Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta Lue!

Martti Ahtisaari sössi Suomen turvallisuusneuvostojäsenyyden Lue!
Johan Bäckman, Saatana saapuu Helsinkiin ja Ilta-Sanomiin Lue! Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon
Lue! Ihmiskunnan vastuu. Chaplin: Diktaattori (1937-1940) Loppupuheesta:

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä. Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen." Lue!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Lauantai 2012-10-20

Edellinen - N:o 1465 - Seuraava

Urheilevat poliitikot

Nettisanomat 13 vuotta - Lokakuun puolivälin etusivut 1999-

Nostalginen
60-luku
Neljä ystävää
tiistaina 16.10 klo 23.05 TV2:ssa

Formula - maailman tärkein asia?


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

YK:n päivä sunnuntaina 24.10

1999/12
torstaina
lokakuun 21. päivänä 1999
Joka torstai

etusivu

lukijoilta

urheilu
tv
kulttuuri
netti

asunto
ruoka

raha

pääkirjoitus

kirjoita!

ilmoita ilmaiseksi: osta&myy

tapaamiset

säälinkki

lahjoita ruokaa

hakemisto ja aiemmat lehdet

kuvat

tietolinkit

info

Onnenpyörä MTV3:ssa
tiistaina LOKAKUUN 19. päivänä 1999:

Tehtävän aihe:
AJANKOHTAISUUS

Ratkaisu:
LIPPOSILLE SYNTYY MAALISVAUVA





"Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta."
Runoilija Risto Rasa Tv:ssä Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta 1999.


Aiemmat
jutut ja kuvat

 



Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?

Tarkastelussa Helsinki ja Jyväskylä.


Rehn kompastui Natoon heti kättelyssä
Valheella on lyhyet jäljet

Uosukaisen suu pelaa - entä järki?

"En ole tutkinut hänen (Rehnin) kantojaan. Olen huomannut, että hänen kantansa vähän vaihtelevat!"

Ulkopolitiikkaa oppimassa

Presidenttiehdokas Riitta Uosukainen oli kuuntelemassa kansainvälisen politiikan professori Raimo Väyrysen esitelmää.

"Heidi Hautalasta uudenaikainen
valtionpäämies globaaliin maailmaan"  


Käsitteet sekaisin:
Rikesakko - Sakko - Maksimisakko. Keskisuomalainen hapuilee.

Ehdokasasettelu melkein valmis - mielipidetiedustelut lähestyvät todellisuutta.

Yle kertoo oikein ja väärin - sattumanvaraisesti?

"Nuoret eivät halua joutilaisuutta"

Keskisuomalainen puolustaa nuoria!

"Hyvinvointivaltion ihanteet - romuako?"

Jyväskylän kaupunginjohtaja keksii hyviä otsikoita.

"Naiset osa-aikatyön armoilla"

osa-aikatyötä tehdään, kun kokoaikatyötä ei löydy.



Toimitukselle lähetetty:

MIELENOSOITUS KOKOSI YHTEEN LINNAKE-EUROOPAN VASTUSTAJIA



Viikonloppuisin formuloita ei saisi tulla aamun lastenohjelmien aikaan koska lapset ei näe lempiohjelmiaan eikä niitä viititä pistää illalla tulemaan.
T:Erika 9v.



Jyväskylässä

YK:n PÄIVÄ 24.10 RAUHANPÄIVÄ.


Rauhankulkue
klo 13 Yliopiston päärakennuksen edestä.


Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle!

Jutut ja artikkelit kirjroitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen kesällä ja syksyllä 1999 Jyväskylässä ja Helsingissä.

 

 




"Näkemiin"  

Viikon kuva

 

 

 

 

 

 

Pertti Manninen

 

 


Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097

Joka nuneron etusivulle!

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon Lue!

Syyskuun Viikkosanomat-blogista:
Harry Harkimo
Lyly Rajala
Kalervo Kummola
Pekka Ervasti
Lue!

Rugby.
Kuvasarjat

Videot



Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Osa 12.
Videot

Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

 


Öhtuleht
Esmaspäev, 17, oktoober 2011
ÜKS ELAMATA JÄÄNUD ELU...
Agris Hutrof on 11. missioonil hukkunud Eesti södur.
Tänään

torstaina 2011-10-20 on kuoleman päivä, niinkuin tietenkin jokainen päivä on. Nato on onnistunut ampumaan Gaddafin säpäleiksi, tuhannet nuoret ja vanhemmatkin miehet sekä naiset ja lapset ovat menettäneet henkensä Libyan taisteluissa vapautuakseen ikeen alta. Naton sotilaita ei nyt kuollut, kun koneita ei pudonnut.

Naton eestiläinen sotilas sen sijan sai surmansa Afganistanissa viikon vaihteessa. Öhtyleht löytyi eilen Jyväskylän aseman R:ltä. Surmansa saanut nuorukainen, jolta elämä jäi elämättä, oli 11 eestiläinen  sotilas, joka on uhrannut henkensä "missioonil", 2 Irakissa ja 9 Afganistanissa.

Tänään on isäni syntymäpäivä (s. 1910). Hän palasi sodasta ehjänä, ei paljon kertonut, mutta siitäkin vähästä aisti sen hirveyden, mitä he  siellä kokivat. Tänään tuli muuten Apu postilaatikkoon. Kannessa komeilee otsikko, jossa kerrotaan, että monet, monet kunnat eivät enää huolehdi veteraanien kuntoutuksesta, Suomessa 2011.

Pertti Manninen. Torstai 2011-10-20 klo 23:54 kissan nukkuessa sylissä.
(Korjaus: "kotiavusta" muutettu "kuntoutuksesta" 2011-10-21 PM).


2001

etu-sivulle

Rikos ja rangaistus. Aki Kaurismäki 1983. Tv1 lauantaina 08.09.01.



Maitoa. Kuva: pertti manninen

ilmot

linkit

kirjoita

lukijalta

 

Ihmiskunnan vastuu. nettisanomat.com 06.09.01.

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.

"Elämän taival voi olla vapaa ja kaunis, mutta me olemme eksyneet tieltä. Ahneus on myrkyttänyt ihmisten sielut, rakentanut maailmaan vihan barrikadit, marssittanut meidät kurjuuteen ja verenvuodatukseen.

Me olemme kehittäneet vauhdin, mutta sulkeneet itsemme eristykseen. Koneet, jotka suovat yltäkylläisyyttä, ovat jättäneet meidät puutteeseen.

Tietämyksemme on tehnyt meidät kyynisiksi, koviksi ja tylyiksi. Me ajattelemme liian paljon ja tunnemme liian vähän. Enemmän kuin koneita me tarvitsemme ihmisyyttä. Enemmän kuin älykkyyttä me tarvitsemme ystävällisyyttä ja hellyyttä. Ilman näitä ominaisuuksia elämä on väkivaltaista ja kaikki ovat kadotettuja."

Charlie Chaplin 24.06.40.

The Great Dictator - Diktaattori.
Charlie Chaplin 1937-1940.
"Jos olisin tiennyt saksalaisten keskitysleirien kauhuista, en olisi voinut tehdä Diktaattoria: en olisi voinut laskea leikkiä natsien mielettömästä murhanhimosta." (Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985).


ilmot

nettisanomat.com 06.09.01. pm.

nettisanomat.com 06.09.01


Hellyyden talo. Kuvat: Pertti Manninen.

http://www.sanomanetti.fi/2001/09/06/chaplinpuhediktaattori.htm

2012

Tänään lauantaina 2012-10-20 on isäni syntymäpäivä (s. 1910). Hän palasi sodasta ehjänä, ei paljon kertonut, mutta siitäkin vähästä aisti sen hirveyden, mitä he  siellä kokivat.

Eilen näin Chaplinin Diktaattorin Jyväskylän Aalto-salissa. Kourallinen yleisöä oli paikalla ja reilun kourallisen popcorneja tarjosi tilaisuuteen sonnustautunut SDP:n nuorten järjestäjien Hinkeliksi pukeutunut nuori mies.

Elokuvan näin ensimmäisen kerran yhdessä isäni viedessä minut koululaisena sitä katsomaan Helsingissä. Isääni viehätti erityisesti se ilmapallokohtaus, mm, näin muistan.

Pertti Manninen. Lauantai 2012-10-20 klo 19:03 kissan vaatiessa iltapalaansa.

Kuvia ja video esityksestä tulossa!


The Great Dictator - Diktaattori
(Charlie Chaplin 1937-1940).

"Jos olisin tiennyt saksalaisten keskitysleirien kauhuista, en olisi voinut tehdä Diktaattoria: en olisi voinut laskea leikkiä natsien mielettömästä murhanhimosta." (Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985).

"Had I known of the actual horrors of The Nazi concentration camps, I could not have made The Great Dictator. I wanted to ridicule their mystic bilge about a pure-blooded race. The English office at United Artists were against my making an anti-Hitler film - until the war had started. (My Life in Pictures by Charles Chaplin, 1974).

http://www.sanomanetti.fi/2001/09/06/diktaattori.htm

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn
Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Nettisanomat 13 vuotta.
Nettisanomat on silloin tällöin julkaissut jonkun määrätyn ajankohdan sivuja kaikilta ilmestymisvuosiltaan. Nyt on vuorossa lokakuun puolivälin numeroiden etusivut vuosilta 1999- 2012. Mikäli aineistoon osuu kirjoituksia, joissa on mainittu Jyväskylän käräjäoikeuden tammikuussa 2012 langettaman kunnianloukkaustuomion asianomistajien nimet, nämä nimet on poistettu, koska toinen asiaomistajista on pyytänyt viranomaista laittamaan tuomion täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Tässä kunnianloukkausasiassa on vastaajana Pertti Manninen, Nettisanomien ym. julkaisujen päätoimittaja ja asianomistajina asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä. Tuomion langetti Keski-Suomen käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli 1-jäseninen, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Raili Sahi.

Koska tuomiossa määrättiin poistettaviksi myös sellaiset kirjoitukset, joita oikeudessa ei käsitelty missään muodossa millään tavalla, vastaaja on jättänyt valituslupahakemuksen Korkeimpaan oikeuteen. Valituslupahakemus on liitteenä tämän sivun lopussa ja se päättyy lauseeseen:

"Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen."
- Lue!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Päätoimittaja. Lauantai 2012-10-20.



2000
Ei ilmestynyt lokakuussa.

2001. Lokakuun puolivälin etusivu.

sotasanomat.com 2001/5-7 nettisanomat.com 2001/115-117. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

sotasanomat.com

Viime viikkojen kuvasarja: Tuuli käy heidän ylitseen. 10 kuvaa.
torstaina 11. lokakuuta 2001


Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!

Ajatuskatko. Vaarallista haihattelua. Valehtelija. Suomen ministeri asemannekiinina! Syksyn sävel. John Lennon: Imagine. Tee oma suomennos!

etusivu 11.10.01


kuva: USA:n puolustusministeriö.
7.10.2001. Tomahawk.
live.

"Tuhansissa perheissä vallitsee suunnaton suru."
Pertti Manninen, nettisanomat.com keskiviikkona 12. syyskuuta 2001.

Ajatuskatko.

Ajatuskatko. Saska Snellman, kuvat Marjo Tynkkynen. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite lokakuu 2001, lauantaina 6.10.2001.

"Akateemikko Georg Henrik von Wright oli vuosikymmenien ajan miettinyt, mitä hyvyys oikeastaan on. Sitten tuli New Yorkista puhelu."
...
Ajatuskatko. Saska Snellman

John Lennon: Imagine

Imagine there's no heaven,
its's easy if you try.
No hell below us,
above us only sky.
Imagine all the people
living for today, ah.

No hell below us,
above us only sky.
Imagine all the people
living for today, ah.

Vaarallista haihattelua.

Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara, Iltalehti lauantaina 6.10.2001.

"Terrorismia "ymmärtävien" kannanotot ovat juuri sitä, mihin Osama bin Laden iskullaan pyrki."
...
Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara

John Lennon: Imagine

Kuvittele

Kuvittele meidät
ilman kahleita
jokainen yksilönä
vapaana valheista
Mieti kerrankin
mikä on tärkeää

jokainen yksilönä
vapaana valheista
kuvittele meidät kaikki
tasa-arvoisina.

Valeh-
telija.

Aki Kaurismäki 1981.

Lauantaina 13.10.01. TV1. Yöllä.

Imagine there's no countries,
it isn't hard to do.
Nothing to kill or die for
and no religion too.
Imagine all the people
living life in peace.

You, you may say I'm a dreamer,
but I'm not the only one.
I hope some day you'll join us
and the world will be as one.

"Ainakin minua on yllättänyt näiden idealistien, sanoisinko haihattelujen lukumäärä."
...
Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara

Kuvittele maailma
ilman rajoja
ei syytä tappoon
tai raakuuteen
kuvittele meidät kaikki
yhteisessä rauhassa.

Luulet, se on mahdotonta
jaksan silti uskoa
että joku päivä
pelastamme maailman.

Suomen ministeri ase-manne-
kiinina!


kuva: USA:n puolustusministeriö.
7.10.2001. Tomahawk.
live.

Kimmo Sasi:
"Omistukseni on eettistä!"

lue!

...
"Von Wright pitää itsestään selvänä, että rikolliset pitää saada kiinni ja heitä täytyy rangaista."

...
"Von Wright kannustaa vihollisten listaamisen sijasta miettimään, mitkä voimat ovat synnyttäneet fundamentalismin."
...
Ajatuskatko. Saska Snellman

 

Imagine no possessions,
I wonder if you can.
No need for greed or hunger,
a brotherhood of man.
Imagine all the people
sharing all the world.

You, you may say I'm a dreamer,
but I'm not the only one.
I hope some day you'll join us
and the world will live as one.

"On vaikea ymmärtää myös sitä naiiviuden tasoa, joka panee henkilön ajattelemaan, ettei väkivaltaan saa koskaan vastata väkivallalla, vaan pitää tarttua todellisiin syihin, kansainväliseen kapitalismiin ja Yhdysvaltojen asemaan ainoana supervaltiona."
...
Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara

Kuvittele maailmamme
tyynenä hymyillen
ilman nälkäisyyttä
pelkoa huomisen
kuvittele meidät kaikki
jakamassa olevan.

Väität, se on mahdotonta
jaksan silti uskoa
että joku päivä
pelastamme maailman!

 

Suomentanut Pauliina Myllyntaus maaliskuussa 2001.

nettisanomat.com 22.03.01.

John Lennon: Imagine.

Tee oma suomennos!

Lähetä postilla osoitteeseen:

toimitus
@sotasanomat.com

Ajatuskatko.

Ajatuskatko. Saska Snellman, kuvat Marjo Tynkkynen. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite lokakuu 2001, lauantaina 6.10.2001.

lue!


Laulu julkaistiin 1971 Lennonin viidennellä soololevyllä.

Vaarallista haihattelua.

Vaarallista haihattelua. Pekka Karhuvaara, Iltalehti lauantaina 6.10.2001.

lue!


imagine-sivut:

nettisanomat.com 03.02.00.

nettisanomat.com 07.12.00.

nettisanomat.com 22.03.01.

sotasanomat - nettisanomat
27.09.01

kuvasarja 20.09.01: Tuuli käy heidän ylitseen. Pertti Manninen.
16.09.99.
"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen
joka päivä.

Kirjasinkokoa osittain suurennettu ja palsta levennetty.

2002. Lokakuun puolivälin etusivu.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Eilen: Taiteilua
Tänään:
Roskasanomat
Huomenna: Fredsträff 84
  edellinen seuraava

168
17.10.
2002.

Etusivu.
Joka torstai

Velka. Isonna! Velallisia kulkemassa riisuttuina pankin oven ohi. Kuva ja käsittely Pertti Manninen. 17.10.2002

 

Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

3

Etsi arkistosta!
Aineisto vuodesta 1999.
Ihan uusin täältä!


  Pääkirjoitus  
  Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.  


  Viikon linkki  
  Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy  


  Ministerin kuva  
  Ministerin molskahdus  


  Kuvagalleria  
  Ajan kuvat  
  Uudet kuvat  
  Unelmoinnit  
  Vanhat kuvat  
  Dokumentit  
  Animoinnit  
12
Etusivu torstaina 17.10.2002. Roskasanomat.
     

Isonna!
  Roskasanomat. Roskiksesta löytyneiden lehtien kirjoituksia. Tällä kertaa kaksi yleisönosaston kirjoitusta.
Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. Keskisuomalainen maanantaina 27.5. 2002 Seppo Haavisto. Siitä suuresta sovittelusta. Iltalehti keskiviikkona 25.9.2002 Jorma Ojaharju. 17.10.2002
     

Viikon kuva 25.11.1999.
Lasse Kangas, 50 vuotta. Otteita syntymäpäivähaastattelusta. Keijo Lehto.
"Säästöpankkiryhmä voisi kadota." Mauno Koiviston haastattelun otsikko vuonna 1993.
"Haastattelu on edelleen toimiva journalistinen muoto."
17.10.2002
     

Isonna!

Kuvasarja. Kulkijan tunnelmia. Yksinäisen kulkijan tunnelmia syksyn kirpaisussa.
Kuvasarja. Uni.
Yksinäisen kulkijan uni.
Kuvasarja. Hereillä.
Yksinäisen kulkijan herääminen maailmaan. Pertti Manninen. 17.10.2002

     
Kuva. Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi.
     
Velka ja pankki. Jutut 1999-2002. nettisanomat.com.
     

1999

Köyhät opiskelijat, painukaa helvettiin! Ette maksa tarpeeksi pankinomistajien tukea! PM. 1999/08/12


Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993! PM. Martta Nieminen.
1999/09/23


Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa. PM.
1999/09/23


Merita luisui ruotsalaisille, siniristi haalistuu. Diileri. 1999/10/14

MeritaNordbanken selkeyttää konsernirakennettaan. Vesa Korpela.
1999/10/14


Aho - anteeksi antamaton amatööri? Presidenttiehdokas Esko Aho hoiti pääministerikaudellaan pankkien omistajien edut, ei asiakkaiden. PM.
1999/10/14

Taloushistoriaa: Kun Lindblom ja Koivisto olivat norjalaisessa boksissa ja kuinka he pääsivät sieltä pois. PM.
1999/10/28

Kompastuuko Aho pankkisaliin? Yhden totuuden julistus ei vakuuta. PM. Veikko Vaniala. 1999/11/18

Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa. Ilta-Sanomat.
1999/11/18


Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. PM.
1999/11/18


Liittoumaan houkuteltiin ja jopa painostettiin terveitä paikallispankkeja. Timo Paakki.
1999/11/18


Pankkimurros ollut myös kiehtovaa! Elmer Toivasen syntymäpåivähaastattelu. Eija Leinonen.
1999/11/18


Varjoja pankinomistajien tuessa. PM.
1999/11/18


Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!
Tahallinen hämäys keskustelussa 1. PM. 1999/11/18

Voutilainen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista!
Tahallinen hämäys keskustelussa 2. PM. 1999/11/18

Viikon kuva: Pankkikonttorin karu kohtalo: Säästöpankki-Säästöpankki-KOP-Merita-TYHJÄ. PM. 1999/11/25

Pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta. Antti-Pekka Pietilä.
1999/11/25


Seuraavat STT:n välittämät uutiset. Mitä STT kertoi "Suuresta pankkituki-keskustelusta". PM. STT.
1999/11/25


Selvennys keskusteluun: Tukea se on takaisinmaksettukin tuki. Matti Eklund. 1999/12/09

Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille. HarriI Ruohola.
1999/12/09

Rahakätkijöiden "asiamies" Hannes Kulvik kutsuttiin linnan juhliin! Ahtisaari politikoi 2. PM.
1999/12/09

Hannes Kulvikin uraputki: Käräjäsalista Linnan juhliin. Taloussanomat.
1999/12/16

Suomen taloushistorian suurimmat mätkyt. Verolippu. Taloussanomat.
1999/12/16

OIKAISU: Bergerac oikaisee: Hannes Kulvik operoi Jerseyn saarilla, ei Cayman-saarilla. PM. Jim Bergerac.
1999/12/16

2000

Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Kimmo Oksanen.
2000/04/20

Otteita velkakertomuksista. Helsingin Sanomat.
2000/04/20

Miten voi sivistynyt kansakunta sallia "pankkikriisiksi" kutsutun toiminnan ja suoranaisen koronkiskonnan? Tapio Soivio.
2000/05/25

Eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä. Harva velallinen on koskaan nähnyt rahoja, joita heiltä työttömyyskorvauksista tai eläkkeistä nyt ulosmitataan.Tapio Soivio.
2000/05/25

2001
Pääkirjoitus. Vuosi sitten julkaistut velkakertomukset ovat yhä ajankohtaisia hyvinvointi-Suomessa. PM. 2001/04/12

Pääkirjoitus. Velka, vankeus vai armo? PM.
2001/05/17

Voita annetaan molemmille puolille leipää. Velkojen katoamishanke puistattaa ulosottomiestä. PM. Pekka Tiihonen.
2001/05/17

Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy. Velallista ei armahdeta.
2001/05/17

Viikon kysymys: hyväksytkö elinkautisen velkavankeuden?
2001/05/17

2002


Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Kimmo Oksanen. 2002/03/28

Huutokauppaa hädällä. Suomen hallitus ja oikeusministeri Johannes Koskinen pankkien höynäytettävinä.PM.
2002/05/30

Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan. PM.
2002/05/30

Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. Seppo Haavisto. 2002/10/17

Siitä suuresta sovittelusta. Jorma Ojaharju.
2002/10/17


Säästöpankkiryhmä voisi kadota. Mauno Koiviston haastattelun otsikko vuonna 1993. Keijo Lehto.
2002/10/17

PM =Pertti Manninen, nettisanomat.com.

     
Lahjoita ruokaa!
 
Lahjoita ruokaa!"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
    123456789012345678901234567890
12


  Palvelut  
  - Kirjoita mielipiteesi  
  - Ilmoita ilmaiseksi  
  - Sää  


  Info  
  - Yhteydenotto  
  - Suomi24  
  - Google  


  Tulossa  
  - Muistoja
Kuvia pinnan alta ja päältäkin.
 
  - Muistoja
Fredssträff -84
 
  - Muistoja
Johan von Bonsdorff
 
  - Eduskunta  
  - Kaksoset  


 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Tänään: TAITEILUA

Eilen: VAKOOJIA

Huomenna: ROSKASANOMAT
 

168

10.17.
2002.

Etusivu.


Joka torstai.
Sonera. Isonna! Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. Sovittiin, että jokainen oli UMTS-kauppoja päätettäessä terassin pöydällä alastomana. Oikeuskansleri oli hämmästynyt vastausten yhteneväisyydestä. Pienissä yksityiskohdissa oli eroja, joku oli nähnyt kirjavan pässinkin naapuripöydällä. Kuva ja käsittely Pertti Manninen. Ainutlaatuinen kuvareportaasi.  
             


"Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta."
Runoilija Risto Rasa Tv:ssä Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta 1999.
Viikon kuva. 12.04.01.

Aikaisemmin.
Kultatukka, kuvan kolme unelmointia
Kuva ja unelmointi: yksin
Kuvan kolme unelmointia: Henri et Françoise
 

Isonna! Oikeuskansleri tasapainoilemassa nuoralla Sonera-tutkimuksiaan. Suomen oikeuskansleri sai vihdoin Sonera-tutkimuksensa päätökseen; Maan hallitus ei ole mitenkään käsitellyt Soneran UMTS-kauppoja. Yllätyksenä ei voi pitää edes vastausten yhdenmukaisuutta.10.10.2002
Oikeuskanslerin apurin paljastus.
Ministerien kootut selitykset maanpinnalla. Eräs ministeri poistumassa mattokaupasta Saksan UMTS-kauppojen aikaan. Eräs oli Saksassa kadulla.
Ainutlaatuinen kuvareportaasi. 10.10.2002.
Kirjasinkokoa osittain suurennettu ja palsta levennetty.

2003. Lokakuun puolivälin etusivu.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
etusivu
nettisanomat.com torstaina 16.10.2003.
eilen
huomenna

edellinen seuraava
Poliisi tutki
Pohjat:
Vuoden nuolaisu!
HS-Gallup valehteli!
USA:n imperialismi. Jan Myrdal 1967.
Ahtisaari, USA:n juoksupoika.
NATO Vauhti-viikko.


Suomenlinnassa.

Suomenlinnassa.

Suomenlinnassa.
Mitä Helsingin Sanomat kirjoitti pääministeri Lipposen ja presidentti Bushin tapaamisesta Washingtonissa joulukuussa 2002?

Valtio ryssi itse Fortumin Oilin.


"Mutta nytpä löytyikin uusi ongelma. Uskalletaanko valtion yhtiöitä myydä hyvään hintaan, sillä ostaja saattaisi olla venäläinen yhtiö. Venäläinen yhtiö suomalaisen öljyteollisuuden omistajana on niin pelottava ajatus, että hyvä kauppatavara halutaankin mieluummin itse pilata myyntikelvottomaksi kuin antaa se hyvällä hinnalla Venäläisille. Valtio päätti ryssiä Fortum Oilin itse."

Taloussanomat. Kolumni. Tapani Pitzen lauantaina 11.10. 2003.

Ylen tv-uutiset valehteli ministerin puheenvuoron!
Muistot: Hiroshiman muisto. - I have a dream. Martin Luther King. - Link. iraqbodycount


1999 alkaen
 

Torstaina 16. lokakuuta 2003.
09
12
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva



219
Torstaina 16. lokakuuta 2003. Numero 220.
221
 
 



Tänään
16.10.2003
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

  Viikon linkki  
  3 x imagine  

  Sodan kuva  
  Verisuihku  

  Kuvagalleria  
  Ajan kuvat  
  Uudet kuvat  
  Unelmoinnit  
  Vanhat kuvat  
  Dokumentit  
  Animoinnit  

  Palvelut  
  - Kirjoita mielipiteesi  
  - Ilmoita ilmaiseksi  
  - Sää  

  Info  
  - Yhteydenotto  
  - SUOMI24  
  - GOOGLE  
  - TIETOVIIKKO  
p
     
  16.10.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     

Istumajärjestys vuoden 2003 valtiopäivillä.
  16.10.2003. Eduskunnan Fortum-keskustelu. Ministeri Mauri Pekkarisen selontekoa Fortumin myymisestä oli kuuntelemassa vain kourallinen kansanedustajia. Ylen tv-uutiset näytti kuvaa ministerin puheenvuorosta ikäänkuin puheella olisi ollut kuulijoita kuin Vilkkilässä kissoja. Ylen tv-uutiset valehteli ministerin puheenvuoron!
     
16.10.2003. Valtio ryssi itse Fortumin Oilin. Taloussanomat. Kolumni. Tapani Pitzen lauantaina 11. lokakuuta 2003.
     
16.10.2003. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
     
16.10.2003. Sarjakuva. Matti Reijonen.
     
16.10.2003. Viikon kuva. Pertti Manninen.
     
  16.10.2003. Elokuva. Joki.
Jarmo Lampela ohjasi vuonna 2001 Jussi-palkitun elokuvan, jossa eletään syksyä keskisuomalaisessa pikkukaupungissa. Kuvassa näyttelijät Elina Hoffrén ja Ritva Sorvali.
Tv1 maanantaina 20.10 klo 21.20.
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     
Sisällys 2003.  
09
12
     
  pm  
 



 

Vuokralle annetaan. Turku.


 

Myydään Toyota corolla 1,3 Liftback SE


 

Myydään kirjahylly


 

Myydään kissanpentuja


  Aikaisempia ilmoituksia!

  Yhteydenotto: nettisanomat@
hotmail.com


Kirjasinkokoa osittain suurennettu ja palstoja yhdistetty.


2004. Lokakuun puolivälin etusivu.  

edellinen numero 

nettisanomat.fi  - tiistaina  19.10.2004   - etusivu - nro 290 - extra   

seuraava numero
 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Katariina ja Munkkiniemen kreivi.
Leif Wager ja Regina Linnanheimo.  Ohjaus Ossi Elstelä 1943. TV2:ssa tiistaina 19.10.2004 klo 11.30. 


Torstaisin ja  tiistaisin extra!
Nobelin rauhanpalkinnon 2004
 
 

sai
kenialainen Wangari Maathai.

Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.
Isonna!  
"Tämä on elämäni suurin yllätys. Kun me istutamme uusia puita, istutamme rauhan siemeniä."
Kaleva.plus.ulkomaat Perjantai 8.10.2004

"The environment is very important in the aspects of peace because when we destroy our resources and our resources become scarce, we fight over that. I am working to make sure we don't only protect the environment, but we also improve governance."
Guardian unlimited Friday October 8, 2004

 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Katariina ja Munkkiniemen kreivi.
Leif Wager ja Regina Linnanheimo.  Ohjaus Ossi Elstelä 1943. TV2:ssa tiistaina 19.10.2004 klo 11.30. 


Torstaisin ja  tiistaisin extra!
"I have a Dream". Martin Luther King.



Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.
Isonna! "To mark its 40th anniversary, we reprint the words of Martin Luther King's "I have a dream" speech."  Nettisanomat 28.08.2003.
Tänään torstaina 14.10.2004 tulee kuluneeksi päivälleen 40 vuotta siitä kun Nobel-komitea ilmoitti myöntävänsä Rauhan palkinnon Martin Luther Kingille.

Martin Luther King's
Nobel Prize Acceptance Speech

Martin Luther King - Nobel Lecture

King's Nobel Left Atlanta Ambivalent

Martin Luther King's "I have a dream" speech."



ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
nettisanomat 
1999 alkae
n

  P.Manninen



2005. Lokakuun puolivälin etusivu.

Lokakuu
2005
October

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

  Lauantaina 15. lokakuuta 2005. Etusivu. Nro 415.



15.10.2005 lauantaina klo 18:05. Kuva: "Illan viimeinen varis on jäänyt vielä tarkkailemaan ympäristöään lähteäkseen hetken perästä toisten matkaan auringon jo laskettua."  Kuva:  Pertti Manninen. Sarjasta "Puu eri vuoden- ja vuorokauden aikoina", tulossa!   Edellinen kuva!   Alempana: 
Toinen kuva.


 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Maisema

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

 

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

 

Etusivu lauantaina 15. lokakuuta 2005


Pääkirjoitus. Varallisuusveron poistosta ruvettiin vihdoinkin keskustelemaan tai ainakin puhumaan.

Maan päälehtikin, Helsingin Sanomat, aukaisi vihdoin torstaina 13.10.2005 palstansa julkaisemalla uutisen: Kansanedustajat ryöpyttivät Heinäluomaa varallisuusveron poistamisesta. Lehti jatkoi sitten tänään lauantaina 15.10.2005 kolumnilla: Rikkaiden veron poisto on raskasta demareille. Vallan liikkeet. Martta Nieminen. Enää tarvitsee siis odottaa vain Helsingin Sanomain pääkirjoitusta asiasta, ehkä sellainenkin on tulossa, ehkä vasta eduskunnan hyväksymisen jälkeen.

Muutama muukin lehti kirjoitti asiasta heti torstaina 13.10.2005 tai eilen perjantaina 14.10.2005 valtiovarainministeri Eero Heinäluoman eduskuntapuolustuksen jälkeen. Joitakin otsikoita asiasta: Aamulehti: Oppositio hätisteli Heinäluomaa vaalipuheista, (pieni lyhyt ja huomaamaton uutinen). Kansan uutiset: Demareiden rivit hajosivat varallisuusverokeskustelussa. "Laki pitäisi hylätä", (Etusivulla pääuutisena Eero Heinäluoman kuvan kanssa) ja Kansan Uutiset: Vasemmistoliitto epäili varallisuusveron kumoamisen työllistävyyttä. "Erkko suurin hyötyjä", (iso koko sivun uutinen sisäsivulla kahden kuvan kanssa, joissa neljä vasemmistoliiton edustajaa). Keskisuomalainen: Kokoomus kiitteli SDP:tä varallisuusveron poistosta, (yhden palstan STT:n välittämä uutinen, joka on sijoitettu alkamaan näkyvästi sivun yläreunasta). Maaseudun tulevaisuus: Jos lapsisotilas tähtää. Valiokuntaneuvoksen pöydässä. Pentti Manninen, (poliittisen kolumnin yhtenä aiheena). Suomenmaa: Varallisuusveron alasajo alkoi eduskunnassa, (Näkyvä uutinen aukeaman alaosassa ja iso kuva, jossa kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä.). Tiedonantaja: Pienituloiset vaativat oikeuksiaan. Eduskunnassa lahjoja rikkaille, (uutinen selostaa eduskunnan edessä järjestettyä mielenosoitusta ja haastatellaan sen osanottajia ja kerrotaan varallisuusveron poistosta ja siitä ,että asumistuen omavastuuosuus poistuu vasta ensi vuoden syyskuussa. Kuvassa kuva lakanasta, jossa lukee: Köyhyys tappaa). Uutispäivä Demari: Oppositio hätyytteli Heinäluomaa, (Kahden palstan STT:n välittämä uutinen hiukan huomaamattomalla otsikolla alkaen sivun yläosasta).

Lisäksi käytettävissäni oli muitakin lehtiä, mutta tuntematta kaikkien painoaikatauluja, ei uutisen poisjättämistä voi sen kummemmin arvioida. Tämä tarkoittaa tietenkin pikkulehtiä. Lehdet, joissa Heinäluoman eduskuntaesiintymisestä ei kirjoitettu mitään: Kauppalehti, KD, Keski-Suomen viikko, Kotimaa, Savon Sanomat ja Vihreä Lanka. Netissä näin yhden jutun, muita en sitten etsinytkään: HBL: Heinäluoma i kläm för förmögenhetsskatten, (Torsdag 13.10.2005).

Otsikot ja uutisten sijoittelut puhuvat puolestaan ja tietenkin itse jutut. Varallisuusveron poistoa ei ole vielä muodollisesti päätetty eduskunnassa, joten sitä vielä käsitellään toivon mukaan monilla foorumeilla perusteellisestikin, vaikkei tietenkään mikään enää muutu. Vielä kerran: tarkastelussa oli kunkin lehden seuraava numero, joten tästä määrätystä Heinäluoman esiintymisestä on saattanut olla uutista lehden seuraavissa numeroissa.

Lauantaina15.10.2005. Pertti Manninen. Nettisanomat. Pääkirjoitus. P.S. Asiasta tulossa tarkempaa selostusta: Varallisuusveron poisto. Tulossa!

Myös! Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna. 
Myös! Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? 
Myös! Helsingin Sanomat ryhtyi tehtävänsä mukaisesti kertomaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu.
Myös! Pääkirjoitus. Espoosta Helsingin kautta Bagdadiin.


Pentti Haanpää - 100 vuotta. Eilen perjantaina 14.10.2005 Pentti Haanpään syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Tulossa!
Osuusliike Elanto - 100 vuotta. Tänään lauantaina 15.10.2005 Osuusliike Elannon syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Yhtenä perustajajäsenenä oli leipuri Kalle Manninen, isoisäni. Nykyisin Elanto on fuusioitu HOK:hon ja sen nimi on nyt HOK-Elanto. Pertti Manninen. Tulossa!
Myös! Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos!
Kuva  tiistaina 08.03.2005. "Elantokin on vainaa. Kyllä kai siihen mieli tottuu, ei kuitenkaan niiden, jotka muistavat vanhat hyvät ajat!" Pääkirjoitus tiistaina 08.03.2005.


 

 

Lauantaina 15. lokakuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.



15.10.2005 lauantaina klo 16:49. Kuva: "Puut taipuvat kovassa tuulessa syksyn viimojen puhaltaessa lehdet pudottaen". Pertti Manninen. Sarjasta "Puita", tulossa!  
Edellinen kuva!   

Kirjasinkokoa osittain suurennettu ja palstoja yhdistetty.

2006. Lokakuun puolivälin etusivu.


 
nettisanomat n:o 549 
2006
loka 16-20.
 Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan   -   3 vrk:n sääennuste   -   Nettikalenteri

Rakennus- ja siivousalan palvelua vuodesta 1994. Arsedel Oy

Nettisanomat maanantai 2006-10-16
     

"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
Pääkirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen, oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne?  "Onko pääministeri Matti Vanhanen niin pirun taitava poliitikko, että saa kiinnitettyä median huomion kaikkeen epäolennaiseen, eikä hallituksen harjoittamaan politiikkaan, joka on ..." Lue!
Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta! Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista. Lue!
Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  Lue!


Kotimaan viikkoWorld weekly
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999. 
Hae Nettisanomista:


Nettisanomat maanantai 2006-10-16.
phuket.fi





Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Kaupunkikuva

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

   

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva


Nettisanomat perjantai 2006-10-13

Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapetaan Venäjällä. Joka 40. irakilainen on kuollut vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen sodan jaloissa. Elämme veristä aikaa.
Linkkejä: Leader: In praise of Politkovskaya   Obituary: Anna Politkovskaya - '655,000 Iraqis killed since 2003'  One in 40 'killed since invasion' - Nämä lehdestä Guardian Unlimited, jonka arkistot ovat avoinna, toivottavasti vielä vuosien päästä.
Pääkirjoitus. Nettisanomat perjantai 2006-10-13. Pertti Manninen.
Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta! Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista. Lue!
Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  Lue!

Nettisanomat maanantai 2006-10-09

Maanantai-illan ajankohtaisohjelmista: "... teknologin har till 100 % skapats i Demokratiska folkrepubliken Korea." FST5 klo 20. Lue!   
Opiskelijoiden mielenosoitus opintorahan korottamiseksi
Mannerheimintiellä Kiasman ja Sanomatalon edessä Eduskuntatalo määränpäänään. FST5 klo 20. Lue!    
"Tunnettu pankkiiri Andrei Koslov oli murhattu vain kuukausia sitten ..."
 FST5 obs. klo 20.20. Lue!   
"Donne in carriera Top 25 in Europa ..."
Rai Uno, tg1 klo 21. Lue!  
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Paariavaltiosta varteenotettavien valtioiden joukkoon. Ydinaseiden purkaminen on aloitettava nyt kaikkialla, eikä vain hoettava Pohjois-Korean pahuutta. Israelista kukaan ei puhu mitään. Suomenkin hallituksen tekopyhyyteen on havahduttava. Lue!
Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!
Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista. Lue!     
Koululainen: 
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta."  Lue!

Nettisanomat keskiviikko 2006-10-04.
Iltalehti  maanantai  2006-10-02. Edustajatoverit piikittelevät. "Saarela luonnehtii kirjassaan Heinäluomaa ..."    
ltalehti. L
ööppi keskiviikko 2006-10-04. "
Olli Saarela puolustaa Tanjaa: Heinäluoma on akkamainen jätkä".    
Ilta-Sanomat. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Tanja Saarelan
mies käy Heinäluoman kimppuun".    
Keskiviikko 2006-10-04. "Tulen hulluksi.
  Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?" Croucho Marx
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  SanomaWSOY:n Jokerien uusin palkkalainen kuvassa. Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela.  Lue! 
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen.  Lue!
Bisquit: Masennushan siitä seuraa. Toki siitäkin voi saada aineistoa kuusipäiväisiin lehtiin. Eikä edes mitään vanhan jauhamista tyyliin "puhun niin totta kuin osaan", vaan tuoretta näkökulmaa "olen niin masentunut kuin jaksan." Bisquit. Seppo Ahti. Mediasuksikkuutta. Ilta-Sanomat tiistaina 2006-10-03.
Kirjasinkokoa osittain suurennettu ja palstoja yhdistetty.

2007. Lokakuun puolivälin etusivu.

Nettisanomat - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.Ilmoita ilmaiseksi!  - Arkisto - Opeta lapsi uimaan!
   N:o 688.  Maanantai 2007-10-15.   2007
edellinen seuraava >   Matti V ja juridiikka   Sananvapaus kauppatavarana
Sateet tulivat

Sateet tulivat. Ruudun takaa. Kuva. Helsinki Mannerheimintie Töölönlahti. Pertti Manninen perjantaina 2007-10-12 klo 11.50.

  Viikon kuva 1999-09-30. Sateet tulivat.                   Midnight Sun Restaurant Patong Kata phuket.fi 

"Elokuvalipulla kohtuuton hinta"
Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien karkottamisesta jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Opeta lapsi uimaan!

Kirjasinkokoa osittain suurennettu.

2008. Lokakuun puolivälin etusivu.  

Sonera-kirjan kirjoittajaa yritetään jälleen selvittää.  - Minne hävisivät Soneran rahat? Jaksot: "Talonen tukee Relanderia" & Relander esittää Euroopan huippujohtajaa (Kaj-Erik Relander, Jari Jaakkola, Pirjo-Riitta Antvuori, Heinrich von Pierer, Pauli Saapunki). Lue!
  
  edellinen seuraava  
UUSIN  
ILMOITUKSET  LINKISTÖ

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999  
etusivu
 
"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Läs!


2008-10-17  Perjantai  
(877-879)

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue! Fredsträff '84. Läs!
 arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant 
Patong Kata 
phuket.fi
Asuntoja! Kyllä! (1980-luku) & Asunnottoman yö (tänään).


"Asuntoja! Kyllä! (1980-luku)". Arkistojen aarteita: Kuva 1980-luvulta Helsingistä. Nettisanomat keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. Numero 326. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

"Asunnottoman yö (tänään) eli lämmin asunto ainakin yhdeksi yöksi". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään perjantaina 2008-10-17 klo 18:45. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
Asunnottoman haastattelu:
Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen"
Nettisanomat tasan kolme vuotta sitten maanantaina 2005-10-17.
Asuntoja! Kyllä! Pääkirjoitus.
Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 2005-03-30.


Eripainos:

Etusivu maanantaina 17. lokakuuta 2005

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

“Nainen:
… oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat
Nainen:
osa telttailee osa porttikongeissa ja suoraan kadulla ja jotkut on tuol joissakin suojaisis paikois tuol kaupungin laidoilla esimerkiksi joissakin puurakennelman alla niinkö mä yhden tiedän ja joissakin suomenlinnan tunneleissa tai
Toimittaja:
Sinä olet asunnoton mutta mikä sinun asumapaikkasi on
Nainen:
Niin minä olen yhteiskunnan kannalta asunnoton mutta itse minä en koe olevani asunnoton pikemminkin päinvastoin minullahan on mitä mainioin asunto
Toimittaja:
Reijo nyt en kuullut sinun sukunimeäsi mutta tervehditään tällä tavalla kari terve kysyn sellaisen asian kun olet juuri saanut asunnon itsellesi niin miten vaikea oli saada asunto olit alun perin asunnoton
Mies:
No siinä sai aika kovin tehdä töitä ennen kuin se alko avautua ennen kuin se alko avautumaan
Toimittaja:

Mistä johtui että olit asunnoton käytitkö alkoholia tai ei ollut työpaikkaa voitko kertoa
Mies:
No avioerosta johtui
Toimittaja:
Kun asuntoa lähtee hakemaan niin siitä tulee varmasti sellainen olo olo itselle että mitä minä teen väärin kun minä en sitä asuntoa saa niin mistä se johtui että et saanut asuntoa mitä mitä sinä teit väärin jos sanotaan näin
Mies:
No siinä on niin mont siinä on niin monta tekijää etten mä niitä rupea sillä lailla mut sanon vain että yks on tosiaan tää helsingin kaupungin asuntojonossa on tosiaan hirviät jonot jonot mitä kautta mä yritin aluksi hakia ja sanon tosiaan siin saa tosiaan tehdä paljon töitä ja tulee tosiaan monta kertaa tunne että missä tulee tehtyy väärin
Toimittaja:
Kun asuntoa hakee yksityiseltä taholta niin miten he suhtautuu asunnottomaan asunnon hakijaan antaako kukaan asuntoa
Mies:
No ei kyllä kovin moni kovin mielellään ja sitten niinku just tossa yksityisellä puolella on mahdottoman korkeat ne vuokrat että se tuottaa monelle justiin asunnottomalle niinku sanotaan vaikeuksia ne korkeat vuokrat mitä niitten puolella on
Toimittaja:
Markku heino tämä helsingin elokolo on tällainen asunnottomien olohuone niin kai voitaisiin sanoa
Markku Heino:
No kyllä mutta on myös asunnon omistajia täällä meillä laidasta laitaan ja kadulla yöpyjiä käy silloin tällöin tai päivittäin meillä muutama ja tää on tällainen kansalaisten kohtaamispaikka missä voi lueskella päivän lehtiä nauttia virvokkeita edullista kahvia sit meillä on ilmainen aamupuuro ja suuren suosion saanut tämä nettihuone tuolla mitä kati johtaa ja hoitaa ja myös opettaa iäkkäämpiäkin ihmisiä käyttään tota mitä palveluja netistä saanu ja me ollaan niin että oltu vuodesta 2001 vapusta no joka vuoden jokaisena päivänä avoinna yhdeksästä viiteentoista
Toimittaja:
Kun täällä pyörii kaikenlaista ihmistä laidasta laitaan niin täällä varmasti näkee sen minkälainen se asunnoton ja minkälaisia tilanteita heillä sitten oikein on se on tällaisen meikäläisen jolla se asunto on niin vaikea varmasti ymmärtää miten vaikea sitä asuntoa on saada
Markku Heino:
niin no kyllä on asunnottomia mut sit mä sanon et on myös asunnontarvitsijoita mitkä asuu epätyydyttävissä olosuhteissa toisten nurkissa kiertelee ympäri kaupunkia siellä täällä toisten nurkissa ja kuitenkin he käyvät töissä ja eikä oo mitään semmost päihdeongelmaa että on henkilöitä mitkä on aivan ok-kondiksessa mut sitten on asunnottomia mitkä eilen just tuolla ruoholahden suunnalla näin romuauton missä kaks miestä nukkuu kello 18 iltapäivällä
Toimittaja:
Niin täällä pöydän vieressä on myös antti honkonen joka vastaa tällä kertaa tästä asunnottomien yöstä antti honkonen voidaanko asunnottomien yöllä parantaa tilannetta onko siitä apua
Antti Honkonen:
Jos oikein kyyninen on niin toteaa että asunnottomien yö- kansalaisliike ei ole voinut tehdä itseensä tarpeettomaksi ainakaan vielä mutta re reijonki tapaus osoittaa minun mielestä kun tunnen taustoja että julkisuus ja sen tässä tapauksessa sen pelko niin ehkä aiheutti ja vauhditti ratkaisuja että reijolle löyty nytten näppärä ratkaisu mutta laajemmassa mitassa tää on vakava yhteiskunnallinen kysymys suomen häpeäpilkku joka vaatii yhteiskunnan toimia ja tässä asunnottomien yö-kansalaisliikkeessä tulee nyt tänään nelisenkymmentä tilaisuutta eri puolilla suomea olemaan tään asian merkeissä valitettavasti ei kaikissa paikoissa mis on ongelmia mutta siellä missä on ollu halun lisäksi myös jonkinverran kykyä järjestää ja kaikenlaista toimijaa on niin asunnottomia kuin asunnon omaavia niin uskovaisia kuin uskonnottomia niin poliitikkoja kuin epäpoliitik epäpoliittisia ihmisiä eli tää on melkoisen laaja kansalaisliike vaikkakin on todella haastava ja vaikea asia
Toimittaja:

Kun suomi on muuten aika hyvä laittamaan näitä euroopan unionin direktiivejä asetuksia artikloja toteen täällä laitetaan kaikki tervan poistamiset sun muutkin niin miksei tätä asuntodirektiiviä siellähän on joku sellainen direktiivi joka antaa periaatteessa oikeuden kaikille asuntoon miksei sitä ole laitettu suomessa toteen
Antti Honkonen:
Eiköhän tää ole vain tämä teorian ja käytännön ristiriita että ajatellaan esimerkiksi espoossa ei oo minkäänlaista asunnottomien yöhön liittyvää tilaisuutta espoo on ainoa kaupunki kunta suomessa joka on asuntopoliittisessa strategiassaan määritelly uljaasti että poistamme asunnottomuuden espoosta mutta ketkä pikkusenkin tarkemmin tuntee espoon tilannetta niin tietää että monenlaista jonoa ja ongelmaa on eli tämä asia että tää asunnottomuus se on niin ihmiselle itselleen kuin myös yhteiskunnalle sellainen häpeätahra et siitä ei edes haluta puhua siksi on minusta todella hienoa että nimenomaan tänään maanantaina niin on isot valtakunnalliset lehdet merkittävällä tavalla kiinnittäneet huomiota tähän ja toivon mukaan myös muu julkisuus ja tavalliset kansalaiset miettii edes tänään tätä asiaa
Toimittaja:
Antti honkonen oletteko koskaan laskeneet mitenkä paljon maksaisi poistaa tuollainen asunnottomuusongelma eli että rakennettaisiin asuntoja niin paljon että ne riittäisivät kaikille onko sitä koskaan laskettu
Antti Honkonen:
Minä en ole matemaatikko minä olen vaan työtaktikko eli yritän organisoida asioita minusta riittää niin kauan kuin on asunnottomia omasta tai muista syistä johtuvia ihmisiä tullut asunnottomiks tai sanotaan että kodittomiks niinku katikin minusta virallisesti hän on asunnoton mutta on hyvin kodillinen ja ehkä yksi pääkaupunkiseudun ja suomen ja maailman onnellisimpia ihmisiä vaikka virallisesti ei ole asuntoa eli nämä on hyvin veteen piirrettyjä ja hikeen piirrettyjä viivoja
Toimittaja:
Niin kati tähän loppuun pitäs vielä kysyä että sinä olet tällä hetkellä varmaan sellainen asunnottomien mannekiini sinut tunnetaan tämän televisio-ohjelman joka eilen tuli teki sinua tutuksi aika paljon ja olet mukana näissä mutta luuletko että asunnottomuutta voidaan poistaa ja sinun kohdallasi tarvitseeko sitä edes poistaa
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun
Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen
Kuuluttaja:
Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. …” (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Nettisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.


Asunnottoman yö (tänään).
 

"Asunnottoman yö (tänään) eli lämmin asunto ainakin yhdeksi yöksi". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään perjantaina 2008-10-17 klo 18:45. Kuva: Pertti Manninen. 
Asunnottoman haastattelu:
Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen"
Nettisanomat tasan kolme vuotta sitten maanantaina 2005-10-17.
Asuntoja! Kyllä! Pääkirjoitus.
Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 2005-03-30.

Eripainos.

Nettisanomat keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. Etusivu. Numero 326. "Arkistojen aarteita". Kuva 1980-luvulta Helsingistä.



"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali." Kuva: Pertti Manninen.

Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Silloin kokous venyi yli puolenyön ja tulos oli loppuun asti epävarma. Silloinkin oli ennakkosopimus. Sopimuksen mukaan Pekka Korpinen piti valittaman, mutta sopimus oli hölmö, koska sopijilta puuttui yksi ääni ja niin Eva-Riitta Siitonen tuli valituksi.
Tässä 1980-luvun (luulen niin) arkistokuvassa Jussi Pajunen on ehdokkaana vielä liberaalien listoilla ja vaatii
   Asuntoja! Kyllä.  Vaatimus on aina ajankohtainen. Heti valintansa jälkeen uutisstudioon kiidätettynä hän MTV3:n Kymmenen uutisissa  vieritti Helsingin kymmenen vuoden asuntorakentamiskurjuuden syyksi Vuosaaren sataman rakentamisen viivästymisen. Lisäksi hän kaipasi ensimmäisenä tärkeimpänä asiana seudullista yhteistyötä. Haastattelu oli laadittu niin, että väliin näytettiin koululaisten ja vanhempien mielenosoitusta Roihuvuoressa, jossa koulu aiotaan lakkauttaa. Lapsiakin haastateltiin. Riittää  tässä uudella kaupunginjohtajalla tehtäviä kaikilla saroilla.

Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.

Jussi Pajusella on ihan omiakin intressejä. Malmin lentokentän rakentaminen asuntoalueeksi hyödyttää aivan suoraan hänen ja sukulaistensa omistuksia ja hyvinvointeja. Toivottavasti Jussi Pajunen haluaa jäädä historiaan muuna kuin tahdottomana marionettina ja oman edun tavoittelijana. Seitsemässä vuodessa kyllä ehtii jotakin, jos vain näkemystä ja inhimillisyyttä piisaa.  Niinkuin silloin 80- luvulla:
 Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. 

Nettisanomat. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 30.03.2005.
Katso myös! "Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. EU:n perustuslaki tulossa!"  Arkistojen aarteita  03.03.2005.

Eripainos.
Nettisanomat keskiviikko 2006-07-12.

Suuri maaryöstö  (Osa 1).


Nettisanomat keskiviikko 2006-07-12.
"Suuri maaryöstö". Kymmeniä kirjoituksia!
Lista on sattuman tulos: Mitä käteen on tarttunut erilaisissa paikoissa. Mitään systemaattisuutta siinä ei ole. Lehti sieltä, toinen täältä. Nettisanomat. Pertti Manninen 12.07.2006.
Lista Helsingin aluevaatimuksiin liittyvistä satunnaisista kirjoituksista (14.12.2005 - 09.07.2006).    
Lue!
 


"Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen".



"Pitää haluta olla oikeudenmukainen".
"Pitää haluta olla oikeudenmukainen." -

"Päättäjän on pystyttävä vastustamaan kovaäänisimpiä vaatijoita, jotka uhkaavat putsata pajatson muiden nenän edestä."
-

 "Jussi Pajusen toimintamalli on, että itseään pitää pystyä katsomaan työpäivän jälkeen peilistä silmiin".
Kirkko & kaupunki keskiviikkona 14.12.2005. Lue!
Näin alkoi lehden juttu, joka kertoi kaupunginjohtajasta joulun edellä viime vuonna jolloin  Jussi Pajunen  kumppaneineen jo suunnitteli kaikessa hiljaisuudessa Sipoon maiden ryöstöä Helsingille.

Lue lisää tämä ja muitakin artikkeleja  näistä "kannibaaleista" ja tästä "kannibalismista", jolle Helsingin Sanomat on torstaina 22.06.2006 antanut luvan pääkirjoituksessaan "Helsingin alueliitosesitys on tyly mutta perusteltu" kannibaalit nimeltä mainiten. Maan hallitus toteuttaa nämä suunnitelmat erityislailla valtiomies Matti Vanhasen  siunauksella!  Lue!
Lue myös! Nettisanomat keskiviikkona 30.03.2005. 
Pääkirjoitus.
Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta  Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Lue!


"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali." Kuva: Pertti Manninen.
Lue myös! Nettisanomat tiistaina 29.03.2005.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"
"Helsinki. Tämä tunneli tässä
 Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon vartija. Rakennetaanko se niin, että SanomaWSOY saa maksimaalisen hyödyn ovelasta optiostaan  - päätetäänkö kylmästi tämän hetkellisen huuman takia jättää tulevaisuuden varaus tekemättä? Lue!


Liisa, Ihmemaassa.
"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"
 


Helsingin Sanomat haastattelee. Kuva.
(2006-08-01)
Maaryöstö.  Pääkirjoitus.
Helsingin Sanomat haastattelee
"suuren maaryöstön" vastustajaa Sipoossa keskiviikkona 26.07. 

Artikkelissa Helsingin rajansiirtoesitys johti luottamuspulaan Sipoon johdossa on haastateltavana Sipoon kunnanhallituksen puheenjohtaja  Christel Liljeström, jota Sdp ja Kokoomus ovat kampeamassa pois tehtävästään hurratessan helsinkiläisten ja nurmijärveläisten (mm. Matti Vanhanen) neropattien puuhastelulle, niin ihmisten kuin myös maan suurimman päivälehden.

Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. 01.08.2006.
Lue myös!  
Jussi Pajunen: ”Pitää haluta olla oikeudenmukainen” -  Lue myös! Lista Helsingin aluevaatimuksiin liittyvistä kirjoituksista. 


Eripainos

Kirjasinkokoa osittain suurennettu.


2009. Lokakuun puolivälin etusivu.


28. Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali 16. – 22.11.2009
Marraskuu lähestyy ja tuo tullessaan lasten ja nuorten oman elokuvaviikon. Vuoden 2009 kunniavieraaksi saapuu Raimo O. Niemi, ja ohjaajan tuotannolle on omistettu retrospektiivi. Rakastetut ruotsalaiset lasten- ja nuortenelokuvat ovat yksi vuoden teemoista. www.oulunelokuvakeskus.fi/lef
Nettisanomat - maailman luetuin suomalainen Nettisanomat. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.  
Edellinen - Seuraava - Uusin - Linkit joka etusivulle - Haku -10 vuotta! - Ilmoitukset - "Jag tycker inte att Obama har främjat freden på nåt märkbart sätt". 
 
Numero
1058
torstai 2009-10-15
Blogi: Viikkosanomat.fi : Oikeuden halventamisesta. - 1-1 (Saksa-Suomi) Lue!
Tämänkö miehen Keskusta pistäisi ehdolle Euroopan presidentin virkaan? Ei ikinä!


Arkisto 2007:
Paavo Lipponen siirtyy politiikasta mustelmiaan kirjoittamaan. Tässä eräs kohokohta.

"Viime eduskuntavaaleissa syntyi jännitteitä Lipposen puheista Yhdysvaltain vierailulla. Irak-jupakasta huolimatta poliittiseksi perinnöksi jäi laajapohjainen yhteistyö." Toimittaja Ari Hakahuhta TV1:n uutisissa torstaina 2007-02-15 klo 20.30. Kuva uutislähetyksestä, jossa itkuaan ja tai kiukkuaan nieleskelevä SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen on vihdoinkin saapunut hallitusneuvotteluihin kertomaan siitä, että pääministeriksi tulee vieressä istuva Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, jota ei vielä tässä vaiheessa onnistuttu rankaisemaan. Kuva ja teksti Pertti Manninen.
Arkisto 2006: Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen.
http://www.sanomanetti.fi/2006/12/05/irakkarkotus.html

Arkisto 2007: Lipposen mustelmat. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 2007-02-16.

Aikoinaan hyvinkin vaikutusvaltainen poliitikko ja melkein valtiomies Paavo Lipponen joutuu (ilmeisesti) tästä lähtien vain muistelemaan mennyttä suurta aikaa.

Mitä tulikaan tehdyksi?

Muisteluolosuhteet ovat hienot: avustajia, arkistonhoitajia, työhuone kodin vierestä eduskuntatalosta ja ikuinen käyttöoikeus uimahalliin. Voisiko sitä enempää toivoa. Puhemiehen ökymuhkea eläkekin tuli itse järjestettyä: Ensin Riitta Uosukaiselle ja sitten itselle. Kirjoittamisesta saa rahaa ja ehkä kaikenlaisia kuluja voi maksaa ilman tilintekovelvollisuutta vuosittain (?) myönnettävästä lisäavustuksesta.

Ainoa ongelma näyttääkin olevan muisti ja sen tarkoituksenmukaisuus ja unohduksen hyväksikäyttäminen. Voisi sanoa, että valtion satsaus menee hukkaan: Paavo Lipponen on jäävi kirjoittamaan Paavo Lipposesta yhteiskunnan varoilla ja rahoituksella. Ehkä päättäjät hyväksyivät tämän, jotta pääsisivät eroon ex-puhemiehestä. En tätä kyllä usko. Siis eroon pääsemistä.

Kaikenlaiset raatelijat tulevat esiin paljastamaan ne mustelmat, joista puhemies ei itse halua kertoa.

Selvittämättä on edelleen se, mitä pääministeri Paavo Lipponen lupasi USA:ssa presidentti George W. Bushille ja millä valtuuksilla.

Selvittämättä on edelleen se, sekaantuiko hänen johtamansa hallitus Irakin sotaan jo ennen varsinaisten taistelutoimien alkamista päättäessään karkottaa irakilaisdiplomaatteja Suomesta USA:n vaatimuksesta. Oikeuskansleri Paavo Nikula joutuu tutkimaan asian ja antamaan vapauttavan päätöksen sanakiemuroin.

Selvittämättä on edelleen se, miten Paavo Lipponen sekaantui SDP:n ex-puoluejohtajan Ulf Sundqvistin velkasopimukseen ja miten hän uhrasi ministeri Arja Alhon selvitäkseen sotkusta, joka näyttää nyt suunnitellulta, kun hän valitsi Arja Alhon ministeriksi, jonka vastuulla sopimuksen tekeminen oli ja joka joutui siitä sitten kantamaan äärimmäisen poliittisen vastuun pääministerin sijasta. Tämänkin asian oikeuskansleri Paavo Nikula tutki ja antoi vapauttavan päätöksen sanakiemuroin, että "pääministeri Paavo Lipponen ei ole antanut markkamääräisiä ohjeita asiassa"! Avustajakin jotain todisti Paavo Lipposen puolesta, ei kuitenkaan valan velvoittamana oikeudessa. Paavo pääsi pälkähästä. Tällöinkö ne kuuluisat "Nahkurin orsi"- sanat lausuttiin?

Selvittämättä edelleen on se kuinka hallitus yhteneväisesti todisti oikeuskansleri Paavo Nikulalle, että valtion omaisuuden hävittämisestä, Soneran UMTS-kaupoista ei ole sitten yhtään mitään puhuttu missään hallituksessa eikä asiasta oikein mitään tiedettykään, Se tuli oikeastaan pyytämättä ja yllätyksenä, nimittäin se parinkymmenen miljardin markan tappio, kun Saksasta ostettiin ilmaa. Sinänsä Paavo Lipponen on joutunut vastuuseen asiasta. SDP hävisi vuoden 2003 vaalit keskustalle 6000 tai 8000 äänellä. Kyllä kai Suomessa sen verran täysijärkisiä oli, että äänestivät tavoistaan poiketen keskustapuoluetta päästäkseen eroon tästä valtion omaisuuden kaikenpuolisesta hävittäjästä.

Kaiken tämän muutaman esimerkin kaltaisen röyhkeyden jälkeen, Paavo Lipposella oli otsaa olla loukkaantunut hävitessään "täydelliselle amatöörille" Anneli Jäätteenmäelle vuoden 2003 vaalit, ja tulla itkemään kameroiden eteen kuinka väärin häntä on kohdeltu. Suomi olisi kaatunut jo ajat sitten, jollei monet tavalliset ihmiset olisi pystyneet selviytymään vaikeuksistaan ja jatkaneet elämäänsä muuttuneissa olosuhteissa.

Selvittämättä on edelleen se, oliko Paavo Lipposella, niin paljon alamaisia ja nuoleskelijoita, että viitsivät masinoida vaaleilla valitun pääministerin kaatamisen ja vaatia keskustaa hyväksymään tämän menettelyn. Sivumennen sanottuna keskustan Ylen hallintoneuvoston naiset torppasivat SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin kuningastien Ylen pääjohtajaksi.

Lipposen mustelmat tulee olemaan mielenkiintoista luettavaa, varsinkin ne osuudet, joissa hän suunnitelmallisesti muistaa väärin kaikki urallaan sattuneet skandaalit ja niistä selviytymisen Valtamedian suosiollisella avustuksella.

Nettisanomien vakooja aikoo olla kärpäsenä katossa ja saada hiukan etukäteistietoja tulevista aiheista ja julkaista niitä ikään kuin ne olisivat tosia!

Perjantaina 2007-02-16. Lipposen mustelmat. Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen.

http://www.sanomanetti.fi/2007/02/16/paakirjoitus.html

Liite.

Toimittajan lauseet eduskunnan puhemies Paavo Lipposen viimeisestä työpäivästä puhemiehenä ja muutama kuva haastattelun kuvituksen kohokohdista: Tapaaminen Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kanssa (saapuminen pitkällä limousinella) sekä istuminen oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäen vieressä kertomassa, että seuraavan hallituksen pääministerin nimi on Anneli Jäätteenmäki (harvemmin nähty itkukuva).

TV1-uutiset torstaina 2007-02-15 klo 20.30.

Toimittaja Matti Rönkä:
".. Vaalien jälkeen muistelmien kirjoittamiseen ryhtyvä Paavo Lipponen johti tänään viimeistä kertaa istunnon eduskunnassa. Eduskunta aloittaa huomenna vaalitaukonsa."

Toimittaja Ari Hakahuhta juontaa Lipposen puheiden ja kuvien välissä ja aikana:

"Neljä vuotta puhemiehenä ja kahdeksan pääministerinä Paavo Lipposen ura poliittisen vallan huipulla on päättymässä. Kaksitoista vuotta sitten SDP oli oppositiossa ja vaaleissa kilvoiteltiin miten johdetaan kansa pois laman karikoista.

Sateenkaarihallituksen muodostajana pitääkin viiden puolueen yhteistyötä merkittävimpänä saavutuksenaan.

Lipponen tukee pääministeri Matti Vanhasen ajatusta, että perustuslain toimivuus arvioidaan seuraavalla vaalikaudella, myös se, että pitäisikö presidentin ulkopoliittista valtaa edelleen kaventaa pääministerin hyväksi

Lipponen tuli tunnetuksi värikkäistä tokaisuistaan. Rakkaimpia poliittisia vastustajiaan olikin keskustan Mauri Pekkarinen.

   Isonna!

 Isonna!

Viime eduskuntavaaleissa syntyi jännitteitä Lipposen puheista Yhdysvaltain vierailulla. Irak-jupakasta huolimatta poliittiseksi perinnöksi jäi laajapohjainen yhteistyö.

Lipposen mukaan päivänpoliittinen keskustelu jää vast'edes vähemmälle."

Toimittaja Matti Rönkä:
"Myös vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes jättää tänään eduskunnan ..."
http://www.sanomanetti.fi/2007/02/16/paakirjoitus.html

Arkisto 2001.
Bisquit Seppo Ahti Ilta-Sanomat 03.04.01. "Nyky-Suomessa ministerineuvoston puheenjohtajalla eli tämän päivän kielellä pääministerillä, ja asevoimien komentajalla on selkeä työnjako: Puolustusvoimien komentaja on se, jonka sliipattu olemus tuo mieleen Rutenian lähettilään Marx-veljesten elokuvasta. Pääministeri on hän, jonka diplomaattinen sulavuus muistuttaa lähinnä serbialaista sotapäällikköä."
http://www.sanomanetti.fi/2001/04/05/bisquit.htm


News UK news Immigration and asylum Court blocks six deportations to Baghdad Home Office refused to disclose precise destination or date of flight believed to have left Heathrow this morning
Alan Travis, home affairs editor guardian.co.uk, Thursday 15 October 2009 15.48 BST The flight is believed to have left Heathrow this morning. Photograph: Steve Parsons/PA

A high court judge blocked the forced removal of at least six Iraqi asylum seekers on a deportation flight to Baghdad that is believed to have left Heathrow this morning. Mr Justice Davis granted an injunction preventing the removals on the grounds that the Home Office had refused to disclose the precise destination of the flight. The removal directions simply stated "Iraq" and officials refused to disclose the route or even the date that it was to take place.

It is the first time the Home Office has tried to send refused asylum seekers back to Baghdad. All previous Home Office charter flights have deported people to the Kurdistan regional government-controlled area of northern Iraq. Caroline Slocock, chief executive of Refugee and Migrant Justice, who was involved in securing the injunction, said: "If the flight has gone to central or southern Iraq, it shows a cavalier attitude towards the law which is of great concern." She said the government should have waited for the outcome of a recent appeal court asylum case involving a review of current conditions in Iraq, which was likely to lead to many more Iraqis gaining the right to stay in Britain. "The government should have waited and the fact that the destination or time of the flight was kept secret only makes things worse. The injunction we received last night said this secrecy was unlawful. So clearly the flight should not have proceeded."

http://www.guardian.co.uk/uk/2009/oct/15/court-blocks-baghdad-deportations

Kirjasinkokoa osittain suurennettu.

2010. Lokakuun puolivälin etusivu.

Nettisanomat lauantaina 2010-10-16. N:o 1218. Edellinen - Seuraava

"5 joutsenlasta lipuu hämärtyvässä illassa vanhempansa kanssa."
Kuva: Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka lauantaina 2010-10-16 klo 17:46. Pertti Manninen.

AFIONBLADET
LÖRDAG 2010-10-16

EXTRA

Svensk död i Afghanistan

Svenske soldaten Kenneth Wallin har dödats i Afghanistan
Pansarterrängfordon sprängdes av en hemmagjord sprängladdning.

”Svenskarna är ett legitimt mål”

BLOGG Aftonbladets utrikesexpert Wolfgang Hansson kommenterar läget i Afghanistan ”Svenskarnas uppdrag är numera en mardröm utan klara frontlinjer.”

Grafik: Stupade svenskar i Afghanistan
Jesper Lindholm blev den förste
”Var en älskad son och bror.”

Våldet ökar mot svenska soldater
Bara den senaste veckan har styrkan utsatts för beskjutning två gånger
I februari i år sköts två yrkesofficerare till döds.

KARTAHär ligger Mazar-e Sharif

71000 Vet du mer? Kontakta oss!

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article7968655.ab
http://blogg.aftonbladet.se/omvarlden/2010/10/svenskarna-ar-numera-ett-legitimt-mal
http://www.aftonbladet.se/nyheter/stupadesvenskarnaiafghanistan/
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article7968860.ab


Taidenäyttely

Olli J.Karhun taidetta

lokakuun ajan Tampereen Taidetalossa. Hänen 60v. juhlavuoden näyttelyssä esillä uudet aiheet teemalla tanssi: Tanssivat enkelit, palettitanssijat ja cabaree.

Tekniikka kultapatinointi, johon voit tutustua

www.artkarhu.com

Taidetalon osoite
Hämeenkatu 27 Tampere


Lukija kaipaa veroneuvoja Lue!



Perjantai

2010-10-15


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1217
Hae!   

Palkittu valokuvalehti Photo Raw
Kestotilaus 35 €

Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Holmlund: kerjääminen kiellettävä – ampuminen sallittava. Lue! - Vanhanen valtakunnanoikeuteen – perustuslakivaliokunnan miina. Lue! - Vielä hetki lämmintä. Lue! - John Lennon 70v. Lue!
Vielä hetki lämmintä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Ahjokatu ja Väinönkatu- Tori. Kuvat maanantaina 2010-10-11 klo 11:10 ja 13:14. Pertti Manninen
Viikkosanomat-blogi
Holmlund: kerjääminen kiellettävä – ampuminen sallittava


Lokakuu 14th, 2010

SISÄMINISTERI ANNE HOLMLUND PUOLUSTAA KAHTA ESITYSTÄÄN TARMOKKAASTI.
KERJÄÄMINEN KIELLETTÄVÄ, ESITYS KOKO HALLITUKSEN KÄSITELTÄVÄKSI. ASELAKI ON NYT HYVÄ KUN SIINÄ EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE AUTOMAATTIASEIDEN KIELTOA, MUUTENHAN VERILÖYLYT JÄISIVÄT LIIAN VAATIMATTTOMIKSI.
HUUTOMERKKIÄ EI NYT LÖYTYNYT KUN LASIT EIVÄT OLLEET MATKASSA. ENHÄN NIITÄ OIKEASTI KÄYTÄ MUTTA JOKU SELITYS OLI ANNETTAVA.

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN
TORSTAI 2010-10-14 KLO 20:31

Painovirheitä korjattu klo 22:39
Tags: Anne Holmlund, aselaki, automaattiaseet, kerjääminen, kerjäämiskielto, sisäministeri
 
Viikkosanomat-blogi
Vanhanen valtakunnanoikeuteen – perustuslakivaliokunnan miina

Lokakuu 14th, 2010

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIINA
MIINA ON KÄTKETTY VAATIMATTOMAKSI LAUSEEKSI, JOSSA PYYDETÄÄN TUTKIMAAN MYÖS VANHASEN YHTEYS NUORISOASUNTOSÄÄTIÖN YLEISEEN TOIMINTAAN, JOTENKIN NÄIN.
SUOMEKSI SANOTTUNA KORRUPTIOON MYÖS SELVITETTÄVÄ, MAHDOLLINEN KORRUPTIO, JA KUN TÄTÄ TUTKITAAN PALJASTUNEE MUUTAKIN KUIN VANHASEN VAALITUKI, TÄMÄ JÄÄVIYSPÄÄTÖS.

NÄISTÄ VANHANEN EI TULLE SELVIYTYMÄÄN. NÄIN SIIS SÄÄTYTALOSSA JÄRJESTETÄÄN JÄRJESTETÄÄN TAPAHTUMA. VANHANEN TULEE SAAMAAN ANSIONSA MUKAAN, KOSKA OSALLISTUI TÄHÄN MAAN TAPAAN, EIKÄ OSOITTANUT PIENINTÄKÄÄN NÖYRYYTTÄ MUUTTAA TAPOJAAN.
TÄTÄ IHMETELTIIN ULKOMAITA MYÖTEN. FINANCIAL TIMES. LINKKI NETTISANOMISSA.

VAATIMATON ARVELU. VANHANEN OLISI TEHNYT PALVELUKSEN PUOLUEELLEEN, JOS OLISI MYÖNTÄNYT JÄÄVIYSVIRHEEN, VASTAANOTTANUT PIENEN HUOMAUTUKSEN, JOKA OLISI JO UNOHTUNUTJA. ELÄMÄ JATKUISI JA VANHANENKIN VOISI PANEUTUA UUTEEN TYÖHÖNSÄ ANTAUMUKSELLA EIKÄ RAMPANA ANKKANA VAIKKA JALKALEIKKAUKSETKIN ON JO TEHTY.
TOISAALTA ON HYVÄ, ETTÄ VANHANEN JOUTUU VASTUUSEEN.

KIRJOITIN TÄTÄ KUN EDUSKUNNAN KYSELYTUNTI ON JUURI LOPPUMAISILLAN JA YLEN TOIMITTAJAN IKIMUISTOINEN LAUSE:
TÄMÄN JÄLKEEN EDUSKUNTA KESKUSTELEE UUDESTA ASELAISTA. EI OLLUT SIIS SOPIVAA ALAMAISTEN KUUNNELTAVAKSI. PUHEMIES NIINISTÖ PELASTI SIIS PUOLUETOVERINSA MINISTERI ANNE HOMLUNDIN MENETTÄMÄSTÄ KASVOJAAN TV:SSÄ

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN.
TORSTAI 2010-10-14 KLO 16:59

Painovirheitä korjattu klo 22:52
Tags: Anne Holmlund, jääviysrikos, Matti Vanhanen, Nuorisosäätiö, perustuslakivaliokynta, Säätytalo, Sauli Niinistö, valtakunnanoikeus, yhteys, Yle


Viikkosanomat-blogi
vielä hetki lämmintä

Lokakuu 11th, 2010

POHJOITUULI JO PUHALTELEE. AURINKO VIELÄ PAISTAA. LUVASSA ON VALKEAA RÄNTÄÄ, AINAKIN. KULKIJA OLI ASIOILLAAN JATKAA MATKAANSA UIMHALLIIN. NÄIN TÄMÅN NYT KOEN. TÄMÄN HETKEN.
KETÄ KIINOSTAA. MINUA AINAKIN. TÄMÄ OLI ITEASIASSA TESTI NÄIDEN M
MININÄPPÄIMIEN KANSSA. ALKAA JOSUJUA. JOTENKIIN. OSAINHAN OPERANKIN LADATA.

MAANANTAI 2010-19-11 KLO13.57. PERTTI MANNINEN.


Viikkosanomat-blogi
John Lennon 70v

Lokakuu 9th, 2010

TÄNÄÄN ON JOHN LENNONIN 70-VUOTISPÄIVÄ.
NIIN HS TEKSTISSÄÄN KUIN ILTA-SANOMATMAINOKSESSAAN KÄYTTÄÄ SANONTAA OLISI.

JOHN LENNON ELÄÄ, HÄNEN MUSIIKKINSA ELÄÄ. EI IMAGINE OLE KUOLLUT.KUULEN SEN SITTEN AITONA ÄÄNITYKSENÄ TAI RYTMINÄ KONEELLISESTI UIMA-ALTAASSA PEURUNGAN HEMMOTTELUALTAASSA. MIELESSÄNI VOIN MUISTAA DOKUMENTIN JOSSA NÄYTETÄÄN LAULUN SYNTY KARTANOSSA VALKOISESSA YMPÄRISTÖSSÄ TAI KUINKA INNOSTUIN TEKEMÄÄN SIITÄ SUOMENNOKSEN VUOSIA SITTEN.

NETTISANOMISSA SE ON KUIN MYÖS PARI MUUTAKIN, NUOREN KOULUTYTÖN JA VANHEMMAN ELÄMÄÄ KOKENEEN MIEHEN
LÖYTYVÄT HAULLA NETTISANOMAT+IMAGINE

HARJOITTELEN TÄTÄ NOKIA C6:N KÄYTTÖÄ, RASMUS NUKKUU KIRJOITUSPÖYDLLÄ TÄSSÄ VIERESSÄNI. SORMET YRITTÄVÄT LÖYTÄÄ SOPIVAN ASENNON MUTTA EI TÄMÄ KIRJOITTAMINEN NÄISSÄ MININÄPPÄIMISSÄ OIKEIN VIELÄ NÄYTÄ LUONTUVAN.

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN. LAUANTAI 201?0-10-09 KLO 10;40.


Arkisto 2008
Jotkut käsiaseet saatetaan kieltää kokonaan
8.10.2008 20:23 helsingin sanomat
Sisäministeri Anne Holmlundin (kok) mukaan jotkut käsiaseet saatetaan kieltää Suomessa kokonaan. Holmlund kertoi asiasta hallituksen käsiteltyä keskiviikkoisessa iltakoulussaan ampuma-aselain uudistamistilannetta. Keskustelu oli vielä alustavaa. Näin ollen Holmlund ei vielä pystynyt kertomaan, mitkä aseet mahdollisesti kielletään. Hallitus oli yksimielinen siitä, että nykyinen aselaki on aivan liian liberaali. Niin ikään yhtä mieltä oltiin siitä, että aselupien saantia on tiukennettava.
http://www.sanomanetti.fi/2008/10/09/etusivu.html


John Lennon: Imagine
 


Imagine there's no heaven,
its's easy if you try.
No hell below us,
above us only sky.
Imagine all the people
living for today, ah.

No hell below us,
above us only sky.
Imagine all the people
living for today, ah.


Uneksi! Ei taivasta,
helppoa, eikö niin?
Ei helvettiä,
yllämm' vain avaruus.
Uneksi! Ihmiskunta
hyväks' päivän tään.

Ei helvettiä,
yllämm' vain avaruus.
Uneksi! Ihmiskunta
hyväks' päivän tään.


Imagine there's no countries,
it isn't hard to do.
Nothing to kill or die for
and no religion too.
Imagine all the people
living life in peace.

You, you may say I'm a dreamer,
but I'm not the only one.
I hope some day you'll join us
and the world will be as one.


Uneksi! Ei valtioita,
ei liene vaikeaa.
Ei enää tappamista,
ei uskontoakaan.
Uneksi! Ihmiskunta
elää rauhassaan.

Sanot: Olen uneksija,
vaan en suinkaan ainoa.
Mukaan toivon sinutkin,
maailma yhteen sulaa.


Imagine no possessions,
I wonder if you can.
No need for greed or hunger,
a brotherhood of man.
Imagine all the people
sharing all the world.

You, you may say I'm a dreamer,
but I'm not the only one.
I hope some day you'll join us
and the world will live as one.


Uneksi! Ei alistusta,
pystytkö tähänkin?
Ei puutetta ja nälkää,
veljeys kunniaan.
Uneksi! Ihmiskunta
jakaa yhdess' maan.

Sanot: Olen uneksija,
vaan en suinkaan ainoa.
Mukaan toivon sinutkin,
maailma yhdess' elää.

Suomentanut
Pertti Manninen
tammikuussa 2000.

versio 1.0
 
Arkisto 2000 http://www.sanomanetti.fi/2000/02/03/n0027imagine.htm

Kuvittele
John Lennon: Imagine
      suomentanut Pauliina Myllyntaus
Kuvittele meidät
ilman kahleita
jokainen yksilönä
vapaana valheista
Mieti kerrankin
mikä on tärkeää
jokainen yksilönä
vapaana valheista
kuvittele meidät kaikki
tasa-arvoisina
kuvittele maailma
ilman rajoja
ei syytä tappoon
tai raakuuteen
kuvittele meidät kaikki
yhteisessä rauhassa
Luulet, se on mahdotonta
jaksan silti uskoa
että joku päivä
pelastamme maailman
kuvittele maailmamme
tyynenä hymyillen
ilman nälkäisyyttä
pelkoa huomisen
kuvittele meidät kaikki
jakamassa olevan

Väität, se on mahdotonta
jaksan silti uskoa
että joku päivä
pelastamme maailman!

Arkisto 2000 http://www.sanomanetti.fi/2001/03/22/etusivu.htm
Kirjasinkokoa osittain suurennettu

 

2011. Lokakuun puolivälin etusivu.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Lauantai 2011-10-15- N:o 1263 - Kävijätilasto: Syyskuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Tieto tulvii ... Wahlroos Lue!
Rytmi Kuva 
Kissa ihmettelee ... Kuva
Vakuushuijaus ... Lue!
Sankarin vastaanotto.
Lue!
Arkisto: "Lokakuun 12"  Lue!.

 
Arkistosta 1999- 2010:  Lokakuun 6. & 12.
2011-10-15 "Valoa kansalle!" Kuvat 1, 2 ja 3.


"Valoa kansalle!" Kuvat 1, 2 ja 3.
Miten kuvat tänne paikkansa löysivät? Rasmus-kissa tuli syliin ja eilen ottamani kuvat järveltä olivat vielä kamerassa kortilla tavoittamattomissa. Niinpä etsin jotakin korviketta ja kymmenen päivää sitten kuvaamani harjoitelma löytyi muistista. Teksti on vaillinainen, muttei siitä täydellisestäkään tolkkua saisi. 

Kuva 1. Kataisen mukaan euroryhmän kokouksessa Luxemb ... Suomen tappioriskiltä".
- Suomi sai mitä halusi, Katainen sanoi politiikan toim ...
Kataisen mukaan ei ole ihmeellistä, että muut parh ... vakuusjärjestelystä.
- Suomi on kolmen A:n maista yksi vähiten velkaantu ...
investoida sen ilman, että se kasvattaa velkataakka ...
Katainen myöntää, että mutkikkaan vakuussopimuk ...

Kuva 2. ... luottoluokituksen AAA-maat eivät ole innostunee ...
... tuneista. Me voimme ottaa markkinoilta velkaa ja ... merkittävästi, Katainen selvitti.
... muksen kiemurat eivät helpolla maallikolle aukea.
... lttämättä ymmärrä. Elämässä on paljon monimutkaisia ...

Kuva 3. "Pääministeri Jyrki Katainen".

Kuvat keskiviikkoiltana 2011-10-05. Lähde muistin mukaan STT jossakin.
Pertti Manninen lauantaina 2011-10-15 klo 10:20.

News World news Libya
guardian.co.uk,
in Sirte

In the chaos of Sirte, anti-Gaddafi fighters are killing each other
Fight for last uncaptured ground made more deadly by Libyan government forces' rivalries and inexperience

"It was a mistake," said a passing fighter a few minutes later in the chaos as the injured were treated. "The RPG came from Muammar Gaddafi's forces. But I was close to where the mortar was fired. They fired it straight into the air. It came down on our men. We are shooting our own people."

There were too many casualties at first for the medics at their open-air field station to cope with. So the Guardian's driver and translator, both medical students who worked during the siege of Misrata in the intensive care unit, helped treat the wounded, more than 20 of them.One was a young fighter brought in limp and pale from shock, hit by shrapnel in the shoulder that had penetrated his neck. Another older man arrived hanging to the back of a jeep, his lacerated scalp bleeding heavily over his clothes, blood bubbling from his mouth.

In the small space that the last uncaptured ground in Sirte provides for assaults, such incidents are escalating.Without proper communications and a dangerous rivalry between the forces from Misrata on the pocket's southern and western fronts, and fighters from Benghazi and the towns to the east, those fighting Gaddafi's soldiers are killing each other in increasing numbers.
...
http://www.guardian.co.uk/world/2011/oct/14/sirte-fighters-shoot-own-side

 
Libyan National Transitional Council fighters fire at Gaddafi loyalists as street battles continue for control of Sirte. Photograph: Ahmad Al-Rubaye/AFP/Getty Images

 

2012. Lokakuun puolivälin etusivu.



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Perjantai 2012-10-19
N:o 1464

Edellinen - Seuraava

Nettisanomat  Keskiviikko 2007-03-07

ANNA POLITKOVSKAJAN MUISTOKSI:
Saatana saapuu Helsinkiin – Anna Politkovskajan murha ja Suomi

Lokakuussa 2006 murhatun venäläistoimittaja Anna Politkovskajan muistoksi on julkaistu kirja ”Saatana saapuu Helsinkiin” joka on laatuaan ensimmäinen maailmassa.
Teoksen kirjoittanut suomalainen Venäjän tutkija, valtiotieteiden tohtori Johan Bäckman arvioi kirjassaan murhan syitä ja motiiveja sekä suomalaisten reaktioita. "Saatana saapuu Helsinkiin" on ainutlaatuinen tyylilajien sekoitus, jossa suomalaisten reaktiot joutuvat suurennuslasin alle.

Bäckman katsoo, että Suomessa murhaa käytettiin hyväksi poliittisiin provokaatioihin Putinin Venäjää vastaan ja että kansanedustaja Heidi Hautala valjasti murhan oman vaalikampanjansa veturiksi. Myös Suomen PEN-klubi valjastettiin ulkomailta johdetun Putin-vastaiseen kampanjaan. Suomen ulkopolitiikan sekä Suomen ja Venäjän suhteiden kannalta Bäckman pitää Hautalan toimintaa vaarallisena kansainvälisen terrorismin tukemisena ja poliittisena korruptiona, johon viranomaisten pitäisi puuttua.

Bäckman ennakoi, että Suomesta on tulossa tärkeä Putin-vastaisen informaatiosodan tukikohta maaliskuun 2008 Venäjän presidentinvaalien kynnyksellä.

Johan Bäckman (s. 1971) on terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen erikoistunut valtiotieteiden tohtori ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Hän on julkaissut seitsemän kirjaa ja kymmeniä artikkeleita Venäjän tilanteesta ja Suomen ja Venäjän suhteista.

Lisätietoja: Valtiotieteiden tohtori Johan Bäckman, 
email: johan.backman@helsinki.fi
Kustantaja: Russia Advisory Group Oy

Johan Bäckman: Saatana saapuu Helsinkiin – Anna Politkovskajan murha ja Suomi.
Russia Advisory Group 2007. 178 s. Nid. ISBN 9789529978519.

Lue myös! Median reaktioita kirjan julkaisemiseen. Tulossa!

Lue myös! Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. 2006-10-13.

http://www.sanomanetti.fi/2007/03/07/
etusivu.html


Nettisanomat perjantai 2006-10-13



Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapetaan Venäjällä. Joka 40. irakilainen on kuollut vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen sodan jaloissa. Elämme veristä aikaa.
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/13/ etusivu.html

2007 maaliskuu
Johan Bäckman, Saatana saapuu Helsinkiin! Lue!

2012 lokakuu
Saatana saapuu Helsingin yliopistoon! Lue!

2012 lokakuu
Saatana saapuu Ilta-Sanomiin! Lue!


Viikkosanomat-blogi

IS-lukija Niinistön Venäjän matkan peruuntumisesta: ”Sössimistä sössimisen perään. Lue!

Ennakkotieto: Rauhanpalkinto 2012 EMULLE! Lähde: Norjan radio. Lue!

Martti Ahtisaari sössi Suomen turvallisuusneuvostojäsenyyden omalta osaltaan vähättelemällä YK:ta! Lue!


2012 lokakuu
Saatana saapuu Helsingin yliopistoon!

Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson vaatii tätä meili-osoitetta suljettavaksi!

johan.backman@helsinki.fi


2012 lokakuu
Saatana saapuu Ilta-Sanomiin!


Isonna!


Ennakkotieto: Rauhanpalkinto 2012 EMULLE! Lähde: Norjan radio.

lokakuu 12, 2012
Norjan radion ennakkotiedon mukaan Nobelin rauhanpalkinto 2012 myönnetään EMULLE. Tämä lienee pettymys rohkeimmille, jotka olisivat halunneet palkinnon Bilderbergille, Jäämme odottamaan reaktioita. Ennakkotiedon mukaan Sekä Alexander Stubb ja Timo Soini eivät pysty aukomaan suutaan enempää, Stubbin suu loksahti sijoiltaan innosta ja Soinin suusta kuultiin vain yksi URAA-huuto. Lääkärit varmaan saavat takaisin leuat muutamassa päivässä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Perjantai 2012-10-12.

Tags: Alexander Stubb, Bilderberg, EMU, leukaluut, Nobel, Norjan radio, Rauhanpalkinto, Timo Soini, URAA

http://viikkosanomat.fi/2012/10/12/ennakkotieto-rauhanpalkinto-2012-emulle-lahde-norjan-radio/

Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon Lue!

Syyskuun Viikkosanomat-blogista:
Harry Harkimo
Lyly Rajala
Kalervo Kummola
Pekka Ervasti
Lue!

Rugby.
Kuvasarjat

Videot



Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Osa 12.
Videot

Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

 





Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Perjantai 2012-10-19
N:o 1464


Naakan kiinnostus. Kuva



Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus

Ensimmäisten numeroiden etusivut 1999- 2012 linkkeineen!

Elokuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!

Viikkosanomat
Kaiken keskellä aina läsnä!

Martti Ahtisaari sössi Suomen turvallisuusneuvostojäsenyyden omalta osaltaan vähättelemällä YK:ta!

lokakuu 18, 2012

Surulliselta tuntuu, kun ex-pesidentti Martti Ahtisaari vähättelee valittua Luxemburgia. Itse hän on vähätellyt YK:ta pahemman kerran. Nettisanomat julkaisi 2005 kirjoituksen, joka ei selittelyjä kaipaa.

LAINAUS
Nettisanomat tänään tiistaina 22.02.2005.
Muualta: www.yle.fi 20.02.2005.
Presidentti Martti Ahtisaaren mielestä EU:n taistelujoukkojen pitäisi voida toimia ilman YK:lta saatua valtuutusta.
”Presidentti Tarja Halonen on vaatinut taistelujoukoille YK:n valtuutusta. Ahtisaaren mielestä taas Suomen rauhanturvalakiin voisi kirjata, että YK:n tai ETYJ:n valtuutus taistelujoukkojen operaatioille on toivottavaa.”

Kommentti: Tuntien ex-presidentti Martti Ahtisaaren välinpitämättömyyden kaikkia määräyksiä ja toivomuksia kohtaan lausuttu toivomus on samaa luokkaa kuin Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Henry Kissingerille!
Pertti Manninen, nettisanomat.
P.S. Yritän tarkistaa kuinka armeliaasti media uutisoi Ahtisaaren lausuntoa. Sama. Tulossa.

Lue myös!
Ahtisaari ei kaipaa todisteita. ”Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse.” Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.
Nettisanomat.com 21.08.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

LAINAUS LOPPUU

Tämä siis osoitteessa:
http://www.sanomanetti.fi/2005/02/22/etusivu.htm
Viikkosanomat. Pertti Manninen, perjantai 2012-10-19 00:30

http://viikkosanomat.fi/2012/10/18/martti-ahtisaari-sossi-suomen-turvallisuusneuvostojasenyyden-omalta-osaltaan-vahattelemalla-ykta/


SMILE

Linkki jokaisen numeron etusivulle!

TOP TEN
Nettisanomat-perhe. Elokuu 2012.
Kävijätilasto.

nettisanomat.com

31457

12.fi

15524

viikkosanomat.fi

14290

sanomanetti.fi

9281

sanomatori.fi

4745

hs24.fi

2989

vuosisanomat.fi

2723

sanomapark.fi

2317

hs2.fi

1632

n24.fi

1063

 

Katso!

Viikkosanomat
Kaiken keskellä aina läsnä!

IS-lukija Niinistön Venäjän matkan peruuntumisesta: ”Sössimistä sössimisen perään. EU on jo sössitty kuralle".

lokakuu 11, 2012

IS-lukija Niinistön Venäjän matkan peruuntumisesta: ”Sössimistä sössimisen perään. EU on jo sössitty kuralle. Seuraavaksi luulen että tämä porukka sössii Venäjän suhteet. Kukaan ei varmaan enään muista aikaa kun Sonera osti UMTS luvat Saksasta. Niinistö oli valtiovarainministeri tuohon aikaan. Eu tuet ei taida olla yhtään sen fiksumpaa.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288506933389.html


Nettisanomat Arkisto 2001

Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.

Soneran, kansallisomaisuuden hupeloinnista on syytetty ministeri Olli-Pekka Heinosta. Maan hallitus on moneen kertaan hokenut, että ministerillä on täysi hallituksen tuki toimissaan.

Tämä on poikkeuksellista. Ministeri Arja Alho sai mennä Sundqvist-jupakan yhteydessä ja Ministeri Rauli Aura Vennamo-jupakan yhteydessä.

Hallitus on rehellinen ja kantaa vastuun kokonaisuudessaan, niinkuin kantaakin. Ei Olli-Pekka Heinosta voi yksin laittaa vastuuseen kansallisomaisuuden hupeloinnista.

Hallituksessa on ollut molempien päähallituspuolueiden puheenjohtajat, joten hupeloinnilla on korkein mahdollinen tuki takanaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistökin näyttää hyppäävän liian myöhään uppoavasta laivasta. Ilkka Kanerva osaa temput ja pitkittää Suomen pankin johtajanimitystä vielä jonkun aikaa, ja kas Niinistö huomaa kuin huomaakin hypänneensä liian myöhään.

Mikäli Sonera uppoaa, niin kyllä siinä täytyy hallituksenkin ja sen keskeisten ministerien kastua. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

PS. Sillä varauksella, että tällaiuset asiat ylipäätään kiinnostavat.

Pertti Manninen, nettisanomat.com 06.09.01-10.0

KORJAUS: Ministerin nimi, jonka Niinistö erotti oli Matti Aura.

http://www.sanomanetti.fi/2001/09/06/omistajalipponen.htm

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Torstai 2012-10-11 23;14

Tags: Arja Alho, EU, IS, lujija, Matti Aura, Olli-Pekka Hrinonen, omistaja, Paavo Lipponen, Saksa, Sauli Niinistö, Sonera, söösöt, sössiminen, sössöt, Sundqvist, UMTS, vastuu, Venäjä, Vennamo

http://viikkosanomat.fi/2012/10/11/is-lukija-niiniston-venajan-matkan-peruuntumisesta-sossimista-sossimisen-peraan-eu-on-jo-sossitty-kuralle-seuraavaksi-luulen-etta-tama-porukka-sossii-venajan-suhteet-kukaan-ei-varmaan/



"Saatana saapuu Ilta-Sanomiin!".

"IS selvitti. Bäckmannilta paljastui oma, vuosien huoltajuuskiista. Dosentti taistellut venäläistaustaista äitiä vastaan." Ilta-Sanomat torstaina 2012-10-18.
"Uusia paljastuksia huoltajuuskiistasta! Bäckman haki lapsensa äidille matkustuskieltua Venäjälle." Ilta-Sanomat perjantaina 2012-10-19.
Kuva: Pertti Manninen perjantaina 2012-10-19.


Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon. Lue!


Nettisanomat 13 vuotta.
Nettisanomat on silloin tällöin julkaissut jonkun määrätyn ajankohdan sivuja kaikilta ilmestymisvuosiltaan. Nyt on vuorossa lokakuun ensimmäisten numeroiden etusivut vuosilta 1999- 2012. Mikäli aineistoon osuu kirjoituksia, joissa on mainittu Jyväskylän käräjäoikeuden tammikuussa 2012 langettaman kunnianloukkaustuomion asianomistajien nimet, nämä nimet on poistettu, koska toinen asiaomistajista on pyytänyt viranomaista laittamaan tuomion täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Tässä kunnianloukkausasiassa on vastaajana Pertti Manninen, Nettisanomien ym. julkaisujen päätoimittaja ja asianomistajina asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä. Tuomion langetti Keski-Suomen käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli 1-jäseninen, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Raili Sahi.

Koska tuomiossa määrättiin poistettaviksi myös sellaiset kirjoitukset, joita oikeudessa ei käsitelty missään muodossa millään tavalla, vastaaja on jättänyt valituslupahakemuksen Korkeimpaan oikeuteen. Valituslupahakemus on liitteenä tämän sivun lopussa ja se päättyy lauseeseen:

"Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen."
- Lue!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Päätoimittaja. Maanantai 2012-10-08.


2012



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Sunnuntai 2012-10-07
N:o 1462

Edellinen - Seuraava

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon.



HS ja IS lokakuussa 2012.

Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon.

Nyt esille tulleiden tietojen mukaan Vantaan entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen tekemisiä on rikospoliisi tutkinut tarkemmin viime kesästä (2011) lähtien.

Uudet otsikot:
Helsingin Sanomat torstaina 04.10.2012: Peltomäkeä epäillään törkeästä lahjusrikoksesta. Laajentuneessa rikostutkinnassa on MTV3:n mukaan useita muita epäiltyjä.
”Laajentuneessa tutkinnassa on Peltomäen lisäksi useita muita epäiltyjä, joita epäillään eri rikoksista.” ”Tapaus sai alkunsa viime vuonna, kun Helsingin Sanomat kertoi Peltomäen asuneen markkinahintaa alhaisemmalla hinnalla vantaalaisen arkkitehtitoimiston Forma-Futuran omistajan asunnossa, Keskusrikospoliisi alkoi tutkia asiaa epäiltynä virka-aseman väärinkäyttönä.” ”Nyt poliisi epäilee arkkitehtitoimisto Forma-Futuran toimitusjohtajaa Leila Tuomista törkeästä lahjuksen antamisesta.” ”Poliisin tutkinta liittyy Räsäsen mukaan Marja-Vantaan alueeseen, jonka rakentamista Peltomäki oli 1980-luvulta saakka ajamassa eteenpäin.”

Ilta-Sanomat torstaina 04.10,2012: MTV3: Lahjusskandaalista kasvoi korruptiovyyhti.
”MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan keskusrikospoliisin tutkinnassa on laaja rikoskokonaisuus, jossa Peltomäen lisäksi on epäiltyinä useita muita henkilöitä useista eri rikoksista.” ”Kesällä 2011 Peltomäen toimista aloitettiin poliisitutkinta, kun paljastui, että Vantaan kaupunginjohtaja asui pilkkahinnalla arkkitehtitoimisto Forma-Futuran omistajan asunnossa. Samanaikaisesti Vantaan kaupunki kävi neuvotteluja rakennusprojektien käynnistämiseksi Forma Futuran kanssa.”

Helsingin Sanomat perjantaina 05.10.2012: Peltomäki voidaan tuomia 90-luvun teoista.
”HS kertoi kesällä 2011, että Peltomäki on Forma-Futuran omistajan vuokralainen. Forma-Futura on merkittävä vantaalainen arkkitehtitoimisto, joka on saanut Vantaan kaupungilta useita urakoita.” ”Heitä on kuulusteltu rikoksesta epäiltyinä ja he ovat kiistäneet kaikki rikosepäilyt, sanoo krp:n tutkinnanjohtaja Veli Matti Räsänen.” ”Vyyhdessä voi olla kyse muustakin kuin vuokrasuhteesta: krp:llä on muitakin epäiltyjä ja muita mahdollisia rikoksia. Räsänen ei kerro, keitä muita tutkinnassa epäillään. ”Haluan pitää muut epäillyt salassa, koska tilanteet voivat muuttua ja epäillystä voi tulla todistaja.” ”Virka-aseman väärinkäytöstä tuomioon voi riittää se, että asiat näyttävät pahalta ulospäin.” ”Tutkinta on sekä Tolvasen että Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapanisenkin mielestä yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä.” ”Kun puhutaan maankäytöstä, asioilla on yhteiskunnallista merkitystä. Ne ovat tavallista vakavampia rikoksia ”, Tapani arvioi.”


Viikkosanomat-blogin kirjoitus kesältä 2011:
Asianajajan osoitteesta

Viime kesänä Viikkosanomat-blogissa kirjoitin asianajajan osoitteesta otsikolla ”Osoite monessa mukana. Asianajotoimisto Pekka Monosen toimiston osoite on sama kuin Forma Futuran ja Pekka Terävän asunnon, jossa asuu nyt Leila Tuominen. Asianajotoimisto Pekka Mononen.” seuraavasti:

”Helsingin Sanomat jatkaa tänään lauantaina 2011-07-02 Vantaan kaupunginjohtajaksi valitun Jukka Peltomäen kytkösten selvittelyä. Kerrotaan firmojen ja konkurssien historiasta ja juttuun on eksynyt seuraavaakin:

LAINAUS
”Yksi Peltomäen, Tuomisen ja Terävän yhteinen tuttu on asianajaja Pekka Mononen. Hänellä on asianajotoimisto samassa osoitteessa kuin Forma Futuran ja Terävän asunnon, jossa asuu nyt Tuominen.”
LAINAUS LOPPUU

Monosella on osoitteita tarpeen mukaan. Kun asianajaja Pekka Mononen voitti kunnianloukkausoikeudenkäynnin Nettisanomia ja sen päätoimittajaa Pertti Mannista (allekirjoittanutta) vastaan hän käytti eri osoitetta kuin toimiston osoite (kotiosoitetta?). Minulla ei koskaan selvinnyt, miksi näin tapahtui. ellei se sitten jotenkin liittynyt siihen, että hän nosti kunnianloukkausasian yksityishenkilönä, kantajana ei ollut toimisto.

Kulunsa hän kuitenkin laskutti alvillisiana, jonka kaikki oikeusasteet hyväksyivät, vaikka tuomittu niitä koko ajan vastustikin aina loppuun saakka: valituslupapyynnössä korkeimmalle oikeudelle. Valituslupaa ei myönnetty mihinkään jutun osaan ja niin asianajaja Pekka Mononen sai korvaukset alvillisina. Olihan hän hovioikeudessa vakuuttanut, että ”hän ja toimisto on sama asia”.

Selvittäessäni asiaa verottajalle (puhelimessa) kyllä verotoimisto piti ihmeellisenä, että näin on voitu menetellä. Mutta jutun selvittäminen sen enempää jäi silloin ja kohta kai se jo on vanhentunut, tai ei tietenkään vielä: vahingonkorvaus vanhenee vasta kymmenessä vuodessa, mikäli oikein olen ymmärtänyt. Mutkana taitaa kyllä olla se, että korvaussumma on saanut lainvoiman, eikä tietenkään tällaisia tuomioita pureta.

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”.

Liitteessä on linkki selostukseen tästä oikeudenkäynnistä, jossa taas on muistaakseni linkit kaikkin jutussa esitettyihin asiakirjoihin, joten edelläolevan todenperäisyys on helposti tarkistettavissa. Ainakin googlatessa löytyy.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 2011-07-02 klo 20:14 helteen uuvuttamana, iltapäivällä katsoessani mittaria se näytti 30 astetta.”

Ohessa on myös kuva kirjoituksesta sellaisena kuin se nyt on netissä.


Viikkosanomat-blogin kirjoitus syksyltä 2011:
Kaavoitus ja arvonnousu. Poistettu myynti-ilmoitus

Tämän ilmoituksen löytyminen netistä oli sattumankauppaa. Asianajaja Pekka Mononen oli jo tehnyt tutkintapyynnön uudesta kunnianloukkauksesta ja hiukan myöhemmin edellisen kirjoituksen jälkeen löytyi netistä googlaamalla hakusanalla ”asianajotoimisto Pekka Mononen” joku myynti-ilmoitus, josta tuli tulokseksi sivu, jossa luki ”Ilmoittaja on laittanut ilmoituksen lepotilaan”. Ei hätää. Ilmoitus oli vielä tallella googlen välimuistissa, joka värjää eri hakusanat eri värein. Ohessa on myös kuva kirjoituksesta sellaisena kuin se nyt on netissä.

Kirjoituksen otsikko oli ”Kaavoitus ja arvonnousu. Poistettu myynti-ilmoitus. Asianajotoimisto Pekka Mononen.” ja siinä oli kuvina kiinteistön myynti-ilmoituksen alkuperäinen ja sivu, jossa ilmoitetaan ilmoituksen lepotilaan laittamisesta. Kirjoituksen teksti oli seuraava:

”Mitään laitonta ei tietenkään ole tapahtunut, ainakaan vielä, mutta esimerkkinä menettelee seuraava myynti-imoitus (Asemakaavapäällikön ja -arkkitehdin lausunto 6.4.2011 ) ja sen poisto. Tekstissä hyvin käy ilmi kuinka siellä taustalla spekuloidaan mahdollisilla arvonnousuilla. Laittomaksi asia tulee vasta silloin, kun kaavoittaja, viranomainen, ottaa tai saa jotain hyötyä ja vastaavasti lain rikkomukseen syyllistyisi hyödyn tarjoaja.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2011-09-26 klo 19:28.

LAINAUS lepotilaan laitetusta ilmoituksesta:
”Talon ja tontin tiedot

Kaavatiedot
Voimassaoleva rakennustehokkuus 0.25=547,75 k-m2.
Helsingin kaupunki on halukas nostamaan rakennustehokkuuden kaksin-kolminkertaiseksi (1095-1642 k-m2) naapuritonttien tehokkuutta vastaavasti.
Kaavatilanne
Asemakaavapäällikön ja -arkkitehdin lausunnon (6.4.2011) mukaan tontin luoteispuolella olevalle kerrostalotontille on osoitettu rakennusoikeutta tonttitehokkuuden e=0,7 mukaisesti. ”Nämä tehokkuudet tulevat todennäköisesti ohjaamaan tonttien kaavoitusta”
Liikenneyhteydet
Hyvät liikenneyhteydet. Juna-asema lähellä.
LAINAUS LOPPUU”


Käräjäoikeus määräsi nämä edellä olevat kaksi kirjoitusta poistettaviksi!

Asianajaja Pekka Mononen esitti Keski-Suomen käräjäoikeudelle kaksi muuta kirjoitusta, toinen vuodelta 2004 (!) ja toinen hiukan lähempää tätä päivää vuodelta 2007. Näiden kirjoitusten hän väitti loukkaavan kunniaansa ja samaan päätyi myös 1-jäseninen käräjäoikeus, käräjätuomari Raili Sahi.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, koska Korkeimpaan oikeuteen on jätetty valituslupahakemus tästä tuomiosta. Asianajaja onnistui saamaan käräjäoikeudelta, kun sitä tarmokkaasti vaati, sellaisen tuomion, jonka mukaan kaikki kirjoitukset Nettisanomissa ja muissa allekirjoittaneen hallinnoimissa julkaisuissa, joissa mainitaan asianajan nimi tai toimiston nimi tai joissa on viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan, tulee poistaa oikeuden hyväksymällä tavalla.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että tässä kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa nimeltä Suomi tuomitaan rikoksesta ja määrätään rangaistusseuraamukset sellaisesta rikoksesta, jota ei ole tehty, ainakaan oikeudessa rikokseksi todettu.

Oikeudessa vaati kunnianloukkausrangaistusta myös asianajaja Monosen laskutusta koskevassa oikeudenkäynnissä todistanut myyntipäällikkö Lauri Kara Nordea Pankki Oyj:stä yhdestä kirjoituksesta ja useiden oikeudenkäyntipöytäkirjojen julkaisemisesta. Tuomio oli samansisältöinen koskien kuitenkin vain henkilön nimeä ja ammattia.

Kun oikeuden päätös oli sellainen kuin oli ja kun hovioikeuskaan ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen, niin asianajaja Pekka Mononen vaati tuomiota hovioikeuden päätöksen jälkeen toimeenpantavaksi, siis ennen tuomion lainvoimaisuutta. Tietäen tämän vaatimuksen esille tulemisen poistinkin kaikista kirjoituksista asianosaistiedot, niin ettei hakukone voi niitä löytää. Sen tähden niissä on nyt ne xxx-jonot.

Varmuuden vuoksi on nyt tuotava esille se, että Nordea Pankki Oyj:n myyntipäällikkö Lauri Karalla ei ole mitään tekemistä näiden tässä esille tuodun kahden asianajaja Monosen toiminnasta kertovan kirjoituksen kanssa. Hänen toimintansa liittyi vain todistajalausuntoon, joka on jo ajat sitten käsitelty.

Se, että asianajaja Pekka Mononen ei tuonut näitä kahta kirjoitusta oikeuteen todisteina kunnianloukkauksesta, todistanee, että hän ei itsekään pitänyt niitä kunniaansa loukkaavina. Kuitenkin hän tahtoi ne poistettaviksi vaatimalla käräjäoikeuden päätökseksi kaikkien kirjoitusten poistamista. Sen verran arvonlisäveron poistamista vaatinut kirjoitus lienee kuitenkin vaikuttanut, että nyt hän pyysi käräjäoikeutta poistamaan ja yliviivaamaan laskuunsa kirjoittaman arvonlisäveron!

Valituslupahakemus Korkeimpaan oikeuteen on liitteenä tämän kirjoituksen lopussa ja se päättyy lauseeseen: "Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen." - Lue!

Nettisanomat. Pertti Manninen. Päätoimittaja. Sunnuntai 2012-10-07 22:12.

Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097

Naakan kiinnostus. Kuva



Syyskuun Viikkosanomat-blogista:
Harry Harkimo
Lyly Rajala
Kalervo Kummola
Pekka Ervasti

Lue!

Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Osa 12.
Marssilla
Katsomossa
Marseljeesi.
Videot








Oravan pelastuslautta. Kuva


Ensimmäisten numeroiden etusivut 1999- 2012 linkkeineen!

Elokuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!

Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!

Syyskuun puolivälin etusivut 1999- 2012 linkkeineen!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Nettisanomat -
Kaiken keskellä aina läsnä


Maailman luetuin suomalainen Nettisanomat


Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

SMILE

Linkki jokaisen numeron etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! -

Viikkosanomat- blogi


TOP TEN
Nettisanomat-perhe. Elokuu 2012.
Kävijätilasto.

nettisanomat.com

31457

12.fi

15524

viikkosanomat.fi

14290

sanomanetti.fi

9281

sanomatori.fi

4745

hs24.fi

2989

vuosisanomat.fi

2723

sanomapark.fi

2317

hs2.fi

1632

n24.fi

1063

 

Katso!


Linkit:

http://viikkosanomat.fi/2011/07/02/osoite-monessa-mukana-asianajaja-pekka-mosonen-toimiston-osoite-on-sama-kuin-forma-futuran-ja-pekka-teravan-asunnon-jossa-asuu-nyt-leila-tuominen-asianajotoimisto-pekka-mononen/

http://viikkosanomat.fi/2012/05/31/kaavoitus-ja-arvonnousu-poistettu-myynti-ilmoitus-xxxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxx-xxxxxxx/

 



Henkilöt ja asiat esiinymisjärjestyksessä:

asianajaja, kunnianloukkaus, Vantaa, kaupunginjohtaja, Jukka Peltomäki, rikospoliisi, Helsingin Sanomat, törkeä lahjusrikos, Rikostutkinta, MTV3, epäilty, tutkinta, rikos, markkinahinta, hinta, vantaalainen, arkkitehtitoimisto, Forma-Futura, keskusrikospoliisi, virka-aseman väärinkäyttö, poliisi, toimitusjohtaja, Leila Tuominen, törkeä lahjuksen antaminen, tutkinta, Räsänen, Marja-Vantaan alue, 1980-luku, Ilta-Sanomat, lahjusskandaali, korruptiovyyhti, 45 minuuttia -ohjelma, rikoskokonaisuus, poliisitutkinta, kaupunki, rakennusprojekti, 90-luku, urakka, kiistäminen, rikosepäily, krp, tutkinnanjohtaja, Veli Matti Räsänen, vuokrasuhde, todistaja, tuomio, Tolvanen, Turku, yliopisto, rikosoikeus, professori, Jussi Tapaninen, yhteiskunnallinen, maankäyttö, vakava rikos, Viikkosanomat-blogi, osoite, asianajotoimisto, Pekka Mononen, toimisto, Pekka Terävä, kytkös, firma, konkurssi, tuttu, kunnianloukkausoikeudenkäynti, Nettisanomat, päätoimittaja, Pertti Manninen, kotiosoite, kunnianloukkausasia, yksityishenkilö, kantaja, kulut, alvillinen, oikeusaste, tuomittu, valituslupapyyntö, korkein oikeus, valituslupa, juttu, korvaus, hovioikeus, verottaja, verotoimisto, vanhentuminen, vahingonkorvaus, korvaussumma, lainvoima, tuomion purkaminen, oikeudenkäynti, asiakirja, kaavoitus, arvonnousu, myynti-ilmoitus, tutkintapyyntö, ilmoitus, lepotila, kiinteistö, laiton, asemakaavapäällikkö, asemakaava-arkkitehti, spekulointi, kaavoittaja, viranomainen, hyöty, lain rikkomus, tarjoaja, talo, tontti, kaavatieto, rakennustehokkuus, Helsingin kaupunki, Helsinki, naapuritontti, tehokkuus, kaavatilanne, lausunto, kerrostalotontti, rakennusoikeus, tonttitehokkuus, tehokkuus, ohjaus, liikenneyhteys, käräjäoikeus, Keski-Suomen käräjäoikeus, käräjätuomari, Raili Sahi, valituslupahakemus, julkaisu, viittaus, asia, poistaminen, kansanvaltainen, oikeusvaltio, Suomi, rangaistusseuraamus, oikeus, kunnianloukkausrangaistus, laskutus, oikeudenkäynfi, todistaminen, myyntipäällikkö, Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj, oikeudenkäyntipöytäkirja, julkaiseminen, nimi, ammatti, toimeenpano, vaatimus, poisto, asianosaistieto, todistajalausunto, todiste, arvonlisävero, lasku, rikolliseksi väitetty teko, oikeusjärjestys, päätoimittaja.

 

"Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon".
Kirjoituksessa mainitut kaksi kirjoitusta netissä syksyllä 2012.






Nettisanomat. Sunnuntai 2012-10-07. Isonna!


"Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon".
Kirjoituksessa mainitut kaksi myynti-ilmoitusta: Lepotilaan laitettu ja googlen välimuistissa vielä säilynyt.



Isonna!


VALITUSLUPAHAKEMUS KORKEIMMALLE OIKEUDELLE: "Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen." Lue!

Pertti Manninen
...
...

KORKEIMMALLE OIKEUDELLE

ASIA

Valituslupahakemus ja valitus.

MUUTOKSENHAUN KOHDE

Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275

HAKIJA

Manninen, Pertti Juhani
...
...

I VALITUSLUPAHAKEMUS

PERUSTE

Pyydän kunnioittavasti, että korkein oikeus myöntäisi minulle luvan hakea muutosta yllämainittuun hovioikeuden tuomioon, koska

1) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäyntivirheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava

2) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa on tärkeätä saattaa asia Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi

PERUSTELUT

1. Hovioikeus on evännyt jatkokäsittelyluvan perustelunaan, ettei ole syytä epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Ratkaisu on sananvapauslain vastainen, kun siinä vastoin lain määräystä rajoitetaan tarpeettomasti sananvapautta.

2. Hovioikeus on jättänyt voimaan sellaisen käräjäoikeuden tuomion, jossa käräjäoikeus on määrännyt rangaistuksen ja seuraamukset sellaisista asioista (kirjoituksista), joita ei ollenkaan käsitelty käräjäoikeudessa. Lisäksi käräjäoikeus on määrännyt poistettavaksi sellaisenaan (ilman minkäänlaista kommentointia) julkaistut oikeudenkäyntipöytäkirjat.

II VALITUS

VAATIMUKSET

Kunnioittavasti pyydän, että korkein oikeus kumoaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot.

PERUSTELUT

Toistan kaikki tässä asiassa aikaisemmin suullisesti lausumani ja esille tuomani kirjallisen materiaalin.

Tarkoitukseni ei ole ollut loukata asianomistajien kunniaa, vaan kirjoittaa ja selostaa asianomistajien toimintaa niin kuin se on oikeasti tapahtunut. Tällaisten asioiden esille tuominen ja siitä kirjoittaminen ei voi olla loukkaavaa eikä tällä mitenkään väitetä, että asianomistajat olisivat olleet mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.

Ennen oikeudenkäyntiä poistin esitutkinnassa esitetyistä kirjoituksista asianomistajien asianosaistiedot.

Asianomistaja Lauri Kara on esittänyt kaksi kirjoitusta, jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa ja lukuisan joukon hakutuloksia, jotka tulevat näistä kirjoituksista ja myös oikeudenkäyntipöytäkirjoista.

Käräjäoikeus on määrännyt näistä kirjoituksista poistettavaksi asiaosaistiedot, jotka olivat edellä kerrotun mukaan jo poistettu ennen oikeudenkäyntiä, joista dokumentit esitettiin käräjäoikeuden istunnon aikana ja jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa.

Näiden kirjoitusten lisäksi käräjäoikeus määräsi poistettavaksi asianosaistiedot myös sellaisista kirjoituksista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka eivät olleet kirjallisina todisteina tai joita ei muutenkaan käsitelty oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen osalta tosin käräjäoikeus totesi riittämättömin perustein, että niistä asianosaistiedot piti poistaa, koska pöytäkirjat oli julkaistu "kunnianloukkaustarkoituksessa". Muiden kirjoitusten osalta oikeus katsoi niitä siis mitenkään käsittelemättä, että ne loukkasivat asianomistajan kunniaa.

Käräjäoikeus on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt juuri näin.

Asianomistaja Pekka Mononen niinikään esitti kaksi kunniaansa loukkaavaksi väittämäänsä kirjoitusta. Niistä toinen oli julkaistu jo vuonna 2004, siis ennen vuoden 2007 kunnianloukkausoikeudenkäyntiä. Tätä kirjoitusta hän ei silloin pitänyt kunniaansa loukkaavana. Toinen kirjoitus koski nimenomaan tästä oikeudenkäynnistä kirjoittamaani kirjoitusta, jossa luonnehdin asianomistajan toimintaa ilmaisulla "(3poistettu 09.12.2015)". Käräjäoikeus ei mitenkään selvittänyt pitikö kirjoituksessa olleet väitteet paikkansa, vaan automaattisesti totesi, että siinä esitetty ilmaisu loukkasi asianomistajan kunniaa selvittämättä siis sitä oliko asianomistaja edes siinä asemassa, jossa tällaista ilmaisua voi käyttää. Ilmaisu oli tietenkin virheellinen, koska se koskee todistajan asemaa. Asianomistaan kohdalla se tarkoittaa jonkinlaista valehtelemista, joka ko. kirjoituksessa tuotiin esiin siinä oikeudenkäynnissä esitettyjen asiakirjadokumenttien päivämäärien ja asianomistajan todistelupuheenvuorossa esittämien nauhoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

Näiden kirjoitusten lisäksi käräjäoikeus määräsi poistettavaksi asianosaistiedot myös sellaisista kirjoituksista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka eivät olleet kirjallisina todisteina tai joita ei muutenkaan käsitelty oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen osalta tosin käräjäoikeus totesi riittämättömin perustein, että niistä asianosaistiedot piti poistaa, koska pöytäkirjat oli julkaistu "kunnianloukkaustarkoituksessa". Muiden kirjoitusten osalta oikeus katsoi niitä siis mitenkään käsittelemättä, että ne loukkasivat asianomistajan kunniaa.

Käräjäoikeus on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt juuri näin.

TÄYTÄNTÖÖNPANO

Keski-Suomen ulosottoviraston kihlakunnanvouti Iivari Järvinen lähetti 18.05.2012 kuulemiskirjeen asianajaja Pekka Monosen vaatimasta kirjoitusten poistamista koskevasta täytäntöönpanovaatimuksesta. Olin jo ennen kirjeen perilletuloa poistanut käräjäoikeuden vaatimat poistot, joista ilmoitin kihlakunnanvoudille kahdessa sähköpostissa seuraavasti:

"
From: nettisanomat@hotmail.com
To: keski-suomi.uo@oikeus.fi
Subject: Ilmoitus kihlakunnanvouti Järviselle
Date: Sat, 19 May 2012 07:31:53 +0000

Kihlakunnanvouti Iivari Järviselle
Viitaten puhelimessa käytyyn keskusteluumme, joka koski Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 täytäntöönpanoa, ilmoitan, että olen tehnyt poistot kaikilta hallinnassani olevilta sivustoilta käräjäoikeudessa käsitellyllä ja sen määräämällä tavalla rikoksentekoajalta ajanjaksolla 6.5.2007 - 18.1.2012.
Poistojen onnistumisen varmistaminen kestää 0-3 viikkoa riippuen siitä, milloin hakukone (google) indeksoi eli käsittelee sivut uudelleen.
Jokaisella ko. ajanjakson sivun lopussa on seuraava merkintä poistamisesta: Päivämäärä ja teksti: "Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007- 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa:
http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm"
Ystävällisesti
Laukaassa 19.05.2012
Pertti Manninen"

ja

"Vastaus kuulemiskirjeeseen 27/IJJ (Kihlakunnanvouti Iivari Järvinen)
From: pert mannin (nettisanomat@hotmail.com)
Sent: Thursday, May 31, 2012 11:43:08 AM
To: keski-suomi.uo@oikeus.fi

Pertti Manninen
...
...
...
Vastaus kuulemiskirjeeseen 27/IJJ (Kihlakunnanvouti Iivari Järvinen)
Viitaten aikaisemmin lähettämääni sähköpostiviestiin ja sen jälkeen käymäämme puhelinkeskusteluun ilmoitan, että olen tänään tarkistanut poistojen onnistumisen ja tehnyt tarpeelliset korjaukset.
Poisto on nyt onnistunut ainakin niissä 440 hakutuloksessa, jotka käyttämäni google-hakukone antoi ensisijaisesti. Aikaisemmin kertomani hakukoneen päivitystahti näyttääkin koskevan ns. aktiivisia sivustoja, koska välimuistituloksissa oli vielä puolentoista kuukauden takaisia (esim. 16.04.2012) google-päivityksiä.
Laukaassa 31.05.2012
Pertti Manninen"

Oheisissa liitteissä on sivut siitä aineistosta, jotka käräjäoikeuden tuomion mukaan piti poistaa, mutta jota aineistoa ei ollenkaan käsitelty oikeudenistunnossa. Pyydän, että tämä aineisto otetaan huomioon kirjallisina todisteina, koska sitä ei ollut vielä silloin poistot tehtyinä, kun hovioikeus teki päätöksensä siitä, että se ei ota valitustani käsittelyyn. Nämä todisteet osoittavat sen, että käräjäoikeus on tarpeettomasti rajoittanut sananvapautta, koska niissä ei ole mitään asianomistajien kunniaa loukkaavaa.

ASIANOMISTAJIEN ERILLISYYS

Vaikka käräjäoikeuden tuomio on yhteinen molempien asianomistajien kanssa, niin tietenkään Lauri Karan esittämät kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä kirjoitukset eivät loukkaa Pekka Monosen kunniaa, jollei tämä asianomistaja näin väitä. Näin hän ei oikeudenkäynnissä missään yhteydessä väittänyt, joten asianosaistietojen poistovaatimus voi koskea vain Lauri Karaa näissä kirjoituksissa. Käräjäoikeus ei ole tätä rajannut ja on siis tältäkin osin rajoittanut tarpeettomasti sananvapautta tässä asiassa.

Vaikka käräjäoikeuden tuomio on yhteinen molempien asianomistajien kanssa, niin tietenkään Pekka Monosen esittämät kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä kirjoitukset eivät loukkaa Lauri Karan kunniaa, jollei tämä asianomistaja näin väitä. Näin hän ei oikeudenkäynnissä missään yhteydessä väittänyt, joten asianosaistietojen poistovaatimus voi koskea vain Pekka Monosta näissä kirjoituksissa. Käräjäoikeus ei ole tätä rajannut ja on siis tältäkin osin rajoittanut tarpeettomasti sananvapautta tässä asiassa.

LOPUKSI

Mikäli korkein oikeus kuitenkin katsoo minun syyllistyneen kunnianloukkausrikokseen ja määrää siitä rangaistuksen pyydän kunnioittavasti seuraavaa:

1) Rangaistusseuraamus

Pyydän lieventämään rangaistusta.

2) Korvausvelvollisuus

Pyydän lieventämään korvausvelvollisuutta hovioikeuteen jättämäni pyynnön mukaisesti koskien Pekka Monosen ja Lauri Karan vaatimuksia..

3) Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.

Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.

Asianomistajien vaatimus ja käräjäoikeuden tuomio on edellä esitettyjen lainkohtien mukaan liian laaja. Poistamisvaatimus voi näin ollen kohdistua vain siihen aineistoon, joka oikeudessa esiteltiin ja käsiteltiin ja joka todettiin rikolliseksi, kunniaa loukkaavaksi.

Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.

LIITTEET

Käräjäoikeuden nauhojen purku (epävirallinen ja ohjeellinen).
Kihlakunnan voudin kuulemiskirje

KIRJALLISET TODISTEET

Sivuja, joissa tuomio on pantu täytäntöön

Kunnioittavasti

PÄIVÄYS

Laukaassa kesäkuun 18. päivänä 2012

Pertti Manninen

Valituslupahakemus ja valitus. Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275‏

Oheisesta tekstistä on poistettu joitakin henkilötietoja, jotka on korvattu kolmella pisteellä.

Liitteisiin lisätty linkit

Pertti Manninen tiistaina 2012-06-19 11:45 ja 23:12.




Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi






Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Sunnuntai 2012-09-30
N:o 1460

Edellinen - Seuraava

Rugby. Kuvasarja 1. Ennen peliä: Areenalle - Lämmittely - Piiri.

Rugby. Kuvasarja 1. Ennen peliä: Areenalle - Lämmittelyharjoitukset - Yhteishenkipiiri.
Lauantaina 2012-09-29 14:52. Keski-Suomi. Jyväskylä. Hippos. Kuvat: Pertti Manninen.
Isonna!

1-divisioonan joukkueet Oulu vaaleissa paidoissaan ja Rauma sihiharmaissaan valmistautuvat otteluunsa ihan mukavassa syyssäässä sateisten päivien jälkeen.

Rugby. Kuvasarja 1.

Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097

Naakan kiinnostus. Kuva





Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Lauantai 2012-09-29
N:o 1459

Edellinen - Seuraava

"Syyskauden naisten turvesaunaillat maanantaisin. Tervetuloa!"

"Syyskauden naisten turvesaunaillat maanantaisin. Tervetuloa!"

"He ovat tulevaisuus - Nämä kädet loivat sen - SDP - vaikutetaan avoimesti yhdessä."

"Mainosta tässä! Soita 040 411 8782 - Mainos alkaen 5 e" - Nettiruutu

Kuva perjantaina 2012-09-28 14:52. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Laukaantie. Kahvila-Ravintola Rosanne. Kuva: Pertti Manninen.

 

Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi




Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Perjantai 2012-09-28
N:o 1458

Edellinen - Seuraava

Syyskuun Viikkosanomat-blogista: Harry Harkimo - Lyly Rajala - Kalervo Kummola - Pekka Ervasti.

"Naakan kiinnostus".
Perjantaina 2012-09-28 15:10. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Laukaantie. Ravintola Rosanne. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Harry Harkimon tiedonannon 1. versio. Väkivalta. Jokerit. Hartwall Areena, Harry Harkimo
syyskuu 21, 2012

Nettisanomat on saanut käsiinsä Harry Harkimon alkuperäisen tiedotustekstin, jota sitten lyhennettiin Liigasta tulleiden toivomusten mukaisesti.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-09-21 20:06.

Harry Harkimon tiedonannon 1. versio

Hyvät jääkiekon ystävät,

Puhuin tänään joukkueelle, mutta haluan sanoa saman asian myös julkisuuteen. En hyväksy sitä, mitä tapahtui 1. syyskuuta Jokereiden ja HIFK:n välisessä ottelussa. En sitä kielenkäyttöä, enkä sitä, millä tavalla pelaajat ovat käyttäytyneet. Toisen ihmisen vahingoittaminen on täysin vastenmielistä, nyrkeillä päähän lyöminen ilman hanskoja on sallittu vain, jos lyöjällä ei ole vahingoittamistarkoitusta. Tämänkaltaiset asiat eivät ole se viesti, jonka Jokerit haluaa jääkiekkoyleisölle ja junioripelaajille lähettää. Olen ilmoittanut omalle joukkueellemme, että tulevaisuudessa Jokereissa hyväksytään nyrkeillä päähän lyöminen ilman hanskoja vain ilman vahingoittamistarkoitusta.

Poliisi tekee tapauksen tiimoilta omaa tutkintaansa, joka valmistuu aikanaan. Olemme saaneet SM-liigalta rangaistuksemme, joihin tyydymme täysin. Liigan määräämän rangaistuksen mitättömyys johtuu arvon annostani.

Jääkiekolla on nyt hyvä mahdollisuus puhdistaa tämän tyyppiset ylilyönnit kokonaan pois lajista. Jääkiekkopiirien yleinen kielenkäyttö on väärää, samoin tappelut ja väkivalta pitää saada pois kaukaloista lukuunottamatta tietenkin ilman hanskoja tapahtuvaa nyrkeillä lyöntiä, joilla ei ole vahingoittamistarkoitusta. Kyseessä on peli, jossa hyväksytään taklaukset ja kovuus, mutta tällaiset väkivallanteot eivät lajiin kuulu.

Torstaina, kun kiekko putoaa jäähän, toivon ettei tällä liigakaudella nähdä mitään sellaista toimintaa, mitä nähtiin lauantaina 1. syyskuuta. Toivottavasti saamme nähtäväksemme hienon kauden, ja että pelit ratkaistaan urheilullisesti ja rehellisesti eikä lahjottujen aemansa ymmärtävien erotuomareiden toimesta.

Sen tämä upea laji on ansainnut.

Harry Harkimo

Puheenjohtaja, entinen omistaja

Jokerit

Nettisanomat on saanut käsiinsä Harry Harkimon alkuperäisen tiedotustekstin, jota sitten lyhennettiin Liigasta tulleiden toivomusten mukaisesti.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-09-21 20:06.

Tags: ex-omistaja, hanskat, Harry Harkimo, Liiga, myrkeillä lyöminen, nyrkit, puheenjohtaja, rangaistus, väkivalta

http://viikkosanomat.fi/2012/09/21/harry-harkimon-tiedonannon-1-versio-vakivalta-jokerit-hartwall-areena-karry-harkimo/


Eduskunnan häirintäjuttu. Syytetty tuntui muuttuvan syyttäjäksi. HS sai vapatuksen hovioikeudessa. Rajalaa ei sentään tuomittu!
syyskuu 13, 2012

Eduskunnan häirintäjuttu. Syytetty tuntui muuttuvan syyttäjäksi. HS sai vapatuksen hovioikeudessa. Rajalaa ei sentään tuomittu!

Tags: Helsingin Sanomat, Lyly Rajala

http://viikkosanomat.fi/2012/09/13/eduskunnan-hairintajuttu-syytetty-tuntui-muuttuvan-syyttajaksi-hs-sai-vapatuksen-hovioikeudessa-rajalaa-ei-sentaan-tuomittu/


Kalervo Kummola sekoilee. Toista kertaa ei saisi rangaista. Poliisitutkinta pahoinpitelystä on hölynpölyä!
syyskuu 13, 2012

Kummola sekoilee. Toista kertaa ei saisi rangaista. Poliisitutkinta pahoinpitelystä on hölynpölyä!

Kalervo Kummola ilmoittaa Ilta-Sanomissa, että länsimaisessa oikeusvaltiossa saa samasta teosta rangaista vain kerran. Näin ollen kun liiga on antanut rangaistuksensa ei tätä tappelua saisi enää tutkia viranomaisten toimesta saati mitään tuomiota antaa.

Tällaista sekoilua tarjoaa aikuinen mies, entinen kansanedustaja siis lainsäätäjä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen.

Otsikko pari päivää sitten ja tämä teksti tänne tekstinä torstaina 2012-08-13 20;38
(Korjaus: Päivämäärå: 2012-09-13)

Persu-Ervasti Ylen uutistoiminnan johtoon. Pekka Ervasti rakastaa ”persu”-sanaa, ainakin vielä viime vuonna.
elokuu 24, 2012

Suomen Kuvalehti jouluaaton aattona 2011:

Pekka Ervasti PolKom-nimisellä palstalla:

”Uusien edustajien valtiopäivätoimet jäivät vielä vaatimattomiksi. Persut tekivät kuitenkin parhaansa, Teuvo Hakkarainen sai puoluejohtajan nuhteet jo ennen kuin valtiopäivät virallisesti avattiin. Jussi Halla-aho puolestaan erotettiin ryhmästä pariksi viikoksi ja istuntokauden lopulla Kouvolan hovioikeus lätkäisi James Hirvisaarelle sakot kiihottamisesta kansanryhmäävastaan.”

”Persuista voi kohta sanoa, että ikävää, kun 99 prosenttia porukasta pilaa koko jengin maineen.”

Kuva; ”Hakkarainen, Hakka-aho ja Hirvisaari, Persupahikset.”

”Suomen Sisu, Opus Dei,Cannonball. Persujen taustayhteisöistä ei puutu enää kuin Ku Klux Klan ja Cosa Nostra.”

Teksti lisätty maanantaina 2012-09-03, Viikkosanomat.

Persu-Ervasti Ylen uutistoiminnan johtoon. Pekka Ervasti rakastaa ”persu”-sanaa, ainakin vielä viime vuonna. Tämä otsikkohan tuli jo nettiin 2012-08-24, mutta teksti siis vasta nyt, Pertti Manninen,vastaava.

Tags: Opus Dei, Pekka Ervasti, persu, persut, Suomen kuvalehti, Suomen Sisu, uutiset, uutistoiminta, Yle

http://viikkosanomat.fi/2012/08/24/persu-ervasti-ylen-uutistoiminnan-johtoon-pekka-ervasti-rakastaa-persu-sanaa-ainakin-vela-viime-vuonna/

Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097

Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Osa 12.







Marssilla - Katsomossa - Marseljeesi.
Videot



Oravan pelastuslautta. Kuva

Hetkiä Helsingissä. Kuvat

35 000 ihmistä. Kuva

Ikoni. Tarja Salmi-Jacobson. Lue!


Urheilevat poliitikot


Linkki jokaisen numeron etusivulle!

Etsi Nettisanomista!

Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun puolivälin etusivut 1999- 2012

 

"Naakan kiinnostus"

"Naakan kiinnostus".
Perjantaina 2012-09-28 15:10. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Laukaantie. Ravintola Rosanne. Kuva: Pertti Manninen.



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi




Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Torstai 2012-09-27
N:o 1457

Edellinen - Seuraava

Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Osa 12. Videot: Marssilla - Katsomossa - Marseljeesi.

Helsinki. Mannerheimintie, Kiasma, Sanomatalo ja Olympiastadion. 12. kuvasarja: videot. Suomi- Ranska maaottelu. Perjantai 2012-09-07 19:40, 21:15 ja 21:26. Kuvat: Pertti Manninen. Edellinen

Marssilla
P9070191d20120907marssialku
Nettisanomat. SMJK. Perinteinen marssi Suomi-Ranska maaotteluun 07.09.2012, Alkutahteja Kiasman kohdalla.
Kesto: 2:02
Videon URL-osoite: http://youtu.be/7LRPkIPy0uQ

Katsomossa
P9070194d20120907katsomossa.MP4
Nettisanomat. Suomi-Ranska maaottelu 07.09.2012, Olympiastadion. Helsinki
Kesto: 1:12
Videon URL-osoite: http://youtu.be/fNK32AMRY1w

Marseljeesi
P9070197d20120907marseljeesi
Nettisanomat. Suomi-Ranska maaottelu 07.09.2012, Marseljeesi, Olympiastadion. Helsinki
Kesto: 0:49
Videon URL-osoite: http://youtu.be/gzRxg_S2p3E

 



"Helsingin olympiastadion + 35 000 ihmistä - panoraama" Kuva: Erika Manninen. Perjantaina 2012-09-07 puoli kymmenen aikaan.


Nettisanomat 13 vuotta - Lokakuun ensimmäiset etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun puolivälin etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Nettisanomat 13 vuotta - Elokuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Nettisanomat 13 vuotta - Ensimmäisten numeroiden etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Ikoni. Tarja Salmi-Jacobson Lue! Linjat. Kuvasarja Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus Lue! Nokia potkii 2000- 2012 Lue!



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Laiturilla tapahtuu.

Laiturilla tapahtuu.

Humppila. Keskusta. Koiviston lampi. Lauantaina 2012-07-28 19:20. Kuva Pertti Manninen. Laajenna!


"Astelua asfaltilla". "Poika ja koira". "Sävyt".

Keski-Suomi. Jyväskylä. Vaajakoski. Urheilutie maanantaina 2012-06-11 klo 12:49. Kuva Pertti Manninen.


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"01.01.2012". Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Sunnuntai 2012-01-01 klo 15:23. Hiukan pakkasta. Kuva: Pertti Manninen.


 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.sanomanetti.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm

 





 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,

niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.sanomanetti.fi/2001/05/17/hymy.htm

 

 


Sanomanetti 2012/10/20 - Ihmiskunnan vastuu. Chaplin: Diktaattori (1937-1940). Loppupuheesta. - Nettisanomat 13 vuotta - Lokakuun puolivälin etusivut 1999- 2012 - Johan Bäckman, Saatana saapuu Helsinkiin, Helsingin yliopistoon Ilta-Sanomiin! - IS-lukija Niinistön Venäjän matkan peruuntumisesta: ”Sössimistä sössimisen perään - Martti Ahtisaari sössi Suomen turvallisuusneuvostojäsenyyden omalta osaltaan vähättelemällä YK:ta! - Ennakkotieto: Rauhanpalkinto 2012 EMULLE! Lähde: Norjan radio - Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson vaatii tätä meili-osoitetta suljettavaksi! - - Asianajajan kunnianloukkausjuttu yhä oudompaan valoon. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky - asianajaja, kunnianloukkaus, Vantaa, Keski-Suomen käräjäoikeus, käräjätuomari, Raili Sahi, valituslupahakemus, julkaisu, viittaus, asia, poistaminen, kansanvaltainen, oikeusvaltio, Suomi, rangaistusseuraamus, oikeus, kunnianloukkausrangaistus, laskutus, oikeudenkäynfi, todistaminen, myyntipäällikkö, Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj, oikeudenkäyntipöytäkirja, julkaiseminen, nimi, ammatti, toimeenpano, vaatimus, poisto, asianosaistieto, todistajalausunto, todiste, arvonlisävero, lasku, rikolliseksi väitetty teko, oikeusjärjestys, päätoimittaja. Rugby. Kuvasarja - Harry Harkimo - Lyly Rajala - Kalervo Kummola - Pekka Ervasti - Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Kuva. 35 000 ihmistä. Panoraama. Erika Manninen -- Pääkirjoitus. Nettisanomat 13 vuotta. Kuva. Laiturilla tapahtuu. - Kuva. Poika ja koira. -- Kuvat. "01.01.2012". - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - Lauantaii 20.10.2012, isän syntymäpäivä - etusivu - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 1465. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2012-10-29, nettiin 2012-10-21 92:05, linkkejä 2012-10-21.

Sivun alkuun!


Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.sanomanetti.fi/2007/09/11/etusivu.htm


Pimentyvää Kuvasarja Koulusta Kuvasarja Liikettä Kuvat Uskalla ajatella! Kuva Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus Lue! Rallycity Kuvasarja Waterpolo Kuvat Punahameinen neito Kuva Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Sananvapauden loukkaus Lue! Markkinahumua Kuvat Jenkkineekeri Kuvat Heinäkuussa Kuvat
Sadepäivä Kuva


Kesävääntö Kuva
Kesäviuhahdus Kuva


Pääkirjoitus: 13 vuotta Lue!
Täyttä paskaa Lue!



Sivun alkuun!

Liite. Edellinen banneri keskiviikkoon 2012-09-12 saakka.

Nettisanomat-perhe. Elokuu 2012. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät.
nettisanomat.com 31457
12.fi 15524
viikkosanomat.fi 14290 Jul 2012
sanomanetti.fi 9281 Jul 2012
sanomatori.fi 4745 Jul 2012
hs24.fi 2989
vuosisanomat.fi 2723 Jul 2012
sanomapark.fi 2317 Jul 2012
hs2.fi 1632
n24.fi 1063 Jul 2012
wincapita.fi 878 Jul 2012
helkinginsanomat.fi 671
fy.fi 576
kuvasanomat.fi 478
nettilehti.com 471 Jul 2012
nettila.fi 463 Jun 2012
hs24.mobi 421
nettimobi.com 414
sanomaa.com 330
jyv.fi 114
viikko.fi 101 Jul 2012
kuvaviikko.fi 100
pukeva.fi 96 Jul 2012
let.fi 76
venus.fi 76
nettifoto.fi 68
kuvala.fi 61
infoinfo.fi 66
shit.fi 66
fotola.fi 40
raw.fi 39
sanala.fi 39
asiat.fi 37
fiftyfifty.fi 36
maanantai.fi 32
mobix.fi 32
n1.fi 26
infola.fi 24
sanat.fi 23
tiistai.fi 21
end.fi 21
juice.fi 19
fin24.fi 18
keskiviikko.fi 17
kinola.fi 17
sanomakuva.fi 14
sanomasampo.fi 12
sanomamaailma.fi 10
kuvasampo.fi 9
kasvosto.fi 9
sanomavideo.fi 9
finpap.fi 9
nettimobi.fi 7
lukemisto.fi 7
sanomamobi.fi 7
sanomaviikko.fi 7
finpax.fi 4
finpix.fi 3
kusari.fi 1
nesari.fi 1
iske.fi 0

92097
Päivitys 2012-09-22.  


Sivun alkuun!

Nettisanomat-sivuston rinnakkais-sivustona nettiin keskiviikkona 2013-01-02.