vaahtoranta.  Harry Harkimo.  Aatos Erkko.  Muita: Suomi.  Ruotsi.  Intian valtameri.  BBC News.  Thaimaa.  Phuket.  Ulkopoliittinén instituutti.  Jokerit.  Saudien Vesi Oy.  Guardian Unlimited.  Falluja.  Irak.  Helsingin Sanomat.  Neuvostoliitto. Puna-armeija.  Auschwitz. 
Jutuissa lisää!  Etsi haulla!
  Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.
2005
Tammikuu

Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.
Otsikoissa
mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: 
Kuva Suomesta pakkaspäivänä auringon lämmittäessä. "Terveisiä Tukholmasta." Aftonbladet-lehteä selaillen. Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. "Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa." Haasteiden päivä Laukaassa.  Helsinki. Näkymä Eduskuntatalolta kiitävässä vauhdissa eräänä toukokoon iltana 1999. Talvella 2005. Hopeinen kuu. Kuvasarja torstaina 24.02.2005. "Hetkiä eräänä torstaina eräässä suomalaisessa paikassa." "Tunteidemme tulkki".  Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:    Olli Pohjanpalo. Leif Salmén. Esko. Aatos Erkko. Martti Valkonen. Martti Ahtisaari. Olavi Virta. Vexi Salmi. Muita: Helsingin Sanomat. Helsingin kaupunki. Töölönlahti. SanomaWSOY. Iltalehti. Suomi. Tukholma. Aftonbladet. Eskon Karaoke. Cafe Laukaa. Karhu. Karjala. Laukaa. Helsinki. Synagoga. Radisson SAS-hotelli. Kamppi. Eduskuntatalo. Eduskunta. Berliini. Vittula. Sanomatalo. Google. Se!-lehti. www.journalismi.info. EU. YK. www.yle.fi .Jutuissa lisää!  Etsi haulla!  Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.
2005
Helmikuu

Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.
Otsikoissa mainittu mm:  Kuvia ja kuvasarjoja:
  Senaatintori.  Hetkiä Helsingissä.  Hämeen linna.  Sanomatalo.  Laukaa.  Ikuisesti pimentoon.  Paul Wolfofitz.  Suomalainen ruletti.  Il Vangelo secondo Matteo.  Jussi Pajunen.  Etsijä. Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:  Laura Manninen.  Tapio Rautavaara.  Aatos Erkko.  Vesa.  Erkki Aurejärvi.  Lasse Lehtinen.   Bertel Strömmer.   Pekka Kettunen.  Paul Wolfowitz.  Janne Ahonen.  Max Jakobson.  Kenteris. Lasse Virén.  Matteus.  Kaarina Lappalainen.  Jussi Pajunen.  Erkki Ikonen.  Jussi Kylätasku. Muita: Valtioneuvosto.  EU.  Helsinki. Pasila.  Lidl.  Kamppi.  Hakaniemi.  Elanto.  Sokos.  Jokerit.  Finnkino Oy. Rautakirja.  SanomaWSOY. Tutkivan journalismin yhdistys.  Sonera.  Sanomatalo.  Helsingin Sanomat. Rapap Oy.   KOP.  Ilta-Sanomat.  Kilpisen katu.   Vapaudenkatu.  Jyväskylä.  Cassa.  Maailmanpankki.  Bush.  Irak. Yhdysvallat.  YK.  Washington.  Eduskuntatalo.  Sanomatalo.  Kauppalehti. Presso.  Helsingin Liberaalit.  Jutuissa on paljon lisää kaikkea! Etsi haulla!
  Sanomanetti. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.
2005
Maaliskuu


Sanomanetti vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.

Sanomanetti
2005

 

           
tammikuu 06.01. 13.01. 20.01. 27.01.
helmikuu 03.02.     10.02.     15.02. 17.02.   22.02.  24.02.  27.02. 
maaliskuu 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. 19.02. 22.03. 24.03. 29.03. 30.03.  31.03.
huhtikuu 01.04. 02.04. 03.04. 04.04 05.04. 06.04. 07.04. 08.04. 09.04. 10.04. 11.04. 12.04. 13.04. 14.04. 15.04.
16.04. 19.04. 21.04. 23.04. 24.04. 25.04. 26.04. 27.04. 28.04.
     
2004 2004.
Ensimm. kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004. 
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2003

2003.
Tammikuu
kesäkuu.
2003.
Heinäkuu
joulukuu.
2002-
1999
Arkisto.   2002 Arkisto.  
2001
Arkisto.   2000

Arkisto.   1999

Vanhin 29.07.99
 
     

 

 

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


Lahjoita ruokaa!  "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:Sanomanetti@hotmail.com Copyright sanomanetti.fi 2005/351. Sivut valmisti Pertti Manninen 28.04.2005,  ensimmäinen versio 28.04.2005. (linkit  28.04.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti  Manninen. 
Sanomanetti 2005/04/28 - Kolumni. Max Jakobson. Irakista esikuva Lähi-idässä.  Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005. Katkelma. - Linkkejä - Irak - nato - peruskoulu - yk - pääsihteeri - ym. - 28.04.2005 -  huhtikuu 2005 - avoin -  joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - sanomanetti.fi.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   Ja näin se jatkui, muun muassa: xxxxxxxxxxn, xxxxx xxxxxxx, kysymyksen innoittama  pankin edustajan, Lauri Kara,  (7poistettu 09.12.2015) tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa.  Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? Tarkka selostus! 


 
Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.