Joulukuu
2005
November

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

 

Sunnuntaina 4. joulukuuta 2005. Etusivu. Nro 435.

Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan. Pohja!
Marxilaista kriisinhallintaa: "Vihollinen tulee. Kaksi lamppua, jos tulevat maitse, yksi jos meritse."
Kuva 04.12.2005 joulukuun sunnuntaina klo 15:56.  "Marxilaista kriisinhallintaa".  Riemastuttavaa sotaanlähtöä Marx-veljesten elokuvassa "Neljä naurettavaa naapuria". USA, musikaalikomedia 1933,. Crouchö Marx, Harpo Marx ja Chico Marx, ohjaus Leo McCarey.  Tv-ruudusta kuvannut Pertti Manninen.  Sarjasta "Kulttuuri". tulossa! Edellinen ensimmäinen kuva!   Alempana: Toinen kuva.   

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

Sanomanetti sunnuntaina 04.12.2005

Elokuvalipulla kohtuuton hinta. Elokuvalippu. 

Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan. Pääkirjoitus. 

Pääministeri Matti Vanhanen putosi jälleen itse kaivamaansa kuoppaan. Edellinen kertahan oli, kun hän ryhdikkäästi puolusti varallisuusveron poistoa, ylipäätään ja varsinkin vuoden 2006 alusta.

Sitävastoin kansaneläkkeet nousevat ja asumistuen omavastuuosuudet poistuvat vasta ensi vuoden loppupuolella: syyskuussa. Tätä lykkäystä on aika irvokasta puolustaa, kun valtion kassa pursuu rahoja! Köyhät ja vähävaraiset ihmetelkööt!

Kriisinhallintalaista ei olisi tullut mitään sotkua, jos olisi haluttu noudattaa YK:n peruskirjaa: siis odottaa YK:n päätöstä joukkojen lähettämisessä. Taisteluintoilijat halusivat siis rikkoa mieluummin YK:n peruskirjaa ja halusivat tästä rikkomisesta siis lakia.

Onneksi tämä into veti vesiperän. Paniikissa on kiva operoida. Tämä oli hyvä opetus Suomen kansalle: pääministeri Matti Vanhasesta ei ole todelliseksi johtajaksi. Ei myöskään SDP:n puheenjohtajasta Eero Heinäluomasta, joka on aloittanut taipaleensa yhdessä Vanhasen kanssa pelkällä sekoilulla. Kesällä nämä miehet eivät tyytyneet rajavartioiden lakossa korkeimman asiasta päättävän tahon: työtuomioistuimen päätökseen. He halusivat, siis myös Heinäluoma, säätää rikkurilain!  Silloin kasvojen pesu jotenkin onnistui, kun media ei selostanut asiaa oikealta todelliselta kantilta.

Nyt Eduskunnan perustulakivaliokunta, jälleen kerran korkein asiaa tulkitseva elin, sivuutetaan ja ollaan muuttamassa perustuslakia.

Valtamedia ei kerro toisesta mahdollisuudesta: konkreettisesti siitä, että taistelujoukkojen lähettäminen maailmalle olisi AINA yleinen ulkopoliittinen asia, johon siis presidentillä olisi sanansa sanottavana. Konkreettisesti tämä tarkoittaisi YK:n valtuutusta taisteluluonteiseen toimintaan osallistumisessa. Nyt nämä "sotaintoilijat" tahtovat EU-huumassaan osallistua sotajoukkojen lähettämiseen "EU:n valtuutuksella YK:n periaatteiden mukaisesti". Kuitenkin siis YK:n peruskirjan vastaisesti!

En tiedä, mistä tämä Vanhasen ja Heinäluoman sotainto on peräisin, ellei sitten SDP hienovaraisesti ole naruttanut Kepun pääministeriä.

Helsingin Sanomilla intoa riittää, kun se ei ota tarkasteltavakseen YK:n valtuutuksen puuttumista, vaan vaikenee asiasta.

Tähän lopuksi kuitenkin presidentti Tarja Halosen julkiset kannanotot: Hän olisi halunnut taistelujoukkojen lähettämiselle YK:n valtuutuksen, mutta hyväksyi sitten sotaintoilijoiden vaatimukset, ettei YK:n valtuutusta tarvita, kunhan presidentilläkin olisi ollut mahdollisuus päättää joukkojen lähettämisestä, viime kädessä, ylipäällikkönä. 

Perustuslakivaliokunnan otettua kannan , että EU:n pyytämien joukkojen lähettäminen olisi vain EU-asiaa, ja siis hallituksen ja pääministerin päätettävissä, tietenkin Eduskunnan luvalla, onneksi nyt sentään,  jolloin presidentti siis sivuutettaisiin.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi on julkisuudessa puolustanut valiokunnan (enemmistön) kantaa, ihan ansiokkaasti. Hän on tuonut esille myös sen karkeuden, jolla valiokunnan kanta mitätöidään vertaamalla mitätöintiä epäkehittyneiden valtioiden menettelytapoihin. Näin tietenkin on.

Perustuslakivaliokunta olisi voinut ottaa tietenkin myös sen kannan, että mihin tahansa Suomen rajojen ulkopuolelle joukkoja lähetetäänkin, niin se olisi aina yleistä maailmanpolitiikkaa, ei siis pelkästään EU-politiikkaa, vaikka pyytäjä olisikin EU. Ja ylipäällikkö olisi siis päättänyt. Tämä olisi ollut selvä yksinkertainen näkemys ja kaikelta tältä omituisuudelta ja sotkulta olisi siis vältytty.

Saa nähdä kenen pussiin tämä episodi tuotti eniten. Selviääkö Tarja Halonenkaan tästä sotkusta puhtain paperein. Matti Vanhanen ja Eero Heinäluoma ainakin ovat osoittaneet kykenemättömyytensä ja julkean peluritaitonsa. Toivottavasti kansa muistaa yhtä hyvin kuin se tietää, kyllä!

Sunnuntaina 4. joulukuuta 2005. Pääkirjoitus, Pertti Manninen, päätoimittaja, Sanomanetti.

Lue myös!
Turvallisuutta etsimässä. 
"Yksityinen kansalainen on tiedotusvälineiden armoilla. Niiden vastuu on siis suuri. Kuullessani selostusta maan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta minulle jäi se käsitys, että Euroopan ulkopuolellekin ollaan hyökkäämässä tai ainakin menemässä väliin tarvittaessa. Hätkähdin sitä helppoutta ja välinpitämättömyyttä joka uutisista hohkui, ainakin minulle. Vähän niin kuin läpihuutojuttuna!" Katkelma. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sanomanetti torstaina 07.10.2004.


Uusi tutkimus!
Veroaleen käytetyistä rahoista tuleekin valtiolle takaisin vain alle 10 prosenttia!

 
 

Vaikea kuva

 
 

 







 

 

Sunnuntaina 4. joulukuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.

Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan. Pohja!

Marxilaista kriisinhallintaa: "Matkaan, poika!"
Kuva 04.12.2005 joulukuun sunnuntaina klo 15:57.  "Marxilaista kriisinhallintaa".  Riemastuttavaa sotaanlähtöä Marx-veljesten elokuvassa "Neljä naurettavaa naapuria". USA, musikaalikomedia 1933,. Crouchö Marx, Harpo Marx ja Chico Marx, ohjaus Leo McCarey.  Tv-ruudusta kuvannut Pertti Manninen.  Sarjasta "Kulttuuri". tulossa! 
Edellinen toinen kuva! Ylempänä:   Ensimmäinen kuva.   Alempana: Kolmas kuva.


 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

Sanomanetti sunnuntaina 04.12.2005

Uusi tutkimus!
Veroaleen käytetyistä rahoista tuleekin valtiolle takaisin vain alle 10 prosenttia!

Torstaina 24.11.2005 Yle-radion Päivän peilissä klo 17.30 ja Yle-tv:n uutisissa klo 20.30 kerrottiin:
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijat Jukka Pirttilä ja Roope Uusitalo ovat julkaisseet selvityksen veronalennusten kustannuksista.

Tätä Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistua tutkimusta ainakaan Helsingin Sanomat ei ole tuoreeltaan selostanut tai kommentoinut!

Pätkä ohjelmasta (ääninauhalle tarttunut osa).
Kauko Paksula:
"... piristymisen vuoksi
liitto (*) joutui sittemmin pyörtämään tutkimuksensa
annettu kuva siitä että veroale maksaa itse itsensä ei saanutkaan siitä tukea
Suomen pankissa tehty tutkimus puolestaan arvioi että veroale rahoittaisi itsensä noin puoliksi
nyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan veronalennukset tulevat kuitenkin selvästi luultua kalliimmiksi valtiontaloudelle 
tutkimuskoordinaattori Jukka Pirttilä."
Jukka Pirttilä:
"mutta varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että veronalennukset eivät maksa itse itseään takaisin vaan että siitä tulee huomattavia kustannuksia  valtiontaloudelle."
Kauko Paksula:
"Jukka Pirttilän ja Roope Uusitalon tutkimuksen mukaan vain pieni osa veronalennuksista tulee takaisin valtion kassaan
Jukka Pirttilä."
Jukka Pirttilä:
"alta 10 prosenttia niistä alunperin tehdyistä veronkevennyksistä on saatu takaisin näitten myönteisten kannustinvaikutusten kautta."
Kauko Paksula:
"Veronalennukset vähentävät tutkimuksen mukaan verotuloja vaikka verotulot sinänsä ovatkin saattaneet kasvaa
näin tutkimuskoordinaattori Jukka Pirttilä."
Jukka Pirttilä:
"verotulot on voinut kasvaa ihan muista syistä kuin niistä veronkevennyksistä johtuen
samaan aikaan talous on kasvanut mistä johtuen veropohja on kasvanut sitä varten verotulot on kasvanut
että se että talous on kasvanut ei ole välttämättä ollenkaan ole ollut seuraus niistä veronalennuksista."
Kauko Paksula:
"tämän vaalikauden veronkevennykset on jo tehty, mutta asiaan palataan varmasti muun muassa  tasaverkeskustelun yhteydessä."  
Tässä Päivän peilissä kerromme vielä...

Pääkirjoitus sunnuntaina 27.11.2005 Pertti Manninen.

(*) liitto = Veronmaksajain keskusliitto ry.


Lue myös! Väärää tietoa verotuksesta 2. Jaana Kurjenojan "tutkimuksen" uusi kritiikki. Yle a-piste.

Yksityiskohtainen selostus Kauko Paksulan tv-uutisissa olleesta jutusta.
Tulossa!

Naiset yllättävät pääministerit jatkuvasti housut kintuissa!

Pääministeri Matti Vanhanen joutui selittelemään omaisuusveron poistoa, kun presidentti Tarja Halonen ryhtyi ensimmäisessä tv:n vaalitentissä siitä muina naisina puhumaan. Pääministeri ei pystynyt eikä taida pystyäkään selittämään veron poistoa uskottavasti! Ja jos selittelee, niin siitähän se riemu alkaakin ja jatkuu ja jatkuu vaaleihin saakka!

Pääministeri (silloinen) Paavo Lipponen joutui selittelemään Irakin sotaintoiluaan, kun oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki ryhtyi ensimmäisessä (?) vaalitentissä siitä yllättäen rohkeasti puhumaan. Silloinen pääministeri joutui eroamaan vaalit hävittyään ja katkeroituneena sai voittajansakin erotettua, kun niin halusi. Nyt tämä ex-pääminsteri vie pienoisia tyttäriään Harry Potteria katsomaan ikärajoille piupaut tuhahtaen ja valitsee kirjallisuuden Finlandia-palkintoa odottaessaan jättieläkettään! Hiukan kai ihmettelee ja toivoo, ettei CIA:n kidutuslentoja olisi Suomessa käynyt. CIA:n lentoihinhan hänen johtamansa hallitus antoi luvan. Presidentti Tarja Halonenkin on niihin sotkeutunut!

Pääkirjoitus keskiviikkona 23.11.2005. Pertti Manninen.


Lue myös!

Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan.

Pääkirjoitus lauantaina 15.10.2005.

Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturvalakia? sanomanetti.fi/2004/03/04

"Uhkaava taivaanranta". USA:n kampanja irakilaisdiplomaattien karkoittamiseksi. USA:N PYYNTÖ YSTÄVÄLLISMIELISILLE VALTIOILLE. MIKÄ ON SUOMEN ROOLI ASIASSA? ABC NEWS: CAMPAIGN "IMMINENT HORIZON". sanomanetti.fi/2004/03/04

Paavo Lipponen. Eräs näkökulma tekemisiin ja kannanottoihin tällä pallolla tässä ajassa. Sanomanetti 1999-2005. Linkkejä.

Tulossa lisää!

Veronkiertoa esitetään jatkettavaksi! Tähän aiheeseen liittyvät jutut yhdellä sivulla!

 
 

Vaikea kuva

 
 

 






 

   

Sunnuntaina 4. joulukuuta 2005. Etusivu .  Kolmas kuva.

Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan. Pohja!

Marxilaista kriisinhallintaa: "- Freedonia käy sotaan.
- Minä käyn kylpyyn."

Kuva 04.12.2005 joulukuun sunnuntaina klo 15:58.  "Marxilaista kriisinhallintaa".  Riemastuttavaa sotaanlähtöä Marx-veljesten elokuvassa "Neljä naurettavaa naapuria". USA, musikaalikomedia 1933,. Crouchö Marx, Harpo Marx ja Chico Marx, ohjaus Leo McCarey.  Tv-ruudusta kuvannut Pertti Manninen.  Sarjasta "Kulttuuri". tulossa! Edellinen kolmas kuva. Ylempänä:  Ensimmäinen kuvaja toinen kuva.  


 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

sanomanetti.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
Sanomanetti
@hotmail.com

 

 

Sanomanetti sunnuntaina 04.12.2005

"Me emme ole oikeastaan ikinä puhuneet". Tarja Turunen. Kuva.

Veronkiertoa esitetään jatkettavaksi!

Helsingin Sanomat Talous  lauantaina 12.11.2005: "Valiokunta: Osinkoja voidaan maksaa myös anonyymeille.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sallii osinkojen maksun hallintarekisteröidyille ja tuntemattomille osakkeenomistajille, jos osingosta peritään aina ennakkoon 15 prosentin vero.

Nykyisen lain mukaan osingosta olisi perittävä ennakkoon 28 prosentin vero, jos ulkomainen omistaja ei toimita tarkkoja tietoja itsestään pörssiyhtiölle.

Ongelmana nykylaissa on kuitenkin se, että pörssiyhtiöt eivät ole sitä noudattaneet. Tämän vuoksi ennakkoon on jäänyt perimättä noin miljardi euroa vuodessa.

Arvioiden mukaan verottaja on kärsinyt tämän vuoksi miljoonien veromenetykset, sillä oma kotipaikka on voitu helposti ilmoittaa väärin. Pörssiyhtiöt ovat uskoneet pankkien vakuutteluja siitä, että lopullinen veronsaaja asuu tietyssä maassa, jossa verosopimuksen mukaan voi olla hyvinkin matala verokanta.

Suurten pörssiyhtiöiden osinkoja on jostain syystä maksettu eniten Britanniaan, jossa osinkoveroa ei makseta lainkaan."

Valiokunta: Osinkoja voidaan maksaa myös anonyymeille. Helsingin Sanomat. Talous. Kimmo Pietiläinen. Alkuosa lauantaina 12.11.2005 julkaistusta kolmen palstan kirjoituksesta.

Lue myös!

Erotkaa, veroministeri Ulla-Maj Wideroos! Veroviranomaiset ovat jättäneet perimättä lepsuuttaan miljardeja euroja osinkoveroja! Pääkirjoitus perjantaina 21.10.2005.

  "Hallituksen esitys osinkoverotuksesta suosii talousrikollisuutta".
Keski-Suomen Viikko. Aleksi Vienonen.  Väliosa torstaina 27.10.2005 julkaistusta sivun levyisestä jutusta.
Tähän aiheeseen liittyvät jutut yhdellä sivulla!


Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan, jälleen kerran!
Epä-älyllinen gallup-selostus esitetään tutkimuksena.
Kysymykset vaihtelevat ts. ne sisältävät kyselystä toiseen muuttuvan johdattelun ja silti tuloksia verrataan edellisiin! Virhemarginaalit unohdetaan tietoisesti! Tästä kaikesta moskasta vastaa valtakunnan päälehden päätoimittaja Janne Virkkunen.

  
Helsingin Sanomat keskiviikkona 09.11.2005.
HS-Gallup: "Nato-jäsenyyden kannatus on hieman kasvanut" Yksityiskohtainen kritiikki. Tulossa!

Lue myös! Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua! Sanomanetti lauantaina 24.09.2005.

Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan.
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!

UN celebrates 60th birthday with wreath laying, pledges to rise to new challenges.   www.un.org

Pääkirjoitus. Saako YK mahdollisuuden?
torstaina 23.10.2003

Wolfowitz: Maailmanpankilta lisää rahaa maanjäristysalueelle. lauantaina 22.10.2005.

Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! lauantaina 19.03.2005.

Aftonbladet Ledare "En ren provokation" Aftonbladet fredag 18.03.2005. 

Helsingin Sanomat Pääkirjoitus "Wolfowitz on kyseenalainen valinta" lauantaina 19.03.2005. Maksullinen.

Aftonbladet Ledare "Imperiet kan inte vinna Irakkriget"  Aftonbladet lördag 19.03.2005.

Irak. Sanomanetti vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.Sanomanetti
lauantaina 19.03.2005.

2 vuotta 7 kuukautta sitten:"Verimyrsky". torstaina 20.03.2003.

Sonera-kirjan kirjoittaja (?) oikeudessa. Tulossa!
Lähdesuojan murtamista kepulikonsteilla.
Alkuperäisen ja sensuroimattoman Sonerakirjan teksti: Sanomanetti torstaina 27.06.2002 ja linkit siihen osaan, josta Kaj-Erik Relander on nostanut kunnianloukkaussyytteen.
Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

Kuvasarja: "Tärkeää asiaa eli kansanedustaja Anni Sinnemäki (?) keikkuu ministeriaition koristelistalla."
Kuiskuttelua liikenneministeri Susanna Huovisen kanssa kansanedustaja Annika Lapintien puhuessa joukkoliikenteen rahojen supistamisvälikysymyksessä." 

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Lähes koko jutun ääninauhan purku tekstiksi.

Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan.
Pääkirjoitus lauantaina 15.10.2005.

Pentti Haanpää - 100 vuotta. 
Tulossa!

Osuusliike Elanto - 100 vuotta.
Tulossa!
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos!

Espoosta Helsingin kautta Bagdadiin.
Pääkirjoitus perjantaina 14.10.2005.

Bodom-juttu.
Käräjäoikeuden päätös jää voimaan. 
Espoon käräjäoikeuden tuomio kokonaisuudessaan.
Kolumnisti Ritva Santavuori herjaa käräjäoikeutta?   

Hytös-tuomio.
Kolumnisti Mattiesko Hytönen kehottaa valehtelemaan poliisille?

Julkinen sairaskertomus 2.
Ilta-Sanomat julkaisi eilen keskiviikkona 12.10.2005 etusivullaan ja lööpissään pääuutisena Juicen terveydentilaa koskevan väitteen. 
Antti-Pekka Pietilä. Ilta-Sanomat. 
"Miksi päätoimittajalle määrättiin psyykelääkkeitä?
Raatokärpäset. Tanssi yli hautojen. Julkinen sairaskertomus.
Pääkirjoitus. Ilta-Sanomat ja Iltalehti.

Helsingin Sanomat ryhtyi tehtävänsä mukaisesti kertomaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu.
Varallisuusveron poisto vuoden 2006 alusta
Ajankohta Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille?
Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän.

Post fortum.
Bisquit. Seppo Ahti.


Rauhanmielenosoitus.
L
auantaina 24. syyskuuta 2005 Washingtonissa. Mitä lehdet kertoivat?

Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. 
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 

Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan.
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!

Väärää tietoa verotuksesta 2.
Jaana Kurjenojan "tutkimuksen" uusi kritiikki. Yle a-piste.

Miten meitä hallitaan?
Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?

 
 

Vaikea kuva

 
 

 





 

To 22.09   -   Pe 23.09   -   La 24.09   -  Su 25.09   -  Ma 26.09   -  Ti 27.09   -  Ke 28.09   -  To 29.09   -  Pe 30.09   -  La 01.10   -  Su 02.10   -  Ma 03.10   -  Ti 04.10   -   Ke 05.10  -  To 06.10   -  Pe 07.10  -  La 08.10  -  Su 09.10  -  Ma 10.10   -   Ti 11.10   -  Ke 12.10  -   To 13.10   -  Pe 14.10   -  La 15.10   -  Ma 17.10  Ti 18.10   - Ke 19.10   -  To 20.10    -  Pe 21.10  -  La 22.10  -  Su 23.10  - Ma 24.10  -   Ti 25.10  - Ke 26.10  - To 27.10  - Pe 28.10  - La 29.10 - Su 30.10  - Ma 31.10  - Ti 01.11  - Ke 02.11  - To 03.11  - Pe 04.11  - La 05.11  - Su 06.11  - Ma 07.11  - Ti 08.11  - Ke 09.11  - To 10.11  -- Pe 11.11. - La 12.11.  - Su 13.11.  - Ma 14.11.  - Ti 15.11.  - Ke 16.11  - - To 17.11. - Pe 18.11.  - La 19.11.  - Su 20.11.  - Ma 21.11. -- Ti 22.11.  - Ke 23.11  - - To 24.11  - Pe 25.11  - La 26.11  - Su 27.11.  - Ma 28.11.  - Ti 29.11.  - Ke 30.11.  - To 01.12.  - Pe 02.12.  - - La 03.12.  - Su 04.12.  -


 


Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

 

Perjantaina 2. joulukuuta 2005. Etusivu. Nro 434.


Alina Pogotskin - Jean Sibelius viulukilpailun voittaja 2005.
Kuva 02.12.2005 joulukuun perjantaina klo 22:27.  "Alina ja Jean, intensiivinen tulkinta viulukonsertosta".  Yksityiskohta Ylen torstaina nauhoittamasta ja palkintojenjakotilaisuuden jälkeen lähettämästä televisiokuvasta, jossa Alina Pogotskin soittaa Sibeliuksen viulukonserttoa. Kuva ja rajaus Pertti Manninen.
 Sarjasta "Kulttuuri". tulossa! 

 


Kuva 02.12.2005 joulukuun perjantaina klo 22:27. "Kukitetut". Jean Sibelius viulukilpailun palkitut: I palkinto: Alina Pogotskin, Saksa, II palkinto Jiafeng Chen, Kiina, III palkinto Hyun-Su Shin, Etelä-Korea ja Wei Wen, Kiina. Muut finalistit: Suyoen Kim, Sini-Maaria Simonen, Yuuki Wong ja Jermolaj Albiker. Yle-live. Kuva Pertti Manninen. Sarjasta "Kulttuuri", tulossa!


"The Show must go on". 


Kuvasarja 02.12.2005 joulukuun perjantaina klo 22:30 - 22:47. "The Show must go on".  Syöksylaskua Kanadassa: Italialainen Lucia Recchia on syöksynyt turvaverkkojen läpi. Kilpailu on keskeytetty. Uhri saa ensiavun, hänet sidotaan lujasti kiinni paareihin ja mäen puolivälin tienoilla helikopteri laskee vaijerin, johon paari kiinnitetään ja jossa myös pelastusmies roikkuu mukana. Maalipaikalla odottaa ambulanssi, joka kiidättää uhrin sairaalaan. Muut kilpailijat odottavat lähtöteltassa vuoroaan ja pitävät itseään lämpiminä koko ajan pientä liikettä tehden. Rata on korjattu, kilpailu jatkuu ja parhaimmillaan nopeus nousee 120,0:een km/h. Seuraavana laskeva S. Berthod saavuttaa 116,9 km/h nopeuden. SVT1-live. Kuvat Pertti Manninen. Sarjasta "Kilpailu", tulossa!

Katso myös!
"Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m". Sanomanetti tiistaina 23.03.2005.

 

 

 
Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

 

Sunnuntaina 27. marraskuuta 2005. Etusivu. Nro 433.

Uusi tutkimus! Veroaleen käytetyistä rahoista tuleekin valtiolle takaisin vain alle 10 prosenttia!

Kuva 27.11.2005 marraskuun sunnuntaina klo 13:14.  "Poikkeuksellisesti harakka onkin vallannut tähystyspuun korkeimman oksan. Asia täytyi tarkistaa kiikarilla ja uskottava se oli: lintu ei ollut tuttu varis!"  Kuva Pertti Manninen. Laukaa. Sarjasta "Puu eri vuorokauden- ja vuodenaikoina". tulossa! 

 

 

 

Viime aikojen kuvat ja selostukset:  "Sosiaalinen pallottelu."  Laukaa. Peurunka. Liikuntakupoli.  - "Kaikki syyt jotka estävät meitä säännöllisesti liikkumasta ovat tekosyitä. Urho Kaleva Kekkonen."  Laukaa. Peurunka. Liikuntakupoli. Uimahalli.  -  "Kokki piipahtaa hetkeksi kahvilan puolelle tervehtimään pieniä ja isompiakin asiakkaitaan."  Laukaa. Peurunka. Kahvila Apollo. - "Vapaus ja tasa-arvo lämpöisessä marraskuussa vuonna 2005 jolloin kylmä ja jää ei vielä ole vanginnut kulkijaansa."  Laukaa. -  "Koulutyttö kiiruhtaa kotiinsa kiihdyttäen vauhtiaan S-Marketin pihasta noustuaan." Laukaa.  - "Ilta-auringon säteet saattelevat nuorta kiitäjää." Laukaa.  -  "Tepasteleva lapsi pitää kiinni isän kädestä vaikka oikeastaan isä pitää kiinni lapsen kädestä."  Laukaa. - "Me emme ole oikeastaan ikinä puhuneet". Tarja Turunen. - Helsinki, kuvakollaasi.  - "Kirjaston valot."   Näkymä Jyväskylän yliopiston kirjaston ensimmäiseen ja toiseen ja hiukan kolmanteenkin kerrokseen.  "Sisällä pyöreiden pöytien ääressä lukijat syventyvät tehtäviinsä.. "  Näkymä Jyväskylän yliopiston kirjaston toisen kerroksen lukunurkkaukseen kerrosta ylempää.   "Ulkona lumi sinnittelee ja yrittää jäädä pysyväksi marraskuun puoliväliin jatkunutta lämpöä halveksien." Näkymä kadulle Jyväskylän yliopiston kirjaston kolmannen kerroksen "tilastokäytävältä".  - "Onnelliset peruutuspaikan saaneet katsojat asettuvat kuvaan Harry Potterin ja ystävien seuraksi juuri ennen päivän ensimmäisen näytöksen alkua."  Kuva Pertti Manninen ja Erika Manninen. Jyväskylä, elokuvateatteri Fantasia. "Saliin ei jää yhtään tyhjää paikkaa kun valojen jo himmetessä viimeisetkin tulijat kiiruhtavat paikoilleen." Jyväskylä. Elokuvateatteri Fantasia. Sali 1. "Harry Potter ja Liekehtivä pikari miellytti paitsi ehkä kahta esityksestä kesken lähtenyttä katsojaa. Osa seurasi liikkuvaa kuvaa ihan loppuun saakka lopputekstitkin tuijottaen vaikka suurin osa katsojista oli jo poistunut."  Jyväskylä Elokuvateatteri Fantasia. Sali 1. -  "Kirjaston pienin asiakas saa hoivaa osakseen ja nukahtaa"  Kuvat Pertti Manninen. Jyväskylä, Yliopiston kirjasto, pääaula. "Tärkeä puhelu."  Jyväskylä, Yliopiston kirjasto, pääovi ja Café Libri sekä joku sininen taideteos pihalla.  "Lämpöinen marraskuu eli kirjaston valot" Jyväskylä, Yliopiston kirjasto ja hallintorakennus. 

 

Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle.


 Kuva Pertti Manninen   Sarja. 

 

sanomanetti.fi - tilasto


Tilasto: Nettisanomilla on ollut heinäkuusta 1999 alkaen 850 000  (0,85 miljoonaa) kävijää, jotka ovat  tehneet 17 400 000 (17,4 miljoonaa) hakua (hits)! 19.09.2005


Marraskuu
2005
November

 

Nuolet osoittavat edellisen ja seuraavan numeron etusivulle!

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:Sanomanetti@hotmail.com   
Copyright sanomanetti.fi 2005/435. Sivut: 04.12.2005,   (nettiin 04.12.2005, linkit 04.12.2005). 

Sanomanetti - 2005/12/04 - Pääministeri putosi kriisinhallintakuoppaan. - Marxilaista kriisinhallintaa: "Vihollinen tulee. Kaksi lamppua, jos tulevat maitse, yksi jos meritse." -  "Matkaan, poika!" - ""- Freedonia käy sotaan. - Minä käyn kylpyyn."  - Kuvat  - Riemastuttavaa sotaanlähtöä Marx-veljesten elokuvassa "Neljä naurettavaa naapuria". USA, musikaalikomedia 1933,. Crouchö Marx, Harpo Marx ja Chico Marx, ohjaus Leo McCarey.  Tv-ruudusta kuvannut Pertti Manninen. -  Marx-veljekset - Pääkirjoitus - Kuvat  - etusivu sunnnuntaina 04.12.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - Sanomanetti



 


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 
 
sivun alkuun!
 
 

Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. .
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.